VR:n yhteiskuntasuhde- ja ympäristöjohtaja Otto Lehtipuu sanoo, että junaliikenteen maanantaina pysäyttävä mielenilmaus oli odotettavissa.

– Kyseessä on poliittinen mielenilmaus, joka ei kohdistu työnantajaan. Eiliset uutiset henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta ovat sen verran isoja, ja asia on meidän henkilöstölle sen verran tärkeä, että tällainen voimakaskin reaktio on ollut ehkä odotettu.

Mielenilmauksen syynä on keskiviikon uutinen siitä, että VR:n henkilöliikenne avataan kilpailutukselle ja VR:stä suunnitellaan eriytettäväksi kolme erillistä yhtiötä.

– Muutokset jotka ovat edessä, ovat henkilöstölle varsin isoja ja tiedot siitä ovat toistaiseksi aika yleisellä tasolla. Tämä on herättänyt henkilöstössä jonkin verran epävarmuutta.

Mielenilmaus on hyvin laaja ja vaikuttaa satoihin junavuoroihin.

– Olemme pahoillamme asiakkaittemme puolesta. Hyvin monen suomalaisen matkustaminen maanantai-iltana ja tiistaina häiriintyy ja estyy.

Lehtipuu kertoo, että korvaavia bussivuoroja ei näillä näkymin ole luvassa peruuntuvien junavuorojen tilalle.

– Meillä on niin paljon matkustajia, että tässä mittakaavassa emme valitettavasti pysty korvaavaa liikennettä järjestämään. Ainoa keino on hyväksyä se, että junaliikenne ei pääse kulkemaan.

Lue myös:

Veturimiesten mielenilmaus maanantaina – junaliikenne pysähtyy yli vuorokaudeksi

Veturimiesten liitto alkuviikon mielenilmauksesta: Jäsenet ovat erittäin vihaisia

Ministeri Anne Berner veturimiesten mielenilmauksesta: "On erittäin valitettavaa"

Junaliikenne seisoo ensi viikolla – Miten se vaikuttaa matkustajiin?

Sateenkaaren väreillä maalatut portaat on nyt maalattu valkoisiksi puolivälistä huipulle asti Helsingin Malminkartanossa. Taiteilija Maj-Britt Huovilan mukaan tapahtuneesta on tehty poliisille rikosilmoitus. Yhteisöllinen taideteos on tuhottu osittain, vaikka se on ollut luvanvarainen teos.

– En tiedä, kuka on vetänyt herneet nenään ja ketä harmittaa, yhteisötaideprojektia johtanut taiteilija Maj-Britt Huovila sanoo.

Huovila harmittelee, että 8. elokuuta 50 vapaaehtoisen voimin maalatut portaat ovat ärsyttäneet jotakuta.

– Jos se ärsyttää, niin värillä täytyy olla valtava vaikutus.

Huovila kertoo saaneensa muutaman negatiivisen palautteen siitä, että raput olivat suljettuina taideprojektin ajan. Silti suhtautuminen oli pääosin positiivista.

– En sitten tiedä, onko se ollut ärsyttävää, vai onko yleensäkin, että tehdään muutakin kuin esittävää taidetta. Olen kohdannut sitä, että ihan väri ilman muotoa on ärsyttävä.

Taustalla vuorovaikutteisuus, ei kantaaottaminen

Taiteilija ei kuitenkaan halunnut teoksellaan suututtaa ketään, mutta kaikkia on vaikeaa miellyttää.

– Siinä käy niin, että teki mitä tahansa, jos se jotain ärsyttää, niin tekijä tuhoaa sen teoksen. Tämä on ollut yksilötason reaktio asiaan, joka häntä ärsyttää. Taiteilija ei tietoisesti ärsytä.

Hänen sanojensa mukaan lähtökohta teoksille ei ole ollut Pride-tapahtuma, jonka symbolina pidetään seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustamista sateenkaariväreissä. Huovila kertoo, ettei suunnitellut taideteosta kantaaottavan provokatiivisesti, vaan maalattujen portaiden taustalla oli abstrakti väriajattelu ja vuorovaikutteisuus.

– Raidat ovat erivärisiä ja värit puhuvat keskenään. Lähtökohta on ollut vuorovaikutuksessa, kun olen teoksia tehnyt.

Huovila kertoo pitäneensä näyttelyitä, joissa väreillä on otettu vahvasti kantaa. Hän on huomannut, että iso väripinta voi herättää tunteita.

Aiotaan maalata takaisin

Huovila sanoo, että teos aiotaan maalata takaisin, vaikka vaarana on, että se tuhotaan uudestaan.

– Minulla on vahva usko, että ei tämä tähän jää. Mielestäni se oli onnistunut teos ja se maalataan takaisin. Vahvasti uskon, että meillä on vapaaehtoisia, jotka maalaavat sen vielä uudestaan.

Juttua päivitetty 10.8. klo 18.20. Lisätty juttuun maininta, että taideprojektin lähtökohta ei ole ollut taiteilijan mukaan Pride-tapahtuma, vaan vuorovaikutteisuus ja yhteisöllisyys.

Kotkalainen Remus Karra aloitti torstaina ensimmäisen luokan Haukkavuoren koulussa Kotkassa. Remuksen luokalla osa opetuksesta on heti ensimmäisistä päivistä alkaen englanniksi.

– Osaan jo jonkin verran. Osaan lausua nimeni englanniksi, Remus sanoo, ja esittelee sitten itsensä: my name is.

Remuksen äidinkieli on suomi, kuten suurimmalla osalla luokkatovereista. Kaksikielisiä luokkia muodostettiin kaksi. Suomea ja englannin kieltä yhdistävässä opetuksessa aloitti 36 oppilasta. Kaksikielinen perusopetus alkoi Kotkassa tänä syksynä.

– Ajattelen, että se on hyvä mahdollisuus oppia kieliä. Kotkassa on niin vähän ollut tarjolla vastaavaa, joten heti kun sain tietää, että tämä opetus alkaa, päätin, että sinne mennään, Remuksen äiti Jonna Kaukinen-Karra sanoo.

Uudet kaksikieliset ekaluokat sijoitettiin Haukkavuoren kouluun Kotkan keskustaan Kotkansaarelle. Sinne on pidempi matka kuin Remuksen lähikouluun, mutta se ei noussut kynnyskysymykseksi.

– Rauhalan koulu olisi ollut meille se ensimmäinen vaihtoehto. Tänne Remus kuljetetaan itse. Hankalaahan se on, mutta siitä selvitään. Kaikki viisi lastamme ovat muutenkin paljon harrastavia lapsia, joten tämä on vain yksi kuljetus lisää päivässä, Kaukinen-Karra sanoo. Remuksen perhe asuu Sunilassa.

Hakuvaiheessa esitettiin, että kaksikielinen opetus voitaisiin sijoittaa myös Rauhalan kouluun Karhulaan. Ensimmäisellä hakukierroksella keväällä 2016 lapsia ilmoittautui vain seitsemäntoista, kun opetuksen aloittamiseksi vaadittiin kahtakymmentä.

Viime keväänä haku uusittiin ja hakemuksia kaupunki sai yllätyksekseen paljon, yhteensä liki 50. Hakemuksen jättäneistä perheistä valtaosa kannatti Haukkavuoren koulua. Etenkin karhulalaisista perheistä osa päätti hakuvaiheen jälkeen, että lähikoulu vetää pidemmän korren.

Ekaluokka muiden joukossa

Kaksikielisillä luokilla seurataan samaa opetussuunnitelmaa kuin Suomen muillakin ekaluokilla. Suomenkielisen opetuksen osuus lisääntyy kouluvuosien karttuessa. Aluksi englantia on kahdeksankymmentä ja suomea kaksikymmentä prosenttia.

– Olen ajatellut niin, että kielten jaon täytyy olla selkeää lapsille. Esimerkiksi opetustuokio ensin suomeksi, jotta kaikki varmasti ymmärtävät ja loppu toiminta sitten englanniksi, kaksikielistä ekaluokkaa opettava Saila Purho sanoo.

Ensimmäisenä päivänä ryhmä on vielä puolin ja toisin vieras, joten liikkeelle lähdetään tutustumalla. Koulu ja paikkakunta on vieras myös molemmille opettajille, Purholle ja Jenna Balkille. Heidät rekryttiin kaupunkiin kaksikielisiä luokkia varten.

– Tämä on ekaluokka siinä missä muutkin ekaluokat. Käytämme kuitenkin kahta kieltä päivittäisessä arjessa. Se on aika monen perheen arkea nykypäivänä, miksei sitten koulussakin, Balk sanoo.

Vieraita kieliä yhä enemmän

Englanninkielistä perusopetusta järjestetään jo useimmissa Suomen suurimmista kaupungeista. Esimerkiksi Lappeenrannassa englanninkielistä perusopetusta on ollut jo kaksikymmentä vuotta.

– Lappeenrannassa opetus on vakiinnuttanut paikkansa hyvin. Lähtökohtana oli yliopistomme kansainvälinen henkilökunta ja opiskelijat. Heille pitää tällainen palvelu olla. Lisäksi meillä on jääkiekkojoukkue Saipa, jonka pelaajien lapsia voi olla näillä luokilla, vaikka sitten vain hetken aikaa. Valtaosa lapsista on kuitenkin ihan suomenkielisiä, perusopetusjohtaja Mari Routti kertoo.

Lappeenrannassa osin englanninkielistä perusopetusta on jo kaikilla luokilla ensimmäisestä yhdeksänteen. Tämä on Kotkankin tavoite. Kaupungissa on ajateltu, että ulkomaalaisten osaajien rekrytointi seudulle helpottuu, kun perheet voivat laittaa lapsensa englanninkieliselle luokalle Suomessa.

Eniten kysyntää englantia ja suomea yhdistäville luokille on pääkaupunkiseudulla.

– Pääkaupunkiseudulla on osittain paineita niin, että yhteydenottoja tulee tavan takaa meille asti, vaikka päätökset opetuksesta ovat opetuksen järjestäjien käsissä, opetusneuvos Anu Halvari Opetushallituksesta sanoo.

Lappeenrannassa kaksikielisyyttä tuodaan opetukseen myös muilla tavoilla. Lappeenranta on mukana Opetushallituksen kielirikasteisen opetuksen kehityshankkeessa. Siinä englannin kieltä sisällytetään muuhun perusopetukseen esimerkiksi yksittäisten projektitehtävien kautta.

– Erityistä painetta englanninkielisen opetuksen lisäämiseksi ei ole, mutta se on ymmärretty, että nykylapset tulevat toimimaan hyvin kansainvälisessä maailmassa, Routti sanoo.

