Viikonvaihdetta leimaa epävakainen sää ja sama meno jatkuu ensi viikolla. Sunnuntaiaamusta alkaen maan etelärannikolla on syytä varautua ukkospuuskiin.

Ilmatieteen laitos on antanut Varsinais-Suomeen, Uudellemaalle, Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan varoituksen rajusta ukonilmasta. Keskiyöstä lähtien kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä voi esiintyä voimakkaita, yli 15 m/s ukkospuuskia, varoituksessa kerrotaan. Myös merialueita varoitetaan puuskista.

– Etelärannikolla on huomenna tuulinen päivä. Vettä voi sataa runsaastikin, jos sadekuurot jonoutuvat. Paikoitellen voi sataa 20–40 millimetriä vettä, sanoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Myös muualla Suomessa päivä on sateinen. Pohjoisessa sade voi olla yhtenäisempää. Lämpötilat jäävät koko maassa alle 20 asteen.

Poutasäätä saa odottaa ensi viikon lopulle

Ensi viikko ei tuo mukanaan suurta muutosta säässä. Kotakorven mukaan sateet leimaavat alkuviikkoa. Maanantaina on koko maahan luvassa sade- ja ukkoskuuroja, joita tosin tulee viikonloppua harvemmin. Tiistaina etelästä saapuu Suomeen matalapaine, joka voimistuu keskiviikkona ehkä jopa myrskyksi.

– Ennuste on vielä epävarma, mutta voimakkaita tuulia ja runsasta sadetta on luvassa. Keskiviikkona tuuli voi puhaltaa 17 metriä sekunnissa, mutta puuskissa voi olla voimakkaampaa, Kotakorpi sanoo.

Huomenna sunnuntaina lämpötila jää sateisilla alueilla 15 asteen tuntumaan. Lämpötila on alkuviikolla etelässä 18–20 asteen välillä. Muualla maassa lämpötila vaihtelee 10 ja 20 asteen välillä. Näillä näkymin lämpimin päivä on tiistai.

– Tuolloin lämpötila voi kohota yli 20 asteeseen, jos vain on aurinkoista, mutta samalla myös sadealue saapuu.

Poutaisempaa säätä on Kotakorven mukaan luvassa aikaisintaan ensi viikon loppupuolella.

Kuusi vuotta sitten tamperelainen Tuija Sinkko kävi Tyttöjen talolla keskustelun, joka muutti hänen elämäntarinansa.

Sinkko oli tuolloin 17-vuotias, ahdistunut, itsetuhoinen ja akuutilla mielenterveysosastolla kahteen otteeseen käynyt nuori, joka ei luottanut aikuisiin.

Tyttöjen talon työntekijä jutteli Sinkon kanssa tämän elämänkaaresta ja tapahtumista. Kun Sinkolta kysyttiin, millaiset välit hänellä oli ollut opettajiinsa, hän kertoi, mitä muisti. Työntekijän toteamus pysäytti.

Oletko tajunnut, että sun opettaja on kiusannut sua?

– Vasta siinä kohtaa tajusin asian ja menin puhumaan vanhemmilleni ensimmäistä kertaa kokemuksistani oikeilla termeillä, Sinkko kertoo nyt.

"Tuija, käytävään"

Kun Tuija Sinkko, 23, oli koululainen, hän pelkäsi palata opinahjoonsa syksyisin. Tapahtumat alkoivat, kun uusi opettaja rupesi huomauttelemaan Sinkolle tämän ärräviasta.

– Hänen mielestään olin laiska, kun en osannut sanoa ärrää. En kuulemma tehnyt tehtäviä tarpeeksi hyvin, hän sanoo.

Näyttelijäksi halunnut Sinkko sai myös kuulla, ettei hänestä tulisi koskaan näyttelijää ärrävikaisena. Alkoi usean vuoden koulupainajainen.

Muistikuvat ovat Sinkon lapsuusajalta, eikä tapahtumista ole dokumentointia. Olennaista on kuitenkin se, millaisia jälkiä kokemukset jättivät: miten lapsi voi tulkita aikuisen ja lapsen välisen vuorovaikutustilanteen – etenkin kokiessaan tulleensa kiusatuksi.

Sinkon mukaan opettajalla oli tapana kutsua oppilaita käytävään, kun he tekivät jotain, mistä opettaja ei pitänyt. Vuosien aikana käytävä tuli erittäin tutuksi.

– Muistan, miten kuulin nimeni todella usein: "Tuija, käytävään."

Käytävällä ei keskusteltu. Sinkko kertoo, että kyseessä oli kurinpalautus, jossa opettaja huusi oppilaalle täyttä kurkkua. Huutokonserteista traumaattisin oli, kun Sinkolla oli virtsatientulehdus, ja hän oli viettänyt koko ruokatunnin vessassa.

– Opettaja huusi minut käytävään ja alkoi huutaa, kuinka minä en vain halunnut mennä ulos, ja en saanut sanoa mitään vastaan. Jos yritin sanoa syitä, hän sanoi, että valehtelen.

Jos Sinkko piirsi mangahahmoja, hän joutui käytävään. Kun hän heitti vahingossa kertakäyttöisen paperimukin roskikseen, vaikka se piti säästää, hän joutui käytävään.

Sinkko yritti useimmiten pidätellä itkua paniikissa, mutta muut oppilaat kertoivat hänelle myöhemmin, että huuto kuului rinnakkaisluokkaan asti.

Mihin opettajan käytöksessä vedetään raja?

Vain pieni osa lasten kokemasta erilaisesta väkivallasta on opettajien, valmentajien tai vastaavien auktoriteettitahojen aiheuttamaa. Ilmiö on kuitenkin olemassa, kertoo Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian erikoislääkäri, lääketieteen tohtori sekä lasten ja nuorten kognitiivinen psykoterapeutti Riikka Riihonen.

Hän muistuttaa, että lapset kokevat Suomessa myös vakavaa väkivaltaa ja vallankäyttöä aikuisilta.

Tässä jutussa keskitytään kokemukseen opettajan silmätikkuna olemisesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2019 toimenpidesuunnitelman lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisystä. Julkaisun mukaan myös opettaja saattaa toimia oppilaita kohtaan epäasiallisesti.

Julkaisussa viitataan Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arviointiin: alle kolme prosenttia perusopetuksen kolmasluokkalaisista ja vajaa viidesosa kahdeksasluokkalaisista kertoi opettajan harjoittamasta toistuvasta kiusaamisesta. Lisäksi noin neljäsosa kahdeksasluokkalaisista kertoi opettajan harjoittamasta epäasiallisesta kohtelusta.

Riihonen kertoo, että henkinen väkivalta vaikuttaa aivoihin samalla tavalla kuin fyysinen tai seksuaalinen väkivalta: se vaurioittaa aivojen kehitystä lapsilla ja nuorilla. Lisäksi kiusatuksi tulemisen kokemus on vakava riskitekijä psyykkisille häiriöille.

On kuitenkin vaikea vetää rajaa siihen, millainen käytös opettajalta on siedettävää, mikä ei. Lasten herkkyys on yksilöllistä.

Riihonen kertoo, että jotkut lapset ovat voikukkalapsia. He sietävät monenlaisia kasvatusolosuhteita ja jonkin verran aikuisten epäjohdonmukaisuutta tai epäasiallista käytöstä. Toiset ovat orkidealapsia. He tarvitsevat erityisen hyvää huolenpitoa ja hoivaa aikuisilta sekä johdonmukaisesti sensitiivistä kasvatusotetta kukoistaakseen.

– Monesti kiusaamiskokemukset lähtevät aika pienistä asioista; vaikka siitä, että lapsi kokee opettajan äänensävyn tai jopa äänenkorkeuden ikävänä, Riihonen toteaa.

Pienet asiat voivat kertyä ja synnyttää keskinäistä kaunaa. Riihonen kertoo, että aikuiset ovat monesti hyvin pettyneitä, jos eivät kykene saamaan lapseen hyvää vuorovaikutussuhdetta. Erityisesti käytöksellään haastavat lapset voivat myös herättää aikuisessa paljon negatiivisia tunteita.

– Vaikka tunteet pitäisi piilossa, ne voivat vaikuttaa aikuistenkin käytökseen huomaamatta. Sitä kautta tilanteet pääsevät kärjistymään.

Kenen sana painaa?

Sinkko kertoo yrittäneensä ilmaista opettajalle, ettei tämän käytös ei tuntunut oikealta. Hän olisi halunut itkeä itkunsa loppuun tilanteessa, mutta opettaja vain suuttui asiasta lisää.

– Opettaja sanoi, että olen tottunut saamaan tahtoni läpi itkemällä.

Sinkko yritti myös kertoa tilanteesta vanhemmilleen ainakin kerran. Kun opettajaan otettiin asiasta yhteyttä, hän muistaa vastauksen olleen: Tuija tekee kärpäsestä härkäsen. Vanhempaintapaamisissa opettaja kehui Sinkkoa tämän vanhemmille kovasti.

Hän kokee, että hänen tunteensa laitettiin herkkyyden ja liioittelun sekä lapsen tarinoinnin piikkiin. Pakkaa sekoitti erityisesti se, että opettaja tulkitsi toisen lapsen kiusaavan Sinkkoa koulussa ja kertoi asiasta myös tytön vanhemmille. Sinkko itse taas ei kokenut ikätoverinsa toimintaa kiusaamisena.

Hän kertoo tietävänsä, että on ollut tarinoiva, kupliva lapsi. Välillä hän epäilee omia muistojaan vieläkin.

Eniten Sinkkoa itkettää miettiä, miltä hänestä tuntui, kun aikuiset eivät tuntuneet huomaavan hänen hätäänsä.

– Minusta tuntui, ettei kokemuksellani ole väliä.

On totta, että lapset myös tarinoivat asioita, kertoo lastenpsykiatrian erikoislääkäri Riihonen.

– Mutta joskus kiinnostavampaa kuin se, onko käynyt juuri kuten lapsi kertoo, on se, miksi hän kertoo asiasta näin, Riihonen korostaa.

Hän muistuttaa, että aikuistenkin muistikuvat ailahtelevat. On syytä kuunnella lasta joka tapauksessa ja uskoa, mitä tämä kertoo. Riihosen mukaan suurin osa vanhemmista uskookin lapsiaan ja on näiden puolella.

Jos lapsi kokee joutuneensa silmätikuksi tai tulleensa kiusatuksi, asialla on Riihosen mukaan usein jonkinlainen pohja. Aikuisen ja lapsen suhde on vähintään hankautunut jollain tavalla.

– Toisin kuin usein ajatellaan, opettajakin saattaa tykätä tai olla tykkäämättä lapsesta. Siinä välissä on paljon eri asteita.

Onko sitten väliä, mitä opettajan ja lapsen välisessä tilanteessa on oikeasti tapahtunut, jos lapsi kokee tilanteen kiusaamisena?

Kysymys on vaikea. Riihonen havainnollistaa: tyypillinen tilanne hänen työssään on, että lapsi käyttäytyy väkivaltaisesti tai hänellä on käytöshäiriö, joka saa aikaan provosoivaa käytöstä. Tällainen lapsi voi tyypillisesti loukkaantua asiallisestakin käytöksen rajaamisesta ja kokea tulleensa kohdelluksi epäreiluksi. Niissä tilanteissa on Riihosen mukaan tärkeää tietää, vastaako lapsen kokemus todellisuutta.

Sitten on tilanteita, jossa tilanteen todellisella laidalla ei ole niin suurta merkitystä.

– Silloin lapsen kokemus epäasiallisesti kohdelluksi tulemisesta on arvokas sinänsä. Aikuisen pitäisi herätä, Riihonen toteaa.

Aikuinen on lapsen suhteen valta-asemassa. Siispä aikuisen pitäisi havahtua miettimään, miksi lapsi kokee kohtelun epäasialliseksi riippumatta siitä, onko sellaista kohtelua todellisuudessa tapahtunut. Riihonen kertoo, että tilanteita selvittäessä aikuiset ovat usein hämmästyneitä kuullessaan, miten heidän kohteluaan on tulkittu.

– Etenkin opettajat ovat usein aidosti pahoillaan.

Äkkiseltään voi tuntua erikoiselta, ettei kasvatusalan ammattilainen hoksaisi, että hänen kohtelunsa voi tuntua lapsesta epäasiallisesta. Riihosen mukaan tilanne voi kuitenkin olla samankaltainen kuin esimerkiksi työpaikkakiusaamisessa: ihmiset ylipäätään loukkaantuvat hyvin eri asioista. Toinen osapuoli voi kokea tulleensa kiusatuksi, toinen taas ei tunnista tehneensä mitään.

Tärkeintä on selvittää, miten lapsen oloa voidaan helpottaa riippumatta siitä, kenen vika tilanne on. Opettajien lohdutukseksi tilanteen voi myös pelastaa. Riihonen toivoisi, että opettajat uskaltaisivat joustaa pienissä asioissa: maailma ei kaadu siihen, ettei lapsi ole vienyt takkiaan naulakkoon. Hän myös kehottaa tunnustamaan oman osuutensa tilanteissa, eikä selittämään kaikkea sillä, että lapsi tarinoi.

– Jos on tehnyt jotain, mikä loukkaa toista, voi aina pyytää anteeksi ja pahoitella. Siinä ei ole mitään väärää, vaikka kokisi, että on itsekin tullut kohdelluksi huonosti.

Kirje, jota ei lähetetty

Takavuosiin verrattuna Sinkon tilanne on merkittävästi parantunut. Hän käy töissä ja opiskelee. Aiemmin hän keskeytti opintonsa pariin otteeseen ja lintsasi paljon, sillä luottamus aikuisiin oli nollassa.

Hän kokee, että juuri luottamuksen puute ja sosiaalisten tilanteiden pelko on selvästi johtunut peruskoulun tapahtumista.

