Yksi ihminen on kuollut ja kaksi haavoittunut vakavasti ampumavälikohtauksessa Alavudella, Etelä-Pohjanmaalla.

Yleisjohtaja Tomi Mansikkamäki Pohjanmaan poliisilaitoksen tilannekeskuksesta kertoi yöllä Ylelle, että alustavan tiedon mukaan kaikki ammuskelussa osalliset tunsivat toisensa entuudestaan.

Ammuskelu sattui illalla noin kello 20.30 aikaan Rimmintiellä sijaitsevassa asuinkiinteistössä. Tilanteesta ei aiheutunut poliisin mukaan vaaraa sivullisille.

– Saimme illalla hätäkeskuksen kautta tiedon epäillystä ampumavälikohtauksesta. Lähdimme paikalle luonnollisesti usean poliisipartion voimin, kertoo Mansikkamäki.

– Tilanne on ohi ja teosta epäilty henkilö on viranomaisten hallussa, hän jatkaa.

Poliisi jatkaa asian selvittämistä ja tiedottaa asiasta lisää lauantaina kello 14:ään mennessä.

Muokattu klo 5.48: Korjattu sana "loukkaantunut" muotoon "haavoittunut".

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus haluaa lisätä työperäistä maahanmuuttoa Suomeen, mutta tällä hetkellä rekrytointeja hankaloittaa ulkomaisten huippuosaajien hidas lupamenettely.

Suomalaiset yritykset ovat jo pidempään harmitelleet pitkiä käsittelyaikoja erityisasiantuntijoiden oleskeluluvissa. Tällä viikolla aihe nousi keskusteluun Helsingin Sanomien mielipidepalstalla, ja Twitterissä tilannetta kommentoi muun muassa peliyhtiö Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen.

– Tämä on katastrofi ja näkyy esimerkiksi Supercellin arjessa joka päivä, Paananen tviittasi.

– Suomeen olisi tulossa maailmanluokan osaajia ja erittäin hyviä veronmaksajia, mutta meidän byrokratiamme estää heidän saamisen tänne. Maailmanluokan tekijä ei odota 3-4 kuukautta lupaa, hän jatkoi.

Luvan saamista joutuu odottamaan

Maahanmuuttoviraston (Migri) tilastoista ilmenee, että ulkomaisten erityisasiantuntijoiden lupakäsittelyt ovat selvästi pitkittyneet. Ensimmäisen oleskelulupahakemuksen käsittely on kestänyt tänä vuonna keskimäärin 52 päivää, kun viime vuonna vastaava aika oli 25 päivää.

Vielä enemmän ovat venyneet jatkolupien käsittelyajat. Niiden keskimääräinen kesto on kohonnut 67 päivään.

– Jos se on keskimäärin tuon verran, niin joissakin menee selvästi pidempään. Keskiarvo ei saisi nousta noin paljon, sanoi Migrin ylijohtaja Jaana Vuorio STT:lle.

Erityisasiantuntijoiksi luokitellaan henkilöt, jotka tulevat Suomeen työskentelemään erityisosaamista vaativissa asiantuntijatehtävissä. Heiltä edellytetään korkeakoulututkinto ja vähintään 3 000 euron kuukausitulot.

Erityisasiantuntijoiden palkkaamiseen ei sovelleta ulkomaisen työvoiman saatavuusharkintaa. Työnantajan ei siis tarvitse selvittää, onko samaan tehtävään saatavilla työvoimaa Suomesta tai muualta EU- ja ETA-alueelta.

Lähes kaikki erityisosaajat saavat Migriltä myönteisen päätöksen oleskeluluvasta. Suurin osa Suomeen saapuvista ulkomaisista asiantuntijoista on intialaisia.

Käsittelyssä pulaa työntekijöistä

Vuorion mukaan käsittelyaikojen venyminen johtuu muun muassa henkilöstövajeesta.

– Tällä hetkellä vain kolme neljäsosaa oleskelulupien käsittelystä pystytään kattamaan hakemusmaksuilla. Meillä on rahoitusvajetta, ja siitä on tullut henkilöstövajetta, Vuorio sanoi.

Hänen mukaansa käsittelyajat ovat pitkittyneet myös siksi, että Migrin on täytynyt aiempaa useammassa tapauksessa selvittää, onko hakijan palkka todellisuudessa vaaditulla tasolla.

Työperusteisia oleskelulupia myös haetaan aiempia vuosia enemmän, mikä on ruuhkauttanut käsittelyä. Sen sijaan turvapaikkahakemusten määrä ei Vuorion mukaan vaikuta erityisasiantuntijoiden käsittelyaikoihin.

Migri toivoo automatisoinnista apua ruuhkiin

Rinteen hallituksen tavoitteena on, että työperäiset oleskeluluvat saataisiin käsiteltyä kuukauden määräajassa. Migri ja useat ministeriöt etsivät parhaillaan keinoja helpottaa lupamenettelyn pullonkauloja.

Maahanmuuttojohtaja Sonja Hämäläinen työ- ja elinkeinoministeriöstä kertoi STT:lle, että hakulomakkeita ollaan uusimassa, jotta ne ohjaavat tekemään mahdollisimman täydellisiä hakemuksia. Nykyisin aikaa tärvääntyy puutteellisesti täytettyjen hakemusten ja niiden vaatimien lisäselvitysten takia.

Hakijoita pyritään myös ohjaamaan sähköisten hakemusten tekemiseen, koska niiden käsittely sujuu paperihakemuksia sutjakammin.

Lisäksi Migri suunnittelee jatkolupien käsittelyn automatisointia. Vuorion mukaan tämä koskisi rutiiniluonteisia myönteisiä päätöksiä oleskeluluvan jatkosta.

– Järjestelmä tuottaa automaattisesti ratkaisuehdotuksen, joka nyt pilottivaiheessa, ennen tarvittavaa lakimuutosta, tarkastetaan vielä manuaalisesti.

Automaattisesta käsittelystä ei kuitenkaan ole heti luvassa helpotusta luparuuhkiin. Vuorion mukaan Migriltä puuttuvat vielä rahat järjestelmän kehittämiseen.

Jäätyneet tienpinnat ovat huonontaneet ajokeliä monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa aamun aikana. Ilmatieteen laitos on antanut varoituksen huonosta ajokelistä useaan maakuntaan.

Lisäksi Tampereen tieliikennekeskus varoitti varhain aamulla, että ajokeli on huono Itä-Suomessa, jossa paikalliset lumi- ja räntäsateet liukastuttivat teitä entisestään.

Tieliikennekeskuksesta kerrottiin kahdeksan aikaan aamulla, ettei heidän tietoonsa ollut tullut vakavia liikenneonnettomuuksia. Muutamia aamuvarhaisella tapahtuneita pieniä liikenneonnettomuuksia oli sattunut Lappeenrannan ja Kouvolan seudulla.

– Tarkkaan ei voi sanoa, onko näissä syynä ollut liukkaus, tieliikennekeskuksen päivystäjä Erno Hakanen kertoo.

Hakasen arvion mukaan huono ajokeli jatkunee itäisessä Suomessa aamupäivällä.

Perjantai-iltana henkilöauto törmäsi valopylvääseen lumisohjon takia Padasjoella Päijät-Hämeessä. Kuljettaja selvisi poliisin mukaan ilman vakavia vammoja.

Lämpötilat niukasti plussan puolella

Lauantaina kymmenen aikaan aamupäivällä varoitukset olivat voimassa Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Aiemmin aamulla huonosta ajokelistä varoitettiin myös Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa.

– Sateet ovat olleet osin paikallisia, joten tiessä on voinut yllättäen ollakin joku kostea kohta, joka on jäätynyt, huomauttaa päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka.

Sateet hiipuvat keskipäivään mennessä. Vielä iltapäivällä voi sataa jonkin verran itäisimmässä Suomessa, paikoin länsirannikolla ja Lapin pohjoisosassa.

– Kyllä aurinko varmaan pääsee paikoitellen näyttäytymään iltapäivällä, mutta yleiskuva on harmaahko. Todennäköisimmin aurinko voi pilkahtaa Oulun ympäristössä.

Lämpötila on niukasti plussan puolella ympäri Suomen. Etelä-Suomessa voidaan päästä viiteen lämpöasteeseen, muualla asteet jäänevät kahteen tai yhteen asteeseen.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Tamperelainen runoilija Pelle Romantika alias kirjallisuuden tutkija ja tohtorismies Toni Lahtinen on saanut vuoden runousteko-palkinnon.

Hänen mukaansa "Lavarunous" lajina on madaltanut kynnystä lähestyä joskus vaikeaksi koettua sanataidetta. Romantikan runoihin voi törmätä live-esityksissä.

Pelle Romantika esittää runoja keikoilla paikallisten muusikoitten kanssa. Kokonaisuudesta on juuri valmistunut vinyyli-LP otsikolla Pelle Romantika & Kuolema-Duo: Luontorunoja.

– Lavarunous on voimakkaasti elävä runouden esittämisen muoto, jossa on tekemisen meininki, sanoo Romantika.

– Kaikki esiintyjät odottavat malttamattomina omaa vuoroaan ja tunnelma nousee. Olen huomannut, että aivan loppuilta ei ole paras aika lausua runoa. Se on se hetki illasta, jolloin myös yleisön joukosta moni huomaa olevansa runoilija, hän nauraa.

Monessa asuu runoilija

– Palkinto on tunnustus, joka lämmittää, sillä olemmehan runojen kanssa marginaalissa, Romantika toteaa.

Palkinto on runoyhdistys Nihil Interit ry:n vuosittain jakama tunnustus, joka ei ole rahapalkinto vaan taideteos. Vuonna 1993 perustettu yhdistys edistää runouden kirjoittamista, lukemista ja esittämistä.

Palkinnon perusteluina mainitaan, että Romantikan runoissa ”lastenrunouden kuvasto yhdistetään dystooppiseen nykyaikaan ja synkästi sävyttyneisiin romanttisiin teemoihin”.

Yhdistys julkaisee runouslehti nimeltään Tuli&Savu. Se ylläpitää digitaalisen runouden sivusto Nokturnoa ja järjestää erilaisia runotilaisuuksia.

Pelle Romantikalta on hyvä kysyä niistä asioista, jotka askarruttavat ei-niinkään-runoilijoita.

Miksi runot ovat niin kummallisia?

– Runoilijat ovat usein ihmisiä, jotka kuvittelevat olevansa poikkeusyksilöitä. Niinpä he ottavat taiteellisen vapauden ilmaista itseään arvoituksellisesti ja hämärästi, jotta muutkin uskoisivat heidän harhoihinsa.

Mitä runo maksaa?

– Tekijälleen vaivan, toisinaan myös heidän maallisen maineensa. Parhaimmillaan se maksaa itsensä takaisin korvaamattomana vuorovaikutuksena toisten ihmisten kanssa. Rahasta ei kannata edes keskustella nykyrunouden yhteydessä.

Rasittaako runous maksaa?

– Kysymys liittyy romanttiseen taiteilijakäsitykseen kärsivästä nerosta, jolla on myös kipeä todellisuuspohjansa. Olen itsekin julkaissut aiheesta pelleromanttisen version, runon nimeltä Murhapolttaja-Jack. Uskon kuitenkin, että ahkera ja vilpitön runoilu voi vähentää tarvetta humalaiseen lässytykseen.

Oliko edellinen kysymyspari hyvä, koska siinä on sanaleikki ja riimi?

– Erittäin hyvä pari! Ehdotan, että journalistit siirtyisivät ainoastaan riimiteltyihin kysymyksiin. Näin uutissisällön omaksuminen ja mieleenpainaminen helpottuisivat.

Miten runoon pääsee sisälle?

– Olemalla itse avoin lukemalleen, ja lukemalla sellaista kirjallisuutta, joka puhuttelee juuri sinua. Tyypillistä on, että lukija mitätöi runon välittömästi, jollei se avaudu heti – lukija saattaa tuntea itsensä hölmöksi. Toinen selviytymiskeino on teeskentely, jolloin pyritään myötäilemään muiden mielipiteitä lukemastaan. Näinhän ihmiset yleensä keskustelevat Finlandia-palkituista romaaneistakin.

Miksi runo tarvitsee musiikkia taustalle?

– Runo ei aina tarvitse musiikkia taustalleen. Omaan kaunopelleilyyni kuitenkin kuuluu eri taiteenlajien yhdistely, jolla luodaan maagillinen illuusio korkeataiteellisuudesta ja peitellään näin lyriikan vakavia puutteita.

Mistä ihminen tietää, että hän on runoilija?

– Siitä, että hän kirjoittaa runoja.

Miten aiot käyttää Nihil Interit-runouspalkinnon ?

– Hartain toiveeni on, että palkinto kannustaa kaikkia kanssani levyjä, kirjoja ja runovideoita tehneitä ihmisiä jatkamaan pelleilyä kanssani. Ajattelen, että tämä palkinto on kiitos myös heidän työlleen.

Määrittele lavarunous?

– Esittävä taiteenlaji ja yksi kuva ajastamme, jossa jopa lukulampun valo vaihtuu parrasvaloiksi.

Nuorempana 31-vuotias Linda Hirvelä näki hankkivansa tulevaisuudessa kaksi lasta.

