– Joissain tilanteissa ministeri voi varmaankin olla yksityishenkilönä vapaa-ajallaan, mutta mielipiteiden ilmaisu on toinen asia – onko se enää yksityishenkilön toimintaa, jos ilmaisee mielipiteen tavallaan julkisesti asiassa, joka siinä vierailumaassa on ajankohtainen, presidentti sanoo Talouselämän haastattelussa.
Niinistön mukaan ministerin ja poliitikon on vaikea olla yksityishenkilö yhteiskunnallisessa tilaisuudessa. Se on perustavaa laatua oleva "omituisuus", hän toteaa.
Samalla presidentti muistutti, että ministeri ei voi yksityishenkilönä kertoa yhteiskunnalliseen keskusteluun liittyviä kantojaan, jos ne liittyvät juuri siinä maassa käytävään polttavaan keskusteluun.
Puolustusvoimat esittelee lentokalustoaan tänään lauantaina Kaivopuiston edustalla Helsingissä. Näytöstä voi seurata tästä artikkelista ja Yle Areenasta suorana alkaen kello 14.40.
Utin jääkärirykmentin sotilaat hyppäävät laskuvarjoilla NH90-kuljetuskopterista Suomen lipun kanssa kello 14.50. Tämän jälkeen Ilmavoimat esittelee Hornet-hävittäjää, ja taivaalla nähdään myös Midnight Hawks -taitolento-osasto.
Parhaat paikat esittelylentojen katseluun sijaitsevat Kaivopuiston tai Merisataman rannassa, opastaa Puolustusvoimat.
Helsingin näytökset ovat osa Puolustusvoimain satavuotisjuhlaa.
Kun puutarhuri Merja Pulkkinen saapui aamulla aikaisin töihin Kaisaniemen kasvitieteelliseen puutarhaan, hän tunsi nenässään, että yöllä se oli vihdoin tapahtunut: jättilumpeen kukka oli avautunut.
– Kun kävelin sitä käytävää pitkin kahdeksan aikaan töihin, tunsin voimakkaan tuoksun nenässäni. Tiesin heti, että lumme oli yön aikana avautunut, puutarhuri Merja Pulkkinen muistelee aamun hetkiä.
Lumpeen kukka voi olla noin 30 senttimetriä halkaisijaltaan, "ei nyt ihan koripallon kokoinen, mutta ehkä lentopallon", kuten ylipuutarhuri Pertti Pehkonen kuvailee.
Erikoisen lumpeesta tekee paitsi sen koko, myös se, että kukka avautuu yöllä: ensimmäisenä yönä se avautuu valkoisena. Kun se on pölyttynyt, se sulkeutuu, alkaa vaihtaa väriään pinkiksi ja avautuu uudelleen seuraavana yönä uuden värisenä.
– Useimmat lumpeet avutuvat päivisin ja sulkeutuvat öisin, kertoo ylipuutarhuri Pertti Pehkonen.
Lumpeen kukka ei kuitenkaan pysy kauan avonaisena: puolen päivän aikaan se oli alkanut jo sulkeutua. Kukka on myös muuttanut väriään valkoisesta pinkiksi. Ensi yön aikana tämä pinkki kukka avautuu jälleen.
– Huomisaamuna se on jo nuupahtanut, arvelee Pulkkinen.
Jättilumme oli iltapäivällä lauantaina muuttanut jo väriään ja alkanut mennä nuppuun.Ilkka Klemola / Yle
Kasvitieteellinen puutarha sai jättilumpeen Pietarin puutarhasta vuonna 1908. Pietariin lumme oli tuotu Brasiliasta. Lumme kasvaa yhä Parananjoella luonnonvaraisena. Joesta se on saanut myös nimensä, parananlumme.
– Tropiikissa yö on säkkipimeä. Sen tähden kukka erittää hyvin vahvaa tuoksua, jolla se houkuttelee tietyn, yöllä lentävän koppakuoriaislajin pölyttämään itsensä, ylipuutarhuri Pehkonen kertoo.
Pietarista lumme katosi sodan melskeissä, mutta Helsingin Kasvitieteellisessä puutarhassa lumme selvisi sotien yli ja on tähän päivään asti pölyttänyt itse itsensä ja avautunut joka vuosi. Helsingistä kasvia on levitetty ympäri maailmaa ja viety takaisin myös Pietariin.
Tänä vuonna lumpeen avautumista on odotettu tavanomaista pidempään, koska aluksi kevät oli myöhässä, ja vasta viime viikolla se alkoi kukkia ensimmäistä kertaa tänä keväänä.
– Lumme on varmaan ihmeissään valon ja lämmön määrästä, arvelee ylipuutarhuri Pertti Pehkonen.
Kaisaniemen puutarhassa pidettiin perjantain vastaisena yönä Lummeyö. Paikalle kerääntyi satoja ihmisiä odottamaan lumpeen puhkeamista kukkaan. Silloin se ei kuitenkaan suostunut avautumaan, mutta viime yönä se tapahtui salaa sekä yleisön että puutarhureiden silmiltä.
Kun puutarhuri tuli aamulla töihin, jättilumme näytti tältä: se oli vielä valkoinen ja hieman avonainen salaisen yön jäljiltä.Merja Pulkkinen
Peruskoulut ja lukiot ovat päättäneet lukuvuotensa tänään lauantaina. Monissa kaupungeissa ja pienemmilläkin paikkakunnilla varaudutaan koulunsa päättävien juhlintaan järjestämällä auttamisoperaatioita, jotka kiertävät kaduilla läpi yön.
Helsingissä auttamisoperaation työntekijät jalkautuvat Helsingin kaduille, puistoihin ja rannoille kello 18 maissa, kertoo projektin toiminnanjohtaja Mirja Silajärvi. Operaatiossa on mukana yhteensä noin 60 henkilöä, joista suurin osa on vapaaehtoisia aikuisia.
Jalkapartiot aloittavat keskustasta Kampin alueelta ja kiertävät Hietaniemen uimarannan, keskustan, Kaivopuiston ja Koffin puiston läheisyydessä. Autopartiot kattavat kierroksillaan koko kaupungin. Partiointia jatketaan yöllä kello 03:een asti.
Operaation tarkoituksena on auttaa alle 18-vuotiaita nuoria keskustelemalla, antamalla tarvittaessa ensiapua, tarjoamalla mahdollisuuden lepoon selviämisasemalla ja ohjaamalla sairaalahoitoon. Operaation nuorten selviämisasema toimii Taivallahden leikkipuistossa Töölössä, puhelin 09 - 310 71714. Keskus on auki koulujen päättymispäivän iltana ja yönä klo 18.00–03.00.
Espoossa auttamaan lähtee muutaman kymmen vapaaehtoista
Myös Espoossa järjestetään koulujen päättymispäivän iltana ja yönä nuoria auttava operaatio. Espoon nuorisopalveluiden esimies Riikka Mykrä kertoo, että operaatioon osallistuu nelisenkymmentä henkilöä. Mukana on ammattilaisia ja vapaaehtoisia Espoon kaupungin nuorisopalveluista, Espoon seurakunnista, Kauniaisten kaupungin nuorisotoimesta ja Suomen Johanniittain avusta.
Operaatiolla on käytössään kuusi autoa, joilla liikutaan ympäri Espoota. Auttamisoperaatioon osallistuvat ovat läsnä nuorten ajanvietto- ja juhlimispaikoilla, tavoitteena on keskustella ja tarvittaessa auttaa pääasiassa alle 18-vuotiaita nuoria. Operaatiolla ei ole omaa selviämisasemaa, vaan nuoret kuljetetaan tarvittaessa kotiin, Jorvin sairaalaan tai selviämisasemalle.
Päivystysnumero (09) 8050 5050 on operaation käytössä kello 03.00 asti saamuyöllä. Numeron kautta hoidetaan yhteydenpito kaikkiin operaatioon osallistuviin jalkapartioihin ja autoihin. Numeroa jaetaan myös nuorille ja siihen voi soittaa kaikissa nuoriin liittyvistä asioissa Espoon alueella.
Evankelisluterilaisen kirkon palveluoperaatio Saapas päivystää Helsingin ja Espoon ohella lisäksi ainakin Jyväskylässä, Joensuussa, Haapajärvellä, Hattulassa, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Kajaanissa, Lapinlahdella, Nurmijärvellä sekä Keski-Uudenmaan kunnissa.
Hornet-hävittäjä ja Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks viihdyttivät Helsingin Kaivopuistoon kerääntynyttä yleisöä lauantaina. Näytökset olivat osa Puolustusvoimain satavuotisjuhlaa.
Puolustusvoimain mukaan lennot keräsivät tuhansia katsojia.
Lisäksi Utin jääkärirykmentin sotilaiden piti hypätä laskuvarjoilla Suomen lipun kanssa NH90-kuljetuskopterista. Tämä jouduttiin kuitenkin perumaan kovan tuulen takia.
Toukokuu on ollut poikkeuksellisen kuiva ja lämmin koko maassa, kertoo Ylen meteorologi Matti Huutonen. Erityisesti maan etelä- ja länsiosissa on ollut sateetonta.
– Toukokuussa rikottiin ennätyksiä hellepäivien määrissä. Yhtä kuivaa on tilastollisesti muutaman kerran sadassa vuodessa. Esimerkiksi Helsingin Kaisaniemessä ja Tampereella on satanut viimeksi noin kuukausi sitten, 3. toukokuuta, Huutonen kertoo.
Myös Itä- ja Pohjois-Suomessa toukokuu oli poikkeuksellisen poutainen ja lämmin, vaikka siellä jokunen sade saatiinkin.
– Yleisesti idässä ja pohjoisessa jäätiin alle puoleen tai kolmasosaan tavanomaisesta kuukauden sademäärästä eli millimetreissä mitattuna 10–30 millimetriin. Monta kymmentä millimetriä vettä voi tulla kuitenkin alas yhdestä rankemmasta kuurostakin, Huutonen muistuttaa.
Millimetrin kymmenys ei täytä sateen määritelmää
Suomessa aiemmat ennätyksellisen pitkät poutajaksot ovat kestäneet viitisen viikkoa, viimeksi pitkää kuivaa kautta vietettiin vuonna 2006, jolloin poutajakso alkoi heinäkuun puolessa välissä.
– Poutapäiviksi tilastoissa lasketaan päivät, jolloin sademäärä on enintään 0,1 mm. Esimerkiksi viime yönä pieniä paikallisia kuuroja kulki Etelä-Suomen yli, mutta ei sellaisia, joista olisi saatu mittaustulos, Huutonen sanoo.
Vaikka useamman kolean ja kostean kesän jälkeen moni aurinkoisista säistä nauttiikin, luonnolle vaihtelu tekisi hyvää.
– Maanviljelijöillä satokausi saattaa jäädä lyhyesti, jos oras ei saa vettä, ja sään viiletessä hallanvaara uhkaa viljoja ja muita satokasveja, Huutonen kertoo.
Myös metsäpaloriski säilyy Huutosen mukaan ennallaan, vaikka säätyyppi alkuviikosta muuttuukin.
– Kylmempää ilmaa virtaa jo maanantaina pohjoisesta, mutta kuivuus ei helpota varsinkaan Etelä-Suomessa. Seuraavan viiden päivän aikana voi olla täysin poutaa tai tulla pieniä kuuroja, Huutonen ennustaa.
Luonto on nyt puhjennut kunnolla kukkaan – jopa hieman etuajassa. Monien kasvien kukinta on pari viikkoa normaalia edellä.
Kuinka hyvin sinä tunnistat luonnonkukkia ja -kasveja? Testaa taitosi Ylen luonnonkukkavisassa.
Kasvien tunnistamisessa on käytetty hyväksi luontoportti.com -sivustoa sekä Risto Ihamuotilan kirjoittamaa "300 kasvia Suomen luonnosta" -teosta.
Testaa tietosi
Artikkelia korjattu 3.6.2018 klo 10:39: Korjattu metsätähden tieteellinen nimi. 3.6.2018 klo 12:40 korjattu viimeinen vastaus hiirenvirnasta aitovirnaksi.
Peruskoulut ja lukiot päättivät lukuvuotensa lauantaina. Juhlailtaa lähdetään viettämään usein perinteisesti kaveriporukan tai luokkatovereiden kesken.
Eri puolilla Suomea on varauduttu koulunsa päättävien juhlintaan auttamisoperaatioilla, jotka partioivat kaduilla läpi yön.
Helsingissä nuorten auttamisoperaatioprojektin toiminnanjohtaja Mirja Silajärvi kertoi lauantaina kello 21 maissa käyneensä juuri läpi karttaa, jossa autot ja jalkapartiot ovat liikkuneet ja todenneensa, että kattavasti eri puolilla kaupunkia on ehditty käydä.
– Äärettömän rauhallista on ollut, ei oikein muuta voi todeta, sanoi Silajärvi kertoi lauantaina kello 21 aikaan.
Myös Espoossa juhlinta on toistaiseksi sujunut rauhallisesti Espoon nuorisopalveluiden esimies Riikka Mykrä sanoi samoihin aikoihin.
– Hyvältä näyttää, meillä on seitsemän autoa on liikenteessä. Haukilahden rannassa nuoria on eniten, useampi sata. Yhtäkään nuorta ei kuitenkaan tähän mennessä ole tarvinnut kyytiin poimia, Mykrä kertoi.
Myös poliisin mukaan Uudenmaalla juhlinta on ollut rauhallista, vaikka kaupunkien rannoille, uimapaikoille ja puistoihin on kerääntynyt runsaasti kesälomaansa aloittavia juhlijoita.
Loton kaikkien aikojen suurin potti, 14,5 miljoonaa euroa, on osunut nettipelaajalle Ruokolahdelle. Veikkauksen etuasiakkaana voittaja saa voittonsa suoraan tililleen.
6+1-tuloksia löytyi kuusi kappaletta ja niillä voitti noin 47 000 euroa.
Loton potti nousi ennätykselliseen 14,5 miljoonaan euroon kaksi viikkoa sitten.
Edellinen Loton täysosuma tuli maaliskuun lopussa, jolloin 10 miljoonan potti matkasi Kempeleeseen.
Kesälomien alkamista juhlistaneet nuoret ovat olleet runsain joukoin liikkeellä puistoissa, rannoilla ja toreilla eri puolilla Suomea. Hyvä sää on siivittänyt juhlintaa, kerrotaan poliisilaitoksilta.
Turussa nuorisoa juhli muun muassa Uittamon rantakallioilla, missä meno äityi paikoin villiksikin. Poliisi olikin vahvasti läsnä alueella koko illan ja yön.
Päivystävä komisario Joonas Tikka kertoi Yle Uutisille, että rantakallioilla oli illan mittaan useita tappeluita, joihin poliisi joutui puuttumaan.
– Juopuneita nuoria on toimitettu selviämisasemalle ja kaikista huonokuntoisimpia on nosteltu rannalta pelastuslaitoksen ambulanssiin. Lisäksi alkoholia on otettu useilta alaikäisiltä haltuun tai kaadettu pois, kertoo Tikka.
Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että ilta ja yö ovat olleet erityisen vilkkaita Tampereella ja Jyväskylässä.
– Häiriökäyttäytymistä, pahoinpitelyjä ja juopuneita alaikäisiä, joita on kuljetettu kotiin tai selviämiasemalle. Lisäksi alkoholia on takavarikoitu alaikäisiltä ja sakkojakin on jaeltu, kertoo ylikonstaapeli, viestintäpäällikkö Nina Juurakko-Vesikko.
Oulun poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että juhlinta sujui aikaisempien vuosien tapaan. Rannoille kokoontui runsaasti väkeä, mutta suuremmilta ongelmilta vältyttiin.
Helsingissä nuoria kokoontui perinteisille päättäjäisten juhlintapaikoille, kuten Hietaniemen rannalle sekä Pikkukoskelle Oulunkylässä, missä poliisi on ollut valvomassa juhlintaa. Myös Vuosaaressa on ollut vilkasta.
Komisario Juha Haapanen kertoo, että päättäjäisillan juhlinta on sujunut aiempien vuosien tavoin.
– Toki nuoria on paljon enemmän liikenteessä kuin tavallisina viikonloppuina, mutta kaikki on sujunut melko mallikkaasti, sanoo Haapanen.
Suomalaisten pelko väkivallan uhriksi joutumisesta on lisääntynyt, kertoo Sunnuntaisuomalainen.
Asia käy ilmi vielä julkaisemattomasta kansallisesta rikosuhritutkimuksesta, jonka tuloksia Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti antoi etukäteen lehdelle.
Tutkimuksen mukaan joka kolmas suomalainen pelkää katuväkivaltaa. 15 prosenttia suomalaisista kertoo välttävänsä vähintään yhtä paikkaa omassa naapurustossaan väkivallan uhan takia. Väkivallan pelko on yleisintä suurissa kaupungeissa. Naiset pelkäävät väkivaltaa enemmän kuin miehet.
Tutkimuksessa on kartoitettu väkivallan pelkoa vertailukelpoisella tavalla vuodesta 2012 alkaen. Tulosten mukaan katuväkivallan pelko on kasvanut jo muutaman vuoden ajan.
Uusimmassa tutkimuksessa 33 prosenttia suomalaisista kertoi pelänneensä vähintään kerran vuodessa väkivallan uhriksi joutumista iltaisin oman kodin ulkopuolella. Luku on noussut vuodesta 2014 kuusi prosenttiyksikköä.
Tutkijat arvioivat, että turvapaikanhakijat ja heihin liittyvä julkinen keskustelu ovat voineet lisätä pelkoa. Myös maailmanlaajuinen terrorismi voi vaikuttaa tuloksiin.
– Väkivalta- ja uhkailutilanteet eivät kuitenkaan ole lisääntyneet, sanoo Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin suunnittelija Petri Danielsson.
Kansallisen rikosuhritutkimuksen tulokset julkistetaan kokonaisuudessaan tämän kuun aikana.
Kirkkaanvärinen tivolikieputin pyörittää innoissaan kirkuvaa nuorisolaumaa ylös ja alas. Välillä ollaan pää alaspäin, välillä kasvot taivasta kohti. Heikkohermoiselle tulee paha olo pelkästä katsomisesta.
Ville Sariola, 32, seisoo laitteen vieressä ja hymyilee leveästi. Kiljahduksista päätelleen uutuuslaitteen valinta on osunut nappiin.
– Olen testannut. Koettelee kyllä rajoja.
Sariola koeajaa kaikki uutuuslaitteet, mutta siihen ajelut sitten jäävätkin. Tivolissa kasvaneelle tivoli ei ole huvittelupaikka. Se on työpaikka, koti ja elämäntapa.
Tivolissa kaikki ovat sinun, minun ja meidän lapsia
Lapsuudessa tivoli oli Ville Sariolan leikkikenttä. Tavallisesta leikkikentästä sen erotti ympäristö, joka vaihtui parin viikon välein. Pieni Ville oli vilkas poika, joten pikkutapaturmat olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Pahimmilta kolhuilta Sariola on kuitenkin välttynyt, sillä tivolilaiset ovat aina huolehtineet paitsi omista, myös toistensa lapsista. Valvovia silmiä on enemmän kuin perusperheessä, mutta silti vikkelät kintut ehtivät joskus vilistää karkuun. Silloin saattaa vaikka jäädä matojunan alle.
– Meillä oli aikanaan matojuna, eikä siihen aikaan ollut muita turva-aitoja kuin narut laitteiden ympärillä. Karkasin lastenhoitajaltani ja halusin matojunan kyytiin. Niinhän siinä kävi, että jäin sen junan alle. Olin ehkä puolitoistavuotias.
En kasvata Oivasta tivolinjohtajaa. Ville Sariola
Sariolan oma poika Oiva on nyt samanikäinen. Vesseli vilistää tottuneesti laitteiden välissä, mutta ei koskaan yksin. Jos isä Ville tai äiti Anna Sariola ovat kiinni töissä, Oivan kannoilla kulkee hoitaja. Tai sitten Sulo, perheen kultainennoutaja, joka ei hevillä päästä poikaa silmistään.
– Korostamme aina uusien työntekijöiden perehdytyksessä, että omat lapset ovat suurimmassa vaarassa. He ovat niin tottuneita tivoliin ja laitteisiin, etteivät osaa varoa tai pelätä mitään. Siksi heitä pitää kahta kauheammin vahtia ja komentaa.
Tivolissa kasvaneet lapset turtuvat tivoliin toisellakin tapaa. Jos karusellit ja muut kieputtimet ovat osa arkea, ne muuttuvat jännittävästä tavalliseksi. Ja tavallinen muuttuu jännittäväksi.
Jos jonkinlaiset hiihtäjät opettivat ymmärtämään
Siinä missä kaverit kadehtivat Ville Sariolan värikästä lapsuutta ja jännittävää kasvuympäristöä, Sariola itse kaipasi nuorena normaalia. Siis sitä, että lähdettäisiin yhdessä mökille eikä tehtäisi mitään. Tai sitä, että saisi aloittaa harrastuksen ja tulla siinä hyväksi.
– Olen aina ollut tosi urheilullinen ja ehkä minussa olisi ollutkin ainesta urheilijaksi. Mutta kun keväällä lähdettiin kiertueelle, harrastukset jäivät. Moni laji olisi vaatinut harjoittelua kesälläkin eikä siihen ollut mahdollisuutta.
Talvet Sariola kävi koulua niin kuin muutkin ikätoverit, mutta kesät hän kiersi Suomea tivolin mukana. Siksi kaverisuhteet katkesivat aina kesän ajaksi ja yhteiset uimareissut ja futismatsit jäivät väliin. Syksyllä piti aina vähän jännittää, jatkuuko juttu siitä, mihin se keväällä jäi.
Ville Sariola ja tsekkiläinen Viktor Kaiser ovat tivolissa kasvaneita. Viktor on tivolitaiteilija jo yhdeksännessä polvessa.Janne Ahjopalo / Yle
Ville Sariola sanoo olevansa perusluonteeltaan sosiaalinen, ”samanlaista säklättävää sorttia” kuin koko muu perhe. Siksi porukkaan pääseminen tai siinä pysyminen ei ole koskaan ollut hänelle vaikeaa.
– Kovin sisäänpäin kääntynyt introvertti ei pärjäisi tässä ympäristössä. Toisaalta tivolielämä on myös opettanut yhteisöllisyyttä. Täällä on ollut jos jonkinlaista hiihtäjää, joten on oppinut suvaitsemaan ja hyväksymään ihmiset juuri sellaisena kuin he ovat.
Sariola on oppinut iän myötä myös ymmärtämään paremmin lapsuutensa arvon. Sen, miten valtavan moninaiset lähtökohdat epäsäännöllinen elämä, erilaiset ihmiset ja tiivis sukuyhteisö hänelle ovat tarjonneet.
Elämään on tosin mahtunut niitäkin hetkiä, kun ajatus perheestä ja suvusta on tuntunut painona hartioilla. Silloin Ville Sariola päätti, että hänestä ei tule tivolimiestä.
Vanhemmat aavistivat poikansa intohimon
Ville Sariola on tivolinjohtaja jo viidennessä polvessa. Isän puolen suvusta lähes kaikki ovat jossain vaiheessa olleet tivolin mukana, kuka yhden kesän, kuka koko elämänsä.
– Koin aina tietynlaista painetta siitä ja vähän kauhunsekaisin tuntein ajattelin, että vitsi, pitääkö minun jatkaa tätä joskus. Mutta ei sitä minulle mitenkään tuputettu, paine tuli ehkä enemmän omasta päästä.
Sariolan vanhemmat kannustivat poikaansa etsimään omaa tietään tivolikentän ulkopuolelta. Mieti rauhassa, hanki ammatti. Ja siitä Ville Sariola on vanhemmilleen ikuisesti kiitollinen. Hän uskoo, että isä ja äiti uskalsivat antaa hänen valita, koska näkivät poikansa läpi: kyllä Villestä vielä tivolimies tulee.
– He ehkä vaistosivat tietyn ahdistuneisuuden, mitä ajatukseen tivoliuran jatkamisesta liittyi. Että ei saa liian aikaisin kysyä. Jos on 17-18 –vuotias ja kysytään, että ryhdytkö jatkamaan, niin se on aikamoinen vastuu.
Olen ymmärtänyt, ettei täydellistä tivolinjohtajaa olekaan. Ville Sariola
Kouluun Ville Sariola suhtautui kunnianhimoisesti. Lukio oli itsestäänselvyys, samoin kaupallisen alan opinnot lukion jälkeen. Opiskellessaan johtamista Helsingin kauppakorkeakoulussa hän huomaisi, että tivoli oli kuin varkain hiipinyt mukaan opintoihin.
– Maisterivaiheessa huomasin, että kaikki, mitä teen ja opin, peilautuu jollain lailla tivoliin. Silloin tajusin, että tätä haluan tehdä. Minä valitsin tämän tien.
Sitten piti vielä kertoa valinnasta vaimolle.
Pieni perhe on osa suurta perhettä
Ville Sariola tapasi vaimonsa Annan jo 15-vuotiaana tukioppilasleirillä. Nuorista tuli hyviä kavereita, rakkaudeksi suhde kasvoi vasta vuosia myöhemmin.
Tivolimaailma oli Anna Sariolalle tuttu jo ennen romanssia, sillä hän oli työskennellyt Sariolalla kiireapulaisena. Tyttöystävä sopeutui kiertue-elämään mutkattomasti, mutta Ville Sariolalla oli vaikeampaa.
– Minulle oli aika vaikeaa tuoda tyttöystävää tivolimaailmaan, tämähän on minun reviirini. Sanoinkin Annalle alkuun, että kun lähden kiertueelle, niin sitten erotaan.
Mutta ei erottu. Anna Sariola on ollut miehensä ja tivolin mukana nyt kymmenen vuotta. Pariskunta asuu kiertueella 70 neliön matkailuvaunussa, jossa on yhdistetty keittiö ja olohuone, kaksi makuuhuonetta ja kylpyhuone. Ihan tavallinen koti, jossa vietetään ihan tavallista perhe-elämää. Sikäli kun puoli vuotta tien päällä nyt tavallisen määritelmään mahtuu.
Ville, Oiva ja Anna Sariola.Tivoli Sariola
Työpäivät eivät ole kahdeksasta neljään, vaan neljästä kahdeksaan. Tivolin aukiolon ulkopuolelle jäävä aika ei suinkaan ole pelkkää vapaa-aikaa, sillä laitteita on huollettava, paikkoja siivottava ja varastoja täytettävä. Lisäksi on tiivis tivoliperhe, jota ei pääse pakoon.
Ville Sariola muistaa jo lapsuudesta tavan, että porttien sulkeuduttua kokoonnuttiin jonkun perheenjäsenen vaunulle iltaa viettämään. Tavasta pidetään edelleen kiinni. On kuitenkin iltoja, jolloin Sariolan suuren vaunun ovet pysyvät suljettuina.
– Kyllä me joudumme välillä sanomaan, että kukaan ei tule tänään meille. Haluamme kuitenkin olla myös omissa oloissamme ja tehdä Oivan kanssa ihan tavallisia asioita. Talvella on tietysti helpompaa, kun pystymme pitämään enemmän vapaata.
Mutta mitäs se Anna aikoinaan sanoikaan? Siis silloin, kun Ville kertoi, että haluaa ottaa Tivoli Sariolan hoidettavakseen.
– Anna sanoi minulle, että hän ei halua olla se ihminen, joka kieltää minua tekemästä sitä, mitä rakastan.
Sukupolvien ketju on rikkaus ja rasite
Ville Sariola otti ohjat tivolissa vuoden 2017 alussa. Ennen häntä vetovastuussa oli isä Tapio Sariola. Vanhempi Sariola kiertää edelleen tivolin mukana, vaikka ohjakset ovatkin jo tukevasti nuoremman Sariolan näpeissä.
– Isä on nykyään hallituksen puheenjohtaja, mutta hänen on kyllä hyvin vaikea pysytellä vain siinä roolissa. Ja sen ymmärtää, koska hän on koko elämänsä tätä tehnyt. Onhan sitä tietoa ja taitoa sen verran, että väkisinkin pitää välillä nuorempiaan neuvoa.
Ville Sariolan mukaan isä ja poika työskentelevät rinnakkain, mutta välillä otetaan yhteen niin että rytisee. Ei tosin kuulemma niin pahasti kuin Tapio Sariola ja Villen ukki Matti Sariola aikoinaan.
Sariola sanoo olevansa ylpeä sukupolvien ketjusta, mutta perinteisiin ei saa jäädä liiaksi kiinni. Siksi hän on uudistanut tivolin toimintatapoja rohkealla kädellä eikä törmäyksiä aiempien sukupolvien kanssa voi välttää. Sariola ei hyväksy minkään asian selitykseksi sitä, että asia tehdään näin, koska näin on aina tehty.
– Vaikka tivoli ei konseptina muutu ehkä koskaan, yrityksen on mentävä eteenpäin. Meillä esimerkiksi kuunnellaan työntekijöitä nykyään herkemmällä korvalla kuin ennen ja sisäinen viestintä on laitettu kuntoon. Ne ovat minulle tärkeitä asioita.
Neljä sukupolvea Sarioloita on jo onnistunut tivolin peräsimessä. Entä jos viides sukupolvi onkin se, joka sössii kaiken?
– En usko, että voin tehdä mitään niin väärin, että tämä siihen kaatuisi. Perheestä on tässäkin suhteessa hyötyä, he ampuvat aika tehokkaasti alas liian kauaskantoiset suunnitelmat. Olen myös ymmärtänyt, ettei täydellistä tivolinjohtajaa olekaan.
Tivoli Sariola kiertää parhaillaan Suomea 130 –vuotisjuhlan merkeissä. Mukana on kolme polvea Sariolan miehiä, Tapio, Ville ja Oiva. Entinen ja nykyinen johtaja ovat mukana, tulevasta ei vielä tiedä.
– En kasvata Oivasta tivolinjohtajaa. Kasvatan hänestä tivolilaisen ja sitten Oiva tekee itse päätöksen, mitä haluaa isona tehdä.
Toukokuisena iltapäivänä Kaustisen Lähdenevan turvetuotantoaluella roihahti. Palokuntanaiset olivat palopaikalla jo tunnin kuluttua hälytyksestä. Ensimmäinen urakkapätkä kesti kymmenen tuntia.
– Muonitettiin miehiä: oli lämmintä ruokaa ja pullakahvia, huolehdittiin juomasta ja siitä, että homma toimii. Yöllä kävimme kotona nukkumassa kolme tuntia ja tulimme takaisin, Kaisa Kytölä Perhon palokuntanaisista kertoo.
Kaustisen palon sammutustöissä Lähdenevalla tarvittiin parin päivän aikana lähes 200 vapaaehtoista. Mukana oli sopimuspalokuntalaisia, palokuntanaisia, maanviljelijöitä ja urakoitsijoita.
Toista päivää Lähdenevalla ollut Marianne Ukskoski käy vielä kotonakin kierroksilla: Eipä paljon yöllä nukuttu, kun tämä touhu täällä oli niin kovaa ja kun tiesi, että aamulla taas lähdetään.Ville Viitamäki / Yle
Muonituksesta vastasi 17 palokuntanaista lähikunnista Vetelistä ja Perhosta. He työskentelivät vuoroissa.
– Siinä pitää olla ajan hermolla koko ajan ja tietää, missä on minkäkin verran väkeä, mitä haetaan kaupasta ja kuinka paljon. Keskiviikkona sanottiin, että ruokaa tarvitaan noin 80 miehelle, mutta sen saa yleensä aina tuplata, Kytölä laskee.
Paikalliset yrittäjätkin auttoivat. Esimerkiksi Vetelissä kauppias avasi kaupan ovet vielä hieman ennen puoltäyötä.
– Kahvia, pyttipannua, leipää, banaania, karjalanpiirakoita, pullaa, keksiä, limsaa, mehua, vettä, energiajuomaa. Haimme kaikkea, mitä kaupasta saa, sanoo Kytölä.
Samassa puhelin soi. Perhossa on syttynyt palo suon ympäröimällä metsäsaarekkeella. Perholaiset lähtevät sinne. Veteliläiset jäävät Lähdenevalle.
Repiminen syö miestä
Suurpalon sammuttaminen vaatii monenlaista organisointia paikan päällä, työssä ja kotona. Kälviän VPK:n Mauri Niskala sai työnantajalta luvan olla pois töistä – tehdäkseen toisenlaista työtä.
– Sammutin kyteviä penkkoja. Ensin vedetään letkulinjat, sitten revitään suihkuputkia metsässä pesäkkäiden viereen. Jos letku ei piisaa, pannaan hanat kiinni ja hankitaan lisää letkua. Raskasta työtähän se on, kun revitään letkua hampaat irvessä. Kyllä se miehen syö tavallaan, Niskala huokaa otsa noessa.
Urakan aikana Niskala onnistui kadottamaan silmälasinsa.
– Lasit vain putosivat päästä jossain repimisen vaiheessa. Normireissu. Yritimme etsiä niitä, mutta niitä ei löytynyt mistään.
Osalla palo työllistää koko perheen.
– Meidän miehemme ovat palomiehiä, on pikkuväkeä ja isompia lapsia. Mummut ja vaarit ovat tärkeitä, samoin ystävät, jotka hoitavat lapsia silloin, kun meitä tarvitaan, Kaisa Kytölä painottaa.
Ville Viitamäki / Yle
Yksitoikkoisuuteenkin pitää varautua
Lähdenevalla turvepaloa sammuttamassa oli myös varusmiehiä ja ensikertalaisia. Yksi keltanokista on lukion toista luokkaa käyvä Lauri Kallinen. Hänelle hälytys tuli sopivaan saumaan. Lukiossa on koeviikko, mutta Kallisella oli vapaapäivä.
Lähdenevalla Kallinen täytti lietesäiliöitä moottoripumpulla. Suuria ennakko-odotuksia nuorella miehellä ei ollut.
– Vähän yksitoikkoista siellä oli istua ja täyttää niitä, mutta muuten ihan jees. En tosin ole turvepalopaikoille päässyt katsomaan, minkälaista se on, mutta ajattelin, että sammuttaminen on kuumaa ja pitkäkestoista hommaa.
Lauri Kallinen oli ensimmäistä kertaa mukana turvepalon sammutuksessa.Petra Haavisto/ Yle
Paikalla niin kauan kuin tarvitaan
Lähdenevan paloalue oli vajaa 50 hehtaaria, ja tuli levisi myös metsään. Palo saatiin hallintaan vuorokauden kuluttua syttymisestä. Jälkisammutus ja -vartiointi kestivät kuitenkin päiviä, sillä alueella oli runsaasti erillisiä palopesäkkeitä. On myös mahdollista, että viikon pari kytenyt pesäke kasvaa ja sytyttää uuden palon.
Turvesuolla on kuivaa. Tuuli synnyttää pyörteen.
– Olimme ensimmäisenä iltana niin mustia, ettemme tunteneet toisiamme. Turve pöllytti ja sitä tavallaan satoikin välillä. Me olimme hyvin ruskettuneen värisiä, kun kävimme Vetelin asemalla pesulla ja raikastautumassa, naiset nauravat.
Vetelin palokuntanaisten Elina Holopainen ja Perhon palokuntanaisten Kaisa Kytölä ovat hankkineet palopaikalle ruokaa ja juomaa.Petra Haavisto / Yle
Näkymä palopaikalla oli lohduton.
– Metsä on karun näköistä, kun se on palanut. Pohja on palanut ja penkat savuavat, mutta kyllä se ensimmäisen sateen jälkeen varmaan rupeaa vihertämään. Toivottavasti ehdin tytön valmistujaisjuhliin parin päivän päästä, sanoo Mauri Niskala.
Työ jatkuu. Vapaaehtoiset ovat paikalla niin kauan kuin heitä tarvitaan.
