Presidentti Tarja Halosen mukaan perheitä pitäisi yhdistää, jotta maahanmuuttajien kotoutuminen onnistuisi nykyistä paremmin Suomessa.

Halonen mukaan perhe toisi "lähiyhteistön kontrollia". Tällä voitaisiin mahdollisesti ehkäistä Oulun seksuaalirikosten kaltaisia tapauksia.

Halonen otti asiaan kantaa TV1:n Ykkösaamussa.

– Maahanmuutto, myös pakolaispolitiikassa, jossa muutetaan perheittäin, on huomattavasti turvallisempaa. Siksi perheitä pitäisi aina yhdistää, Halonen totesi.

Halosen mukaan oman perheen valvonta toimii usein paremmin kuin poliisin. Näin on myös suomalaisten kohdalla, hän sanoo.

Halonen kuitenkin korostaa, että Oulun seksuaalirikostapauksissa ei ole mitään puolustettavaa: kyseiset teot ovat kiellettyjä kaikissa yhteiskunnissa ja kulttuureissa.

– Se on YK:n ihmisoikeussopimuksen vastaista ja kaikki maat ovat allekirjoittaneet sen.

Pitäisikö hakaristiliput kieltää lailla?

Tarja Haloselta kysyttiin Ykkösaamussa myös hakaristilipuista, joiden kanssa uusnatsit marssivat itsenäisyyspäivänä.

Halonen pitää mahdollisena sitä, että Suomi ottaisi tiukemman kannan natsitunnusten kieltämiseen.

– Mielestäni sisäministeri Mykkänen sanoi hyvin, että yksittäisten tunnusten kieltäminen hankalaa. Toisaalta olisimme eurooppalaisessa valtavirrassa, jos ottaisimme tiukemman kannan tähän, Halonen pohti.

Halosesta tuntui pahalta, että hakaristiliput heiluivat Suomen juhlapäivänä.

– Jos ihmiset eivät tunne historiaa, se on aina vaarallista. Historia kertoo, miten tietystä menettelytavasta on tullut tulosta.

Halosen mukaan tällaisilla asioilla ei pitäisi leikkiä. Hän ei tyrmää täysin sitä, että tiettyjä tunnuksia voitaisiin kieltää lailla.

– Olen keltaisilla valoilla siinä, että voisi katsoa, auttaisiko se asioiden selvittämiseen. Toisaalta eihän kiellot auta: arvot pitää sisäistää, sillä lainsäädännöllä ei voida kovin voimakkaasti ohjata ihmisiä hyvään.

Halosen on vaikea ymmärtää, miksi natsi-ideologia on millään tavoin voimissaan tämän päivän Suomessa.

– Miten kukaan ihminen voi ihannoida väkivaltaa? hän kysyy.

Halosen mukaan ajatus siitä, että jollain olisi oikeus hävittää tietty kansanryhmä, on hyvin kaukana nyky-yhteiskunnasta.

Presidenttiuransa jälkeen Tarja Halonen on vaikuttanut lukuisissa eri luottamustoimissa Suomessa ja maailmalla.

Halonen toimi Suomen tasavallan presidenttinä vuosina 2000–2012. Hän oli Suomen ensimmäinen naispuolinen valtionpäämies.

Tarkennus: Kai Mykkänen on sisäministeri, ei oikeusministeri, kuten Halonen erehdyksessä sanoi haastattelussa.

Voiko joulupakettiin kääriä käytettyä tavaraa? Kyllä voi ja kannattaakin, ainakin jos kysytään asiaa joensuulaisilta kirpputoriasiakkailta. Käytetty lahja säästää rahaa ja on ekologinen valinta, ajattelevat monet. Aivan kaikkea ei kuitenkaan haluta antaa tai saada käytettynä. Esimerkiksi käytettyjen vaatteiden antaminen lahjaksi jakaa mielipiteet.

Anna Sotikov on etsimässä kirpputorilta kookasta koria, johon voisi pakata ruokalahjan. Hänen mielestään esimerkiksi käytetyt astiat, kirjat tai kohtuullisen uudet elokuvat sopivat hyvin lahjoiksi myös käytettyinä.

– Juuri nähtiin yhdellä kirpputorilla kovakantinen ja uutta vastaava Aku Ankka -sarjakuvakirja, joka oli myynnissä kahdella eurolla. Mielestäni aika hyvä diili, Sotikov sanoo.

Raja kulkee petivaatteissa ja kosmetiikassa. Niitä Sotikov ei ostaisi kirpputorilta lahjaksi.

Käytettyjen vaatteiden antamisessa lahjaksi pitää Sotikovin mielestä olla tarkkana. Mutta jos kunto on priima, voisi Sotikov ostaa kirpputorilta jopa joulun suosikkilahjan, yöpuvun.

– Jos yöpaita on siisti ja tahraton, niin voisin ostaakin vaikka lahjaksi, Anna Sotikov sanoo.

Joensuulaiset kirpputoriasiakkaat ovat yksimielisiä siitä, että lasten leluja voi hyvin ostaa pukinkonttiin kirpputorilta. Jotkut tuotteet ovat jopa halutumpia käytettyinä kuin uusina. Joensuulainen Silja Reijonen, 10, toivoo joululahjaksi Littlest Pet Shop -eläinhahmoja, mutta ne eivät missään nimessä saa olla uusia..

– Kaupoissa uutena myytävät ovat erilaisia kuin vanhat, ja niistä esimerkiksi päät irtoavat helposti. Löysimme juuri minulle kolme uutta Petsiä kirpparilta. Samanlaisia ei saa mistään, Reijonen sanoo.

Tervo ja Päätalo kiinnostavat

Joulun alla kirpputorilla käyvät erityisesti kaupaksi esimerkiksi joulukoristeet, talviurheiluvälineet, kodin käyttötavarat ja villasukat, kertoo Joensuun Valintakirppiksen yrittäjä Janne Ripatti. Kysyntää on myös uusille tuotteille, joissa on tavallisen kaupan hintalaput vielä paikoillaan.

– Myyjien määrässä joulukuu on vuoden hiljaisin kuukausi. Heitä saisi olla enemmän, sillä asiakkaitakin on liikkeellä, Ripatti sanoo.

Pohjois-Karjalan Syöpäyhdistyksen kirpputorille on laitettu erityisesti esille tavaraa, jonka arvellaan liikkuvan joulunaikaan. Myynnissä on esimerkiksi hyväkuntoisia kirjoja, jotka on saatu lahjoituksena. Parhaiten käyvät kaupaksi tunnettujen kirjailijoiden romaanit, nyt hyllystä löytyy esimerkiksi Jari Tervoa ja Kalle Päätaloa.

Käytetty puhelin tyylikkäässä pakkauksessa

Puhelimet ja viihde-elektroniikka ovat suosituimpien lahjojen listoilla vuodesta toiseen. Moni haluaa ostaa ne uutena, mutta myös käytettyjen kännyköiden kauppa kiihtyy joulun alla.

– Myynnissä on selvä piikki jouluna. Puhelimia ostetaan lahjaksi, sanoo asiakaspalvelupäällikkö Anton Eloranta käytettyjä iPhone-puhelimia myyvästä Swappie-liikkeestä.

Käydäkseen kaupaksi käytetyn puhelimen täytyy kuitenkin näyttää uudelta pakkausta myöten. Sen vuoksi Swappie pakkaa myymänsä puhelimet erityiseen laatikkoon, joka muistuttaa iPhonen alkuperäistä laatikkoa. Käytetty puhelin on palautettu tehdasasetuksille ja sille saa vuoden takuun. Lisäksi mukaan tulee uusi laturi.

– Pyrimme kokemukseen, joka on samanlainen kuin ostaisi uuden puhelimen, Eloranta sanoo.

Millaisen käytetyn lahjan sinä haluaisit antaa tai saada? Voit osallistua keskuteluun Yle-tunnuksilla.

Kittilässä Levin lähellä lumilinnan rakennustyömaalla osa linnan katosta sortui kolmen ihmisen päälle tänä aamuna, Lapin poliisi kertoo.

Yksi sortuman alle jääneistä jäi lumimassojen alle puristuksiin, mutta hänen ympärilleen jäi ilmatasku.

– Yhtä lumilinnatyömaan muottia purettaessa linnan katto oli romahtanut alas, koska tykkilumi ei ollut ehtinyt kovettua riittävästi. Kolme henkilöä oli ollut alla, ja heistä kaksi pääsi itse pois. Yksi jäi lumen alle puoleksi tunniksi, ja hänet on kuljetettu Lapin keskussairaalaan hoitoon. Hänelle ei tietojeni mukaan onneksi tullut vakavia vammoja, kertoo rikoskomisario Miska Sillanpää, joka toimii tapauksen tutkinnanjohtajana.

Pelastuslaitos ja työmaan henkilökunta saivat pelastettua lumen alle jääneen ihmisen kaivinkoneen avulla.

– Poliisi omalta osaltaan tutkii, mitä on tapahtunut. Selvitämme, onko tapahtunut työturvallisuusrikosta, Sillanpää kertoo.

Onnettomuus tapahtui lumihotellin rakennustyömaalla noin 10 kilometrin päässä Leviltä.

Korjaus 8.12.2018 kello 14.06: Toisin kuin uutisessa aiemmin sanottiin, lumilinna ei sijaitse Levillä.

Poliisi oli yrittänyt puhuttaa lauantaina iltapäivällä tyttöä perjantaina tapahtuneesta epäillystä pahoinpitelystä Salossa.

Rikosylikomisario Jari Riiali Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo, ettei tyttö kuitenkaan ollut vielä siinä kunnossa, että puhuttaminen olisi onnistunut.

– Menee varmasti ensi viikkoon. Eli mitään lisätietoja tai yksityiskohtia meillä ei tapaukseen liittyen edelleenkään ole, Riiali sanoi iltapäivällä.

Riialin mukaan lähestulkoon minkäänlaisia fyysisiä vammoja ei tyttö ole saanut, mutta henkinen järkytys on sitä luokkaa, ettei keskustelu ole onnistunut.

Tytön lähipiiriä on Riialin mukaan myös kuultu, mutta sen avullakaan ei ole ilmennyt mitään tutkintaa edesauttavaa.

– Silminnäkijähavaintoja ei myöskään ole, joten esimerkiksi minkäänlaisten tuntomerkkien avulla asiaa ei voida viedä eteenpäin, Riaali toteaa.

STT:n tietojen mukaan tyttö oli päässyt sairaalasta kotiin lauantai-iltapäivästä.

Tämänhetkisten tietojen mukaan tyttö oli perjantai-iltana ulkoilemassa yksin Salon Alhaisissa, kun häntä pahoinpideltiin teräaseella. Välikohtaus sattui noin kello 16.30.

Noin kuukausi sitten Salossa tapahtui samankaltainen tapaus, kun 16-vuotiasta tyttöä pahoinpideltiin nyrkein ja teräaseella Isohärjänmäessä. Tyttö oli ulkoilemassa pururadalla. Teosta etsitään noin 30-vuotiasta, 180 senttimetrin pituista vatsakasta miestä.

Poliisi: Liian aikaista vetää johtopäätöksiä tapausten yhteydestä

Riiali huomauttaa, ettei poliisi voi vielä tässä vaiheessa vahvistaa tapahtumien kulkua. Lisäksi hän kertoo, että on liian aikaista vetää johtopäätös perjantaisen tapahtuman ja kuukauden takaisen vastaavan välikohtauksen yhteyksistä.

– Toki se mahdollista on, mutta ensin pitäisi selvittää tarkemmin mitä tosiasiassa eilen tapahtui.

Poliisi pyytää yleisöltä vihjeitä tapausten selvittämiseksi. Vihjeet voi lähettää sähköpostiosoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai soittamalla numeroon 0295 447088.

Rikosylikomisario Riiali rauhoittelee kansalaisia ja muistuttaa, ettei tapahtumia pidä lähteä suurentelemaan.

– Kun tiedot ovat niin minimaalisia, niin en lähtisi tätä kauheasti suurentelemaan. Toki aina valppaana kannattaa olla. Varsinkin jos yksin pimeällä kävelee.

Lue lisää:

Toinen teinitytön puukotus Salossa lyhyen ajan sisällä

Kemiläisen Kajosmäen perheen keittiön pöydällä on esillä kokoelma kirjeitä eri aikakausilta. Vanhimmat, hentoiselle kirjepaperille kirjoitetut ja kiiltokuvin somistetut kirjeet on päivätty vuonna 1949.

– Nämä on ihan niitä ensimmäisiä. Olin noin kymmenvuotias, kun aloitimme Birgitan kanssa kirjeenvaihdon, Berit Kajosmäki kertoo.

Kajosmäki kokee käsinkirjoitetun kirjeen olevan vähän kuin ystävän vierailu.