Tarkkaa tietoa englanninkielisten luokkien määrästä Suomessa ei ole. Opetushallinto ei niitä tilastoi, vaan tietoa on saatavissa paikallisesti opetuksen järjestäjilä.

Uusi alku

Kello soi. Se on kutsu siirtyä koulun pihalta ruokalaan, jossa ekaluokkalaiset tapaavat opettajansa ensi kertaa. Remus saa opettajakseen Jennan.

– Tämä on ihan uusi alku. Toki isommilla sisaruksilla on ihan normaalisti alkanut englannin opinnot. Ajattelen, että ehkä hekin oppivat vielä enemmän tässä sivussa, Remuksen myötä. Mutta muuten vieras kieli tai kansainvälisyys ei mitenkään erityisesti ole ollut vielä meillä läsnä, Jonna Kaukinen-Karra sanoo.

Valtio pyrkii vastaamaan kuntien huoleen maassa ilman oleskelulupaa olevien aiheuttamien kustannusten kasvusta. Hallituksen esityksessä valtion talousarvioksi vuodelle 2018 on varattu 5,3 miljoonan euron arviomääräraha kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kiireellisen sosiaalihuollon kustannuksiin.

Kustannuksiin luetaan tilapäinen majoitus, ruoka ja välttämättömät lääkkeet.

Aiemmin valtio ei ole erikseen korvannut kunnille ilman oleskelulupaa maassa olevien kiireellisiä sosiaalipalveluja, vaan ne ovat sisältyneet kunnan peruspalvelujen järjestämiseen maksettavaan valtionosuuteen. Valtionosuus on noin 25 prosenttia kaikista kuntien peruspalveluista.

Ensi vuodesta lähtien valtio korvaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kiireelliset sosiaalikulut kunnille kokonaan. Kunnat ja kuntayhtymät hakevat korvausta Kelasta.

Valtio korvaa edelleen myös kunnalle aiheutuneet kustannukset maassa ilman oleskelulupaa olevien kiireellisestä sairaanhoidosta.

Kuntaliitto rahaan tyytyväinen

Kuntaliitto on uudistukseen tyytyväinen. Erityisasiantuntija Hannele Häkkinen sanoo, että täyskustannuskorvaus oli se, mitä liitto halusikin.

– Kustannukset ovat tähän asti kaatuneet lähinnä kuntien maksettavaksi eikä valtio ole korvannut sitä, ja tämä asia haluttiin korjata, selittää Häkkinen.

Huolta Häkkisen mukaan kunnissa kuitenkin aiheuttaa se, että raha on kohdistettavissa ainoastaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kireellisiin sosiaalipalveluihin. Esimerkiksi rekisteröimättä yli kolme kuukautta Suomessa oleskelleille Romanian tai Bulgarian romaneille valtiolta ei voi hakea korvausta.

Linjaus ainoastaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kiireellisten sosiaalipalvelukulujen korvaamisesta perustuu maahanmuuton ministerityöryhmän toimenpidesuunnitelmaan, jossa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on määritelty "laittomasti maassa oleskeleviksi".

Raha riittää ensi vuonna 700–1 500 ihmiselle

Tarkkaa tietoa Suomessa ilman oleskelulupaa olevien määrästä ei ole.

Keskusrikospoliisin tietojen mukaan heinäkuun lopussa vastaanottokeskuksista oli kadonnut 5 300 turvapaikanhakijaa. Poliisi ei ole osannut arvioida, kuinka suuri osa heistä on poistunut Suomesta.

Sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevan virkamiehen Mikko Nygårdin mukaan talousarvioesityksessä mainitun 5,3 miljoonan euron on laskettu riittävän väliaikaisen majoituksen, ruokailun ja välttämättömien lääkkeiden tarjoamiseen 700–1 500 ihmiselle.

– Arvio on tehty varovaisuusperiaatteen mukaan. Tämä voi olla hyvinkin ylimitoitettu ainakin nyt ensimmäisenä vuonna. Veikkaan, että käyttö jää suhteellisen vähäiseksi ainakin alussa.

Arviomäärärahaa voidaan myöntää tarpeen vaatiessa myös lisää.

Nygård kertoo, että majoitustarpeen on katsottu kohdistuvan etenkin talvikuukausille. Ruokailu- ja lääkekustannusten on puolestaan laskettu kohdistuvan ympäri vuoden.

Yhden ilman oleskelulupaa maassa olevan vuorokausikustannusten on arvioitu ministeriön laskelmissa olevan noin 47 euroa.

Toistaiseksi vain yksittäistapauksia, mutta määrän uskotaan kasvavan

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi maahanmuuton ministerityöryhmän pyynnöstä aluehallintovirastoilta selvitystä "laittomasti maassa oleskelevien käyttämistä julkisista sosiaali- ja terveyspalveluista". Alkuvuoden tilannetta kartoittavan kyselyn perusteella vain yksittäisiä maassa ilman lupaa oleskelevia oli hakeutunut kuntien sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Sosiaali- ja terveysministeriön sosiaalineuvoksen Viveca Arrheniuksen mukaan sosiaali- ja terveyspalveluihin hakeutuvien määrän uskotaan kuitenkin kasvavan.

– Alkuvuodesta ei ollut tullut vielä niin paljoa kielteisiä päätöksiä. Meidän näkemyksemme mukaan tapausten määrän olisi pitänyt lisääntyä kevään ja kesän aikana, Arrhenius sanoo.

Arrheniuksen mukaan kunnat ovat hoitaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden kiireelliset sosiaalipalvelut tähän asti asianmukaisesti.

Kiireellisten sosiaalipalvelujen valtion korvauksesta on tarkoitus säätää sosiaalihuoltolaissa.

Kuusi pellolaista kunnanvaltuutettua jätti toukokuun valtuuston kokouksessa valtuustoaloitteen tilapäisen valiokunnan asettamiseksi kunnanjohtaja Sami Baasin erottamiseksi. Syynä oli luottamuspula, jonka sanottiin johtuvan Baasin omavaltaisuuksista, määrärahojen ylityksistä ja huonosta hallintomenettelystä. Taustalla kytee myös tyytymättömyys uuteen kunnan johtosääntöön.

– Baas ei noudata yhdessä laadittuja sääntöjä, on omavaltanen ja jättää kertomatta valtuutetuille muun muassa investointiasioista ja määrärahoista, jotka olisi pitänyt tuoda valtuustoon. Tuli pattitilanne että muita keinoja ei enää ole kuin kunnanjohtajan nostaa kytkintä, valtuutettu Pentti Lakkala (ps.), yksi allekirjoittaneista, kertoo.

Lakkalan mukaan erottamistielle piti lähteä, kun kunnanjohtaja ei vastannut edes hänelle esitettyihin kysymyksiin väitetyistä laiminlyönneistä.

"Lähtölaskenta on alkanut"

Kunnanjohtaja Sami Baas taas toimitti itse ehdollisen irtisanoutumisen kunnanjohtajan tehtävistä pari päivää kokouksen jälkeen toukokuussa. Hän halusi, että asiassa noudatetaan kunnan ja hänen välistä johtajasopimusta, jossa on pykälä luottamuspulasta ja irtisanoutumisesta. Baas piti tilapäisen valiokunnan perustamista turhana ja kunnan rahoja tuhlaavana.

Jos luottamuspula todetaan, Baas saa irtisanoutumiskorvauksena vuoden palkan eli noin 70 000 euroa

– Minä olen jo virkaan astuessani ilmoittanut, että jos naama ei enää miellytä, olen valmis, sen jälkeen kun kunta on hoitanut velvoitteensa, lähtemään viiden minuutin varoitusajalla. Nyt kun olen siivonnut pöytäni, lähden minuutin varoitusajalla, mutta vain johtajasopimukseni ehdoilla. Lähtölaskenta on siis alkanut, Pellon kunnanjohtaja Sami Baas kertoo.

Jos luottamuspula todetaan, Baas saa irtisanoutumiskorvauksena vuoden palkan eli noin 70 000 euroa.

Pellon kunnanhallitus kokoontuu ensi maanantaina päättämään Baasin luottamuksesta ja mahdollisesta erottamisesta tai eroamisesta johtajasopimuksen mukaisesti.

"Olen vain toteuttanut valtuuston tahtoa"

Valtuustoaloitteen tehneet valtuutetut perustelivat luottamuspulaa edellä mainittujen asioiden lisäksi kunnanjohtajan laiminlyönneillä konsernivalvojan tehtävissä ja epäasiallisesta toimista henkilöstöä kohtaan. Lisäksi nämä valtuutetut syyttivät kunnanjohtajan johtaneen päättäjiä harhaan.

Lista on pitkä ja osan syytöksistä Baas myöntää, mutta pitää osaa niistä täysin paikkaansa pitämättöminä.

– Toisaalta osa pitää paikkaansa, mutta kaikissa asioissa on vähintäänkin keskusteltu kunnanhallituksen tai kehitysjaoston kanssa ja osissa on myös hallituksen päätökset. Täytyy myös muistaa, että kaiken taustalla ovat kunnanvaltuuston yksimieliset päätökset ja tahto, jonka mukaan on menty ja saatu hankkeet maaliin. Sitäkin pitäisi arvostaa. Kyllä luottamusta pitäisi olla molempiin suuntiin, Sami Baas sanoo.

Osan väitteistä Sami Baas jättää omaan arvoonsa, mielestään hän ei ole miellyttänyt kaikkia ja pienen paikkakunnan tyyliin hän on joutunut myös asiattoman kritiikin kohteeksi

–Tietenkin minulla on oma visioni ja olen siinä peräänantamaton, Baas myöntää.

Ratkaisu maanantaina?

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisu Laitamaa (kesk.) ja varapuheenjohtaja Simo Keränen (vas.) pahoittelevat syntynyttä sotkua, mutta myöntävät, että tilanne on kestämätön.

– Sami Baas on toisaalta idearikas ja aikaansaava, ei jaapaile tyhjää ja pystyy nopeisiin ratkaisuihin. Ongelmana on ollut vain se, että kun meillä on käytössä uusi johtosääntö, Sami on pystynyt - älykäs kun on - pyörittämään, en sano tyhmempiään mutta ehkä tietämättömiä kuntapäättäjiä mennen tullen, Simo Keränen sanoo.

– Mitä tulee johtajasopimukseen, joka on esillä ensi maanantain kunnahallituksessa, uskon, toivon ja luotan, että me yksimielisesti, ei äänestämällä, päätämme, jääkö Sami vai lähteekö, Keränen ennustaa.

