Istumme Liisa Jaakonsaaren kanssa katukahvilassa aurinkoisella Oulun kävelykadulla Rotuaarilla. Hän on jättänyt haikeat jäähyväiset europarlamentille. Itse asiassa ensimmäisen kerran puoleen vuosisataan hän ei ole hakemassa jatkoa mihinkään luottamustehtävään. On hyvä hetki olla tässä ja muistella menneitä.

Jaakonsaaren tavassa puhua ja hahmottaa asioita huomaa selvästi hänen toimittajataustansa.

Hän tekee teräviä huomioita, joskus kipeitäkin, ja tarkastelee asioita enemmän journalistisesti kuin poliittisesti. Hän puhuu mielellään asioista, joihin on perehtynyt. Hän on myös hyvä kuuntelija, mikä ei ole ihan tavallista poliitikolle.

Jaakonsaari on profiloitunut maltillisena ja yhteistyökykyisenä poliitikkona, vaikka tuli alun perin eduskuntaan nimenomaan nuorisoliiton ja puolueensa vasemman siiven edustajana.

Ammattipoliitikko Jaakonsaaren puheesta puuttuu poliittinen paatos ja retoriikka. Hän puhuu käytännönläheisesti ja enemmänkin kuin asioita rationaalisesti tarkasteleva virkamies. Hänen tapansa käsitellä asioita on ratkaisukeskeinen.

Joukkuepelaajaksikin häntä voisi luonnehtia.

Jaakonsaaren tuntevat pitävät häntä huumorintajuisena vahvana naisena, joka osaa nauraa myös itselleen.

– Se on isän perintöä. Ihminen selviää erittäin vaikeistakin oloista, jos huomaa niihin liittyvät koomiset piirteet. On hyvä osata nauraa itselleen ja on tärkeää, ettei tunne itseään jotenkin kauhean tärkeäksi.

Opin ymmärtämään hyvinvointiyhteiskunnan ja yrityselämän kohtalonyhteyden: yrittäminen on yhteiskunnan perusta ja sille rakentuu kaikki. Liisa Jaakosaari

Yhtä aikaa Jaakonsaaren kanssa ensimmäistä kertaa eduskuntaan valituksi tullut presidentti Tarja Halonen muistaa Jaakonsaaren iloisena, huumorintajuisena ja sanavalmiina ihmisenä.

Halonen ja Jaakonsaari istuivat takarivissä, kuten virkaiältään nuorimmat kansanedustajat eduskunnassa istuivat. Jaakonsaari kysyi Haloselta, arveliko hän, että etupenkissä istuvat vanhimmat edustajat ymmärtävät, missä he ovat.

– Yllättävän nopeasti me olimme itse siinä etupenkissä. Sitä kutsuttiin siihen aikaan kuoleman kaarteeksi. Minä muistutin Liisaa 1970-luvun pohdinnasta ja häntä alkoi asia kovasti naurattaa, kertoo presidentti Tarja Halonen.

Rotuaari on Jaakonsaarelle tärkeä paikka, oululaisten olohuone. Kaupungissa kukaan ei enää kyseenalaista kävelykadun mielekkyyttä. Asia oli toisin kun kävelykatua alettiin puuhata Ouluun 1980-luvulla.

– Nyt jo toimintansa lopettaneen pankin paikallisjohtaja varoitti silloin Oulun kaupunginhallitusta, että kävelykatu tuo rosvot keskustaan ja pankit otetaan yhteiskunnan haltuun. No, pankkijärjestelmän romahtaessa 1990-luvun laman myötä pankit tulivatkin yhteiskunnan syliin vähäksi aikaa, mutta se ei johtunut kävelykaduista.

Suomen kehitystä Liisa Jaakonsaari on katsellut aitiopaikalta pitkän matkan kouluneuvostojen ajasta Euroopan neuvoston aikaan.

Politiikan tekeminen ja äänestäjien suhtautuminen siihen ovat muuttuneet viime vuosikymmenien aikana paljon. Poliittiset mielipiteet eivät enää periydy äideiltä tyttärille.

Maailma on mullistunut uran aikana

Muutokset ovat olleet valtavia. Aikaisemmin mahtavilla Euroopan mailla on entistä vaatimattomampi rooli maailmassa ja sekin nimenomaan yhtenäisenä Euroopan unionina.

Uutta parlamenttia parhaillaan vaaleilla valitseva Euroopan unioni on tottunut selviytymään talouskriiseistä. Mutta meneillään oleva sisäinen rapautuminen on Jaakonsaaren mielestä vaarallinen ilmiö. Hän pelkää, että eurovaaleissa jopa kolmasosa paikoista saattaa mennä unioniin hyvin nihkeästi suhtautuville ryhmille.

– Jos aletaan kyseenalaistaa unionin perusarvot eli oikeusvaltion periaatteet, ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja lehdistönvapaus, on silloin kyseessä hätätila. Ja nyt sellainen on käsillä: Puola ja Unkari pahimpina esimerkkeinä.

Aku Ankalla oli ratkaiseva merkitys

Liisa Jaakonsaaren lapsuuden perhe oli vasemmistolainen. Äiti oli demari ja isä SKDL:n sosialistisiipeä.

Silti tytär piti kovasti kerran viikossa ilmestyneestä Aku Ankasta. Hän korostaakin Aku Ankan merkitystä Suomen lähentäjänä amerikkalaiseen kulttuuriin.

Pikku-Liisa odotti Oulun Raksilassa kotitalon portailla, kun postinkantaja toi lehden keskiviikkona. Hänellä on vieläkin tallella 1950-luvun Aku Ankka, jossa Karhukopla tanssii kylmän sodan hengessä ripaskaa ja puhuttelee toisiaan tovereiksi.

– Lehdessä pyrittiin antamaan huono kuva Neuvostoliitosta ja ylipäätään vasemmistosta. Minulle siitä kasvoi jonkinlainen amerikkalainen unelma. Ajattelin, että joskus pitäisi päästä käymään Amerikassa.

Ja niin siinä kävi, että amerikkalainen Aku Ankka voitti neuvostoliittolaiset lastenelokuvat taistelussa Pikku-Liisan sielusta.

Lapsi kävi katsomassa Raksilassa sijainneella kansandemokraattisen liikkeen kansantalolla neuvostoliittolaisia elokuvia. Suuri osa niistä oli propagandaa, mutta seassa oli myös hyviä lastenelokuvia. Niistä Liisa piti.

Kun voimaan tuli uusi sääntö, että vain SKDL:n lastenjärjestö Pioneerien jäsenet saivat tulla katsomaan elokuvia, tyttö päätti liittyä pioneereihin.

– Kotiin tultua kylässä ollut naapurin täti sanoi, että jos liittyy pioneereihin, ei pääse Amerikkaan. Niinpä juoksin heti takaisin Kansantalolle ja erosin järjestöstä. Urani kansandemokraattisessa liikkeessä jäi noin varttitunnin mittaiseksi.

Politiikka on muuttunut täysin 50 vuodessa

Vaikka poliittinen ura oli lopahtaa Ankkalinnan houkutukseen jo ennen alkuaan, löysi Liisa Jaakonsaari itselleen oikean aatteen sosiaalidemokraattisesta puolueesta.

Kun Liisa Jaakonsaari liittyi puolueeseen vuonna 1969, Suomen presidenttinä oli jo 13 vuotta istunut keskustapuolueen Urho Kekkonen ja pääministerinä oli sosialidemokraattien Mauno Koivisto.

Elettiin hyvin presidenttivaltaisessa yhteiskunnassa, jossa ulkopolitiikasta eivät presidentin, ulkoministerin ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenten lisäksi juuri muut saaneet puhua.

Kun joku kysyi, että miten tällainen uudistus rahoitettaisiin, tämä tuleva kokoomusvaikuttaja totesi, että suurpääoma saa sen maksaa. Liisa Jaakonsaari

Puoluepolitisoitunut ja räväköistä otteistaan tunnettu Teiniliitto oli voimissaan 1960-luvun ja lopulla 1970-luvun alussa. Se ajoi kouludemokratiaa ja onnistui lobbaamaan kouluneuvostot Suomen oppikouluihin sekä lukioihin.

Tunnettuja tuon ajan teinilittolaisia olivat esimerkiksi Erkki Tuomioja, Ben Zyskowicz, Ilkka Kanerva, Lauri Ihalainen, Erkki Liikanen, Esko Aho ja Satu Hassi.

Oulun kaupunginvaltuustoon Jaakonsaari valittiin vuonna 1972. Seuraavana vuonna oppikouluihin ja lukioihin perustettiin kouluneuvostot, jotka politisoituivat alusta lähtien.

Suurpääoma saa maksaa, sanoi kokoomuslainen

Tältä ajalta Jaakonsaari muistaa aikakausien erilaisuutta kuvaavan tapauksen kouludemokratiaan liittyneestä poliittisesta paneelista. Silloin oikealle asemoituminen oli vielä vähemmän haluttua kuin nyt.

Tunnettu kokoomusnuori, jonka nimen Jaakonsaari haluaa häveliäisyyssyistä jättää mainitsematta, esitti paneelissa, että koululaisille pitäisi alkaa maksaa palkkaa.

– Kun joku kysyi, että miten tällainen uudistus rahoitettaisiin, tämä tuleva kokoomusvaikuttaja totesi, että suurpääoma saa sen maksaa, sanoo Jaakonsaari.

Hän muistelee, että kukaan ei oikein tiennyt, mikä se suurpääoma oli, mutta sillä oli paljon rahaa. Suurpääoma otettiin usein esiin kun piti miettiä millä joku uudistus rahoitettaisiin. Tämä ei todellakaan rajoittunut pelkästään kokoomuslaisiin nuorisopoliitikoihin.

Ensimmäisen kerran eduskuntaan

Vuonna 1979 Liisa Jaakonsaari valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan. Jo tuolloin kamppailu oman puolueen ja oman vaalipiirin sisällä oli kovaa, paljon kovempaa kuin taistelu poliittisten vastustajien kanssa.

Oulun vahva demari oli sittemmin eduskunnan puhemieheksi asti noussut Matti Ahde ja hänen kannattajansa eivät pitäneet siitä, että puolueen keskilinjasta vasemmalle asemoitunut nainen nousi eduskuntaan nuorten äänillä.

Sen Jaakonsaari sai kokea sen monin tavoin. Asia vaivaa selvästi vielä kymmeniä vuosia tapahtuneen jälkeen.

– Haukiputaan Martinniemen demarit kutsuivat minut valintani jälkeen työväentalolle kertomaan kokemuksistani kansanedustajana. Ilolla menin ja otin vielä Tampereelta trubaduuri Ilmo Korhosen mukaan.

Perillä odotti ikävä yllätys. Tilaisuuteen ei tullut yhtään ihmistä. Ei edes kutsuja. Myöhemmin Jaakonsaari sai kuulla, että puolueen paikalliset toimitsijat olivat kieltäneet ihmisiä tulemasta paikalle. Tällaiset tapahtumat satuttivat nuorta poliitikkoa syvästi.

Jaakonsaari muistaa alkuaikojen eristämisen vaikuttaneen hänen persoonallisuuteensa. Kirjassaan Tarkoitus hän toteaa SDP:n puoluesihteeri Ulpu Iivarin ihmetelleen, miksi hän oli eduskunnassa hyväntuulinen ja rakentava kun taas Oulun vaalipiirin demarien keskuudessa varautunut.

Jaakonsaari sanoo olevansa vieläkin katkera varsinkin siitä, että syrjintä kohdistui myös useisiin hänen tukijoihinsa.

Työministerinä lama-Suomessa

Poliittisen elämänsä vaikeimmaksi vaiheeksi Liisa Jaakonsaari arvioi Lipposen ykköshallituksen työministerin pestin. Se lohkesi vuonna 1995, kun Suomi liittyi Euroopan unioniin. Laman seurauksena oli 500 000 ihmisen suurtyöttömyys. Tilastoja kaunisteltiin monin erin tavoin. Tuli vuorotteluvapaa, kolmannen sektorin työpaikat ja työttömyyseläke.