– Kun postilaatikossa on kirje Ruotsista, se on aina mielenkiintoinen ja hauska hetki. Se on myös tunteikas hetki, nainen sanoo ääni sortuen.

Kirje tai kortti on jo lähes luksusta

Henkilökohtaisempi, postimerkillä lähetettävä posti on vuosittain enää alle viisi prosenttia kaikesta kulkevasta postista. Postissa kuluttajakirjeiden tiimissä tuotepäällikkönä toimiva Johanna Rouhe näkeekin, että määrien vähennyttyä viestien merkitys on noussut.

– Kirjeen tai kortin saaminen on nykyisin oikeastaan arjen yläpuolella. Kyllähän ihminen kaikenlaisesta muistamisesta ilahtuu, mutta harvoin jotain tekstiviestiä päiväkausia muistelee kuten postissa tullutta kirjettä tai korttia, Johanna Rouhe arvelee.

– Ja kun toinen lukee lähettäjän omalla käsialalla kirjoitettua viestiä, voi tuntua kuin tämä tulisi henkilökohtaisesti käymään, Rouhe pohtii.

Joulukortit esille vaikka sinitarralla

Vuosittain postimerkillä lähetettävään viiteen prosenttiin mahtuvat myös sesonkitervehdykset, kuten joulukortit. Joulukortit ovatkin Johanna Rouheen mukaan edelleen suomalaisten rakkain traditio.

– Monissa kodeissa kortit asetetaan joulun ajaksi näkyville, jotta kaikki näkevät kuinka kivoja tervehdyksiä on saatu. Meilläkin laitetaan kortit sinitarralla oveen, Rouhe tunnustaa nauraen.

Kun toinen lukee lähettäjän omalla käsialalla kirjoitettua viestiä, voi tuntua kuin tämä tulisi henkilökohtaisesti käymään. Johanna Rouhe

Joulukorttien lisäksi pääsiäis- ja ystävänpäiväkortit kulkevat edelleen postin kautta. Myös matkoilta laitetaan edelleen käsinkirjoitettuja viestejä, vaikka jonkin verran sosiaalisen median kuvagalleriat ovat korvanneet pahvista todistetta tehdystä reissusta.

– Näiden lisäksi myös sellaiset muuten vaan lähetetyt päivän piristykset ovat oma ryhmänsä. Jostain kortista on voinut tulla läheinen ihminen mieleen tai on muuten vain haluttu yllättää joku, Rouhe sanoo.

Viesteillä syntyi ystävyys

Yhteisen tuttavan kautta lähes 70 vuotta sitten löytyneestä kirjeenvaihtokaverista on tullut Berit Kajosmäelle tärkeä osa elämää. Berit ja Birgitta ovat vuosien aikana muutaman kerran tavanneetkin.

Kirjeenvaihtoa on käyty ruotsiksi. Kajosmäki kertoo, ettei hän olisi kymmenkesäisenä pystynyt aloittamaan kirjeenvaihtoa ruotsin kielellä ilman suomenruotsalaisen äitinsä apua. Kirjoittamalla kirjeitä kielitaito on pikkuhiljaa vaihvistunut ja sanavarasto on kasvanut.

Vaikka ajatuksia on vaihdettu Beritille vähemmän tutulla kielellä, hän on kyennyt kirjoittamaan myös syvemmistä tunnoistaan.

– Toki aina kirjeen alussa kerrotaan esimerkiksi minkälainen sää on, mutta sitten on puhuttu myös perheistä. On kirjoitettu lapsista ja sittemmin lastenlapsista. Koen olleeni myös tukena, kun Birgitille tuli avioero, Berit sanoo.

Jatkamme kirjoittelua hamaan iäisyyteen. Niin kauan kuin osaamme vähääkään kirjoittaa. Berit Kajosmäki

Kajosmäki kertoo, että hänen ollessaan tyttölyseossa oli suorastaan muotia harrastaa kirjeenvaihtoa ulkomaille. Erityisen hienoa oli kirjoitella ulkomailla asuvan pojan kanssa.

– Siinä iässä oli niin mahtavaa, kun sai pojilta kirjeitä, Kajosmäki muistelee hymyillen.

Vaikka naisella on vuosien varrella ollut muitakin kirjeenvaihtokavereita, yhteys Ruotsissa asuvaan ikätoveriin on säilynyt.

– Välillä kirjeenvaihto oli tosi tiivistä, kuten vanhimpien kirjeiden päivämääristäkin näkee, mutta nykyisin olemme Birgitan kanssa yhteydessä pari-kolme kertaa vuodessa.

Kirjeiden lisäksi välillä kirjoitetaan myös kortteja.

– Jos ei vähään aikaan ole kuulunut mitään, niin sitä rupeaa ikään kuin höristelemään, että mikähän nyt on. Sitten pitää laittaa vaikka kortti menemään.

– Jatkamme kirjoittelua hamaan iäisyyteen. Niin kauan kuin osaamme vähääkään kirjoittaa, Berit Kajosmäki naurahtaa.

Crapland on mitä ilmeisimmin unohdettu, sillä tällä viikolla Isossa-Britanniassa on ihmetelty ja ihasteltu puhtaanvalkoisia poroja.

"Harvinainen, mutta huomiota herättävä", otsikoi BBC juttunsa valkoisista poroista.

BBC kertoi jo alkuviikosta norjalaisesta valokuvaajasta, joka oli ikuistanut valkoisen poron ja lisännyt kuvan tästä Instagramiin. Tuloksena oli viraalihitti.

Jatkojuttuunsa brittimedia oli saanut kuvia myös Suomesta. Erityisesti Britanniassa on hullaannuttu kuvasta, jossa valkoinen poro näyttäisi nauravan. Nyt tämä Visit Finlandin kuva leviää sosiaalisessa mediassa kovaa vauhtia.

Mutta kuinka paljon valkoisia poroja jolkottelee Lapin tuntureilla? Ovatko ne todella harvinaisuuksia?

– Sataa poroa kohden puhtaanvalkoisia on tuskin yhtäkään, arvelee Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jouko Kumpula.

Jos poroja on muutama sata, niin silloin joukkoon yleensä mahtuu jo jokunen valkoinenkin yksilö.

Kumpulan mukaan niin sanotut tilkkuporot, eli kirjavat porot, ovat sen sijaan yleisempiä. Niitä on poroista useampi prosentti.

Valkoiset porot ovat useimmiten naaraita: valkoinen hirvas on vielä suurempi harvinaisuus, Kumpula sanoo.

Moni erehtyy luulemaan valkoista eläintä albiinoksi, mutta näin ei yleensä ole.

– Valkoiset porot eivät ole välttämättä albiinoja, vaan värimuunnoksia. Jos poro on albiino, sen silmät, kynnet ja iho ovat vaaleanpunaisia. Niitä on kuitenkin paljon paljon harvemmin kuin valkoisia poroja, Kumpula sanoo.

Valkoinen poro on laiska

Matkailun näkökulmasta valkoinen poro lienee takuuvarma vetonaula. Erikoisuus viehättää, kuten brittimedian uutisointikin osoittaa.

Aiemmin valkoisten porojen suosiota on saattanut syödä yksi tietty ominaisuus. Valkoinen poro on nimittäin laiska.

– Sanotaan, että ne ovat rauhallisempia ja unisempia. Jostain syystä esimerkiksi vasat voivat vaipua syvempään uneen, Kumpula kertoo.

Valkoiset porot eivät ole niin säikkyjä ja arkoja kuin muut lajitoverit, jolloin niiden tarkkaavaisuus ympäristössä ei ole samaa luokkaa.

Uneliaisuus ei olekaan hyvä piirre ainakaan silloin, jos ajoporoa tarvittaisiin.

Erityinen luonteenpiirre yhdistettynä valkoiseen väriin voi olla myös vaarallinen.

– Valkoinen vasa erottuu hyvin tunturissa tai muilla avoimilla mailla kesällä. Tämä ja myös rauhallinen käyttäytyminen voivat altistaa joutumista petojen saaliiksi.

Mutta kuten aina, yksilöissä on paljon eroja. Kumpulan mukaan muihin värimuunnoksiin ei kuitenkaan liity vastaavanlaisia, tunnistettavia luonteenpiirteitä.

Noin 75-vuotias paikkakuntalainen mies kuoli lauantaina kahden henkilöauton nokkakolarissa Lopen Läyliäisissä Kanta-Hämeessä.

Poliisin mukaan molemmat autot romuttuivat pahoin onnettomuudessa. Toista autoa kuljettanut noin 20-vuotias paikkakuntalainen mies vietiin Riihimäen sairaalaan tarkistettavaksi.

Autoissa ei ollut muita ihmisiä.

Onnettomuus tapahtui Läyliäistenraitilla noin kello 16.30.

Tie oli poikki liikenteeltä tapahtumapaikalla noin puoli tuntia. Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.

Päivystävä palomestari kertoi STT:lle, että ajo-olosuhteet olivat onnettomuuden aikaan huonot, sillä tielle oli kertynyt loskaa ja taivaalta satoi räntää ja lunta.

Vuosi oli 2013. Matti Laitisella mittarissa 52 vuotta ja käsissään jo vuosia veloissa vellonut Kokkolan Pallo-Veikot, jonka edustusjoukkue pelasi Miesten Kakkosessa.

Mies oli vuotta aikaisemmin heittänyt, että voisi perustaa firman pyörittämään edustusjoukkuetta. Spontaanista tokaisusta tulikin totta.

– Olo oli kuin yrittäjän uran ensimmäisten miljoonakauppojen jälkeen. Vatsa niin sekaisin kuin olla ja voi, Laitinen nauraa.

Edustusjoukkue yhtiöitettiin KPV Yhtiöt Oy:ksi ja Laitinen asetti tavoitteensa ja ehtonsa: talous kuntoon ja pelillisesti ensin Ykköseen ja sitten Veikkausliigaan.

Maailmalla upporikkaat ostelevat jalkapallojoukkueita harrastuksekseen. Suomessakaan moni seura ei pysyisi pystyssä, ellei taustalta löytyisi äveriäitä tukijoita omalla tai firman rahalla.

Ainoastaan Helsingin Jalkapalloklubi tekee tulosta. Yle Urheilun selvityksen mukaan kaikki muut Veikkausliigaseurat ovat tappiollisia tai pyörivät jotenkuten omillaan.

Kokkolassa Laitista hehkutetaan miehenä, jonka lompakon varassa makaa ammattilaisjalkapallon jatkuminen.

KPV:n edustusjoukkueen managerin ja pääomistajan harteilla on sankarin viitta. Hän on mies, joka mahdollisti taloudellisesti Kokkolan nousun lähes 30 vuoden tauon jälkeen Veikkausliigaan kauden 2018 päätteeksi.

Matti Laitinen on joutunut syytämään viiden omistajavuotensa aikana melkoisen määrän euroja KPV:n toimintaan.

Karjalaisäidin sosiaalinen poika puhuu paljon, mutta vähän itsestään ja vielä vähemmän rahasta.

– On oma asiani, paljonko olen henkilökohtaisesti laittanut tähän. Eiväthän muutkaan kerro julkisesti omista menoistaan, tuloistaan tai veloistaan. Miksi minun pitäisi?

KPV Yhtiöt Oy:n liikevaihto oli viime vuonna 1,1 miljoonaa euroa. 33 ihmistä työllistävän yhtiön omavaraisuusaste oli 72 prosenttia.

Kaikki on tehtävä viimeisen päälle

Rohkein Tarzan pikkupoikana Kannuksen Ohennevalla hyppäämässä kuusen latvasta toiseen.

Nopein hiihtäjä, joka tuo kotiin kansakoulun himotuimman palkinnon: neljä mehevää, paksukuorista appelsiinia.

Paras hitsari ammattikoulussa.

Huippukauppojen tekijä ja halutuimpien urakoiden voittaja.

Laitinen on aina ollut armottoman kilpailuhenkinen. Jokainen asia on tehtävä viimeisen päälle ja pyrittävä ykköseksi kaikessa, mihin ryhtyy. Myös jalkapallojoukkueen ostossa ja nostossa.

Hän on suorittaja, joka vihaa häviämistä mutta myöntää myös uupuvansa ja kärsivänsä suorittamisestaan.

Omaisuutensa mies on tehnyt metallilla. Yhden miehen hitsauspajasta kasvoi vuosien saatossa satakunta ihmistä työllistävä Fineweld. Yksi Pohjoismaiden suurimmista teollisuusputkistojen ja teräsrakenteiden valmistukseen sekä asennukseen erikoistuneista yrityksistä.

Menestyksekkään uran hintana on pysyvä ammattitauti. Ruostumattoman teräksen hitsauskaasut aiheuttivat työperäisen astman.

Laitinen on selvästi tarkkavainuinen bisnesmies. Siksi ihmetyttääkin, miksi mies on avannut rahahanat jalkapallolle, kun itsekin sanoo, ettei koskaan tule saamaan omiaan pois.

– Jotenkin vaan ajattelin, että saataisiin homma parempaan jamaan, jos ottaisin asian hoidettavaksi.

Tunne-elämyksiä, voittoja ja brändiarvoa

Jalkapallo herättää intohimoja.

Tero Auvinen ja Arto Kuuluvainen ovat pohtineet Urheiluseurojen sisäpiirissä -kirjassaan, mitä urheilun taustalla tapahtuu.

Auvinen kertoo Yle Urheilun haastattelussa, miten moni mesenaatti on valmis maksamaan suuriakin summia siitä, että pääsee mukaan urheilun kaltaiseen tunnebisnekseen.

Auvisen mukaan urheiluseuraa ei osteta siksi, että se olisi hyvä sijoituskohde. Mukana ollaan voittamisen, tunne-elämysten ja vallantunteen takia. Omistaminen tarjoaa pääsyn seuran sisäpiiriin.

Hyvin menestynyt joukkue tuo myös omistajalleen brändiarvoa.

24 vuotta pesäpalloa pelanneesta Laitisesta on sukeutunut kiihkeä jalkapallomies. Hän kertoo jakavansa mielellään peli-ideoitaan.

– Minulle on sanottu, että niin kauan menee hyvin, kun hoidat oman roolisi, etkä sekaannu valmennukseen, kun et sinä jalkapallosta oikein ymmärrä, Laitinen nauraa.

Pysyykö Laitinen lestissään ja antaa valmentajille työrauhan? Siihen osaa vastata vuosikausia jalkapallotoiminnassa mukana ollut KPV Juniorit -yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Vierimaa.

– Kyllä, mutta lyö painetta. Matti vaatii ja katsoo tulosta enemmän kuin tapaa, miten tulos tehdään.

Hänen mukaansa Laitinen ei tyydy keskinkertaiseen, eikä ”virkamieheilyyn”, vaan jokaisen on annettava kaikkensa.

Onko manageri ja pääomistaja tiimipelaaja?

– Tiettyyn rajaan asti, mutta kyllähän hän käyttää rahoittajan valtaa. Toisaalta hän myös tekee päätöksensä aina kokonaisuuden kannalta, muotoilee Vierimaa.

Laitisen, vanhan pesäpalloilijan, henkilökohtainen jalkapallosaavutus on ollut pääsy C-junnuna piirileirille Kokkolan maapohjahalliin.

– Pelasin molempia lajeja, mutta pesäpallo vei voiton. Kai mä olin niin huono jalkapallossa.

Syyskuun alussa 2018 mies istui katsomossa seuraamassa, kun synnyinpitäjän pesäpallojoukkue, Kannuksen Ura, selvitti tiensä miesten Ykköseen.

– Käsivarsissa nousivat ihokarvat pystyyn. Hieno hetki.

Jalkapallo tarjosi suuria tunteita Turussa 2018. KPV:n liiganousu varmistui, kun vihreäpaidat voittivat kaksiosaisessa karsinnassa Turun Palloseuran. Otteluparin yhteismaalit olivat 1-1, mutta KPV nousi liigaan vierasmaalisäännön turvin.

Kun joukkue saapui yöllä kotiin, Kokkolan torilla velloi vihreä jalkapallohuuma. Laitinen sanoo saaneensa sillä hetkellä rahoilleen reippaasti vastinetta.

– KPV-humppa soi ja väkeä oli paljon. Oli mahtava tunne tulla kotiin!

Laitinen ei ole tyyppi, joka heittelee riemusta voltteja, mutta mies muuttuu lähes hartaaksi, kun hän muistelee ratkaisupeliä sekä KPV:n pelaajien ja fanien valtavaa iloa.

Hän on selvästi avannut lompakkonsa myös rakkaudesta lajiin. Laitinen siteeraa mielellään Etelä-Pohjanmaan jalkapallomesenaattia, Seinäjoen Jalkapallokerhon omistaja Raimo Sarajärveä.

– Tässä bisneksessä osingot tulevat elämyksinä.

Kokkolalainen jalkapallohuuma sisältää myös helpotuksen huokaisun. Pääomistaja ei sittenkään laita rahahanoja kiinni, kuten uhkasi vuotta aikaisemmin, pelikauden 2017 alkajaisiksi. Mies ilmoitti, että vetäytyy hommasta, jos joukkue ei nouse liigaan.

Laitinen tunsi tehneensä jo osuutensa. KPV oli noussut ykköseen ja seuran hurjat velat oli maksettu.

– Tuntui turhalta enää yrittää, jos ei nousu pian onnistuisi.

Fanit tuskailivat keskustelufoorumeilla: ”Vielä rukous, että Laitisen Matti jatkaisi. Ilman Mattia kakkosdivari kutsuu.”

KPV pelasi kaudella 2017 itsensä kolmanneksi, ja Laitinen jatkoi managerina ja pääomistajana.

– En olisi oikeasti lopettanut, minullahan oli viiden vuoden sopimus, joka umpeutui vasta marraskuussa 2018. Se oli sellainen pettyneen miehen puuskahdus.

Tunnebisnes vie mukanaan, mutta silti perhe on tärkein: vaimo, kolme lasta ja pian neljä lastenlasta.

– Vaikka Matilla on monta rautaa tulessa, hän pitää meistä silti aina huolta. On aina pitänyt, sanoo vaimo Taru Laitinen.

Aviomies sanoo olevansa onnellinen, kun lapset perheineen ovat asettuneet takaisin Kokkolaan. Iloon sekoittuu huolenpoikanen. Nuorin lapsista on kehitysvammainen erityislapsi. Kuopuksen hyvinvointi ja tulevaisuus ovat aina isällä ja äidillä mielen päällä.

– Muut lapsemme tietävät, että pikkusiskosta on huolehdittava koko hänen elämänsä ajan. He tekevät sen sitten, kun meistä aika jättää.

Kotioloissa Laitisesta paljastuu mielenkiintoinen piirre. Kokkolalaiseen jalkapalloon auliisti seteleitä satsaava mies nuukailee kotona. Ehkä se on perua vähävaraisesta lapsuuskodista.

Äskettäin hän korjasi perheen 20 vuotta vanhassa keittiössä jääkaapin oven ilmastointiteipillä. Kun vaimo hermostui huonosti toimivasta pikaratkaisusta, Laitinen kyseli korjaajalta saranoiden varaosia. Keittiö ei saanut uutta jääkaappia, koska ovi pelittää jälleen.

Matti on viettänyt monta unetonta yötä KPV:n takia. Yhdessäkin on valvottu. Taru Laitinen

Laitisen ääneen hiipii lämpö, kun mies puhuu vaimostaan.

– Taru on tukenut jalkapallohommaa alusta asti. Hän on luottanut, etten tee tyhmiä päätöksiä.

Vaimo on miestään harkitsevampi. Edustusjoukkueen osto ei kuitenkaan hermostuttanut melkein miestäänkin innokkaampaa penkkiurheilijaa. Päinvastoin. Jalkapallo ei ole enää harrastus. Se on elämäntapa.

Urheilubisneksessä mukana oleminen ei ole pelkkää riemun kiihkoa tai tappion katkeraa kalkkia katsomossa. Se on myös huolta ja stressiä.

– Matti on viettänyt monta unetonta yötä KPV:n takia. Yhdessäkin on valvottu, Taru Laitinen toteaa.

Pariskunta työskentelee yhdessä ja on pysynyt kimpassa nuoruusvuosista asti. Laitinen kertoo pilke silmäkulmassa hurmanneensa vaimonsa sinisellä metallihohtoisella apinadatsunilla.

Vaimo myöntää asian, mutta tarkentaa, että autoa suuremman vaikutuksen tekivät nuoren miehen leveät hartiat, joihin 18-vuotiaan neidin katse kiinnittyi eräänä ravintolailtana.

Matti Laitisesta, piinkovasta bisnesmiehestä, pilkahtaa välähdys ikuista romantikkoa, kun hän kertoo hiljattain huomanneensa alaisensa tulleen töihin vanhalla Datsun 100 A:lla.

Laitinen lainasi autoa. Hän soitti vaimon tulemaan firman pihalle, kaarsi aurinkolasit silmillään paikalle, ruuvasi ikkunan auki ja kysyi:” Alatko oleen?”

Laitinen toivoo, että jäisi historiaan reiluna kaverina. Ja että vastaantulijat moikkaisivat Kokkolan kaduilla vielä senkin jälkeen, kun hän lopettaa kalliin harrastamisensa.

Nyt hän haluaa katsoa Veikkausliiga-kortin. Mies ei kuitenkaan halua sitoa itseään pitkiin sopimuksiin, vaan aikoo katsoa jatkossa hommaa vuosi kerrallaan.

– En rupea tappamaan itseäni jalkapallolla. Lähden, jos homma alkaa käydä motivaation tai terveyden päälle.

Tällä hetkellä hän kasaa budjettia liigakuosiin. Sponsoreiden tuki on äärimmäisen tärkeää. Suuri merkitys on myös sillä, että jalkapallon ystävät lähtisivät kotisohvilta katsomaan pelejä paikan päälle.

Osakkaitakin olisi löydettävä.

– Olen sanonut alusta asti, että määrättyyn pisteeseen pitää viedä yksin ja sitten pääsee muitakin mukaan.

Kuka tahansa ei kelpaa. Pitää olla omien rahojen tai taustalla olevien rahoittajien eurojen lisäksi muutakin annettavaa eli ideoita, osaamista ja vahvaa sitoutumista.

Manageri ja pääomistaja haluaa hitsata omistajuuteen samanlaista tekemisen ja yhteishengen meninkiä, jota tarvitaan pelikentällä.

– Ennen vanhaan pesäpallopiireissä sanottiin, että joukkuehenki tulee hien, itkun ja pierun kautta. Näitä mä olen soveltanut.

Huumori sikseen. Laitinen lähtee, jos KPV ei pysy Veikkausliigassa. Divari kiinnostaa nyt entistä vähemmän.

KPV Juniorit -yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Vierimaa uskoo, että edustusjoukkueen pääomistaja ei tyydy pelkkään Veikkausliigassa pysymiseen.

– Matti on niin kunnianhimoinen, että varmaan ajattelee jopa europelejä.

Nyt tehdään pelaajasopimuksia. Päävalmentaja Jarmo Korhosen pesti on myös jatkettu seuraavalle kaudelle.

Liigastressiin tuo pientä lievitystä Kokkolan kaupunginvaltuuston soraäänittä syntynyt päätös Keskuskentän kohentamisesta. 900 000 eurolla saadaan siirrettävä katsomo ja valaistus.

– Kevään ensimmäiset pelit joudutaan varmaan pelaamaan Seinäjoella tai Vaasassa, Laitinen miettii.

Jalkapallon ja sisäpalloilun hybridiareenaa saadaan vielä odottaa. Kaupungin pystyyn pistämän suunnittelutyöryhmän mukaan jalkapallostadion noussee Kokkolaan aikaisintaan neljän vuoden kuluttua.

2019 tulee kuluneeksi 50 vuotta KPV:n seurahistorian ensimmäisestä ja toistaiseksi ainoasta Suomen mestaruudesta.

Laitinen haluaa omille ja yhteistyökumppaneiden rahoille vastineen. Elämyksen.

– Olisi hienoa kokea uudelleen hetki, jolloin tullaan juhlimaan Kokkolan torille!

Saa nähdä, saako KPV nostettua katsomossa istuvan omistajansa ihokarvat pystyyn.

Tampereen tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjän Jori Hildenin mukaan huonosta ajokelistä huolimatta lauantain aikana ei suurempia kolareita ole tapahtunut muutamaa enempää.

– Yllättävän hyvin ihmiset näyttävän ymmärtäneen, että tässä talvikelissä tiet voivat olla sohjoisia ja näkyvyys heikko. Lumiräntäsade on ohittanut Pirkanmaan ja painuu Jyväskylän suuntaan, samalla heiketen, Hilden kertoi alkuillasta.

– Lämpötila pysyy yön yli maan etelä- ja keskiosissa onneksi nollan tuntumassa tai pari kolme astetta plussan puolella, joten tienpintojen jäätyminen ei uhkaa.

Päivän pahin kolari tapahtui Lopella, jossa iäkäs mies sai surmansa nokkakolarissa. Pienempiä peltikolareita sen sijaan on sattunut eri puolilla maata joitakin kymmeniä.

Kalle Valkonen, 35, on yksi siitä kuuluisasta viiden miehen porukasta, joka 2010-luvun alussa nautti amerikkalaista ruisviskiä eteläsuomalaisen saunan lauteilla ja ihmetteli, miksi Suomessa ruis ei taivu viskiksi. Sittemmin on taipunut.

Hänestä tuli Kyrö Distillery Companyn päätislaaja. Valkosen kokemus sekä miehen maku- ja hajuaisti ovat yrityksessä paljon vartijoina. Lopulta hän päättää, millaista juomaa tehtaalla pullotetaan.

