Imatralainen Taina Sulaiman on surun murtama. Hänen kolme koiraansa pääsivät maanantaiaamuna yllättäen karkuun. Laajoista etsinnöistä huolimatta koiria ei löytynyt.

Seuraavana päivänä soi Sulaimanin puhelin. Poliisi soitti ja kertoi lopettaneensa koirat, koska luuli niitä villikoiriksi.

– Tuntuu kuin omat lapset olisi ammuttu, Taina Sulaiman sanoo.

Taina Sulaimanin koirat olivat sekarotuisia siperianhuskyn näköisiä isoja koiria. Niiden emä oli siperianhusky, ja isässä oli puolet jämtlannin pystykorvaa ja puolet berninpaimenkoiran sekä bordercollien sekoitusta.

Koirat karkasivat Imatralla talon pihalla olevasta koiratarhasta. Sen yksi lauta oli rikki, minkä takia koirat olivat päässeet ruokintatilan eteiseen. Taina Sulaimanin mukaan yksi koirista oli lopulta saanut eteisen ovessa olleen ulko-oven säpin auki, jolloin koirat olivat lähteneet karkuteille.

Erityisen rakkaat koirat

Koirien katoamisen oli huomannut talon isäntä, joka ilmoitti asiasta sillä hetkellä muutaman kymmenen kilometrin päässä Lappeenrannassa olleelle Taina Sulaimanille. Koirista tehtiin heti ilmoitus löytöeläintarhaan. Lisäksi niitä kuuluteltiin muun muassa Facebookin kautta.

– Sen virheen tein, etten ilmoittanut poliisille. Minulle on aiemmin hätäkeskuksesta sanottu, etteivät he enää ota ilmoituksia kadonneista koirista vastaan, kertoo Sulaiman.

Poliisin lopettamat koirat olivat Taina Sulaimanille erityisen rakkaita, koska hän oli ne kaikki kasvattanut pennusta saakka.

– Minä olen erittäin vihainen ja masentunut. Ihan on pohja viety elämästä.

Hän ei voi ymmärtää, miten poliisi ei ole erottanut hänen koiriaan villikoirista ja ihmettelee poliisi toimintaa.

– Ihan sama kuin ei erottaisi sukkaa kengästä.

Poliisi toimi ohjeidensa mukaan

Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta ylikomisario Jukka Lankinen vahvistaa, että poliisi on lopettanut kolme koiraa Imatralla maanantaina aamupäivällä.

Lankisen mukaan heille tuli hätäkeskuksen kautta ilmoitus, jossa kerrottiin Imatralla olevasta villikoiralaumasta. Ilmoituksen mukaan kolme pannatonta, vauhdikkaasti liikkuvaa koiraa pyörii pihapiirissä.

Poliisipartio oli yrittänyt saada koiria kiinni, mutta tuloksetta.

– Poliisin yleisjohtaja teki päätöksen, että jos ei koiria muuten saada kiinni, ne lopetetaan.

Päätöksen taustalla on jo pitkän aikaa Imatraa piinannut villikoiraongelma. Muutaman kilometrin päästä rajan takaa Venäjältä on Imatralle tullut villikoiria, jotka saattavat olla ihmisille vaarallisia. Niiden on epäilty muun muassa levittävän vesikauhua eli rabiesta.

Näistä villikoiralaumoista poliisi on saanut useita ilmoituksia.

Poliisi oletti, että myös maanantaiaamuna kyseessä oli tällainen Venäjältä tullut villikoiralauma.

– Kun partio oli mennyt paikalle, olivat asukkaat kertoneet pelkäävänsä koiralaumaa, kertoo ylikomisario Jukka Lankinen.

Poliisi teki lopettamispäätöksen, koska koirat poliisin mukaan aiheuttivat ihmisille pelkoa tai vaaraa ja poliisi oletti koirien olevan villikoiria.

Koirat ammuttiin paikan päällä.

– Päätös tehtiin juuri sillä periaatteella, että kyseessä on villikoiralauma, sanoo ylikomisario Lankinen.

Koirien omistajan Taina Sulaimanin mukaan karanneet koirat olivat ystävällisiä ja ihmisrakkaita. Poliisille ei sellaista käsitystä jäänyt.

– Koirat eivät antaneet ottaa itseään kiinni. Lisäksi koirien käytös sopi villikoirien käytökseen eli ne olivat vauhdikkaita, eivät hakeutuneet ihmisten seuraan ja olivat ilman pantaa. Jos poliisi olisi saanut koirat kiinni, olisi niistä tehty ilmoitus löytöeläinpaikkaan, eikä koiria olisi lopetettu, sanoo ylikomisario Jukka Lankinen.

Taina Sulaimanin mukaan oikeat villikoirat ovat aivan erilaisia kuin hänen koiransa.

– Ne venäläiset villikoirat ovat aivan erinäköisiä ja käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin lemmikkikoirat. Meidän koirat olivat innostuneita ja vilkkaita, mutta eivät ne villikoiria olleet eivätkä aggressiivia. Ne olivat aina innoissaan, kun näkivät ihmisiä.

Poliisin lopettamat koirat olivat Helmi ja Haro, jotka olisivat täyttäneet perjantaina 6 vuotta sekä Urho, joka olisi täyttänyt heinäkuussa 4 vuotta. Koirat olivat sisaruksia.

Poliisi pysyy päätöksessään

Ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että hänen mielestään poliisi on tehnyt oikean päätöksen, kun se lopetti kolme irrallaan ollutta koiraa.

– Niillä tiedoilla, mitä partiolla ja päätöksentekijällä siinä hetkessä oli, ei muunlaista päätöstä olisi voinut tehdä. Pitää aina muistaa, että poliisi toimii aina niillä tiedoilla, mitä heillä sillä hetkellä on.

Koirat ampui poliisin pyynnöstä metsästäjä. Koirien ruhot on toimittettu Imatran Kurkisuontielle, jossa sijaitsee Imatran hyötyjäteasema eli entinen kaatopaikka.

Rikosilmoitus ja korvausvaatimus

Koirien omistaja Taina Sulaiman kertoo, että hän on tehnyt poliisin toimista rikosilmoituksen ja korvausvaatimuksen. Hän vaatii koirien surmaamisesta 45 000 euroa. Lisäksi hän haluaa, että koirat kaivetaan haudastaan ylös.

– Ne ruhot pitää näyttää minulle, että voin viimeisen hyvästin jättää, sanoo Taina Sulaiman.

Lisäksi Sulaiman vaatii, että koirat pitää tuhkata syyllisten kustannuksella ja koirien uurnat tulee toimittaa hänelle.

Ylikomisario Jukka Lankinen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta ei ole vielä nähnyt Sulaiminin tekemää rikosilmoitusta ja korvausvaatimusta.

– Jos poliisin toiminnasta tehdään rikosilmoitus, määrätään siihen syyttäjä tutkinnanjohtajaksi ja joku muu poliisilaitos sen tutkii. Korvausvaatimukset kulkevat vähän eri reittiä. Ensin katsotaan, onko sellainen virhe tapahtunut, josta syntyy korvausvaatimus. Jos näin todetaan, niin sen mukaan edetään, kertoo Lankinen.

Kaiken kaikkiaan ylikomisario Lankinen on hyvin pahoillaan siitä, mitä Imatralla maanantaina pääsi käymään.

Lain mukaan omistajan tulee pitää koirastaan huolta, ettei se pääse karkuun. Ylikomisario Jukka Lankinen ei kuitenkaan usko, että tässä tapauksessa olisi erityisestä huolimattomuudesta kyse.

– Joskus se koira jostain kumman syystä pääsee karkuun, vaikka olisi kuinka huolellinen, sanoo ylikomisario Lankinen.

Koirien lopettamisesta kertoi ensin MTV.

Lue seuraavaksi: Venäjältä tulleet koiralaumat juoksentelevat Imatralla – poliisi: "Käyttäytyvät kuin villieläimet"

Turussa sattui poikkeuksellinen tapahtumasarja keskiviikkona, kun mies jumittui jätteenkuljetusauton säiliön sisälle, kertoo pelastuslaitos.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun mies oli taloyhtiön pihalla etsinyt ilmeisesti roskasäiliöstä jotain. Hän oli ollut säiliön sisällä. Seuraavaksi paikalle olikurvannut jäteauto ja tyhjentänyt säiliön kyytiinsä. Kuljettajalla ei ollut aavistusta siitä, että joku oli säiliön sisällä.

– Mies onnistui soittamaan jäteauton kyydistä hätäkeskukseen. Ajoneuvo paikallistettiin GPS-tietojen perusteella Tuotekadulle, kertoo päivystävä palomestari Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.

Roska-auto saatiin pysäytettyä ja mies saatiin ulos. Mies loukkaantui lievästi rytäkässä ja hänet kuljetettiin sairaalaan tarkastusta varten.

Päivystävä palomestari kertoo Ylelle, ettei muista uraltaan vastaavaa.

– Hyvin poikkeuksellinen pelastustehtävä.

Siinä hän seisoo juuri merestä nousseena.

Kauppatorin ja kaupungintalon vieressä. Merenneito, joka on päättänyt nousta maihin. Itämeren tytär.

Vuonna 1908 pystytetty Havis Amanda aiheutti kohua heti paljastamisensa jälkeen. Alastoman naisvartalon esittäminen Helsingin kaupunkitilassa närkästytti muun muassa naisasialiikettä.

Ja nyt, 111-vuotta myöhemmin, patsas on taas kohun keskellä.

Manta juhlan ja kohun keskellä

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Manta oli taas kaiken keskipisteenä, kun ihmiset kerääntyivät patsaan ympärille juhlimaan Suomen voittamaa jääkiekon maailmanmestaruutta.

• Katso täältä, miltä juhlinta Mantalla näytti sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Eilen tiistaina Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialasta vastaava apulaispormestari Nasima Razmyar (sd.) esitti huolensa patsaan kestävyydestä ja juhlijoiden turvallisuudesta.

Hän ehdotti, että juhlinnalle voitaisiin koettaa etsiä uusi paikka, sillä 111-vuotias Manta on hauras.

Apulaispormestarin ehdotus sai aikaan vilkkaan keskustelun esimerkiksi Twitterissä ja synnytti myös vastalauseiden myrskyn.

Ateneumista eläkkeellä oleva intendentti, taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorhouse sanoo ymmärtävänsä keskustelun molempia osapuolia.

Apulaispormestarin huoli patsaan säilymisestä ehjänä ja juhlijoiden turvallisuudesta on hänen mielestään aiheellinen.

– Miehet ovat niin rajuja kiipeillessään patsasta pitkin. Patsas voi horjahtaa jalustalta ja pahimmillaan kaatua jonkun päälle, Ahtola-Moorhouse toteaa.

Toisaalta hän ymmärtää myös, miksi ihmiset haluavat juhlia juuri Mantan ympärillä. Patsas on juhlavalla paikalla eikä Helsingissä ole hänen mielestään toista yhtä riemukasta veistosta.

– Patsaassa on iloisuutta ja elämänmyönteisyyttä. On liikuttavaa, että ihmiset alushousuisillaan ja riemuissaan hyppivät sinne veteen. Ei minulla ole sinänsä mitään sitä vastaan, Ahtola-Moorhouse sanoo.

Mantan patsas korvaamaton

Havis Amandan -patsaassa ei havaittu silmämääräisesti tarkastuksessa tiistaina vaurioita, kertoi Helsingin Taidemuseon julkisen taiteen päällikkö Taru Tappola keskiviikkona STT:lle.

– Taidemuseo on apulaispormestarin linjoilla. Kyllä voi sanoa, että Mantan vanha patsas on rikkoutumisaltis. Emme myöskään pysty tutkimaan, missä kunnossa onton patsaan sisällä oleva tukirakenne on, Tappola sanoo.

Havis Amandan patsas itsessään on hänen mukaansa korvaamaton.

