Sininen kuutio liikkuu tietokoneen näytöllä ensin ylöspäin, tipahtaa alas ja pyörähtää lopulta sivulle. 8.- luokkalainen Veeti Hautala on kirjoittanut tietokoneelle komennon, joka saa kuution liikkumaan hänen haluamallaan tavalla.
– Tämä on testitaso, missä kokeillaan, miten hahmot saisi liikkumaan oikeissa tilanteissa. Ei se ole vaikeaa, pitää vain muistaa, miten koodi kirjoitetaan, Hakala selittää.
Kajaanin Keskuskoulun mediapajassa on kymmenen oppilasta, jotka istuvat koulupäivän jälkeen nenät tiukasti kiinni tietokoneen ruudussa.
Kerhossa opetellaan suunnittelemaan ja tekemään pelejä nykyaikaisilla välineillä ja ohjelmilla, kuten UNITY-pelimoottorilla, joka on yleisesti käytössä pelialan yrityksissä.
– Pelimoottori on kuin Lego-setti. Se on valmis paketti, jonka voit kasata itsellesi. Kaikkea ei tarvitse vääntää yksin, vaan valmiin muotin ympärille voi rakentaa mitä haluaa, kertoo insinööriopiskelija Ville Haka Kajaanin ammattikorkeakoulusta.
6. -luokkalainen Venla Österberg on kiinnostunut koodaamisesta. Hän ei ole kuitenkaan vielä varma, tuleeko hän työskentelemään pelialalla tulevaisuudessa.Abdullahi Mohammed / Yle
Kerhon tutorina Haka opettaa koululaisille ohjelmoinnin perusteita, koodaamista. Hän kirjoittaa koodin näytölle, seuraa oppilaiden työskentelyä vierestä ja vastaa kysymyksiin – joita tulee paljon.
– Ennen kaikkea he oppivat tiimityötaitoja, koska pelit tehdään ryhmissä. Heti ensimmäisellä kerralla he rupesivat suunnittelemaan pelejä ja yhdistelemään ideoita, luokanopettaja Anne Kallunki kertoo.
Tulevaisuuden pelintekijöitä?
Kerhossa aloitettu pelien suunnittelu ja tekeminen voi antaa koululaisille kipinän lähteä opiskelemaan alaa tulevaisuudessa. Se on myös pidemmän aikavälin tavoite. Esimerkiksi koodareista on jo nyt huutava pula Suomessa, ja yritykset kilpailevat työntekijöistä jopa enemmän kuin asiakkaista.
– Jos saamme jo ala- tai yläkoulun aikana pohjan pelisuunnittelulle, oppilaat voivat innostua alasta niin paljon, että jatkavat ammattikorkeakouluun ja saavat itselleen ammatin, Keskuskoulun vararehtori Pasi Auvinen sanoo.
Koululaisten tekemiä pelejä tullaan esittelemään muille koululaisille mahdollisesti myöhemmin järjestettävillä pelimessuilla.Abdullahi Mohammed / Yle
6. -luokkalainen Venla Österberg on kiinnostunut koodaamisesta. Hän on tehnyt pelejä aikaisemmin kotona Scratchilla, joten hän halusi opetella lisää kerhossa.
– Meidän ryhmä on suunnitellut tasohyppelypeliä, jossa pelaaja kerää samalla tiettyjä asioita. Ehkä ne ovat timantteja, mutta se ei ole vielä varmaa, Österberg kertoo.
Veeti Hakalan ryhmän suunnittelemassa pelissä selvitetään erilaisia mysteereitä ja kuljetaan kartan läpi.
– Se on kaksiulotteinen tasohyppelypeli, missä on syvempi tarina. Sellaisia pelejä ei ole hirveän paljon, videopelejä vapaa-ajallaan paljon pelaava Hakala sanoo.
Oppia ammattilaisilta
Pelisuunnittelukerhoja on Kajaanin kouluissa yhteensä viisi. Niissä pelien suunnittelua ja tekemistä opettelee lähes 50 peruskoululaista. Samalla oppilaat tutustuvat pelialan yrityksiin ja siihen, mitä kaikkea osaamista alalla tarvitaan.
– Siellä oli graafikoita, koodareita ja niitä, jotka tekevät ääniä. Yllätyin siitä, miten normaali työpaikka se oli. Siellä oli paljon tietokoneita, mutta ei mitään ihmeellisiä huippuelektroniikkajuttuja, Venla Österberg kertoo.
Keskuskoulun kerhossa pelejä suunnittelevat ja tekevät oppilaat ovat 5.–8. -luokkalaisia.Jarmo Nuotio / Yle
Erilaisia koodaamiseen ja ohjelmointiin keskittyneitä kerhoja on ympäri Suomea. Esimerkiksi valtakunnallisesti toimiva Suomen Tiedekoulu Oy järjestää lapsille maksullista tiede- ja teknologiaopetusta 30 toimipisteessä eri puolilla maata.
Harvoissa lapsille suunnatuissa koulutuksissa kuitenkaan suunnitellaan pelejä kuin ammattilaiset – siinä mielessä Kajaanin kerhot ovat poikkeuksellisia.
Österberg haluaa työskennellä graafikkona, jos hän edes päätyy pelialalle. Veeti Hautalan suunnitelmat ovat jo selvät.
– Tulin kerhoon, koska pelien tekeminen kiinnostaa minua. Ehdottomasti ajattelen, että siitä tulee myöhemmin myös ammatti, Hautala vakuuttaa.
Onko tässä ratkaisu koodaripulaan? Jutun keskusteluosio on auki kello 22.00 saakka.
Kiirastorstain hyvä ajokeli oli houkutellut suuren osan pääsiäisen matkustajista tien päälle jo torstaina, tieliikennekeskuksesta arvioitiin.
Pääsiäisen tieliikenteessä ei ole selvitty vailla kuolonuhreja. Keski-ikäinen mies kuoli henkilöauton törmättyä hirveen Lappeenrannassa pitkäperjantain iltana, pelastuslaitos kertoi.
Päijät-Hämeessä Hartolassa noin 50-vuotias mies on loukkaantunut vakavasti törmättyään mönkijällä sekä puuhun että kiveen. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että miehen epäillään olleen juovuksissa. Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena. Pelastuslaitos sai ilmoituksen onnettomuudesta noin kello yhdeksältä illalla.
Kiirastorstaina puolestaan kuoli Nurmijärven Klaukkalassa alaikäinen poika mopon ja henkilöauton kolarissa. Samoin torstaina menehtyi mies, kun hän oli saanut vakavia vammoja törmättyään moottoripyörällä auton perään Sipoossa Lahdenväylällä.
Pitkäperjantaina oli eniten autoja maanteillä heti puolenpäivän jälkeen. Vilkkaimmat tieosuudet olivat tutusti valtatiet 3, 4, ja 5 pohjoisen suuntaan. Pahemmin ei ruuhkautunut perjantaina myöskään valtatie 9:n liikennesumppu Tampereen ja Oriveden välillä.
Päiväkoteja uhkaa työvoimapula, koska hakijamäärät lastentarhanopettajakoulutukseen ovat romahtaneet. Koko Suomessa alan hakijamäärä putosi 40 prosentilla vuosien 2013-2018 aikana. Itä-Suomessa hakijamäärä putosi samana ajanjaksona vielä enemmän, 60 prosenttia, uutisoi Sunnuntaisuomalainen.
Itä-Suomessa ilmiötä selittää osin Savonlinnan kampuksen lakkauttaminen ja koulutuksen siirto Joensuuhun. Opettajankoulutus lakkautettiin Savonlinnassa syksystä 2018 alkaen. Lakkauttamista perusteltiin muun muassa sillä, ettei Savonlinna houkuttele tarpeeksi opiskelijoita.
Tämän kevään yhteishaussa varhaiskasvatuksen koulutukseen hakeneita oli Itä-Suomen yliopistossa 323, vähemmän kuin kertaakaan tällä vuosikymmenellä. Pudotusta vuoden takaisesta oli seitsemän prosenttia.
Lastentarhanopettajakoulutuksen aloituspaikkoja lisättiin työvoimapulan takia 2010-luvun alussa. Vuonna 2013 hakijamäärät olivat paikkalisäyksen vuoksi suurimmillaan. Tämän jälkeen hakijamäärät ovat jatkuvasti vähentyneet.
Yliopiston mukaan hakijakadossa on kysymys muun muassa valtakunnallisesta trendistä sekä yliopistojen ja koulutusalojen kilpailusta.
Heikko vetovoima vaikeuttaa Itä-Suomen päiväkoteja vaivaavaa työvoimapulaa.
Vetovoimaa lisätäkseen Itä-Suomen yliopisto on aloittamassa varhaiskasvatuksen maisteriohjelman syksyllä 2020, se pätevöittäisi esimerkiksi päiväkodin johtajaksi.
Yliopisto aikoo myös avata avoimen yliopiston kautta mahdollisuuden päästä varhaiskasvatuksen koulutukseen vuoden 2020 haussa.
Pastori Saara Palmunen asettelee varovasti kastekynttilää keskiajalta lähtöisin olevan kastemaljan viereen. Malja on niin iso, että veteen on aikoinaan voitu upottaa vauva kokonaan. Nykypäivän kasteita varten vanhan maljan päälle on valettu tinasta pienempi astia, josta vettä kauhaistaan kämmenellä vauvan pään pesuun.
700-vuotias, kauniisti koristeltu ja intiimin pienikokoinen Maarian kirkko on Turun suosituimpia kastekirkkoja. Kastetilaisuuksia järjestetään Turussakin entistä vähemmän. Viime vuonna kastettiin enää 51,5 prosenttia ikäluokasta, kun vuonna 2001 luku oli vielä 79 prosenttia. Viime vuonna Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän alueella syntyi 2 044 lasta ja heistä kastettiin 1 113.
Saara Palmusen mukaan yksi syy on väestörakenteen muuttuminen.
– Lapsen saaneet eivät kuulu kirkkoon tai he tunnustavat muuta uskontoa.
Kirkon tutkimuskeskuksen helmikuussa toteutetun kastekyselyn mukaan iso syy kastamattomuudelle on, etteivät vanhemmat halua tehdä päätöstä kasteesta tai kirkkoon kuulumisesta lapsen puolesta. Yli puolet vanhemmista ei myöskään tunne itseään uskonnollisiksi. Samoin jos toinen vanhemmista vastustaa kastetta, sitä ei toimiteta.
Yhteisöllisyydellä ei perheillä ole enää ole niin suurta merkitystä kuin aiemmin. Toisaalta kirkkoon taas halutaan liittyä juuri kasteen takia.
– Monista tuntuu tärkeältä jatkaa suvun perinteitä. Suvussa saattaa esimerkiksi olla useilla sukupolvilla käytössä ollut kastemekko tai kastemalja, selventää Saara Palmunen.
Asuinpaikka vaikuttaa kasteeseen
Kastettavien määrän väheneminen on huolestuttanut kirkkoa jo vuosia. Kirkon tutkimuskeskuksen kastekyselyssä asuinpaikka nousi kastamiseen tärkeimmäksi vaikuttavaksi tekijäksi.
Helsingissä lapsi jää todennäkoisimmin kastamatta. Helsinkiläisistä lapsista kastetaankin enää runsaat 40 prosenttia. Pienemmillä paikkakunnilla luvut ovat isommat, esimerkiksi runsaan kahdentuhannen asukkaan Pyhärannassa kastetaan 90 prosenttia ikäluokasta.
Tampereella alettiin vuonna 2012 järjestää Aamukaste-yhteiskastetilaisuuksia, jonne kutsuttiin kastettavaksi seurakunnan jäsenten lapsia. Heitä ei aikoinaan oltu kastettu erinäisistä syistä. Yleensä toinen vanhemmista ei kuulunut kirkkoon, eikä lasta haluttu kastaa.
Aamukaste-yhteiskastetilaisuudessa seurakunta järjestää tilat, lainaa kastemekon, hankkii tarvittaessa jopa kummit ja tarjoaa juhlaväelle kakkukahvit.
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä kutsu lähti 1500 lapselle, joiden vähintään toinen vanhempi kuuluu kirkkoon. Ensimmäiseen yhteiskasteeseen Turun tuomiokirkossa huhtikuun alussa osallistui parikymmentä lasta, pääasiassa 2–6-vuotiaita.
Lapset päättävät itse
Raisiolaisen Kivisaaren perheen kuopus pukeutui ristiäispäivänään isoäidin isänisän äidin vuonna 1901 valmistamaan kastemekkoon. Perheelle oli itsestään selvää kastaa lapset.
– Haluamme lapsille kristillisen kasvatuksen ja kaste on yksi kristinuskon peruste, sanoo Ilona Kivisaari.
Kastettavan lapsen kummeiksi valittujen pitää kuulua kirkkoon ja tähän ongelmaan törmää moni vanhempi.
Atte ja Ilona Kivisaari toivovat poikiensa Elielin ja Emilin pysyvän isoinakin kirkon jäseninä.Tarja Hiltunen / Yle
– Oli hankala löytää kummeja, kun ystäviä ja sukulaisia on kirkosta eronnut. Onneksi molemmille lapsille on kuitenkin löytynyt hyvät kummit, iloitsee Atte Kivisaari.
Lapsi voi saada kummeja myös nimiäisjuhlissa. Salolaisen Suurnäkin perheen vanhemmat eivät kuulu kirkkoon, eikä kolmea tytärtä ole kastettu. Pirita Suurnäkki ei kuitenkaan halunnut lapsilleen kummeja.
– Meidän mielestämme kummit kuuluvat enemmänkin kastetoimitukseen. Lähipiirimme aikuiset tulevat tukemaan lapsiamme kummien tavoin.
Pirita Suurnäkki kirjoitti jokaisen tyttärensä nimiäisjuhlaan runon.Tarja Hiltunen / Yle
Kumpikaan perhe ei pane pahakseen, jos perheiden lapset haluavat kasvaessaan valita toisin kuin vanhempansa.
– Lapset saavat tehdä omat päätöksensä esimerkiksi rippikoulun käymisestä, sanoo Pirita Suurnäkki.
Pappia toivotaan nimiäisiin
Seurakuntien papeille tulee yhä enemmän pyyntöjä tulla siunaamaan lapsi nimiäisiin.
– Kyseessä saattaa olla kahden kulttuurin perhe, jossa kristitty vanhempi kokee tärkeäksi saada papilta siunauksen lapselle, sanoo pastori Saara Palmunen Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä.
Kirkko suhtautuu pyyntöihin varauksella, koska kaste on toinen kirkon pyhistä sakramenteista. Saara Palmusen mielestä kaste on muutakin kuin merkintä rekisterissä, mutta.
– Kyllä papin on melkein pakko sanoa, että siunaamatta en jätä, naurahtaa Palmunen.
Tänä keväänä eri puolilta Vaasan ja Kokkolan väliltä löytyneet hylkeenpoikaset ovat työllistäneet Markku Harjun villieläinhoitolaa poikkeuksellisen paljon. Norra Vallgrundissa toimivassa hoitolassa on käynyt jo viisi kuuttia, ja niistä kaksi on toimitettu muutamia päiviä sitten Korkeasaaren altaaseen, josta ne vapautetaan myöhemmin takaisin luontoon.
Pari viikkoa sitten yksi hoidossa olleista kuuteista aiheutti Markku Harjulle vakavan tulehduksen. Mitä oikein tapahtui?
– Käsittelin hyljettä kaksin käsin siten, että vain toisessa kädessä oli hanska ja toisessa ei. Tässä suojaamattomassa kädessäni sattui olemaan joku pieni avonaarmu, jonka kautta hylkeessä olleita bakteereja päätyi verenkiertooni. Hylje pääsi myös puraisemaan minua peukaloon, vaikkei siitä vammaa tullutkaan, Markku Harju muistelee.
Tämän jälkeen Harjun oikean käden nivelet, keskisormi ja myös polvi paisuivat valtaviksi ja käsi ja jalka menivät lähes toimintakyvyttömiksi. Kuume nousi lähelle neljääkymmentä ja tulehdusarvot lähes kahteen sataan. Siitä alkoi vielä nytkin jatkuva pitkä antibioottikuuri.
– Ja loppujen lopuksi päädyin sairaalapotilaaksikin useiksi päiviksi, sain suonensisäiset antibiootit. Vaikka tämä traanimyrkytyksen mahdollisuus olikin tiedossa, niin eihän sitä tämän ikäinen mies usko. Aika kovapäistä touhua, Harju naureskelee jälkikäteen.
Tältä näyttää traanikäsi, eli traanimyrkytys jota on jo hoidettu antibiooteilla jo kaksi viikkoa. Markku Harjun keskisormi turposi aluksi kolminkertaisen kokoiseksi ja tulehdus levisi myös polveen.Antti Haavisto/Yle
Hylkeenpyytäjien vanha vaiva
Aiemmin hylkeenpyytämisen ollessa varsin yleistä, oli myös tämä ns. traanisormi eli traanimyrkytys varsin tunnettu. Tuohon aikaan tarjolla ei ollut tämän päivän mukaisia hoitoja, ja koko sormi tai sormia saatettiin joutua leikkaamaan pois.
Tartunnan voi saada hylkeen puremasta tai käsitellessään vaikkapa kuollutta hyljettä suojaamattomin käsin. Tauti tarttuu jostain syystä kuitenkin vain suolaisen veden hylkeistä tai hylkeensukuisista eläimistä, kuten esimerkiksi merileijonista. Nimestään huolimatta infektiota ei kuitenkaan aiheuta hylkeen traani, vaan hylkeessä oleva bakteeri.
Mustasaaren Södra Vallgrundissa asuva biologi ja luontomatkailuyrittäjä Timo Lumme tuntee traanimyrkytyksen, vaikkei itse ole joutunut sitä kokemaan. Hänen puoleensa käännyttiin myös, Kun Markku Harju oli sairaalassa ja diagnoosista ei oltu heti varmoja.
Ennen vanhaan traanimyrkytyksen saanut hylkeenpyytäjä saattoi menettää infektiosta jopa sormensa. Markku Harjun se vei viikoksi sairaalaan ja pitkälle antibioottikuurille, mutta diagnoosin löytyminen otti aikaa infektion harvinaisuuden vuoksi.Antti Haavisto/Yle
– Kyseessä on Leptospira-bakteerin aiheuttama infektio. Esimerkiksi sormessa olevan haavan tai naarmun kautta verenkiertoon päästessään se voi aiheuttaa verenmyrkytyksen, kuten ennen hylkeenpyytäjien keskuudessa kävikin. Ennen sitä osattiin myös sen yleisyyden vuoksi varoa, mutta nykyään sitä ei enää samalla tavalla tunneta.
Samanlainen riski voi Lumpeen mukaan tulla kyseeseen myös jos kalaverkkoihin on uinut kuutti tai hylje, jota sitten irrotellaan.
– Viime vuosina pohjoismaissa on tavattu hylkeistä myös toista vaarallista Brucella-nimistä bakteeria. Tähän ryhmään kuuluvia bakteereja ihminen tosin voi saada muualtakin, mutta tämä hylkeissä oleva laji on nyt tullut pohjoismaihinkin. Jos siis kontakti hylkeen kanssa tulee, ja oireita ilmenee, on syytä selvittää onko kyseessä Leptospira tai Brucella-bakteeri, Timo Lumme muistuttaa.
Suomen Ruokaviraston mukaan yhtä brusellosiin eli Brucella-bakteerin aiheuttamaa tautimuotoa on tavattu vuonna 2014 myös harmaahylkeellä.
Hylje keskellä autotietä
Viime sunnuntaina monet autoilijat saivat hieraista silmiään, kun Mustasaaressa Björköbyn kylään vievän autotien keskellä lyllersi hylje. Ohikulkijat hälyttivät avuksi pelastuslaitoksen, ja palomiehet kävivät ensin neuvoja Markku Harjulta kysyttyään poimimassa hylkeen mukaansa.
Koska varmuutta kuutin kunnosta ja mahdollisesta loukkaantumisesta ei ollut, käytiin sitä varmuuden vuoksi näyttämässä myös Harjun villieläinhoitolassa, mutta se todettiin niin hyväkuntoiseksi ja kookkaaksi että se päästettiin takaisin mereen.
Mereltä muutaman sadan metrin päähän eksynyt kuutti seikkaili Mustasaaressa Björköbyntiellä, mutta se saatiin takaisin mereenMika Björklund
Kuuttien suuntavaisto voi olla vielä tietyssä vaiheessa niin heikko, että vedestä maalle eksymisiä voi tapahtua. Markku Harju kertoo, että joskus kuutti voi eksyessään ja emosta vieroittamisen jälkeen vaeltaa jopa kilometrejä väärään suuntaan.
– Tuo tieltä viimeksi löydetty kuutti oli hyvinkin yli 30-kiloinen ja todella äkäinen. Jos siis kuutin vaikkapa jäällä tai siellä tien varressakin sattuisi läheltä kohtaamaan, kannattaa pysytellä kaukana, sillä se saattaa olla todella nopea ja ärhäkkä, Markku Harju muistuttaa.
Timo Lumme sekä Markku Harju tietävät tosin kokemuksesta, että terveen hylkeen kohtaaminen kasvotusten luonnossa on harvinaista. Hylkeet ovat uteliaisuudestaan huolimatta varsin arkoja.
Onko sinulla minuutti aikaa parisuhteen hoitamiseen? Tee pikatesti: kuvittele, että puuhailette molemmat kotona omianne. Mikä on tunnelma? Rento ja hyväntahtoinen vai ahdistunut tai jopa vihamielinen? Testin tulos kertoo paljon suhteenne laadusta sillä hetkellä.
Vinkin antaja, pitkän linjan pari- ja perhetyön vetäjä Liisa Tuovinen myhäilee kahvipöydän ääressä kotonaan Järvenpäässä. Takassa loimottaa tuli ja vieressä istuu aviomies Pentti Tuovinen. Heidän ympärillään väreilee ystävällinen ilmapiiri.
Ystävällisyyttä Tuoviset haluavat tuoda myös toisten ihmisten parisuhteisiin.
– Meidän perusajatuksemme on, että ennen kun tarvitaan pariterapiaa olisi hyvä ystävystyä puolison kanssa. ystävyyden syventäminen on mahdollista, he sanovat.
Pariterapia oli outo ajatus vielä 1970-luvulla
Avioliittonsa alkuvuosien vaatimusten ja uhkatekijöiden keskellä rämpivä pariskunta toi parisuhdekurssit Yhdysvalloissa kuulemiensa ideoiden pohjalta Suomeen vuonna 1972. Asiansa tärkeydestä vakuuttuneet Tuoviset lähtivät toteuttamaan ideaansa nuoruuden innolla. Alku ei ollut kovin lupaava.
– Teimme varmaan kaikki mahdolliset virheet, Liisa Tuovinen naurahtaa.
Oli jotenkin ennenkuulumaton ajatus, että parisuhteesta puhuttiin toisten ihmisten läsnäollessa. Terapiassa ja muun muassa kirkon perheneuvonnassakin parin osapuolia hoidettiin yleensä erikseen. Ilmapiiriä kuvaa hyvin Liisa Tuovisen muistelu siitä, kunka eräs psykiatri sanoi, että kukaan ei voi hallita tilannetta, jossa pariskunta on yhtä aikaa paikalla.
Pentti ja Liisa Tuovinen viihtyvät yhdessä kotonaan Järvenpäässä.Mårten Lampén / Yle
Tuovisten vetämillä ensimmäisillä kursseilla tärkein oivallus oli, että ryhmään osallistujien täytyy saada olla siellä vain omana itsenään ja kumppaninsa puolisona. Ammattiroolit tai esimerkiksi ystävyyssuhteet toisiin osallistujiin haittaavat keskittymistä henkilökohtaisiin parisuhdeasioihin. Ryhmässä tapahtuvien keskustelujen lisäksi pariskunnat tarvitsevat aikaa kahdenkeskisiin, luottamuksellisiin keskusteluihin. Niihin voidaan kannustaa myös kurssilla annettavien tehtävien avulla.
Parisuhteiden ongelmat usein samoja sukupolvesta toiseen
Kyllähän me kaikki tiedämme, että keskustelu on parisuhteen hoitamisessa tärkein taito. Mutta se onkin helpommin sanottu kuin tehty, Tuoviset myöntävät.
– Jos on 15 vuotta pantannut jotain asiaa, johon liittyy vaikeita tunteita, niin pelottavaahan siitä on ruveta puhumaan. Useimmat meistä tarvitsevat tukea siihen, Liisa Tuovinen pohtii.
Liisa Tuovisen perhe- ja parityöstä kertova leikekirja on paksu.Mårten Lampén / Yle
Parisuhteita koskevat asenteet ovat viidessä vuosikymmessä muuttuneet paljon. Parisuhteissa kipuillaan kuitenkin hyvin samanlaisten asioiden kanssa kuin ennen. Keskusteluyhteyden katkeaminen tai sanattomat odotukset toista kohtaan kasvattavat etäisyyttä toiseen.
– Minä pitäisinkin viestintätaitojen opettelua ensisijaisena, kun omaa parisuhdetta lähdetään kehittämään, sanoo Pentti Tuovinen.
Seuraavat yksinkertaiset neuvot voivat auttaa keskustelussa alkuun.
1. Kehu kumppania
Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää. Muistele, miksi olet valinnut kumppanisi. On tärkeää huomata mikä kumppanissa ja hänen tavassaan olla on hyvää.
– Kaikkein tärkeintä on kertoa mikä meidän suhteessamme ja sinussa on minulle tärkeää. Yritetään pukea sanoiksi mistä olen kiitollinen ja mikä auttaa minua selviytymään päivästä.
Hyvien asioiden huomaaminen ja sanoittaminen vahvistavat parisuhdetta.
2. Kerro toiveistasi
Yllättävän moni meistä uskoo, että kumppani on ajatustenlukija. Suhteessa voi olla paljonkin puhetta käytännön asioista tai omista tekemisistä, mutta suhteeseen ja elämään liittyvistä odotuksista ja toiveista on paljon vaikeampi puhua.
– Hämmästyttävän vähän kerrotaan, mikä minulle olisi tärkeää arjessa ja yhdessäolemisessa. Odotuksista puhuminen on suuri riski, koska pelätään torjutuksi tulemista tai että toinen kokee sen kielteisenä arvosteluna.
Jos toisen toiveista ei tiedä, on vaikea käyttäytyä suhdetta tukevalla tavalla. Toisaalta kumppanin toiveiden kuuleminen ja niiden toteuttaminen voi olla hyvin palkitsevaa.
3. Rohkene puhua myös seksistä
Parisuhteesta puhuttaessa ei voi ohittaa seksuaalisuudesta ja seksistä puhumista. Ja se vasta vaikeaa onkin.
– Seksuaalisuus ja seksi liittyvät minuuden syvimpiin kerroksiin ja tunteisiin. Vaikka niistä pystyisi puhumaan jonkun muun kanssa, niin puolison kanssa se on paljon vaikeampaa asian herkkyyden vuoksi, sanoo Liisa Tuovinen.
Keskustelua seksistä ei kannata aloittaa töksäyttäen, eikä varsinkaan toista syyttäen. Rakentava keskustelu vaatii turvallista ja ystävällistä viritystä.
Pentti Tuovinen kannustaa hakemaan vertaistukea parisuhderyhmien tapaamisista:
– Ryhmässä voi havaita, ettei ole ongelmien kanssa yksin. Niitä on kaikilla. Kaikki voivat kehittää suhdettaan.
4. Hyväksy kumppanin erilaisuus
Parisuhteessa oleminen ei tarkoita, että puolisoiden pitäisi ihmisinä muuttua toistensa kaltaisiksi tai sellaiseksi, joksi puoliso haluaa. Käytöksen muuttaminen on eri asia kuin oman persoonan muuttaminen.
Vastarakastuneena toinen näyttäytyy vaaleanpunaisten silmälasien läpi täydellisenä. Kun ensihuuma hieman laantuu, alkaa suhteeseen sopeutuminen.
– On tärkeää ymmärtää, että me olemme kumppaneina erilaisia. Meillä on erilaiset taustat, mistä olemme tulleet suhteeseen. On mahdollista oppia ymmärtämään, millä tavalla erilaisuus vaikuttaa suhteeseen ja miten sen kanssa voi elää, sanoo Pentti Tuovinen.
Erilaisina kumppanit voivat täydentää toisiaan ja saada toisiltaan juuri sitä, mitä ovat aina halunneet saada. Toisaalta parisuhteessa usein se, mikä on tärkeintä, on myös vaikeinta. Jos esimerkiksi haluaa oppia läheisyyttä, se voikin olla kaikkein pelottavinta ja vaikeinta.
– Erilaisuus on sekä voimavara että törmäyskohta, Liisa Tuovinen lisää.
5. Vahvista sitä, mikä toimii
Parisuhdekeskustelut liittyvät usein suhteen ongelmiin. Jatkuva toisen arvostelu, moittiminen ja nalkutus syövät parisuhteen voimia ja onnellisuutta. Vähitellen ikävästä ja kireästä tunnelmasta voi tulla suhteen pysyvä olotila.
Liisa Tuovinen kannustaa pysähtymään yllättäviin hyviin hetkiin.
– Ratkaisu löytyy usein myönteisen poikkeuksen havaitsemisella ja vahvistamisella.
Esimerkiksi usein riitelevän parin kannattaa pysähtyä havainnoimaan sitä päivää, jolloin riitoja ei synny. Mitä silloin tehtiin eri tavoin kuin muina päivinä? Jos vastaus on, että edellisenä yönä on nukuttu hyvin, panostakaa lepoon. Jos taas selitys löytyy yhdessä vietetystä kivasta ajasta, lisätkää sitä elämäänne.
– Vahvistamalla suhteen toimivia asioita koko suhde voi parantua, Liisa Tuovinen kannustaa.
Sääkartat näyttävät varsin lupaavilta ainakin, jos pitää auringonpaisteesta. Korkeapaine vahvistuu Suomen yllä pääsiäisen jälkeen entisestään.
Ensi viikko on ennusteen mukaan todella lämmin ja aurinkoinen, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.
Lämpötilat ovat pääsiäisen pyhinä etelässä ja maan keskiosassa korkeimmillaan 15 asteessa. Pohjoisessa lämpötila on kymmenen asteen vaiheilla. Lämpötilat ovat viisi astetta keskimääräistä korkeampia.
Yle
Kevään lämpöennätys meni aiemmin tällä viikolla rikki Kemiönsaaressa, jossa mitattiin 19,3 astetta lämmintä.
– Lämpöennätys ei mene rikki pääsiäisen aikana, mutta ensi viikolla ehkä.
Sateita ei juuri näköpiirissä ole. Huomenna sunnuntaina kapea sadealue liikkuu Lapin yli ja voi myöhemmin päivällä liikkua maan keskivaiheille. Kotakorven mukaan sateet jäävät kuitenkin vähäisiksi. Myös maanantaina pohjoisessa liikkuu sateita.
Tiistaina sää lämpenee entisestään. Kotakorven mukaan sää on aurinkoista ainakin torstaihin asti. Lämpötilat ovat 15 asteen tuntumassa. Myös 20 astetta voidaan paikoin hätyytellä.
– Ainakin tiistaina päästään lähemmäs 20 astetta kuin 15 astetta, muotoilee Kotakorpi.
Viikon aikana myös yöt lämpenevät. Pakkasta on öisin ensi viikolla lähinnä enää Lapissa. Lämpenevät yöt edesauttavat myös lumien sulamista. Lapissa lunta on vielä yli puoli metriä ja paikoin idässä ja maan keskiosassa useita kymmeniä senttejä.
Ilmatieteen laitos on antanut ruohikkopalovaroituksen Etelä- ja Länsi-Suomeen. Varoitus kattaa laajasti koko rannikkoalueen Kymenlaaksosta aina Pohjanmaan maakuntaan asti. Sisämaassa Kanta-Häme ja Päijät-Häme kuuluvat myös varoitusvyöhykkeeseen.
Pohjoisemmassa Suomessa tilanne on toinen, koska maassa on vielä lunta.
– Kyllä tämä alkaa olla poikkeuksellisen kuivaa. Sadetta ei ole saatu aikoihin, sanoo päivystävä meteorologi Ari Mustala Ilmatieteen laitokselta.
Keväällä maastosta paljastuu lumen alta ensin ruohikkoa, joka on kuivaa ja helposti syttyvää. Ruohikkopalovaroitus tarkoittaa, että avotulen tekeminen on näillä alueilla kiellettyä.
Ohjeet ovat tänä vuonna tiukentuneet, sillä aiemmin varoitus ei sisältänyt suoranaista kieltoa avotulen tekemiseen. Pelastusviranomaiset päätyivät tiukentamaan määräystä, koska maastopaloja syttyy niin paljon.
– Maastopaloja syttyy herkästi varsinkin, jos kuivaa ruohikkoa on kulotettu. Siinä on kääntöpuolena, että tuli lähtee helposti karkuun sinne, minne sitä ei ole tarkoitettu. Sitten paikalle on kutsuttava palokunta.
Pääsiäiskokot ja risujen poltto kielletty
Pääsiäiskokkoja ei ruohikkopalovaroituksen aikana saa polttaa kuin poikkeustapauksissa. Silloin poltosta on sovittava etukäteen paloviranomaisten kanssa.
Myös risujen ja muun roskan polttaminen on varoituksen aikana kiellettyä. Mökkejään kesäkuntoon laittavilta vaaditaan siis malttia pihojen ja puutarhojen siivouksessa. Myös grillaamisessa kannattaa olla huolellinen ja pitää grillin kantta mahdollisimman paljon kiinni.
– Kannattaa huolehtia, ettei grillistä pääse lentämään kipinöitä maastoon, sanoo päivystävä meteorologi Ari Mustala.
Grilliruokien nauttimisen jälkeen grillin annetaan rauhassa jäähtyä ja sammua. Hehkuvia hiiliä ei kannata kipata kivenkoloon maastopalovaaran takia.
Kun taipalsaarelainen Ismo Marttinen lähti ensimmäisen kerran Saimaalle etsimään saimaannorpan pesiä, oli tämän äärettömän uhanalaisen eläimen tilanne lähellä täydellistä tuhoutumista. Arvioiden mukaan koko suurella Saimaalla asusti tuolloin alle 200 saimaannorppaa.
Silloin oli vuosi 1979. Ismo Marttinen oli Saimaan jäällä yhdessä isänsä Kaiku Marttisen kanssa. Tarkoitus oli etsiä saimaannorpan pesiä ja laskea pesien määrä. Niitä ei paljon löytynyt.
Saimaannorppa sai rauhassa elää ja lisääntyä Saimaalla 8 000 vuotta. Sitten ihminen oppi metsästämään tehokkaasti ja sai muutamissa vuosikymmenissä saimaannorpan lähes sukupuuton partaalle.