Iso käänne oli, kun Sinkko pääsi ammattikouluaikoinaan kiusattujen kognitiiviseen terapiaryhmään.

– Se räjäytti pääni ja oli elämäni isoin käännekohta, hän sanoo.

Ryhmässä hän pääsi käsittelemään kokemuksiaan ja ymmärsi, että lintsaamisongelma ei johtunutkaan siitä, että hän olisi huono.

Lopulta lapsuudenkokemukset valkenivat hänen vanhemmilleenkin. Äitiä itketti, isää vihastutti. Kumpikaan ei ollut tajunnut tilannetta aiemmin.

Nykyään sosiaalinen työ on henkireikä, joka pitää ikävät ajatukset aisoissa. Siksi hän haluaa opiskella hoitajaksi. Työnteon ansiosta luottamus muihin on hitaasti rakentunut.

On toki vielä asioita, jotka muuttuvat vielä hitaammin.

Puolitoista vuotta Sinkko sai kutsun peruskoulun luokkakokoukseen. Sinne hän ei halunnut mennä, mutta alkoi sen sijaan luonnostella kirjettä opettajalleen.

Hän ei koskaan lähettänyt kirjettä. Sinkko pelkäsi opettajaansa liikaa, vielä aikuisenakin.

Lue lisää:

Itkuiset lapset alkoivat vältellä koulua, syyksi paljastui pelko – "Opettaja ottaa oppilaita käytävään ja huutaa"

Perussuomalaisten vallanvaihto tapahtui nyt hyvin toisenlaisissa merkeissä kuin vuonna 2017.

Puolueen johtoon nousi ennakkosuosikki, 44-vuotias ensimmäisen kauden kansanedustaja Riikka Purra. Haastajat – kokouksessa harmaasti esiintynyt Sakari Puisto ja koronadenialistien keulakuva Ossi Tiihonen – jäivät lopulta kauas taakse.

Purra voitti vaalit lähes samalla ääniosuudella kuin edeltäjä Jussi Halla-aho neljää vuotta aiemmin. Uusi puheenjohtaja on myös kertonut etukäteen aikovansa jatkaa puolueen nykyisellä linjalla.

Perussuomalaisten tilanne puolueena on kuitenkin toinen kuin Halla-ahon noustessa valtaan vuonna 2017. Erot kävivät selväksi Seinäjoen puoluekokouksen avainhetkissä.

"Ihmisten puolella eikä ketään vastaan"

Vuonna 2017 perussuomalaiset oli matkalla kohti hajoamista.

Timo Soini oli ilmoittanut jo etukäteen luopuvansa puheenjohtajuudesta. Jäähyväispuheessaan hän keskittyi oman poliittisen perintönsä kirkastamiseen. Hän puhui puolueen vennamolaisista juurista enemmän kuin sen nykytilasta.

– Ihmisten puolella eikä ketään vastaan, Soini toisti puheessaan.

Puhetta seuranneina tunteina puolueen maahanmuuttokriittinen siipi syrjäytti soinilaiset kaikista tärkeistä tehtävistä. Puhuttiin nuivien vallankaappauksesta.

Oppiriita johti puolueen jakautumiseen vielä saman vuoden aikana. Soinin perustama Sininen tulevaisuus kutistui marginaalipuolueeksi, perussuomalaiset nousi Halla-ahon johdolla hetkittäin jopa maan suosituimmaksi.

Nyt puolue on jälleen tienristeyksessä.

Halla-ahon jäähyväispuhe Seinäjoella oli tyystin erilainen kuin Soinin neljää vuotta aiemmin. Halla-aho käytti paljon aikaa me vastaan muut -asetelman rakentamiseen.

– Me eroamme muista puolueista, koska ne, jotka hallitsevat julkisuutta, eivät yleensä pidä meistä, hän sanoi.

Puheen kenties mieleenpainuvin osa oli, kun Halla-aho vertasi perussuomalaisia parveen kuningaspingviinejä. Kumpienkin kun on haettava turvaa toisistaan "vihamielisessä ympäristössä". Vuorollaan kukin pingviini siirtyy ulkokehälle, jotta voi suojata muuta parvea jääkylmältä viimalta. Neljä vuotta "ulkokehällä" oli Halla-aholle tarpeeksi.

Vastentahtoinen suosikki

Riikka Purraa on pidetty julkisuudessa Halla-ahon suosikkina. Purraa asetelma on vaikuttanut ärsyttävän. Viime viikolla järjestetyssä puheenjohtajapaneelissa hän turhautui silminnähtävästi, kun häneltä kysyttiin yhteiskuvista Halla-ahon kanssa.

Purra on kuitenkin luvannut jatkaa Halla-ahon linjalla. Jopa hänen ehdokaspuheensa Seinäjoella oli kuin jatkumoa Halla-ahon puheelle Jyväskylässä.

Kumpikin ilmoitti, ettei pidä itsensä kehumisesta, ja että läsnäolijat tuntevat hänet kyllä. Kumpikin pysytteli lyhyessä puheessaan hyvin yleisellä tasolla – toisin kuin esimerkiksi Suomen koronalinjaa vastaan hyökännyt Ossi Tiihonen.

Perussuomalaisten puoluekokous Seinäjoella oli suurelta osin puolueen vallitsevan johdon voitto. Tiihosen johtama protestiliike iski kuitenkin särön kuvaan sopuisasta vallanvaihdosta.

Protestiliikkeen keulakuva

Omassa esittelypuheessaan Ossi Tiihonen teki alusta alkaen pesäeron puoluejohdon nykylinjaan. Hän vertasi koronavirusta “tavalliseen räkätautiin” ja ilmoitti suorin sanoin olevansa euro- ja EU-vastainen. Tiihosen mielestä unioni on kehittymässä huonoon suuntaan, eikä Suomen pidä olla siinä mukana.

Median ennakkoarvioissa Tiihoselle ei annettu paljoakaan mahdollisuuksia puheenjohtajavaalissa. Siihen nähden lohjalaisen paikallispoliitikon saama 14 prosentin äänisaalis oli jopa yllättävän hyvä.

Puoluekokouksen aikana "Tiihosen linjan" äänitorvena toimi Youtuben Leveli-podcast, jossa oli enemmän katsojia kuin perussuomalaisten omassa virallisessa suorassa lähetyksessä.

Levelin striimissä väitettiin suoraan, että puheenjohtajavaali olisi ollut vilpillinen – ilman todisteita. Keskustelijat haukkuivat uuden puheenjohtajan Purran "median sylikoiraksi" ja ykköshaastaja Puiston "soijapojaksi".

Tiihosen äänisaalis ei välttämättä tarkoita sitä, että 14 prosenttia perussuomalaisista olisi puolueen nykyjohdon kanssa eri mieltä EU- ja koronapolitiikasta.

Ehdokkaan ja hänen kannattajiensa esiintyminen herättää kuitenkin kysymyksen, onko protestiliikkeen tulevaisuus perussuomalaisissa vai jossakin muualla. Samankaltaisen ongelman eteen joutui aiemmin Jussi Halla-aho puolueen radikaalin nuorisojärjestön kanssa.

Tiihosen linjan yksi mahdollinen suunta on Ano Turtiaisen uusi puolue Valta kuuluu kansalle. Ainakin yksi Turtiaisen puolueen johtajistosta oli paikalla myös Seinäjoella. Lisäksi myös Turtiainen nojaa Tiihosen tavoin talouslinjassaan ekonomisti Tuomas Malisen ajatteluun.

Parisuhdeväkivalta on yleistä, mutta äärimmäisen vaiettua ikääntyneiden parisuhteissa. On tyypillistä, että ikääntyneiden kokema parisuhdeväkivalta on jatkunut jopa vuosikymmeniä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimuspäällikkö Minna-Liisa Luoma.

– Nuoremmat jäävät harvemmin väkivaltaiseen suhteeseen, ja he myös hakevat tilanteisiin ikääntyneitä herkemmin apua, Luoma toteaa.

Luoman mukaan ikääntyneiden parisuhdeväkivallasta tehdään poliisille vuosittain keskimäärin 200 rikosilmoitusta. Todellisuudessa väkivaltaa tapahtuu paljon enemmän, ja rikosilmoituksissa korostuvat vain rajuimmat väkivallanteot.

Vaikka myös ikääntyneiden parisuhteissa väkivaltainen osapuoli on useammin mies kuin nainen, sukupuolierot tasoittuvat iän myötä, kertoo Suvanto ry:n toiminnanjohtaja Janne Pulkkinen. Yhdistys pyrkii ehkäisemään ikääntyneiden kaltoinkohtelua.

– Taustalla saattaa olla jonkinlainen kostomentaliteetti. Mies on voinut olla väkivaltainen pitkään, ja kun hänen kuntonsa heikentyy, asetelma kääntyy: nainen ryhtyy väkivaltaiseksi, koska hän yhtäkkiä pystyykin siihen, Pulkkinen kuvailee.

Sairaus voi lisätä aggressiivisuutta

Toisinaan väkivalta alkaa vasta vanhemmalla iällä. Tällöin taustalla voi Pulkkisen mukaan olla esimerkiksi jokin aggressiivisuutta lisäävä sairaus tai eläköitymisen jälkeen lisääntynyt päihteiden käyttö.

Myös hyvin haastavan hoidettavan omaishoitaja saattaa esimerkiksi uupumisen seurauksena muuttua väkivaltaiseksi.

Pulkkisen mukaan lähisuhdeväkivallan on arvioitu lisääntyneen korona-aikana. Etenkin riskiryhmiin kuuluvat ikäihmiset ovat saattaneet jäädä pääosin kotiin neljän seinän sisälle.

- Omaishoitajat ovat olleet nyt erityisen kovilla. Esimerkiksi intervallijaksot ovat voineet peruuntua, eikä hoitaja ole saanut pidettyä normaaliin tapaan vapaapäiviään.

Eroamista ei aina nähdä vaihtoehtona

Luoman mukaan ikääntyneet eivät hae parisuhdeväkivaltaan apua monien eri syiden takia: he eivät usko asioiden muuttuvan, kokevat asian liian vähäpätöiseksi, pelkäävät tekijän kostoa, tuntevat häpeää, haluavat suojella perhettään tai ovat taloudellisesti riippuvaisia puolisostaan.

– Varsinkin hyvin pitkään jatkuneisiin tapauksiin liittyy myös opittua avuttomuutta, eli apua ei enää osata hakea.

Pulkkinen muistuttaa, että yli 65-vuotiaat suomalaiset ovat niin sanottua sodan sukupolvea. Merkittävä osa on itse todistanut tai kokenut väkivaltaa, ja arvot saattavat olla hyvin erilaiset nuorempiin verrattuna – moni ajattelee perheen asioiden kuuluvan kodin seinien sisäpuolelle eikä eroamista välttämättä nähdä vaihtoehtona.

Jos väkivalta on alkanut vasta vanhemmalla iällä esimerkiksi puolison muistisairauden seurauksena, väkivaltaisuutta jäädään helposti sietämään.

– Jos taas muistisairas on väkivallan uhri, hän ei välttämättä edes muista, mitä hänelle on tehty, tai hän voi olla jo niin avuttomassa tilassa, ettei pysty hakemaan apua, Pulkkinen huomauttaa.

Pulkkisen mukaan henkinen väkivalta usein lisääntyy iän myötä. Taustalla voi olla väkivaltaisen osapuolen heikentynyt kunto, jolloin fyysinen väkivalta ikään kuin korvautuu henkisellä.

– Henkinen väkivalta satuttaa ikääntyneitä jopa nuorempia ihmisiä syvemmin. Se aiheuttaa ilon ja elämänarvon tunteen vähenemistä elämänvaiheessa, jossa myös sosiaaliset piirit usein kaventuvat.

Turvakodeissa myös ikääntyneitä avunhakijoita

Turvakoteihin on viime vuosina alkanut hakeutua enenevässä määrin yli 65-vuotiaita suomalaisia. Edelleen he ovat kuitenkin selvä vähemmistö, kertoo Pulkkinen.

– On tärkeää lisätä ikääntyneiden tietoisuutta siitä, että turvakodit ovat olemassa myös heitä varten, Pulkkinen painottaa.

Myös Suvanto ry:n työntekijät auttavat ja neuvovat väkivallan uhriksi joutuneita ikääntyneitä.

Pulkkinen muistuttaa, että huoli-ilmoitus kannattaa tehdä matalalla kynnyksellä, jos epäilee ikääntyneen omaisensa, tuttavansa tai vaikkapa naapurinsa joutuneen kaltoinkohdelluksi.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä anonyymisti netissä tai puhelimitse. Kunnan sosiaaliviranomaisilla on tällöin velvollisuus puuttua asiaan.

Luoma THL:stä kannustaa omaisia ottamaan väkivaltaepäilyn rohkeasti puheeksi esimerkiksi tällaisella suoralla kysymyksellä: ovatko nuo mustelmat tulleet väkivallan seurauksena?

– Jos jäljet eivät sovi kertomukseen, olisi hyvä kertoa ikääntyneelle, että väkivaltaa tapahtuu muissakin perheissä ja apua on saatavilla. Toivoisin myös vanhushuollon työntekijöiden tunnistavan tilanteita herkemmin.

Kuka saa säveltää ja kuka on säveltäjä? Sitä on viime aikoina pohtinut taideyliopisto Sibelius-Akatemiassa musiikkiteknologiaa ja säveltämistä opiskeleva Viktor Toikkanen.

– Usein ihmiset, jotka tekevät elektronista musiikkia tietokoneella, eivät koe olevansa säveltäjiä. Usein asiaa perustellaan sillä, että siinä vaiheessa kun musiikki on nuoteilla, sinusta tulee säveltäjä. Mutta tietokoneohjelmalla tehdyn musiikin voi helposti kääntää toisella ohjelmalla nuoteiksi. Tuleeko sinusta siis sillä hetkellä säveltäjä, kun konvertoit mididatan nuoteiksi?