– Ajattelin, että tottakai lapsella pitää olla sisarus – itsellänikin on kaksi pikkuveljeä. Nuorempana en ymmärtänyt että raskausaika, synnyttäminen ja arki pienen lapsen kanssa ei aina ole lainkaan niin hohdokasta.

Minka-tyttären synnytys jätti häneen arvet. Hirvelän keho ei alkanut tuottaa supistuksia useista yrityksistä huolimatta, ja lopulta tyttö syntyi todella yliaikaisena kiireellisellä sektiolla.

– Synnytys oli pitkä ja erittäin kivulias. Kävi ilmi, että kroppani ei ollut valmis synnyttämään alakautta, eikä välttämättä olisi myöskään tulevaisuudessa. En halua kokea vastaavaa enää.

Synnytyksen jälkeen Hirvelä sai kohtutulehduksen, ja yhteinen elämä lapsen kanssa aloitettiin kymmenen päivän sairaalajaksolla.

– Se oli henkisesti hyvin rankkaa.

Nyt tästä on kulunut pian viisi vuotta. Ensimmäiset kolme vuotta Linda Hirvelä vietti kotona tyttärensä kanssa.

– Minusta oli tärkeää olla kotona Minkan kanssa, mutta enää en haluaisi jäädä töistä pois kolmeksi vuodeksi. Olen töissä myyntialalla, ja ala menee nopeasti eteenpäin. En halua jäädä kyydistä. Toisaalta en myöskään olisi valmis laittamaan lastani jo puolitoistavuotiaana hoitoon, Hirvelä pohtii.

"Hän ei ole yksin"

Jo Minkan ollessa pieni Linda Hirvelä sai kuulla kysymyksiä siitä, onko tyttärelle tiedossa sisarus. Edelleen uteluita ulkopuolelta kuulee aika ajoin.

– Kaukaisemmilta ystäviltä tai suurissa juhlissa saa joskus kuulla vihjailua siitä, että eikö sisarus Minkalle olisi kiva, ja että eikö se kannattaisi hankkia pian, jotta ikäero olisi mahdollisimman pieni.

Myös Minka kyselee välillä sisaruksen perään, sillä hänen päiväkotiryhmänsä lapsilla on sisaruksia.

– Joskus Minka kysyy, miksei hänellä ole pikkuveljeä tai missä hänen isosiskonsa on. Selitän, etteivät lapset vain tupsahda maailmaan. Muistutan myös, että hänellä on vanhemmat, sukulaisia ja kavereita – että hän ei ole lainkaan yksin.

Jotkut ihmettelevät, miten vanhempi voi evätä lapselta toiveen sisaruksesta. Linda Hirvelä ei katso asiaa tältä kantilta.

– Minka ei voi sietää pikkuvauvoja ympärillään. Voisin kuvitella, että häneltä tulisi kärkkäitä kommentteja uudesta tulokkaasta ja huomion puutteesta, mikä olisi koko perheelle raskasta.

Linda Hirvelän mielestä pitää myös muistaa, ettei sisarus automaattisesti tarkoita ikuista ystävyyttä. Hänellä itsellään on kaksi veljeä, joita hän tapaa harvakseltaan.

– Paras ystäväni on lapsuudesta saakka ollut serkkutyttöni. Minulle hän on veljiäni läheisempi. Olen myös nähnyt tilanteita, joissa sisarusten välit ovat katkenneet täysin.

Syyt yksilapsisuuteen voivat olla kipeitä

Linda Hirvelä on huomannut, että yksilapsiset perheet saavat kuulla myös syyllistäviä kommentteja.

– Kysytään että miten lapsemme aikoo pärjätä, kun meistä vanhemmista aika jättää – että eikö ole rankkaa, kun hän joutuu selviämään yksin. Se ei tunnu lainkaan mukavalta.

Linda Hirvelä haluaa keskittyä positiiviseen.

– Olen todella iloinen, että meillä on edes yksi lapsi. Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka ovat yrittäneet saada lasta jo kauan.

Tästä syystä Linda Hirvelä toivoo että yhden lapsen perheiltä ei kyseltäisi, miksi heillä on “vain” yksi lapsi.

– Syyt voivat olla hyvin kipeitä. Taustalla voi olla esimerkiksi keskenmeno tai muita perheen sisäisiä ongelmia. Utelut voivat loukata syvästikin sellaista, joka on haaveillut toisesta lapsesta, eikä olisi halunnut jäädä niin sanotusti “vain” yksilapsiseksi.

Yhden lapsen perheet ovat kuitenkin yleistymässä. Tilastokeskuksen mukaan Suomen naisten kokonaishedelmällisyysluvun arvioidaan olevan tänä vuonna 1,32–1,34 ja vuonna 2040 puolestaan 1,35. Toisin sanottuna yksi lapsi on silloinkin kahta todennäköisempi.

Linda Hirvelä muistaa, että hänen kouluaikoinaan olivat harvassa ne luokkakaverit, joilla ei ollut lainkaan sisaruksia – se todella oli ihmettelemisen arvoista.

– Kenties kymmenen vuoden päästä kun tyttäreni on yläasteella sitä ei enää pidetä lainkaan niin ihmeellisenä, että hän on ainoa lapsi.

Vaikeaa ja vastuullista

Väestöliiton tutkijan Tiia Sorsan mukaan syntyvyyden laskua voi tarkastella monesta näkökulmasta.

– Nuori aikuinen saattaa haluta jatkaa itsensä kehittämistä, keskittyä harrastuksiin, matkustamiseen tai uran rakentamiseen. Koetaan, ettei lapsi sovi kuvioon.

Esteenä lasten hankkimiselle voivat olla myös kumppanin puute, toimeentulo ja rahalliset tuet.

– Jos henkilöllä on jo yksi tai kaksi lasta, syynä voi olla että oma tai puolison lapsilukutoive on jo saavutettu. Jos puolestaan kokee, ettei lapsi sovi omaan elämään, ei myöskään ole mitään syytä pakottaa.

Tarkkaa syytä siihen, miksi lapsia hankitaan vähemmän ja myöhemmin, ei kuitenkaan tiedetä.

– Itse näen ilmiön taustalla jonkinlaisen kulttuurellisen ajatuksen siitä, että lapsi olisi ihan kiva, mutta tuntuu liian vaikealta ja vastuulliselta, tutkija Tiia Sorsa tiivistää.

Syntyvyyden lasku Suomessa ei kuitenkaan johdu pelkästään ihmisten omista valinnoista. Myös tahaton lapsettomuus on yleistä.

Lisäksi merkittävä tekijä on tutkija Tiia Sorsan mukaan se että lapsi halutaan, kun oma elämä on jo niin sanotusti valmis. Näin tapahtuu usein silloin, kun naisen hedelmällisimmät vuodet ovat jo takana. Silloin lapsitoive ei aina enää täytykään.

– Niin julmaa kuin se onkin, biologia ei jousta nykyajan ihmisen toiveiden mukaisesti.

Sorsa muistuttaa, että lapsen hankkiminen on aina hyvin henkilökohtainen asia. Syntyvyyden laskussa on hänen mukaansa globaalista ilmiöstä, mikä on Suomessa poikkeuksellisen huomattavaa.

– Niin tärkeää kuin lasten syntyminen Suomeen onkin, ei pidä unohtaa että loppujen lopuksi kyse on aina siitä, haluavatko tai pystyvätkö ihmiset ottamaan arkeensa yhden henkilön lisää.

Mikä sitten määrittää lapsiluvun tämän päivän perheissä? Kysyimme Kouvolan keskuspuiston leikkipaikalla äideiltä ja isiltä ajatuksia perheen sopivasta lapsiluvusta.

Sini Lintunen

Sini Lintusella on yksi tytär, Lilli. Toiveissa on, että perheenlisäystä tulisi vielä.

– Olen itse suuresta perheestä ja näen sisarukset suurena rikkautena. Lapset ovat iso osa elämääni tällä hetkellä ja mielestäni olisi ihanaa, jos niitä olisi useampi.

Lintunen arvelee, että etenkin ikä ja taloudellinen tilanne vaikuttavat suuresti perheen lapsilukuun.

– Elämä on muuttunut paljon vuosien varrella, eikä lasten tekeminen ehkä enää ole kaikille se asia, mitä elämältä haluaa. Kaikki eivät myöskään voi saada lapsia. Kyseessä on suuri päätös.

Niko Rajander

Niko Rajander asuu yhdessä puolisonsa ja tämän pojan kanssa.

– Hänen lisäkseen näkisin, että voisin haluta vielä yksi tai kaksi lasta. Tavallinen suomalainen pienperhe, Rajander hymyilee.

Hän uskoo, että oma tausta vaikuttaa perheen valintoihin.

– Kulttuuri ja omat arvot vaikuttavat varmasti. Itselläni on yksi sisko, ja määrä on tuntunut minusta sopivalta.

Henna Aarnio

Henna Aarnio on kahden lapsen äiti.

– Pidän paljon lapsista. Tulen viiden sisaruksen perheestä, ja voisin nähdä hankkivani vielä lisää lapsia. Nautin, kun saan olla lasten kanssa kotona ja pidän heidän äänistä ympärilläni. Riippuu toki, mitä mieltä mies on, Aarnio nauraa.

Aarnion lähipiirissä puhutaan paljon lapsista ja lasten määrästä. Hän itse kohtaa kysymyksiä mahdollisesta perheenlisäyksestä esimerkiksi lastentarvikkeita hankkiessaan.

– Osalla ystävistäni on vankka kanta, että esimerkiksi kaksi lasta on maksimi. Olemme myös keskustelleet siitä, hankkiiko joku lapsia lainkaan.

Tilastokeskuksen tuoreimmassa väestöennusteessa oletetaan, että Suomessa syntyisi vuosittain 43 000–45 000 lasta seuraavien 20 vuoden aikana. Vielä vuonna kymmenen vuotta sitten Suomessa syntyi noin 60 000 lasta ja luku oli samaa luokkaa sitä ennenkin.

Lue seuraavaksi: Uusi väestöennuste vahvistaa synkät pelot – Tilastokeskus: maamme väkiluku lähtee nykykehityksellä laskuun reilun kymmenen vuoden päästä

Mikä sinusta määrittää perheen lasten määrän? Keskustele aiheesta klo 22 asti.

Miksi koulusurmaajat ovat lähes aina nuoria miehiä? Tässä 5 syytä

Suomen viime vuosikymmenien joukkoampumisten tekijät ovat kaikki olleet miehiä, lähes kaikki nuoria. Erityisen suuri nuorten miesten osuus on kouluampumisissa ja terroriteoissa. Mistä tämä johtuu? Kokosimme viisi selitystä.

Kauppasota tulee suomalaisen arkeen

Kauppasota on muuttunut uhasta todellisuudeksi. Käytännössä se tarkoittaa epävarmuutta, joka heikentää yrityksien kysyntää.

Toistaiseksi epävarmuus on koetellut erityisesti teollisuutta, mutta syksyllä odotetaan yrityksien säästökuurien ja väen vähentämisen saavan uutta vauhtia. Se tuo maailmankaupan häiriöt osaksi suomalaistenkin arkea.

Kiina kehittää omaa GPS:ää – Beidou on kiinalaisille turvallisuuskysymys

Yhdysvallat avasi GPS-järjestelmänsä siviilikäyttöön 2000-luvun alussa. Maa voisi kuitenkin halutessaan sulkea käytön yhtä helposti kuin sen aikanaan avasi.

Tämä on yksi syistä, miksi Kiina on luonut oman, maailmanlaajuisen satelliittipaikannusjärjestelmänsä, Beidoun.

Beidou on tärkeä Kiinan taloudelle ja puolustukselle, ja se on hyvä täky houkutella liittolaisia: Kiinan ja Venäjän katsotaan yhdistävän voimansa ja haastavan Yhdysvaltain GPS:n tarkkuudessa, laajuudessa ja vakaudessa.

Pakkasta suuressa osassa maata – ajokeli on monin paikoin liukas

Lauantaina pohjoisesta virtaa kuivaa ja kylmää ilmaa ja sää on pääosin poutainen. Lumi- tai räntäsadetta tulee idässä ja Lapissa ja sadekuuroja Pohjanmaalla.

Ilmatieteen laitos on aamulla varoittanut useassa maakunnassa huonosta ajokelistä jäisten tienpintojen vuoksi.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Auton kaartaessa portin taakse alkaa moniääninen konsertti. Tänne ei voi saapua herättämättä huomiota: Susimaan asukkaat ovat havainneet tulokkaan.

Avaamme auton oven ja korviahuumaava ulvonta- ja haukkukonsertti täyttää ilman. Punaisen talon pihapiiriä reunustaa aitaus, jonka takana nousevat tummat kuuset.

Olemme saapuneet Lappiin Ranualle, syvällä metsän siimeksessä, keskellä luonnon rauhaa sijaitsevalle Susimaan tilalle. Täällä asuvat Sarah ja Harald Doblinger koirasusilaumansa ja pienen vauvansa kanssa.

Portin takana Doblingerien lauman kaksi jäsentä, tummat koirasusisisarukset Usva ja Meadow kiertelevät ensin pihassa varovaisina tarkkaillen tulijoita. Pienen tutustumisen jälkeen ne osoittavat luottamusta nuolaisemalla tulijoiden käsivarsia ja naamaa.