Kaisu Laitamaa haluaa, että kaikki epäselvyydet selvitetään ja tehdään sitten päätöksiä sivistyneesti ja kaikkia osapuolia kuullen.

– Tämä ei ole mielipidekysymys, vaan asiakysymys ja oikeellisuuskysymys. Niin kauan kun on aikaa pitää selvitellä, kuinka vakavia nämä rikkeet ovat olleet, joita rikkeiksi sanotaan ja onko jotakin tehtävissä jatkon suhteen. Minä en etsi syyllisiä, minä etsin ratkaisuja, Laitamaa sanoo.

Kaisu Laitamaa ei usko, että Pellossa jouduttaisiin samanlaiseen tilanteeseen kuin Kittilässä kävi. Siellä kunnanjohtajan eroa ja siihen liittyviä asioita puidaan oikeusistuimissa ja syyttäjänvirastossa.

– Toivottasti ei tule semmosta Kittilä-casea uudestaan. Minä uskon, että kun asia hoidetaan asiallisesti kaikkia osapuolia kuullen tämpystä tämppyyn ja sivistyneesti, ne selviävät, Laitamaa uskoo.

Kuntalaisilta tiukka kuitti

Pellon raitilta tavatut kuntalaiset ovat ihmeissään valtuutettujensa touhuista. Osa on kuullut huhuja kunnanjohtajaan liittyvistä epäilyista, mutta toivovat asioiden pysyvän asioina ja niitä tutkittavan oikeudenmukaisesti.

– Minusta on lähdetty lähestymään tätä asiaa valmiiksi negatiivisesti. Tämä olisi voitu hoitaa sisäisesti ja rakentavasti, eikä julkisuuden kautta tuoda asiaa esille. Tuskin tässä kunnanjohtaja itselleen on etua ajanut. Yhteisesti sovittuja asioita tuntuu hoitaneen. Tuntuu vain, että tämä kuuluu tämmöiseen paikallispolitikointiin, että saadaan nimi lehteen, työmies Kalervo Aska tuumii.

Sonja Harri haluaa, että asia tutkitaan perinpohjaisesti.

– Kyllä minun mielestäni asiat mitkä tahansa pitää ensin tutkia kuin hutkia. Tämäkin asia pitää selvittää perinpohjin, ennen kuin mennään näin jyrkkiin toimenpiteisiin, Sonja Harri arvelee.

Taustalla kummittelee Kittilän haamu, mutta pellolaiset eivät usko olevansa niin pahassa jamassa kuin kittiläläiset - ainakaan vielä.

Kesäkuussa järjestettiin Helsingin Kaivopuiston edustalla lentonäytös, jossa nähtiin taituruutta varjoliidosta hävittäjälentämiseen. Tapahtuman järjestänyt Suomen Ilmailumuseo odotti paikalle 100 000 ihmistä, mutta yleisömäärä ylittyi komeasti – paikalle saapui 130 000.

Tapahtuman jälkeen teetetyn kyselytutkimuksen mukaan lentonäytöksen näki huomattavasti suurempi kohderyhmä kuin paikalla olleet. Kaikkiaan tapahtuman arvioidaan tavoittaneen jopa 450 000 ihmistä, Suomen Ilmailumuseo tiedottaa.

Tapahtumasta lähetettyjä suoria lähetyksiä seurasi satoja tuhansia katsojia. Lentonäytöstä pystyi seuraamaan suorana myös Yle Areenasta.

Tutkimuksen mukaan näytöksestä oli tietoisia jopa 95 prosenttia pääkaupunkiseudun väestöstä.

Tapahtuma oli osa Suomi 100 -juhlavuoden virallista ohjelmaa.

Kari Nenonen jättää Vantaan kaupunginjohtajan tehtävän maaliskuusta 2018 lähtien, kertoi Vantaan kaupunki torstaina. Nenonen on toiminut Vantaan kaupunginjohtajana alkuvuodesta 2012.

Nenonen kertoi Helsingin Sanomille kesäkuussa, että hän aikoo jäädä eläkkeelle loppuvuodesta. Lehden mukaan Nenonen oli kertonut asiasta tuolloin myös kaupunginvaltuustolle, jotta uutta kaupunginjohtajaa ehdittäisiin etsiä rauhassa.

Nenonen aloitti toimessa edeltäjänsä Jukka Peltomäen erottua uskottavuusongelmien vuoksi syyskuussa 2011. Uskottavuusongelmat johtuivat muun muassa Peltomäkeä koskevasta rikostutkinnasta. Peltomäki sai tuomion törkeästä lahjuksen ottamisesta kesäkuussa.

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee kaupunginjohtajan viran haettavaksi julistamista ensi maanantaina. Kaupunginjohtaja johtaa ja kehittää kaupunginhallituksen alaisena kaupungin hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta kunnan toimintaa.

Lue myös

Isoille kaupungeille märkä rätti naamaan – Vantaan kaupunginjohtaja sanoo suorat sanat hallituksen uudistuksista

Kari Nenonen: Kunnat historiallisen muutoksen edessä

Yle uutisoi eilen keskiviikkona, kuinka salakuljettaja jäi kiinni Venäjän rajalla lähes sata kiloa Oltermanni-juustoa pikkubussin rakenteissa. Juustoa kuljettanut venäläismies oli ylittänyt rajan Nuijamaan rajanylityspaikalta.

Pyysimme Suomen tullilta valokuvia tapauksista, joihin valvontaa tekevät viranomaiset törmäävät työssään. Yleisimmin rajan yli yritetään salakuljettaa tupakkaa, nuuskaa, alkoholia ja lääkkeitä, mutta välillä kohdalle sattuu myös erikoisempia tapauksia.

Taannoin Yle uutisoi Tullin takavarikoimista verijuotikkaista, jotka oli lähetetty Venäjältä Suomeen.

– Nämä viime päivien verijuotikkaat ovat sellainen erikoisuus, mutta kyllä niitä tulee jonkin verran, kertoo tulliylitarkastaja Anne Pullinen Tullin tavara- ja liikennevalvontayksiköstä.

Pullisen mukaan maahan yritetään tuoda välistä myös alkoholipulloja, joissa on sisällä esimerkiksi skorpioni tai jokin hyönteinen.

– Monet eivät tiedosta, että tällaisten tuotteiden maahantuonti saattaa olla kielletty sen takia, että eläin on rauhoitettu tai harvinainen.

Myös tiettyjen vaatteiden tuominen saattaa olla kielletty, jos ne on valmistettu uhanalaisesta eläimestä. Aina tapaukset eivät ole tahallisia, vaan joskus kyse on silkasta tietämättömyydestä.

– Ei muisteta, että jos tietystä eläimestä tehdään tuotteita, niin sillä saattaa olla rajoitteita.

Joskus Tulli joutuu puuttumaan jopa matkaajien eväisiin.

– Tuodaan mukana voileipiä, joissa on mukana makkaraa ja meetvurstia tai juustoja. Ei tiedosteta afrikkalaista sikaruttoepidemiaa, jota valvotaan myös.

On hyvin tavallista, että salakuljetettavia tavaroita tai tuotteita kätketään autoihin ja matkatavaroihin.

– On hyvin moninaista, miten siellä keksitään lisätä rakenteisiin kätköpaikkoja tai lisätä sinne tiettyjä osia. Myös auton renkaat ja vararenkaat ovat varmaan ne tyypillisimmät paikat, Pullinen sanoo.

Pullinen kertoo, että Tullin tarkastajat ovat hyvin rutinoituneita työssään ja osaavat kiinnittää huomiota pieniinkin epäilyttäviin seikkoihin. Silmä harjaantuu vuosien mittaan.

– Koulutamme heitä myös säännöllisesti eri autojen valvontaan, että pystytään tutkimaan sitä autoa oikealla tavalla.

Moni luulee tietävänsä, missä sijaitsee takahikiä. Ja vielä pienellä ja yhteenkirjoitettuna

Puhekieleen tarttuneella kuvaavalla ilmaisulla tarkoitetaan yleensä jotain jumalanhylkäämää paikkaa, joka on takapajuinen, ei houkutteleva ja joka sijaitsee kaukana.

Joku voi väittää virne suupielessään, että serkkupojan mökki on jossain siellä. Toinen muistaa autonsa hyytyneen korpisuoralle jossain takahikiällä. Ja nuoriso on aina halunnut muuttaa pois sieltä, koska eihän takahikiällä ole mitään.

Vaikka takahikiä siis viittaa takapajuiseen ja syrjäiseen paikkaan, ei nimellä alkujaan ollut kuitenkaan negatiivista sävyä.

Hikiä sijaitsee Hausjärvellä

Etelä-Hämeestä Hausjärveltä löytyy Hikiän taajama. Se sijaitsee Riihimäki-Lahti -radan varrella.

Hikiästä pohjoiseen, neljän kilometrin päässä sijaitsee Karhin kylä. Siellä asuva Anna-Kaarina Jaakkola kertoo, että ensimmäinen kirjallinen merkintä takahikiästä löytyy kirjailija Ensio Rislakin teksteistä.

Rislakki kirjoitti muunmuassa pakinoita Valentin nimellä. Anna-Kaarina Jaakkola pitääkin todennäköisenä, että koko ilmaisu takahikiä olisi Rislakin keksimä.

Rislakki tuli maatalousharjoittelijaksi Anna-Kaarinan miehen Antti Jaakkolan isovanhempien tilalle 1920-luvulla.

– Ensio tuli Helsingistä Hikiän kautta Hikiän taakse, eli Taka-Hikiään. Ja se nyt sattui olemaan Karhin kylä, Jaakkola kertoo hymyillen.

Vai olisiko Taka-Hikiä sittenkin muualla?

Hausjärven kunnan palveluksessa aikoinaan 35 vuotta työskennellyt Hannu Mäkellä sekoittaa soppaa nostamalla esiin myös vaihtoehtoisen syntykertomuksen ja -paikan Taka-Hikiälle.

Ensio tuli Helsingistä Hikiän kautta Hikiän taakse, eli Taka-Hikiään. Anja-Kaarina Jaakkola

Mäkelä kertoo, että nykyisen Hausjärven kunnan eteläosassa, Hyvinkään ja Mäntsälän rajalla oli aikoinaan Hikiä kylän takamaita, enklaaveja. Hän epäileekin, että termi takahikiä olisi voinut tarkoittaa näitä takamaita.

1980-luvulla Ylen toimittaja Miki Wallenius työskenteli edesmenneessä Riihimäen Sanomissa. Hän muistelee kierrelleensä pari päivää Hannu Mäkelän mainitsemilla seuduilla. Nuoren toimittajan tehtävänä oli löytää Taka-Hikiä.