– Aina joku löytyy. Hommat järjestetään sen mukaan, että miehet saavat, mitä he täällä tarvitsevat, palokuntanaiset lupaavat.
Sudet veivät kahdeksanvuotiaan suomenpystykorva Ripen sen kotipihasta Rokuanjärven rannassa Vaalassa.
– Ritva oli käynyt hakemassa Ripen kanssa postin postilaatikolta kolmen kilometrin päästä. Sen jälkeen Rippe jäi lepuuttelemaan ulos tuohon keittiön ikkunan alle ja nukahti siihen, kertoo Tauno Anttonen.
Ripellä oli tapana tulla omin neuvoin sisään seitsemän maissa. Kun koiraa ei kuulunut, Anttonen lähti vaimonsa kanssa katsomaan, mitä oli tapahtunut.
– Ensimmäisen verijäljen löysimme koirankopin vierestä. Sitä seurattiin tuonne kumpareella, mistä löytyi isommat verijäljet. Siitä tiesi, että Rippe on lähtenyt, jatkaa Anttonen.
Myöhemmin jälkiä seuraamalla selvisi, että pihaan oli tullut kaksi sutta. Toinen tuli tietä pitkin ja toinen kiersi pihan lähellä olevan kumpareen takaa.
– Ne piirittivät Ripen tässä pihalla ja nappasivat kiinni. Seurasi koiran tappo ja syönti. Löydettäessä vain jalat ja pää olivat koirasta jäljellä.
Ripellä on hauta Rokuanjärven männikössä.Timo Sipola / Yle
Susi kokee tutkijoiden mukaan koiran kilpailijakseen. Silloin niitä ei pelota edes ihmisen haju.
– Ihmisen jäljistä huolimatta sudet kävivät tarkistamassa lumeen peittämänsä tappopaikan vielä seuraavana yönä, mutta Rippe ei enää ollut siellä.
Korvaukset nousussa
Suomalaisen susikeskustelun kipupiste on erimielisyys susien määrästä Suomessa. Poronhoitoalueen ulkopuolella susikonflikti kiteytyy susien taipumukseen syödä koiria.
Nykyisellään Suomen valtio korvaa vuosittain noin 50 susien syömää koiraa. Tyypillisin tilanne on hirveä haukkuvan koiran saalistaminen ja syönti, mutta koiria on kadonnut myös pihoista.
Sudet ovat 2000-luvun alusta lähtien tappaneet virallisten tietojen mukaan Suomessa lähes 600 koiraa. Määrä on vaihdellut vuosittain, mutta trendi on nouseva. Vuonna 2000 yhdeksästä suden tappamasta koirasta maksettu korvaussumma oli 17 387 euroa. Viime vuonna 48 koirasta maksettiin yhteensä 150 125 euroa ja keskimääräinen korvaus oli noin 3100 euroa.
Susikannan hoidosta ja määrän seurannasta vastaa Luonnonvarakeskus Luke. Paikallisesti metsästäjät usein kyseenalaistavat viralliset laskelmat, koska kokevat susitiheyden arkitodellisuudessaan toisin.
Jossain määrin susien määrän arviointia vaikeuttaa se, että Suomen sudet ovat pieni osa Venäjän susipopulaatiota, eivätkä varsinaisesti oma, vain Suomessa viihtyvä kantansa.
Kohtaamisia tulee yhä useammin
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola on Suomen johtava susitutkija. Hänen tehtävänsä on pitää lukua Suomen susista.
Kojolan mukaan poronhoitoalueen ulkopuolisessa Suomessa koirakysymys on suden ja ihmisen välisistä ristiriidoista keskeisin.
– Sudet ovat levittäytyneet Itä-Suomen ydinalueilta tiheämmin asutuille seuduille Länsi- ja Etelä-Suomeen. Sinne on muodostunut ihmisvaikutteisia pesimäalueita, joissa kohtaamisia väistämättä tulee enemmän, sanoo Kojola.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojola toimii Rovaniemellä. Hänen tehtävänsä on pitää lukua Suomen susikannasta.Jarmo Honkanen / Yle
Vasta pariutunut, omaa reviiriään hakeva susipari tappaa yleensä koiria keskimääräistä useammin. Kyse on kilpailijoiden puhdistamisesta reviiriltä.
Kojola arvioi, että susien määrän noustessa Suomessa yli 200:een, konfliktit yleensä lisääntyvät ja sudet nousevat puheenaiheeksi. Sattumalta se on tutkijoiden mukaan myös pienin elinvoimainen kanta.
Susien vierailu ja viipyminen pihoissa pidempäänkin ei tarkoita tutkimusprofessorin mukaan ihmisen turvallisuuden vaarantumista. Jos joku susi tai lauma kuitenkin toistuvasti tulee ihmisten lähelle eikä pelkää kohtaamiaan ihmisiä, silloin täytyy toimia.
– Suden ja ihmisen yhteiselo vaatii aktiivisia toimia ei-toivotulla tavalla käyttäytyviä susia kohtaan. Kyseeseen tulevat susien karkottaminen tai poistaminen.
Tutkimusprofessori Ilpo Kojola kertoo kuitenkin, että Suomen susista kerätystä dna:sta vain noin kahdessa prosentissa on löydetty koirasuden geeniperimää.
Hakan kova kohtalo
Kolmevuotias jämtlanninpystykorva Haka tapasi kohtalonsa Muhoksen metsissä.
– Poika oli treenaamassa sillä hirvenhaukkua syyskuun alkupuolella ennen hirvenmetsästyksen alkamista. Haka otti haukun ja sitkeä kun oli, se jäi yöksi haukkumaan hirveä melko kauaksi tieltä, kertoo koiran omistaja Matti Viitala.
Yön aikana Hakan haukku loppui, mutta panta liikkui koiratutkan mukaan vielä pitkään.
– Sudet retuuttivat raatoa, mutta luikkivat karkuun, kun poika meni sinne aamuyöstä. Se oli karmean näköistä jälkeä, kertoo Viitala ja näyttää puhelimeltaan kuvaa, jossa Hakasta on jäljellä vain pää ja tassut.
Jane on osoittautunut rohkeaksi koiraksi. Vaikka sitä suojellut isäntä piti susien raatelemaa koiraa pannasta kiinni, tämä olisi halunnut mennä takaisin.Timo Sipola / Yle
Tappopaikalla käyneet viranomaiset arvioivat, että susia oli ollut useampia, todennäköisesti kolme. Valtion maksama korvaus ei Viitalan mielestä korvaa lähellekään edes koiran rahallista arvoa.
– Se oli huippukoira, jolla oli tulevaisuus edessään. Se oli tietysti myös perheenjäsen.
Tapaus on vaikuttanut Viitaloiden metsästysharrastukseen. Kyseiselle alueelle eivät metsästäjät uskalla Muhoksella laskea koiria irti ollenkaan.
– Lauma on siihen pesiytynyt. Susi on aika kova lisääntymään, ja sillä ei ole muita vihollisia kuin ihminen. Viime vuonna riistakamerassa näkyi siellä kuusi suden pentua. Useampia susia pyörii sillä samalla alueella koko ajan.
Miksi susi syö koiria?
Susien tappamat koirat ovat olleet ennen kaikkea metsästyskoiria, koska niitä on paljon maaseudulla. Useimmiten saaliiksi jää jämtlanninpystykorva, koska se on maan suosituin hirvikoirarotu.
Susitutkijalta on pakko kysyä, miksi susi syö koiria. Kuvittelisi, että metsässä olisi taitavalle metsästäjälle muutakin otettavaa.
– Koira on suden näkökulmasta sen kilpailija. Hirveä haukkuva koira on sudelle hyvin provosoiva tilanne. Luonnonvarainen eläin ei yleensä jätä energianlähdettä käyttämättä, sanoo Kojola.
Sudet retuuttivat raatoa, mutta luikkivat karkuun kun poika meni sinne aamuyöstä. Se oli karmean näköistä jälkeä. Matti Viitala
Vuonna 2015 maa- ja metsätalousministeriön julkaisemassa susikannan hoitosuunnitelmassa todetaan, että tiukalla suojelulla ei ole saavutettu toivottuja tavoitteita. Kritiikki suden aiheuttamia ongelmia ja suden läsnäoloa kohtaan on maaseudulla säilynyt ennallaan tai jopa lisääntynyt.
Suunnitelmassa tämän katsotaan olevan seurausta ennen kaikkea siitä, että maa- ja metsätalousministeriön johtama riistahallinto ei ole pystynyt vastaamaan susireviirillä asuvien ihmisten huoliin. Turhautuminen on vahvistanut ajattelutapaa, jonka mukaan susien laiton tappaminen on joissakin olosuhteissa hyväksyttävää.
Suomen susikannan hoito ei kannanhoitosuunnitelman mukaan onnistu, jos reviireillä asuvien ja toimivien ihmisten tarpeita ei oteta huomioon. Asiaa käsitellään muun muassa susiasioihin perehtyneen toimittajan ja Ylen kolumnistin Pekka Juntin kolumnissa.
Jane ei pelkää susia
Jaana Karhulla ja Jarno Karppisella on Taivalkoskella häkissä kaksi aika erikoista koiraa. Siperian husky Unto näyttää hurjalta sinisten ja vinojen hypnoottisten silmiensä takia, ja jämtlannin pystykorva Janella puolestaan on hurja luonne.
Yhdeksänvuotias Jane näyttää kuusivuotiaaseen kaveriinsa verrattuna aika pieneltä, mutta sillä on kokemusta susien kohtaamisesta.
Dramaattisin tapaus sattui, kun Karppinen lähti ilman asetta hakemaan koiraansa, joka haukkui hirveä vieraalla alueella.
Susi on oppivainen eläin, joka tottuu tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan ihmiseen ja ihmisen toimintaan. Koirille suden käsittelyssä saattaa käydä huonosti. Näky ei yleensä ole kaunis.Seppo Nykänen
Sadan metrin päässä Karppinen näki paikalla useampia nelijalkaisia. Hän arveli niitä ensin laikoiksi (koirarotu), mutta ymmärsi kohta, että kyse olikin viidestä sudesta, jotka raatelivat Janea. Karkuun lähteminen ei silti käynyt mielessäkään.
– Päätin mennä perille asti, vaikka olisivat saaneet koiran raadeltua hengettömäksi. Minulla ei ollut kuin puukko mukana. Otin Janea pannasta ja päätin, että irti en päästä. Jane olisi kyllä halunnut mennä vielä takaisin.
Kannanhoidollinen metsästys voi vähentää salametsästystä, mutta eri maissa tehdyt tutkimukset ovat keskenään hieman ristiriitaisia. Ilpo Kojola
Karppinen sai sudet karkotettua huutamalla ja soitti sen jälkeen kaverin apuun. Tämä näki paikalle tullessaan suden väijymässä Jarnon selän takana sadan metrin päässä.
– Todellisuudessa olisi tietysti voinut käydä niinkin, etten olisi itse jäänyt kertomaan tätä tarinaa.
Janen kokoon tikannut eläinlääkäri oli omistajien mukaan hyvin epävarma koiran selviämisestä, mutta antibioottikuurilla se kuitenkin parantui haavoistaan.
Seuraavana vuonna Janella oli uusi kohtaaminen ison urossuden kanssa. Koira tuli metsästä suuri susi perässään.
Kyseiselle alueelle ei ole Janeakaan sen jälkeen löysätty.
Kannanhoidollinen metsästys jäissä
Kannanhoidollisen metsästyksen ideana on antaa laillinen toimintamalli puuttua haittaa tuottaviin yksilöihin ja näin ehkäistä laittomia susien tappamisia.
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan kannanhoidollinen metsästys toimisi parhaiten, jos pyynti voitaisiin kohdistaa reviirin nuoriin yksilöihin. Ongelmien vähentämiseksi voi joskus parhaiten toimia myös ongelmia aiheuttavan lauman poistaminen.
– Jos sieltä aikuinen ammutaan, häiriöt ja ongelmat saattavat jopa lisääntyä. Kannanhoidollinen metsästys voi vähentää salametsästystä, mutta eri maissa tehdyt tutkimukset ovat keskenään hieman ristiriitaisia.
En ymmärrä, että lapset pitää viedä sisälle leikkimään susien takia. Lapset eivät voi pimeässä leikkiä lamppupiilosta niin kuin ennen vanhaan. Jarno Karppinen
Riistakeskuksen Oulun riistapäällikkö Harri Hepo-Oja vahvistaa, että kannanhoidollista metsästystä ei ole ollut pariin vuoteen. Viimeksi sellainen järjestettiin vuonna 2016.
– Suden kannanhoitosuunnitelmassa lähdetään siitä, kannanhoidollinen metsästys on mahdollista, jos lisääntyviä susipareja on enemmän kuin 25. Mitään automaattia ei ole olemassa, vaan asia vaatii aina maa- ja metsätalousministeriön asetuksen, jonka pohjalta Riistakeskus voi tehdä päätöksen metsästyksen järjestämisestä.
Ministeriön päätös perustuu Luken laskentoihin, ja päätösten toimeenpano kuuluu Riistakeskukselle.
Kahtena viime talvena susia on metsästetty vain vahinkoperusteisesti. Laillisesti poistettujen susien määrä on laskenut Kojolan mukaan kahdessa vuodessa kolmannekseen eli 25:een koko maassa.
Lapset eivät voi olla lamppupiilosilla
Susilta pelastuneen Jane-koiran isäntä Jarno Karppinen ei millään tavalla kiistä, etteikö susi kuuluisi Suomen luontoon. Rajan hän kuitenkin vetäisi pihapiireihin.
– En ymmärrä, että lapset pitää viedä sisälle leikkimään susien takia. Lapset eivät voi pimeässä leikkiä lamppupiilosta niin kuin ennen vanhaan.
Karppinen uskoo susien tottuvan ihmisen hajuun tunkioilla ja kuvauspaikoilla. Myös Kojola vahvistaa, että susi tottuu ihmiseen. Jos jätteitä tai muuta ruokaa on pihapiirissä tarjolla, se houkuttelee petoja.
– Itse olen tullut siihen tulokseen, että ikävä kyllä Suomessa leikitään tämän asian kanssa niin kauan, että joku lapsi lähtee susien matkaan, sanoo koiransa melkein menettänyt Karppinen.
Kansalaisaloite vahinkoa aiheuttavista susista
Suomen pystykorvajärjestön puheenjohtaja Pentti Isoviita ja sieviläinen Suomen harmaahirvikoirajärjestön puheenjohtaja Esa Kukkonen panivat talvella vireille kansalaisaloitteen, jonka tavoitteena on nykyistä voimakkaampi puuttuminen vahinkoa aiheuttaviin susiin.
Aloitteessa vaaditaan alueellista päätöksentekoa säätelyyn, susivahinkojen korvaamista täysimääräisesti ja häirikkösusien poistamismenettelyn yksinkertaistamista.
– Haluaisimme, että koko Suomea ulotettaisiin koskemaan susien suojelua koskevan direktiivin 16 artiklan niin sanottu viitosliite. Nyt se on voimassa vain poronhoitoalueella. Muu Suomi on tiukempaa suojelua edellyttävän nelosliitteen aluetta.
Suomessa oli kevään 2017 virallisessa laskennassa arviolta 150 - 180 sutta. Toukokuussa syntyneet pennut eivät ole mukana luvussa lumen aikaan lasketussa luvussa.Niko Mannonen / Yle
Käytännössä tämä tarkoittaisi Suomen siirtymistä samantapaiseen järjestelyyn kuin Virossa on. Juuri Viron kansalliseläimeksi valitulla sudella on riistaeläimenä jopa metsästysaika.
– Me hyväksymme sen, että sudet kuuluvat suomalaiseen luontoon, mutta ne eivät saa vaarantaa ihmisten ja kotieläinten turvallisuutta, uhanalaista metsäpeurakantaa eikä perinteiseen elämäntapaan kuuluvaa haukkuvien koirien avulla metsästämistä, Isoviita luettelee.
Nelos- ja viitosliitteen ero on suuri. Jos susi tekee vahinkoa poronhoitoalueella riistakeskus tai poliisi voi antaa nopeasti luvan haitallisesti käyttäytyvän suden poistamiseksi.
Nelosviitteen alueella se vaatii kolme pihakäyntiä ja olettamuksen neljännestä. Ennen kuin Riistakeskus voi myöntää tappoluvan, susi täytyy vielä karkottaa kahdesti viikon välein. Eikä asia ole vielä silläkään selvä.
– Lupa on julkinen ja siitä on mahdollisuus valittaa hallinto-oikeuteen, joka voi laittaa luvan täytäntöönpanokieltoon, sanoo Isoviita.
Koirien käyttö susialueella lähes mahdotonta
Nivalan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Keijo Kosken mukaan Pohjois-Pohjanmaan eteläosissa susikanta alkaa olla iso ongelma metsästäjille.
Laumoja on asettunut Kärsämäen, Haapajärven, Ylivieskan ja Nivalan alueelle ja siellä on paikkoja, jonne metsästäjät eivät enää koiriaan halua viedä. Luken tuloksia Suomen susimäärästä ei Kosken mukaan kentällä noin vain niellä.
– Niitä on tässäkin pienellä alueella niin paljon, ettei noin 200 suden määrä voi mitenkään pitää paikkaansa. Karhujakin on kymmenkertainen määrä Suomessa ja susi on sitä huomattavasti nopeampi lisääntymään, sanoo Koski.
Urossusi saattaa olla säkäkorkeudeltaan jopa yli 80 senttimetriä. Koiralla on pienet mahdollisuudet selviytyä kohtaamisesta hengissä varsinkin jos susia on useampia.AOP
Myös Suomen pystykorvajärjestön puheenjohtaja Pentti Isoviita kritisoi Luken laskentatapaa. Ne perustuvat pääasiassa dna-näytteisiin ja petoyhdyshenkilöverkon havaintoihin.
– Riistakamerakuvia, luontokuvauskohteissa tehtyjä havaintoja ja metsästäjien tekemiä havaintoja Luke ei tilastoi. Tästä on monelle metsästäjälle muodostunut epäluottamus viralliseen tilastotietoon, sanoo Isoviita.
Tutkimusprofessori Kojola kertoo jakavansa laskentoihin kohdistuvan epäluottamuksen kollegojensa kanssa eri puolilla maailmaa.
– Susi liikkuu paljon ja sillä on laaja elinpiiri. Siksi saattaa tuntua, että niitä olisi enemmänkin kuin viralliset laskennat antavat tulokseksi, sanoo Kojola.
Tutkimusmenetelmiä avaamalla Luke pyrkii kuitenkin lisäämään yleisön luottamusta tutkimukseensa. Kojolan mukaan riistakamerakuvat ja metsästäjien havainnot ovat erittäin hyvää aineistoa ja ne huomiodaan kyllä.
Isoviidan näkemyksen mukaan Suomessa on tällä hetkellä vähintäänkin noin 50 laumaa eli noin 400 sutta.
– Perinteinen koirien käyttö metsästyksessä on susien tihentymäalueilla jo lähes mahdotonta. Kansalaisten kokema turvattomuus on lisääntynyt varsinkin länsirannikolla, missä susien vierailut pihapiirissä ovat lähes päivittäisiä, sanoo Isoviita.
Susitilanne on hyvin erilainen eri maissa
Susi on oppivainen eläin ja sudet tottuvat tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan ihmiseen ja ihmisen toimintaan. Ihmisvaikutteiselle reviirille asettuva susipari aiheuttaa hänen mukaansa kuitenkin usein ongelmia. Kojola ei tyrmää kansalaisaloitteen ajatusta, mutta haluaisi käytännön päätöstilanteisiin paikallista ja valtakunnallista vuorovaikutteisuutta.
– Ruotsissa on olemassa erityinen pakkotilasäädös sutta varten. Jos susi uhkaa omaisuutta, esimerkiksi koiraa tai kotieläintä, niin sen voi lopettaa.
Virossa susi kuuluu elinympäristödirektiivin viitosliitteeseen. Susi on siellä väljemmän suojelun piirissä kuin Suomessa poronhoitolaueen ulkopuolella.
– Viitosliitteelläkin on velvollisuus huolehtia kantojen elinvoimaisuudesta, sanoo Kojola.
Erojakin Viron ja poronhoitoalueen suden suojelussa on. Virossa suden pyynti on kiintiöity ja Suomen poronhoitoalueella pyynti on vahinkoperusteista. Poronhoitoalueella lähdetään siitä ajatuksesta, että sinne ei voi syntyä laumoja kuin sattumalta.
– Lisääntyvät laumat tulevat siellä liian kalliiksi, sanoo Kojola.
Isoviidan mukaan kansalaisaloitteessa on pohjimmiltaan kyse suden suojelusta. Jos järjestelmä koetaan reiluksi ja oikeudenmukaiseksi, on helpompi saada myös salametsästys aisoihin.
Perinteinen koirien käyttö metsästyksessä on susien tihentymäalueilla jo lähes mahdotonta. Pentti Isoviita
– Jos susi käy ihmisen kimppuun, se saa aikaan sellaisen salametsästysaallon, joka tulee tuhoamaan susikannan Suomesta kokonaan. Samalla tavalla kävi 1800-luvun lapsisurmien jälkeen.
Suomessa susi on viimeksi tappanut ihmisiä 1800-luvulla, jolloin edellisen kerran susia oli nykyistä vastaavia määriä. Vuonna 1974 Espanjassa tapahtunut pienen lapsen surmaaminen on Kojolan mukaan viimeisin tiedetty tapaus Länsi-Euroopassa, jossa susi on tappanut ihmisen.
Kojolan mukaan aikaisemmin susi on tappanut siellä paljon enemmän ihmisiä, mutta määrät ovat kuitenkin Pohjois-Amerikan mantereella laskussa.
Venäjällä on uutisoitu suden tekemistä ihmistapoista 2000-luvulla useamminkin.
Ensi syksynä Luonnonvarakeskuksella on tarkoitus tuottaa ensimmäisen kerran matemaattiseen populaatiomalliin pohjautuva laskelma susien määrästä. Ilpo Kojola
Kesäkuussa julkaistaan uusi kanta-arvio
Viimeisin susien laskentatieto on vuoden 2017 keväältä. Silloin susia laskettiin olevan 150 - 180. Susia kuoli virallisten tilastojen mukaan edellisen talven aikana 54. Edellisenä syksyllä niiden määrä on siten ollut laskennallisesti vähintään 200.
Seuraava suden kanta-arvio julkistetaan 6. kesäkuuta Helsingissä. Siinä tarkastellaan tilannetta helmi-maaliskuun vaihteessa.
Keväällä laskennan jälkeen syntyneet pennut eivät luonnollisestikaan ole mukana näissä talvista kantaa arvioivassa luvussa. Jos laumojen määrä olisi suotuisaan tasoon yltävä 25, pentuja voi arvioida syntyneen tänä keväänä noin 100 kappaletta.
Kojolan mukaan susien laskenta tehdään kevättalvella siksi, että silloin saadaan laajin ja kattavin aineisto lumijälkiä ja dna-näytteitä.
– Ensi syksynä Luonnonvarakeskuksella on tarkoitus tuottaa ensimmäisen kerran matemaattiseen populaatiomalliin pohjautuva laskelma susien määrästä. Siinä kevään arvion pohjalle lisätään arvio pentujen määrästä, Ilpo Kojola kertoo.
Kun tähän asti pelkästään aikuisista susista tehtyihin virallisiin kanta-arvioihin lisätään arvio syksyllä hengissä olevasta pentumäärästä, se vie luonnollisesti Luken luvut lähemmäksi metsästäjien isompaa arviota susimäärästä.
– Matemaattisella ennusteella saadaan kokonaisempi kuva susien määrästä ennen metsästyskauden alkamista, sanoo Kojola.
Espoon kiekkoseuran miesten joukkueen nimi on Tikku-ukot. Se on kuulemma naisten keksimä, kuten idea miesten joukkueestakin, mutta intoa ukoilta ei puutu.
– Joku voisi väittää, että vaimo pakotti, mutta kyllä olen itsekin innoissani, kertoo Janne Ahoniemi, ringetteä ja jääkiekkoa pelaavien tyttärien isä, jolla on 30 vuoden jääkiekkotausta.
YLE
Myös joukkueeseen ilmoittautunut Juhani Pöntinen on pelannut aiemmin jääkiekkoa ja seissyt usein katsomossa seuraamassa tyttärensä ringettepelejä. Pöntinen odottaa, että ymmärtää oman pelaamisen kautta paremmin tyttärensä harrastusta.
– Ringetessä kiehtoo tietynlainen nopeus ja taktisuus. Se on vähän erilaista jääurheilua kuin jääkiekko ja onhan se uusi kokemus itselle, sanoo Pöntinen.
Tasoeroilla ei ole merkitystä
Espoon kiekkoseuran Tikku-ukkoihin on ilmoittautunut jo lähes 20 miestä. Pöntisen ja Ahoniemen tapaan suuri osa heistä on lajia harrastavien tyttöjen isiä, muutama valmentaa tyttöjääkiekkoilijoita.
Keski-ikäisten miesten ringettejoukkueessa tasoerot pelaajien välillä ovat valtavat.
–Joukkueessa on ihmisiä, jotka ovat harrastaneet jääkiekkoa koko ikänsä ja niitä, jotka toivottavasti pysyvät luistimilla pystyssä, mutta kaikille on joukkueessa paikka, sanoo Ahoniemi, joka itse loiventaa tasoeroja menemällä maaliin.
Suomi on ringeten suurmaa. Naiset voittivat maailmanmestaruuden viimeksi 2017.Ringetteliitto
Miesten ringettejoukkueessa pelaamista tärkeämpää on yhteisöllisyys. Hallilla tyttäriensä harrastuksessa tutuiksi tulleet isät tekevät jotain yhdessä.
Reilusti grilliruokaa ja hyvä nesteytys. Janne Ahoniemi
– Enemmän kyse on vaan hauskanpidosta isien kesken ja mikä sen parempaa kuin opetella ringetensaloja siinä samassa, kertoo Ahoniemi.
Harjoituksia joukkueen on tarkoitus pitää joka toinen viikko ja mahdollisesti järjestää näytösluonteisia pelejä naisia sekä Suomen toista miesten ringetteporukkaa vastaan.
Sen verran erikoinen harrastus ringette keski-ikäiselle miehelle on, että täytyy vielä kysyä, mitä kaverit ovat uudesta lajivalinnasta sanoneet.
– Varsinkin jääkiekkopiireissä on useaan kertaan naurahdeltu ajatukselle, mutta ei tässä iässä tarvitse kysellä muiden mielipiteitä. Kyllä he ovat ymmärtäneet, että haetaan yhteisöllisyyttä, yhdessäoloa ja uuden oppimista, sanoo monta kertaa viikossa jääkiekkoa pelaava Ahoniemi.
Pöntisen kokemukset ovat samankaltaisia.
– Kyllä asia on saanut aikaiseksi ainakin sisäänpäin kääntynyttä naurua, sanoo Pöntinen, joka ottaa muiden reaktiot huumorilla.
Juhani Pöntinen ja Janne Ahoniemi kertovat, että ringette on huomattavasti vaikeampaa kuin miltä se kentän laidalta näyttää.Ari Tuhkanen / Yle
Miesten tyttäret ovat innostuneita isiensä uudesta harrastuksesta ja kannustavat heitä omalla tavallaan.
– Kun he kuulivat, että menen maaliin, sanoivat heti, että haluavat nähdä saanko mitään kiinni, naurahtaa Ahoniemi.
Ennen kuin syksy koittaa ja ringettekausi alkaa, miehillä on edessään kesä, jonka he aikovat ottaa yhtä rennosti kuin tulevat pelitkin.
– Perinteinen suomalaisen miehen kesäharjoittelukausi: Reilusti grilliruokaa ja hyvä nesteytys, kiteyttää Ahoniemi.
– Samalla periaatteella, mutta kuitenkin vähän liikunnallistakin siihen lisäksi, toteaa Pöntinen.
Kisu Korsin liiketila Turun keskustassa on ahdas ja juhlallinen. Samalla se on merkillisen kotoisa. Rekit ovat täynnä upeita juhlaluomuksia erikokoisille ja -ikäisille naisille.
Myymälän etuosaa hallitsee kuvataiteilija Sofia Saaren maalaama isokokoinen muotokuva vaatesuunnittelijasta. Siinä Korsi on levittänyt kätensä kuninkaallisesti hallitakseen edessään olevia juhlapukuja, Samalla hän tervehtii tilaan tulevia.
Kalle Mäkelä / Yle
Takahuoneessa on myös kaksi juhlallisen näköistä sohvaa. Ikkunan ääressä olevalla sohvalla lukuisat naiset ovat vastailleet satoihin suunnittelijan esittämiin kysymyksiin.
Ennen kuin ensimmäinenkään neulanpisto on pistetty tai edes kangaspakka nostettu hyllystä, Korsi on hukuttanut asiakkaansa kysymystulvaan.
Se on kuin taikuutta. Kuin matka, johon me asiakkaan kanssa lähdemme. Kisu Korsi
– Seuraan sohvalla istuvan asiakkaan muotokieltä ja tapaa käyttää ruumistaan. Kysymyksilläni yritän saada selville, kuka siinä tänään istuu. Millaista hänen elämänsä on, ja mihin hän tarvitsee ratkaisua?
Vaatteetko vain pintakiiltoa?
Ratkaisu on vaatesuunnittelijalle tärkeä sana. Toinen sana on elämys. Vaatesuunnittelijan työtä pidetään usein hyvin pinnallisena. Työnä, joka luo vain komeaa ulkokuorta. Kisu Korsi näkee työnsä olevan kaikkea muuta kuin pinnallista.
Asiakkaat astelevat putiikkiin usein elämänsä murroskohdassa: edessä on uusi työpaikka, tärkeääkin tärkeämpi konsertti tai häät. Takana voi olla myös avioero.
Kisu Korsi: "Sarjis".Jenni Virta
Kolmasosan työajastaan Korsi kokee olevansa terapeutti tai psykologi. Takahuoneen verhot suljetaan, asiakas riisuutuu alusvaatteisilleen ja suunnittelija viettää tuntikausia kirjaimellisesti asiakkaan iholla.
Tunnelma on intiimi ja vapautunut.
– Tiedän pukujeni kantajista paljon enemmän kuin kukaan voi aavistaakaan. Se on kuin taikuutta. Kuin matka, johon me asiakkaan kanssa lähdemme.
Vaatesuunnittelija on asiakkuuksissaan ehdoton. Jos asiakas kävelee liikkeeseen mekon kuva kädessään, suunnittelija kehottaa ystävällisesti tämän kääntyvän ompelijan puoleen. Hän voi kyllä katsoa asiakkaan tuomia kuvia, mutta visio puvusta syntyy suunnittelijan pään sisällä.
Kalle Mäkelä / Yle
Suunnittelija ei tee puvuistaan piirroksia tai ainakaan näytä piirroksiaan asiakkaille, koska ei halua kummankaan juuttuvan orastavaan ajatukseen. Usein puku herää henkiin vasta ensimmäisessä tai toisessa sovituksessa. Ja kun puku herää henkiin, sen voi myös kuulla.
– Olen sen verran hullu, että uskon pukujen osaavan puhua. Niillä on ääni. Kun tuijotat pukua asiakkaan päällä sovituksessa, sieltä se ratkaisu tulee.
Pukuja jo pikkutyttönä
Kisu Korsi on opiskellut vaatetusalan johtamista ja kehittämistä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Takana on myös kulttuurihistorian opintoja Turun yliopistossa.
Tutkintoa hän ei ole saanut valmiiksi kummassakaan koulussa, sillä yrittäjyys on vienyt mennessään. Suunnittelijaa papereiden puute harmittaa, vaikka hän samaan hengenvetoon toteaakin, ettei hän tutkintoja mihinkään tarvitse.
Naisen ei tarvitse olla semi-mies ollakseen uskottava ja pätevä. Kisu Korsi
Vaikea uskoa, mutta Kisu Korsi sanoo olleensa alalla 25 vuotta. Oma yrityskin on ollut pystyssä jo 15 vuoden ajan. Ensimmäiset myyntiin päätyneet pukunsa hän ompeli yhdeksänvuotiaana. Tarkkaan väkerrettyjä Barbie-mekkoja hän kaupitteli samanikäisille ystävilleen.
Suunnittelijaa kiehtovat 1700-luvun eurooppalaiset hovit. Eurooppalaisia kuninkaallisia hän pääsee pian taas seuraamaan Ascotin laukkakilpailuissa lähellä Windsorin linnaa.
Muutamia vuosia sitten Korsi teki tilauspuvun suomalaissyntyiselle naiselle, joka on asunut Englannissa yli 50 vuotta. Pian hän sai kutsun laukkakilpailun kuninkaalliseen aitioon.
– Ascotin laukkakilpailussa näkee todellisen brittiläisen miniyhteiskunnan. Vaikka hierarkia onkin tiukka, ei se silti ole mikään pönötyspaikka. Kuninkaallisessa aitiossakin ollaan rennosti.
Kalle Mäkelä / Yle
Kisu Korsi suunnittelee hyvin omannäköisiään pukuja eikä juurikaan seuraa muiden tekemisiä.
– Eihän kukaan missään tynnyrissä voi elää, mutta en ikinä osta mitään muotilehtiä. Koskaan en lue myöskään muotiblogeja netistä. En seuraa ketään suunnittelijaa, en kotimaista enkä ulkomaista.
Vaikka ei seuraa muita, se ei ole ylimielisyyttä tai ylenkatsomista. Uuden luoja pelkää antaa alitajunnalleen vallan.
– Jos seuraisin kovasti muiden tekemisiä, voisi oma tekemiseni hämärtyä. Kauhukuvana on tilanne, jossa luulisin jotain muilta kopioitua omaksi ideakseni.
Joskus valtaa kaukokaipuu
Kisu Korsi asuu vuokra-asunnossa, kivenheiton päässä myymälästään Turun keskustassa. Omistamisen karttaminen on tietoinen valinta. Lähes koko ikänsä suunnittelija on kokenut syntyneensä väärään maahan.
Vasta viime vuosina ajatus juurtumisesta Turkuun on alkanut tuntua vähemmän vastenmieliseltä.
Jos seuraisin kovasti muiden tekemisiä, voisi oma tekemiseni hämärtyä. Kisu Korsi
– Kaikki eivät voi elää jossain Italiassa. Ehkä joskus on parempi olla iso kala pienessä lammikossa kuin pieni kala valtameressä. Täällä on itse asiassa aika jees, kunhan voin aina välillä käydä jossain muualla, kuten Lontoossa.
Sisämaahan vaatesuunnittelija ei voi kuvitella muuttavansa. Turussa on läsnä meri, joka edustaa hänelle vapautta. Ajatusta siitä, että pitkän työpäivän jälkeen voisi vain nousta laivaan ja matkustaa Argentiinaan.
Kisu Korsi: "True Blue". Kuvattu Turun Ruissalossa 2007.Pasi Leino
Useimmiten uupunut suunnittelija kuitenkin astelee mieluiten kotiinsa, kulman taakse. Ajatus vapaudesta ja matkustamisesta kuitenkin elää.
Nainen on nainen ja mies on mies
Muutama vuosi sitten putiikkiin asteli nainen. Hän oli rajussa kasvussa olevan yrityksen toimitusjohtaja. Nainen pelkäsi, ettei hänen oma ulkoinen olemuksensa ollut sitä, mitä hänen piti edustaa.
Kisu Korsi kutsui naista neroksi ja loi hänelle vaatekaapillisen pukuja edustustilaisuuksiin ja liikeneuvotteluihin.
– Mies on mies ja nainen on nainen. Naisen ei tarvitse olla semi-mies ollakseen uskottava ja pätevä. Syystäkin me naiset haluamme tasa-arvoa, mutta mielestäni se ei tarkoita, että olisimme samanlaisia. Voimme iloita erityisyydestä, mutta se ei tarkoita, että se olisi vähemmän.
Kalle Mäkelä / Yle
Naisellisuutta korostavien vaatteiden suunnittelija seuraa tarkasti tasa-arvosta ja seksuaalisesta häirinnästä käytyä keskustelua. Hän pitää äärimmäisen tärkeänä, että asiat tulevat julki ja niistä puhutaan nyt, eikä vasta vuosien tai vuosikymmenten kuluttua.
– Jos aikuiset ihmiset ajattelevat asioita järjellä, suurin osa ihmisistä kyllä tietää, mitkä ovat terveen käytöksen rajat. Toisen ihmisen reaktion perusteella voi aika hyvin aistia, oliko kokemus toisen mielestä miellyttävä vai epämukava.
Pukeutuminen ei ole niin vakavaa, vaan se on ihanaa. Kisu Korsi
Kisu Korsi rakastaa naisellisia kurveja ja kokee olevansa silmänkääntäjä. Hän korostaa naisvartaloiden hyviä puolia ja peittelee puolia, jotka eivät ole niin mairittelevia.
Työ on kaksijakoista: muotinäytöksissä pukuja kantavat hoikat ja standardimittaiset mallit, mutta asiakkaaksi astelee kaikenkokoisia naisia. Vaatesuunnittelija haluaisi tuoda runsasmuotoisempia malleja myös muotinäytöksiin.
– Jos tekee oikealle ihmiselle puvun, joka näyttää killerihyvältä, on se todella iso meriitti myös suunnittelijalle. Olen aika hyvä siinä, kun en itsekään ole mikään kuivan kesän orava, naurahtaa Korsi.
Kalle Mäkelä / Yle
Puvut tulevat suunnittelijan uniin. Toisinaan hän herää keskellä yötä ja tajuaa saaneensa ratkaisun joskus pitkäänkin piinanneeseen suunnitteluongelmaan. Unet voivat olla myös hyvin teknisiä: sellaisia, joissa puvun valmistumista käydään läpi vaihe vaiheelta. Piirtämään tai kirjoittamaan ei Korsi kuitenkaan pimeinä yön tunteina ryhdy.
– Pidän tahallani paria, kolmea keskeneräistä pukua esillä nukkien päällä liikkeessäni. Aina kun menen ohi, ajattelen niitä. Joskus ratkaisu vain tulee päähäni kuin taivaan lahjana jostain.
Saako vaatteilla koreilla?
Vaatesuunnittelija karsastaa suomalaisten päihin istutettuja totuuksia elämästä. Luterilaiseen maailmaan kuuluvat usein ajatukset siitä, että elämän pitäisi olla mahdollisimman hankalaa ja vaatteilla koreilevat vain rumat.
Kalle Mäkelä / Yle
Kisu Korsi toivoo lisää rentoutta ja leikkimielisyyttä.
– Pukeutuminen ei ole niin vakavaa, vaan se on ihanaa. Jos luoja olisi halunnut, että näytämme karmeilta, eivät naiset olisi niin kauniita.
Tapio Luoma on asetettu arkkipiispan tehtävään Turussa pidetyssä messussa.
Virkaanasettamisen toimitti virkaiältään vanhin piispa, Samuel Salmi Oulusta. Virkaanasettamisen avustajina olivat piispat Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin sekä Viron evankelis-luterilaisesta kirkosta ja Irlannin anglikaanisen kirkon arkkipiispa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti osaa tilaisuuteen.
Teologian tohtori Tapio Luoma on syntynyt vuonna 1962. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1987, ja Espoon hiippakunnan piispa hänestä tuli talvella 2012.
Luoman edeltäjänä arkkipiispana ollut Kari Mäkinen jäi eläkkeelle 1. kesäkuuta.
Tomi Tiihonen katsoo aamuun heräävällä Mikkelin torilla Mannerheimin näköispatsasta. Kun muut ohikulkijat eivät edes nosta katsettaan patsaan kasvoihin, Tiihonen muistaa elävän Marskin ilmeet ja eleet yhtä elävästi kuin intiaaniheimon ystävällisyyden.
Syy siihen, miksi 82-vuotias Tiihonen on juuri tässä, on aivan eri kuin mitä aluksi voisi luulla. Matkailuautonsa vieressä rollaattoriin nojaava Tiihonen on nimittäin selvästi tullut tutuksi torin asiakkaille ja ohikulkijat huikkaavat tuttavallisesti. Hän näyttää kuuluvan juuri tähän hetkeen.
Uurteet Tiihosen kasvoilla eivät kuitenkaan ole syntyneet paahteisella kauppapaikalla, vaan merituulien tuiverruksesta nuoren seikkailijan iholla sekä ihmisten murheiden kuuntelemisesta. Torimyyjänä hän on ollut nyt vasta viitisen vuotta.
Elämäntyönsä mies on tehnyt Helsingissä tarjoten hypnoosia ja henkistä valmennusta, koska alkuperäinen haave merikapteenin ammatista kariutui. Maailman merten sijaan Tiihonen opetteli navigoimaan ihmismielen sokkeloissa - ja vaikuttamaan ihmiseen.
Pitkänhuiskealla miehellä on lempeät, mutta tarkkaavaiset silmät, jotka herättävät luottamuksen. Jos mies kirjoittaisi kirjan, hänellä riittäisi todisteltavaa värikkäitä yksityiskohtia vilisevissä jutuissaan.
– En minä näitä kaikille kerro, kun eivät usko kuitenkaan. Ajattelevat, että tässä minä olen aina torilla ollut, Tiihonen nauraa.
Kun hän kertoo elämäntarinaansa, puheen rytmi kiihtyy pikku hiljaa, sitten se välillä aaltoilee. Hän on puhuja, joka tunnustelee kuuntelijansa reaktiota. Ehkä mies on tottunut epäuskon värähtämiseen toisen kasvoilla, pelkoonkin.
Puheissa vilisevät 1960- ja 1970-lukujen kuuluisuudet, kuten Kekkonen ja Koivisto. Merimiesslangin koukeroita hän selittää kärsivällisesti.
Tiihonen on tänään torilla, koska eläkeläiselle tuli tarve tavata ihmisiä. Hän tiesi, että elämä tuntuisi tyhjältä, jos kukaan ei kolkuttaisi ovelle.
Toisaalta torille meno oli paluuta juurille, lähelle paikkaa, jossa hän Suomeen palanneena sotalapsena kauppasi pajukoreja.
Marski ja intiaanipäällikkö toivat itseluottamusta
Lapsuuden käänteen tekeviä hetkiä Tomi Tiihoselle oli kohtaaminen Mikkelissä Hyytiäisen parturissa. Poika oli juuri Ruotsista Suomeen palannut sotalapsi. Parturi vinkkasi Marskille, että vieressä istuva poika ei puhu suomea.
– Marski puhutteli minua ruotsiksi. Se osui johonkin kohtaan sisimmässä. Siihen aikaan ei ymmärretty, miten tärkeä sotalapsille olisi ollut saada puhua tuttua kieltä.
Parturikohtaamisen jälkeen Marski kyseli toisinaan pojan kuulumisia. Pysäytti hevosensa varta vasten.
Siksi Tiihonen parkkeeraa myyntikojun virkaa toimittavan matkailuautonsa Mikkelin torille aina niin, että näkee Päämajakaupungin historiaa henkivän patsaan.
Toinen Tiihoseen yhtä vahvasti vaikuttanut mies oli eräs intiaanipäällikkö Argentiinan viidakoissa, jonka nuori mies kohtasi ollessaan merillä. Päällikkö sytytti karjalaisevakon pojassa halun auttaa ihmisiä rentoutumaan ja löytämään omat voimavaransa.
Kodin seiniä koristavat muistot meriltä ja Karjalasta.Susanna Pekkarinen / Yle
Äiti löysi poikansa poliisimiehen hartioilta
Varhaisin lapsuusmuisto on kauempaa kuin Mikkelin torilta kivenheiton päässä sijainneesta Hyytiäisen parturista, nimittäin Kivennavalta vuodelta 1939. Miehet kaivoivat pihapiirissä juoksuhautaa, jonka merkitystä 3-vuotiaalle ei raaskittu selittää.
Sitten tuli nopea lähtö Viipuriin hevosrattaiden kyydissä. Äiti tuli sinne eri kyydillä palveluspaikastaan. Poika karkasi asemalla saattajiltaan, kun aikuiset eivät kertoneet, että äiti on tulossa.
– Asemalla liki kaksimetrinen poliisi nosti hartioilleen. Äiti löysi minut sitten siitä, sillä hän oli merkinnyt paitani sydämen kuvalla, Tiihonen kuvailee ja taputtaa varovaisesti toista rintaansa.
Mies on edelleen ylpeä äitinsä neuvokkuudesta.
Äiti on kuitenkin sana, jonka Tiihonen lausuu hieman eri äänenpainolla kuin muut. Äiti löysi hänet kyllä asemalta, mutta lähetti hänet sitten sotalapseksi satojen kilometrien päähän.
Sillä välin kun Tomi-poika eli Ruotsin-perheessä, äiti löysi uuden miehen. Tiihonen sai Ruotsiin kirjeen, jossa äiti ja isäpuoli lupasivat, että Tomi saa jäädä. Kirjeen viestiä oli vaikea ymmärtää, sillä vaikka Ruotsin-äiti oli hyvä ihminen, omaa äitiä ei korvaisi kukaan.
– Olin ikävöivä lapsi. Sanoin Ruotsin-perheelleni, että karkaan joka tapauksessa. Niin he lähettivät minut Suomeen. Sitten alkoi uusi elämä täällä.
Toisaalta pojasta kasvoi Mikkelin suurperheessä noheva kauppamies, joka torilta palatessaan möi isäpuolensa rakentamia pajukoreja ovelta ovelle. Kaikki oli myytävä, ennen kuin sai mennä kotiin. Toisaalta lähtö maailmalle tuli vastaan 14-vuotiaana, kun isäpuoli katsoi, että sänkyjä ei enää ole riittävästi kaikille perheen lapsille.
Omaan isäänsä Tiihonen on kertomuksensa mukaan törmännyt vain kerran sattumalta Helsingin Maunulassa. Mies esitteli humalapäissään kuvaa lapsestaan.
Tiihonen ei kertonut, että kuvassa oli hän.
Ensimmäisenä yönä laivassa opittiin fööri ja ahteri
Teini-ikäinen Tiihonen lähti bussilla Helsinkiin etsimään töitä.
– Minulla oli taskussa viisi markkaa. Menin merimiesvälitykseen. Laivalla sain heti ruokaa. Yöllä kippari selitti mikä on fööri, ahteri, ja styyrpuuri. Se riitti alkuun.
Meri ja muut merimiehet opettivat lopun tarpeellisen. Nuorukaiseen luotettiin jopa niin, että hänet vaadittiin ruoriin aina hankalan paikan tullen. Vuodet Etelä-Amerikan reitillä karaisivat ja tekivät Tiihosesta pärjääjän. Haave merikapteenin ammatista vei eteenpäin.
Uruguayn pääkaupungissa Montevideossa kävi ensi kertaa niin, että mies jäi ahteriin, siis satamaan, kun laiva jo lähti aamulla. Laiva ei odota. Merimies osasi kääntää tilanteen itselleen parhain päin.
Hetkeen tarttuminen vei viidakkoseikkailuun, jollaista nykyiset reppureissaajat voivat haikailla.
– Baarissa juttelin tarjoilijattaren kanssa. Hän oli menossa intiaaniheimonsa kesäkylään. Kohta matkasimme moottoriveneellä jokea pitkin. Perillä selvisi, että hän oli päällikön tytär. Leirissä kofeiinipitoinen mate-tee kiersi ringissä.
Kesä viidakossa ja merimieskirkon työmaalla
Päällikkö innostui suomalaisesta nuorukaisesta ja halusi opettaa hänet rentoutumaan omalla tekniikallaan.