Doblingerit ovat järjestäneet elämänsä koirasusiharrastuksensa ehdoilla. Heidän koiraharrastuksensa alkoi rescue-koirilla. Myöhemmin kuvaan tulivat koirasudet. Niissä heitä viehättää erityisesti luonne.

– Meidän mielestämme koirasusissa parasta on rauhallisuus. Koirasudet ovat paljon tavallisia koiria rauhallisempia ja niillä on paljon enemmän luonnetta, Sarah Doblinger sanoo.

Harald Doblinger jatkaa kertomalla, että koirasudet ovat paljon koiria yhteistyökykyisempiä. Niiden käytös poikkeaa koirien käytöksestä myös muuten.

– Siinä tilanteessa, missä uhattu koira saattaa hyökätä, koirasusi perääntyy askeltaen takaperin poispäin.

Nuiva vuokraisäntä johdatti pohjoiseen

Doblingerit ovat alun perin kaupunkilaisia yliopistokoulutettuja. Sarah opiskeli Itävallassa sivuaineenaan suomea. Yhteinen kiinnostus pohjoista maata kohtaan johdatti pariskunnan aikoinaan pohjolan perukoille.

He muuttivat vuosikymmen sitten Itävallasta pääkaupunkiseudulle. Heidän silloinen vuokranantajansa ei kuitenkaan suhtautunut myötämielisesti laajenevaan koiraperheeseen.

Pääkaupunkiseudun kalliit asuinkustannukset saivat heidät tähyilemään uutta asuinsijaa muualta Suomesta. Lopulta he pitkän etsimisen jälkeen päätyivät ostamaan talon Ranualta, missä heitä ympäröi pohjoisen luonto.

– Ajattelemme nyt, että vuokranantajan nihkeä suhtautuminen koiriin oli onnenpotku, Sarah ja Harald Doblinger sanovat.

Maaseudun rauhassa sijaitsevan talon pihapiirissä koirille on omat, turvalliset aitauksensa. Pihapiirissä riittää tilaa koko laumalle ja lisäksi hyötypuutarhalle, jossa Doblingerit kasvattavat ruokaa perheelleen.

He ovat antaneet osalle eläimistään suomenkieliset nimet ja he myös puhuvat koirilleen vain suomea. Piharakennuksen seinää koristavat käsin kaiverretut puukyltit, joihin koirien nimet on kirjailtu.

Pihapiiristä löytyy myös kylmätilana toimiva kellari, josta Harald hakee luita laumalle kaluttavaksi.

Asetus rajoittaa koirasusien kasvatusta

Kesäkuun alussa voimaan tullut asetus kieltää suden ja koiran risteymien kasvattamisen, myymisen ja luovuttamisen, jos eläimen neljästä edeltävästä sukupolvesta löytyy puhdas susi: jalostusastetta kuvataan merkinnöillä f1-f4.

Asetuksen tavoitteena on estää suden ja koirasusien risteytyminen ja näin turvata luonnonvaraisen suden geneettinen puhtaus.

Suomen koirasusiyhdistyksessä asetuksen ennakoidaan johtavan pimennossa tapahtuvaan kasvatustoimintaan, koirasusien laittomaan tuontiin sekä sukusiittoisuuteen.

– Voi olla, että jo muutaman vuoden sisällä sisäsiittoisuus lisääntyy, Suomen koirasudet ry:n puheenjohtaja Taru Pekkarinen sanoo.

Myös Sarah Doblinger ennakoi asetuksen kaventavan geeniperimää.

– Kun uutta verta ei enää ole saatavilla, koirasusille tulee käymään lopulta kuten muillekin ylijalostetuille koirille, Sarah Doblinger pohtii.

Pekkarinen arvelee, että asetuksen tarkoittamia koirasusia on Suomessa nyt noin puolensataa yksilöä. Suurin osa Suomen koirasusista on neljännen sukupolven ylittäviä yksilöitä, joita asetus ei koske.

– Suurimmalla osalla kasvattajista eläimet ovat vähintään f5-tyyppiä. He jatkavat jalostusta kuten ennenkin. Erityisesti niille, jotka haluavat koirasuden vain, koska sitä kutsutaan koirasudeksi, mikään ei muutu, kritisoi Harald Doblinger.

– Jos haluat todella työskennellä ominaisuuksien ja luonteenpiirteiden kanssa, niin silloin se on huono juttu, hän pohtii.

Tosiharrastajille, kuten Doblingereille, asetus tietää muutoksia.

He eivät tiedä tarkasti osan eläimistään sukupuuta. Niillä he eivät voi teettää pentuja, sillä on käytännössä mahdotonta varmistua niiden risteytysasteesta ja jalostuksen laillisuudesta.

Harald Doblinger harmittelee asiaa, sillä hänen mukaansa juuri ne ovat heidän parhaita koiriaan.

Osa hankkii koirasuden imagon vuoksi

Doblingerit ja myös Taru Pekkarinen ovat havainneet, että osa ihmisistä hankkii koirasusia esimerkiksi niiden televisiosarjoissa saaman julkisuuden innoittamana.

– Vuosittain tulee useitakin tapauksia, joissa on luultu, että koirasusi pärjää kerrostalossa tai omakotitalossa sisällä, ja sitten kun pentu tai aikuinen jää yksin, niin koti onkin tuhottu, sanoo Pekkarinen.

Doblingerit kertovat, että heille on tarjottu useita koirasusia pitovaikeuksien vuoksi. Kaikille he eivät kuitenkaan voi tarjota kotia.

Jalostamisen lisäksi koirasusien myyminen ja luovuttaminen on kiellettyä, mikä tuottaa ongelmia uutta kotia etsiville eläimille. Doblingerien ensimmäinen kesykoira tuli heille, kun sen omistaja sairastui syöpään eikä voinut huolehtia siitä.

Miten kävisi nyt, jos tällainen koira olisikin koirasusi, kysyy Harald Doblinger.

– Mitä tapahtuu tällaisille koirille? Onko niiden kohtalona lopetuspiikki?

Koirasusiin liittyen on noussut esiin laittomuuksia ja kaltoinkohtelutapauksia myös viime aikoina.

Tuorein tapaus on Kanta-Hämeestä, missä poliisi joutui lopettamaan törkeästä eläinsuojelurikoksesta epäillyn koirasusikasvattajan tilalta takavarikoidut eläimet. Tapaus on nyt siirtynyt syyteharkintaan.

Eläimistään hyvin huolehtivat Doblingerit ovat seuranneet julkisuudessa olleita koirasusien kaltoinkohtelutapauksia surullisina.

Tilalla vierailee koirasusista kiinnostuneita matkailijoita

Tuuheassa kuusimetsässä piilottelevasta Susimaasta, Doblingerien ja koirasusilauman kodista, on vähitellen kehittynyt pienimuotoinen matkailukohde, jossa koirasusista kiinnostuneet turistit käyvät tutustumassa eläimiin ja viettävät aikaa niiden kanssa.

Doblingerit kertovat, että eivät halua mieltää itseään matkailuyrittäjiksi, vaan kyse on enemmänkin elämäntavasta. Samaan elämäntapaan kuuluvat myös sähköttömyys, selviäminen ilman juoksevaa vettä ja ruokapöytään ravintoa tuottavat omat kasvimaat.

Kaupunkilaislähtöisinä he kertovat joutuneensa etsimään kirjoista tietoa viljelystä. Viimekesäiset perunat riittivät huhtikuulle asti.

Myös sähkötön talo ja Lapin talvipakkaset olivat aluksi haasteellinen yhdistelmä. Ongelma on kuitenkin selätetty itse asennettujen aurinkopaneeleiden, puulämmityksen sekä sähkölaitteisiin virtaa antavan aggregaatin avulla.

Sarah tosin naurahtaa, että talvisin suuresta talosta löytyy monta kulmaa, jotka voivat tarvittaessa toimittaa jääkaapin virkaa.

Pian Susimaan tilan peittää valkea lumivaippa.

Luonnon kanssa sopusoinnussa elävät asukkaat eläimineen odottavat tulevan talven tuloa jo paremmin varustautuneina kuin heidän ensimmäisenä Lapin-talvenaan. Lappiin he kertovat jo juurtuneensa – heidän kotinsa on nyt täällä.

Lue myös:

Pärjäisitkö ilman juoksevaa vettä ja naapureiden turvaa? Eliisa Kiiskinen muutti Helsingistä metsän keskelle Lieksaan ja viihtyy 22 huskynsa kanssa

Japanilais-suomalainen perhe rakentaa unelmien ekoelämää lappilaiselle pikkukylälle – tuulivoimala ja villiruoka takaavat omavaraisuuden

Oletko haaveillut muuttavasi kaupungista maalle? Unelmansa toteuttanut Annukka kertoo, miten temppu tehdään: ”Kyllä se paljon rohkeutta vaatii”

Turkua halkova Aurajoki on kaupunkilaisille rakas olohuone, ja sitä ylittävät sillat ovat usein olleet intohimoistenkin keskustelujen aiheina.

Nykyään valtakunnallisesti tunnetuin Turun silloista lienee jo edesmennyt Myllysilta, jonka notkahdusta seurattiin herkeämättä keväällä 2010.

Sillat ovat kuitenkin jo aiemmin aiheuttaneet kaupunkilaisille ja päättäjille päänvaivaa. Toisinaan syynä on ollut hutera maaperä, useammin tuli tai jää.

Kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen ja tietokirjailija Petri Aalto ovat kaivaneet esiin runsaasti uuttakin tietoa Turun siltojen vaiheista. Poimimme juuri julkaistusta teoksesta Aurajoen sillat ja förit kymmenen mielenkiintoista asiaa.

Testaa, kuinka hyvin tunnet Aurajoen siltojen vaiheet.

Kuvat:

Kysymys 2. Venäjän keisarin karttavarastossa työskennelleen Gavril Sergejevin akvarelli Turusta 1800-luvun alkupuolella

Kysymys 5: Rurik Hjelt / Turun museokeskus

Kysymykset 7 ja 8: Turun museokeskus

Kysymys 9: Aino-Maija Savelan kokoelma

Kysymys 10: Yle

Testaa myös:

Testaa, kuinka hyvin tunnet 790-vuotiaan Turun vuosisadat

Kestääkö kantti? – Testaa, kuinka turkulainen olet

26-vuotiaana maailman seuratuin nainen ja toiseksi seuratuin henkilö Instagramissa, heti jalkapalloilija Cristiano Ronaldon jälkeen. Kuusi Grammy-ehdokkuutta ja yksi -palkinto parhaasta pop-albumista, ennätysmäärä kappaleiden striimauksia Spotifyssa ja katselukertoja YouTubessa.

Tätä kaikkea ja paljon muuta on Ariana Grande, upeaääninen popin supertähti, joka esiintyy ensimmäistä kertaa Suomen kamaralla tänään lauantaina. Sweetener World Tour -kiertueen konsertti Helsingin Areenalla on loppuunmyyty.

Mikä tekee tästä maailman vaikutusvaltaisimpien ihmisten joukkoon nimetystä nuoresta naisesta niin erityisen?

– Hän tekee aina kaiken isosti ja täysillä, tekemättä kuitenkaan itsestään suurta numeroa. Grande on täysillä parisuhteissaan, täysillä kiertueella, täysillä onnellinen ja surullinen. Hän on rehellisesti sitä mitä on, sanoo helsinkiläinen Grande-fani Sofia Mattila, 27.

Lauantain konserttiin kahden siskonsa kanssa suuntaava Mattila odottaa pop-tähdeltä unohtumatonta ja huolellisesti suunniteltua spektaakkelia, joka viihdyttää ja samalla herkistää alusta loppuun asti.

– Vokaalista lahjakkuutta, sulavaa esiintymistä, heittäytymistä ja täydestä sydämestään laulavaa artistia, sitä kaikkea odotan. Kylmiä väreitä ja wow-efektiä! Kiertueen aiempien keikkojen perusteella en tule pettymään.

Maailmantähteydestään huolimatta Grande onnistuu antamaan itsestään hyvin vilpittömän ja maanläheisen kuvan sosiaalisessa mediassa ja julkisuudessa, Mattila sanoo.

– Hän jakaa ajatuksiaan ja tunteitaan impulsiivisesti ja kirjoittaa biisejä siitä, mitä elämässä sillä hetkellä tapahtuu. Grande julkaisee levyjä ja biisejä kun siltä tuntuu ja avoimesti näyttää, mitkä asiat viihdyttävät tai satuttavat häntä.

Granden kaksi viimeisintä albumia, vuonna 2018 julkaistu Sweetener ja tämän vuoden helmikuussa ilmestynyt Thank U, Next, putkahtivat markkinoille vain viiden kuukauden välein.

Manchesterin tragedia ja tiukat turvatoimet

Toukokuussa 2017 Grande, tuolloin jo kolme albumia julkaissut ja vasta 23-vuotias tähti, oli juuri päättänyt keikkansa Britannian Manchesterissa, kun konserttipaikalla räjähti.

Itsemurhaiskussa kuoli 23 ihmistä, osa heistä Granden alaikäisiä faneja.

Terroriteosta vammoitta selvinnyt, mutta syvästi järkyttynyt artisti keskeytti toviksi maailmankiertueensa. Vajaat pari viikkoa myöhemmin Grande nousi Manchesterissa uudelleen lavalle, nyt iskun uhreille järjestetyn tukikonsertin pääesiintyjänä.

