Helmikuun 26. päivä 1918, kenraali Carl Gustaf Mannerheim piti Vaasan torilla puheen Suomeen palanneille jääkäreille näiden viimeisessä yhteisessä paraatissa.

Tänään, lähes päivälleen sata vuotta myöhemmin, Puolustusvoimat juhlisti jääkäreiden Suomeen paluuta paraatikatselmuksella ja ohimarssilla samassa paikassa.

– Suomen puolustusvoimien perintö rakentuu jääkärien rakentaman perustan pohjalle. Monet puolustusvoimissa edelleen käytössä olevat menettelytavat ja sotilaskäytänteet ovat saaneet alkunsa jääkärien tekemän työn ansiosta, totesi Maavoimien komentaja kenraalimajuri Petri Hulkko paraatikatselmuksessa pitämässään puheessa.

– Yleinen asevelvollisuus kuvastaa hyvin myös jääkärien taustojen moninaisuutta. Asevelvollisuudella on vankkumaton kannatus suomalaisten keskuudessa. Suomessa yleiselle asevelvollisuudelle ei ole todellisia vaihtoehtoja. Kaikista kansan kerroksista koostuva ”koko kansan armeija” on maanpuolustuksemme perusta ja maanpuolustushengen vahva tuki. Sotiemme veteraanien teot isänmaamme puolustamiseksi ovat oiva esimerkki ”kansan armeijan” kyvystä ja tahdosta, Hulkko totesi puheessaan.

Myös puolustusministeri Jussi Niinistö korosti haastattelussa jääkäreiden merkitystä Suomelle ja puolustusvoimille.

– Jääkäriliike on melkoinen sankaritarina, ja sitä syystäkin Suomessa vaalitaan. Jääkärit muodostavat sellaisen olennaisen perinnön, jota Puolustusvoimien kannattaa ja pitääkin vaalia. Jääkäri on sotilasarvo Suomessa, jääkäriperinne elää nimien, lippujen ja Jääkärin marssin kautta. Perinne näkyy monin tavoin Suomen puolustusvoimien toiminnassa, Niinistö sanoi.

.

"Sydän pompottaa ja itku meinaa tulla"

Juhlatapahtumaa järjestämässä oli Vaasan kaupungin ja Puolustusvoimien ohella Jääkäripataljoona 27. perinneyhdistys. Tapahtumia seuraamassa olikin suuri joukko jääkärien jälkeläisiä ja perinneyhdistyksen jäseniä.

– Tämä on aivan huikeaa. Sydän pompottaa ja itku meinaa tulla. On todella kunnia olla täällä, sanoo jääkärin tyttärentytär Annele Bystroff.

Uudellamaalla aktiivisesti jääkärien perinneyhdistyksessä toimiva Bystroff kertoi olleensa vastikään mukana Liepajassa, Latviassa järjestetyssä jääkärien muistotilaisuudessa. Liepajassa muistettiin 13. helmikuuta 1918 tapahtunutta jääkärilipun vihkimistä ja sotilasvalan vannomista.

– Kun ajattelin, että isoisäni juuri sata vuotta sitten päivälleen oli siellä ja vannoi sotilasvalansa ja minä sain olla samassa paikassa, se tunne oli aivan uskomaton, Bystroff kertoo.

Kun olin siinä iässä, että olisin halunnut jotain tietää, ei ollut enää ketään, jolta kysyä. Annele Bystrof

Bystrofin isoisä saapui Vaasaan Saksasta Arcturus-laivalla ja oli mukana Vaasan torilla 26. helmikuuta 1918 järjestetyssä paraatissa. Jääkärin jälkeläiselle Vaasan tunnelma on liikuttava.

– Isoisä seisoi tällä samalla torilla kylmässä pakkasessa, Mannerheimin silmien alla, Bystroff kertoo.

Isoisän ja isoäidin – jääkärin ja jääkärin morsiamen – jäljillä

Annele Bystroff kertoo lukeneensa jääkärien vaiheista lukuisista lähteistä ja tietoa kertyvän aina lisää, myös tämän viikonlopun kaltaisista tilaisuuksista.

– Sukulaiseni asuivat Tampereella ja, kun siellä oli Tampereen valtaus ja muuta, siellä oltiin hiljaa asiasta. Ei siellä lapsille puhuttu mitään. Kun olin siinä iässä, että olisin halunnut jotain tietää, ei ollut enää ketään, jolta kysyä.

Bystroffin isoäiti, jääkärin morsian, oli mukana jääkärien perinneyhdistyksen toiminnassa ja Bystroff kulki tapahtumissa hänen kanssaan. Isoäidin jälkeen tyttärentytär halusi jatkaa perinnettä.

– Vaasalle 10+. Kiitos kaikkien jääkärien jälkeläisten puolesta upeasta 100-vuotismuistojuhlasta. Ei tarvitse kuin Jääkärin marssi kuulla, ja se on siinä.

Yleisöä ja saksalaisvieraita

Jääkärien kotiinpaluun 100-vuotismuistojuhla-aamuna Vaasassa mitattiin pakkasta 21-24 astetta, vähän mittarista riippuen. Ripsakassa pakkassäässä järjestetyt paraatikatselmus ja ohimarssi keräsivät kuitenkin yleisöä tuhatmäärin.

Juhlallisuuksiin osallistui myös vieraita Saksasta. Esimerkiksi paraatissa ja ohimarssilla olivat mukana Saksan puolustusvoimien keskussotilassoittokunta, Saksan kaartin pataljoona Wachtbataillon sekä Suomalais-saksalainen reserviläisosasto.

Yle taltioi Jääkärien kotiinpaluun 100-vuotismuistojuhlan Vaasan torilla. Juhlatallenne on katsottavissa Yle Areenassa.

Korean olympialaisissa lumilautailussa pronssia saavuttanut kuusamolainen Enni Rukajärvi otettiin vastaan Rukalla sankoin joukoin. Nimikirjoituksia olympiasankari jakoi Rukankylässä toista tuntia juhlahumun päätteeksi.

– Todella kivaa olla taas kotona. Olen sentään ehtinyt käväistä rinteessä ja tavata jonkin verran kavereita. Hyvä on tunnelma näissä juhlissa, iloinen mitalisti totesi juhlan tuoksinnassa.

Juhlaan osallistui tapahtuman järjestäjien arvion mukaan puolitoista tuhatta ihmistä.

Pitkään Enni Rukajärvi ei Kuusamossa viivy, sillä vielä sunnuntaina hän jatkaa matkaansa Helsinkiin.

– Maanantaina menen Helsingissä lentoasemalle vastaanottamaan meidän Korean kisajoukkueen, Rukajärvi toteaa.

Tulevien vuosien suunnitelmia kilpaurheilijana ei Enni Rukajärvi ole ehtinyt vielä miettiä.

– Vuosi kerrallaan edetään ja katsellaan mihin se tie vie, Rukajärvi toteaa.

Portugalilainen Clara Gaspar muutti Suomeen viisi vuotta sitten, kun hänen miehensä sai täältä työpaikan. Vaikka Clara on korkeasti koulutettu biologi, työn saaminen osoittautui tuskallisen vaikeaksi.

– Olin surullinen. Minä etsin viisi vuotta työpaikkaa ja se oli tosi vaikeaa, koska en puhu hyvin suomea. Sitä kysyttiin aina ensimmäiseksi: "Puhutko suomea?"

Claran mielestä heikon suomen kielen taidon lisäksi maahanmuuttajien työllistymistä hidastaa kontaktien puuttuminen. Vieraassa maassa verkostoituminen on vaikeaa, jos ei tunne yhtään kantasuomalaista.

Rahaa on koossa 14 miljoonaa

Samojen ongelmien kanssa painivat työ- ja elinkeinoministeriön kotuttamishankkeen osallistujat. Koulutus on tarkoitettu työikäisille maahanmuuttajille, joilla on oleskelulupa ja jotka ovat TE-toimistossa työttöminä työnhakijoina.

Mukana on työikäisiä naisia ja miehiä eri puolilta maailmaa. Heidän koulutustaustansa vaihtelee. Osa tarvitsee kädestä pitäen ohjausta työhakemuksen tekemisessä, osalla on takanaan korkeakouluopinnot ja ammatti synnyinmaasta.

Vietnamilainen Thao Nguyen toivoo löytävänsä töitä kaupan alalta. Hän puhuu jo sujuvasti suomea.

– No joo, on se vaikeaa totta kai. Opin kun luen suomenkielisiä lehtiä, katson telkkaria, elokuvia ja uutisia sekä kuuntelen musiikkia ja juttelen ihmisten kanssa.

Kolmivuotisen valtakunnallisen hankkeen tarkoitus on suomen kielen perusteiden opiskelu, työhönvalmennus ja mahdollisimman nopea työllistyminen. Invalidisäätiön Orton Pro toimii yhtenä palveluntarjoajista.

Mikäli maahanmuuttajat työllistyvät, sijoittajat saavat takaisin tuottoa sijoitukselleen. Sonja Hämäläinen

– Koulutus rahoitetaan yksityisellä sijoittajarahalla, jonka olemme keränneet yksityisiltä pääomamarkkinoilta. Tässä eivät liiku lainkaan valtionhallinnon kotoutumiskoulutusrahat.

– Mikäli tulokset ovat hyviä ja maahanmuuttajat työllistyvät, sijoittajat saavat takaisin tuottoa sijoitukselleen, kertoo maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Koossa on 14 miljoonaa euroa.

– Siitä 10 miljoonaa on Euroopan investointirahastolta ja loput kotimaisilta sijoittajilta.

Tavoitteena on työllistää 2500 maahanmuuttajaa.

Toistaiseksi osallistujia on ollut 550, joista kolmannes on saanut työpaikan. Useimmiten se löytyy teollisuudesta, joukkoliikenteestä, rakennuksilta, kaupan alalta tai kiinteistöhuollosta.

– Maahanmuuttajien selkeä toive on, että ei ainoastaan päästä niin sanottuihin sisääntuloammatteihin. He toivovat myös kontakteja ja verkostoja suomalaiseen työelämään, Sonja Hämäläinen sanoo.

Yrittäjä sai "huippukoulutetun" osaajan

Clara Gaspar sai työ- ja elinkeinoministeriön hankkeessa työhönvalmennusta ja työpaikka löytyi pikavauhtia suunnittelijana Avaavasta. Se on esteettömään ympäristöön ja saavutettavaan viestintään ja palveluihin erikoistunut helsinkiläisyritys.

– Teen muun muassa opasteita, 3d-mallinnuksia ja pohjakuvia, hän vastaa suomeksi.

Olen yllättynyt superpositiivisesti. Saimme tiimiimme huippukoulutetun ihmisen. Terhi Tamminen

Toimitusjohtaja Terhi Tamminen kehuu vuolaasti uutta työntekijäänsä.

– Olen yllättynyt superpositiivisesti. Saimme tiimiimme huippukoulutetun ihmisen, jolla on valtavasti osaamista. Hän rikastuttaa työyhteisöämme ja tuo lisäarvoa meidän liiketoiminnallemme.

Clara Gaspar iloitsee työstä ja työyhteisöstä. Suomen kielen taito kehittyy suomalaisten työkavereiden parissa nopeasti.

– Tykkään työstäni todella paljon. Kiitän Terhiä siitä, että yrittäjä avasi minulle ovia ja uskoi siihen, mitä osaan.

Vieremän kunnan raitti Pohjois-Savossa oli tänään aamulla tavallista hiljaisempi, kun paikalliset joivat oman kylän pojan voittokahveja kotonaan.

Juha Kauppisen kotona kahvikuppeja oli kisan loppuun mennessä ehditty kantaa pöytään jo kahteen otteeseen.

– Juuri kävin hakemassa myös shampanjaa, Juha Kauppinen kertoo Vieremän keskustassa Ylen toimittaja Antti Karhusen haastattelussa.

Kauppareissulla puolenpäivän aikoihin savolaiset jo kehuivat oman kylän poikaa oikein olan takaa. Iivon suoritus ei tullut yllätyksenä. Liisa Kauppinen tiesi, että Iivo voittaa.

– Sen jätkän kun näkee, niin tietää, että siinä on voittaja, Kauppinen kertoo.

Vieremäläiset korostavat Iivo Niskasen voiton merkitystä koko pitäjälle. Kaikkien haastateltavien mielestä Iivon suorituksilla on suuri merkitys Vieremän kunnalle.