– Kyselin matkan varrelle osuneilta tilallisilta, että olenko nyt Taka-Hikiällä. Vastaus oli aina vähän savolainen tyyliin: ei se tässä ole, mutta aja pari kilometriä tuohon suuntaan. Siellä taas todettiin, että aja kolme kilometriä takaisin. Taka-Hikiä tuntui olevan vähän kuin sateenkaari, jonka päätä ei koskaan löydä, mutta lähellä ollaan.

Maanmittauslaitoksen karttasovellus muuten löytää yhden Taka-Hikiäksi nimetyn talon – Lohjalta.

Kirjailijan varren piti vahvistua maatöissä

Takaisin Ensi Rislakkiin, joka siis puki ensimmäisen kerran takahikiä -sanan paperille.

Anja Kaarina Jaakkolan mukaan Rislakki ei tarkoittanut takahikiä -sanonnallaan mitään pahaa.

– Rislakki ei pitänyt Karhin kylää mitenkään takapajuisena, vaan tyypillisenä hämäläisenä kylänä, Jaakkola miettii.

Ensio Rislakki syntyi alun perin Hikiän kylällä, niin sanotussa pikkupappilassa.

Hänen isänsä, pastori Hjalmar Svanberg oli ajatellut, että varreltaan hoikka poika vahvistuisi maataloustöissä. Anja Jaakkolan mukaan Ensio Rislakki oli kuitenkin enemmän taipuvainen kertomaan mukavia tarinoita ja teoretisoimaan.

– Rislakki oli hyvin sympaattinen henkilö ja hänestä pidettiin täällä, mutta hän oli hieman teoreettinen, Jaakkola kuvailee.

Tämän vuoksi Rislakille ei annettu aivan samoja töitä kuin muille työmiehille. Pelkona oli, että hän olisi voinut vahingoittaa itseään tai muita.

Tämä käy ilmi myös Rislakille kirjoitetussa työtodistuksessa jossa lukee, että herra Ensio Rislakki on ollut tilaisuudessa osallistua maatilan töihin.

Jaakkola kertoo, että Rislakki teki kuitenkin jonkin verran tilan töitä. Rislakki itse kirjoitti muun muassa välpänneensä perunoita ja ajaneensa lantaa Pekka -hevosella.

Taka-Hikiä -kylttiä ei haluta Karhin kohdalle

Oliko siis Hausjärven Karhin kylä esikuva mielikuvien takahikiälle?

Karhin kylän historia ulottuu 1300-luvulle. Kylä ei Anja-Kaarina Jaakkolan mukaan ollut mitenkään erityisen takapajuinen 1900-luvun alussa.

Esimerkiksi kylän maatalous oli varsin edistyksellistä. Karhin kylä oli myös hyvien liikenneyhteyksien varrella. Hämeenlinnasta Helsinkiin johtava tie kulki aikoinaan kylän kautta.

Jaakkolaa Rislakin nimikeksinnön myöhemmin saama negatiivinen sointi ei harmita.

Silti hän arvelee, että tien varteen ei kannata pystyttää Taka-Hikiä kylttiä. Muut karhilaiset eivät välttämättä ole samaa mieltä asiasta.

Taka-Hikiän vaari oli kunnan pr-henkilö

Voisiko Taka-Hikiä olla Hausjärvelle markkinointiväline?

Hausjärven entinen kunnanjohtaja Hannu Mäkelä kertoo, ettei takahikiää ole juuri hyödynnetty kunnan markkinoinnissa.

Hausjärvi-seura valitsi aikoinaan kahden vuoden välein Taka-Hikiän vaarin, jonka kunniavirkaan kuului kunnan tunnetuksi tekeminen, edustaminen ja esiintyminen erilaisissa tilaisuuksissa.

Hannu Mäkelä muistelee, että perinne olisi lopahtanut 1990-luvun lamavuosien myötä.

Olen usein käyttänyt nuorimman veljeni paikalle antamaa nimitystä Bakre Svettböle. Anja-Kaarina Jaakkola

Ja jotta Taka-Hikiän paikka vieläkin hämärtyisi, lainataan vuoden 1994 Helsingin Sanomia. Marraskuussa lehti kirjoitti Taka-Hikiän vaariksi valitusta Jorma Lemonkalmasta. Artikkelin mukaan Taka-Hikiä sijaitsi Pönkäsen autokorjaamon kohdalla.

Hausjärvellä järjestettiin aikoinaan jopa ideakilpailu takahikiän ympärille, mutta siitä ei oikein tuloksia syntynyt.

Bakre Svettböle kuulostaa komeammalta

Jaakkolan tilan emäntä Anna-Kaarina kutsuu silti jatkossakin vieraat ylpeänä tervetulleiksi Karhin kylään eli Taka-Hikiälle tai niin kuin hän paikan ruotsiksi ilmaisee – Bakre Svettböleen.

– Olen usein käyttänyt nuorimman veljeni paikalle antamaa nimitystä Bakre Svettböle, sen vuoksi, että se kuulostaa paljon komeammalta.

Kahdeksankymmenen suomalaisen laskuvarjohyppääjän ryhmä onnistui rikkomaan muodostelmahypyn Suomen ennätyksen Tšekissä Klatovyssa keskiviikkona.

Muodostelmassa hyppäsi 80 suomalaista, kun aiemmassa, vuonna 2009 Espanjassa tehdyssä ennätyshypyssä oli mukana 63 suomalaista, ryhmän tiedotteessa kerrotaan. Ennätys tehtiin Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Muodostelmahypyn Suomen ennätys hypättiin yli viiden kilometrin korkeudesta ja samanaikaisesti neljästä lentokoneesta. Hypyillä käytettiin nousun aikana lisähappea.

Vapaapudotuksen aikana hyppääjät kiinnittyvät toisiinsa ennalta määritellyn kuvion mukaisesti. Paikan päällä tuomari vahvisti ennätyksen.

Sää aiheutti ryhmän mukaan jonkin verran haastetta ennätyksen tekemiselle. Alkuviikon aurinkoinen sää muuttui leirin puolivälissä pilviseksi. Ennätystä päästiin silti yrittämään yhteensä yhdeksällä hypyllä.

– Kaikki osui kohdalleen keskiviikon viimeisellä hypyllä kun ennätys vihdoin tehtiin. Siitä alkoi suomalaisten juhlat, joissa Suomen liput liehuivat ja laulu raikasi, ryhmän tiedotteessa kuvaillaan.

– Oli upeaa tehdä tämä ennätys juuri Suomen 100-vuotisjuhlavuotena. Tunnelma ei voisi olla parempi, kuvailee ennätyksen pääorganisaattori Petri Mastola.

Ennätyshypyllä oli mukana suomalaisia muun muassa Helsingistä, Jyväskylästä, Turusta, Tampereelta ja Oulusta. Ikäjakauma ennätyshypyllä oli 27-71 vuotta. Ennätyshypyllä vähäisin hyppykokemus oli noin 200 hyppyä ja kokeneimmalla hyppääjällä oli noin 6 000 hypyn kokemus.

”Taidat tärkeimmät tietotekniset ohjelmat, ja sinulla on intoa oppia uutta ja kehittää itseäsi. Tuotat mielenkiintoista sisältöä ja osaat käyttää sosiaalista mediaa työssäsi.”

Työnhaku suuntautuu yhä enemmän nettiin, ja toisaalta myös työnantajat arvostavat sosiaalisen median taitoja.

Mikäli hakijalla on hakemuksessaan esimerkiksi Instagram-tili liitettynä, saa siitä taatusti pisteitä työnhakuun, sanoo sosiaalisen median kouluttaja Pauliina Mäkelä.

– Kyllä tietyt työnantajat arvostavat visuaalista portfoliota, on se sitten missä tahansa. Ennen työtä haettiin mol:in sivuilta. Nyt se on niin, että jos sulla on upea portfolio Pinterestissä tai Instagramissa, sinulle satelee työtarjouksia.

– En usko olevan alaa, jolle Instagram ei olisi tärkeä. Jos et ole somessa, et ole olemassa, sanoo toinen asiantuntija, Helsinking toiminnanjohtaja ja strategiajohtaja Lauri Laukkanen.

Jututimme kolmea nuorta, jotka ovat hyötyneet Instagramin käytöstä työelämässä.

Parturi-kampaajaksi maailman toiselle puolen: "Miten muuten saa asiakkaita, jos ei ole näyttää sitä, mitä osaat?"

Sara Hämäläinen valmistui parturi-kampaajaksi maaliskuussa 2016 ja sen jälkeen unelma-ammatti on vienyt toiselle puolen maapalloa Australiaan.

Instagram-tilinsä hän perusti jo kouluaikana, ja sai sitä kautta muutaman asiakkaan penkkiinsä istumaan – ja myös työpaikan.

Hän täytti työhakemuksen aiemmin tänä keväänä ja liitti tilinsä työhakemukseen. Australialainen työnantaja piti tiliä myyntivalttina ja Hämäläinen aloitti työt kahden viikon päästä työhakemuksen kirjoittamisesta.

– Olen halunnut, että se näyttää mahdollisimman hyvältä ja on yhdenmukainen. Se on ollut mun omasta, visuaalisesta näkemyksestäni kiinni.

Instagram-sisältöihin panostetaan Hämäläisen mukaan Suomessa enemmän kuin esimerkiksi Australiassa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, varsinkin ulkomailla.

– Instagram toimii siis nykyaikaisena portfoliona, Hämälainen sanoo.

– Musta on tosi tärkeää näyttää oma kädenjälki varsinkin tällaisena nuorena ja vasta aloittaneena. Miten muuten saa asiakkaita, jos ei ole näyttää, mitä osaat? Vanhempien osaajien on tärkeää näyttää, että kouluttautuu ja pysyy trendin harjalla.

Verhoomoyrittäjä näyttää, miten repaleinen tuoli saa uuden elämän: "Pyrin pitämään kuvissani totuudenmukaisuutta laittamatta liikaa filttereitä"

Yrittäjänä toimiva verhoilija, lahtelainen Saida Korkka, osti oman verhoomon muutama vuosi sitten. Korkka kunnostaa vanhoja kalusteita tilauksesta ja myyntiin. Verhoilubisneksen ohella hän myy myös koruja ja vintage-vaatteita.

– Kuvaan Instagramiin erikoisempien töiden tekoprosessia. Laitan tilille myös ennen ja jälkeen -muutoskuvia. Se on mukava tapa päästä kurkistamaan huonekalun syövereihin ja nähdä, minkälaista jälkeä saan aikaiseksi. Alallani on yleistä markkinoida osaamistaan Instagramissa.