Käynnissä olevan Sweetener -maailmankiertueen jokaista konserttia leimaavat tiukat turvatoimet. Tämän uskotaan olevan suoraa seurausta Manchesterin tapahtumista.

Helsingin-konsertin tiedotuksesta vastaava Live Nation Finlandin markkinointipäällikkö Piia Lindroos toteaa, että myös Helsingin Areenalla toteutetaan artistin toiveiden mukaisia turvallisuusohjeita.

Yksi erikoisuus on se, että jokaisella konserttilipun hankkineella saa olla mukanaan vain yksi laukku tai kassi, jonka on oltava läpinäkyvää muovia. Kantamukselle on turvallisuusohjeissa määritelty myös maksimikoko.

– Esimerkiksi Yhdysvalloissa urheilutapahtumissa tämä on melko yleinen käytäntö, mutta Suomessa ei selvästikään kovin yleinen tapa. Eri artisteilla on erilaisia ohjeistuksia ja tässä nyt on selkeästi poikkeavampi tämä kirkkaiden laukkujen ohjeistus, Lindroos toteaa.

Hänen mukaansa konserttiin tulijoita on pyritty ohjeistamaan laukkukäytännöstä ja muista turvaohjeista aktiivisesti eri viestintäkanavien kautta. Jos kuitenkin yrittää päästä konserttipaikalle ohjeiden vastaisen laukun kera, tilanteet ratkotaan tapauskohtaisesti.

– Emme me ketään pulaan jätä. Toivomme tietysti, että kaikki noudattavat ohjeistusta, mutta Areenalla on myös olemassa rajallisella kapasiteetilla narikka, jota voi tarvittaessa käyttää, Lindroos sanoo.

Lue lisää:

Ariana Grandelta uutta musiikkia ensi kertaa terrori-iskun jälkeen: Elämä voittaa ja Manchester saa kunnianosoituksen

Laulaja Ariana Grande palaa Manchesteriin – hyväntekeväisyyskonsertti terrori-iskun uhreille

Tänään Inkerin päivänä inkerinsuomalaiset muistelevat 75 vuoden takaista suurta väestönsiirtoa.

Jatkosodan aikana vuosina 1943–44 Suomeen siirrettiin saksalaisten miehittämiltä alueilta noin 63 000 suomensukuista, pääasiassa naisia ja lapsia, joista 55 000 palautettiin Neuvostoliittoon välirauhan jälkeen. Inkerinmaalle he eivät kuitenkaan enää päässeet, vaan inkeriläiset karkotettiin Keski-Venäjälle Moskovan ja Leningradin väliin ja Siperiaan. Paluu kotiseudulle kiellettiin. Monet tajusivat tämän vasta kun palautusjuna ei pysähtynytkään Leningradissa vaan jatkoi eteenpäin.

Inkeriläistaustaisen, 7-vuotiaana Suomeen muuttaneen toimittajan Lea Pakkasen mukaan historia on keskeinen osa inkeriläisten identiteettiä, se mitä tapahtui vanhempien, isovanhempien ja sitä edeltäville sukupolville.

– Inkeriläisyyden identiteetti on aina jotenkin siinä Suomen ja Venäjän ristipaineessa. Kun asuttiin Neuvostoliitossa, olimme niitä erikoisia ja vähän kummallisia, koska olimme suomalaisia. Meillä oli suomalaiset nimet, joita ihmiset eivät osanneet ääntää tai kirjoittaa oikein, tai jotain tapoja, vietimme joulua, puhuimme suomea. Sitten kun muutimme Suomeen, yhtäkkiä olimmekin Suomessa erilaisia ja outoja, olimmekin venäläisiä. Identiteetti on ollut muiden määriteltävissä, sanoo Pakkanen.

Lea Pakkasen kokemuksen jakaa moni 1990-luvulla alkaneen inkeriläisten kolmannen muuttoaallon myötä Suomeen muuttanut.

Vuosikymmenten hiljaisuus

Historia on merkittävä osa inkeriläisten identiteettiä, mutta historiasta on myös vaiettu vuosikymmeniä, niin Suomessa kuin Neuvostoliitossa ja Venäjällä.

Lea Pakkanen huomauttaa, että tutkimusta on kyllä tehty, mutta sitä ei ole popularisoitu tai käsitelty esimerkiksi kouluissa.

– Suomessa oli vaiettu inkeriläisistä 40 vuotta. Opettajat, kavereiden vanhemmat, yhteiskunta eivät olleet kartalla siitä, keitä inkerinsuomalaiset ylipäätään ovat. Koulussa ei inkerinsuomalaisista puhuttu mitään. En saanut kontekstia sille, mitä olin perheen sisällä kuullut siitä, mitä perheellemme on tapahtunut, sanoo Pakkanen.

Hän kertoo haastattelemastaan tytöstä, jonka luokkaa koulussa pyydettiin kirjoittamaan siitä, miten kunkin perhe sijoittuu Suomen historiaan. Tyttö kirjoitti inkeriläisestä isoisästään, joka taisteli Suomen armeijassa Neuvostoliittoa vastaan, mutta joutui palaamaan Neuvostoliittoon, missä päätyi kymmeneksi vuodeksi vankileirille. Vankileiriltä isoisä muutti Viroon. Jälkeenpäin tämä sai presidentti Kekkoselta kunniakirjan. Tyttö oli syntynyt Virossa ja muuttanut paluumuuttajana Suomeen. Pakkasen mukaan opettaja oli sivuuttanut tytön kertomuksen kokonaan. Toisille lapsille oli vastaavissa koulutehtävätilanteissa sanottu, ettei asia kuulu Suomen historiaan.

Inkeriläisyyteen perehtynyt tutkija Toivo Flink vahvistaa Pakkasen näkemyksen. Hän on käynyt läpi suomalaisten koulujen historiankirjoja usealta vuosikymmeneltä, eikä niistä löytynyt ensimmäistäkään mainintaa inkeriläisistä.

- Niin kauan kuin inkerinsuomalaisten historiaa ei ole hyväksytty osaksi Suomen historiaa kouluissa ja yliopistoissa, ei inkeriläiset ole hyväksytty osaksi suomalaisuutta, sanoo Toivo Flink.

Ei ihme, että nuori polvi tuntee usein hämmennystä. Vaikeat ajat kokeneet ovat olleet haluttomia puhumaan kipeistä kokemuksistaan. Väestönsiirrot, karkotukset, Stalinin ajan vainot ja teloitukset ovat olleet vaiettuja aiheita.

Toisaalta ei voi puhua yhtenäisestä inkeriläisestä nuorisosta. Osa on Suomessa toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajana. Heille asiat ovat yleensä etäisempiä kuin niille, jotka ovat tulleet maahan lapsena. Puhumattakaan Venäjällä asuvista inkeriläisistä, joita asuu niin Inkerinmaalla kuin eri puolilla Venäjää, minne kenenkin isovanhemmat oli karkotettu.

Järjestöissä toimii enimmäkseen vanhempi sukupolvi

Suomessa toimii useita eri inkerinsuomalaisia järjestöjä, kuten esimerkiksi Suomen Inkeri-liitto, Suomen Akateeminen Inkeri-seura ja Inkeriläisten sivistyssäätiö. Niiden toiminta keskittyy etupäässä vanhempiin ihmisiin. Niistä ei myöskään tiedoteta kanavissa, jotka tavoittaisivat nuoret. Järjestöt eivät esimerkiksi ole läsnä sosiaalisessa mediassa. Varsinaista nuorille suunnattua toimintaa ei ole.

- Jotkut nuoret osallistuvat inkeriläisten kesäjuhliin. Olen itse ollut niissä kerran, enkä ollut tiennyt niistä aikaisemmin. Joillakin on kansallispuku kotona tai osataan lauluja. Se on hyvin perhekohtaista, kertoo Pakkanen.

Inkeriläisyydestä kuitenkin kaivataan tietoa ja kokemuksia halutaan jakaa. Lea Pakkanen tekee isänsä Santeri Pakkasen ja valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa projektia, jossa on kerätty tietoa ja kuvattu paikkoja, joissa inkerinsuomalaisia on asunut.

– Tarkoituksena on ollut päästä näkemään niitä paikkoja, saada vähän konkretiaa siitä, miten inkeriläiset ovat asuneet, keitä siellä yhä on, mihin heitä on viety, minkälaisissa olosuhteissa he ovat eläneet, sanoo Pakkanen.

Myös Suomessa olevia inkeriläisiä parikymppisestä yli 90-vuotiaaseen on haastateltu. Vaikka näyttely Kansallismuseossa avautuukin vasta tammikuun lopussa, on projekti herättänyt kiinnostusta jo nyt myös nuorempienkin inkerinsuomalaisten parissa. Tekijät ovat kertoneet siitä sosiaalisessa mediassa ja saaneet valtavasti yhteydenottoja. Niiltä, jotka ovat kertoneet omista kokemuksistaan ja niiltä, jotka olisivat halunneet tietää enemmän kuin mitä mummu on suostunut kertomaan.

– Tuntuu, että ihmiset kaipaavat sitä, että näistä asioista puhuttaisiin.

Turun kirjamessujen lauantain tähtiesiintyjä oli taiteilija Vesa-Matti Loiri. Loiri esiintyi elämäkerturinsa Jari Tervon kanssa Turun messukeskuksen auditoriossa lauantaina kello 13.20.

Yle lähetti keskustelun suorana Areenassa. Ohjelman voi katsoa myös jälkikäteen.

Auditorio oli tupaten täynnä. Osa yleisöstä jäi salin ulkopuolelle kuuntelemaan.

Tervo aloitti tilaisuuden lukemalla Loiri.-kirjan alusta katkelman, jossa puhutaan päähenkilön syntymästä ja tämän eriparisista silmistä. Isoäidiltä peritty oikku.

Tervon kirjoittaman elämäkerran vastaanotto on ollut ristiriitaista. Kirjoja on myyty suuria määriä, ja kauppa käy vilkkaasti Turun messuillakin. Toisaalta osa kriitikoista on pitänyt teosta turhan äijämäisenä ja sensaatiohakuisena.

– Meillä oli kulttuuria kotona, onneksi. Isä ei uskaltautunut taiteilijaksi, Loiri kertoi lapsuudestaan.

– Hän olisi pärjännyt taiteilijana, hän oli todella taitava piirtäjä.

Nuoruusmuisteloissa korostuivat Loirin urheiluharrastukset, kunnes päästiin Mikko Niskasen Pojat-elokuvaan. Koekuvauksiin hän päätyi sattumalta.

– Juoksin kuvitteellisen junan perässä pitkin Filmiteollisuuden käytävää ja huusin "äiti, äiti, äiti".

Teatterikorkeakoulumuistojen jälkeen Tervo ehdotti, että kaksikko "poistuu lavalta ennen kuin pyydetään". Loiri kiitti kirjoittajaa, yleisökysymyksille ei jätetty aikaa.

– Kiitos Matti, että annoit meille elämäsi, Tervo lopetti.

Tilaisuuden jälkeen Vesa-Matti Loiri ei antanut haastatteluja, mutta Tervo kommentoi kirjan vastaanottoa lyhyesti. Hän epäili, että elämäkertaa kommentoineista vain hyvin pieni osa on lukenut kirjan. Kuusi prosenttia, hän arvioi.

– Jos kirja julkaistaan kello 9, ja kello 9.02 on ensimmäiset kommentit julki, kirjaa ei ole luettu.

Turun kolmepäiväisten kirjamessujen teemoja ovat teatteri, ilmastonmuutoksen kulttuurivaikutukset ja lukutaito. Esiintyjiä on kaikkiaan yli 900.

Yle on lauantaina mukana omalla osastollaan messukeskuksen sisääntuloaulassa.

Tommi Läntinen kertoo elämästään

Suorat Areena-lähetykset jatkuvat Turusta kello 15.45. Silloin lavalle nousee muusikko Tommi Läntinen.

Vastikään 60 vuotta täyttänyt Läntinen on julkaissut kirjan rock and roll -vuosistaan.

Donner saa viimeisen sanan

Areena-taltioinnit päättää kulttuurivaikuttaja Jörn Donnerin haastattelu, joka alkaa noin kello 16.10. Hän puhuu keväällä ilmestyneen Viimeinen taisto -kirjansa teemoista kuten vanhenemisen vaivoista.

Donner aikoo tämän jälkeen lopettaa kaiken tekemisen, ja edessä on vain hiljaisuus. Haastattelijana on Ylen Antti Korhonen.

Lue lisää:

Kirjailijoiden mielestä ilmastonmuutos on hankala aihe taiteessa – katso Ylen lähetykset Turun kirjamessuilta Areenassa

Reijo Mäki porskuttaa Vares-kirjoillaan suosion harjalla – uusin dekkari Turun murteella

Jari Tervo haastatteli Loiria 100 tuntia elämäkertaa varten – sikarinsavussa riideltiin, mutta tunnustettiin myös rakkautta

Harjun oppimiskeskukseen johtavalta tieltä on suora näköyhteys rakennuskompleksiin peltojen ja niittyjen keskelle. Muutaman viikon kuluttua laajoilla nurmialueilla laiduntaa kaksi 20 hevosen laumaa.