– Kyllä nämä Niskaset on nostaneet tätä Vieremää tosissaan maailmankartalle, Pertti Tervo sanoo.

Iivoa pidetään myös esimerkkinä nuorisolle. Luistelemassa tänään ollut Verneri Vidgren uskoo, että Iivo saa nuorison hiihtämään.

– Ja urheilemaan muutenkin, Verneri Vidgren sanoo.

Espoon Haukilahdessa järjestetään sunnuntaina hätämerkinantoharjoitukset. Espoon Meripelastajien ja Helsingin Meripelastusyhdistyksen yhteinen harjoitus pidetään Mellstenin rannassa sunnuntaina 25. helmikuuta kello 9–18.

Järjestäjien mukaan tapahtumaan osallistuu noin 200 veneilijää, jotka harjoittelevat hätärakettien ampumista sekä käsisoihtujen ja oranssien merkkisavujen käyttöä. Veneilijät ampuvat ilmaan useita satoja hätäraketteja.

Hätämerkkien käyttön harjoittelua suositellaan kaikille veneilijöille. Etenkin hätäraketin ampumisen harjoittelu on tärkeää, sillä hätätilanteessa täytyy osata toimia oikein, ettei aiheuta vaaraa itselleen tai muille.

Veneen koko miehistön tulisi tuntea hätämerkinantovälineet ja osata käyttää niitä. Kaikkien tulisi myös tietää, missä niitä veneessä säilytetään.

Hätäraketteja ei saa ampua muutoin kuin hädässä tai Espoon kaltaisissa virallisissa harjoitustilaisuuksissa. Jokainen ilmaan ammuttu ja havaittu hätäraketti aloittaa viranomaistoimenpiteet.

Edellisen kerran vastaava tapahtuma järjestettiin Espoossa kaksi vuotta sitten. Tuolloin aurinkoinen sää toi Haukilahteen paljon ulkoilijoita ja hätäraketit näkyivät kauas kirkkaan sinisellä taivaalla. Niistä soitettiin hätäkeskukseen useita satoja kertoja.

Hätätilanteessa hätäraketit tulisi ampua 3–5 minuutin välein toisistaan. Jos Etelä-Espoon taivaalla näkee sunnuntaina 25. helmikuuta kello 9–18 välisenä aikana useita peräkkäisiä hätäraketteja, ne ovat todennäköisesti peräisin harjoituksesta.

Olen katsellut kanssa-alamaisteni kanssa, kuinka kokoomuslaiset pörisevät eduskunnasta terveysjättien hunajakennojen suloisenmakeaan suojaan niin, että eminpöly sakeana pöllyää. Samaan aikaan olen tuntenut syvää helpotusta siitä, että on se Luoja paratkoon ihanaa, ettei Suomessa ole korruptiota. Havaintojeni mukaan meillä on ainoastaan hyviä ystäviä.

Tutkimuskin kertoo, että Suomi on käytännössä korruptiovapaa vyöhyke, ja minkä tutkimus kertoo mustaa valkoisella, se on otettava totena. Tutkimus, jos joku, ei vaikuttimien ikeen alle taivu.

Ja jos tehdäänkin sellainen tutkimus, joka väittää, että Suomessa on korruptiota, niin huomattakoon, että se on tehty ihmisten kokemusten perusteella, eikä tässäkään asiassa pidä mennä luottamaan köyhien juoruiluun.

Kaunis fakta on, että Jumala, Kekkonen ja Maalaisliitto ovat ajaneet vehkeilyn Suomesta niin vähiin, että järkevä alamainen ottaa kokoomuslaisen muuttoliikkeen sote-yrityksiin normaalina nuorten ja reippaiden urakehityksenä.

Tai jos meinaisi ihmetyttää semmoinen, että virkamies ei kiihkeässä koulutushankintatilanteessa tunnista joko omaa veljeään tai itseään oman veljensä veljeksi, niin viisainta on uskoa, että se oli vahinko mikä vahinko.

Viisainta on ajatella niin kuin Iso Kirja opettaa, että syytön kipatkoon ensimmäisen rekkakuormallisen sulfaattia kaivoksen alapuolisiin vesistöihin.

Ja jos huomaisit, että kaivosyhtiön pomot loikkivat luvittaja- ja valvontaviranomaisen tehtävästä itse luvittamiinsa kaivosyhtiöihin töihin ja takaisin, niin ajattele niin kuin he itse, että se nyt on vaan hyvä, että viranomaisella on ensi käden tietoa, miten kaivosyhtiöissä hommelit ihan oikeasti pelaa.

Eikä pidä alamaisen kiihtyillä saati tehdä äkkinäisiä yhteenvetoja, jos niissä kaivoksissa ei ne käytännön hommelit sitten ihan pelaakaan ja vähän lurahtaa höpölöörää vesistöihin. Tai jos lupaan on unhoittunut asettaa raja-arvoja päästöille tai jos jätevesien uraani tuli pyytämättä ja yllätyksenä kuin asiakirjat Annelille, niin viisainta on ajatella niin kuin Iso Kirja opettaa, että syytön kipatkoon ensimmäisen rekkakuormallisen sulfaattia kaivoksen alapuolisiin vesistöihin.

Sitten jos näkisit telkkarissa entisen presidentin tai nykyisen puolueen puheenjohtajan etkä muistaisi millään, että oliko sen puolueen nimi SAK vai SDP, niin ei se mitään. Se on se muillekin vaikeaa, koska molemmat alkavat S-kirjaimella ja ovat muutenkin katoavaa kansanperinnettä.

Ja jos huomaisit kulmakunnan etevimpien setien olevan samassa jalitsujengissä tai hirviporukassa ja niiden puolisot ja kersat pääsee aika kivoihin töihin, niin koita vaan päästä sekaan ja nauttia itseäsi fiksummasta seurasta sekä tappaa se hirvi.

Suomessa on paljon syvää ystävyyttä ja se on hienoa. Ystävyys on maan tapa. Ystävyyksien syntymistä edistämään on tehty oikein virallisia yhdistyksiä. Niiden tarkoitus voi olla esimerkiksi se, etteivät niihin kuuluvat miestärkeät kerro muille ketä siihen kuuluu ja mitä siellä tehdään. Sellainen on jännittävää ja lujittaa ystävien yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Eräs järjestö taas kertoo päämääräkseen itsensä kehittämisen. Pääsin kerran tutustumaan heidän toimintaansa ja huomasin, että ”itse” kehittyy parhaiten, kun pelaa biljardia päissään.

Lappi on kuin Vegas. Kaikki mitä tapahtuu jää sinne, eikä siellä oikeastaan mitään tapahtunutkaan, jos tarkemmin ajattelee.

Jos kohtaat tällaisia miesseurueiden jäseniä ja olet mies, niin hymyile. Silloin joku jäsenistä voi suositella sinua ja pääset mukaan niihin pöytiin, jossa ei päätetä mistään, koska siellä ollaan kehittymässä ihmisenä sekä pitämässä poikien hauskaa mieluiten Lapin hiihtokeskuksen tapaisessa virikkeellisessä ympäristössä, joka on samanlainen paikka kuin Vegas musiikkitaiteilija Aleksi Hakaniemen ponnekkaassa levytyksessä Pane mut sekasin. Kaikki mitä tapahtuu jää sinne, eikä siellä oikeastaan mitään tapahtunutkaan, jos tarkemmin ajattelee.

Tasa-arvon nimissä myös naistärkeillä on olemassa yhdistyksiä, jossa syntyy alat ja rajat ylittäviä ystävyyksiä kepeästi kikatellen. Kuulemani mukaan punaviini on tilaisuuksissa oikein temperoitua.

Ehkä ihmettelet, miksi kulutan Yleisradion alati kiristyvää budjettia kirjoittamalla tällaisen turhanaikuisen kolumnin, jossa kerrotaan se kaikkien tuntema tosiasia, ettei Suomessa ole korruptiota vaan pelkästään ihania ystäviä ynnä suunmyötäisiä virvokkeita sekä mieletön pössis.

Vastauksena sanon, että haluan varoittaa kaikkia ulkomaille suuntaavia hiihtolomalaisia. Esimerkiksi Espanjassa ja Italiassa saattaa tutkimuksen mukaan altistua korruptiolle ja sellaisen kokeminen voi olla traumatisoiva kokemus sille, joka ei ole kotomaassaan moiseen pörhentelyyn tottunut.

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä palkittu toimittaja ja kolmen lapsen isä. Vapaa-aikanaan hän hortoilee pohjoisen talousmetsissä kädessään hinkki tai haulikko.

Talon isäntä ja emäntä halailevat toisiaan. Tupa on suuri, mutta lapsia ei näy.

Kari Lappalainen ja Heidi Kykkänen eivät halua niitä.

He kuuluvat vapaaehtoisesti lapsettomien joukkoon. Väestöliiton tietojen perusteella omasta tahdosta lapsettomien joukko näyttää kasvaneen. Tieto on peräisin parin vuoden takaa.

Kerroimme tammikuussa naisista, jotka ovat lapsettomia ympäristösyistä. Nyt lapsettomuuspäätöksestään puhuvat miehet ja puoliso.

Lappalainen löysi oikean naisen

Lappalainen ja Kykkänen makoilivat vierekkäin sängyllä kymmenisen vuotta sitten. Parisuhde oli vasta aluillaan.

– Minä en sitten koskaan halua lapsia, Heidi Kykkänen sanoi yhtäkkiä.

Kari Lappalainen oli tyytyväinen kuulemaansa. Erilainen käsitys lasten hankinnasta painoi mieltä edellisissä suhteissa.

Insinööriopiskelija-Kari oli kiinnostunut kuvataiteita opiskelevasta Heidistä jo jonkin aikaa sitten. Yhteiset tuttavat tiesivät kertoa, että kiinnostuksen kohde ei tule tekemään lapsia.

Lappalainen oli vihdoin löytänyt oikean naisen.

Rankka lapsuus vaikutti tunteisiin

Kari Lappalainen tiesi jo teini-iässä, ettei halua omia lapsia. Vanhempien päihde- ja muut ongelmat tekivät hänen lapsuudestaan rankan.

Lappalainen kokee, että hän jäi vaille monia tunne-elämän taitoja vanhempiensa ongelmien takia. Esimerkiksi ristiriitatilanteet ovat hänelle vaikeita, ja niihin lapsenkasvattaja törmää koko ajan.

– Olisin hirveä isä, negatiivinen ja kontrollifiriikki, Lappalainen epäilee.

Sellainen isä hän ei halua olla.

Lappalainen kertoo ihailevansa monia tuttuja pienten lasten vanhempia. Hermo pitää ja hankalat tilanteet laukeavat keskustellen.

– Arvovaltatilanteissa en tiedä , osaisinko käyttäytyä lapsen kannalta fiksusti, Lappalainen epäilee.

Kykkänen rakastaa lapsia

Heidi Kykkänen taas tulee lasten kanssa toimeen mitä parhaimmin. Hän työskentelee alakoulussa erityisluokan koulunkäynninohjaajana ja nauttii työstään.

– Rakastan lapsia, mutta en vain halua omia, Kykkänen sanoo.

Kykkänen tietää olevansa sosiaalisesti lahjakas. Vaikka oppilailla on oppimisvaikeuksia ja käyttäytymisongelmia, koulunkäynninohjaaja tuntee hallitsevansa heidän kanssaan toimimisen. Lasten kanssa on enimmäkseen hauskaa.

– Minä ihailen Heidin ammattitaitoa, Kari Lappalainen kertoo.

Kun työpäivä koulussa on ohi, kotona pitää olla hiljaista ja rauhallista.

Pariskunta joutuu puolustautumaan

Heidi Kykkänen ja Kari Lappalainen ovat joutuneet puolustamaan omaa ratkaisuaan muille ihmisille.

Pariskunta ihmettelee, kuinka heidän lapsettomuuttaan saatetaan pitää vastuuttomana ja itsekkäänä toimintana. Jopa poliitikot ovat huolissaan siitä, että Suomessa syntyy tällä hetkellä vähän lapsia. Syntyvyys on laskenut vuodesta 2010 saakka.

Lappalainen ja Kykkänen kokevat toimivansa nimenomaan vastuullisesti, kun eivät tee lapsia.

– On ennaltaehkäisevää lastensuojelua, kun me emme tee lapsia, Kykkänen sanoo napakasti.

– Sitäpaitsi minä teen kyllä oman osani seuraavan sukupolven kasvatuksessa työssäni, Kykkänen puhuu.