Korkkalle sosiaalinen media on luontainen markkinoinnin väline, jonka kautta hän on onnistunut keräämään asiakkaita.

– Katsoja voi itse todistaa kuvista, miten säpäleinen ja revennyt vanha tuoli muuntautuu uuden veroiseksi. Pyrin pitämään kuvissani totuudenmukaisuutta laittamatta liikaa filttereitä niihin.

Verhoilija kertoo Instagrammin lisänneen näkyvyyden lisäksi myös verhoilualalla työskentelevien yhteisöllisyyttä.

– Siellä on helppo kommunikoida kollegojen kanssa ja pysyä kartalla uusista tulijoista.

Internet on helpottanut markkinointia käsityöläisille, mutta toisaalta laiskistaneen asiakkaiden liikkuvuutta, yrittäjä miettii.

– Instagram ja sosiaalinen media on tehnyt tietyllä tapaa hallaa kivijalkayrityksille. Ennen internetiä ihmisten oli pakko lähteä liikkeelle kotisohviltaan. Tänä päivänä kaikki ostopäätökset voidaan tehdä kotisohvalta kuljetusfirmojen tuodessa tavarat kotiovelle. Tämä tuhoaa mahdollisuuden ostokokemukselle ja muulle kommunikaatiolle.

Muotisuunnittelija miettii pienetkin yksityiskohdat: "On pohdittava visuaalista kauneutta ja tarinallisuutta"

– Olen saanut asiakkaita ja yhteydenottoja Instagramin kautta aika paljon. Jopa ulkomailta. Instagramissa on matala kynnys ottaa yhteyttä nähdessään kiinnostavan kuvan.

Muotisuunnittelija Anni Ruuthin sydän sykkii Instagramille. Hän kertoo rakastavansa sovellusta ja olevansa "instagram-tyttö".

– Sovellus on osaamiseni markkinoinnissa se tärkein ja rakkain työkalu. Päivitän sinne päivittäin kuvia työprosesseista ja tuotteista. Olen myös aktiivinen muiden kuvien tykkääjä ja sovelluksen käyttäjä.

– Sovellus on todella helppokäyttöinen, varsinkin ihmiselle joka ei ole markkinoinnin ammattilainen. Kuvat puhuvat puolestaan.

Freelancerina toimiva muotisuunnittelija tuottaa vastuullisesti tuotetuista höyhenistä valmistettuja vaatteita ja tuotteita. Ruuthin tilillä vallitsee kauttaaltaan pehmeä ja naisellinen tyyli, joka on tarkkaan mietitty.

– Viitisen vuotta sitten päivittäminen oli kevyttä. Otettiin vain kuva puhelimella sen enempää miettimättä. Nyt otan päivittämisen vakavammin. On pohdittava visuaalista kauneutta ja tarinallisuutta.

– Meillä oli korkeakoulussa yksittäinen kurssi somemarkkinointia koskien. Koulutusta voisi olla enemmän varsinkin luovilla aloilla, jossa osaamista markkinoidaan visuaalisesti.

Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola ilmoitti yllättäen joulukuussa jäävänsä eläkkeelle tämän vuoden syksyllä. Nyt myös toinen kirkon mittapuissa liberaali johtaja, arkkipiispa Kari Mäkinen, on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle ensi vuoden kesällä.

Kaksi liberaalia lähtee, mutta yksi on selvää Ylen ehdokastentin perusteella: Helsingin tuleva piispa jatkanee Irja Askolan suhteellisen liberaalia linjaa.

Piispanvaalin ehdokkaina ovat Kallion kirkkoherra ja Helsingin seurakuntayhtymän johtaja Teemu Laajasalo, Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa sekä Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka.

Liberaalius tai vapaamielisyys on tässä yhteydessä suhteutettava kirkon mittakaavaan. Esimerkiksi Jaana Hallamaa, jota julkisessa keskustelussa kutsutaan liberaaliksi, kutsuu itseään arvokonservatiiviksi. Myös Kaisamari Hintikka selittää, että häntä saatetaan pitää joissain kysymyksissä konservatiivina.

Teemu Laajasalo puolestaan haluaa karistaa harteiltaan viimeisetkin väitteet siitä, että hän olisi jonkinlainen ”kaappikonservatiivi".

– Minä olen ollut iloisesti kaapista ulos tullut liberaali koko pappisurani aikana. Minulla on halu ymmärtää konservatiiveja, ja yritän ajatella, että he voisivat olla erimielisyydestä huolimatta samassa kirkossa.

Piispa Irja Askolan aikana yksittäisistä kysymyksistä ylivoimaisesti eniten keskustelua herättänyt asia on ollut sukupuolineutraali avioliitto ja siihen liittyen homo- ja lesboparien vihkiminen kirkossa. Askola on henkilökohtaisen myönteisen suhtautumisensa vuoksi saanut kansalaisilta paljon niin risuja kuin ruusujakin. Tässä asiassa kaikki kolme piispanvaalin ehdokasta ovat samoilla linjoilla.

– Olen 20 vuotta kannattanut samaa sukupuolta olevien vihkimistä kirkossa. Kyllä reilu prosessi on tärkeä, että ihmiset saavat asiaan yhdessä demokraattisesti vaikuttaa. Ymmärrän, että on paljon pappeja, joiden mielestä asia etenee liian hitaasti, sanoo Teemu Laajasalo.

Evoluutioteoria kyllä, eutanasia ei

Perussuomalaisten valittua presidenttiehdokkaakseen Laura Huhtasaaren julkiseen keskusteluun on jälleen noussut myös evoluutioteoria. Huhtasaari kiistää evoluutioteorian, mutta Helsingin piispanvaalin kaikki kolme ehdokasta asettuvat sen taakse yhtenä rintamana:

– Minun mielestäni se vaikuttaa uskottavimmalta ja perustelluimmalta tavalta selittää eliöiden synty ja kehitys, Jaana Hallamaa perustelee.

– Se ei ole millään muotoa ristiriidassa sen kanssa, että minä kristittynä uskon siihen, että meillä on Jumala, joka jatkuvasti luo uutta. Evoluutio on kertomus Jumalasta, jonka mielikuvituksella uuden luomisessa ei ole rajoja, Kaisamari Hintikka lisää.

Eutanasialle tulee kuitenkin kaikilta täystyrmäys.

– Eutanasia on yksi vaikeimpia eettisiä kysymyksiä. Minä suhtaudun äärimmäisen varovaisesti sellaiseen tilanteeseen, jossa me ihmiset otamme arvioitavaksi sen, milloin ihmisen elämän tulee päättyä, Kaisamari Hintikka sanoo.

– Suhtaudun eutanasialakiin kielteisesti. En tarkoita, että hyväksyisin kärsimyksen tai vähättelisin sitä, mutta tällaista kysymystä ei voida ratkaista säätämällä siitä laki, Jaana Hallamaa painottaa.

Parempaa keskustelua, rohkeampaa otetta ja uusia tapoja puhutella ihmisiä

Kun Ylen toimittaja Vesa Marttinen kysyy kultakin ehdokkaalta, minkä yksittäisen asian he haluaisivat nousevan esille heidän piispankaudellaan, vastaukset lähtevät eri suuntiin.

Kaisamari Hintikka on huolestunut kirkollisen ja yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin laadusta:

– Toivoisin voivani piispana edistää keskustelukulttuuria, jossa uskalletaan nousta pois omista ”keskustelupoteroista”. Uskalletaan kuunnella toista ja puhua omista näkemyksistä niin, että moniäänisyys olisi mahdollista sekä kirkossa että yhteiskunnassa.

Jaana Hallamaa sanoo, että kirkko on joissain kysymyksissä pistänyt päänsä pensaaseen. Siihen tulisi saada muutos.

– Kirkon pitäisi olla rohkeasti kirkko. Ei piilouduta eikä kätkeydytä, vaan kohdataan haasteet. Ei pelätä erimielisyyksiä ja kohdataan myös vaikeat kysymykset uteliaasti ja kohti tulevaisuutta kulkien.

Teemu Laajasalo puolestaan on todennut, että syystä tai toisesta monet ihmiset eivät koe luontevaa yhteyttä kirkkoon ja seurakuntaan.

– Pitäisi löytää uusia tapoja puhutella ihmisiä ja kertoa, miten ihana ja hyvä sanoma meillä on. Pitäisi osata tehdä se niin, että ihmiset kokevat sen merkitykselliseksi.

Piispanvaalin ensimmäinen kierros käydään ensi keskiviikkona ja mahdollinen toinen kierros syyskuun ensimmäisenä päivänä, jos kukaan ehdokkaista ei ensimmäisellä kierroksella saa yli puolet äänistä.

Useita jalankulkijoita oli vaarassa jäädä jalkakäytävälle ajaneen auton alle Helsingin Kalliossa torstaina ennen iltayhdeksää. Pergerkadulla tapahtuneesta välikohtauksesta kuvatulla videolla näyttää, että autoa ajava yrittää osua yhteen jalkakäytävällä olleista.

Poliisin mukaan tapahtunut liittyy alueella tehtyyn pahoinpitelyyn, johon osallistui useampi ihminen. Tapahtumien tarkempi kulku oli vielä torstaina illalla epäselvä. Poliisista ei vielä illalla kommentoitu yksityiskohtia tapahtumien kulusta Ylelle.

Välikohtausta selvitellään kuvanauhoista ja huomenna tutkinnan avulla, poliisista kerrotaan.

Tapahtumassa yksi ihminen loukkasi polveaan. Kaikkiaan kolme ihmistä on otettu kiinni, yksi näistä on autoa ajanut. Asiaa tutkitaan nimikkeellä törkeä pahoinpitelyn yritys.

Paikalle saapui nopeasti useita poliisin partioita, ja poliisi puhutti todistajia ja asianomistajia.

Autoa ajanut mukana välikohtauksessa

Välikohtauksen silminnäkijä ja yliajon yrityksestä videon ottanut Jenny Elisabeth kertoo Ylelle, että tilanne alkoi nyrkkitappeluna ja jonkinlaisella kepillä hakkaamisella.

Välikohtauksessa ollut mies yritti ilmeisesti poistua tilanteesta, ja lähti autolle, joka oli ollut pysäköitynä paikalle. Autoa mentiin edelleen hakkaamaan kepillä.

Autoon mennyt mies lähti liikkeelle, kolhi tämän jälkeen muita autoja ja ajoi jalkakäytävälle siten, että paikalla olleita oli vaarassa jäädä alle. Autolla ajanut kääntyi tämän jälkeen Helsinginkadulle ja ajoi pois paikalta.

Tässä muistikuvia 1940-luvulla iltapäiväänsä helsinkiläisessä Kotikallion lastentarhassa aikaa viettäneeltä koululaiselta. Suomalaisen kirjallisuuden seura ja Ebeneser-säätiö keräsivät lastentarhamuistoja talteen vuonna 2012.

Kotikallion lastentarhassa tarjottiin vuodesta 1918 alkaen osalle kouluikäisistä lapsista ohjattua toimintaa koulupäivän rinnalla. Sisällissodan takia moni lapsista oli menettänyt toisen huoltajansa.

Hiukan myöhemmin toimintaa ryhdyttiin järjestämään Helsingissä myös Ebeneserin lastentarhassa.

Lapset tekivät koulun jälkeen läksyjä ja leikkivät, mutta hoitivat myös talontöitä. Osa piti huolta pienemmistä peittelemällä heidät päiväunille. Ebeneser-talossa rapistunutta aitaakin maalattiin.

Koululaisten iltapäivätoiminnan historia ulottuu kuitenkin kauemmas. Toimintaa oli jo 1800-luvun lopulla kaupungeissa, mutta lakiin kirjaus iltapäivätoiminnasta tuli vasta vuonna 2004.

Iltapäivätoiminnan kattavuus oli aikoinaan kaupungeissa täysin erilaisella tasolla kuin nykyään. Historiaan mahtuu myös monia tarinoita.

– Ei ole ollut näkemystä, että kaikilla lapsilla pitäisi olla säänneltyä iltapäivätoimintaa. Sitä ei ole nähty riskinä, sanoo Nuorisotutkimusseuran tutkimuspäällikkö Kaisa Vehkalahti.

Saksasta otettiin mallia

Euroopassa syntyi 1800-luvulla huoli lasten yksinäisistä iltapäivistä. Huolesta muotoutui niin sanottuja työtupia tai koululaisten päiväkoteja, jotka rantautuivat myös Suomeen.

Bärbi Lutherin vuonna 1924 kirjoittaman teoksen Koululaisten päiväkodit ja työtuvat mukaan ensimmäinen työtupa perustettiin Turkuun vuonna 1879. Kirja on Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisema.

Lutherin kirjan mukaan mallia otettiin Saksan Hort-nimisistä laitoksista, joissa kasvatukseen kiinnitettiin huomiota enemmän kuin esimerkiksi Ruotsin työtuvissa, joissa tehtiin tiukemmin töitä. Kasvatustieteiden tohtori Anna-Leena Välimäen mukaan Suomessakin työn tekeminen oli yleistä, mutta toiminnassa painottui kasvatuksellinen näkökulma.

– Toiminta oli vähän samankaltaista kuin nykyäänkin, mutta työtuvissa saatettiin tehdä enemmän pieniä työtehtäviä, Välimäki sanoo.

Aihetta tutkinut Helsingin yliopiston dosentti Panu Pulma kertoo, että työtupiin tuli myös lapsia, jotka eivät käyneet koulussa, sillä oppivelvollisuutta ei vielä ollut. Lapset tekivät erilaisia töitä, kuten ompelua, kutomista ja suutarintöitä. Pojat ja tytöt tekivät eri toimia. Toiminnassa oli mukana vähäosaiset lapset.

– He saivat ruokaa ja vaatteita, joita itse tekivät. Tämä oli sosiaalipoliittinen tukitoimi, joka oli tarkoitettu kaikista köyhimmille, Pulma sanoo.

Suomessa oli Lutherin kirjan mukaan noin 22 kunnallista työtupaa vuonna 1924. Vuonna 1919 työtuvissa kävi yli tuhat lasta. Työtupia oli Lutherin kirjan mukaan esimerkiksi Helsingissä seitsemän, Turussa viisi ja Oulussa kaksi.

Muutakin toimintaa ympäri maata

Myös muuta toimintaa järjestettiin. Esimerkiksi Tampereella perustettiin vuonna 1903 Kansakoululasten Turvala, joka oli Tampereen yliopiston professori Pirjo Markkolan mukaan lähempänä nykyistä iltapäivätoimintaa kuin työtuvat.

Turvalassa tehtiin kuitenkin samankaltaista toimintaa kuin työtuvissa. Idea oli lähtenyt opettajien huolesta ja selvityksestä, jossa havaittiin, että kansakoululaisista vajaa kymmenen prosenttia on yksin koulun jälkeen.

– Työtuvassa teetettiin käsitöitä kerjäämisestä kiinni jääneillä lapsilla riippumatta siitä, olivatko he koululaisia, tai olivatko heidän vanhempansa töissä vai eivät. Turvalassa samoja käsitöitä teetettiin kansakoulua käyvillä lapsilla, joiden vanhemmat olivat päivällä töissä, Markkola kertoo Tampereen tilanteesta.

Iltapäiviin järjestettiin toimintaa myös lastentarhoissa. Helsingissä Ebeneser-koti ryhtyi ottamaan koululaisia kaitsettavaksi sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Jo tätä ennen Kotikallion lastentarhassa toimi koululaisten päiväkoti.

Toimintaa oli ollut myös Sörnäisten kansanlastentarhassa, joka oli Ebeneser-kodin edeltäjä.

– Silloin toiminta ei ollut virallista. Voisi ajatella, että noin vuosina 1918 ja 1919 puhuttiin jo koululaisten ryhmistä, sanoo Ebeneser-säätiön toiminnanjohtaja Taina Sillanpää.

Tarvetta huolenpitoon

Koulupäivä jaksottui tuolloin Helsingissä siten, että osa oli koulunpenkillä aamuisin ja osa iltapäivisin. Kun lapset eivät olleet koulussa, he menivät Ebeneser-kotiin. Talossa oli päivittäin parhaimmillaan noin 50 lasta.

– Oli tarve siihen, että lapset saisivat turvallisen ympäristön iltapäiväksi tai vastaavasti aamupäiväksi. Pientä maksua vastaan tarjottiin esimerkiksi lämmin ateria, Sillanpää kertoo.

Varhaiskasvatuksen tohtori Anna-Leena Välimäen mukaan Ebeneser-koti ja muut lastentarhat olivat käännekohta koululaisten iltapäivätoiminnassa, sillä ne keskittyivät vielä vankemmin pedagogiseen toimintaan kuin työtuvat.

Vuonna 2012 taltioidut muistiinkirjoitukset lasten arjesta helsinkiläisissä lastentarhoissa ovat kiinnostavaa luettavaa:

Avainkaulalapset matkalla kotiin

Iltapäivätoiminta oli koko ajan kuitenkin hyvin pientä, eikä sitä voi verrata nykyaikaan. Toiminta keskittyi kaupunkeihin, sillä maaseudulla perinteisesti autettiin perheen töissä koulupäivän jälkeen.

– Koululaisten ryhmiä ei todellakaan ollut jokaisessa lastentarhassa, sanoo Ebeneser-kodin toiminnanjohtaja Taina Sillanpää.

Oppivelvollisuus vahvistettiin Suomessa vuonna 1921 (Eduskunta). Suomen ja pohjoismaiden historian dosentti Panu Pulman mukaan yllättävää oli, että tämän jälkeen mukaan työtuvat alkoivat vähentyä. Kun tultiin 1950-luvulle, niitä oli ainoastaan pääkaupungissa.

Ajassa oli tilaus tällaiselle toiminnan muodolle. Jarmo Kokkonen

Pulman mukaan opettajat järjestivät kouluissa iltapäiväkerhoja. Myös järjestöt, kuten Mannerheimin lastensuojeluliitto, järjestivät erilaisia kerhoja. Isoimmissa kaupungeissa myös leikkikentillä oli aikuisten valvomaa toimintaa.

– Suurin osa lapsista vietti vapaata lapsen elämää koulun jälkeen ilman mitään ohjattua toimintaa, Pulma sanoo.

Kaupunkien lastentarhoissa oli 1950-luvulla heikosti paikkoja myös pienille lapsille. Tämä heijastui kouluikäisiinkin.

– Isoimmissa kaupungeissa oli lastentarhoja, mutta niihin oli aina todella paljon enemmän hakijoita kuin pystyttiin ottamaan sisälle, sanoo tutkija Antti Malinen Jyväskylän yliopistosta.

Lastensuojelun keskusliiton vuoden 1951 selvityksestä selviää, että päiväkoteja koululaisille oli vuonna 1948 koko maassa 15 ja paikkoja lapsille 760. Yhteensä päivähoitopaikkoja oli kaikille lapsille koko maassa 15 000.

– Nuoremmille lapsille päivähuoltopaikkoja oli toki huomattavasti paljon enemmän, kuten tilastosta näkyy, mutta niitäkin aivan liian vähän todellisiin tarpeisiin, Malinen sanoo.

Pian ryhdyttiin puhumaan avainkaulalapsista. Tämä tarkoitti, että koululaisella oli kaulassaan kotiavaimet, jotta lapsi pääsi koulun jälkeen itsenäisesti kotiin.

Seurakunnat aktivoituivat

Vuonna 1973 tuli voimaan päivähoitolaki, jossa sisällytettiin myös koululaiset päivähoitoon. Kunnat saivat iltapäivätoiminnan järjestämiseen tukea valtiolta.

– Lain suomin mahdollisuuksin usea kunta alkoi järjestämään iltapäivätoimintaa pienille koululaisille päivähoidossa koulupäivän jälkeen, OPH:n entinen erityisasiantuntija, emerita Riitta Rajala sanoo.

Opetushallituksen julkaisun (OPH) mukaan 1970-luvulta 1990-luvun alkuun koululaisten iltapäivätoiminta oli pääsääntöisesti kunnallista. Sitä järjestettiin kouluissa kerhotoimintana sekä päivähoidossa ryhmätoimintana.

Seurakunnatkin aktivoituivat 1970-luvulla. Evankelis-luterilaisen kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtaja Jarmo Kokkonen sanoo, että tällöin herättiin yhteiskunnallisesti lastenhoitopaikkojen tarpeeseen.

Ennen ei ollut tällaista verkostoitumista, vaan teimme töitä omalla saralla. Sari Korkkonen

Tuolloin kaupungistuminen oli jo tapahtunut, ja yhä useammin molemmat vanhemmat olivat työelämässä. Siitä ei ole tietoja, kuinka paljon lapset iltapäivätoimintaan osallistuivat.

– Ajassa oli tilaus tällaiselle toiminnan muodolle, Kokkonen sanoo.