– Se ei ole niin vain korjattavissa, jos veistos joltain osalta rikkoutuu.

Asiantuntija ei tekisi kopiota

Tiistaina Twitterissä ehdotettiin esimerkiksi Mantan patsaan korvaamista kulutusta kestävällä kopiolla, ja alkuperäisen patsaan siirtämistä museoon.

Taidehistorioitsija Leena Ahtola-Moorhouse ei lämpene idealle.

Hänen mielestään alkuperäistä patsasta ei ole luotu sisätilaan eikä millään museolla ole tarpeeksi hienoa ulkotilaa patsaalle.

– Siinä on oltava suihkulähteet, vapaa ulkotila ja liikenne ympärillä. Kyllä patsaan luonne muuttuisi ihan täysin siirrettäessä.

Lisäksi Ahtola-Moorhouse arvioi, ettei Mantan jäljennöksestä saataisi yhtä kaunista kuin alkuperäinen. Manta on pronssia.

– Ville Vallgren oli erittäin tunnettu patinoinnissaan. Ja Eliel Saarisen suunnittelema pehmeämuotoinen allas, joka on aivan hurmaava. Se on tavallaan luotu tuollaista riemun hetkeä varten.

Replikan sijaan Ahtola-Moorhousen mielestä voisi pohtia onton patsaan vahvistamista sisäkautta, sillä näin patsaan taiteellinen arvokaan ei kärsisi. Vahvistus ei kuitenkaan takaisi, että yli satavuotias Manta kestäisi juhlintaa.

– Ei sitä niin vahvaksi voi saada. Ei voi muuta kuin toivoa, että ihmiset eivät kiipeäisi sinne.

Rahat Mantaan alkoholilla

Riemukkuutta liittyy myös Havis Amandan historiaan. Suihkukaivo patsaineen tilattiin Pariisissa työskentelevältä Ville Vallgrenilta Helsingin anniskelurahojen turvin.

– Toisin sanoen patsas on rahoitettu alkoholista saatujen rahojen turvin, Ahtola-Moorhouse naurahtaa.

Vuosien myötä Mantasta on tullut juhlinnan keskipiste. Suomen ainoa karnevaalijuhla, vappu, kietoutuu Mantan lakituksen ympärille.

Mantasta on tullut myös Helsingin symboli.

– Harvassa metropolissa merkittävällä patsaalla on näin hieno sijainti. Siinä ympärillä on kauppatori, kaupungintalo, meri ja se on osa kokonaisuutta.

Lue myös:

Kiivettiinkö Mantalle MM-humussa viimeisen kerran? Apulaispormestari vaatii juhlinnalle uutta paikkaa

Tampere etsii Keskustorin suihkulähteestä kiekkojuhlissa kadonnutta tuhansien eurojen arvoista palaa: "Jos sen palauttaa, ei seuraa mitään"

Katso video kultajuhlista Helsingin Kauppatorilta: vaatteet pois ja suihkulähteeseen

Kumivenemies on uusi torille-meemi, kirjoittaa Arman Alizad Facebook-päivityksessään. Hänen jakamassaan kuvassa on omat versionsa vuosien 2011 ja 2019 maailmanmestaruusjuhlista.

Tuoreemmassa kuvassa Havis Amanda -suihkulähteessä kumiveneellä kelluvan miehen vierellä on Lemminkäisen äiti, Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta.

Yle ei voi julkaista kuvahupailua tekijänoikeudellisista syistä. Se löytyy Alizadin päivityksestä, mutta myös satojen, luultavasti jopa tuhansien muiden suomalaisten sosiaalisen median tileiltä.

Kuvasta on tullut meemi.

Omistajat pysyvät hiljaa

Käytännössä tekijänoikeuksien perään ei kysellä, kun yksityiset ihmiset jakavat meemejä.

– On mahdotonta estää kuvien leviämistä sosiaalisessa mediassa. Minun puolestani ihmiset saavatkin jakaa kuviani, mutta ei ole oikein, jos mediatalot tekevät samoin, kertoo kumivenemiehestä kuvan ottanut valokuvaaja Lassi Rinne.

Rinne puhuu kuitenkin vain omasta puolestaan. Hän ei omista kuvansa oikeuksia. Ne kuuluvat hänen työnantajalleen Ilta-Sanomille.

Muun muassa Ilta-Sanomien toimittaja Johannes Kotkavirta on jakanut muutama päivä sitten otetun alkuperäisen suihkulähdekuvan Twitter-tilillään.

Ilta-Sanomat ei kommentoinut Ylelle, miten se suhtautuu kuvan meemikäyttöön.

Ainakin edellinen tori-meemi on saanut kiertää netissä vapaasti vuosien ajan. Sen on kuvannut Helsingin Sanomien kuvaaja Sami Kero. Ilta-Sanomat haastatteli kuvassa näkyvää miestä, hämeenlinnalaista baarimikkoa. Häntäkään yllättävä näkyvyys ei ole haitannut.

Kuvaaja kokee imarteluna

Lassi Rinteen mielestä on vain hauskaa, että hänen kuvansa on päätynyt mukaan suosittuun meemiin.

– En tiedä, voiko valokuvaaja saada parempaa huomionosoitusta kuin se, että kuva meemiytyy näin isosti. Enemmän se naurattaa kuin harmittaa.

Häntä ei haittaa, etteivät kuvaa jakavat suomalaiset tiedä, kuka ikimuistoisen hetken on tallentanut.

– Jos joku haluaa sen tietää, hän sen tiedon löytää. Mutta en usko, että kaikki kuvan näkevät tekisivät sillä tiedolla mitään.

Kaikkien omaisuutta

Tunnustuksen vaatiminen omalle kuvalleen meemin takana – tai meemille ylipäätään olisikin sosiaalisessa mediassa lähinnä noloa. Näin vakuuttavat monet aktiiviset somettajat.

– Jos joku yrittää sanoa, että minä tämän keksin tai pistin alulle, ei sitä katsota hyvällä. Ajatellaan, että joku yrittää omia jotain, joka on meidän yhteistä omaisuuttamme, toteaa Yle Kioskin toimittaja Toivo Haimi.

Tällaiset kuvat ja kirjoitukset ovat kaikkien yhteisiä. Toivo Haimi

Hän vertaa meemejä perinteisiin vessanseinäkirjoituksiin.

– Niissäkin on pointtina olla anonyymi. Tällaiset kuvat ja kirjoitukset ovat kaikkien yhteisiä. Niiden kuuluukin olla koko internetin yhteistä kulttuurista pääomaa.

Meemit eivät silti aina ole harmitonta huvittelua. Haimi näkee ongelmallisena, että usein meemeissä pilkataan jotain. Silloin jo valmiiksi maahan lyöty saa somessa hallitsemattoman ryöpyn ivailua niskaansa.

Valtaatekevien ja voimakkaiden pilkkaaminen meemeissä on kuitenkin Haimin mielestä huomattavasti hyväksyttävämpää. Esimerkiksi tänä keväänä maailmanmestaruushuumassa lytätyt jääkiekkomahdit kestänevät kyllä suomalaisten riemunjuhlat.

– Se on ylöspäin lyömistä. Kohteena ovat sellaiset maat, joilla on huomattavasti menestyneempi MM-jääkiekkohistoria kuin Suomella.

Löikö mörkö sisään?

Jos jollain olisi vaateita tämän kevään meemimyrskyssä, se voisi olla myös Moomin Characters. Suomen jääkiekkomaajoukkueen kapteeni Marko "Mörkö" Anttila innoitti lisäämään Muumi-Mörön kuvia mitä mielikuvituksellisempiin meemeihin.

Muumituotteille tämä on kuitenkin ollut vain hyvää mainosta. Esimerkiksi mörkömukit loppuivat kaupoista useilla paikkakunnilla välittömästi maailmanmestaruuden ratkettua.

– Tällaisissa tilanteissa jopa Moomin Characters on varmaan valmis antamaan vähän köyttä, arvelee sosiaalisen median influensseri ja vuoden graafikko 2013 Kasper Strömman.

Uskon, että jopa Gallen-Kallela olisi tyytyväinen, että hänen maalaustaan käytetään tällaisessa yhteydessä. Risto Uusikoski

Hän tekee päätelmänsä toki vain yleisen käsityksen perusteella. Samalla ajatuspohjalla hän asettuu edesmenneen taidemaalarin Akseli Gallen-Kallelan saappaisiin.

– Uskon, että jopa Gallen-Kallela olisi tyytyväinen, että hänen maalaustaan käytetään tällaisessa yhteydessä. Onhan se nyt varsin kekseliästä yhdistää hänen maalauksensa suihkulähdekuvaan.

Lähde esiin

Kekseliäisyys onkin meemeissä ratkaisevinta. Kasper Strömman kokee, että erilaisia kuvia ja tekstejä yhdistänyt meeminikkari on luonut meemistä kokonaan uuden teoksen.

– Alkuperäisestä kuvaajasta ei välttämättä ole silloin edes tietoa. Mutta jos jotain haluaa kreditoida, niin ehkä tämän uuden teoksen tekijää.

Meemejä säännöllisemmin ja vakavammin jakavalla yhteisöllä onkin Strömmanin mukaan oma kunniakoodinsa.

– Ainakin pitäisi mainita lähde, josta meemi on jaettu.

Harmistuneesta imarrelluksi

Verkkotoimittaja Risto Uusikoskea ehti jo alkuviikosta harmittaa, kun hänen MM-aiheinen videoklippinsä tuli vastaan Twitterissä ilman tekijätietoja. Hän epäili, että jakaja oli tietoisesti ladannut videon pois Twitteristä ja takaisin, jotta voisi esitellä sitä omanaan.

– Ehdin jo muutamalle vinoilla asiasta. Sitten kävi ilmi, että jaot oli ilmeisesti tehty hyvässä uskossa, ilman tietoista peittelyä.

Todennäköisesti joku oli lähettänyt Uusikosken videon kaverilleen jollain muulla sosiaalisen median alustalla, se oli lähtenyt sitä kautta jakoon ja palannut Twitteriin ilman tekijätietoja. Jakajat kokivat, että kyseessä on vapaata riistaa oleva meemi.

– Oli helppoa olettaa, että tämä on meemi, koska koko mörköjutusta on tullut tänä keväänä yhteistä omaisuutta. Tämä oli vain yksi versio mörkö-meemistä.

Hän kokee itsekin lainanneensa jonkun toisen meemiä omansa kehittelyssä. Uusikosken päässä soi taukoamatta Löikö Mörkö Sisään? -kappale. Hän ei tiennyt, kenen kappale on, mutta se innoitti häntä tarttumaan kameraan.

– Keksin, että minullahan on mörkö, jonka voin laittaa pelaamaan jääkiekkoa ja lyömään sisään. Olen siis kappaleen tekijälle velkaa ideasta, ja hän on velkaa Antero Mertarannalle, jonka sanoista kappale on tehty. Aika vaikeaahan tässä olisi meemin omistajaa määrittää.

Kyseinen kappale nousi suuren yleisön tietoisuuteen Arttu Wiskarin twiitistä. Kappaleen tekijä on DJ ILG.

Enää Risto Uusikoskea ei harmita, että Stiga-Mörön pelejä katselevat somettajat eivät tiedä, kuka videon on kuvannut.

– Olen vain imarreltu, että tämä on koettu meemiytymisen arvoiseksi, ja se on otettu yhteiseksi omaisuudeksi.

Voit keskustella aiheesta jutun kommenttiosiossa kello 22:een asti.

Suomalaisen muodin vuosittainen huipputapahtuma on taas täällä: Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun muodin koulutusohjelman näytös eli Näytös19.

Eikä kansainvälisen muotijulkaisun Vogue.comin toimittaja Laird Borrelli-Persson malttaisi odottaa iltaa.

– Minulla on suuret odotukset, Helsingissä vierailulla oleva Borrelli-Persson ennakoi Ylelle tunnelmiaan ennen näytöstä.