Vaikka saimaannorppa rauhoitettiin vuonna 1955, olivat kalastajien verkot, Saimaan pinnan vaihtelu ja ympäristömyrkyt vielä esteenä kannan lisääntymiselle.
Alkoi työ saimaannorpan hyväksi alkoi. Käytössä olivat monenlaiset ideat.
1980-luvun lopulla kokeiltiin esimerkiksi saimaannorpan tarhausta. Sillä haluttiin selvittää, voisiko norppa lisääntyä tarhattuna. Kokeilu ei toiminut.
Joensuun yliopistossa kokeiltiin parantaa loukkaantuneita norppia, mutta sekään ei onnistunut.
– Tämä vain kertoo, että tilanne oli niin toivoton, että kaikkea mahdollista oltiin valmiita kokeilemaan, pohtii Ismo Marttinen.
Kuutti, saimaannorpan poikanen kuvattuna pesälaskentojen yhteydessä huhtikuussa 2019.Ismo Marttinen
Kuollut kuutti
40 vuotta on kulunut Ismo Marttisen ensimmäisestä matkasta pesälaskentoihin Saimaalle. Koko ikänsä hän on asunut Lappeenrannan naapurikunnassa Taipalsaarella lähellä Suur-Saimaata ja saimaannorppaa.
Välillä on jo aihetta hymyyn, sillä neljän vuosikymmenen aikana saimaannorppien lukumäärä on melkein kaksinkertaistunut, ja kannan koko on nyt noin 400 yksilöä. Viime vuosien suojelutoimet, kuten rajoitettu verkkokalastus norppavesillä, ovat tuottaneet tulosta.
Ismo Marttisen lisäksi lukuisat vapaaehtoiset ja eri järjestöt tekevät työtä saimannorpan hyväksi. Kalastajat ovat hyvin lähteneet mukaan kalastusrajoituksiin ja yhä suurempi osa vapaa-ajankalastajista käyttää katiskaa, jonka loukkuun norppa ei joudu.
Ismo Marttinen kertoo, että kevään pesälaskennat alkavat nyt olla puolivälissä. Puumalan eteläpuoliselta Saimaalta on löytynyt laskennoissa kymmenkunta uutta poikasta.
Runsas viikko sitten löytyi Saimaan pohjasta myös yksi kuollut saimaannorpan poikanen eli kuutti.
– Niihin on aina ikävä törmätä. Kaikkien kuuttien kuolinsyy pyritään tutkimaan, jotta tiedettäisiin, miksi poikanen lopulta kuoli.
Kuutteja on joka vuosi kuollut kalaverkkoihin, mutta kuutti voi menehtyä myös muun muassa epäonnistuneen pesinnän tai kuutin heikon kunnon vuoksi.
Pesäsukellusten kehittäjä
Ismo Marttinen on tuonut norppatutkimukseen mukaan erityiset pesäsukellukset, jotka auttavat selvittämään pesinnän onnistumisen. Termi pesäsukellus kuulostaa ehkä jännältä, mutta käytännössä sukelluksella tutkitaan järven pohja pesän kohdalla.
Norppa pesii jään päällä olevaan lumikasaan. Pesän tuntumassa on avanto, jota kautta norppa käy etsimässä itselleen vedestä ravintoa.
– Kun jään päällä oleva pesä on sulanut ja pesän paikalla on enää pieniä avantoja, käymme järven pohjassa sukeltamassa. Näemme vähän, mitä pesinnän aikana on tapahtunut. Samalla näemme, jos kuutti ei ole syystä tai toisesta selvinnyt. Se löytyy kuolleena pesän kohdalta järven pohjasta, kertoo Marttinen.
Ismo Marttinen
Saimaannorpan vuoksi on tehty kaikki voitava
Viime vuosikymmenien suojelutyö on ollut varsin onnistunut, vaikkakin tulokset näkyvät melko hitaasti. Saimaannorppa tulee sukukypsäksi 4–7-vuotiaana, ja koska saimaannorppien lukumäärä on pieni, ei kannan kasvukaan ole kovin rivakkaa.
Saimaannorpan keinopesä, joka on punottu pajusta. Pesän kansi on puuta.Mervi Kunnasranta / UEF
Nykyisin Saimaalla on kaksi kansallispuistoa ja useita kokonaan rauhoitettuja alueita, joilla saimaannorpan pesimistä on haluttu turvata. Viime talvina lukuisat vapaehtoiset ovat tehneet vähälumisina talvina saimaannorpille apukinoksia, joihin norppa voi pesänsä tehdä. Niistä on tutkijoiden mukaan ollut selvä hyöty.
Norpalle on kehitetty jopa keinopesä, jos jonain talvena tulevaisuudessa ei tulisi lunta ollenkaan.
Ismo Marttinen on saanut isältään "verenperintönä" kiinnostuksen saimaannorpan suojeluun. Miehen mukaan toiminta kulkee suvussa, sillä Marttisen oma poikakin on kulkenut jo vuosia isänsä mukana pesälaskennoissa.Ville Toijonen / Yle
Tulevaisuus näyttää hyvältä
Saimaa on Suomen suurin järvi, joka erottui merestä jääkauden jälkeen. Silloin saimaannorppa jäi ikään kuin loukkuun Saimaaseen ja alkoi kehittyä omaksi lajikseen.
Aikoinaan saimaannorppaa esiintyi laajasti kaikkialla Saimaalla. Ihmisten toimien takia kanta romahti.
Vaikka kanta on pieni, on kesällä on mahdollista havaita saimaannorppa oikeastaan koko Saimaan alueella. Pikkuhiljaa saimaannorppa on levittäytymässä myös eteläisellä Saimaalla sijaitsevalle Pien-Saimaalle jopa Lappeenrannan edustalle saakka.
– En pitäisi mahdottomana nähdä norppaa Pien-Saimaalla, mutta harvinaista se olisi. Ja onhan kuolleita yksilöitä löytynyt Lappeenrannassa Lamposaaren lossin pohjoispuolelta, sanoo Marttinen.
Lappeenrantaa lähinnä olevat saimaannorpat ovat Joutsenon rannoilla. Saimaannorpan levittäytyminen koko Pien-Saimaan alueelle on kuitenkin tulevaisuudessa mahdollista.
– Jos ajatellaan, että nykyinen 400 yksilön kanta esimerkiksi tuplaantuisi, niin saimaannorppa voisi ihan hyvin uiskennella vaikka Lappeenrannan kaupunginlahdella, pohtii Marttinen.
Palkittu vapaaehtoinen
Ismo Marttinen työskentelee Lappeenrannassa kirjapainon asiakaspalvelupäällikkönä. Vapaa-aikanaan hän vastaa kansainvälisen ympäristöjärjestön WWF:n norpansuojelutyön käytännön toteutuksesta eteläisellä Saimaalla. Hän on myös WWF Suomen hallituksen jäsen.
– Se tuli täytenä yllätyksenä, vaikka tiedän, miten paljon säätiö on tehnyt hyvää saimaannorpan vuoksi. Kuitenkin tunnustus tavalliselle vapaaehtoiselle oli suuri yllätys, Ismo Marttinen sanoo.
Rahalle tulee käyttöä. Marttinen heittää karkean arvion, että vuosikymmenten aikana harrastukseen on kulunut helposti kymmenkertainen summa. Lisäksi hän on hankkinut kalustoa, jolla pääsee liikkumaan Saimaalla kesällä, talvella ja heikkojen jäiden aikaan.
– En uskalla edes laskea, miten paljon rahaa on kulunut.
Työpäivä kirjapainossa on ohi. On aika pakata tavarat ja lähteä tarkistamaan, löytyykö seuravasta pesästä kuutin hentoa karvaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ei irtisanoudu vanhoissa blogikirjoituksissaan esittämistään muotoiluista. Halla-aho kirjoittaa asiasta Facebookissa.
– Osa on ollut tyhmiä ja harkitsemattomia kommentteja. Osa on ollut sellaisia kommentteja, joita voi sanoa tavallisena tallaajana mutta ei poliitikkona. Ja osa on sellaisia juttuja, jotka kontekstistaan irrotettuna kuulostavat hurjilta mutta joissa on ollut ja on edelleen pointti, Halla-aho kirjoittaa.
Näin ollen puoluejohtaja katsoo, ettei voi irtisanoutua kirjoituksistaan kokonaisuudessaan.Halla-ahon vanhemmista, noin kymmenen vuoden takaisista teksteistä on kirjoittanut tällä viikolla esimerkiksi Helsingin Sanomat.
Kyse on teksteistä, jotka ovat herättäneet kysymyksiä Halla-ahon ihmiskäsityksestä. Halla-aho on myös tuomittu sakkoihin blogikirjoituksestaan. Korkein oikeus katsoi Halla-ahon syyllistyneen uskonrauhan rikkomiseen ja kiihottamiseen kansanryhmää vastaan vuonna 2012.
Vaihtoehdoksi jää mikrofonin poistaminen
Päivityksessä otetaan kantaa myös tapaukseen, jossa Helsingin Sanomien toimittajalta vietiin mikrofoni perussuomalaisten tiedotustilaisuudessa tämän kysyttyä Halla-ahon kirjoituksista.
Halla-ahon mukaan EU-vaaleja käsittelevää tilaisuutta ei voitu käyttää siihen, että kirjoituksia käydään yksitellen läpi.
– Vaihtoehdoksi jää se, että mikrofoni otetaan pois toimittajalta ja annetaan sellaiselle toimittajalle, jolla on jotakin päivän teemaan liittyvää kysyttävää, Halla-aho päättää.
Halla-aho ilmaisee kyllästyneensä vastaamaan kirjoitteluunsa aina vaalien alla, jolloin hänen mukaansa Scripta-blogi "löydetään uudelleen".
– Se, että toimittaja hyökkää minkä tahansa vaalin jälkeen saman sitaattilistan kanssa kimppuuni, on rituaali ja pakkoliike, ei sen kummempaa.
Heikot jäät ovat työllistäneet viime viikkoina varsin tiuhaan sekä pelastuslaitoksia, poliisia että rajavartiolaitosta.
Veden varaan on uponnut useita ihmisiä, luontokappaleita ja lemmikkikoiria. Vartiolentolaivue julkaisi pääsiäislauantaina Twitterissä videon, jolla se osallistuu koiran pelastamiseen kaukana rantaviivasta.
Kyseinen pelastusoperaatio oli viime viikolla Kirkkonummella. Viime viikonloppuna pelastuslaitos kertoi ainakin tapauksesta, jossa koira lähti Kirkkonummella kotipihasta rantatontilla 100 metrin päähän jäille joutsenten perään ja räsähti avantoon.
Samana päivänä eri tapauksissa ainakin kolme ihmistä putosi jäihin lähtiessään pelastamaan koiraa, joka oli juossut jäälle.
Jäiden haurastuminen on kiihtynyt pohjoisemmassakin Suomessa yöpakkasten päätyttyä aiemmin viikolla, Ilmatieteen laitokselta kerrotaan. Tällä hetkellä kiintojäätä on vielä Vaasan pohjoispuolella, Vaasan saaristossa jää on jo haurasta.
Meteorologi Niko Tollman Ilmatieteen laitokselta sanoo, että jäätä voi olla pohjoisilla merialueilla vielä paksultikin, mutta keväisin jään paksuudella ei enää ole väliä.
– Kun jään rakenne haurastuu, niin paksummastakin jäästä voi mennä läpi. Kyllä Perämeren ja Pohjanmaan rannikoillakin alkaa olla syytä jo varovaisuuteen, Tollman sanoo.
Tollmanin mukaan huhtikuu on ollut keskimääräistä lämpimämpi. Jäätä on merialueilla huomattavasti vähemmän kuin viime keväänä.