Järjestötkin olivat mukana monin paikoin. Iltapäivätoimintaan pääsi, jos täytti tietyt kriteerit, joista yksi oli, että molemmat vanhemmat olivat töissä. Esimerkiksi Kajaanissa seurakunta tarjosi tuolloin iltapäivätoimintaa.

– Kajaanissa iltapäivätoiminta alkoi vuonna 1973. Silloin se oli avainlapsitoimintaa, eli kaiken ikäiset lapset ovat voineet tulla koulusta iltapäivätoimintaan. Koskaan ei tiennyt, kuinka moni paikalle tulee, sanoo Kajaanin seurakunnan lapsityöohjaaja Marita Karvinen.

Jo vuonna 1978 järjestelmällisyyttä oli Kajaanissa enemmän, ja vanhemmat ilmoittivat lapsensa kerhoihin.

Eeva Ahtisaari nosti asian esiin

Uusia käänteitä tuli 1990-luvulla. Laman myötä koulujen kerhoja ja koululaisten ryhmiä päiväkodeissa supistettiin. Vuonna 1996 subjektiivinen päivähoito-oikeus vei iltapäiväkerhopaikat koululaisilta.

– Koululaisten iltapäivätoimintaan ei enää riittänyt resursseja, sanoo Opetushallituksen eläköitynyt erityisasiantuntija, emerita Riitta Rajala.

Asiasta nousi julkinen keskustelu, jonka laittoi alulle Eeva Ahtisaari, silloisen tasavallan presidentin Martti Ahtisaaren puoliso. Yhteiskunnassa nousi huoli lasten yksinäisistä iltapäivistä.

Seurakunnat ja järjestöt aktivoituivat ja ottivat iltapäivätoiminnassa vahvemman roolin. Myös valtio tarttui asiaan, ja elokuun alussa vuonna 2004 astui voimaan lainsäädäntö aamu- ja iltapäivätoiminnasta.

Koululaisten ryhmiä ei todellakaan ollut jokaisessa lastentarhassa. Taina Sillanpää

– Saan jatkuvasti äideiltä ja isoäideiltä kiitoksia iltapäiväkerhotoiminnasta. Se on koettu tarpeelliseksi, mikä ilahduttaa minua, sanoo Ahtisaari.

Toiminnan järjestäminen oli kunnille vapaaehtoista, mutta siihen sai valtionavustusta 57 prosenttia käyttökustannuksista. Moni kunta kiinnostui mahdollisuudesta.

Riitta Rajala valittiin tuolloin koordinoimaan valtakunnallista iltapäivätoimintaa. Hän kiersi kaikki kunnat ja auttoi luomaan iltapäivätoiminnan puitteita. Rajalaa voikin hyvällä syyllä kutsua iltapäivätoiminnan äidiksi.

– Minut kutsuttiin käynnistämään toimintaa valtakunnallisesti. Kukaan ei tiennyt toiminnasta, ja harva oli kuullut perusopetuslain luvusta, jossa puhuttiin koulujen aamupäivä- ja iltapäivätoiminnasta, Rajala muistelee.

Rajala sanoo, että Ahtisaaren vaikutus asiaan oli suuri.

– Eeva Ahtisaari nosti asian esille omalla persoonallaan. Kun on hänen kaltaisensa henkilö keulakuvana, asiat usein etenevät, Rajala sanoo.

Perusrakenne on pysynyt

Nykyisin iltapäivätoimintaa on lähes jokaisessa suomalaisessa kunnassa. Toki ryhmistä on yhä pulaa: monessa kaupungissa kaikki halukkaat eivät pääse ryhmiin.

Toiminnan muotojakin on monia, ja esimerkiksi Helsingissä iltapäivätoimintaa järjestetään leikkipuistoissakin.

Miten asiat ovat sitten muuttuneet vuosikymmenten aikana? Isoimmat muutokset liittyvät esimerkiksi siihen, että vuoden 2004 lakimuutoksen myötä ohjaajilta vaaditaan ammatillista tutkintoa ja toiminta on tavoitteellisempaa.

Vuodesta 1992 Kajaanin seurakunnan iltapäivätoiminnassa lastenohjaajana toiminut Sari Korkkonen kertoo, että toiminta on monelta osin pysynyt samana. Lapset ovat yhä lapsia.

Nykyisin tehdään muun muassa enemmän yhteistyötä eri toimijoiden välillä esimerkiksi ongelmatilanteissa. Jos jollakulla lapsella on ongelmia, niin yhteistyötä voidaan tehdä kunnallisten toimijoiden kanssa, kuten vaikka perheneuvolan kanssa.

– Ennen ei ollut tällaista verkostoitumista, vaan teimme töitä omalla saralla, Korkkonen sanoo.

Yhteiskunnan muutokset muutokset näkyvät työssä, ja esimerkiksi turvallisuuteen kiinnitetään enemmän huomiota. Jos lähdetään uimahalliin, tarvitaan luvat vanhemmilta.

– Kun aloitin työt, välipalalla oli näkkileipää ja mehua tai teetä. Kerran viikossa oli pehmeätä leipää ja esimerkiksi porkkana. Nyt välipaloihin kiinnitetään tosi paljon huomiota, jotta se on terveellinen ja monipuolinen, Korkkonen sanoo.

Eeva Ahtisaari nosti asian esille omalla persoonallaan. Riitta Rajala

Tiedonkulkukin on muuttunut, koska vanhemmat saa helposti kiinni matkapuhelimilla. Myös Riitta Rajalan mukaan toiminta on tavoitteellisempaa. Se tulee nykyisin järjestää lain asettamien perusteiden mukaisesti.

– Aikaisempina vuosikymmeninä kerhoissa on leikitty, laulettu ja ulkoiltu – kaikkia samoja asioita, joita tehdään tänäkin päivänä. Nyt asiaa ohjaa kuitenkin lain asettamat perusteet ja velvoitteet, Rajala sanoo.

Toiminta lisää tasa-arvoa

Iltapäivätoiminnan historiaan kuuluu monia käänteitä. Onko historiasta mitään opittavaa? Riitta Rajalan mukaan on. Hän muistuttaa, että 1990-luvulla toiminta hiipui.

– Meillä on opittavaa siinä, että rahoitusta ei saa leikata. On niin tärkeätä pienille koululaisille, että he ovat turvassa iltapäivät, ja vanhemmat voivat tehdä töitä.

– Lapset eivät ole jossain heitteillä, vaan turvallisten aikuisten kanssa. Se on hirvittävän tärkeää, Rajala alleviivaa.

Kun aloitin työt, välipalalla oli näkkileipää ja mehua tai teetä. Sari Korkkonen

Kirkon kasvatus- ja perheasioiden yksikön johtaja Jarmo Kokkonen sanoo, että iltapäivätoiminta myös lisää lasten osallisuutta.

– Se parantaa tasa-arvoa ja voi ennaltaehkäistä syrjäytymistä ja yksinäisyyden kokemusta, Kokkonen sanoo.

Iltapäivätoiminnan tilanne on siis parantunut huimasti vuosikymmenten aikana. Toisin oli vuonna 1924, kun Bärbi Luther kirjoitti Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaiseman teoksen:

Harva suomalainen myöntää hankkivansa perusteetonta sairauslomaa. Sitä kuitenkin tehdään. Mutta kuka ja miksi?

Oletko sinä ollut pois töistä sairauden perusteella, vaikka et oikeasti ole ollut sairas? Oletko huijannnut työnantajaa, lääkäriä vai molempia? Oletko löytänyt helposti sairauslomia kirjoittavan lääkärin?

Etsimme juttua varten ihmisiä, jotka ovat valmiita kertomaan tarinansa. Yhteystiedot jäävät toimituksen käyttöön.

Ota yhteyttä toimitukseen, jos sinulla on aiheesta kokemusta: terhi.upola@yle.fi.

Mannerheimintiellä onnettomuuteen joutuneen bussin kuljettaja on kuollut, kertoo Helsingin poliisi.

Turistibussi suistui kadulta ja törmäsi kahteen puuhun Mannerheimintie 33:n kohdalla tiistaina hieman aamukymmenen jälkeen.

Pelastuslaitoksen mukaan bussissa oli 41 suomalaismatkustajaa, joista kuusitoista loukkaantui lievästi.

Kuljettaja sai poliisin mukaan ilmeisesti sairauskohtauksen ennen auton kadulta suistumista.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

Turistibussi törmäsi puuhun Mannerheimintiellä – kyydissä 41 matkustajaa, osa loukkaantui

Kohosen tilalla Petäjävedellä kaikuu Kikan Sukkula Venukseen. Sitä esittää 71-vuotias Marja-Liisa Rusila.

– Työaikana esitin tätä aina välillä pikkujouluissa. Kerran hukkui mikki matkalla, niin minulla oli makkara mikkinä. Nyt olen kuitenkin ollut 12 vuotta aika umpiossa, ja nämä tilavierailut ovat olleet sellaista rentoutusta, Rusila kertoo shown jälkeen.

Rusilan ja muun ikäihmisryhmän vierailu Kohosen villasikatilalla on osa Keski-Suomessa käynnissä olevaa virkistymisvierailujen kokeilua. Sillä pyritään edistämään iäkkäiden hyvinvointia ja kotona asumista.

Kohderyhmän kokemukset summaa possujen ruokinnan lomassa Irja Salasmaa.

– Ihanaa! Todella ihanaa, virkistävää, lepposiaa, hyvässä seurassa. Tällaista pitäisi olla jatkuvasti. Terveisiä kunnanisille, että tällaista pitää saada lisää!

Samoilla linjoilla on Marjatta Talvitie.

– Minäkin yksinäni siellä mökillä olen, niin kyllä nämä piristävät. Tämä on ollut mukava kesä, hän sanoo.

Tavoitteena terveysvaikutukset

Vierailujen tarkoitus ei ole ainakaan pelkkä hauskanpito, vaan niillä testataan myös terveys- ja hyvinvointivaikutuksia.

– Tosi hyvältä näyttää. Nämä ovat odotettuja päiviä, jotka vaikuttavat kotiin saakka, esimerkiksi kokeilussa olevien ikäihmisten liikkuvuus on parantunut, sanoo Laura Kymäläinen Hyvinvointia maatiloilta -hankkeesta.

– Nämä vierailut kyllä huomaa omassa olossa, vahvistaa Talvitie.

Kymäläisen mukaan maatilapäivät lisäävät ikäihmisten elämän mielekkyyttä.

– Olen todella virkistynyt. Nyt kun on ollut näin kurja kesä, niin en ole oikein päässyt vesijuoksemaan, ja se on minulle rakas harrastus, sanoo Salasmaa.