– Tässä Rotuaarilla tuli vastaan pitkään työttöminä olleita tuttuja ihmisiä, jotka olivat onnellisia, kun olivat saaneet työttömyyseläkepäätöksen. Minä ajattelin, että sellaisella voi ratkaista asioita yksittäisten ihmisten kohdalla, mutta koko ongelmaa sillä ei ratkaista.

Mikroyrittäjät ovat tämän päivän proletariaattia. Luulen, että siihenkin on herätty. Yrittäjille pitää luoda turvajärjestelmiä. Liisa Jaakonsaari

Suurin uran aikana tapahtunut muutos omassa hänen omassa poliittisessa ajattelussaan tuli Jaakonsaarelle nimenomaan tähän aikaan.

– Opin ymmärtämään hyvinvointiyhteiskunnan ja yrityselämän kohtalonyhteyden: yrittäminen on yhteiskunnan perusta ja sille rakentuu kaikki.

Nuorena kirkasotsaisena poliitikkona tämä asia ei ollut hänelle yhtään näin selvä. Silloin elettiin aikaa, jolloin kokoomuspoliitikotkin halusivat maksattaa koululaispalkan suurpääomalla.

– Sellaista työn ja pääoman välistä ristiriitaa kuin silloin ajateltiin, ei suomalaisessa yhteiskunnassa ole. Yrityksissä kehitetään uutta ja tehdään asioita uudella tavalla. Minusta on hämmentävää, että meillä on tässä asiassa vieläkin paljon henkisiä lukkoja jäljellä.

Sosiaalidemokratian kriisi

Mauno Koiviston valtaannoususta 1980-luvun alussa alkoi noin 30 vuoden aika, jolloin demareilla oli hyvin vahva asema Suomen politiikassa ja presidentit tulivat sosialidemokraattien riveistä.

Elettiin voimakasta reformien aikaa, eikä valtiontaloudella koettu olevan samanlaisia rajoja kuin nykyään.

Nyt sosiaalidemokraattinen liike on kriisissä ja puoluekenttä on pirstoutunut koko Euroopassa. Jaakonsaari ei usko demarien enää koskaan saavan samanlaista valta-asemaa.

Suosion laskettua pienetkin voitot maistuvat. Demarien vaatimaton vaalivoitto Suomessa on kova juttu kannatuksen hiipumiseen tottuneissa Euroopan sosialistipiireissä.

Liisa Jaakonsaari kertoi Brysselissä sosialistien parlamenttiryhmässä Suomen vaalituloksesta ja siitä, että SDP on nyt Suomen suurin puolue.

– Yritin vähän pehmentää sanomaa. Kerroin, että vaalivoitto ei ollut ihan niin suuri kuin oli odotettu ja toivottu. Siihen kaikki sanoivat, että älä viitsi, tärkeintä on olla suurin puolue, vaikka pienelläkin marginaalilla.

Jaakonsaaren mukaan liikkeen on pakko reivata ajatteluaan esimerkiksi yrittäjyyden suhteen sekä saada ohjelmat ja tavoitteet vastaamaan tätä aikaa ja tulevaisuutta.

– Mikroyrittäjät ovat tämän päivän proletariaattia. Luulen, että siihenkin on herätty. Yrittäjille pitää luoda turvajärjestelmiä. Toivottavasti uusi hallitus ottaa tämän asian vakavasti.

Maailmankansalainen Jaakonsaari

Kiinnostavimmaksi vaiheeksi omalla urallaan Jaakonsaari nostaa vuodet ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana.

– Silloin minä opin kaikkein eniten elämästä ja maailmasta. Valvottiin EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa, reissattiin maailmalla ja käytiin paljon kehitysmaissa tutustumassa kehitysapuprojekteihin.

Siitä oli luontevaa siirtyä europarlamenttiin, missä vierähti kymmenen vuotta.

Hieman yllättävästi Jaakonsaari sanoo pitävänsä poliittisen uransa tärkeimpänä saavutuksena EU:ssa pari vuotta sitten käynnistämäänsä keskustelua tietoyhteiskunnan etiikasta ja algoritmeista.

– Sain sisämarkkinavaliokunnassa budjettiin lisämäärärahat algoritmin avoimuuden ja eettisyyden edistämiseen. Sain nostettua sen oman ryhmän poliittiseksi kärkihankkeeksi.

Algoritmien toimintaperiaatteita on avattava

Käytännössä kaikki Facebookin ja Googlen tapaiset superalustat ovat yhdysvaltalaisomistuksessa. Niiden algoritmien tarkka toiminta on tuntematonta niin käyttäjille kuin lainsäätäjillekin.

Ne kuitenkin päättävät minkälaista tietoa eurooppalaisille kansalaisille päivittäin näytetään. Amerikkalaisilla yrityksillä on superalustojen kautta suuri valta yleisen mielipiteen muodostumisessa Euroopassa.

Tekoälyn käyttö lisääntyy työpaikkahakemusten käsittelyssä. Kulutusluottohakemuksia käsittelee myös useimmiten tekoäly.

Liikesalaisuuksina pidettävät algoritmit voivat vaikuttaa esimerkiksi työnhaussa, opiskelupaikan ja lainan saamisessa. Jos kokee tulleensa kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti, nykyisellään ei ole välttämättä mahdollista hakea korjausta.

– Ei ole oikein, että algoritmit ovat liikesalaisuuksia. Pitää olla oikeus valittaa saamastaan kohtelusta. Niille on asetettava eettiset reunaehdot.

Liisa Jaakonsaari on jatkossa enemmän Oulussa, ja kotoa Raksilasta on tänne Rotuaarille mukava kävelymatka. Tutuilla paikoilla on hyvä jatkaa arjen tarkastelua ja ajatushautomotyötä, jota hän aikoo harrastaa eläkepäivilläkin.

Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka.

Lue myös:

Pimeyden ytimessä – lyhyt kuvatarina hyljeksitystä Euroopan parlamentista

Suomalaiset konkarimepit pelkäävät EU-lainsäädännön halvaantuvan, jos ääriryhmät nousevat: "Tekevätkö populistit parlamentista vain puhujalavan?"

Liisa Jaakonsaari lähti iskun kohteeksi joutuneelta metroasemalta vähän ennen iskua

Äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -järjestön Tampereella lauantaina pidetty kulkue johti konfliktiin kulkueen ulkopuolisten ihmisten ja odinilaisten välillä, kertoo Sisä-Suomen poliisi. Poliisin mukaan yhteenotto oli vaarassa puhjeta väkivaltaiseksi.

Poliisin mukaan kulkueen loppuvaiheessa ulkopuoliset tahot puuttuivat kulkueen liikkumiseen toistuvasti "huutelemalla ja ärsyttämällä". Tilanne kärjistyi Vanhan kirjastotalon puistossa, jossa poliisin mukaan oli kahden ryhmän väkivaltaisen yhteenoton välitön vaara.

– Tilanteessa provosoitiin ja provosoiduttiin. Jonkin verran fyysistä kontaktia eri ryhmien välillä tapahtui. Tällä hetkellä ei ole tiedossa henkilöitä, jotka olisivat loukkaantuneet tapahtumassa, poliisin tiedotteessa kirjoitetaan.

Neljä ihmistä otettiin kiinni. Kiinniotetut eivät olleet Soldiers of Odinin jäseniä. Kulkueeseen osallistuneita ei poliisin mukaan epäillä rikoksista.

Sisä-Suomen poliisin mukaan tilanne saatiin rauhoittumaan niin, että laajaa yhteenottoa ei tapahtunut. Kulkue jatkoi matkaansa ja kulkuetta seurannut vastapuoli jatkoi huutelua.

Soldiers of Odinin kulkueeseen osallistui noin 80 ihmistä. Kokoontumisesta oli ilmoitettu poliisille. Kulkue liikkui Tampereen keskustan alueella iltapäivällä viiden ja seitsemän välillä.

Naisvoimistelun perinne elää vahvana Suomessa. Yli 1 500 voimistelijaa ympäri Suomen on kokoontunut lauantaina Vantaalle Myyrmäen urheilupuistoon yhteisharjoituksiin.

Jalkapallostadion täyttyy sekä nuorista että kypsempään ikään ehtineistä naisista, jotka heittäytyvät yhdessä musiikin rytmin vietäväksi. He harjoittelevat tanssillisen voimistelun kenttäohjelmaa kansainväliseen Gymnaestrada-tapahtumaan, joka järjestetään heinäkuussa Itävallan Dornbirnissä.

Juuri musiikin ja liikkeen yhdistäminen kiehtoo Oulun voimisteluseurassa treenaavaa 16-vuotiasta Saana Sadinmäkeä.

– Jos on hidas musiikki ja nättejä kauniita liikkeitä, tulee herkkä fiilis. Jos on energinen musiikki ja liikkeet, tulee vahva olo. Voimistelu ei kuitenkaan ole pelkkiä liikkeitä vaan tässä saa ilmaista omia tunteitaan. Se vaan tulee omasta elämästä luonnostaan.

Sadinmäki aloitti voimistelun 5-vuotiaana. Harjoituksia on 3–5 kertaa viikossa. Lisäksi hänen pitää harjoitella kotona omatoimisesti ja osallistua ylimääräisiin viikonloppuharjoituksiin, leireille sekä kisareissuille.

Silti hän ehtii opiskella ja vapaa-aikaakin jää. Hän ei koe, että voimistelu rajoittaisi hänen elämäänsä. Joukkue on täynnä ystäviä, kuten 17-vuotias Suvi Greus.

– Voimistelussa pääsee ilmaisemaan ja toteuttamaan itseään. Se kohottaa kuntoa tosi paljon, Greus sanoo.

Urhottaret halusivat hengittää ja riisuivat korsettinsa

Voimistelusta oli kuitenkin tunteellisuus kaukana, kun Suomen ensimmäinen naisten voimisteluseura Gymnastikföreningen för Fruntimmeri Helsingfors perustettiin vuonna 1876.

Suomalaisen naisvoimistelun pioneeri Elin Kallio oli säätyläisnainen, joka halusi murtautua ulos porvarillisesta naismuotista. Kallio oppilaineen päätti pärjätä miesten hallitsemalla urheilun alueella vähintään yhtä hyvin kuin miehet.

– Mallia otettiin miesten sotilasvoimistelusta. He pystyivät tekemään miesten telineliikkeitä ja miekkailusta kehittettyä asentovoimistelua, joka on sotilasvoimisteluperäistä, kertoo naisvoimistelun historiaa tutkiva Aino Sarje.

Hän on vapaa tutkija ja tohtori, joka työstää parhaillaan kirjaa naisten kenttävoimistelun historiasta 1800-luvun lopulta nykyaikaan saakka.

– Naiset luopuivat korseteista, koska sotilasvoimistelua oli mahdotonta tehdä, jos rintakehää puristi. Voimistellessa piti pystyä hengittämään, Sarje kertoo.

Elin Kallion edustamaan, naisasiaa ajavaan säätyläisnaisten joukkoon kuului vain joitakin satoja naisia. Mistään kansanliikkeestä ei siis ollut kysymys, mutta miesten tyyliin voimistelevat naiset olivat oman aikansa lehdistön lemmikkejä. Heistä puhuttiin urhottarina ja amatsoneina. Kaikkia he eivät kuitenkaan miellyttäneet.

– Miespuoliset vaikuttajat voimistelupiireissä vastustivat heitä ja olivat kriittisiä, Sarje sanoo.

Iloinen 20-luku teki voimistelusta leikkisää

Naisvoimistelu elää yhteiskunnan ja naiskuvan muutoksen myötä.