Voittoisasta Napue Ginistään tunnettu yritys on noussut muutamassa vuodessa menestyvien tislaamojen joukkoon etenkin gineillään ja ruisviskillään. Viskistä tosin on saatu vasta pieniä näyte-eriä. Jalo juoma kypsyy tynnyreissään vähintään kolme vuotta, joten viskin valmistajien on haettava yritykselle kassavirtaa nopeammin valmistuvista tuotteista, kuten ginistä.

Eikä kaikki Kyrö Distilleryn alkoholi päädy pulloon. Ginin tislausprosessissa erotellaan “päitä, häntiä ja sydämiä”. Tisleen sydänosa kelpaa viinaksi. Päät ja hännät lähtevät biopolttoaineiksi.

Brändäyksen mestari

Pohjalaismaakuntiin on syntynyt Altian rinnalle viinakeskittymä. Alkoholin valmistusta valvovan Valviran ylitarkastaja Timo Rokka vahvistaa, että väkeviä viinoja tislataan litroina eniten Etelä-Pohjanmaalla.

Altia on ylivoimainen ykkönen, mutta sen rinnalle on noussut vahvasti kasvavia viinatehtaita. Kyrö Distillery löysi kotipaikkansa Kyrönjoen rannalta. Saunaporukan ainut pohjalaismies löysi viinatehtaalle vuokratilat Isonkyrön tyhjäksi jääneestä meijeristä.

Kyrö Distillery on suomalaisen viinan valmistuksen tarinankertoja. Yritys on onnistunut brändäämään tuotteensa niin, että tarina maistuu juomissa.

– Ja meille on tärkeää, että tarinat ovat totta, Kalle Valkonen sanoo.

Pirturallia Suomen ja Viron välillä

Yritys valmistaa viskinsä ja gininsä alkuperäisen ideansa mukaan rukiista. Sille kelpaa vain kotimainen ruis ja varsinkin viskiä varten se ostetaan mieluiten lähipelloilta.

Mutta sitten alkaa ruisralli tai pikemminkin pirturalli. Kyrö Distilleryn ginien pohjatisle valmistetaan virolaisessa Rakveren tislaamossa. Suomalaisyritys rahtaa kotimaiset rukiit Viroon. Kun ruispirtu on valmista, se matkaa takaisin Isoonkyröön. Siitä vasta alkaa kyröläisen ginin valmistus.

Ruisviski sen sijaan valmistetaan Isossakyrössä alusta saakka. Ruis käy mallastuksessa Lahdessa, ennen kuin se päätyy viskipannuihin Isossakyrössä.

Mesiangervosta tilliin

Firma luo tuotteensa yrteillä ja marjoilla, joita kerätään ja ostetaan lähitanhuvilta tai tuodaan ulkomailta. Esimerkiksi palkittu Napue Gin -juoma saa makunsa lähes paristakymmenestä yrtistä tai marjasta. Yksi kummallisuus on tilli ginin terästäjänä.

– Halusimme saada Suomen kesän pulloon. Laitoimme tisleeseen koivunlehteä, mesiangervoa ja vähän syksyisiä tuotteita tyrniä ja karpaloa. Ginissä harvemmin käytetty tilli luo juomaan jännän vivahteen, Kalle Valkonen kuvailee.

Kalle Valkosen lisäksi koko henkilökunta on antanut maku- ja hajuaistinsa yrityksen käyttöön. Kyrö Distilleryn työviikko alkaa nimittäin maanantaiaamuisin henkilökunnan maistiaisilla. Alkuviikon aamuhetki on oiva hetki pitämään testaajien aistit avoinna, ennen kuin lopullinen päätös juuri valmistuneen juomaerän pullottamisesta ja markkinoille pääsystä syntyy.

– Maistiaiset ovat oikeastaan kuppiin sylkiäiset eli testattavia juomia ei ole tarkoitus niellä, Kalle Valkonen tähdentää.

Koskenkorvalla tarvitaan 200 miljoonaa kiloa ohraa vuodessa

Ilmajokelainen Juha Ketola, 40, ajaa vuosittain parikymmentä traktorikuormallista ohraa Pojanluoman kylältä Koskenkorvalle. Tilan ohrat ovat päätyneet viinan raaka-aineiksi Altian tehtaalle jo 1990-luvun alusta saakka, jo kahden isännän aikana.

– Isä siihen ryhtyi. Itse olen ajanut ohraa Koskenkorvalle siitä lähtien, kun sain traktorikortin, Juha Ketola tuumaa.

Altian Koskenkorvan tehdas elää syvässä symbioosissa ympäröivän alkutuotannon kanssa. Alko aloitti viinan valmistuksen Koskenkorvalla perunalla ja eri viljalajeilla. Vuodesta 1987 etanolia on valmistettu vain ohrasta. Tehdas nielee sitä yli 200 miljoonaa kiloa vuodessa. Tuon määrän varmistamiseksi tehdas tekee yhteistyötä 1 500 sopimusviljelijän kanssa.

Kaikki irti ohranjyvästä

Altia käyttää Juha Ketolan ohranjyvistä kaiken. Etanolin lisäksi tärkkelyspitoisesta ohrasta syntyy sivutuotteena rehua. Ohranjyvien kuoret päätyvät biovoimalaitokseen. Laitos tuottaa höyryä tehtaan prosesseihin.

Viinan valmistuksessakin raaka-aineen laadulla on väliä. Jokainen Altialle saapuva ohrakuorma tarkistetaan aistinvaraisesti ja viljasta analysoidaan muun muassa ohraerän hehtolitrapaino, kosteus ja tärkkelyspitoisuus. Viinan raaka-aineeksi kelpaa rehuviljan tasoinen ohra, mutta hygienialtaan vilja pitää olla mylly- eli leipäviljan tasoa.

Ketolassa ei ole jääty pähkäilemään sitä, että oman pellon tuote päätyy juuri viinaksi.

– Meille sillä ei ole mitään eettistä merkitystä. Pääasia, että käyttöä löytyy.

Viljelijän nimi viinapullon kyljessä

Ketolan tilan viljat ovat aina kelvanneet viinan raaka-aineeksi. Hyvin harvoin viinatehtaalta on jouduttu muutenkaan käännyttämään viljalastissa olevia traktorikuormia takaisin kotiin. Altia maksaa tuottajille tällä hetkellä noin 200 euroa tuhannesta ohrakilosta.

– Joskus on tullut jopa vähän laatulisiäkin, Juha Ketola sanoo.

Vuonna 2017 Juha Ketolan pelloilla kasvaneet ohrat päätyivät Altian mestaritislaajaviinan raaka-aineiksi. Tuottaja sai nimikirjoituksensa jokaisen mestaritislaajapullon kylkeen. Kuluttajalla on ollut mahdollista jäljittää pullonsa raaka-aine oikealle pellolle. Juomansa nauttineet ovat kai olleet tyytyväisiä tuotteeseen.

– Ei ole tullut kehuja, eikä reklamaatioita. Ei kumpiakaan. En toki odottanutkaan.

Pikkuisen kylän viinatehdas

Viinayrittäjien poika Tero Mäkinen, 23, seuraa Jalasjärven Ilvesjoella, että Pramian pitkälle viety automaatio toimii moitteettomasti. Pramia tuottaa yli puoli miljoonaa litraa alkoholia vuodessa. Koko tehdas toimii yrittäjäperheen ja kahden ulkopuolisen työntekijän voimin.

– Koneet keskustelevat keskenään.

Tero Mäkinen on seurannut pikkupojasta lähtien, mitä kotipihassa sijaitsevalla tehtaalla kulloinkin tapahtuu. Nyt hän opiskelee alkoholintuotantoa Lepaalla Hämeessä. Viimeisen vuoden nuori mies on käynyt elämänkoulua perheyrityksessä. Hän imee vanhemmiltaan ja henkilökunnalta kaiken sen taidon ja tiedon, mitä yksityinen viinanvalmistus Suomessa vaatii.

– Prosessit oppii nopeasti, mutta itse yrittäjyyden oppiminen vie aikaa.

Tuulienergian voimalla

Nuori yrittäjä on oppinut jo ainakin sen, että yksityinen alkoholin valmistus ei ole Suomessa helppo bisnes.

– Kun myynti ja mainostaminen on rajoitettua, uusilla tuotteilla on hankala tulla markkinoille. Pitää olla vahva brändi.

Pramia luottaa vastuullisen tuottamisen brändiin. Viinaa jauhetaan tuulivoimalla. Muutama vuosi sitten Pramia osti ja laittoi jaloilleen konkurssiin ajautuneen kierrätysmuovitehtaan. Keski-Pohjanmaalla Toholammilla sijaitseva tytäryhtiö Pramia Plastic työstää päivässä miljoona palautuspulloa uusiokäyttöön. Pramialla kierrätysbisneksen liikevaihto on kohonnut lähes nelinkertaiseksi viinan tekoon verrattuna.

Yritys on edelleen Euroopassa ainut viinanvalmistaja, joka pakkaa kaikki väkevätkin viinansa kierrätysmuovista itse valmistamiinsa pulloihin.

Kylähullun maineella

Pramian viinatehtaalla Jalasjärven Ilvesjoella ei ole pelätty kylähullun mainetta. Päinvastoin. Kun karjanpito tilalla loppui, navetassa kasvatettiin ensin siitakesieniä ja pelloilla mansikoita, mutta viina voitti.

Pramia sai Suomen ensimmäisen yksityisen alkoholinvalmistusluvan, kun Alkon monopoli vapautui. Sen jälkeen Ilvesjoella on valmistettu muun muassa sahtia ja maamme ensimmäistä laillista pontikkaa! Nykytuotanto nojaa likööreihin.

Viinatehtaalla tehdään myös mietoja ja täysin alkoholittomia juomia. Pramia on vähän yllättynyt itsekin siitä, että mocktailien eli alkoholittomien cocktailien osuus on kirinyt kymmeneen prosenttiin yhtiön liikevaihdosta.

Tero Mäkinen saa oppinsa pääasiassa isältään Marko Mäkiseltä, jolla on lähes 30 vuoden kokemus alkoholin valmistuksen kaikista osa-alueista aina laitteista tuotekehittelyyn, pakkaamiseen ja markkinointiin.

Entä siirtyykö kylähulluus yrittäjäopissa isältä pojalle?

– Eihän tähän muuten ryhtyisi, Tero Mäkinen virnistää.

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä tuskin haluaa puolustaa kevään vaalikeskusteluissa sosiaaliturvamallia, johon keskustan puoluekokous ja puoluevaltuusto puoluetta painostavat.

Ristiriita sosiaaliturvan vastikkeellisuudesta jakaa puoluetta ja osin sen takia puolueen sosiaaliturvamallin valmistuminen on viivästynyt.

Keskustan puoluekokous linjasi kesäkuussa, että puolueen pitkän aikavälin tavoite on perustulo. Perustulo on määritelmällisesti vastikkeeton, eli työttömälle perustulon vastikkeena ei olisi työnhaku tai opiskelijalle rahan ehtona ei olisi opintopisteiden saaminen.

– Kenttä ja puoluevaltuutetut ovat hyvin yksimielisiä perustulosta. Puoluejohdolla on jotain tätä vastaan. Vaikka puoluekokouksen linja on selkeä, silti (johdolta) tulee avauksia vastikkeellisuudesta. En tiedä onko kyse Juhan (Sipilä) omasta linjasta, joka on ristiriidassa tämän kanssa, sanoo keskustanuorten puheenjohtaja Suvi Mäkeläinen.

Sipilän hallitus on varsinkin aktiivimallilla lisännyt sosiaaliturvan vastikkeellisuutta. Sipilä on myös johdonmukaisesti niin julkisissa puheissaan kuin eri lähteiden mukaan hallituksen keskusteluissa kannattanut sosiaaliturvan vastikkeellisuutta.

Sipilä: Ydin on aktiivisuus

Sipilä linjasi kesäkuussa puoluekokouksen puheessaan, että "keskustan on luotava malli, joka kannustaa ja velvoittaakin pienenkin työn vastaanottamiseen".

Myöhemmin kesäkuussa Sipilä sanoi STT:n haastattelussa, että puolue ei kannata sellaista perustuloa, joka kannustaisi passiivisuuteen.

– Miksi sitä sitten kutsuu, me olemme kutsuneet perustuloksi sitä. Mutta minusta siinä nyt ei niin hirveästi tarvitse nimiin hirttäytyä. Kunhan se idea siinä on, että se kannustaa työn tekemiseen ja yksinkertaistaa tätä järjestelmää, Sipilä sanoi.