Kykkänen ja Lappalainen ovat itse törmännyt moniin vanhempiin, jotka eivät pysty kantamaan vastuuta lapsistaan. Heidän mielestään joskus näyttää jopa siltä, että kaikki vanhemmat eivät edes halua toimia vastuullisesti. Se ihmetyttää heitä.

Kekkonen vitsailee lapsettomuudellaan

Koomikko Juuso Kekkonen nousee esiintymislavalle ja kertoo olevansa lapseton mies. Omasta tahdostaan.

Onko mitään järkeä kiertää ympäri maata toitottamassa vapaaehtoisesta lapsettomuudestaan, moni läheinenkin ihminen on ihmetellyt. Ihmisiä epäilyttää, että Kekkosen haluttomuus isyyteen on vain vaihe. Jonain päivänä nyt lähes 40-vuotiaasta miehestä kasvaa aikuinen ja hän perustaa perheen.

– Tohon mun vakiovastaus lapsellisille ihmisille on, että toivottavasti heidän tilanteensa ei oo vaihe, Kekkonen veistelee.

Outo homo -niminen show jatkuu jo viidettä vuotta.

Elämää kahden puolison kanssa

Juuso Kekkonen kertoo itsestään avoimesti paljon muutakin. Hän on intiimissä suhteessa sekä miehen että naisen kanssa.

– Minä asun tässä yksiössä ja molemmat puolisoni asuvat samassa rapussa yhteisessä asunnossaan, Kekkonen kertoo kotonaan keittiön pöydän äärellä.

Ei mikään tavallinen ratkaisu.

Epätavallinen suhdekuvio hämmentää ulkopuolista enemmän kuin lapsettomuus.

Kekkonen ei oikein ymmärrä sitä. Hänelle itselleen päätös lapsettomuudesta on paljon suurempi asia kuin aikuisten väliset suhteet.

– Lapsesta on niin valtava vastuu, Kekkonen perustelee.

Eikä tässä vielä kaikki. Kekkosen miesystävä oli alunperin Kekkosen tyttöystävä.

Yhtenä päivänä tyttöystävä kertoi, että hän taitaakin olla mies. Nyt tyttöystävä on käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin.

Koomikko elää kuin vampyyri

Teini-iässä Kekkonen luuli, että hänestä tulee joskus tavallinen perheenisä. Kun itsetuntemus on kasvanut, tarvetta isyyteen ei ole omasta itsestä löytynyt.

Sen sijaan hän on löytänyt itsestään valtavan kutsumuksen taiteen tekoon.

Koomikko ja teatterikirjailija elää omien sanojensa mukaan kuin vampyyri. Taiteelliselle työlle ja viihteelle antautuminen on tuonut mukanaan paljon epäsäännöllisyyttä.

– Menen nukkumaan vasta aamuyöllä.

Se on helppoa vain lapsettomalle ihmiselle.

Taiteilijan myös tienaa epäsäännöllisesti, välillä hyvin ja välillä ei ollenkaan. Kekkonen on helpottunut, että hänen vastuullaan ei ole lapsen elättäminen.

Naisystävä haluaa lapsia

Kekkosella on pieni erimielisyys naisystävänsä kanssa. Nainen haluaa lapsia.

– Minun kanssani hän ei tule niitä saamaan.

Juuso Kekkonen suhtautuu asiaan ongelmattomasti. Hän uskoo, että nainen hankkii lapset jonain päivänä jonkun toisen kanssa.

– Toivottavasti suhteemme on niin vahva, että pysymme toistemme elämässä sittenkin jollain tapaa.

Yksi Kekkosen aikaisemmista naissuhteista on kaatunut lapsikysymykseen.

Nurmi kantaa kristityn vastuuta

Pauli Nurmi on kristitty mies ja lapseton.

Kotona 23-vuotias Nurmi viihtyy lukutuolissaan. Raamattu löytyy käden ulottuvilta, sängyn päältä.

Nuori mies perustelee lapsettomuuspäätöstään kristityn vastuulla luonnosta ja maailmasta.

– Liika väestö vie kohti maailmanloppua eikä ihminen saisi tietoisesti mennä sitä kohti, Nurmi sanoo.

Hän ei itse aio osallistua maailman liikakansoitukseen.

Viikonloppu kuluu taivasalla

Nurmi kertoo kasvaneensa kristityssä perheessä.

– Lähimmäisenrakkaus, kohtuullisuus ja luonnon arvostaminen ovat aina olleet osa elämääni.

Vaellusreppu ja maastovaatteet odottavat huoneen toisella laidalla lähtöä seuraavan viikonlopun vaellukselle. Nurmi lähtee taas veljensä kanssa metsään ja saattaa jopa yöpyä taivasalla.

Viikot kuluvat Tampereella seurakuntatyötä opiskellen ja seurakunnassa isosia kouluttaen.

– Seurakuntatyö on minun kutsumukseni.

Nurmi pitää erityisesti rippikoulunuorten ohjaamisesta.

– Itse löysin itseni rippikoulun kautta, Nurmi sanoo.

Ystävien saaminen oli ollut Nurmelle vaikeaa lapsena.

– Löysin omat ystäväni isoskoulutuksessa.

Maapallon liikakansoitus on suuri huoli

Päätös lapsettomuudesta on ollut Pauli Nurmen mukaan helppo. Edes vanhemmat eivät ole painostaneet häntä muuttamaan mieltään.

– Luopuminen suklaan syömisestä on vaikeampaa.

Nurmi on kirjoittanut tussilla harmaalle pahville teesinsä. “Maapallo ei pysty elättämään nykyistäkään väkimäärää. Kaikki kansat ovat saman arvoisia. Fiksuimmat lopettavat lisääntymisen.”

Kuulostaa jyrkältä.

Nurmi kantaa vastuuta maapallon väestömäärästä

Vauvojen vähyys Suomessa ei huoleta Nurmea. Hän uskoo, että väestökysymyksen voi ratkaista maahanmuutolla.

– Maahanmuuttaja ehtii kotoutua pitkälle kymmenessä vuodessa, mutta kymmenessä vuodessa lapsi on vasta koulussa, Nurmi vertaa.

Nurmi pitää sitä vastuuttomana ajatuksena, että syntyvyyden vähentäminen sysätään muiden, vaikkapa kehitysmaiden, vastuulle.

Kykkänen kasvattaa koiria

Heidi Kykkäsen ja Kari Lappalaisen koti on täynnä Kykkäsen taiteellisia teoksia. Niiden tekeminen on Kykkäsen intohimo.

Kun työpäivä koululaisten kanssa on ohi, aikaa on. Asia on juuri niin kuin Kykkänen haluaa sen olevan.

– Minä tarvitsen aikaa omille lukuisille projekteilleni.

Keittiöön tiskipöydän taakse valmistuu parhaillaan uusia kaakeleita. Kylpyhuoneen mosaiikkityö on vielä vähää vaille valmis.

Tuvassa juoksentelevat brasilianterrierit vievät myös aikaa. Kykkänen on teettänyt koirillaan jo usean pentueen.

– Heidillä on Kennel, puoliso toteaa ylpeänä.

Puoliso kertoo, että pariskunta pystyttää ison aitauksen koiranpennuille keskelle tupaa. Koirien kuuluu tottua ihmiseen jo ensimmäisten elinviikkojensa aikana.

Niistä kasvaa siten hyviä koiria.

Kerroimme tammikuussa naisista, jotka ovat valinneet lapsettomuuden etenkin ilmasto- ja muista ympäristösyistä. Heidän tarinansa voit lukea tästä linkistä.

Naisten tarinan yhteydessä pyysimme yhteydenottoja miehiltä ja pariskunnilta, jotka elävät vapaaehtoisesti lapsettomia. Vajaa kaksikymmentä ihmistä kirjoitti meille kirjeen. Tämän jutun haastateltavat löytyivät heidän joukostaan.

Saksalainen kansalaisjärjestö Die Initiative Nachrichtenaufklärung julkaisee vuosittain listan uutisista, jotka Saksan tiedotusvälineet ovat asiantuntijaraadin mukaan jättäneet liian vähälle huomiolle.

Järjestön toimijoina on yliopistoväkeä eri aloilta ja toimittajia, joista Suomessa tunnetuin lienee yksi maailman johtavista tutkivista journalisteista Günter Walraff.

Listalle ehdotettujen uutisten todenperäisyys tarkistetaan eri korkeakouluissa. Samoin se, että aiheita ei ole käsitelty tiedotusvälineissä. Kymmenen tärkeimmän "unohdetun uutisen" listan valikoi järjestön asiantuntijaraati. Raadin laatima lista löytyy tämän jutun lopusta.

Yle on tehnyt kymmenen unohdetun uutisen listan, tosin keveämmällä metodilla. Kymmenen eri alojen asiantuntijaa tai vaikuttajaa eri puolelta Suomea sai kukin vastata seuraavaan kysymykseen: "Mitä uutista tai asiaa viime vuonna käsiteltiin tiedotusvälineissä liian vähän tai ei lainkaan, vaikka olisi pitänyt?"

Kukin vastaaja sai valita aiheen mielensä mukaan, eikä valinnoista ole tarkistettu, että niitä ei oltaisi käsitelty mediassa. Tällaisiin valintoihin Ylen raati päätyi:

1. Suomalaisten lukutaito rapautuu, ja samalla jää kehittymättä medialukutaito

Ateneumin taidemuseon johtaja Susanna Pettersson

Lukukeskus julkaisi 2017 kymmenen faktaa lukemisesta. Tässä tietopaketissa kerrottiin, että samalla kun lukutaidon merkitys kasvaa koko ajan, niin taso heikkenee. Tätä uutisoitiin jonkin verran. Niinkin paljon kuin 10 000 jokaisesta ikäluokasta on syrjäytymisvaarassa siitä syystä, että lukemisen osaaminen on heikolla tasolla. Ne ovat aika hurjia lukuja. Meillä ei ole varaa siihen, että tällainen määrä ihmisiä putoaa kyydistä joka vuosi.

Tämä liittyy myös meidän kaikkien kykyymme navigoida nykyisessä mediaympäristössä. Jos näinkin perustavaa laatua oleva taito lähtee rapautumaan, kyseessä on oikeasti todella hälyttävä asia. Tämä liittyy toki omaan toimialaanikin siten, että visuaalinen lukutaito on myös lukutaitoa sen kirjallisen lukutaidon rinnalla. Jos ei ole kapasiteettia hallita perustyökaluja päivittäisessä elämässä, ei ole myöskään kykyä arvottaa tietosisältöjä ja sitä, mikä on totta ja mikä ei.

2. Lasten kohtalo, kun perheenjäseniä kuolee aseellisissa konflikteissa

Hammaslääkäri, Vuoden pakolaismies 2017 Ramin Akhi, Oulu

Kun käsitellään sotia esimerkiksi Ukrainassa, Syyriassa ja eri puolilla maailmaa, asiaa tarkastellaan aikuisten näkökulmasta. Kun aikuinen kuolee, ei pohdita sitä, että hänellä usein on myös lapsia. Lapset kärsivät sodissa kaikkein eniten, kun he menettävät vanhempansa, sukulaisensa tai koulukaverinsa.

Median kautta sota näyttäytyy siten, että kaupungissa on tapahtunut vaikkapa pommi-isku. Kerrotaan, että siinä on kuollut 20 ihmistä. Asiaa ei käsitellä syvemmältä, kuten lapsien kärsimystä. Isoa kuvaa ei käsitellä. Lasten kohtalo tulee esiin vain pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden kautta.

3. Uutisointi mahdollisuuksista kauhukuvien sijaan, esimerkkinä uusiutuva energia

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen johtaja Juha Kaskinen

Minua mietityttää se, että uutisointi on niin dystooppista [kauhukuvien luomista]. Voisimme pohtia sen sijaan sitä, että eri aloilla on myös mahdollisuuksia enemmän kuin ennen. Jos haluamme miettiä, miten ihmiskuntaa voidaan viedä eteenpäin, haasteiden lisäksi pitäisi uutisoida, mitä ratkaisuja on näköpiirissä.

Kylläpä se uudistuva energia sieltä vaan on tulossa, vaikka suhde on vielä 80–20 fossiilisten polttoaineiden hyväksi. Kehitys on mennyt eteenpäin nopeammin kuin mitä esimerkiksi 5–7 vuotta sitten ajateltiin.

4. Kaupungistumisen myönteiset vaikutukset

MustRead-digijulkaisun päätoimittaja Heidi Hammarsten

Jostain syystä, kun kaupungistuminen nousee meillä esiin, se tuntuu olevan ilmiö, jota pitää torjua tai ainakin hidastaa. Oikeasti on kuitenkin kyse globaalista megatrendistä, joka vaikuttaa monella tavalla myönteisesti.

Ensinnäkin koulutetut nuoret ja myös muut haluavat kaupunkiin mielenkiintoisen elämän ja hyvien työpaikkojen perässä. Tästä seuraa puolestaan taloudelle hyviä asioita. Talouden tuottavuus tehostuu ja syntyy uusia innovaatioita ja hyvinvointia kaikille eli kaupungit toimivat kehityksen vetureina. Kaiken lisäksi tiivis asuminen on ympäristön kannalta hyvä asia, koska liikkuminen vähenee. Pystyy käyttämään joukkoliikennettä, kävelemään ja pyöräilemään eri paikkoihin, jos kaupungistuminen suunnitellaan fiksusti.

5. Seutukaupunkien kohtalo sote- ja maakuntauudistusten paineessa

Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen

Maakunta- ja sote-uudistukset ovat puhututtaneet paljon. Huomattavasti vähemmän on puhuttu siitä, että kun Suomea nyt niin vahvasti maakuntien keskuskaupunkien varaan kehitetään, niin mikä on seutukaupunkien rooli.

Seutukaupungit ovat usein hyvin vahvoja teollisuus- ja vientipaikkakuntia ja myös alueensa koulutuspaikkakuntia. On noussut huoli siitä, että keskittämistoimenpiteet imevät elinvoimaa seutukaupungeista oli sitten kyse valtion työpaikoista, koulutuspaikoista tai muista kilpailukykyyn ja elinvoimaan vaikuttavista tekijöistä.

Esimerkiksi Kemin kohdalla käräjäoikeus on viimeisin, joka siirtyy valtaosin pois maakuntakeskukseen, Rovaniemelle. Valtionhallinnon esimerkkejä voisi luetella kovastikin. Kemi–Tornion seutu tuottaa noin kahdeksan prosenttia Suomen viennin arvosta. Tässä on jo pidempään ollut noin 40–50 seutukaupungin verkosto, joka koettaa saada pienempien kaupunkikeskusten ääntä kuuluville. Vielä vähän vaatimattomalla menestyksellä.

6. Suomen kansallisvaltion tulevaisuus

Perussuomalainen-lehden ja Suomen Uutiset -verkkolehden päätoimittaja Matias Turkkila

Koko viime vuoden ajan oli käynnissä valtavia keskusteluja eri maiden tilanteesta ja itsenäisyydestä. Sivuttiin brexitiä, Trumpia, Ranskan vaaleja ja myös perussuomalaisten tilanne oli tapetilla. Vaikka itsenäisyyden teemoja sivuttiin, ei silti tunnuta päästävän asian ytimeen.

Itse pitäisin olennaisimpana sitä kysymystä, mikä on Suomen valtion asema tulevaisuuden Euroopassa. Jos jatketaan sitä reittiä, mitä tällä hetkellä kuljemme, olemmeko menossa kohti jonkinlaista osavaltio-Suomea? Onko meillä edessämme samankaltainen tilanne kuin vaikkapa Minnesotan osavaltiolla Yhdysvalloissa? Suunnilleen saman verran asukkaitakin olisi ja sijainti siellä kaukana pohjoisen periferiassa.

Keskustelu jankkaa sen välillä, kuinka "vääriä" populistisen kommentit ovat ja sen, kuinka "välttämätöntä" on edetä EU:n ja Euroopan hankkeessa. Kokonaan jää käsittelemättä se, kuinka paljon itsenäisen valtion toimintoja voi siirtää ylikansallisille elimille, joka ei tottele äänestäjää.

7. Korruptio

Vihreä lanka -lehden päätoimittaja Riikka Suominen

Viime vuonna oli useita korruptio- tai laittomuustapauksia, joita ei huomioitu tarpeeksi. Meillä oli samaan aikaan tapaus, jossa eduskunta kieltäytyi noudattamasta korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, valtakunnansyyttäjä saa tuomion ja ilmenee, että Helsingin poliisin tietosuoja, lähdetoiminta on ollut ihan täysin retuperällä. Tästä olisi pitänyt käydä iso, periaatteellinen keskustelu. Suomi pärjää korruptiotilastoissa hyvin, mutta se johtuu osittain siitä, että emme ymmärrä tämän olevan korruptiota.

On aivan megasuuri asia, että meillä esiintyy laittomuuksia korkeimmalla tasolla. Me luulemme, että tämä on vain kehittyvien maiden ongelma, mutta meillä on tällaista itsellämme – me emme vaan katso sinnepäin.

8. Yritykset eivät investoi tulevaisuuteen vaan kotiuttavat voitot heti osinkoina

STTK:n pääekonomisti Ralf Sund

Yritysten tulokset halutaan ulosmitata välittömästi, kun parempi vaihtoehto olisi se, että yritykset käyttäisivät isomman osan tuloksestaan huomisen päivän kilpailukyvyn kannalta paremmin.

Korkeita osinkoja maksettiin jo vuoden 2016 tuloksista ja nyt tullaan maksamaan vielä enemmän. Liian paljon omistajille välittömästi ja liian vähän huomiseen varautumiseen.

9. Suomen kustannuskilpailukyvyn säilyttäminen

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen

Suomen kustannuskilpailukykyongelma jäi myönteisten talousuutisten varjoon. Suomen taloushan lähti elpymään mukavalla tavalla vajaa vuosi sitten. Se tuotiin hyvin esiin tiedotusvälineissä, niin kuin pitikin. Se mikä jäi nostamatta esiin, oli pitkän ajan kuluessa syntynyt kustannuskilpailukykyongelma, joka on edelleenkin korjaamatta. Sitä on onnistuttu kohentamaan kilpailukykysopimuksessa ja työehtosopimusneuvotteluissa viime syksynä, mutta olisin toivonut, että tiedotusvälineet olisivat nostaneet kustannuskilpailukykyongelman vakavuuden paremmin esille.

Jos elettäisiin vielä markka-aikaa ja olisi mahdollista vielä valuuttakurssimuutosten avulla korjata kustannuskilpailukykyä, se oltaisiin varmastikin Suomessa tehty. Sitä mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, jolloin jäljelle ei jää muita keinoja kuin se, että sopeutetaan palkkakehitys kulloiseenkin tuottavuuskehitykseen. Tässä on epäonnistuttu viimeisen kymmenen vuoden aikana, ja ongelma on korjattava.

10. Aktiivimallin käsittely ennen päätösten tekoa

Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori Epp Lauk

[Työttömien aktivoitumiseen ja työllistymiseen tähtäävästä] aktiivimallista on uutisoitu todella paljon sen jälkeen, kun sitä koskevat päätökset oli jo tehty. Ennen päätöksentekoa asia olisi voinut paljon enemmän esillä kuin se oli. Esimerkiksi oluenmyynti kaupoissa oli enemmän mukana uutisissa kuin aktiivimallin valmistelu.

Jokaisesta Trumpin tviitistä uutisoidaan, mutta voisi enemmän kertoa siitä, mitä päätökset tarkoittavat Suomelle. Samoin siitä, mitä erilaiset kansainväliset päätökset tarkoittavat Suomelle.

Perimätiedon mukaan Etelä-Konneveden kansallispuistossa vuorenjyrkänteessä on luola, mutta sen tarkka sijainti ei ole tiedossa. Tarinoissa kerrotaan, että luolasta löytyisi tulisijojen pohjia, luita ja mahdollisesti kalliomaalauksiakin.

Luontoyrittäjä Markku Utriainen Rautalammilta on kuullut luolasta vanhalta mieheltä, joka on käynyt luolassa nuoruudessaan yli 40 vuotta sitten.

– Hänellä on tarkka kuvaus, millaisesta luolasta on kyse, Utriainen kertoo.

Vaarallisia kuiluja siirtolohkareiden välissä

Oletettu luola on jyrkässä vuoren seinämässä, joka kohoaa lähes 80 metrin korkeuteen vuoren juurella olevan lammen pinnasta. Ilman lumikenkiä kipuaminen rinnettä ylös paksussa lumikinoksessa on mahdotonta.

Kipuaminen on vaarallista, sillä vuoresta irronneiden suurten siirtolohkareiden välissä on syviä ja kapeita kuiluja lumikannen alla. Muutamissa paikoissa kuilusta ylöspäin noussut lämmin ilma oli sulattanut lumikanteen pyöreitä reikiä.

Hänellä on tarkka kuvaus, millaisesta luolasta on kyse. Markku Utriainen

Jyrkkää rinnettä ylös kavutessa varsinkin heikkokuntoisimmilla sydämen sykkeet nousevat maksimiin. Periksi ei kuitenkaan anneta. Porukassa mukana ovat luontoyrittäjä Mikko Lemmetti ja Markku Utriainen, "virallinen kylähullu" Matti Hämäläinen, Matti Markkanen, Erkki Laitinen sekä Ylen kuvausryhmä.

"Luola on täällä! Täällä se on!"

Etsintöjen kestäessä noin tunnin verran ylimpänä rinteessä ollut Matti Markkanen kajauttaa ilmoille huudon: "Luola on täällä! Täällä se on!"

Markkanen on rinteen puolivälissä yli 30 metrin korkeudessa. Luolan suuaukko löytyi pari–kolmemetrisen kalliokielekkeen päältä.

No oon minä paikoissa "p*rkele" ollut minäkin, mutta tämä on ihan joulu. Matti Hämäläinen

Sen saattoi löytää vain hyvällä tuurilla tai tarkoilla ennakkotiedoilla.

Luolan suulla oleva kalliokieleke on niin jyrkkä ja jäinen, että sen päälle kiipeäminen vaatii lähes vuoristokiipeilijän taitoja. Myös loukkaantumisriskit ovat ilmeisiä.

Luolaan laskeuduttava köyden varassa

Luolan suuaukko on ahdas ja luolan pohjalle laskeutuminen ei onnistu muuten kuin köyden avulla. Laskeutuminen on vaarallista. Seinustalle luolan alaosaan on selvästi asettu astinpuu laskeutumisen helpottamiseksi.

Ensimmäisinä luolaan uskaltautuivat kuvaaja Isto Janhunen ja Matti Hämäläinen.

– No oon minä paikoissa "prkele" ollut minäkin, mutta tämä on ihan joulu, Hämäläinen riemuitsee luolalöydöstä.

Luolaan laskeutuu myös luontoyrittäjä Mikko Lemmetti.

– Todella hieno paikka. Ei tänne ihan joka tyttö ja poika tule talvellakaan. Hieno on.

Lemmetti arvioi luolan tilavuudeksi noin 90 kuutiota. Sen mitat ovat arviolta 3 x 5 x 6 metriä eli se on melko kapea, mutta korkea.

Asiakasturvallisuus on aina kaikkein tärkeintä. Tuula Peltonen

Talvisaikaan luolassa näyttää olevan runsaasti jäätä. Jääpuikot kilahtelevat kun ne tippuvat luolan lattialle. Kuvaaja havaitsee, että luolan seinustalla saattaa olla nuotion paikka – tarkempaa tutkimusta tällä reissulla ei tehdä.

Metsähallitukselle uusi löytö

Metsähallitus teki Etelä-Konneveden kansallispuistossa arkeologisen selvityksen vuonna 2012. Tuolloin ei ollut tiedossa, että alueella olisi luolia. Luontoyrittäjät kuitenkin tietävät, että lähialueella niitä on useampiakin. Niiden ympärille kaavaillaan myös ohjelmapalveluja eli esimerkiksi luolaretkiä ja luoliin liittyvää tarinointia.

Puistonjohtaja Tuula Peltonen Metsähallituksesta pitää luolalöytöä mielenkiintoisena, mutta ei ehkä kovin yllättävänä.

– Etelä-Konneveden kansallismaisemat ovat hyvin jylhät eikä ole ihme, että tällaisia uusia löytöjä tulee esiin.

Peltosen mukaan luolan luonto- ja kulttuuriarvot on syytä tutkia. Luontoyrittäjien kanssa keskustellaan asiakasturvallisuudesta, sikäli kun luolaan aiotaan joskus tehdä retkiä.

– Asiakasturvallisuus on aina kaikkein tärkeintä, sanoo puistonjohtaja Peltonen.