Hän kertoo kuulleensa muotisuunnittelun suorastaan kukoistavan suomalaiskorkeakoulussa.

– Olemme nähneet ennenkin, että kun koulu on vahva ja opiskelukulttuuri pursuaa energiaa, se voi tuottaa mahtavia tuloksia. En malta odottaa.

Yle esittää tapahtuman suorana nettisivuillaan sekä Yle Areenassa. Lähetystä voi seurata tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla – ja näytös on katsottavissa kuvaa klikkaamalla myös jälkikäteen, tallenteena.

Suora lähetys Helsingin Kaapelitehtaalta alkaa illalla kello 20.30. Lähetyksen alussa tavataan liuta vaikutusvaltaisia kutsuvieraita ja yleisöä. Heitä haastattelee Ylen toimittaja Olli-Pekka Kursi.

Varsinainen muotinäytös alkaa kello 21. Se on loppuunmyyty.

Vuoden odotetuin ja korkeatasoisin muotitapahtuma

Aalto-yliopiston muotiopiskelijoiden vuosittaisesta kevätnäytöksestä on kasvanut Suomen kenties odotetuin ja korkeatasoisin muotitapahtuma. Siellä on nähty säännöllisesti esimerkiksi kansainvälisten muotitalojen kykyjenetsijöitä.

• Tästä jutusta voit katsoa, miltä nuorten lahjakkuuksien mallistot näyttivät Kaapelitehtaan catwalkilla viime vuonna.

Yle kysyi ennakkotunnelmia Laird Borrelli-Perssonin lisäksi toiseltakin Helsinkiin saapuneelta muotitoimittajalta, Pariisissa Vogue Hommes -lehdessä työskentelevältä Azza Yousifilta.

Yousif on erikoistunut työssään muun muassa kysymyksiin muodin kestävyydestä ja vastuullisuudesta. Etenkin pikamuodin ympäristövaikutukset ovat nousseet viime aikoina yleiseen keskusteluun, ja Yousif toivoo kestävyyskysymysten näkyvän myös opiskelijoiden näytöksessä.

– Toivon, että näytös inspiroi. Toivon myös, että opiskelijat ovat luovia vastuullisella tavalla.

Hänen mukaansa moni alalla olevista ei ole toistaiseksi onnistunut yhdistämään näitä kahta eli vastuullisuutta ja toisaalta luovuutta toisiinsa.

– Se on mielestäni suurin haaste muodissa tällä hetkellä.

Ennen Aalto-yliopiston näytöstä Borrelli-Persson ja Yousif olivat ehtineet tutustua nuorten suomalaissuunnittelijoiden tuotantoon vain hieman.

– Se vähä, mitä olen nähnyt, on ollut hyvin luovaa ja omaperäistä, Yousif sanoo.

Luksusmerkki Marnin luova johtaja: Olen hyvin utelias

Voguen muotitoimittajista poiketen italialaisen luksusmerkki Marnin luovalla johtajalla Francesco Rissolla ei ollut lainkaan ennakko-odotuksia illan näytöksestä.

– Katson näytöstä avoimin mielin. Olen hyvin utelias, Risso sanoo Ylen haastattelussa.

Hän on luotsannut nimekästä muotitaloa vuodesta 2016 lähtien. Suomi-designia hän kommentoi toteamalla, että hänellä on muistoja tietyistä suunnannäyttäjistä ja ilmiöistä, kuten Marimekosta sekä "uskomattomista" huonekalumuotoilijoista ja arkkitehdeistä.

Risson mukaan italialainen ja suomalainen suunnittelu muistuttavat toisiaan tarkkuuden osalta.

– Erityisesti sen osalta, miten kiinnitämme huomiota yksityiskohtiin ja laatuun ja siihen, miten asiat tehdään, hän havainnollistaa.

Muodin opiskelijoille hänellä on kolme neuvoa.

– Ensinnäkin, on oltava uskollinen itselleen ja luovuudelleen. Toiseksi on vaalittava ja haastettava tuota luovuutta. Kolmas asia on se, että on ymmärrettävä aikaa ja hetkeä, kokenut suunnittelija sanoo.

Lue myös:

Muotiopiskelija Anna Isoniemen mallisto syntyi paljeteista – Aalto-yliopiston loppunäytöksestä kasvoi Suomen odotetuin muotitapahtuma (17.5.2017)

Suomalaiset vaatesuunnittelun opiskelijat hallitsevat jälleen Hyères-finaalia – Menestys ei näy suomalaisessa vaateteollisuudessa (29.4.2018)

Muodin nuoret lupaukset karkaavat suomalaisyrityksiltä – "Suurin osa lähtee ulkomaille töihin" (20.12.2017)

Lahden nuorisotyöttömyys on jämähtänyt lähes paikalleen, vaikka monessa muussa suuressa kaupungissa työttömyys on laskenut reippaastikin parina viime vuonna.

Huhtikuun lopulla Lahden työttömyysprosentti 12,9 oli Suomen suurten kaupunkien korkein. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli runsaat 1400.

– Vaikka pitkäaikaistyöttömyys on laskenut hyvin, niin nämä luvut ovat silti aivan liikaa, sanoo työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka Lahden kaupungilta.

Työ- ja elinkeinoministeriön työvälitystilastoissakin Lahti nousee myös esiin. Lahdessa alle 25-vuotiaiden työttömien osuus saman ikäluokan työvoimasta on 17,2 prosenttia.

Vastaava osuus oli esimerkiksi Tampereella 12,3 prosenttia ja Jyväskylässä 15,5. Kotkassa ja Kouvolassa nuorten työttömien osuus työvoimasta oli kuitenkin Lahtea korkeampi.

– Yleisellä tasolla nuorten työttömyystilanne on parantunut vuodesta 2017 lähtien. Viime vuosi oli erinomainen, sanoo työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Janne Savolainen.

Muuttoliike ja matala koulutus selittävät osan

Lahden sitkeään nuorisotyöttömyyteen osaselitystä on haettu muuttoliikkeestä. Muuttoliiketutkija Timo Aron mukaan Lahteen muuttaa paljon työttömiä työnhakijoita, joilla on pelkästään perusasteen koulutus.

– Siellä on rakennetyöttömyydenkin ongelmia, kun nuorten koulutus ei vastaa nykyisen työelämän vaatimuksia, lisää työllisyyasioiden päällikkö Kuikka Lahdesta.

Rakennetyöttömyys ei sula nopeilla konsteilla.

– Jos arki, asuminen ja osaaminen eivät ole kunnossa, niin työllistyminen voi olla haastavaa. Toisen asteen koulutuksen loppuun suorittaminen pidentää nuoren ennakoitavissa olevaa työuraa. Korkeakoulutus antaa yhä merkittävän suojan työttömyyttä vastaan, arvioi erikoisasiantuntija Janne Savolainen TEM:istä.

Tietoa nuorista kaivataan lisää

Lahdessa on havaittu myös, ettei nuorista työttömistä ole riittävästi tietoa. Lahden kaupunki, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä ja TE-toimisto kartoittavat parhaillaan noin 1800 nuoren työttömän tilannetta.

– Teemme viranomaisten työnjakoa ja selvitämme nuorten palvelutarpeet. Erilaisia palveluita on paljon, mutta ne eivät välttämättä tavoita kaikkia nuoria, sanoo työllisyysasioiden päällikkö Sami Kuikka Lahden kaupungilta.

Lahti haluaa myös valtiolta apua. Resurssien lisäksi Kuikka toivoo, että kaupunki pääsisi määräaikaiseen työllisyyskokeiluun.

– Poikkeuslainsäädännöllä voisi esimerkiksi helpottaa tiedonkulkua viranomaiselta toiselle. Tällä hetkellä, jos nuori on hyvivointiyhtymän sote-palveluissa ja olisi siirtymässä työllistymispolullaan eteenpäin, tätä tietoa ei välttämättä meille kaupungille saa kertoa. Palvelupolku voi katketa siihen.

Tampereen seudulla on jo kokemusta työllisyyskokeilusta, joka on kerännyt kiitoksen lisäksi myös arvostelua.

Työttömyydestä pääsee eteenpäin

Työ- ja elinkeinoministeriön erikoisasiantuntija Janne Savolainen muistuttaa, että nuorten työttömyys on suhteellisen lyhytkestoista.

– Yli vuoden kestänyt työttömyys on suhteellisen vähäistä. Nuorille on tyypillistä, että työttömyydestä mennään koulutukseen tai aktivointitoimiin.

21-vuotias Mari Leinonen muutti Lahteen Joensuusta runsas vuosi sitten. Hän on pitänyt ylioppilaskirjoitusten jälkeen pari välivuotta. Opiskelu- tai pysyvämmän työpaikan etsiminen ei ole toistaiseksi onnistunut.

– Olen tehnyt erilaisia työkokeiluja ja siivoushommia. Puutyöpajassa tajusin, että haluan tehdä sellaista työtä, jossa näen käsieni jäljen.

Leinonen on ollut pari kuukautta työkokeilussa sisustustyöpajassa. Kokeilujakso päättyy ennen juhannusta.

– Haluan opiskella ammatillisessa oppilaitoksessa sisustusrakentajaksi täällä Lahdessa. Opiskelupaikasta pitäisi tulla tietoa parin viikon päästä.

Pajan työvalmentaja Mia Lehtiniemi sanoo, että nuorten palvelutkaan eivät voi polkea paikallaan.

– Meidän on pysyttävä mielenkiintoisina ja paikkana, johon halutaan tulla. Tämä on yhtä tärkeä reitti työttömyydestä eteenpäin kuin jokin muu. Ei ole mikään häpeä olla pajoilla.

Lahti on monen muun kaupungin tavoin kerännyt eri viranomaisten työllistämispalveluita saman katon alle.

Lahden työllisyysasoiden päällikkö Samu Kuikka sanoo, että nuoren yksilölliseen valmennukseen voisi panostaa silti nykyistä enemmän.

– Kannustan työnantajia rohkeasti työllistämään, kaupunki ja te-toimisto voivat tukea nuorta ainakin valmennuksen kautta ja pienentää rekrytointiriskiä.

Kolme vuotta sitten vehmaalainen abiturientti Ria Huukkala vietti 12 tunnin päiviä lukien oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Nuori nainen oli kirjoittanut Mynämäen lukion ylioppilaskokeissa peräti yhdeksän ainetta, mutta Huukkalan omasta mielestä kirjoitukset eivät olleet menneet kovin hyvin.

– Ennen kirjoituksia en uskonut yhteenkään ällään. Ruotsi meni kuitenkin niin hyvin, että siinä tunsin onnistuneeni. Jostain syystä ruotsi on ollut aina helppoa, muut aineet paljon vaikeampia.

Ylioppilaskirjoitusten tulokset tulivat kaksi päivää ennen Turun yliopiston pääsykokeita. Huukkala aikoi pantata tulosten katsomista. Ensin pääsykokeet, sitten kirjoitusten tulokset. Siitä ei tullut mitään.

– Äiti laittoi saman tien onnittelut yhdeksän ällän ylioppilaalle. Luulin, että hän oli taas lukenut Wilmaa väärin. Sitten soittivat lukion rehtori, toimittajat ja sukulaiset. Lukurauha vähän häiriintyi, muistelee Huukkala.

Äiti laittoi saman tien onnittelut yhdeksän ällän ylioppilaalle. Luulin, että hän oli taas lukenut Wilmaa väärin. Ria Huukkala

Mynämäen lukiossa on totuttu huipputuloksiin. Tänäkin keväänä opinahjossa kirjoitettiin yksi kahdeksan laudaturin tulos.

Juristiksi kahden vuoden kuluttua

Ria Huukkala pääsi ensiyrittämällä sisään Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan. Nyt opintoja on takana kolme vuotta ja nuori nainen kirjoittaa notaarityötään.