– Päivässä muutamassa voi tulla suuriakin muutoksia. Jos jää on vielä tiistaina kestänyt, niin sama paikka ei enää viikonloppuna välttämättä kestä.
Vaikka jää aamupäivällä kestäisi, se saattaa nopeasti muuttua puikkoutuneeksi kevätjääksi, jonka läpi hulahtaa pelkästään astumalla. Kristiina Heinonen
Keski-Suomesta ja Kainuusta pohjoiseen jäätä vaikuttaa järvissä olevan senttimääräisesti hyvin, mutta keskimääräistä lämpimämpi huhtikuu haurastuttaa myös järvien jäitä. Suomen ympäristökeskuksen jääennusteen mukaan järvien jäät heikkenevät kymmeniä senttejä alkavan viikon aikana aivan pohjoisinta Lappia myöten.
Jäille menoa ei enää suositella
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto kehottaa välttämään jäille menoa etenkin merialueilla ja Keski-Suomen järvillä.
– Kevätjää on todella petollinen. Vaikka jää aamupäivällä kestäisikin, se saattaa nopeastikin muuttua puikkoutuneeksi kevätjääksi, jonka läpi voi hulahtaa pelkästään astumalla, liiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen sanoo.
Vesa Moilanen / Lehtikuva
Liiton hukkumistilastojen mukaan jäihin pudonneita hukkuneita oli viime vuonna 16. Tänä vuonna on tilastoitu kolme hukkumista.
Heinosen mukaan kylmän veden sietokyky vaihtelee ihmisillä, mutta usein puhutaan vain minuuteista, kun hypotermia alkaa iskeä.
– Jos jäihin putoaa, tärkeintä on rauhoittaa itsensä ja alkaa huutaa apua pikimmiten. Samalla on syytä yrittää päästä avannosta omin neuvoin naskaleiden avulla, koska toimintakykyä ei riitä pitkään, Heinonen sanoo.
– Jos nyt joku pakolla on jäille tunkemassa, niin kuivapuvut ovat ainoita, jotka kylmää pitävät, hän jatkaa.
Oulussa eilen useita pelastustehtäviä jäällä
Oulun pelastuslaitoksella oli eilen useita pelastustehtäviä jäillä pulaan joutuneista ihmisistä. Liminganlahdella jäät pettivät pilkkijöiden alta, ja Virpiniemessä puolestaan hiihtäjä joutui veden varaan.
– Oulun seudulla jää alkaa pehmetä mantereen puolelta voimakkaammin, kun siellä on jokien aiheuttamia avopaikkoja, Ilmatieteen laitoksen Tollman sanoo.
Rakkauteen ladataan keskenään ristiriitaisia odotuksia kuten elämään yleensäkin, mutta vastaavatko rakkautta koskevat myytit todellisuutta, joka ilmenee usein vain pettymyksinä, kysyy Janne Saarikivi kolumnissaan.
Kansainväliset järjestöt ovat raportoineet siirtotyöläisten huonoista oloista pitkin 2010-lukua. Nyt siirtotyöläiset kertovat arjestaan harvinaisessa haastattelussa.
Ivanka Trump osallistui perinteiseen kahviseremoniaan Addis Abebassa sunnuntaina. EPA
Tällä viikolla Afrikassa vieraillut Ivanka Trump pehmentää presidentti-isänsä kovaa julkisuuskuvaa. Tyttären asema Valkoisessa talossa hakee vertaistaan historiasta.
Kaduilla kaikuu nauru ja puheensorina, kun mikkeliläiset opiskelijat kokoontuvat keskustaan juhlimaan. Opiskelijoiden seassa harppoo pitkin askelin mies oranssi turvaliivi päällään. Katse kulkee kadun vieressä olevaa kukkaistutusta pitkin. Nopeasti käsi ojentuu siepaten tölkin kassiin.
David Stephensillä on alkanut keskiviikkoillan työvuoro. Ilta näyttää lupaavalta, sillä jo kymmeneltä kassin pohjan peittävät pullot.
Stephens päättää jäädä yökerhon edustalle odottamaan. Opiskelijoita menee meluisana virtana ohi, mutta moni jää seisoskelemaan ulkopuolelle: juomat pitää saada juotua ennen yökerhoon menoa. Kun tölkki on tyhjä, Stephens on valmiina.
Koti-isä keksi työn vapaa-ajalleen
Ensi kosketuksen työhön David Stephens sai 5-vuotiaana. Hän sanoo kasvaneensa Englannissa maatilalla, jossa lasten täytyi osallistua elannon hankkimiseen pienestä pitäen.
– Kerran talvi tuli aikaisin, ja keräsin perunoita jäisestä maasta lumisateessa. En tuntenut sormiani ja itkin.
Stephens oli töissä maatilalla 17-vuotiaaksi. Työ siellä oli hänestä ajanhukkaa, ja hän päätti etsiä jotain muuta.
Lyhyen armeijapalveluksen jälkeen nuori mies aloitti hommat puutarha-alan yrityksessä. Sen jälkeen erilaisia töitä on riittänyt.
Jos Stephens kirjoittaisi kaikki tekemänsä työt ansioluetteloon, listasta tulisi pitkä. Hän innostui matkustamisesta jo varhain ja työskenteli samalla. Hän kertoo tehneensä rakennustöitä Hollannissa, maalanneensa taloja Norjassa ja myyneensä matkamuistoja Prahassa. Stephens uskookin, että työtä saa aina, jos on valmis sitä tekemään.
Armeijassa David Stephens oppi pitämään tavarat järjestyksessä. Kun tölkit on aseteltu kurinalaisesti vieri viereen, on niitä helpompi säilyttää ennen palauttamista.Emilia Korpela / Yle
Stephens kävi matkoillaan myös Suomessa vuonna 1990. Silloin suomalaiset olivat hänestä jäykempiä kuin nykyään. Kaverinsa kanssa he ihailivat viehättäviä mansikanmyyjiä torilla. Suomi oli kuitenkin vain yksi monen maan joukossa.
Kahden vuoden päästä maailman matkaaja saapui ensimmäisen kerran Mikkeliin katsomaan ystäviään, joita on joka puolella maailmaa. Mikkelin vierailullaan Stephens lausui enteellisen toivomuksen ystävälleen: hän toivoi vanhenevansa ja kuolevansa Mikkelissä.
– Mietin, että miksi sanoin niin, hän nauraa.
Vuosia toiveen jälkeen Stephens sai lapsen suomalaisen naisen kanssa, ja he päätyivät asumaan Mikkeliin. Vanhemmat päättivät yhdessä, että Stephens huolehtisi pojasta päivisin, jotta pojan äiti saisi palata töihin.
Illat ja yöt olivat koti-isälle vapaata aikaa, joten hän alkoi keräämään elannokseen pulloja. Rahan lisäksi uusi homma antoi hänelle syyn lähteä ulos, ja siten tavata muita aikuisia. Siitä alkoi hänen uransa pullojen kerääjänä.
Kadulla pääsee puhumaan Brexitistä
Keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin David Stephens kerää pulloja öisin. Kesä on sesonkiaikaa, jolloin työtä kannattaa tehdä joka päivä, joskus 15 tuntiakin päivässä. Hän on laskenut keränneensä noin 150 000 pulloa.
Joskus joku on kauhistellut, kuinka hirveää on, että Stephens joutuu hankkimaan rahansa panteista. Hän kuitenkin pitää nykyisestä työstään.
– Jos et voi herätä aamulla niin, että odotat töihin menoa, jotain on pielessä. Ihmiset tekevät töitä, josta eivät nauti. Kun he jäävät eläkkeelle 65-vuotiaina, he miettivät, mitä ovat tehneet elämällään.
Stephensin silmissä palkkatyö ei vaikuta kannattavalta, koska suuri osa tuloista menee veroihin. Panteista saatavat ansiot ovat niin pienet, ettei hänen tarvitse maksaa veroja niistä. Työskennellessään Englannissa Stephensistä tuntui, että valtio törsäsi veroista saadut rahat, ja tukea saivat ihmiset, jotka eivät tehneet sen eteen mitään.
Usein Stephens kiertelee kaupungin baarien ja torien lähellä. Joskus on kannattavaa jäädä paikalleen odottamaan. Emilia Korpela / Yle
Pullojen keräämisen on Stephensille mielekästä, koska monet pysähtyvät juttelemaan hänen kanssaan.
Useat haluavat tietää, millaista on elää ulkomaalaisena Mikkelissä, ja tietysti, mitä hän ajattelee Suomesta. Jotkut tulevat kertomaan vaikeuksistaan, jotkut haluavat kehittää kielitaitoaan.
Usein keskustelua käydään kadulla myös Brexitistä, EU:sta ja maahanmuutosta. Stephens innostuu silmiin nähden, kun hän pääsee puhumaan näistä aiheista.
– Brexit on aika koominen juttu, vaikka tietää, että tilanne on vakava. Britannia on lähdössä EU:sta, mutta sillä ei ole mitään väliä, sillä parin vuoden päästä EU on kuollut. Toivon olevani väärässä.
Pullot pitää tyhjentää ja asetella pussiin pystyyn. Muuten koko auto alkaa haista kamalalle.Emilia Korpela / Yle
Ihmisten kohtaamisen lisäksi Stephensille on tärkeää myös, ettei hänen työnsä vahingoita ketään. Hän on ollut töissä mainosalalla, ja vaikka hän piti työstään, hän ei pitänyt turhan tavaran tyrkyttämisestä.
Pullojen keräämisen ohessa Stephens käyttää aikaa siivotakseen luonnosta sinne heitettyjä muovipakkauksia, vaikka niistä ei saakaan rahaa.
Stephens kuvaa työtään täydelliseksi, koska siinä yhdistyvät rahan ansaitseminen, ihmisten kohtaaminen ja liikunta. Pullojen kerääminen ei ole kuitenkaan vain mukavaa rupattelua ihmisten kanssa.
Kun pakkasta on yli kaksikymmentä astetta ja joutuu pyöräilemään vastatuuleen, ei Stephenskään iloitse ulkotyöstään. Sääolot saattavat pakottaa sinnikkään miehen lopettamaan yötyönsä kesken.
– Joskus en ole meinannut päästä sisään, kun ei ole pystynyt käyttämään avaintani, koska käsistäni on hävinnyt tunto.
Tienaako pullojen keräämisellä?
Kun tekee jotain työtä tarpeeksi pitkään, siinä tulee hyväksi, David Stephens uskoo. Hänelle on kehittynyt vuosien aikana hyvä vaisto pullojen löytämiseen.
– Täytyy tietää, mihin katsoa. Kävelin kerran kaverini kanssa kadulla ja sanoin, että katso, tuolla on tölkki. Hän ei nähnyt sitä.
Stephens ei halua puhua siitä, kuinka paljon hän tienaa pulloja keräämällä. Joka kuukausi on erilainen: joskus taskuun kiertyy kymppi, joskus vaikka satanen. On joskus käynyt niinkin, että koko illan saalis on ollut 40 senttiä.
Hänestä on kummallista, että ihmiset saattavat kysyä kadulla, kuinka paljon hän tienaa.
Joskus Stephens on ollut niin väsynyt, että on jopa unohtanut ottaa automaatista tulleen palautuskuitin. Silloin kyllä harmittaa.Emilia Korpela / Yle
Vaikka takakontti olisi täynnä pulloja, ei niistä saatava summa ole kovin suuri. Stephensin mukaan hän ei saa tukia, mutta silti rahat riittävät, sillä hän asuu omistusasunnossa poikansa ja pojan äidin kanssa. He pystyvät jakamaan kustannuksia, eikä heidän tarvitse maksaa vuokraa. Ulkona hän ei käy kovin usein, sillä hinnat kauhistuttavat: teekupillisen ostaminen vaatii muovikassillisen pulloja.
Stephens ei kuitenkaan mieti asioiden hintoja pulloina, mutta hänen poikansa on kysynyt, kuinka monta pulloa tarvitaan PlayStationiin.
Pienet tulot ovat Stephensin mielestä yksi huono puoli työssä, mutta ei pidä silti itseään köyhänä.
– Jos minä olen köyhä, mitä muut ovat? Yksi kaverini voivotteli, että hänellä on kolme euroa tilillä. Siis vain kolme euroa koko maailmassa, ja hän on aikuinen! Kun olin lapsi, minulla oli noin vähän rahaa.
Vapaus puhua suunsa puhtaaksi
Kerätessään pulloja David Stephens voi mielestään sanoa mielipiteensä vapaasti toisin kuin palkkatyössä käyvät. Hänestä monet eivät halua kertoa ajatuksiaan esimerkiksi taloudesta, maahanmuutosta tai sosiaalituista, koska pelkäävät menettävänsä työnsä.
– En voi menettää työtäni, koska teen sitä itselleni. Jos palkkatyössä oleva ilmaisee mielipiteensä, joku sanoo menevänsä kertomaan hänen pomolleen, että hän puhuu loukkaavasti. Se, mitä voi sanoa, on siksi rajoitettua.
Stephens uskoo, että jotkut tulevat juttelemaan hänen kanssaan juuri siksi, että hän sanoo asioita, joita muut eivät uskalla.
Ja mielipiteitä hänellä riittää.
Stephensiä harmittaa, etteivät ihmiset lue kirjoja, jotka kertovat, miten elää elämää. Ja sitten on tietenkin mielipiteet politiikasta. Hän ei enää usko demokratiaan, sillä sen tulokset näkyvät esimerkiksi Brexitissä: ihmiset äänestivät ottamatta asioista selvää.
– Olen köyhä ja huonosti koulutettu. Kun kuuntelen poliitikkojen puheita, mietin, että tiedän enemmän kuin he. Missä he ovat siis saaneet koulutuksensa?
Pullojen lisäksi Stephens kerää matkan varrelta muoviroskia, jotka hän palauttaa muovikierrätykseen. Hän toivoo, että maahanmuuttajan näkeminen roskia siivoamassa, estää ihmisiä heittämästä roskia maahan.Emilia Korpela / Yle
Stephensin ystävä on antanut hänelle lempinimen WASB, joka on lyhenne valkoisesta anglosaksisesta buddhalaisesta (White Anglo-Saxon Buddhist).
Stephens kääntyi vuosia sitten kristitystä buddhalaiseksi. Buddhalaisuus merkitsee hänelle sitä, että yrittää olla niin hyvä ihminen kuin voi.
Mies vitsailee olevansa huonoin mahdollinen buddhalainen.
– Käytän enemmän aikaa ihmisten häiritsemiseen kuin meditaatioon.
Stephensin mukaan hän myös menettää usein hermonsa vanhemmalla iällä.
Yksi asia, mikä kuohuttaa mieltä, on roskaaminen. Stephens ei ymmärrä, miksi ihmiset heittävät roskia maahan. Suomessa heitetään hänen mukaansa jopa miljoonan euron arvosta pulloja ja tölkkejä maahan vuodessa puhumattakaan muusta muovista.
– Kasvoin siihen, että ei saa roskata. Maatilalla kasvaa luontoihmiseksi. Kasvoin ajattelemaan, että kaupunkilaiset ovat vihollisia. Ajattelen vieläkin niin.
Ristiriitaista on, että Stephens saa elantonsa juuri ihmisten maahan heittämistä pulloista. Hän kuitenkin toivoo, että ihmiset lopettaisivat roskaamisen, vaikka hän jäisi sen takia työttömäksi.
Seitsemän vuoden raja
David Stephens on kerännyt pulloja seitsemän vuotta. Hän ei ole varma, tuleeko hän tienaamaan rahansa näin vuosien kertyessä.
– Vanheneminen huolettaa. Mutta tietääkö kukaan, mitä tekee vanhetessa?
Eläke Stephensiä ei kuitenkaan huoleta, sillä hän ei aio jäädä eläkkeelle, vaan työskennellä elämänsä loppuun saakka. Hänen mielestään on mahdollista, että kerää pulloja, kunnes hän maatuu haudassa. Pullonkeräyspäiviä hän ei mielellään jätä välistä.
– Kun en ole töissä, huolestun, koska rutiinini rikkoutuu. Ehkä sitä on vanhuus: vanhat ihmiset eivät pidä rutiiniensa rikkoutumisesta. Huolestun kaikista pulloista, jotka menevät minulta ohi, ja työ on myös sosiaalinen elämäni.
Palkkapäivä! Ostoskärryllisestä pulloja sai hieman yli 40 euroa.Emilia Korpela / Yle
Vaikka työ on Stephensille tärkeää, on hän alkanut pohtimaan muitakin vaihtoehtoja.
Stephensin karateopettaja on sanonut hänelle, että seitsemän vuotta on raja mille tahansa työlle, sitten on aika vaihtaa. Seitsemässä vuodessa oppii kaiken ja sitten kyllästyy. Stephens ei ole vielä kyllästynyt kulkemaan öisin pulloja metsästäen, mutta on alkanut miettiä asiaa.
– Voisin opettaa englantia tai filosofiaa, perustaa kultin, mennä töihin Brysseliin EU-virkaan, hän ehdottelee pilke silmäkulmassa.
Elettiin vuosituhannen vaihdetta, kun Tomi Solonen tajusi, mitä haluaa elämällään tehdä. Mutta helpommin räpätty kuin tehty. Räpätä pystyi missä vaan, mutta omaa studiota ei ollut, eikä rahaa sen laittamiseksi.
Piti tutustua johonkin, jolla oli kallis studio.
– Nykyään se on easy access, kun hinnat ovat laskeneet niin, että softat ovat kaikkien saatavilla, sanoo räppäri Solonen.
Rap-tutkija Inka M. Rantakallio Turun yliopistosta on samoilla linjoilla. Teknologinen kehitys on avannut oven kaikille.
– Periaatteessa tarvitaan vain kännykkä, jolla voi tehdä biittejä ja äänittää räppäämistä, sanoo Inka Rantakallio.
Solonen on huomannut viime vuosina, että tekijöitä tulee yhä enemmän.
– Se on valtava ilmiö, varsinkin nyt kun suoratoistopalvelut ovat aukaisemassa yksittäisille käyttäjille mahdollisuutta julkaista biisejä. Tekeminen ja levittäminen on helppoa, sanoo Solonen.
Tomi Solosen mielestä rap on koko kansan laji. Hänen kuvitelmissaan välitunneillakin räppäillään.
– Rap on populaarimusiikin suosituin genre tällä hetkellä ympäri maailman, sanoo Inka M. Rantakallio.
Turun yliopiston tutkija Inka M. Rantakallio on tutkinut rap-musiikkia. Lisäksi hänellä vetää Basson taajudella DJ Double M:n kanssa puoliakateemista rap-musiikin erikoisohjelmaa Susanna Kukkavuori
Solosen resepti huipulle pääsyyn on se, että kokonaisuus on hallussa. Kirjoittamisen lisäksi pitää olla hyvä ääni ja osata esittää tarinat. Lisäksi pitää olla hyvällä genetiikalla siunattu, jotta on miellyttävää katsella.
– Sit jos tunnet jonkun levymogulin, jolla on iso koneisto, niin sillä pääsee sitten viimeiset metrit, sanoo Tomi Solonen.
Tutkija Inka M. Rantakallion mielestä kovalla työnteolla ja harjoittelulla on suuri merkitys.
– Työmoraalin pitää olla kova. Jos ei heti pääse festareiden päälavalle, niin pitää ymmärtää kehittää itseään, sanoo Inka M. Rantakallio
Rapin vetovoima piilee tekstissä, riimeissä ja sanoilla leikittelyssä. Myös tunnelman luominen on tärkeää.
– Mun mielestä on siistiä kertoo lyhyitä tarinoita. Räppääminen on instrumentti siinä missä kitarakin. Räppäys ei häviä mihinkään. Se on ja pysyy valtavirrassa ja maan alla, sanoo Solonen.
Kokkolalainen räppäri Tonnikeiju inspiroitui Solosen räppäämistä tarinoista jo kouluaikana.
Koko kaveriporukka kiinnostui räppäämisestä, ja nykyään Tonnikeijukin räppää vapaa-ajalla, kun ei ole töissä kalatehtaalla.
– Tää on tällä hetkellä ihan vaan harrastus, mutta oishan se kiva räpätä jos rahaakin sais, sanoo Tonnikeiju.
Tonnikeijun mielestä räppiin sopii mikä vaan tarina, jos se on tehty hyvin.
– Se voi olla traaginen tapahtuma, hauska kommellus tai vaikka kauppareissu. Jos se toimitetaan hyvin, sanoo Tonnikeiju.
Tonnikeijun mielestä Gettomasan Pelkuri on oivallinen esimerkki siitä, kuinka räppäämällä voi kertoa hienosti tarinoita. Biisi ottaa kantaa avioeroon ja isän alkoholismiin lapsen näkökulmasta.
Räppäri Tonnikeiju istuu kahvilassaVille Viitamäki / Yle
Tutkija Inka M. Rantakallion mukaan rap-genre on miesvaltainen, koska sen historiaan on liittynyt paljon machomaista kulttuuriaja seksistisiä rakenteita ja esikuvat ovat olleet pääsääntöisesti miehiä.
Tyylilaji on tarjonnut päähän potkituille mahdollisuuden tulla kuulluksi.
– Tarinat on kerrottu miehisestä näkökulmasta. Nyt sekin on muuttumassa. Mariska, Sini Sabotage ja Mercedes Bentson ovat avanneet polkua naisille, sanoo Inka M. Rantakallio.
Räppäri Tonnikeiju kirjoittaa myös riimejä puhelimen muistioon. Se on kätevää ja älypuhelin on yleensä mukana aina.
– Jos olen esimerkiksi kävelyllä ja tulee joku uusi läppä mieleen, niin talletan sen kännykän muistioon. Kerran katsoin Star Warsia ja sieltä talletin sanan “pawadan” koska tuntui, että sillä ois joskus käyttöä, sanoo Tonnikeiju.
Hän ei itse tee biittejä vaan ne tekee DJ Huuaarjuu. Homma toimii niin, että DJ Huuaarjuu lähettää Tonnikeijulle biittejä. Niistä räppäri valitsee mieleiset taustat, joihin kirjoittaa räpäytykset.
– Rap-biiteissä pitää olla melodia, ja siitä lähden itsekin liikkeelle. Melodia antaa räppärille sen fiiliksen – millaisten tunteiden värittämää tarinaa siihen kirjoitetaan, sanoo DJ Huuaarjuu.
Melodian tekemisellä biitteihin voi myös ilmaista itseään. Melodiaan voi purkaa omia tunteitaan, kuten räppäri pukee omaa maailmaa kirjoittamiin teksteihin.
– Se on samalla tavalla itsensä ilmaisun muoto, sanoo DJ Huuaarjuu.
DJ huuaarjuu säätää mikrofoniaVille Viitamäki / Yle
Hip hopin eetos alkaa köyhyydestä, New Yorkin mustien alueelta Bronxista, 1970-luvun alussa. Se oli aikaa jolloin mustilla ei ollut varaa mihinkään. Kulttuuri alkoi improvisoimalla. Etsittiin hienoimpia riimejä. Siitä seurasivat battlet eli rap-taistelut, joissa yritetään dissata ja roustata vastustaja.
– Kun hip hopin sanoma alkoi levitä, niin sitten opetettiin toista tyyliin “teach one, each one”, sanoo Inka M. Rantakallio.
Toisen opettaminen rap-kulttuurissa elää ja voi hyvin vielä tänä päivänä. Esimerkiksi räppäri Tonnikeiju on oman uran alkumetreillä saanut mentorointiin tukea omalta kaveripiiriltä.
– Kaveripiirissä näkee miten toiset kehittyvät. Se on sellasta toisen kannustamista ja vinkkien antamista. Rap on hieno tapa ilmaista itseään. Saa vastapainoa oikealle duunille, sanoo Tonnikeiju.
MC Kajo istuu kahvilassa, taskussaan uusi albumi.Kaje Komulainen / Yle
Räpissä on monta eri tyylisuuntaa, kuten. freestyle, tarinankerronta, punchline, huumori, iskelmä ja kaikista uusin sträp, jonka soundaa enempi futuristiselta. Itse hip hop -kulttuuri on hävinnyt taka-alalle.
– Nyt kun valkoiset juntit ja jopa rasistit voi tehdä räppiä, niin siinä ollaan kaukana varsinaisesta eetoksesta köyhästä ja kurjasta, sanoo MC Kajo.
Keski-ikäistyneet räppärit ovat saaneet rinnalleen myös vanhemman sukupolven edustajia. Esimerkiksi rap-mummo Eila ja nuoren polven räppäri Asa julkaisivat vanhusten yksinäisyydestä kertovan kappaleen 2014. Sitä on kuunneltu Youtubessa yli kolme miljoonaa kertaa.
Toinen mielenkiintoinen Youtubesta löytyvä rap on Vantaankosken koulun opettajan Kalevalan päivän aamuna räppäämä aamunavaus, jota on kuunneltu puoli miljoonaa kertaa.
– Yläikärajaa ei ole ja tekijöitä on paljon, sanoo Inka M. Rantakallio.
Puolikuu-yhtye kertoo Facebook-sivuillaan yhtyeen keulakuvan ja laulajan sekä lauluntekijän Kari Pesosen kuolemasta.
Facebook-sivujen mukaan Pesonen kuoli äkillisen sairauskohtauksen seurauksena. Yhtyeen oman sivuston mukaan Puolikuulla olisi ollut tänään lauantaina esiintyminen Sulkavalla ja keikkoja olisi ollut useita kevään ja kesän aikana.
Pesonen oli kuolleessaan 58-vuotias.
Kari Pesonen ehti koluta useita bändejä Just Divorced -yhtyeestä alkaen ja työskennellä vuosia studiopöydän takana tuottajana ennen kuin hänen Puolikuu-yhtyeensä teki vahvoilla konepoppivaikutteisilla melodioillaan läpimurron. Suosion nostatti Makeaa myrkkyä -albumi ja sen nimikkobiisi vuodelta 1992, kun kappale soitettiin Mainostelevision Levyraati-ohjelmassa, jota vielä tuolloin esitettiin Ylen kanavilla.
Vielä saman vuoden jouluksi kiirehditystä levystä Nyt loppuu todellisuus tuli Puolikuun myydyin, kun se ylitti silloisen platinalevyn eli 50 000 kappaleen myyntirajan. Bändin jäsenissä oli yhtäkkisen suosion aikaan jo pitkän linjan muusikoita.
– Jos me oltaisiin oltu 19-vuotiaita, olisi tapahtunut sellaisia ylilyöntejä, että myöhemmin ne olisivat kostautuneet, Pesonen punnitsi vuonna 1998 Ylen Hyvää yötä ja huomenta -ohjelmassa.
Puolikuun muita tunnettuja kappaleita ovat muun muassa Hämärään huoneeseen ja Älä herätä vielä. 80-luvulla perustettu yhtye keikkaili edelleen ahkerasti. Osan esiintymisistä Pesonen teki Clifters-yhtyeestä tunnetun Ari "Luri" Luokkalan kanssa.
Pesonen kertoo Puolikuu-yhtyeen sivuilla ryhtyneensä tekemään vuonna 2006 myös englanninkielisiä kappaleita Pospisil-nimisen Puolikuun sivuprojektin alla.
Yhtye esiintyi 1993 Suomen suosikit -ohjelmassa Ylellä. Videoklipissä Puolikuun esitys alkaa kohdasta 8 min 50 s.
Uudessakaupungissa Yaran tehdasalueella lauantain ja sunnuntain välisenä yönä havaittu ammoniakkivuoto vaikuttaa johtuneen teknisestä viasta, tehtaanjohtaja Tommi Hevonoja kertoo.
Myrkyllisen kaasun vuoto saatiin tukittua, eikä tapahtumasta aiheutunut henkilövahinkoja.
– Tällä hetkellä kaikki viittaa siihen, että kyseessä on tekninen vika eli varoventtiili on alkanut vuotaa itsekseen, Hevonoja sanoo.
Hevonojan mukaan tehdasalueella oli tapahtuma-aikaan muutamia kymmeniä ihmisiä. Vuodon oli silmämääräisesti havainnut tehtaan ammoniakkialueella vuorossa ollut työntekijä.
– Hän havaitsi vuodon etäältä, ja kokeneena työntekijänä ei mennyt altistumisalueelle.
Tehtaan henkilökunta oli siirtynyt vuotohavainnon jälkeen suojatiloihin. Pelastuslaitos sai ilmoituksen vuodosta hieman ennen puoltayötä, ja vuoto kesti noin puolitoista tuntia.
Ammoniakki on pistävän hajuista, mutta hieman ennen kello kahta pelastuslaitokselta kerrottiin, ettei ammoniakkia voi enää havaita.
Pelastuslaitoksen päivystävän palomestarin mukaan vuodosta ei aiheutunut vaaraa ulkopuolisille. Ammoniakki kaasuuntuu pilveksi, ja pilven suunta oli merelle päin, palomestari sanoi.
Toinen vuoto lyhyen ajan sisään
Yaran tehtaalla on ollut kaksi ammoniakkivuotoa lyhyen ajan sisään. Aiempi vuoto tapahtui maaliskuun puolivälin jälkeen.
Hevonojan mukaan vuodot ovat kuitenkin tyypiltään hyvin erilaisia. Maaliskuussa tapahtunut vuoto tapahtui ammoniakin purkutilanteessa ja taustalla olivat "inhimilliset syyt".
– Näillä ei ole mitään muuta yhdistävää tekijää kuin ammoniakki ja Uusikaupunki.
Vuotoihin suhtaudutaan kuitenkin vakavasti, tehtaanjohtaja korostaa.
– Aloitamme perustavaa laatua olevan tutkinnan siitä, mikä vuodon aiheutti. Koska tämä oli toinen vuoto lyhyen ajan sisällä, haluamme myös tason korotuksen siihen, ettei tällaista tapahtuisi jatkossa.
Ammoniakkia käytetään typpihapon valmistuksessa ja typpihappoa puolestaan lannoitteiden valmistuksessa. Yaran Uudenkaupungin tehtaiden päätuotteita ovat lannoitteet ja typpihappo.
Saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella asuvista saamelaislapsista vain noin joka kymmenes saa opetusta tai varhaiskasvatusta saamen kielellä. Syy on ennen kaikkea tarjonnan puute, sillä kysyntää on koko ajan enemmän.
Saamelaiskäräjien koulutussihteeri Ulla Aikio-Puoskari sanoo, että varhaiskasvatuslaki ei toteudu tältä osin. Laki määrää kunnan huolehtimaan siitä, että lapsi voi saada varhaiskasvatusta myös Suomessa puhuttavilla saamen kielillä.
Suomessa vain muutama kunta tarjoaa lähiopetusta tai varhaiskasvatusta saamen kielellä. Esimerkiksi Helsingissä opetus käynnistyi ensimmäistä kertaa viime syksynä.
– Kotiseutualueen ulkopuolinen tilanne on ollut pitkään hälyttävä, Puoskari sanoo.
Kysyntää on ja se kasvaa. On paljon nuoria aikuisia, jotka haluavat lastensa oppivan saamen kielen, Aikio-Puoskari kertoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleissivistävän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen osaston johtaja Jari Rajanen sanoo, että tilanne on parempaan päin ja tulevaisuutta katsotaan toiveikkain mielin.
Suuri kysymys on esimerkiksi opettajien saatavuus. Saamelaislapsia asuu 240 eri kunnassa Suomessa, joten lähiopetuksen järjestäminen kaikille on mahdotonta.
Kunnille porkkanaa perustuslain toteutumiseksi
Opetuksen saatavuudessa suurin ongelma on rahoitus, Aikio-Puoskari näkee. Jos kunta haluaa järjestää saamen opetusta, valtion avustuksen netto-osuus on 21 euroa per tunti.
Aikio-Puoskarin mukaan oppituntien todellinen hinta on noin kolminkertainen.
– Tarvittaisiin hyvä rahoitus, niin kunnat järjestäisivät opetusta mielellään.
Kunnilla ei ole velvollisuutta järjestää perusopetusta saamen kielellä, mutta oikeus omakieliseen varhaiskasvatukseen löytyy varhaiskasvatuslaista. Perustuslaki säätää oikeudesta kielen ja kulttuurin kehittämiseen.
– Sivistysvaltio ei voi toimia toisin kuin perustuslaki velvoittaa, Aikio-Puoskari sanoo.
Etäopetus toi kielen 60:n saataville
Kauan odotettua hyvää kehitystä tapahtui vuosi sitten, kun opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi rahoitusta saamen etäopetuksen pilottihankkeeseen.
Sen turvin yhteensä 60 oppilasta saa nyt opetusta Suomessa puhuttavilla kolmella saamen kielellä. Opetuksen on tarkoitus muuttua pysyväksi, kertoi ministeriö viime toukokuussa.
Aurinko ja lämpö houkuttelevat eteläisessä Suomessa kotipuutarhureita kevättöihin. Vaikka puoli Suomea on vielä lumen peitossa, marjapensaita ja hedelmäpuita voi leikata muuallakin.
Puutarhaliiton toimitusjohtajan Timo Taulavuoren mukaan kotipuutarhoissa näkyy tänä vuonna vahvasti luonnonmukaisuus.
– Valitaan luonnonmukaisia materiaaleja. Pyritään välttämään muovia ja erilaisia kemiallisia torjunta-aineita, Taulavuori sanoo.
Viime aikoina on puhuttu paljon niin muovin määrästä, luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä kuin hyönteiskadosta. Taulavuori uskoo, ettei luonnonmukaisuus ole kotipihoilla pelkkä ohimenevä trendi. Taustalla on huoli luonnon hyvinvoinnista.
Moni haluaa esimerkiksi valita kasveja, jotka houkuttelevat perhosia ja mehiläisiä.
– Kannattaa istuttaa mahdollisimman paljon keväästä syksyyn kukkivia perennoja ja pensaita. Näin muun muassa mehiläisiä ja perhosia saadaan pidettyä hengissä ja pihapiirissä. Ne ovat varsin mukavia kavereita siellä.
Laura Railamaa / Yle
Taulavuoren mielestä kotipuutarhat ovatkin tärkeitä luonnon monimuotoisuuden ylläpitämisessä. Monimuotoisuutta voi edistää vaikkapa jättämällä osan pihasta rötypuutarhaksi.
– Halutaan, että hyvinkin hoidetun pihan jossain osassa viihtyvät hyönteiset, linnut ja siilit. Siellä voi olla kiviä, kantoja, niittykukkia ja heiniä, Taulavuori kuvailee.
Tähän aikaan vuodesta pihalle voi viritellä myös linnunpönttöjä.
Moni kokeilee lämpöä vaativan maissin kasvatusta
Kasvava trendi on myös hyötykasvien viljely. Taulavuoren mukaan varsinkin nuoret aikuiset haluavat viljellä yrttejä, chiliä, tomaattia tai hieman eksoottisempiakin kasveja ja haluavat itse tuottaa raaka-aineita omaan ruokapöytään.