Harjun oppimiskeskuksen toimitusjohtaja ja rehtori Mika Palosara esittelee ylpeänä harjakorkeudessa olevaa aktiivipihattoa. Alueelle on rakennettu heinäautomaatteja, makuukatoksia, juottopisteitä ja vajaan 300 neliön huoltorakennus.

– Hevostalous on meidän syömähampaamme, josta meidän täytyy pitää hyvää huolta. Sen pitää olla ajantasainen, vetovoimainen ja kaikin puolin stimuloiva ja inspiroiva, sanoo Palosara.

Harjuun rakennetaan ensimmäisenä oppilaitoksena Suomessa nykyaikainen hevosten toimintaympäristö eli aktiivipihatto, joka hyödyntää nykyteknologiaa. Se toimii jatkossa myös tutkimusalustana.

– Saamme järjestelmästä tietoa esimerkiksi hevosten painosta, liikkuvuudesta ja hyvinvoinnista. Se voi olla myös hevostutkimukselle hyvää pohjadataa tulevaisuudessa ja tuo Virolahtea maailman tietoisuuteen, Palosara sanoo.

Luonnonvarakeskuksen erikoistutkijan, dosentti Markku Saastamoisen mukaan hevosten hyvinvointi on nousussa maailmalla ja sitä on myös tutkittu paljon.

– Hevosten hyvinvoinnista eri näkökulmista on oltu kiinnostuneita pitkään, mutta nyt nyt 2000 luvulla kiinnostus on kasvanut entisestään. Kiinnostuksen kohteena niin hevosten käyttö, kuin pito-olosuhteetkin, sekä ruokinta, kertoo Saastamoinen.

Monen alan opiskelijoille hyötyä

Mika Palosara uskoo, että aktiivipihatto houkuttelee oppilaitokseen myös opiskelijoita. Aktiivipihatto toimii oppimisympäristönä Harjussa monen alan opiskelijoille.

– Tietysti ensisijaisesti se hyödyttää hevostalouden opiskelijoita, mutta myös maatalousopiskelijat ja puutarhapuolen opiskelijat voivat hyödyntää aktiivipihattoa opinnoissaan, luettelee Palosara.

Aktiivipihaton saamiseksi Harjuun on tehty pitkään töitä. Harjun Oppimiskeskuksen hallitus kävit tutustumassa aktiivipihattoon Ruotsissa joitakin vuosia sitten, mutta silloin aika ei ollut vielä kypsä, sillä kokemusta tästä konseptista ei ollut vielä tarpeeksi ja investoinnin katsottiin olevan siinä kohtaa vielä liian suuri.

– Nyt minun aikanani olemme tutkineet tätä parin vuoden aikana monella tallilla Suomessa ja myös Keski-Euroopassa. Olemme varmistuneet tämän mallin tarpeesta ja tarpeellisuudesta.

Tunnisteet kaulassa

Aktiivipihatto nimenä lanseerattiin kaupallisesti vuosina 2000-2001. Se tarkoittaa laajemmin hevosten mahdollisuutta olla ja liikkua vapaasti. Tavalliset pihatot ovat olleet käytössä jo pitkään hevosilla ja myös lammas- ja nautakarjataloudessa

– Aktiivipihatto on siis vähän erilainen konsepti kuin perinteinen hevosten pihatto. Vapaan kasvatuksen on todettu parantavan eläinten hyvinvointia ja rasituksesta palautumista, sanoo Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Markku Saastamoinen.

Pihatto on hevospiireissä tuttu asia, mutta Harjussa käytössä oleva on niiden edistyneempi versio. Uutta on se, että hevoset joutuvat päivittäin liikkumaan mahdollisimman paljon. Lisäksi niitä ohjataan yksilöllisesti ruokinta- ja ohjausjärjestelmissä.

Ruokinta-automaatit annostelevat hevosille heinää ja väkirehua yksilöllisesti eläinten kaulassa olevien tunnisteiden mukaan.

Tunniste on pieni tägi, joka sijoitetaan joko hevosen raajaan tai harjaan. Järjestelmän lukijalaitteet pystyvät yksilöimään eläimen tunnistimen avulla. Ne ruokkivat ja ohjaavat valintaportteja asetettujen arvojen mukaisesti. Hevosten liikkumista ja ruokailua voidaan myös seurata etäyhteyden avulla.

– Hevosalan on korkea aika siirtyä käyttämään nykyteknologian mahdollisuuksia, joita tuotantoeläimillä on käytetty jo pitkään, sanoo Palosara.

Konsepti antaa hevosille mahdollisuuden elää laumassa, joka on niille lajityypillinen elinympäristö.

– Kun katsoo hevosia sisäruokintakaudella karsinassa, ne ovat jotenkin apaattisia. Uskon, että laumassa oleminen on eläimelle tärkeää. Lisäksi hevosen pitäisi liikkua päivittäin 7-17 kilometriä. Emme pysty siihen sisäruokintakaudella, toteaa Palosara.

Pienempiä eläinlääkärilaskuja

Aktiivipihaton odotetaan myös vähentävän erilaisia infektioita ja vähentävän eläinlääkärilaskuja.

– Raitis ilma auttaa hengitystieinfektioiden suhteen, runsas liikunta vaikuttaa niveliin ja tästä on varmasti apua myös ähkyyn, luettelee Palosara.

Harjussa ongelmana on ollut hevosten epätasainen käyttö. Opiskelijoiden lomien aikana hevoset ovat paljon vähemmällä liikunnalla.

– Tällaisilla jaksoilla hevosiin latautuu ylimääräistä energiaa, joka voi joissain tilanteissa purkautua turhan riehakkaana käytöksenä. Aktiivitallissa ne voivat purkaa tätä energiaa, selittää Palosara

Suoraa säästöä tulee työvoimakuluista, kun hevoset liikkuvat ruokinta-automaatille ja makuukatoksista piha-alueille itsenäisesti. Silloin niitä ei tarvitse tarhata eikä ruokinta-automaatteja tarvitse olla täyttämässä jatkuvasti.

Harjussa käynnistyy myös laajempi tutkimushanke Euroopan aluekehitysrahaston puolen miljoonan euron tuella. Se keskittyy muun muassa ratsastajan ja hevosen fyysisen suorituskyvyn tutkimiseen sekä uuteen valmennusteknologiaan ja sen hyödyntämiseen.

Kaksivuotiselle hankkeelle etsitään parhaillaan projektipäällikköä.

Hankkeen myötä Harjuun toivotaan kansainvälistä oppilas-, opettaja- ja tutkijavaihtoa.

– Suomessa puuttuu tutkittua tietoa hevosalalta. Meillä on paljon hyviä käytäntöjä, joita ei ole kuitenkaan tarkkaan tutkittu. Nyt toivomme, että tämä hanke vie niitä eteenpäin.

Harjun oppimiskeskuksen aktiivipihatto valmistuu marraskuun alussa. Projekti maksaa 1,6 miljoonaa euroa. Aktiivipihatto vihitään käyttöön 1.11. eli samana päivänä, kun opetus Harjussa alkoi 130 vuotta sitten.

Poliisi tutkii murhana ja murhan yrityksenä perjantaina illalla Etelä-Pohjanmaalla Alavudella sattunutta ampumavälikohtausta.

Poliisin tutkinnan mukaan vuonna 1978 syntynyt paikkakuntalainen mies ampui kotipihallaan myös vuonna 1978 syntyneen miehen. Uhri kuoli tapahtumapaikalla heti.

Miestä ammuttuaan tekijä ampui myös pihalla ollutta entistä puolisoaan. Nainen haavoittui laukauksesta vakavasti ja on nyt sairaalahoidossa. Poliisi mukaan naisen tila on vakava.

Alustavan tiedon mukaan osalliset tunsivat toisensa entuudestaan.

Epäilty ampuja on poliisin hallussa, kuten myös teossa käytetty luvaton käsiase.

Lue lisää:

Yksi kuoli ja kaksi haavoittui vakavasti ammuskelussa Alavudella

Turun kirjamessuilla vierailee perinteisesti myös paljon koululaisryhmiä. Osa nuorista saattaa näyttää siltä kuin he olisivat messuilla pakosta.

Mitä mieltä ohjelmajohtaja Jenni Haukio on – onko pakko lukea vaikka ei haluaisikaan?

– Pakko ei ole koskaan hyväksi, Haukio sanoo.

– Puhutaan mieluummin lukutaidon huononemisesta. Siinä on kyse elämässä selviytymisestä ja arjessa pärjäämisestä. Se on paljon laajempi kysymys kuin kaunokirjallinen lukeneisuus, joka sekin on tietysti kannatettavaa.

Pisa-tutkimuksen mukaan 6 000 nuorta päättää peruskoulunsa vailla riittävää lukutaitoa, ja se hankaloittaa heidän elämäänsä.

Jenni Haukiolla ei ole yksiselitteistä vastausta siihen, mitä asialle pitäisi tehdä. Hän uskoo vahvasti esikuvallisuuden voimaan.

– Erityisesti poikien kohdalla kannattaa hyödyntää heidän maailmansa tärkeitä ihmisiä, kuten jääkiekkoilijoita.

Esimerkiksi jääkiekkoseura Rauman Lukko ja Väinö Riikilä -seura ovat tehneet juuri tätä pr-työtä kirjallisuuden puolesta. Väinö Riikilä tunnetaan suomalaisen nuorisokirjallisuuden klassikon, Pertsan ja Kilun, isänä.

Unohtaa ei sovi myöskään nuorten oman perhepiirin vaikutusta.

– Jos lapselle ei lueta kotona eikä ole mitään kontaktia lukemiseen ja kirjastoihin, sinne on itsekseen vaikea löytää, toteaa Jenni Haukio.

"Lue Kalevalaa osissa"

Turun Kirjamessujen ohjelmassa on useampikin osio, joissa ohjelmajohtaja Jenni Haukio kyselee julkisuuden henkilöiltä näiden elämään vaikuttaneita kirjoja. Muun muassa näyttelijä Seela Sellalta.

Mikä on Haukiolle itselleen kaikkein tärkein kirja?

– Haluan nimetä Kalevalan. Koko kulttuurimme juontaa siihen ja karenialismiin, Karjalan laulumaille.

Haukio puhuu haltioituneesti runonlaulajista, jotka eivät osanneet lukea, mutta osasivat laulaa tuntitolkulla, ulkomuistista, sukupolvelta toiselle siirtyneitä tekstejä.

– Se on arvokkainta kulttuuriperintöämme, ja siksi Kalevala on minunkin elämäni kirja.

Nykyihmiselle Kalevala voi tuntua pelottavaltakin haasteelta. Jaksaako kahlata erikoista runomittaa? Haukiolla on kuitenkin kikka Kalevala-kammoisille.

– Ei sitä kannata pelätä, voi nauttia osissa. Ei tarvitse ottaa itselleen haasteeksi lukea alusta loppuun, sivu sivulta. Voi tutustua pala palalta.

Kalevalasta on kirjoitettu myös paljon analyysejä ja tulkintoja. Niitä Haukio pitää hyvänä avaimena kansalliseepoksemme maailmaan.

– Kannattaa valita se näkökulma Kalevalaan, johon itseä kiinnostaa perehtyä.

Kirjoista kannattelevaa toivoa ilmastonmuutokseen

Turun kirjamessujen tämänkertaisena teemana on ilmastonmuutos.

– Kun luontotyypit, vuodenajat ja sää muuttuvat, on selvää, että se heijastuu jo kirjallisuuden kuvastoonkin, sanoo Jenni Haukio.

Ilmastonmuutoksesta puhuminen nostaa esiin dystooppista kuvastoa ja ahdistusta. Voisiko kirjallisuus voimaannuttaa tai peräti olla osaltaan pelastamassa maailmaa ilmastonmuutokselta?

– Taiteen tehtävä on myös kannatella ohi sen, jota emme vielä näe tai osaa ennustaa. Olisi upeaa, jos kirjallisuus voisi nostaa aktivoivaa toivon sanomaa passivoivan ahdistuksen sijasta, Haukio sanoo.

Jenni Haukio on ollut Suomen vanhimpien kirjamessujen ohjelmajohtaja vuodesta 2012. Hän on julkaissut kolme runokokoelmaa.

Lue lisää:

Vesa-Matti Loiri ja Jari Tervo Turun kirjamessujen lavalla – Tervo arvioi, että elämäkertaa kommentoineista hyvin harva lukenut kirjan

Kirjailijoiden mielestä ilmastonmuutos on hankala aihe taiteessa – katso Ylen lähetykset Turun kirjamessuilta Areenassa

Ylen lähetykset Turun kirjamessuilta 2019 Areenassa

WWF Suomen kouluille suunnattu ilmastonmuutoksen vastainen taksvärkki-keräyskampanja on herättänyt hämmennystä.

Kampanjan kuvituksessa käytetään luontokuvaaja Steven Kazlowskin ottamaa kuvaa jääkarhusta ja jääkarhun pennusta. Kuvassa jääkarhut seilaavat pienellä jäälautalla keskellä merta.

Kuvan vieressä on teksti, jossa sanotaan, että ”sulaa hulluutta kun ilmasto lämpenee”.

Kuvaa on kuitenkin vahvasti manipuloitu. Kuvaajan alkuperäisessä kuvassa jääkarhut ovat keskellä laajaa jäätikköä eikä merta näy missään.