– Hän levitti viltin ja kehotti katselemaan kumpupilviä. Hän sanoi, että relax, rentoudu. Kun heräsin, olin ikionnellinen. Se ei ollut känni, vaan hyvä olotila, muistelee Tiihonen.
Puhe rientää jo seuraavaan seikkailuun.
Leiriin kantautui tieto, että tuttu suomalaislaiva oli tulossa muutaman kuukauden kuluttua Buenos Airesiin. Tiihonen päätti lähteä sinne. Matkaa taitettiin maitse hevosella ja päädyttiin suomalaiskylään.
Suomalaiset merimiehet, aikansa maailmankansalaiset, olivat siihen aikaan tuttu näky Etelä-Amerikassa, mutta myös ihanne-elämästä haaveilevat perheet hakeutuivat viidakoihin.
Suomalaiskylästä neuvottiin loppumatka Buenos Airesiin. Laivaa odotellessa Tiihonen päätyi merimieskirkon rakentamistalkoisiin.
– Muistan sen paikan osoitteen edelleen, ja pastori Pohjanpirkan. Hän teki ison työn kirkon eteen, vaikka oli yksikätinen, Tiihonen sanoo.
Oiva Pohjanpirkasta ja eteläisimmästä suomalaisesta merimieskirkosta on sittemmin kirjoitettu kirjakin.
Tomi Tiihonen osti Rio de Janeirosta Jeesus-taulun, joka on koristeltu perhosensiivillä.Susanna Pekkarinen
Pikku hiljaa meriä kiertäessä nuoren miehen mielessä hengellisyys ja päällikön opettama rentoutumisharjoitus yhdistyivät toisiinsa. Häneen suhtauduttiin laivoilla usein jo kuin hengenmieheen, jolle voi uskoutua.
Päällimmäisenä oli edelleen haave ryhtyä perämieheksi tai merikapteeniksi. Merikouluun voisi pyrkiä, kun Tiihonen olisi ollut merillä seitsemän vuotta.
Varusmiespalvelus nykyisen Hangon Lappohjaan ankkuroidulla Suomen Joutsenella oli luonnollinen jatkumo kohti unelmien täyttymistä.
– Aamuisin kiivettiin mastoon toista puolta ja laskeuduttiin toista alas. Olinhan ollut purjelaivassa muutaman viikon, mutta en oikein pitänyt purjeiden vetämisestä.
Joutsenesta ja torpedoveneellä ajamisesta Tiihonen puhuu kepeästi. Haave perämiehen tutkinnosta tyssäsi lopulta siihen, että Tiihosen toisessa silmässä oli huonompi näkö. Pettymys sai sisuuntumaan.
– Silloin päätin, että hankin ammatin, jossa kukaan ei neuvo.
Tiihosesta tuli maissa vakuutustarkastaja ja hypnoosia hyödyntävä henkinen valmentaja. Hypnoterapeuttina tai hypnologina, kuten hän itse itseään nimittää, hän piti vastaanottoa 36 vuotta.
Omaa espanjaa ja nyrkkeilykultaa
Merimiehen elämään kuului myös voimien koettaminen ja niiden osoittaminen. Tiihonen on ehtinyt harrastaa nyrkkeilyä ja voimanostoa. Hänestä tuli Mikkelin Nyrkkeilijöiden ensimmäinen nuorten Suomen mestari vuonna 1955 raskaassa keskisarjassa eli 81 kilon sarjassa.
Urheilutaustasta oli apua, kun mies toimi muun muassa lentopallossa henkisenä valmentajana. Kiinnostus siihen, mihin ihmisestä on, kun hän on rentoutunut ja auki onnistumiselle, on pysynyt Tiihosen mielessä jatkuvasti.
Kauppamiestä Tiihosessa oli heti maihin jäätyään jo sen verran, että hän kokeili vakuutusyhtiön piiritarkastajan työtä. Vakuutusten myyntiin kuuluneet kosteat kestitykset saivat kuitenkin miehen luopumaan alasta.
Tuosta työstä mukaan tarttui kuitenkin aarre, joka kultaa muistot ja tekee ne vieläkin eläväksi. Eräällä työkeikalla nimittäin elämään tuli Eila, jonka kanssa yhteistä eloa on takana jo 35 vuotta.
– Hän oli jäänyt leskeksi, ja soitti, tulisinko siirtämään vakuutukset hänelle, kun mies oli kuollut. Meitä yhdisti, että Eila opetti kieliä ja oli kiinnostunut suggestopediasta.
Susanna Pekkarinen / Yle
Suggestopedia on bulgarialaisen psykiatrin Georgi Lozanovin kehittämä menetelmä, jossa oppijan luovuus ja aistit valjastetaan esimerkiksi vieraan kielen sanojen opetteluun.
– Eila oli ensimmäinen nainen, joka ymmärsi minua, eikä pitänyt noitana. Minä sitten puhuin välillä Eilalle espanjaa, nauraa Tiihonen.
Vieressä Eila-vaimo kohottelee kulmiaan ja purskahtaa myös iloiseen nauruun.
– Juu, sellaista omaa espanjaa, Eila Tiihonen kiusoittelee lempeästi.
Merimiehelle oli ollut tärkeämpää tulla ymmärretyksi kuin hallita kieli yksityiskohtaisesti. Se ei jäänyt kieltenopettajalta huomaamatta.
Eila Tiihosen katse ja puhe kodin keittiön pöydän ääressä paljastavat, että niin muistoissa kuin nykyisessä arjessa on lämmintä sanailua ja kannattelevia ilonpilkahduksia. Torille kaupantekoon lähdetään yleensä yhdessä ja sohvalle istutaan vierekkäin niin, että iho koskettaa toista.
Lähimmäinen ei kelvannut titteliksi
Hypnoosi ja rentoutumisharjoitukset olivat Suomessa Tomi Tiihosen toimintaansa aloittaessa vielä uusi asia. Toimen harjoittamiseen ei ollut virallista koulutusta tai nimikettä, minkä takia verotoimistossa vierailu uuden ammatin aloittamiseksi oli seikkailu.
– Tarjosin titteliksi lähimmäistä ja selitin, mitä teen. Laitetaan hypnologi, sanoi virkailija, Tiihonen muistelee.
Myös Valviran edeltäjän eli lääkintöhallituksen kanssa oli kädenvääntöä.
– Lääkintöhallitukseen oli kantautunut tieto kansanparantajasta, jolle oli kadulle asti jono, kehaisee Tiihonen.
Hän sanoo olleensa lääkintöhallituksessa kuultavana kahtena päivänä peräkkäin.
– Kuulustelivat, että mitä teen. Kerroin, että keskustelen ja autan rentoutumaan. Hypnoosihan on mielikuvien ohjaamista haluttuun suuntaan. Sitähän me teemme arjessa muutenkin joka päivä, Tiihonen selventää.
– Aina parinkymmenen vuoden välein ilmestyy professori, joka tyrmää hypnoosin. Olen itse ollut esittelemässä hypnoosia radiossa ja televisiossa, sanoo Tiihonen.
Susanna Pekkarinen / Yle
Hypnoosin lisäksi Tiihonen on ollut kiinnostunut muistakin 1970-1980-luvun suuntauksista. Tiihonen kertoo tunteneensa aikansa tunnetuimman selvänäkijän Aino Kassisen. Kassisen kerrotaan olleen paitsi Risto Rytin myös Urho Kekkosen läheinen ystävä ja neuvonantaja.
– Näin hänet Kassisen vastaanotolla ja juttelin hänen kanssaan, sanoo Tiihonen
Kun Tiihonen puhuu Kekkosesta, hänen äänensävynsä muuttuu yhtä kunnioittavaksi kuin Mannerheimia kuvaillessaan. Kekkosen seuraaja Mauno Koivisto nostattaa hauskankin muiston. Kun Tiihonen muistelee Manua, hän kohottelee kulmakarvojaan eri tavalla kuin Kekkosesta kertoessaan, aivan kuin jäljittelisi Koiviston ilmehdintää.
– Istuin lentopallo-ottelussa, ja Manu istui viereeni, koska tunsimme Turun satamasta. Manu oli siellä ollut kymppinä ja vaihdoimme kuulumisia. Henkivartija tuli siihen ja käski mennä pois, mutta Manu sanoi, että älä Tomia aja pois, Tomi on istunut tässä jo ennen minua.
Uusien kokemusten jano ja asioiden opettelu on jatkunut myös myöhemmällä iällä. Torimyyjäksi alkanut Tiihonen virkisti pari vuotta sitten myös lauluharrastuksensa ja on videoinut musiikkia ja rentoutumisharjoituksenkin Youtubeen. Haaveena on, että videoita syntyy vielä lisää ja netti avartaa maailmaa samalla tavalla kuin valtameret aikanaan.
Alkava viikko muuttaa säätilan koko Suomessa selvästi kylmemmäksi ja tuulisemmaksi kuin on viime aikoina totuttu.
Muutos johtuu luoteesta tulevasta matalapaineesta. Se ylittää Suomen ja pysähtyy maamme itäpuolelle. Sen myötä pohjoisesta pääsee kiertymään viileää ilmaa koko maahan.
– Kyllä se hellejakso nyt on ohi, toteaa Ylen meteorologi Matti Huutonen ennusteita tutkiessaan.
Ennusteen mukaan Etelä-Suomessa ylletään vielä maanantaina 15–20 lämpöasteeseen, mutta sen jälkeen 15 asteen rajaa ei ylitetä moneen päivään.
Samaan aikaan pohjoisessa päivälämpötilat laskevat jopa viiden asteen alapuolelle. Öisin voi olla hallaa.
– Riippuu tuulista, kuinka alas lämpötila laskee.
Kovaa, puuskissa liki myrskyistä tuulta
Meteorologin mukaan lisätehoa sään muutokselle tuo kova tuuli. Tuulten voimistuminen alkaa jo ensi yönä ja jatkuu sellaisena aina keskiviikkoon saakka.
Yle
– Tuuli yltyy kovaksi, yli 15 metriin sekunnissa, Huutonen huomauttaa.
Perämereltä Keski-Suomeen ja Pohjois-Savoon yltävällä alueella voidaan puhua jopa myrskypuuskista. Tuulen nopeus yltää paikoin 20 metriin sekunnissa tai jopa sen yli maanantaiaamun ja aamupäivän aikana.
Huutosta huolettaa kovasta tuulesta ja kuivuudesta johtuva tulipalojen riski.
– On niin kuivaa. Jos tuolla nyt syttyy jotain, niin se leviää tuulella todella nopeasti.
Edes sateita ei ole luvassa helpottamaan tilannetta. Ennusteen mukaan Vaasasta Jyväskylän seudulle ja sieltä Lappeenrantaan rajoittuvan alueen lounaispuolella ei viikon aikana sada käytännössä yhtään.
Lähes yhtä vähän sadetta ennustetaan koko Länsirannikolle ja Länsi-Lappiin.
Runsaimmin koko jakson aikana sataa Lapin itäosissa ja Itä-Suomessa. Ensimmäiset sateet alueelle saadaan jo ensi yönä.
Venepoliisina 20 vuotta toiminut vanhempi konstaapeli Richard Vaenerberg Helsingin poliisilaitokselta sanoo, että vesialueilla liikkuvan poliisin tehtävät ovat pitkälti riippuvaisia säästä.
– Viime vuonna tuntui, ettei ollut juurikaan tekemistä ja tänä vuonna tuntuu, että keikka on koko ajan päällä, Vaenerberg sanoo.
– Hieno kevätsää tuli yllättäen ja konevikaisten avustustehtäviä on ollut aika paljon. Konevikaisten osalta tulee usein mieleen, että on ollut liian kiire saada vene vesille?
Vaenerbergin mukaan myös ruorijuoppoja ja ylinopeuksia on ollut jonkun verran.
Vaenerberg kehottaa veneilijöitä pitämään huolta siitä, että sekä alus että miehistö ovat hyvässä kunnossa.
– Vaikuttaa siltä, että aina ei olla välitetty selvittää veneellä liikkumisen perusasioita ja siksikin monesti poliisi joutuu avustamaan.