Sarjen mukaan miehisyys väistyi naisvoimistelusta 1920-luvulla. Liikekieli muuttui leikkisäksi ja tanssilliseksi. Vasta itsenäistyneessä Suomessa ajateltiin, että naisen paikka on kotona. Voimistelusta haluttiin tehdä kaikille sopiva harrastus, jonka avulla kansaan yritettiin saada ryhtiä ja terveyttä. Kovaa voimaa vaativat liikkeet jäivät vähemmälle, koska kaikki eivät olisi niihin pystyneet.

Kepeä ja sulava tyyli näkyi vielä 50-luvun voimistelussa.

Kannustava korjaaminen on hyödyllisintä. Oulun voimisteluseuran valmentaja Iina Lepistö

Nykyään voimistelijoilta vaaditaan taas paljon, etenkin kansainvälisellä tasolla kilpailevilta joukkueilta. Tänä keväänä mediassa on kohuttu kilpavoimistelijoiden kovista valmennusmenetelmistä ja tiukoista dieeteistä.

Oulun voimisteluseuran Saana Sadinmäki ja Suvi Greus eivät ole sellaista kokeneet tai nähneet.

– Siitä on ollut paljon puhetta. Se ei välttämättä tuo hyvää kuvaa voimistelusta, mutta voin sanoa, että semmoista ei ole kaikissa joukkueissa. Meitä kannustetaan terveelliseen syömiseen, Sadinmäki toteaa.

– Ei sitä omalle kohdalle haluaisi, eikä meille ole sattunut mitään tämmöistä. Toivon, että se ilmiö pysyy pienenä, Greus sanoo.

Oman valmentajansa Iina Lepistön toiminnan tytöt kokevat kannustavaksi.

– Kannustava korjaaminen on hyödyllisintä. Ei niin, että "älä tee noin", vaan että "tee näin". Silloin on parhaat mahdollisuudet saada haluttu lopputulos, Lepistö vinkkaa.

Europarlamenttivaaleissa on ehdokkaina kymmeniä ihmisiä, jotka ovat saaneet viimeisen 15 vuoden aikana rikossyytteen, kertoo Helsingin Sanomat.

HS:n selvityksen mukaan yhteensä 33 ehdokasta on saanut vuosina 2004-2019 syytteen. Se tarkoittaa noin 12 prosenttia ehdokkaista, joita on yhteensä 269.

Kyseisenä ajankohtana kaikista suomalaisista keskimäärin noin 15 prosenttia on saanut syytteen.

Puolueiden välillä on asiassa suuria eroja: Perussuomalaisten ehdokkaista syyte on nostettu 25 prosenttia vastaan, vihreiden ja RKP:n ehdokkaita ei ole ollut syytettynä rikoksista lainkaan.

Reilut 80 prosenttia syytteen saaneista oli miehiä.

Syytteet eivät vielä tarkoita, että ehdokas olisi syyllistynyt rikokseen. Tuomioistuimet päättävät lopulta syyllisyydestä tai syyttömyydestä.

Suomessa noin 95 prosenttia nostetuista syytteistä johtaa tuomioon.

Lue lisää:

Kymmenet europarlamenttiin pyrkivät olleet syytettynä rikoksista – pienet puolueet ja perussuomalaiset erottuvat tilastoista

Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mielestä Olli Rehn ja Erkki Liikanen olisivat erinomaisia Euroopan keskuspankin (EKP) johtoon.

Juncker sanoo STT:lle pohjoismaiden uutistoimistojen haastattelussa, että sekä Liikasella että Rehnillä on kaikki, mitä EKP:n pääjohtajalta vaaditaan. Samalla hän muistuttaa, että päätös kuuluu jäsenmaille.

– He ovat hyviä ystäviäni. Jos haluat olla avuksi ystäville, älä tue heitä liian paljon. Mutta he kaksi olisivat totta kai erinomaisia, koska heillä on kaikki, mitä EKP:n pääjohtajalla pitää olla. Mutta on ranskalaisia, saksalaisia ja muita.

Hän muistuttaa, että nimitys on jäsenmaiden käsissä.

Aiemmin Handelsblattin haastattelussa Juncker sanoi, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan, jos Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann nousisi Euroopan keskuspankin johtoon.

– Sanoin, etten olisi pahoillani, jos saksalaisesta tulisi EKP:n pääjohtaja, mutta en virallisesti ja vahvasti tukenut Jens Weidmannia, joka on hyvä ystäväni, Juncker selventää.

EU:n ylimpiä johtajanpaikkoja ei ole vielä tipahtanut Pohjoismaille, eikö olisi jo aika?

Luxemburgin pitkäaikainen pääministeri ja komissiota viisi vuotta johtanut Juncker sanoo, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaan, jos joku viisaasta Pohjolasta asettuisi johonkin näistä tehtävistä. Nimitysvyyhti kuuluu kuitenkin jäsenmaille ja parlamentille, eikä hän halua sekaantua siihen.

Vaalien jälkeen EU-maat sopivat paketista, johon kuuluu neljä tehtävää: Junckerin seuraajan, Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan, korkean edustajan ja Euroopan keskuspankin pääjohtajan paikat.

Tuttu tilanne: joku kehuu työsuoritustasi ja reagoit vähättelemällä itseäsi – "en mä mitään tehnyt".

Miksi meidän on niin vaikea ottaa kohteliaisuuksia vastaan?

Itsensä vähättely on perin suomalainen ilmiö. Erityispedagogiikan dosentti Lotta Uusitalo Helsingin yliopistosta kertoo, että se johtuu pitkälti evankelisluterilaisesta taustastamme.

Luterilaisuus pitää vaatimattomuutta ja vetäytymistä hyvinä luonteenpiirteinä ja tämä näkyy yhä osittain kasvatuskulttuurissamme.

Tilanne on kuitenkin onneksi muuttumassa. Kehujen tärkeyttä kun on vaikea kiistää. Uusitalon mukaan positiivinen palaute tuo tunteen hyväksytyksi tulemisesta.

– Ennen kaikkea se luo turvallisuuden tunnetta siitä, että saa hyväksyntää. Se taas on ihmisen perustarve.

Kehujen saaminen kasvattaa itsetuntoa ja niiden saaminen on tärkeää niin lapsille kuin aikuisillekin.

– Tarvitsemme jatkuvasti tukea siihen, että meitä pidetään hyvinä tyyppeinä.

Jos ei ikinä saa kehuja osakseen ei mielikään voi hyvin. Esimerkiksi jos töissä on esihenkilö, joka ei koskaan anna positiivista palautetta, voi se viedä työmotivaation.

Altista itsesi kehuille

Paremmaksi kehujaksi ja kehujen vastaanottajaksi voi opetella.

Kehujen vastaanottamisen oppii kun altistaa itsensä kiusallisiin kehutilanteisiin. Myös kehun todistaminen ulkopuolisena nostaa positiivista tunnetilaa eli kannattaa mennä rohkeasti kuuntelemaan kun jotakin toista kehutaan.

Ja kehuun pitää tietenkin vastata sanomalla kiitos.

Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta monesti se on helpommin sanottu kuin tehty. Uusitalo kertoo, että monien aikuisten on helpompi ottaa vastaan kritiikkiä kuin kehuja, koska olemme tottuneempia negatiiviseen palautteen saamiseen.

– Kun tulee kehuja niin tilanne on toinen. Tekee mieli vajota maan alle, että eihän minussa mitään ja pyristellä siitä irti

Puhu hyvää selän takana

Niin tärkeitä kuin positiiviset sanat ovatkin, järki kannattaa pitää mukana. Tyhjänpäiväinen kehuminen ei auta ketään

– Semmonen "hyvä hyvä, tosi kiva", joka ei liity mihinkään on turhaa. Pienikin lapsi tajuaa sellaisesta, että tällä ei ole mitään merkitystä. Kehun pitää kiinnittyä oikeaan asiaan.

Kehuttavien asioiden täytyy siis olla konkreettisia, mutta niiden ei tarvitse olla suuria.

Esimerkiksi pikkulasta voi kehua siitä, että hän laittaa mukinsa tiskipöydälle. Aikuiselle positiivista palautetta voi antaa vaikka hyvän kahvin tarjoamisesta.

Lotta Uusitalo muistuttaa, että meidän pitää antaa hyvän kuulua. Pahan puhuminen selän takana luonnistuu meiltä hyvin, mutta hyvän puhumisessa on vielä opittavaa.

– Kun opimme kehumaan ja näkemään toisissamme hyvää, kasvattaa se myös omaa hyvinvointiamme.

Katso juttu tilanteista, joissa kehujen vastaanottaminen on joskus piinallisen vaikeaa:

Yleisradion yle.fi-sivun päivittymistä aamuyöstä alkaen haitannutta vikaa korjataan yhä. Ongelma saatiin korjattua hetkellisesti puolen päivän aikaan, mutta tämän jälkeen vika ilmeni uudelleen.

Kyseessä on tiedonsiirtovika, joka vaikuttaa myös muutamiin muihin Ylen verkkopalveluihin. Yle uutisten etusivu toimii ongelmista huolimatta koko ajan normaalisti.

Harva, jos yksikään, tv-sarja on saavuttanut yhtä sitoutuneen fanijoukon kuin HBO:n Game of Thrones.

Kahdeksan tuotantokautta jatkunut Westerosin fantasiamaailmaan sijoittuva sarja saa huipennuksensa varhain maanantaiaamuna, kun jakso ilmestyy HBO Nordicin suoratoistopalveluun.

Esimerkiksi Facebookin Game of Thrones -Suomi-fanit -ryhmässä ihmiset jakavat tunteitaan viimeisen jakson aattona.

– Olen muun muassa vetänyt olkkarissa voitontanssia ja kiljunut miehelleni vääryyden voittaessa, Ilona Hintukainen kertoo ryhmässä.

Tyhjiö tulee, ja mikään ei voi korvata Hanna Parviainen

Sarjan päättyminen on siis kova paikka tosifaneille, jotka ovat seuranneet sarjan juonitteluja, taisteluja ja hahmojen kasvua sarjan alusta saakka. Facebook-ryhmässä surutyö on jo käynnissä.

– Mulle tämä tulee olemaan vähän kuten avioero. Epäuskoista pelkoa siitä, mitä tulevaisuus tuo. Ja löytyykö enää koskaan "hyvää kumppania" arkea jakamaan, vuodattaa Juho Koli .

– Ei aavistustakaan, mitä teen. Tyhjiö tulee, ja mikään ei voi korvata, Hanna Parviainen kirjoittaa.

Vaikka faneilla on luopumisen tuskaa, ovat monet jo siirtäneet katseen muihin fantasiamaailmoihin. Osalle sarjan päättyminen on suorastaan helpotus. Moni pitää viimeistä kautta suorastaan epäonnistuneena päätöksenä upealle sarjalle.

– Ajattelin täyttää tyhjiön lukemalla kirjat loppuun ja järjestämällä pitkään suunnitelmissa olleen LOTR-maratonin. Ehkäpä myös innostun lukemaan muuta fantasiaa, Jaana Herranen pohtii.

– Sarjan päätyttyä vapautuu vuorokaudesta huomattava määrä aikaa, jolloin ei tarvitse lukea fanifoorumeita, teorisoida muiden fanien kanssa tai etsiä uusintakatselussa jaksoista vihjeitä, jotka selittäisivät avoimeksi jääneet kysymykset, Katja Hietala kirjoittaa.

Game of Thrones vei fantasiaa valtavirtaan

Väitöskirjatutkija Markus Laukkanen tietää, miksi Game of Thronesin loppuminen aiheuttaa niin suuria tunteita. Lappalainen tutkii Tampereen yliopistossa fantasiafiktiota osana internetajan kulttuuria.

– Game of Thronesin faniyhteisö on varmasti yksi suurimmista ja aktiivisimmista. Siihen on vaikuttanut sarjalle tyypillinen yllätyksellisyys: jos tarina olisi ennalta arvattava, ei faneilla olisi spekuloitavaa.