Järjestön kuvaratkaisu on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa viikonloppuna.

"Kyse mainoksesta, ei uutiskuvituksesta"

Kysyimme WWF Suomen viestintäjohtaja Anne Braxilta, että mistä on oikein kysymys.

Brax painottaa, että kyse on mainoksesta, ei uutiskuvituksesta.

– Käytämme mainoksissa yhdistelmäkuvia useinkin, kuten kaikki muutkin organisaatiot. Kollaaseja eli yhdistelmäkuvia tai muuten käsiteltyjä kuvia käytetään mainoksissa sanoman tehostamiseksi ja sekä visuaalisen näyttävyyden aikaansaamiseksi.

– Mainoksissamme jopa jääkiekkoilija, jääkarhu ja saimaannorppa ovat olleet kuvassa samalla jäätiköllä, kun on vaadittu että saisimme pitää lumiset ja jäiset talvemme, hän lisää.

Brax kertoo, että jääkarhukuvat ovat peräisin WWF:n kansainvälisestä kuvapankista ja kuvaajien kanssa on aina tehty sopimukset kuvien käytöstä.

Brax myöntää, että järjestö on tehnyt virheen olettaessaan, että mainoksessa oleva kuva ymmärretään olevan mainoskuva eikä autenttisesta tilanteesta.

– Tässä olemme tehneet virheen ja pahoittelemme syvästi asiaa.

Brax sanoo, että mainoskuvista olisi käytävä ilmi, että ne ovat käsiteltyjä.

– Pahoittelemme, että mainoksessamme käytetystä kuvasta tämä ei ole tarpeeksi selvästi käynyt itse kuvasta ilmi.

"Ei harhaanjohtava"

Brax kertoo, että WWF Suomi tulee jatkossa käyttämään vastaavissa kampanjakuvissa erillistä merkintää, että kyseessä on kuvayhdistelmä.

– Olemme jo lisänneet kyseisen kuvan digitaalisiin versioihin tämän merkinnän.

Brax korostaa, että mainoskuva ei ole harhaanjohtava, koska jääkarhu ilmastonmuutoksen ja arktisen alueen ahdingon symbolina on hyvin yleisesti käytetty.

Nykyään on paljon ihmisiä, jotka suhtautuvat ilmastonmuutokseen skeptisesti tai jopa väittävät, että koko ilmiö on huijausta. Kannattaako aihetta käsitellä kuvamanipulaatiolla, kun on lyödä kunnon faktoja tiskiin aiheesta?

– Lyömme jatkuvasti faktoja tiskiin varsinaisessa uutisviestinnässämme – kuten vaikkapa IPCC-raporttien viestintämme yhteydessä. Olemme vuosia tehneet tätä valistustyötä. Koululaisetkin löytävät faktoja verkkosivuiltamme ja vastaamme somessamme jatkuvasti ihmisten kysymyksiin ilmastonmuutoksesta. Jääkarhumainoksella haluamme johtavan ihmisiä etsimään faktoja sivuiltamme ja muista relevanteista lähteistä, Brax sanoo.

WWF Suomen kuvamanipulaatiosta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Rosan painajainen alkoi eräänä maanantaina.

– Menin kouluun ja moikkasin kavereita, mutta kukaan ei moikannut minua. Yritin jutella kavereille, mutta kukaan ei vastannut.

Rosa ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut.

– Ennen viikonloppua olin ollut ihan normaalisti kavereiden kanssa koulussa.

Helsinkiläiskoulusta tuli Rosalle hyvin ahdistava paikka.

– Jos olin pihalla tai käytävällä lähellä kavereita, kuulin heidän sanovan minun nimen. Ja sen jälkeen kaikki nauroivat.

Rosa kertoo, että hän oli lähes aina koulussa yksin.

– Pahinta oli, että entiset kaverit olivat minun luokalla. Ja heistä oli tullut kiusaajia. Pian koko luokka kääntyi minua vastaan. Kukaan ei pitänyt minuun mitään yhteyttä. Ne ikään kuin unohti, että olin siellä.

Hyvin pian kiusaaminen siirtyi someen.

– Minun Instagram-tilille laitettiin pilakuvia minusta. Lisäksi minun naama liitettiin johonkin pornofilmiin. Ja näitä sitten jaettiin muille.

Koulussa yritettiin puuttua kiusaamiseen. Rosa koki, ettei häntä ymmärretty.

– Koulussa järjestettiin keskustelu, jossa oli 4 kiusaajaa vastaan minä.

Poliisille lähti kaksi rikosilmoitusta

Tilanne paheni koulussa, kun Rosa kertoi kiusaamisesta koulun ulkopuolisille kavereilleen.

– Eräänä päivänä he tulivat koululle, ja siitä sitten seurasi pahoinpitely kiusaajia kohtaan.

Rosa sanoo, että sen jälkeen häntä alettiin syyttää tapahtuneesta.

– Kaikki alkoivat syyllistää minua, mutta minä en ollut pyytänyt kavereita kostamaan.

Koulusta lähti poliisille rikosilmoitus pahoinpitelystä.

Heti perään lähti toinenkin rikosilmoitus.

– Myös minä tein rikosilmoituksen somekuvista, Rosa sanoo.

Rosa ei mennyt enää kouluun

Samoihin aikoihin Rosalle alkoi kertyä runsaasti poissaoloja koulusta.

– Ei ollut mitään syytä, miksi menisin sinne, kun ei ollut yhtään kaveria. Ei ollut enää sellainen kiva tunnelma.

Rosan äiti yritti saada Rosaa kouluun, mutta turhaan.

– Oikeastaan minä lopetin siinä vaiheessa koulunkäynnin kokonaan.

Aseman Lapset -yhdistys tuli apuun

Aseman Lapset -yhdistys käynnisti vuoden 2017 alussa toimintamallin, jolla puututaan vaikeisiin ja pitkittyneisiin koulukiusaamistapauksiin.

Rikosilmoitusten jälkeen poliisi pyysi Rosan koululle Aseman Lapset -yhdistyksen.

– Me lähdimme selvittelemään kokonaisuutta ja etsimään juurisyitä. Eli sitä, mistä kaikki on saanut alkunsa, kertoo hankepäällikkö Heikki Turkka.

Aseman lapset keräsi yhteen Rosan, luokkakaverit, vanhemmat ja opettajat.

Mukaan tuli myös rikosoikeudellinen sovittelu.

– Sovittelussa käsiteltiin kuvia, joita someen oli laitettu. Se oli tärkeä tapaaminen kaikille osapuolille.

Sovittelussa osapuolet istuivat pöydän ääreen ja puivat tapausta perin pohjin. Lähes kaikki kiusaajat pyysivät Rosalta anteeksi.

Syy kiusaamiseen selvisi sovittelussa

Rosa kertoo, että sovittelussa selvisi myös syy kiusaamiseen.

– Tämä kaikki oli lähtenyt väärinkäsityksestä. Minun oli luultu sanoneen tosi rumasti eräästä tytöstä.

Kiusaajiin kohdistunut pahoinpitelytapaus ei päätynyt sovitteluun. Se hoidettiin perinteisessä rikosprosessissa.

Rosan koulukiusaaminen oli alkanut yläkoulussa seitsemännen luokan syksyllä. Seuraavana keväänä Aseman Lapset tuli mukaan tilanteeseen.

Se oli pelastus Rosalle. Tilanne saatii paranemaan.

– He osasivat auttaa paremmin kuin opettajat, Rosa sanoo.

– Me pääsimme kiinni siihen kokonaistilanteeseen. Tilanne rauhoittui koulussa ja luokan toiminta muuttui. Opettajat tulivat hyvin tietoiseksi siitä kaikesta, mitä siellä oli tapahtunut, hankepäällikkö Turkka kertoo.

Apu tulee nopeasti koululle

Kun Aseman Lapset -yhdistys saa soiton poliisilta tai koululta, liikkeelle lähdetään hyvin nopeasti.

– Pyrimme olemaan koululla samana päivänä tai viimeistään seuraavana päivänä. Joskus soitamme heti illalla perheeseen, jos nuorella tai perheellä on hätä.

– Aina aluksi me huolehdimme kriisityöstä, jos lapset tai nuoret ovat jääneet pois koulusta tai jos on psykososiaalisen avun tarvetta, hankepäällikkö Heikki Turkka kertoo.

Turkan mukaan heille päätyvät tapaukset ovat monimutkaisia ja hankalia.

– Järjestämme vanhempainiltoja, joihin otamme nuoret mukaan. Joskus hommaamme luokkaan toisen opettajan joksikin aikaa. Koska näissä tilanteissa on usein rikosepäily mukana, rikosoikeudellinen sovittelu on lähes kaikissa tapauksissa mukana.

Turkan mukaan rikosoikeudellisen sovittelun ohessa myös muunlainen sovittelu on tärkeää.

– Sovittelemme paljon myös koulun ja huoltajien välisiä loukkaantumisia. Jos koulu ei ole pystynyt jostain syystä selvittämään tilanteita, huoltajista saattaa tuntua, että koulu ei tekisi mitään.

"Ei ole yhtään tapausta, joka olisi mennyt pahempaan suuntaan"

Aseman Lapset -yhdistys on hoitanut yli sata pitkittynyttä koulukiusaamistapausta Helsingissä, Lohjalla ja Järvenpäässä.

Tavoite on saada toimintamalli leviämään ympäri Suomea.

– Ei taida olla yhtään tapausta, missä tilanne olisi mennyt pahempaan suuntaan. Olemme saaneet muutoksia yleiseen turvallisuuteen koulussa ja vapaa-ajalla. Koulun keskeyttäneitä nuoria on saatu takaisin kouluun. Ja koulujen ja kotien välejä paremmaksi, Turkka sanoo.

Tulokset ovat olleet niin hyviä, että esimerkiksi Helsingin kaupunki on palkannut kaksi henkilöä Aseman Lapset -yhdistyksen toimintaan mukaan.

Yhdistys myös kouluttaa rehtoreita ja opettajia siihen, miten kiusaamistapaukset havaitaan ja miten niitä hoidetaan.

Turkka on nähnyt hyvin monimutkaisia ja vaikeita tilanteita. Yhteenkään ei ole ollut helppoa ratkaisua.

Silti konfliktit ovat myös tärkeitä, Turkka sanoo.

– Mielestäni konfliktit ovat paras paikka oppia asioita. Nuoret oppivat hyvän kofliktin selvittämisestä enemmän kuin yhdestäkään oppiaineesta. Konfliktit ovat yleisiä nuorten kanssa, ja meidän aikuisten pitää pystyä ne selvittämään.

Auttajien kanssa lounaalle

Yle tapasi Rosan perjantaina helsinkiläisessä koulussa, johon Rosa oli tullut Aseman Lapset -yhdistyksen Heikki Turkan ja toisen yhdistyksen työntekijän kanssa.

Kaikesta näkee, että Rosalla on hänen auttajillaan on lämpimät ja hyvät suhteet.

Haastattelun jälkeen he ovat menossa yhdessä lounaalle.

– Me pidämme edelleen silloin tällöin yhteyttä, Turkka sanoo.

Rosa opiskelee pääkaupunkiseudulla merkonomiksi.

Hänellä on kavereita ja asiat elämässä ovat hyvin.

Rosa ei halua esiintyä tässä jutussa omalla nimellään, koska hän haluaa itse päättää, kenelle hän kertoo ikävistä kokemuksistaan.

– Minä en oikeastaan enää ajattele yläkouluaikaa. Olen yrittänyt sen unohtaa, ja keskityn nyt nykyhetkeen, Rosa sanoo.

Hiitolanjoki Etelä-Karjalan pohjoisosassa Rautjärvellä on monella tapaa ainutlaatuinen joki. Se on ainoa Suomesta Venäjälle virtaava joki, johon Laatokan järvilohi nousee kutemaan Suomen puolelle. Se on myös joki, jonka lähes kaikki voimalaitospadot sekä Venäjällä että Suomessa on joko purettu tai aiotaan purkaa.

Hiitolanjoki on myös ollut harvinaisen, lähes 20 vuotta kestäneen, oikeustaistelun kohteena, jossa vastakkain ovat olleet voimayhtiö Hiitolanjoen voima ja käytännössä vain yksi mies, Änkilän kylän yhteisalueen osakaskunnan asiamies Martti Myllys.

– Tämä on ollut puhtaasti minun vastuullani. Kukaan ei ollut valmis pistämään rahaa tähän, Myllys kertoo.

Oikeutta on käyty Hiitolanjoen vesivoiman käyttöoikeudesta Rita- ja Kangaskoskissa, joissa Hiitolanjoen voimalla on ollut vesivoimalat.

Koskien vesivoiman omistaa Änkilän yhteisalueen osakaskunta, joka on vaatinut Martti Myllyksen nimissä korvausta vesivoiman käytöstä. Voimayhtiö ei ole halunnut maksaa.

Korvaus jäi odotetusta

Pitkä kiista sai päätöksensä syyskuun alussa, kun jutussa ei myönnetty enää valituslupaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Voimaan jäi näin hallinto-oikeuden aikaisempi päätös, jonka mukaan voimalaitosten omistajan pitää maksaa kertakorvaus vesivoiman käytöstä. Maksettavaksi tulee vajaa 39 000 euroa.