Marraskuussa kiista nousi uudelleen pinnalle. Ensin Sipilä sanoi Ylelle, että keskusta haluaa sosiaaliturvan olevan vastikkeellista työ- ja opiskelukykyisille ja -ikäisille ihmisille. Muutama päivä myöhemmin puoluevaltuustossa Sipilä sanoi puheessaan, että keskustan tavoitteena on kannustava, aktiivisuutta vaativa perustulo.

– Kaiken ydin on aktiivisuus. Kenenkään ei pidä luoda Italian malliin odotuksia, että Suomella olisi varaa passivoiviin perustulomalleihin, Sipilä sanoi puheessaan.

Seuraavana päivänä keskustan 135-jäseninen puoluevaltuusto hyväksyi kannanoton, jonka mukaan keskusta kannattaa perustuloa ja vierastaa kokoomuksen ja SDP:n vastikkeellisia malleja.

Nykymalli ei ole vastikkeeton

Puoluevaltuustoon kuuluva Mäkeläinen sanoo sosiaaliturvassa olevan kyse ihmiskuvasta, ja perustulon kannattajat uskovat ihmisen olevan luonnostaan aktiivinen toimija. Hänen mukaansa perustulo turvaa perustoimeentulon, jolloin ihminen uskaltaa ottaa lyhyenkin työpätkän vastaan.

Keskustan sosiaaliturvamallin valmistelua vetää puolueen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Katri Kulmuni, jonka mukaan malli on valmis viimeistään tammikuussa. Alun perin malli piti julkaista syksyn aikana.

Kulmunin mukaan erilaiset leikkurit ja sanktiot tekevät sosiaaliturvamalleista byrokraattisempia ja monimutkaisempia, vaikka tärkeämpää olisi luoda yksinkertainen, työtulot ja tuet yhteensovittava malli. Keskustan mallissa ainakin vähimmäispäivärahat yhdistettäisiin lainsäädännön osalta.

– Ajattelisin, että tärkein vastikkeellisuus tulee siitä, että kannattaa lähteä töihin ja tehdä töitä, jolloin kukkaroon tulee enemmän rahaa, Kulmuni sanoo.

Suoraan hän ei kuitenkaan vastaa, kun häneltä kysyy, onko keskustan mallissa työttömällä velvollisuus sanktioiden uhalla hakea töitä. Kulmunin mukaan nykyjärjestelmässä on jo tavallaan vastikkeeton perusturva, kun perustuslaki turvaa minimiturvan.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen ei allekirjoita Kulmunin väitettä nykyjärjestelmästä, koska perustulon ideologia eroaa ratkaisevasti nykyjärjestelmästä.

– Kun miettii, millainen byrokratia esimerkiksi toimeentulotuessa on ja se on sidottu tuloihin ja myös varallisuuteen, niin perustuloon verrattuna se on varsin erilainen etuusmuoto, Kärkkäinen sanoo.

Sipilä ei tällä viikolla halunnut vastata STT:n kysymyksiin keskustan mallin vastikkeellisuudesta ja lopullisen mallin mahdollisista eroista verrattuna keskustan puoluekokouksen ja puoluevaltuuston kantoihin.

Kaksi perustulopuoluetta Vihreät ja vasemmistoliitto kannattavat perustuloa, joka verotetaan pois tulojen kasvaessa. Vihreiden mallissa perustulon taso on 560 euroa ja vasemmistoliitolla 800 euroa.

– Meillä perusturvan taso olisi suunnilleen nykyinen, mitä ihmiset nettona saa. Enemmän kyse on järjestelmätason muutoksesta. Pienistä työtuloista ei tulisi nykyisen mallin tavoin rangaista ajaen ihmisiä byrokratialoukkuun, Kulmuni sanoo.

Vihreiden perustulomalli on vuodelta 2014. Eduskunnan tietopalvelu laski silloin mallin vaikutusarviot, mutta ei enää tarjoa vastaavaa palvelua vaalien alla, koska tietopalvelun resurssit eivät riitä kaikkien puolueiden mallien vaikutuksien laskemiseen.

Kulmuni sanoo, että keskustan mallin vaikutukset julkiseen talouteen pyritään mahdollisimman hyvin selvittämään.

Tänä vuonna perustulon painoarvo julkisessa keskustelussa on laskenut, Kärkkäinen sanoo. Hänen mukaansa teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n maaraportti helmikuussa käänsi keskustelun suuntaa.

OECD suositti yleistukea, joka vähentää köyhyyttä tehokkaammin. Lisäksi keskustelua kohti vastikkeellisia malleja ovat kääntäneet muiden puolueiden sosiaaliturvamallit, sillä vihreät ja vasemmistoliitto eivät ole saaneet kumppaneita perustulohaaveilleen.

Perustulokokeilun tulokset helmikuussa

Mäkeläinen sanoo, että keskustalla on oltava oma malli vaalitenttejä varten. Parhaillaan käynnissä olevasta perustulokokeilusta on tulossa ensimmäisiä tuloksia helmikuussa. Sitä ennen keskustalla on määrä olla sosiaaliturvamalli ja mallilla nimi.

– Nimi ei ole kynnyskysymys, vahva perusturva on kynnyskysymys. Nimi ei ole ollut suurin debatti, Kulmuni sanoo.

Tänä vuonna keskustelua on hämärtänyt myös keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen, joka pohti toukokuussa "vastikkeellista perustuloa".

Äänestäjien kannalta parasta olisi selkeys, jossa perustulon kaltaisia vakiintuneita käsitteitä ei lähdetä hämärtämään.

– Vastikkeettomuus on ytimessä määrittelevänä tekijänä, jolla perustulo eroaa muista malleista. Jos perustuloksi voi kutsua kaikkia malleja, termi menettää merkityksensä, Kärkkäinen sanoo.

Myös Sipilä kaipasi jo huhtikuussa puoluevaltuustossa puheessaan keskustelua perusvalinnoista, joista yksi oli myös hänen mukaansa valinta vastikkeellisen ja vastikkeettoman mallin välillä. Hän sanoi keskustan valmistuvan periaateohjelman kertovan keskustalaisen ihmiskäsityksen.

Kesäkuussa julkaistun ohjelman mukaan keskusta haluaa "taata kaikille kannustavan toimeentulon perustuloajattelun pohjalta".

Aiheesta lisää:

Perustuloa kokeilleet yllättyivät vapaudesta ja turvallisuuden tunteesta – ero entiseen on henkisesti suuri

Pienituloisille hyviä uutisia, ennustaa professori Heikki Hiilamo – Yle listasi professorin havainnot sosiaaliturvasta kuuteen kohtaan

Ylen tukikysely paljastaa kaksi jyrkkää jakolinjaa puolueissa: Sosiaaliturvan vastikkeellisuus ja perustulo

Puolentoista vuoden päästä pienestä ylinopeudesta sakotetaan aiempaa pienempi summa.

Kesällä 2020 voimaan tulevassa laissa kaikki liikennerikkomuksista määrätyt rikesakot korvautuvat liikennevirhemaksuilla. Samalla käyttöön otetaan uusi porras pienille ylinopeuksille.

Kun nykyisin kuudenkympin rajoitusalueella ajaa ylinopeutta enintään 15 kilometriä tunnissa, saa 170 euron rikesakon. Vastaisuudessa liikennevirhemaksu enintään 10 kilometriä tunnissa ajetusta ylinopeudesta olisi 100 euroa.

Lisäksi pienempiä ylinopeuksia ei enää vastaisuudessa lasketa toistuviksi ylinopeuksiksi, joiden kertautuessa saa ajokiellon. Nykyisin ajokielto määrätään, jos on rikkonut nopeusrajoituksia neljä kertaa kahden vuoden aikana tai kolme kertaa vuoden sisällä.

Lain muututtua ajo-oikeuteen vaikuttaviksi ylinopeuksiksi lasketaan vain ne kerrat, jolloin ylinopeus on ollut vähintään 10 kilometriä tunnissa enintään kuudenkympin rajoitusalueella tai 15 kilometriä tunnissa korkeammilla rajoituksilla.

Poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta arvioi, että sanktion pienenemisellä saattaa olla vaikutuksia liikenneturvallisuuteen.

– Ajokielto on ollut yksi merkittävimmistä pelotteista ylinopeusrikkomuksissa. Lähtökohtaisesti suomalaiset pyrkivät noudattamaan, mutta jos raha ei ole ongelma, jotakin harvalukuista joukkoa uudistus voi motivoida väärään suuntaan.

Hän ei kuitenkaan suorilta kädeltä lähtisi kiristämään säädöksiä tämän kompensoimiseksi.

– Katsotaan ensin, mitä lakimuutoksesta seuraa ja mietitään sen jälkeen, tarvitseeko puuttua lieveilmiöihin.

Valtaosa omaishoidettavista suomalaisista on ikäihmisiä, mistä syystä palvelutkin on usein suunniteltu juuri tätä ikäryhmää ajatellen.

Kelan vuonna 2014 toteuttaman omaishoitotutkimuksen mukaan lapsiperheet kokivat kohtelun epätasa-arvoiseksi: omaishoitoasioista saatetaan esimerkiksi päättää kunnan vanhuspalveluissa, missä ei välttämättä ole ymmärrystä lapsiperheen arjesta, ja kriteerit voivat olla lapsiperheelle epäsopivia.

Lasten omaishoitajat ry:n mukaan lasten omaishoitajia ei tunnisteta tarpeeksi yhteiskunnan eri tasoilla.

– Yleisesti luotetaan siihen, että vanhemmat hoitavat kyllä lapsensa joka tapauksessa - oli hoitoisuutta miten paljon tahansa, toteaa Lasten omaishoitajat ry:n puheenjohtaja Carmen Villman.

Villmanin mukaan moni lapsen omaishoitaja tekeekin omaishoitajan työtään ilman virallista sopimusta.

Lapsen omaishoitaja luopuu usein työstään

Alaikäisistä omaishoidossa olevista lapsista suurin osa on kehitysvammaisia, vuoden 2012 tilaston mukaan yli 70 prosenttia. Hoidon tarpeen syynä voi olla myös pitkäaikainen fyysinen sairaus tai näkö- tai liikuntavamma.

Villman kertoo, ettei omaishoidon kriteeristö tunnista lapsia omaishoidettavina tarpeeksi suurella kirjolla.

– Kriteeristö tulisi rakentaa tunnistamaan hoidon sitovuutta, jotta niissä ei keskityttäisi pelkkiin haasteisiin ja diagnooseihin, Villman painottaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtavan asiantuntijan Sari Kehusmaan mukaan työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen on ongelmallista lasten omaishoitajille. Eläkeikäisillä perustoimeentulon turvaa eläketulo, johon omaishoito ei vaikuta.

Villmanin mukaan tilanne usein eskaloituukin niin, että lapsen omaishoitaja luopuu työstään, jotta voi toimia omaishoitajana.

Myöntämisen kriteerit vaihtelevat kunnittain

Väestötutkimusten mukaan 60 000 suomalaista on raskaassa ja sitovassa hoitotilanteessa, mutta vain 46 000 heistä on tehnyt omaishoitosopimuksen kunnan kanssa.

Omaishoidon tuki on määrärahasidonnainen etuus, joten jokainen kunta saa itse päättää, paljonko rahaa omaishoidon tukiin käytetään.

Kehusmaan mukaan omaishoidon tukeen panostaminen ja omaishoidon myöntämisen kriteerit vaihtelevatkin kunnittain.

Näin itsenäisyyspäivän jälkimainingeissa pohdiskelen kulttuurien välisiä eroja ja erilaisia tapoja kasvattaa. Osallistuimme marraskuussa koko perhe sukulaistyttöni upeaan vina-konserttiin Lontoossa. Perinteeseen kuuluu, että oppilaan saavutettua opinnoissa tietyn tason, opettaja valmistaa hänet suureen debyyttikonserttiin.

Konsertti oli upea elämys: neljäsataa kutsuvierasta oli pukeutunut perinteisiin juhla-asuihin, ja upeaa soittoa sekä erilaisia juhlallisia seremonioita kesti yli neljä tuntia. Tilaisuus päättyi vasta melkein puoliltaöin, mutta myös lapsiperheet jäivät loppuun saakka.

Lapsilta odotetaan minun kulttuurissani jo pienestä saakka mukautumista aikuisten maailmaan.

Suomessa puhutaan usein, että tehdään asiat ”lasten ehdoilla”. Tällainen ajattelu on kuitenkin verrattain uutta myös Suomessa, vaikka se nykyään onkin valtavirtaa. Ei 1930-1950-lukujen Suomessa tehty lasten ehdoilla yhtään mitään. Elämää elettiin, ja siinä lapset menivät sivussa. Näin nytkin toimii maailman väestöstä varmasti reilusti yli 90 prosenttia.

Konsertissa tajusin: tamilikulttuurissa – tai Aasiassa ylipäätään – koko ajatusta lasten ehdoilla toimimisesta ei tunneta. Sen sijaan lapsilta odotetaan minun kulttuurissani jo pienestä saakka mukautumista aikuisten maailmaan. Sri Lankassa pitkätkin seremoniat ja juhlat kuuluvat elämään, ja lapsia opetetaan arvostamaan ja kunnioittamaan niitä viemällä heitä mukaan jo alusta asti.