Viime kesän lämmössä monet innostuivat kokeilemaan lämpöä vaativia kasveja, ja sama trendi jatkunee tänäkin vuonna.
– Aika moni kokeilee tänä vuonna maissin viljelyä, mikä viime vuonna onnistui lämpimillä paikoilla aika hyvin. Myös erilaisten kurpitsojen ja jopa melonin viljely saattaa tänä vuonna kiinnostaa enemmän.
Nuoret kaupunkilaiset viljelevät palstoilla ja parvekkeilla
Hyötykasvien viljelystä ovat innostuneet entistä enemmän myös ne, joilla ei ole omaa pihaa. Omaan käyttöön kasvatetaan syötävää kaupunkien palsta-alueilla tai viljelylaatikoissa kerrostalojen pihoilla. Hyötykasviyhdistyksen puutarhuri Elina Sauvola on huomannut innostuksen.
– Hyötykasveja halutaan kasvattaa paljon myös parvekkeilla ja ihan sisälläkin, Sauvola sanoo.
Laura Railamaa / Yle
Puutarhaliiton Timo Taulavuori kannustaa taloyhtiöitä siihen, että "älä tallaa nurmikkoa" -kyltin sijaan piha-alueita annettaisiin nykyistä enemmän viljelykäyttöön. Samalla voi parantua myös taloyhtiön yhteishenki.
Puutarhainnostus on viime vuosina kasvanut. Kotipuutarhatutkimuksen mukaan puutarhanhoito on tärkeä harrastus joka kolmannelle suomalaiselle. Kantar TNS:n toteuttaman, yli 3000:lle suomalaiselle suunnatun kyselyn mukaan vain joka kuudetta puutarha-asiat eivät kiinnosta ollenkaan.
Puutarhuri Elina Sauvola tietää, että kun puutarhanhoidosta kerran innostuu, harrastus vie mennessään.
– Hullaantuminen ei helposti katoa. Puutarhanhoito on usein koko loppuelämän harrastus.
Jos minua loukataan, se ei yleensä liikauta minua paljonkaan. Jos loukkaus liittyy työhöni toimittajana, otan sen ammattiin kuuluvana asiana. Jos loukkaus liittyy ulkonäkööni, ihmettelen, miksi haluat olla minulle töykeä. Jos olet läheiseni, ja loukkaat minua sieltä, missä tiedät sen tekevän kipeää, se varmasti tekeekin kipeää. Siltikään mikään näistä loukkauksista ei voi horjuttaa minussa sitä tunnetta, että olen arvokas sellaisena kuin olen.
Minun ei tarvitse todistaa ihmisarvoani, ei tehdä työtä sen eteen enkä voi menettää sitä.
Mistä minä oikein olen saanut näin rautaisen itsetunnon? Kasvatettiinko minut tällaiseksi? Onko se geeneissä? Oliko rapakivialueen pohjavedessä jotakin sellaista, mikä selittäisi asian? Vastaus on ei, ei ja ei. Minä vain satuin syntymään kulttuuriin, jossa ajatellaan, että jokainen ihminen on arvokas. Minun ei tarvitse todistaa ihmisarvoani, ei tehdä työtä sen eteen enkä voi menettää sitä. En imenyt sitä äidinmaidosta, vaan suoraan kulttuurisen emoni tissistä. Olen omanarvontunteen läpitunkema, moraalisen arvoni kyllästämä.
Entä jos olisin syntynyt toisenlaiseen kulttuuriin?
Toisinkin voisi olla. Entäpä jos olisin syntynyt maailmaan kaksisataa vuotta sitten? Entä jos olisin syntynyt toisenlaiseen kulttuuriin? Aikaan tai kulttuuriin, jossa ihmisten itsetunto oli sidottu kunnian käsitteeseen. Kunniaa ei saada syntymälahjana, vaan se pitää ansaita ja se voidaan ottaa ihmiseltä pois. Jos joku loukkasi kunniaasi, sinun oli puolustettava sitä ja jos sinut häpäistiin, sinun oli lunastettava kunniasi takaisin.
Arvon ja kunnian kulttuurit poikkeavat toisistaan siinä, miten ne ratkaisevat loukkaantumisesta johtuvat konfliktit. Jos kunnian kulttuurissa loukkasit jonkun kunniaa, se oli usein silmä silmästä ja hammas hampaasta. Arvon kulttuureissa loukatut tunteet sen sijaan harvoin johtavat väkivaltaan. Koska ihmiset ovat arvokkaita, heidän myös odotetaan käyttäytyvän arvokkaasti. Jos konfliktia ei saada ratkaistua riitapukareiden välillä, silloin turvaudutaan usein kolmanteen osapuoleen – esimerkiksi poliisiin tai käräjäoikeuteen.
Kunnian kulttuureissa on silmiinpistävää se, miten herkkiä ihmiset ovat loukkaantumaan. Siksi, kun katselen tätä nykyistä loukkaantumisen hullunmyllyä, tekee mieli kysyä, onko kunnian kulttuuri palannut takaisin postmoderniin yhteiskuntaamme? Selittäisikö se sen, miksi ihmiset ovat nykyään niin herkkiä loukkaantumaan kaikenlaisista asioista, jotka aikaisemmin olisi sivuutettu olankohautuksella?
Uhriutumisen kulttuurissa uhri on paitsi sankari, myös oman alistetun ryhmänsä vapaustaistelija.
Ei selitä, vastaavat sosiologit Bradley Campbell ja Jason Manning tuoreessa teoksessaan The Rise of Victimhood Culture: Microaggressions, Safe Spaces, and the New Culture Wars. Heidän mukaansa on syntynyt uusi uhriutumisen kulttuuri, joka on eräänlainen kunnian kulttuurin ja arvokulttuurin risteymä. Kunnian kulttuurista se on omaksunut taipumuksen loukkaantua herkästi, mutta siitä puuttuu pyrkimys palauttaa kunniansa omaa voimaansa osoittamalla. Päinvastoin, uhriutumisen kulttuurissa korostetaan omaa heikkoutta, omaa haurautta, omaan ryhmään kohdistunutta alistamista ja kärsimystä. Uhriutumisen kulttuurissa uhri on paitsi sankari, myös oman alistetun ryhmänsä vapaustaistelija.
Arvokulttuurista uhriutumisen kulttuuri taas on omaksunut käytännön hakea ratkaisua konfliktiin kolmannelta osapuolelta. Kun esimerkiksi yliopiston kampuksella loukataan jonkin ryhmän tunteita, ensimmäisenä vedotaan yliopiston hallintoon, ja seuraavaksi mobilisoidaan somen samanmieliset yhteiseen huutokuoroon tuomitsemaan kulloinenkin asia.
Campbellin ja Manningin mukaan kaikista voimakkaimpana uhriutumisen kulttuuri elää amerikkalaisilla yliopistokampuksilla. Kampuksilla on kuitenkin eroja; mitä elitistisempi yliopisto on, sitä voimakkaampana uhriutumisen kulttuuri siellä elää. Tämä on Campbellin ja Manningin mukaan tärkeä vihje sille, millaisesta ympäristöstä uhriutumisen kulttuuri kumpuaa.
Hyvin syöneillä ja hyvin koulutetuilla ihmisillä on voimaa ja kapasiteettia ajatella monimutkaisia ja vaatia oikeuksiaan.
Siellä, missä ihmiset ovat konkreettisesti ja räikeästi alistettuja, ihmisillä ei ole tapana loukkaantua pienistä vihjauksista. On suurempiakin ongelmia. Sen sijaan uhriutumisen kulttuuri nousee siellä, missä väestö on jakautunut monenlaisiin eri ryhmiin – etnisiin, seksuaalisiin, poliittisiin – ja jossa ollaan jo hyvin lähellä tasa-arvoista tilannetta. Hyvin syöneillä ja hyvin koulutetuilla ihmisillä on voimaa ja kapasiteettia ajatella monimutkaisia ja vaatia oikeuksiaan. Nämä ehdot täyttyvät hyvin amerikkalaisissa yliopistoissa, ja sieltä uhriutumisen kulttuuri on levinnyt kaikkialle läntiseen maailmaan.
Uhriutumisen kulttuuri sai alkunsa liberaalin vasemmiston leiristä. New Yorkin yliopiston sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin mukaan Yhdysvaltain yliopistojen kampuksilla on seitsemän ”pyhää” ryhmää, jotka ovat uhriutumisskaalalla eniten uhreja. Näitä ovat mustat, naiset, seksuaaliset vähemmistöt, latinot, Amerikan alkuperäisasukkaat, vammaiset ja muslimit. Loukkaukset näitä ryhmiä vastaan saavat aikaan välittömän vastareaktion.
En hevin unohda uusnatsia, joka kirjoitti minulle kärsimästään sorrosta, syrjinnästä ja halveksinnasta – on satuttavaa kun ei oteta tosissaan ja media ei piittaa. Herraisä, minä ajattelin.
Valitettavasti konservatiivit – tai ylipäänsä ryhmät, jotka ovat uhriutumisskaalalla vähiten uhreja – ovat viime vuosina omaksuneet saman uhripuheen. Piru vie, he vasta uhreja ovatkin. En hevin unohda uusnatsia, joka kirjoitti minulle kärsimästään sorrosta, syrjinnästä ja halveksinnasta – on satuttavaa kun ei oteta tosissaan ja media ei piittaa. Herraisä, minä ajattelin. Eivätkö uusnatsit ole kovia ja karuja miehiä, jotka eivät selittele tekemisiään ja joita meidän pitäisi pelätä. Mitä tästä maailmasta tulee, jos hekin osoittautuvat tällaisiksi itkijämummoiksi?
Ongelma tässä molemminpuolisessa uhripuheessa – sanoisiko peräti kilvoittelussa – on se, että se typistää koko maailman uhreiksi ja alistajiksi. Jos kaikki on mustavalkoista, missä ovat elämän värit? Jos maailma typistyy näihin kahteen napaan, miten voimme ymmärtää sen kompleksisuutta? Miten voimme näistä rooleista käsin ylipäänsä kurkottaa toisiamme kohti? Sehän meidän on tehtävä, jos aiomme elää yhdessä. Vai aikooko joku täällä siivota pöydän niin, että elää vain samanmielisten valtiossa?
Uhriutuminen on käpertymistä omaan oikeassa olemiseensa.
Sanokaa vain, että olen vanha mies ja pudonnut kehityksen kelkasta – minusta uhriutuminen on surullista. Uhriutuminen on käpertymistä omaan oikeassa olemiseensa. Uhrina on helppo olla, sillä jokainen vastaväite vain vahvistaa uhrin kokemusta omasta oikeassa olemisestaan ja että hän todella on uhri. Näin uhriutumisesta tulee kohtalo, itse itseään syventävä potero. Pohjimmiltaan uhriutuminen on kuitenkin elämänpelkoa; ihminen varjelee itseään elämän vaaroilta ja kaikelta, mikä voisi satuttaa.
Jos sinäkin olet yksi niistä, joita uhrimieli houkuttelee, kannattaa miettiä mitä eräs käsikirjoittaja minulle kerran opetti. Hän sanoi, että päähenkilöä rakennettaessa on tärkeää, että hän ei ole uhri, vaan aktiivinen toimija. Päähenkilö voi olla alussa uhri, mutta draaman kaari on oltava, kuinka päähenkilö kypsyy ja kasvaa uhrin roolista ulos. Sen sijaan, että hän syyttää onnettomuudestaan muita, hän ottaa vastuun omasta elämästään.
Kannattaa siis ponnistella poterosta ulos. Siellä elämä odottaa ja pakettiin kuuluu, että joskus se satuttaa.
Jani Kaaro
Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.
