Quantcast
Channel: Yle Uutiset | kotimaa | Tuoreimmat uutiset
Viewing all articles
Browse latest Browse all 124658

Sopimuspalokunnissa kaivataan selvempiä ohjeita aktiivimallin tulkintaan

$
0
0

Sopimuspalokunnissa on paikoin syntynyt hämmennystä uudesta työttömien aktivointimallista, kertoo Suomen Sopimuspalokuntien Liitto. Toiminnanjohtaja Isto Kujala kertoo, että keskeisin ongelma ovat TE-toimistoilta tulleet ristiriitaiset ohjeet siitä, kuinka mallia tulkitaan.

– Epäselvät ja osin myös ristiriitaiset ohjeet ovat aiheuttaneet jo nyt työttömien poisjääntiä sopimuspalokuntien toiminnasta. Pelkään, että tällä voi olla kielteinen vaikutus pelastustoimen hälytystehtäviin, toteaa Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Isto Kujala.

Kun sopimuspalokuntatoiminnassa mukana oleva työtön ei ole saanut TE-keskukselta selkeää vastausta kysymykseensä, hän on varmuuden vuoksi voinut jäädä pois sopimuspalokunnan toiminnasta.

Kujalan mukaan samanlaista huolta työttömien keskuudessa on ollut aina, kun työttömyysturvaan kuuluvat säädökset ovat muuttuneet.

Hänen mielestään työ- ja elinkeinoministeriö voisi tehdä paremmin yhteistyötä eri tahojen asiantuntijoiden kanssa, jotta aktiivimallin ohjeistus olisi tehty kuntoon ennen mallin käyttöönottoa ja virkamiehet osaisivat antaa selvät soveltamisohjeet.

Liitto on jättänyt kyselyn ministeriölle aktiivimallin soveltamisesta sopimuspalokuntatoimintaan.

Lue myös

Syrjäseudulla tulipalon sammuttaa oman kylän vapaaehtoinen – lasten kuolemat eivät unohdu koskaan


Viewing all articles
Browse latest Browse all 124658

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>