Viime päivien aurinkoinen sää jatkuu, ja hellerajat paukkuvat tänään lauantainakin monin paikoin, kertoo Ilmatieteen laitos. Lämmintä piisaa varsinkin Etelä-Suomessa.

– Pohjoiseen on hieman virrannut viileämpää ilmaa, mutta sielläkin on edelleen poutaista, sanoo päivystävä meteorologi Petri Hoppula.

Hoppulan mukaan hellerajat menevät tänään rikki yli kymmenellä mittausasemalla Etelä- ja Keski-Suomessa.

– Jyväskylästä etelään päin, niillä alueilla se 25 menee hyvinkin todennäköisesti rikki. Tietysti on paikallisia eroja, koska järvet ovat vielä aika viileitä.

Erityisiä sateitakaan ei ole tulossa, vaikka Suomen päällä onkin kylmä rintama liikkeessä.

– Ehkä yksittäinen kuuro voi tulla päivän aikana. Ja ehkä tuonne ihan pohjoisimpaan päälaen Lappiin ja käsivarteen voi Jäämereltä ajautua jokunen vesikuuro.

Hoppula sanoo, että lähipäivinä on näköpiirissä jo pientä viilenemistä.

– Helteiden kanssa ilmeisesti näyttäisi siltä, että kesäkuun vaihtuessa viilenee. Yleisesti on kuitenkin parikymmentä astetta lämmintä.

Lue myös:

Helleaallon haittapuoli: Sinilevää tulossa rannoille jo kesäkuun alkupuolella – "pari viikkoa etuajassa normaalista"

Tehdäänkö ensi viikolla säähistoriaa – onko tämän vuoden toukokuussa ennätysmäärä hellepäiviä?

Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila moittii kuntia siitä, että ne tinkivät perusopetuksen maksuttomuudesta. Valtuutettu muistuttaa, että perustuslaki määrää perusopetuksen maksuttomaksi.

Kurttila sanoo saaneensa viime aikoina yhteydenottoja tilanteista, joissa perusopetuksen oppilailta on pyydetty 10–30 euron suuruisia osallistumismaksuja koulupäivän aikana järjestettävään toimintaan. Rahankeruun on loputtava, lapsiasiavaltuutettu painottaa.

Kurttila sanoo ymmärtävänsä hyvin, että oppilaita halutaan viedä esimerkiksi retkille.

– Jos tähän ei kuitenkaan kunnalla ole rahaa, on parempi jättää menemättä, lapsiasiavaltuutettu linjaa.

– Suomessa tehdyt selvitykset kertovat, että köyhistä perheistä tulevat lapset jäävät usein pois leirikouluista ja luokkaretkiltä. Toivon, että kunnat varaavat määrärahat koulun ulkopuolella tapahtuvaan toimintaan. Jos rahankeruu vanhemmilta jatkuu, on mietittävä järeämpiä toimia kuin yleinen informaatio-ohjaus. Lakia on noudatettava ja lasten yhdenvertaisuus on taattava, Kurttila jatkaa tiedotteessaan.

Keskustele aiheesta! Tarvitse sitä varten Yle Tunnuksen.

Luo oma Yle Tunnuksesi täällä (siirryt toiseen palveluun).

Julkisella puolella työkyvyttömyyskustannukset ovat vuosittain kaksi miljardia euroa. Miljardisumma koostuu esimerkiksi sairauspoissaoloista ja ennenaikaisista eläköitymisistä.

– Jos saisimme kuntiin ja valtiolle vaikuttavampaa työterveyshuoltoa, työterveyden maksajille kunnille, valtiolle ja Kevalle asialla olisi tuloksista suuri taloudellinen merkitys. Merkityksellistä se olisi onnistuessaan myös yksilöille. Voisi jatkaa työssä pitempään ja terveenä, perustelee hanketta Kevalle selvittävä Samuli Salanterä.

Salanterä toimii Nurmijärven työterveys -liikelaitoksen työterveysjohtajana ja Uudenmaan Työterveys Oy:n ja Keski-Uudenmaan Työterveys Oy:n toimitusjohtajana. Kevan selvitys syntyy oman työn ohessa.

Mitä alueellinen työterveys saisi Kevan konserniyhtiöltä?

Keva ei ole itse lähdössä tarjoamaan uutta työterveyshuoltoa, vaan eläkevakuuttaja on perustamassa konsernia, joka toimisi alueellisten, kuntien omistamien työterveysyhtiöiden tukena.

Tähtäimessä oleva julkisen työterveyshuollon konserni voisi tuottaa nykyisille alueellisille, operatiivisille työterveysyhtiöille muun muassa henkilöstöhallintoa, talouslaskentaa ja potilastietojärjestelmiä sekä työterveyshuollon sisällön kehittämistä.

Terveydenhuolto on muuttumassa nopeasti muun muassa uuden teknologian myötä. Esimerkiksi robotiikka on jo monin osin mukana terveydenhuollossa.

– Tulossa on muun muassa etädiagnostiikkaa, robotiikkaa ja muita tällaisia tulevaisuuden toimia. Videoyhteyksien ja -neuvottelujen kautta lääkärien keskinäiset erikoisalojen konsultaatiot, vaikka maakunnasta toiseen olisi mahdollisia konsernin sisällä, kertoo Kevan hankkeen selvittäjä Salanterä.

– Jos saamme työkyvyttömyyskustannuksia alentumaan, tämä tukee myös Kevan kykyä vastata työeläkkeistä, kertoo Salanterä.

Eläkevakuuttaja Keva on erittäin suurien pääomien liikuttaja. Sen rahastojen suuruus oli vuoden 2017 lopussa lähes 52 miljardia euroa. Kevan sijoitukset tuottivat viime vuonna 3,8 miljardia euroa. Sijoitustuotto oli 7,7 prosenttia.

Hämeenlinnakin kiinnostui Kevan ehdotuksesta

Hämeenlinnan kaupunki on työterveyshuoltonsa suhteen ollut monin osin jo vuosia tunnettu onnistuja ja tiennäyttäjä. Hämeenlinna on vähentänyt työntekijöiden sairauspoissaolojen määrää oikeuttamalla työntekijät ja esimiehet sopimaan keskenään suoraan pitkähköistäkin sairauslomista.

Hämeenlinnan kaupunginhallitus päättikin ottaa alustavan myönteisen kannan hankkeeseen. Juuri tällaista osaamista konsernin sisällä on tarkoitus jakaa nykyistä vahvemmin.

Hämeenlinnalaisilla on Kevaan lukkarinrakkauttakin: entinen kaupunginjohtaja Tapani Hellstén on nykyään Kevan kakkosjohtaja. Keva on myös rakennuttanut Hämeenlinnaan kauppakeskus Gooodmanin muutama vuosi sitten.

Kevan konserni ei ohjaisi alueellisten työterveysyksiköiden toimintaa, vaan olisi osaamisen ja resurssien takaaja. Konserni voisi myös tarvittaessa pääomittaa alueellisia työterveyshuoltoyhtiöitä.

Konsernin tarkoitus on myös vapauttaa työterveyden tekijöitä varsinaiseen ammattityöhön hallinnoinnin sijasta. Hallinnoinnista voisi vastata konserni ja konsernin ammattilaiset voisivat entiseen tapaan työskennellä omilla paikkakunnillaan tietoverkkojen kautta.

Keva-vetoinen konserni aloittaisi 2019

Keva on kysynyt alkuvuoden aikana kuntien ja kuntayhtymien kiinnostusta liittyä yhteen työterveyshuollossa. Kiinnostus on yllättänyt asian selvittäjät. Tähän mennessä suurin mukaan lähtevä toimija on Uudellamaalla toimiva erikoissairaanhoidon HUS-kuntayhtymä.

– Aikataulu on asiassa erittäin tiukka, varsinkin kun kesä tulee vastaan. Päätökset pitää tehdä kunnissa ja Kevassa tämän vuoden aikana, kertoo hankkeen selvittäjä Samuli Salanterä.

Kiirettä Kevan hankkeelle tuottaa myös teossa oleva sote- ja maakuntauudistus. Aikanaan 18 maakunnan kanssa olisi yksinkertaisempaa neuvotella myös työterveyden toteutuksesta kuin nykyisen suuremman kunta- ja kuntayhtymäjoukon kanssa. Kevan hallitus käsittelee asian valmistelutilannetta taas kesäkuussa.

Paremmat in house -palvelut kiinnostavat kunnissa

Kevan valmistelema konserni ei odota heti sitä, että kaikki alueelliset yhtiöt tulisivat siihen mukaan. Suuruuden etua konserni alkaisi saavuttaa jo vastatessaan 50 000–100 000 työntekijän työterveydestä.

– Kiinnostuksen suuruus on yllättänyt meidät Kevassa, kertoo hankkeen selvityshenkilö Samuli Salanterä.

Yksinomaan viiden prosentin parannus Kevan maksamiin ennenaikaisiin työeläkkeisiin ja -eläköitymiseen voisi merkitä vuodessa yli 100 miljoonan euron säästöä maksettaviin eläkkeisiin. Kevan vakuuttamia työntekijöitä on yli 600 000.

Keva haluaakin hankkeellaan olla tuuppaamassa kuntien ja valtion pienehköjä työterveysyhtiöitä olemaan osaamisessa ja varustelussa yksityisten työterveyden tarjoajien kanssa vähintään samalla lähtöviivalla.

Lähes koko Suomessa vallitsee tällä hetkellä poikkeuksellinen metsäpalovaara. Osassa Lappia on voimassa lievempi ruohikkopalovaara, joka voi muuttua metsäpalovaaraksi ensi viikolla.

Lauantain aikana pelastustoimi on saanut useita hälytyksiä maastopaloista eri puolilta maata. Ilmatieteen laitoksen mukaan metsäpaloindeksin arvot ovat nyt yli 5,5 monin paikoin maan etelä- ja keskiosassa.

Esimerkiksi Oulu-Koillismaan pelastuslaitos tiedotti lauantaina iltapäivällä Facebookissa, että "Suomen metsäpaloindeksi on muuttumassa historiallisen korkeaksi eli arvoon 6,0."

Metsäpaloindeksi on työkalu, jonka avulla Ilmatieteen laitos voi arvioida metsäpaloherkkyyttä. Laskentamallin syöttötietoina käytetään ilman kosteutta ja lämpötilaa, tuulen nopeutta, auringon säteilyä sekä sademäärää. Metsäpaloindeksin korkein mahdollinen arvo on 6,0.

Oulu-Koillismaan pelastuslaitos muistuttaa, että metsäpalovaroituksen voimassa ollessa ei saa sytyttää nuotiota tai muuta avotulta. Tämä sääntö koskee myös esimerkiksi kertakäyttögrillejä.

Indeksi korkeimmillaan miesmuistiiin

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Henri Nyman sanoo, että hän ei muista milloin metsäpaloindeksi on viimeksi ollut näin korkea.

Nyman toteaa, että hän ei kuitenkaan osaa kommentoida, kuinka historiallisesta metsäpalovaarasta tällä hetkellä on kyse.

– Kyllä varmasti indeksiarvo kuusi on havaittu jossain vaiheessa jossain päin Suomea. Onko sitten Koillismaalla? Ei välttämättä ole, Nyman sanoo.

Hänen mukaansa korkean metsäpaloindeksin kannalta myös vuodenaika on erikoinen. Yleensä loppukesä on kuivinta aikaa, kun aurinko on kuivattanut maastoa koko kesän.

Päivystävä meteorologi arvioi, että metsäpaloindeksi voi tällä hetkellä kuitenkin antaa hieman harhaa kuivuudesta, koska indeksi perustuu maaston pintakerroksen ylimmän kuuden senttimetrin kosteuteen.

– Tietenkin talven ja märän syksyn jäljiltä vettä on vesistöissä ja varmasti syvemmällä maaperässä aika paljon vielä.

Kuivuus jatkuu

Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi kertoo, että tämän hetkisten ennusteiden mukaan ensi viikollakaan ei ole luvassa helpotusta kuivuuteen.

Keskiviikkona etelä- ja keskiosaan maata saattaa tulla paikallisia sateita, mutta mahdolliset sademäärät ovat jäämässä niin pieniksi, että metsäpalovaara ei poistu.

YK:n lastenjärjestön Unicefin Suomen haara katsoo, että turvapaikanhakijalasten kuulemista ei pitäisi rajoittaa uskontoasioihin.

Suomen Unicef kertoo tiedotteessaan, että julkisuuteen tullut Maahanmuuttoviraston eli Migrin ohje kristinuskoon kääntyneiden perheiden alle 12-vuotiaiden lasten kuulemisesta herättää ihmetystä järjestössä.

Migri perusteli lasten kuulemista nimenomaan Unicefin raportilla, jossa sanotaan, että kuulemiskäytäntöjä pitäisi laajentaa alle 12-vuotiaisiin perheiden kanssa Suomeen saapuneisiin lapsiin.

– Se, että lapsia kuultaisiin juuri uskonnosta, on outoa, koska Suomessa lapsen uskonnosta päättävät hänen huoltajansa. Lapsen oikeuksien sopimuksessakin tunnistetaan tältä osin vanhempien ja laillisten huoltajien rooli, sanoo Suomen Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki tiedotteessa.

Unicefin kannanotosta kertoi ensimmäisenä Kirkko ja kaupunki -lehti.

– Toivommekin, että ohjeistusta korjattaisiinkin siihen suuntaan, että Maahanmuuttovirasto pyrkii kehittämään lasten kuulemista yleensä, jatkaa Hetemäki.

Hänen mielestään erityisen haavoittuvassa asemassa olevien turvapaikanhakijalasten kuulemisessa tulisi olla suurempi rooli lastensuojeluviranomaisella.

Suomen Unicefin mielestä Suomi ei huomioi tarpeeksi turvapaikkapolitiikassaan YK:n lapsen oikeuksien sopimusta. Järjestön mukaan Suomi ei ole ottanut lapsen etua riittävästi huomioon turvapaikkapäätöksissä.

Viime elokuussa, 12. päivä, 11-vuotias Adam Nyholm oli hyppimässä kaverinsa kanssa trampoliinilla Mustasaaren Tölbyssä. Oli kesäloman toiseksi viimeinen päivä.