Laukkasen mukaan aikuisille suunnatulle fantasialle on kova tilaus. Game of Thronesia alkoi fanittaa ikäluokka, joka on kasvanut Harry Pottereiden kanssa ja katsoneet nuorena Lord of the Rings -elokuvia.

– He kaipaavat nyt aikuisenakin fantasiaa, mutta sen pitää olla aikuiseen makuun tehtyä. Game of Thrones yhdistää fantasian ja poliittisen suhmuroinnin aikuisille sopivalla tavalla.

Laukkasen mukaan Game of Thrones on muiden hittisarjojen kanssa tehnyt fantasiasta salonkikelpoista.

– Jotain kertoo se, että Game of Thronesista puhutaan vakavasti otettavana ilmiönä esimerkiksi New York Timesissa, Helsingin Sanomissa ja Ylellä.

Entä miltä tutkijasta nyt tuntuu, kun sarja päättyy?

– Toivon, että sarja tavoilleen tyypillisesti yllättää meidät kaikki.

Mitä Game of Thrones on merkinnyt sinulle? Millä täytät sarjan jättämän fantasiatyhjiön elämässäsi? Kerro kokemuksesi. Keskustelu suljetaan sunnuntaina 19.5. kello 20.00.

Lisää aiheesta:

Pettyneet fanit vaativat Game of Thrones -sarjan kahdeksannen kauden kuvaamista uusiksi – yli 700 000 on jo allekirjoittanut vetoomuksen

Game of Thronesin tekijät haluavat nyt Suomeen – scifi- ja fantasiakirjallisuuden ystäviä hemmotellaan pian Helsingissä

Game of Thrones ja Star Wars -sarjojen tunnarit raikaavat hääkirkossa – perinteiset häämarssit pitävät kuitenkin pintansa

Kolmasosa Suomessa kalastettavasta silakasta päätyy Kemiönsaaren Kasnäsiin perustettuun kalajauhotehtaaseen. Se on parissa vuodessa muuttanut silakkasaaliin liikkeet uuteen suuntaan.

Salmonfarmin toimitusjohtaja Wilhelm Liljeqvist kertoo, että taloudellisesti uuden tehtaan tarina on edennyt suunnitellusti.

– Vakiokalastajat pohjoiselta Itämereltä ja Selkämereltä tuovat kalaa Kasnäsiin. Kannattavuus on nyt suhtkoht ok, teknisellä puolella haasteita vielä riittää, Liljeqvist kertoo.

Tehdas tuprautteli aluksi epämiellyttäviä hajuja läheisen hotellin maisemiin, mutta nyt nuo päästöt on saatu kuriin.

Silakan dioksiini pystytään prosessissa poistamaan ja kalajauhosta puolet menee vientiin ja loput kotimaiselle rehuteollisuudelle.

– Kalapuolella on noin 65 työntekijää, kausityöntekijät mukana, toimitusjohtaja kertoo Salmonfarmin työllistävästä vaikutuksesta.

Yritys myös kasvattaa kalaa ja uusi lisälupa on haussa. Silloin voisi kasvattaa lisää 700 tonnia kirjolohta.

Toistaiseksi luvituksessa ei ole huomioitu niin sanotun itämerirehun hyötyä. Merestä poistuu tonneittain fosforia silakan mukana.

Siitä tehty rehu ei lisää Itämeren fosforimäärää, sillä kasvatetun kalan myötä rehevöittävä aine päätyy kierrossa lopulta jäteveden puhdistukseen ja pois merestä.

Silakka jää kotimaahan

Aiemmin suomalainen silakka päätyi huomattavasti useammin ulkomaille. Tanskassa siitä jauhettiin rehun raaka-ainetta ja kotimaassa silakkaa syötettiin turkiseläimille. Nyt nuo molemmat väylät ovat kutistuneet.

Kun Kasnäsin tehdas ottaa vastaan noin 40 miljoonaa kiloa silakkaa ja kilohailia vuosittain, niin kalansaalis liikkuu huomattavasti eri suuntiin kuin aiemmin.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijatutkija Jari Setälä on taloustieteilijänä arvioinut tehtaan vaikutuksia.

– Kalajauhotehdas investoinnin jälkeen tilanne on se, että 2/3 osa käytetään kotimaassa ja se kaikki lisäarvo, mikä syntyy kalajauhon valmistuksesta, tulee kotimaahan ja kalajauhoa ei tarvitse tuoda enää niin paljon ulkomailta, Setälä sanoo.

Tehdas itsessään on synnyttänyt kymmenkunta työpaikkaa, mutta välillisesti töitä on tullut Setälän mukaan lisää myös kuljetukseen ja muualle.

– Kaikki se lisäarvo, mikä tulee sen jalostuksen kautta, jää Suomen puolella ja raaka-aineet siirtyvät rehunvalmistukseen. Siellä voidaan käyttää kotimaista kalaa ja syntyy kalarehua, joka kierrättää Itämeren ravinteita. Se on ympäristön kannaltakin hyvin merkittävä investointi.

Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n mukaan lähivesien kalojen syönti kannattaa myös toisella tavalla. Lähikalan hiilijalanjälki on pieni.

– Joka kilo, mitä syödään tätä lähikalaa, on sitten kasvatettua tai kalastajien pyytämää kalaa, niin kyllä se on ilmasto- ja ympäristöteko, Jari Setälä arvioi.

Tonnissa silakkaa on 25 kiloa fosforia ja viisi kiloa typpeä, jotka poistuvat saaliin mukana merta kuormittamasta.

Samalla se on myös taloudellisesti järkevää, kun työpaikat pysyvät täällä.

– Nimenomaan kalastus ja kalanviljely ovat molemmat haja-asutusalueilla ja saaristossa tapahtuvaa toimintaa. Siellä niitä työpaikkoja tarvitaan, Luken erikoistutkija painottaa.

Kalastajille uusi mahdollisuus

Venäjälle asetettujen vientirajoitusten takia kalaa ei enää entiseen malliin mennyt kaupaksi itään. Setälän mukaan kalajauhotehdas on tarjonnut silakankalastajille uuden reitin.

– On syntynyt uusi merkittävä markkina silakalle.

Kalajauhotehdas on myös pitänyt kalan hinnan suhteellisen vakaana 17–20 sentistä kilolta. Nyt kuitenkin silakkatroolarin kippari Jukka Vehkaperä manaa hinnan painuneen alas.

– Eilen lähti kaksi silakkarekkaa Reposaaresta kalajauhotehtaalle ja kilohinta oli 18,2 senttiä.

Vehkaperän mukaan kipuraja menee 14 sentissä, kevään kuluessa on käyty lähellä. Jos kilohinta laskee siihen, niin kalastajan tulos on plusmiinusnolla.

Hinnan putoaminen johtuu maailmanmarkkinoista, joita säätelevät Chile ja Peru. Maat ovat Vehkaperän mukaan johtavia jauhokalan tuottajia.

– Meidän kalan hintaamme kuulemma säätelee El Niño. Jos se iskee Perun ja Chilen rannikolle, niin kalat karkaavat ja meillä hinta nousee, Vehkaperä miettii.

ENSO, El Niño, La Niña – monimuotoinen trooppisen Tyynen valtameren alueen värähtely

Tämän vuoden säät ovat koetelleet silakkatroolareita. Tuulisia päiviä on riittänyt ja saaliit ovat jääneet niukoiksi.

Turkistarhoille kalaa menee entistä vähemmän, sillä ala makaa aallonpohjassa. Turkisten huono hinta on saanut jotkut tarhaajat jo lopettamaan ja toiset kitkuttelevat parempia aikoja odotellen.

Ruokakalaksi silakkaa on alkanut mennä hieman enemmän. Jukka Vehkaperä vihjaa myös, että uusia avauksia on edelleen luvassa.

Lue myös:

HS: Selvitys laski, mikä ruokavalio on ekologisin Suomessa

Ylen Kansanradio-ohjelma juhlisti 40-vuotista taivaltaan sunnuntaina juhlalähetyksellä, jossa ääneen pääsivät tuttuun tapaan tavalliset kansalaiset. Onnitteluita esitettiin niin lauluina, runoina kuin muina viesteinä.

Esimerkiksi nuorempaan kuulijakuntaan kuuluva Anna-Maija kiitti ohjelmaa siitä, että puheenvuoroja annetaan tavallisille talliaisille.

– Ihmiset luottavat teihin ja kertovat aika vaikeitakin asioita. Parhaassa tapauksessa jokin ongelma selviää jo puhelun aikana, hän totesi puhelussaan.

Onnittelijoiden joukossa oli myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Niinistö kertoi kuuntelevansa Kansanradiota melko usein, tavallisimmin automatkoilla.

– Nyt kun meillä on oma mökki, veikkaan että siellä myös Kansanradio soi, presidentti totesi.

Niinistö vastasi Kansanradion haastattelussa myös muun muassa toimittajan kysymykseen sananvapaudesta. Niinistön mielestä raja mielipiteen ilmaisulle on selkeä.

– Kyllä voi käydä kovaakin keskustelua, kinata, moittia toista ja arvostella lujaakin. Mutta raja tulee sieltä, että meillä on rikoslaissa aika selvät säännökset, hän sanoi.

Presidentti viittasi esimerkiksi kunnianloukkaukseen ja rasismiin.

Idea Kansanradiosta syntyi juttumatkalla Turkuun

Olli Haapakankaan ja Jaana Selinin juontamassa juhlalähetyksessä puheluiden aiheet vaihtelivat hauskoista sattumuksista koulukiusaamiseen, ulosottokierteeseen ja tulevalle hallitukselle esitettyihin toiveisiin.

Lähetyksessä kuultiin myös Seija Walliusta, joka aloitti Kansanradion Tuomo Talven kanssa vuonna 1979. Walliuksen mukaan idea Kansanradiosta syntyi juttumatkalla Turkuun. Alkuvaiheessa toimittajat tapasivat ihmisiä eri puolilla maata ja reissasivat paljon. Wallius on iloinen siitä, että Kansanradio on yhä voimissaan.

– Tosi lämmin tunne. Siitä olen iloinen, että se jaksaa kiinnostaa ihmisiä, Seija Wallius sanoi.

Tavallista pidemmässä juhlalähetyksessä kuultiin myös palasia menneiltä vuosilta. Suomalaiset ovat vuosien varrella puhuneet Kansanradiossa kaikenlaisesta maan ja taivaan välillä.

Täältä voit kuunnella otteita alkuvuosien lähetyksistä.

Täältä voit puolestaan kuunnella Kansanradion uusimpia lähetyksiä.

Juontaja Jaana Selin: Tiedetään, että Kansanradiossa on ihminen, joka kuuntelee

Vuonna 1979 aloitettu Kansanradio saa yhä vuosittain noin 10 000 yhteydenottoa. Ihmisten mielipiteitä, näkemyksiä ja tarinoita tulee niin puhelimitse, sähköpostitse kuin kirjeinä. Kaikki käydään läpi.

– Kirjepostia tulee tänä päivänä yllättävän paljon, jopa enemmän kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Kyllä me saamme juosta postilaatikolla aika usein, juontaja Jaana Selin kertoo.

Kansanradiota 15 vuotta juontanut, syksyllä eläkkeelle siirtyvä Jaana Selin uskoo, että ohjelma pitää pintansa jatkossakin. Hän arvelee Kansanradion pitkän ja suuren suosion syyksi helpon lähestyttävyyden.

– On vielä paljon ihmisiä, jotka eivät halua kertoa mielipiteitään esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Meillä on matala kynnys. On helppoa soittaa, ehkä tuttuun ja turvalliseen numeroon. Tiedetään, että siellä on ihminen, joka kuuntelee, Selin sanoo.