Hakemuksia kokeiluun tuli pariltakymmeneltä tilalta, neljä niistä pääsi mukaan.

Tila: Aiomme jatkaa

Yksi kokeiluun osallistuneista on Kohonen farm, villasikatila Petäjävedeltä.

– Minusta kokeilu on onnistunut oikein hyvin. Ihan on harkinnassa, että jatkossa voisi enemmänkin olla tällaista toimintaa, sanoo Satu Kohonen.

Ikäihmiset ovat käyneet tilalla kahden viikon välein. Vierailut ovat olleet sisällöltään vaihtelevia, sillä tekemisiin ovat vaikuttaneet niin sää kuin vieraiden jaksaminen.

– On istutettu pensaita ja maalattu koirankoppia, ja vähemmän jaksamisen päivinä on otettu rauhallisemmin. Fiiliksen mukaan on koitettu mennä, Kohonen sanoo.

– Kaikkea on tehty, mitä meidän ikäisemme jaksavat tehdä, vahvistaa Salasmaa.

Tekemisiä on järjestelty vieraiden taitojen ja halujen mukaan, eikä työvelvoitetta – tietenkään ole. Haluja kyllä on.

– Joukossa on muutama innokas ja kokenut puutarhanhoitaja, väittäisin, että meidän marjapensaidemme aluset eivät koskaan ole olleet näin hyvin kitkettyjä, Kohonen nauraa.

Kohosen tilalla suunnitellaan nyt perhehoitoa, valmennuksiin on jo ilmoittauduttu.

– Katsomme, että voisiko meillä pyörittää päivätoimintaa. Näppituntuma on, että vierailijat ovat tykänneet ja kiinnostusta olisi, Kohonen sanoo.

Jos valtiovarainministeriö saa esityksensä läpi, Jyväskylän Kirrin ja Tikkakosken välisen moottoritien odottaminen jatkuu – niin kuin se on jatkunut 30 vuotta.

Liikenne- ja viestintäministeriö esittää budjettiin kuutta uutta väylähanketta, joista valtatie neljän parantaminen moottoriteiksi Kirri-Tikkakoski -välillä on yksi. VVM puoltaa hankkeista kolmea, eikä Kirrin ja Tikkakosken välinen moottoritie ole puollettujen (VM) joukossa.

Keski-Suomen ELY-keskuksen vastuualuejohtaja Jukka Lehtinen vaikuttaa turhautuneelta.

– Se on keskeinen pullonkaula, kaksikaistainen tie, jolla kulkee pitkälle yli 15 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, hän sanoo.

Tieosuus kuuluu eurooppalaiseen TEN-T (Liikennevirasto) -ydinliikenneverkossa, ja se on osa Suomen tärkeintä pitkittäissuuntaista liikenneväylää.

Keski-Suomen ELY-keskuksen mukaan tie on nykytilassaan este alueen elinkeinoelämän kehittymiselle.

Moottoritien kohtalo on nyt poliitikkojen käsissä. Keskisuomalaiset kansanedustajat ovat aikaisemmin useaan otteeseen kertoneet pyrkivänsä edistämään hanketta tarmokkaasti.

– Tämä voi niin mennä, että VM vain ilmoittaa, että ei käy. Nythän meidän pitää ryhtyä tappelemaan sen puolesta, meidän tätyy ryhdistäytyä saman tien, sanoo kansanedustaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen Aila Paloniemi (kesk.).

– Ei voi kerta kaikkiaan olla enää mahdollista, että Kirri-Tikkakoski ei pääsisi rahoituksen piiriin, hän jatkaa.

Paloniemi arvioi, että myös hallituskumppaneiden on myönnettävä tärkeän tiehankkeen jatkuva lykkääminen "aina odottamaan vuoroaan".

– Otan heti yhteyttä [Anne] Berneriin [liikenne- ja viestintäministeri]. Ja sitten pitää tietenkin ottaa yhteyttä myös pääministeriin, Paloniemi sanoo.

Keskustan varapuheejohtaja Katri Kulmuni linjaa tiedotteessa puolueen kantaa jyrkästi: "Valtiovarainministeriön ehdotus on käsittämätön ja Keskusta ei sitä hyväksy", tiedotteessa sanotaan.

Kulmuni perustelee tiukkaa kantaa sillä, että valtiovarainministeriö on karsimassa valtion ensi vuoden budjetista pääkaupunkiseudun ulkopuoliset uudet väylähankkeet eli Kirrin ja Tikkakosken välisen tieosuuden Jyväskylässä, Kokkolan meriväylän ja maantieyhteyden Hailuotoon Pohjois-Pohjanmaalla.

Kutiseeko? Kirveleekö?

Moni nainen tunnistaa kiusallisena pidetyn hiivatulehduksen oireet helposti. Usein ensimmäinen keino akuuttiin kirvelyyn on turvautuminen apteekissa myytävään hiivatulehduslääkkeeseen. Oireista huolimatta harvoin on kyse hiivatulehduksesta.

Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pekka Nieminen tuomitsee hiivalääkkeiden ylikäytön.

– Ihmiset ovat lukeneet tai kuulleet, että kun on kutinaa, on hiivaa. Sitten hipsutellaan hakemaan apteekista lääkettä. Hiivalääke on tässä tilanteessa huimasti ylikäytetty ja tehoton.

Niemisen mukaan vain neljäsosalla kutinasta ja lisääntyneestä valkovuodosta kärsivistä naisista on oikeasti hiivatulehdus.

Kutina tai kirvely voi olla oire monesta eri vaivasta. Kaikkia emätintulehduksia yhdistävät hiukan samanlaiset oireet, joten erottelu voi olla hankalaa. Hiivatulehduksen kaltaiset oireet ovat tyypillisiä esimerkiksi bakteerivaginoosille.

– Pahin skenaario on varmasti se, että hiivatulehduksena hoidetaan klamydiaa, joka pistää munatorvet tukkoon ja aiheuttaa lapsettomuutta, toteaa Nieminen.

Lääkkeitä ei tulisi käyttää kuin leipää. Pekka Nieminen, erikoislääkäri

Turhanpäiväinen käyttö heikentää tehoa

Kutina voi olla myös täysin tavallista kehon toimintaa.

Runsas maitohappobakteerikanta kehittää emättimen eritettä happamaan suuntaan, joka ulos valuessaan voi aiheuttaa pientä kutinaa ja kirvelyä ulkosynnyttimissä. Niemisen mukaan tämä tulkitaan usein hiivaksi.

– Näitä pidetään tyypillisesti hiivan oireina. Hiivalääkkeen oton jälkeen oletetaan, että lääke auttoi oikeaan vaivaan. Vaikutusten lakatessa ja oireiden alkaessa uudestaan ajatellaan kyseessä olevan krooninen hiiva. Lääkkeitä käytetään jatkuvasti, joka taas aiheuttaa lääkeaineelle yliherkistymistä. Lääkkeitä ei tulisi käyttää kuin leipää.

Helsingin yliopiston professori ja naistentautien erikoislääkäri Oskari Heikinheimon mielestä hiivalääkkeiden helppo saatavuus on hyvä asia, mutta tarkkaavainen on syytä olla.

– Osalla naisista on hiivaa emättimessä jatkuvasti, eikä siitä aiheudu oireita. Tällöin hiivaa ei tulisi hoitaakaan. Varmuuden vuoksi emätintä hoidettaessa voi jalostua sellaisia hiivakantoja, jotka eivät tavallisille lääkkeille enää reagoi.

Mainoksissa tavalliset oireet kääntyvät taudinkuvaksi

Apteekissa hiivalääkkeiden ylikäyttöä ei ole huomattu.

Heinolan keskusapteekin apteekkari Merja Aaltonen kertoo tyypillisimmän hiivalääkkeen ostajan olevan nainen, joka on saanut hiivatulehduksen antibioottikuurin yhteydessä.

– Pääsääntöisesti hiivalääkkeitä käytetään oikein, mutta kyllä mekin tavoitamme ihmisiä, joiden kohdalla mietitään meneekö lääke oikeaan oireeseen. Tällöin asia otetaan puheeksi ja ihmiset usein saadaan ohjattua ottamaan oikeanlaista lääkettä tai hakeutumaan lääkäriin.

Hiivatulehduksesta puhuttaessa usea saattaa hyräillä televisiosta tai radiosta tuttuja mainoslauluja. Hiivatulehduslääkkeiden mainostaminen on tehnyt taudin oireet tutuiksi monelle, mutta ostetaanko mainosten takia lääkkeitä liian helposti?

– Mainoksissa usein puhutaan hiivatulehduksen oireista hyvin ympäripyöreästi. Mukana on myös paljon sellaisia oireita, jotka voivat olla ihan normaaleja asioita eivätkä merkkejä taudeista. Ihmisiä pitää välillä jopa toppuutella, että alapään tilannetta kannattaa seurailla pari päivää ennen turhaa lääkkeiden ottamista, kertoo Aaltonen.

Jos hiivalääke ei ensimmäisellä kerralla auta, ei ratkaisu ole ottaa toista tai kolmatta lääkettä. Oskari Heikinheimo, erikoislääkäri

Hiivalääkkeiden sarjasyöminen voi aiheuttaa vääriä diagnooseja

Hiivalääkkeiden turha käyttö ei aiheuta vakavia haittoja. Lääkkeitä ei kuitenkaan tulisi koskaan käyttää tarpeettomasti. Hiivalääkkeiden runsas käyttö voi aiheuttaa väärän diagnoosin hiivasyndroomasta.

– Gynekologi saattaa kysyä aikaisemmista hiivatulehduksista ja potilas kertoa kärsineensä niistä usein. Tällöin lääkäri voi mennä harhaan ja luulla saman vaivan jatkuvan edelleen. Oikeasti hiivatulehdusta ei välttämättä ole koskaan ollutkaan, kertoo erikoislääkäri Nieminen.

Emätintä tulisikin tarkkailla erikoisten oireiden varalta. Jos epätavallisia muutoksia tapahtuu esimerkiksi valkovuodon määrässä, emättimen hajussa, värissä, kutinassa tai kirvelyssä, voi kyseessä olla merkki taudista.

Yleisohjeena Nieminen pitää sitä, että hiivalääkkeitä voi kokeilla kerran, mutta jos oire uusii, on ehdottomasti mentävä tutkimuksiin.

Myös Heikinheimo kehottaa olemaan yhteydessä ammattilaisiin.

– Jos hiivalääke ei ensimmäisellä kerralla auta, ei ratkaisu ole ottaa toista tai kolmatta lääkettä.