Toikkasen mukaan säveltäjyyttä mystifioidaan liikaa ja sitä hän haluaisi tällä hetkellä purkaa. Hänen mielestään kulttuurissamme ajatellaan niin, että säveltäjän täytyy ensin syntyä musikaalisesti lahjakkaana ja aloittaa soitinopinnot alle kouluikäisenä, jotta voi ryhtyä säveltäjäksi nuorena aikuisena.

– Haluaisin muuttaa ihmisten käsityksen säveltämisestä ja tehdä siitä helpommin lähestyttävää.

Illuusiota säveltäjyyden virtuoosivaatimuksista Toikkanen pyrkii rikkomaan ruohonjuuritasolta. Tällä viikolla Toikkanen jakoi musiikin tekemisen iloa aikuisille suunnatulla äänitaiteen ja elektronisen musiikin kaupunkileirillä.

Koodattua rytmimusiikkia

Toikkanen innostui säveltämisen tekemisestä helpommin lähestyttävämmäksi etenkin algorave-kulttuurin myötä, jota hän yrittää tuoda myös Suomeen. Britanniasta lähtöisin olevassa kulttuurissa esiintyjät koodavat musiikkia livenä.

Livekoodaaminen ei toki ole niin pitkäjänteistä puuhaa kuin perinteinen koodaaminen, sillä musiikin koodaamiseen tarkoitetut ohjelmat nopeuttavat prosessia huomattavasti. Toikkasen mukaan ohjelmat on suunniteltu niin, että mahdollisimman pienellä määrällä merkkejä syntyy ääntä.

– Elektroninen musiikki on aika abstraktia ja yleisölle voi olla hankalaa hahmottaa mitä siellä lavalla oikein tapahtuu. Livekoodaamisessa esiintyjän tietokoneen näkymä on projisoituna jonnekin yleisön nähtäväksi. Yleisö siis näkee, että nyt tuo käynnistää koodin pätkän ja se tuottaa tämän musiikin mitä me kuullaan.

Livekoodauskeikkoja itsekin vetävä Toikkanen on yksi Algorave Helsinki -järjestön perustajista. Ryhmä järjesti ennen korona-aikaa esimerkiksi koodauskerhoja Helsingin keskustakirjasto Oodissa.

– Hienoa tekstipohjaisessa musiikin tekemisessä on se, että tarvitset vain tietokoneen ja kirjoitustaidon. Ohjelmistotkin ovat ilmaisia. Koska tekniikka ei vaadi fyysistä soittotaitoa, se on paljon inklusiivisempaa ja mahdollistaa musiikin tekemisen ilon monille.

Tekno on lähellä sydäntä

Syntaxjuggalo, Zaum, Jodelboys ja Vialliset. Monen esiintyjänimen ja kollektiivin alla levyjä pyöritellyt Toikkanen on tunnettu aktiivi Helsingin teknopiireissä.

Elektronisen musiikin kärpänen puri Toikkaseen teini-iässä. Vaikutteiksi Toikkanen mainitsee isän ostaman legendaarisen Roland Juno-106 -syntetisaattorin ja Pan Sonic -yhtyeen.

– Äiti oli opiskellut Pan Sonic -yhtyeen Ilpo Väisäsen kanssa ja meillä on paljon yhteisiä tuttuja tän Väisäsen kanssa. Monesti koitin kuunnella Pan Soniccia, mutta se ei koskaan kolahtanut, kunnes teini-ikäsenä se aukesi ja underground-reivit rupesivat kiinnostamaan.

Jo 16-vuotiaana hän soitti ensimmäisen dj-keikkansa ja suuri osa sen jälkeisestä elämästä on mennyt teknon parissa puuhaillessa. Samalla Toikkanen opetteli musiikin tekemistä.

– Ihan alunperin soitin rumpuja bändeissä, mutta jossain vaiheessa se bändimeininki vaihtui syntetisaattoreihin ja rumpukoneisiin.

Oudot tavat tehdä musiikkia viehättävät

Suurelle yleisölle Toikkanen on luultavasti melko tuntematon nimi, vaikka hän on ollut mukana isoissa suomalaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa äänittäjänä. Viimeisin oma musiikillinen projekti Toikkasella on ollut säveltää Elokapinan mielenosoituksesta kuvatusta videosta teosta puhallinkvintetille.

Toikkasta viehättävät erikoiset tavat tehdä musiikkia. Hän on tehnyt musiikkia esimerkiksi kasveilla, josta hän kertoi Ylen jutussa kolme vuotta sitten. Toikkanen kertoo kyllästyvänsä asioihin nopeasti, minkä vuoksi hän etsii aina uusia tekniikoita ja tapoja tehdä musiikkia. Kokeellisuuden pariin ajaa myös säveltämisen ajoittainen yksinäisyys.

– Minun taustani on yhdessä tekemisessä ja näkisin, että ne ne eri tavat tehdä musiikkia ovat hieman kuin bändikavereita. On jotenkin helpompi reflektoida omaa tekemistä, kun siinä on mukana jotain itsensä ulkopuolisia tekijöitä.

Livekoodaamista ja kasvimusiikkia yhdistää Toikkasen mielestä niiden yllätyksellisyys. Molemmissa musiikkia syntyy osittain satunnaisuuden kautta. Kokeellisesti tehty musiikki on Toikkaselle tutkimusmatka, josta ei aina tiedä mihin se tulee päätymään ja mitä sieltä löytyy.

– Säveltämisessä on niin iso toisteisuuden vaara. Näissä tekniikoissa pystyn tavallaan itse ottamaan askeleen taaksepäin ja olemaan edes hetkellisesti kokijana siinä tilanteessa. Tulee se fiilis, että taikuri oli itsekin yllättynyt. Teinkö minä tämän oikeasti?

Taliban vallannut Jalalabadin, pääkaupunki Kabul äärijärjestön ympäröimä

Äärijärjestö on ottanut sunnuntaina haltuunsa Jalalabadin kaupungin Kabulin itäpuolella, lähellä Pakistanin rajaa. Yhdysvallat on aloittanut lähetystönsä evakuoimisen Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa, kertoo uutistoimisto Reuters. Samaan aikaan äärijärjestö Taliban lähestyy kaupunkia.

Suomeen on tulossa pitkään odotettu positiivinen luottotietorekisteri

Perustettavasta uudesta luottorekisteristä luotonmyöntäjät näkevät lähes reaaliaikaisesti lainanhakijan velat ja tulot. Hallitus haluaa rekisterin estävän ennen muuta suomalaisten ylivelkaantumista. Tavoitteena on saada uusi rekisteri käyttöön keväällä 2024.

Räppäri, näyttelijä Fanni Noroila: "Omasta elämästäni kertomisen ei pitäisi olla aktivismia" – Noroila kertoo kipupisteistään avoimesti, jotta voi auttaa muita

Kulttuurivieras, Sofa-yhtyeen Fanni Noroila on kahdeksan vuoden aikana ehtinyt kokea Suomen hiphop-kulttuurin huonot puolet. Hänen mukaansa mikään ei muutu edes nykyisen metoo-keskustelun myötä, jos valtaapitävät eivät kiinnostu asiasta. Hänen keinonsa taistella epäoikeudenmukaisuutta vastaan on rohkaista muita marginaalissa eläviä löytämään oma äänensä.

Kiina rakentaa Xinjiangista maailman valvotuinta teemapuistoa

Vainotusta uiguurialueesta on muokattu matkakohde kiinalaiseen makuun. Yle vieraili Xinjiangin maakunnassa uiguurialueella, jonka kulttuurin Kiina on nitistänyt vain varjoksi entisestään ja valjastanut sen viihdyttämään turisteja.

Pakotteista Kiina ei välitä. Se kasvattaa Xinjiangin tekstiiliteollisuutta, vaikka tutkijat ovat kertoneet pakkotyöstä tehtaissa ja pelloilla.

Sää jatkuu epävakaisena

Sunnuntaiaamuna on etenkin etelärannikolla mahdollisuuksia voimakkaille ukkospuuskille sekä runsaille sateille. Suuressa osassa maata päivä on sateinen ja lämpötila jää 20 asteen alapuolelle.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Sitä voi olla vaikea uskoa nyt, mutta satakunta vuotta sitten Kansainvälisellä olympiakomitealla oli ongelma. Kukaan ei ollut kuullutkaan olympialaisista, ja koko touhu oli lähinnä pienen porukan kisailua. Ensimmäiset modernit olympiakisat pidettiin 1896 Ateenassa, mutta edes muutamassa maailmannäyttelyssä piipahtaminen ei tuonut mittelöille riittävästi mainetta.

Modernien olympialaisten isä, paroni Pierre de Coubertin, päätyi seuraavaan järjenjuoksuun: olympialaisten on lähennyttävä enemmän antiikin kisojen esimuotoaan. Ratkaisu: lisätään urheilun rinnalle taidelajeja.

Siispä vuonna 1912 olympialaiset saivat painin, juoksemisen ja muun rehkimisen rinnalle viisi uutta lajia: musiikin, kirjallisuuden, arkkitehtuurin, maalaustaiteen ja kuvanveiston.

Koska ajatus on nykyolympialaisia katsoessa käsittämätön, kysytään asiaa olympialaisiin outouksiin perehtyneeltä tietokirjailija, toimittaja Lasse Erolalta. Oliko siis muinaisissa Kreikan olympialaisissa taidelajeja?

– Olihan siellä näitä; keisari Nero voitti luutun soiton mestaruuden, Erola toteaa.

Niinpä tietenkin. Mutta miten Suomi, talviurheilun maa, koskaan menestyi modernien olympialaisten taidelajeissa, ja missä kohtaa natsit astuvat kuvaan?

Aale Tynniä on kutsuttu jopa kenties Suomen tuntemattomimmaksi olympiavoittajaksi, mutta ei liene montaa suomalaista, joka osaisi nimetä muitakaan taidelajimitalisteja. Erolan mukaan taidelajivoittajat jäivät pitkälti 1950-luvulle ja painuivat sittemmin unholaan.

Se ei ole vain suomalainen ilmiö. Taidevoittajia ei Erolan mukaan juuri muistella maailmallakaan. Osittain syynä on se, ettei taidelajeihin osallistunut valmiiksi tunnettua hahmoa, joka olisi siten niittänyt mainetta vielä voittajana.

– Esimerkiksi Jean Sibelius ei koskaan lähettänyt yhtäkään nuottivihkoaan olympialaisiin, Erola huomauttaa.

Hän täsmentää, että taidelajitkin jakautuivat eri alalajeihin. Arkkitehtuurissa oli sarjat asemakaava-arkkitehtuurille ja rakennusarkkitehtuurille; kirjallisuudessa lyriikalle, romaaneille ja näytelmillekin joissain kisoissa. Musiikissa kisattiin neljässä eri sarjassa: orkesteri-, instrumentaali-, soolo- ja kuoromusiikissa.

Ja ei, taidelajeissa ei kisattu niin, että muutaman olympiapäivän aikana rustattaisiin runoja ja musiikkia raivokkaalla tahdilla. Erola kertoo, että teokset lähetettiin etukäteen; riitti, että ne olivat valmistuneet viimeisen olympiadin eli nelivuotisen kauden aikana. Aiheen puolesta teoksen tuli olla urheilun innoittama.

Saksan tunnustus ja rakentamattomat suunnitelmat

Suomen taidelajimitaleista varhaisimman sai Urho Karhumäki Avoveteen-romaanillaan. Kultamitali tipahti vuoden 1936 Berliinin olympialaisissa – niissä, joita natsi-Saksa luotsasi suurena pr-juhlanaan.

Erola kertoo, että kirjallisuuden kilpailutyöt sai kirjoittaa millä tahansa kielellä, mutta niistä piti lähettää tiivistelmä kansainväliselle olympiakomitealle englanniksi, ranskaksi tai saksaksi. Tuomaristo teki päätöksensä tiivistelmän perusteella. Karhumäki ei ollut edes kirjoittanut romaaniaan, vaan siitä lähetettiin synopsis, joka oli lopulta kirjan päätösluku.

Teos kertoo Erolan mukaan köyhästä maalaispojasta, joka kohtaa vastoinkäymisiä pahassa kaupunkielämässä, ja palaa takaisin maalle. Siellä hän tapaa tytön, alkaa urheilla ja voittaa lopulta olympialaisissa.

– Kirja sopi aikanaan oikein hyvin natsi-ideologiaan.

Erola on esittänyt kirjassaan Unohdetut olympiavoittajat – taidekilpailut olympiakisoissa 1912–1948 väitteen siitä, että Suomi saattoi saada kyseisen olympiakultamitalin kiitoksena lojaaliudestaan ja osallistumisesta boikotin uhkaamiin Berliiniin olympialaisiin.

Hieman hassua on, ettei kumpaakaan arkkitehtuurissa voittanutta suunnitelmaa toteutettu. Niemeläisen suunnittelma Kemin urheilukeskukseksi suorastaan katosi arkistoista. Lindegrenin suunnitelma Varkauden urheilukeskukseksi jäi sekin pitkälti rakentamatta.

Alkuperäinen suunnitelma kuulostaa suureelliselta: Erola kertoo, että urheilukeskus olisi sijainnut Kämärinsaaressa, ja sinne Lindegren oli ajatellut tennis- ja lentopallokenttiä, yleisurheilu- ja jalkapallomahdollisuudet, soutustadionin kanavan viereen ja paikat jopa kesäteatterille ja sirkukselle.

Erolan mukaan kunnanvaltuustossa tuli kuitenkin riitaa siitä, kuka maksaa viulut ja kuka paikan lopulta omistaa. Lindegrenin suunnitelmasta toteutuivat lopulta vaiin urheilukenttä ja katsomo sekä maratonpolku ja uimala.

Taidelajeja ei enää tarvita

Taidelajit jäivät olympialaisten ohjelmasta 1948 – sinä vuonna, kun Aale Tynni, Yrjö Lindegren, Kalervo Tuukkanen ja Ilmari Niemeläinen keräsivät mitalejaan.

Lasse Erolan mukaan syynä oli kansainvälisen olympiakomitean varapuheenjohtaja, miekkonen nimeltään Avery Brundage. Amerikkalainen Brundage oli kiivas amatööriurheilun kannattaja, ja vastusti kaikenlaista kaupallisuutta. Taidelajeihin osallistujat olivat taas pitkälti ammattilaisia alallaan – amatööriarkkitehti olisikin melko erikoinen konsepti.

– Sehän on ajatuksenakin hölmö. Mitä siitä tulisi, jos sinä ja minä ruvettaisiin piirtelemään? Erola toteaa.

Brundagen johdolla taidelajit päätettiin lopettaa heti Lontoon kisojen jälkeen. Tosin aivan kaikki eivät Erolan mukaan Kansainvälisessä olympiakomiteassa olisi halunneet laittaa lajeja jäihin. Suomelle, joka puuhasi jo vuoden 1952 Helsingin olympialaisia, olisi annettu lupa ottaa taidelajit vielä mukaan.

Erola kertoo, että Helsingin kisojen järjestelykomitean toimikunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell kuitenkin ilmoitti, ettei niiden järjestämiseen ollut enää riittävästi aikaa. Lajit jätettiin kisaamatta Helsingissä.

Sen jälkeen olikin helppo päättää, ettei taidelajeja enää järjestettäisi ollenkaan.

– Monesti on sanottu, että se oli Helsingin olympiakisojen järjestelytoimikunta, joka lopetti taidelajit, mutta se ei ole ihan koko totuus. Taustalla oli Kansainvälisen olympiakomitean vetkuttelu.

Sinne siis jäivät taidelajit, mutta mitalistit jatkoivat tietenkin uraansa.

Etenkin Tampereella syntyneen arkkitehti Yrjö Lindegrenin työt lienevät monelle tuttuja, vaikkei töitä olisikaan tunnistanut juuri hänen kädenjäljekseen. Ehkäpä hänen näkyvimpiä töitään on yhdessä arkkitehti Toivo Jäntin kanssa suunniteltu Helsingin Olympiastadion. Sitä on kutsuttu jopa maailman kauneimmaksi olympiastadioniksi.

Siellä kisattiin myös Helsingissä järjestetyt olympialaiset 1952 – ne, josta taidelajit jäivät pois.

Lindegrenin suunnittelema, Helsingissä sijaitseva Käärmetalo on valittu kansainvälisesti merkittäväksi ja Olympiastadion puolestaan kansallisesti merkittäväksi modernismin arkkitehtuurin kohteeksi DOCOMOMO (Documentation and conservation of modern movement) -järjestön rekisteriin.

Olympialaiset vaikuttavat olevan joustava kisa. Tokiossa kisattiin ensi kertaa skeittauksessa, surffauksessa, kiipeilyssä ja karatessa.

Entä ne taidelajit – pitäisikö ne palauttaa olympiaohjelmistoon?

– Ei minun mielestäni, Erola vastaa.

Hän ajattelee, etteivät taidelajit tulisi edelleenkään toimimaan käytännössä. Niiden arvosteleminen on käytännössä mahdotonta, ja ne ovat jo täyttäneet tarkoituksensa: olympialaisten tunnetuksi tekemisen.

– Vuoden 1912 jälkeen olympiakisojen arvostus maailmalla nousi kovasti, osittain juuri siksi, että taidelajeilla osoitettiin yhteys antiikin Kreikkaan ja niiden olympiakisoihin. Kun se oli saavutettu, työhän oli tehty.

Kuuntele myös: Lyyrikko Aale Tynni oli runosarjan olympiakultamitalisti vuonna 1948

Lue lisää: Arkkitehtuuri ja kirjallisuus vaihtuivat skeittaukseen ja surffaukseen – tässä 8 oudointa olympialajia

Tilanne Afganistanissa voi muuttua nyt hyvinkin nopealla aikataululla, sanoo apulaissotilasprofessori Antti Paronen Maanpuolustuskorkeakoulusta.

Taliban on saartanut maan pääkaupungin Kabulin käytännössä muutaman päivän aikana, kun monet muut tärkeät kaupungit ovat päätyneet islamilaisen ääriliikkeen haltuun. Voit seurata Afganistanin tilannetta tässä päivittyvässä artikkelissa.

Sunnuntaina iltapäivällä ulkoministeri Pekka Haavisto myönsi, ettei osannut vielä perjantaina nähdä tilanteen muuttuvan niin nopeasti. Parosen mukaan viime päivät ovat olleet syöksykierrettä Afganistanin hallinnolle.

– Tässä on yllättynyt itse kukin. Tilanne elää nyt tunti tunnilta, Paronen sanoo.

Parosen mukaan Talibanin nopea voittokulku kielii siitä, että operaatio on ollut hyvin johdettu, koordinoitu ja resursoitu. Kaiken lisäksi ääriliikkeen käsiin on jäänyt sotamateriaalia, jolla länsivallat ovat varustaneet Afganistanin hallituksen joukkoja.

Hallitusta tukevat joukot ovat pääosin luopuneet taistelusta. Parosta kiinnostaa nyt, jääkö maahan vielä paikallisia vastarintapesäkkeitä tai yrittävätkö esimerkiksi naapurimaa Uzbekistanin puolelle vetäytyneet joukot uutta hyökkäystä.

"Tilanne on verraten arvaamaton"

Vielä muutamaa päivää aiemmin Paronen ennakoi, että Kabulin hallinnasta saatettaisiin käydä verinen taistelu. Sunnuntaina sekä Taliban että Afganistanin hallinto ovat lupailleet rauhanomaista vallanvaihtoa. Paronen pitää tätä mahdollisena tapahtumankulkuna.

– Samaan aikaan on muistettava, että Taliban ei ole mikään keskusjohtoinen organisaatio. Sen alaisuudessa on erilaisia soluja ja kenttäkomentajia, joita voi liikuttaa omakin intressinsä, kuten kosto tai rahantavoittelu. Näin ollen tilanne on verraten arvaamaton.

Parosen mukaan Talibanin valtaannousu on ollut niin nopeaa, että liike itsekin voi olla yllättynyt siitä. Seuraavaksi sen on yritettävä vakiinnuttaa valtansa.

Tehtävä ei ole mitenkään helppo maassa, jossa monet tuntevat uskollisuutta pikemminkin omalle perheelleen ja heimolleen kuin hallintokaupungissa istuville valtaapitäville.

Parosen mukaan ainakin yksi asia on toisin kuin silloin, kun Taliban oli edellisen kerran vallassa Afganistanissa. Liike on pyrkinyt vakuuttamaan muut siitä, että ylilyönneiltä vältyttäisiin.

Jos Talibanin edustajia on uskominen, myöskään Kabulissa työskentelevät ulkomaalaiset eivät olisi vaarassa.

– Mutta sitten se, millaisia puhdistus- tai kostotoimenpiteitä on myöhemmin tulossa, se on toki asia erikseen.

Moni valtio on kertonut evakuoivansa suurlähetystönsä Kabulista Talibanin tieltä. Myös Suomi valmistelee evakuointia.

Lisäksi Suomi on kertonut ottavansa maahan enintään 130 Suomelle, EU:lle ja Natolle työskennellyttä afganistanilaista. Heille myönnetään oleskelulupa Suomeen, koska he ovat Afganistanissa vaarassa.

• Lue lisää: Hallituksen päätös oli karvas pettymys afganistanilaiselle tulkille, jolle ei heru oleskelulupaa: "Itken ja olen sanaton"

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtaja Jarmo Haapanen istuu työhuoneessaan Ylivieskan paloasemalla. Mies vaikuttaa huojentuneelta, mutta myöntää olevansa väsynyt.

– Yöt ovat olleet sirpaleisia, pahimpaan aikaan yöuni jäi puoleentoista tuntiin.

Haapanen aloitti työt kesäloman jälkeen heinäkuun viimeisen viikon maanantaina. Samana päivänä metsä roihahti tuhoisin seurauksin tuleen Kalajoella.

Sitten 1970-luvun Suomen suurin metsäpalo on työllistänyt pelastuslaitosta näihin päiviin.

Varsin pian palon sytymisen jälkeen Haapanen ymmärsi, että päivystävän päällikön pitää voida keskittyä ydintehtäväänsä: pelastustoiminnan johtamiseen. Nyt on sen luokan palosta kysymys.

Haapanen otti vastuulleen palosta tiedottamisen ja valitsi linjakseen olla toimittajien tavoitettavissa käytännössä yötä päivää. Lisäksi hän teki tiuhaan tahtiin tiedotteita sekä raportoi palon ja sen sammuttamisen vaiheista Twitterissä.

– Tiedottamisen pitää tänä päivänä olla aktiivista. Faktojen avulla torjutaan huhut.

Kova paine ja pitkiä päiviä

Pelastusjohtaja Haapanen sanoo, että häntä ei tarvinnut sitoa työpöydän jalkaan kiinni. Edes palon kriittisinä hetkinä ei mieleen tullut, että pitäisi päästä itse kentälle eturintamaan.

– Jos minä olisin mennyt sinne, olisin ollut muiden jaloissa. Olen ollut hallintobyrokraatti vuodesta 2009 lähtien, ja minun tehtäväni on huolehtia, että joukoilla on riittävästi kalustoa ja resurssia ja puitteet kunnossa.

Joukkojensa venymistä Haapanen kehuu vuolaasti.

– Akuvaiheessa me jouduttiin omilla joukoilla teettämään kohtuuttoman pitkiä työvuoroja. Pahimmillaan jotkut joutuivat olemaan jopa 24 tuntia maastossa.

Tilanne helpottui, kun apuvoimia alettiin saada muilta pelastuslaitoksilta.

Metsäpalon sammuttaminen on sekä fyysisesti että psyykkisesti vaativaa.

– Monesti puhutaan, että rakennuspaloissa savusukellustehtävät ovat vaativia ja raskaita, ja niin ne ovatkin, mutta rakennuspalot ovat yleensä lyhytaikaisia. Metsäpalot ovat yleensä pitkäkestoisia, ja siksi fyysisesti eritäin raskaita vaikeissa maastoissa työskentelemään joutuville sammuttajille.

Henkinen paine voi myös olla kova. Se koettiin Kalajoella, kun palo alkoi levitä nopeana latvapalona.

– Jopa 1,3 kilometrin päästä paloalueen reunasta havaittiin kyteviä kekäleitä. Riski, että sammuttajia olisi jäänyt tulen saartamaksi, oli erittäin suuri.

17-vuotiaana Lapuan räjähdysonnettomuudessa

Jarmo Haapanen tietää mistä puhuu, kun hän puhuu pelastajien kohtaamista tiukoista tilanteista.

Pitkän uran tehnyt mies oli jo 17-vuotiaana nuorukaisena vuonna 1976 mukana pelastustehtävissä Lapuan patruunatehtaan räjähdysonnettomuudessa.

Sen hän mainitsee pahimmaksi paikaksi omalla urallaan.

– Siihen aikaan tuon ikäiset saivat osallistua vaativiinkin pelastustehtäviin. Toki meitä nuoria suojeltiin sillä tavalla, että emme olleet mukana menehtyneiden etsinnässä.

Haapanen sanoo, että raskaimpia ovat ne onnettomuudet, joissa menetetään ihmishenkiä. Silloin pelastajat joutuvat toisinaan myös kohtaamaan menehtyneiden omaisia, ja se kysyy paljon myötäelämisen kykyä.

– Joku käsittämätön onni minulla on ollut, että kohdalleni ei ole tullut lapsiuhreja. En tiedä, olisiko sellaisessa tilanteessa kantti kestänyt.

Pannukakkua ja lämpimiä pullia

Mikä sitten auttaa tiukan paikan tullen jaksamaan? Jarmo Haapanen sanoo, että pelastajillakin on oma huumorinsa, joka otetaan aina välillä avuksi.

Kalajoen maastopalon yhteydessä jaksamisessa auttoi kuitenkin erityisesti alueen asukkailta tullut tuki.

Vastaantulevista autoista on nostettu peukkuja, tuntemattomat ovat tulleet puheille ja kiittämään. Yhteisöllisyyden kokemus oli poikkeuksellisen vahva.

– Myötäeläminen ja empatia, jota meidän sammuttajat ovat saaneet kokea, se on ollut jopa aika liikuttavaa.

Tuki sai konkreettisiakin muotoja. Raution kyläläiset huolehtivat siitä, että muonituspaikalla kylän koululla oli sammuttajille päivittäin tarjolla jälkiruuaksi pannukakkua ja kahvin kanssa paistolämpimiä pullia.

– Minäkin pääsin niitä maistamaan, myhäilee Haapanen.

Ilokseen pelastusjohtaja on pannut merkille, että suuri palo herätti myös kiinnostusta palokuntatyötä kohtaan.

– Näyttää siltä, että jokaisella mustalla pilvellä on se hopeareunus. Minulle kerrottiin, että ainakin seitsemän rautiolaista on kysellyt, miten voisi päästä palokuntaan mukaan. Se on erittäin hienoa.

Haapanen huomauttaa, että uutta väkeä sopimuspalokuntiin tarvitaan. Varsinkin pienillä paikkakunnilla ja pienissä taajamissa monet asiat rajoittavat mahdollisuuksia sitoutua palokuntatyöhön.

– Väki vähenee ja vanhenee ja työpaikkapendelöinti lisäänyy, siviilityön vaatimukset kasvavat.

Haapanen soisi, että yhteiskunnassa käytäisiin laajempi keskustelu sopimuspalokuntatoiminnan merkityksestä.

– Sopimuspalokuntalaisten pitäisi päästä nykyistä helpommin irrottautumaan päätyöstään sammutustehtäviin. Ymmärrän, että esimerkiksi hammaslääkäri ei voi jättää porausta kesken ja potilasta siihen, mutta Lapista olen kuullut sellaisenkin esimerkin, että siellä kirkonmenot on jätetty pitämättä, kun pappi on ollut sammuttamassa metsäpaloa.

"Savua jo syntyessä"

Jarmo Haapasen ura palo- ja pelastustoimessa on poikkeuksellisen pitkä. Tie on kulkenut Etelä-Pohjanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle, pienestä palokuntapojasta Jokilaaksojen pelastuslaitoksen pelastusjohtajaksi.

Palokuntapoika hänestä tuli virallisesti vuonna 1969, jolloin hänet kirjattiin 10-vuotiaana Lapuan palokunnan palopoikaosastoon.

Palokuntapoikaleirille Haapanen osallistui kuitenkin ensimmäisen kerran jo 2,5-vuotiaana. Hän pääsi leirille mukaan, koska palopäällikköisä ja palokuntanaistoiminnassa mukana ollut äiti olivat siellä omissa tehtävissään.

– Kuulun sarjaan niitä palokuntalaisia, jotka ovat saaneet savua jo syntyessään.

Haapaselle työstä on tullut elämäntapa eikä hänellä ole hinkua eläkkeelle. Hän kertoo, että viime päivinä eri kanavien kautta tulleen positiivisen palautteen määrä on ollut niin suuri, että se on tuonut virtaa lisää vuosiksi eteenpäin.

– Meidän joukkojen puolesta olen saanut sitä palautetta ja empatiaa ottaa vastaan ja olen parhaani mukaan yritttänyt sitä myös jakaa eteenpäin.

Nokoset virka-aikana

Hyvää palautetta on tullut myös Haapasen omasta vastuualueesta, tiedottamisesta.

Haapanen oli kolmisen vuotta sitten puheenjohtajana sisäministeriön työryhmässä, jonka tehtävänä oli laatia suosituksia pelastuslaitosten viestinnän kehittämiseksi.

Kalajoen palon yhteydessä oli tilaisuus testata työryhmän oppeja käytännössä.

– Jo nyt on tiedossa asioita, jotka voisi tehdä toisin ja resurssoida toisin.

Haapasen omien resurssien rajat alkoivat tulla vastaan siinä vaiheessa, kun yöunet jäivät kahdessa pätkässä yhteensä puoleentoista tuntiin.

Sellaisen yön jälkeen Haapanen kirjoitti puolenpäivän mediatiedotteeseen, että lisätietoja häneltä saa puolentoista tunnin kuluttua. Sen jälkeen on tunnin tauko ja sen jälkeen hän on taas tavoitettavissa kello 14.30 alkaen.

– Tunnustetaan tässä nyt julkisesti, että tuossa nojatuolissa otin 40 minuutin päiväunet ihan puhtaasti virka-aikana. Pahoittelen omalle esimiehelle, mutta näinkin tuli tehtyä.

Haapanen kertoo, että 40 minuuttia piristi kummasti ja seuraavana yönä jaksoi taas olla jalkeilla.

Lue myös:

Poikkeuksellisen suuri maastopalo osui toisen kerran Kalajoelle – iso roihu koettiin myös 50 vuotta sitten, ja tulevaisuudessa palojen määrä kasvaa

Toiminnallisissa ja työelämälähtöisissä joustavan perusopetuksen luokissa opiskelee vuosittain pari tuhatta yläkoululaista, ja monelle heistä tuo aika on käänteentekevä.

Näin myös kaksikymppiselle rovaniemeläiselle Kia Vuorenmaalle.

– Se oli ikimuistoisin vuosi, jonka olen koulun penkillä viettänyt. Jokaisesta oppilaasta löydettiin se hyvä asia, ja siihen keskityttiin. Ei vain siihen, mikä on huonoa tai kehitettävää.

Viivan alle jäi siis paljon.

– Isoimpana se, että kasvoin ihmisenä. Sain ystäviä ja varmuutta omaan tekemiseen, Vuorenmaa kuvailee.

Koulupudokkuutta ja syrjäytymistä ehkäisevä jopo-luokka on vaihtoehto niille, joille perinteinen koulu ei syystä tai toisesta sovi.

Paikallaan istuminen voi olla tuskaa, arvosanat laahata oman potentiaalin alapuolella tai keskittyminen isossa ryhmässä ja aineen mukaan vaihtuvan opettajan opetuksessa voi osoittautua mahdottomaksi.

"Tiesin, että minusta on parempaakin"

Jopo-luokalle ei voi joutua tahtomattaan tai vahingossa, vaan mukaan tullaan hakemusten ja haastattelujen kautta.

Kia Vuorenmaa halusi ja haki jopo-ryhmään, kun koulumotivaatio oli kadoksissa ennen ysiluokkaa.

– Oli tunne, että minusta ei ole mihinkään. Halusin muutoksen ja tiesin, että minusta on parempaankin.

Monelle jopo-luokan aloittavista nuorista huonommuuden tunteesta on tullut tuttu seuralainen.

– Kun pääsemme etsimään muunlaisia vahvuuksia, nuori oppii itsekin, että tosiaan, nämä ovat ihan yhtä arvokkaita, ja tämä on se minun juttuni, kertoo opettaja Noora Palosaari.

Usein ryhmästä tulee vuoden aikana tiivis. "Kuin perhe", kuvailee niin ikään jopo-opettajana työskennellyt Helena Puolakka.

Se on uusi mahdollisuus luoda peruskoulusta sellainen muisto, että minä olin hyvä. Hyvä koululaisena, hyvä lapsena tai nuorena, hyvä ihmisenä. Helena Puolakka

Kunnilla on vapaus valita

Todellinen vaihtoehto jopo-luokka on kuitenkin vain osalle niistä nuorista, joille se voisi sopia, sillä joustavaa perusopetusta tarjoaa alle puolet Suomen kunnista.

Kunnat arvioivat itse, mitkä tukimuodot omissa kouluissa toimivat parhaiten. Esimerkiksi Kemi-Tornio-alueella jopo-opetusta ei tarjoa yksikään kunta. Opetusministeri Li Andersson (vas.) toivoo, että kuntatasolla arvioidaan tarkkaan, onko jopo-ryhmille tarvetta.

–Lainsäädäntö lähtee siitä, että kuntia ei pakoteta jopon järjestämiseen. Totta kai toivomme, että kaikkialla, missä nähdään sille tarvetta, olisi myös halukkuutta järjestää jopoa.

Tällä hetkellä rahoitusta saa 131 kuntaa, mikä on 14 kuntaa vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Opetusministerin korvaan pudotus kuulostaa yllättävältä.

– Luulisi tämänkaltaisille toimintamalleille olevan pikemminkin kasvava tarve, Andersson sanoo.

Lue lisää: Epätoivoinen äiti antoi lapsensa sijoitukseen saadakseen tämän pienryhmään: "Se oli tosi rankka päätös" – opetuksen tuki vaihtelee kunnissa

Erilainen arki

Arki jopo-ryhmässä poikkeaa monella tavalla perinteisestä yläkouluarjesta. Monessa luokassa viikko aloitetaan keittämällä kahvit, vaihtamalla kuulumiset ja selaamalla uutisia.

Oppilaita jopo-ryhmissä on vain noin kymmenen, mutta aikuisia tavallisesta poiketen kaksi.

Opettajalla, joka opettaa ryhmälle alakoulusta tuttuun tapaan lähes kaikki oppiaineet, on työparinaan tyypillisesti nuoriso-ohjaaja. Peruskoulunsa viime keväänä päättäneelle Reetta Vilénille se oli iso asia.

– Tosi paljon vaikuttaa se, että opettaja ei vaihdu joka tunti, vaan on se sama opettaja. Ja opettaja keskittyy enemmän oppilaisiin, on oikeasti oppilaiden elämässä mukana, Vilén sanoo.

Yksi suurimmista eroista tavalliseen yläkouluopiskeluun nähden on se, että joustava perusopetus on työelämäpainotteista. Työssäoppimisjaksoja on runsaasti: jopa 8–12 viikkoa kouluvuodesta. Ajatuksena on, että oppia voi muuallakin kuin luokassa ja kirjan äärellä.

Omaa tietä etsimässä

Ennen jopo-vuotta Kia Vuorenmaata huolestutti, riittääkö oma koulumenestys avaamaan ovet lähihoitajakouluun ysiluokan jälkeen.

– En jaksanut panostaa millään tavalla koulunkäyntiin. Tuntui, että niillä arvosanoilla en välttämättä pääse sinne.

Ysiluokan aikana Vuorenmaa nosti keskiarvoaan ja pääsi samalla kokeilemaan hoitoalan eri puolia. Työssäoppimispaikat löytyivät vuoden aikana niin päiväkodista, husky-tarhalta kuin koulunkäynninohjaajanakin, ja peruskoulun jälkeen ovet toiveiden kouluun avautuivat.

Työelämäpainotteisuus sopi myös Reetta Vilénille. Hän pääsi kehittämään koulunkäyntiin liittyvää sovellusta, ja työpaikkoina tutuiksi tulivat myös Prisma ja Tokmanni. Ja kun nuori tekijä oli valmiiksi tuttu, irtosi Tokmannilta vielä kesätyökin.

– Se tuntui tosi hyvältä. Oli apua, kun oli saanut näyttää omat taidot, ja että pystyy tekemään töitä yhtä hyvin kuin kaikki muutkin, vaikka on nuorempi.

Apua korona-ajasta kärsineille

Jopo-ryhmiin haetaan erilaisista syistä. Jollakin painavin syy on motivaatiopula, toisella se voi olla vaikeus keskittyä. Niitäkin on, joilla koulu sujuu mukavasti, mutta kädet kaipaavat tekemistä ja paikallaan istuminen saa turhautumaan.

Monissa kunnissa hakijoita olisi tuntuvasti enemmän kuin paikkoja. Useimmiten ryhmissä opiskellaan ysiluokka, mutta osassa kunnista on ryhmiä myös nuoremmille.

Opetusministeri Li Andersson näkee, että joustavalla perusopetuksella voi olla erityinen asema myös niiden oppilaiden auttamisessa, joiden koulunkäynti on kärsinyt koronapandemian aikana.

– Etäopetusjaksot erityisesti yläkoulujen osalta ovat saattaneet lisätä myös koulupudokkuutta tai sen riskiä monien nuorten kohdalla. Kyllä tämäntyyppisille toimintamalleille on suuri tarve myös koronan takia.

Samoilla linjoilla on opetusneuvos Riia Palmqvist Opetushallituksesta, joka toivoo, että jopo-opetus lisääntyisi.

– Toivoisin, että jopo-opetus voisi tarjota myöskin tällaisen poikkeuksellisen vuoden jälkeen uuden mahdollisuuden myös niille, jotka ovat pitkään olleet poissa koulusta, tai joiden oppimista etäopetus ei ole edistänyt.

Herättikö juttu ajatuksia? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella tiistaihin 17.8. kello 23 saakka.

Lue myös: Kaikilla ei olekaan oikeutta maksuttomaan toisen asteen opiskeluun – moni kymppiluokalta lukioon tullut pulittaa opintoja omasta pussistaan

Kuka ottaa kopin, jos opinnot eivät ysiluokan jälkeen jatku? Kunnat eivät ole ratkaisseet kaikkia laajemman oppivelvollisuuden kysymyksiä

Hanko on noussut korona-ajan voittajiin kotimaan matkailun kasvun seurauksena. Vielä elokuisena maanantainakin Itäsataman terasseilla riittää asiakkaita eikä venelaitureissakaan juuri tyhjää tilaa näy.

Hangon keskustasta 20 kilometrin päässä omassa rauhassaan sijaitseva Lappohja on Elias Vuoriolle rakas paikka.

Täällä ei ole tietoakaan Itäsataman humusta tai bileporukoista, vaikka kylän pitkine hiekkarantoineen on tänä kesänä löytänyt moni muukin.

Vuorion arvion mukaan auringonpalvojien määrä Lappohjan pitkillä hiekkarannoilla on moninkertaistunut entisestä, eikä ihme.

– Täällä näkee ja kuulee luonnon, kuuluu linnunlaulua, metsän ilma on tosi raikasta ja vesi puhdasta. Näitä asioita ei kuitenkaan voi pitää itsestäänselvyytenä, vaan niistä on huolehdittava.

Sjömansro-hotellia puolisonsa kanssa pyörittävä Ari Kapanen havahtui alkukesästä ihmettelemään Lappohjan rantaan ajautuneita autojen muoviosien kappaleita ja muuta roskaa.

Ne ovat Kapasen mukaan ilmiselvästi peräisin lahdenpohjukan vastarannalla siintävästä Koverharin satamasta.

– Lähdin jäljittämään roskien alkuperää veneellä ja löysin noin 20 metriä korkean roskakasan aivan meren ääreltä. Siinä oli paalattuja autoja, muovia, eristevillaa, kovettunutta uretaania, vaikka ja mitä. Roskaa levisi tuulen mukana mereen ja leviää edelleen, Kapanen manaa.

ELY: Toiminta on hyväksyttävissä, jos roskat pysyvät kurissa

Koverharin nykyinen ympäristölupa on peräisin vuodelta 2006 ja se on laadittu silloin alueella toimineen terästehtaan toimintaa silmällä pitäen.

Lupa sisältää myös satamaa koskevia määräyksiä, mutta lastityyppejä ei ole rajattu mitenkään.

Ympäristöluvan on aikanaan laatinut Länsi-Suomen ympäristölupavirasto ja sen noudattamista valvoo Uudenmaan ELY-keskus.

Ylitarkastaja Hanna Pohjakallio on saanut lähialueen asukkailta useita yhteydenottoja ja on siten tietoinen ongelmista.

– Jätekasa on saamieni tietojen mukaan pääasiassa metalliromua, mutta joukossa on ollut kevyempiä materiaaleja esimerkiksi puretuista autoista. Sinänsä tuollaisen lastin käsitteleminen on hyväksyttävissä kunhan satama ja operaattori saavat toimintansa korjattua sellaiseksi, että roskaa ei leviä mereen.

Hangon Sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik kertoo saaneensa satamaoperaattorilta tiedon, että tavaraa on pudonnut mereen laivan lastaamisen yhteydessä.

– Se ei ole mikään roskakasa, vaan siinä on kierrätysteollisuuden raaka-ainetta, jota kutsutaan sekapelliksi. Se on Suomesta kerätty ja lajiteltu ja toimitetaan edelleen kierrätysteollisuuden raaka-aineeksi esimerkiksi Baltiaan.

Kasassa on muun muassa jääkaappeja ja kaukolämpöputkia, joiden eristeet puretaan vasta kohdemaassa. Ahlvik kiistää roskaongelman jatkumisen jyrkästi.

– Roskaaminen on tietenkin täysin kielletty. Satamaoperaattori on tarkistaa rannat viikoittain, eikä mitään ole enää löytynyt.

ELY-keskus aikoo syksyn aikana tehdä Koverharin satamaan määräaikaistarkastuksen.

– Tietenkin seuraamme tilannetta edelleen, Pohjakallio vakuuttaa.

Koverharin teollisuusalueen omistaa Hangon kaupunki ja hallinnollisesti satama on Hangon Satama Oy:n osa. Alueen toiminnasta vastaavat satamaoperaattorit ovat Rauanheimo ja Adolf Lahti Yxpila Oy.

Ympäristölupa katkolla, laajennussuunnitelma vaarassa?

Hangon Satama ja Väylävirasto hakevat parhaillaan ympäristö- ja vesilupaa toiminnan laajentamiseen Koverharissa. Satamaan on suunnitteilla kolmas laituri ja laivaväylää on tarkoitus ruopata ja louhia kaksi metriä nykyistä syvemmäksi.

Tämä mahdollistaisi entistä suurempien laivojen vierailun satamassa.

– Uskomme vakaasti, että Koverharin sataman palveluille on kysyntää ja satamasta kehittyy Suomenlahden suulle tehokas, ympäristöystävällinen ja moderni satama lähivuosikymmeninä, Hangon Sataman toimitusjohtaja Anders Ahlvik toteaa.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston laatima uusi ympäristölupa on myönnetty toukokuussa, mutta se ei enää mahdollista hienojakoisen kuorman käsittelyä Koverharin satamassa.

Hangon Satama Oy on valittanut päätöksestä eikä lupa siksi ole vielä lainvoimainen. Sataman mukaan luvassa pitäisi olla tarkka määritelmä sille, minkä raekoon aine katsotaan hienojakoiseksi ja mitä ei.

Lisäksi satama toivoo linjausta säiliöissä kuljetettavan hienojakoisen tavaran käsittelymahdollisuuksiin.

– Olisi todella hyvä, että satama saisi ajantasaisen ympäristölupapäätöksen. Prosessi on kuitenkin kesken ja Vaasan hallinto-oikeus tämän aikanaan ratkaisee, Uudenmaan ELY:n ylitarkastaja Pohjakallio toteaa.

Sataman kautta kuljetetaan jo nyt muun muassa antrasiitti-hiiltä Venäjältä Keski-Eurooppaan.

Lähiasukkaat toivovat toiminnan kehittämistä ympäristön ehdoilla

Lappohja on vanha kalastajakylä, jonka kukoistus rakentui sittemmin teollisuuden ympärille. Koverharin terästehdas meni konkurssiin vajaa kymmenen vuotta sitten.

Myös viime vuosi kirjoitti kylän historiankirjoihin synkän luvun, kun SSAB:n putkitehdas lopetti toimintansa.

Elias Vuorio suree kylässä tapahtuvaa rakennemuutosta. Hän toivoo Lappohjaan uutta elinvoimaa, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.

– Luonto on tosi tärkeä asia minulle, 3-vuotiaalle tyttärelleni ja koko muulle perheelle. Sataman toimintaa pitäisi kehittää niin, että sillä olisi minimaalinen haittavaikutus alueen virkistysarvoille. Tällä hetkellä se ei näytä siltä.

Vuosikymmenien ajan Suomenlahdella sukeltanut ja merenpohjan hapettomien alueiden laajuutta kauhisteleva Ari Kapanen on vielä jyrkkäsanaisempi.

– Minun on vaikea uskoa, että sataman laajentamisen yhteydessä asioita tehtäisiin yhtään paremmin. Lupamääräyksistä laistetaan toistuvasti eikä valvontaa juuri ole.

Lue myös:

Regatta toi Hangon rannoille röykkiöittäin roskaa, siivoaminen jäi kaupungille – paikallinen Inkeri Pekkanen: "Se on aivan kaatopaikka"

Suomen rannoilta löytyy yhä tuplasti liikaa roskia – tutkimme siistiltä näyttävän Lehmäsaaren rannan, ja saldo oli surullinen

Roskaisuuteen ärsyyntynyt Inkeri Pekkanen aloitti vuosia sitten Hangon rantojen siivoamisen – yksistään tupakantumppeja löytynyt tähän mennessä yli 15 000

Haavisto: Suomalaiset pyritään saamaan Afganistanista pois tänään

Ylen aamussa vieraillut ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi, että Afganistanissa olevat suomalaiset pyritään saamaan tämän päivän aikana Suomeen. Myös suomalaisille töitä tehneet paikalliset yritetään saada turvaan tänään tai viimeistään huomenna.

Työpaikkaruokailussa on tapahtumassa iso muutos koronan jälkeen

Henkilöstöravintoloiden tulevaisuus on epävarma. Lounasruokailijoiden määrä voi lisääntyvän hybridityön takia jopa puolittua. Osittain etätyötä tekeville tarjotaan uusia palveluja, esimerkiksi mukaan ostettavia lounaskasseja etäpäiviksi.

"En haluaisi edes tietää, missä olisin ilman jopoa", sanoo Juho Yliportimo, 21

Joustavan perusopetuksen ryhmään pääseminen voi olla käänteentekevä kokemus, sillä osalle oppilaista peruskoulu on yhtä taistelua huonommuuden tunteen ja jatkuvien epäonnistumisten keskellä. Esimerkiksi rovaniemeläiselle Juho Yliportimolle jopoluokalta saadut onnistumisen tunteet olivat avain oman opiskelu- ja työuran löytymiseen. Tämä ratkaisu ei kuitenkaan ole tarjolla kaikille, sillä jopoluokkia on yhä alle puolessa kunnista.

Sää jatkuu epävakaisena

Suomen yllä on matalapaineen alue, ja sää on hyvin epävakaista. Tänään sadekuurot ja ukkoset ovat vähän viikonloppua harvemmassa ja keskittyvät maan keskivaiheille. Poutaisinta on Lapissa, jossa on toisaalta pilvisintä ja viileintä.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Omakotitalon tai kesämökin rengaskaivo pitäisi huoltaa noin viiden vuoden välein. Silloin kaivo pestään, vanhat pohjahiekat vaihdetaan uusiin ja tarkistetaan tarvitseeko tiivistyksiä uusia.

Tämän erikoisempia toimia kaivon huolto ei yleensä vaadi. Silti hintaa voi tulla työlle tuhansia euroja, jos kuluttaja ei ole tarkkana.

Yle kysyi viideltä kaivohuoltoon erikoistuneelta yritykseltä, mitä alle kuusi metriä syvän rengaskaivon perushuolto maksaa. Kysyimme hintaa HRV Palveluilta, Kaivokympeiltä, Live Welliltä, Suomen Kaivohuollolta ja Vesikaivohuolto Vipeltä.

Tarjoukset vaihtelivat 880 eurosta 4000 euroon. Hinnat sisälsivät arvonlisäveron.

Kuten monessa muussakin kodin palvelussa, yritykset hinnoittelevat palveluitaan hieman eri tavoin, mikä vaikeuttaa vertailua. Jollakin yrityksellä kaivon perushuollon hinta sisältää kaivon desinfioinnin, mutta ei tiivistyksiä. Toinen desinfioi kaivon vain lisämaksusta, mutta tiivistykset kuuluvat hintaan. Kalleimpiin palveluihin kuuluu myös veden analysointi.

Erot palveluissa olivat kuitenkin pieniä, eivätkä selitä hintojen satojen, jopa tuhansien eurojen vaihtelua.

Kalleinta palvelua tarjonneet yritykset perustelivat hintojaan esimerkiksi sillä, että heillä on pelkästään puhtaan veden käsittelyyn tarkoitetut laitteet tai, että he tarjoavat työlleen kahden vuoden takuun.

Halvimmat toimijat puolestaan sanoivat hinnan koostuvan lähinnä työntekijöiden palkoista, sillä tiivistysaineet, pohjamassat ja desinfiointiaineet ovat hyvin halpoja. Erityisiä laitteita ei tarvita, koska kaivo kuitenkin desinfioidaan lopuksi.

Koska kaivon huollossa on kysymys puhtaasta vedestä, ihmisille on tärkeää, että työ tehdään huolellisesti ja oikein. Kaivon huolto ei kuitenkaan vaadi ammattitutkintoa tai sertifikaatteja. Työn voi tehdä maallikkokin.

Kaivon huolto voi onnistua myös omin käsin

Mikkeliläinen Jenni Luukkonen huomasi talvella kotinsa kaivovedessä myyriä ja sammakoita. Luukkonen päätti miehensä kanssa, että he huoltaisivat kaivon itse.

Luukkonen on ympäristötekniikan insinööri ja on esimerkiksi analysoinut perheen kaivon veden työskennellessään laboratoriossa. Mies puolestaan on LVI-alalla, joten saatavilla oli esimerkiksi kaivon tyhjentämiseen ja ruoppaamiseen sopivia pumppuja.

Vettä kaivon pesuun saisi pihalla olevasta vanhasta kivikaivosta, joten erillistä säiliötä ei tarvittaisi.

– Tuumimme, ettei se ole rakettitiedettä, joten osaamme tehdä sen itsekin.

Työlääseen hommaan ryhtyminen kuitenkin venyi kiireiden keskellä. Lopulta perhe päätti ostaa palvelun ulkopuolelta, jotta työ tulisi tehtyä.

– Yritin etsiä paikallisia firmoja, mutta niitä oli vaikea löytää. Yksi yritys kävi tekemässä tarjouksen, mutta se oli tosi kallis. Sillä hinnalla olisi jo rakentanut uuden kaivon.

Luukkonen ei saanut pyynnöstään huolimatta erittelyä hinnasta tai mahdollisuutta ostaa vain osaa palvelupaketista.

Hän löysi lopulta puskaradion kautta edullisemman toimijan.

Kuluttajaneuvoja: Kysy aina useampi tarjous

Kilpailu- ja kuluttajavirastoon tulee aika ajoin yhteydenottoja kodin kunnostukseen liittyvien töiden hinnoittelusta. Useimmiten kyseessä on tilanne, jossa hintaa ei ole sovittu etukäteen ja laskun suuruus yllättää.

Viraston erityisasiantuntija Kati Korppoo sanoo, että viranomainenkin voi todeta hinnan kohtuuttomaksi. Kohtuuttomuuden arvioimiseksi ei ole yksiselitteisiä kriteerejä vaan kuluttajariitalautakunta ratkoo asian pyydettäessä.

– Kohtuuttomuuden raja on kuitenkin tosi korkea. Jos hinnasta on sovittu etukäteen, asiaa on vaikea tai lähes mahdoton korjata. Kallis palvelu ei suoraan ole kohtuuton.

Kaivoremonttien suurissa hintaeroissa ei ole mitään laitonta. Yritys saa hinnoitella palvelun parhaaksi katsomallaan tavalla. Korppoo kehottaa kaivonomistajia pyytämään tarjouksen muutamalta yritykseltä selvittääkseen alan yleisen hintatason.

– Kaivon huollon hintaerot ovat niin isot, että se pistää miettimään. Joskus ero voi selittyä esimerkiksi matkakustannuksilla. Kannattaa selvittää, vastaavatko yritysten palvelut toisiaan ja miettiä, mistä haluaa maksaa, Korppoo sanoo.

Voit keskustella aiheesta 17.8. klo 23.00 saakka.

Väyläviraston ja Tampereen kaupungin Tesoman seisakkeen yhteishanke huipentuu tänä aamuna sen käyttöönottoon. Yle seuraa seisakkeen avajaisia kello 8.30 alkaen.

Tilaisuudessa paikan päällä on toimittajamme Katri Tapola.

Seisakkeella alkaa tästä aamusta alkaen pysähtyä sekä VR:n kauko- että lähijunia. Matkustusyhteydet esimerkiksi Tampereen keskustaan nopeimmillaan ovat alle 10 minuuttia. Tampereen kaupungin (Nysse) sekä VR:n lippuyhteistyön mahdollistaa jatkossa matkustamisen myös Nyssen lipuilla.

Tilaisuuteen saapuu Tampereen kaupungin apulaispormestari Aleksi Jäntti, Nyssen joukkoliikennejohtaja Mika Periviita, VR:n suunnittelujohtaja Juho Hannukainen ja Väyläviraston rautatieliikennejohtaja Markku Nummelin.

Kallis seisake valmistui ajallaan

Seisakkeen rakentaminen aloitettiin loppuvuonna 2020 ja hanke valmistui suunnitellussa kustannusarviossa sekä aikataulussa heinä-elokuun vaihteessa 2021. Hankkeen lopullinen yli neljän miljoonan euron hintalappu sai rautatieasintuntijoiden kulmakarvat kohoamaan.

– Seisakkeen rakentamiseen kuuluivat reunalaituri, kulkuyhteydet laiturille hissi- ja porrasyhteyksineen, liityntäpysäköintialue, meluntorjunta sekä seisakkeen edellyttämät varusteet, laitteet, kunnallistekniikan muutokset, valaistus sekä muut järjestelmät. Hankkeeseen liittyi myös uusi seisakkeen alittava "Vanamon alikäytävä", joka toteutettiin jo kesällä 2020, kertoo Väyläviraston projektipäällikkö Terhi Haapaniemi tiedotteessa.

Lue aiheesta lisää: 160-metrisille junille rakennettiin 250 metriä laituria – Tampereen Tesoman seisake maksoi yhteensä neljä miljoonaa euroa

Tampereen Tesomalle voi jo ostaa junalippuja elokuulle – tältä näyttää uudella seisakkeella

19 työntekijää on viety sairaalaan Atrialla sattuneen ammoniakkivuodon takia. Loukkaantuneilla on lieviä hengitysoireita.

Kaikkiaan ammoniakkivuodon takia on altistunut noin 30 työntekijää Nurmon tehtaan siipikarjateurastamolla. Rakennuksesta poistui tilanteen vuoksi myös kymmenkunta muuta työntekijää, jotka eivät altistuneet ammoniakille.

Päivystyksen toiminta-aluejohtaja Raimo Jokisalo Seinäjoen keskussairaalasta kertoo, että päivystykseen tulleiden oireet ovat lieviä. Aamupäivällä kaikki olivat jo päässeet kotiin.

Tilaa järjestettiin heti myös sairaalahoitoa tarvitsevien varalta, mutta sille ei onneksi ollut tarvetta.

– Onni onnettomuudessa, että tästä selvittiin lievin oirein. Ammoniakkihan on voimakkaasti limakalvoja ja ennen muuta hengitysteitä ärsyttävä aine ja vakavimmillaan jopa hengenvaarallinen, sanoo Jokisalo.

Vuodon syynä vika putkistossa

Pelastuslaitos sai ammoniakkihälytyksen Atrialle maanantaiaamuna kello viiden jälkeen. Pelastusjohtaja Harri Setälän mukaan tiloissa oli tuolloin voimakas haju ja korkeat ammoniakkipitoisuudet.

Kemikaalisukeltajat paikallistivat vuotokohdan nopeasti, sulkivat venttiilit ja aloittivat tuuletuksen. Vuodon syyksi paljastui putkistossa ollut vika.

Tekninen johtaja Reijo Äijö kertoo, että myös vian korjaaminen alkoi hyvin nopeasti. Työt jatkuvat, kun tilat on saatu tuuletettua eli vielä maanantain aikana.

– Tämän kokoluokan vuodot ovat meillä onneksi todella harvinaisia. Laitokset tehdään niin, että riskit yritetään minimoida kaikin tavoin, sanoo Äijö.

Vuodosta ei ollut vaaraa muulle ympäristölle.

Ammoniakkia käytetään Atrialla kylmäkeskuksissa kylmän tuotantoon.

Juttua täsmennetty kello 9.30: Päivystykseen tarkastettavaksi tuli sairaalan tietojen mukaan 19 työntekijää, ei 13, kuten aiemmin kerrottiin.

Läpi kesän komeasti kukkineen kurtturuusun oksat ovat syksyn tullen täyttyneet pulleista punaisista kiulukoista eli ruusunmarjoista. Näky on tuttu monen kodin puutarhasta, taloyhtiön pihoista, kaupunkien puistoista ja teiden varsilta.

Kurtturuusu oli hyvin suosittu kasvi 1960-, 70- ja vielä 80-luvulla, koska se on helppohoitoinen ja sopeutui hyvin suomalaisiin olosuhteisiin. Kasvin päälle voi talvella jopa kasata lunta.

– Se oli maailman paras tien laidoille, koska kurtturuusu kestää hyvin suolaa. Se myös peittää hyvin, on kaunis ja kestävä, luettelee puutarhuri ja vihersuunnittelija Tarja Hernetkoski.

Tarja Hernetkoski on tehnyt pitkän uran Kotkan kaupungin puistotoimessa. Hän muistelee aikaa, kun Kotkan pääyhteysväylät Hyväntuulentie ja Merituulentie rakentuivat. Näyttävän näköistä kurtturuusua istutettiin tuolloin valtavina massaistutuksina uusien teiden varsille.

– Istutettavia taimia oli välillä tuhansia, kertoo puutarhuri ja vihersuunnittelija Tarja Hernetkoski.

Uusia kurtturuusuistutuksia ei ole tehty enää yli pariinkymmeneen vuoteen, kun lajin ikävämpi puoli selvisi. Nyt Hernetkoskella olisi edessään urakka päästä vanhoistakin eroon.

Helppohoitoisuudessa on hyvät ja huonot puolensa

Kurtturuusu on kiitollinen ja helppohoitoinen kasvi. Sen juurelta ei esimerkiksi ole tarvinnut kitkeä rikkaruohoja, sillä se ei päästä mitään muita kasveja kasvustonsa läpi.

Tämä on myös yksi peruste sille, miksi kurtturuusu on saanut kansallisesti haitallisen vieraslajin leiman ja hävitystuomion.

Kurtturuusua on istutettu ajattelematta, kuinka nopeasti se leviää. Luontoon päästessään se on vallannut tilaa ja syrjäyttänyt alueella luonnollisesti kasvavat lajit.

Kotkassa kurtturuusu pääsi leviämään lintujen tai veden mukana läheisen Lehmäsaaren pitkille hiekkarannoille.

– Siellähän se on omalla luontaisella paikallaan viihtynyt liiankin hyvin. Se peitti alleen kaiken luonnonkasvillisuuden, sanoo Tarja Hernetkoski.

Kuluneena kesänä kaupunki poisti Lehmäsaaren rannalta 20 lavallista kurtturuusun juurta ja kasvustoa. Kertakäsittely ei riitä.

– Maahan jää juuren palasia, ja jo nyt sinne on noussut ensimmäisiä kasvustoja. Meillä on olemassa jatkosuunnitelma, miten se pidetään kurissa, lupaa työnohjaaja-puutarhuri Mari Nenonen Kotkan puistotoimesta.

Vieraslajin torjunta on kuin laihduttamista

Kurtturuusun, kuten muidenkin haitallisten vieraslajien hävittäminen, vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Ely-keskuksien yhteinen valtakunnallinen vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen vertaa vieraslajeja ylimääräisiin kiloihin vyötäröllä.

– Kilot on helppo kartuttaa, mutta otapa ne sitten pois. Niiden torjunta on pitkäveteistä puuhaa, jossa yksi vuosi ei merkitse juuri mitään, sanoo vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen.

Laki vieraslajeista on yksiselitteinen. Sen mukaan kurtturuusun kasvatuskielto astuu voimaan 1.6.2022, jolloin lajin pitäisi olla hävitettynä. Jo tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, ettei kaikkea ehditä poistamaan.

– Kurtturuusua on niin joka paikassa, ettei sitä saada pitkään aikaan pois. Hävitystyö kuitenkin pitäisi olla aloitettu ja edes joku suunnitelma aikataulusta, sanoo vieraslajikoordinaattori Reima Leinonen.

Kotkassa kurtturuusua on tähän mennessä poistettu muiden vihertöiden yhteydessä. Syksyn aikana laaditaan suunnitelma, miten aikanaan istutetuista kasveista päästään nyt eroon. Urakka on iso ja kallis.

– Kustannukset on niin suuria, että emme ei voi sormia napsauttamalla poistaa kaikkea. Vuosi kaksi niin ollaan hyvässä tilanteessa, arvelee Mari Nenonen Kotkan puistotoimesta.

Lue lisää: Muotikasvit voivat villiintyä uusiksi karkulaisiksi luontoon – kotipuutarhuri, näin kannat vastuusi vieraslajeista ja helpotat kitkemissavottaa

Tässä ohjeet kurtturuusun hävittämiseen

Sateenkaari- ja transliput liehuvat nyt Jyväskylän kaupungintalon edessä Pride-viikon kunniaksi. Kaupunginjohtaja Timo Koivisto toteaa, että kyse on kuntalaisten hyvinvoinnin edistämisestä.

– Tiedämme, että esimerkiksi seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret kärsivät normaalia enemmän mielenterveyden ongelmista. Uskon, että kun kaupunki ottaa tällaisen kannan, se edistää myös näiden nuorten hyvinvointia, Koivisto sanoo.

Hänen mukaansa liputus lähtee kaupungin strategiasta, jonka mukaan kaupungin pitää kaikissa toimissaan edistää tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.

Pride-viikon liputuspäätös vaati kaupunginhallituksessa äänestyksen. Heinäkuussa Jyväskylän Setan rantabileet jouduttiin keskeyttämään väkivaltaisen hyökkäyksen vuoksi.

Pride järjestettiin Jyväskylässä edellisen kerran kaksi vuotta sitten. Millainen ilmapiiri seksuaalisuuden eri sävyjen ymmärtämisessä vallitsee nyt? Entä missä jamassa on lasten ja nuorten seksuaalikasvatus? Kuinka kaupunki voi isona organisaationa edistää yhdenvertaisuutta?

Näistä teemoista Paraatiaukiolla ovat keskustelemassa kaupunginjohtaja Timo Koivisto, Jyväskylän Setan puheenjohtaja Petri Janhunen sekä syyskuussa aloittavan nuorten Sateenkaariryhmän ohjaajat Carita Hänninen ja Paula Liimatainen. Ryhmä on tarkoitettu 13-17 -vuotiaille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville nuorille ja se alkaa kokoontua viikottain Palokassa.

Vähemmistöjen syrjintä tuli vahvasti esille Tokion olympialaissa. Unkarissa hyväksyttiin heinäkuussa vähemmistöjä syrjivä laki ja syrjintä on lisääntynyt Puolassa ja Venäjällä.

Pride-viikolla on ohjelmaa suunniteltu jokaiselle päivälle ja viikko huipentuu launtaina Pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan Lounaispuistossa.

Suora lähetys Yle Areenassa kello 10.30-10.45.

Vain 14 prosentilla suomalaisista leikki-ikäisistä on hyvä ruokavalion ravitsemuksellinen laatu, kertoo Turun yliopiston tutkimus.

Lapsuusiän ravitsemuksen on osoitettu olevan yhteydessä aikuisiässä ilmeneviin elintapasairauksiin, kuten lihavuuteen sekä sydän- ja verisuonitauteihin. Ruokavalion laadun ja lasten ylipainon välillä ei tutkimuksessa kuitenkaan todettu yhteyttä.

Tutkimuksessa selvitettiin 766 2–6-vuotiaan lapsen ruokavalion ravitsemuksellista laatua ja sen yhteyttä ylipainoon ja lihavuuteen.

Vain yksi prosentti lapsista söi kasviksia, hedelmiä ja marjoja ravitsemussuositusten mukaisesti, eli viisi annosta päivässä. 41 prosenttia lapsista käytti ravitsemussuositusten mukaisesti rasvatonta maitoa ja 38 prosenttia kasvirasvapohjaista levitettä leivän päällä.

Itse laadukkaasti syövien vanhempien lapset syövät laadukkaammin

Tutkimuksessa selvitettiin myös vanhempien koulutuksen, tulotason ja elintapojen yhteyttä lapsen ruokavalioon. Kaksivuotiailla lapsilla ja korkeasti koulutettujen vanhempien lapsilla oli muita tutkittavia lapsia parempi ruokavalion ravitsemuksellinen laatu.

Lisäksi itse terveellisesti syövien vanhempien lapset söivät todennäköisemmin ravitsemuksellisesti laadukkaampaa ruokaa.

– Erityisesti kouluikää lähestyvät lapset ja ne, joiden vanhemmilla on matala koulutus ja epäterveelliset ruokailutottumukset, tulisi ottaa huomioon tärkeänä kohderyhmänä elintapaohjauksessa, pohtii apulaisprofessori Kirsi Laitinen, joka johtaa tutkimuksen toteuttanutta varhainen ravitsemus ja terveys -tutkimusryhmää Turun yliopistossa.

Hallitus kertoi viime viikolla, että tavoitteena on vähintään 80–90 prosentin koronarokotuskattavuus yli 12-vuotiaassa väestössä. Kun rokotettujen määrä on mahdollisimman suuri, koronarajoitteita voitaisiin purkaa.

Hallituksen tehtävänä on tavoitteessaan huomioida yhteiskunnan toiminta kokonaisuudessaan.

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek ja Turun yliopiston virusopin professori Ilkka Julkunen arvioivat, mitä koronaepidemialle ja viruksen leviämiselle 80–90 prosentin rokotuskattavuudella tapahtuu.

Yksittäisiä tartuntoja ja tartuntaryppäitä tulee

Hanna Nohynekin mukaan 80–90 prosentin rokotuskattavuus tarkoittaa sitä, että valtaosalla ihmisistä on hyvä suoja vakavaa tautia vastaan ja ainakin valtaosa riskiryhmiin kuuluvista ihmisistä on kahden rokotuksen suojassa.

– Myöskään tartuntaketjuja ei synny enää niin paljon, Hanna Nohynek sanoo.

Koronaviruksesta ei päästä eroon, mutta Ilkka Julkusen mukaan uusien tapausten määrän pitäisi 80–90 prosentin rokotuskattavuuslukemissa selvästi laskea.

– Tulee yksittäisiä tartuntoja ja tartuntaryppäitä. Varmasti pienten lasten keskuudessa tartuntaketjujakin varmasti tulee esiintymään, llkka Julkunen arvioi.

Pienten lasten koronatartunnat johtuisivat siitä, että alle 12-vuotiaita ei ainakaan tällä hetkellä Suomessa rokoteta. Koronavirus on aiheuttanut pienille lapsille pääsääntöisesti lieväoireista tautia.

Tartunnanjäljitys ei tule heti loppumaan, vaikka rokotuskattavuus saataisiin korkeaksi. Koronaviruksen aiheuttama tauti on määritelty yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi.

– Ilman muuta tapaukset tullaan jäljittämään jatkossakin, Ilkka Julkunen toteaa.

Julkunen: 80–90 prosentin rokotuskattavuudella epidemian pitäisi hiipua

Hanna Nohynek ei ota kantaa siihen, missä vaiheessa Suomessa voitaisiin elää normaalisti.

– Meidän tavoitteemme on, että mahdollisimman moni ottaisi rokotteen. Kysymys on siitä, minkä verran infektoitumista yhteiskunnassa siedetään. Se on pitkälti poliittinen päätös, Hanna Nohynek sanoo.

Ei ole olemassa absoluuttisia lukemia siitä, kuinka suuri osa väestöstä pitää rokottaa, että koronaepidemia saadaan hallintaan. Arviot ovat viruksen muuntuessa muuttuneet.

Jos 80–90 prosenttia yli 12-vuotiaista rokotetaan kahdella annoksella, koronaepidemian pitäisi Ilkka Julkusen mukaan kuitenkin hiipua.

– Rokotekattavuustavoitteeseen vaikuttaa viruksen leviämispotentiaali ihmisestä toiseen. Nyt arvioidaan, että koronan suhteen rokotekattavuustavoitteen pitäisi olla 80–90 prosentin luokkaa, koska tartuttavuusluku on aiempaan verrattuna noussut, Ilkka Julkunen sanoo.

Suomessa on tällä hetkellä valtaviruksena koronaviruksen deltavariantti, jonka tartuttavuusluku on viruksen aiempia muotoja korkeampi.

Jos mitään rajoitustoimia ei tehtäisi eikä väestöllä olisi immuniteettia, yksi deltavarianttitartunnan saanut henkilö tartuttaisi viruksen Julkusen mukaan keskimäärin 4–5 ihmiseen. Käytännössä rajoitusten, rokotusten ja sairastettujen tautien vuoksi virus ei keskimäärin tällä hetkellä tartu ihmisestä toiseen näin hanakasti.

Britit purkivat rajoitteet aiemmin, mutta tilanne eroaa Suomesta

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa yhteiskuntaa avattiin laajasti jo 19. heinäkuuta, vaikka rokotuskattavuus oli tuolloin paljon pienempi kuin mihin Suomi tähtää. Tuolloin Isossa-Britanniassa ainakin yhden rokotuksen saaneita oli yli 18-vuotiaista noin 68 prosenttia ja kaksi rokotusta saaneita noin 53 prosenttia.

Hanna Nohynekin mukaan Ison-Britannian ja Suomen tilannetta ei voi suoraan verrata toisiinsa.

– Isossa-Britanniassahan pandemia on sairastuttanut suhteessa paljon enemmän ihmisiä kuin Suomessa. Suojahan muodostuu rokotuksen antamasta suojasta, mutta myös sairastetun taudin antamasta suojasta, ja se tilanne on Isossa-Britanniassa erilainen kuin Suomessa, Nohynek sanoo.

KRAR ja THL pohtivat kolmatta rokoteannosta

Jossain vaiheessa tullaan myös siihen tilanteeseen, että varhain rokotettujen rokotuksista saama suoja alkaa laskea. Samalla siis suoja myös väestötasolla laskisi.

Toistaiseksi ei pystytä tekemään tarkkoja arvioita siitä, mitä rokotteiden suojateholle tapahtuu esimerkiksi yhden vuoden kuluttua rokotteen saamisesta.

– Voi olla, että se on edelleen riittävä siihen, ettei vakavaa infektiota tule, vaikka ihminen saisi tartunnan. Mutta emme vielä tiedä sitä, sillä väestötasolla rokotusohjelmat ovat olleet käytössä vähemmän aikaa, Ilkka Julkunen sanoo.

Hanna Nohynekin mukaan Kansallinen rokotusasiantuntijaryhmä (KRAR) ja THL pohtivat elokuun aikana, miten Suomessa tulisi suhtautua mahdollisiin tehosteannoksiin.

Nohynekin mukaan asiasta tarvitaan vielä lisää näyttöä, mutta esimerkiksi Yhdysvaltain kansallinen asiantuntijaryhmä on päätynyt suosittelemaan kolmansia rokotuksia varsinkin niille ihmisille, joilla on immuunivajavaisuuksia jonkin taudin tai lääkityksen vuoksi.

– Tämä on todennäköisesti se suunta, johon monet muut RNA-rokotteita käyttävät maat tulevat menemään. Vielä on kuitenkin liian aikaista sanoa, mitä päätökset Suomessa ovat ja mikä on aikataulu, Hanna Nohynek sanoo.

Koronavirus jää kiertämään maailmaa

Yksi mahdollisia yllätyksiä tuova tekijä ovat uudet virusvariantit. Koronaviruksen uusia variantteja syntyy jatkuvasti, mutta vain osa niistä on huolestuttavia.

Huolta aiheuttaisi muun muassa se, että uusi virusmuunnos kiertäisi rokotteiden antamaa immuunisuojaa, erityisesti jos vakavan sairastumisen riski kasvaisi.

– Vaikka virus on muuntunut, immuniteetti on vielä riittävän hyvä siihen, että rokotteet toimivat, Ilkka Julkunen sanoo.

Suomen tilanteeseen eivät myöskään vaikuta pelkästään toimet Suomessa. Viruksesta ei globaalisti tulla pääsemään eroon, mutta jossain vaiheessa on Julkusen mukaan pakko palata normaalimpaan elämään.

– Virus jää kiertämään maailmaa. Tähän pitäisi suhtautua kuin yhteen hengitystieinfektioon, kun vakavat tautitapaukset saadaan pudotettua matalalle tasolle.

Nohynek: 80–90 prosentin tavoite voi toteutua loka-marraskuun vaihteessa

Entä kuinka realistinen tavoite yli 12-vuotiaiden 80–90 prosentin rokotuskattavuus on?

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin mielestä aivan mahdollinen. Hänen mukaansa se, että tällainen osuus yli 12-vuotiaista on rokotettu kahdella annoksella, on näillä näkymin mahdollista saavuttaa loka-marraskuun vaihteessa.

– Se tietysti riippuu siitä, että saamme rokotteita valmistajilta siten kuin niitä on luvattu, Hanna Nohynek sanoo.

Suomessa on hyvä rokotuskattavuus kansalliseen rokotusohjelmaan kuuluvissa rokotuksissa. Nohynek toivoo, että ihmiset toimivat samoin myös koronarokotusten kohdalla.

Sunnuntaihin mennessä koko väestöstä oli Suomessa rokotettu kahdella rokotteella 42,5 prosenttia ja vähintään yhdellä rokotteella 68,9 prosenttia. Näissä luvuissa ovat mukana myös alle 12-vuotiaat, joita Suomessa ei toistaiseksi rokoteta.

Virusopin professori Ilkka Julkunen puolestaan pitää yli 12-vuotiaiden 80–90 prosentin rokotuskattavuutta oikeastaan niin korkeana kuin realistisesti on mahdollista saavuttaa.

– On varsin hyvä tavoite, jos siihen päästään. Tilanne tulee sitten näyttämään jo varsin hyvältä, Ilkka Julkunen toteaa.

Lue myös:

Täältä voit lukea kaikki tuoreimmat uutiset koronaviruksesta.

Koronan ikuisuuskysymys on yhä vailla vastausta – Milloin tämä piina on ohi? Vain yksi nyrkkisääntö pitää pintansa: Ratkaisu on rokotteissa

Kuntien kasvihuonekaasupäästöt vähenivät viime vuonna 7,4 prosenttia edellisvuodesta, kertoo Suomen ympäristökeskuksen ennakkotietolaskelma. Eniten vähenivät sähkön käytön päästöt, runsaat 20 prosenttia.

Syynä on sekä siirtymä fossiilisista polttoaineista tuulivoimaan että sää: vuosi 2020 oli edellistä lämpimämpi ja sähköä kului vähemmän.

Tieliikenteen päästöt laskivat nekin lähes kaikissa Suomen kunnissa. Siitä saa kiittää sähköautojen lisääntymisen lisäksi koronapandemiaa, joka vähensi autoilua.

Kasvihuonekaasupäästöjen lasku on jatkunut jo vuodesta 2005 alkaen paria poikkeusvuotta lukuunottamatta. Keskimäärin vähennys on ollut 24 prosentin luokkaa.

Onko runsaan 7 prosentin vähennys siis hyvä vai jopa vaatimaton vuonna, jolloin korona ja sää osaltaan avittivat päästöjen hillinnässä?

– Erittäin hyvä kysymys, eikä siihen ole yksiselitteistä vastausta. Mutta 7,4 on kuitenkin hyvä vähenemä, koska yhteiskunta ei poikkeusvuonnakaan täysin pysähtynyt, sanoo erikoistutkija Santtu Karhinen Suomen ympäristökeskuksesta.

Katso tästä, miten oman kuntasi kasvihuonekaasupäästöt kehittyivät: (Juttu jatkuu taulukon jälkeen.)

Karhisen mukaan nähtäväksi jää, palautuuko tieliikenne koronaa edeltävälle tasolle ja miten ajoneuvokannan uusiutuminen puolestaan vaikuttaa liikenteen päästöihin. Raideliikenne varmasti kasvaa viime vuodesta, samoin matkustajalaivaliikenne.

Karhinen muistuttaa, että sähköntuotannon päästöt laskevat silti yhä, kaukolämmössä siirrytään pois fossiilisista polttoaineista, tieliikenteessä energiatehokkuus paranee ja ajoneuvokanta sähköistyy.

– Jos pystymme jatkamaan tämänsuuntaista polkua, meillä menee ihan hyvin. Mutta ei tähän voi tuudittautua, vaan kovasti ilmastotyötä pitää jatkaa, jotta kansalliset tavoitteet saavutetaan, sanoo Karhinen.

Vuonna 2020 tieliikenne aiheutti kuntien ilmastopäästöistä 26 prosenttia, maatalous 20 prosenttia, kaukolämpö 15 ja sähkönkulutus 11 prosenttia.

Suomen ympäristökeskuksen päästölaskentajärjestelmä soveltaa niin sanottuja Hinku-järjestelmän tietoja. Niissä ovat mukana päästöt, joihin kunta voi vaikuttaa suoraan tai välillisesti, joten laskelmista puuttuu valtaosa teollisuudesta ja läpiajoliikenne eli linja-auto- ja tavaraliikenne.

Päästövähentäjien kärjessä Pyhäjoki

Päästöjään eniten vähentäminen kuntien kärjessä on isoilla prosenteilla pohjoispohjalainen Pyhäjoki, kun mukaan lasketaan niin sanottu tuulivoimahyvitys.

Tuulivoimarakentaminen on kunnassa silti vasta alussa, ja kunnanjohtaja Matti Soronen uskoo, että luvut näyttävät tulevina vuosina vielä paremmilta.

– Sähköä tarvitaan ja nimenomaan päästötön tuotanto on arvokasta. Tämä on ollut hyvin vahvana argumenttina, kun kuntapäättäjät ovat tuulivoimaa alueelleen hyväksyneet, sanoo Soronen.

Työtä tehdään muillakin sektoreilla ja esimerkiksi vahvassa maa- ja metsätaloudessa on Sorosen mukaan varaa merkittäväänkin petraamiseen. Listan kärkipaikka lämmittää silti.

– Totta kai se on mukavaa, että on tehty luomakunnan kannalta oikeita ratkaisuja ja suunta on oikea. Ja että parannettavaakin on vielä runsaasti, sanoo Matti Soronen.

Elinkeinorakenne selittää paljon eroista

Erot kasvihuonekaasujen päästöissä asukasta kohden vertailtuna ovat suuret myös maakuntien välillä.

Pienimmät asukaskohtaiset päästöt ovat eteläisissä maakunnissa, suurimmat Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, jotka ovat olleet listan kärjessä jo vuosia.

Päästötasoa pitää korkealla maatalous, joka ei ole saanut vähennettyä päästöjään muiden sektorien tavoin. Tilanne ei ole kuitenkaan yksiselitteinen.

– Kannattaa pitää mielessä, että jossain ruoka täytyy tuottaa ja kulutus voi tapahtua muualla. Ei voi tehdä hyvis- ja pahismaakuntia, vaan tärkeintä on seurata oman kunnan tai maakunnan kehitystä, sanoo Santtu Karhinen.

Sama pätee toiseen Etelä-Pohjanmaan päästöjä selittävään tekijään eli turpeeseen, joka on kaukolämmön tuotannossa vielä isossa osassa. Sieltä on tulevaisuudessa saatavissa reippaasti päästövähennyksiä, mutta asialla on toinenkin puoli.

– Siinäkin on pidettävä mielessä, että turpeennosto linkittyy elinkeinoihin. Ei ole yksinkertaista pyrkiä vähentämään päästöjä, kun yritetään samalla huolehtia työllisyydestä ja kunnan elinvoimasta.

Karhisen mukaan kuntien keskinäinen vertailu ei kannata, sillä lähtökohdat ovat erilaiset ja toiset kunnat voivat saada aikaan päästövähennyksiä helpommin esimerkiksi elinkeinorakenteensa ansiosta.

– Olennaisin vertailukohta on oma kehitys, mutta kannattaa silti vähän vilkuilla ulkopuolelle, mitä hyviä käytäntöjä sieltä voisi löytää ja soveltaa omalla alueella.