Kansanradiolla on vankkumattomat faninsa, joihin kuuluu nuoriakin. Selinin mukaan osa heistä kuuntelee Kansanradiota pilke silmäkulmassa, mutta nuoria kiinnostavat myös iäkkäiden ihmisten kokemukset.

– Tarinat ovat yksi tärkeimmistä syistä. He myös arvostavat sitä, että kuulevat jonkun iäkkäämmän ihmisen kertoman jutun ja ajattelevat että voi vitsi, tuollaistako heillä on elämässään ollut!

Lue lisää:

Tosikot ja veitikat ovat saaneet äänensä kuuluviin Kansanradiossa jo 40 vuotta

Länsi-Suomessa on tänään mitattu monin paikoin hellerajan ylittäneitä lämpötiloja. Helteestä voidaan Suomessa puhua, kun päivän ylin lämpötila on yli 25 celsiusastetta.

Päivän korkeimmat lukemat mitattiin viiden aikaan illalla Satakunnassa Porissa. Siellä rautatiesemalla lämpötila nousi 27,2 asteeseen. Lukema on samalla koko vuoden toistaiseksi korkein lämpötila.

Seuraavaksi korkeimmat lukemat mitattiin Ylivieskassa ja Raumalla, joissa mittari näytti 26,8 astetta. Näin korkea lämpötila toistuu Ylivieskan korkeudella tähän aikaan vuodesta vain noin kerran 30 vuodessa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.

Kaikkiaan helleraja on tänään ylittynyt 20 paikkakunnalla Varsinais-Suomesta aina Pohjois-Pohjanmaalle yltävällä alueella. Lisäksi monin paikoin hellerajasta on jääty vain muutamia asteen kymmesosia.

Paikoin rajustikin yleistynyt asuintilojen lyhytaikainen vuokraaminen esimerkiksi AirBnB-palvelun kautta on saanut osan taloyhtiöistä pohtimaan sitä, voisiko AirBnB-toiminnan kieltää. Vastaus on kyllä, mutta helppoa se ei ole.

Kiinteistöliiton mukaan kyselyjä lyhytaikaisen majoitustoiminnan kieltämisestä taloyhtiössä tulee taloyhtiöiltä harvemmin kuin kerran viikossa. Yksi kieltoa pohtiva taloyhtiö on Kemin keskustassa Nahkurinkadulla sijaitseva kerrostaloyhtiö.

Asiaa on pohdittu asukkaiden kesken ja taloyhtiön hallituksessa. Kieltämistä puoltaa moni seikka, sanoo hallituksen puheenjohtaja Seppo Vuori.

– Talon ilmapiiri mahdollisesti heikkenisi ja rauhattomuus lisääntyisi vuokraustoiminan seurauksena, Vuori sanoo.

Vuori olettaa myös kunnossapito- ja käyttökustannusten kasvavan käytön lisääntyessä. Samoin huoltoyhtiön, isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen työt.

Kiellon taakse pitäisi saada myös vuokraajat itse

Kiinteistöliiton lakiasiantuntija Virpi Hienosen mukaan kaiken vuokrauksen tai lyhytaikaisen majoittamisen kieltämisen kirjaaminen olemassaolevaan taloyhtiön yhtiöjärjestykseen on mahdollista, mutta vaikeaa. Päätöksen taakse pitäisi saada kaikki osakkaat – myös ne, jotka käyttävät huoneistoaan lyhytaikaiseen vuokraamiseen.

– Markkinatuomioistuin on tehnyt päätöksen, että tällainen yhtiöjärjestyksen muutos vaatii kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen, Hienonen sanoo.

Mikäli esimerkiksi joku osakkeenomistaja on alkanut saada merkittäviä ansioita Airbnb-majoituksista, tai edes suunnittelee majoitustoiminnan aloittamista, voi hän yksinään torpata esityksen jättämällä suostumuksensa yhtiöjärjestyksen muuttamiseen antamatta.

Sen sijaan uuden, toimintansa aloittavan asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestykseen rajoituspykälä on helppo kirjata.

Ongelmia tulee tietoon harvoin

Hienosen mukaan satunnainen majoitustoiminta aiheuttaa harvoin ongelmia. Helpoimpia tilanteita ovat ne, joissa joko koko talo on vuokrauskäytössä tai sitten vain yksi tai kaksi satunnaisesti vuokrattavaa huoneistoa.

– Vaikeuksia voi tulla, mikäli talossa on paljon sekä vakituisesti asuvia että lyhytaikaisesti majoittuvia. Suuresta ongelmasta ei ole kyse, Airbnb-toimintaan liittyvien ongelmien vouksi meihin ollaan yhteyksissa harvakseltaan, kertoo Hienonen.

Markkinatuomioistuin on tehnyt päätöksen, että tällainen yhtiöjärjestyksen muutos vaatii kaikkien osakkeenomistajien suostumuksen. Virpi Hienonen

Lomaansa viettävien matkailijoiden elämänmeno on todennäköisesti asteen riehakkaampaa kuin keskustan kerrostalossa nykymeno. Myös esimerkiksi rappukäytävässä käyttäymisen kulttuuri voi olla hyvin erilainen suomalaisten vakituisten asukkaiden ja eteläeurooppalaisten turistien välillä.

Moni miettii, harva on ryhtynyt toimiin

Seppo Vuoren puheenjohtama taloyhtiö ei kuitenkaan ole ainoa, joka selvittää mahdollisuutta kieltää Airbnb- ja vastaava toiminta talossa. Pelkästään Meri-Lapissa tällaisia taloyhtiöitä on useita.

– Minun hoitamissani taloyhtiöissä kolmessa tai neljässä on käyty keskusteluja aiheesta, kertoo isännöitsijä Kirsi Hytönen Arenna Oy:stä.

Alkuselvittelyä pidemmälle ei Hytösen isännöimissä taloissa ole toistaiseksi edetty. Torniossa on kielto tulossa parin taloyhtiön seuraavan kokouksen esityslistalle.

Lue myös:

Alkaako Helsinki suitsia Airbnb-majoittajien toimintaa? Apulaispormestari Sinnemäen mielestä rajoituksille ei ole vielä tarvetta

Airbnb-majoituksen suosio on kasvanut huimasti Lapissa

Airbnb on kymmenien miljoonien bisnes Suomessa

Sankarihautausmaan vihreällä nurmella makaa viisikymmentä pientä arkkua. Niiden sisällä olevat suomalaissotilaiden jäännökset ovat odottaneet kotiinpääsyä yli 70 vuotta.

Kenttäpiispa Pekka Särkiö työntää pienen lapionsa hiekkaan ja tekee arkun päälle hiekasta hennon ristin. Jokaisen arkun sisälle kuuluvat pappien sanat.

– Maasta sinä olet tullut, maaksi pitää sinun jälleen tulla.

Kadetit ovat valmiina nostamaan arkut yksitellen hautaan. Vainajat pääsevät sotaveljiensä viereen, sillä tänne Lappeenrannan sankarihautausmaalle on tätä ennen haudattu jo 800 Venäjältä löydettyä tuntemattomaksi jäänyttä sotavainajaa.

Pitkä sotamatka on lopullisesti ohi.

Vuosien etsinnät

Talvi- ja jatkosodassa taisteluissa kuoli niin paljon sotilaita, että läheskään kaikkia surmansa saaneita suomalaisia sotilaitaei pystytty tuomaan rintamalta kotiin. Sota-alueille jäi peräti yli 10 000 sotilasta, joiden lopullisesta kohtalosta ei ole varmuutta.

Suurin osa sai surmansa tulituksessa. Kotona odottavat omaiset ovat silti joutuneet pohtimaan, onko isä, veli tai poika jäänyt vangiksi.

Tänään sunnuntaina Kaatuneitten muistopäivänä Lappeenrantaan haudatut tuntemattomat sotilaat on löydetty parin viime kesän aikana Laatokan Karjalasta, Karjalankannakselta ja Maaselän tuntumasta.

Vainajia on Venäjältä etsitty jo parin vuosikymmenen ajan. Lappeenrantalainen Hannu Talonpoika aloitti vapaaehtoisessa etsintäryhmässä keväällä 2006.

Hänen ensimmäinen matkansa oli Tali–Ihantalan alueella Portinhoikassa. Toinen matka samana vuonna oli Nurmilammelle, josta löytyi rajajääkäripataljoona 2:n miehiä.

– Sinne oli jäänyt noin 40 miestä. Tähän mennessä olemme löytäneet sieltä maastosta pari joukkohautaa ja muutaman yksittäisen vainajan, kertoo Talonpoika.

Sotapäiväkirjat auttavat

Joukkohaudat selittyvät sillä, että jatkosodan päätyttyä kesäkuussa 1944 venäläiset siivosivat sota-aluetta ja hautasivat mätäneviä ruumiita esimerkiksi valmiisiin kranaattikuoppiin.

Hannu Talonpoika kertoo, että he saavat haarukoitua kohteen mahdollisimman tarkasti tutustumalla muun muassa sotapäiväkirjoihin.

Etsinnöissä käytetään nykyään tarkkoja metallinilmaisimia. Niiden avulla maasta toivotaan löytyvän esimerkiksi metallinen vyönsolki, henkselin metalliosa, kolikko tai nappi, joka johdattaisi vainajan lähelle.

– Suurin osa ilmaisimen vingahduksista tulee sirpaleista tai luodeista. Hyvällä tuurilla löytyy vyön solki.

Yksi etsintätapa on myös käyttää metallirassia.

– Sillä painellaan, jos maakerroksen alta löytyisi löysä kerros. Jso se osuu luuhun, voi kuulua sellainen sopiva kopse, kertoo Talonpoika.

Parasta olisi, jos löytyisi sotilaan tuntolevy. Se varmistaisi, kuka suomalainen sotilas on kyseessä. Suurin osa jää kuitenkin tunnistamatta. Tähän mennessä Venäjältä löytyneistä 1 300 sotavainajasta vain 377 on tunnistettu.

Jos sotavainaja tunnistetaan, hän pääsee oman kotiseurakuntansa sankarihautausmaahan. Tunnistamattomat haudataan Lappeenrannan sankarihautausmaalle.

Arkut vierekkäin

Rakuunasoittokunta soittaa Narvan marssia Lappeenrannan sankarihautausmaalla. Kadetit nostavat arkut hautaan. Monen katsojan poskella kyynel.

Kukaan ei tiedä, vaikka nyt viimeisellä matkalla olisi oma isä.

Kadettikersantti Meri Karjalainen on ylpeä, että pääsi mukaan näin arvokkaaseen tilaisuuteen.

– Minua kosketti erityisesti se, että näistä kaatuneista osa voi olla minua viisi tai kuusi vuotta nuorempia. Heillä kaikilla olisi ollut elämä edessään, mutta he ovat antaneet henkensä tälle isänmaalle, kertoo Karjalainen.

Sota-aikana puhuttiin, että _veljeä ei jätetä. _Tämä ajatus elää kadettikersantti Karjalaisen mielestä Puolustusvoimissa edelleen.

– Tällaista henkeä tai yhteenkuuluvaisuuden tunnetta en ole kokenut missään muualla. Yhteiset kokemukset yhdistävät ja luovat luottamusta siihen, että veljeä tai sisarta ei jätetä. Mieluummin antaa oman henkensä, jotta voi kaverin pelastaa, sanoo Karjalainen.

Arkkujen päälle laitetaan kansi ja viereen asetetaan seppeleet. Sitten seppelepartiot lähtevät kohti lähellä sijaitsevia paikallisia hautamuistomerkkejä.

Yleisön joukosta kävelee nainen pieni kukkapuska kädessään. Hän laskee kukat hautakannen päälle ja laskee katseensa vakavana alas.

Viimeisiä sankarihautajaisia

Sotavainajien etsintää Venäjällä organisoi valtioneuvoston valtuuttamana Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys. Nykyisin Venäjällä on joka kesä puolenkymmentä suomalaista etsintäryhmää.

Suurena apuna ovat myös venäläiset etsintäryhmät. He ovat löytäneet paljon suomalaisia sotavainajia. Esimerkiksi nyt hautaan päässeistä suurin osa on venäläisten löytämiä.

Samaan aikaan Lappeenrannan tilaisuuden kanssa on myös kaksi tunnistettujen vainajien sankarihautajaistilaisuutta.

– Kaksi näistä tunnistetuista vainajista haudataan Suomussalmella ja Ivalossa, kertoo Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Suominen.

Tänään Lappeenrannassa vietettiin tuntemattomiksi jääneiden sotavainajien sankarihautajaisia 13. kerran. Väistämätön tosiasia on, että kovin monta kertaa sankarihautajaisia ei enää vietetä.

– Me olemme arvioineet, että etsintätyö jatkuu vielä noin kymmenen vuotta. Etsintäalueilla – varsinkin Kannaksella – tapahtuu paljon muutoksia. Siellä rakennetaan teitä ja taloja, mikä muokkaa maastoa ja jäljet häviävät.

Myös maastossa olevat luut alkavat hapristua ja tuntolevyt ruostua puhki.

– Hämmästyttävän hyvin ne ovat kestäneet 70–80 vuotta, mutta erityisesti luujäänteet alkavat olla siinä kunnossa, ettei niistä saa erotettua DNA:ta.

Kesällä Viipuriin

Tänä kesänäkin Venäjältä etsivät vainajia niin suomalaiset kuin venäläisetkin etsintäryhmät.

– Aina on sellainen tunnelma, että voi kun löytyisi. Mutta vaikka olisi kuinka tarkat tiedot kaatumispaikasta, ei vain löydy, kertoo vainajia jo yli kymmenen vuotta etsinyt Hannu Talonpoika.

Pettymyksistä huolimatta Talonpojan kesä menee etsinnöissä Viipurin ympäristössä. Helpot tapaukset ovat Talonpojan mukaan jo löytyneet, ja etsinnät vaikeutuvat kerta toisensa jälkeen.

Välillä täytyy kävellä pitkiä matkoja tiettömien taipaleiden päähän, joissa maasto on yli 70 vuodessa ehtinyt muuttua moneen kertaan.

Hannu Talonpoika toivoo, että mahdollisimman moni löytyneistä saataisiin tunnistettua.

– Omaisille se on ollut hyvin tärkeää, kun on saatu sotilas oman seurakunnan multiin.

Lähde etsintäryhmän mukaan

Yle Lappeenrannan toimittaja Vesa Winberg tapasi viime talvena Mika Albertssonin, joka useita kertoja on ollut etsimässä suomalaisia sotavainajia Venäjältä.

Tapaamisen pohjalta syntyi neliosainen podcast-sarja "Kaveria ei jätetä". Kuuntele sarja Ylen podcast-sivustolta.

Lue seuraavaksi: Isä katosi sodassa yli 70 vuotta sitten – nyt suomalaiset etsivät häntä Venäjän taistelutantereilta

Uudenmaan Nurmijärvellä sijaitsevan leirintäalueen liepeillä syttyi sunnuntaina 10 hehtaarin alueelle levinnyt metsäpalo, kertoo Keski-Uudenmaan pelastuslaitos. Palo saatiin iltaan mennessä rajattua, mutta pelastuslaitos ennakoi sammutustöiden jatkuvan vielä tuntien ajan.

Palo syttyi vaikeakulkuisella alueella, ja sitä taltuttamassa oli iltakahdeksan jälkeen vielä parikymmentä sammuttajaa.

Leirintäalueella oli vieraita metsäpalon alkaessa, mutta pelastuslaitoksen mukaan palosta ei ollut vaaraa ihmisille. Paloalue on noin sadan metrin päässä leirintäalueesta. Leirintäalueella olleita varoitettiin savuhaitasta.

Palon rajaamiseen osallistui Rajavartiolaitoksen helikopteri, joka pudotti vettä metsäpalon päälle.

Pieniä maastopaloja ympäri Suomen

Sunnuntaina metsäpaloja nähtiin pitkin Suomea, mikä piti pelastuslaitokset kiireisenä. Keski-Suomessa Hankasalmella noin 5 000 neliötä peltoa ja nuorta metsikköä kärysi alkuillasta. Jyväskylässä 200 neliömetriä ruohikkoa paloi myöhemmin illalla.

Satakunnassa Harjavallassa puolestaan 1 500 neliön maastoalue paloi iltapäivällä. Myös Uudellamaalla Vihdissä pelastuslaitos joutui sammutustehtäviin. Vihdin Kauppilantiellä noin 300 neliön alue syttyi tuleen risujen polton seurauksena.

Niin Hankasalmella, Jyväskylässä, Harjavallassa kuin Vihdissäkin maastopaloista selvittiin sunnuntaina säikähdyksellä, eikä kukaan tiettävästi loukkaantunut.

Vihreiden ehdokkaat Ville Niinistö ja Heidi Hautala nousevat kärkeen Helsingin Sanomien gallupissa, jossa kysyttiin, keitä vastaajat voisivat ajatella äänestävänsä europarlamenttivaaleissa.

Ehdokkaiden vetovoimaa selvittävässä gallupissa kolmanneksi nousee Sdp:n entinen kansanedustaja Eero Heinäluoma ja kolmanneksi kristillisdemokraattien Sari Essayah.

Tutkimukseen osallistuneille esitettiin puolueittain EU-vaaliehdokkaat. Jokaisen puolueen kohdalla saattoi ilmoittaa, keitä kaikkia puolueen ehdokkaita voisi ajatella äänestävänsä toukokuun lopun eurovaaleissa. Vastaaja sai kertoa useita nimiä.

HS:n kysely ei mittaa niinkään ehdokkaiden todellista kannatusta, vaan heidän tunnettuuttaan. Lehden viisi vuotta sitten tekemässä kyselyssä kokoomuksen Alexander Stubb oli suosituin.

Kantar TNS toteutti tutkimuksen 15.-16. toukokuuta. Tutkimukseen vastasi noin tuhat suomalaista. Tulosten virhemarginaali on suurimmillaan noin kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Suomalaisista 26 prosenttia kannattaa suuntaa kohti EU:n yhteistä armeijaa, ilmenee Maaseudun Tulevaisuuden teettämästä kyselystä. Vastaajista 40 prosenttia on sitä vastaan, ja 34 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Miehistä EU-armeijaa kannattaa 35 ja naisista 17 prosenttia. Miehistä sitä vastustaa 42 prosenttia vastanneista, naisista 38 prosenttia.

Maaseudulla kannatus oli eri vastaajaryhmistä alimmillaan. Maaseutumaisissa kunnissa 17 prosenttia kannattaa EU-armeijaa.

Perussuomalaisia äänestäneistä yli puolet vastustaa kehitystä yhteisen armeijan suuntaan.

Kyselyyn vastasi reilu tuhat ihmistä, ja se tehtiin eduskuntavaalien jälkeen 18.-24. huhtikuuta.

Kyselyn toteutti lehden toimeksiannosta Kantar TNS. Virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä.

Kesämökkien vuokraus käy parhaillaan vilkkaana.

Vapaana on vielä jonkin verran mökkejä, varsinkin jos on valmis tinkimään sijainnista tai ajankohdasta. Jos mökin kuitenkin haluaa veden ääreltä, eteläisestä Suomesta juhannukselle tai heinäkuun viikoille, valinnanvaraa on jo vähemmän.

Teimme testihaun Suomen suurimman mökkivälittäjän Lomarenkaan verkkosivuille. Halusimme vuokrata saunallisen mökin nelihenkiselle perheelle viikoksi heinäkuun loppupuolelta. Haku tehtiin 17.5.

Vapaana oli vielä 1 716 mökkiä koko Suomesta. Halvin mökki sijaitsi Rukalla Kuusamossa, eikä ollut lähellä vesistöä. Sen hinta oli toimitusmaksuineen 254,46 euroa. Kallein mökki oli 25 hengen talo veden äärellä, sekin Rukalla Kuusamossa. Hintaa tälle mökille tuli kaikkiaan 11 210,38 euroa.

Lappi onkin hyvin edustettuna kesälle vapaina olevissa vuokramökeissä. Testihaun perusteella noin 40 prosenttia vapaana olevista vuokramökeistä sijaitsee juuri Lapissa. Suomen mökkirikkaimmassa maakunnassa Varsinais-Suomessa vapaita mökkejä oli kyseisillä hakukriteereillä jäljellä enää 11.

Kesällä sesonkia ovat juhannus, heinäkuun loppu ja elokuun alku, mutta niillekin löytyy vielä vapaata. Juha Purhonen

Lomarenkaan liikentoimintajohtaja Juha Purhonen kertoo, että heidän välittämistään mökeistä noin puolet on jo tulevalle kesälle vuokrattu. Vauhti on ollut hieman kiivaampaa kuin viime vuonna. Lomarenkaan kautta tehdään kesäsesongin aikana kaikkiaan noin 23 000 varausta. Ensimmäiset varaukset tulevat jo vuotta aikaisemmin.

– Kesällä sesonkia ovat juhannus, heinäkuun loppu ja elokuun alku, mutta niillekin löytyy vielä vapaata. Koskaan kaikki mökkimme eivät ole varattuna, Purhonen sanoo.

Valtaosa asiakkaista haluaa kesällä vesistön äärellä olevalle mökille. Kun hakuun laittaa kriteeriksi enintään sadan metrin etäisyyden vesistöön, putoaa vapaiden mökkien määrä alle kolmannekseen.

– Toinen suosittu juttu ovat tapahtumapainotteiset alueet, joissa on esimerkiksi juhannusjuhlia. Kuivan maan mökit ovat kesällä haasteellisimpia vuokrata, mutta jos ne sijaitsevat lähellä pääkaupunkiseutua tai muuta asutuskeskusta, niillekin löytyy yleensä ottajia, Purhonen sanoo.

Mökkejä vuokrataan monissa muissakin kanavissa, joten teimme testihaun myös Airbnb:hen. Sen kautta koko Suomessa vuokrattavissa oli vielä 306 mökiksi tai lomamökiksi luokiteltua kohdetta.

Ulkomaalaisten määrä kasvaa

Suomessa oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2017 kaikkiaan 507 200 kesämökkiä. Mökkivaltaisin kunta oli Kuopio, jossa oli 10 800 mökkiä. Seuraavaksi eniten kesämökkejä oli Mikkelissä, Paraisilla, Lohjalla ja Savonlinnassa.

Paraisilla ja Sauvossa mökkejä vuokraava yrittäjä Jarkko Rantala Merirantalasta sanoo, että ihmiset ovat yhtä kiinnostuneita mökkeilystä kuin ennenkin. Mökkeily tuntuu kuuluvan suomalaiseen kulttuuriin.

Nuoriso ei halua enää lähteä mihinkään kidutusleirille omalle mökille tai huonokuntoiselle vuokramökillekään. Esko Valkonen

Kasvava ryhmä vuokramökeillä ovat ulkomaalaiset asiakkaat.

– Meidän liikevaihdostamme 35–40 prosenttia on ulkomailta. Eniten tulee Baltian maista ja muualta Euroopasta, Rantala sanoo.

Mikkeliläinen mökkiyrittäjä Esko Valtonen Kaidan Kihosta panee vieläkin paremmaksi. Heidän asiakkaistaan peräti 90 prosenttia tulee ulkomailta.

Nykypäivän asiakkaita yhdistää se, että mökiltä vaaditaan yhä enemmän.

– Varsinkin nuoret aikuiset haluavat täyden palvelun, siivotun mökin kaikilla mukavuuksilla. Nuoriso ei halua enää lähteä mihinkään kidutusleirille omalle mökille tai huonokuntoiselle vuokramökillekään, Valkonen sanoo.

Samaa mieltä on Jarkko Rantala.

– Kesämökin pitää olla samalla tavalla varusteltu kuin omakotitalon.

Rantala on havainnut lisääntyvää kiinnostusta myös mökkien vuosivuokrauksessa. Hän uskoo sen liittyvän juuri siihen, että monet haluavat mökkeilyltä nykyään erilaisia asioita kuin ennen. Ihmiset ovat tyytyväisiä, kun vuokramökillä joku muu hoitaa mökin kunnossapidon ja itse saa keskittyä rentoutumiseen.

Vuokraatko sinä mökin kesällä? Millainen vuokramökin tulee mielestäsi olla ja mikä on sopiva hinta? Voit keskustella aiheesta klo 18 asti.

Lue lisää:

Tutkija: Suomalainen mökkeily on erityislaatuista - “Sitä minäkin aina mietin, että miksi tänne metsän keskelle tullaan hyttysten syötäväksi”

Suomalaisten on pakko päästä mökille – Lue, oletko keskivertomökkeilijä vai tilasto-oikku

Nainen piirtää mustaa viivaa silmäluomen ripsirajaan. Bussi heilahtelee. Keskittyminen vääristää kasvoja, mutta nainen ei piittaa katseista.

Mies ottaa kotona pakatun aamiaisen laukustaan. Paikallisjuna on täynnä aamun työmatkalaisia. Mies lusikoi jogurttiaan, ei vilkaisekaan muihin.

"Minä kyllä sanon sille suorat sanat", kiivailee nainen kännykkään. Hän aikoo haukkua pomonsa, ja kiukun syy käy selväksi myös kanssamatkustajille.

Arkisia kohtauksia busseista, junista ja raitiovaunuista. Kotoa on lähdetty, mutta yksityiset puuhat jatkuvat.

Helsingin yliopiston maantieteen ja ympäristökasvatuksen professori Sirpa Tani on kiinnostunut juuri tästä, kaupungin julkisen ja yksityisen tilan rajanvedosta.

– Ajatus kodinomaisesta tilasta, jossa on yksityisyyttä, on voinut laajeta ainakin julkisiin kulkuneuvoihin, puistoihin ja katutilaan, hän sanoo.

"Totta kai saa meikata. Eihän se ketään voi todella häiritä. Selvää kuitenkin on, että osa ihmisistä pitää sinua vähän idioottina ja joudut sietämään katseita."

Toisaalta yksityinen tila on alkanut avautua monella sektorilla julkiseksi, Tani sanoo.

– Tv-kanavat ovat täynnä tosi-tv-ohjelmia, joissa ihmiset esittävät hyvinkin yksityisiä asioita ja tavallaan arkista toimintaa julkisesti.

Hän liittää joukkoon sosiaalisen median. Vaikka siellä on edelleen paljon pintakiiltoa, myös rankkojen hetkien kuvaamisen ja oman elämän avaamisen ventovieraille on havaittu lisääntyneen, Tani kertoo.

Myös fyysinen koti on alkanut avautua, hän lisää. Ravintolapäivät, jolloin kotiin päästettiin kuka tahansa laittamaan ruokaa ja syömään, olivat hänen mukaansa osa samaa ilmiötä.

"Tulee vähän sellainen fiilis, että on pikkasen hukassa. Eikö voi herätä vähän aikaisemmin, että ehtii meikkaamisen tehdä kotona, samoin kun sen aamupalan syömisenkin?"

Sirpa Tania kiinnostaa myös se, miten aistiympäristömme eriytyvät yhä enemmän.

Perinteisesti ihminen havainnoi ympäristöään kaikilla aisteillaan – näkemällä, haistamalla, kuulemalla. Nyt monet liikkuvat kuulokkeet korvilla. Heidän äänimaisemansa poikkeavat fyysisestä ympäristöstä ja eriytyvät.

Kaiken kaikkiaan ajatus yksityisyyden ja julkisen tilan rajasta on hämärtymässä. Ne liudentuvat toisiinsa, Tani sanoo.

Tiukat sääntelyt ovat höllentyneet, ja ulkona voi tehdä monia asioita, joita aemmin olisi katsottu pitkään. Ihmiset ottavat kaupunkitilaa haltuunsa uusilla tavoilla pyytämättä siihen viranomaisten lupaa.

– Ajatellaanpa vaikka flashmobeja, neulegraffiteja, kukkien istuttamista liikenneympyröihin ja muita sissipuutarhoja. Kaikkia niitä tapoja, joilla ihmiset toimivat omaehtoisesti parantaakseen elinympäristöään, Tani luettelee.

Sissipuutarha tarkoittaa kasvimaata odottamattomassa paikassa, vaikkapa joutomaalla tai säkissä asvalttikentällä.

Tani miettii, kuinka paljon tekemistä muutoksilla on lisääntyneen liikkuvuuden kanssa. Missä määrin muuhunkin elämään vaikuttaa se, että kännykkä on vapauttanut pitämään yhteyksiä ja hoitamaan asioita aivan toisella tavoin kuin lankapuhelin?

Liikkuvuuden lisääntymisestä kertoo sekin, miten paljon Suomessakin jo juodaan kahvia Amerikan malliin. Pahvimukista liikkuessa hörpätty kahvi on kaukana perinteisestä tavasta, katetusta kahvipöydästä ja lautaselle asetetusta posliinikupista.

"Nyrkkisääntönä voisi pitää, että siellä missä puhuminen yleensä on sallittua, voi puhua myös kännykkään. "

Myös käsitys ajasta on muuttunut. Maanviljelysyhteiskunnassa vellikello söi ja väki kerääntyi pöytään. Sitten mentiin takaisin töihin. Asiat tehtiin yksi kerrallaan, kaikki omalla ajallaan.

Lisääntyneen liikkumisen ja yksityisen ja julkisen tilan limittymisen lisäksi juuri suhtautuminen aikaan onkin muutoksissa keskeistä, Tani listaa. Ihmiset tekevät nyt monia asioita samaan aikaan.

– Huomio ja tekeminen hajaantuvat. Samalla kun kuivaa hiuksia, voi puhua puhelimessa ja ehkä syödäkin siinä sivussa. Ja kun siirrytään paikasta A paikkaan B, niin matkalla voi vähintäänkin juoda sitä kahvia.

Ihmiset ehkä ajattelevat siirtymistä hukka-aikana, mutta osittain kyse on aistiympäristön ja keskittymisen hajaantumisesta, Tani arvioi. Samaan aikaan ollaan eri tiloissa fyysisesti ja sosiaalisesti, hän täsmentää.

Kuinka paljon yksityisyyttä sitten voi laajentaa ennen kuin vastaan tulee ylittämättömiä rajoja? Sirpa Tani jakaa tilat tiukkoihin ja väljiin.

– Maailmassa on paljon sellaisia ympäristöjä, jotka on suunniteltu tiettyyn käyttötarkoitukseen. Kadut on tarkoitettu pääasiassa moottoriajoneuvoille, pyörätiet pyöräilijöille ja jalkakäytävät jalankulkijoille.

Tällaiset tilat ovat tiukkoja, jos niitä käytetään ainoastaan suunniteltuihin tarkoituksiinsa.

Niin kauan kuin kaikki noudattavat suunniteltuja käyttötarkoituksia, liikenne toimii hyvin. Jos joku rikkoo näitä rajoja, syntyy helposti konflikteja. Helsingissä niitä on juuri nyt uudesta ilmiöstä, sähköpotkulaudoista, joille ei vanhastaan ole liikenteessä selvää paikkaa.

Katusoittajille paikka sen sijaan on jo löytynyt. Torilla tai kadunkulmassa saa musisoida vapaasti; enää ei vaadita katusoittolupaa, kuten vielä parikymmentä vuotta sitten yleisen järjestyksen ja turvallisuuden nimissä.

Toisellakin kesäpäivää värittävällä muutoksella on saman verran ikää. Siististä puistopiknikistä viineineen tuli hyväksyttyä Suomessakin, eikä täysi-ikäisten pussikaljoitteluunkaan puututa, ellei siitä ole häiriötä. 1990-luvulla olisi rapsahtanut sakkoa.

"En ymmärrä miten paikallisliikenteessä joku ei pysty olemaan syömättä. Ei ne matkat kuitenkaan mitään ikuisuuksia kestä."

Tani korostaa, etteivät tiukkuus ja väljyys ole tilojen pysyviä ominaisuuksia. Ihmiset vaikuttavat siihen, millaista toimintaa suvaitaan. Tiukasti säännelty tila voi muuttua väljäksi, erilaisia käyttötapoja sallivaksi.

Aina lait ja järjestyssäännöt eivät kulje samassa tahdissa asennemuutosten tai edes toistensa kanssa. Tani muistuttaa toissakesäisestä tapauksesta Helsingin itäisestä kantakaupungista, jossa ravintola hyödynsi uutta mahdollisuutta vuokraamalla parkkipaikan terassikseen.

Asiakkaat eivät saaneet kantaa oluttuoppiaan ravintolasta parin metrin matkaa jalkakäytävän poikki, koska se oli julkista kaupunkitilaa.

Anniskelulain vaatimus täyttyi, kun tuoppi siirtyi hetkeksi tarjoilijan käteen. Asiakkaita vaatimus huvitti, ravintolasta kerrottiin Helsingin Uutisten haastattelussa.

– Suomessa on ollut aika tiukat säännöt julkisen tilan käytön suhteen. Kieltoja on ollut hyvinkin paljon. Niitä on höllennetty. Niin kauan kuin muutokset toimivat sulassa sovussa vanhan kanssa, ulkomaailmasta tulee entistä moninaisempi ja sallivampi, Sirpa Tani sanoo.

Raja siihen, milloin muutoksista tuleekin ongelma, on kuitenkin herkkä, ja rajankäynti on jatkuvaa, hän lisää.

– Konfliktin mahdollisuus on jatkuvasti läsnä, koska enää ei ole kaikkien jakamia yhteisiä arvoja ja elämäntapaa.

"Kaikki eivät tule ajatelleeksi, että bussi ei ole puhelinkoppi."

Kaikille tila ei myöskään väljene samaan tahtiin. On iso kysymys, kenet hyväksytään, kuka tuntee olevansa tervetullut minnekin ja kenet suljetaan sosiaalisesti ulos, Sirpa Tani sanoo.

Helsingin uutta keskuskirjastoa Oodia rakennettiin alusta asti sillä mielin, että se toivottaa kaikki tervetulleiksi, on kaikkien olohuone. Eväitä saa syödä, ääntä saa pitää.

Monille väljentymisen raja tuli vastaan kirmailevissa leikki-ikäisissä, mutta vähiten "kaikkiin" näyttävät kuuluvan itäeurooppalaiset romanit. Palautetta heidän oleskelustaan Oodissa on sadellut, ja osa on pöyristyttävän rasistista, kertoi Oodin johtaja vastikään Helsingin Sanomien haastattelussa.

Tanilla on esimerkki myös omasta tutkimuksestaan, teinien hengailusta kauppakeskuksessa.

– Kampissa vuosia sitten pääsiäisen aikaan jotkut nuoret riehuivat ja sieltä päätettiin ajaa kaikki nuoret pois. Satakunta nuorta heitettiin pihalle.

Jos humalaisten keski-ikäisten miesten porukka käyttäytyisi huonosti kauppakeskuksessa, on vaikea ajatella, että kaikki keski-ikäiset miehet joutuisivat lähtemään, Sirpa Tani tuumii.

Lainaukset ovat Vauva-, Demi- ja Kaleva-lehtien verkkosivujen kommenttipalstoilta.

Ilta hämärtyy Tampereen Hervannassa. Kello on noin puoli yksitoista yöllä, kun kahden työkoneen ympärillä alkaa tapahtua. Seitsemän miestä on tullut paikalle asentamaan sähköradan ajojohtoa paikalleen.