Tämä on niin epätodennäköinen paikka. Tämä on kylmä, varjossa ja märkä Miikka Kumpulainen

Luontoyrittäjä Markku Utriainen arvioi tosin jo luolan löytöpaikalla, ettei sinne paikan vaarallisuuden vuoksi voi tuoda matkailijoita.

Omatoimisesti sinne ei turvallisuusriskien vuoksi kannata yrittää, opastavat kaikki haastattelemamme asiantuntijat. Siksi emme myöskään kerro luolan tarkkaa sijaintipaikkaa.

Arkeologi toppuuttelee innostusta

Pyysimme Keski-Suomen museon arkeologi Miikka Kumpulaista arvioimaan luolalöytöä videokuvien perusteella. Hän kiinnittää ensimmäisenä huomion siihen, kuinka vaarallisessa ja vaikeasti tavoitettavassa paikassa luola sijaitsee. Kumpulaisen mukaan näyttää siltä, että luola ei ole esihistoriallinen.

Luolan pohja on liian kapea, että siellä voisi asua. Miikka Kumpulainen

– Tämä on niin epätodennäköinen paikka. Tämä on kylmä, varjossa ja märkä, sanoo Kumpulainen.

Esihistoriallinen aika alkaa jääkaudesta ja päättyy 1200-luvulle eli se kattaa kivi-, pronssi- ja rautakaudet. Kumpulaisen mukaan jo kivikaudella ihmisillä on ollut huomattavasti parempia asuinpaikkoja tarjolla, kuin tällainen siirtolohkareista ja romahtaneista kallioseinämistä koostuva luola.

– Luolan pohja on liian kapea, jotta siellä voisi asua, summaa Kumpulainen.

Hän muistuttaa, että luolamiehen pitäisi laskea sinne köyttä pitkin perheensä ja karjansa, mikä ei hevin onnistu.

Luolan luonto-ja kulttuuriarvot kannattaa kuitenkin tutkia, koska tarinoissa puhutaan nuotiopohjista, luulöydöistä ja kalliomaalauksista.

– Epäilen, että ne ovat hyvin nuoria jäänteitä, korkeintaan joku sata vuotta.

Sittenkin väärä luola ?

Kumpulaisen mukaan Keski-Suomessa ei tiedetä olevan yhtään esihistoriallista luolaa eli sellaista, joista olisi löytynyt ihmisasutuksen merkkejä. Koko Suomen mittakaavassa sellaisen löytyminen olisi sensaatio.

Suomessa muutamasta esihistoriallisesta luolasta on tehty arkeologisia löytöjä. Aimo Kejonen

Suomen Luolaseuran mukaan Suomesta löytyy yli tuhat luolaa. Kaikkia ei ole vielä edes löydetty. Suomen luolia tutkinut ja niistä kirjan kirjoittanut geologi Aimo Kejonen sanoo, että Suomessa muutamasta esihistoriallisesta luolasta on tehty arkeologisia löytöjä, kuten keramiikkaa ja piilastuja. Tunnetuimpia tällaisia luolia ovat Pahnakallion luola Hyvinkäällä ja Susiluola Kristiinankaupungissa.

Retken jälkeen luontoyrittäjä Markku Utriainen epäilee, löysimmekö sittenkään etsimäämme luolaa. Luolasta hänelle kertoneen miehen kuvaus legendaarisesta luolasta kun oli tyystin erilainen, kuin miltä löytämämme luola näytti.

Toukokuussa 2004 Eero Salmijärven kunto heikentyi. Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja nukahti vähän väliä ilman kunnollista syytä. Ihoon tuli mustelmia ympäri kehoa.

Salmijärvi hakeutui lääkäriin, joka kertoi miehen sairastuneen agressiiviseen leukemiaan. Elinaika laskettiin kuukausissa. Elämä romahti ja tummat varjot täyttivät mielen.

– Se oli pysäyttävä hetki. Kuin olisi kulkenut sumussa. Eletyn elämän filmi pyöri nopeasti verkkokalvoilla, kun henkinen shokkitila iski, muistelee Eero Salmijärvi.

Pelastava enkeli löytyi läheltä. Salmijärven vanhempi veli Jouko oli luovuttanut jo aiemmin kantasolurekisteriin näytteen.

Näyte oli juuri oikeaa kudostyyppiä ja sopi pikkuveljen hoitoihin, jossa veljen luuydinneste laitettiin Eeron verenkiertoon. Elokuusta joulukuuhun kestänyt kantasoluhoito sytytti Eero Salmijärven liekin uudelleen.

– Oli uskomattoman hienoa, että veli sai pelastaa jonkun elämän. Hoito kulki kuin juna radallaan, vaikka vaikeuksiakin oli, sanoo Eero Salmijärvi.

Auttaminen tulee sydämestä

Eeron kantasolullaan pelastanut isoveli Jouko Salmijärvi on pitkän linjan verenluovuttaja: hänellä on takanaan yli kaksisataa luovutuskertaa kantasolujen luovutuksen lisäksi.

Hänen auttamishaluna tulee sydämestä, kunniavelkaa auttaja ei tunne. Yllätys oli, että kantasolusiirrettä tarvitsi juuri oma veli. Toinen yllätys oli, että Jouko oli ainoa kahdeksasta sisaresta, jonka siirre oli yhteensopiva Eerolle.

– Kyllä veljen auttaminen tuntui hyvältä – osa minua jatkuu Eeron kautta, kyynelehtii Jouko Salmijärvi.

Veljesten suhde lähentyi entisestään heti operaation jälkeen. Nykyään he voivat nimittää toisiaan veriveljiksi. Vaikutus molempien elämään on ollut suuri, monet hienot matkat ja retket olisivat muuten jääneet tekemättä.

– Lahja jonka olen Joukolta saanut, on niin uskomaton, että ei sitä voi sanoin kuvata. Se on enemmän kuin lottovoitto. Olen ikuisesti kiitollinen, kyynelehtii puolestaan Eero Salmijärvi.

Kantasolurekisteristä viimeinen apu kun muut keinot eivät auta

Eerolla oli diagnoosin tullessa annettu elinaikaa vain muutama kuukausi. Siksi oli onni, että veljen oikeaa kudostyyppiä ollut kantasolusiirre oli rekisterissä valmiiksi selvillä. Siksi kaikki kävi nopeasti. Muuten etsintää olisi pitänyt laajentaa ensin omaan sukuun, mahdollisesti muihin suomalaisiin ja lopuksi ulkomaille.

40 000 suomalaista on antanut tietonsa Veripalvelun ylläpitämään kantasolurekisteriin. Rekisteristä löytyy luuydin-, veren kantasolu-, istukkaveri- tai lymfosyyttisiirteiden mahdollisia luovuttajia.

Rekisteristä haetaan apua pääasiassa korkean riskin leukemioiden hoitoon ja muiden vaikeiden luuytimen tautien hoitoon.

– Näitä pelastustarinoita luovutuksesta syntyy joka vuosi noin sataviisikymmentä. Niistä kolmannes on sukulaissiirteitä ja loput rekisterisiirteitä, joista kaksi kolmasosaa tulee ulkomailta, sanoo Veripalvelun viestintä- ja henkilöstöjohtaja Willy Toiviainen.

Kantasoluja kerätään ja kuljetetaan ympäri maailmaa

Suurin osa siirteistä on veren kantasolusiirteitä. Istukkaveri- ja luuydinsiirteiden osuus on yhteensä vain viidennes.

Veren kantasolujen kerääminen on suhteellisen yksinkertaista. Luovuttajan veri ajetaan keräyslaitteen läpi kolmeen kertaan, jolloin verestä saadaan tarpeeksi kantasoluja. Tähän menee muutama tunti kahtena peräkkäisenä päivänä. Luovuttaja saa sairauslomaa toimenpiteen ajaksi.

Luuydinsiirre imetään neulalla lantioluun yläpuolelta nukutuksessa. Luuydinsiirteet menevät pääasiassa lapsipotilaille. Istukkasiirre otetaan istukasta synnytyksen jälkeen ja pakastetaan odottamaan käyttöä.

Kantasolurekisteri on maailmanlaajuinen. Sopiva luovuttaja on yleensä lähellä, valtaosassa tapauksia luovuttaja on sukulainen. Ne kuolemanvakavasti sairastuneet, joille ei löydy sukulaisluovuttajaa, ovat kantasolurekisterin varassa.

Suomesta kantasoluja viedään pääasiassa Saksaan, Ruotsiin, Viroon, Kanadaan ja Englantiin. Suomalaisilta luovuttajilta kantasoluja lähtee maailmalle vuosittain tusinan verran.

Suomeen taas tuodaan kantasoluja Saksasta, Yhdysvalloista, Englannista, Puolasta, Ranskasta ja Ruotsista. Vuosittain noin 40 suomalaista potilasta saa avun Euroopasta ja muualta maailmalta.

Puhuminen auttoi pääsemään yli

Eero Salmijärvi selviytyi henkisesti tilanteesta puhumalla. Saatuaan tietää sairaudestaan hän soitti kaikki kaverinsa läpi ja kertoi heille asiasta.

Vaimolleen hän soitti Eurooppa kolmosen kappaleen “Älä unohda minua”. Myöhemmin vaimo puolestaan teki miehelleen matkakirjan, jossa koko matka syöpädiagnoosista parantumiseen käydään kuvin ja sanoin läpi. Nämä kaikki pienet teot auttoivat pääsemään asian yli ja elämässä eteenpäin.

– Olen niin onnellinen, että olen käynyt läpi sen matkan, koska tunnen olevani henkisesti paljon vahvempi. Ei tarvitse valittaa, jos on sormi vähän kipeä, sanoo Eero Salmijärvi.

Huumori on auttanut matkalla paljon. Meilahden sairaalassa hoitojen aikana vietetyt yksinäiset hetket herättivät Salmijärvessä asuvan leikkisän pikkupojan: tylsinä hetkinä hän paineli soittokelloa ja juoksutti hoitajia, koska oli niin yksinäinen.

Jokainen perusterve voi luovuttaa kantasolujaan rekisteriin. Luovuttaminen on turvallista, mutta fyysisesti rankkaa. Siksi toive on, että luovuttajat olisivat nuoria. Rasitus on kova, jos näyte kerätään luuytimestä.

– Perusterve, alle 40-vuotias palautuu operaatiosta nopeammin, sanoo Willy Toiviainen.

Oman sopivuutensa veren kantasolujen luovuttajaksi voi testata itse osoitteessa www.sovinkoluovuttajaksi.fi.

Kantasolurekisteriin liittyminen tapahtuu nykyään netissä https://www.veripalvelu.fi/kantasolurekisteri/liity-rekisteriin/nain-liityt

Pyhä polku -tapahtuma on kerännyt Ikurin Virelän metsäpoluille 10 000 kävijää alle kolmessa viikossa. Yleisö on ollut haltioissaan ja myös paikalliset asukkaat enimmäkseen innoissaan.

– Ei ole koskaan tapahtunut tällaista tällä kylällä, tämä on Las Vegasin meininki, ilakoi Pyhä polku -tapahtuman järjestäjä Kari Manninen.

Lumenveistotapahtumia tamperelaisella omakotialueella on järjestetty jo 17 vuotta. Nyt touhun kokoluokka on ihan toinen kuin aiemmin.

Ikurin Vireen kahvilan pitäjät, makkaranmyyjät ja muu talkooporukka on joutunut venymään, mutta hymyssä suin töitä on tehty.

– Tämänvuotinen tapahtuma on ollut vähän erilainen järjestää kuin edellisinä vuosina, mutta ei tässä mitään ongelmia tunnu olevan, sanoo Manninen.

Pulaa parkkipaikoista

Naapurustokin suhtautuu suosioon pääosin positiivisesti, vaikka läheiset kadunvarret muuttuvat iltaisin parkkipaikoiksi.

Jotta suhtautuminen säilyisi positiivisena, järjestäjillä on muutama ohje paikalle tuleville: ei autoja talojen sisäänmenoväylien kohdalle ja jätetään ne mieluiten mahdollisimman kauas etenkin viikonloppuina, kun väkeä käy paljon. Viikonloppuna Kaukokiidon parkkipaikka saadaan lisätilaksi autoille.

Suosio on vaikuttanut siihen, että ensi vuoden tapahtumaa on helpompi suunnitella. Mannisen mukaan yleensä lähdetään nollasta ja yritetään rimpuilla plussalle.

– Nyt on syntymässä pesämunaa, jonka avulla on helpompi kaavailla ensi talven tapahtumaa. Tarkkaa suunnitelmaa kasvavalle tapahtumalle ei vielä ensi vuodeksi ole, mutta jotakin jännää on luvassa taas ensi talvena, lupaa Manninen.

Jääveistos herättää tunteita

Kari Manninen on itsekin jääveistäjä ja oikea ihminen vastaamaan kysymykseen mikä tekee hienon jääveistoksen.

– Aiheen pitää olla tilanteeseen sopiva ja herättää tunteita. Teknisesti sellainen, jossa näkee, että veistäjä kykenee tekemään ohuita rakenteita ja siten hallitsee materiaalin, on sellaista, mitä toiset veistäjät arvostaa.

Ikurin tapahtumassa myös veistäjän nopeus on ollut tärkeässä osassa; kahdeksan veistäjän piti saada teokset aikaan määräaikaan mennessä.

Veistäjät ovat keskenään tuttua porukkaa ja osallistuvat tapahtumaan osallistumisen ilosta enemmän kuin työtehtävänä. Vaivanpalkkaa maksetaan sen mukaan, mitä on mahdollista, sanoo Manninen.

Pimeyden velho mustassa kaavussaan, piikikäs valtikka kädessään, seisoo Logomo-salin ulko-ovella. Hän keskustelee mustaan susiasuun pukeutuneen naisen kanssa.

Turussa pidettävä japanilaisen animen, mangan ja popkulttuurin uusi tapahtuma Unicom on saanut Toni Laineen ja Maria Niemisen paikalle itse tehdyissä asuissaan. Laine kertoo seuraavansa japanilaista popkulttuuria erittäin paljon.

– Täällä pääsee irti arjesta. Pääsee rentoutumaan.

Nieminen kertoo käyvänsä tapahtumissa ympäri Suomea, kerran jopa ruotsalaisessakin kokoontumisessa. Hän tarkentaa, ettei hän kuulu cosplay-harrastajiin, vaan fursuittaajiin. Furry- tai suomeksi turri-piireissä puvut ovat eläinhahmoja, jotka jollakin tavalla peilaavat pukeutujan persoonaa.

– Asuni on siperianhuskyn ja harjasuden risteytys. Reiko on eläinminäni, ja se kuvaa persoonallisuuttani.

Täällä pääsee irti arjesta. Toni Laine

Niemisen mielestä on mukava tutustua samanhenkisiin ihmisiin. Myös pukujen vaatima käsityö kiinnostaa. Monet käyttävät paljon aikaa ja rahaa asuihinsa.

– Tähän on mennyt puoli vuotta ja ehkä 300 euroa. Jos haluaa hyvälaatuista karvaa, sen metrihinta on jopa 20 euroa.

Sarjakuvahahmot koolla

Pukuloisto jatkuu Logomo-salin aulassa. Vastaan kävelee mustaan viittaan ja pässin kalloon pukeutunut mies. Hänellä on seuranaan siniseksi pesukarhuksi pukeutunut nainen. Kaksikko on harrastanut pukuilua eli cosplaytä kymmenisen vuotta.

Valkoiseen pukuun merirosvosarjan esikuvansa Monkey D. Garpin tavoin sonnustautunut Kari kertoo harrastaneensa cosplaytä vuodesta 2011.

– On kiva pukeutua. Kun käy näissä tapahtumissa ja pukeutuu itse jonkin sarjan hahmoksi, törmää saman sarjan faneihin ja pystyy ystävystymään paljon helpommin.

Pukuilu eli cosplay on japanilaisen popkulttuurin oma alalaji, jossa järjestetään myös kilpailuja. Cosplayssa pukeudutaan yleensä jonkin suosikkisarjan hahmoksi. Sarjan ei tarvitse olla japanilainen, ja Logomossa näkeekin muun muassa amerikkalaisista sarjakuvista tuttuja hahmoja.

Sugoi!

Ehkä tunnetuin cosplay-hahmo Suomessa on tällä hetkellä viihdeohjelma Putouksen hahmo Amaryllis Yamamoto. Miljoonayleisön lauantai-iltaisin keräävässä sarjassa Mikko Penttilän luoma sketsihahmo hokee: Sugoi! (Mahtavaa!)

Valkopukuista Monkey D. Garpia alias Karia hahmo lähinnä naurattaa.

– Mukavaa vaan, että tuodaan esille tätä meidänkin kulttuuriamme. Hän saa minulta kyllä hyväksynnän.

Sketsihahmosta löytyy pieniä juttuja, jotka naurattavat myös harrastajakuntaa. Hahmoa on oikeasti mietitty. Pasi Savolainen

Maria Niemisen mielestä miljoonan katsojan näkemä sketsihahmo on rajamailla. Nieminen kuitenkin antaa tunnustusta näyttelijälle, joka on selvästi hankkinut tietoa hahmoa varten.

– Hienoa, että saadaan julkisuuteen tietoa tästä kulttuurista. Moni ei vieläkään tiedä tästä, vaikka tapahtumia on Suomessakin useita.

Samaa mieltä on myös Umiconin järjestäjä, Suomen Con-tapahtumien toimitusjohtaja Pasi Savolainen.

– Mikko Penttilän hahmo on stereotyyppinen, se esittää paljon kliseitä tästä harrastuksesta. Amaryllis on kuitenkin hyvin tehty. Siitä löytyy pieniä juttuja, jotka naurattavat myös harrastajakuntaa. Hahmoa on oikeasti mietitty.

Positiivista todellisuuspakoa

Tampereen yliopisto teki vuonna 2009 tutkimuksen, jonka mukaan noin joka kolmas 15–29-vuotiaista nuorista ilmoitti olevansa kiinnostunut japanilaisesta popkulttuurista. Tutkimuksesta on aikaa, ja sen jälkeen harrastajien määrä on vielä lisääntynyt. Suomessa järjestetään vuosittain useita tapahtumia, coneja, joissa käy tuhansia ihmisiä.

Ensimmäistä kertaa järjestettävään Umicon-tapahtumaan odotetaan viikonlopun aikana noin 2 500 kävijää. Vieraana on muun muassa kuuluisia anime-piirtäjiä Japanista.

Cosplayssa saa olla ihan jotain muuta kuin mitä kotona on. Pasi Savolainen

Pasi Savolaisen mukaan japanilainen kulttuuri on uniikkia, mutta kuitenkin tunnistettavaa. Se kiehtoo ihmisiä. Cosplayn hän kokee omistautumisena harrastukselle.

– Siinä saa olla ihan jotain muuta kuin mitä kotona on. Eskapismi (todellisuuspakoisuus) kuuluu asiaan, mutta näkisin sen positiivisessa valossa. Pääset toteuttamaan harrastuksessa omaa luovuuttasi.

Brother Christmas -nimellä toimivan hyväntekeväisyysyhdistyksen rahankäyttöön liittyy epäselvyyksiä, uutisoi Helsingin Sanomat sunnuntaina. Lehden mukaan epäselvyyksiä on ollut esimerkiksi yksittäisten ihmisten elämäntarinoilla kerättyjen avustussummien määrässä ja kohdentumisessa sekä yhdistyksen saamien lahjakorttien käytössä.

Yhdistys henkilöityy tuusulalaiseen Ari Koposeen, joka esiintyy Brother Christmas -hahmona ja toimii yhdistyksen puheenjohtajana. Yhdistys valmistelee jutusta oikaisupyyntöä, Koponen kertoi sunnuntaiaamuna STT:lle. Koponen ei eritellyt, mitkä asiat oikaisua vaativat.

– Ei ole ongelmaa avata kirjanpitoa. Katsotaan vaan sopiva tapa siihen, hän sanoi.

Brother Christmasin avustettaviin kuuluvat erityisesti vanhukset, veteraanit, vammaiset, lapset ja lapsiperheet, yhdistys kertoo nettisivuillaan. Apu voi olla mitä tahansa ruoka-avusta tapahtumien järjestämiseen. Yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan viime vuonna "apua ja iloa" sai 7 000 henkilöä.

Brother Christmasin toiminta on kasvanut nopeasti. Vuonna 2017 yhdistyksen tulot olivat noin 963 000 euroa, selviää tilinpäätöksestä. Varsinaisen toiminnan kulut olivat HS:n mukaan 920 000 euroa. Yhdistys sai heinäkuussa 2017 Poliisihallitukselta rahankeräysluvan. Tätä ennen toimintaa rahoitettiin HS:n mukaan pinssien ja rannekkeiden myynnillä.

"Kuitit pyritään pyytämään kaikilta"

Helsingin Sanomien jutussa yhteistyöstään Koposen kanssa kertoo esimerkiksi rakennusliike Westpron hyväntekeväisyysyhdistys Westpro4U:n vetäjä Alexandra Procopé. Hän oli muutamia kuukausia myös Brother Christmasin palkattuna työntekijänä. Procopén mukaan Koponen maksoi heidän yhteisiä menojaan hyväntekeväisyyteen tarkoitetuilla lahjakorteilla ja piti yhdistyksen saamia lahjatavaroita itsellään tai lähipiirinsä käytössä.

Koposella on lahjakorttien ja -tavaroiden käytöstä erilainen näkemys.

– Ne on menneet siihen, mihin ollaan sovittu lahjoittajien kanssa, hän sanoo STT:lle.

Vuonna 2017 Koponen keräsi rahaa esimerkiksi kuolemansairaiden lasten toiveiden toteuttamiseen. HS:n jutussa kaksi nimettömänä asioista kertovaa äitiä kokee avustusrahoihin liittyvän epäselvyyksiä. Toisen haastatellun äidin mukaan avustusrahaa käytettiin lentolippuihin, mutta matkan majoituksen ja ruoat perhe sai sponsoreilta. Äideille jäi epäselväksi, paljonko rahaa heidän lastensa tarinoilla oli kerätty ja miten paljon sitä oli käytetty lasten tarpeisiin, sillä kuitteja tai tilitositteita ei heidän mukaansa käytetty.

– Kuitit pyritään pyytämään kaikilta, mutta varmasti on yksittäisiä keneltä niitä ei ole ollut, Koponen kommentoi.

Koponen ei heti sunnuntaiaamuna kommentoinut HS:n juttua seuraajilleen esimerkiksi Brother Christmasin Facebook-sivulla tai yhdistyksen kotisivulla. Yhdentoista jälkeen hän lisäsi Facebookiin tekstin, jonka mukaan hän valmistelee aiheesta pidempää lausuntoa. Facebook-sivulla on noin 132 000 seuraajaa.

Kaksi rahtialusta törmäsi toisiinsa sunnuntaiaamuna kansainvälisellä vesialueella Porvoon Kalbådagrundin eteläpuolella.

Rajavartiolaitoksen mukaan idästä länteen matkalla olleet rahtialukset kulkivat jäätilanteen vuoksi peräkkäin reittijakojärjestelmässä.

Edellä kulkeneen aluksen pysähdyttyä jäihin ei takana kulkenut alus ehtinyt pysähtyä ajoissa. Panamaan liputettu, takana tullut alus oli saanut törmäyksessä keulaansa, vesirajan yläpuolelle, reiän.

Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, koska kummassakaan aluksessa

ei ollut rahtina vaarallisia aineita ja myös henkilövahingoilta vältyttiin. Alukset pääsivät jatkamaan matkaansa ilman ulkopuolista avustusta.

Rajavartiolaitoksen Dornier-valvontalentokone sekä vartiolaiva Uisko olivat turvaamassa tilannetta. Tapahtumapaikka kuuluu Suomen meripelastusalueeseen.

Brother Christmas -hyväntekeväisyysyhdistys kiistää rahankäyttöönsä liittyvät epäselvyydet. Helsingin Sanomat uutisoi sunnuntaina, että epäselvyyksiä olisi ollut esimerkiksi yksittäisten ihmisten elämänkohtaloilla kerättyjen avustussummien määrässä ja kohdentumisessa sekä yhdistyksen saamien lahjakorttien käytössä.

Yhdistys henkilöityy tuusulalaiseen Ari Koposeen, joka esiintyy Brother Christmas -hahmona ja toimii yhdistyksen puheenjohtajana.

Koponen julkaisi iltapäivällä yhden jälkeen mediatiedotteen, jossa kertoo oman kantansa asioista. Hän julkaisi sen myös noin 132 000:lle Facebook-seuraajalleen. Koponen kertoi edelleen laativansa pidempää vastinetta HS:n esille nostamiin kysymyksiin.

– Lehti esimerkiksi väittää minun keränneen avustuksia tarvikkeisiin, joita olisin jo saanut lahjoituksena. Tämä ei pidä paikkaansa. Lisäksi lehti muun muassa väittää minun käyttäneen avustuksena saatuja lahjakortteja omien menojeni maksamiseen, mikä ei pidä paikkansa. Lisäksi lehti väittää minun ottaneen yhdistykseni saamia lahjatavaroita itselleni ja jakaneeni niitä lähipiirilleni. Tämäkään ei pidä paikkansa, Koponen sanoo tiedotteessa.

Helsingin Sanomien jutussa Koposen toiminnasta kertoo esimerkiksi Brother Christmasin palkattu työntekijä, joka teki yhdistykselle töitä muutaman kuukauden ajan vuonna 2017. Työntekijän mukaan Koponen maksoi heidän yhteisiä menojaan hyväntekeväisyyteen tarkoitetuilla lahjakorteilla ja piti yhdistyksen saamia lahjatavaroita itsellään tai lähipiirinsä käytössä.

Lahjakortit ovat "menneet siihen, mihin ollaan sovittu lahjoittajien kanssa", Koponen sanoi aamupäivällä STT:lle.

Toiminta kasvanut nopeasti

Viime vuonna Koponen keräsi rahaa esimerkiksi kuolemansairaiden lasten toiveiden toteuttamiseen. HS:n jutussa kaksi nimettömänä asioista kertovaa äitiä kokee avustusrahoihin liittyvän epäselvyyksiä. Toisen haastatellun äidin mukaan avustusrahaa käytettiin lentolippuihin, mutta matkan majoituksen ja ruoat perhe sai sponsoreilta. Äideille jäi epäselväksi, paljonko rahaa heidän lastensa tarinoilla oli kerätty ja miten paljon sitä oli käytetty lasten tarpeisiin, sillä kuitteja tai tilitositteita ei heidän mukaansa käytetty.

– Kuitit pyritään pyytämään kaikilta, mutta varmasti on yksittäisiä keneltä niitä ei ole ollut, Koponen kommentoi.

Brother Christmasin toiminta on kasvanut nopeasti. Viime vuonna yhdistyksen tulot olivat noin 963 000 euroa, selviää tilinpäätöksestä. Varsinaisen toiminnan kulut olivat HS:n mukaan 920 000 euroa. Yhdistys sai viime heinäkuussa Poliisihallitukselta rahankeräysluvan. Tätä ennen toimintaa rahoitettiin HS:n mukaan pinssien ja rannekkeiden myynnillä.

Koposen tiedotteen mukaan kerätyistä rahoista vajaat viisi prosenttia meni yhdistyksen kuluihin, esimerkiksi palkkoihin ja matkakuluihin.

"Palkkani maksoi tukijayritys"

Koponen sanoo STT:lle, että Brother Christmas -toiminta oli viime vuonna hänen päätyönsä. Yhdistyksen julkaiseman toimintakertomuksen mukaan Koposen palkan on maksanut toimintaa tukemaan lupautunut yritys eikä palkanmaksuun ole käytetty lahjoituksena saatuja rahoja. STT:lle Koponen sanoo saaneensa viime vuonna palkkaa 15 500 euroa.

Yhdistys kertoo nettisivuillaan, että sen avustettaviin kuuluvat erityisesti vanhukset, veteraanit, vammaiset, lapset ja lapsiperheet. Apu voi olla mitä tahansa ruoka-avusta tapahtumien järjestämiseen. Yhdistyksen toimintakertomuksen mukaan viime vuonna "apua ja iloa" sai 7 000 henkilöä.

Esa Heinonen ihastui triathloniin ensimmäistä kertaa 1980-luvulla, jolloin laji oli vielä marginaalinen. Essi Pöyhönen puolestaan sai kipinän triathloniin useamman maratonin jälkeen. Viime vuosina lajin harrastajamäärät ovat nousseet entisestään. Sekä Heinosen että Pöyhösen on vaikea pukea sanoiksi, mikä triathlonissa viehättää. Heille kestävyysurheilu on tapa elää.

Lahtelaisilla triathlonisteilla oli hymyssä pitelemistä, kun maailman tunnetuin triathlon-kilpailubrändi Ironman kertoi tuovansa ensimmäisen Suomessa järjestettävän kilpailunsa Lahteen. Aikaisemmin Lahdessa on järjestetty vain paikallisen Xtri Lahti -seuran kisoja.

Harjoitukset tuovat hyvää oloa, joka vetää puolestaan uudestaan lenkille ja treeneihin. Essi Pöyhönen

Ison kisan saaminen omalle kotikentälle on ollut monen paikallisen harrastajan, kuten Heinosen ja Pöyhösenkin haaveena. Kesällä maaliviivaa ylitettäessä tunteet saattavat nousta pintaan.

– Isommissa tapahtumissa on aina oma tunnelmansa, mutta se, että tutut ovat kannustamassa maaliin, tuo lisää fiilistä. Uidessa tuskin vielä itkettää, mutta juoksu on muutenkin rankkaa, niin silloin ehkä, Pöyhönen naurahtaa.

Treeniä jopa 6 tuntia päivässä

Päijät-Hämeen triathlon-yhteisö on pieni, mutta tiivis. Xtri Lahden jäsenistä ryhmätreeneissä käy aktiivisesti useampi kymmenen henkeä. Junioritoimintaakin on aloiteltu: 10 – 20 -vuotiaita harjoittelee aktiivisesti kymmenkunta.

Keskimäärin lajia harjoittava treenaa 30 minuutista 3 – 6 tuntia päivässä. Koska triathlon vie paljon aikaa, muodostuu ystäväpiiri usein harrastuksen ympärille.

Talvella triathlonistit harjoittelevat enemmän peruskestävyyttä. Kesällä treeni taas kovenee, kun kilpailut lähestyvät.

– Harjoitukset tuovat hyvää oloa, joka vetää puolestaan uudestaan lenkille ja treeneihin. Talvisin vaihtelua saa vaikka hiihtämällä, sanoo Essi Pöyhönen.

Esa Heinonen harjoittelee paljon kotonaan. Kellarikerrokseen on rakennettu pieni kuntosali juoksumattoineen ja polkupyörineen. Miehen mukaan triathlon on osaltaan myös välineurheilua, ja vähintäänkin sisäpyöräilyn mahdollistava traineri löytyy monen harrastajan kotoa.

– Triathlon on monipuolista, ja se vie mennessään. Kolmea lajia on vaikea yhdistää, mutta harjoittelu antaa myös enemmän, Heinonen selittää.

Hänen mukaansa useamman lajin yhdistäminen suojelee lisäksi kehoa, sillä esimerkiksi pelkkä juoksu aiheuttaa enemmän rasitusvammoja.

Haaveena Havaijin terämieskisa

Kovakuntoiselle miehelle triathlon on vuosien saatossa tuonut muutamia ikäsarjan SM-mitaleita. Henkilökohtaisesti suurimmaksi saavutuksekseen hän lukee viime syksyn Barcelonan Ironmanin pitkän matkan, jolla Havaijin MM-kisapaikka jäi kahdesta minuutista kiinni.

– Se oli kova juttu. Triathlon on peräisin Havaijilta ja Havaijin Ironman ensimmäinen laatuaan. Haavena olisi päästä sinne joskus – ei kilpailemaan, vaan kokemaan, Heinonen sanoo.

Nykyisin Heinonen myös valmentaa triathlonisteja. Pöyhönenkin on ollut Heinosen valmennettavana.

–Kilpailu tuo lajiin oman suolansa, mutta enää tässä iässä en katso sitä niin tavoitteelliseksi. Voitto ei merkitse kaikkea, mies pohtii.

Muutaman vuoden takainen aivoinfarkti pisti myös asioita tärkeysjärjestykseen.

– Olen onnellinen, kun pystyn osallistumaan ja harrastamaan, se merkitsee eniten.

Pöyhönen on samaa mietä. Kilpailuissa maaliin pääsy on tavoite ja lajia harjoitetaan itseä varten.

Lahdessa kisataan puolimatkoilla

Ironman Lahdessa kilpaillaan puolimatkalla. Kisareitti kulkee Vesijärven uintiosuuden jälkeen pyörän selässä Salpausselän harjuille ja Hollolan maalaismaisemiin. Juoksuosuus kisataan Lahden satama-alueella.

– Puolimatka voi itseasiassa tuntua täyttä matkaa kovemmalta, sillä pitkällä matkalla vauhti on tasaisempi ja lyhyemmällä taas mennään lujempaa, pitkiin matkoihin tottunut Pöyhönen miettii.

Kesäkuun lopussa järjestettävään kisaan myytiin yhteensä 1 600 kisapaikkaa, joka oli aiottua enemmän. Sopimuksen mukaan tapahtuma järjestetään Lahdessa kolmen vuonna.

Puolimatka voi itseasiassa tuntua täyttä matkaa kovemmalta, sillä pitkällä matkalla vauhti on tasaisempi. Essi Pöyhönen

Lahden Ironmania on markkinoitu ulkomailla yöttömän yön eksotiikalla, kun maaliin saavutaan poikkeuksellisesti keskiyöllä.

– Yötön yö kuulostaa ulkomaalaisten korviin todella kiehtovalta. Siitä on puhuttu kisamatkoilla ja sitä odotetaan, Heinonen kertoo.

Hänen mukaansa Lahdesta löytyy oivia maastoja triathlon-kisalle.

– Pyöräilyosuus ei tule olemaan kevyt, sillä Salpausselän harjut ja Messilän mäet antavat haastetta. Uintihan on kaikkialla tasaista eikä siinä ole juurikaan eroja. Juoksumatka on hieno, kun se tehdään kaupungin ytimessä, Heinonen pohtii.

Hän ei usko, että kansainvälinen triathlon kilpailu toisi Lahteen ennakkomatkailijoita ulkomailta, mutta kotimaiset harrastajat saattavat keväällä keskittää treenimatkojaan Lahden kisamaastoon.

Tuleva viikko on poutainen ja kylmä. Ilmatieteen laitos on antanut maan etelä- ja keskiosaan varoituksen purevasta pakkasesta. Pakkanen voi aiheuttaa riskiryhmille terveysongelmia.

Ilmatieteen laitoksen mukaan varoitus on voimassa maanantai-illasta keskiviikkoaamuun. Purevasta pakkasesta puhutaan, kun tuulen ja pakkasen yhteisvaikutuksesta tuntuu maan eteläosassa kuin olisi alle -20, keskiosassa -25 ja pohjoisessa -30 astetta.

– Maanantaina on koko maassa pakkasta noin kymmenen astetta ja tiistaina 10-20 astetta pakkasta. Tuulen vaikutuksesta lukema tuntuu hyytävältä, sanoo Ylen meteorologi Anne Borgström.

Hänen mukaansa kireimmät pakkaset ovat maan etelä- ja keskiosassa alkuviikosta, ja keskiviikon jälkeen pakkaslukemat hellittävät hieman. Lapissa pakkasta on ensi viikolla 10 asteen molemmin puolin, mutta yöisin pakkanen on edelleen kireää.

Torstaina koko maassa on kymmenisen astetta pakkasta.

Viikko on ennusteen perusteella poutainen ja osin aurinkoinen. Maanantaina voi etelässä ja idässä sataa paikoin lunta, sanoo Borgström.

Lue myös:

Kovat pakkaset eivät hellitä aikoihin - Meteorologi: Helmikuu loppuu hyytävänä, maaliskuustakin tulossa kylmä

Työnantajia edustava MaRa ja Palvelualojen ammattiliitto PAM saivat tänään sunnuntaina neuvottelutuloksen matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajanpalveluja koskevasta työehtosopimuksesta.

Sopimus astui voimaan helmikuun alussa. Neuvottelutulos vaatii vielä molempien osapuolten hallintojen hyväksymisen.

MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi luonnehtii neuvotteluita pitkiksi ja vaikeiksi. Molemmilla sopijapuolilla oli vuosien aikana kertyneitä tavoitteita

– Tästä vaikeudesta huolimatta neuvottelut käytiin rakentavassa hengessä, Lappi toteaa.

Tuuli puskee kylmänä poskille Lappajärven jäällä, kun yrittäjä ja kalastaja Seppo Luoma lähtee kokemaan verkkojaan. Menopelinä on mönkijä ja sen taakse on asennettu aggregaatti, joka antaa jäällä voimaa kalastusteltan lämmittimelle. Edessä on parin kilometrin jäämatka keskelle Lappajärven selkää. Perillä odottaa teltta ja sen sisällä avanto, josta päästään käsiksi verkkoihin.

Talvikalastajat ovat työskennelleet iät ajat hyisissä olosuhteissa, mutta Seppo Luoma yhteistyökumppaneineen on kehitellyt koneellisen talvikalastusjärjestelmän helpottamaan arktista ammattia. Järjestelmään kuuluvaa telttaa kuljetetaan avannolta toiselle.

– Työlämpötila teltassa on noin 15-20 astetta plussalla. Kone vetää verkot jään reunalle ja kone vetää verkot takaisin jään alle. Fyysinen työ on eliminoitu aika pitkälle pois, se kulminoituu siihen kalan irrottamiseen, Seppo Luoma tiivistää sanoiksi menetelmäänsä.

Tämä lienee maailman ainut koneellistettu talvikalastusjärjestelmä. Seppo Luoma

– Tämä lienee maailman ainut koneellistettu talvikalastusjärjestelmä. Tässä on kaksi verkkoa yhteen suuntaan kokemisavannolta ja vastakkaiseen suuntaan kaksi eli yhteensä 240 metriä verkkoja.

Ennen kuin ammattikunta hiipuu

Seppo Luoma laskee, että Suomessa on enää vain noin 150 ammattimaista sisävesikalastajaa. Ennen kuin ammattikunta hiipuu, jotain on tehtävä.

– Nämä ovat tosi kovat olosuhteet, jos ajatellaan 15–20 astetta pakkasta ja tuulta. Ei se oikeastaan ole enää inhimillistä. En yhtään ihmettele, että tänne on vaikea saada uusia ihmisiä, nuoria etenkin.

Seppo Luoma on kehitellyt talvikalastusta viitisen vuotta. Nyt hän etsii alihankkijaa teltantekijäksi ja koneet ovat menossa sarjatuotantoon, mutta miksi ikivanhaa ammattia helpotetaan vasta nyt?

– Ei varmaan niin voi sanoa, ettei minkäänlaisia, mutta harvassa ovat innovaatiot. Uskon, että 95 prosenttia toimii ihan diagonaalimenetelmällä eli ollaan täysin sään armoilla ja vedetään käsin verkot jään reunalle ja vedetään ne käsin takaisin jään alle. Se on kova laji.

Seppo Luoman mukaan verkkokalastuksen koneellistamisessa ei ole kyse vain työskentelyolosuhteiden helpottamisesta, vaan koneet tuovat työhön myös tehoa.

– Koneilla saavutetaan kaksin- tai jopa kolminkertainen teho perinteisiin kalastusmenetelmiin verrattuna. Koneiden tuoma teho on merkittävä sekä kesällä kalastettaessa että talvikalastuksessa, Seppo Luoma tietää.

Muutosvastarintaa vastaan

Seppo Luoma myöntää, että kotimaassa markkinat ovat rajalliset talvikalastuslaitteille. Hän myös uskoo, että käsityöstä on vaikea siirtyä muihin menetelmiin.

– Ihmistä hallitsee muutosvastarinta, joten ei uusiin systeemeihin helpolla lähdetä. En tiedä, miksi kalastuksessa on tuudittauduttu siihen, että tehdään niin kuin on aina tehty. Sehän on terveydellinenkin kysymys. Jos näistä hommista aikoo eläkkeelle mennä, niin kyllä tähän joku järki pitää tulla.

Seppo Luoma uskoo kuitenkin laitteisiinsa.

– Tänä vuonna myydään aika monta konetta ja on jo myytykin, vaikkei vielä oikeastaan olla edes näitä markkinoitu.

Koneellisen talvikalastusjärjestelmän kehittäjä ei voi hakea patenttia laitteilleen.

Jos näistä hommista aikoo eläkkeelle mennä, niin kyllä tähän joku järki pitää tulla. Seppo Luoma

– Peltomäen Tapio on tämän suunnitellut vajaa kymmenen vuotta sitten. Sitä myytiin vaan noin kahdeksan kappaletta. Jostakin syystä se jäi torsoksi. Ostin sen koneen aikanaan ja lähdin kehittämään järjestelmää siitä eteenpäin.

– Se on nyt monella tavalla erilainen ja siihen liittyy erilaisia apuvälineitä ja komponentteja. Nyt sen hyödyntäminen on tapissa. Siinä on voimakkaampi ja nopeampi moottori. Se on vaatinut pitkän testauksen ja tutkimisen, että on päästy tähän vaiheeseen. Nyt se on hyvässä mallissa, Seppo Luoma myhäilee.

Särkikaloja elintarvikkeiksi

Lappajärven Pelle Pelottomalla on monia muitakin laitekehityksiä vireillä kalastuksen helpottamiseksi. Parhaillaan testataan verkkojen vientilaitetta ja kehittelyn alla on myös monikäyttöinen kalastusvene.

Seppo Luoma on yhteistyökumppaneittensa kanssa kehitellyt myös särkikalastukseen soveltuvaa katiskaa. Luoma näkee särkikalojen kalastuksella elintarvikekäyttöön suuria mahdollisuuksia koko kalataloudelle. Viime vuosiin saakka särkikaloja on pyydetty vesistä lähinnä vesistöjen fosforikuorman vähentämiseksi.

Särkikalojen kalastus elintarvikekäyttöön on vauhdittunut esimerkiksi juuri Sepon kotijärvellä. Lappajärvellä kalojen välitys ja logistiikka hoituvat jo hyvin.

Toiminnanjohtaja Marko Paloniemi Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskuksesta arvioi, että Lappajärvellä jo toistakymmentä kalastajaa pyytää särkeä elintarvikekäyttöön. Särkikalojen elintarvikekalastus on Marko Paloniemen mukaan käynnistymässä Etelä-Pohjanmaalla myös Ähtärinjärvellä. Särkikalojen käyttö elintarvikkeiden valmistuksessa on kasvamaan päin myös koko valtakunnassa.

– Kalaa täytyy saada riittäviä määriä kasaan, jotta sen jatkojalostaminen on kannattavaa. Kala pitää saada myös järveltä jalostajalle eli ketju pitää toimia. Nämä kulmakivet kun saadaan hoidettua, silloin homma pääsee käyntiin, Marko Paloniemi arvioi.

Särkikaloja on yleensä pidetty vähäarvoisina ja ruotoisina kaloina, joita ei kotikeittiöissä arvosteta.

– Todellisuudessa särkikalat ovat maultaan aivan yhtä hyviä kuin muutkin kalat. Erityisesti jos ne pyydetään kylmän veden aikaan, jolloin makuhaittoja ei yleensä esiinny, Marko Paloniemi jatkaa.

Parhaat saaliit tammikuussa

Seppo Luoma on saanut tällä kertaa verkkonsa koettua. Saaliina on komea joukko kuhia ja pari haukiherraa, niin kuin kalastaja niitä kutsuu. Helmikuinen saalis on kohtuullinen, mutta ei sellainen, mitä kalastaja toivoo.

Seppo Luoma sanoo, että olisi pitänyt olla enemmän asialla heti tammikuussa, mutta hänen aikansa on kulunut laitekehittelyssä ja toisekseen jäät olivat alkutalvesta niin kehnot, että verkkojen vienti niiden alle oli hankalaa. Kalastaja laittaa tältäkin osin toiveensa juuri kehittelemäänsä verkkojen vientilaitteeseen.

– Kehittelimme verkkonarun vientilaitetta, mutta siitä tulikin vahingossa verkkojen vientilaite. Siitä tuli niin tehokas, että se vie viidessä minuutissa 120 metriä verkkoja jään alle. Se oli todellinen yllätys. Se tulee merkittävästi nopeuttamaan verkkojen vientiä ja se on tärkeää juuri silloin, kun kausi alkaa. Saaliit ovat jopa viisinkertaisia alkuviikkoina.

Seppo Luoma on valmis palaamaan jäältä kotiin. Verkot kalastaja työntää pakettina takaisin avantoon laskeutumaan ja leijumaan. Kone vetää ne paikoilleen.

Kalansaalis saa päälleen jäätä. Fileerauksen jälkeen ne lähtevät ravintoloihin, mutta normaalisti suurin osa Seppo Luoman kaloista päätyy isoille tukkuliikkeille.

Ruotsinsuomalaisten tavallisimmat sukunimet eivät suinkaan ole Korhonen ja Virtanen vaan Johansson ja Andersson. Selitys löytyy siitä, että suomalaiset ovat naimakauppojen kautta saaneet tyypillisiä ruotsalaisia sukunimiä.

Ruotsin radion SR Sisuradion Ruotsin tilastollisen keskustoimiston SCB:n tietoihin pohjautuva kartoitus osoittaa, että ruotsinsuomalaisista on tullut monella tapaa hyvin kantaruotsalaisten kaltaisia eli lempinimeltään "svenssoneita".

Ruotsissa asuu nykyisin SCB:n mukaan 719 000 suomalaistaustaista. Tämä tarkoittaa sitä, että joka neljännellätoista Ruotsissa asuvalla on ainakin yksi Suomessa syntynyt vanhempi tai isovanhempi tai sitten hän on itse syntynyt Suomessa.

Ruotsinsuomalaisia asuu aivan koko Ruotsissa, mutta eniten pohjoisen Norrbottenissa, Pohjanlahden rannikkopaikkakunnilla sekä Tukholmaa ja Göteborgia ympäröivillä seuduilla. Mälanrinlaaksossa Tukholmasta länteen sijaitsevaa Eskilstunaa kutsutaan epävirallisesti ruotsinsuomalaisten pääkaupungiksi.

Sisuradion kartoitus tuo esiin, että suomalaistaustaiset työskentelevät pitkälti samoissa ammateissa kuin kantaruotsalaisetkin. Erityisen tyypillisiä ammatteja ruotsinsuomalaisilla ovat alihoitaja [vastaa lähinnä perushoitajaa], hoitoapulainen, metalliteollisuuden koneenkäyttäjä ja varastotyöntekijä.

Tavallisin nimi on Ritva Johansson

Kaikkein tavallisin ensimmäisen polven ruotsinsuomalainen nimi on Ritva Johansson. Sisuradion haastattelema Länsi-Ruotsin Boråsissa asuva Ritva Johansson naurahtaa, että "on hauskaa olla tyypillinen".

63-vuotias Johansson muutti aikoinaan Boråsiin perheensä kanssa Meri-Lapin Tervolasta.

– Täällä Boråsissa asui jo joitakin meidän kylältä, siksi päädyimme tänne. Täällä olemme siitä lähtien asuneet, kaikki sisarukseni ja vanhempani. Borås tuntui heti kodilta.

Ritvan lisäksi tavallisia Suomessa syntyneiden etunimiä ovat Marko, Kari ja Tuula. Sen sijaan heidän lastensa, eli toisen polven ruotsinsuomalaisten etunimet eivät usein paljasta suomalaista alkuperää. Tavallisimpia nimiä heillä ovat Maria, Anna, Mikael ja Peter. Kolmannen polven ruotsinsuomalaisten yleisimmät nimet ovat Emma, Elin, Alexander ja Marcus.

"Suomalainen tausta merkitsee minulle todella paljon"

Vaikka henkilön nimestä ei usein voikaan päätellä, että kyseessä on suomalaistaustainen ihminen, monille suomalainen identiteetti on kuitenkin edelleen tärkeä. Sisuradion haastattelema eskilstunalainen Sebastian Laneby vakuuttaa, että "suomalainen tausta merkitsee hänelle todella paljon".

– Suomen kielen olen melkein kokonaan menettänyt. Isoisäni kanssa puhumme ruotsin, englannin ja suomen sekamelskaa.

Toiset puolestaan, kuten Uumajassa asuva Petra Maria Johansson, eivät tuo suomalaisuuttaan esiin.

– Yleensä, jos joku kysyy, että mistä olen kotoisin esimerkiksi ulkomailla, vastaan automaattisesti, että olen ruotsalainen.

Lisää aiheesta:

Ruotsinsuomalainen Anna Järvinen laulaa urheasti kielellä, jonka on unohtanut: "Häpeä on helpompi sietää kuin pelkuruus"

Puukko, pullo ja puistonpenkki – toisen polven ruotsinsuomalaiset pyristelevät irti stereotypioista

Kieliaktivistit pöyristyneitä Ruotsissa: Opettaja kieltää puhumasta suomea välitunnilla – "Ei omaa kieltä pitäisi joutua pyytämään anteeksi"

Analyysi: Finnjävelien lastenlapsilla on hyvin vähän suomenkielistä opetusta