Adam oli hyvä hyppimään trampoliinilla. Hän osasi tehdä monia temppuja. Hän oli myös poika, jolla oli paljon harrastuksia - jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu ja musiikki.

Tuplavolttejakin hän oli tehnyt satoja kertoja aikaisemmin. Tällä kertaa alastulo ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.

– Kierähdin hieman liian hitaasti, Adam Nyholm sanoo.

Puhelin soi

Äiti Mia Nyholm sai soiton Adamin toverin äidiltä, joka sanoi Adamin olevan trampoliinilla. Adam ei voinut liikkua.

– Hän pohti, kutsuisiko ambulanssin. Sanoin, "soita, soita", Mia Nyholm kertoo.

Adam oli tullut tuplavoltistaan alas trampoliinille pää edellä, kun keho oli edelleen eteenpäin. Poika itse kuvailee tunnetta kuin virtanapin painallukseksi, joka vaikuttaa koko kehossa.

Adamin isä Magnus Nyholm hyppäsi autooon heti saatuaan tiedon onnettomuudesta. Kun hän saapui onnettomuuspaikalle, Adamin kaverin isä istui ja tuki pojan niskaa.

– Adam ei voinut liikkua, eikä tuntenut vasenta käsivarttaan. Hän oli kuin matto matolla, kertoo Magnus.

Kaksi ambulanssimatkaa

Ambulanssihenkilökunta laittoi Adamin ympärille ilmapatjan, jonka avulla he pystyivät nostamaan Adamin varovasti autoon.

Ambulanssi ajoi Vaasan keskussairaalaan, missä Adamin niskasta otettiin röntgenkuvat. Kuvat lähetettiin Tampereen yliopistolliselle sairaalalle.

Adam sai niskatuen ja magneettikuvaus varattiin seuraavalle päivälle.

– Itse asiassa sanottiin, että meidän pitäisi lähteä sairaalasta kotiin, Magnus sanoo.

Adam käveli kuitenkin horjuen ja jaloissa ei tuntunut olevan voimaa. Magnus Nyholm protestoi, eikä uskonut, että poika pystyisi lähtemään kotiin.

Magneettikuvien ottaminen siirrettiin pyynnöstä samalle illalle.

– Puolen tunnin kuluttua röntgenkuvista lääkärit kertoivat, että meidän pitäisi välittömästi mennä Tampereelle ambulanssilla. He totesivat, että kyse oli elämästä ja kuolemasta, Magnus sanoo.

Pitkä sairaalahoito

Adam vietti sairaalahoidosta 16 päivää. Niska oli murtunut ja selkäydin venynyt.

Adamin mukana Tampereelle lähti hänen isänsä Magnus. Mia-äiti jäi kotiin Adamin sisarusten kanssa. Lisäksi Magnuksen suomen kielen taito oli vahvempi kuin Mian – ja sitä tarvittaisiin Tampereella.

Mia on opettaja ja hänen oli tarkoitus palata opetustyöhön maanantaina.

– Olin töissä yhtenä päivänä, mutta sitten en enää jaksanut. Sain sairaslomaa ja lähdin Tampereelle, sanoo Mia.

Magnus Nyholm kuvaa poikaansa taistelijaksi. Samalla hän on onnellinen ja nöyrä, kertoo Magnus.

– Joka aamu kun kysyin, mikä vointi oli, Adam vastasi "hyvä", vaikka hän makasi tuijottaen kattoon kaulassa olevan kauluksen vuoksi, Magnus kertoo.

Tie kuntoon

Sairaalassa haluttiin ensin odottaa ja katsoa, parantuisiko Adamin niska itsestään. Viikon kuluttua se päätettiin kuitenkin operoida.

– Jollain tavalla Adam oli täysin nollautunut. Hän ei saanut vasenta kättään nyrkkiin ja hänen oli opeteltava pureskelemaan ja nielemään. Se oli hermovaurio, isä-Magnus kertoo tunnelmista leikkauksen jälkeen.

Adamin monet kehontoiminnot oli hävinneet. Tunto ja tasapaino olivat kadonneet, vasen käsi ei toiminut ja oikeaa kättään Adam ei pystynyt nostamaan.

Ensimmäiset neljä päivää Adam oli letkuruokinnassa. Sen jälkeen Magnus Nyholm syötti poikaansa.

Leikkauksen jälkeen Adamin vointi parani. Oikean käden hienomotoriikka alkoi palata ja Adam onnistui muun muassa ratkaisemaan Rubikin kuution toimivalla kädellään kahdessa minuutissa.

Seuraava testi on muutaman askeleen ottaminen. Pisin ensimmäinen kävelymatka tuettuna oli wc:hen, joka sijaitsi metrin päässä.

– Sitten kävelymatka oli kymmenen metriä, sitten viisikymmentä metriä. Myöhemmin menimme kahvilaan, joka oli muutaman sadan metrin päässä, Magnus muistelee.

Epävarmuus oli pahinta

Sairaalassa ollutta aikaa Magnus Nyholm kuvaa jatkuvana epävarmuuden tunteena. Mia-äiti kulki Mustasaaren ja Tampereen välillä.

– Se oli raskasta aikaa, kun lääkärit ei voineet kertoa, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Ainoa asia, jonka halusimme kuulla, on, että kaikki olisi kunnossa, Mia Nyholm muistelee.

Kuudentoista sairaalassa vietetyn päivän jälkeen Adam pääsi kotiin. Perhe oli valmistautunut siihen, että poika siirrettäisiin Tampereelta Vaasan keskussairaalaan.

– Mutta he sanoivat, että meidän pitäisi mennä kotiin - oikeaan kotiin, Magnus Nyholm kertoo.

Vaikka uutinen oli iloinen, syntyi uusi huolenaihe siitä, kuinka hyvin Adam pystyisi liikkumaan portaissa tai jopa istumaan tuolille.

Hitaasti mutta varmasti

Syksyllä Adamin elämä sisälsi vielä paljon rajoituksia. Hän ei voinut kantaa omaa koululaukkuaan eikä osallistua liikuntatunneille. Hän ei voinut myöskään ajaa polkupyörällä tai juosta.

Adam kävi katsomassa jääkiekkoliigan otteluita ja piti yhteyttä joukkuetovereihinsa, jotka tukivat häntä. Kerran viikossa hän kävi fysioterapiassa ja teki kotona erilaisia harjoituksia.

– Kitaran soittaminen oli loistavaa harjoitusta hienomotoriikalle, Magnus Nyholm sanoo.

Jossakin vaiheessa syksyllä Adam alkoi ymmärtää, että tulevaisuudessa kaikki voisi olla hyvin.

– Sairaalassa en tiennyt, miten oikeasti menee. Mutta kun aloin liikkua enemmän, ajattelin, että kaikki menisi hyvin, Adam sanoo.

– Olimme hyvin tyytyväisiä hänen tekemästään edistymisestä, Mia toteaa.

Joululahja

Vielä elokuussa Tampereella lääkärit sanoivat Nyholmeille, että Adamin käsivarren voimien palautuminen voi kestää jopa kaksi vuotta. Muutamaa kuukautta myöhemmin, jouluviikon aikana, viesti oli jo erilainen; Tampereen kirurgi kertoi puhelimessa, että Adamin ei tarvitse enää rajoittaa elämäänsä.

– Hän sanoi, että Adamin pitäisi todella tehdä, mitä hän teki aiemmin. Mutta tuplavoltteja trampoliinilla hän ei saisi tehdä, Magnus Nyholm sanoo.

Seuraavan viikon aikana Adam osallistui yhteentoista erilaiseen harjoitukseen.

Kultaa

Syksyllä perhe unelmoi, että Adam voisi osallistua toukokuussa Turussa ruotsinkielisten koulujen väliseen suureen viestijuoksukilpailuun.

– Me harjoittelimme ahkerasti kotona ja kävimme fysioterapiassa, jotta Adam voisi juosta, Mia sanoo.

Vuonna 2017 Adamin tiimi oli saavuttanut kilpailuissa seitsemännen sijan. Tänä vuonna joukkue pärjäsi vieläkin paremmin.

– Voitimme kultaa, Adam kertoo.

– Adam pystyi nostamaan joukkueen kolmannelta paikalta ensimmäiseksi, Magnus-isä sanoo. Hän muistuttaa kuitenkin, että se oli joukkue, joka voitti.

Magnus kertoo, että Adam itki, kun oli juossut osuutensa.

– Oli monia, jotka itkivät silloin, Magnus sanoo.

Takaisin arkeen - lopulta

Trampoliinilla hyppiminen on lajina riskialtis. Vaaratilanteita syntyy muun muassa väsyneenä hyppimisessä, temppujen kuvaamisessa ja näyttämisen halussa. Tukesin ylitarkastaja Petteri Mustonen evästää trampoliinihyppelijöitä tunnistamaan omat taidot ja välttämään liian vaikeita temppuja.

– Ei hypitä näyttämisen halusta, vaan liikunnan ilosta, Mustonen totesi Ylen haastattelussa maaliskuussa.

Nyholmin perheen elämä on heitellyt tunnelmasta toiseen hyvin lyhessä ajassa. Nyt he odottavat innolla normaalia elämää.

– Olemme ikuisesti kiitollisia. Sanoin sairaalassa, että en olisi jaksanut olla samalla tavalla toiveikas kuin Adam oli. Minä olisin varmasti lamaantunut, Magnus kertoo.

Tämä kesänä Adam aikoo uskaltautua hyppimään trampoliinilla.

– Mutta ilman tuplavoltteja, Adam sanoo.

Adamin onnettomuudesta ja toipumisesta kertoi ensimmäisenä Axel Brink Yle Österbottenilta: Adam bröt nacken på en studsmatta - vann guld i Stafettkarnevalen nio månader senare

Arkkipiispa Kari Mäkinen sulkee piispantalon oven viimeistä kertaa ja luovuttaa vuonna 1890 rakennetun arvokkaan talon seuraajalleen Tapio Luomalle.

Hiukan ehkä haikeudellakin Kari Mäkinen muistelee kahdeksan vuoden takaisia tuntemuksiaan, kun mies perheineen kotiutui Piispankadulle Aurajoen rantaan Turun tuomiokirkon läheisyyteen. Jatkumoon, johon kuuluvat muun muassa piispa Henrik ja Mikael Agricola.

Nyt on edessä muutto.

– Tämä miljöö hengittää historiaa aina keskiajalle saakka. Mutta en tästä kovin kauas eläkkeelläkään lähde. Joen toiselle puolelle vain.

Arkkipiispa Kari Mäkinen hymyilee. Hymyilee, vaikka viime aikoina miehen on nähnyt kulkevan usein huolestuneen näköisenä, hivenen kumarassakin. Ja sanojaan tarkoin punniten.

Nyt ehkä voi jo aukaista sanaista arkkua hiukan reippaammin, kun arkkipiispan kaapu ja risti ei enää kauaa paina miestä kumaraan.

– Pelokas ei ole se sana, jolla kuvailisin tunteitani arkkipiispan viran vastaanottaessani. Mutta hämmentyneitä, sekavia ja ristiriitaisia ajatuksia velloi kyllä mielessäni kahdeksan vuotta sitten. Olin lähdössä sellaiselle matkalle, jossa olin yhtä aikaa arka ja utelias.

Homoillat ja jäsenpako – "Uskon, että muutos tapahtuu"

Tällä matkalla arkkipiispa Kari Mäkinen joutui heti alkuun kivikkoiselle tielle ja kirkosta erojen vyöryyn, kun kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) esitti kärkeviä mielipiteitään seksuaalivähemmistöistä Ajankohtaisen kakkosen homoillassa.

Kari Mäkinen toivoo nyt, että kirkko tekee pikaisia korjauksia homoparien vihki- ja avioliitto-oikeuksiin. Hän uskoo näin, vaikka taannoinen kirkolliskokous ei ollut halukas laajentamaan kirkon avioliittokäsitystä.

– Itse olisin toivonut ja toivon, että muutos tapahtuu mahdollisimman nopeasti. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluville on raskasta, että heistä kiistellään. Uskon, että muutos tapahtuu.

Ja Mäkisen mukaan muutos on jo alkanut. Sitä tosin kirkon ruorissa ohjastaa tästä eteenpäin konservatiivisempana pidetty seuraaja.

– Kun kirkolliskokouksessa asia oli esillä, katsottiin, että muutoksen pohdinta täytyy panna jo piispankokouksen käsittelyyn.

Myös Suomessa syntyneiden "kotouduttava"

Toinen kireä asia, johon arkkipiispa on joutunut ottamaan kantaa on vuonna 2015 alkanut ja totuttua voimakkaampi turvapaikanhakijoiden tulo Suomeen. Monet kirkot ja eritoten Turun Mikaelin kirkko ovat auttaneet turvapaikanhakijoita mm. perheen yhdistämisessä ja antaneet juridista apua.

Piispat joutuivat jopa ottamaan yhteen turvapaikanhakijamenettelystään vuonna 2017 silloisen sisäministerin Paula Risikon (kok.) kanssa ja selvittelemään "Kirkko turvana" -ohjeistustaan. Ministeri uhkasi paperittomien "piilottelijoita" rangaistuksella.

Arkkipiispa Kari Mäkinen sanoo, että kirkon tehtävä on selkeä.

– Kirkko asettuu ihmisten rinnalle. Kirkko tukee ja auttaa. Isommassa perspektiivissä kirkon rooli on auttaa yhä suurempaa määrää maailman pakolaisia. Globaali muutos ja liike ei näytä laantuvan.

Arkkipiispa Mäkinen pohtii myös sitä, miten ihmisten uudenlaiseen liikkuvuuteen kotoudutaan Suomessa.

– Ei ole kysymys pelkästään siitä, miten tänne tulevat kotoutuvat. Vaan myös siitä, miten me tänne kasvaneet ja juurtuneet kotoudumme tähän uuteen tilanteeseen. Kirkon rooli on auttaa ja tukea.

Juuret sekä punaisten ja valkoisten puolella

Arkkipiispana Kari Mäkinen ehtii pohtia vielä ennen kaapunsa ja ristinsä naulaan heittämistä sadan vuoden takaisia tapahtumia ja kansan kahtia jakoa.

– Elämme onneksi eheytymisen aikaa, sanoo Kari Mäkinen, jonka suvussa on vallinnut vaiteliaisuus sisällissodan tapahtumista.

– Toinen isoisäni oli punakaartissa ja Hämeenlinnan vankileirillä. Selvisi sieltä hengissä. Ja toinen isoisäni taisteli valkoisten puolella. Tunnistan myös itsessäni, että kannan kummankin puolen vaikenemista mukanani. Tässä virassani olen myös kantanut taakkana sitä, mikä on kirkon perintö vuodesta 1918. Oli tärkeää yhdistää Turun tuomiokirkossa nämä kaikki yhdeksi yhteiseksi perinnöksi yhteisenä muistopäivänä.

Vaan nyt siirtyy arkkipiispa Kari Mäkinen historialliseen ketjuun, kirjoihin ja kansiin Suomen kirkon päänä. Hän katsoo kansallispyhättöä Aurajoen toiselta puolen.Kirjoja ja onkimista harrastavaan kirkonmieheen saattaa törmätä tästä päivästä alkaen Halistenkoskella onkivapa kädessä. Vai kuinka Kari Mäkinen?

– Koskaan ei tiedä.

Sisällissota päättyi Tampereella, kun valkoiset valtasivat kaupungin 6. huhtikuuta 1918. Muualla Suomessa sota jatkui vielä runsaan kuukauden.

Kalevankankaalle kasvoi yksi maan suurimmista vankileireistä, jossa oli enimmillään noin 11 000 punavankia. Vankeja pidettiin myös muun muassa Aaltosen kenkätehtaassa ja Aleksanterin koulussa.

Ankarasta ajasta huolimatta elämä jatkui, myös huvielämä. Aamulehden huveja-ilmoituspalsta piteni hiljalleen kevään 1918 mittaan.

"Huom.! Huom.! Kaupunginhotelli "Soittoa joka päivä 6–puoli 9 illalla".

"Olympia. Huom.! Huom.! Tänään uusi ohjelma: Fantomas II, heikkojen suojelija. – Petter ja hänen ystävänsä ministeri. Iloinen ilveily. Näytäntöjä: Klo 5 1/2 9 i.p."

Emännöitsijä sai töitä, kunhan ei ollut punainen

Sisällissodan jälkeen kaikki oli jakaantunut kahtia: voittajiin ja häviäjiin, valkoisiin ja punaisiin. Tampereen piirityksen ajaksi lakkautettu Aamulehti alkoi ilmestyä taas ja Kansan Lehti pantiin vuorostaan jäähylle.

Aamulehden palvelukseen otetaan -palstalla oli töitä tarjolla.

"Emännöitsijä, siisti ja kunnollinen, saa heti paikan eräässä suljetussa yhdistyksessä, jolla on oma huoneusto. Halukkaat – ei punaiset – ilmoittautukoot kirjallisesti suosituksineen Aamulehden konttoriin nimim. 'Emännöitsijä'."

Myös työhaluisia oli paljon. Luotettavuuden nimissä kannatti ilmoituksessa mainita erikseen, ettei ollut kuulunut punaisiin sodan aikana.

"20 v. nuorimies haluaa jotakin tointa. Arv. vast. t.l. konttoriin nimim. 'Ei punainen'."

Osa vangeista pääsi leiriltä vapaalle jalalle

Omaiset eivät aluksi saaneet viedä vangeille mitään, mutta vähitellen tuli lupa puhtaisiin vaatteisiin ja sitten myös ruokaan. Tampereen Sanomissa oli sotavankileirin johtajan ilmoitus asiasta heinäkuun 7. päivänä.

"... vankien omaisten tuomia ruokapaketteja otetaan vastaan tästä lähtien joka päivä klo 10–1 parakki 18 edustalla olevassa lautakojussa. Lähetykset ovat hyvin paketeerattavat ja paketteihin kiinnitettävä osoitelippu ..."

Juhannuksen 1918 jälkeen alettiin punavankeja päästää leireiltä, ei täysin vapaaksi, mutta sentään kotiin odottamaan oikeudenkäyntiä.

Aamulehdessä oli tutkintoasiainpäällikkö, majuri Gustaf Aminoffin Helsingissä antama kuulutus.

"... lähipäivinä tullaan vankileireistä asettamaan vapaalle jalalle, joskin poliisi- ja kunnallisviranomaisten sekä suojeluskuntien tarkan valvonnan alaisiksi melkoinen määrä tutkimuksissa vähemmin vaarallisiksi havaittuja vankeja... Tarkoitus ei kuitenkaan ole vapauttaa rangaistuksesta ketään, joka on ollut osallinen valtiorikokseen."

Valtiorikosoikeudenkäynnit alkoivat kesällä 1918. Samoihin aikoihin eduskunnassa tehtiin välikysymys punavankien kohtelusta, sillä leirien ala-arvoiset olot olivat herättäneet paljon huomiota aina ulkomaita myöten.

Tampereen vankileiri suljettiin vähitellen alkuvuoden 1919 aikana.

Vuohi oli vähäväkisten maidonantaja

Sisällissodan jälkeen Suomessa oli edelleen kova pula elintarvikkeista. Hiukan toivoa antoi, että uutta satoa oli jo kesällä kasvamassa pelloilla ja perunamailla.

Saksasta tuotiin Suomeen niin paljon suolaa, että tamperelaisetkin uskalsivat odottaa sen hinnan vihdoin halpenevan.

"Tampereella maksaa suola vielä 1:–, 1:50 kilolta ja eräässä kaupassa kuulutaan sitä myytävän jo 80 pennilläkin. Luultavasti suolan hinnat täälläkin pian laskevat...", ennakoi Aamulehti. Lehti tiesi myös, että "vähäväkisten maidonantajana on vuohi verraton."

Kauppahallin tai muidenkaan ruokapuotien ilmoituksia ei kesän 1918 sanomalehdissä juuri ole. Kaupungilla sen sijaan saattoi syödä hienostikin, jos oli siihen rahaa.

"Engström'in Kondiittoria Suositellaan. A'la Carte koko päivän."

"Puistoravintola. Galbiatin orkesteri soittaa 1/2 8 –11 ip. A la carte kaiken päivää."

"Askele, jota ei tarwitse ottaa takaisin"

Tampereella ja ympäristökunnissa laskettiin ja raivattiin sodan tuhoja, mutta samalla tähyttiin jo eteenpäin.

"Sähköwoiman siirtäminen Tampereelta ympäristöön ja esikaupunkeihin – Useita anomuksia sähköwoiman saamisesta jätetään näinä päiwinä."

Tampereen Sanomien uutisen mukaan sähkö kiinnosti ainakin Etelä-Pirkkalassa, Järwensiwulla, Wuohenojalla ja Messukylän pitäjässä.

Nimimerkki Neekeri kynäili Aamulehdessä heinäkuun 1918 alkupuolella puhelimen käytöstä.

"Kun eilen kilautin puhelimeni kelloa, ja painoin kuulotorwen korwaani, kajahti sieltä selwästi ja ystäwällisesti: keskus. Äkkäsin heti, että kyseessä oli entinen telefoonisentraali. Lyhyeltä ja käytännölliseltä kuulosti uusi nimitys, josta kolmisen päiwää sitten tein waatimattoman ehdotuksen."

Kirjoittaja piti telefoonisentraalin vaihtumista puhelinkeskukseksi pienenä, mutta merkittävänä askeleena sodasta eteenpäin. Monta muuta otettua askelta olisi kannattanut miettiä uudestaan, mutta ei tätä.

"Askele eteenpäin se on sekin suomalaisen kulttuurin alalla ja askele, jota ei tarwitse ottaa takaisin."

Yle on seurannut vuoden 1918 tapahtumia sata vuotta vanhoista lehdistä Yle Radio Suomen Tampereen lähetyksissä, Yle Areenassa ja Yle Uutisten verkkosivuilla. Sarjaa toimittivat Reija Grönroos ja Ulla Meriläinen. Katsausten sarja päättyy tähän.

Kuuntele lehtikatsauksia:

Lue myös:

Uutisia sadan vuoden takaa: "On siivottava myöskin punaisen mädätyksen turmelemat naiset"

"100 vuotta ei ole kovin paljon" – Historia tulee nuorten iholle, kun sisällissodan jäljet näkyvät omassa koulussa

Täpärä äänestystulos syöksi Tampereen Pohjoismaiden verisimpään kaupunkitaisteluun

"Isoisäni aiottiin polttaa elävältä, pelastui viime hetkellä" – Näin suvuissa muistellaan sisällissotaa: 9 tarinaa sadan vuoden takaa

Uutisia sadan vuoden takaa: Aamulehti inhosi sanaa toveri ja punakaartilainen teurastawaa lahtaria

Sisällissodasta kerrotaan suvuissa riipaisevia muistoja: "Jos tapatte minut, tappakaa lapsetkin"

Uutisia sadan vuoden takaa: huutolaislapsia kaupattiin lehti-ilmoituksilla ja siivo nainen sai töitä

Leipä lopussa, kaupunginvaltuusto vangittuna ja työläisiä maantielle – Suomen itsenäistymisestä ei 100 vuotta sitten revitelty isoja otsikoita

– Me eletään niin eri maailmoissa. Ei varmaan ole mitään, mitä minä tai kukaan vastaavassa tilanteessa oleva voisi sanoa, että ymmärtäisit, mitä se todellisuus todellakin on.

Karu kommentti on pitkäaikaistyöttömän Anna-Maija Tikkasen. Hän on juuri tavannut kansanedustaja Susanna Kosken toistamiseen Kuplat-sarjan päätösjaksossa.

Koko sarjan ideana oli törmäyttää toisilleen vieraita maailmoja. Samalla oli tarkoitus etsiä yhteisiä nimittäjiä. Kuplia tehtiin syksystä 2017 toukokuuhun 2018.

Sarja syntyi vastareaktiona somemaailman kasvottomalle loanheitolle. Halusimme mennä suoraan tätä ongelmaa päin ja etsiä sille ratkaisuja.

Uskoimme siihen, että eri kuplissa elävät suomalaiset kyllä pystyvät keskustelemaan fiksusti ja toisiaan arvostaen, kunhan heidät laitetaan istumaan nenätysten.

Olimmeko väärässä?

Sarjassa kohtasivat Kosken ja Tikkasen lisäksi turvapaikanhakijoiden vastustaja ja ystävä, ateisti ja pappi, vegaani ja sikatilallinen, pohjoiskarjalainen poikamies ja stadin gimma, digipomo ja digijäärä sekä downshiftaaja ja työkeskeinen yritysjohtaja.

Puheviestinnän professorin Pekka Isotaluksen mukaan suomalaisilla on alhainen sietokyky väittelyyn. Me mieluummin vaikenemme kuin olemme eri mieltä.

Väittely koetaan Suomessa helposti negatiiviseksi ja häiritseväksi.

Sosiaalisessa mediassa myös suomalaiset ovat ryhtyneet väittelemään kiivaastikin. Tähän muutokseen on suomalaisten ollut vaikea suhtautua, Isotalus arvioi.

Opimme sarjaa tehdessä ainakin kahdeksan asiaa siitä, miten vuoropuhelua voi edistää.

1. Melkein aina löytyy jotakin yhteistä

Somessa asiallinen keskustelu maahanmuutosta ja turvapaikanhakijoista on osoittautunut lähes mahdottomaksi. Kuplat-sarjassa tätä päätettiin yrittää viime lokakuussa.

Kauhavalla tunteita oli juuri kuumentanut koulussa tapahtunut nujakka, johon osallistui turvapaikanhakijaoppilaita. Samaan aikaan Helsingissä turvapaikanhakijoita tukevat aktivistit vastustivat kielteisen päätöksen saaneiden pakkopalautuksia.

Kuplissa saatettiin yhteen kauhavalainen perussuomalaisten ja Suomen Sisun kannattaja Noora Budde ja helsinkiläinen kirjailija Katri Tapola, joka oli ystävystynyt monien turvapaikanhakijoiden kanssa.

Buddea ja Tapolaa yhdisti se, että molemmat olivat syntyneet ja viettäneet paljon aikaa Pohjanmaalla.

Tapola kertoi ennen tapaamista ymmärtävänsä kyllä pohjalaista mentaliteettia ja yritteliäisyyttä, mutta hän ei hahmottanut, mitä pelättävää turvapaikanhakijoissa oli.

Ensi tapaaminen Kauhavan rautatieasemalla oli lämmin.

– Oli luontevaa heti halata. Molemmat olivat kuitenkin suostuneet antamaan tähän aikaansa, Tapola perustelee nyt puhelimessa.

Tapola koki, että he olivat jollain tapaa samanhenkisiä.

Kumpikin oli pettynyt siihen, millaista turvapaikkapolitiikkaa Suomessa on tehty. Toinen piti sitä liian löysänä, toinen epäinhimillisenä.

Budde kertoo ymmärtäneensä tapaamisessa erittäin hyvin, miksi Tapola ajattelee asiasta toisin kuin hän itse.

Budde halusi jutussa tuoda ajatuksiaan julki laajemmalle yleisölle mutta oli kiinnostunut kuuntelemaan myös eriäviä näkemyksiä.

– Samalla toivoin näkemysten vertailua hyvässä hengessä. Mikä tapahtuikin, hän arvioi viestissään puoli vuotta tapaamisen jälkeen.

2. Pitää olla halua ja kykyä keskustella

Uskonnon ja kirkon suhdetta ruoti Kuplissa kaksi samanikäistä ja keskustelutaidoiltaan tasavertaista henkilöä: helsinkiläisen Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala ja tamperelainen vapaa-ajattelija Riku Salminen.

Monet jakson nähneet tai siitä lukeneet vaikuttivat ilahtuneilta asetelmasta.

– Keskustelijat olivat suunnilleen kaikesta eri mieltä, mutta keskustelivat sivistyneesti, kommentoitiin somessa.

Jo sarjaan pyydettäessä henkilöille aina korostettiin, ettei tavoitteena ole kärjistää, vaan mieluummin lisätä ymmärrystä.

Vapaa-ajattelija Riku Salminen oli blogitekstissään muutama vuosi sitten kertonut kannattavansa maltillista ja kunnioittavaa uskonnon ja ateismin vuoropuhelua. Sellaista hän oli nähnyt Tampereella pidetyssä seminaarissa, jossa oli mukana vapaa-ajattelijoiden ja kirkon edustajia.

"Kenelläkään ei tuntunut olevan tarvetta mustamaalata toisin ajattelijoita väärin ajattelijoiksi", Salminen kirjoitti.

Kirkkoherra Kari Kanala on tunnettu monista tempauksistaan – hänen seurakunnassaan on järjestetty esimerkiksi kirkkokaljoja lähipubissa ja haukkuhartauksia koirille ja koirien omistajille.

Kanalan mielestä on tärkeää, ettei aina vietä aikaa vain samanmielisten kanssa.

Keskustelussa Kanala ja Salminen olivat yhtä mieltä siitä, että uskonnottomien ja kristittyjen ei kannattaisi juuttua kärkevään eipäs–juupas-väittelyyn somessa.

Kanalan mukaan he seuraavat yhä Salmisen kanssa toisiaan Facebookissa.

– Hän näyttää olevan siellä samanlainen fiksu ihminen kuin tapaamisessakin, Kanala kiittelee.

Ohjelman jälkeen vapaa-ajattelijat pyysivät Kanalaa illanviettoonsa Helsingissä. Se oli Kanalalle hyvä kokemus.

Voit katsoa pitkän version Kanalan Ja Salmisen keskustelusta Areenasta.

3. Asioista saa olla vahvastikin eri mieltä, kunhan se ei ole henkilökohtaista

Vegaanin ja possutilallisen kohtaamisessa oli etukäteen vahva vastakkainasettelu.

Toinen puolusti ammattiaan ja korosti luomueläintalouden hyviä puolia verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Toinen avasi eettistä vakaumustaan vegaanina. Puhuttiin elämästä ja kuolemasta.

Sekä vegaani Teemu Almén että sikatilallinen Reetta Kivi lähtivät mukaan keskustelevalla ja kuuntelevalla asenteella.

He ovat molemmat yrittäjiä ja suunnilleen samanikäisiä. Heitä yhdistää myös kiinnostus ympäristön hyvinvoinnista.

Molemmat vakuuttivat jälkikäteen kuunnelleensa toista aidosti.

Tapaamisen jälkeen Kivi kuitenkin ymmärsi vegaania entistä vähemmän. Eläinlajien asettaminen arvojärjestykseen oli hänelle yllätys.

Almén piti hyönteisten syömistä vähemmän vääränä kuin älykkään sian tappamista ihmisen ravinnoksi. Itse hän ei kuitenkaan hyönteisiä söisi.

Molemmat pysyivät odotetusti kannoissaan loppuun asti. Alménin mielestä parasta olisi, jos Kivi voisi lopettaa elinkeinonsa kokonaan.

Yhteistäkin löytyi. Molempien mielestä lihansyöntiä pitäisi kokonaisuudessaan vähentää ja siirtää kulutusta luomuun.

Kenties ennakkoluulojakin onnistuttiin karistamaan: bodaava Almén ei vastaa käsitystä tyypillisestä vegaanista. Yksi syy, miksi hän lähti juttuun mukaan, oli juuri halu rikkoa stereotypiaa.

Molemmat saivat myönteistä palautetta.

– Just tässä salilla olen ja ihmiset tulevat kehumaan. Pommin varmasti lihansyöjiä, Almén viestitti heti jutun julkaisun jälkeen.

4. Ihminen on muutakin kuin edustamansa yhteisö tai yksittäinen mielipiteensä

Kirjailija Maijaliisa Dieckmann oli ison kansanosan äänitorvi jaksossa, joka käsitteli palvelujen digitalisointia.

Dieckmann kutsuu itseään digijääräksi. Hän edusti ihmisiä, joille tietotekniikka on vielä vieraampaa kuin hänelle itselleen.

Dieckmann tapasi jaksossa valtiovarainministeriön digitalisaatioyksikön päällikön Maria Nikkilän.

Sarjassa kukin keskustelija valittiin mukaan edustamaan jotain tiettyä mielipidettä tai kokemusta. Nikkilä oli mukana viran puolesta, mutta hänen elämäänsä kurkistettiin myös yksityishenkilönä, jolla on perhe ja harrastuksia.

Se oli yksi sarjan tavoitteista. Kukaan ei edustanut vain ammattiaan tai asiantuntemustaan.

Ajatusta voisi soveltaa väittelyihin myös yleisesti: Älä leimaa vastapuolta yksittäisen mielipiteen tai aseman vuoksi. Hän on paljon muutakin.

Nikkilä halusi kohtaamisessa kertoa, että viranomaispalvelujen digitalisoinnissa on huomioitu nekin, jotka eivät sähköiseen asiointiin pysty.

– Ymmärsin hänen näkemyksensä hyvin. Tapaaminen muistutti siitä, että palvelut tulevat olla tasapuolisesti saatavissa myös niille, joille digitaalinen maailma on vieras.

Ohjelman loputtua Dieckmannin puhelin soi tunnin tauotta.

– Jokainen soittaja kertoi tarinoita vaikeuksistaan tässä digimaailmassa. Osuittepa kipeään paikkaan tämän ohjelmanne kanssa!

5. Huumorilla voi torjua ennakkoluuloja

Kumpi on parempi paikka asua, maaseutu vai kaupunki? Tästä väittelivät pohjoiskarjalainen Kimmo Hiltunen ja paljasjalkainen stadilainen Nina Lyijynen.

Keskustelijat kävivät ennakkoluuloja päin huumorilla.

Taksiyrittäjä ja maanviljelijä Hiltunen kammoksui pääkaupungin kiirettä, asfaltin peittämiä maisemia ja kerrostaloasumista.

Lyijysen mielikuvissa maaseutuelämään liittyy hitaus ja ainainen taivastelu.

– Jäädäänkö maalla ehkä liian suppean maailmankuvan vangiksi? järjestötyöntekijä Lyijynen pohti ennen tapaamista.

Ennen tätä Juuassa elävä Hiltunen ei ollut kierrellyt Helsingissä lainkaan.

Puoli vuotta myöhemmin Hiltunen on tilallaan toukohommissa.

– Kuplat pisti monet paikalliset ihmiset ajattelemmaan, että meillähän on ihan hyvät olot täällä. Vaikka me ei olla siellä Kehä III:n sisäpuolella.

Tapaaminen vaikutti keskustelijoihin niin, että molempien mielikuva maalla tai kaupungissa asuvista ihmisistä muuttui myönteisemmäksi.

– Kyllä ihmiset pääsääntöisesti haluavat tulla toimeen ja ymmärtää toisiaan paremmin. Myös minä, Lyijynen vahvistaa.

Poikamies Hiltuselle on tullut myös puheluja naisilta.

- No, oliko tämä ihan kuin Napakymppi? toimittaja Pasi Peiponen utelee Hiltuselta.

- No ei nyt ihan.

- Onko emäntäehdokkaita joukossa?

- En nyt vielä kommentoi, Hiltunen naurahtaa puhelimessa.

6. Ei ole yhtä totuutta

Vähiten vastakkainasettelua Kuplissa oli, kun tämän vuoden alussa käsiteltiin suhtautumista työhön.

Vähän aiemmin oli julkisuudessa hämmästelty Helsingin Sanomien haastattelemaa ideologisesti työtöntä Ossi Nymania.

Iltalehdelle Nyman totesi, että “kaikki olisivat onnellisempia, jos saisivat päättää, mitä tekevät elämällään sen sijaan, että pakotetaan tekemään mitä tahansa töitä.”

Työn merkitystä pohtivat Kuplat-sarjassa downshiftaaja Jarmo Vestola ja sote-yhtiö Pihlajalinnan entinen toimitusjohtaja Aarne Aktan.

Vestola pyrkii downshiftaajana karsimaan oman työnteon ja kulutuksen minimiin. Hänen tavoitteensa on päästä pois työelämästä 45-vuotiaana ja keskittyä esimerkiksi liikuntaan.

Aarne Aktan taas on omistautunut työnteolle.

– En ole riivattu, mutta en ehkä hirveän kaukana siitä, hän kuvaili haastattelussa työtahtiaan.

Millainen työ on merkityksellistä? Onko Vestolan harrastama downshiftaus yhteiskunnan kannalta itsekäs valinta?

Nämä olivat Vestolan ja Aktanin keskustelun keskeiset teemat.

Vestola korosti, ettei hän elä yhteiskunnan tuilla, vaan tekee osa-aikaisesti töitä ja sijoittaa sen, minkä on saanut säästettyä.

Tapaamisen jälkeen Aktan jäi pohtimaan Vestolan motiiveja ja kertoo ymmärtävänsä tämän maailmaa nyt paremmin.

– Ei ole yhtä totuutta. Paljon tai vähän työn tekeminen ei ole itsearvoisesti hyvä tai huono asia, Aktan summaa viestissään.

7. Yhteisymmärrys ei ole välttämätöntä, mutta keskustelu on

Sarjan keskusteluissa toimittajat eivät jatkuvasti puuttuneet tilanteeseen, vaan kunkin jakson päähenkilöillä oli melko vapaat kädet tehdä keskustelusta sellainen, kuin he itse halusivat.

Periaatteena oli, että tapaamisen henki välittyy jutuissa mahdollisimman aitona.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa Anna-Maija Tikkanen ja Susanna Koski puhuivat köyhyydestä ja eriarvoistumisesta. Lähtökysymys kuului: kuinka paljon ihminen voi itse vaikuttaa kohtaloonsa?

Päätösjaksossa Koski ja Tikkanen kohtasivat uudelleen.

Kun Tikkanen ensi kertaa kuvasi Koskelle vaatimatonta arkeaan, tämä liikuttui. Toisella kerralla Koski valitsi erilaisen, selvästi etäisemmän linjan.

Tapaamishetkellä kuitenkin molemmat, hyvin vastakkaiset Kosken reaktiot vaikuttivat aidoilta.

Koski toi esiin ajatuksia, jotka joku toinen saman linjan poliitikko olisi peittänyt kaunopuheeseen. Koski oli rehellinen.

Myöhemmin hän kertoi pyrkineensä keskustelussa ratkaisuihin.

Tikkasen kokemukseksi jäi, ettei Koski ymmärrä häntä lainkaan.

Koski taas sanoi kokevansa asian ihan päinvastoin:

– Me ajateltiin monestakin asiasta pikemminkin samaan tapaan. Eli tämä sosiaaliturvan uudistaminen sellaisiin tarpeisiin, että se pystyy palvelemaan paljon tehokkaammin niissä olosuhteissa, jotka meillä on tällä hetkellä.

Tiukasta väittelystä huolimatta kuvausten ulkopuolella ei riidelty. Kuvausjärjestelyt sujuivat sopuisasti.

Pystyykö kaikissa asioissa tavoitteeksi asettamaan yhteisymmärryksen saavuttamisen?

Puheviestinnän professorin Pekka Isotaluksen mukaan on ihan hyväksyttävää, ettei yhteisymmärrystä löydy. Silti keskustelu on tärkeää.

– Kun viestinnällä on aiemmin ylläpidetty harmoniaa, meidän on kauhean vaikea hyväksyä, että joku on eri mieltä ja sanoo sen julkisesti, ehkä kärjekkäästikin. Tämä voi aiheuttaa ahdistusta tai saa provosoitumaan, jolloin pyrkimys ymmärtää voi kadota täysin.

Köyhyyttä ja työttömyyttä käsittelevät jaksot herättivät laajasti polemiikkia eduskunnan täysistuntoja myöten. Aluksi keskustelijoiden mielipiteet aiheuttivat myös henkilöön kohdistuvaa someraivoa.

Jos viimeinen kohtaaminen kärjisti vastakkainasettelua tai mielikuvaa siitä, se myös herätteli ihmisiä eniten ja käynnisti myös asiallista keskustelua köyhyyden vähentämisestä.

Kosken ja Tikkasen keskustelut eivät olleet kädenlämpöistä konsensusta. Rehellisyys voitti hienotunteisuuden.

Jutut herättivät myös auttamishalua. Lukuisat ihmiset halusivat nimettöminä tai julkisesti lahjoittaa Tikkaselle tietokoneen.

8. Asiat ovat asioita, eivät henkilön ominaispiirteitä

Kun sarjan henkilöt istutettiin keskustelemaan kasvotusten, tv-kameroiden eteen, heidän kantansa yleensä lieventyivät aiemmasta.

Vaikka oma näkemys ei kenelläkään ratkaisevasti muuttunut, ymmärrys lisääntyi.Kaikki keskustelijat löysivät myös asioita, joista he ovat samaa mieltä.

Kuplista astuttiin ulos ainakin hetkeksi.

Professori Isotaluksen mielestä väittelykulttuuria pitäisi Suomessa kehittää. Pitäisi opetella argumentoimaan. Kun perustelut loppuvat, alkaa teilaaminen.

– Perustelemalla puolesta tai vastaan voidaan asiassa edetä. Ideaalitilanteessa vahvin argumentti voittaa tai löydetään kompromissi.

Isotalus on havainnut, että somen aiheuttamaan keskustelukulttuurin muutokseen on ollut Suomessa vaikea suhtautua – toisin kuin niissä maissa, joissa on totuttu kärjekkääseen väittelyyn jo kauan ennen nettiä.

– Some on tuonut esiin ääniä, jotka ennen ovat olleet valtajulkisuudesta piilossa tai joihin ei omassa kuplassaan ole törmännyt. (Siellä) joutuu siis helposti väittelyasetelmaan.

Hän muistuttaa, että väittelyssä on hyvä nähdä asiat asioina, ei henkilön ominaispiirteinä.

– Jos ei ole aikaisemmin oppinut argumentoimaan oman näkemyksensä puolesta ja toisen näkemystä vastaan, niin ei sitä yhtäkkiä somessakaan osaa.

Kuplat-sarjaan osallistuneiden mielestä suomalainen keskustelukulttuuri on kuitenkin jo menossa parempaan päin.

– Neuvostoajan hiljainen tyyli alkaa vihdoin hellittää, toteaa Aarne Aktan.

Noora Budden mielestä keskustelukulttuuri on muuttunut avoimemmaksi, mutta myös lapsellisemmaksi.

– Erimielisyys otetaan herkästi henkilökohtaisena loukkauksena, vaikka tarkoitus olisikin vain oman mielipiteen esiin tuominen, hän sanoo.

– Suomalaisten pitäisi keskustella enemmän eikä jurottaa kotona yksin, Reetta Kivi kiteyttää.

Lue myös: Toimittajalta: Tavoitteena oli lisätä vuoropuhelua – Hups, teinkin jutun, jossa Koski ja Tikkanen kömpivät entistä syvemmälle poteroihinsa

Kansanedustaja Susanna Koski liikuttui kohdatessaan köyhän yksinhuoltajan: "Olisi kornia yrittää vakuuttaa, mitä kaikkea hallitus on tehnyt"

Pakolaisten puolustaja kysyy suomensisulaiselta: "Etkö haluaisi Kauhavalle Little Irakia?"

Downshiftaaja kohtaa töitä paiskivan johtajan – "Jos siivoojalla ei ole intohimoa, miten sanot hänelle, että tee enemmän?"

Pohjois-Karjalan poikamies Kallion gimmalta: Ootko nähnyt mehtäjänistä? Minulla menisi pissat housuun, jos näkisin hirven!

Digijäärä Maijaliisa Dieckmann vaatii palveluita ilman digipakkoa – “Ikäihmisiä syrjäytetään”

Kun pappi lähti kaljalle ateistin kanssa: “Saatko kiksit, kun kirkosta erotaan?”

Sikafarmari puolustaa työtään vegaanille Kuplat-sarjassa: "Se on hyvin hiljainen toimitus se hengenpäästö"

Saaristo Areena -paneelikeskustelussa Naantalissa puhutaan saariston olosuhteista.

Onko saaristossa riittävät nettiyhteydet etätyöntekijöille, jatkuuko maksuton saaristoliikenne ja miten saariston matkailua elinkeinona voidaan vieläkin tehostaa? Keskustelu on nähtävillä Yle Areenassa klo 14.

Keskustelijoina ovat kustavilaisen viestintätoimisto Innollan Kirsi Lindroth, lossinkuljettaja, pastori ja veneenrakentaja Kari Salo, Saaristoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Jorma Leppänen ja Saaristohotelli Vaihelan yrittäjä Mirja Sievänen. Puheenjohtajana toimii Turun Sanomien saaristotoimittaja Jonna Lankinen.

Jyväskyläläinen Henna Haarala sipaisee hiuskiehkuran sivuun kasvoiltaan ja kaataa kivennäisvettä lasiin. Suurimmalle osalle meistä näissä asioissa ei ole mitään ihmeellistä – mutta hänelle on.

Vielä pari vuotta sitten 22-vuotias Haarala oli tilanteessa, jossa hän ei kyennyt edes viemään vesilasia huulilleen. Lisäksi näytti siltä, ettei hän pystyisi tekemään sitä enää koskaan.

Haarala, opiskelija ja suositun Rakkaudella Henna -blogin kirjoittaja, kääntää katseensa ikkunasta ulos ja alkaa muistella marraskuuta 2015. Silloin hän halvaantui ensimmäisen kerran aikuisiässä.

Haarala oli kävelemässä kotiinsa ja jutteli samaan aikaan äitinsä kanssa puhelimessa, kun puhe alkoi puuroutua.

Ensimmäinen tavoitteeni oli, että pystyn nostamaan kättäni, jotta voin harjata hiukseni ja laittamaan lusikan suuhuni.

Nuori nainen ei jäänyt toimettomaksi. Hän soitti itse itselleen ambulanssin, pääsi lopulta sairaalaan ja tutkimuksiin. Halvauksen syyksi paljastui niskassa sijainnut kasvain, joka oli vuotanut selkäytimeen.

Alkuvuodesta 2016 Haaralan vointi romahti. Helmikuun ensimmäisenä päivänä hän joutui kiirelliseen leikkaukseen, jossa hän halvaantui niskasta alaspäin. Haarala oli tuolloin 19-vuotias. Lääkärit katsoivat, ettei hän kävelisi enää koskaan. Nuori nainen oli itse kuitenkin toista mieltä.

– Lääkärit sanoivat, että et sinä tästä nouse. Sanoin, että kyllä minä vielä kävelen, nainen kertoo ja siemaisee kivennäisvettä.

Lapsuus halvausten varjossa

Ensimmäisen halvauksensa Henna Haarala sai 10-vuotissyntymäpäivänään. Hän oli ulkoiluttamassa perheen koiraa äitinsä kanssa, kun jalat menivät alta. Äiti joutui soittamaan perheen isälle, joka tuli hakemaan heidät kotiin autolla. Siitä alkoivat pitkät tutkimukset.

Haaralan kehosta löydettiin useita kasvaimia. Ajoittain joku niistä aiheutti halvaantumisia, jotka kuitenkin menivät ohi. Ikätovereita Haaralan äkilliset halvaantumiset hämmensivät.

– Kaverit saattoivat kysyä, että "Hei, eilenhän sä vielä kävelit. Miten sä et muka nyt voi kävellä", hän hymähtää.

Kun sanot toiselle, että "kyllä tämä tästä", niin silloin alat lopulta itsekin uskoa siihen.

Vanhemmat ja muut aikuiset Haaralan ympärillä olivat tytöstä luonnollisestikin huolissaan. Välillä nuori tyttö joutui itse lohduttajan rooliin. Yksittäisiä tapauksia Haarala ei muista, mutta sen kyllä, että aika ajoin hänen piti valaa uskoa muihin ja siihen, että hän toipuu. Pitkäaikaissairaalle ja etenkin lapselle muiden lohduttaminen voi olla raskasta, mutta Haarala näkee asiassa kuitenkin myös toisen puolen.

– Kun sanot toiselle, että "kyllä tämä tästä", niin silloin alkaa lopulta itsekin uskoa siihen, hän hymähtää.

Vaikeuksien yli kamppaillessaan ajatusta on työstetty paljon. Nyt hän lähestyykin asiaa toisesta suunnasta.

– Usko ensin itseesi ja vakuuta sen jälkeen muut. Jos et itse usko itseesi, niin kuka sitten? hän kysyy.

Hädän kohdatessa Haarala neuvoo hakemaan apua. Oli tilanne mikä tahansa, siitä pitää kertoa jollekin.

– Sen jälkeen tilannetta pitää alkaa käydä läpi omassa päässä, että mitä on tapahtunut ja miten siihen voi reagoida, hän analysoi.

Kaikkien tunteiden pitää Haaralan mukaan antaa tulla. Samalla pitää koettaa löytää oma voima käydä asiaa läpi.

Vakavasta sairastumisesta Haarala sai elämänfilosofian, jonka mukaan kaikki on mahdollista.

– Enää en ajattele, että en pysty johonkin tai että lykkäisin asioita myöhemmäksi. Nyt ajattelen, että miksi en yrittäisi. Selvisin halvaantumisista ja minulla on takana monenlaisia vastoinkäymisiä. Ei voi tapahtua enää mitään kamalampaa, kaikki kamala on jo koettu, hän pohtii.

Kun kädet ja varpaat alkavat liikkua

Leikkauksen jälkeen vuonna 2016 lääkärit arvioivat Henna Haaralan halvaantumisen pysyväksi. Nainen makasi sairaalan sängyssä ja katseli katon pieniä reikiä. Häneltä meni jonkin aikaa, ennen kuin tajusi, ettei pysty liikkumaan. Haarala myöntää, että hetkeksi häneen iski myös epätoivo.

– En pystynyt itse kääntämään edes kylkeä, että olisin voinut katsoa ikkunasta ulos.

Sairaalassa maatessaan hän keksi, että selviää, kun ottaa itselleen pieniä tavoitteita.

– Ensimmäinen tavoitteeni oli, että pystyn nostamaan kättäni, jotta voin harjata hiukseni ja laittamaan lusikan suuhuni.

Kului kaksi viikkoa. Haarala makasi sairaalan sängyssä ja huomasi, että pystyi liikuttamaan käsiään. Seuraavaksi onnistui varpaiden heiluttaminen. Toipuminen alkoi edetä nopeasti, vaikka potilaasta aika tuntui matelevan. Lääkärit ja hoitajat olivat ällikällä lyötyjä.

– He olivat ihmeissään ja kysyivät huoneeseeni tullessaan, että "Mitäs uutta tänään, mitä olet nyt oppinut?" Haarala muistelee.

Kun fysioterapeutit ehdottivat Haaralalle lepopäivää harjoittelusta, nainen sanoi, ettei jouda lepäämään. Hän muistaa ikuisesti hetken, kun hän käveli ensimmäistä kertaa omilla jaloillaan halvauksen jälkeen.

– Muistan, että otin kännykällä siitä videon. Pidin sitä kännykkää edessäni, kun astelin. Kun rupesin siinä vähän horjumaan, niin muistan, kuinka kummitätini kommentoi, että "Jaa, sä rupesit heti tanssiksi pistään", Haarala naurahtaa.

– Se oli aivan uskomaton tunne. Sen jälkeen tuntui, kuin miljoonat ovet olisivat taas avautuneet.

Haarala kertoi toipumisestaan sosiaalisessa mediassa. Sairaalassa hän joutui olemaan kuusi viikkoa. Joulukuussa 2016 tuli päivä, jolloin Haarala palautti pyörätuolin ja muut apuvälineet keskussairaalaan.

Hän käveli omin jaloin.

Kävelykyky palautui, tuntoaisti ei

Toipuminen on pakottanut Haaralan aloittamaan monessa asiassa alusta. Kesällä 2017 hän opetteli uudestaan ajamaan polkupyörällä. Tänä keväänä Haarala juoksi ensimmäisen kerraan halvauksen jälkeen. Matka oli vain 500 metriä, mutta se ei vähennä teon ihmeellisyyttä. Juoksemisenkin näet piti olla lääkärien diagnoosien mukaan mahdotonta.

Jälkiä jättämättä nainen ei sairastumisesta silti selvinnyt. Halvauksesta jäi hänelle sydänvika, joka vaatii lääkehoitoa. Myös tuntoaisti puuttuu isosta osaa kehoa. Haarala pystyy esimerkiksi uimaan, mutta ei tunne vettä tai sen lämpötilaa ihollaan.

Henna Haaralaa katsoessa silmä ei näe yhtään ulkoista merkkiä siitä, että nainen olisi ollut joskus halvaantunut niskasta alaspäin. Suoraan sanoen, hänen toipumisensa tuntuu ihmeeltä. Mikä selittää sen, että Haarala parantui, vastoin lääkäreiden ennusteita?

Kysymys saa Haaralan pyörittämään nauraen päätään.

– Sitä ei tiedetä. Lääkäritkään eivät ole löytäneet sille selitystä.

Oma näkemys Haaralalla on.

– Uskon, että kaikki on ennalta määrättyä. Ja oma sisukkuus, silläkin on vaikutusta.

Moni ihminen kokee elämässään vakavan sairauden. Esimerkiksi syöpä saattaa levitä, uusiutua ja kroonistua. Ihmisen omalla asenteella voi vaikuttaa omaan elämänlaatuun, mutta jos sairaudesta voisi parantua pelkällä tahdonvoimalla, lääkäreitä ei tarvittaisi. Kuinka paljon elämässä on lopulta ihmisen omissa käsissä?

Haarala on hetken hiljaa.

– Uskon, että hyvin vähän, hän sanoo hitaasti ja lisää:

– Tietysti sillä on vaikutusta, että jos päättää olla yrittämättä, niin ei silloin mitään tapahdukaan.

Haarala ei pidä elämää oikeudenmukaisena. Hän kuitenkin uskoo, että jos tapahtuu pahaa, tapahtuu sen jälkeen myös jotain hyvää.

– Minä halvaannuin, mutta uskon, että se oli polku siihen, mitä olen nyt.

Halvauksesta toipuminen on harvinaista, muttei tavatonta

Henna Haaralan toipuminen lopulliseksi arvioidusta halvauksesta tekee mietteliääksi. Kuinka yleistä halvauksesta toipuminen on? Keski-Suomen keskussairaalan kuntoutusosastolta vahvistetaan, että neliraajahalvauksesta toipuminen on harvinaista, joskaan ei tavatonta.

Kuntoutusosaston ylilääkäri Mauri Kallinen ei ota kantaa yksittäiseen tapaukseen, mutta toteaa toipumisen olevan mahdollista.

– Olen nähnyt tapauksia, joissa tilanne on näyttänyt ensin lohduttomalta, mutta sitten potilas on alkanut kuntoutua ihan kävelemiseen asti, hän kertoo.

Kallinen työskenteli aiemmin Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa, jossa on yksi Suomen selkäydinvammakeskuksista. Silloin hän näki suuren joukon selkäydinvammoja. Hän tähdentääkin, että halvaukset – samoin kuin syyt niiden taustalla – ovat keskenään hyvin erilaisia.

Esimerkiksi selkäydinvamman aiheuttama halvaus on aivan toisenlainen kuin aivohalvaus tai synnynnäinen CP-vamma. Näin ollen myös halvauksesta kuntoutuminen on erilaista.

– Esimerkiksi kaularankatasolla syntynyt selkäydinvamma voi aiheuttaa yleensä ensin spinaalisen shokin eli hermoston shokkitilan, joka korjaantuu jollakin aikavälillä, Kallinen sanoo.

Paljon riippuu esimerkiksi siitä, mistä syystä selkäydinvamma on syntynyt tai millainen se on. Toipumisennusteen kannalta on tärkeää, että palautumista tapahtuu varsin nopeasti halvaantumisen jälkeen.

Yhtenä aikarajana voidaan pitää kahta kuukautta vamman syntymisestä, minkä jälkeen toipumisennuste on huonompi, jos toiminnan palautumista ei ilmene.

– Toisaalta toipumista osittaisissa vammoissa havaitaan joskus vielä vuoden, jopa puolentoistakin jälkeen, Kallinen huomauttaa.

Haaveena oma yritys ja puolimaraton

Nuoren naisen viimeistelty ulkonäkö viestii, että hänellä on kosolti unelmia ja tavoitteita. Tällä hetkellä Henna Haarala opiskelee tietojenkäsittelyä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Lisäksi hän kirjoittaa blogia ja tekee muun muassa pr-tehtäviä.

Haarala haluaakin perustaa oman yrityksen. Sen kautta hän haluaa toimia someasiantuntijana, tehdä graafista suunnittelua ja valokuvausta.

– Oma yritys on asia, jota kohti menen tällä hetkellä. Sen jälkeen tulevat perhe, työt ja kaikki muu. Haluan sen tasaisen arjen, jota moni elää, mutta minulle se ei ole vielä mahdollista, hän kertoo.

Oma blogi on avannut Haaralalle uusi ovia työelämässä ja uralla. Se oli muun muassa ehdolla parhaaksi blogiksi Inspirational Blog Awards -kisassa vuoden tulokas -sarjassa huhtikuussa 2018. Palkintoa ei tällä kertaa tullut, mutta blogi ylsi viiden parhaan joukkoon.

Blogin kirjoittaminen on ollut Haaralalle kuitenkin palkitsevaa. Blogia seuraa kuukausittain noin 8 000 lukijaa. Haaralan blogin kautta moni on kokenut saavansa vertaistukea.

– Mieleenpainuvimpia hetkiä ovat ne, kun joku tulee sanomaan, että uskoo selviytyvänsä, koska minäkin selvisin. Se on syy, miksi lähdin kirjoittamaan blogia, hän sanoo.

Ennen halvaantumistaan aikuisiällä Haarala treenasi ja juoksi. Tänä keväänä otettu juoksupyrähdys muistutti häntä sairaalavuoteella tekemästään päätöksestä. Jonain päivänä hän aikoo juosta puolimaratonin.

Haaralan suunnitelmat saavat kuuntelijan haukkomaan henkeään. Kahvi on vähällä läikkyä rinnuksille. Eikö toipumisessa ole ollut hänellä urakkaa jo kylliksi? Miksi ihmeessä hän hinkuu vielä puolimaratonille?

Haaralaa kysyjän kauhistelu vain naurattaa.

– Päätin silloin, kun jalkani liikkui ensimmäisen kerran, että otan puolimataronin tavoitteeksi. Kyllä minä sen vielä joskus juoksen.

RKP:n puheenjohtajana jatkaa Anna-Maja Henriksson. Henrikssonin jatkokaudesta päätettiin Oulun puoluekokouksessa iltapäivällä.

Henriksson valittiin RKP:n puheenjohtajaksi kaksi vuotta sitten. Hän on ollut kansanedustajana vuodesta 2007.

Koulutukseltaan Henriksson on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari. Hän toimi oikeusministerinä Kataisen ja Stubbin hallituksissa. Henriksson on kotoisin Pohjanmaalta Pietarsaaresta.

Elintapojen vaikutuksesta oppimiseen tiedetään nyt valtavan paljon enemmän kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Ensimmäiset liikunnan ja oppimisen yhdistävät tutkimukset tehtiin jo 1950-luvulla. Läpimurtoa saatiin kuitenkin odottaa pitkään.

Suomessa alan tutkimus on mennyt eteenpäin osin sattumalta. Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistot olivat toisistaan tietämättä tutkineet samoja lapsia – toinen liikunnan ja ravitsemuksen, toinen oppimisen ja motivaation näkökulmasta. Kun aineistot yhdistettiin, oli mahdollista löytää uusia yhteyksiä elintapojen ja oppimistulosten väliltä.

Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Eero Haapala listasi viisi elintapoihin liittyvää valintaa, jotka on yhdistetty myös oppimiseen:

1. Liiku

Liiku reippaasti vähintään tunti päivässä ja kulje koulumatkat kävellen tai pyörällä. Runsaampi reipas liikunta ja aktiiviset koulumatkat ovat yhteydessä parempaan lukutaitoon.

– Liikunnalla voidaan parantaa koulumenestyksen takana olevia kognitiivisia taitoja, kuten tarkkaavaisuutta ja muistia, Haapala sanoo.

Hän kuitenkin lisää, että kaikilla lapsilla liikunnan lisääminen ei välttämättä vaikuta. Parhaiten liikunnan hyödyt ovat näkyneet niillä lapsilla, jotka eivät ennestään ole liikkuneet paljon. Pojilla yhteys on näkynyt selvemmin kuin tytöillä.

– Tosi pienilläkin liikuntamäärillä on saatu hyviä tuloksia. Välitunnilla liikkuminen vaikuttaa, mutta oppimistulokset ovat parantuneet silloinkin, kun oppitunneilla on liikuttu 10–20 minuuttia luokkahuoneessa kerrallaan kolme kertaa viikossa.

Sitä mekanismia, jolla liikunta vaikuttaa oppimiseen, ei täysin tunneta. Se voi Haapalan mukaan liittyä esimerkiksi neurofysiologisiin muutoksiin aivoissa tai psykososiaalisiin tekijöihin. Tähän kysymykseen yritetään lähivuosina löytää lisää vastauksia muun muassa tutkimalla lasten aivokuvia.

2. Kun liikut, liiku monipuolisesti

Harjoittele monipuolisesti motorisia taitoja, hypi ja kiipeile. Ketteryys, tasapaino, silmän ja käden yhteistyö ovat positiivisesti yhteydessä kognitioon ja luku- ja laskutaitoon.

Juuri motoristen taitojen merkitys oppimiselle on noussut tutkimuksessa esiin usein. Motoriset taidot ovat olleet selkeästi yhteydessä luku- ja laskutaitoon ensimmäisellä luokalla ja vielä vuosien ajan koulupolkua eteenpäin. Sitä isommilla lapsilla asiaa ei Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistoissa ole vielä tutkittu.

– Lapset oppivat liikkumalla. Kun lapsi lähtee liikkeelle, hän tutkii ympäristöä ja oppii sitä kautta. Jos lapsi kiipeilee puussa, aivoja ja tiedollisia toimintoja, kuten keskittymistä, aktivoidaan huomattavasti enemmän kuin jos lapsi kävelee rataa ympäri, Haapala sanoo.

Esimerkiksi monet liikunnalliset perinneleikit ovat tutkijan mukaan hyviä harjoituksia, kuten myös pallopelit ja hippaleikit.

3. Älä istu liian pitkään

Katkaise paikoillaanolojaksoja säännöllisesti. Runsas paikoillaan olo on yhdistetty heikompaan lukutaitoon erityisesti jos se yhdistyy vähäiseen reippaaseen liikuntaan.

Itä-Suomen yliopistossa muutama vuosi sitten tehty tutkimus haastoi vanhan viisauden: koulumenestys ei vaadikaan istumalihaksia. Istuva elämäntapa näytti päinvastoin olevan yhteydessä 6–8-vuotiaiden poikien heikkoon lukutaitoon.

Tutkimuksessa mitattiin lasten fyysistä aktiivisuutta ja passiivisuutta. Tuloksia verrattiin lasten lukutaidon ja matematiikan osaamiseen. Pojat, joille kertyi vähän reipasta fyysistä aktiivisuutta ja paljon passiivista aikaa päivässä, menestyivät muita poikia heikommin.

4. Syö terveellisesti

Valitse lautaselle väriä, hyviä rasvoja ja kuitua. Kasvisten, hedelmien, marjojen, kuitupitoisten tuotteiden ja kalan syönti on yhdistetty positiivisesti ja punaisen lihan syöminen on yhdistetty negatiivisesti kognitioon ja oppimiseen.

Pehmeitä rasvahappoja ja kuituja sisältävä ruokavalio on sellainen, jonka kaikki tietävät terveelliseksi jo ennestään. Mutta yhtä moni ei tiedä, että se auttaa myös lasten aivoja oppimistilanteissa. Pojat, jotka noudattivat suomalaisiin ravitsemussuosituksiin pohjautuvaa ruokavaliota, selviytyivät päättelytehtävistä paremmin kuin muut pojat. Erityisesti runsaasti kasviksia sisältävän ruokavalion yhteys oli selkeä.

5. Nuku riittävästi

Nuku riittävästi. Uni on keskeistä aivojen terveyden ja oppimisen kannalta. Unen aikana aivot puhdistuvat ja palautuvat sekä vahvistavat uusia hermoyhteyksiä. Liian vähäinen uni on yhdistetty heikompaan koulumenestykseen.

Tässä jutussa listatusta viidestä elintapoihin liittyvästä valinnasta unen vaikutuksia oppimiseen on tutkittu Suomessa vähiten. Muutama vuosi sitten julkaistu laaja brittitutkimus kuitenkin esitteli monia syitä pitää huolta lapsen hyvästä unirytmistä.

Tutkimuksen mukaan epäsäännöllisesti tai myöhään nukkumaan menneet lapset menestyivät muita huonommin lukemisessa ja laskemisessa. Jyväskylän yliopiston tutkijatohtori Eero Haapala korostaa, että uni on yksi tärkeä osa oppimiseen vaikuttavien elintapojen kokonaiskuvaa.

– Jos nukkuu huonosti, ei jaksa liikkua eikä syödäkään kovin hyvin.

Iso osa tässä jutussa listatuista tutkimustuloksista on saatu Itä-Suomen yliopiston Liikunta ja ravitsemus -tutkimuksesta tai Jyväskylän yliopiston Alkuportaat-tutkimuksesta. Liikunta ja ravitsemus -tutkimuksen 10-vuotisjuhlaseminaari oli Kuopiossa 24.5. Juttua varten on haastateltu myös tutkijatohtori Eero Haapalan lisäksi Itä-Suomen yliopiston professori Timo Lakkaa.

Kuuntele Yle Areenasta: "Liikunta virittää aivot rakenteeltaan sellaiseksi, että on helpompi oppia"

EU:n edellyttämä ja maan hallituksen vauhdikkaasti ajama raideliikenteen uudistaminen etenee täyttä höyryä. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) sanoo, että VR:stä eriytettävät ja raideliikenteen kilpailun mahdollistavat yhtiöt aloittavat toimintansa jo ensi vuoden alussa.

VR:stä eriytetään kolme uutta yhtiötä. Uudistuksessa synnytetään kalustoyhtiö, kiinteistöyhtiö ja kunnossapitoyhtiö.

– Eriyttämisen aikataulu on tämän vuoden loppuun mennessä ja yhtiöiden on tarkoitus aloittaa toimintansa ensi vuoden alusta, Berner sanoo.

– Näiden yhtiöiden omistus on sataprosenttisesti valtion, Berner selventää.

Pienetkin markkinat kiinnostavat, kun tarjolla on vuokrakalustoa

Uudet yhtiöt mahdollistavat henkilöjunaliikenteen avaamisen kilpailulle. Tavaraliikenne raiteilla on avattu kilpailulle jo aiemmin.

Uusi kalustoyhtiö vuokraa vetureita ja vaunuja Suomen junaliikennemarkkinoille tuleville yhtiöille. Suomen markkinoiden uskotaan kiinnostavan kilpailjoita, kun tarjolla on vuokrakalustoa eikä bisnekseen hyppääminen enää vaatisi suuria investointeja.

Ministerin mukaan kiinnostuksensa on esittänyt kymmenkunta yritystä, pääosin ulkomailta.

– Saisimme muitakin liikennöimään näille meidän raiteille, Berner toteaa

– Annamme käyttöön kalustoa ja huolehdimme siitä, että käytettävissä on myös kunnossapitoa niin silloin on mahdollista synnyttää kilpailua puhtaasti tästä liikennöinnistä.

Veturimiesten Liiton puheenjohtaja Tero Palomäki on toista mieltä.

–Valtion pitäisi jatkossakin rakentaa radat ja liikennöivien yritysten invstoida kalustoon, Palomäki sanoo.

– Näin saisimme raideliikenteeseen aidosti kasvua.

Valtio varautunut suuriin investointeihin

Uusi toimintamalli vaatii myös suuria investointeja. Ministerin mukaan siihen on varauduttu.

– Olemme varautuneita siihen, että etenkin kalustohankintoja varten tulevaa kalustoyhtiötä on tarve pääomittaa, Berner sanoo.

– Tähän kalustohankintaan ei tule pääomitusta muualta kuin valtiolta tai julkiselta sektorilta, Berner täsmentää.

Ministerin mukaan rataverkkoon ja muuhun infraan rahaa voi olla luvassa muualtakin.

– Infraan voi olla tarve saada pääomitusta myöskin EU:sta. Sellaisia rahoitusmalleja, jotka sisältävät myös muita rahoituskeinoja, kuten EU:n rahoitusta tai työeläkeyhtiöiden rahoitusta, Berner kertoo.

Veturiliitto näkee uudistuksessa isoja ongelmia

Veturimiesten Liiton puheenjohtaja Tero Palomäki sanoo suhtautuvansa uudistukseen suurella varauksella.

– Ongelma on, että Suomen markkinat on pienet.

–Valtio on suunnitellut investoivansa suuria määriä, mutta saadaanko rahalla Suomeen oikeasti lopulta mitään, Pälomäki hämmästelee.

Palomäki sanoo, että hanke näyttää enemmänkin siltä, että vientiteollisuudelle oltaisiin rakentamassa piilotukea.

– Riski on myös siinä, että hankkeisiin alkaa tulla ulkomaista pääomaa.

Raideliikenteen uudistuksen taustalla on EU-direktiivi, joka edellyttää kilpailun avaamista. Uusia yhtiöitä Suomen henkilöjunaliikenteessä nähtäneen jo lähivuosina.

Anna Palmrothilla, 30, on ainutlaatuinen ammatti. Hän on Suomen ainoa pandahoitaja. Takana on puoli vuotta pandojen kanssa touhuamista; se alkoi Kiinassa marraskuussa ja jatkui tammikuussa Suomessa, kun pandat saapuivat Ähtärin eläinpuistoon.

Nyt arki ja rutiinit rullaavat jo tuttua rataa. Jokainen päivä Lumin ja Pyryn kanssa opettaa kuitenkin pandahoitajallekin jotain uutta.

Delfiinien kouluttajasta pandahoitajaksi

Anna Palmroth on ollut eläinrakas lapsesta asti ja ratsastanut niin kauan kuin muistaa. Kokemusta isojen eläinten kanssa toimimisesta hänelle on kertynyt myös työstä eläinlääkärin avustajana ja klinikkaeläinhoitajana. Sittemmin hän on päätynyt töihin villieläinten pariin, mutta se on Palmrothin mukaan vain sattumaa.

Ennen eläinpuistoa Anna Palmroth koulutti delfiinejä Särkänniemessä. Hän kuitenkin tunnustaa, ettei osaa neuvoa urapolkua pandahoitajaksi tai delfiinien kouluttajaksi, koska on itse päätynyt niihin monen mutkan kautta.

– Mutta kyllä se vaatii tiettyä ymmärrystä eläimistä ja tietysti mielellään kokemusta, että on tottunut eläinten kanssa olemaan.

Pandakakkuja ja koulutusta

Pandahoitajan aamu alkaa kahdeksalta. Silloin Anna Palmroth käy tarkistamassa, että pandoilla on kaikki hyvin. Sen jälkeen alkavat siivoukset ja ruokinnat.

Pandahoitaja myös leipoo suojateilleen päivittäin pandakakkua, eli leipää, jonka tarkoitus on taata pandojen proteiinin ja kivennäisten saantia tarhaoloissa. Bambua pandat syövät 15-30 kiloa päivässä ja pandakakkua noin kilon.

Siivoamisen ja ruokkimisen lisäksi pandojen hoitaminen tarkoittaa niiden virikkeellistämistä eli erilaisten lelujen ja aktiviteettien keksimistä sekä kouluttamista. Pandoja koulutetaan positiivisella vahvistamisella, eli positiivista ja haluttua käytöstä palkitsemalla.

Anna Palmroth on kouluttanut Lumia ja Pyryä verinäytteen ottoon ja vaa’alla käymiseen. Tarkoitus on tehdä pienistä tutkimuksista tai terveydellisistä toimenpiteistä kouluttamisen avulla mahdollisimman stressittömiä, ettei niissä tarvitsisi käyttää anestesiaa, rauhoittavia tai pakkokeinoja.

Palmroth kertoo, että vaikka hänellä eläinten kouluttamisesta kokemusta olikin, niin työ on ihan erilaista kuin esimerkiksi delfiinien kanssa.

– Pandoilla on välillä selkeästi motivaatio tosi korkealla ja välillä taas ihan muut jutut mielessä. Mutta tosi mielenkiintoista on ollut.

Ylipäänsä pandojen kanssa työskentelemisessä on tullut eteen paljon uusia asioita, koska laji oli Suomessa täysin uusi.

Rapsuttelua vai raakaa työtä?

Anna Palmroth on tullut jo hyviksi tutuiksi suojattiensa kanssa. Urospanda Pyry pitää vedellä läträämisestä ja Anna saattaa leikittää sitä vesiletkulla ruiskuttelemalla. Aremman ja ujomman naaraspanda Lumin kanssa suhde on toisenlainen.

– Lumin kanssa oli vaikeampi päästä tutuiksi, mutta nykyään se tulee joka aamu reippaasti tykö ja pyytää rapsutuksia. Ja jos sitä vaikka joku kova ääni pelottaa, niin se hakee hoitajasta turvaa. Kun tuttu hoitaja rauhoittelee ja rapsuttaa, niin stressi helpottaa.

Lumia hän hemmottelee omenoilla, joita hän tunnustaa ostavansa sille vapaa-ajallaankin. Muuten makeat herkut eivät pandoille sovi, mutta omenoilla voi joskus herkutella.

Pandahoitaja myöntää, että työ on osin suloista ja hellyyttävää, mutta hellittely on kuitenkin vain pieni osa pandahoitajan työtä.

– Varsinkin nyt kun ei ole vielä pentuja, niin se työ ei ole sitä, että voi pitää pandaa kaiken päivää sylissä vaan se on ihan sitä perus-eläintarhaeläinhoitajan työtä.

– Onhan se hellyyttävää touhuta näiden kahden pallokorvan kanssa, mutta oikeasti työ on paljon fyysisempää kuin mitä ajatellaan. Esimerkiksi isojen bambukuormien purkaminen ja tarhojen siivoaminen tekee työstä fyysisesti raskasta.

Anna Palmroth muistuttaa, että aikuisten pandojen kanssa on myös aina kalteriseinä välissä. Vaikka panda ei suoranaisesti aggressiivinen olekaan, sillä on paljon voimaa ja se on kuitenkin karhu, jolla on pitkät ja voimakkaat kynnet ja hampaat.

Haaveissa pandavauvat

Aikuisten pandojen kanssa hoitajan ja eläimen välillä on kalteriseinä turvallisuussyistä, mutta jos pentuja tulee, niin tilanne muuttuu. Pandahoitaja pääsee pitelemään pientä pentua sylissä ja syöttämään tuttipullolla.

Anna Palmroth on uskaltanut uhrata muutaman ajatuksen mahdollisille pennuille, vaikka periaatteessa haluaakin hieman toppuutella pentuhysteriaa.

– On sitä väkisinkin ajatellut, koska se on myös lajin suojelemisessa tärkeää, että saadaan kantaa ja geenipoolin monipuolisuutta lisättyä pentujen avulla. Mutta se pitäisi ymmärtää, että kaikki ei välttämättä mene niin kuin itse haluaisi, ja voi olla, että pentuja ei tule.

Pentujen syntymiseen on Ähtärissä kuitenkin jo varauduttu. Ja jos Lumi sattuisi saamaan kaksoset, niin silloin Anna Palmrothista voisi tulla toiselle varaemo. Hän tutustuikin jo pentujen hoitoon Kiinassa pandojen tutkimuskeskuksessa, jossa oli hoidossa synnyttäviä naaraita ja pentuja.

Palmroth selvittää, että jos pandaemo synnyttää kaksi pentua, niin se hoitaa vain toisen. Tämä johtuu siitä, että luonnossa bambusta ei saa tarpeeksi ravintoa, eikä emo siksi pysty ruokkimaan itsensä lisäksi kuin yhden poikasen.

Meillä on täällä pandatalossa keskoskaappi sitä varten, jos sattuu että kaksoset tulee, niin toinen tulee ihmisen hoitoon. Anna Palmroth

– Meillä on täällä pandatalossa keskoskaappi sitä varten, jos sattuu että kaksoset tulee, niin toinen tulee ihmisen hoitoon. Tokikaan ei ole tarkoitus, että ihminen hoitaa pennun täysin, vaan pandanaaraalle tehdään pentuvaihtoa. Pentu vaihdetaan pienin väliajoin, jotta molemmat saavat tarvitsemaansa emon hoitoa riittävästi.

Myöhemmin, kun pennut ovat vähän vanhempia ja kävelevät, ne molemmat laitetaan emon kanssa yhteen. Ne jatkavat siitä normaalisti elämää emon kanssa ja ihmisen vaikutus vähenee.

– Se mukava asia pandanaaraissa on, että ne hoitavat joka tapauksessa pentua, vaikka sitä vaihtaisi. Emolle ei ole väliä kumpi pentu siinä on.

Parasta on kahdenkeskiset hetket pandojen kanssa

Pandahoitajan perustyö rutinoituu, mutta joka päivä tulee silti jotain uutta. Anna Palmroth innostuu kertoessaan , että erityisesti jännitettävää on sitten, kun pandat ovat sukukypsiä ja pääsevät lisääntymisaikeissa samaan tarhaan.

Siihen on kuitenkin aikaa. 4-vuotias Pyry alkaa olla Palmrothin mukaan murrosikäinen, mutta 3-vuotias Lumi ei ihan vielä. Pandat tulevat sukukypsiksi 4-8 vuotiaina.

Palmroth näkee päivittäin eläinpuistossa pandoja ihastelevia asiakkaita, mutta ei ole pandahoitajakaan pallokorviin vielä puolessa vuodessa kyllästynyt.

– Jaksan yhä ihastua niihin joka päivä, ei siihen pandan leikkimiseen kyllästy. Kyllä sitä katselee ihan mielellään päivittäin.

Palmroth myöntää, että etenkin aluksi hänen oli vaikea ottaa etäisyyttä hoidokkeihinsa työajan ulkopuolella. Hän seurasi niitä valvontakameroista ja hankki tietoa. Tuttavat ja lähikaupan kassakin saattavat kysellä Lumin ja Pyryn kuulumisia, mutta ei Anna sitä pahana pidä, ymmärtäähän sen.

Hän painottaa, että vaikka on itsekin pandoihin kiintynyt, ja ne ovat hänelle samalla tavalla tärkeitä kuin lemmikit monelle, pitää ymmärtää, että ne eivät ole kuin omat eläimet kotona. Ne eivät ole hoitajan omia.

Paras asia sympaattisten pandojen hoitamisessa on Anna Palmrothin mukaan eläimet itse.

– Se, että pääsee osallistumaan luonnon- ja lajinsuojeluun ja luonnonsuojelun eteenpäin viemiseen seuraaville sukupolville – ja kahdenkeskiset hetket pandojen kanssa. Ne ovat kantavat voimat tässä työssä.

Toukokuun viimeisinä päivinä on luvassa lämmintä, kuivaa ja aurinkoista säätä, kertoo Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi.

Maanantaina lämpötila nousee Keski-Lappia myöten yli 20 asteeseen. Etelässä sisämaassa voi olla hellettä 25 astetta. Viimeistään tiistaina hellettä on luvassa monin paikoin maan etelä- ja keskiosissa.

– Tämä tietää sitä, että kun hellettä tulee vielä yhtenäkin päivänä, niin kuluvasta kuukaudesta tulee mittaushistorian helteisin toukokuu ikinä, Kotakorpi sanoo.

Tiistaina maan pohjoisosassa liikkuu vähän sateita ja mahdollisesti myös ukkosta. Tiistain jälkeen sää alkaa viilentyä.

Keskiviikkona kylmenee

Tämän hetkisen ennusteen mukaan keskiviikkona voi vielä etelässä olla hellettä, mutta muualla lämpötila laskee 10–15 asteen välille. Pohjois-Lapissa lämpötila voi sukeltaa jopa viiteen asteeseen, kertoo Kotakorpi.

Maan itä- ja pohjoisosassa voi tulla hieman sadetta keskiviikkona. Pääpiirteissään sateet jäävät kuitenkin vähäisiksi, joten kuivuus jatkuu edelleen.

Aurinkoinen sää jatkuu torstaina ja perjantaina, mutta lämpötila pysyy mahdollisesti alle 20 asteessa koko maassa.

Ensi viikonlopun osalta ennustemalleissa on vielä paljon vaihtelua, joten viikonlopun säätä saadaan vielä jännittää.

– Voi olla, että silloin saataisiin vihdoin sateita, vaikka ehkä juhlaihmiset eivät siitä tykkää, Kotakorpi sanoo.

Heidi Alamikkelä, 36, on juuri muuttanut Oulussa uuteen asuntoon ja hänen pihalleen kävelee aidasta huolimatta yhtäkkiä naapurin poika. Alamikkelä kysyy pojalta, miksi hän kävelee toisen pihalla. Silti Alamikkelä ei pysty sanomaan pojalle ei. Tämä hetki on konkreettinen herätys.

– Vaikka kotonani on aita, silti joku kävelee rajani yli. Jälkikäteen hoksasin, että se ei voi mennä sillä tavalla.

Kohtaamisesta pojan kanssa on nyt reilu kaksi vuotta. Oikeastaan merkkejä siitä, ettei Alamikkelä tunnistanut rajojaan hän oli huomannut jo aikaisemmin.

Valmistuttuaan Oulun yliopistosta kolmessa ja puolessa vuodessa Alamikkelä työskenteli markkinointipäällikkönä vuoteen 2014. Töissä hän huomasi saavansa jatkuvasti lisää töitä, jotka eivät kuuluneet hänelle. Parempaa palkkaa Alamikkelä ei saanut, vaan suostui kaikkeen kilttinä ihmisenä.

– En pystynyt sanomaan asioille ei.

Konfliktit pelottivat, sillä Alamikkelä ei halunnut loukata ketään. Lopulta hän paloi loppuun ja uupui.

Työuupumus yleisintä naisilla

Heidi Alamikkelä ei ole ainut kolmekymppinen nainen, joka on kokenut työuupumuksen.

Työterveyslaitoksen psykologi Satu Pakarisen mukaan työuupumuksen on tutkittu olevan yleisintä 35–44-vuotiaiden naisten keskuudessa. Naisten oireilu on usein näkyvää ja siksi se tunnistetaankin usein helpommin kuin miehillä.

– Miehet eivät hae apua niin herkästi, Pakarinen sanoo.

Arviolta joka neljäs työssäkäyvä kokee uupumusta ja sitä esiintyy jo koulussa.

Keskeistä työuupumuksen kehittymiselle on työn ja vapaa-ajan kuormitus, psykososiaaliset tekijät, kuten kiire, ihmiset ja ympäristö sekä se, ettei ehdi palautua rasituksista esimerkiksi nukkumalla tarpeeksi.

Neljä erilaista tapaa uupua

Helsingin yliopiston kasvatustieteiden professori Katariina Salmela-Aro on tutkinut työ- ja opiskelu-uupumusta sekä intoa. Hänen mukaansa naiset kokevat riittämättömyyttä, stressiä ja uupumusta enemmän kuin miehet, mutta miehet kokevat enemmän kyynisyyttä kuin naiset.

On tunnistettu, että uupuneet voidaan käytännössä jakaa neljään eri ryhmään. Tieto perustuu Katariina Salmela-Aron ja Sanna Readin tutkimukseen. Siinä tutkittiin suomalaisia korkeakouluopiskelijoita.

Ensimmäinen on innostuneiden ryhmä, jotka eivät uuvu ollenkaan. Tähän ryhmään kuuluu 44 prosenttia ihmisistä.

Toinen ryhmä on stressaantuneet ja innostuneet, johon kuuluu 30 prosenttia ihmisistä. Voimavarat alkavat mennä, koska työtä on loputtomasti.

Ihminen alkaa ottaa liikaa työtehtäviä. On vaikea rajata ja sanoa ei ja siksi alkaa uupua. Katariina Salmela-Aro, kasvatustieteiden professori

Heidi Alamikkelän suostuminen kaikkeen viittaa siihen, että hän kuului uupuessaan tähän ryhmään.

– Silloin ihminen alkaa ottaa liikaa työtehtäviä. On vaikea rajata ja sanoa ei ja siksi alkaa uupua. Työ on tärkeää, mutta tietyssä mielessä he ylisitoutuvat, kasvatustieteiden professori Katariina Salmela-Aro sanoo.

Kolmas ryhmä on kyyniset ja negatiiviset ja siihen kuuluu arviolta 19 prosenttia. Työtä ei koeta enää merkityksellisenä. Neljäs ryhmä on voimakkaasti uupuneet. Siihen kuuluu 7 prosenttia ihmisistä.

– He ovat väsyneitä ja asiat tuntuvat merkityksettömiltä.

Ajautui narsistiseen parisuhteeseen

Syy siihen, miksi Heidi Alamikkelä uupui, ei johtunut kuitenkaan pelkästä työstä. Hän ei osannut sanoa ei myöskään parisuhteissaan.

Hän erosi avioliitosta raskaiden lapsettomuushoitojen seurauksena vuonna 2012. Sen jälkeen hän ajautui narsistiseen parisuhteeseen vuonna 2013.

– Tuossa huonossa suhteessa ja äitipuolena uupumus iski siitä, että minun oli vain pakko irrottautua suhteesta mieheen, mutta valitettavasti samalla päättyi suhde hänen lapseensa.

Suuret paineet työssä ja vapaa-ajalla johtivat lopulta siihen, ettei Heidi Alamikkelä nähnyt aamulla syytä lähteä töihin.

– Työn ja henkilökohtaisten asioiden läpikäyminen oli raskasta. Silloin uuvuin yhä uudestaan.

Työterveyslaitoksen psykologi Satu Pakarinen uskookin, että uupumus on useiden eri tekijöiden summa ja reaktio siihen, että asioiden pitää muuttua.

– Esimerkiksi avioero voi rasittaa ja väsyttää, mutta se ei välttämättä ole vuosia kestävää. Jos on hyvin raskasta töissä ja vapaa-ajalla, olisi ihme, jos ei uupuisi.

Resilienteillä eli selviytymiskykyisillä ihmisillä ei ole Pakarisen mukaan niin voimakasta taipumusta uupumukseen. Sen sijaan neuroottisilla ja hyvin tunnollisilla on.

– Se liittyy myös siihen, ettei uskalla sanoa ei. Ajatus siitä, että töissä uupuneet olisivat laiskoja, ei pidä ollenkaan paikkaansa.

Muutos alkoi

Heidi Alamikkelän kohdalla muutos alkoi, kun hän alkoi tehdä itselle mielekkäitä asioita.

Alamikkelä irtisanoutui markkinointipäällikön paikalta vuonna 2014 ja kouluttautui hyvinvointivalmentajaksi sekä personal traineriksi. Kokemuksista syntyi myös tänä vuonna julkaistu kirja Opi sanomaan ei.

Alamikkelä erosi narsistisesta parisuhteesta vuonna 2016.

Minulla on vahvempi olo itsestä ja osaan nyt sanoa ei, jos tulee tarve. Heidi Alamikkelä

Silloin hän huomasi, että oli elänyt muiden ehtojen mukaan. Kun toisilla oli omakotitalo ja kaksi lasta, täytyi ne olla myös itsellä. Alamikkelä joutui punnitsemaan, mitkä asiat lähtevät hänestä itsestään eikä yhteiskunnan asettamista arvoista.

– Lapsettomuushoidot ja lapsettomaksi jääminen ovat vaikuttaneet siihen, että omat elämänarvot on pitänyt löytää uudestaan.

Nyt Alamikkelä kokee olevansa pirteä ja jaksavansa tehdä töitä paremmin kuin ennen.

– On paljon energiaa ja hyvät ihmissuhteet töissä ja asiakkaiden kanssa. Minulla on vahvempi olo itsestä ja osaan nyt sanoa ei, jos tulee tarve.

Samalla hänelle on jäänyt myös enemmän aikaa harrastuksensa eli leijasurffauksen parissa.

– Huomasin, että muutosta alkoi tapahtua siinä, millä tavalla hallitsen aikaa ja mitä saan aikaiseksi. Opin asettamaan rajat itselleni.

Alamikkelä sanoo, että ihmisillä menee aika usein niihin asioihin, joita muistetaan tehdä. Moni saattaa sanoa arvostavansa elämässä perhettä ja matkustelua, mutta silti aikaa jää enemmän esimerkiksi työlle.

– Kun katsoo kalenteria, siellä ei ole tilaa. On hyvä miettiä, miten löytää aikaa itselle tärkeille asioille.

Alamikkelä huomasi, että eläessään itsensä näköistä elämää tulee väistämättä tilanteita, joissa voi sanoa kyllä.

– Minulla on nyt olo, että voin vaikuttaa asioihin. Se tuo itsevarmuutta ja positiivisuutta.

Lue myös:

Uupumus on aikamme vitsaus – miten suojautua loppuun palamiselta?

Työ oli tappaa kolmikymppisen myyntitykin – "Jos olisin ollut poikamies, en ehkä olisi enää tässä"

"Kun pitäisi jarrua painaa, niin painamme kaasua" – Uupunut salaa väsymyksen

Suomen lippu täyttää maanantaina pyöreät sata vuotta. Sisäministeriö suosittaa yleistä liputusta päivänsankarin kunniaksi.

Liputuksessa tulee noudattaa liputusaikoja. Asetuksen mukaan liputus alkaa aamulla kello 8 ja päättyy auringon laskiessa, kesällä kuitenkin viimeistään kello 21.

Sisäministeriön määräyksen mukaisesti valtion virastot ja laitokset liputtavat maanantaina.

Itsenäistymisen yhteydessä Suomessa käytettiin leijonalippua, mutta 28. toukokuuta 1918 eduskunta hyväksyi siniristilipun Suomen lipuksi. Laki Suomen lipusta julkaistiin kaksi päivää myöhemmin.

Lippuluonnoksen vuodelta 1918 tekivät taiteilijat Eero Snellman ja Bruno Tuukkanen.

Lue lisää:

Tätä ei ole tapahtunut vuosikymmeniin: kautta aikain ensimmäinen Suomen lippu nousi salkoon

Sisäministeriö kannustaa suomalaisia liputtamaan rohkeammin – toivoo porilaisten toimivan esimerkkinä

Suurin osa kesäduuni-tempauksen kautta työn saaneista nuorista menee töihin perheisiin, ikään kuin au paireiksi.

– Meillä on paljon kotiäitejä, jotka ovat ottaneet nuoren apuriksi auttamaan arkisissa hommissa, kertoo Sijaishaltija Oy:n yrittäjä Heidi Alariesto.

Esimerkiksi Rovaniemellä nuoren työllistäminen kahden viikon ajaksi maksaa kotitaloudelle 260 euroa. Sijaishaltija Oy hoitaa työnantajakustannukset. Myös yritykset ottavat nuoriat töihin kesäduuni-tempauksen kautta.

Rovaniemellä perustettu Sijaishaltija Oy on saavuttanut tänä kesänä yhden tavoitteistaan. Koko maassa nuorille on tarjolla noin 1030 työpaikkaa. Tuhannen raja meni ensimmäistä kertaa rikki.

– Olen kolmena kesänä hokenut, että tuhannelle teinille työtä. Nyt raja meni rikki, viime vuonna pääsimme jo lähes kahdeksaansataan, iloitsee Heidi Alariesto.

Nuoret itse saavat palkkaa 360 euroa kahdelta viikolta.

– Kyseessä on niin sanottu "Tutustu ja tienaa" -TES, Alariesto kertoo.

Pohjoisessa viime vuotta vähemmän paikkoja

Työaika on kuusi tuntia päivässä. Töitä on tarjolla lastenhoidosta siivoukseen ja jopa pieniin remontteihin.

Sijaishaltija Oy toimii yhdeksällä paikkakunnalla: Rovaniemen lisäksi Sodankylässä, Oulussa, Helsingissä, Järvenpäässä, Lohjalla, Lahdessa, Kouvolassa ja Tampereella. Kolme viimeisintä kuntaa tulivat mukaan tänä vuonna.

Nuorille tarjottavien työpaikkojen määrä vaihtelee kunnittain. Esimerkiksi Rovaniemellä nuorille on löytynyt 200 työpaikkaa, Sodankylässä kymmenen.

– Vähän ollaan täällä pohjoisessa viime kesästä jäljessä, silloin meillä oli täällä Rovaniemellä 250 työpaikkaa. Mutta toisaalta tiedetään, että kesätyöpaikkoja syntyy vielä kesällä. Että tuleekin uusia urakoita, joihin tarvitaankin näppäriä nuoria, Heidi Alariesto tähdentää.

– Yksi tärkeä työllistäjä meillä on Napapiirin Energia ja Vesi, jonka avulla rakennamme neljään leikkipuistoon kerhotoimintaa.

Yhteydenpidon hankaluus ja sisäilmaoireilu uusia havaintoja

Tänä vuonna työnvälityksessä on huomattu, että sekä työntekijöitä että työnantajia on vaikeaa saada kiinni.

– Vaikka elämmekin sosiaalisen median maailmassa ja kaikki on tavoitettavissa yhden napin painalluksella, niin ihmisten tavoittaminen kaikista kanavista huolimatta on ollut merkittävästi hankalampaa kuin viime vuonna.

Rovaniemellä ensimmäistä kertaa neljän vuoden aikana on tullut haastatteluvaiheessa esiin joidenkin nuorten sisäilmaoireilu.

– Kun kysytään nuorelta rajoitteita, joita olisi hyvä tietää, niin tänä vuonna kourallinen nuoria on kertonut kärsivänsä sisäilmaoireista.

Alarieston mukaan tämä ei ole kuitenkaan rajoittanut henkilöiden työpaikan saantia. Näillekin nuorille on löytynyt paikka.

Yrittäjiltä tai kotitalouksilta saatu palaute on ollut pääosin positiivista.

– 90 prosenttia nuorista hoitaa hommansa tosi hyvin, arvosana on ollut erinomainen tai kiitettävä.

Eniten sanottavaa nuorille tulee kännykän käytöstä, Heidi Alariesto kertoo.

Kansallismuseo uudistaa reippaalla kädellä yleisökohteidensa ravintolatarjontaa. Yhdeksän museon kokonaisuudesta ensimmäisenä uudistuvat Hvitträskin, Hämeen linnan ja Kansallismuseon ravintolapalvelut.

Tilausravintolaa Kirkkonummen Hvitträskiin puuhaavan Food Camp Finlandin taustajoukoista löytyy muiden muassa keittiömestari Pekka Terävä.

– Erityisesti ulkomaalaiset matkailijat hakeutuvat museoihin ja sitä kautta voimme valottaa myös meidän ruokakulttuuriamme heille. Toki toivomme, että paikalliset asukkaatkin oppivat käyttämään museoravintoloita entistä enemmän, Terävä taustoittaa.

Hvitträskissä tarjottavia ruokia ei ole vielä kovin pitkälle suunniteltu, mutta rakennuksen historiaa ei menussa voi Terävän mielestä sivuuttaa.

– Paikalliset raaka-aineet ovat varmasti tärkeässä roolissa erityisesti kesällä. Toisaalta Eliel Saarinen teki pitkän uran Yhdysvalloissa, joten ihan yhtä hyvin siellä voisi pitää vaikka grillijuhlat. Ehkä myös ihan perinneruokaa, mutta uudella tyylillä, esimerkiksi mämmiä jossain uudessa muodossa.

Ravintolasta museon vetonaula

Muualla Euroopassa on museoiden yhteydessä jopa Michelin-tähdin varustettuja ravintoloita. Kansainvälinen trendi on vauhdittanut uudistushaluja myös Suomessa, mutta taustalla vaikuttaa ennen kaikkea ravintolapalveluiden kysynnän kasvu.

– Toki me otamme ulkomailta vaikutteita ja kyllä ilmassa on niin sanottua trendipainetta, mutta kyllä tämä silti on ensisijaisesti oman toiminnan kehittämistä ja kävijäkunnan palvelemista. Meillä on monessa museokohteessa erikokoisia vuokrattavia tiloja ja niiden sekä ravintolapalveluiden kysyntä kasvaa, Kansallismuseon markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Kukkamäki toteaa.

Esimerkiksi juuri Kansallismuseo tarjoaa Kukkamäen mukaan ainutlaatuiset puitteet paitsi näyttelyille ja tapahtumille, myös ruokailulle.

– Ravintolapalvelut ovat olennainen osa sitä, että ihmiset haluavat ja jaksavat viihtyä kohteessa. Se on mahtavaa, että ei tarvitse nälän takia lähteä ennen aikojaan pois. Ravintola voi jatkossa olla jopa syy tulla paikalle. Haluamme parantaa palveluvalikoimaa ja kokonaiselämystä, Kukkamäki tiivistää.

Gösta-museoravintolassa on edelleen tarjolla myös lihiksiä

Kansallismuseo hankkii jokaiseen kohteeseensa sopivan ravintoloitsijan, jonka kanssa toiminta hiotaan lopulliseen muotoonsa.

– Tarkoitus ei ole konseptoida kaikkien kohteiden palveluita samanlaisiksi, vaan nimenomaan täydentämään kohteen ominaispiirteitä ja luonnetta, Kansallismuseon markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Kukkamäki korostaa.

Uskaltaako museoon enää mennä maha kurnien, jos ei ole pöytää ja satalappusta varattuna illallista varten? Uskaltaa, vastaa keittiömestari Pekka Terävä.

– Meillä on esimerkiksi Mäntän Serlachius-museon Gösta-ravintolan yhteydessä kahvila, josta saa kupposen kuumaa ja vaikka lihapiirakan, jos museokävijä ei ole valmis satsaamaan monen ruokalajin illalliseen.