Kotona puhuimme vaimoni 13- ja 11-vuotiaiden lasten kanssa konsertista. Kiittelin lapsia siitä, miten hienosti he jaksoivat, vaikka aikaerokin heitä väsytti. Lapset kertoivat, etteivät kehdanneet valittaa, kun näkivät paikan päällä paljon pienempiäkin lapsia kauniisti käyttäytyen. Heihin tekikin konsertissa vaikutuksen moni asia, mutta kuulemma erityisesti se, miten paikan päällä olleet lapset olivat käyttäytyneet.

Mietin, onko sittenkään kyse yksiselitteisesti kulttuurieroista: nimittäin entisaikoina lapsilta on kyllä odotettu kuuliaisuutta ja kurinalaisuutta myös Suomessa. Vaimoni isovanhemmat ovat tottuneet teitittelemään omia vanhempiaan ja paiskimaan ahkerasti kotitöitä lapsesta asti – eli ihan kuin Sri Lankassa tänäkin päivänä toimitaan.

Missä vaiheessa kasvatuksesta on unohtunut, että oikeuksien lisäksi meillä jokaisella on myös velvollisuuksia?

Suomessakin lastenkasvatus on muuttunut viihtymistä, mielekkyyttä ja yksilöiden subjektiivisia oikeuksia korostavaksi vasta elintason kasvamisen myötä. Missä vaiheessa kasvatuksesta on unohtunut, että oikeuksien lisäksi meillä jokaisella on myös velvollisuuksia?

Ensimmäiset lasten ehdoilla kasvatetut sukupolvet ovat nyt työelämässä – ja joillakin on suuria sopeutumisvaikeuksia. Hiljattain Helsingin Sanomissa psykologian lisensiaatti Pekka Järvinen kertoi huolestuttavasta ilmiöstä: työelämän vaatimukset tuntuvat nuorista kohtuuttomilta, koska joillakin nuorilla on täysin epärealistiset ja ylimitoitetut odotukset työelämästä. Järvinen arveli, että yksi syy ilmiöön on varmaankin korkea elintaso, joka on tuonut mukanaan sen, että ihmiset pystyvät keskittymään arjessaan yhä enemmän viihtymiseen ja asioihin, jotka heitä itseään kiinnostavat.

Toiseksi mahdolliseksi syyksi ilmiöön Järvinen nosti kasvatuksen. Lasten ehdoilla kasvatetut eivät ole joutuneet ponnistelemaan saavuttaakseen asioita. He eivät ole myöskään tottuneet vastoinkäymisiin – jotkut eivät edes siihen, että joskus on tylsää.

Lapsi, joka on saanut päättää perheessään lähes kaikesta ja neuvotella joka asiasta aina kotiintuloajoista nukkumaanmenoon, ei kovin helposti sopeudu työelämän vaatimuksiin.

Valtakunnan virallinen lastenpsykologi Jari Sinkkonen puhuu samasta aiheesta Kodin Kuvalehdessä. Sinkkonen kiinnittää erityisesti huomiota nuorison tapaan puhua ”motivaatiosta”. Tätä Sinkkonen ihmettelee: jotkut asiat nyt vain ovat tylsiä, mutta ne pitää kuitenkin hoitaa, eikä siihen mitään motivaatiota tarvita. Tämän opettaminen on Sinkkosen mukaan meidän vanhempien tehtävä.

Ei tarvitse olla psykologi ymmärtääkseen, että lapsi, joka on saanut päättää perheessään lähes kaikesta ja neuvotella joka asiasta aina kotiintuloajoista nukkumaanmenoon, ei kovin helposti sopeudu työelämän vaatimuksiin.

Ihmisen aivot kehittyvät evoluutiossa hitaasti: paljon hitaammin kuin vaikkapa teknologia. Olisiko syytä pohtia, kannattaisiko kasvatusmenetelmiäkin uudistettaessa vähän hidastaa tahtia?

Suomessakin on kasvatettu lapsia vuosisadat vanhempien ehdoilla, ja vaikka molemmissa suuntauksissa on ylilyöntinsä, väittäisin että nyrkkisääntönä se tapa vaikuttaisi kyllä järkevämmältä. Jos lapsi ei kotonaan opi kunnioittamaan auktoriteettia eli vanhempiaan, tai häneltä ei edellytetä kotitöitä – edes oman huoneen siivoamista – miten hän voi osata toimia aikuisten maailmassa, jossa ihan jokaisen on tehtävä myös tylsiä töitä ja kunnioitettava auktoriteetteja, kuten lakia?

Lapsen oikeuksien päivää vietettiin juuri. Se on hieno ja tärkeä päivä muistuttamaan meitä siitä, että jokaisella lapsella on oikeus kasvaa turvallisessa ympäristössä, käydä koulua sekä saada huolenpitoa ja rakkautta. Ikävä kyllä monilta lapsilta nämä puuttuvat, niin valitettavasti myös omasta lapsuudestani. Lapsilla ei ole velvollisuuksia, aikuisilla on. Meidän vanhempien velvollisuus on opettaa tämä lapsillemme, koska muussa tapauksessa teemme heille karhunpalveluksen.

Rajkumar Sabanadesan

Kirjoittaja on tamperelainen yrittäjä, muutosjohtamisen konsultti ja entinen turvapaikanhakija.

Suuret, märät lumihiutaleet läiskähtelevät auton tuulilasiin. Kapea ja mutkikas hiekkatie johdattaa suurien kuusien syleilyyn, tien ylle ojentuvien oksien tervehtiessä tulijaa.

Vaikka Toivakan kunnan kyltti on juuri ohitettu, alle puolentoista kilometrin mittainen tienpätkä sitä ympäröivine peltoineen ja metsineen kuuluu Joutsan kuntaan. Vastaavia toisen kunnan sisällä sijaitsevia alueita – maantieteellisiä kummajaisia – kutsutaan enklaaveiksi.

Enklaavintiellä, yli 50 hehtaarin kokoisella Joutsan alueella Toivakassa, on pitkä ja värikäs historia.

Tien varrelta puikahtaa peltoaukeaman jälkeen näkyviin vanha, puinen omakotitalo. Keltaisen talon pihapuussa tuikkivat jouluvalot ja portailla lepattavat lasilyhdyissä kynttilät. Talon omistajat ovat ainoat tämän enklaavialueen joutsalaiset vakiasukkaat.

Kun Enklaavintietä on ajanut reilun kilometrin verran, se päättyy T-risteykseen Päijänteen rantaan. Sieltä se haarautuu vielä muutaman sadan metrin verran molempiin suuntiin vieden kesämökkien pihoihin. Kallioiselta rannalta löytyy puiden katveesta kymmenkunta hyvin hoidettua hirsimökkiä.

Asukkaalle nimellä ei ole merkitystä

Yhden vaalean pyöröhirsisen huvilan pihassa näkyy liikettä. Pekka Hujanen on käymässä mökillään ja lakaisee luudalla portailta vasta satanutta, märkää lunta.

– Kyllä me olemme Joutsassa, Hujanen vahvistaa.

– Ennen tämä oli Leivonmäen kuntaa, mutta nykyään Joutsaa. Täällä on vähän yli puolenkymmentä mökkiä, peltotilkkuja, metsää ja yksi vakituinen asukaskin. Tosi kaunista aluetta, kertoo Hujanen.

Edessä avautuu silmiä ja sielua hivelevä näky, ylväs Päijänteen Ristinselkä. Utuisessa säässä vastarannalta näkyy juuri ja juuri Korpilahden metsämaisemaa. Kellastunut kaislikko koristaa kivistä rantaa. Jäähileisessä vedessä lipuu kuusi valkoista joutsenta jonossa. Raikasta ilmaa haluaa nuuhkia ahmien. Syvää hiljaisuutta pysähtyy kuuntelemaan ja kiire karisee.

Hujanen kertoo hankkineensa tontin vuonna 1990 ja rakentaneensa sille kaksi mökkiä. Toinen hirsinen rakennus pilkottaa ylempää mäen päältä. He asuvat vaimonsa kanssa parinkymmenen kilometrin päässä Leivonmäellä ja käyvät mökillään kesäisin joka viikonloppu.

– Kyllä täällä kelpaa lastenlasten kanssa touhuta ja saunoa. Ei tätä parempaa paikkaa olekaan.

Hujaselle ei ole käytännössä mitään eroa onko alue Joutsaa vai Toivakkaa. He käyttävät mökkipaikastaan vaimon kanssa nimitystä Rutalahti läheisen Joutsaan kuuluvan kylän mukaisesti, vaikka Toivakalle kuuluvia maita onkin hyvän matkaa välissä ennen kylää.

Enklaavit ovat katoamassa kartoilta

Enklaaveja syntyi isojaon aikaan 1700-luvun puolivälissä. Niitä on kuntaliitosten yhteydessä aktiivisesti sulautettu ympäröiviin kuntiin kuntarajojen selkeyttämiseksi. Maanmittauslaitoksen vuonna 2011 tehdyn tilaston mukaan Suomessa on jäljellä enää alle viisisataa enklaavia.

Myös Enklaavintiellä saattaa olla loppu edessä.

– Saa nähdä, mitä maakuntauudistukset tuovat mukanaan, mutta päämääränä on, että enklaaveista päästäisiin kokonaan eroon, sanoo rekisteripäällikkö Mauno Pyykönen Maanmittauslaitokselta.

Vesiraja on karannut kauaksi Päijänteessä. Hiekkapohjaa paljastuu entisen järven pohjasta. Pekka Hujanen kertoo, ettei muista koskaan veden olleen näin alhaalla ja kaivokin on päässyt kuulemma kuivumaan. Viereisen mökin omistaja, Annikki Lehto tulee tervehtimään naapuriaan. Molemmat ylistävät alueen luonnonkauneutta ja rauhaa.

– Kyllä täällä maalliset murheet unohtuvat, kun katsoo auringonlaskua, värikästä taivasta ja horisonttia, sanoo Lehto.

Joutsenet töräyttävät huutonsa, levittävät suuret siipensä ja lehahtavat lentoon tyyntä järven pintaa hipoen. Hento auringon kajo kultaa taivaanrantaa.

Hujasta ei hetkauta, vaikka Enklaavintie kuuluisikin vielä jonain päivänä Toivakkaan. Lehto ehkä toivoisikin Enklaavintien siirtyvän Toivakkaan, samaan kuntaan ympäröivän kotikylänsä, Nisulan kanssa.

Miten enklaavi voi syntyä?

Viitisenkymmentä vuotta Rutalahdessa asunut mutta nykyisin jyväskyläläinen Anja Pailio on perehtynyt alueen historiaan. Pailio kertoo maiden kuuluneen aikoinaan Korpilahdella sijaitsevalle Vihisen tilalle.

Kun Korpilahdelle kuuluneista alueista osa siirrettiin Toivakalle, palanen Vihisen maita jäi keskelle Toivakkaa saarroksiin. Maat päätettiin jättää kuuluvaksi Korpilahdelle, sinne minne päätilakin kuului.

– Jotenkin muistelisin, että tämä olisi ollut verotuksellinen juttu, ja että olisi ollut hankalaa, kun samalla omistajalla olisi ollut maita kahden kunnan ja lääninkin alueella, Pailio kertoo.

Rutalahden kylän matkassa Enklaavintie on sittemmin siirtynyt ensin Leivonmäelle ja sen jälkeen vielä osaksi Joutsaa.

Hujasen mökiltä jäistä ja yhä kapenevaa Enklaavintietä eteenpäin mentäessä tulee vastaan Lehdon vaaleanvihreä hirsinen mökki. Annikki Lehto alkaa kärrätä kottikärryillä polttopuita liiteristä mökin verannalle. Joutsenet näkyvät hänen rannastaan vielä paremmin.

Koska Lehto on lähtöisin enklaavia ympäröivältä Nisulan kylältä Toivakasta, muistaa hänkin Enklaavintien historiaa.

– Aikoinaan Suomessa on ollut suuria tiloja ja tämä Enklaavintien alue on ennen kuulunut Korpilahteen. Kun maa-alueita on jäänyt toisen kunnan sisälle, tämä on kuin toisen kunnan sisällä oleva siirtomaa.

Annikki Lehto kertoo keksineensä tien nimenkin. Aiemmin Enklaavintiellä ei ollut minkäänlaista nimeä, mutta sitten tuli laki: jos tiellä on yksikin vakituinen asukas, on sillä oltava nimi.

– En tiedä, onko toista Enklaavintietä koko Suomessa, mutta minusta tämä oli tälle tielle oikein sopiva nimi! Lehto toteaa.

Lehdolle ei koidu mitään käytännön ongelmia siitä, että alue kuuluu Joutsaan. Mökkiläiset ovat kuulemma henkisesti rutalahtelaisia ja nisulaisia.

Joutsan kuntaan kuuluu toinenkin enklaavi, Ansioniemi, joka sijaitsee Hartolan keskellä. Kunnanjohtajalle asiaa toisinaan kummeksutaan, mutta kummastakaan enklaavista ei kunnalle kunnanjohtaja Harri Nissisen mukaan ole harmia. Hyötyä sen sijaa kylläkin.

– On kiva, että on enklaaveja. Se tarkoittaa lisää joutsalaisia ja veronmaksajia, nimekkäitäkin sellaisia. Jos siellä pitäisi järjestää joitain lähipalveluita, asiasta voisi olla haittaa, mutta siihenhän ei kuntaa nykyisin velvoiteta, sanoo Nissinen.

Rutalahtelaiset ovat toivoneet pitkään siirtymistä Joutsasta Toivakkaan. Nähtäväksi jää, mikä on Enklaavintien kohtalo.

Sammutustehtävään menossa ollut pelastuslaitoksen säiliöauto on vaurioitunut pahoin ojaanajossa Vehmaalla Vakka-Suomessa.

Kuljettajan mukaan auto oli alkanut heittelehtiä tiellä liukkauden takia ja suistunut lopulta ojaan. Kuljettaja loukkaantui sen verran, että hänet kuljetettiin sairaalahoitoon Turkuun.

Autolla oltiin menossa sammutustehtävään Taivassalon Kouvoistentielle. Siellä tulessa ollut omakotitalo paloi kauttaaltaan. Talon asukas pelastautui liekeistä ikkunan kautta, mutta hän oli hengittänyt runsaasti savua, kerrotaan poliisin tiedotteessa.

Elintapaohjaukseen, kuten ravitsemusneuvontaan, tarvittaisiin Suomessa runsaasti lisää resursseja. Esimerkiksi Päijät-Hämeessä on useita kuntia, joiden asukkaiden on käytännössä mahdotonta päästä perusterveydenhuollon kautta ravitsemusterapeutin puheille, sillä ravitsemusterapeutteja ei läheskään kaikissa terveyskeskuksissa ole.

Tarvetta olisi, sillä lihavuus on yksi suurimmista kansanterveydellisistä ongelmista ja sen määrä lisääntyy. Jos suomalaisten lihomista ei saada pysäytettyä, edessä voi olla miljardien lasku, joka muodostuu lihavuuden aiheuttamien sairauksien, kuten kakkostyypin diabeteksen kustannuksista.

Heinolalainen terveyskeskuslääkäri Satu Brinkmann on ottanut rutiinikseen jutella elintapa-asioista jokaisella vastaanotollaan, vaikka kukaan ei sellaiseen velvoita. Kaikki alkaa yksinkertaisesta kysymyksestä, mitä kuuluu. Vaikka akuutti vaiva ei suoraan liittyisi vaikkapa ylipainoon, Brinkmann pitää tärkeänä keskustella potilaan kanssa terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä laajemminkin, erityisesti pitkäaikaissairaiden potilaittensa kanssa.

– Olennaista on olla oikeasti kiinnostunut potilaan asioista sen sijaan, että arvostelisi, tuomitsisi ja heristelisi sormea. Pitää muistaa myös kysyä, mitkä asiat potilasta kuormittavat. Kuinka hän on nukkunut ja mikä on mieliala ja stressitilanne, Brinkmann sanoo.

Minulla on paljon potilaita, joiden lääkitystä on voitu vähentää tai jopa lopettaa kokonaan. Satu Brinkmann

Erityisesti kansantauteja, kuten kakkostyypin diabetesta tai verenpainetautia sairastavien potilaidensa kanssa Brinkmann käy joka kerta läpi samat kysymykset. Ne koskevat tupakointia, alkoholinkäyttöä, liikunta- ja ruokatottumuksia sekä univaikeuksia ja henkistä jaksamista. Jos elintavoissa on korjattavaa, lääkäri pyrkii tuuppimaan potilaitaan tekemään parempia valintoja.

Tarvittaessa tarjolla on ammattiapua, kuten liikunta- tai ravitsemusneuvontaa, joita molempia on Heinolassa muista päijäthämäläisistä kunnista poiketen hyvin tarjolla.

Elintapaohjaukseen sijoitetut eurot tuovat säästöjä

Lihavuus ja sen seurauksena usein puhkeava kakkostyypin diabetes uhkaa aiheuttaa Suomelle kahden miljardin euron lisälaskun vuoteen 2030 mennessä, mikäli tauti yleistyy nykyisellä tahdilla.

– Luku on tällä hetkellä tarjolla olevaan tietoon perustuva arvio, joka sisältää sekä terveydenhuollon kustannusmenot sekä työkyvyttömyyden kansantaloudelle aiheuttamat menetykset, tarkentaa StopDia-hankkeessa diabeteksen ehkäisymenetelmien kustannustehokkuutta tutkiva professori Janne Martikainen.

Vertailun vuoksi: summa on yli kaksinkertainen ammattikoulutukseen tälle vuodelle varattuihin euroihin nähden, yli kahdeksankertainen maahanmuuton kustannuksiin verrattuna, ja sillä kuittaisi 80 prosenttia liikenneväylien korjausvelasta.

– Lukuihin on luvassa tarkennusta ehkä noin vuoden kuluttua, kun saamme lisää tuloksia omasta tutkimuksestamme.

Vuonna 2016 käynnistyneessä StopDia-tutkimushankkeessa pyritään luomaan mahdollisimman kustannustehokas malli diabeteksen ennaltaehkäisyyn.

– Jos meillä olisi rahaa loputtomasti, tarjoaisimme kaikille diabeteksen riskiryhmään kuuluville personal training -palvelua. Koska ei ole, täytyy miettiä kustannustehokkaampia keinoja, tutkimuspäällikkö Jaana Lindström Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kertoo.

Tällä hetkellä selvitetään, millaisia tuloksia saadaan ryhmäohjauksella ja miten mobiilisovellus toimii elämäntapamuutosten tukena. Ajatus on, että ennaltaehkäisyyn sijoitetut eurot tuottavat myöhemmin hedelmää pienempinä terveydenhoitokuluina ja harvempina sairauspoissaoloina.

Tarkkaa tietoa siitä, kuinka paljon rahaa ennaltaehkäisyyn tarvittaisiin, ei vielä ole.

– Tässä vaiheessa voidaan kuitenkin todeta, että lisäpanostuksia tarvittaisiin merkittävästi lisää, Martikainen sanoo.

Eroon lääkkeistä ja lisäenergiaa päivään

Lääkäri Satu Brinkmann tekee yhdessä kaikkien pitkäaikaissairaiden potilaidensa kanssa hoitosuunnitelman, johon kirjataan lääkärikäyntien lisäksi potilaan omat tavoitteet ja ne asiat, joita potilas itse voi ja haluaa tehdä terveytensä eteen. Suunnitelma käydään elintapaosioineen joka vastaanotolla läpi, ja sitä päivitetään tarvittaessa.

– Olen suorastaan riemastunut siitä, kuinka toimiva tämä systeemi on. Minulla on paljon potilaita, joiden lääkitystä on voitu vähentää tai jopa lopettaa kokonaan, kun elintapoja on saatu muutettua paremmiksi, Brinkmann sanoo.

Yrittäjä Sari Hutri-Lehtola on yksi Brinkmannin potilaista, joka on onnistunut muuttamaan elintapojaan parempaan suuntaan lääkärin lempeän kannustuksen tukemana.

– Olen nyt vuoden tai puolentoista ajan liikkunut säännöllisesti kaksi kertaa viikossa. Sitä ennen en liikkunut juuri ollenkaan, Hutri-Lehtola kertoo.

Hän sairastaa kakkostyypin diabetesta. Lisäksi hänellä on todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. Jokin aika sitten verenpainelukematkin olivat liian korkeat. Ne saatiin laskemaan liikuntaa lisäämällä.

– Liikunnan ansiosta pääsin verenpainelääkkeistä kokonaan eroon. Sain ihmeen paljon lisäenergiaa. Liikunta on sellainen ihmelääke, jota ei purkista saa, Hutri-Lehtola hehkuttaa.

Hutri-Lehtolalla on myös ylipainoa, mutta siitä eroon pyristeleminen ei ole tällä hetkellä ykköstavoite. Sen sijaan tavoitteena on omaksua terveellisempiä elintapoja pikkuhiljaa.

– Ravitsemussuunnittelijan kanssa olen lähtenyt liikkeelle siitä, että opettelen syömään säännöllisesti, mikä on diabeteksen takia tärkeää. Aikaisemmin jätin aamupalan kokonaan väliin, hän kertoo.

Elintapaneuvonnan ammattilaisia tarvitaan lisää

Elintapaneuvontaa on kunnissa tarjolla vaihtelevasti. Paljon on myös yksittäisten lääkäreiden ja hoitajien harteilla. Lääkäri Satu Brinkmannin mukaan ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on saada elintapa-asioiden puheeksi ottaminen rutiiniksi ja kannustavaksi.

Samoilla linjoilla on Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän (PHHYKY) yksikköpäällikkö Risto Kuronen. Hän valmistelee parhaillaan maakuntauudistuksen suunnittelussa työryhmänsä kanssa ehdotusta terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen rakenteesta, johon osaltaan liittyy myös sairauksien ennaltaehkäisyyn panostaminen.

– Koko hyvinvointiyhtymän alueella tuetaan myös Heinolassa hyväksi todetun pitkäaikaissairaiden terveys- ja hoitosuunnitelman käyttöönottoa, Kuronen kertoo.

Siis saman, jonka pohjalta Brinkmannkin elintapa-asioita lähestyy.

– Uskon, että lääkärit ja hoitajat kyllä näkevät tehtäväkseen olla tukena elintapamuutoksissa, mutta ikävä kyllä käytännössä, kun ajasta on puute, nämä elintapa-asiat voivat tippua vastaanottokäynneiillä käsiteltävistä asioista ensimmäisinä pois, Kuronen toteaa.

Puutetta on myös elintapaohjauksen muista ammattilaisista. PHHYKY:llä on perusterveydenhuollossa vain kaksi ravitsemusterapeuttia. Toinen palvelee ikäihmisiä ja toinen ainoastaan Lahden alueella. Näin ollen vaikkapa työikäisen asikkalalaisen ei käytännössä ole mahdollista päästä julkisen puolen ravitsemusterapeutin vastaanotolle, mikäli tämä ei ole erikoissairaanhoidon asiakas.

Ravitsemusterapeuttien määrän suhteen on toivomisen varaa valtakunnallisestikin: Suomen väkilukuun suhteutettuna perusterveydenhuollossa työskentelee yksi laillistettu ravitsemusterapeutti 80 000 asukasta kohden ja noin kaksi miljoonaa suomalaista asuu kunnissa, joiden perusterveydenhuollossa ei ole lainkaan ravitsemusterapeuttien virkoja.

Aikaisemmassa diabeteksen ehkäisy -tutkimuksessa suositellaan, että ravitsemusterapeuttien vakansseja pitäisi olla yli tuplamäärä nykyiseen verrattuna.

– Tämä on ehdottomasti asia, johon pitäisi saada parannusta, StopDia-hankkeen projektipäällikkö Jaana Lindström sanoo.

Pelkkä tieto ei riitä, vaan tarvitaan tsempparia

Sekä lääkäri Satu Brinkmann että potilas Sari Hutri-Lehtola ovat yhtä mieltä siitä, että tiedonpuute ei ole Suomessa syy kenenkään epäterveellisiin elämäntapoihin.

– Jos se tiedosta olisi kiinni, Suomessa olisi valtavan tervettä kansaa, Brinkmann sanoo.

– Joskus lääkäri vain sanoo ensimmäisenä, että "sinulla on ylipainoa, josta pitäisi päästä eroon". Kyllä jokainen ylipainoinen tämän tietää, eikä sen toteamisesta ole mitään hyötyä, Hutri-Lehtola lisää.

Brinkmannin mukaan elintapaohjauksen tavoite onkin motivoida, tukea ja kulkea rinnalla. Ainakin Hutri-Lehtolan kohdalla rinnalla kulkeminen on ollut tuloksellista.

– Liikuntaneuvoja vei minut ihan konkreettisesti lenkille. Se, että nyt liikun säännöllisesti on kyllä ihan sen liikuntaneuvonnan ansiota. Kyllä aikuinen ihminenkin joskus tarvitsee motivointia ja pientä potkua, hän sanoo.

Monia Brinkmannin potilaita on riittänyt motivoimaan lääkärin kanssa vastaanotolla käydyt keskustelut, eikä erilliselle elintapaohjaukselle ole ollut tarvetta.

– Se että rutiinisti kysytään tietyt asiat, ja potilaat osaavat odottaa niitä kysymyksiä, pikkuhiljaa alkaa tulla kommentteja, että "hei, mä lopetin tupakoinnin tai että nyt on korkki kiinni", Brinkmann kertoo.

Yksi ihminen on kuollut Keravan rautatieasemalla käydyn joukkotappelun seurauksena, kertoo poliisi. Uhrin epäillään kuolleen väkivallan seurauksena.

Poliisi kertoi myöhemmin sunnuntaina ottaneensa tapahtuman takia kiinni vuonna 1986 syntyneen miehen ja vuonna 1981 syntyneen naisen. Esitutkinnan mukaan uhri, vuonna 1962 syntynyt mies kuoli naisen ja miehen yhdessä tuumin tekemiin toimiin.

Poliisi kertoo saaneensa sunnuntaina aamuyöllä tehtävän useamman henkilön tappelun takia. Tapahtumapaikalta löytyi tiedottomassa tilassa ollut ihminen, jolle epäillään tehdyn väkivaltaa. Elvytyksestä huolimatta uhri kuoli.

Yllämainitut kaksi ihmistä otettiin pian tapahtuman jälkeen kiinni tapahtumapaikalta.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen yleisjohtaja, komisario Mikko Kiiski ei tässä vaiheessa tutkintaa vahvista, kuinka paljon tappelussa oli osallisia.

– Alustavan käsityksen mukaan on ollut useita henkilöitä. Sitä tarkennetaan ja pyritään luomaan poliisille kuva tapahtumien kulusta, Kiiski kertoo.

Kaikkiaan Kiiski pitää kuolemaan johtanutta joukkotappelua melko poikkeuksellisena tapahtumana.

– En pysty sanomaan, että tämä olisi täysin poikkeuksellista. Oma käsitys on se, ettei tämä ole mikään tyypillinen tapaus, Kiiski pohtii.

Vanaja-kaira on tuttu kymmenille tuhansille suomalaisille pilkkijöille. Sitä myytiin myös ulkomaille, kuten Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan. Vanaja-kairojen valmistus sai alkukipinän Vanajan autotehtaalla Hämeenlinnassa. Työporukassa oli iso joukko pilkkimiehiä, mutta tuohon aikaan kunnon jääkairoja ei tahtonut saada mistään.

Aluksi Reijo Aaltonen valmisti Asseri-isänsä kanssa Vanaja-kairoja omakotitalon alakerrassa. Myöhemmin kairatehtaalle valmistui oma halli Mäkelän teollisuusalueelle Hämeenlinnassa. Vuosien varrella kairaa kehitettiin niin, että sitä oli helpompi tehdä ja teroittaa. Uudemmissa malleissa terän purevuus ja kestävyys olivat aiempaa parempia.

– Vuosien varrella kierukan malli muuttui paljon ja terän mallissa tapahtui valtavia muutoksia. Joka ainoa kaira on terältään vähän erilainen.

Puukapulasta vintiläkairaan

Vanhimmissa malleissa oli puukapula, jolla kairaa väännettiin. Myöhemmin kairoihin tuli hirsinäveristä eli käsikäyttöisistä puuporista kehitetty vintilä, joka nopeutti pilkkiavannon tekemistä, Reijo Aaltonen esittelee liki parinkymmenen erilaisen kairan rivistöä.

– Jos jää on pehmeää monikerrosjäätä, minä otan aina ensimmäisenä vanhan puukapulakairan. Sitä pystyy nostamaan ja painamaan, sillä jaksaa vääntää.

– Hyvässä jäässä vintiläkaira on ehdottomasti nopeampi. Se vetää koko ajan. Mutta jos jäässä on seassa vähänkin pehmeää jäätä, vintiläkaira puree siihen kiinni ja jää jumiin.

Älä hakkaa kairalla jäätä!

Jo kairan teroittaminen vaatii ammattimiestä. Pelkästään kairan lyöminen jäähän pilaa terän, eikä tee se itse -mieheltä teroitus onnistu, varoittaa Reijo Aaltonen. Jotta kaira purisi jäähän hyvin, terän täytyy olla oikeanmallinen.

– Kairan teroittamista ei pysty opettamaan, se täytyy opetella kantapään kautta.

Oikeaa terän asentoa varten Reijo Aaltosella on kotinsa työpajassa "kuppi", jolla terän asento voidaan tarkistaa.

Kairakokoelma kertyi vaihdokeista

Reijo Aaltoselle kertyi kattava kokoelma Vanaja-kairoja, kun pilkkimiehet halusivat vaihtaa kairansa uudempiin malleihin.

– Ne ovat vuosien aikana kertyneet. Nämä ovat niin sanottuja vaihtokairoja. Kaverit halusivat nuorempia malleja ja ne ovat jääneet nurkkiini. Olen halunnut säilyttää ne sen takia, että tästä nähdään jääkairan kehittyminen.

Reijo Aaltonen myöntää olevansa ylpeä museolle lahjoitetusta kairarivistöstä.

– Siinä on minun ja isäni vuosien elämäntyö. Nämä kuuluvat museoon. Jos minä kuolen, mitä perikunta tekee näillä? Minä tunnen nämä kairat, niiden iän ja erot, ei ole muita, Aaltonen pohdiskelee.

Vanaja-kairan valmistus Hämeenlinnassa päättyi vuonna 1987, kun Reijo Aaltosen isä tuli eläkeikään ja kairatuotanto myytiin Rapalalle. Kauppasopimus määritti, etteivät myyjät saaneet jatkaa kairojen tekemistä viiteen vuoteen. Vuonna 1992 tuotanto alkoi uudelleen Veto-merkkisenä.

Kehitystyötä kilpailijan kanssa

Vanaja-kairan kanssa samoilla markkinoilla oli myös heinolalainen UR-kaira. Aaltonen muistelee, että Uuno Rantasen kanssa kilpailtiin ja tehtiin omalla tavalla yhteistyötä. Parannusten etsimisessä ei syytetty toista kopioinnista: hyvät ideat satoivat pilkkimiesten laariin parempina kairoina.

Kairojen paremmuus testattiin SM-pilkkikisoissa: kenen tekemä kaira oli pilkkimestarilla, sen kairat kävivät kaupaksi ja tämä näkyi seuraavan vuoden myyntitilastossa.

Reijo Aaltonen harmittelee, että pilkkimisen suosio on hiipunut. Kun parhaina vuosina SM-pilkissä saattoi olla 7 000 kilpailijaa, nyt yli tuhat osanottajaa on jo hyvin. Muutenkin pilkkiharrastuksen väheneminen näkyy.

– Nuoriso ei lähde enää jäälle. Se on heidän mielestään liian kylmää. 1950-luvulla jäältä lähdettiin hakemaan viikolle ainakin yhden päivän ruokakalat. Nykyään harrastetaan enemmän verkkokalastusta ja uistelua.

Kattava kokoelma kalastusmuseolle

Reijo Aaltonen katsoi, että nyt oli sopiva aika luovuttaa Vanaja-kairakokoelma Suomen kalastusmuseolle. Sitä ollaan perustamassa Riihimäelle Suomen metsästysmuseon yhteyteen. Suunnitelmat kalastusmuseosta etenevät, kun sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että maa- ja metsätalousministeriö ovat näyttäneet museolle vihreää valoa asettamalla sille selvitysmiehen.

Suomen Kalastusmuseoyhdistyksen toiminnanjohtaja Ari Lappalainen on iloisesti yllättänyt Aaltosen tekemästä lahjoituksesta. Erityisen arvokkaaksi lahjoituksen tekee se, että jokaisesta kairasta on tarkat tiedot valmistusvuosineen ja ominaisuuksineen. Lappalainen visioi jo, että kairat tulevat museossa nähtävillä sarjana.

– Tämä määrä yllätti kyllä minut. Tässä näkyy hyvin jääkairojen kehityskulku, tosi hieno kokonaisuus, ihastelee Ari Lappalainen.

Erämuseon yhteyteen Riihimäelle

Vuonna 1978 perustettu Suomen Kalastusmuseoyhdistys on tehnyt 30 vuotta työtä kalastusmuseon eteen. Nyt se on toteutumassa, kun Riihimäelle on perusteilla erämuseo. Siihen yhdistettäisiin kalastusmuseo ja nykyinen metsästysmuseo. Selvitystä museoista odotetaan keväällä, kertoo toiminnanjohtaja Ari Lappalainen.

Kalastusmuseota varten kokoelmissa on jo 50 000 esinettä, 60 000 valokuvaa, arkisto ja kirjasto. Tavoitteena on koota perusnäyttelyt meri-, joki- ja järvikalastuksesta sekä vaelluskaloista. Näyttelyitä on tarkoitus elävöittää pienoismalleilla. Vaihtuvissa näyttelyissä ensimmäisten teemojen joukossa on pilkkikalastus.

– Toivottavasti saamme lisää kalastusaiheisia valokuvia. Voimme digitoida kuvat, jolloin ihmiset voivat pitää alkuperäiset kuvat itsellään. Myös uhanalaisia arkistoja otetaan mielellään vastaan.

– Vieheitä meillä on, mutta keräilijöillä on varmasti kattavampia kokoelmia. Näitäkin me olemme valmiina ottamaan vastaan ja laittamaan julkisesti esille, jatkaa Lappalainen.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi selvittää parhaillaan, uhkaako sen kuljettajatiedot-nettipalvelu ihmisten tietosuojaa ja tietoturvaa.

Palvelussa pystyy hakemaan nimi-, kotipaikka tai henkilötunnushaulla kenen tahansa ajokorttitiedot ilmaiseksi.

Vastaavat tiedot ovat olleet saatavilla jo aikaisemminkin, mutta nettipalvelu on toiminut tämän muotoisena heinäkuun alusta alkaen.

Sunnuntaina Trafi päätyi kuitenkin sulkemaan sen. Syynä on ihmisten huoli siitä, että heidän yksityisyytensä vaarantuu palvelun takia.

– Lähdemme siitä, että palvelu on lainmukainen ja tietoturva sekä tietosuoja-asiat ovat asianmukaisesti huomioitu. Mutta kun huomioita ja väitteitä esitetään, haluamme suhtautua niihin vakavasti, Trafin toimialajohtaja Janne Huhtamäki kertoo.

Huhtamäen mukaan ilmaiseksi netistä saatavat ajokortiedot herättivät keskustelua jo loppukesällä, mutta tällä viikolla aihe sai uutta ponniketta, kun esimerkiksi Tekniikka & Talous, Kauppalehti ja Iltalehti uutisoivat siitä.

Huhtamäki myöntää, että viikonlopun aikana on tullut "jonkun verran palautetta".

– Ihmiset eivät pidä hyväksyttävänä sitä, että heidän ajokorttitietonsa näkyy palvelussa, hän kiteyttää ihmisten päähuolenaiheen.

Trafilla on velvollisuus kertoa, onko henkilöllä a-, b- tai c-luokan ajokortti tai löytyykö vaadittava pätevyys, jos henkilö työskentelee ammattikuljettajana.

Ajo-oikeuteen liittyvät tiedot on määritelty laissa julkisiksi.

– Lainsäätäjä on erikseen ottanut tähän kantaa ja todennut, että tällainen palvelu on tarpeen: esimerkiksi autonvuokrasta tai autoliikkeiden esittelyautojen koeajoa varten, Huhtamäki toteaa.

Trafin palvelu antaa siis mahdollisuuden varmistaa henkilön ajo-oikeuden voimassaolon ajokortin lisäksi.

Palvelu helpottaa myös ammattiliikennettä harjoittavia bussi- tai taksiyrityksiä, jotka voivat tarkistaa viranomaisen rekisteristä työntekijänsä pätevyyden.

Trafi pyrkii palauttamaan palvelun nopeasti

Huhtamäki ei osaa sanoa, kuinka suosittu nettipalvelu on ollut ennen tämänviikkoista uutisointia. Hän arvelee, että asia on voinut jäädä ihmisiltä osin huomaamatta.

Nyt tulleen palautteen takia Trafi kuitenkin arvioi palvelun teknistä toimivuutta ja tietosisältöä uudelleen. Tämän ajan nettipalvelu on poissa käytöstä.

– Katsomme, että meillä on vastaus kaikkiin huolenaiheisiin, joita meille on esitetty, Huhtamäki sanoo.

Huhtamäen mukaan selvitystyöhön tuskin menee kauaa.

– Vastaavat tiedot ovat olleet julkisia jo pitkään, joten uskoisin, että pystymme palauttamaan palvelun kohtalaisen nopeasti.

Vaikka nettipalvelu onkin tällä hetkellä pois käytöstä, ajokorttitiedot voi yhä selvittää myös esimerkiksi puhelimitse.

Kuten myös netissä, tällöin pitää osata yksilöidä henkilö, kenen tietoja haluaa. "Massaluovutusta" Trafi ei tee, Huhtamäki korostaa.