Syksyllä alkaa maisterivaihe ja valmistuminen juristiksi häämöttää noin kahden vuoden päässä. Opintojen ohessa Huukkala työskentelee asianajosihteerinä turkulaisessa lakitoimistossa parina päivänä viikossa. Vaikka sivutoimi tuntuukin arvosanoissa, se on erittäin tärkeä osa opiskelua.

– Olen varmaankin oppinut lakitoimistossa enemmän kuin kaiken kaikkiaan koulunpenkillä. Juristit laittavat minut perehtymään oikeisiin tapauksiin. Olen siitä heille todella kiitollinen.

Kirjoitukset saavat hyväksynnän

Ria Huukkalan mielestä nykyisenlaiset lukion ylioppilaskirjoitukset ovat toimiva tapa mitata osaamista. Toki kirjoituksia korostetaan lukiossa ehkä liikaakin ensimmäiseltä luokalta alkaen.

– Minulle se sopi, koska nautin lukemisesta. Joskus kirjoituksissa kysytään asioita, joita lukiossa ei ole opetettu. Se on väärin.

Lakiopiskelija on aina ollut tunnollinen pänttääjä. Nyt aikaa jää opiskelun ja työn lisäksi lähinnä vain kuntosalilla käyntiin. Lukiossa hän ehti lukemisen ohella myös soittaa viulua.

– Jos jotain saisin muuttaa, varmaan olisin ottanut lukiossa vähän rennommin. Sosiaalinen elämä jäi silloinkin aika vähiin.

Korkeakoulujen opiskelijavalintaa ollaan muuttamassa niin, että valinnasta ylioppilastodistuksen perusteella on tulossa pääväylä. Pääsykokeetkin säilyvät rinnalla, mutta opinahjojen on otettava yhä enemmän opiskelijoita sisään suoraan todistuksen perusteella.

– Pidän pääsykoeuudistusta pääosin hyvänä. Pääsykokeet pitää toki säilyttää rinnalla. Toki kaikki pääsykoepänttääminen hieman harmittaa jälkikäteen, koska nykyisessä systeemissä olisin päässyt varmaankin suoraan sisään.

Haaveena perhe ja kaksi kissaa

Lakiopiskelija nauttii opiskelusta. Yliopiston jälkeen hän haaveilee opiskelevansa vielä lisää, vaikkapa vain omaksi ilokseen.

– Filosofiaa tai kieliä voisin opiskella. Lukiossa jätin myös kemian ja fysiikan opiskelun kesken, kun sain niistä kokeissa vain kaseja.

Ria Huukkalan mukaan geenit matemaattisten aineiden opiskeluun ovat perheessä menneet hänen nuoremmalle veljelleen. Oskari Huukkala opiskelee Tampereen teknillisessä yliopistossa.

– Perhe on minulle todella tärkeä ja olemme veljen kanssa läheisiä. Pikkuveli muuten lupasi kympin, jos mainitsen hänet haastattelussa, myhäilee Huukkala.

Juristina Huukkala haluaisi kokeilla siipiään myös lakitoimistotöiden ulkopuolella. Työ lakimiehenä vaikkapa jossakin järjestössä voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu.

Pilke silmäkulmassa nuori nainen toivoo voivansa luoda hyvän uran päätymättä Helsinkiin. Turku on hänen kaupunkinsa.

– Toivon totta kai, että löytäisin paikkani tässä maailmassa. Kukapa ei toivoisi terveyttä, rakkautta ja onnellisuutta. Jos vuonna 2030 minulla olisi perhe, omakotitalo ja kaksi kissaa, olisi kaikki oikein hyvin.

Lue lisää:

"Itkin kokeessa, kun pelkäsin, etten osaa" – Yle selvitti, millaisissa lukioissa on uuvuttu eniten, testaa myös oma riskisi

Neljä nuorta paljastaa haaveammattinsa – ammattilaiset kertovat, vastaavatko toiveet todellisuutta: "Ambulansseilla ei mennä koko ajan kahdella pyörällä ajaen ja pillit huutaen"

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mielestä on hienoa, että Suomi on kansainvälisen vertailun perusteella maailman kolmanneksi paras maa lapsille. Pelastakaa lapset -järjestön tuoreen Global Childhood 2019 -raportin mukaan Suomen edellä ovat ainoastaan Singapore ja Ruotsi.

– Mukavaahan tällainen raportti on käsiinsä saada, Elina Pekkarinen sanoo.

Raportissa vertailtiin muun muassa lasten turvallisuutta, terveyttä ja koulutusta.

Suomen menestyminen vertailussa ei lapsiasiavaltuutetun mielestä kuitenkaan tarkoita sitä, että lasten ja nuorten asiat olisivat meillä niin hyvin, ettei mitään tarvitsisi tehdä. Kun mittareina ovat esimerkiksi pienten lasten kuolemat tai lasten avioliitot, on selvää että Suomi pärjää.

Huonommuuden tunne voi eristää muista

Suomessa monen lapsen hyvinvointia heikentää perheen köyhyys.

– Perheen köyhyys aiheuttaa näköalattomuutta ja toivottomuutta. Lapsille ja nuorille on tärkeää olla samanlaisia kuin muut. Valitettavan usein lapset ja nuoret vertailevat itseään toisiin tavaroiden, vaatteiden ja muiden aikuisten näkökulmasta pinnallisten asioiden avulla. Ne kuitenkin ovat asioita, joiden kautta lasten ja nuorten on kaikkein helpointa peilata sosiaalista asemaansa, Elina Pekkarinen sanoo.

Varsinkin pitkään köyhyydessä eläneiden perheiden tilanteen parantamisessa on Pekkarisen mielestä paljon tehtävää. Erilaisuuden ja huonommuuden tunne voi aiheuttaa syrjään jäämistä. Se voi puolestaan vaikuttaa lapsen tai nuoren identiteetin kehitykseen.

"Lastensuojelu on kuin hyvinvointiyhteiskunnan kuumemittari." Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen

Pekkarisen mielestä myös lastensuojelun suuri tarve Suomessa kertoo siitä, että lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen on tehtävä Suomessa paljon työtä.

– Lastensuojelu on kuin hyvinvointiyhteiskunnan kuumemittari. Kun luvut piiputtavat punaista, olisi hyvä pysähtyä ja miettiä, mikä järjestelmässämme ruokkii lastensuojelun tarvetta. Kansainvälisesti vertailtuna meillä on korkeat lastensuojelun asiakkuusluvut. Myös kodin ulkopuolelle, etenkin lastensuojelulaitoksiin sijoittaminen on verrattain yleistä, Pekkarinen sanoo.

"Olisi korkea aika, että lapset ja nuoret olisivat saamapuolella"

Vaikka Suomen lasten olosuhteet ovat hyvät koko maailman mittakaavassa, lapsiasiavaltuutetun mielestä tekemistä riittää. Lasten ja nuorten hyvinvointia on edistettävä pitkäjänteisesti.

– Se ei ole projekti, jonka saisimme päätökseen ja voisimme sitten huokaista, että homma on hoidettu. Kyllähän se edellyttää aivan jatkuvaa työtä.

Kun syntyvyys vähenee ja ikäluokat ovat entistä pienempiä, säästyvät resurssit olisi Pekkarisen mielestä oikeudenmukaista suunnata lasten ja nuorten sekä heidän perheidensä hyvinvointiin.

– Olisi korkea aika, että lapset ja nuoret olisivat saamapuolella, hän sanoo.

Pelastakaa lapset -järjestön Global Childhood 2019 -raportissa vertailtiin 176:tta maata. Raportin mukaan lapsuuden turvaamisessa on edistytty koko maailmassa ja lasten olosuhteet ovat paremmat kuin koskaan kahden viimeisimmän vuosikymmenen aikana.

Lasten asiat ovat raportin perusteella parhaiten Singaporessa, Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Sloveniassa. Kaikkein heikoimmin sijoittui Keski-Afrikan tasavalta. Häntäpäässä olivat myös Niger, Tsad, Mali ja Etelä-Sudan.

Leijonat juhli Tampereella keskiviikkona maailmanmestaruutta. Paikalla oli poliisin arvion mukaan 30 000 katsojaa.

Keräsimme hienoimmat hetket kansanjuhlasta kuviin.

Lue lisää:

Yle seurasi hetki hetkeltä Leijonien kultajuhlia Tampereella: 30 000 juhli villinä ja Mörkö löi sisään!

Lumihiutaleiden syntymekanismi auttaa tutkijoita selvittämään hampaan kiilteen muodostumista, kertoo Helsingin yliopisto.

Fyysikot ja matemaatikot ovat käyttäneet klassista Stefanin yhtälöä tutkiessaan muun muassa lumihiutaleiden muodostumista. Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston poikkitieteellinen tutkimusryhmä on soveltanut samoja yhtälöitä hampaan kiilteen eritykseen.

Tuore tutkimus esittää laskennallisen mallin hampaan kiilteen eritystä sääteleville prosesseille. Tämä auttaa ymmärtämään, miten lajeilla kuten orangilla ja ihmisellä on varsin erilaiset hampaat.

Hammaskiille muodostuu pehmeänä, mutta valmiina se on kehon mineralisoitunein ja kovin osa. Kiilteen kovuus mahdollistaa hampaiden kestämisen koko yksilön elämän ajan, ja pidempäänkin koska hammasfossiilit ovat yleisimpiä löytöjä sukupuuttoon kuolleista lajeista. Valmis kiille ei uudistu joten kiilteen erittyminen on kriittinen askel hampaan muodon viimeistelyssä.

Tutkijat ehdottavat, että kiilteen muodostumista rajoittaa kiillettä erittävien solujen saamien ravinteiden erilainen kulkeutuminen hampaan eri osiin. Heidän kehittämä tietokonemalli pohjautuu samaan teoriaan kuin lumihiutaleiden kasvua simuloiva malli. Siinä jään sijaan kuvataan kiilteen matriksin eritystä.

– Samat fysiikan lait pätevät ja pystyvät kuvaamaan monimutkaisuuden lisääntymistä molemmissa systeemeissä, sanoo Teemu Häkkinen Aalto yliopistosta.

Tutkijat onnistuivat mallintamaan muun muassa ihmisen, orangin ja sian kiilteen muodot, vaikka nämä poikkeavat selkeästi toisistaan. Tutkijat totesivat simulaation toistavan koko prosessin, eikä ainoastaan lopullista pintamuotoa.

Kiilteen tutkimuksella on yli 100-vuotiset perinteet sekä paleontologiassa että lääketieteessä.

– Tämä uusi tutkimus tuo aivan uuden näkökulman alalle, ja voi auttaa ymmärtämään evolutiivisia prosesseja, mutta myös kiilteen kehityksessä tapahtuvia häiriöitä, kertoo Akatemiaprofessori Jukka Jernvall Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista.

Helsinkiläinen Jarkko Haimi tietää mitä elämä vankilassa on.

Haimi joutui vankilaan ensimmäisen kerran vuonna 1990 ollessaan parikymppinen.

Tämän jälkeen vankilatuomioita on kertynyt kahdeksan.

Nyt viisikymppisenä Haimi on ollut kahdeksan kertaa vankilassa. Vankilassaolovuosia on kertynyt parikymmentä.

Parhaillaan hänellä on menossa koeaika yli kuuden vuoden tuomiosta.

Haimi on yrittänyt päästä vankilakierteestään eroon useamman kerran, mutta huonoin tuloksin. Päihteet ja kaveripiiri on vetänyt takaisin rikosten pariin kerta toisensa jälkeen.

Hän sanoo, että ratkaisevaa "kaidalla tiellä" pysymisessä on oma halu, mutta myös yhteiskunnan apu on tarpeen.

"Vankilasta oppimiskeskus rikoksettomalle elämäntavalle"

Rikosseuraamuslaitoksen mukaan rikoksista vuosittain yhteiskunnalle aiheutuva haitta on noin miljardi euroa.

