"Sä kuolet, jos jatkat elämääsi näin", muistaa seinäjokelainen Vilma Vallenius lääkärin sanat. Elettiin elokuuta vuonna 2014.

Valleniuksella oli todettu c-hepatiitti, viruksen aiheuttama maksatulehdus, joka sai maksan pullottamaan kuin pallo hänen vatsastaan. Tulehduksen hän oli saanut likaisista huumeneuloista.

Lääkärin sanat pysäyttivät ja nainen päätti muuttaa elämänsä suunnan.

Hyväksikäyttö sekoitti elämän

Vilma Vallenius kokee ensimmäisten elinvuosiensa olleen onnelliset, vaikkakin lapsuutta varjosti biologisen isän aiheuttama väkivallan pelko. Vanhemmat päätyivät eroon tytön ollessa 5-vuotias. Äidin mennessä uusiin naimisiin elämä jatkui onnellisena.

Elämä kuitenkin järkkyi, kun ystävän isä käytti Valleniusta hyväkseen tämän ollessa 14-vuotias. Asiasta tehtiin rikosilmoitus ja mies sai tuomion. Tapaus jätti jälkensä nuoreen tyttöön.

Kun kaiken tämän päälle lisätään koulukiusaaminen, ryhtyi Vilma hukuttamaan murheensa alkoholiin. Parikymppisenä mukaan tulivat huumeet.

– Olin ensin hyvin ehdoton. Mä aina sanoin, että en koskaan koskisi piikkeihin, mutta lopulta huomasin olevani piikki kourassa.

Elämä riistäytyi raiteiltaan.

Ei mikään lintukoto

Vaikka Seinäjokea voisi ajatella lintukotona, turvallisena maaseutukaupunkina, on Valleniuksen mukaan kaupungista helppo saada huumeita, erityisesti naisena.

Huumeidenkäytön aikaan hän oleskeli paljon muiden käyttäjien kanssa asunnoissa ja poistui harvoin esimerkiksi kaupungille. Täten huumeidenkäyttäjät eivät välttämättä näy katukuvassa.

Pohjanmaan poliisin mukaan moniongelmaisia ja syrjäytyneitä huumeidenkäyttäjiä on alueen keskuskaupungeissa, Seinäjoella, Vaasassa ja Kokkolassa arviolta noin kymmenkunta kussakin. Määrä on suhteessa asukaslukuun melko vakio, ja usein pienemmiltä paikkakunnilta hakeudutaan juuri maakunnan keskuskaupunkiin.

Vaikka huumerikosten määrä on nousussa, vakavissa ongelmissa olevien huumeidenkäyttäjien määrä on pysynyt kutakuinkin samana viime vuodet.

Raskasta lähipiirille

Erityisen raskasta Vilman huumeidenkäyttö oli hänen äidilleen Seija Pirhoselle. Hän huomasi tyttärensä muuttuneen olemuksen ja "kootut selitykset" jo yläasteikäisenä, jolloin kuvioissa oli vasta alkoholi. Tilanne paheni, kun tyttö tuli täysi-ikäiseksi.

– Viikonloput vain piteni ja piteni. Ensin juhlinta koski lauantaita, sitten perjantaita ja lauantaita. Lopulta viikonloput alkoivat keskiviikkona ja päättyivät tiistaihin. Silloin huomasi rivien välistä, että mistä on kyse, Pirhonen muistelee.

Kun kyseessä on oma tytär, oli huoli kova.

– Millä asteikolla sitä voidaan edes mitata. Kyllä se repi sisuskalut ihan murskaksi. Sitten tuli ne itsesyytökset, että mitä minä olen tehnyt väärin, että oma lapsi ei huomaa elämän realiteetteja, kun lähtee tuolla lailla virran vietäväksi.

Pirhonen kertoo saaneensa paljon puheluita myös Vilman kavereilta, jotka kertoivat tyttären muuttuneesta käyttäytymisestä. Tapaus opetti pelkäämään puhelimen soimista.

– Mä odotin, että poliisit soittaa, että "voitko tulla tunnistamaan, että onko tämä sun tytär". Mulle tuli lähes paniikki aina kun puhelin soi, Seija kertoo ääni väristen.

Tuskaa ja pahanolon tuntemuksia ajanjaksolta kuvastaa hänen mukaansa parhaiten hengellinen laulu "äidin rukous".

Muutamat pysyivät tukena

Vilma Valleniuksen välit tulehtuivat lähestulkoon kaikkiin ihmisiin. Esimerkiksi sisarukset laittoivat hetkellisesti välit poikki siskoonsa suojellakseen omia tunteitaan. Äiti pysyi rinnalla, vaikka välillä oli hiuskarvan varassa, että hänkin olisi laittanut välit poikki.

Vallenius kertoo, että monet ihmiset yrittivät puhua hänelle järkeä ja saada häntä hankkimaan apua. Koska hän oli täysi-ikäinen, eivät hänen äitinsä tai sisaruksensa voineet häntä pakottaa.

– Mun siskopuoli soitti mulle kerran, että "sä oot niin sairaan näköinen". Hän oli huolissaan ja sanoi minun tarvitsevan apua. Mä vaan loukkaannuin, että ei musta ollut mitään vikaa.

Vuoden aikana elämä tuhoutui

Vilma Vallenius kertoo käyttäneensä huumeita - pääsääntöisesti amfetamiinia ja subutexia - reilun vuoden ajan. Vaikka vuosi tuntuu lyhyeltä ajalta, ehti hän siinä ajassa omien sanojensa mukaisesti tuhota kaiken elämässään.

Huumeita käyttäneet tuttavat muun muassa varastivat ja vahingoittivat Valleniuksen omaisuutta. Hän syyllistyi itsekin rikoksiin. Jäljelle ei jäänyt mitään.

– Kehenkään heistä ei voinut luottaa. Jokainen ajatteli vain omaa etuaan.

Vallenius kertoo joutuneensa jopa entisen poikaystävänsä puukotuksen kohteeksi - eikä sekään saanut nuorta naista tajuamaan tilanteen vakavuutta.

Valleniuksen tarina sai onnellisen lopun, kun hän tajusi tarvitsevansa apua. Moni hänen entisistään käyttäjäkavereistaan ei hakenut apua.

– Kun lopetin, niin yksitellen sai kuulla, että näitä huumeajoilta tuttuja kuoli yliannostukseen tai oman käden kautta.

Urheilun voimalla ylös

Kun Vallenius teki päätöksen, että haluaa päästä eroon huumeista, oli hänen veljensä suurena apuna. Veli tutustutti hänet kuntosaliharjoittelun pariin ja oli tukena.

– Tuntui, että poissaoloon salilta tarvittiin lähes poissaolotodistus lääkäriltä. Siitä treenistä tuli sellainen tärkeä asia, jonka avulla voitin mieliteot, Vallenius hymyilee.

– Olen sanonut monelle, että isoveli tarvitsisi hengenpelastusmitalin, koska hän lähes väkisin vei Vilmaa salille. Se on pelastanut Vilman putoamasta vieläkin syvemmälle, äiti Seija Pirhonen lisää.

Treenaamisesta on muodostunut nykypäivänäkin Valleniukselle merkittävä osa elämää. Hän pyöräilee jopa 30-40 kilometrin matkoja, harrastaa kehonrakennusta ja harjoittelee Suomen vahvin nainen -kilpailuun. Treenikertoja kertyy viikossa neljästä-viiteen.

Toinen merkittävä asia huumeidenkäytöstä irtautumiseen oli uskonto. Hän käy tällä hetkellä tiistaisin raamattuluennoilla ja haaveilee, että pääsisi lukemaan teologiaa. Tavoitteena on valmistua papiksi.

"Oli voitonriemu, kun sai puhtaat seulat annettua"

Pohjalaiskunnissa apua päihdeongelmallisille tarjoavat muun muassa A-Klinikat. Myös Vilma kävi klinikalla keskustelemassa ja antamassa näytteitä.

– Se oli sellainen tsemppaava asia. Aina oli voitonriemu, kun sai puhtaat seulat annettua.

Vieroitusoireet olivat Vilman kohdalla erityisen pahat.

– Kauhea hikoilu ja vapina, itkin ja huusin. Sitten tuli kouristuksia. Itsellä oli yksi sellainen kaveri, joka oli pysynyt mun rinnalla koko ajan, niin se piti mua kiinni niiden kouristusten aikana. Ei ollut siis todellakaan helppo projekti, Vilma muistelee.

Hän tunnustaa, että monta kertaa mielessä kävi luovuttaminen, mutta sitä hän ei tehnyt.

Tahdonvoimaa ja tukea

Irti huumeista ry toiminnanjohtaja Mirka Vainikan mukaan huumeista irti pääsemiseen vaaditaan täydellistä elämäntaparemonttia. Usein tarvitaan alkusysäys, jonka avulla päihteidenkäyttäjä tekee päätöksen lopettamisesta.

– Aika tyypillisiä alkusysäyksiä ovat esimerkiksi sairastuminen, rakastuminen, läheisen kuolema tai virkavallan puuttuminen asiaan eli vaikka huumetuomio, Vainikka kertoo.

Huumeista eroon pääseminen on pitkä prosessi, joka käsittää fyysisten oireiden parantamisen lisäksi myös paljon muuta.

– Sosiaalinen irrottautuminen elämästä, mahdolliset velat ja talousasioiden kuntoon saattaminen... Siinä saattaa kestää vuosia, jopa viidestä-kymmeneen vuotta, että pääsee täysin jaloilleen, Vainikka toteaa.

Yhdistys vastaanottaa vuosittain 500 puhelua, jossa apua pyytävät niin huumeidenkäyttäjät, kuin heidän lähipiirinsä. Tukea tarjotaan niin kasvotusten käytäville keskusteluissa kuin myös facebookin suljettujen ryhmien välityksellä.

Moni ei usko Vilman tarinaa

Valleniuksen tämän hetkinen elämäntarina kuulostaa synkältä huume-elokuvalta. Se on kuitenkin tapahtunut Etelä-Pohjanmaalla, Seinäjoella.

Miten yhden ihmisen elämän varrelle onkin sattunut näin paljon? Moni ei tunnukaan uskovan Vilman tarinaa.

– Se loukkaa mua, että joku luulee että mä valehtelen ja keksin tällaisia. Kyllä mulle on sanottu kommentteja, että "lopeta jo että ei tuollasta voi tapahtua oikeesti". Elokuvissahan näitä näkee, mutta se on myös todellisuutta. Se on ollut ihan totisinta totta mulle.

Vaikka Vallenius on päässyt eroon huumeista jo monia vuosia sitten, on se jättänyt häneen ikuisen jäljen. Vanha elämä hankaloittaa nykyistä arkea. Hän on tällä hetkellä sairaslomalla loukattuaan selkänsä kuntosalilla ja huumehistorian vuoksi esimerkiksi särkylääkkeiden saaminen on haasteellista.

– Välillä tunnen olevani b-luokan kansalainen, Vallenius tunnustaa.

Elämä raiteillaan

Nyt 28-vuotiaana elämä on raiteillaan, vaikkakin aiemmin koetut traumat kummittelevat mielessä edelleen. Niistä Vallenius käy puhumassa terapiassa.

Vilma asuu kahden kissansa, Miskan ja Viivin kanssa kerrostalossa ja työskentelee helluntaiseurakunnalla muun muassa nuorisotyön parissa. Hän pyrkii kertomaan nuorille kokemuksistaan ja auttamaan tällä tavoin muita päätymästä samaan tilanteeseen kuin mihin hän joutui.

Kaikki koettu on opettanut arvostamaan elämän pieniäkin asioita.

– Olen kiitollinen, että saan kaataa kahvia kuppiin omasta kahvinkeittimestä, jonka on hankkinut. Kun menettää kaiken, ihan kaiken, niin oppii arvostamaan sitä mitä on.

Myös äiti Seija Pirhonen on huomannut tyttärensä muuttuneen olemuksen.

– Nyt hän alkaa olemaan olemukseltaan se pirteä, iloinen ihminen, mikä se on vuosia takaperin ollut. Hän haluaa olla läsnä tilanteissa. Valtavan suuri muutos on tapahtunut.

Vilman elämäntarina on muuttanut Pirhosen suhtautumista pieniin paikkakuntiin.

– Kyllä Etelä-Pohjanmaatakin pidetään lintukotona. Mun silmissä se mielikuva on ainakin murskaantunut.

Pirhonen kertoo keskustelleensa tyttärensä kanssa pitkään haastattelun antamisesta tämän omalla nimellä ja kasvoilla. Tarina on rankka ja voi herättää monenlaisia mielipiteitä.

– Puhuimme kuitenkin, että jos tämä julkitulo auttaa edes yhtä ihmistä hakeutumaan hoitoon ja hakemaan apua, niin tämä ei ole turhaa, Pirhonen toteaa.

Orkesteri on ryhmittynyt ympyrän muotoiselle alueelle kapellimestarin ympärille. Tarkkasilmäinen katsoja hoksaa heti, että muusikoiden seassa istuu myös ihmisiä ilman soittimia. He ovat konsertin yleisö.

Alun perin Mittendrin-nimeä kantava konserttimuoto esiteltiin Berliinin konserttitalossa. Yleisön ja orkesterin sijoittaminen samaan tilaan vaatii toteutuakseen yhdessä tasossa olevan, hallimaisen tilan. Lahdesta sellainen löytyy, joten Sinfonia Lahti päätti tarttua tilaisuuteen.

Sukellus orkesteriin toteutettiin Sibeliustalon Metsähallissa, joka on kooltaan ja akustiikaltaan hyvin erilainen kuin varsinainen konserttisali.

Tunnin pituisen konsertin ohjelmassa oli Sibeliuksen tunnetuimpia teoksia: Valse Triste, Alla Marcia sekä Sinfonia nro 1, osa 1 ja Sinfonia nro 2, Scherzo-finaali.

Puhaltimien vieressä tarvitaan korvatulppia

Metsähallin konserttiin oli tarjolla sata lippua, jotka menivät kaupaksi nopeasti. Yleisö päästettiin saliin kymmenen minuuttia ennen konsertin alkua. Paikan sai valita suosikkisoittimiensa läheltä.

Yksi onnekkaista oli lahtelainen Helena Järvenpää, joka istui jousien ja vaskipuhallinsektion väliin. Istuimille oli jaettu valmiiksi korvatulppia ja Järvenpää arveli niiden tulevan tarpeeseen.

– Vähän jännittää, että miten korvat kestävät. En ole koskaan ollut konsertissa, jossa pääsee näin lähelle muusikoita.

Jännitys väreili ennen konserttia myös soittajien mielissä. Ohjelmisto oli orkesterille ennestään tuttua, mutta muusikoiden sijoittuminen Metsäsaliin oli uutta. Pasunisti Vesa Lehtinen asteli omalle paikalleen hyvissä ajoin ennen yleisön saapumista.

– Harjoituksissa soitettiin kappaleet läpi, ettei tule yllätyksiä. Tämä on meillekin vähän sellainen outo sukellus syviin vesiin. Kutkuttava ajatus, että tulee uusia juttukavereita tähän lähelle.

Niin hienoa, että itketti

Konsertin jälkeen Helena Järvenpää oli onnesta mykkyrässä. Kyyneleetkään eivät olleet kaukana.

– Ihan mieletön kokemus! En ole mikään asiantuntija, mutta tuo viimeinen sinfonia oli niin mahtava, että itku meinasi tulla.

Vaikka Järvenpää istui pasuunoiden vieressä, myös kauempana olevat soittimet kuuluivat hyvin. Hänen mukaansa tunnelma oli rennompi kuin varsinaisessa konserttisalissa. Paikka orkesterin keskellä toi myös uuden näkökulman muusikoiden työhön.

– Sain seurata viulistien soittoa läheltä. He eivät voi olla olkapäävaivaisia ihmisiä.

Pasunisti Vesa Lehtinen kertoo seuranneensa yleisön reaktioita soittamisen lomassa.

– Ihmiset hoksasivat, että orkesterissa touhutaan paljon muutakin kuin soitetaan melodioita ja sooloja.

Myös salin akustiikka yllätti pitkän linjan ammattilaisen.

– Istuin alttoviulujen takana ja kuulin sieltä aika paljon sellaista, mitä en ole aikaisemmin kuullut.

Metsäsali soi kuin metsä

Sinfonia Lahden ylikapellimestari Dima Slobodeniouk oli innoissaan konsertin jälkeen. Hän sai nauttia ensimmäistä kertaa siitä, että musiikkia tulee joka puoleta.

– En ole aikaisemmin seissyt keskellä orkesteria, vaan aina sen edessä. Tämä tehdään ehdottomasti uudestaan!

Slobodeniouk kehui myös Metsähallia konserttipaikkana. Hänen mielestään orkesterin soittimista tuli salissa tasainen mutta ei liian hyökkäävä sekoitus.

– On jännittävää, että tilan nimi on juuri Metsäsali. Tämä nimittäin kuulostaa vähän siltä, kuin soittaisi metsässä.

Neljä miestä, poika ja koira tähyävät malttamattomina kohti Kaavin Maarianvaaran lumisia rinteitä.

Laskettelukeskus on ollut poissa toiminnasta pari vuotta, mutta osa rinteistä on tampattu ja niissä näkyy laskettelun ja moottorikelkkailun jälkiä. Rinteiden vieressä on koskemattomia metsäreittejä ja sinne porukka himoitsee päästä laskemaan.

Jani Nevalainen Liperistä, Jarno ja poikansa Eetu Tuovinen Kontiolahdesta, Pekka Kokkonen Tuusniemeltä koiransa Kuuran kanssa ja Mikko Romppanen Polvijärveltä ovat harrastaneet jo parinkymmenen vuoden ajan vapaalaskua. Se on alppilaji, jota harrastetaan hoidettujen rinteiden ulkopuolella.

Porukka on yhdessä kolunnut kymmeniä koskemattomia syrjäkylien kallio- ja metsärinteitä. Haastavimmat rinteet on taltutettu Norjan Lyngenissä.

Se on seikkailu ja paljon suurempi leikki olla metsässä kuin hoidetuilla rinteillä. Jani Nevalainen

Vapaalaskun suosio on ollut viime vuodet kasvussa ja viime vuonna Suomessa avattiin ensimmäinen lajiin keskittyvä hiihtokoulu.

Jani Nevalaiselle Maarianvaaran metsärinne on tuttu. Hän on raivannut sitä moottorisahalla ja pitänyt kunnossa vapaalaskijoiden käyttöön jo kymmenen vuoden ajan. Jokainen lasku on kuitenkin aina hyppy tuntemattomaan.

– Jännittää, kun edessä on koskematon rinne. Se on seikkailu ja paljon suurempi leikki olla metsässä kuin hoidetuilla rinteillä, Jani Nevalainen kuvailee tunnetta ennen laskua.

Vapaus ja omien rajojen hakeminen houkuttaa

Jarno Tuovisen perhe harrastaa vapaalaskua yhdessä. Heille laskettelu on retkeilyä ja mukavaa yhdessä oloa. Eetu Tuovinen, 10, on nuoresta iästään huolimatta jo taitava laskija myös metsäreiteillä. Nyt alas tullaan isän perässä lumilaudalla.

– Parasta on, kun on paljon lunta, eikä reitillä ole paljon puita.

Maarianvaaran ohella Tuoviset laskevat Loma-Kolilla ja kodin lähirinteissä Kontiolahdella.

– Vapaalaskussa kokee vapauden tunteen, mieli on vapaa, voi hakea omia rajojaan ja samalla kuntoilla. Hiihtäminen on jokamiehen oikeus. Mistä löytyy mäkiä, sinne vain kurvailemaan, kehottaa Jarno Tuovinen lajista kiinnostuneita.

Merkittyjen reittien ulkopuolella laskettelu vaatii kuitenkin harjoittelua ja kokemusta. Kokeneet laskijat tietävät, että jokaiseen laskuun on keskityttävä tarkasti.

– Varsinkin telemarkissa on oltava lihasmuistissa jokainen liike tarkasti. Kropan on toimittava käännöksen aikana moneen suuntaan. Jos rinne on kovin vaativa, sitä mielellään yksinään keskittyy laskuun. Siinä on osuttava kolme neljä ensimmäistä käännöstä kohdilleen, että laskun rytmi lähtee hyvin liikkeelle, Jani Nevalainen selittää.

Mieli on vapaa, voi hakea omia rajojaan ja samalla kuntoilla. Jarno Tuovinen

Vapaalaskussa voi tulla tilanteita, että ollaan äärirajoilla. Nevalaisella on ollut pysäyttäviä kokemuksia.

– Yksinään, kun laskee kalliolla, se on uskonnollista jopa joskus, siinä tosissaan katsotaan elämää silmään.

Röntgen voi tulla lajissa tutuksi

Vapaalaskuun lajina liittyy riskejä ja niitä on pystyttävä ennakoimaan ja varustautumaan sen mukaisesti. Pahinta ovat törmäämiset esteisiin, lähinnä puihin, sanoo Jarno Tuovinen.

– Loppupeleissä vapaalasku on kuitenkin melko riskitöntä. Lumi on yleensä pehmeää, kun kaatuu. Tietysti, jos suksi tarttuu johonkin voi polvi vääntyä. Hänelle itselleen ja Eetu pojalle ei ole sattunut mitään pahempia kaatumisia.

Kovimman adrenaliinipaukun saa, jos vetää pahat pannut pahassa paikassa ja selviytyy. Jani Nevalainen

Sen sijaan Jani Nevalainen on kohdannut lajin riskit. Hän sanoo olleensa elämänsä aikana "ihan riittävän paljon röntgenissä".

– Kyllä tässä adrenaliinipaukkuja tulee. Vanhemmiten niistä paukuista ei enää tykkää. Kovimman paukun saa, jos vetää pahat pannut pahassa paikassa ja selviytyy.

Lumivyöry voi olla vapaalaskijalle jopa hengenvaarallinen. Suomessakin yksittäisiä vapaalaskijoita on menehtynyt lumivyöryissä viime vuosikymmeninä. Lähinnä lumivyöryn vaara koskee vapaalaskijoita esimerkiksi Alpeilla.

Jani Nevalainen kuitenkin toteaa, että riskit ovat aina olemassa. Esimerkiksi Itä-Suomen silokalliot ovat alttiita lumivyöryille. Kalliot ovat kuitenkin melko pieniä ja laskijat voivat ne helposti ennakkoon tarkistaa tai kiertää.

Norjassa vapaalaskijat nauttivat pitkistä rinteistä

Vapaalaskijat pitävät Suomen luonnonmäkiä ja metsäreittejä hyvänä treeninä isompia rinteitä varten.

Jani Nevalainen, Jarno Tuovinen ja Pekka Kokkonen ovat käyneet jo useana vuonna yhdessä laskemassa ja retkeilemässä Norjan Lyngenissä. Seuraavat reissut tehdään pääsisäisenä ja vappuna.

Norjaan vapaalaskijat menevät nauttimaan luonnosta, mäenlaskusta ja hiihtämisestä. Reissu otetaan retkeilyn kannalta. Matkalla yövytään teltoissa, kertoo Jarno Tuovinen. Lyngenissä rinteiden korkeuserot ovat yli kilometrin, joten laskeminen siellä on aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

– Kolmesta viiteen tuntiin ensiksi hiihdetään ylös huipulle ja sitten lasketaan kerralla alas. Täällä Suomessa lyhyissä rinteissä on rumbaa niin, että hiihdetään puoli tuntia ylös ja sitten tökätään alas ja sitten taas noustaan uudestaan.

Jani Nevalainen kuvailee Norjassa laskettelua enemmän matkailuksi. Suomessa vapaalasku on hänen mukaansa verrattavissa jopa urheiluun, koska pientä mäkeä ei kehtaa laskea laiskasti, vaan on yritettävä saada kaikki irti laskusta.

Vapaalaskuporukka Maarianvaaralla vetää sukset uudestaan jalkaan ja lähtee kapuamaan rinteen yläpäähän kolmatta kertaa nyt reput selässä. Ylhäällä aiotaan istahtaa syömään eväät.

Pekka Kokkonen kiteyttää porukan fiilikset.

– Vapaalasku on hauskaa leikkiä. Ei tässä olla enää mitään nuoria poikia, mutta pojat on poikia. Tämä on vaan niin mahtava laji.

Laaja tietojärjestelmävika on haitannut junaliikennettä koko maassa. Liikenne on ollut osittain keskeytynyt ja myöhästymisiä on luvassa edelleen.

Myös asemien kuulutuksissa ja näyttötauluissa saattaa esiintyä yhä häiriötä.

Englantilaisten Mollie Bylettin, 24, ja Lilly Sabrin, 28, elämää seuraavat sosiaalisen median kautta sadattuhannet ihmiset. Juuri siksi heidät lennätettiin ilmaiseksi testaamaan Pohjois-Karjalan matkailukohteita.

Pakkashaalareihin ja karvahattuihin puetut sometähdet selostavat innostuneena ja kenties pakkasta hieman säikähtäneinä pienelle kameralleen, kuinka onnekkaita ovat, kun pääsivät matkalle lumiseen Suomeen.

Paikalliset yritykset uskovat, että nettitähtien julkaisemat videot ja valokuvat lumisista maisemista houkuttelevat alueelle uusia matkailijoita.

– Blogit ovat selkeästi hyvin suosittu markkinointiväline juuri nyt ja suosio kasvaa edelleen. Ulkomaalaisiin bloggarivierailijoihin törmää jatkuvasti eri puolilla Suomea, kertoo Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen verkkoliiketoiminnan tutkimuspäällikkö Juho Pesonen.

Kuulin juuri pilkkimisestä ja pelkästään sen vuoksi olisin jo valmis tulemaan uudelleen Suomeen. Mollie Bylett

Where`s Mollie? -matkailublogia pitävä Mollie Bylett on matkannut Suomeen aikaisemminkin. Matka sijoittui kesäiseen Helsinkiin ja Hankoon, mutta talvinen Pohjois-Karjala tarjoaa aivan toisenlaisia kokemuksia.

– Rakastan todella Pohjois-Karjalaa. Rakastan ulkoilmaseikkailuja ja olen innoissani, kun näen näin paljon metsää ja lunta. En ole koskaan aikaisemmin päässyt husky-ajelulle.

– Kuulin juuri pilkkimisestä ja pelkästään sen vuoksi olisin jo valmis tulemaan uudelleen Suomeen vierailulle, Bylett hehkuttaa.

Urheiluun keskittyvää Lean with Lilly -blogia pitävä Lilly Sabri on yllättynyt Suomen kylmästä säästä ja lämpimästä vastaanotosta.

– En ole ikinä ennen ollut missään näin kylmässä paikassa, mutta paikalliset ihmiset ottavat sinut avosylin vastaan kotimaahansa, mikä on upeaa, selittää Sabri silmät loistaen.

Matkabloggari ei ehdi lomailla, ohjelma räätälöidään tiukaksi

Bylett ja Sabri viettivät Pohjois-Karjalassa pitkän viikonlopun helmikuun lopussa.

Neljään päivään oli mahdutettu paljon ohjelmaa: huskyajelu, paikallisten makujen maistelua ravintoloissa, ilta kylpylässä ja päiväretki Suomen kansallismaisemaan Kolille, tietenkin Kolin jäätietä pitkin.

Sometähtien tuomaa näkyvyyttä halutaan hyödyntää mahdollisimman monen yrityksen markkinointiin.

Juho Pesosen mukaan matkailuyritysten yhteistyötä bloggareiden kanssa voi verrata tilanteeseen, jossa yritys ostaa ulkopuolista työvoimaa tuottamaan matkailijoita kiinnostavaa sisältöä nettiin.

Bloggarit tuovat yrityksille mukanaan selkeän kohderyhmän ja he osaavat kertoa, minkälaista näkyvyyttä matkailuyritys voi heidän kauttaan saada.

– Suurin osa bloggareista on ammattilaisia sellaisessa sisällöntuotannossa, joka voi olla matkakohteelle itselleen hankalaa tuottaa, Juho Pesonen kertoo.

Somepäivitysten tuomaa hyötyä vaikea mitata

Vaikka suomalaiset matkailuyrittäjät luottavat bloggareiden sometaitoihin ja satsaavat bloggareiden kestittämiseen paljon aikaa ja rahaa, voi yksittäisen yrityksen näkyvyys jäädä pieneksi.

Sitovaa sopimusta somepostausten määrästä tai niiden sisällöstä tehdään sometähtien kanssa harvoin, kertoo VisitKarelia Destination -matkailunedistämisohjelman projektikoordinaattori Anna Härkönen.

– Emme voi pakottaa ketään tekemään sisältöjä kohteistamme.

Pohjois-Karjalaan bloggareita lennätetään Anna Härkösen mukaan noin kolme kertaa vuodessa.

– Mollie valittiin, koska hän on aktiivinen ja seurattu persoona Englannissa, joka on potentiaalinen asiakasmaa meidän näkökulmastamme. Lillysta taas kiinnostuimme siksi, että hän on urheilullinen ja aluettamme markkinoidaan aktiivilomakohteena.

Noin viikko Bylettin ja Sabrin matkan jälkeen bloggareiden Instagram ja YouTube -tileiltä löytyy muutamia valokuvia ja videoita Pohjois-Karjalan matkalta.

Bloggarit kuvailevat Suomea talven ihmemaaksi. Päivityksiin on merkattu pohjoiskarjalaisten yritysten Instagram-tilejä. Lisäksi bloggarit ovat huomioineet kohteita erilaisilla hashtageilla.

Sitä kuinka paljon sometähtien julkaisut tuovat pohjoiskarjalaisille yrityksille uusia asiakkaita, on lähes mahdotonta selvittää.

– Hyödyt ovat vaikeasti mitattavissa, mutta jos kaikki menee hyvin, matkailuyritykset saavat uusia asiakkaita, Härkönen summaa.

Lisää aiheesta:

Sometykkäykset sen kertovat: nyt halutaan luontoon – Marinella Himari ja muut bloggaajat inspiroivat retkeilemään

Nimimuodissa yksilöllisyys on edelleen ykköstrendi. Lapselle halutaan antaa mahdollisimman erikoinen nimi, jota ei välttämättä ole kenelläkään muulla. Nimimuoti myös vaihtelee nopeammin kuin ennen.

Nykyvanhemmat, joille ympäristöarvot ja luonnonmukainen elintapa ovat tärkeitä, saattavat suosia suomalaisia luontonimiä, sanoo nimistöntutkimuksen dosentti ja Yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala.

– On myös vanhempia, jotka nimenomaan haluavat antaa lapselle kristillisen nimen ja toisaalta heitä, jotka eivät missään tapauksessa halua antaa lapselleen nimeä, joka viittaa kristinuskoon.

Jotkut taas haluavat antaa lapselle nimen, joka toimii monella eri kielellä. Tämän hetken nimissä r-äänne ei ole muodissa, koska suomalainen r ei toimi kansainvälisesti.

Nimet, jotka sisältävät ääkkösiä ovat myös laskeneet suosiossa, ainoana poikkeuksena pojan nimi Väinö.

Nimien määrä kasvanut

– 1960-luvulla ihmisen nimestä pystyi päättelemään hänen kansalaisuutensa. Nyt tietyt nimet, kuten Sofia, Emma, Sara, Oliver ja Daniel, ovat muodissa monessa maassa samanaikaisesti, Saarelma-Paukkala kertoo.

Myös maahanmuuttajat tuovat jatkuvasti uutta nimistöä Suomeen. Saarelma-Paukkalan mukaan maahanmuuttajaperheen lapselle halutaan usein antaa oman kulttuurin mukainen nimi, mutta sellainen, joka toimii suomalaisessa yhteiskunnassa.

– Siten he mukautuvat suomalaiseen nimikulttuuriin. Ja kun nimet tulevat tutuiksi, myös suomalaistaustaiset perheet alkavat omaksua niitä.

Suomen kansalaisilla on tällä hetkellä käytössä yli 120 000 eri etunimeä. Se on Saarelma-Paukkalan mukaan hurja loikka 1980-luvulta, jolloin nimiä oli noin 50 000.

Nimi voi vakiintua eri sukupuolelle

Jos lapselleen valitsee uniikin nimen, joka ei selkeästi noudata minkään vanhan nimen kaavaa, voi käydä niin, että nimi jonkin ajan kuluttua vakiintuukin toisen sukupuolen nimeksi.

Uusia nimiä usein kokeillaan sekä tytöille että pojille, kunnes ne muuttuvat sukupuolisidonnaisiksi tai joskus harvoin sukupuolineutraaleiksi.

– Osa uusista nimistä on aluksi sellaisia, että niitä saatetaan antaa molemmille sukupuolille. Uudemmista nimistä esimerkiksi Tuisku ja Lumi kuuluvat tähän ryhmään, kertoo Saarelma-Paukkala.

1800-luvulla nimiksi nousseet Rauha ja Sulo olivat aluksi nimiä, joita annettiin sekä tyttö- että poikalapsille. Hieman erilainen esimerkki on Lenny.

– Suomessa Lenny oli 1900-luvun keskivälille yksinomaan tytöille annettu nimi, kun taas nykyään nimi annetaan ainoastaan pojille, sanoo nimistönhuoltaja, filosofian tohtori Leila Mattfolk.

Herkät tytöt, maskuliiniset pojat?

Saarelma-Paukkala on tarkastellut 2000-luvulla annettuja erikoisia ja uniikkeja etunimiä.

– Tyttöjen nimet ovat usein kauniita luontonimiä, herkkiä ja äänteellisesti pehmeämpiä. Poikien ovat maskuliinisempia, kuten Routa, Tahko tai Jymy. On aika kiinnostavaa, että sukupuolten välinen ero on niinkin suuri uusissa nimissä, Saarelma-Paukkala sanoo.

Saarelma-Paukkalan mukaan 2000-luvulla, sukupuoliroolien murroksen myötä, on ryhdytty miettimään, onko nimet välttämätöntä jakaa naisten ja miesten nimiksi. Esimerkiksi Ruotsissa nimilakia on muutettu niin, etteivät nimet enää ole sukupuolisidonnaisia, toisin kuin Suomessa.

1960-luvulla ihmisen nimestä pystyi päättelemään hänen kansalaisuutensa. Nyt tietyt nimet, kuten Sofia, Emma, Sara, Oliver ja Daniel, ovat muodissa monessa maassa samanaikaisesti. Minna Saarelma-Paukkala

– Tilastotietoa lain vaikutuksista ei ole. Arvelisin, että vakiintunut nimikäytäntö, jossa klassiset poikien nimet annetaan pojille ja vastaavasti perinteiset tyttöjen nimet annetaan tytöille, tulee pitämään pintansa vielä pitkään, sanoo Mattfolk.

– Kieli on työkalu, jonka avulla kategorisoimme ympäristömme. Meille on tärkeää eritellä polku tiestä ja oja purosta, mikä usein näkyy paikannimissä. Etunimet ovat samalla tavalla yksilöiviä ja vastaavat tarpeeseemme tietää, onko kyseessä poika vai tyttö.

Saarelma-Paukkalakin sanoo, että sukupuoli on kulttuurissamme perinteisesti ollut tärkeä, määrittävä tekijä sosiaalisessa kanssakäymisessä.

– Ajatellaan, että yhteiskunnassa on helpompi hoitaa asioita, kun tietää mitä sukupuolta joku edustaa. Toisaalta hän huomauttaa, että suomalainen kulttuuri on aina hyväksynyt sen, etteivät kaikki nimet ole täysin sukupuolisidonnaisia.

Lue myös

Nuoremmista suomalaissukupolvista Ruotsissa on tullut "svenssoneita": Suomen kielen olen melkein kokonaan menettänyt

Röngän Matti, Orpon Petteri ja Sarvaksen Saara – taivutuksellisesti vaikea nimi on kantajansa ylpeys

Reetta Rädyn kolumni: Kumman nimi vauvalle? Niinistön ja Haukionkin pitää päättää lapsen sukunimi

Nimilaki uudistumassa: Etunimiä voisi olla neljä, yhdistelmänimen voisivat ottaa molemmat puolisot ja myös lapset

Ylioppilaskokeet pääsevät kunnolla vauhtiin maanantaina. Ylioppilastutkintoon on ilmoittautunut lähes 41 000 kokelasta.

Kevään koesuma aloitetaan äidinkielen esseekokeella 12. maaliskuuta. Äidinkielen tekstitaidon koe on tehty jo helmikuussa. Koepäivät voit katsoa Ylen Abitreenit-sivuilta. Koko kirjoitusurakka on ohi pari päivää ennen pääsiäistä.

Yo-kokeisiin valmistautuvat voivat tehdä harjoitukseksi vanhoja ylioppilaskokeita, erilaisia harjoitustehtäviä ja hakea vinkkejä Abitreenit-sivuilta, joka on Suomen tunnetuin lukiolaisten verkkopalvelu.

Ylioppilaskokeeseen voi valmistautua monella tavalla. Kokosimme vinkit, kuinka voi purkaa jännitystä, rentouttaa itsensä ja kirjoittaa ällän paperit.

Itse koetilanteessa ei voi tehdä kuin parhaansa. Kemin lyseon lukion rehtori Pekka Mäkelä antaa viisi yksinkertaista neuvoa koetilanteeseen.

1. Varaudu kylmään tai kuumaan

Välillä on pakkasta ja välillä on lauhaa. Koulun ja koehuoneen sisälämpötila ei välttämättä ehdi reagoida ulkolämpötilaan. Kokeeseen kannattaa pukea useita kerroksia vaatteita. Näin opiskelijan on mahdollisuus tarpeen vaatiessa joko lisätä tai vähentää vaatetustaan.

2. Tekniikka haltuun

Ylioppilaskokeiden sähköistys jatkuu ja iso osa kokeista tehdään jo sähköisesti. Tänä keväänä ensimmäinen kerran tietokoneella tehdään englannin, biologian, portugalin, latinan ja italian kokeet. Vuoden päästä kaikki yo-kokeet ovat sähköisiä. Oppilaan tulee osata itse käynnistää koe USB-tikulta ja käyttää Abitti-järjestelmää. Sähköisen ylioppilaskokeen voi tehdä myös omalla laitteella, jolloin sitä varten pitää olla ladattuna asennuspaketti. Ohjeet löytyvät täältä. Järjestelmä tulee olla ladattuna koneelle ennen koetta. Digitaalinen ylioppilaskoe ei ole vain sähköinen lomake, vaan koetehtävät voivat vaatia annettujen tietojen käsittelyä, kuten laskemista, tekstin muokkausta tai graafisten esitysten laatimista.

3. Valitse eväät huolella

Koetilanne voi jännittää ja viedä ruokahalun. Ennen koetta kannattaa syödä aamupala ja kokeeseen ottaa eväitä nostamaan verensokeria kuuden tunnin puristuksen aikana. Evääksi ei kannata ottaa mitään sotkevaa. Esimerkiksi hedelmät voi kuoria etukäteen ja pilkkoa valmiiksi suupaloiksi. Herkut kannattaa säästää iltapäivään, koska ne nostavat ja laskevat verensokeria nopeasti. Hyvä eväs on esimerkiksi voileipä. Myös juotavaa on syytä ottaa mukaan. Kokeen aikana on parempi pitää muutama selkeä ruokatauko kuin napostella jatkuvasti jotain pientä. Lue lisää hyvistä eväistä täältä.

4. Käy vessassa, vaikka ei olisi hätä

Kuusi tuntia paikallaan istuen on pitkä aika. Kokelaan kannattaa lähteä kohti vessaa, vaikka ei olisikaan hätä. Matkalla voi tehdä jumppaliikkeitä tai venytellä. Joissakin kouluissa on käytössä myös jumppa- ja venytysohjeita sekä välineitä vessajonossa. Eli vessaan kannattaa lähteä, oli hätä tai ei. Valvojalta voi myös pyytää lupaa kävellä käytävällä hetken.

5. Viivy vielä hetki

Kokeesta saa poistua kolmen tunnin päästä. Kannattaa kuitenkin jäädä vielä hetkeksi. Tulos paranee, jos kokeessa jaksaa olla pidemmän aikaa. Pidä tauko tai syö eväitä ja katso koe vielä kerran läpi.

Lue myös: Näin revit itsestäsi parhaat tehot irti yo-kokeessa – Harjoittele, rentoudu, käsittele pettymys

Lue myös: Yli 20 000 opiskelijaa kirjoittaa ensimmäistä kertaa englannin sähköisenä – Näin kokeeseen valmistautuvat abi, sensori ja opettaja

Lue myös: Näin saat yo-koejännityksen kuriin

Tarkennus 11.3.2018 kello 17.30. Kohtaa kaksi ja siellä Abitti-ohjelman lataaminen ja käyttö.

Naapurin koira juoksentelee jatkuvasti muiden pihoilla ja pitkin puistoja. Koiran omistajaa eläimen karkailu ei tunnu hetkauttavan minkään vertaa. Naapuri sen sijaan on vihainen.

Ihmiset suhtautuvat irrallaan juoksenteleviin koiriin hyvin eri tavalla. Yksi ottaa koiran kiinni ja alkaa huolissaan etsiä koiran omistajaa. Toinen on raivoissaan ja haukkuu mielessään kaikki koiranomistajat, kun he eivät osaa pitää koiristaan huolta.

Mika tahansa koira saattaa joskus lähteä vahingossa omille teilleen, mutta kun koira alkaa jatkuvasti olla vierailla pihoilla, alkaa ymmärrys ja sietokyky loppua. Varsinkin irrallaan juoksentelevat isokokoiset koirat voivat olla pelottavia. Toisaalta vapaana juoksenteleva koira voi olla vaaraksi liikenteelle tai ihmisille ja muille eläimille.

Laki sääntelee selkeästi, missä koira saa olla ja mikä on omistajan vastuu. Lain tarkoitus on suojella eläintä.

– Eläinsuojelulaki lähtee eläimen turvallisuudesta. Omistajan pitää huolehtia, ettei eläin karkaile, sanoo Lappeenrannan kaupungin valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinna.

Vahalinna korostaa, että sama koskee kaikkia kotieläimiä, olivat ne sitten kissoja, kilpikonnia, hamstereita tai käärmeitä. Omistajalla on vastuu eläimestä ja hänen tulee huolehtia, ettei eläin joudu vaaraan tai aiheuta vaaraa muille.

– Ihmiset unohtavat, että koira on eläin. Ei koira pysty liikkumaan turvallisesti irrallaan esimerkiksi liikenteen seassa, sanoo Vahalinna.

Koiran heitteillejättöä

Ilmoitukset jatkuvasti irrallaan juoksentelevista koirista ovat viranomaisille arkipäivää. Niitä tekevät usein naapurit tai lähiseutujen asukkaat.

– Paljon on niitä tapauksia, joissa naapurit ovat sitten vieneet koiran useammankin kerran löytöeläintaloon, kun koiran omistaja ei välitä pitää koiraa kiinni, kertoo valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinna.

Viranomainen puuttuu asiaan, jos koiran karkaileminen on jatkuvaa.

– Se on sitten jo koiran heitteillejättöä ja voi johtaa siihen, että koira voidaan joutua ottamaan pois.

Valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinnan mukaan löytäjän tulisi viedä irrallaan oleva koira omistajansa luokse. Jos omistajaa ei tavoiteta tai koiran vieminen omistajalleen ei ole mahdollista, pitää koira viedä kunnan löytöeläintaloon.

Jos koira jatkuvasti karkailee, voi viranomainen epäillä, että omistaja ei pysty tai kykene huolehtimaan koirastaan. Viranomainen ei kuitenkaan kovin herkästi lähde ottamaan eläintä pois.

– Eläin on omaisuutta ja omaisuus on perustuslailla suojattu, joten ei poisottoon ihan kevyen perustein voi ryhtyä, kertoo Porvoon kaupungin valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen.

Koiran karkailuun pitää olla todisteet. Sellainen on esimerkiksi tieto siitä, että koira on useaan kertaan toimitettu löytöeläinkotiin. Myös esimerkiksi riistakamerakuvat voivat toimia todisteina.

– Me ei voida pelkästään muiden kertoman perusteella ottaa eläintä huostaan, kertoo Lähteinen.

Lähteisen mukaan huostaanotto voidaan myös tehdä, jos valvontaeläinlääkäri havaitsee selkeitä puutteita eläimen hoidossa tai kunnossa. Jos ihmisen on selkeästi kykenemätön huolehtimaan eläimistä, voi tuomioistuin voi asettaa henkilölle eläintenpitokiellon. Jotta eläintenpitokielto voidaan määrätä, on henkilö pitänyt tuomita eläinsuojelurikoksesta.

Ilmoitus poliisille

Häiritsevistä tai karkailevista koirista ilmoittaneet ihmiset toivoisivat viranomaisilta yleensä nopeita toimenpiteitä. Isokokoinen kylällä juoksenteleva koira voi pelottaa lapsia ja aikuisia. Metsässä vihainen koira voi käydä vaikka marjastajan kimppuun tai tappaa muita koiria tai metsän eläimiä.

Jos koira aiheuttaa ympäristössä turvallisuusriskin, tulee koirasta ilmoittaa poliisille.

– Poliisilla on toimivaltaa koiran kiinniottoon ja tarvittaessa myös rajumpiin toimenpiteisiin, kertoo rikosylikomisario Juha Junkkari Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta.

Poliisi ei kuitenkaan ala ampua koiraa, ellei koira ole aiheuttamassa välitöntä vaaraa. Tapaukset, joissa poliisi olisi joutunut ampumaan koiran, ovat Suomessa äärettömän harvinaisia. Poliisi yrittää ottaa koiran kiinni ja viemään sen löytöeläinkotiin.

– Jos koira aiheuttaa vaaraa omaisuudelle tai pelottelee esimerkiksi lapsia, niin tutkinta käynnistyy herkemmin, kertoo Junkkari.

Koira saa olla kytkemättä vain omistajan omalla tontilla tai koirapuistossa. Omistajan tulee varmistaa, että koira ei pääse sieltä karkuun tai liiku tontin ulkopuolelle. Poikkeuksen tähän tekee ajossa oleva metsästyskoira, joka saa maanomistajan luvalla olla ajossa ja se voi myös olla vieraalla tontilla puolen tunnin ajan.

Myös muun muassa työtehtävissä olevilla poliisi- ja etsintäkoirilla sekä esimerkiksi lammaslaumaa vartioivalla koiralla on oikeus olla irrallaan.

Huostaanotto ei tapahdu hetkessä

Jos on syytä epäillä, että eläimen turvallisuus vaarantuu, on syytä epäillä eläinsuojelurikosta. Tällöin on asia valvontaeläinlääkärin vastuulla. Ensin valvontaeläinlääkäri käy omistajan luona tarkastuskäynnillä. Siellä keskustellaan, millaisissa tilanteissa karkaamiset ovat tapahtuneet. Samalla katsotaan myös esimerkiksi koiran aitaus. Aidat tulee olla sellaisia, että koira ei pääse sieltä karkuun.

– Lain mukaan omistajan pitää ryhtyä toimenpiteisiin, joilla estetään eläimen karkaaminen, kertoo valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen.

Syitä koirien karkailuun on paljon. Koirat eivät aina ole kytkettyinä tai ne voivat olla vaikka lasten vastuulla, eivätkä kaikki lapset pysty koirista huolehtimaan.

Ensin valvontaeläinlääkäri neuvoo omistajaa, miten tämän pitää toimia. Jos se ei tehoa, antaa valvontaeläinlääkäri määräyksen, jolla omistaja velvoitetaan huolehtimaan koirasta.

– Jos koira määräyksestä huolimatta karkailee ja koira jatkuvasti tuodaan löytöeläintaloon, niin koirasta tehdään huostaanottopäätös ja jätettään koira palauttamatta omistajalleen, sanoo valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen.

Löytöeläinkoti yrittää sen jälkeen löytää koiralle uuden kodin.

Huostaanottopäätöksistä myös valitetaan jonkin verran. Helsingin Sanomat kertoi vastikään tapauksesta, jossa koira oli otettu pois mieheltä, joka oli pahoinpidellyt koiraansa. Korkein hallinto-oikeus päätti, että koiraa ei miehelle palauteta.

Sanominen ei tehoa

Lappeenrannan valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinnan mukaan pelkkä yhteydenotto koiran omistajaan ei yleensä auta, vaan koirien karkailu siitä huolimatta jatkuu. Samanlaisia kokemuksia on myös Porvoon valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteisellä.

– Kerran tuli paljon ilmoituksia haja-asutusalueella liikkuvasta isokokoisesta, pelottavan näköisestä koirasta, joka usein pyöri liikenteen seassa. Koiran omistajan kanssa käytiin useitakin keskusteluita, mutta se ei vaikuttanut mitään. Sitten jälkeenpäin kuulin, että koira olisi jäänyt auton alle ja kuollut.

Lähteisen mukaan koira olisi pitänyt koiran turvallisuuden takia ottaa omistajaltaan pois, mutta koska se oli ollut löytöeläinkodissa vasta pari kertaa, niin siihen ei ollut mahdollisuutta puuttua.

Silloin tällöin eläinlääkäriä vaaditaan tulla lopettamaan naapurin koira välittömästi. Niin rajuihin toimenpiteisiin viranomaiset eivät kuitenkaan ryhdy. Jos mikään ei auta, niin eläin korkeintaan otetaan pois. Lopettamiseen eläinlääkäri ryhtyy ainoastaan siinä tapauksessa, että eläin on päässyt todella huonoon kuntoon.

– Jos eläin kärsii niin paljon, että olisi julmuutta pitää eläin elossa. Lopettaminen voi tulla kyseeseen myös, jos eläimelle ei löydy uutta hyvää kotia pois ottamisen jälkeen, kertoo Lappeenrannan valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinna.

Ongelmia viranomaiset havaitsevat kaikenlaisten eläinten pidossa.

– Hevosia, koiria, kissoja, sikaloita. Ei pidetä puhtaana eläinten pitopaikkaa tai eläimiä on liikaa. Jopa kymmenen vuotta on jouduttu käymään samassa paikassa, kertoo valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen.

Kissariidat työllistävät

Koiria koskettavat tiukemmat lait kuin muita lemmikkieläimiä. Koira on pidettävä vain tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta aina kytkettynä. Järjestyslaki velvoittaa vielä erikseen, että kissaa tai koiraa ei saa päästää kytkemättömänä kuntopolulle tai yleiselle uimarannalle, lasten leikkipaikalle, torille, ladulle tai urheilukentälle, ellei sitä ole erikseen sallittu.

Kissakaan ei saisi mennä oman tontin ulkopuolelle.

– Omistajan pitäisi valvoa kissan liikkumista, ettei se kulje muiden pihoilla pissaamassa ja kakkaamassa.

Kissojen liikkumisesta tulee Porvoon valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteiselle enemmän yhteydenottoja kuin koirista. Joillakin ihmisillä saattaa olla useitakin kissoja, jotka käyvät naapureiden terasseilla.

– Se aiheuttaa naapureissa suurta raivoa, kertoo Porvoon valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen.

Lähteinen on joutunut läheltä seuraamaan, kun ihmiset riitelevät kissoista. Vierailla pihoilla oleva kissa on täysin laillista ottaa omalla tontilla loukulla kiinni ja viedä se löytöeläintaloon. Sitten kissojen omistajat soittavat raivoissaan valvontaeläinlääkärille.

– Se on jatkuvaa valitusten vastaanottamista.

Valvontaeläinlääkärinkään on hankala puuttua kissariitoihin, koska on ikään kuin maan tapa, että kissat voivat liikkua vapaammin kuin koirat.

– Toivoisin että kissojen vapaana liikkumiseen tulisi pikku hiljaa muutos, sanoo Lähteinen.

Eläinten turvallisuus

Kissa mielletään helposti suloiseksi eläimeksi, jonka sallitaan liikkua lähiympäristössä. Lappeenrannan seudun valvontaeläinlääkäri Marjut Vahalinna kuitenkin muistuttaa, että siinäkin pitää muistaa kissan turvallisuus ja se, että kissan omistajaa koskee sama eläinsuojelulaki kuin muita eläinten omistajia. Irrallaan oleva kissa on alttiina monille vaaroille.

– Ihmiset olettavat, että kissat pärjäävät ja saalistavat oman ruokansa, mutta irrallaan olevat kissat ovat usein täynnä loisia, niillä saattaa olla silmätulehduksia, pakkasessa paleltuneita korvia ja tappeluissa tulleita märkiviä haavoja, kertoo Vahalinna.

Vahalinna muistuttaa, että kissa ei alkuperäisesti kuulu Suomen luontoon. Se tekee tuhoa muun muassa saalistamalla lintuja.

– Ei ole millään tavalla hyväksi, että kissat juoksentelevat ilman omistajaa. Kissojen ja koirien pitää olla ihmisten hallinnassa, eikä niiden kuulu juoksennella vapaana miten sattuu, sanoo Vahalinna.

Pahimmillaan irralleen jäävät kissat alkavat villiintyä tai laumaantua. Tällöin ne myös alkavat lisääntyä keskenään, mikä voi aiheuttaa haitallista sisäsiittoisuutta.

Suomessa on tavattu jopa 250 kissan laumoja, joita eläinlääkärit ovat joutuneet urakalla lopettamaan.

– Se ei ole kivaa kissoille eikä eläinlääkärillekään, kertoo Porvoon valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen.

Turhauttava tilanne

Porvoon kaupungin valvontaeläinlääkäri Tanja Lähteinen on vuosia seurannut eläinten hyvinvointia. Valitettavan monta kertaa hänelle on tullut sellainen olo, että joltain ihmiseltä pitäisi ottaa eläimet pois.

– Varsinkin silloin, kun ihmisellä on paljon kissoja tai koiria. Mutta jos eläimet ovat peruskuntoisia ja olosuhteet edes rimaa hipoen sellaisia, että pysytään lain oikealla puolella, niin ei siihen voi puuttua.

Lähteisen mukaan ongelmat pitää olla vakavia, että eläimen huostaanotto voidaan tehdä. Hänellä on tiedossa tapauksia, joissa vuosikausien aikaan käydään sanomassa samasta asiasta. Tilanne paranee hetkeksi, mutta sitten se taas repsahtaa.

– Ne ovat aika turhauttavia, kun tilanne ei koskaan parane pysyvästi.

Keittiökaapissa on kaksi muumimukia. Kirkkaanpunaisessa mukissa Pikku Myy jonglööraa sokeripaloilla. Tämä on yksi muutos, jonka kirkkoherra Sanna Komulainen toivoi Keminmaan seurakuntaan. Ennen kahvit on juotu katetusta pöydästä ja kupin alla on ollut myös asetti.

– No kun pikkukupeista pitäisi juoda kymmenen kupillista kahvia. Tykkään juoda mukeista.

Keminmaassa on tapahtunut paljon muumimukeja isompia muutoksia. Oikeastaan Komulainen itse on Keminmaan kirkkoherran viraston ja seurakunnan suurin muutos. Hänet valittiin kaksi vuotta sitten Keminmaan kirkkoherraksi. Hän on seurakunnan ensimmäinen nainen kirkkoherrana ja vasta toinen nainen papistossa. Vain paria kuukautta ennen hänen valintaansa seurakunnassa tehtiin historiaa ja ensimmäinen nainen aloitti pappina. Heti perään uuden kirkkoherran myötä papisto naisistui melkoisesti.

Odotettavissa oli mielipiteitä – puolesta ja vastaan. Moni oli varmasti toivonutkin muutosta, moni pelkäsi sitä. Komulainen sai vaaleissa selkeästi eniten ääniä. Nainen pappina tai kirkkoherrana ei ole uusi asia. Onhan naisia vihitty papeiksi evankelisluterilaisessa kirkossa jo 30 vuotta. Silti siitä puhutaan edelleen ja se jakaa mielipiteitä.

Samoihin aikoihin kun Keminmaan seurakunnan papistoon tuli ensimmäistä kertaa naisia keväällä 2016, alkoi alueella kokoontua Suomen evankelisluterilainen Lähetyshiippakunta. Sen tukijäsen ja rahoittaja on Suomen Luther-säätiö, joka ei hyväksy naisen pappeutta. Lapin Kansan mukaan Keminmaan Lähetyshiippakunta on järjestäytynyt helmikuun lopussa Vapahtajan luterilaiseksi seurakunnaksi. Lähetyshiippakunta tarjoaa jumalanpalveluksia esimerkiksi niille luterilaisille, jotka eivät halua osallistua naispapin toimittamaan messuun.

Papin viran pitämistä vain miehillä kannattaa myös esimerkiksi osa herätysliikkeistä ja ortodoksinen seurakunta.

Enemmistö naisen pappeutta vastustavista on nuoria

Valtaosa suomalaisista suhtautuu naispappeuteen myönteisesti. Kirkon tutkimuskeskuksen mukaan naispappeutta vastustaa seitsemän prosenttia miehistä ja kolme prosenttia naisista. Naispappeuden vastustajista enemmistö on 15–24-vuotiaita, vähemmän koulutettuja ja Pohjois- tai Itä-Suomessa eläviä. Tyypillistä on myös, että talouden tulotaso on alhainen.

Ensimmäiset papit vihittiin 30 vuotta sitten – poliisin vartioinnissa. Ennen kuin tähän oli päästy, oli tarvittu toiset 30 vuotta kamppailua sen puolesta, että nainen sai luvan olla pappi. Ensimmäisten papiksi vihittävien naisten joukossa oli 85-vuotias Pirkko Lehtiö, joka kertoo saaneensa tappouhkauksia viikkojen ajan vihkimisen jälkeen.

Oulun hiippakunnan piispa: Asioita otetaan esille tarpeen vaatiessa

Naisten osuus papisto on kasvanut ja 2000-luvulla papeiksi vihityistä enemmistä on ollut naisia. Virassa toimivista papeista kuitenkin alle puolet on naisia. Kirkon johtotehtävissä naisia on toistaiseksi vähän. Kirkkoherroista oli viime vuonna 20 prosenttia naisia ja piispana on toiminut toistaiseksi vain yksi nainen, Helsingin edellinen piispa Irja Askola.

– Haluaisin nähdä sen päivän, kun naisia on viroissa miehiä enemmän, mutta en itse asiassa usko, että se tapahtuu. Missään pohjoisen seurakunnassa, jossa olen työskennellyt, ei ole ollut naisenemmistöä, Komulainen kertoo.

Komulaisen työhuoneen seinällä on Oulun hiippakunnan piispan Samuel Salmen kuva. Piispa pitää naispappeutta vastustavien seurakuntien perustamista surullisena kehityksenä. Salmen mielestä ei ole mahdollista, että esimerkiksi evankelisluterilaisessa paikallisseurakunnassa työskentelevä henkilö toimii samaan aikaan Lähetyshiippakunnan seurakunnassa.

– Miten on suhtauduttu Luther-säätiöön kirkossa, eli tarpeen tullen on puututtu juridisella tasolla, niin samalla tavalla se koskee Lähetyshiippakuntaan menemistä. On hyvä seurata ja katsoa tätä tilannetta. Asioita otetaan esille tarpeen vaatiessa tuomiokapitulissa, Salmi sanoo.

"Eikö voitaisi olla vain pappeja"

Keminmaan seurakuntalaiset ovat tulleet kirkkoherra Sanna Komulaisen juttusille huolissaan. Huoli on koskenut Lähetyshiippakunnan perustamista alueelle. Komulainen itse suhtautuu asiaan rauhallisesti. Komulainen on ollut aikaisemmin hieman samanlaisessa tilanteessa, kun hänet aikanaan valittiin virkaan ensimmäisenä naisena Oulujoen seurakuntaan. Keminmaassa tilanne on uusi.

Komulaisen mukaan Keminmaahan perustettu Lähetyshiippakunta ei juuri näy tavallisessa seurakuntaelämässä.

– En itse osaa suhtautua kovin kiihkeästi tähän. En mieti juurikaan tätä asiaa. Kuuntelen seurakuntalaisia, jotka jakavat huolensa ja ymmärrän heitä, Komulainen sanoo.

Komulaisen mielestä seurakunnissa pitäisi sukupuolikeskustelun sijasta keskittyä seurakuntalaisten hyväksi tehtävään työhön. Komulainen sanoo, että kirkon sisällä yhteisesti sovittujen pelisääntöjen kyseenalaistaminen vielä 30 vuoden jälkeenkin on ajan haaskausta ja vie energiaa tärkeämmiltä asioilta.

– On aina hyvä pitää asiaa esillä, mutta koen, että naispappeus on jo kaikesta huolimatta niin vanha asia, että eikö voitaisi olla vain pappeja. Pitäisi keskustella muista asioista kuin papin sukupuolesta, Komulainen sanoo.

Välillä kuitenkin keskustelua seurakuntalaisten kanssa käydään siitä, voiko nainen olla pappi. Komulaisen mukaan on parempi, että tullaan puhumaan suoraan kuin selän takana.

– Paras "kohteliaisuus", joka minulle joskus on sanottu, on tullut vanhemmalta mieshenkilöltä. Hän sanoi, että sähän meet ihan miespapista.

Lauantai-iltapäivänä helsinkiläisen Lilla Roberts -hotellin aulassa ei voi välttyä yhdeltä havainnolta. Lähes jokaisella sisäänkirjautuvalla on mukanaan minimaalisesti matkatavaroita.

Tiskin takana päivystävä vuoropäällikkö Heidi Tarilo tietää syyn. Nykyään moni asiakkaista saapuu läheltä. Jotkut jopa vain korttelin päästä.

– Majoitusviipymä on yleensä viikonloppuisin yksi vuorokausi ja aika usein tänne saavutaan ilman sen suurempaa syytä. Halutaan irtiotto arjesta, Tarilo kertoo.

Ilmiölle on olemassa myös nimi. Staycation.

Se on yhdistelmä englanninkielisistä sanoista stay (jäädä, pysyä) ja vacation (loma). Nykyään yhä useampi ei lähdekään lomalle ulkomaille tai toiseen kaupunkiin, vaan viettää sen omilla kotikulmillaan paikallisia palveluita hyödyntäen.

Enää ei haeta siirtymistä paikasta toiseen, vaan elämystä ja kokemusta. Jotain erityistä mielentilaa. Laura Aalto, toimitusjohtaja, Helsingin markkinointi

Jos joku asia on mullistanut matkailua viime vuosien aikana, niin se on paikallisuus. Se näkyy siinä, ettei kukaan halua olla turisti. Reissussa halutaan larpata hetken ajan paikallisen elämää. Etsiä se mahdollisimman autenttinen kuppila turistimenua mainostavien keskustapaikkojen sijaan ja yöpyä mieluummin asunnossa kuin persoonattomassa hotellihuoneessa.

Helsingin kaupungin markkinointia luotsaava Laura Aalto sanoo, että paikallisuuden eli eräänlaisen aitouden tavoitteleminen kertoo siitä, että koko ajatus matkailusta on muuttunut ratkaisevasti.

– Enää ei haeta siirtymistä paikasta toiseen, vaan elämystä ja kokemusta. Jotain erityistä mielentilaa, Aalto sanoo.

Siinä missä matkailija hakee aitoa kokemusta paikallisen elämästä, staycationin ytimen voi Aallon mielestä ajatella toisin päin: kaupunkilaiset haluavat kokea oman kaupunkinsa matkailijoina.

– On virkistävää nähdä tuttu miljöö uusin silmin. Se on eräänlainen illuusio ulkomaanmatkasta.

Helsinki luottaa vetovoimaansa

Mutta miksi helsinkiläiset ovat löytäneet oman kaupunkinsa matkailupalvelut juuri nyt? Vielä pari kolme vuotta sitten harva edes hoksasi ajatella kotikaupunkiaan vaihtoehdoksi ulkomaan viikonloppureissulle.

Laura Aalto uskoo, että yksi selitys löytyy siitä, että kestävän kehityksen trendi on varsinkin viime vuosina tullut vahvasti mukaan matkailuun. Nykyään tiedostetaan, millaisia ympäristötekijöitä matkailuun liittyy. Tästä näkökulmasta lähimatkailu on kestävä ratkaisu, jos vertaa vaikkapa lentomatkustamisen aiheuttamiin hiilidioksidipäästöihin.

Mutta jotta haluaisi matkustaa lähelle, omien kulmien täytyy pystyä kilpailemaan kiinnostavuudessa eksoottisempien vaihtoehtojen kanssa.

Ja siinä Helsinki on Aallon mukaan onnistunut.

– Jos aiemmin ajateltiin, että Helsinki on kylmä, kallis ja kaukana, niin nyt se mindset on käännetty kokonaan ylösalaisin.

Myös tilastot kertovat samaa tarinaa siitä, että Helsingin vetovoima on lisääntynyt. Hotelliyöpymisten määrä kasvoi viime vuonna Helsingissä 13 prosenttia. Myös huoneiden käyttöaste kasvoi edellisvuodesta parilla prosenttiyksiköllä 73 prosenttiin.

Vauhdin ei odoteta hidastuvan, sillä Helsinkiin on parhaillaan rakenteilla toistakymmentä uutta suurhotellia.

– Helsingillä menee hyvin, ja kaupunkikulttuuri on valtavan kiinnostavaa tällä hetkellä. Uusia ravintoloita tulee koko ajan, erilaisiin tapahtumiin panostetaan ja täällä on joka päivä paljon tekemistä. Paikalliset haluavat nauttia niistä samoista asioista kuin matkaajatkin, joten ehkä sellainen rajanveto, että kuka on matkailija ja kuka paikallinen, on häviämässä.

Mikä tahansa majapaikka ei kelpaa, hotellin odotetaan olevan elämys

Mutta keitä nämä omaan kaupunkiinsa matkaajan perspektiiviä hotellista hakevat staycation-lomailijat ovat?

– Pääasiassa pariskuntia ja ystäväporukoita, vastaa Clarion Helsinki -hotellin general manager Inari Lehtinen.

Jätkäsaareen marraskuussa 2016 avattu tornihotelli on houkutellut alusta alkaen paljon paikallisia, ja se on Lehtisen mukaan ollut todella täysi ensimmäisestä viikonlopusta lähtien.

Hotellit ovat arkipäiväistyneet siinä mielessä, ettei niiden palveluita nähdä enää saavuttamattomana luksusjuttuna. Kaikki tarvitsevat vähän breikkiä välillä. Inari Lehtinen, general manager, Clarion Helsinki

Lehtinen sanoo, että koska itse hotellilla ja sen luonteella on niin suuri merkitys yhden tai kahden vuorokauden minilomassa, asiakkaat suhtautuvat niihin kuin matkakohteisiin. Ei todellakaan ole sama asia, että missä yövytään. Hotellin itsessään odotetaan olevan elämys.

Lehtisen mukaan staycation-ilmiö kietoutuu myös vahvasti tämän ajan henkeen, jossa itsestään huolehtiminen ja hyvinvointi nostetaan keskiöön. Vapaa-ajasta halutaan saada kaikki hyöty irti – ja yhä useampi on valmis kuluttamaan siihen myös aiempaa enemmän rahaa.

– Sehän on upeaa, että hotellit ovat arkipäiväistyneet siinä mielessä, ettei niiden palveluita nähdä enää saavuttamattomana luksusjuttuna. Kaikki tarvitsevat vähän breikkiä välillä, Lehtinen summaa.

Pariskuntien ja ystäväporukoiden ohella tyypillinen staycation-kohderyhmä ovat pienten lasten äidit, jotka buukkavat itselleen hotellihuoneen nukkuakseen kokonaisen yön ensimmäistä kertaa kuukausiin.

Paikallinen on liikematkaajaa vaativampi asiakas

Lauantai-ilta on siinä vaiheessa, että Lilla Robertsin aulabaari alkaa täyttyä asiakkaista ja lasit hauskaa iltaa ennakoivista kuplista. Ikkunapöydässä skoolaavat parhaimpiinsa pukeutuneet salolaiset Jerina Wallius ja Tuomas Peltola.

Pariskunnalla on Peltolan töiden takia myös asunto Helsingin kantakaupungissa, mutta silti he päättivät yöpyä hotellissa. Aina toisinaan niin on tapana tehdä.

– Onhan se nyt mukavaa, kun kaikki on valmista ja siistiä eikä itse tarvitse tehdä mitään. Helppo käydä drinkkibaarin ääreen, pikkuveljensä nelikymppisille saapunut Peltola virnistää.

– Ja tällä tavalla viikonloppu tuntuu ihan minilomalta, Wallius sanoo.

Vaikka Wallius ja Peltola eivät asu Helsingissä, ovat he varsin tyypillisiä staycation-matkailijoita. Nimittäin siinä missä esimerkiksi liikematkaajille riittää nukkuminen ja hyvä aamupala, staycation-asiakkaat haluavat vierailultaan laatua ja lisäpalveluita. Halpamatkustamisesta ei ole kysymys.

Peltola kertoo ottaneensa huonepaketin, johon kuuluu myöhäisempi huoneenluovutus ja aamiaisen sijaan brunssi.

– Viikolla tuli otettua niin paljon univelkaa, ettemme kuitenkaan ehtisi aamiaiselle. Parempi nukkua pidempään, kun kerrankin voi. Brunssille ehtii aina.

Helsingin kunnallinen pysäköinninvalvonta laati pyynnöstämme tilaston, josta käy ilmi diplomaattiautojen viime vuonna saamat pysäköintivirhemaksut ja niistä tehdyt maksusuoritukset. Tilaston mukaan vuonna 2017 ylivoimaisesti eniten pysäköitiin väärin Venäjän CD-autoilla. Venäjä sai vuoden aikana 72 pysäköintivirhemaksua, joista se maksoi vain yhden.

Toiseksi eniten pysäköintivirhemaksuja annettiin Ranskan diplomaateille. Kukkomaan lähettiläille rapsahti pysäköintivirhemaksu 23 kertaa. Niistä Ranska ei ole maksanut yhtään sakkoa.

Diplomaatteja suojaa niin sanottu Wienin-sopimus, jossa on sovittu diplomaattisesta koskemattomuudesta. Pysäköinninvalvoja Kaija Kossila

Jaetulle kolmannelle sijalle diplomaattien pysäköintisakkotilastossa sijoittuvat suuret maat Kiina ja Saudi-Arabia. Molemmille kirjoitettiin viime vuonna 22 pysäköintivirhemaksua. Kiina on suorittanut parkkisakoista kolme, Saudi-Arabia kuusi.

Yli kymmenen sakkoa vuoden aikana saivat myös Turkki (19 virhemaksua / 1 maksettu), Kazakstan (19/6) ja USA (14/12).

Diplomaattien pysäköintivirheet ovat vähentyneet

Helsingin kunnallinen pysäköinninvalvoja Kaija Kossila kertoo, että näppituntumalla vuodesta toiseen tilaston kärjessä ovat samat maat, mutta kehitystä on tapahtunut 2000-luvulla myös myönteiseen suuntaan.

– CD-autoille annetut pysäköintivirhemaksut ovat vähentyneet, sanoo Kossila.

Tilastojen mukaan diplomaattien pysäköintivirheet ovat laskeneet merkittävästi, alle kolmasosaan aiemmasta. Vuosituhannen alussa diplomaateille kirjoitettiin yhteensä yli 1000 sakkoa vuodessa. Vuonna 2008 luku oli pudonnut 810 sakkoon ja vuonna 2013 määrä oli enää 534.

Pysäköintivirhemaksujen määrän lasku näyttää jatkuvan, sillä viime vuonna CD-autoille kirjoitettiin Helsingissä yhteensä 333 sakkoa. Kossilan arvion mukaan sakkojen vähenemiseen ovat vaikuttaneet asiasta tehdyt jutut mediassa.

– Kun asiasta on ollut mediassa, lähetystöistä on oltu yhteydessä ja kyselty miten paljon näitä maksuja on, kertoo kunnallinen pysäköinninvalvoja Kossila.

Vuosi toisensa jälkeen tilaston kärjessä keikkuva Venäjäkin näyttää parantaneen tapojaan. Vuonna 2014 sakkokeisari Venäjälle rapsahti 141 pysäköintivirhemaksua, kun vastaava luku oli siis viime vuonna noin puolet siitä eli 72 kappaletta.

Kossila viittaa myös muihin isoihin maihin, kuten Saksaan, Isoon-Britanniaan ja Yhdysvaltoihin. Saksa ja Iso-Britannia saivat viime vuonna ainoastaan yhden pysäköintivirhemaksun. USA puolestaan maksoi 14 saamastaan sakosta peräti 12 kappaletta.

– On haluttu korjata tilanne ja näyttää siltä, että on tapahtunut pysyviä muutoksia.

Vain joka viides sakko maksetaan

Viime vuonna lähetystöille Helsingissä annetuista 333 pysäköintivirhemaksusta suoritettiin noin joka viides, yhteensä 65 kappaletta. Sakkojen maksaminen on lähetystöille vapaaehtoista, eikä ulosottotoimiin ryhdytä.

– Diplomaatteja suojaa niin sanottu Wienin-sopimus, jossa on sovittu diplomaattisesta koskemattomuudesta, muistuttaa Kossila.

Tilastosta voi päätellä myös sen, että Helsingissä sijaitsevista 71 lähetystöstä enemmistö pysäköi CD-autonsa sääntöjen mukaan, sillä suuri osa maista sai vuoden aikana ainoastaan 0–2 pysäköintivirhemaksua.

Nollasaldo on lähes parillakymmenellä lähetystöllä. Sellaisia ovat Suomen naapureista Viro ja Norja sekä muista lähetystöistä Itävalta, Belgia, Sveitsi, Hollanti, Espanja, Tšekki, Irlanti, Georgia, Palestiina, Algeria, Liberia, Pohjois-Korea, Malesia, Thaimaa ja Peru.

Eikä Ruotsikaan Helsingissä CD-Volvoillaan kukkoile. Ruotsin saldo viime vuodelta oli vain 2 pysäköintivirhemaksua, jotka se on molemmat maksanut.

Aleksis Kyrö sipaisee lehmän utareet puhtaaksi tottunein ottein ja kiinnittää lypsykoneen nännikupit vetimiin. Kyrö rapsuttelee lehmän selkää harjalla ja juttelee sille lempeästi. Lehmä on poikinut ensimmäisen kerran ja totuttelee vasta lypsyrutiineihin, joten rauhoittelu on tarpeen. Taitavat kädet saavat pian eläimen rentoutumaan ja maito alkaa virrata navetan katossa olevia putkia pitkin tankkiin.

Sama mies seisoo röyhkeässä haara-asennossa pikkuruiset paljettisortsit jalassaan kameran edessä. Pitkät tekoripset varjostavat silmiä, joiden eteerinen katse on suunnattu kaukaisuuteen kuvaajan ylitse. Jalassa on remmeillä kiinnitetyt sukat ja kainalossa kissa. Kuvaan on vangittu burleskin peruselementtejä: ripaus erotiikkaa ja hyppysellinen parodiaa, häivähdys siitä aikuisten satumaasta, johon burleskin on määrä katsojansa johdattaa. Aleksis Kyröstä on tullut Dick Tator.

Lannanhajussa päivätyötään painavalla maajussilla ja burleski-lavalla säkenöivällä meikatulla miehellä ei äkkiseltään ajateltuna ole mitään yhteistä.

– Ne on molemmat minä. Minua naurattaa ne hetket, kun ajan ensin hiki päässä asiakkaalle heinää ja sitten kaasu pohjassa kotiin lypsylle, jotta ehdin meikata ja lähteä esiintymään.

Lapsuuden boheemi maalaiselämä kylvi poikaan burleskin siemenen

Aleksis Kyrön navetassa märehtii parikymmenpäinen lypsykarja. Lisäksi Kyrö viljelee tiluksillaan laatuheinää lehmille ja hevosille sekä luomuna viljaa ja vihanneksia. Navetassa kone hoitaa lypsyn ja ruokinnan, mutta tarvittaessa Kyrö pystyy lypsämään lehmänsä myös käsin.

Perinteiset maataloustaidot Kyrö on saanut verenperintönä, sillä hän on kulkenut navetalla vanhempiensa mukana nassikasta asti. Vanhemmilta on peräisin myös intohimo esiintymiseen. Vaikka maatilan arki on sitovaa, Kyrön perheessä on aina ollut aikaa laulaa, tanssia, soittaa ja näytellä.

Aikaa oli myös oman kulttuuritapahtuman luomiseen. Kyrön vanhemmat ovat olleet Mallusjoen Takinkääntöviikon liikkeellepanevia voimia. Maatilan osalta sukupolvenvaihdos tehtiin kymmenen vuotta sitten ja nyt sama on tehty Takinkääntöviikon osalta: vetovastuu on siirtynyt Aleksis Kyrölle.

Viikon mittainen kulttuuritapahtuma on mallusjokisten ylpeyden aihe. Se houkuttelee Orimattilaan joka kesä pari tuhatta kävijää. Esiintyjiä on kymmeniä, oman kylän torvisoittokunnasta ja miesvoimistelijoista eturivin iskelmätähtiin.

Aleksis Kyrö pyöri tapahtuman kulisseissa jo pikkupoikana ja esiintymisvimma tarttui. Hän on noussut lavalle muusikkona, laulajana ja näyttelijänä. Sitten mies löysi burleskin.

Burleskilavalle vaimon jalanjäljissä

Ensi kosketuksensa burleskiin Aleksis Kyrö sai vuonna 2010. Hän juhli silloin 30-vuotissyntymäpäiviään ja esiintyjäksi oli tilattu yksi Suomi-burleskin suurista nimistä, Bettie Blackheart. Sekä Kyrö että hänen vaimonsa Kaisa Hemming-Kyrö hurmaantuivat täysin.

– Miten kiehtova laji! Burleski on ihanan epäsovinnaista. Sen punk-asenne viehättää minua. Olen itse aika epäsovinnainen ihminen. En välttämättä valitse samoja latuja kuin muut, perustelee Aleksis Kyrö viehtymystään burleskiin.

Ensimmäisenä Kyrö-Hemming pariskunnasta lavalle nousi rouva. Kaisa Hemming-Kyrö on Gigi Praline, yksi Suomi-burleskin vakikasvoja, joka on esiintynyt sekä koti- että ulkomaisilla estradeilla.

Alkuun Aleksis Kyrö kulki vaimonsa mukana lähinnä autonkuljettajana ja roudarina, mutta veri veti miestä parrasvaloihin. Vuonna 2012 Helsinki Burlesque Festivalin teemana oli trooppinen eksotiikka ja Kyrön mielessä alkoi itää ajatus pienen banaanivaltion diktaattorista. Mies puhuu englantia murtaen ja pukeutuu kunniamerkeillä kuorrutettuun, liian suureen takkiin. Ajatus jalostui hahmoksi, syntyi Dick Tator.

Vaatteet vähenevät Sibeliuksen tahdissa

Aluksi Dick Tator juonsi burleski-iltoja. Syksyllä 2016 Ateenassa juontajasta kuoriutui tähti.

Siellä tuli tilanne, että tarvittiin yhtä esiintyjää ja niin Dick Tator päätyi estradille oman ohjelmanumeronsa kanssa.

Aleksis Kyrön mukaan Dick Tator kertoo satuja aikuisille. Tällä hetkellä ohjelmistossa on Sibelius, joka pureutuu kansallissäveltäjän mielenmaisemaan ja inspiraation lähteisiin.

– Siinä tapahtuu riisuutumista Sibeliuksen tahtiin, paljastamatta kuitenkaan liikaa.

Ja tässä on yksi burleskin kantavista ajatuksista. Paljastetaan mutta ei levitellä. Burleskiesityksessä yleisön kannattaa kuitenkin varautua kaikkeen. Myös siihen, ettei riisujan sukupuolesta välttämättä pääse perille.

Sukupuoli on burleskissa sivuseikka

Burleski mielletään edelleen naisten lajiksi. Ja sitä se tavallaan onkin, sillä miesten burleskilla on ihan oma nimensä: sitä kutsutaan boyleskiksi. Suomessa on moniin muihin maihin verrattuna paljon miehiä burleskiesiintyjinä. Aleksis Kyrölle sukupuolella ei burleski-lavalla ole mitään merkitystä.

–Sukupuoli on moninainen. Se, mikä tulee lavalle, ei välttämättä kerro sukupuolesta mitään. Tärkeä osa burleskia on se, että kaikella voi ja pitää leikitellä.

Kajalilla ja kimalluksella koristeltu mies pomppaa päijäthämäläisestä peltomaisemasta silmille kuin kultahippu soran seasta. Aleksis Kyrö ei ole kuitenkaan törmännyt ennakkoluuloihin. Kotikylällä taiteilijasieluihin on totuttu ja toisaalta varmuus omasta itsestä antaa selkärankaa olla sellainen kuin on.

– Olen oma itseni sekä lavalla että sen ulkopuolella ja olen vahva siinä, mitä teen. On varmasti ihmisiä, jotka ihmettelevät ja pitävät minua vihervasemmistolaisena ja kukkahattutätinä. Kukaan ei kuitenkaan ole tullut sanomaan, että ryhdistäydypäs nyt.

Burleski on ihanan epäsovinnaista. Sen punk-asenne viehättää minua. Aleksis Kyrö

Onni on erilaista navetassa ja lavalla

Hinku lavalle, yleisön eteen on Aleksis Kyrön mukaan sukuvika. Hän sanoo olevansa lavalla hyvin onnellinen. Esiintyminen tarjoaa sellaisia tunteita, joita ei muuten tavoita. Kyrö antaa esimerkin esiintymisen huumasta muutaman vuoden takaa, kun hän soitti The Capital Beat –nimisessä ska-bändissä.

– Olimme rockfestivaalin sivulavalla soittamassa. Edessä oli tuhansia ihmisiä, jotka hyppivät hurmoksessa musiikin tahtiin. Se on fiilis, jota ei unohda koskaan.

Navetassa eivät parrasvalot loista eikä yleisöä ole, mutta Aleksis Kyrö sanoo olevansa onnellinen myös karjansa keskellä. Tai yksin traktorissa, keskellä peltoa, heinän tuoksussa.

– Lavalla se on hedonistista minä-onnellisuutta tyyliin ”ihmiset, katsokaa minua”. Traktorissa se taas on kollektiivista onnellisuutta, että eipä kukaan näe, mutta kohta tuhat ihmistä syö leipää.

Yksinäinen puurtaminen maatilan töissä tasapainottaa esilläolon tuomia tunnekuohuja.

– Energialataus on niin valtava, että 10 minuuttia ennen lavalle menoa on oltava yksin, samoin puolisen tuntia esityksen jälkeen. Ihan vaan, jotta latauksen saa purettua.

Keväällä kylvetään, talvella taiteillaan

Viljelijänä Aleksis Kyrö elää vuodenkierron mukaan. Keväällä on kylvökiireet, kesällä ja syksyllä korjataan satoa. Talvet ovat heinänteon suhteen hiljaiseloa, joten burleskille jää enemmän aikaa. Kyrö kertoo, että burleski on muutenkin Suomessa enemmän talvilaji, alan suurimmat tapahtumat järjestetään yleensä talviaikaan.

–Kaamokseen tarvitaan kimmellystä, kesällä on muutenkin mukavaa!

Keikkaelämän ja karjatilan yhteensovittaminen ei aina ole mutkatonta. Esitysillat saattavat venyä aamun pikkutunneille asti, mutta lehmät eivät odota: aamunavetalle on pakko mennä. Aleksis Kyrö kiittelee vanhempiaan ja naapuriapua, eläimille on pääsääntöisesti järjestynyt hoitaja. Jos tuuraajaa ei jostain syystä löydy, Kyrö tinkii yöunista.

Täydessä tällingissä Kyrö ei ole koskaan navettaan joutunut menemään, aina on ollut aikaa käydä suihkussa. Lehmät eivät siis ole tavanneet Dick Tatoria

– Onko burleskilla ja tilanpidolla jotain yhteistä? On. Minä. Minun elämässäni tämä on ihan normaalia, jonkun toisen elämässä ehkä ei.

"Mun mökki täynnä horoja, ne heiluttaa pebaa" – Nämä sanat olivat liikaa Kiinan johdolle, ja yhtäkkiä rap katosi televisiosta

Kiinassa suuri yleisö ei vielä viime kesänä tiennyt rapista mitään. Tosi-tv-ohjelma teki räppäreistä supertähtiä, mutta sitten kaikki muuttui.

Iltalypsyn jälkeen isäntä vaihtaa navettahaalarin glitteriin: maitotilallinen Aleksis Kyröstä kuoriutuu burleskikuningas Dick Tator

Päivällä Aleksis Kyrö tuottaa maitoa ja leipää ihmisten ruokapöytiin. Illalla hän meikkaa kasvonsa, laittaa kimaltavaa ylle ja riisuu yleisön edessä.

Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä

Millaisia vaihtoehtoja sinulla voisi olla valittavana sosiaali- ja terveyspalveluiksi? Katso itse , millaisien valintojen eteen joudut. Soten kohtalo ratkeaa seuraavien kuukausien aikana.

Poliitikon tuska äänestysnappien äärellä: noudattaako omantunnon ääntä vai taipuako puoluejohdon määräyksiin sotessa?

Osa kansanedustajista kokee kevään sote-äänestyksen milteipä omantunnon kysymyksenä. Onko pakko tukea uudistusta, jonka seuraukset itse arvioi vahingollisiksi?

Pääkaupunkiseudun kunnilla herrasmiessopimus, että lastentarhanopettajien palkkoja ei nosteta – "Kutsun tätä palkkakartelliksi"

Lastentarhanopettajien palkat nousivat viikon puheenaiheeksi. Keskustelu käynnistyi kysymyksestä, miksi lastentarhanopettajien palkoilla ei kilpailla.

Vuori romahti Bockarien kodin päälle – Ilmastonmuutos voimistaa Sierra Leonen rankkasateita, mutta olisiko kerrostaloissa köyhien pelastus?

Ilmastonmuutos koettelee pahimmin kehitysmaiden köyhiä. Mahdollisuudet sopeutua vaikutuksiin, kuten sään ääri-ilmiöihin, ovat hyvin heikot. Yle kävi katsomassa länsiafrikkalaisen Sierra Leonen slummiasukkaita, joiden kodit tuhoutuivat rankkasateiden aiheuttamissa maanvyöryissä.

Kapteeni Hanna Lehtinen kaavaili sotilasuralle ryhtymistä jo ennen kuin se oli Suomen lain mukaan edes mahdollista. Lehtinen syntyi vuonna 1981 vanhimpana lapsena perheeseen, jossa maanpuolustus ei ollut mitenkään erityisesti läsnä. Isä oli toki käynyt armeijan ilmavoimissa, mutta sotilasuraa hänellä ei ollut.

Hanna Lehtinen oli kuitenkin liikunnallinen lapsi ja harrasti kaikkea mahdollista. Majojen rakentelun lisäksi harrastuksiin kuuluivat muun muassa jalkapallo, ratsastus ja uinti. Myös partiotoiminta tuli hänelle tutuksi. Äidin maksamilla balettitunneilla hän kävi sen sijaan vain muutaman kerran.

– Kyllä siinä nukkeleikit kuitenkin ehtivät tulla tutuiksi ja klarinettiakin tuli hieman soiteltua, muistelee Hanne Lehtinen lapsuuttaan Nurmijärvellä. Hänen perheensä muutti sinne Keravalta, kun Hanna oli 3-vuotias.

Ensimmäinen ajatus armeijaan menemisestä Hanna Lehtiselle tuli jo silloin kun hän oli vielä ala-asteella. Hän oli aikaansa edellä, sillä tuolloin naiset eivät vielä edes päässeet varusmiespalvelukseen.

Laki naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta tuli voimaan vuonna 1995, ja se mahdollisti silloin vielä teini-iässä olevan Hanna Lehtisen unelmat.

Sotilasura alokkaasta kapteeniksi

Vuonna 2001 Hanna Lehtinen meni varusmiespalvelukseen Tykistöprikaatiin Kankaanpään Niinisaloon. Etukäteen hän jännitti, että miten esimerkiksi fyysinen kunto riittää, mutta lopulta hän pärjäsi ihan hyvin.

– Asenteen piti olla kohdallaan ja tehtävät piti vaan tehdä, Lehtinen kiteyttää.

Lehtinen kotiutui vapaaehtoisen asepalveluksen jälkeen reservin vänrikkinä vuonna 2002. Sen jälkeen hän meni kadettikouluun ja valmistui sotatieteiden maisteriksi yliluutnanttina vuonna 2006.

Tämän jälkeen työpaikka löytyi Niinisalosta, ensin jaoksen johtajana ja myöhemmin yksikön varapäällikkönä ja päällikkönä. Vuosien varrella työpaikka on vaihdellut eri yksiköissä joko päällikkönä tai varapäällikkönä.

Nyt Lahtinen on sotilasarvoltaan kapteeni ja virkana on koulutusosaston toimistoupseeri Porin prikaatissa. Työtehtäviin kuuluvat muun muassa Porin prikaatin varusmiespalvelukseen liittyvien järjestelyjen koordinointi.

Naissotilaiden osuus on pysynyt vakiona

Puolustusvoimien sotilasviroissa on nyt 246 naista. Se on 3,3 prosenttia kaikista sotilasviroista ja tämä suhde on pysynyt vakiona jo useita vuosia.

Näköpiirissä voi olla kuitenkin nousua, sillä vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna ennätysmäärä naisia, jopa yli 1 500. Heistä tietenkin vain osa jää alalle. Sotakorkeakouluun valittiin viime vuonna 11 naista. Vuonna 2016 sotakorkeakouluun valittiin 7 ja vuotta aiemmin 3 naista.

Hanna Lehtinen aikoo osallistua ensi vuonna esikuntaupseerikurssille. Hän on hankkinut työnsä ohella itselleen myös opettajan pätevyyden ja kaikki koulutukseen liittyvät asiat kiinnostavat eniten. Sotilasarvoon ja mahdolliseen ylennykseen Lahtinen ei halua keskittyä.

– Haluan antaa panokseni puolustusvoimille siinä, mitä parhaiten osaan. Natsat tulevat sitten jos ovat tullakseen, Lahtinen sanoo..

Ennakkoluulot vähenevät koko ajan

Hanna Lehtinen sanoo, että hänen oma lähipiirinsä on aina kannustanut häntä suunnitelmissaan. Jo nuorena tyttönä, silloin kun naissotilaita ei vielä ollut, hänen ajatuksiaan kuunneltiin kotona ja häntä kannustettiin omiin ratkaisuihin. Kannustus ja tuki jatkui myös myöhemmin.

– Ainoastaan silloin kun pääsin kadettikouluun, äiti totesi että olisi hän lapselleen helpomman alan suonut.

Muutamia epäilyjä Lehtinen muistaa kuitenkin kuulleensa. Kun hän oli teini-ikäisenä töissä Nurmijärven nuorisotoimen leiriohjaajana ja kertoi siellä suunnitelmistaan, ennustivat myös leiriohjaajina olleet Make ja Aki, että Lehtinen palaa armeijasta maitojunalla kahden viikon kuluttua.

– Se jäi vahvasti mieleen. Ajattelin, että en varmasti lähde maitojunalla. Lopettaminen ei ollut vaihtoehto. Kyllä terveiset ovat menneet sitten jälkeenpäin perille, Hanna Lehtinen sanoo.

Armeijassa ollessaan pahimmat ennakkoluulot naisten selviytymisestä olivat jo takana päin ja kouluttajatkin olivat oppineet, että naiset voivat armeijassa pärjätä. Lehtinen tietää, että ennakkoluuloja on ollut, mutta itse hän ei niihin juurikaan ole törmännyt.

Lehtinen sanoo että hänellä oli varusmiesaikana hyvät kouluttajat ja varusmieskaverit olivat asiallisia. Yhden yksittäisen tapauksen hän kuitenkin muistaa ajalta, jolloin hän palasi reserviupseerikoulusta Haminasta kokelaaksi Niinisaloon.

– Yksi "herra" ilmoitti omalla peruskoulutuskaudellaan, että hän ei naista tottele. Myöhemmin hän kuitenkin totesi, että sukupuolella ei ole merkitystä, jos homma toimii.

Yhtenäinen arvopohja

Nykyiseen työhönsa sotilaana Porin prikaatin koulutusosastolla Hanna Lehtinen on erittäin tyytyväinen. Hän sanoo viihtyvänsä työssään hyvin, sillä puolustusvoimien ja hänen oma arvopohjansa ovat samanlaisia. Lehtinen arvostaa sitä, että yksilöä käsitellään kykyjen, ominaisuuksien ja persoonan kautta. eikä esimerkiksi sukupuolen tai uskonnon kautta.

– Täällä näytöt ratkaisevat pärjäämisen, Lehtinen sanoo.

Lehtinen sanoo että puolustusvoimilla on toki ollut myös haasteita tasa-arvokysymyksissä, mutta vuodesta 2008 lähtien käytössä ovat olleet tasa-arvosuunnitelmat ja -ohjelmat.

Hän kehuu myös vuolaasti työkavereitaan. Hänen työpäivänsä vaihtelevat paljonkin, sillä välillä se kuluu esimerkiksi ampumaradalla ja välillä työhuoneessa tietokoneen äärellä. Hanna Lehtinen myöntää, että kaikki päivät ei aina ole mukavia, mutta kokonaisuutena tehty uravalinta on ollut täysin oikea.

– Päivääkään en ole katunut sitä, että olen sotilasuralle lähtenyt. Tämä on tarjonnut juuri niitä asioita mitä etsin. Eli haasteita ja yhteisöllisyyttä sekä tasa-arvoa ja kaikkea sitä mitä sotilasyhteisössä ja hyvässä työpaikassa on, Lehtinen summaa.

Korjattu kello 18.48 sotilaskorkeakoulu maanpuolustuskorkeakouluksi.

Ensi viikolla sää muuttuu lauhasta ja sateisesta kylmäksi ja tuuliseksi. Loppuviikosta pakkanen kiristyy.

– Sadetta on luvassa melkein kuukauden edestä, kuvailee Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Sadealue saapuu huomenna maanantaina länsirannikolle. Hankalimmalta päivältä näyttää tiistai ja etenkin tiistaiaamuna liikenteessä kannattaa varautua runsaaseen sateeseen. Päivän aikana sadealue liikkuu Suomen yli.

Tampereen eteläpuolella on lauhaa, joten sade tulee siellä vetenä ja räntänä. Luvassa voi olla myös runsaita jäätäviä sateita.

Kotakorpi ennustaa jonkinlaista kaaosta Vaasasta ja Joensuusta pohjoiseen:

– Lunta voi tulla siellä 20 senttimetriä, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa jopa 30 senttiä, hän sanoo.

Lämpötila on alueella nollan tienoilla, joten tykkyvahingot, kuten sähkökatkot, ovat mahdollisia.

Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä maanantaina ja tiistaina Satakunnassa, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Etelä- ja Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla.

Keskiviikkona sataa vielä Pohjois- ja Itä-Suomessa. Silloin pakkanen kiristyy jälleen, keskiviikkona elohopea painuu miinukselle lähes koko maassa. Torstain tienoilla pakkasta on päivällä 5–10 astetta, yöllä 10–15 astetta.

– Torstaina ja perjantaina on tuulista. Tuntuu kuin olisi 20 astetta pakkasta, Kotakorpi huomauttaa.

Lue myös:

Miten tuuli lisää pakkasen purevuutta? Katso taulukko: jo kohtalainen tuuli tuplaa hyytävyyden

Tykyn sijaan ihan tavallista lunta? Erikoistutkija närkästyi väärän termin käyttämisestä sähkökatkojen ja metsätuhojen uutisoinnissa

Nurmolainen sianlihatuottaja Pentti Honkola oli muutaman muun tuottajan kanssa tilavierailuilla Hollannissa joitain vuosia sitten. Yhdelle vierailutiloista oli rakennettu huone, josta sikalan elämää pystyi seuraamaan.

Tästä Honkola sai idean rakentaa myös oman sikalansa yhteyteen erillisen tilan, josta näkee sikalaan ja voi tutustua sikalan arkeen.

– Hollannissa sikalan seinällä oli lappuja, joissa kerrottiin, mitä kaikkea siasta saa, koska se on monipuolinen eläin. Minulla oli jo rakennuksen laajennukseen valmiina lupa, joten viranomaisten kanssa päätettiin, että tehdään näyttötila, Honkola kertoo.

Honkolan mukaan nykyinen sianlihatuotanto tarvitsee uudenlaista esille nostamista ja tiedon jakamista siitä, millaista työta tiloilla tehdään.

– Usein ulkopuoliset ovat sanoneet, että tehkää niin ja näin, mutta tällä toiminnalla pyrimme näyttämään, että me teemme avointa kuluttajatyötä.

Tuotantoa halutaan esitellä

Kilpailu sianlihamarkkinoilla on Pentti Honkolan mukaan kovaa etenkin tanskalaisen ja saksalaisen lihan kanssa. Euroopan suurilla tiloilla tuotantoeläinten määrä on edelleen paljon suurempi kuin Suomessa. Tilaesittelyillä Honkola haluaa korostaa kotimaista tuotantoa.

– Suomalainen sianliha on ainutlaatuista maailmalla. Jos tämä tila olisi Tanskassa tai Saksassa, täällä olisi kolmannes enemmän sikoja ja se on pois tehokkuudesta eli siinä me hävitään eurooppalaisille, Pentti Honkola kertoo.

Maatilojen avoimuudessa pyritään nyt samalle viivalle muiden maiden kanssa, eli halutaan avoimesti esitellä omaa toimintatapaa.

– Me tarvitaan esilletuloa alan toimesta ja ollaan maailmanmarkkinoilla samanvertaisia kilpailussa.

Tutkija yllättyi tietämättömyydestä

Luonnonvarakeskuksen tutkija Pia Smeds yllättyi 5.- ja 6.-luokkalaisten huonosta ruoantuotannon tietämyksestä.

Smedsin tuore väitöstutkimus osoitti, että suurella osalla alakoululaisista on virheellinen kuva ruoantuotannosta. Moni ei esimerkiksi tiedä, mistä maito tulee.

– Odotin vähän samanlaisia vastauksia kuin aikasemmissakin tutkimuksissa, että lasten osaaminen ja tietämys on heikompaa. Näin dramaattista tulosta en kuitenkaan odottanut, Smeds sanoo .

Smedsin mukaan oppilaiden mielikuva maatilasta on monesti romantisoitunut tai maatila koetaan jonkinlaisena eläintarhana. Median luoma kuva ruoasta ja sen tuotannosta vaikuttaa paljon lasten ja nuorten mielikuviin.

– Tarkastelin sitä, missä lapset olivat käyneet katsomassa kotieläimiä tai -tuotantoa. Kävi ilmi, että he olivat käyneet maatilojen sijaan koeläinpihoilla, joissa näkee, millainen eläin on niin kuin eläintarhassa.

Piirroksissa osa lehmistä oli laitettu häkkiin ja sen viereen oli piirretty elefantti ja krokotiili. Arkinen kokemus maatiloista on hävinnyt. Pia Smeds

Smeds tutki piirrosten ja haastattelujen kautta nuorten käsityksiä maidon kulusta tilalta valmiiksi tuotteeksi.

– Piirroksissa osa lehmistä oli laitettu häkkiin ja sen viereen oli piirretty elefantti ja krokotiili. Arkinen kokemus maatiloista on hävinnyt – eikä ole väliä asutko maaseudulla vai kaupungissa.

Erilaisia tapoja oppia

Pia Smedsin mukaan yksi ratkaisu tilanteeseen voisi olla ruokakasvatus, jossa vieraillaan esimerkiksi maatilalla tai rakennetaan koululle koulupuutarha. Asioiden opiskelu aidossa ympäristössä näyttäisi myös parantavan oppimistuloksia.

Smeds vertaili kolmen eri ryhmän oppilaita. Ensimmäinen ryhmä opetteli luokkahuoneessa maidon reitin aina tuotteeksi saakka. Heillä oli apunaan tietokone ja he katsoivat erilaisia videoklippejä, tekivät tehtäviä ja pelasivat erilaisia pelejä aiheeseen liittyen.

– Toinen ryhmä meni maatilalle ja isäntä kertoi, mitä pellolla ja tilalla ylipäätään tapahtuu, että maito saadaan tuotteeksi. Kolmannen ryhmän kanssa yhdistin teoriaosuuden koulussa ja vierailun maatilalla. Paras tapa ruoan reitistä oppimiseen oli maatilalla, jossa se oikeasti tapahtuu, Smeds sanoo.

Pia Smeds teki viisi kuukautta myöhemmin jälkitarkastuksen kaikille ryhmille ja yllättyi.

– Oppilaat, joiden arvosana oli 5 tai 6, ja olivat saaneet vierailla tilalla yhden kerran opetuksen lisäksi oppivat tilalla paremmin kuin pelkästään luokkahuoneessa oppineet 9 ja 10 arvosanalla. Se vahvisti paljon heikkojen oppimista. Muidenkin tutkimusten mukaan ulkona oppiminen on tehokkaampaa kuin neljän seinän sisällä, Smeds sanoo.

Hän iloitseekin siitä, että myös maatiloilla ovat yleistyneet "showroomit" eli näyttötilat, joissa voi tutustua tilan toimintaan "pellolta pöytään" -ajatuksella.

– Mielestäni on aivan mahtavaa, että tarjotaan tällainen mahdollisuus tutustua prosesseihin, mistä se ruoka oikeasti tulee. Tällaiset olisivat tervetulleita myös kaikille muille tiloille, kuten vihannes- ja viljatiloille sekä kalankasvattamoille – ihan kaikille.

Tiloille toivotaan nyt kävijöitä

Pentti Honkola odottaa, että tilalla käyvät jatkossa sianlihan markkinoijat, mutta myös esimerkisi koululais- ja opiskelijaryhmät.

– Kyllä suomalaisetkin ovat vieraantuneet ruoantuotannosta. Onhan se [maaseutu] aika vierasta kulttuuria ja harva pääsee läheltä näkemään tuotantoa ja eläimiä. Tässä on nyt kuitenkin se mahdollisuus, että pääsee tutustumaan sikojen kasvattamiseen.

Koululaisryhmiä yritetään houkutella erityisesti tutustumaan tilanpitoon ja eläimiin.

– Ryhmät ovat tottakai tärkeitä, että heille näytetään mikälaista tämän päivän maatalous on. Myös kuluttajille on tärkeää näyttää toimintaa. Ei tämä ole mitään salatiedettä, sanoo Pentti Honkola.

Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Perttu Nousiainen on luopunut tehtävästään ja säätiön hallituksen jäsenyydestä, säätiö tiedotti sunnuntaina.

Uutena puheenjohtajana on aloittanut Mikko Henttonen. Nousiainen perustelee Nuorisosäätiön tiedotteessa päätöstään sillä, että pystyy eroamisellaan parhaiten takaamaan säätiön työrauhan.

Suomen Kuvalehti ja Yle kertoivat aiemmin tällä viikolla poliisin tutkivan lahjusepäilyä keskustataustaisessa Nuorisosäätiössä. Suomen Kuvalehden ja Ylen mukaan tutkinnassa selvitetään, onko päijäthämäläinen Salpausselän Rakentajat järjestänyt satojentuhansien eurojen maksuja Nousiaisen tilille.

Lue myös:

Nuorisosäätiön johtaja sai satoja tuhansia euroja veroparatiisiyhtiöiltä – poliisi selvittää, onko kyse lahjonnasta

Turkulainen Riitamon perhe ohjaa perjantaina autonsa lumiselta moottoritieltä parkkihallin suojaan. Perheen yhteinen lomaviikonloppu on alkamassa.

Kohteeksi on valittu kylpylähotelli Vantaalla, eikä perheen nelivuotias Adele malttaisi millään odottaa pääsyä altaaseen.

– Kylpylän takia päädyttiin juuri tänne. Turusta on nopeat kulkuyhteydet ja täällä asuu ystäviä ja sukulaisia, sanoo perheen äiti Ruut Riitamo.

Välillä ehkä hieman nuhjuisenkin lähiökaupungin maineessa kulkenut Vantaa tahkoaa nyt ennätyksellisiä matkailulukuja. Viime vuoden hotelliyöpymisien määrä hätyyttelee jo miljoonan yöpymisen rajapyykkiä.

Vantaan elinkeinojohtaja Jose Valannan mukaan kaupungin matkailu on tällä hetkellä ennennäkemättömässä nosteessa.

– Kaupunki on hotelliyöpymisten määrässä mitattuna jo maan kolmonen. Edellämme on vain Helsinki ja Tampere, jonka niskaan me jo kovaa vauhtia hengitämme, sanoo Valanta.

Yöpyjien määrä on noussut Vantaalla tasaista tahtia viime vuosikymmenien ajan. Tammikuussa kaupungin hotellihuoneiden käyttöaste oli jopa korkeampi kuin Helsingissä. Yöpymisten määrässä Helsinki kulkee kuitenkin vielä hyvän matkaa edellä.

"Tänne tullaan ostoksille ja syömään"

Yksi iso tekijä Vantaan matkailulukujen kasvussa on Helsinki-Vantaan lentoliikenteen lisääntyminen ja etenkin Aasian liikenteen kasvu. Kiinalainen turisti onkin tällä hetkellä tyypillisin yöpyjä vantaalaishotellin sängyssä.

– Kiinalaisia hotelliyöpyjiä on tällä hetkellä lähes kolme kertaa enemmän kuin toiseksi suurimpana ryhmänä olevia ruotsalaisia matkailijoita. Moni yöpyy Vantaalla esimerkiksi meno- tai paluulennon yhteydessä, sanoo Valanta.

Kokonaan lentoliikenne ei kuitenkaan selitä matkailulukujen kasvua, sillä myös kotimaisten yöpyjien määrä on kaupungissa lisääntynyt. Isot ostoskeskukset ja monet outlet-myymälät vetävät Vantaalle esimerkiksi shoppailijoita.

– Viime vuosina kaupunki on tullut entistä suositummaksi nimenomaan ostos- ja viihdematkailun saralla. Tänne tullaan ostoksille ja syömään samalla, kun nautitaan vieressä olevan pääkaupungin kulttuuritarjonnasta, sanoo Valanta.

Vantaa näyttää siis hyötyvän Helsingin vetovoimasta ja saa osansa sen matkailun huimista kasvuluvuista. Esimerkiksi Polvijärveltä Vantaalle lomailemaan saapuneen Terhi Mustosen mielestä pääkaupunkiseutu nähdään muualla Suomessa yhtenä isona lomakohteena.

– Itselle se on melkeinpä ihan sama, mihin kaupunkiin sitä majoittuu, kun tulee Kehä III:n sisäpuolelle. Meillä koko alue kulkee yhteisnimityksellä Helsinki, Mustonen selventää.

"Yhtä houkutteleva liikepaikka hotellille kuin Helsingin keskusta"

Vantaalla on haistettu yöpyjien tasaisen kasvun tuoma markkinarako. Kaupunkiin on viime vuosina syntynyt uusia turistikohteita sekä paljon majoitustarjontaa.

Pelkästään kuluvan vuoden aikana Vantaalle rakentuu liki 400 uutta hotellihuonetta eri kohteisiin. Muun muassa maanantaina lentoaseman kupeessa avautuva Scandic Helsinki Airport lisää kaupungin hotellikapasiteettia 150 huoneella.

– Meillä on korkeat kävijätavoitteet, koska lentoaseman lähialue on nyt hyvin vetovoimainen. Hotellioperaattoreiden näkökulmasta alue on tällä hetkellä yhtä houkutteleva liikepaikka kuin Helsingin keskusta, vaikkakin vähän eri tavalla, sanoo hotellijohtaja Meri Palletvuori Scandic Helsinki Airportista.

Hotelli on mahdutettu tiiviille lentoaseman alueelle rakentamalla se jo olemassa olevan toimistorakennuksen sisälle.

Myös viihdekeskus Flamingon yhteydessä sijaitsevaan hotelliin rakennetaan parhaillaan laajennusosaa. Keskuksen omistavan työeläkevakuutusyhtiö Varman mukaan laajennus tekee hotellista huonemäärältään Suomen suurimman.

"Kulttuuritarjonta vielä aika suppeaa"

Myös perinteiset matkailukohteet ovat saaneet nostetta. Esimerkiksi Vantaan Aviapoliksessa sijaitsevan Suomen Ilmailumuseon kävijämäärä on kivunnut hiljalleen ylemmäs.

Viime vuonna museossa ylitettiin ensimmäistä kertaa 40 000 käynnin raja.

– Museon näkökulmasta Vantaan kulttuuritarjonta on kuitenkin vielä melko suppeaa. Enemmänkin potentiaalia varmasti löytyisi hyödynnettäväksi, sanoo Suomen Ilmailumuseon asiakaspalvelupäällikkö Pia Illikainen.

Illikaisen mukaan museon viime vuoden menestykseen vaikuttivat myös sen ulkopuolella järjestetyt tapahtumat kuten Kaivopuiston suuri lentonäytös ja Suomi 100 -juhlavuosi.

"Jokaiseen saamelaiseen perheeseen kuuluu äiti, isä, lapsia ja tutkija". Kutakuinkin näin kuuluu vanha sutkautus saamelaisen perheen kokoonpanosta.

Lausahdus pitää sisällään totuuden murusen, sillä Euroopan ainoan alkuperäiskansan, saamelaisten kulttuuri on houkutellut antropologeja, sosiologeja ynnä muita tieteen harjoittajia Suomesta ja maailmalta jo kauan perehtymään saamen kansaan ja heidän elinympäristöönsä. Usein nämä tutkijat ovat majoittuneet saamelaiseen kotiin.

Tutkijoita on tullut ja mennyt. Harvoin tutkimuksen kohteena olleet saamelaiset ovat kuitenkaan kyenneet vaikuttamaan tutkimuksen sisältöön, eivätkä he välttämättä ole jälkikäteen saaneet tietää, mihin heidän antamansa tiedot ja materiaalit ovat päätyneet. Länsimaisen tutkimustavan mukaisesti saamelaiset ovat joutuneet tutkimuksissa objektin asemaan, jolloin heillä ei ole ollut sananvaltaa siihen, miten tutkimus toteutetaan ja mihin sillä pyritään. Toki tilanne on parantunut niistä ajoista, kun saamelaisia riisuttiin ja mitattiin rotubiologisissa tutkimustarkoituksissa.

– Saamelaisia on tutkittu todella kauan, ja tutkimustavat ovat olleet todella kolonialistisia. Tutkimukset ovat olleet myös sellaisia, että niistä on hyötynyt selkeästi enemmän itse tutkija, kuin meidän yhteisömme tai yksittäinen saamelainen, kertoo utsjokelainen lääketieteen tohtori Heidi Eriksen.

Eriksen kuuluu kansainvälisen tutkimusprojektin tutkijatiimiin, joka on tutkinut, miten saamelaiset voisivat saada äänensä kuuluviin heitä koskevassa tutkimuksessa, ja millaisia toiveita saamelaisilla on tällaisten tutkimusten toteuttamiseen. Hänen lisäkseen projektissa ovat mukana Alaskan Anchorage yliopiston kansanterveystieteen professori Rhonda Johnson, Montanan osavaltionyliopiston kansanterveystieteen professori Elizabeth Rink ja Oulun yliopiston Arctic Health -verkoston tutkimusprofessori Arja Rautio.

Tutkimusprojektin yhteydessä tutkijatiimi haastatteli saamelaisia Pohjois-Suomesta sekä sellaisia tutkijoita Oulun alueelta, jotka tekevät jollain tapaa saamelaisiin liittyvää tutkimusta.

Esille nousi muutama pääteema, joista ensimmäinen on luottamus, joka tuntuu puuttuvan saamelaisten ja tutkijoiden väliltä. Tiimi myös totesi, että saamelaiskulttuurin ymmärrys on tärkeää luotettavan tutkimuksen toteuttamiseksi, ja tutkimuksessa tulisi käyttää sellaista kieltä ja asiayhteyksiä, jotka ovat saamelaisille tuttuja ja ymmärrettäviä. Tärkeää olisi, että saamelaiset pääsisivät osallistumaan tutkimusprosessiin.

– Saimme selville, että saamelaisilla oli hyvin erilaiset ajatukset siitä, miten he haluavat tutkimusta toteutettavan heidän yhteisöissään, kuin tutkijoilla, joilla oli todella perinteinen, länsimainen ajattelutapa tutkimuksen tekemiseen, kertoo Elizabeth Rink.

Tutkijoita tulisi kouluttaa uusin tavoin

Saamelaiset olisivat kuitenkin valmiita osallistumaan heitä koskevaan tutkimukseen tasavertaisena yhteistyökumppanina.

– Tutkijoille ajatus tuntuu olevan vielä hieman vaikea, koska tutkimusmetodit ovat tietynlaisia, sanoo Eriksen.

Tutkijatiimi puhuukin yhteisöä osallistavan tutkimusmetodin puolesta. Tämän metodin leviäminen tutkijoiden keskuudessa kuitenkin edellyttää, että tutkijoita koulutetaan käyttämään metodia ja pohtimaan eettisiä puolia tutkimustyönsä yhteydessä.

– Tällainen yhteistyötapa vaatii sen, että tutkijat koulutetaan eri tavoin yliopistossa ajattelemaan kehittyvän yhteisön jäsentä tutkimuksen jokaisessa vaiheessa. Tämä sisältää myös yhteisön jäsenten kouluttamisen niin, että he ovat sinut tutkimuskielen ja metodien kanssa, sekä jakavat omia näkemyksiään, kertoo Rhonda Johnson.

Oulun yliopiston arktisen tutkimuksen professori ja Arktisen yliopiston tutkimuksesta vastaava vararehtori Arja Rautio on työssään todennut, että osallistava tutkimustapa on erittäin tärkeä alkuperäiskansatutkimuksessa. Hänen mielestään on yliopistojen vastuulla opettaa osallistavaa tutkimustapaa ja eettistä toimintaa, ja sivistää tutkimusten rahoittajia siitä, millaisin metodein tutkimuksesta voidaan parhaiten hyötyä niin tieteellisesti, paikallisesti kuin laajemminkin koko maailmassa.

Työnantajien tiedonhalu vaihtelee, tietää työoikeuden professori Seppo Koskinen Turun yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta.

– Osa pyrkii saamaan selville kaiken ja seuraa työntekijöitä lähes sairaalloisella tavalla. Osa ei välitä tipan tippaa, ja loput ovat sitten näiden ääripäiden väliltä.

Koskisen mukaan työntekijä ei voi luottaa siihen, että esimerkiksi sairastaminen pysyisi vain hänen ja työnantajan välisenä tietona.

– Työpaikoilla on edelleen vaikea ymmärtää, että esimerkiksi sairausdiagnoosit ja hoidot ovat arkaluontoista tietoa, joista työnantajalla ei ole oikeutta kertoa muille. Muulle porukalle ei kuulu edes se, että joku on sairauden takia poissa. Riittää, että esimies sanoo, että työntekijä on poissa, Koskinen kertoo.

Työnantajilla on työntekijöistään monenlaista tietoa rekistereissään. Esimerkiksi arkaluonteiset tiedot eivät saa vuotaa talon sisällä tai talosta ulos.

Työoikeuden professorin mukaan nyt on todella syytä skarpata, koska parin vuoden siirtymäaika on loppusuoralla: Toukokuussa 2018 voimaan tuleva EU:n tietosuoja-asetus tuo tullessaan mahdollisuuden langettaa kovat hallinnolliset sanktiot tietosuojan rikkomisesta.

– Ne voidaan määrätä liikevaihdon mukaan, jolloin summat voisivat suurimmissa yrityksissä tarkoittaa jopa miljoonia euroja.

Jos työpaikalla tapahtuu jonkinlainen tietosuojaloukkaus, siitä on uuden tietosuoja-asetuksen mukaan ilmoitettava asianomaiselle työntekijälle.

– Kukaan ei välttämättä nykyään edes ajattele näin. Jos huomataan virhe, ollaan vain suut supussa, Koskinen sanoo.

Työnantajan on tyydyttävä siihen, mitä sairauslomatodistuksessa lukee

Työntekijä joutui sydänperäisten oireiden takia viikoksi sairauslomalle. Myöhemmin lomaa jatkettiin. Kun työntekijä toi uuden sairauslomatodistuksen työpaikalleen, esimies kertoi soittaneensa lääkärille, koska halusi tietää kuinka sairas työntekijä on. Perusteluna oli tarve tietää, joudutaanko hänelle hankkimaan sijainen.

Seppo Koskinen ei hämmästy esimerkkitapauksesta. Hänen mukaansa työnantajat yrittävät välillä saada tietoja lääkäriltä. Niitä ei kuitenkaan saa antaa, koska potilaslainsäädäntö perustuu nimenomaan luottamukseen potilaan ja lääkärin välillä.

Työnantajan pitää tyytyä työntekijän sanaan ja siihen, mitä lääkäri on sairauslomatodistukseen kirjoittanut.

– Eihän lääkärikään voi heti tietää, kuinka pitkä sairausloma tarvitaan. Yleensä määrätään aluksi melko lyhyt pätkä, jonka jälkeen selvitetään onko tarvetta jatkaa, Koskinen sanoo.

Työoikeuden professori ymmärtää työnantajan tarpeen saada hommat pyörimään työpaikalla.

– Työnantaja voi olla ihan rehellisesti huolissaan työntekijän terveydestä ja työkyvystä. Silti työsopimussuhteisten osalta on luotettava siihen, että työntekijä itse selvittää työterveyshuollon kanssa terveydentilaansa.

Luottotietojen menetys on harvoin työnantajan korville tarkoitettu asia

Työntekijöille saa teettää huumetestejä työhönottotilanteessa ja palvelussuhteen aikana. Työnantaja voi määrätä työntekijän pakolliseen terveystarkastukseen, jos hän haluaa selvittää onko työntekijän terveys työtehtävän vaatimusten mukainen, vai voiko esimerkiksi huono terveydentila vaarantaa muut työpaikalla.

Valtiollisten ja kunnallisten virkamiesten ja viranhaltijoiden terveydentilaa saa selvittää tarkemmin.

– Itse olen ajatellut sen niin, että julkisen puolen virkamiehet ja viranhaltijat käyttävät julkista valtaa ja tekevät yksittäisiä kansalaisia sitovia päätöksiä. Tästä syystä on paikallaan, että terveydentilaa seurataan, Koskinen sanoo.

Suomalaisilla työpaikoilla ei ole opittu ajattelemaan, että kysyttäisiin ja kerrottaisiin eteenpäin mahdollisimman vähän. Työoikeuden professori Seppo Koskinen, Turun yliopisto

Työntekijän luottotietojen menetys on työnantajan asia vain poikkeustapauksessa. Laista löytyy tarkat pykälät luottotietojen selvittämisoikeudesta.

– Ne koskevat esimerkiksi sellaisia tehtäviä, jotka edellyttävät erityistä luotettavuutta ja joihin sisältyy valtaa tehdä työnantajan puolesta merkittäviä taloudellisia sitoumuksia tai oikeutta käyttää tosiasiallisesti itsenäistä harkintavaltaa tällaisten sitoumusten valmistelussa.

Työnantajalla ei ole pääsyä rikosrekisteriin. Laki sallii tällaisten taustojen selvittämisen vain tiettyjen ammattien, esimerkiksi lasten kanssa yksin työskentelemään pääsevien, kohdalla.

– Rangaistusten ja terveystietojen lisäksi niinkin arkipäiväinen asia kuin ammattiyhdistykseen kuuluminen katsotaan arkaluontoiseksi tiedoksi, joka ei kuulu työnantajalle. Työntekijä voi kuitenkin ilmoittaa sen itse työnantajalle esimerkiksi ammattiyhdistysjäsenmaksujen perimistä varten, Seppo Koskinen kertoo.

Myös palkanlaskennassa käytettävä henkilötunnus on arkaluontoista tietoa.

Mitä tietoa on kerätty, miksi ja mihin tarkoitukseen?

Toukokuussa voimaan tulevalla Euroopan Unionin uudella tietosuoja-asetuksella halutaan parantaa yksittäisen henkilön tietosuojaa ja kasvattaa henkilötietoja käsittelevien työnantajien vastuuta. Asetuksella haetaan myös avoimuutta: työntekijän pitää saada tietää millaisia tietoja hänestä on kerätty, miksi ja mihin niitä käytetään. Työntekijän pitää myös saada helposti tarkistaa hänestä kerätty tieto.

Henkilötietoja saa kerätä ja käsitellä vain nimenomaisesti sovittuun tarkoitukseen.

– Henkilötietolainsäädännössä on ollut tähänkin asti rikosseuraamuksia, mutta niitä on määrätty todella vähän, koska syyttäjätkin ovat pitäneet rikkomuksia vähäisinä. Nyt rikkomuksista on odotettavissa kovat sanktiot, kertoo Koskinen.

.

Työoikeuden professoria huolettaa, mitä tapahtuu laille yksityisyyden suojasta työelämässä.

– Meillä on ainoana Euroopan maana tämä laki. Se on ollut pitkään käytössä, ja siihen on täällä totuttu. Nyt mietitään, säilytetäänkö laki vai ei. On paljon ikävää epätietoisuutta, vaikka EU:n tietosuoja-asetuksen voimaantulo on jo näin lähellä.

Voiko suomalainen työntekijä nykyään luottaa, että hänen asiansa pysyvät työpaikalla vain yhden tai korkeintaan muutaman ihmisen tiedossa?

– Ei voi. Suomalaisilla työpaikoilla ei ole opittu ajattelemaan, että kysyttäisiin ja kerrottaisiin eteenpäin mahdollisimman vähän. Ehkä syynä on se, että yhteiskunnassamme on muutenkin sellainen henki, että kerrotaan mahdollisimman paljon, työoikeuden professori Seppo Koskinen sanoo.

Esimerkkitapauksemme työntekijä ei halua esiintyä jutussa nimellään, koska hän työskentelee edelleen saman työnantajan palveluksessa.