Parin vuosikymmenen oikeuskiistan jälkeen Martti Myllys ei ole täysin tyytyväinen lopputulokseen.

– Hyvä näinkin, vaikka korvaus onkin huomattavasti pienempi kuin mielestäni olisi pitänyt olla, Martti Myllys sanoo.

Myllyksen osittaisen pettymyksen voi ymmärtää. Hän oli vaatinut Änkilän kylän yhteisalueen osakaskunnan nimissä voimayhtiöltä noin 2,5 miljoonan euron korvausta vesivoiman käytöstä. Hallinto-oikeuden viime vuonna antaman päätöksen mukaan korvaus jäi kuitenkin vain murto-osaan tästä.

Päätöksen mukaan paikallisia maanomistajia edustava Änkilän kylän yhteisalueen osakaskunta saa 38 223 euron kertakorvauksen vesivoiman käytöstä koskissa.

Isä halusi voimayhtiöt tilille

Ajatus korvauksen hakemisesta tuli alun perin Martti Myllyksen isältä.

– Hän oli sitä mieltä, että voimayhtiöt olivat saaneet kosket aikanaan käyttöönsä käytännössä ilman maksua. Hän kyseli minulta, että lähtisinkö asiaa selvittämään, Myllys kertoo.

Tuolloin Myllyksellä oli kuitenkin kädet täynnä työtä rakennusliiketoimintansa kanssa, eikä hän ehtinyt paneutua asiaan. Isän kuoltua Martti Myllys muutti asumaan kotitilalle Simpeleelle 1990-luvun lopussa. Tuolloin isän esille nostama asia tuli uudelleen mieleen.

– Rupesin tutkimaan asiaa ja tulin siihen tulokseen, että sitä kannattaa lähteä ajamaan.

Yksin vastuussa

Änkilän yhteisalueen osakaskunta koostuu 400-500 kiinteistöstä, joiden omistajia on ainakin tuhat. Tästä huolimatta suurta intoa asian ajamiseen osakaskunnasta ei löytynyt.

– Sen vuoksi tein sopimuksen, jonka mukaan vastaan henkilökohtaisesti kaikista menoista, Myllys kertoo.

Käytännössä asia hoitaminen jäikin täysin Myllyksen kontolle.

Hän ei ole turvautunut edes asianajajaan.

– Sanotaan niin, että olen ollut mukana sen verran kovassa liike-elämässä, että hallitsen itse ne asiat, joita tällaisessa tarvitaan. En luota lakimiehiin, vaan itseeni, Myllys korostaa.

Ei omaa hyötyä

Myllys ei halua kertoa kuinka paljon rahaa oikeusjuttuun 20 vuoden aikana on mennyt. Osakaskunnan kanssa tekemänsä sopimuksen mukaan hän saa korvaussummasta omat kulunsa päältä pois.

Jos juttu olisi hävitty, kulut olisivat kuitenkin jääneet Myllyksen maksettavaksi. Kulukorvausten lisäksi Myllys ei saa henkilökohtaisesti korvaussummasta mitään. Kaikki menee osakaskunnan yhteiseen kassaan.

Rahallista hyötyä Myllys ei siis jutusta saa muuta kuin osakaskunnan jäsenenä.

Pitkä tie päätökseen

Jutun käsittely eri instansseissa on ollut vaiheikas. Aluksi selvitettiin sitä, onko Ritakosken ja Kangaskoskien vesivoima ylipäätään Änkilän yhteisalueen osakaskunnan omistuksessa ja onko Hiitolanjoen voimayhtiöllä käyttöoikeus vesivoimaan.

Vaasan hallinto-oikeus antoi vuonna 2011 päätöksen, jonka mukaan vesivoima kuuluu Änkilän osakaskunnalle eikä voimayhtiö ole hankkinut sen käyttöoikeutta. Korkein hallinto-oikeus vahvisti tämän päätöksen vuonna 2013 ja velvoitti voimayhtiön tekemään tarjouksen vesivoiman käyttökorvauksesta osakaskunnalle.

Vuonna 2015 Etelä-Suomen aluehallintovirasto hyväksyi käyttökorvaussummaksi 28 667 euroa. Änkilän osakaskunta kuitenkin valitti tästä päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka korotti korvausta noin kymppitonnilla vuonna 2018 annetulla päätöksellä.

Osakaskunta yritti valittaa tästäkin päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mutta sieltä valituslupaa ei enää herunut. Hallinto-oikeuden viimeinen päätös jäi siis voimaan.

Periaatteen vuoksi

Tilastoja pitkien oikeustaistelujen määrästä Suomessa ei ole. Aamulehti selvitteli asiaa vuonna 2016 ja arvioi, että Suomessa voi olla kymmeniä ihmisiä, jotka käyvät vuosikymmenien pituisia oikeustaisteluita.

Oikeustieteiden emeritusprofessori Aulis Aarnio sanoi lehdessä, että tapaukset ovat yleensä melko toivottomia.

– Pitää muistaa, että ihmisen kokema vääryys ei ole sama kuin juridisesti todettu vääryys, Aarnio totesi.

Martti Myllyksen tapauksessa sinnikkyys kannatti. Mutta minkä vuoksi hän sitten lähti pitkään, yksinäiseen ja epävarmaan taistoon voimayhtiötä vastaan?

– Olin niin varma, että olen oikealla asialla ja olen muutenkin periksiantamaton tyyppi. Ei minulla tullut mieleenikään, että lopettaisin. Olin myös jo kärsinyt joitakin oikeudenkäyntiin liittyviä juoksevia kuluja, joten päätin vain jatkaa, Myllys sanoo.

– Vahvasti uskoin, että korvausta tulee, hän lisää.

Vaikka korvaus jäikin odotettua pienemmäksi, miehen sanojen takaa kuultaa tyytyväisyys periaatteen voittoon asiassa.

– Yhtiöt vetkuttavat näitä asioita niin pitkään kuin pystyvät. Nyt vihdoin on koittanut maksun päivä.

Korvauksen maksaakin virkistysaluesäätiö

Kiista sai erikoisen lopun, sillä Hiitolanjoen voima ei maksa oikeuden päättämiä korvauksia. Tämä johtuu siitä, että voimayhtiö myi kesällä voimalaitoksensa yleishyödylliselle Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiölle. Näin myös kovausvelvoite siirtyy virkistysaluesäätiölle.

Säätiö aikoo purkaa voimalaitospadot ja ennallistaa kosket. Laatokan lohelle ja taimenelle muodostuu jokeen näin runsaasti uutta lisääntymisalaa.

Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiön mukaan kauppasopimuksessa Hiitolanjoen voiman kanssa otettiin huomioon, että vesivoimasta on määrätty korvaus.

– Se on leivottu sisään sopimukseen, virkistysaluesäätiön toiminnanjohtaja Hanna Ollikainen kertoo.

Mitä jos kaupungin keskustaan johtaisivat portit, joiden takana aukeaisi aivan uusi maailma. Se voisi olla kesällä vihreä keidas ja talvella talvikaupunki? Keskustassa liikuttaisiin pääasiassa kävellen tai vaikka auton takakontissa olevalla sähköpotkulaudalla.

Ajatukset lensivät, kun joukko kaupunkisuunnittelun johtavia asiantuntijoita kokoontui keskustelemaan keskustan kehittämisestä. Mallikohteena oli Pietarsaari.

– Ajatellaan esimerkiksi lapsia. Onko keskustassa sellaisia paikkoja, mihin lapset haluavat mennä ostoksille? Perhe valitsee keskustan ulkopuolella olevan kauppakeskuksen, jos se on vanhemmille helpompaa, suunnittelusosiologi ja tiimipäällikkö Jani Päivänen Finnish Consultin Groupista tietää.

Palvelut valtaavat keskustan

Kivijalkakauppojen on ennustettu vähenevän kaupunkien keskustoista jopa 20 prosenttia kymmenessä vuodessa. Niiden tilalle on tullut palveluita, joiden määrän odotetaan edelleen kasvavan.

– Kaupan kokonaismarkkinat eivät ole pienentyneet vaan tavaraa jaetaan eri tavalla. Moni erikoiskauppa käyttää nettikauppaa tukena, sanoo kaupan konsultti Tuomas Santasalo WSP Finlandista.

Santasalo uskoo kivijalkakauppojen pärjäävän jatkossakin keskustoissa, jos ne tuntevat asiakkaansa ja tukevat toisiaan. Santasalo haluaisi keskustan suunnitteluun mukaan myös isot kauppaketjut. Ne ovat vetovoimaisia ja voisivat tuoda keskustaan pienen yksikön.

– Isot ketjut ovat osa kaupunkia eikä niiden pitäisi keskittää toimintojaan vain itse rakennettuihin suuriin yksiköihin. Se on tietysti rationaalista kaupan oman logiikan näkökulmasta, mutta ei välttämättä palvele asiakasta, Santasalo painottaa.

Varsinkaan pienissä kaupungeissa ei kannata ylläpitää nuhjaantumista. Tuomas Santasalo

Myös kiinteistöjen omistajien pitäisi katsoa peiliin. Jos keskustassa on paljon tyhjiä tiloja, Santasalo alentaisi vuokria.

– Keskustoja pitää kehittää ja pitää kunnossa, jotta ihmiset haluavat tulla sinne ja viihtyä. Varsinkaan pienissä kaupungeissa ei kannata ylläpitää nuhjaantumista.

Kirpputoreja ja tekemistä lapsille

Kaupunkien keskustat ovat jatkossa entistä enemmän ihmisten kohtaamispaikkoja. Suunnittelusosiologi Jani Päivänen toisi keskustaan kirpputorit ja tekemistä kaikille ikäryhmille.

– Tarvitaan monipuolinen tarjonta, mutta se voisi olla erilaista kuin muualla. Kaupunki ei ole täydellinen ilman ihmisiä ja on tylsää, jos aukiot seisovat tyhjinä.

Päiväsen mukaan keskustassa pitäisi pystyä kävelemään suojassa, siellä voisi olla oleskelupaikkoja, leikkipaikkoja, jotain vihreätä, jotain kaunista, taidetta, katusoittajia ja niin edelleen.

– Ranskassa Montpellierissa on esimerkiksi musiikkileikkipuisto, jossa voi itse soittaa erilaisia soittimia, kuten puunrunkoja ja puhaltaa erilaisiin pilleihin. Erittäin luovuutta herättävä leikkipuisto, joka takuulla jää lapsille mieleen ja aiheuttaa sen, että lapset sanovat: Mama, mennään taas sinne keskustaan!

Kaupunki ei ole täydellinen ilman ihmisiä ja on tylsää, jos aukiot seisovat tyhjinä. Jani Päivänen

Päivänen toivoo, että kaupunkilaiset osallistuisivat aiempaa enemmän keskustan kehittämiseen, jotta se olisi elävä jatkossakin.

– On kaikki kaikessa, että tehdään sellaista, mitä ihmiset toivovat ja otetaan heidän äänensä mukaan mahdollisimman monipuolisena.

Osku Valtonen kokee saaneensa elää onnellisen lapsuuden. Turun naapurissa Vahdolla syntynyt nelihenkisen perheen esikoinen kalasti ja pelasi pikkupojasta asti jääkiekkoa. Valtosella oli rakastavat vanhemmat ja hyviä kavereita.

Hän onkin paljon pohtinut sitä, miksi hyvä lapsuus ei tuonut tasapainoa mieleen. Parikymppisenä nuori mies meni armeijaan.

– Siihen asti elämä oli rullannut omalla painollaan. Armeijassa aloin ensi kertaa tuntea, että kaikki ei ollut hyvin.

Kesti vielä useita vuosia ennen kuin Valtonen tajusi itsekään, mistä on kyse. Tulevaisuus alkoi pelottaa eikä mikään oikein tuntunut miltään. Nuoruudessa olikin tapahtunut asioita, joita aikuisiässä piti useaan otteeseen työstää. Ensimmäisen masennusdiagnoosin nuorukainen sai 23-vuotiaana.

Mitä lapsuudessa ja nuoruudessa tapahtui?

Valtonen esittää vanhemmille vakavan toiveen: lasten kanssa tulee keskustella avoimesti yksityisyyden rajoista ja siitä, mikä on soveliasta kanssakäyntiä aikuisten kanssa ja mikä ei.

Kalastuksesta innostuneen Osku lapsuudessa tapahtui jotain, josta hän on vaiennut yli kaksikymmentä vuotta. Vasta nyt hän on rohjennut kertoa asiasta terapeutilleen. Muisto on kipeä ja hän puhuu siitä kierrellen.

– Koin lapsena seksuaalista väkivaltaa. Sitä tehnyt henkilö ei tullut lähipiiristä eikä harrastusten kautta. Parikymmentä vuotta kielsin itseltänikin koko asian. Jos siitä olisi kysytty, sitä ei yksinkertaisesti ollut tapahtunut.

Hän on kertonut kokemuksistaan sosiaalisessa mediassa ja saanut paljon yhteydenottoja kohtalotovereiltaan.

Valtonen toivoo, että lasten kanssa keskusteltaisiin avoimesti siitä, mikä on soveliasta kanssakäymistä aikuisten kanssa ja mikä ei. Keskustelua pitäisi käydä niin kodeissa kuin päiväkodeissa ja kouluissakin.

– Lapsikin tunnistaa, milloin kanssakäymisestä aikuisen kanssa jää paha mieli. Jokaisen pitäisi tietää, missä menevät oman yksityisyyden rajat ja miten lähelle toisen ihmisen voi päästää.

Onnelliseen nuoruuteen tuli toinenkin vakava särö. 15-vuotiaana hänen paras kaverinsa kuoli auto-onnettomuudessa. Terapiassa media-alan yrittäjä on paljon miettinyt niitä tekijöitä, jotka johtivat masennukseen.

– Armeijasta asti kolmekymppiseksi odotin, että ilmaantuisi jokin yksittäinen syy masennukseen ja sen voisi sitten korjata. Miksi olen masentunut? Miksi minulla on huono olo? Miksi en nauti elämästä?

Lopulta hän tajusi, ettei kenties olekaan mitään yksittäistä syytä.

Valtonen ei koe, että hänellä olisi ollut merkittävästi vaikeampaa kuin muilla. Vaikeudet kuuluvat elämään ja niistä selviäminen kasvattaa luonnetta. Samaan hengenvetoon hän lisää, ettei ihminen ole koskaan valmis kokemaan seksuaalista väkivaltaa tai läheisen ihmisen kuolemaa.

– Minulla vaikeudet ajoittuivat hankaliin elämän taitekohtiin. Minäkuva muovautuu juuri lapsuudessa ja teini-iässä. Haavoittuvassa iässä tapahtumat jättävät mieleen vielä isomman jäljen.

Kymmenen vuotta kului sumussa

Peruskoulun jälkeen nuori mies ei valmistunut ammattiin. Opinnot ammattikoulussa jäivät kesken ja hän teki hanttihommia rakennuksilla. Armeijan jälkeen työ tuntui pakkopullalta, eikä omaa paikkaa maailmassa tuntunut löytyvän.

Vuonna 2007 nuorukainen meni työterveyslääkärin vastaanotolle ja sai viikon sairauslomaa. Siitä alkoi kierre – pitkään hän oli ensin viikon töissä ja sitten viikon sairaana. Oikeanlaisen keskusteluavun saaminen kesti monta vuotta. Ongelmia oli myös päihteiden käytön kanssa.

– Aikuisuuteen siirtyminen oli liian suuri haaste. Olin valmis nauttimaan aikuisuuden tuomasta vapaudesta, vaan en kantamaan vastuuta. Talous oli kuralla, enkä tajunnut, että jos ei ole suuria tuloja, ei voi oikein kuluttaakaan.

Hän ei usko koskaan varsinaisesti hautoneensa itsemurhaa. Kaikkein synkimmän masennusjakson aikana hän muistaa silti miettineensä, miten oman elämänsä voisi päättää.

– Voiko loppujen lopuksi sanoa, miten lähellä vaikka itsemurha on ollut tai ollut olematta. Minut taisi pelastaa se, että isä muutti tuolloin asumaan luokseni muutamaksi kuukaudeksi.

Elettiin maaliskuuta vuonna 2009 ja Valtonen tunsi päässeensä uudelleen elämän syrjään kiinni. Kohtalo puuttui jälleen peliin ja jo toistamiseen kaiken muutti liikenneonnettomuus. Hän oli ollut kuljetusliikkeen leivissä vasta pari viikkoa ja sattui paha kolari. Vastaan tulleen henkilöauton kuljettaja kuoli.

– Se olikin kuskin tarkoitus. Hän vaihtoi kaistaa suoralla tiellä ja törmäsi rekkani keulaan. Ei se ollut minun syyni, mutta toisen ihmisen matka päättyi siihen paikkaan. Juuri kun olin ajatellut, että tästä se elämä lähtee rullaamaan, jouduin palaamaan lähtöruutuun.

Hän tunnistaa, että ajatus syyllisyydestä ja syyttömyydestä on leimannut hänen elämäänsä useassa kohdassa. Kuljetushommat saivat jäädä ja hän vaihtoi alaa.

– Olin sitten syyllinen tai en, ajauduin pisteeseen, jossa oli kaikki oli pakko aloittaa uudestaan.

Elämä mahtui pakettiautoon

Syksyllä 2010 Valtonen löysi itsensä Turusta opiskelemasta audiovisuaalista viestintää. Koko elämä tuntui mahtuvan isän vanhaan pakettiautoon.

– Muilla 26-vuotiailla oli perhettä, omaisuutta ja työuraa takana. Minun koko omaisuuteni mahtui siihen pakettiautoon ja vieläpä etupenkille. Lätkäkamat ehkä joutui viskaamaan takaosaan, naurahtaa Valtonen.

Vielä opiskelun aikanakin mies kamppaili masennusoireita vastaan. Masennus haittasi elämää, mutta pysyi kuitenkin hallinnassa. Opiskelun aikana tuli onnistumisia ja työpaikkakin järjestyi opiskelujen päätyttyä.

Syksyllä 2014 Valtonen oli töissä TPS:n jääkiekkoseurassa. Paineet töissä olivat kovat.

– Tuolloin pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla ammattiauttajalle Kelan psykoterapiaan. Sen avulla jotenkin selvisin aina viikon kerrallaan.

Vuonna 2016 Valtonen perusti oman viestintätoimiston ystävänsä Juhani Koskisen kanssa. Suurelle yleisölle parivaljakko tuli tutuksi Ylen Sohvaperunat -ohjelmasta.

– Tuotantoyhtiöstä soitettiin ja pyydettiin ohjelmaan mukaan. Ihan kivaa se oli tietyn aikaa, mutta päätimme jäädä pois, ennen kuin siitä tulee rasite.

Valtonen päätti siirtyä sivuun julkisuudesta, Koskinen sen sijaan on jatkanut televisiotähtenä. Hän on mukana syksyllä Nelosella nähtävällä Selviytyjät Suomi -ohjelman kolmannella kaudella. Filippiineillä kuvatussa ohjelmassa julkkiset ottavat mittaa taviksista.

Kirja mielenterveyden ongelmista

Valtonen on aloittanut psykoterapian uudelleen. Kipeitäkin asioita pulpahtelee esiin. Asioita, joita hän ei ole aiemmin uskaltanut sanoa ääneen – kuten seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö.

– Ei tässä varmaan vieläkään olla ihan pohjalla. Saattaa vieläkin tulla vastaan sellaisia asioita, joiden kipeyden tajuaa vasta niistä puhuessa. Asioita, joista ei ole puhunut kenellekään aiemmin.

Mies on kirjoittamassa kokemuksistaan kirjaa yhdessä Anneli Juutilaisen kanssa. Docendon kustantaman kirjan nimeksi tulee Varastettu lapsuus ja sen pitäisi olla valmis ensi vuoden keväällä. Kirjallaan Valtonen toivoo voivansa auttaa masennuksesta kärsiviä kertomalla kokemuksistaan ja antamalla vertaistukea.

– Kaikille sopivaa masennuksen läpipeluuohjetta ei voi antaa. Kokemus on kaikille hyvin henkilökohtainen. Parantumista ei voi ulkopuolelta pakottaa, jokaisen pitää löytää se elämänkipinä sisältään.

Masennuksesta kärsivän lähimmäistenkään osa ei ole helppo. Valtonen on äärimmäisen kiitollinen kaikille ystävilleen, jotka ovat jaksaneet petettyjä lupauksia ja toteutumattomia suunnitelmia vuosikaudet.

– Masentunut ei petä lupauksiaan siksi, että olisi kusipää. Läheisiltä vaaditaan ihan mieletön määrä pitkäjänteisyyttä ja pitkämielisyyttä. Pitää antaa sairastaa. Osa kavereistani ei ole jaksanut ja ymmärrän heitä ihan täysin.

Yhden neuvon mies haluaa antaa. Se pätee sekä masentuneeseen itseensä että hänen läheisiinsä. Sekä sairastuneen itsensä että lähimmäisten pitäisi antaa sairaudelle tilaa. Tulee olla itselleen armollinen ja olla masentunut, jos siltä tuntuu.

– Kukaan ei voi pakottaa toista parantumaan. Jos kaikesta huolimatta pysyy siinä vieressä, luo se turvallisuutta. Se myös ruokkii sairastuneen ihmisen sisältä löytyvää halua parantua.

Tulevana torstaina 10. lokakuuta vietetään Maailman mielenterveyspäivää.

Lisää aiheesta:

Miksi mieli sairastuu osassa Suomea enemmän kuin muualla? Jatta, 37 vuotta, Pohjois-Karjalasta: “Olen ikäni elänyt masennuksen kanssa”

Kysely: Joka kolmas nuori aikuinen on harkinnut itsemurhaa – uskalla kysyä suoraan, jos epäilet läheiselläsi itsetuhoisia ajatuksia

Yle Areena: Itse asiassa kuultuna Neil Hardwick

Jos painopeitto ei ole tuttu, kyseessä ei ole sen kummallisempi tapaus kuin normaalia painavampi peitto – kuin mummolan vanha, raskas täkki, mutta vielä selvästi painavampi. Nyrkkisääntö on, että painopeiton pitäisi painaa vähintään kymmenen prosenttia käyttäjänsä painosta.

Keskipainoisen suomalaisen aikuisen painopeiton pitäisi siis painaa saman verran kuin hieman vajaa sangollinen vettä.

Painopeittoja myydään apuvälineinä parempaan uneen. Vielä joitakin vuosia sitten painopeitto maksoi satoja euroja, ja sellainen piti tilata erikoistuneesta verkkokaupasta.

Kysyntä on kasvanut, ja tarjonta laajentunut. Nyt painopeitto saattaa kuulua paikallisen myymälän valikoimaan, ja sen voi ostaa halvimmillaan muutamalla kympillä.

Tai sen voi tehdä itse.

– Otin vanhan pussilakanan ja kävin ostamassa kuusi kiloa auringonkukansiemeniä. Pussilakanaan ompelin pitkittäissuuntaisia taskuja, taskuihin laitoin vähän siemeniä kerrallaan ja ompelin poikkisuuntaan, kertoo Minna Liikala.

Liikalan tekemä peitto koostuu siis ikään kuin pienistä auringonkukansiemenillä täytetyistä tyynyistä, mutta itse tehtyjä painopeittoja on täytetty myös muun muassa makaronilla, herneillä ja akvaariohiekalla.

– Olisin tehnyt tämän peiton mieluummin kauransiemenistä, mutta kaupassa ei ollut niitä. Päädyin sitten auringonkukansiemeniin, Liikala sanoo.

Painavaksi peiton voikin tehdä millä tahansa mieleisellään materiaalilla. Kaupallisissa painopeitoissa käytetään esimerkiksi mikrolasihelmiä.

Parantaako painopeitto unta?

Painopeitoista tehtyjen tutkimusten mukaan ne parantavat sekä mitattua että koettua unen laatua.

Göteborgin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan painopeiton alla nukuttiin pidempään ja yöllistä liikehdintää esiintyi vähemmän. Koehenkilöt myös kokivat nukkuneensa paremmin ja heränneensä aamulla virkeämpinä.

Tutkimuksessa koehenkilöt nukkuivat viikon painopeiton kanssa, ja viikon normaaleilla vuodevaatteillaan.

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan painopeitto vähensi ihon sähkönjohtavuutta unen aikana kolmanneksella. Ihon sähkönjohtavuus kertoo sympaattisen eli tahdosta riippumattoman hermoston aktiivisuudesta, mikä voi olla merkki esimerkiksi stressistä.

Samassa tutkimuksessa neljä viidesosaa koehenkilöistä kertoi tunteneensa itsensä rentoutuneemmaksi painopeiton kanssa, ja kaksi kolmesta kertoi painopeiton vähentäneen ahdistusta.

Tutkimuksessa käytettiin 13,5 kg painavaa peittoa.

Mielenterveyspotilaiden parissa tehty tutkimus taas kertoo, että potilaat kokivat ahdistuksensa vähentyneen painopeittoa käyttäessä. Vaikutuksia ihon sähkönjohtavuuteen ei tässä tutkimuksessa löydetty.

Haitallisia terveysvaikutuksia painopeitoille ei tutkimuksissa ole löydetty, mutta osa painopeittojen myyjistä kertoo, että tuotetta ei suositella esimerkiksi hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksista kärsiville.

Erityislasten apuvälineestä aikuisten rauhoittajaksi

Alun perin painopeitot ovat olleet apuvälineitä erityislapsille, joilla on esimerkiksi aistiyliherkkyyttä tai autismia. Sieltä ne siirtyivät pikku hiljaa perusterveiden aikuisten nukkumisen auttajiksi.

– Lapseni on aistiyliherkkä, ja painopeitto on sitä kautta tuttu. Sitä kautta tuli ajatus, että voisin kokeilla tätä itsellenikin, sanoo Liikala.

Mittaamatta aivojen toimintaa ei voida tietää, miten ihminen tarkalleen ottaen nukkuu. Se, nukkuiko hyvin vai ei, on myös kokemus: miltä yöllä tuntui, olenko virkistynyt, jaksanko päivällä?

Liikalan kokemus painopeitosta on samanlainen kuin mistä tutkimukset kertovat.

– Minulla jäävät ajatukset pyörimään päähän, eli nukahtaminen on ongelma. Painopeitto helpottaa, se rentouttaa ja lyhentää nukahtamisaikaa. Sitten nukun kuin tukki, hän sanoo.