Rikosseuraamuslaitoksessa on mietitty jo vuosia, miten tätä kustannusta voitaisiin pienentää.

Vanajan vankilanjohtaja, psykologi Kaisa Tammi-Moilasen mukaan uudessa strategiassa on terävöitetty ajattelua, jonka mukaan vankeusaika on viisasta käyttää hyödyksi niin yksilön kuin yhteiskunnankin kannalta.

– Minusta vankilan tulisi olla oppimisympäristö rikoksettomalle elämäntavalle.

Jos uusi Rikosseuraamuslaitoksen strategia toteutuu, niin juuri tältä vankiloiden tulevaisuus näyttää.

Vankiloissa on otettu jo vuonna 2018 käyttöön kuntoutusohjelma, jonka avulla vangeille opetetaan terapiaistunnoissa muun muassa päihteetöntä elämää ja suuttumuksenhallintaa.

Toiminnan perustana ovat muun muassa rikoksista tehdyt tutkimukset sekä vangeille ja vankilan työntekijöille tehdyt haastattelut.

Kuntoutuksen tuloksia ei ole vielä olemassa. Asia on kuitenkin seurannassa, ja kuntoutusohjelmaa on tarkoitus päivittää saatujen tulosten perusteella.

Suurimpana ongelma "pyörövangit"

Suomessa vangeista suurin on osa kärsii lyhyitä alle puolen vuoden tuomiota.

Puhutaan "pyörövangeista" eli vangeista, joille tulee lyhyitä rangaistuksia, mutta heillä on suuria elämänhallinnan ongelmia.

Monesti kyse on taparikollisista ja päihdeongelmaisista ihmisistä, jotka ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta monella tavalla.

Heidän ongelmiinsa kaivattaisiin keinoja, jolla pyöröovi-ilmiö saataisiin keskeytettyä.

Vankilassa pyörövangit ovat iso haaste, sillä lyhyiden tuomioiden takia heille ei ehditä antaa perusteellisempaa kuntoutusta.

– On vähän epäreilua pyytää, että vankila yksinään keskeyttäisi pyöröoven, kun siinä on toinenkin puoli eli nämä nämä pyörövangit pyörähtävät myös täällä siviilin puolella, sanoo Tammi-Moilanen.

Vankilat ovat yrittäneet ratkaista ongelman niin sanotuilla nopean vasteen toiminnoilla. Kun vanki tulee laitokseen, hänet ohjataan heti kuntoutukseen, vaikka tuomiota olisi jäljellä vain 2 kuukautta.

"Jäin pankkiryöstöistä kiinni ja jouduin Jokelaan"

Jarkko Haimi kertoo yrittäneensä monta kertaa hypätä pois rikoksen poluilta, mutta turhaan.

Haimi kertoo, miten hän jäi 90-luvun puolivälissä kiinni pankkiryöstöistä. Haimi sai tuomion ja joutui Jokelan vankilaan.

Tuomio oli yli 4 vuotta vankeutta. Koko tämä ajan Haimi vietti vankilassa ilman päihteitä. Jonkin ajan kuluttua Haimi pääsi koevapauteen.

Hän perusti Helsingin Töölöön osto- ja myyntiliikkeen. Kauppa ei kuitenkaan käynyt odotetusti.

– Kun myynti ei sujunut, niin hyvin nopeasti palasin siihen vanhaan, minkä osasin. Myin huumeita myymälän takahuoneessa.

Myymälä kaatui tähän ja Haimille tuli taas vankilatuomio.

Kuntoutus jatkuu myös vangin vapauduttua

Vankilat ovat kuntouttaneet vankeja tavalla tai toisella jo kymmeniä vuosia.

Ongelmana on ollut se, että kuntoutuksella ei ole ollut jatkoa, vaan se on päättynyt kotoutumispäivään.

Nykyään kuntouttava toiminta nähdään pitkänä jatkumona myös vapautumisen jälkeen.

– Emme halua hyvää vankia, vaan hyviä kansalaisia, kiteyttää vankilan johtaja Tammi-Moilanen.

Ratkaisevaa on kuitenkin edelleen se, mitä vapautuva vanki itse päättää.

– Monet vangit puhuvat ratkaisevasta ensimmäisestä 15 minuutista vapaudessa. Monesti päätös siitä suunnasta mihin lähtee, tapahtuu hyvin nopean harkinnan perusteella, Tammi-Moilanen kertoo.

Vangin vapautumista on yritetty hallita lainsäädännön keinoin.

Vuonna 2006 lakiin tuli valvottu koevapaus.

– Tämä on parhaita työkaluja, mitä suomalainen lainsäädäntö on meille vankilaväelle antanut, sanoo Tammi-Moilanen.

"Rangaistusten koventamisella ongelmaa ei ratkaista"

Rikollisuuden määrä on pysynyt Suomessa viimeiset 10 vuotta lähes samana.

Rikosseuraamuslaitoksen kehitysjohtaja Pauli Nieminen ei usko, että rangaistusten koventamisella olisi suotuisaa vaikutusta rikollisuuden määrään.

– Sen sijaan voisi olla järkevää käyttää enemmän valvontarangaistusta ja yhdyskuntapalvelua. Näiden rangaistusten kustannukset yhteiskunnalle ovat huomattavasti vankilaa pienemmät, ja vaikuttavuus parempi, sanoo Nieminen.

Niemisen mielestä paras tulos yhteiskunnan kannalta saavutetaan silloin, kun rangaistukset ovat oikeassa suhteessa tekoon, ja vanki onnistutaan kuntouttamaan takaisin yhteiskuntaan.

"On haasteellista myöntää, että on heikko ja avuton"

Jarkko Haimi on ollut koevapaudessa noin viisi kuukautta. Jos kaikki sujuu ongelmitta, hän on vapaa mies heinäkuun alussa.

Jatkossa hän uskoo pysyvänsä lain oikealla puolella, sillä perusasiat ovat nyt kunnossa.

– Minulla on työ, asunto, vaimo ja urheilutreenit. Lisäksi käyn kuntouttamassa itseäni vertaistukiryhmissä. Niinpä aikaa ei jää pähkäillä mitään tyhmiä juttuja.

Haimin mielestä tukea ja apua on saatavilla - pitää vain olla halua ottaa se vastaan.

Avun pyytäminen voi kuitenkin olla monelle haasteellista.

– On haasteellista myöntää, että on heikko ja avuton, kertoo Haimi omasta kokemuksestaan.

Kuka minä oikein olen? Tänään tuntuu kuin en tietäisi vastausta. Miksi en vain mennyt iltakävelylle ja kuuntelemaan kevään lintuja? Nyt olisi parempi mieli. Sen sijaan menin Facebookiin ja seurasin keskustelua. Keskustelua? Luoja miten sonta lensi leiristä toiseen. En osallistunut, mutta paakut olivat tarkoitettu minunkin kaltaiselleni ja syljin mutaa suustani.

Sitten muistin. Muistin millaista se oli, kun oli itse ollut sosiaalisessa mediassa loanheiton kohteena. Esitin coolia, tietenkin, mutta todellisuudessa tunsin sisälläni poltetta, kirvelyä ja väristyksiä, kuin myrkkykäärmeet olisivat luikerrelleet kylkiluideni häkissä. Yöllä uni ei tullut ja tunsin itseinhon pauhaavan etäisenä kumuna. Miten saatoinkaan tuntea itseni niin pieneksi? Olin vähentynyt, jotain oli miinustettu, enkä ymmärtänyt mitä.

Näin voi käydä ihmiselle, joka tuntee tulleensa nöyryytetyksi, ja nöyryytetyksi tulemisen tunne on miltei pahinta mitä on. Kun ajoittain eksyn seuraamaan keskusteluja, joissa ihmiset paljastavat itsestään pahimmat puolensa, en voi olla miettimättä, mahtaako kukaan poistua niistä tuntematta edes tiedostamatonta nöyryytystä. Näissä taisteluissa ihmiset kajoavat toisiinsa, astuvat säädyllisyyden rajojen ylitse ja kohdistavat iskunsa sinne, missä ne sattuvat eniten – vastustajiensa itsekunnioitukseen.

Joskus tuntuu siltä, että poliittisessa ja ideologisessa keskustelussa vastustajan nöyryytyksestä on tullut päämäärä sinänsä, ja media on tässä liian usein mukana heittämässä bensaa liekkeihin.

Emory-yliopiston tutkija, Frans de Waal, toteutti vuonna 2003 tutkimuksen, joka kertoo mielestäni paljon ajastamme ja sen ongelmista. Siinä kaksi kapusiiniapinaa elää vierekkäisissä häkeissä. Tutkijat ovat opettaneet niitä käymään vaihtokauppaa siten, että kun apina antaa hoitajalle pelinappulan, apina saa kurkunpalan. Sitten toinenkin apina antaa pelinappulan ja saa oman kurkunpalan.

Mitä tapahtuu, jos ensimmäinen apina saa pelinappulaa vastaan himoitun herkun – rypäleen – mutta toinen vain kurkunpalan? Vastaus on: pelkän kurkunpalan saanut apina raivostuu. Se heittää kurkunpalan hoitajan päälle, yrittää tarttua toiseen apinaan satuttaakseen sitä eikä se enää halua olla missään tekemisissä apinakaverin tai hoitajan kanssa.

Jos olette etsineet analogiaa ajallemme, tässä se on. En koeta argumentoida minkään sellaisen puolesta, että meillä olisi reiluusvaisto tai jotain muuta vastaavaa, vaan argumentoin vain jonkin paljon alkukantaisemman, paljon raivokkaamman ja paljon synkemmän voiman puolesta.

Jos minä nimittäin olisin se apina, joka jäi ilman herkkupalaa, tuntisin itseni nöyryytetyksi. Potkisin häkin kalterit mutkalle. Siihen ei tarvita teoriaa, ei ideologiaa, vain nöyryytyksen silmitön raivo ja halu tasata tilit. Jos paikalle sattuisi kansankiihottaja, ah, miten helppoa hänen olisi kanavoida epämääräinen raivoni omien tavoitteidensa toteuttamiseen.

Nöyryytys murentaa ihmisen itsekunnioituksen. Siksi nöyryytys saa ihmisen tuntemaan itsensä pieneksi, vähäpätoiseksi ja pahimmillaan mitättömäksi, ja tämä juuri on nöyryytyksen tarkoitus. Nöyryytetty on vähemmän kuin mitä hän oli ennen.

Nöyryytyksen tunne on niin sietämätön, että voimme taistella sitä vastaan tai sitten vain nielaista sen. Jos taistelemme nöyryytystä vastaan, meidän täytyy tehdä itsemme jälleen suuremmaksi. Strategiat ovat moninaiset ja ne harvoin ovat rakentavia. Jotkut menevät ja lyövät jotain turpaan, toiset hyökkäävät sopivan kohteen kimppuun sosiaalisessa mediassa – pahimmissa tapauksissa jotkut ovat menneet julkiselle paikalle, vetäneet tuliaseen esiin ja panneet räiskien.

Toinen vaihtoehto, nielaista nöyryytys ja sisäistää sen osaksi omakuvaa, on itseen suunnattua aggressiota ja johtaa masennukseen. Jotkut liukuvat strategiasta toiseen: osoittavat voimaa puimalla nyrkkiä porukassa, mutta yksityisesti nuolevat nöyryytyksen haavoja, joita eivät suostu näyttämään kenellekään.

Israelilaisen filosofin, Avishai Margalitin, mukaan sivistyneen yhteiskunnan tunnusmerkki on se, että sen jäsenet eivät nöyryytä toisiaan. Säädyllisen yhteiskunnan tunnusmerkki taas on se, että yhteiskunnan instituutiot eivät nöyryytä kansalaisiaan. Kun katson ympärilleni, herää kysymys: Onko meillä kumpaakaan?

Sivistynyt yhteiskunta? Ei todellakaan. Kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi, kirjailija Siri Hustved totesi, että nöyryyttämisen politiikka on tullut takaisin. Sen merkit näkyvät nyt kaikkialla länsimaisessa maailmassa – Valkoisesta talosta Brexitiin ja Italiasta Suomeen. Joskus tuntuu siltä, että poliittisessa ja ideologisessa keskustelussa vastustajan nöyryytyksestä on tullut päämäärä sinänsä, ja media on tässä liian usein mukana heittämässä bensaa liekkeihin.

Säädyllinen yhteiskunta? Tuskin. Ei tarvitse kauan keskustella työttömien ja sosiaalitukien varassa elävien kanssa kun sana ”nöyryytys” on mainittu. Aktiivimallia arvosteltiin valtavasti juuri siksi, että se koettiin nöyryyttäväksi?

Näin nöyryytetyksi tulemisen tunne kulkee pitkin maata kuin halla. Se on primitiivinen, sietämätön tunne. Se naamioituu mielellään teoriaksi tai ideologiaksi, mutta on usein pohjimmiltaan puhdasta kostonhimoa. Sen vahinko keskustelukulttuurillemme ja yhtenäisyyden kokemuksellemme on ollut valtava.

Psykoterapeuteilla on tapana sanoa, että jos emme käsittele psykologisia haavojamme tässä ja nyt, siirrämme ne eteenpäin lapsillemme.

Suurin vahinko kuitenkin syntyy, jos siirrämme sen eteenpäin lapsillemme – lapsille, jotka ovat viattomia tähän kaikkeen – oli heidän nimensä sitten Simo tai Omar. Psykoterapeuteilla on tapana sanoa, että jos emme käsittele psykologisia haavojamme tässä ja nyt, siirrämme ne eteenpäin lapsillemme. Nöyryytyksen haavat ovat syviä. Kuka meistä haluaa siirtää näin raskaan taakan lastemme kannettavaksi?

Filosofi Margalitillla on ratkaisuehdotus, joka löytyy hänen vuonna 1996 julkaistusta kirjastaan The Decent Society. Margalit ehdottaa, että rakentaisimme yhteiskuntamme uuden perusprinsiipin varaan. Tuo prinsiippi olisi: Älä nöyryytä! Samalla tavalla kuin yhteiskuntamme on nyt rakennettu vapausperiaatteen ympärille – kaikille on taattava mahdollisimman laajat vapaudet kunhan ne eivät rajoita toisten ihmisten samanlaisia vapauksia – voimme rakentaa yhteiskunnan sille periaatteelle, että vältämme kaikissa tilanteissa toisten nöyryyttämistä.

Yhteiskunta ei tietenkään voi määrätä miten sen jäsenet käyttäytyvät toisiaan kohtaan, mutta se voi instituutioissaan toteuttaa tätä ei-nöyryyttämisen periaattetta. Margalitin kirja on tutkielma siitä, mikä on nöyryyttävää. Se ei ole yksinkertaista eikä sitä voi ratkaista millään yleissäännöillä. Siksi Margalit käy läpi nöyryytyksen toteutumista erilaisissa skenaarioissa.

Jos ihmiset voisivat elää vailla nöyryyttämisen pelkoa, alkaisivatko he kukkia toisella tavalla? Emmekö löytäisi paremman keskusteluyhteyden toistemme kanssa?

Mutta miltä tämä teidän korvissanne kuulostaa? Yhteiskunta, jossa ihmiset imisivät jo äidinmaidossa sen periaatteen, etteivät he nöyryytä ketään, ja jotka odottavat ettei kukaan nöyryytä heitä. Yhteiskunta, jossa nöyryytys olisi yhtä paheksuttavaa kuin se, että jättäisi lapsensa laittamatta turvavöihin. Jos ihmiset voisivat elää vailla nöyryyttämisen pelkoa, alkaisivatko he kukkia toisella tavalla? Emmekö löytäisi paremman keskusteluyhteyden toistemme kanssa?

Parasta tässä on, että jos haluamme sellaisen yhteiskunnan, voimme jokainen aloittaa itsestämme jo tänään, nyt. Älä nöyryytä! Ja jos haluamme, että instituutiomme ovat nöyryytyksestä vapaita, saamme rakennettua sellaisen varmasti yhdessä ihmisiässä.

Jani Kaaro

Kirjoittaja on tietokirjailija ja vapaa toimittaja. Hän rakastaa filosofiaa ja inspiroituu vanhan ja uuden, tutun ja tuntemattoman sekoittumisesta, joka johtaa johonkin hedelmälliseen asiaan.

Aiheesta voi keskustella 30.05. klo 16.00 asti.

Pienestä poukamasta kävelysillan kupeessa nousee muutama ahven ja yksi pasuri. Ongen toisessa päässä seisoo Petri Ristola, joka tarkkailee ämpärissä uiskentelevaa saalistaan kriittisesti.

– Näyttää, että kalaa on tosi vähän. Vedenpinta on alhaalla ja siitepölyn peitossa, minkä vuoksi tilanne on vähän huono.

Perusahvenet eivät ole ollenkaan sellaisia kaloja, joita vannoutunut fongari eli lajikalastaja metsästää. Useimmat fongattavat kalalajit ovat harvinaisia, pienikokoisia eivätkä taivu kovin helposti ruoaksi.

Petri Ristola osallistui ensimmäisen kerran Kotkan kalamaratoniin viisi vuotta sitten ja jäi sille tielleen.

– Se oli koukuttava ensikosketus eri kalalajien kalastukseen. Sen jälkeen tulivat lajikalastuksen SM-kisat. Pian huomasin, että eri lajien kalastaminen kiinnostaa myös kilpailujen ulkopuolella.

Fongauksessa pyritään kalastamaan vapakalastusvälineillä mahdollisimman monta kalalajia. Jokaisesta saa yhden pisteen. Ristolalla on plakkarissaan 40–45 eri kalalajia.

Ristolan fongausporukka kulkee yhden kalan perässä pitkiäkin matkoja. Joskus se vaatii matkustamista toiselle puolelle Suomea. Viime talvena he halusivat härkäsimpun.

– Meitä oli kuuden hengen porukka, ja viisi meistä onnistui sen saamaan. Kävimme hakemassa härkäsimppua Paraisilta. Tiesimme sieltä täsmäpaikan, mistä sen helpoiten saa.

Matkaa Kotkasta Paraisille on noin 300 kilometriä.

Ristolalla on mukanaan kaksi vapaa. Toinen on tavallinen, siinä normaali koho ja koukku. Sillä voi kalastaa noin 20 kalalajia.

Huomio kiinnittyy noin metrin mittaiseen lirkkivapaan, jossa on todella pieni koukku ja syötti. Se on työkalu, jota käytetään fongauksessa paljon. Lirkintä on yöllä otsalampun valossa tapahtuvaa pienten kalojen kalastamista.

– Tietyt lajit vaativat erilaiset välineet. Lirkkivavat rakennetaan usein itse. Kalat nousevat ruokailemaan tai lepäilemään matalaan rantaveteen, ja niitä kalastetaan otsalampun valossa.

Hienoja, tuntemattomia kaloja

Näitä lajeja ovat esimerkiksi kivinuoliainen, kivisimppu, piikkikalat, mudut ja erilaiset tokot. Kaloja, joita moni ei tiedä olevankaan, sillä niitä harvoin tulee edes sivusaaliina.

– Kun menee yöllä katsomaan rantoja, yllättyy miten paljon siellä on erilaisia hienoja kaloja. Tosi pienellä vavalla ja koukulla pystyy kalastamaan niitä.

Lyhimmät lirkkivavat ovat 15 sentin eli noin lyijykynän mittaisia. Ristolalla ei sellaista ole, mutta aivan minikokoisia kohoja ja koukkuja löytyy. Pienimmät koukut ovat vain muutaman millin pituisia ja muistuttavat silmäripsiä.

Näillä välineillä voidaan kalastaa niinkin matalassa kuin viiden sentin syvyydessä.

Ristolalla on tänään syöttinä kärpäsentoukkia. Ne ovat yleissyöttejä kohtalaisen pienelle kalalle, ja pysyvät hyvin koukussa kiinni. Hän sanoo, että fongatessa oppii hyvin kalojen esiintymispaikkoja ja käyttäytymistä – esimerkiksi syövätkö ne yöllä vai päivällä.

– Jokainen vaatii vähän eri niksejä ja paikkoja. Otsalamppukin on tarpeen, sillä yöaktiivisia lajeja kalastetaan yöllä ja kahlataan rannoilla etsimässä, mitä löytyy.

Yleinen tapa on ottaa pyydetystä lajista kuva ja päästää kala takaisin veteen.

Fongauksen suosio kasvussa

Fongaus alkoi yleistyä vuosituhannen vaihteen jälkeen, ja sen suosio on kasvanut etenkin 2010-luvulla. Innokkaimmat fongarit ovat noin 30–40-vuotiaita, ja fongaus on saanut myös monet lapset innostumaan kalastuksesta.

– Lapsille onginta on usein ensikosketus kalastukseen. Nyt siihen saadaan lisäkimmoketta, kun tavoitellaan monenlaisia lajeja ja kaikkia pidetään yhtä arvokkaina, sanoo järjestöpäällikkö Olli Saari Vapaa-ajan kalastajien Keskusjärjestöstä.

Kalalajien perässä matkustaminen ei Saaren mukaan ole kovin yleistä. Hän kuitenkin tietää, että kovimmat fongarit sitäkin harrastavat.

– Innokkaimmat pyrkivät kisaamaan itseään vastaan tai kaveriporukassa, että kuka saa eniten lajeja. On iso saavutus, jos saa 30–40 lajia vuodessa koukulla pyydettynä. Siinä täytyy oikeasti nähdä vaivaa ja opetella lajien elintapoja.

Suomessa tavataan vuosittain noin 70 kalalajia. Tiettävästi historiallinen 50 lajin haamuraja rikottiin fongauksessa viime vuonna ensimmäistä kertaa.

Lajikalastukseen liittyvät kilpailut ovat lisääntyneet viime vuosina. Kalamaratonit ovat laajentuneet Helsingistä muihin kaupunkeihin, ja niitä on järjestetty vuosittain parhaimmillaan neljässä kaupungissa.

Isojen kaupunkien keskustoissa on järjestetty myös street fishing -tapahtumia, joissa lajikalastustaidoista on hyötyä. Kilpailuissa kalastetaan kahden hengen joukkueissa, ja vain rannalta kalastaminen on sallittua.

Parit pyrkivät kalastamaan neljä eri kalalajia, joiden pituus lasketaan yhteen. Voittaja on se, jonka yhteispituus on suurin. Alaikäiset saavat tasoitussenttejä tulokseensa.

Yhteisöllisyys tärkeää

Myös Petri Ristola on huomannut, että fongaus innostaa lapsia ja nuoria kalastamaan. Se näkyy etenkin kalamaratoneissa.

– Lisäksi on joukkueita, joissa on isän ja äidin lisäksi tosi nuoria tyttöjä tai poikia kalastamassa. 24 tunnin maratonissa on mukana 10-vuotiaitakin.

Yhteisöllisyys onkin Ristolan mukaan iso osa lajikalastusta.

– Fongausreissuille lähdetään usein samanhenkisellä, innokkaalla porukalla. Yksinkin fongaus onnistuu, mutta siitä saa paljon enemmän irti muiden kanssa.

Järjestöpäällikkö Olli Saari pitää fongauksen etuna sitä, että kalastajien ja muidenkin suomalaisten tietoisuus eri kalalajeista lisääntyy.

– On hienoa, että kiinnostutaan pienemmistäkin kalayksilöistä. Tosi moni ei tiedä, minkä kalan sai eikä tunne lajeja. Vain ahven ja hauki tunnetaan kunnolla.

Vapaa-ajan kalastajien nettisivuilta löytyy kalantunnistuspalvelu, josta löytyy kuvia eri kalalajeista. Sieltä voi myös kysyä apua lajin tunnistukseen ja liittää mukaan kuvan.

