Raappahousut, nimettömät, tykit, mamikset, erotiikan tappajat, kalsongit, pappakalsarit. Miesten pitkillä alushousuilla on monta lempinimeä ja merkittävä historia kotimaisessa vaatetusteollisuudessa. Pitkiä kalsareita myös valmistetaan yhä kotimaassa.
Esimerkiksi Ruskovillalla, Tamsilkillä ja Finnsvalalla on vuosikymmenien perinne alusasujen valmistuksesta. Suurten sarjatuotantojen sijasta kotimaiset yritykset ovat selviytyneet erikoistumalla.
Ompelukoneet ovat surisseet Finnsvalan vaatetehtaalla Kärsämäellä vuodesta 1955 lähtien. Tehdas on erikoistunut teknisten alus- ja välikerrastojen valmistukseen, kertoo Finnsvalan uusi yrittäjä Onerva Aakko. Hän aloitti perinteisen perheyrityksen johdossa pari vuotta sitten.
– Yritys päätyi minulle vähän yllättäenkin, kun edelliset omistajat etsivät jatkajaa.
Nykyisin Finnsvala työllistää seitsemän henkilöä, joista Aakon aikana on palkattu kaksi. Kaukana ollaan kotimaisen vaatetusteollisuuden kulta-aikojen luvuista. Silloin Kärsämäen tehtaalla työskenteli pari sataa työntekijää.
Kalsarit työllistivät pikkukuntien naisia
Eläkkeellä oleva teollisuusneuvos Pertti Lahervuori on Nanso Groupin entinen toimitusjohtaja ja työskennellyt vaatetusteollisuuden parissa 1970-luvulta lähtien.
Hän muistelee trikooteollisuuden olleen Suomessa aikanaan merkittävä työllistäjä varsinkin pienemmillä paikkakunnilla. Lahervuoren mukaan tehtaita perustettiin sellaisille paikkakunnille, joissa oli jo työpaikkoja miehille.
– Sieltä odotettiin löytyvän naisia ompelutöihin.
Esimerkiksi Ruotsissa alan brändäys on onnistunut paljon paremmin. Pertti Lahervuori
Esimerkiksi tekstiiliyritys Hyvon perusti tehtaan Oulun kupeeseen Haukiputaalle vuonna 1970. Toiminta kuitenkin loppui viiden vuoden kuluttua ja yritys ajautui konkurssiin idänkaupan kiemuroiden vuoksi.
Neuvostoliiton loppu tyrehdytti vaateviennin
Lahervuoren mukaan kalsareita myytiin mielettömiä määriä etenkin Neuvostoliittoon.
Maalla oli käytössä keskusostojärjestelmä, joka saattoi tilata tehtaalta satojatuhansia kalsareita. Kauppa loppui kuin seinään Neuvostoliiton hajotessa. Samassa yhteydessä moni yritys meni nurin.
– Tuotteet olivat suunnattuja Neuvostoliiton markkinoille, eivätkä yritykset pystyneet uudistamaan niitä länsimaille sopiviksi.
Kotimaan kysyntää alkoi syödä myös vaatteiden halpatuonti Kiinasta. Kotimaiset yritykset eivät enää pystyneet kilpailemaan tuotteiden hinnalla.
– Nykypäivän kuluttaja ei ajattele, missä tavarat on tuotettu, Lahervuori sanoo.
Nansonkin tuotanto on vähitellen siirtynyt kotimaan rajojen ulkopuolelle. Lahervuoren mukaan yritykset ovat joutuneet miettimään, pidetäänkö yllä työllisyyttä vai yritys pystyssä.
Kotimainen imago työllistää
Pertti Lahervuoren mielestä on hyvä asia, että kotimaisten yritysten imagoa pidetään yllä, vaikka ompelu on pääosin siirtynytkin ulkomaille. Yritykset työllistävät esimerkiksi suunnittelijoita, maahantuojia ja kauppaa.
Finnsvalakin työllistää muita alan toimijoita, sillä pääosa yrityksen käyttämistä kankaista kudotaan kotimaassa.
Kotimaisilta tehtailta lähtevien tuotteiden tulee olla priimaa. Onerva Aakko
Suomalainen vaatetusteollisuus voisi kuitenkin olla paljon nykyistä suurempi. Lahervuori pohtii, oltiinko Suomessa aikanaan liian pitkään isänmaallisia ja keskityttiin liikaa kotimaan markkinoille.
– Esimerkiksi Ruotsissa alan brändäys on onnistunut paljon paremmin.
Ompelutyö on myös ollut varsin sesonkiluonteista ja tehtailla tehty ylitöitä, jolloin palkkakustannukset nousivat ja söivät katetta.
Ammattitaitoinen ompelija syrjäseudulle kiven takana
Onerva Aakon mielestä kotimainen tuote ei voi kilpailla hinnalla, vaan markkinoilla pitää pärjätä muilla keinoilla. Ammattitaitoinen ompelija syrjäseudulle kiven takana
– Kotimaisilta tehtailta lähtevien tuotteiden tulee olla priimaa.
Aakolla riittää uskoa oman tehtaan menestymiseen myös jatkossa, sillä hän on rakennuttamassa Kärsämäelle Finnsvalalle uusia tuotantotiloja entisten käydessä ahtaaksi. Myös uusille työntekijöille alkaa olla tarvetta. Ammattitaitoisten ompelijoiden löytäminen syrjäseudulle ei vain ole enää kovin helppoa.
Aakko pohtii, että täytyyköhän yrityksen itse kouluttaa uudet työntekijät. Samalla hän kiittelee Anja Luonuaa, joka on ollut talossa vuodesta 1973 lähtien. Luonua on virallisesti eläkkeellä, mutta käy ompelemassa sesonkihuipun aikaan talvella.
Luonuan mukaan työ ja tuotteet ovat muuttuneet vuosien saatossa paljon.
– Ennen jokaisen tehtävänä oli hallita oma työvaiheensa ja koneensa, nyt kaikkien tulee osata tehdä kaikkia työvaiheita. Ja kalsarien vyötärö on laskenut kainaloista vyötärölle, Luonua kertoo.
Lue lisää: