Poliisi epäilee hopeavettä lapselleen juottanutta mustasaarelaisäitiä pahoinpitelystä. Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) teki äidistä rikosilmoituksen sen jälkeen, kun äiti kertoi Ylen Spotlight -ohjelmassa juottavansa hopeavettä lapselleen.
Hufvudstadsbladet kertoi tammikuun alussa, että poliisi epäilee äitiä pahoinpitelystä. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Eero Välimäen mukaan on syytä epäillä, että tämä on vaarantanut lapsen terveyttä.
– Perusteena on se, että aine on toksinen, Välimäki kertoo.
Poliisi on kuulustellut äitiä, mutta kuulustelu ei johtanut tässä vaiheessa toimenpiteisiin.
– Epäillyn kanssa on keskusteltu siitä, mikä on tilanne ja mitä on tapahtunut. Lähtökohtanahan meillä on ollut vain se, mitä TV:ssä on nähty, Välimäki toteaa.
Tutkinta on yhä kesken. Poliisi on pyytänyt lausuntoa hopeaveden vaarallisuudesta lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimealta.
Lue lisää:
THL varoittaa hopeaveden käytöstä – Jo muutama ruokalusikallinen voi johtaa myrkytykseen