– Tämä häiritsee liikennettä paljon, ja päiväsaikaan ei saa työrakoja risteysalueella. Risteysalueella voidaan tehdä korkeintaan viiden minuutin pysäytyksiä, sanoo työmaapäällikkö Ari Valaja.

Ajojohdon asentamiseen räätälöity, kiskoilla kulkeva traktori vetää yläilmoissa isoa kuparikelaa. Perässä seuraa kurottaja, jonka nostokorissa kaksi miestä kiinnittää johtoa alumiinisiin orsiin.

Jokainen pylväs on mitattu paikan päällä, jotta ajojohto asettuu oikealle korkeudelle. Kuparilanka vedetään noin 500 kilon voimalla tiukkana paikalleen. Kaarteissa johto vedetään ylös sivuvetoköysillä.

– Kun niihin kohdistuu tarpeeksi suuri kulmavoima, ne nousevat tuolla pylväässä vaakatasoon ja pitää ajojohtimen siellä ylhäällä, Valaja selittää.

Ari Valaja on kokenut radanrakentaja, mutta tämä kiinnitystapa oli hänelle uutta.

– Vähän epäilin, että näinkö se siellä pysyy, mutta kyllä se vaan pysyy. Eivät nämä ole uskonasioita.

Tampereen raitiotien ykkösvaiheessa rakennetaan rataa yhteensä 15 kilometriä. Kuparilankaa tarvitaan noin 34 kilometriä. Sähkörata maksaa 7,5 miljoonaa euroa ja sen päälle virtapuolelle tulee 10 miljoonan euron sähkönsyöttöasemat.

Rataa valmistuu nyt vauhdilla

Valtaosa raitiotieradasta valmistuu tänä vuonna, kun Hervannan ja keskustan välinen sepeliraide tehdään kesän aikana.

Tapaan projektijohtaja Mikko Nyhän Hämeenkadulla Tuulensuun korttelin kulmilla. Sama paikka, jossa hikoiltiin yllätyshelteessä vuosi sitten.

Silloin katu oli keskeltä auki ja reunat kunnossa. Nyt tilanne on päinvastainen. Hämeenkadun länsipään keskellä on raide valmiina, mutta jalkakäytävät soraisena rakennustyömaana.

– Tänä vuonna valmistuvat ensimmäiset Hämeenkadun korttelit. Tämä Tuulensuun kortteli jo kesäkuussa, Nyhä lupaa.

Muutamia metriä pitkät lehmuksentaimet ovat juurtumassa uusille sijoilleen. Ensimmäiset lehdet vihertävät.

Budjetti pitää, mutta rahaa menee reilusti

Raitiotien ykkösvaiheen tavoitehinta on noussut alkuperäisestä noin 220 miljoonasta yli 260 miljoonaan johtuen uusista oheistöistä. Nämä ovat pääasiassa katutöitä valoineen ja viemäreineen.

– Raitiotien rakentamisen kustannukset on pysynyt siinä, mikä oli alunperinkin, Mikko Nyhä vakuutta ja jatkaa:

– Lisätilauksilla, joita tehdään raitiotien rakentamisen yhteydessä, edesautetaan sitä, että kun tämä remontti on valmis, näillä katujen reunoille ei heti aloiteta enää uutta korjaustyötä.

Kiitos, jos tämä lupaus pitää.

Samalla ratikka rönsyilee suunnitellun kakkosvaiheen uutta haaraa. Hämeenkadulle rakennetaan Hatanpään valtatien suuntaan ylimääräiset vaihteet tulevaisuuden varalle.

Siitä halutaan vetää aluksi kiskot muutamia satoja metrejä Tampereen monitoimiareenan suuntaan, kun on ne vuoden 2022 Jääkiekon MM-kisatkin tulossa.

Allianssin kokenut rakennusporukka on valmiina olemassa, mutta kisakiireen takia radanpätkä pitäisi rakentaa osin talviolosuhteissa. Eli kalliimmalla, lämmitettävien telttojen alla.

Varikolla voi ajaa ympyrää

Tampereen raitiotien hermokeskus ja pääpaikka on noussut nopeasti Hervantaan Hermiankadun päähän. Työmaan aloitus viivästyi kuukausilla kaavakysymysten takia, mutta aikataulu on saatu kurottua kiinni.

Vuosi sitten alueella oli menossa vielä louhintatyöt. Varikon hintalappu tulee olemaan noin 40 miljoonaa. Nyt siellä on pystyssä kaksi tavallista suurempaa hallia, pinta-alaa on yhteensä 13 000 neliömetriä.

Matalampi ja lattiapinnaltaan suurempi on säilytyshalli, jossa varikolla olevat vaunut yöpyvät. Toiseen korjaamohalliin tulee myös Tampereen Raitiotie Oy:n hallinto ja ohjauskeskus.

– Varikko on mitoitettu niin, että sinne mahtuu myös kakkosvaiheen kalusto, sanoo ratapäällikkö Markus Keisala.

Alueelle rakennetaan kaikkiaan noin kolme kilometriä rataa, noin puolet sisälle ja puolet ulos.

– Varikon ympäri kiertävä raide on sitä varten, että vaunuille tehdään säännöllisesti jarrutestit ja jos on jotain muuta vianhakua.

Tampereen ensimmäistä vaunua rakennetaan jo Transtechin Kajaanin tehtaalla. Varikon olisi hyvä olla valmiina tammikuussa vaunun koeajojen aloittamiseksi.

Elämänaukion pysäkki näkyy jo

Tampereen yliopistollisen sairaalan kulmilla on riittänyt työmaata työmaan päälle. Sairaalarakennuksia, etupihaa, katuja, puistoja ja raitiolinjaa on tehty limittäin

– Paljon on sovitettu töitä yhteen muiden työmaiden kanssa, että on saatu työ sujumaan, sanoo lohkopäällikkö Olli Tuomisto.

Ambulanssien kulun varmistaminen on ollut yksi rakentamisjärjestykseen vaikuttanut asia. Nyt TAYS:in pysäkki on lähes valmis.

Elämän aukion pysäkki valmistuu heinäkuussa. Se on rakennettu uuden pysäköintihallin päälle, etupihan keskelle.

Siispä kulku sairaalaan on helppoa 9. elokuuta 2021, kun raitiotieliikenne alkaa. Tai, jos se silloin alkaa. Tosin Tampereella ei näissä asioissa ole ollut tapana jossitella.

Korjaus 20.5.2019 klo 12:40: Muutettu otsikkoon "23 kilometriä kiskoja" muotoon "15 kilometriä rataa". Ykkösvaiheessa rataa rakennetaan yhteensä 15 kilometriä, ei 23 kilometriä.

Pienissä käsissä tuhannet pienet Norjan liput vilisevät väkijoukossa. Koululaisorkesteri toisensa jälkeen marssii iloisena kohti kuninkaanlinnaa. Kulkueessa väikkyvät mitä värikkäämmät kansallispuvut, juhlaviirit ja pinssit. Kaduilla on iloista väkeä niin paljon, ettei sekaan meinaa mahtua.

Norjan kansallispäivä, jota juhlittiin perjantaina, on unohtumaton kokemus suomalaiselle.

Kyse on itse asiassa perustuslain päivästä (grunnlovsdag), joka tunnetaan yleisesti vain nimellä syttende mai eli 17. toukokuuta. 17. toukokuuta vuonna 1814 Eidsvollin kansalliskokous vahvisti Norjan perustuslain ja Tanskaan kuulunut Norja julistautui itsenäiseksi. Norjan todellinen itsenäisyys ei ole kuitenkaan paljon Suomea vanhempi. Samana vuonna eli 1814 Norja joutui liittymään Ruotsiin, vaikka saikin pitää perustuslakinsa. Personaaliunioni purkautui vasta vuonna 1904.

On hämmentävää, miten erilainen on kahden toisessa maailmansodassa kärsineen pohjoismaan tapa juhlia itsenäisyyttä. Sotilaiden sijaan Norjassa marssivat koululaiset. Oslossa kaikki saavat juhlia linnassa, kun kuningas ottaa vastaan koululaisten paraatin. Paraatin jälkeen koululaisten vanhemmat järjestävät koulujen pihoilla juhlia, joissa leikitään, lauletaan ja syödään makkaraa. Katse on tulevaisuuteen.

Norjan rikastumisen mallia emme voi kopioita, mutta itsenäisyyspäivän vietosta kannattaisi ottaa oppia.

Suomessahan juhla kietoutuu ennen muuta sotien muistamiseen. Siihen kuuluu sotilasparaateja ja maailman ehkä elitistisimmät kutsut presidentin linnassa. Lapsilla ja nuorilla ei ole oikeastaan mitään roolia juhlassa.

Siinä missä Norjan kansallispäivän tunnelma muistuttaa vappua, meillä itsenäisyyspäivä tuo mieleen hautajaiset.

Suomessa muistetaan menneiden sukupolvien uhrauksia, Norjassa juhlitaan sitä, mitä Norja on nyt lapsille ja nuorille. Siinä missä Norjan kansallispäivän tunnelma muistuttaa vappua, meillä itsenäisyyspäivä tuo mieleen hautajaiset.

Kukaan ei määrää, että näin pitäisi jatkua maailman tappiin. Suomen sotien muisto on onneksi yhä kauempana. Se näkyy myös konkreettisesti sotaveteraanisukupolven hiipumisena. Tämä antaisi kunniakkaan tilaisuuden uudistaa suomalaista perinnettä.

Puolustusvoimat tuskin on innostunut muutoksesta. Itsenäisyyspäivä palvelee sotilaita erinomaisena PR-kampanjana. Sotien muistaminen lienee yksi syy sille, että muun tasa-arvoajattelun edistyessä Suomi pitää edelleen kiinni vain toista sukupuolta koskevasta asevelvollisuudesta.

Militaristinen ja elitistinen tapa viettää itsenäisyyspäivää palvelee ennen muuta nationalistista populismia.

Meille itsenäisyyden juhlinta tuntuu olevan jatkuvaa uhrautumista isänmaan puolesta, mistä konkreettinen esimerkki on se, ettei valtakunnan muutoin tarkassa taloudenpidossa lasketa täyttä arvoa varusmiespalveluksen vuoksi menetetylle opiskelu- ja työajalle. Itsenäisyyspäivänä tympääntyneinä marssivat varusmiehet eivät ainakaan minulle edusta myönteistä kuvaa Suomen tulevaisuudesta.

Militaristinen ja elitistinen tapa viettää itsenäisyyspäivää pönkittää ennen muuta nationalistista populismia. Tarvitsemme iloisempia ja monipuolisempia tapoja juhlia itsenäisyyttä ja sitä vapautta, jonka sotaveteraanit pelastivat.

Norjan kansallispäivässä sykähdyttää erityisesti se, että lapset ja nuoret ovat pääosassa. Tälle olisi tarvetta myös meillä. Lapsia syntyy huolestuttavan vähän. Lapsista ja nuorista puhutaan enimmäkseen vain ongelmien kautta: mielenterveysongelmien, kouluttamattomuuden, työttömyyden ja syrjäytymisen.

Meillä vanhemmilla sukupolvilla on toki aihetta kantaa huolta nuortemme suorituskyvystä, koska he maksavat meidän eläkkeemme ja hoitomme. Vallitseva puhetapa on kuitenkin niin osoitteleva, että se pikemminkin lannistaa kuin kannustaa.

Siirretään itsenäisyyspäivänä sotilaat ja eliittijuhlat syrjään ja niiden sijaan rakennetaan mekin juhla lasten, nuorten ja koulujen ympärille.

Heikki Hiilamo

Kirjoittaja toimii Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professorina. Aikaisemmin hän on työskennellyt mm. toimittajana Yleisradiossa 1994–1997.

Kolumnista voi keskustella 20.5. klo 16.00 asti.