Miten tähtihyökkääjää pitäisi muistaa? Tämä kysymys pyörii nyt kuumana Teemu Pukin lapsuuden ja nuoruuden kotikaupungissa Kotkassa.

Pukki voitti torstaina ylivoimaisella äänivyöryllä Vuoden urheilija 2019 -äänestyksen. Hän oli suuressa roolissa, kun Huuhkajat saavutti historiallisen EM-kisapaikan ensi kesän kisoihin. Norwichissa Pukki taas oli ratkaisevassa roolissa, kun joukkue nousi Mestaruussarjasta Valioliigaan. Tällä kaudella hän on tehnyt yhdeksän maalia Norwichille.

– Tämä oli täysin nappivalinta. Koko Kotka pakahtuu ylpeydestä, kotkalainen kaupunginvaltuutettu Joona Mielonen (vas.) sanoo.

Hän itse on seurannut Teemu Pukin uraa alusta asti. Hän istui katsomossa vuonna 2006, kun Pukki pelasi ensimmäisen Veikkausliiga-ottelunsa kotkalaisessa FC KTP:ssä.

– Heti ensimmäisen kerran, kun hän tuli kentälle, hän teki hyvin pukkimaisen maalin. Muistan sen kuin eilisen päivän. Nyt Teemu Pukki on noussut suurten kotkalaisten legendojen joukkoon.

Jo entuudestaan siellä ovat Mielosen mielestä jalkapalloilija Arto Tolsa, laulaja, lauluntekijä ja sanoittaja Juha "Junnu" Vainio sekä lauluyhtye Harmony Sisters. Siinä lauloi kolme kotkalaista Valtosen sisarusta: Vera, Maire ja Raija. Yhtye oli Suomessa erittäin suosittu 1930-luvulla.

Arto Tolsa pelasi jalkapalloa Kotkan Työväen Palloilijoissa ja belgialaisessa Beerschotissa. Hän oli myös vuosia Suomen jalkapallomaajoukkueen jäsen. Juha Vainion lauluista kenties tunnetuimpia – ja ainakin Kotkassa rakastetuimpia – on Kotkan poikii ilman siipii.

Harjoitteluhallille uusi nimi

Joona Mielonen on tehnyt valtuustoaloitteen, jotta Teemu Pukin entinen harjoitteluhalli Kotkan Ruonalassa nimettäisiin uudelleen hyökkääjän kunniaksi.

– Teemu on meidän sukupolvemme elävä legenda. Hän antaa meille ylpeyden aihetta ja kohentaa meidän aika alhaista itsetuntoamme. Siksi Ruonalan halli edustaa meille jotain suurta, Mielonen perustelee.

Myös Kotkan keskustan viereisen kaupunginosan, Hovinsaaren, paikkoja voisi Mielosen mielestä nimetä uusiksi Pukin mukaan. Pukki pelasi ensimmäiset pihapelinsä juuri Hovinsaaressa.

Mainetekoihin yltäneitä ihmisiä pitäisi Mielosen mielestä ylipäätään muistaa silloin, kun he ovat vielä elossa eikä vasta vuosien tai vuosikymmenien päästä, kun he ovat jo kuolleet.

Arto Tolsa sai areenansa Kotkaan kuolemansa jälkeen. Samoin kävi Juha Vainiolle: hän sai katunsa Kotkan Kuusiseen niinikään kuolemansa jälkeen. Harmony Sistersien kunniaksi ei ole nimetty mitään paikkaa kaupungissa.

Teemu Pukin kohdalla on osittain toisin. Kaupungissa on hänen mukaan nimetty yksi lähiliikuntapaikka Hirssaaressa. Paikka perustettiin yli kymmenen vuotta sitten, vuonna 2009. Se on kuitenkin päässyt vuosien mittaan rapistumaan, eikä se Mielosen mielestä enää millään tavalla kuvaa Pukin saavutuksia.

– En halua väheksyä sen liikuntapaikan arvoa, mutta onhan se nykykunnossaan aika surullinen näky. Teemu Pukki on kasvanut sen yli.

Merenrantatontti tai oma katu

Kotkan kaupunki harkitsee nyt liikuntapaikan kunnostamista. Paikalla on palloilukenttä ja ulkokuntoilulaitteita. Vanhat välineet korvattaisiin uusilla, ja liikuntapaikan yhteyteen tulisi Pukin urasta ja kotkalaisuudesta kertovia kuvia ja tauluja.

Kotkalaisen Ville Kekäläisen mielestä Teemu Pukin lähiliikuntapaikan kunnostaminen on hyvä ajatus. Hän ehdottaa, että kunnostamisen jälkeen paikkaa voisi myös mainostaa.

Timo ja Hanna Mustonen puolestaan ehdottavat, että Kotkan kaupunki antaisi Teemu Pukille lahjaksi merenrantatontin. Meren rannalla sijaitsevassa Kotkassa riittää niiden suhteen valinnan varaa.

– Teemu Pukin kunniaksi voisi nimetä myös kadun, koska Junnullakin on, pariskunta pohtii.

Lasse Robert Tähtinen ei osaa suoralta kädeltä ehdottaa mitään. Hän kuitenkin kehuu Teemu Pukin saavutuksia jalkapalloilijana.

– Hyvin on poika pärjännyt.

Miten Teemu Pukin kotikaupungin pitäisi muistaa häntä? Vai pitäisikö mitenkään? Voit keskustella aiheesta klo 22 saakka.

Pääkeskushuoneen johtohylly on ruuvattava paikoilleen.

Pora surahtaa katon rajassa ja ruuvi kiertyy reikäänsä. Kouvolalainen sähköasentaja Tommi Väänänen on työn etenemiseen tyytyväinen: tulevana viikonloppuna päästään asentamaan autokorjaamon jakokeskus käyttövalmiiksi.

Vajaan parin vuosikymmenen parturi-kampaajan ja hiusmuotoilijan uran jälkeen 46-vuotias Väänänen on työskennellyt viimeiset reilut kaksi vuotta sähköasentajana.

Yli 400 näytökseen kampauksia tehnyt Väänänen lukeutui kampaajana alansa ehdottomiin huippuihin Suomessa. Hän on loihtinut kampauksia esimerkiksi Tanssii Tähtien Kanssa -tanssijoille ja Miss Suomi -kilpailun osallistujille.

Ennen ammatinvaihtoaan hän huomasi itsessään ensimmäisiä mahdollisia oireita hiusalan vitsaukseksi muodostuneesta kemikaaliyliherkkyydestä. Hiusvärit ja hiusten käsittelyyn käytettävät kemikaalit alkoivat vuonna 2017 aiheuttaa ihottumaa hänen käsiinsä.

– Sormienväleihin ja ranteen ihoon ilmestyi kuivuneita kohtia. Lähdin alalta ennen kuin mahdollisesta ammattisairaudesta tulisi todellinen ongelma.

Allergiset oireet eivät kuitenkaan olleet syy ammatinvaihtoon.

.

Tommista Tommyksi

Väänänen yllätti itsensäkin hakeuduttuaan ennen vuosituhannen vaihdetta hiusalan koulutukseen Helsinkiin. Hän asui tuolloin Kouvolassa, joka oli silloin noin 30 000 asukkaan pikkukaupunki.

– Ajattelin, että voisin olla siinä hyvä. Isäni oli taitava piirtäjä ja valokuvaaja ja suvussamme on ollut myös näyttelijöitä. Kotona opetettiin, että jokaisen on elettävä elämäänsä omilla eväillään, Väänänen kertoo.

Kun Valion meijerillä työskennellyt Väänänen lähti Kouvolasta, hän uhosi kavereilleen, että tekee vielä silloiselle mallimarkkinoiden suurimmalle tähdelle Janina Frostellille kampauksen.

Sen hän ennen pitkää myös teki.

– Se oli vuosia myöhemmin lehtikuvaus helsinkiläisessä hotellissa. Janina Frostellin kampauksen tekeminen oli yksi keikka muiden joukossa.

Väänäsen ura lähti nousukiitoon, kun hän pääsi oppisopimuksella TS-Salonkien Taru Stenbergin oppiin.

– Sieltä tuli se raudanluja pohja, joka muokkasi minut. Päätin, että minusta tulee jotain isoa.

Hän niitti nopeasti mainetta kampaajana. Väänäsestä tuli trendi ja Tommista Tommy.

– Kollegat väänsivät etunimeni uudeksi. Kun jätin vielä ammatissani sukunimen pois, pääsin profiloitumaan kampaajaminäni suojassa Tommyna.

Väänänen kävi myös hakemassa oppia Pariisista ja Lontoosta. Sen lisäksi, että hän oli kampaaja ja hiusmuotoilija, hänestä tuli alan kouluttaja. Vuonna 2010 hänestä tuli Helsingin Kalevankadun Salon Klipsi -ateljeen taiteellinen johtaja.

Se vei hänet seuraaviksi vuosiksi mukaan Miss Suomi -kiertueille.

Nopeat päätökset

Hektinen elämä kampaajana ja kampaajien kouluttajana nieli Tommi Väänäseltä lähestulkoon kaiken ajan. Hän alkoi kyllästyä ihmisvilinään ympärillään. Alituinen kiire rupesi rasittamaan.

Väänänen oli tavannut tulevan vaimonsa, joka myös työskenteli kampaajana ja kampaajien kouluttajana, ensimmäisen kerran kampaajien ammattimessuilla.

– Satumaaritin mielestä olin ylimielinen ja epämiellyttävä. Kun kohtasimme seuraavan kerran kampaamoalan matkalla, tutustuimme paremmin toisiimme. Se oli "molemminpuolinen kolahdus" ja meistä tuli pari.

Kun Väänäsille syntyi vuonna 2016 Elmeri-poika, tuore isä alkoi vakavissaan puntaroida alanvaihtoa. Ajankohta ammatinvaihdolle ja elämänmuutokselle oli otollinen, koska perheelle piti saada enemmän aikaa.

Tommy halusi takaisin Tommiksi. Päätökseen vaikutti myös se, että alan koulutukset kotimaassa vähenivät.

– Huomattiin, että koulutusta sai pienemmillä budjeteilla ulkomailta. Minulle ei sillä hetkellä tuntunut löytyvän alalta mitään uutta saavutettavaa, Väänänen kertoo.

Hän oli palannut joitakin vuosia aiemmin TS-Salonkeihin töihin, mutta työn sisältö oli sama ja se painottui iltoihin.

Väänänen kertoo, että irtisanoutuminen ei käynyt helposti: työnantajan mielestä hän oli "heittämässä 18 vuotta elämästään hukkaan". Myös Väänäsen pitkäaikaiset asiakkaat olivat pettyneitä Väänäsen ilmoitettua vetäytyvänsä alalta.

– En voinut juuttua aloilleni. Halusin elämääni uutta vauhtia ja oppia uusia asioita. Päätös hiusalalta lähtemisestä syntyi yhtä nopeasti kuin aikoinaan päätös alalle hakeutumisesta.

Kemikaalit kiusana

Yle Uutiset kertoi torstaina kemikaalien aiheuttamista terveysongelmista kauneudenhoitoalalla. Vaikka Väänänen säästyi vähäistä ihottumaa lukuun ottamatta hiusalalla yleisiltä yliherkkyyden aiheuttamilta ammattisairauksilta, hän näki, miten kollegat hänen ympärillään joutuivat jättämään sairastumisen vuoksi työnsä.

Palvelualojen ammattiliiton mukaan 14 000–15 000 kampaajaa teki viime vuonna Suomessa kampaajan töitä. Heistä yli puolet oli ilmoittanut kärsineensä kemikaalialtistuksesta uransa aikana.

PAMista kerrotaan, että peräti noin kolmannes kampaajista on joutunut jättämään ammattinsa alle kymmenen vuoden työuran jälkeen.

– Noin 95 prosentilla syynä ammatista luopumiseen on ollut kampaamokemikaaleista käsiin saatu ihottuma, hiertymät, halkeilu ja rakkulat, kertoo Anita Hellman Palvelualojen ammattiliitosta.

Väänäsen mukaan kemikaalien käsittelemisessä on riskinsä.

– Hiuksia ei voi kuitenkaan aina pestä ja kampauksia tehdä hanskat kädessä.

Väänänen sanoo kuitenkin kampaajana luottaneensa enemmän kemikaaleihin kuin "keitettyihin kaalinpäihin", joilla hän tarkoittaa suoraan luonnosta saatavia hiustenhoitotuotteita.

– Totuus nyt vain on se, että kampaamoalalla kaikkea ei voi tehdä ilman kemikaaleja.

Hiusalan tuotteet uudistuvat jatkuvasti ja tänä päivänä käytössä ovat esimerkiksi ammoniakittomat hiusvärit.

– Kouluttajana pääsin kokeilemaan ensimmäisten joukossa uusia aineita. Välitin tietenkin tietoa kemikaaleista ja niiden vaaroista eteenpäin.

Sähköasentajana Väänänen työskentelee toisella terveydelle riskialttiilla alalla: sähköasennustöitä tehdään esimerkiksi rakennustyömailla, joilla työntekijät altistuvat helposti melulle. Melu puolestaan on yleisin ammattitautien aiheuttaja Suomessa – ja Väänäsellekin tuttua.

– Suojaan kuuloani, jos joudun työskentelemään meluavalla koneella tai ympäristössä on kovaa, muiden aiheuttamaa meteliä.

Väänänen kuitenkin katsoo, että rakennuksilla sähköasentajana työskennellessä terveysriskejä ei ole samoissa määrin kuin varsinaisilla rakennusalan ammattilaisilla.

– Työturvallisuustilanne vaihtelee hieman työmaasta riippuen. Kaikki sähköalalla työskentelevät joutuvat suorittamaan yleisen sähkötyöturvallisuuskurssin ja läpäisemään yleisen työturvallisuuskouluksen.

"Suorastaan inhotti kuulla mitään alasta"

Tommi Väänänen asuu tätä nykyä yhdessä vaimonsa Satumaaritin ja heidän kolmen vuoden ikään ehtineen poikansa Elmerin kanssa omakotitalossa Kouvolan Valkealassa. Kaksi perheeseen kuuluvaa vanhempaa lasta asuvat muualla.

Vapaa-ajallaan Väänänen on remontoinut kotiaan. Se on sama talo, missä hän itse vietti osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

Käsistään kätevä entinen parturi-kampaaja taitaa sähköasentajan työn lisäksi myös muita rakennusalan hommia.

Hiusalan töiden vaihtaminen sähköasentajan ammattiin oli Väänäselle paluuta vuosikymmenten taakse, sillä hän suoritti sähkölaitostekniikan perustutkinnon silloisessa Kouvolan ammattikoulussa jo vuonna 1993. Muutoksiakin tosin ehti Väänäsen poissaolovuosina tapahtua: Kouvola on lihonut kuntaliitoksen ansiosta yli 80 000 asukkaan kaupungiksi.

– Satumaarit työskentelee nykyään ammattiinohjaajana Kouvolan seudun ammattiopistossa. Se on sama opinahjo, jossa itse suoritin aikoinani sähkölaitostekniikan perustutkinnon, Väänänen kertoo.

Myöhemmän sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinnon Väänänen suoritti loppuun lokakuussa 2017 oppisopimuskoulutuksena tutun rakennusmestarin ja rakennusliikkeen omistajan palkkalistoilla.

Kun oppisopimuskoulutus alkoi, mies ei halunnut puhua kampaamoalasta yhtään mitään.

– Suorastaan inhotti kuulla mitään alaan liittyvää. Olin selvästi ylikuormittunut siitä.

Kiitoksia ja pitkiä projekteja

Hiusalan ammattilaisen ja sähköasentajan ammatit ovat niin kaukana toisistaan, ettei niitä ole Väänäsen mielestä mitään syytä käydä vertailemaan keskenään.

– Kampaajana näkee työnsä tuloksen heti ja saa siitä kiitoksen. Sähköasentajan projekti voi kestää vuoden eikä siitä kiitä kukaan. Kampaajana ehdin kokea ja nähdä paljon. Sähköasentajana minulla on säännölliset työajat ja ehdin viettää aikaa perheeni kanssa, Väänänen kertoo.

Vaikka hänen kädestään huomaa vielä ihon hilseilyä, niin ihottuma on paranemaan päin eikä se enää vaivaa Väänästä.

Hän on tyytyväinen nykyiseen rauhalliseen elämäänsä Kouvolan Valkealassa. Kun kodin remontti valmistuu, eläminen saattaa käydä hänelle jopa liian rauhalliseksi.

Kampaajan töitä ei kuitenkaan ole tullut ikävä, vaikka nykyisin mies pystyykin jo puhumaan tuosta ajasta.

– Ehkä pitää pian hankkia joku harrastus.

Asianajaja Iina-Mari Supperi on hoitanut työkseen yrityskauppoja isossa asianajotoimistossa kymmenisen vuotta. Hän ei ole harkinnut alan vaihtoa kertaakaan.

Eikä hän aio tehdä sitä jatkossakaan, vaikka perheen elämää mullistaa toisen lapsen syntymä vapun tienoilla.

Supperi on nähnyt, että tämä on vaaran paikka monen naisasianajajalle. Ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen paluu töihin sujuu yleensä hyvin.

Toisen lapsen myötä vaativan työn ja perheen yhteensovittaminen voi osoittautua liian raskaaksi. Ja silloin yleensä äiti joustaa urahaaveistaan.

– Ensimmäinen lapsi on ihan ok, toisen jälkeen moni nostaa kytkintä, kertoo Supperi havainnoistaan.

On hankala ottaa kiinni, kun muut ovat menneet ohitse. Iina-Mari Supperi

Kunnianhimoinen uraohjus voi perhevapaiden jälkeen myös huomata, että tilanne on työpaikalla on poissaolojen aikana muuttunut.

– Moni on miettinyt, että kun on ollut kahteen otteeseen pois, ovat muut sen puolentoista vuoden ajan hakanneet töitä hulluna. Sitä on hankala ottaa kiinni, kun muut ovat menneet ohitse.

Isoissa asianajotoimistoissa lähtöhaluja enemmän

Asianajajaliiton tekemään kyselyyn vastanneista naisasianajajista joka neljäs harkitsi alan vaihtoa melko usein, erittäin usein tai jatkuvasti.

Kysely lähetettiin viime kesänä vajalle kolmelle tuhannelle asianajajalle ja asianajotoimistoissa työskentelevälle juristille.

Vaikka kyselyyn vastasi vain viidesosa eli noin viisi ja puolisataa vastaajaa, pidetään tuloksia Asianajajaliitossa oikean suuntaisina.

Naiset, uusmaalaiset, kolmikymppiset ja isoissa toimistoissa työntekijän asemassa olevat vastasivat kyselyyn ahkerimmin. Heillä oli lähtöhaluja eniten.

Kyselyn perusteella työn kuormittavuus on ylivoimaisesti tärkein syy alan vaihdon harkitsemiselle. Työn, perheen ja vapaa-ajan yhteensovittamisen vaikeudet vaikuttavat myös paljon.

Vanhat asenteet romukoppaan

Supperi uskoo, että naisten katoamiseen alalta voidaan vaikuttaa.

Vanhanaikaiset, miehiä ja heidän etenemistä suosivat asenteet pitäisi hänen mielestään ensimmäisenä heittää romukoppaan.

– Tuntuu siltä, että miehet etenevät nopeammin pelkästään siksi, että ovat miehiä. He pitävät melua itsestään ja osaavat ja tietävät kaiken. Naiset taas usein epäilevät omia kykyjään ja ovat nöyrempiä. Se on heidän helmasyntinsä.

Supperin mukaan tämän näkee selvästi etenkin vastavalmistuneista.

– Naisten pitäisi olla reteempiä ja “takki auki”. Osaaminen on heillä samaa luokkaa kuin miehillä, jopa parempaa

Mahdollisuudet etätyön ja osa-aikatyön tekemiseen ja työntekijöiden omien aikataulujen huomioiminen parantaisivat Supperin mielestä tilannetta.

Naisten pitäisi olla reteempiä ja “takki auki”. Iina-Mari Supperi

Miten Supperi aikoo itse varmistaa sen, että pystyy hoitamaan lapsiperhearjen ja vaativan työn?

– Samalla tavoin kuin ensimmäisellä kerralla. Kun palaan töihin, mies jää vuorostaan hoitamaan lapsia.

Supperin mielestä perhevapaat pitäisi jakaa naisten ja miesten kesken. Se tasoittaisi puntteja kotona ja töissä. Lapsia hoitanut mies osaa jatkossakin kantaa vastuuta kodista.

Vaikka perheen ja vaativan työn yhteensovittaminen voi olla vaikeaa, voi perhe Supperin mielestä olla voimavara ja jopa suojella uupumiselta.

– Kun on perheellinen, voi lähteä töistä ajoissa hakemaan lasta päiväkodista ja tajuaa, että elämässä on muutakin kuin työtä.

– Perheetön puolestaan voi jatkuvasti luopua omista menoistaan ja uppoutua työhön niin, että lopputuloksena on burn out. Näitä tiedän tapahtuneen.

Naisten ja perheellisten asemaa asianajoalalla selvittänyttä työryhmää johti asianajaja Gisela Knuts. Hän toimii Roschierin osakkaana ja Suomen liiketoiminnan johtajana.

Knuts pitää pääkaupunkiseudun isoja asianajotoimistoja “taimitarhoina” nuorille juristeille. Rochierin palkkaamista naisten osuus on peräti 75 prosenttia.

Kaikille ei pystytä tarjoamaan töitä koko uraksi ja moni tuleekin 2–3 vuodeksi hankkimaan arvokasta työkokemusta ja koulutusta.

Mitä enemmän vastuuta jaetaan perheessä, sitä vähemmän se hidastaa uralla etenemistä. Gisela Knuts

Myös Knutsin mielestä asenteet perhevapaiden käytössä ovat alalla yhä vanhanaikaisia kun perhevapaista suurimman osan käyttävät naiset. Kun he palaavat töihin, he jatkavat myös perherumban pyörittämistä.

– Nuoret naiset haluavat pyrkiä täydellisyyteen. He haluavat tehdä kaiken oikein, olla täydellisiä äitejä ja työntekijöitä. Riittää, että on riittävän hyvä. Koko pakettia ei pysty pyörittämään yksin.

– Mitä enemmän vastuuta jaetaan perheessä, sitä vähemmän se hidastaa uralla etenemistä.

Oman työn kontrollin puute raskasta

Kuormittavuutta lisää Knutsin mielestä myös se, että työtä ei pysty itse kontrolloimaan. Asianajajan työssä toimitaan asiakkaan aikataulujen mukaan.

– Itse koin nuorena juristina, että kontrollin puute oli raskainta. Mutta pitäisi ymmärtää, että tilanne ei säily samanalaisena uran aikana. Uralla etenemisen myötä pystyy vaikuttamaan enemmän omaan työhönsä ja aikatauluihinsa.

Knuts sanoo, että hän pyrkii esimiehenä kannustamaan naisia. Hänen mielestään tarvitaan roolimalleja, tukea ja tsemppaamista. Töitä voidaan myös järjestellä niin, että turhaa kuormitusta ei synny.

Suurin osa oikeustieteellistä valmistuvista on jo naisia ja naisilla arvosanat ovat keskimäärin parempia kuin miehillä.

Alalle tuleminen ei ole haaste, mutta alalla pysyminen on. Gisela Knuts

Asianajotoimistot haluavat palkata parhaita. Knuts sanoo, että jos parhaita ei pystytä pitämään töissä, siitä aiheutuu ajan myötä ongelmia.

– Alalle tuleminen ei ole haaste, mutta alalla pysyminen on. Millä palvelet asiakkaita, jos sinulla ei ole parhaita palkattuna?

Naisten ja perheellisten asemaa asianajoalalla selvittänyttä tutkimusta esiteltiin Asianajajapäivillä 17. tammikuuta.

Elektroniikkatavaraa myyvä kauppaketju Teknikmagasinet on saanut ostajaehdokkaan.

Yhtiö hakeutui aiemmin tällä viikolla konkurssiin, koska sen talousvaikeuksille ei näyttänyt löytyvän ratkaisua useista saneerausyrityksistä huolimatta. Myynti on ollut laskussa, ja samalla ketju on ollut vaikeuksissa liian kalliiden liiketilojen vuokrien takia.

Ruotsalainen vähittäiskauppaa harjoittava Ambia Trading Group ilmoittaa tehneensä tarjouksen ostaa joko koko toiminnan tai osan siitä ja neuvottelevansa asiasta konkurssipesän kanssa.

Teknikmagasinetilla on kaikkiaan 135 kauppaa Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Ketju rantautui Suomeen vuonna 1989, ja sillä on nykyään 16 liikettä Suomessa.

Lue myös:

Ruotsalainen Teknikmagasinet ei saanut nostettua bisneksiään kannattavaksi – ketju hakeutuu konkurssiin

23-vuotiaan jyväskyläläisen Julia Rinteen peruskoulu jäi kesken kauan sitten.

– Mulla oli henkiset voimavarat tosi lopussa. Oli masennusta ja sain lapsen tosi nuorena.

Rinne yritti suorittaa peruskoulua loppuun kotiopetuksessa ja nettiperuskoulussa, mutta mikään ei onnistunut.

Rinne hakeutui loppujen lopuksi etsivän nuorisotyön kautta Ysiplus-pajalle, ja viime keväänä hän sai pajasta peruskoulun päättötodistuksen. Nyt hän opiskelee iltalukiossa.

Ysipajan tulokset ovat niin vakuuttavia, että valtakunnallinen työpajayhdistys on kiinnostunut versioimaan Jyväskylän mallia.

Ysiplus-paja starttasi Jyväskylässä kolmisen vuotta sitten. Pajan tarkoitus on yksilöllisellä ja räätälöidyllä opetuksella auttaa nuoria peruskoulun saamisessa loppuun.

Pajapaikkoja on kahdeksan, mutta pelkästään keväänä Jyväskylässä 30–40 nuorta uhkaa jäädä ilman päättötodistusta. Esimerkiksi Tampereella vastaava putoamisvaarassa olevien nuorten määrä on noin kymmenen.

Paja kiinnostaa valtakunnallisesti

Peruskoulun päättötodistusta vaille jääneille on pajoja ympäri Suomea, mutta Jyväskylän toimiva erikoisuus on nuorten laaja-alainen auttaminen.

– Monet nuorten asiat on tärkeämpi saada ensin kuntoon ennen keskittymistä itse opiskeluun, sanoo hanketyöntekijä Katrianna Mikkonen.

Euroopan sosiaalirahaston rahoittamaan Ysiplus-pajaan on otettu mukaan 15–29-vuotiaita pudokkaita, jotka ovat motivoituneita ja sitoutuvat pajatoimintaan.

Tulokset ovat olleet hyviä. Ysipluspajalta päättötodistuksen saaneet nuoret ovat jatkaneet opiskeluja tai sijoittuneet työelämään. Hyvin harva on kotona.

Erilainen oppimisympäristö

Ysipajalla erityisopettajista ja ohjaajista koostuva tiimi edistää nuorten koulunkäyntiä toiminnallisin menetelmin. Koulupäivän aikana saatetaan lähteä kuntosalille tai minne nuoret haluavatkin. Myös rennolla oppimisympäristöllä on suuri merkitys.

– Tämä ei kauheasti muistuta koulurakennusta. Massaympäristöt eivät tue nuoria, jotka hyötyvät tästä toiminnasta, Mikkonen summaa.

Ysiplus-pajalla nuorten motivaatio ja itsetunto on rakennettu yksinkertaisista paloista: aikuisten kohtaamisesta ja uudesta hyväksyvästä yhteisöstä.

– Aika monet meidän nuorista on kiusattuja. Täältä löytyy joku joukko, ryhmä johon kuulua, muistuttaa erityisluokanopettaja Pia Jormakka.

Julia Rinteen pajapäivät alkoivat kortinpelaamisella tutussa porukassa. Hän on kiitollinen.

– Tää oli aika ratkaiseva paikka. En varmaan ilman ysiplussaa olisi saanut päättötodistusta.

Ysiplus-pajan hankerahoitus loppuu huhtikuun loppuun, mutta Jyväskylän kaupunki rahoittaa hanketta vuoden loppuun.

Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin ensi kesän ohjelmisto on julkaistu.

Nyt 51. kertaa järjestettävä festivaali jalkautuu kaupungille ja esimerkiksi ranskalainen Yoann Bourgeois jalkauttaa teoksensa Kuopion keskustaan.

Tapahtuman ensimmäisinä päivinä nähtävä, neljästä itsenäisestä osasta koostuva Moving Pieces vie katsojat opastetulle kierrokselle eri puolille kaupungin keskustaa.

Ensi kesän tapahtumassa nostetaan esille tanssin kohtaamispintoja eri taidemuotojen kanssa ja teemana on lähteä ulos teatteritiloista.

Uusi taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku toivoo festivaalin tuovan uusia näköaloja tanssiin taidemuotona ja murtavan yllättävillä teoksilla ennakko-oletuksia.

– Tulevan kesän ohjelmistossa korostuu monitaiteisuus, kun tanssi limittyy erottamattomaksi osaksi eri taidemuotoja ja löytää ilmaisun uusia kielia, kuvailee Lehtopolku tulevan kesän ohjelmistoa tapahtuman tiedotteessa.

Toinen tapahtumassa nähtävä ranskalaisteos on Aurélien Boryn esitysinstallaatio Corps Noir.

Kotimaisista taiteilijoista festivaaleilla nähdään Iiro Näkki, jonka teoksen [frames] kerrotaan yhdistävän perinteistä ja uuden sukupolven tekijyyttä hienovireisessä ja hengästyttävässä koreografiassa.

Toiminnanjohtaja Anna Pitkänen kertoo tiedotteessa tapahtuman kehittyvän ja muuttuvan kunkin taiteellisen johtajan tuomien avausten myötä.

– Nyt olemme lähdössä kauteen, jossa raja-aidat eri taidemuotojen välillä hämärtyvät. Olemme uuden kynnyksellä, sanoo Pitkänen.

Enemmistö suomalaisista katsoo, että kuntatyöntekijöistä erityisesti sairaanhoitajat, lastenhoitajat ja siivoojat ansaitsisivat palkankorotuksen. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksessa yli puolet nostaisi näiden kolmen ammattiryhmän palkkoja seuraavalla tulokierroksella.

Eniten tukea annettiin sairaanhoitajien palkankorotustoiveille. 63 prosenttia vastanneista toivoi heille korkeampia palkkoja. Lastenhoitajien palkkoja nostaisi 57 ja siivoojien 54 prosenttia vastaajista.

Kyselyn perusteella hoitoalan liittojen pyrkimys nostaa sairaanhoitajien ja perushoitajien palkkoja kymmenvuotisella ohjelmalla saa ainakin periaatteellista kannatusta kansalaisilta. Kysymyksenasettelussa ei tosin viitattu suoraan liittojen asettamaan tavoitteeseen, että hoitajien palkkoja nostettaisiin ohjelman myötä vuosittain 1,8 prosenttiyksikköä enemmän kuin miesvaltaisilla aloilla.

Hoitajien ja siivoojien palkankorotuksia kannattaa nyt useampi vastaaja kuin keväällä 2016 tehdyssä kyselyssä.

Moni vastaaja halusi nostaa myös opettajien ja palomiesten palkkoja. Luokanopettajien palkkoja korottaisi 43 prosenttia vastaajista ja palomiesten 42 prosenttia.

Vasemmalla tukea palkkojen nostolle

Vastanneista lähes puolet haluaisi sitä vastoin alentaa kunnan- ja kaupunginjohtajien palkkoja. Tätä mieltä oli 48 prosenttia vastaajista. Toimistotyöntekijöiden, terveyskeskuslääkärien ja kiinteistönhuoltajien palkat haluttiin pääosin jättää ennalleen.

Vastaajien puoluekannat näkyvät mielipiteissä. Etenkin vasemmistoliiton, SDP:n ja vihreiden kannattajat soisivat monille kuntatyöntekijöille paremmat palkat. Kokoomuksen, perussuomalaisten ja keskustan kannattajat ovat varauksellisempia.

Kansalaisten näkemyksiä kunta-alan palkoista selvitti Kantar TNS. Haastatteluja tehtiin joulukuun alussa yhteensä vajaat 1 100, ja tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttia suuntaansa.

Lue myös:

Kiista kuntien palkoista alkaa toden teolla – Lastenhoitajan murheina kiky ja palkkakuoppa: "Kaikki eivät pääse edes 2 000 euroon"

Kunta-alan tes-keväästä tulossa repivä – vastakkain palkkakuopan täyttämistä vaativat työntekijät ja rahaton kuntatyönantaja

Oletko nähnyt häntä? Kaduille ilmestyneet katoamisilmoitukset pistävät pohtimaan, häviävätkö maamme sairaanhoitajat

Musiikkineuvos Klaus Järvinen on kuollut, kertoo hänen tyttärensä Päivi Järvinen Ylelle.

Klaus Järvinen kuoli Malmin sairaalassa perjantai-iltana. Hän oli 83-vuotias.

Järvinen oli ammatiltaan muusikko ja musiikkipedagogi, ja hänen pääsoittimensa oli klarinetti. Hän perusti Oulunkylän Pop & Jazz -opiston vaimonsa Seija Järvisen kanssa vuonna 1971. Opistosta tuli myöhemmin Pop & Jazz Konservatorio.

Järvinen jäi eläkkeelle Pop & Jazz Konservatorion rehtorin virasta vuonna 2000.

Järvinen tuli suurelle yleisölle tunnetuksi Levyraati-ohjelman "Klasuna". Hän toimi ohjelman vakituisena tuomarina vuosina 1976–1989. Legendaarisessa musiikkiohjelmassa vakituisista ja vaihtuvista tuomareista koostuva raati arvioi valikoiman musiikkikappaleita pisteyttämällä ja antamalla sanallisen arvion.

Järvinen oli tunnettu ankarana kriitikkona, jolta huippupisteet olivat tiukassa. Hän kuitenkin kertoi pystyneensä Levyraadin avulla korostamaan päättäjille musiikkikoulutuksen tärkeyttä.

Järvinen sai useita tunnustuksia työstään musiikkikasvatuksen ja kevyen musiikin koulutuksen parissa. Hän sai säveltaiteen valtionpalkinnon 1986, taiteen keskustoimikunnan valtionpalkinnon 1999 ja Tanner-säätiön palkinnon. Vuonna 2015 Järviset saivat Uudenmaan kulttuurirahaston palkinnon elämäntyöstä musiikkikasvattajina.

Musiikki vei mennessään jo nuorena

Järvinen syntyi Pohjois-Pirkkalassa jouluaattona 1936. Hän uppoutui musiikkiin 11-vuotiaasta lähtien, kun hän pääsi silloisella asuinpaikkakunnallaan Lappeenrannassa työväenyhdistyksen soittokuntaan kapellimestari Toivo Pyörteen ohjaukseen ja sieltä muun muassa Pekka Kaarnan jazzyhtyeeseen.

Hän muutti Helsinkiin 23-vuotiaana ja pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemiaan. Opiskeluvuosina Järvinen soitti tanssiorkestereissa, bigbandeissa ja jazzyhtyeissä.

– Minulle kypsyi ajatus yleismuusikosta, joka voi soittaa mitä lajia tahansa, Järvinen kertoi STT:lle antamassaan 80-vuotishaastattelussa vuonna 2016.

Pedagogin ura alkoi Oulunkylän yhteiskoulun musiikinopettajana 1960-luvun alkupuolella. Hän alkoi vallankumouksellisesti soveltaa popmusiikkia kouluopetuksessa ja oli ensimmäinen, joka toi luokkaan rumpusetin sekä kitara- ja bassovahvistimen.

– Ei opettaminen ollut toissijainen valinta. Ammatti vain vei mukanaan, kun törmäsi lapsiin ja nuoriin, joilla oli hirveä hinku oppia musiikista, mutta joilta tavallaan puuttuivat aseet, Järvinen kertoi STT:lle vuonna 2011.

Koulun kylkeen perustettu Pop & Jazz -opisto laajeni, ja Klaus ja Seija opettivat päivät koulussa ja illat opistossa. Vuonna 1986 opistosta tuli virallisesti konservatorio.

80-vuotishaastattelussaan Järvinen kertoi myös, että eläkkeelle jääminen ja tahdin hidastaminen vauhdikkaiden vuosikymmenien jälkeen on tuntunut hieman hankalalta. Mutta onneksi hänellä oli vielä eebenpuinen klarinettinsa vuodelta 1962.

– Se, että saa soittaa, on suuri lahja kaikille. Vaikka olisi minkä tasoinen ja vaikka pystyisi tekemään sitä vain vähän.

Kuuntele Radio Suomen 80-vuotishaastattelu:

Radio Suomesta poimittuja: Klaus Järvinen: Musiikki on oljenkorteni

Katso Iltatähden haastatteluita vuodelta 1974:

Vuonna 1974 Iltatähti vaihtoi väriin ja Mikko Alataloon

Poikkeuksellisen leuto tammikuu on tuonut linnuille jo kevättä rintaan. Pöllöt ovat aloittaneet soidinhuutelun ja myös mustarastaat ovat virittäneet kevätlaulua, kertoo lintujen suojelu- ja harrastusjärjestö BirdLife Suomi.

Poikkeuksellisen aikaisessa on kuitenkin ollut Espoossa havaittu mustarastas, selviää BirdLife Suomen perjantaina julkaistusta lintutilanteesta.

Espoon mustarastas oli jo ehtinyt rakentanut pesän ja tällä viikolla munia siihen. Tavallisesti mustarastaan muninta alkaa huhtikuussa.

Suuria isokoskeloparvia ja satoja laulujoutsenia

Etelä- ja Länsi-Suomessa järvet ja merenlahdet ovat laajoilla alueilla jäättömiä, joten vesilintujakin on bongattu paljon.

BirdLife Suomen mukaan tammikuun ensimmäisellä viikolla ilmoitettiin havaintoja yhteensä lähes 50 000 isokoskelosta. Suurien isokoskeloparvien lisäksi sisämaassa viivyttelee satoja laulujoutsenia, järjestö lisää. Rannikolla ja saaristossa on puolestaan muun muassa runsaasti telkkiä, tukkasotkia ja uiveloita.

Erikoisempia talvehtivia vesilintuja ovat metsähanhi Lohjalla, tundrahanhi Siuntiossa ja lapasorsa Heinolassa. Pikku-uikkuja on havaittu kymmenkunta, ja jääkuikka on nähty Helsingissä, Uudessakaupungissa ja Eckerössä.

Kevätmuuttoa saa leudosta säästä huolimatta vielä odottaa, järjestö kertoo. Ensimmäiset muuttolinnut saapuvat Suomeen leutona talvena mahdollisesti jo helmikuussa.

Lue myös:

Korkeasaaren karhut eivät malttaneet käydä talviunille, vaan nuokkuivat istualtaan – lopulta kontiot kömpivät pesiinsä kuukauden myöhässä

Suosituissa Risto Räppääjä -elokuvissa lapsena näytellyt Samuel Shipway puhui vuodenvaihteessa julkaistussa artikkelissa avoimesti kokemastaan kiusaamisesta.

Shipway kertoi saamistaan vihaviesteistä ja Youtube-videosta, jossa häntä herjataan rajulla tavalla.

Vuosia vanha video oli tuolloin edelleen kaikkien nähtävissä. Shipwayn haastattelu sai myös herjavideon tehneen tubettajan katumapäälle.

Hän oli pyytänyt kiusaamista jo aiemmin anteeksi, mutta teki sen uudelleen. Keskustelun jälkeen video hävisi Youtubesta.

– Hän oli hyvin pahoillaan ja poisti videon omasta aloitteestaan. Toivotimme toisillemme hyvät jatkot, enkä kanna kaunaa hänelle, Shipway kertoo nyt.

Avoin puhe kannatti

Shipwayn haastattelu herätti ilmestyessään valtavasti huomiota. Kiusaamisen lisäksi Shipway kertoi Touretten oireyhtymästään ja siihen liittyvästä pakko-oireisesta häiriöstä.

Tupladiagnoosi, terapia ja lääkitys toivat hänelle itselleen helpotuksen. Sen jälkeen Shipway on puhunut asiasta avoimesti.

– Mietin pitkään, uskallanko kertoa sairaudestani julkisesti. Sain niin paljon kiittävää palautetta, että tiesin tehneeni oikein. En todella ole ainoa nuori, joka kamppailee mielenterveyden tai ulkonäköpaineiden kanssa. Siksi näistä asioista täytyy puhua enemmän, Shipway kertoi artikkelissa.

Hän kertoo nyt, että jutun julkaisemisen jälkeen myönteisen palautteen määrä on vain kasvanut.

– Esimerkiksi moni äiti on ottanut yhteyttä ja kertonut lukeneensa juttua yhdessä lapsensa kanssa, jolla on Touretten oireyhtymä. On ollut todella hienoa kuulla, että ihmiset pystyivät samastumaan siihen mitä kerroin.

Lue lisää:

Samuel Shipway joutui Risto Räppääjän roolista kiusatuksi ja Youtubessa vihan kohteeksi – vasta diagnoosit toivat rauhan

Rasistiset nettikirjoitukset päätyvät rikostutkintaan huomattavasti harvemmin kuin aiempina vuosina.

Syyttäjälle on tullut neljän viime vuoden aikana vireille yhteensä 227 rikosasiaa nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Viime vuonna juttujen määrä suorastaan romahti.

Kun vuonna 2018 syyttäjälle tuli vielä 76 rikosepäilyä, seuraavana vuonna saapuneiden asioiden määrä oli enää 31.

Yksi syy kehitykseen on se, että poliisi ei enää tutki netin vihapuherikoksia yhtä aktiivisesti kuin ennen. Vuonna 2017 poliisi sai korvamerkittyä rahoitusta muun muassa netin vihapuheita tutkivien poliisien palkkaamiseen.

Sen jälkeen rahoitusta ei ole tullut, ja toimintaa on pienennetty. Viime vuonna Poliisihallitus kertoi poliisin käyttävän vihapuheiden paljastamiseen ja tutkintaan enintään kymmenen ihmisen työpanoksen vuodessa.

– Näiden asioiden tutkinta vaatii omaa erityisosaamista. Ja jos niiden tutkinta hajautuu sellaisille poliiseille, jotka eivät ole asiaan perehtyneet, se voi vähentää saapuvien juttujen määrää, sanoo valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Poliisilla kiihottamisrikoksista kirjattujen ilmoitusten määrä laski selkeästi jo vuonna 2018. Sen sijaan viime vuonna määrä kääntyi taas nousuun.

"En oikein uskoisi siihen"

Kun epäillyn rikoksen nimikkeenä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan, sen syyteoikeus on valtakunnansyyttäjällä. Tällä järjestelyllä on pyritty muun muassa siihen, että ratkaisut olisivat yhdenmukaisia.

Mutta voiko juttujen väheneminen johtua yksinkertaisesti siitä, että ihmiset kirjoittaisivat jotakin ihmisryhmää uhkaavia, solvaavia tai panettelevia viestejä vähemmän kuin ennen?

– En oikein uskoisi siihen, kun kuitenkin monelta eri taholta kuulee, kuinka kovia jakolinjoja somessa otetaan ja miten siellä keskustellaan. Joten en usko, että tämä olisi ilmiönä vähentynyt – pikemminkin päinvastoin, Toiviainen sanoo.

Poliisihallituksen poliisitarkastaja Måns Enqvist on toiveikkaampi. Hän kertoo uskovansa, että aiheesta käyty vilkas julkinen keskustelu on voinut opettaa "vihankylväjille", missä rikoksen raja menee.

– Mutta kyllä viharyhmän alasajolla on ollut oma vaikutuksensa, kun aktiivinen paljastava toiminta on vähentynyt.

Alle puolet syyteharkinnoista johtaa tuomioon

Alle puolet syyttäjän pöydälle etenevistä kiihottamisrikoksista tuo tekijälleen tuomion. Vuosina 2015–2019 lopullisesti ratkaistuista jutuista 49 prosentissa nostettiin syytteet.

Kun kiihottamisesta kansanryhmää vastaan joutuu käräjille, seurauksena on ollut viime vuosina lähes poikkeuksetta sakot. Vain viidessä tapauksessa 78:sta syytteet on hylätty.

Toisin sanoen syyttäjä on vienyt epäselviä tapauksia käräjille vain harvoin. Niissä on päädytty jo aiemmin syyttämättäjättämispäätökseen tai esitutkinnan rajoittamiseen.

Suurin osa syyttäjän tutkimista tapauksista on ollut rasistia nettikirjoituksia. Viime vuosina kiihottamisena kansanryhmää vastaan on kuitenkin tutkittu myös ainakin yhtä tapausta, jossa epäilty oli liimannut juutalaisvastaisia tarroja naapurustoon. Siitä ei noussut syytettä.

Lain mukaan kiihottaminen kansanryhmää vastaan on jonkin ryhmän uhkaamista, panettelemista tai solvaamista esimerkiksi, rodun, ihonvärin, etnisen alkuperän, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Laissa tekotavaksi on määritelty viestin levittäminen yleisölle tai tai pitäminen saatavilla. Tuomio vaatii tahallisuutta.

Päivi Räsäsen rikostutkinnasta tullut palautevyöry yllätti

Kansanryhmää vastaan kiihottamisen kieltävä laki on ollut viime aikoina yksi eniten keskustelua herättäneistä Suomen laeista. Tähän vaikutti varsinkin kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) vanhasta pamflettikirjoituksesta syksyllä 2019 aloitettu esitutkinta.

Valtakunnansyyttäjä Toiviainen määräsi aloitettavaksi esitutkinnan Räsäsen kirjoituksesta, jonka Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004.

Aiemmin olen saanut hyvin asiallista kritiikkiä. Tämän keskustelun kohdalla se ryöpsähti ihan toisille luvuille. Raija Toiviainen

Moni ei ymmärtänyt ratkaisua, toiset suorastaan suuttuivat. Esimerkiksi entinen kansanedustaja James Hirvisaari kutsui Twitterissä "kaikki oikeamieliset psyykkaamaan Toiviaisen pois virastaan".

Toiviainen myöntää saaneensa Räsäsen tapauksesta palautetta "ehkä enemmän kuin mistään aikaisemmasta ratkaisusta". Osin palaute on ollut myös yllättävää.

– Aiemmin olen saanut hyvin asiallista ja rakentavaakin kritiikkiä. Tämän keskustelun kohdalla se ryöpsähti ihan toisille luvuille. Mutta se ei ole vaikuttanut oikeudelliseen harkintaani millään tavalla.

Syyteharkintaan menneiden rasististen nettikirjoitusten määrä romahti

Rasistiset nettikirjoitukset päätyvät rikostutkintaan huomattavasti harvemmin kuin aiempina vuosina. Syyttäjälle on tullut neljän viime vuoden aikana vireille yhteensä 227 rikosasiaa nimikkeellä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Viime vuonna juttujen määrä suorastaan romahti. Yksi syy kehitykseen on se, että poliisi ei enää tutki netin vihapuherikoksia yhtä aktiivisesti kuin ennen.

Mitä ajattelee presidentti Tarja Halonen Venäjän valtapelistä?

Presidentti Tarja Halonen saapuu TV1:n Ykkösaamun vieraaksi lauantaiaamuna. Lähetyksessä nousevat esiin muun muassa yllättävä pääministerin vaihdos Venäjällä ja Lähi-idän kärjistynyt tilanne. Suomen ensimmäisen naispresidentin kanssa keskustellaan myös naisten asemasta Suomen poliittisen vallan huipulla. Ykkösaamun suora lähetys alkaa TV1:ssä ja Yle Areenassa kello 10.05.

Laastari täyttää 100 vuotta – Mahtavasta keksinnöstä saamme kiittää rouva Dicksonia, joka oli kömpelö keittiössä

Haava sormessa kuulostaa nykyään yksinkertaiselta pikkujutulta, mutta se ei ollut sitä yli sata vuotta sitten. Aikana, jolloin käsiä ei pesty eikä antibiootteja ollut, tulehtunut haava oli kauhea asia. Ensimmäinen haavalaastari oli Earle Dicksonin kehittämä Band-Aid. Laastari syntyi, koska Dicksonin vaimolla oli taipumusta viiltää sormiaan veitsellä.

Kiinassa lisää tuntemattomia virustartuntoja – Useat maat aloittaneet tartunta-alueelta tulevien terveystarkastukset lentokentillä

Kiinassa on todettu lisää tuntemattomia virustartuntoja, viranomaiset kertovat. Neljä uutta tartuntaa on vahvistettu Wuhanin alueella.

Kiinan viranomaisten mukaan vahvistettuja tartuntoja on nyt noin 50. Kansainväliset tartuntatautien asiantuntijat arvioivat, että sairastuneiden todellinen määrä on huomattavasti korkeampi, jopa 1 700.

"Kaikki luulevat, että olen tavallinen maajussi mutta oikeasti ajan Bemarilla" – Kiinan kuumimmat sometähdet striimaavat nyt pellon laidalta

Kiinan Tiktok-versiossa voi käydä verkkokauppaa ja rikastua puhumalla vaikka passionhedelmistä. Zheng Zhihong tekee juuri niin. Hän on itseoppinut hedelmätarhuri ja jonkin sortin somejulkkis, jonka hedelmänviljelyyn keskittyvää Douyin-livestriimin seuraajia on 65 000. Somemenestys on mullistanut hänen elämänsä.

Pohjoisessa monin paikoin huono ajokeli

Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa on tänään paikoin huono ajokeli runsaan lumisateen takia. Lunta voi sataa joillain alueilla jopa 20 senttimetriä. Lämpötila vaihtelee yhden plusasteen ja kahdeksan pakkasasteen välillä. Pohjoisemmassa voi olla pakkasta jopa 20 astetta.

Pohjois-Lapissa on tänään poutaa ja osittain selkeää ja pakkanen voi kiristyä jopa 30 asteeseen. Maan etelä- ja keskiosassa on pilvistä, utuista ja varsinkin keskiosassa maata sataa vettä tai räntää. Lämpöasteita on nollasta kuuteen asteeseen.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Elisan talokohtaisiin laajakaistoihin lisänopeutta tarjonneet puhelinmyyjät ovat järjestelmällisesti valehdelleet asiakkailleen.

– On kerrottu asiakkaille, että lähiympäristöstä on tullut asiakaspalautetta huonosta laajakaistatoimivuudesta ja käytetty sitä myyntipuheessa. On yritetty näin myydä nopeampaa yhteyttä, sanoo Elisan palvelujohtaja Jukka Lehto.

Todellisuudessa valituksia ei ole tullut ja hidasteluväitteet ovat olleet keksittyjä.

Lehto myöntää asiasta ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien haastattelussa valehtelun ja pyytää tekoa anteeksi.

– Suomeksi sanottuna myyjä on valehdellut. Ei siitä pääse mihinkään. Olemme toimineet väärin ja käsi pystyyn, Lehto sanoo Ilta-Sanomille.

Elisan tytäryhtiön myyjiä – lankaan menneitä "mieluummin kymmeniä kuin satoja"

Valehteluun syyllistyneet myyjät ovat Elisan kokonaan omistaman Enia Oy:n palveluksessa ja puhelinmyyntiä on tehty Pohjois-Suomen myyntiyksiköstä koko Suomen alueelle.

– Yksi myyjä on keksinyt tällaisen ja se on levinnyt lähipiiriin, viidelle, maksimissaan kymmenelle myyjälle, Lehto kertoo.

Ilta-Sanomien mukaan myyntipuheissa valehtelu on jatkunut vuoden ja asiaa alettiin selvittää vasta lehden nostettua se esille.

Elisan Lehdon mukaan valheellisen myyntipuheen nielleitä asiakkaita on "mieluummin kymmeniä kuin satoja".

Elisa aikoo käydä läpi kaikki myyntiin liittyvät nauhat.

– Analysoimme tilanteen tarkasti ja otamme virheistä opiksi sekä teemme korjaavat toimenpiteet näihin puhelinmyyntitilanteisiin.

Lehto kertoo, että ansaan langenneilla asiakkailla on mahdollisuus saada rahansa takaisin. Hänen mukaansa hintaero liittymien välillä on muutamia euroja kuukaudessa.

Juttua päivitetty 18.1. klo 12.20 Lisätty Jukka Lehdon Ylelle antamat kommentit.

Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa sekä Etelä- ja Keski-Lapissa on tänään paikoin huono ajokeli runsaan lumisateen takia.

Lunta voi sataa joillakin alueilla jopa 20 senttimetriä.

Samaan aikaan lämpötila alueella vaihtelee yhden plusasteen ja kahdeksan pakkasasteen välillä, joten tiet voivat olla jäisen liukkaita.

Pohjoisemmassa voi olla pakkasta jopa 20 astetta. Pohjois-Lapissa on tänään poutaa ja osittain selkeää ja pakkanen voi kiristyä jopa 30 asteeseen.

Maan etelä- ja keskiosassa on pilvistä, utuista ja varsinkin keskiosassa maata sataa vettä tai räntää. Lämpöasteita on nollasta kuuteen asteeseen.

Hampurilaisketju Hesburgerin perustaja Heikki Salmela vakuuttaa, että hänestä on tullut oikeasti jonkinmoinen ympäristöaktivisti. Herätyksen hän kertoo saaneensa työn myötä.

– En aluksi oikein ymmärtänytkään, että olisin niin kovin paljon luonnosta kiinnostunut. Se lähti luonnostaan siitä, että yritimme tehdä taloudellisesti asioita, ja säästää esimerkiksi energiaa, sanoo Salmela.

Omien sanojensa mukaan hänellä on ollut "joku uskomaton vimma" kirjoittaa ympäristöasioista muun muassa Facebookissa. Ei liene yllätys, että läheskään kaikki eivät ole purematta nielleet Salmelan teesejä.

Heikki Salmela kiertää kysymyksen siitä, onko omatunto alkanut kolkuttaa.

– Menneet on menneitä, ja nyt pitäisi nähdä elämä eteenpäin ja mitä voisimme tehdä.

Esimerkillisyys voi poikia uutta bisnestä

73-vuotias Heikki Salmela sanoo nähneensä luonnon tuhoutumisen, ymmärtämättä sitä aikoinaan itsekään.

Hän on usein kertonut tarinaa, kuinka pikkupoikana näki ahventen uiskentelevan kymmenen metrin syvyydessä Airistolla. Nyt Turun edustan merenselällä näkee hädin tuskin viiden sentin syvyyteen.

– Meidän pitäisi kaikkien nyt ymmärtää, että olemme todellisten asioiden kanssa tekemisissä. Ei pidä kuitenkaan lähteä syyttelemään toinen toisiamme, yritetään vain tehdä asiat paremmin.

Hallituksen puheenjohtaja Heikki Salmela muistuttaa ketjun tehneen jo vuosia töitä esimerkiksi kierrätyksen tehostamisen eteen. Firman tuottamasta jätteestä on tehty niin työasuja kuin ravintolakalusteitakin.

– Tämä saattaa kuulostaa viherpesulta, mutta se ei taatusti ole sitä.

Uusissa tuotantolaitoksissa on haettu kestävän kehityksen mukaisia menetelmiä aurinkoenergiasta biologiseen vedenkäsittelyyn.

– Meillä on juuri valmistunut ympäristöystävällinen kalankasvatusyksikkö Riikaan, Latviaan. Tulemme osoittamaan, että pystymme kasvattamaan kalaa täysin ympäristöystävällisesti.

Salmela sanoo tavallaan ymmärtävänsä heitä, joiden mielestä on aivan sama, mitä pienessä Suomessa tehdään suurvaltojen saastuttaessa surutta. Se ei kuitenkaan hänestä ole kestävä argumentti.

– Meillä on Suomessa vähän sellainen fiilis, että ei se minun pissi mutta tuo naapurin kusi. Kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja mielestäni meidän pitäisi olla esimerkillisiä, mutta ei meidän pidä olla tyhmiä.

Esimerkillisyys voi poikia uutta liiketoimintaa, kun Suomessa kehitettyä ympäristöteknologiaa saadaan kaupaksi ulkomaille.

Kolme miljoonaa kiloa lihanomaisia tuotteita

Viime aikoina Hesburger on pitänyt esillä kysymystä, voiko hampurilaisketju luopua lihasta. Vastaus riippuu asiakkaista.

– Emme tule missään nimessä ohjaamaan ja pakottamaan ihmisiä luopumaan mistään. Meidän pitää myydä sellaisia tuotteita, joita asiakkaamme haluavat.

Tavoitteekseen ketju ilmoittaa, että vuonna 2030 puolet myydyistä suolaisista tuotteista, ranskanperunat poislukien, olisi lihattomia. Viime vuonna osuus oli noin kuusi prosenttia.

Heikki Salmelan mukaan taannoin toteutettu ensimmäinen vege-kampanja ylitti odotukset kolminkertaisesti. Toisaalta miestä on sosiaalisessa mediassa kutsuttu niin ilmastovouhottajaksi kuin oman bisneksensä tuhoavaksi toivottomaksi tomppeliksi.

Kaarinaan valmistuneen uuden tehtaan myötä vege-tuotteiden valikoima monipuolistuu ja tuotantomäärät moninkertaistuvat. Lihankorvikkeita valmistuu muun muassa härkäpapu-, herne-, soija- ja vehnäproteiinista.

Hes-Pron tehdas tuottaa "lihanomaisia" tuotteita kolme miljoonaa kiloa vuodessa. Siitä miljoona kiloa tulee Hesburgerin käyttöön, loput HKScanille. Yhtiöt kertoivat yhteistyökuviosta viime vuoden lopulla.

– Tähän asti lihattomat tuotteet ovat olleet hirveän kalliita, mutta nyt on päästy lähemmäs lihan hintaa. Se ei ole enää rahakysymys, sanoo Salmela.

Heikki Salmela kritisoi erilaisia tukijärjestelmiä ja ruoan hinnoittelua, jolla ei ole mitään tekemistä markkinatalouden kanssa. Itse 55 vuotta yrittäjänä toiminut Salmela huomauttaa viljelijöiden olevan suomalaisen yrittäjyyden perusta.

– Harmittaa viljelijöidemme puolesta, että maataloudesta on pitkälti tehty tukien kanssa eläjiä. Mielestäni se on yrittäjyyden kannalta nöyryyttävää. Heidän pitäisi saada tuotteistaan oikea hinta. Silloin on myös mielekästä tehdä hyviä tuotteita, ja ennen kaikkea ympäristöystävällisesti.

Viljelijöiden hän toivoisi hakevan kasvua uusista lajikkeista, jotta kotimaista raaka-ainetta riittäisi kasvipohjaisiin proteiinituotteisiin.

Tuotekehitys on jatkuva työsarka

Piakkoin lanseerattavan kasviproteiinipihvin tuotekehitys on ollut vuosia jatkunut ja miljoonia euroja sitonut prosessi.

Ensimmäiset kokeilut viime vuosikymmenen alkupuolella eivät olleet kovin rohkaisevia. Pihvit levisivät käsiin. Nyt tuote alkaa olla kasassa, mutta kehitystyö on jatkuvaa.

Heikki Salmela on ottanut vastaan Vegaanihaasteen eli viettänyt lihatonta tammikuuta. Kasviproteiinipihvit ovat haasteen aikana tulleet tutuiksi, jos eivät sitä ennen olleet.

– Ei voi sanoa, että ne olisivat sataprosenttisesti lihan makuisia tai oloisia. Mutta ovat ne lihansyöjälle oiva vaihtoehto. Kun pääsemme vielä eteenpäin raaka-aineen ja proteiinin tuntemuksessa, se on kova juttu, sanoo Salmela.

Kuukauden vegekuurilla pannu on tirissyt siihen tahtiin, että vaimo on toppuutellut toisinaan.

– Olen kotikeittiössämme näitä tuotoksia viimeisen kahdeksan vuoden aikana vääntänyt ja keitellyt, ja hän jo jossain mielessä väsyy keittiön siivoamiseen. Yritän kyllä siivota jälkeni, mutta en kuulemma tee sitä riittävän hyvin.

Heikki Salmela muistuttaa vielä kertaalleen, että kasvi- ja ympäristöintoilulla ei ole tarkoitus syyllistää lihansyöjiä.

– Taatusti kun vegekuurini on ohi, syön kunnon entrecôten melkein ensimmäisenä päivänä.

Lue lisää:

Ilmastonmuutos tiedostetaan hampurilaisketjuissakin – kasvisruokaan panostetaan, mutta asiakkaiden ehdoilla: "Myymme, mitä he haluavat"

Lillukanvarsia, sanoo Hesburger-mies mehupillin kieltämisestä – Heikki Salmela verottaisi raskaasti kaikkea saastuttavaa

Hesen tarina alkoi nakkikioskista

“Hyvät matkustajat, täällä kapteeni Esko Kaukiainen. Olemme juuri päässeet ilmaan Seutulasta. Nousemme nyt matkalentokorkeuteen, joka on tällä Málagan lennolla 3 000 metriä. Kohteessa paistaa aurinko ja ihmiset ovat iloisella mielellä. Lentoaika on 8 tuntia. Toivotan teille oikein hyvää matkaa.”

Esko Kaukiainen, 86, avaa silmänsä. Hän päättää ajatusmatkan ja kuulutuksen, jollaisia on kertonut matkustajille tuhansia kertoja. Lentokoneen ohjaamon, kirkkaana helottavan auringon ja pilvenhattaroiden sijaan edessä avautuu hänen oma olohuoneensa Tuusulassa. Kaukiainen ei ole istunut lentokoneen ohjaimissa vuosikymmeniin.

Tänä päivänä Espanjan aurinkoon lentää liki puolet lyhyemmässä ajassa kuin Kaukiaisen uran alkuaikoina, eikä matkustamossa käryä tupakka. Kyytikin on tasaisempaa ja Alppien yli voidaan lentää vaivatta. Muistot hymyilyttävät 1950-luvulla ensimmäiset matkustajalentonsa lentänyttä perämiestä, josta tuli myöhemmin kapteeni.

Suomalaisten lentomatkailun historia on suhteellisen lyhyt. Kaukiaisen uran alkutaipaleella sodan läpikäyneitä pohjoisen asukkaita vasta kannustettiin ihailemaan maailman ihmeitä. Nyt puhutaan, että suomalaistenkin tulisi vähentää lentomatkojaan. Viime vuonna ihmisten suihin vakiintui termi lentohäpeä, flygskam.

Silti matkustajamäärät kasvavat. Vuonna 2018 Finnair pääsi ennätykselliseen 13,3 miljoonaan matkustajaan. Se tarkoittaa 11 prosentin kasvua verrattuna aikaisempaan vuoteen. Ilmailumuseon mukaan vastaavia kasvulukuja nähtiin 1960- ja 1970-luvulla lentomatkustamisen voimakkaan yleistymisen vuosina.

Suomessa ilmailun kehittymisestä voidaan kiittää muun muassa Karhumäen veljeskatrasta. Keski-Suomen Multialta kotoisin olevat ja Jyväskylän Keljossa toimintansa aloittaneet Karhumäet rakensivat ensimmäisen lentokoneensa kotipirtissään. He olivat isossa roolissa ilmavoimien konekaluston huollossa sota-aikana ja myöhemmin lennättivät suomalaisia ympäri maailman.

Millaista lentäminen oli ennen sen arkipäiväistymistä? Miten matkustajalentoliikenteen pioneeriajan muistavat ne, jotka kuuluivat Karhumäki Airwaysin, myöhemmin Kar-Airin, miehistöön?

Lähtöselvitys on tehty. Ota mukava asento. Matkalla kohtaamme uutterat Karhumäen veljekset ja große lieben, suuren rakkauden. Lisäksi nautimme muutaman konjakkihömpsyn liikaa, ostamme neilikoita koko matkustamohenkilökunnalle, eikä onnettomuuksiltakaan vältytä. Tämä on lento historiaan ja takaisin.

Kesäöitä lentokonehallissa

Monet ilmailun käytössä olevat sovellutukset ja lentokoneen osat ovat saaneet alkunsa yksittäisten harrastajien kokeilujen tuloksena. Niin Karhumäetkin tekivät: yrittivät, erehtyivät ja sitten yrittivät vielä kerran kovempaa.

Niilo Karhumäen isä toivoi pojastaan pappia. Sen sijaan poika tähysi taivaalle. Hän unelmoi aivan oikealla lentokoneella kurvaamisesta korkeuksiin.

Kun Tampereella vietettiin 1919 teollisuuskaupungin valtauksen ensimmäistä muistopäivää, suojeluskuntalaisten joukossa seisonut Niilo Karhumäki karkasi paraatijoukoista katsellakseen lähistölle laskeutuneita lentokoneita.

Karhumäki oli kulkenut koko pienen ikänsä isänsä mukana maatalous-, puu- ja metallitöissä. Kotonaan Keljossa hän hankki kaiken mahdollisen kirjallisuuden ja painetut lehdet, jotka kertoivat ilmailusta. Kolme vuotta myöhemmin Niilo Karhumäki pääsi ilmailuvoimiin, muttei kuitenkaan lentokoneiden ja lentämisen pariin, kuten olisi halunnut. Kesäöinä hän istui lentohalleilla koneiden ohjaamoissa ja tutki niiden monimutkaista rakennetta.

Samoihin aikoihin Suomessa ryhdyttiin harjoittamaan säännöllistä lentoliikennettä ja alkunsa sai muun muassa myöhemmin valtion omistukseen siirtynyt Aero O/y, joka tunnetaan nykyisin nimellä Finnair. Sen ensimmäisenä toimintavuonna 1923 kuljetettiin 269 matkustajaa. Matka Helsingistä Berliiniin kesti tuolloin kokonaiset 24 tuntia virolaisen lentoyhtiön Aeronautin siivin.

Niilo Karhumäen lentounelma toteutui viimein vuonna 1924. Hän pääsi suojeluskuntalaisille järjestetylle reserviohjaajakurssille ja pääsi lentämään ensimmäisen yksinlentonsa. Kurssin päätteeksi hän rysäytti omin päin käyttämänsä Caudron C.60 -koneen järvenjäähän, muttei lannistunut, vaan päätti nöyränä korvata valtiolle ja Suomen ilmailulle aiheuttamansa vahingon.

Heti kotiin päästyään Karhumäki aloitti koneen rakentamisen Keljon talon pirtissä ja houkutteli veljensä Valton sekä muutaman ystävänsä rakennuspuuhiin. Perheen äiti Lyydi lahjoitti koneen siipimateriaaliksi lakanoita ja valmisti siipineulokset ompelukoneellaan. Isä katsoi vierestä ja piti huolen, ettei mokoman harrastuksen pariin aleta ennen auringonlaskua.

– Poikien isä, eli oma isoisäni, piti puuhastelua turhana. Talon työt oli tehtävä ensin ja sitten vasta sai hullutella, Niilo Karhumäen poika Pekka Karhumäki kertoo.

Kevättalvella 1925 päästiin koelentämään kotipirtissä valmistunutta yksipaikkaista urheilukonetta, nimeltään Karhu 1.

Alamäki ja Wrightin veljestenkin käyttämä vinssikatapultti saivat koneen kyllä ilmaan, mutta riemu kesti hetken – oikeastaan muutaman metrin verran, koska moottorin teho loppui kesken.

Vuosi testilennon jälkeen oli uuden yrityksen aika. Koneessa oli nyt Harley Davidsonin kahdeksanhevosvoimainen HD 24 FE -moottori Niilon suojeluskunnalta ostamasta moottoripyörästä. 25. maaliskuuta 1926 voitiin merkitä virallisesti Karhumäkien lentotoiminnan alkamispäiväksi.

Myöhemmin koneita rakennettiin lisää ja puurtaminen siirtyi pirtistä kanalaan. Karhu 2:lla lennettiin jo Jyväskylän kaupungin yllä ja Karhumäen poikien puuhastelua hulluna pitäneet ja sille naureskelleet saivat opetuksen. Keskisuomalainen kirjoitti toukokuussa 1927:

“Ja vappuna saivat kaupunkimme ja lähiseudun asukkaat nähdä sen ihmeen, että oman kylän poika lensi omatekoisella koneella liidellen juhlivan kaupungin yllä ja siten lisäten vappuriemua.”

– Alkuvaiheessa riskit olivat suuria. Ei ollut tietoa kaikista materiaaleista tai voimista, joita lentokoneeseen kohdistuu. Ahkeralla työllä ja opiskelulla sekä tiedon kerryttämisellä veljekset onnistuivat välttämään haaverit, Pekka Karhumäki sanoo.

Voimakkaasti kasvavan ilmailun vuoksi viranomaiset alkoivat valvoa 1920-luvun lopulla siviililentotoimintaa.

Veljesten toiminta laajeni ja muuttui yhä tavoitteellisemmaksi. Henkilökuntaa palkattiin, koneita rakennettiin lisää ja järjestettiin yleisölennätyksiä sekä ilmavalokuvausta. Verstaalla syntyi lentokoneiden osia: esimerkiksi kellukkeita Moth-lentokoneita varten. Koska rahat olivat vähissä, pajalla alettiin valmistaa myös veneitä.

Niilo Karhumäki alkoi opettaa lentämistä. Hänen ensimmäisestä oppilaastaan, neiti Helvi Marttilasta, tuli myöhemmin hänen puolisonsa sekä lastensa äiti. Helvi Marttila oli myös ensimmäinen lentokoulutuksensa aloittanut nainen Suomessa.

Liiketoiminnan voimistuttua perustettiin toiminimi Veljekset Karhumäki.

Elettiin kevättä 1938, kun sotamarsalkka Mannerheim karautti aikaisin aamulla seurueineen perheen pihapiiriin ja tahtoi nähdä veljesten verstaat ja lentohallin. Uhka sodasta konkretisoitui Suomessakin, ja puolustusvoimien lentokalustolle kaivattiin korjaajaa. Yhtiön tilaukset luvattiin kymmenkertaistaa ja vastaavasti veljesten piti etsiä maanpuolustuksellisesti turvallisempi paikka korjaamolle lentokentän yhteyteen. Veljekset suostuivat ja alkoivat rakentaa korjaamoa syrjäiselle paikalle Kuoreveden, nykyisen Jämsän, Halliin.

Ilmailunnälkäiset Karhumäet hankkivat sotien jälkeen lentoyhtiö Aerolta de Havilland D.H.89 A Dragon Rapide -matkustajakoneen ja alkoivat jälleen lennättää yleisöä ja tekivät tilauslentoja. Hiljalleen yhtiön konekanta alkoi jälleen kasvaa. Rapidet korvattiin kolmella uudella 14-paikkaisella Lodestar-koneella.

Niiden ansiosta Helsinki–Joensuu-reitti laajeni Jyväskylän kautta Vaasaan ja Pohjanlahden yli Ruotsin Sundsvalliin. Talven aikana reittiliikennettä ei harjoitettu. Yksityisen kilpailijan paine herätti myös valtionyhtiö Aeron, joka vaati, että Lodestareilla sai lennättää kerrallaan vain 12:ta matkustajaa, eikä koneeseen mahtuvaa maksimimäärää. Näin Karhumäkien hinnat pysyivät Aeroa korkeampina ja valtionyhtiö takasi porskuttavansa eteenpäin kilpailijaansa paremmin.

Vaikka veljekset Niilo ja Uuno Karhumäki eivät enää sotien jälkeen olleet halukkaita hyppäämään lentokoneen ohjaimiin, he halusivat tuoda jotain uutta ja raikasta kotimaisen ilmailun pariin.

Vähitellen tilauslentojen määränpäät olivat yhä kauempana. Koneilla lennettiin Ranskaan, Saksaan, Kreikkaan, Turkkiin, Afrikkaan ja Lähi-itään. Maailma oli auki jokaiselle mantereelle Etelämannerta lukuun ottamatta.

Lennot sujuivat hyvin ja matkustajat olivat tyytyväisiä, mutta kuljetuskapasiteetin vuoksi kannattavuus oli huononlainen.

Piti tehdä iso investointi: hankkia suurempi konetyyppi, joka tulisi viimein siivittämään Karhumäkien nimen koko kansan tietoisuuteen. Douglas DC-3 – kaikkien aikojen lentokone, jos aikalaisilta kysyy.

– 50-luvun lopulta alkaen moni suomalainen kävi ensimmäistä kertaa Euroopassa ja etelän lomakohteissa Karhumäki Airwaysin, myöhemmin Kar-Airin, siivin, Ilmailumuseon asiantuntija Tapio Juutinen pohjustaa.

Juutisen mukaan lentomatkat olivat tuolloin muistettavampia monestakin syystä. Eikä vähiten siksi, että tuon ajan koneissa oli todellinen lentämisen tuntu. Turbulenssin tullen kolisi, tärisi ja paukkui.

– Karhumäet lensivät Espanjan lomakohteisiinkin paineistamattomilla mäntämoottorikoneilla, kuten DC-3:lla. Kun lähdettiin Helsingistä liikkeelle, saattoi mennä lähemmäs vuorokausi muutaman välilaskupaikan myötä, että päästiin kohteisiin. Monesti siellä oltiin myös pidempi aika, hän huomauttaa.

Lentoemäntien tulikoe ja venäläinen uimakoulu

Hyvät matkustajat. Olemme juuri saapuneet Vantaalle kerrostaloasunnon sohvalle. Aloitamme nyt kahvitarjoilun. Samalla pääsemme kuulemaan hyvin yksityiskohtaista tietoa matkustamon henkilökunnan työskentelystä 1950- ja 1960-luvuilla.

Albumin välistä tipahtaa kuivettunut neilikka. Leena Laitinen, 85, ja Nina Hackman, 83, kumartuvat molemmat nostamaan kukkaa matolta ja hymyilevät toisilleen veikeästi.

– Aina Mallorcan-lennolla landattiin Nizzaan. Sieltä lähtiessä ostimme ämpärillisen neilikoita, jotka maksoivat suunnilleen viisi markkaa. Kotiin tultuamme jakelimme niitä kaikille. Ne olivat ihania, Laitinen sanoo.

Laitinen ja Hackman aloittivat molemmat lentoemännän työnsä Kar-Airilla 1950-luvun lopussa, Laitinen vuonna 1956 ja Hackman kaksi vuotta myöhemmin.

Leena Laitinen osallistui ensimmäiselle Kar-Airin järjestämälle isolle lentoemäntäkurssille, josta ilmoitettiin sanomalehdessä. Laitinen päätti kokeilla onneaan – olihan hän terve, kielitaitoinen ja palveluhenkinen, kuten vaatimukset kuuluivat.

Kokelaiden oli läpäistävä mitä erilaisempia koettelemuksia kunnialla. Suomen puolustusvoimien entisessä keskussotilassairaalassa Tilkassa järjestetyssä lääkärintarkastuksessa Leena Laitinen pistettiin istumaan penkkiin, jota pyöritettiin hurjaa vauhtia.

– Katsoivat, kuis selviämme siitä. Ei minulla ollut mitään hämminkiä, mutta joukostamme yksi ei päässyt jatkoon. Häntä pyörrytti niin hirveästi. Laitinen muistelee.

Kurssilla tutustuttiin myös Helsinki-Vantaan, silloisen Seutulan, ympäristöön sekä tietenkin lentämiseen. Moni tuleva lentoemäntä pääsi ensimmäistä kertaa lentokoneeseen.

– Se oli kauhean jännää. En ollut koskaan ollut lentokoneessa aikaisemmin. DC-3:ssa oli vain muutama penkki ja konetta vavisutti valtava tärinä. Meillä oli kolme opettajaa, jotka kouluttivat meitä. Varsinaisen kurssin jälkeen päälentoemäntä Marjatta Mänttäri ohjasi meitä lennoilla seuraavat pari kuukautta, Laitinen muistelee.

Uusia lentoemäntiä kaivattiin vuonna 1958 kipeästi. Hackmanin kohdalla lentoemäntäkurssi oli kuin venäläinen uimakoulu.

– Melkein nolottaa sanoa, etten minä opiskellut juuri mitään. Se oli ihan käytännön opiskelua, Hackman kertoo nauraen.

Yhden tärkeän neuvon hän sai kuitenkin mukaansa:

– Eniten painotettiin, että kyseessä on palveluammatti ja asiakkaita täytyy kohdella hyvin. Aina täytyi muistaa, että ulkomailla edustaa Suomea.

Aluksi naiset työskentelivät Suomen sisäisillä reittilennoilla ja hiljalleen myös ulkomaille lentämisestä tuli tavallista.

Vuonna 1957 Kar-Air mainosti järjestämiään Espanjan-matkoja lehdissä. Costa Bravaan pääsi 13–14 päiväksi halvimmillaan 92 000 markalla ja Andalusiaan 15–19 päiväksi 120 000 markalla.

Nykyrahassa Costa Bravan -matka maksaisi noin 2 500 euroa (Tilastokeskus).

Matkan hintaan sisältyivät myös majoitus, ateriat sekä opastus. Vielä silloin matkustajat piti lentää Gibraltarin lentokentälle, josta siirryttiin autoilla Aurinkorannikon kohteisiin, muun muassa Torremolinoksen kuuluun hotelliin el Pinariin.

Espanjan Aurinkorannikon matkailun edistämiseksi tietä raivasi tiedustelueversti Reino Hallamaa, joka oli muuttanut Espanjaan jo 40-luvulla. Hän tunsi seudun ja sen hotellit perin pohjin. Hallamaa oli Karhumäen veljesten hyvä ystävä.

Suomalaiskoneen miehistö otti vastaan espanjalaisten juhlahumun

Varsinaisesti pakettimatkojen myynti alkoi kuitenkin vasta vuonna 1959. Silloin matkoja tarjottiin keskitetysti Zermattiin Sveitsiin, Cattolicaan Italiaan sekä Espanjan Palma de Mallorcalle, Torremolinokseen ja Málagaan.

Málagan entinen sotilaslentokenttä avattiin kansainvälisen matkustajalentoliikenteen käyttöön vasta samana vuonna, 20. lokakuuta. Helsingistä Hampurin ja Marseillen kautta Espanjaan lentänyt Kar-Airin Convair oli ensimmäinen kentälle laskeutunut lentokone. Sen miehistö sai ottaa vastaan juhlallisuudet, jotka oli tarkoitettu seuraavana laskeutuneelle espanjalaiskoneelle. Seremoniaa sai todistaa myös nuori lentoemäntä Leena Laitinen.

Kabiinin tarvikkeiden, muun muassa lennolla tarjoiltavien voileipien, kahvin, teen ja myytävien alkoholijuomien pakkaaminen, tarjoileminen, myyminen ja laskeminen kuuluivat lentoemännän tehtäviin.

– Tarjottimet piti konstruoida siinä pienessä pantryssa, eli ruokakomerossa, ja kuljettaa sujuvasti asiakkaalle, Laitinen muistelee.

– Olivat oikein ihania ne voileivät, jotka tulivat sellaisissa lodjuissa. Matkustajat olivat hirveän tyytyväisiä. Tukholmassa etenkin lohileivät olivat aivan taivaallisia. Lennon jälkeen niitä ahmi miehistökin! Hän jatkaa nauraen.

Hackman muistaa, kuinka matkustajat saapuivat koneisiin monesti juhlatamineissaan. Lentäminen oli ainutlaatuinen tilaisuus.

– Varsinkin pohjoisesta tulevat tunnisti hienosta pukeutumisesta. Siellä ei silloin vielä samaan tapaan matkustettu kuin Helsingin seudulla.

Lentoemännät toimivat matkustajille myös matkailun asiantuntijoina.

– Meiltä kyseltiin kohdemaasta ja miten siellä käyttäydytään, jos oli vähänkään eksoottisempi paikka, Hackman sanoo.

Ja kyllä, matkustamossa sai avata lentoemännän myymän sopuhintaisen littanan viski- tai konjakkipullon.

– Joskus kävi niinkin, että joku sanoi seitsemältä aamulla: “neiti, tuokaa minulle kolme konjakkipulloa”. Piti todeta, ettei minulla ole mahdollisuutta antaa sitä määrää, koska kaikille halukkaille pitää riittää. Mikä pettymys siitä tulikaan, Laitinen kertoo.

– Siihen aikaan ihmiset eivät olleet tottuneita alkoholin käyttöön. Joskus, hyvin harvoin, koneessa juotiin ja ryypättiin vähän liikaakin. Matkustajia piti jättää välilaskussa pois, kun alkoivat rähistä. Vuosien varrella tilanne parani, Hackman jatkaa.

Koneessa myytiin ja poltettiin myös tupakkaa luvan kanssa. Leena Laitisen piti napata puolisen vuotta pahoinvointipillereitä työvuoroon lähtiessään tottuakseen katkun täyttämään tilaan.

Naiset tutkailevat albumin sivuja ja pysähtyvät tuon tuosta muistelemaan uransa merkkitapahtumia. Vuosien varrella tuli uusia koneitakin. DC-3:t vaihtuivat DC-6-koneisiin ja yhtiö omisti myös Convair Metropolitaneja.

Eniten heitä ilahduttavat muistot ihmisistä: kapteeneista, perämiehistä, pursereista ja mekaanikoista.

– Ihania kaikki! Olimme kuin pieni perhe. Kaikki tunsivat toisensa. Varsinkin mekaanikkojen ja perämiesten kanssa olimme tiiviisti samaa porukkaa. Meistä pidettiin niin hyvää huolta, Laitinen kiittelee.

Matkustamotyö on kokenut valtavan muutoksen. Joissakin tapauksissa lentohenkilökunta jäi vielä 1960-luvulla matkustajat lomalle tuotuaan kohteeseen päiväksi tai useammaksi, jos takaisin ei ollut kiire. Lentoemännät saattoivat auttaa suomalaisia muun muassa hotelliin kirjautumisessa.

Ilmailumuseon kokoelma-amanuenssi Tapio Juutinen tunnistaa ilmiön. Organisaatioiden koot ovat hiljalleen kasvaneet ja matkustamohenkilökunnan hankintaa on ulkoistettu. Vielä 60 vuotta sitten lentoemäntiä ja lentäjiä oli vähemmän ja porukka oli tiiviimpi.

– He olivat 50- ja 60-luvuilla vielä matkustajaseurueen mukana määränpäässä. Se oli sitä aikaa, kun kaupallinen tehokkuus ei ollut iskenyt henkilöstöpuolelle, Juutinen kertoo.

Ohjaimissa ilman autopilottia

Huomio, huomio! Ennen kuin aloitamme laskeutumisvalmistelut, päästämme ääneen vielä koneen kapteenin, jolla on kokemusta ja ulkomailtakin hankittua koulutusta monenlaisista konetyypeistä. Esko Kaukiainen on kohdannut urallaan monenlaisia tilanteita.

Skugiainen! Lentoemännät innostuvat tunnistaessaan lukuisten kuvien joukosta nuoren Esko Kaukiaisen.

Monen muun sotilaslentäjän koulutuksen saaneen tapaan Kaukiainen aloitti varsinaisen matkustajalentouransa Karhumäki Airwaysissä. Vuosi oli 1958. Hän oli saanut juuri läpi Finnairin perämieskoulutuksen.

– Loppujen lopuksi puolet kurssista rekrytoitiin Kar-Airille, Finnairin työtilanne oli niin huono, Kaukiainen kertoo.

Yhtiön palvelukseen saavuttuaan hän kuului DC-3:n miehistöön perämiehenä.

– Kolmosen lentäminen muistutti hieman sotilaslentämistä. Konetta lennettiin käsin, ei ollut autopilottia. Moottorit ja potkurit pitivät melua, eikä mitään turhia äänieristeitä ollut. Siihen aikaan ei käytetty juurikaan kuulokkeita, ja sen huomaa nyt myöhemmin, Kaukiainen sanoo.

Vielä tuolloin ulkomaille tähtääviä tilauslentoja varten oli selvitettävä reittimajakoiden, lentokenttien ja varakenttien sijainnit. Oli oltava perillä myös kenttien varustuksesta, radiotaajuuksista ja lähestymismenetelmistä. Polttoainekin laskettiin tarkkaan.

– On kallista kuljettaa hirveää määrää polttoainetta turhaan. Suunnittelimme niin, että polttoaine riitti määränpäähän, siitä varakentälle ja määrätty reservi täytyi olla aina, jos jotain ongelmaa tuli, Kaukiainen kertoo.

Keihänen minkkiturkissaan

Seuramatkat alkoivat olla 1960-luvulla loppuunmyytyjä. Lentoyhtiöt halusivat lentää entistä pidemmälle. Kar-Air investoi DC-6-koneisiin vuonna 1961. Hankintojen myötä tarvittiin lentosuunnistajia. Pätevyys löytyi ainoastaan yhden suomalaislentäjän, Kar-Airin Olli Mäkisen, taskusta. Navigaattoreita oli koulutettava lisää.

– Minäkin osallistuin kurssille ja sain navigaatiolupakirjan nro. 7. Navigaatiokokemusta kertyi noin 900 tuntia, Kaukiainen sanoo.

Uudet koneet mahdollistivat pidemmät lentomatkat. Kar-Air lensi DC-6:lla ensimmäisenä suomalaislentoyhtiönä Atlantin yli.

– Tästä välimerelle DC-6:lla kesti noin kahdeksan tuntia ja usein sieltä lennettiin vielä takaisin. 16 tuntia oli maksimityöaika, jota siihen aikaan lennettiin yhdellä miehistöllä. Pidemmille lennoille lisättiin miehistöä, Kaukiainen muistelee.

1963 taloudelliset vaikeudet piinasivat yhtiötä, kun kaksi Kar-Airin Convair-konetta vaurioituivat lentoturmissa. Silloin Aero osti enemmistön yhtiön osakkeista.

Tilauslennot tekivät edelleen kauppansa. Yhtiö erikoistuikin varsinkin pitkiin tilauslentoihin. Vuonna 1964 keskisuomalaisten veljesten lentoyhtiön koneella lennettiin ensimmäinen suomalaisen matkustajakoneen suorittama lento maailman ympäri. Matkustajana oli 72 luonnontieteiden lehtoria.

Seuraavana vuonna yhtiö kiidätti presidentti Urho Kaleva Kekkosen puolisoineen valtiovierailulle Intiaan.

Amerikan-lennoista tuli tavallisia myös lentokapteeni Esko Kaukiaiselle.

Kar-Airin toiminta laajeni matkustajalentoliikenteen ohella 1970-luvulla monentyyppiseen lentotyöhön ja muun muassa Piper-koneiden maahantuontiin.

Vuosikymmenen aikana matkailusta tuli koko kansan huvia. Ilmailumuseon kokoelma-amanuenssi Tapio Juutinen huomauttaa, että vuonna 1973 uudistunut vuosilomalaki toi lisää vapaa-aikaa ihmisille. Suihkukoneaikaan päästäessä matkustaminen oli entistä mukavampaa. Muutamassa tunnissa päästiin Euroopan kohteisiin.

– Suomalainen rantalomailu yleistyi käytännössä vasta 1970-luvulla. Suuret ikäluokat ovat olleet ensimmäinen ikäpolvi, joka on kasvanut sisään biitsillä makoiluun. 1950–1960-luvuilla pyörittiin vielä paljon Euroopan kaupunkikohteissa ja käytiin katsomassa kulttuuria.

Vuosikymmen muistetaan myös siitä, kuinka matkailumoguli Kalevi Keihänen marssi valtaamaan Suomen matkailukenttää minkkiturkissaan ja vei suomalaiset halvalla seuramatkoille etelään. Iskulause kuului: Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!

Vuonna 1971 Keihäsmatkat kasvoi Suomen suurimmaksi seuramatkojen järjestäjäksi ja vuotta myöhemmin Keihänen pisti pystyyn oman liikennelentoyhtiön, Sperairin.

Kihniöläisen Keihäsen aikaan palataan pian alkavassa Ruudun alkuperäissarjassa Keihäsmatkat, jota on kuvattu myös Ilmailumuseossa.

Kar-Airkin sai ensimmäisen suihkukoneensa vuonna 1971. Omat seuramatkat lakkautettiin kaksi vuotta myöhemmin ja pian myös Keihäsmatkat ajautui konkurssiin.

Kar-Airin tilauslennoilla kuljetettujen matkustajien määrä oli 101 022 ja kotimaisilla lentoreiteillä 71 549 matkustajaa. Yhtiö lensi vielä reitti- ja tilauslentoja sekä teki malminetsintää ja ilmavalokuvausta.

1980-luvulla saatuaan ensimmäisen Airbus-koneensa Kar-Air lensi taas ahkerasti lomalentoja muun muassa Kanarian kohteisiin, Rodokselle. Myös vanhaa tuttua aurinkoreittiä pääsi matkustamaan neljässä tunnissa ilman välilaskuja Costa del Solille. Matkoja mainostettiin nimellä “Toivelomat”.

Vuonna 1996 yhtiön taru päättyi kokonaan, kun Kar-Air sulautettiin Finnairiin.

Que sera, sera!

Kaukiainen ehti olla yhtiön palveluksessa yhteensä 17 vuotta ja lensi vielä Finnairille siirryttyäänkin Kar-Airin rahti- ja tilauslentoja. Vuonna 2014 hän kertoi Helsingin Sanomille tapauksesta, joka pysäytti. Ohjus oli osua Finnairin koneeseen 1987. Kaukiaisen ohjaaman koneen täystuho oli 20 sekunnin päässä.

Aihe on jälleen ajankohtainen. Kaksi Iranin ampumaa ohjusta osui ukrainalaiskoneeseen tammikuussa 2020 ja 176 matkustajaa kuoli.

Leena Laitinen päätti hieman yli kolme vuotta lentoemännän työtä tehtyään lähteä kosmetologikouluun Saksaan. Suomeen palattuaan hän työskenteli jonkin aikaa Finlanticilla ja sitten tanskalaisen lentoyhtiön palveluksessa.

Nina Hackmanin ura lentoemäntänä sai perinteisen päätöksen. Hän meni naimisiin ja tuli äidiksi. Hänen uransa jatkui matkailualalla.

Kukaan heistä ei vaihtaisi kokemustaan pois.

– Niistä ajoista on ihanat muistot, vaikka se oli kovaa työtä. Meidän piti tehdä niin paljon itse sellaista, mitä tänä päivänä ei onneksi tarvitse, Leena Laitinen sanoo.

Koko kolmikon suurin matkustusinto loppui työvuosien tultua täyteen. He ovat kuitenkin seuranneet ilmailualasta käytävää keskustelua.

Vaikka Ilmailumuseon kokoelma pohjautuu tekniikkaan, nyt talteen halutaan ammentaa erityisesti ihmisten muistoja ja kokemuksia lentotekniikan käyttäjinä. Viime vuonna museo kartoitti matkustamotyön perinnettä.

– Siihen yhdistettiin myös matkustamovirkapukujen läpikäynti, tallentaminen, kerääminen ja digitointi. Tulevan kevään aikana virkapukuja viedään Finna-järjestelmään, jonne on kerätty paljon kotimaista ilmailuhistoriaa. Sieltä löytyy jo nyt esimerkiksi 40–60-lukujen vanhoja lentolippuja, Juutinen vinkkaa.

Karhumäkien palveluksessa työskennelleet pitävät edelleen tiiviisti yhteyttä Kar-Air killan ansiosta. Entisten työntekijöiden yhteisö järjestää muun muassa yhteisiä matkoja ja retkiä.

– Se on ollut pieni mukava yhteisö. On mukava tavata ihmisiä, joita ei ole pitkään aikaan nähnyt. Juttu lentää, Kaukiainen sanoo.

Kesken haastattelun Leena Laitinen alkaa hyräillä vuonna 1956 nauhoitettua Doris Dayn kappaletta Que sera, sera.

– Kerran olimme jättäneet matkustajat Zurichiin ja meillä oli tyhjä lento takaisin aamuyöstä. Me lentoemännät nukuimme kippurassa Convairin penkeillä. Yht’äkkiä tuttu kappale soi kaiuttimista. Que será, será! Whatever will be, will be. The future's not ours to see. Que será, será. Tyhjä kabiini kaikui sitä ihanaa laulua, jonka mekaanikkomme “Porkkana” oli laittanut soimaan. Minä en ikinä unohda sitä, Laitinen myhäilee.

Turvavyön merkkivalo on sammunut. Tervetuloa nykypäivään. Paikallisen ajan voit tarkistaa matkapuhelimesi näytöltä tai tietokoneesi oikeasta alakulmasta. Kiitos, että teit tämän matkan kanssamme!

Kar-Airin käyttämät matkustajakoneet hankintajärjestyksessä

de Havilland D.H.89A Dragon Rapide, rakennettu Hatfieldissä 1937, rek.no. OH-VKH

de Havilland D.H.89A Dragon Rapide, rakennettu Hatfieldissä 1938, rek.no. OH-VKI

Lockheed L-18-56 Lodestar, rakennettu Burbankissa 1941, rek.no. OH-VKO

Lockheed L-18-56 Lodestar, rakennettu Burbankissa 1943, rek.no. OH-VKP

Lockheed L-18-56 Lodestar, rakennettu Burbankissa 1940, rek.no. ZS-ASN

Lockheed L-18-56 Lodestar, rakennettu Burbankissa 1940, rek.no. OH-VKU, Kultakuokka

Douglas C-53 Skytroopper, rakennettu Santa Monicassa 1941, rek.no. 160: OH-VKA

Douglas DC-3D, rakennettu Oklahoma Cityssä 1945-1946, rek.no.163 ja 392: OH-VKC

Douglas DC-3A-214, rakennettu Santa Monicassa 1937, rek.no. 161: OH-VKB

Convair CV-440-98 Metropolitan, rakennettu San Diegossa 1957, rek.no. 188: OH-VKM

Convair CV-440-98 Metropolitan, rakennettu San Diegossa 1957, rek.no. 191: OH-VKN / OH-LRH

Douglas C-47-DL Skytrain (DC-3C), rakennettu Long Beachissa 1942, rek.no. 205 ja 230: OH-VKD

Douglas DC-6B, rakennettu Santa Monicassa 1953, rek.no. 316: SE-BDX / OH-KDC

Douglas DC-6B, rakennettu Santa Monicassa 1958, rek.no. 317: OH-KDP

Douglas DC-6B...DC-6BST rakennettu Santa Monicassa 1957, rek.no. 288: OH-KDA

de Havilland of Canada, DHC-6 Twin Otter Mk.200, rakennettu Downsview’ssä 1968, rek.no. 720, OH-KOA (Vaurioitui käyttökelvottomaksi reittilennolla Oulusta Kuusamoon 1973. Kapteeni teki pakkolaskun Iinattijärvellä, lähellä Pudasjärveä)

Douglas DC-8 51 “Viirupyrstö”, rakennettu Kaliforniassa 1961, rek.no. 728: OH-KDM

Finnairin aika:

McDonnell Douglas DC-8-62 (OH-LFZ)

Airbus Industrie Airbus A300B4-203FFCC, rek.no:t. OH-LAA, OH-LAB

Aérospatiale / Aeritalia ATR72-201, rek.no:t. (OH-LTO)/OH-KRB, (OH-LTP)/OH-KRC, (OH-LTN)/OH-KRA, (OH-LTR)/OH-KRD, (OH-LTS)/OH-KRE, OH-KRF

Aérospatiale / Aeritalia ATR42-300, rek.no. OH-LTE

Lähteet:

Kirjalliset lähteet: Rauni Valtonen: Karhumäet Keljossa - Keskisuomalaista siviili-ilmailua 1925-1939 (Keski-Suomen Ilmailumuseon julkaisu), Ismo Tervonen: Veljekset Karhumäki Suomen ilmailun pioneereina 1924-1956, Kar-Air tilauslentoliikenteen edelläkävijänä 1957-1980, Kar-Air matkustajalentoliikenteen perinteiden vaalijana 1980-1996 (Apali Oy).

Dokumentit: Karhumäen veljekset - Suomen ilmailun pioneerit (Yle), Tuhatjärviltä pyramiideille (Suomi-Filmi Oy).

Muut: Kar-Air-kilta, Veljekset Karhumäki Oy, Ilmailumuseo

Poliisin ja syyttäjän ratkaisut netin vihapuhetutkinnoista antavat jopa yllättävän kuvan sananvapauden rajoista Suomessa.

Suomen lain mukaan et saa levittää yleisön keskuuteen sellaista viestiä, joka uhkaa, solvaa tai panettelee jotakin ihmisryhmää esimerkiksi ihonvärin, uskonnon tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Tällä lailla on kielletty kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Se on myös yksi Suomen kiistellyimmistä lakipykälistä. Arvostelijat ovat pitäneet sitä epäselvänä ja sananvapautta rajoittavana. Puolustajien mukaan se päinvastoin turvaa yhteiskunnallista keskustelua.

– Julkisessa keskustelussa esiintyy usein käsitys, että mitään ei saisi sanoa sakkojen pelossa, kuvaa valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen.

Ylen pyytämät ratkaisut viime vuosien vihapuhejutuista näyttävät, että näin ei ole. Välillä maallikon on vaikea hahmottaa, miksi jostakin tapauksesta on nostettu syyte ja toisesta ei. Syytteen nostamisen raja on kuitenkin vedetty ratkaisujen perusteella korkealle.

Tässä jutussa pääset punnitsemaan oikeustajuasi 10 todellisen rikosjutun kohdalla. Suuri osa niistä on aiemmin julkaisemattomia ratkaisuja, joista syytettä ei ole nostettu. Mukana on kuitenkin myös käräjäoikeudessa sakkotuomioon johtaneita juttuja.

Kun jotakuta epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, syyteoikeus kuuluu valtakunnansyyttäjälle. Tällä on pyritty siihen, että kansalaiset saisivat oikeuslaitokselta mahdollisimman yhdenmukaista kohtelua.

Neljän viime vuoden aikana syyttäjälle tuli vireille 227 rikosepäilyä tällä nimikkeellä. Viime vuonna tutkittavien juttujen määrä suorastaan romahti.

Aiemmin poliisilla oli erillinen yksikkö, joka etsi ja tutki netin vihakirjoituksia aktiivisesti. Nykyään rikosjuttuja tulee vireille lähinnä kansalaisten poliisille tekemien ilmoitusten perusteella.

Myös valtakunnansyyttäjä voi myös määrätä poliisin aloittamaan esitutkinta jostakin tapauksesta. Näin tapahtui viimeksi Päivi Räsäsen vanhasta pamflettikirjoituksesta nousseessa jutussa. Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei muista toista vastaavaa tapausta viime vuosilta.

Syyttäjälle tulleista kiihottaminen kansanryhmää vastaan -jutuista hieman alle puolet on johtanut syytteeseen viime vuosina.

Kiihottamisen kansanryhmää vastaan kieltävä laki on säädetty suojelemaan vähemmistöjä. On periaatteessa mahdollista, että siihen voisi syyllistyä myös valtaväestöä kohtaan. Se on kuitenkin epätodennäköistä.

Tämän jutun esimerkeissä kohteena ovat olleet somalit, afgaanit, romanit sekä tummaihoiset, maahanmuuttajat ja muslimit yleensä. Valtakunnansyyttäjä ei tunne viime vuosilta yhtään syyteharkintaan tullutta tapausta, joissa maalitauluna olisivat olleet suomenruotsalaiset tai saamelaiset.

– Lainvastaisiin lausumiin syyllistyneet vetoavat usein sananvapauteen. He eivät kuitenkaan ollenkaan huomioi, että omalla toiminnallaan he rajoittavat jonkin ihmisryhmän perusoikeuksia, sanoo Toiviainen.

– Vihapuhe johtaa konkreettisimmillaan siihen, että sen kohteena olevat ihmiset eivät uskalla olla esillä, koska he tulevat syrjityksi.

Lakia on arvosteltu myös siitä, että pelkkä pelko rikostutkinnan ja tuomion mahdollisuudesta rajoittaa sananvapautta. Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappen mielestä sananvapautta rajoittaa enemmän nykyinen ylilyöntien ja vihapuheen kyllästämä keskustelukulttuuri.

Suomessa saa siis julkisesti ehdottaa maahanmuuttajien tappamista ja selvitä ilman rikossyytettä, ainakin joissakin tapauksissa.

Teko saattaa sinänsä olla rikos. Riippuu viestin levinneisyydestä, taustatekijöistä ja tekijän omasta suhtautumisesta, viekö syyttäjä asian oikeuteen.

– On ollut tuomioon johtaneita tapauksia, joissa epäilty tunnustaa syrjivää tai rasistista ideologiaa, ja on kuulusteluissa myöntänyt rikoksen, valtakunnansyyttäjä Toiviainen sanoo.

Sen sijaan yksittäisen ihmisen hetken mielijohteesta kirjoittama törkeäkään kommentti ei syyttäjän ratkaisujen perusteella välttämättä johda syytteeseen.

Pyysimme neljää oikeusoppinutta arvioimaan, mitä syyttämättäjättämispäätökset kertovat sananvapauden ja rangaistavan vihapuheen rajoista Suomessa. He olivat viestintäoikeuden professori Päivi Korpisaari, rikosoikeuden professori Matti Tolvanen, julkisoikeuden yliopistonlehtori Riku Neuvonen ja rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio.

Asiantuntijoiden mukaan valtakunnansyyttäjä ei ole vienyt vihapuhejuttuja käräjille ainakaan mitenkään herkästi. Tästä kertoo myös se, että käräjillä syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on tuonut syytetylle lähes aina tuomion. Neljän viime vuoden aikana käräjäoikeuksissa on käsitelty 78 syytettä, niistä viisi on hylätty.

Osassa tapauksista syyttämättäjättämispäätös oli asiantuntijoille jopa yllätys. Epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistu epäillyn eduksi, kuten oikeusvaltiossa pitäisikin.

– Otos näyttäisi kumoavan väitteet siitä, että tavallinen kansalainen voisi vahingossa syyllistyä kiihottamisrikokseen. Monet julkisuudessa olleet tuomiot eivät ole olleet vahinkoja, vaan jopa tarkoitushakuista syytteen ja tuomion hakemista, arvioi Neuvonen.

Tolvasen mielestä pykälän tulkitsemisessa on kolme vaikeaa asiaa: julkaisun levinneisyyden määrittely, kiihottamisen ja sananvapauden suhde sekä kansanryhmän määrittely. Hän viittaa tapaukseen, joissa juutalaisvastaisten tarrojen liimaajaa ei tuomittu.

– Talmud-kirjan provosoiva siteeraaminen ei ole syyttäjän mukaan kiihottamista juutalaisia vastaan. Vastaavasti Raamatun siteeraamisen ei pitäisi olla kiihottamista, vaikka Raamatussa kirjoitettaisiin jostakin kansanryhmästä rumasti.

Kiihottamisen kansanryhmää vastaan kieltävässä laissa puhutaan kolmesta teosta: uhkailu, solvaaminen, panettelu. Uhkailun merkitys on kaikille selvää, mutta mitä eroa on solvaamisella ja panettelulla?

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaisen mukaan solvaaminen on sukua kunnianloukkaukselle, jossa aiheutetaan toiselle vahinkoa loukkaamalla tätä jollakin valheellisella tiedolla tai vihjauksella. Panettelua on esimerkiksi se, kun kaikkia muslimeja väittää terroristeiksi tai romaneja varkaiksi.

Yle pyysi tätä juttua varten yhteensä 12 syyttäjän tai käräjäoikeuden päätöstä netin sananvapausrikoksista viime vuosilta. Sattumaa tai ei, epäiltyjen ja tuomittujen joukossa oli useita poliittisesti aktiivisia ihmisiä.

Joukossa oli kaksi perussuomalaisten kansanedustajaa ja kolme entistä tai nykyistä paikallispoliitikkoa. Lisäksi mukana oli ihmisiä, joilla oli yhteyksiä äärioikeistolaisiin järjestöihin.

Toiviaisen mukaan poliitikoille ja poliittisesti aktiivisille ihmisille ei nosteta syytteitä sen herkemmin kuin muillekaan.

Tässä jutussa viitatut tuomiot ovat tulleet poliitikoille muista kuin varsinaiseen päätöksentekoon liittyvistä kirjoituksista. Maahanmuuttopolitiikkaa on sen sijaan saanut kritisoida ankarastikin – jopa osin valheellisilla väittämillä.

Yhdessä syyttäjän ratkaisussa todetaan suoraan, että maahanmuuttokriittisiä mielipiteitä on suvaittava, koska "poliittinen sananvapaus on sananvapauden absoluuttista ydintä".

Suomalaisen politiikan muuttuminen entistä nopeatempoisemmaksi tuo lisää valtaa presidentille, arvioi Ylen Ykkösaamussa vieraillut presidentti Tarja Halonen.

Suomessa nähtiin viime vuonna poikkeuksellisen tuulinen politiikan vuosi, kun sekä Juha Sipilän (kesk.) että Antti Rinteen (sd.) hallitukset erosivat. Halonen näki tämän merkkinä politiikan muuttumisesta epävakaammaksi, mikä korostaa entisestään presidentin valtaa.

– Se tuo presidentille siinä mielessä valtaa, että hän on kuitenkin tehtävässään kuusi vuotta, Halonen sanoi.

Toisaalta nykytilanne korostaa myös presidentin vastuuta ilmapiirin rauhoittamisessa. Siinä Sauli Niinistön kaltainen rauhallinen luonne on Halosen mukaan hyvä presidentin tehtävässä.

Hän antoi pyyhkeitä medialle, josta on tullut presidentin mielestä "tavattoman paljon kiihkeämpi ja nopeatahtisempi".

"Voisi mennä huonomminkin"

Halonen oli Suomen presidentti vuosina 2000–2012. Toiselle kaudelle siirtyessään hän puolusti presidentin vahvaa asemaa, jotta virassa voisi toimia yhteiskunnallisena arvovaikuttajana ja instituutiona.

Hallitukset vaihtuivat tuolloinkin, mutta viime vuonna nähdyn kaltainen epävakaus on silti toista luokkaansa. Ylen Ykkösaamussa Haloselta kysyttiin, pitäisikö muuttuneessa tilanteessa lisätä myös presidentin valtaoikeuksia.

– Antaa nyt lakien olla, Halonen sanoi.

Rinteen jälkeen Suomen pääministerinä aloitti Sanna Marin (sd.), joka jatkoi edeltäjänsä hallituspohjalla ja -ohjelmalla. Tätä presidentti Halonen piti "parempana tuloksena kuin monessa muussa maassa".

– Voisi mennä huonomminkin. Nyt pystytään kokoamaan erilaisista palasista suhteellisen johdonmukaista politiikkaa. Pidän peukkuja pystyssä, että tämä koalitio pysyisi kasassa niin pitkään, että tuloksia tulisi, Halonen sanoi.

"Tälläkö sitä Haaviston presidentinvaalia koetetaan kammeta"

Halonen otti kantaa myös al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilanteeseen. Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on saanut viime kuukausina kovaa kritiikkiä sen jälkeen, kun hänen epäiltiin painostaneen virkamiestä ja menneen al-Hol-järjestelyissä pidemmälle kuin valtioneuvoston linjauksen perusteella osattiin odottaa.

Presidentti kertoi Ykkösaamussa hänen sympatiansa olevan al-Hol-uutisoinnissa Haaviston puolella. Halonen näki yhtäläisyyksiä nykyisen keskustelun ja jalkaväkimiinat kieltäneen sopimuksesta nousseen kritiikin välillä. Hän oli ulkoministerinä vuosina 1995–2000, kun sopimusta valmisteltiin.

– Silloinkin oli diplomaatteja, joilla oli hyvin voimakas käsitys siitä, mikä on oikein ja mitä pitää tehdä.

Hän korosti, että ministerin ja virkamiesten erimielisyyksissä "lakia pitää noudattaa kummaltakin puolelta". On kuitenkin ongelmallista, jos poliittisesta päätöksestä vastaavat virkamiehet, eikä eduskunnalle vastuussa oleva ministeri.

– Minun ystävistäni osa on kysellyt, että tälläkö sitä Haaviston seuraavaa presidentinvaalia koetetaan kammeta.

"Maalittaminen on raukkamaista"

Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö, on tuonut useaan otteeseen esille huolensa suomalaisen keskustelukulttuurin kärjistymisestä. Halonen ymmärtää seuraajansa näkökannan: hänestäkin ajatus "kunniallisen ihmisen käytöksestä" on muuttunut.

– Suoraan puhuminen, rohkea asioiden edistäminen – kyllä sitä voi tehdä. Mutta on vaikea katkaista tulvaa, joka tulee siitä kun aletaan kohdistaa vihaa tiettyyn ihmiseen tai tiettyyn ihmisryhmään.

• Lue myös: Rikostutkintaan päätyneiden rasististen nettikirjoitusten määrä romahti
• Lue myös: Yle selvitti, miten viranomaiset ovat kohdelleet vihapuheina ilmiannettuja nettikirjoituksia

Viime aikoina on keskusteltu paljon myös maalittamisesta. Sillä tarkoitetaan yleisimmin toimintaa, jossa kaivetaan kohteeksi otetusta henkilöstä tai hänen läheisistään tietoja ja käytetään niitä häirintään. Esimerkiksi Lakimiesliitto haluaisi maalittamisen rangaistavaksi.

Halonen sanoi Ykkösaamussa pitävänsä maalittamista raukkamaisena. Hän ei kuitenkaan lähtenyt arvioimaan, tulisiko sitä kriminalisoida.

– Vanha sääntö rikosoikeudesta on, että se kieltää ei-toivottavat käyttäytymismallit, mutta ei pysty sanomaan, että "rakasta" tai "käyttäydy kunnolla". Niitä pitää pystyä edistämään ilman, että teemme vastakkaisen käyttäytymismallin rikoslailla kielletyksi.

Halonen vieraili Ylen Ykkösaamussa lauantaina. Voit katsoa ohjelman klikkaamalla jutun pääkuvana olevaa videota.

Kokkolassa torstaina alkanut turkistarhaajien protesti parin tuhannen siniketun kuljetusten estämiseksi Kokkolasta Kiinaan päättyi lauantaina. Tilanne purkautui, kun eläinkuljetusautot poistuivat tarhalta ja sen lähettyviltä tyhjinä.

Lakeuden Tarhaajien puheenjohtaja Kennet Myllykoski kertoo, että kolme kokkolalaistarhalla olleista eläinkuljetusautoista oli lähtenyt liikkeelle tarhalta viime yönä puoli yhden aikaan.

– Emme voineet olla täysin varmoja siitä, oliko autojen kyydissä eläimiä vai ei. Soitimme siksi hätäkeskukseen ja pyysimme poliisia pysäyttämään autot ja tarkistamaan, onko autoissa eläimiä ja jos on, onko niillä kaikki hyvin.

Myllykosken mukaan tarhaajia oli paikan päällä, kun poliisi tarkisti autot Jalasjärvellä hieman ennen kello kolmea yöllä ja totesi ne tyhjiksi.

Poliisi vahvistaa, että sillä on ollut viime yönä tehtävä Nurmon tienoilla kello kolmen aikaan, jossa pysäytettiin kolme ulkomaan kilvissä olevaa rekkaa. Poliisi tarkisti autot, jotka osoittautuivat tyhjiksi. Autot pääsivät jatkamaan matkaansa.

Myllykosken mukaan myös viimeiset kolme kettujen kuljetukseen tarkoitettua autoa lähtivät pois tyhjinä Kokkolasta lauantaina aamupäivällä ennen kello kymmentä. Autot ovat olleet koko ajan parkissa läheisen huoltoaseman pihalla, joten ne tiedetään tyhjiksi.

– Niitä seurataan nyt hetken aikaa, että ne tosiaan lähtevät etelän satamaan ja poistuvat Suomesta.

Tarhaajat ovat päivystäneet kiinalaisomistuksessa olevan turkistarhan liepeillä torstaista saakka yötä päivää ja seuranneet, milloin kettuja aletaan siirtämään tarhalta. Myllykosken mukaan tarhaajilla ei ole enää tarvetta seurata tilannetta, koska kettuja ei olla siirtämässä mihinkään.

– Käymme porukalla viime päivien tapahtumat läpi ja mietimme, pitääkö asioihin vielä ottaa kantaa, esimerkiksi siihen, miten viranomaiset tulkitsevat eläinkuljetuksiin liittyviä lakeja.

– Kyllä tämä varmaan osoitti, etteivät ketut täältä ihan helpolla lähde, kommentoi Myllykoski tarhaajien protestia.

Lue seuraavaksi:

Sinikettujen vientiä vastustavat turkistarhaajat päivystävät yhä kokkolalaistarhalla – paikalla kymmeniä protestoijia

Turkistarhaajien protesti siitoskettujen Kiina-kuljetuksia vastaan jatkuu Kokkolassa – "Aiomme olla paikalla, kun rekat lähtevät liikkeelle"

Turkistarhaajat kokoontuivat estämään siitoskettujen kuljetuksen Kokkolassa – "Meidän on näytettävä ihmisille, että olemme tätä toimintaa vastaan"

Kaarina Haapamäen, 85, uusi vuosikymmen on alkanut uudessa kodissa. Hän muutti viime vuoden lopulla tehostetun palveluasumisen yksikköön Pihlajakallioon Alavudelle.

Valokuvat ja muutamat omat rakkaat tavarat ovat löytäneet paikkansa. Asunnossa on liukuovella rajattu makuuhuone, oleskelutilaa ja oma keittiö.

– Käyn talossa syömässä, kun kerran valmista saa. Ei tarvitse itse tiskailla, eikä hommata ruokatarvikkeita. Olen tehnyt leipätyöni maatilan emäntänä, joten karjaa, syötettävää ja työtä on ollut paljon. Nyt saan vapaasti valita, Ähtärissä syntynyt Kaarina Haapamäki hymyilee.

Keittiö on hyvin varustettu astianpesukoneineen.

– Koneita en ole vielä yhtään käyttänyt, kun en ole niihin tottunut.

Pihlajakallio on toiminut Alavudella vasta reilun vuoden, mutta yksikön nimi ja pyörittäjä ovat jo ehtineet vaihtua.

Täyskaaoksesta hallittuun arkeen

Alkuvuonna 2019 juuri avatussa Pelimannissa oli täysi kaaos.

Yksikössä oli liikaa asukkaita, joista lisäksi merkittävä osa oli huonokuntoisia. Henkilökuntaa oli liian vähän. Kuukaudessa irtisanoutui kymmenkunta hoitajaa. Jäljellä olevien hoitajien työaikaa kului hoivatyön sijasta pyykki- ja ruokahuoltoon, jopa lattioiden pesemiseen. Monet eri tahot huolestuivat yksikön asukasturvallisuudesta ja toiminta keskeytettiin.

Pelimanni oli yksityisen Attendon hoivayksikkö. Pihlajakallion toimintaa pyörittää nyt yksityisen Pihlajalinnan ja alueen kuntien yhteisyritys Kuusiolinna Terveys Oy. Vuosi sitten Kuusiolinna Terveys osti Pelimannin palvelut Attendolta.

– Aluehallintovirasto keskeytti Attendon toiminnan Pelimannissa lähinnä henkilöstövajeeseen liittyvien ongelmien vuoksi. Toiminta siirtyi ensin Kuusiokuntien sosiaali- ja terveyskuntayhtymälle ja lupaprosessin jälkeen viime kesäkuun alussa meille, kertaa Kuusiolinna Terveys Oy:n toimitusjohtaja Tero Järvinen.

Kuusiolinnan akuuttiosaston palveluvastaava Johanna Haapa-aho otti helmikuun puolivälissä silloisen Pelimannin eli nykyisen Pihlajakallion hoiviinsa. Haapa-aho myöntää, että töitä on tehty viime vuoden aikana paljon, mutta nyt yksikkö toimii hänen mukaansa rauhallisesti ja vakaasti.

– Uudenvuodentoiveeni on tasainen arki.

"En tylsistytä aivojani"

Kaarina Haapamäki kertoo miettineensä ja pohtineensa etukäteen palveluyksikössä asumistaan siten, että sopeutuminen olisi helppoa. Kuuden viikon jälkeen hän on oloonsa tyytyväinen. Kavereitakin on jo saatu.

– Olen hidas pääsemään alkuun, mutta kun keskustelu alkaa, niin kyllä sitä sitten riittää.

Tehostetun palveluasumisen yksikössä apua on yötä päivää tarjolla. Kaarina on päättänyt selviytyä mahdollisimman monesta asiasta itse.

– En tylsistytä aivojani. Niin kauan olen liikkeellä kuin vain voimani riittävät. Jos sitä ryhtyy vain nukkumaan tai nuokkumaan ja toisilta kaiken ottaa, niin tyhjyyshän siitä tulee.

Oman rytmin mukaan

Pihlajakallion palveluvastaava Johanna Haapa-aho nyökyttelee Kaarina Haapamäen kommenteille.

– Yritämme kannustaa asukkaita omatoimisuuteen.

Vaikka Pihlajakalliossa on oma päivärytminsä, jokaisen omaa kelloakin kuunnellaan.

– Tässä on nyt juuri syöty illallinen. Osa jää katsomaan televisiota, toiset lepäävät ja muutamat haluavat vielä ulkoilemaan, Johanna Haapa-aho kuvailee myöhäisen iltapäivän rytmiä 60 asukkaan yksikössä. Lupa on 65:lle.

Hoitajamitoitus pitää rekryvaikeuksista huolimatta

Aluehallintovirasto on määritellyt Pihlajakallion hoitajamitoitukseksi 0.65. Johanna Haapa-aho kertoo seuraavansa tarkasti, että se toimii myös käytännössä.

– Meillä on 45 vakituista hoitajaa ja heidän lisäkseen oma kokki ja muuta tukipalveluhenkilöstöä. Hoitajat keskittyvät heille kuuluvaan työhön eli hoivaan.

Riittävän hoitajamäärän ylläpito ei ole helppoa.

– Meillä on samat hoitajien rekrytointivaikeudet kuin valtakunnassa muuallakin. Riittävän henkilöstön turvaamisessa auttaa se, että Kuusiolinna Terveydellä on hyvä maine työnantajana.

Vaikka hallinnon pyörittäminen on vienyt Johanna Haapa-ahon työajasta leijonan osan, hän osallistuu mahdollisuuksien mukaan myös käytännön hoivatyöhön.

– Haluan tuntea talon asukkaat, oman työväkeni ja sen työn, jota johdan.

Uniikkitapaus mutta opittavaa riitti

Kuusiolinna Terveys Oy:llä on toimialueellaan neljässä kunnassa noin 350 tehostetun palveluasumisen paikkaa. Osan niistä Kuusiolinna hankkii edelleen ostopalveluina paikallisilta tai valtakunnallisilta yrityksiltä. Toimitusjohtaja Tero Järvisen mukaan Kuusiolinnan valvontaprosessit eivät ole Pelimanni-kohun jälkeen muuttuneet.

– Tiettyä erityishuomiota kiinnitettiin toki näiden tapahtumien jälkeen, mutta muilta osin meillä ei ole ollut tällaisia haasteita. Kyllä tämä oli uniikkitapaus.

Tero Järvinen myöntää, että palveluiden ostajallekin riitti tapauksessa opittavaa. Hän nostaa suurimmaksi opetukseksi uuden yksikön haltuunoton. Uuteen Pelimanniin oli siirretty asukkaita neljästä eri yksiköstä.

– Kun aloitetaan toiminta uudessa yksikössä, se pitää tehdä erityisen suunnitellusti. Se on ollut suurin opetus.

Johanna Haapa-aho on samaa mieltä.

– Eteenpäin katsominen, asioiden suunnitelmallisuus ja maltillisuus ovat ydinasioita.

"Mammaa kävin katsomassa"

Omaiset vierailevat usein läheistensä luona Pihlajakalliossa. He eivät juurikaan enää takerru yksikön vuoden takaisiin käynnistymisvaikeuksiin.

– He näkevät täällä, miten meidän arki toimii. Vuoden takaisia ei enää vatvota, Johanna Haapa-aho toteaa.

Pihlajakallion käytävällä tulee työvaatteissa vastaan Tomi Valkealahti. Hän on juuri vieraillut mummonsa Railin luona.

– Mammaa kävin katsomassa. Yritän käydä niin usein kuin ehdin, keskimäärin kerran tai kaksi käyn viikossa. Mamma tuli tänne heinäkuussa ja hän on kotoutunut hyvin. Olemme tyytyväisiä.

Tomi Valkealahden mukaan lapset monessa sukupolvessa poikkeavat tämän tuosta Pihlajakalliossa Raili-mummon luona.

– Vierailut ovat hänelle äärimmäisen tärkeitä. Mamman lastenlastenlapsetkin pyörähtävät täällä koulupäivän jälkeen.

Lue seuraavaksi:

Vakavat ongelmat jatkuvat hoivakodeissa vuosi kohun jälkeen – "Mitä hyötyä on valittaa, jos se ei johda mihinkään?"

Aluehallintovirasto: Attendon Pelimannin toiminnassa useita vakavia puutteita – toiminnan keskeytys on voimassa toistaiseksi