Petri Ristolan seuraava reissu suuntautuu Saimaan kanavalle.

– On vielä aika monta lajia, jotka haluaisin. Saimaan kanavalla kalastamme pienellä porukalla miekkasärkeä ja valkoevätöröä. Etenkin miekkasärki on semmoinen, jonka haluan.

Suomen Kalastusmatkailun Edistämiskeskus pitää vuosittain lajikalastusrekisteriä, johon kuvan kanssa ilmoitetut lajit hyväksytään.

Ensimmäiset 15 minuuttia ovat ratkaisevat, kun vanki vapautuu

Rikosseuraamusvirasto pyrkii vähentämään rikollisuutta elämänhallinnan opeilla. Kaikissa Suomen vankiloissa on otettu käyttöön kuntoutusohjelma, jolla opetetaan, miten elää rikoksetonta elämää. Taustalla on muun muassa halu pienentää rikollisuuden yhteiskunnalle aiheuttamia kustannuksia.

Viihdetuotannot Georgiassa voidaan panna jäihin aborttilain takia

Yhdysvalloissa Georgian osavaltio on säätänyt tiukan, naisten aborttioikeutta säätävän lain, joka pyritään saattamaan voimaan ensi vuoden alusta. Päätös on aiheuttanut boikottiaallon. Lukuisia ohjaajia, näyttelijöitä ja käsikirjoittajia on vedonnut lain perumiseksi tai ilmoittanut, etteivät he aio enää työskennellä Georgiassa. Nyt myös suoratoistopalvelu Netflix on liittymässä boikottiin.

Israel järjestää uudet parlamenttivaalit

Israelissa joudutaan järjestämään uudet parlamenttivaalit. Vaalivoittaja Benjamin Netanjahu ei onnistunut löytämään riittävästi hallituskumppaneita hallitusneuvottelujen valmistumisen määräaikaan mennessä. Uudet vaalit on määrä järjestää syyskuussa.

Yksi kala saa miesjoukon matkustamaan perässään satoja kilometrejä

Fongaus eli lajikalastus on saanut lapset ja nuoretkin innostumaan kalastuksesta. Fongauksessa pyritään kalastamaan mahdollisimman monta kalalajia kalenterivuoden aikana. Monet niistä ovat harvinaisia, ja niitä pyydetään öisin otsalampun valossa.

Pohjoisessa sateista, muualla poutaa

Sää on tuulista ja vaihtelevaa. Torstai on Lapissa sateinen ja kolea. Aurinkoisinta on etelässä ja maan keskiosassa. Illalla lännestä saapuu uusia sateita. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Juhlapöydissä on tarjolla niin makeaa kuin suolaistakin. Osa takavuosien tarjottavista on muodostunut kestosuosikeiksi, jotkut ovat painuneet unohduksiin ja eräät tehneet paluun pitopöytiin.

Muistatko milloin juhlissa tarjottiin nakukakkua ja milloin kinkku-juustopiirakkaa? Valmistujaisjuhlien herkkuja koskeva visa on laadittu Marttojen ruokatietäjien avustuksella.

Lue myös:

Älä stressaa valmistujaisjuhlia – tässä vinkit ruokatarjoilun järjestämiseen

Juhlat tulossa ja kravattipakko? Ei hätää, video näyttää ohjeet solmimiseen

Keskustelu suosikkiherkuista vuosien varrelta on auki kello 22 saakka.

Vesa Fagerlund ja Kauko Koistinen ovat kaksi Suomen bridgekentän kärkinimeä. Molemmat löytyvät rankinglistan top 3:sta, joskin sijoitus voi välillä vaihdella näiden paikkojen kesken.

Parina, eli partnerina, pelaavat miehet kulkevat kilpailuissa niin kotimaassa kuin maailman kovimmilla pelikentillä Pohjois-Amerikassa.

27-vuotias Vesa Fagerlund on bridgepiireissä nuori mies, mutta hän on silti ehtinyt pelaamaan jo yli 15 vuotta ja saavuttaa yli 15 Suomen mestaruutta. Bridgeen 11-vuotias Vesa jäi koukkuun, kun ensimmäinen peli-ilta päättyi voittoon.

– Bridge on hyvin sosiaalinen peli. Sen myötä sai oman kaveriporukan, jonka kanssa pääsi pelaamaan yhdessä, kuvailee Fagerlund pelin kiehtovuutta.

Bridge on myös älypeli ja se tarjosi sopivasti uusia haasteita korttipelejä jo aiemmin harrastaneelle Fagerlundille.

Bridgessä pari on kaikki kaikessa

Bridge on paripeli, jossa oikean parin kanssa pelaaminen on menestymisen ehto.

– Pari on kaikki kaikessa. Bridgessä voitetaan tai hävitään sen mukaan, miten parina pelataan hyvin yhdessä. Sinun pitää myös huolehtia siitä, että parisi pelaa hyvin, jotta voit pärjätä. Aina sekä hyvät että huonot suoritukset ovat siitä kiinni, miten parin kanssa pelataan, Fagerlund painottaa.

Vesa Fagerlundilla on tällä hetkellä paras mahdollinen pari. Pöydässä vastapäätä istuu Kauko Koistinen, joka on aloittanut bridgen pelaamisen jo paljon ennen Vesa Fagerlundin syntymää. Hänellä on pelivuosia takana pian 50, ja SM-kultamitali on miehen kaulaan ripustettu 33 kertaa. Tuorein on SM-parikilpailun voitto maaliskuussa.

Myös Koistista viehättää bridgen sosiaalisuus ja älylliset haasteet.

– Tässä saa ystäviä ja harrastuksen eliniäksi. Sinulla on aina ystäviä, kun pelaat bridgeä, etkä ole koskaan yksin.

Vaikka pelivuosia Koistisella on kertynyt reippaasti, niin hän ei silti ole mielestään valmis bridgen pelaajana.

– Jos on vähääkään kunnianhimoinen, niin sitten voi kehittää itseään loputtomiin. Bridgessä ei ole koskaan valmis.

Sattuma saattoi yhteen

Vesa Fagerlund ja Kauko Koistinen ovat pelanneet yhdessä yli viisi vuotta. Fagerlundin vakiopari joutui aikanaan peruuttamaan pelimatkansa Amerikkaan, joten tilalle tarvittiin toinen partneri. Koistiselle tarjous oli mieluinen, sillä se tarkoitti lisää kilpailumatkoja ulkomaille.

Peliparina Fagerlund oli Koistiselle vieras, joskin takana oli yksi katkera tappio nuorelle miehelle

– Tiesin, että herra osaa kyllä pelata, mutta en sen tarkemmin tuntenut taitoja enkä pelityyliä, myöntää Koistinen.

Kaukolla riittää todella paljon sellaisia kikkoja, joiden kanssa Suomen bridgekerma on ihmeissään. Vesa Fagerlund

Se tarkoitti pikaista pelitaktiikan opettelua. Parilla on käytössään 70-sivuiset ohjeet tarjoussysteemistä, mikä on isossa roolissa bridgessä. Kauko Koistinen harmittelee, että "vanhalle miehelle" on vaikeampaa kuin nuorelle muistaa asioita ulkoa. Eikä uusien temppujen opettelukaan ole kuulemma helppoa.

Ulkoa opettelun sijaan Vesa Fagerlund pitää tärkeänä, että yhteisistä ohjeista keskustellaan ja niitä käydään yhdessä läpi, jotta tilanteet tulevat tutuiksi.

– Ne sopimukset on kirjattuina sen takia, että me pelataan yhdessä niillä. Keskusteluyhteys on kaikista tärkein ja että ajatellaan samalla tavalla ja pelataan samalla tavalla, Vesa Fagerlund sanoo.

Kokenut Kauko kehittää nuorta pelaajaa

Kauko Koistisella on pitkä etumatka bridgen pelaajana, mutta hän ihailee nuoren peliparinsa taitoja.

– Yleensähän bridgen pelaajan paras ikä on 40 ja 50 ikävuoden välissä, koska kokemus on tärkeää. Vesa on yllättävän hyvin oppinut tätä teoreettista pohjaa. Paremmin kuin minä aikanaan, naurahtaa Koistinen.

Pelaaminen Kauko Koistisen kanssa on ollut yksi onnenpotku, mitä tarvitaan matkalla menestykseen.

– Aina kun pelaa erilaisten partnereiden kanssa, erityisesti huippuhyvien, oppii monia pieniä kikkoja. Kaukolla riittää todella paljon sellaisia kikkoja, joiden kanssa Suomen bridgekerma on ihmeissään. Ja itsekin olen ollut monta kertaa, Fagerlund myöntää.

Oppejaan Koistinen ei ole varsinaisesti jaellut parilleen.

– Pelin tuoksinassa ehkä on tarttunut jotain, mutta en ole tietenkään yrittänyt opettaa, koska olemme aika tasavertaisia pelaajia kuitenkin.

Puhetta bridgestä siis riittää, mutta välillä puheeseen livahtavat molempien miesten vahvuudet.

– Vesa tenttaa minua urheilusta ja minä häntä historiasta. Siinä ovat molempien vahvat lajit, avaa Koistinen.

Pelimatkoilta potkua tulevaisuuteen

Vesa Fagerlund ja Kauko Koistinen käyvät kolmesti vuodessa pelaamassa Pohjois-Amerikassa. Siellä käydään bridgemaailman kovimmat pelit, ja mukana on ammattilaisia ja sellaisiksi pyrkiviä.

Myös Vesa Fagerlund toivoisi kohdalleen isoa voittoa, joka voisi avata tietä ammattilaiseksi.

– Jossain vaiheessa olisi kiva voittaa joko Euroopan mestaruus, maailmanmestaruus tai Amerikan mestaruus. Ne ovat tällä hetkellä kaikista kovatasoisimpia kilpailuja.

– Minua kiehtoo se, että pääsee haastamaan itsensä maailman parhaita vastaan ja osoituksena omasta hyvyydestä ja taidoista olisi se, että pystyisi voittamaan, sanoo Fagerlund.

Mestaruustavoite on asetettu maltillisesti monen vuoden päähän, sillä aikaa Fagerlundilla on.

– Se voi tulla kymmenen tai viidentoista vuoden päästä, tai jo aikaisemmin. Eihän sitä koskaan tiedä, mutta se vaatii myös onnea, taitoa ja kovaa työtä.

– Minusta ei voi saavuttaa mitään, ellei aseta tarpeeksi kovia tavoitteita. Se on semmoinen sopiva: unelma pitää olla riittävän korkealla, pohtii Fagerlund.

Partneri Kauko Koistinen näkee Fagerlundilla olevan edellytyksiä tavoittaa haaveensa.

– Hyvältä vaikuttaa, koska hän on vasta kolmekymppinen ja bridgen pelaajan paras ikä on 40 jälkeen. Ura on erittäin lupaava.

Hänellä on vain yksi neuvo maailmanmestaruutta tavoittelevalle: "Jäitä hattuun!"

Norjan Tamokdalenin lumivyöryn jäljiltä kateissa olevan suomalaisen etsintöjä jatketaan, kertoi Norjan poliisi tiedotteessa keskiviikkona.

Poliisi päätti tammikuussa, että kateissa olevan suomalaisuhrin etsintöjä lykätään kevääseen, koska alkuvuonna huono sää vaikeutti etsintöjä ja lumisade aiheutti uuden lumivyöryvaaran.

Tamokdalenin lumivyöryssä 2. tammikuuta kuoli hiihtäjänelikko, johon kuului kolme suomalaismiestä ja ruotsalaisnainen. Heistä kolmen ruumiit löydettiin jo alkuvuodesta.

Tiedotteessa kerrotaan, että etsintäalueelle lennätetään helikopterilla kahdesta kolmeen poliisia ja mukaan otetaan ehkä myös lumivyörykoira. Tarkoituksena on muun muassa selvittää, millaisessa kunnossa alue on tällä hetkellä.

Vyöryn alle jäänyt nelikko oli matkalla Blåbärfjelletin 1 440 metrin korkeudella olevalle huipulle. Hälytyksen heidän katoamisestaan teki ryhmän viides jäsen, joka kääntyi takaisin ennen muiden katoamista.

Asiasta kertoivat aiemmin MTV Uutiset ja Ilta-Sanomat.

Pyhässä paikassa on hyvä istua!!!

Näin on Kortelaisen Mika, uransa jo lopettanut Helsingin IFK:n pelaaja ja entinen kapteeni, kirjoittanut kirkkaan punaiselle seinälle. Alla on hänen nimikirjoituksensa ja pelinumero, #22.

Kortelaisen kirjoitus ei ole ainoa: itse asiassa tekstejä ja nimikirjoituksia ovat pienen huoneen seinät täynnä.

Joukossa on jalkapalloilijoita, jääkiekkoilijoita, valmentajia ja muita hahmoja eri aikojen joukkueista.

Yhteistä jokaikiselle kirjoitukselle on kuitenkin seura, eli HIFK. Päätyseinälle on maalattu tuttu kilpilogo.

Tämä pieni on huone on vessa. Sen omistaja on Aimo Lindgren, todellinen HIFK-fani.

– Söderholmin Toni ja Peltosen Ville olivat ensimmäisiä, jotka tänne saivat kutsun, Lindgren luettelee.

Hän kutsuu vessaansa IFK Loungeksi ja sen seiniä "Wall of Fameksi". Ideana on, että Lindgren pyytää valitsemiltaan HIFK-pelaajilta nimen seinään.

Tai ei Lindgren pyydä. Hänellä on aina joka joukkueessa pelaaja, joka toimii Lindgrenin sanoin "asiamiehenä" ja välittää viestin. Eikä kuka tahansa kutsua edes saa.

Kaikki sai alkunsa kuutisen vuotta sitten, kun vessaan piti tehdä remonttia.

– Rakas vaimoni kysyi, että minkälaiset laatat haluat kakkavessaasi. Hetken pohdittuani sanoin, että en haluakaan laattoja, haluan punaiset seinät – ja oivallus, IFK:n punaiset.

Näin tapahtui.

Elämäntapana HIFK

HIFK Fotboll nousi toukokuussa otsikoihin, kun kerrottiin, että Veikkausliigassa pelaavan seuran uusi pääomistaja on kiinalainen sijoittaja Lucas Jin Chang. HIFK-johto on perustellut seuran myyntiä tappiollisella taloustilanteella.

Kannattajissa uusi omistaja ja hänen historiansa on kuitenkin herättänyt vahvoja epäilyksiä.

Lucas Jin Changin taustasta voit lukea lisää tästä Yle Urheilun jutusta.

Esimerkiksi FC Honkaa vastaan pelatussa ottelussa HIFK:n kannattajat järjestivät mielenilmauksen.

Facebook-sivuilla julkaistussa kannanotossa Stadin Kingit -kannattajaryhmä kirjoittaa, että HIFK ei ole heille vain liiketoimintaa, vaan myös "elämäntapa, rakkautta, välittämistä ja ystävyyttä".

Mistä tässä on oikein kyse? Millaista se on, kun urheiluseurasta tulee elämäntapa?

Tästä aiheesta ovat Lindgrenin keittiönpöydän äärelle tulleet puhumaan Eila ja Matti "Masa" Karjalainen sekä Christer Forss. Kaikki pitkäaikaisia HIFK-faneja – lajiin katsomatta.

He eivät ole Stadin Kingien ydinporukkaa, mutta punainen sydän sykkii jokaisen rinnassa vahvasti.

Esimerkiksi Karjalaisen pariskunnalle kertyy vuoden aikana keskimäärin 150 HIFK:n ottelua, kun kaikki lajit lasketaan yhteen.

Kyyneleitäkin on seuran vuoksi vuodatettu.

– En ole hirveästi elämässäni itkenyt, mutta kun ensimmäinen [Veikkausliiga]nousu tuli, ja sitä oli 43 vuotta odottanut, niin silloin oli tippa linssissä, Masa Karjalainen kuvailee.

Karjalaisen käsivarsia koristaa HIFK-logo, kuten myös hänen vaimonsa Eilan ja Forssin. Lindgren vakuuttelee, että pian HIFK komeilee myös hänen käsivarressaan.

Tutkija: HIFK uhmasi fanejaan ja otti siten ison riskin

Nyt koolla oleva nelikko edustaa HIFK-kannattajista vanhempaa sukupolvea. Sen vuoksi he omien sanojensa mukaan suhtautuvat seuran omistajuuskuvioon nuorempia maltillisemmin.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö seuran tulevaisuus pelottaisi.

Esimerkiksi Lindgreniä mietityttää, kiinnostaako uutta omistajaa junioritoiminnan kehittäminen tai ylipäätään seuran perustan vahvistaminen.

– Meillä oli toiveissa, että omistajaksi tulisi sellainen, jolla olisi IFK-sydän, kuvailee Eila Karjalainen.

HIFK onkin ottanut nyt ison riskin, toteaa Liikuntatieteellisen seuran erikoistutkija Jouko Kokkonen.

Kokkosen mukaan urheilu on bisnestä, mutta hyvin usein todella huonoa sellaista. Siksi seura tarvitsee kannattajiaan, eikä heitä kannattaisi ylenkatsoa.

– Toisaalta kannattajat ehkä yliarvioivat oman vaikutusvaltansa seuraan. He kokevat, että heillä on valtaa seuraan, koska ovat olleet niin pitkään uskollisia seuralle, Kokkonen toteaa.

Tapausta voi Kokkosen mukaan verrata siihen, kun vuonna 2013 venäläis-suomalaisista liikemiehistä tuli jääkiekkoseura Jokerien osaomistajia Harry "Hjallis" Harkimon rinnalle.

Vaikka Jokerien tapauksessa taustalla on kyse isommista rahoista ja muun muassa kytköksistä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin, HIFK:n ja Jokerien kannattajien reaktioissa on samoja elementtejä, Kokkonen sanoo.

– Kannattajat kokevat, että seura erkaantuu perinteisestä arvopohjastaan ja lähtee tekemään bisnestä sellaisella tavalla, jota kannattajat eivät hyväksy.

Kansallismielisyyttä Kokkonen ei kuitenkaan näe HIFK-fanien reaktion taustalla.

Hän uskoo ulkomaalaisen rahan lähtökohtaisesti kelpaavan suomalaisille faneille, kunhan sen takana ei ole mitään epäilyttävää ja etenkin, jos se tuo menestystä.

– Aika harva hylkää menestyvää joukkuetta, Kokkonen toteaa.

Jokerin tilanne muuttui juuri viime viikolla. Seura palasi takaisin suomalaisomistukseen, kun Jokereissa itsekin aikoinaan pelanneesta Jari Kurrista tuli seuran uusi omistaja sataprosenttisella osuudella.

Suhde fanitettavaan seuraan määrittelee jo koko elämää

Perinteisesti urheiluseuran identiteetti on rakentunut erityisesti paikallisuuden, mutta myös muun muassa kieliryhmän tai yhteiskuntaluokan perusteella. Näihin asioihin kannattajat ovat seurassaan kiinnittyneet.

Nyt jakolinjat ovat hämärtyneet, Kokkonen sanoo.

Hänen mukaansa HIFK:n kannattajien reaktio kertookin ennen kaikkea muuttuneesta fanikulttuurista.

Vaikka paikallisuutta pidetäänkin yhä tärkeänä, nykyfanit haluavat seuraltaan enemmän – onhan se heille intohimo ja elämäntapa.

– Kansainvälisestä fanikulttuurista on omaksuttu hyvin fanaattinen sitoutuminen omaan seuraan, mikä määrittelee elämää jo oikeastaan kaikilla tasoilla, Kokkonen sanoo.

Fanit kaipaavat elämyksiä, ja siksi otteluistakin halutaan muodostaa laajempia kokonaisuuksia. Tätä kuvaavat esimerkiksi kannattajien marssit katsomoon, ottelun aikana laulut ja lakanat sekä sen jälkeen kiihkeät jälkipelit.

"Ei aiemmin elämöity tai riemuittu hyvästäkään suorituksesta"

Muutoksen ovat huomanneet myös HIFK-nelikkomme Lindgren, Forss ja Eila sekä Masa Karjalainen.

Masa Karjalainen on hyvillään siitä, että vanhempikin kannattajasukupolvi on saanut maistaa tunnelmaa, jonka fanikulttuurin muutos on otteluihin tuonut.

– Olen niin monta vuotta istunut katsomossa hiljaa ja vain taputtanut, kun ei aiemmin elämöity tai riemuittu hyvästäkään suorituksesta, Karjalainen sanoo ja jatkaa:

– Stadin Kingien toiminta on tuonut sen, että nyt mekin, joilla on jo ikää, hypimme ja huudamme siellä ihan samalla tavalla

Mistään tuoreesta ilmiöstä ei ole kyse, vaan Kokkosen mukaan fanikulttuuri on ollut samalla tasolla vuosituhannen vaihteesta lähtien.

HIFK:n lisäksi hän ottaa esimerkiksi FC Lahden, jolle on samaan tapaan muotoutunut voimakas kannattajien ydinryhmä. Jääkiekon puolella kiihkeästi seuraansa suhtautuvia kannattajaporukoita on enemmän.

Kokkonen ei usko, että suuria muutoksia on enää luvassa.

Esimerkiksi jääkiekon SM-liigajoukkueiden ympärille muodostunut kannattajuus näyttäisi hänen mukaansa saavuttaneen rajansa.

Vain kuolema voi erottaa

– Jos olisi ollut taloudellisesti mahdollista, olisin ostanut IFK:n itse, Masa Karjalainen toteaa ja muut yhtyvät miehen sanoihin.

Karjalaiset ja Forss ihailevat Lindgrenin vessaa, eli IFK Loungea.

– Tuttuja nimiä seinät täynnä. Aivan loistava idea. Minä haluan myös tällaisen kotiin, Forss kehuu.

– Vaikka ei ole kotona, niin olo on kyllä todella kotoisa, sanoo puolestaan Eila Karjalainen.

Tätä nelikkoa katsellessa ja kuunnellessa ei ole jää epäselväksi, millaista se on, kun urheiluseuran kannattamisesta tulee elämäntapa.

Mutta onko mitään, joka voisi sammuttaa punaisen HIFK-sydämen?

Ei, vastaavat kaikki yhteen ääneen.

– Kuolema, toteaa Forss, ja saa vastaukselleen kannatusta.

– Viimeinen toiveeni on, että kun minua laitetaan kuoppaan, joku laulaisi samalla IFK:n lauluja, sanoo Masa Karjalainen.

– Olen joskus sanonut, että hienoin tapa kuolla olisi IFK:n matsissa, jatkaa Eila Karjalainen.

– Sydäri IFK-ottelussa, mielellään voitetussa. Se on tuolla niin syvällä sisällä, että ei sitä mikään voi sammuttaa, päättää Lindgren.

Entinen kansanedustaja Tuulikki Ukkola on kuollut. Asiasta kertoo hänen tyttärensä, toimittaja Sanna Ukkola Facebookissa.

Tuulikki Ukkola valittiin kansanedustajaksi sitoutumattomana liberaalisen kansanpuolueen listoilta vuonna 1991. Hän toimi puolueen puheenjohtajana vuosina 1993-1995. Vuonna 2007 hänet valittiin eduskuntaan kokoomuksen edustajana.

Ukkola työskenteli pitkään sanomalehti Kalevassa muun muassa toimittajana, politiikan toimituksen esimiehenä ja pääkirjoitustoimittajana. Hän aloitti työskentelyn lehdessä vuonna 1962.

Vuonna 1943 syntynyt Ukkola sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon vuonna 1989.

Asiasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat.