Verohallinto varoittaa, että liikkeellä on jälleen veronpalautuksiin liittyvä huijausviesti. Viimeksi vastaavanlaisia huijausviestejä oli liikkeellä syyskuussa.

Verottaja neuvoo, että viestiä ei pidä avata, vaan se pitää tuhota välittömästi.

Valheellisen veronpalautusilmoituksen sisältävillä huijausviesteillä kalastellaan yleensä luottokortti- ja tilinumerotietoja. Huijausviestin voi usein tunnistaa muun muassa huonosta kielestä ja ulkoasusta.

Verohallinto muistuttaa Twitterissä, että he eivät koskaan pyydä asiakkaiden luottokorttitietoja tai pankkitunnuksia. He eivät myöskään lähetä verotuspäätöstä sähköpostilla.

Maakotkan pesintä sujui huonosti tänä vuonna, kertoo Metsähallitus. Metsähallituksen mukaan pesintätulos oli erittäin heikko, koska talvella ja keväällä kotkille ei ollut riittävästi ravintoa.

Asuttuja reviirejä löytyi 368 ja onnistuneita pesintöjä oli 92. Näissä oli 108 rengastusikäistä kotkanpoikasta.

Suurin osa maakotkista on Pohjois-Suomessa, sillä noin 90 prosenttia tunnetuista reviireistä on poronhoitoalueella ja 80 prosenttia Lapissa.

Merikotkat levittäytyvät uusille alueille

Metsähallituksen mukaan pesiviä maakotkia on 330-464 paria. Vuoden aikana löytyi viisi uutta maakotkareviiriä.

Pohjois-Suomen merikotkien pesintätulos oli keskinkertainen. Asuttuja reviirejä oli 97, joissa onnistuneita pesintöjä 53. Rengastusikäisiä poikasia löytyi 72. Pohjois-Suomessa pesiviä merikotkia on 112–125 paria. Vuoden aikana löytyi neljä uutta merikotkareviiriä.

Metsähallituksesta kerrotaan, että merikotkat levittäytyvät uusille alueille pohjoisessa Suomessa ja uusia reviirejä voi löytyä mistä päin tahansa - ei vain isojen vesistöjen läheisyydestä.

Tunturihaukkojen pesintä meni myös kehnosti. Tarkastuksissa löytyi 13 asuttua reviiriä ja neljä onnistunutta pesintää, joissa oli seitsemän poikasta. Myöhemmin syksyllä tuli tietoon havainto yhdestä lentopoikasesta, joten ilmeisesti jossain tuntemattomassa paikassa on ollut poikaspesä. Vähäinen riekkojen määrä on tärkein syy tunturihaukkojen heikkoon pesintään. Pesiviä tunturihaukkoja on 16–27 paria.

Muuttohaukan pesintätulos puolestaan oli hyvä. Rengastusikäisiä poikasia todettiin 325. Metsähallituksen mukaan pesintä onnistui kuivan ja lämpimän alkukesän ansiosta. Asuttuja reviirejä oli 179, ja niistä 132:lla pesintä onnistui. Rengastusikäisiä poikasia oli 325. Muuttohaukan levinneisyysaluetta on Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa, lisäksi yksittäisiä reviirejä on myös Kainuussa, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Pesiviä muuttohaukkoja on 275–323 paria. Vuoden aikana löytyi 15 uutta muuttohaukkareviiriä.

Helikopterilla pesien tarkastukseen

Metsähallituksen vetämiin pesätarkastuksiin osallistui 32 vapaaehtoista rengastajaa, ja muita lintuihin liittyviä tietoja saatiin lisäksi noin 30 lintuharrastajalta tai muilta luonnossa liikkujilta.

Metsähallitus tarkasti yhä suuremman osan pesistä helikopterista. Helikopterilla tarkastettiin yli 700 maakotkan, merikotkan, tunturihaukan ja muuttohaukan pesää Keski- ja Pohjois-Lapissa. Kotkien pesintätulosta käytetään porotalouden reviiriperustaisen petolintukorvausten määrittämiseen.

Aina ei kannattaisi riemastua vaikka riemastuttaisi. Nyt on voinut käydä niin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin metsänhoitolausumille ilkkumisessa, sanoo suomalainen metsätalousasiantuntija.

Kalifornian metsäpaloalueilla vieraillut Trump kehui viikonloppuna Suomea ja Suomen metsänhoitoa viitaten keskusteluunsa presidentti Sauli Niinistön kanssa. Trump sanoi, että Suomessa putsataan metsiä, jolloin palot eivät pääse helposti raivoaamaan suuriksi. Hän käytti sanoja "raking" ja "cleaning".

Trump vaikutti puhuvan haravoinnista (raking). Tästä ihmiset niin Yhdysvalloissa kuin Suomessakin innostuivat, ja sosiaalinen media purskahti täyteen meemejä, joissa muun muassa kevyttä puutarhaharavaa tyrkytettiin metsänhoitoon. Presidentti Niinistö totesi, ettei ollut puhunut Trumpin kanssa haravoinnista – metsänhoidosta kylläkin.

Mutta, mutta. Voi ollakin, että Trump tarkoitti hieman järeämpää värkkiä: puskutraktorin keulaan kiinnitettävää "haravaa". Niistä on viljalti näyttäviä kuvia vaikkapa Googlen kuvahaussa tässä osoitteessa.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Antti Asikainen on erikoistunut puunkorjuun ja metsänhoidon teknologiaan ja hänen mielestään Trump puhui asiaa.

– Suomen kielellä: hakkuutähteitä korjataan hakkuualueilta talteen tienvarteen ja siinä käytetään puskutraktoreita, joissa edessä on "brush rake", eräänlainen pystysuora ritilä. Sillä työnnetään sitten hakkuutähteet kasoihin. Ne voidaan sitten talvisin polttaa.

– Sillä saavutetaan se, että metsää on helpompi uudistaa, mutta ennen kaikkea sillä vähennetään metsäpalon riskiä ja jos sellainen sattuu, niin sen intensiteettiä, Asikainen sanoo.

Asikaisen mukaan on tietenkin kokonaan eri asia, tiesikö Trump tarkalleen, millaista termiä hän käytti.

– Metsäteknologin näkökulmasta hän käytti oikeaa termiä oikeassa paikassa. Raking-menetelmää todellakin käytetään metsäpalojen estämisessä.

Asikainen kertoo, että vastaavia menetelmiä käytettiin Suomessakin parikymmentä vuotta sitten, mutta nykyään suuret metsätyökoneet pystyvät jo kasaamaan kerättävän hakkuutähteen suoraan suurissa erissä pois metsästä. Meillä ei tarvitse enää haravoida.

Myös termi "cleaning" on täysin oikea ja sillä tarkoitetaan metsän putsaamista ylimääräisestä palavasta rojusta.

– Se ei ole mitään harjan tai haravan heiluttelua, Asikainen sanoo.

Se joka halua syventää tietojaan Trumpin – todennäköisesti – tarkoittamasta metsänhoidosta, voi lukea asiaa käsittelevän tieteellisen artikkelin täältä (englanniksi).

Trumpin metsähoitopuheiden suomenkielisistä merkityksistä kertoi ensimmäisenä Uusi Suomi.

Lue myös:

Trumpin lausahdus metsän haravoinnista sytytti Twitterin liekkeihin, #RakeNews vetää vitsailijoita puoleensa

Presidentti Niinistö ei puhunut metsien haravoinnista Trumpin kanssa, metsänhoidosta kyllä

Suomessa ei ole ollut lähes 60 vuoteen näin lumetonta tähän aikaan vuodesta, kertoo Ilmatieteen laitos. Digitoitu mittaushistoria alkaa vuodesta 1961, eikä sen aikana ole koskaan ollut näin vähän lunta marraskuun puolivälissä.

Ylen meteorologi Anne Borgström kertoo, että tänä aamuna lunta mitattiin vain kolmessa paikassa Lapissa: Kittilän Kenttärovassa 5 senttimetriä, Enontekiön Näkkälässä 4 senttiä ja Pellon kirkonkylässä 2 senttiä.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että näillä alueilla olisi kauttaaltaan lunta. Nämä ovat ihan yksittäisiä pisteitä. Kyllä siellä maa paistaa läpi, Borgström sanoo.

Hän toteaa, että ei muista koko uransa ajalta tällaista tilannetta, että pysyvä lumipeite antaa odottaa itseään näin kauan koko Suomessa.

Lapissa lumet myöhässä

Ensilumen olisi pitänyt sataa Pohjois-Lappiin jo syys-lokakuun taitteen paikkeilla. Ensilumi tuli kuitenkin Pohjois- ja Keski-Lappiin noin 2–4 viikkoa myöhässä.

Osaan Keski-Suomesta ensilumi tuli sopivasti loka-marraskuun taitteessa. Paikoitellen lunta oli jopa yli 20 senttimetriä.

– Nyt marraskuun alkupuolella on puhaltanut sen verran lauhat lounaistuulet, että se on sulattanut pois lumen. Pysyvää lumipeitettä ei olla vielä saatu, vaikka tähän aikaan vuodesta pysyvää lunta pitäisi jo olla Keski- ja Pohjois-Lapissa. Sieltä se on selvästi myöhästynyt.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan varhaisin ensilumi on tullut Helsingin Kaisaniemeen 28.10.1941, Jyväskylään 11.10.1992 ja Sodankylään 3.10.1978.

Myöhäisin ensilumi puolestaan satoi Helsingin Kaisaniemeen 2.3.2008, Jyväskylään 28.1.1973 ja Sodankylään 15.12.1938.

.

Borgström kertoo, että ennusteiden mukaan sää on kylmenemässä. Sateita ei ole kuitenkaan tällä hetkellä näköpiirissä. Viikonloppuna Enontekiöön voi tulla useita senttimetrejä lunta.

Laihialla tapahtui sunnuntai-iltana yhteentörmäys, jossa oli osallisena henkilöauto ja neljä hevosta. Henkilöautossa olleet kolme ihmistä loukkaantuivat. Kolme hevosta kuoli heti ja neljäs jouduttiin lopettamaan onnettomuuspaikalle.

– Hevoset ovat karanneet aitauksesta vielä tuntemattomasta syystä. Sähköaita oli ehjä ja portti kiinni. Henkilöautossa oli kolme ihmistä, joista kuljettaja sai vakavimmat vammat. Hengenvaaraa heistä kenelläkään ei pitäisi olla, tutkinnanjohtaja rikoskomisario John Forslund Pohjanmaan poliisista sanoo.

Poliisi jatkaa hevosten karkumatkan aiheuttajan selvittämistä. Forslund epäilee, että hevoset ovat hypänneet aitauksen yli.

– Voi olla mahdoton tehtävä selvittää, miksi ja miten hevoset ovat aitauksesta pois päässeet. Joku syy siihen varmasti on ja sitä me nyt selvitämme, Forslund sanoo.

Säikähtänyt hevoslauma on vaikeasti pidäteltävä

Kurikassa ravitallia pitävä Kari Lehtonen sanoo, että säikähtänyttä hevoslaumaa ei tukevakaan aitaus pidättele.

– Jos paniikki iskee hevoslaumaan, se tulee läpi vaikka mistä. Hevonen voi säikähtää vaikka hirveä, eikä sitä sitten paljon sähköaita pidättele. Eivät ne sitä sähköä enää huomaa, Lehtonen sanoo.

Lehtosen mukaan hevonen on pakoeläin ja pakoreaktion voi aiheuttaa vaikka aitauksen lähelle tullut villieläin.

– Jos hirvi tulee aitauksen lähelle ja hevoset eivät ole tottuneet, hirven haju voi säikäyttää hevoset. Meidänkin hevoset ovat usein hirviä säikkyneet.

Aitauksestaan karkuun päässeen ja tielle päätyneen hevoslauman käytöstä voi olla vaikea ennakoida.

– Hirvi yrittää yleensä päästä pois tieltä, jos se sinne pääsee. Laumassa olevat hevoset taas eivät oikein tiedä mihin ne tieltä menisivät, jos ne sinne päätyvät. Ne eivät ymmärrä mennä ojan yli, koska niillä harvemmin ojien yli ratsastetaan tai ajetaan, Lehtonen sanoo.

Runsas paikallaanolo on riski sydämelle liikunnasta huolimatta. Tämä selvisi lääketieteen kandidaatti Ville Vasankarin Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä väitöksessä.

Tutkimuksessa selvitettiin kiihtyvyysmittarilla mitatun paikallaanolon ja fyysisen aktiivisuuden yhteyttä sydän- ja verisuonitautien kokonaisriskiin. Vähäinen fyysinen aktiivisuus oli näistä huomattavasti suurempi riskitekijä, mutta myös paikallaanolon yhteys näkyi selvästi.

– Kävi ilmi, että runsas paikallaanolo on itsenäinen sydän- ja verisuonitautien riskitekijä fyysisestä aktiivisuudesta huolimatta, kertoo Vasankari.

Jo lukuisat vähintään kymmenen minuutin paikallaanolojaksot näyttävät olevan riski. Tällaisia pätkiä olisi Vasankarin mukaan hyvä välttää.

– Vaikuttaa siltä, että kannattaisi istua mahdollisimman vähän kerrallaan, vaikka olisikin vapaa-ajalla aktiivinen, suosittelee Vasankari.

Hän pitää tulosta osin yllättävänä, vaikka sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä tiedetään jo paljon.

– Aiheesta on ollut aiemmin ristiriitaista tietoa. Tulos on siinä mielessä mielenkiintoinen, pohtii Vasankari.

Tutkimus vahvistaa aiempia samansuuntaisia tietoja paikallaanolon yhteydestä terveyteen. Esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan jo 20 minuutin vähennys istumisessa päivittäin ylläpitää terveyttä ja lihasmassaa.

Keinot istumisen vähentämiseksi unohtuvat helposti

Monikaan työpaikkaliikkumista kannustava idea ei ole jäänyt työntekijöille rutiiniksi, myöntää Itä-Suomen aluehallintovirastossa työhyvinvoinnista vastaava suunnittelija Pia Hakkarainen.

Aluehallintoviraston työntekijät istuvat pitkiä jaksoja toimistossa ja tähän ryhdyttiin kiinnittämään erityistä huomiota muutama vuosi sitten. Tuolloin otettiin käyttöön esimerkiksi työskentelyasennon vaihtamisen mahdollistavat sähköpöydät.

Hakkarainen listaa lisäksi vähälle käytölle jääneet jumppakepit, ruokatuntiliikunnan ja kävelykokoukset.

Yksi istumatyönongelmia ehkäisevä keino osoittautui suosituksi. Tietokoneelle asennettava jumppaohjelma on Hakkaraisen arvion mukaan jokaisen koneella yhä ja moni sitä myös käyttää.

– Siihen voi itse määritellä, että miten usein ohjelma muistuttaa jumpasta. Kaksi ohjelmoitua täsmäliikettä eivät vie pitkää aikaa, mutta katkaisevat istumisen ja paikallaanolon, kuvailee Hakkarainen.

Moni keino on jäänyt työyhteisössä lopulta vähälle käytölle. Syynä tähän on esimerkiksi osittain liikkuva työ.

Runsaan paikallaanolon yhteyttä sydän- ja verisuonitautien riskeihin tuoreessa väitöksessään tutkineelle Ville Vasankarille tämä ei ole yllätys.

– Kyllä ne helposti unohtuvat kaiken kiireen keskellä, toteaa Vasankari.

Hän kuitenkin muistuttaa, että hankalaoireisten ja huonoennusteisten sydän- ja verisuonitautien esiintyvyys on Suomessa melko suurta. Siksi esimerkiksi työskentelyasentoihin kannattaisi oikeasti kiinnittää huomiota.

Jokaisen kannattaa miettiä istumisensa määrää

Tutkimuksen tulos koskettaa paljon istuvia aikuisia. Erityisesti Vasankari kehottaa keski-ikäisiä ja sitä vanhempia kiinnittämään huomiota istumisen määrään, mutta sama koskee nuorempia paljon paikallaan olevia.

Paikallaanoloksi luetaan sekä istuminen että makaaminen. Vasankarin mukaan vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat paljon paikallaan sekä töissä että kotona.

Mitä nopeammin pystyy keskeyttämään paikallaanolojakson, sitä parempi. Ville Vasankari

Sydän- ja verisuonitautien ehkäisemiseksi liikunnalla on suuri merkitys, mutta se ei näytä riittävän.

– Mitä vähemmän pitkittyneitä paikallaanolojaksoja tulee, sitä parempi. Täytyy kuitenkin muistaa, että erityisen tärkeää on huolehtia myös perinteisistä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöistä kuten veren kohonneesta LDL-kolesterolista, verenpainetaudista ja diabeteksesta. Olennaista on myös tupakoinnin lopettaminen, korostaa Vasankari.

Vasankari pitää nostettavaa sähköpöytää hyvänä vaihtoehtona, sillä seisominen näyttäisi olevan sydämelle terveellisempää. Sitä, miksi näin on, ei tarkkaan vielä tiedetä.

Päivään kannattaa mahdollisesti lisätä lyhyitäkin seisomisjaksoja, käyttää portaita sekä kävellä työpäivän aikana jonkinlaisia matkoja.

– Näihin pystyy vaikuttamaan omilla valinnoilla, muistuttaa Vasankari.

Vasankarin väitöstutkimus perustui noin 1 400 18–85-vuotiaan suomalaisen otokseen Terveys 2011 -tutkimuksesta. Kiihtyvyysmittaria käytettiin tutkittavien paikallaanolon ja fyysisen aktiivisuuden tottumusten selvittämiseen.

Aineistosta tunnistettiin sepelvaltimotautia ja diabetesta sairastavat potilaat ja lopuille tutkittaville annettiin 10-vuotinen sydän- ja verisuonitautiriski riskilaskurin avulla.

Vasemmistoliiton valtuutettu Ulla-Leena Alppi kuvaili Tampereen kaupunginvaltuustossa vanhusten parissa työskentelevän hoitajan kokemuksia kentältä.

– Hoitaja kertoi, että yhden vanhuksen hoitamiseen on aamulla aikaa seitsemän minuuttia. Siinä ajassa ehtii antaa hänelle joko ruokaa tai tehdä hoitotoimenpiteitä. Esimerkiksi vaipan vaihtoon ei ole aina aikaa, hän kuvaili.

– Vaikka hoitajamitoitus vanhustenhoidossa on Tampereella teoriassa kohdallaan, esimerkiksi sairauslomien vuoksi se alitetaan. Hoitajilla on jo nyt kiire. Nyt esitetyt vähennykset heikentävät tilannetta entisestään.

Alpin huoli liittyi budjetin kohtaa, joka leikkaa 450 000 euroa tehostetun palveluasumisen hoitajamitoituksesta. Vasemmistoliiton laskelmien mukaan sen merkitys vanhusten huollossa vastaa noin 10 henkilötyövuotta. Säästö saadaan lähinnä vähentämällä sijaisten palkkaamista.

Myös SDP:n Esa Kanerva oli huolissaan hoitajamitoituksen heikkenemisestä. Hänen mukaansa lisäkäsiä vanhustenhoitoon voitaisiin saada pitkäaikaistyöttömistä.

– Pitäisi palkata hoitajille apulaisia. Otetaan sopivia palkkatukityöllistettyjä avustaviin tehtäviin, Kanerva sanoi.

– He ovat auttavia käsiä ja tekevät sitä työtä, johon ei tarvita koulutusta vaan hyvää sydäntä. Ihmisillä on monenlaisia taitoja, kun heille annetaan siihen mahdollisuuksia, sanoi puoluetoveri Anneli Kivistökin.

Jo riittää jääkiekko

Sorsapuiston tekojääradan rakentaminen sai kiitosta muun muassa kokoomuksen Kalervo Kummolalta. Sosialidemokraattien Riitta Ollila pistäisi kuitenkin urheilurakentamiseen varatut rahat mieluummin lastenkulttuurin tukemiseen.

– Tuntuu, ettei meillä niin huonosti Tampereella menekään, ettei liikuntapaikkarakentamiseen lisärahaa löydy. En kadehdi liikuntaväkeä, mutta suhde on pielessä, Ollila sanoi.

– Vähän hävettää kulttuuripääkaupunkina. Esimerkiksi Sorin Sirkuksen ahdingosta ei ole puhuttu mitään.

Kokoomuksen Sofia Vikman puolestaan toivoi, että liikuntaan panostettaisiin tulevaisuudessa nykyistä oikeudenmukaisemmin.

– Suosituimpia lasten liikuntalajeja ovat Ylen jutun mukaan esimerkiksi tanssi ja ratsastus, joissa on enemmän harrastajia kuin jääkiekossa. Toivoisin, että jatkossa lajien tasa-arvo näkyisi paremmin tulevaisuudessa.

Huolta lastensuojelusta ja mielenterveysongelmista

Useampikin valtuutettu kiinnitti huomiota lastensuojelun huonoon tilanteeseen. Keskustan Vilhartti Hanhilahti ihmetteli, miksei Tampere pysty pitämään lastensuojelun sosiaalityöntekijöitä palveluksessaan.

– Tampereella palkat eivät ole kilpailukykyisiä naapurikuntiin verrattuna. Myös työtaakka on valtava, hän sanoi.

Myös sosialidemokraattien Aila Dundar-Järvinen oli huolissaan lastensuojelun tilanteesta. Hänelle on tullut yhteydenottoja lastensuojelun työntekijöiltä.

Kokoomuksen Reeta Ahonen kiinnitti huomiota nuorten – erityisesti tyttöjen –mielenterveysongelmien lisääntymiseen. Ahosen mukaan näiden nuorten hoito ei ole järjestetty parhaalla mahdollisella tavalla

– Monialaiset työryhmät eivät ole aina parhaita vaihtoehtoja näissä tapauksissa. Nuori ei halua avautua 10 ammattilaisen kuullen, hän sanoi.

– Ongelma on myös se, ettei kukaan tiimistä ole valmis ottamaan vastuuta. Yritettäisiin pitää nuori hoidon keskiössä.

Tuloveroprosentti pysyi entisellään

Vasemmistoliiton ehdotus tuloveroprosentin nostamisesta prosenttiyksiköllä kaatui äänestyksessä. Tampereen tuloveroprosentti on vuonna 2019 edelleen 19,75 prosenttia kaupunginhallituksen esityksen mukaan.

Yleinen kiinteistöveroprosentti ensi vuonna on 1,25. Vakituisten asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti on 0,65 ja muiden asuinrakennusten 1,10. Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti on 5,00.

Talousarvioon lisättiin Pispalanharjun joukkoliikennelinjan järjestäminen pikkubussilla. Valtuusto päätti myös, ettei 10 euron hoitajamaksua otetan käyttöön.

Budjetin henkilöstöä koskevaan osioon lisättiin tavoite sairauspoissaolojen vähentämisestä.

Lue myös:

Tampereen budjettikokouksessa yllätyskäänne: kunnossapidon yhtiöittämiselle heti takapakkia

Tampere jatkaa säästökuurilla: Yhtiöittämiset vähentävät henkilöstömenoja, Sorsapuistoon tekojää ja Kauppiin pesäpallostadion

Tulipa kerran toimituksessa idea: Tehdään juttu, jossa lukija asetetaan suomalaisen työttömän saappaisiin. Tavoitteena oli havainnollistaa työttömyysturvan ja toimeentulotuen varassa elävien maailmaa, ja samalla kokeilla uudenlaista journalistista ilmaisumuotoa.

Helpommin sanottu kuin tehty.

Tänään julkaistun journalistisen perusturvapelimme tekeminen oli vaikeaa jo siitä syystä, että "pelin" säännöt ovat niin monimutkaiset. Selvittelin Suomen perusturvajärjestelmän tukia, ehtoja ja sanktioita Kelan ja TE-toimiston nettisivujen avulla. Luin lakia ja jauhoin Kelan tukilaskureita. Kun ne eivät auttaneet, soitin tukipäätöksiä tekeville virkailijoille. Kuvaavaa on, että hekään eivät aina tienneet vastauksia kysymyksiin.

Miten tukien varassa elävät oppivat pelin säännöt? “Vuosien mittaan, kantapään kautta”, kuului haastattelemieni pienituloisten vastaus.

Se on tuskainen oppimisprosessi. Toisin kuin kehittelemässämme pelissä, tosielämässä toimeentulotuki ei tule nappia painamalla. Oikeassa elämässä muutaman kympin menetys oikeasti kouraisee, jos kuukausitulot ovat tonnin luokkaa. Sitä on vaikea hahmottaa, jos on tapana käyttää muutama kymppi ravintolaillalliseen.

Tukien riittävyyden lisäksi pelin tavoitteena on havainnollistaa pienituloisen elämän epävarmuutta. Tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa, jos ei täsmälleen tiedä, kuinka paljon satunnaisesta palkkatulosta ja sovitellusta työttömyysetuudesta jää käteen. Kun elää kädestä suuhun, yllättävä meno – kuten autoremontti – voi suistaa arjen raiteiltaan. Sama vaikutus on sillä, kun haettu tuki on odotettua pienempi, kun tukipäätös viivästyy, tai kun tuki katkeaa kokonaan.

Pitkittynyt työttömyys ja rahattomuus masentaa, syö itsetuntoa ja hermoja, mikä syventää ongelmaa. Itsensä myyminen työmarkkinoille on tuskaista, jos ajatukset keskittyvät siihen miten pitää kiinni muutamasta tukisatasesta. Eivätkä kaikki halua pyytää ennaltaehkäisevää toimeentulotukea, leipäjonossa jonottamisesta puhumattakaan. Ihminen ei pääsääntöisesti halua elää muiden avun varassa. Lopputuloksena moni päätyy elämään velaksi, ja lopulta ulosottoon.

Pitkään tekemistään odottaneen perusturvauudistuksen soisi olevan kevään eduskuntavaalien suuria puheenaiheita. Sipilän hallitus on jo asettanut työryhmän kehittämään erilaisia ratkaisumalleja tulevien hallitusten pureskeltavaksi. Keväällä raporttinsa julkaissut Juho Saaren eriarvoistumistyöryhmä selkeyttäisi etuusjärjestelmää yhdistämällä eri tukia toisiinsa.

Poliitikoiden on helppo olla yhtä mieltä byrokratian purkamisen tärkeydestä. Vaikeampaa on sopia, miltä ideologiselta pohjalta köyhiä halutaan jatkossa tukea? Onko paras keino työttömän motivointiin aktiivimallin kaltainen keppi, joka rankaisee väärästä käytöksestä? Vai tulisiko tuet korvata perustulolla, jota myönnetään työttömälle vaikkei hän tekisi yhtään mitään? Kuinka alas perustulon vähimmäistaso laskettaisiin? Asetetaanko työttömälle porkkanoita, eli voisiko tukisummaa nostaa esimerkiksi aktiivisella työnhaulla?

Perusturvaa koskevan keskustelun ongelmia on, että äänessä ovat usein ne, jotka ovat onnistuneesti harpponeet työsuhteesta toiseen. Kun itse on menestynyt, on houkuttelevaa ajatella kaiken riippuvan omasta asenteesta. Vastikkeellisen perusturvan kannatuksen pohjalla onkin ajatus laiskasta työttömien massasta, joka mielellään jäisi elämään muiden työnteon varassa, jos sille annetaan mahdollisuus. Ajatus herkästi loukkaa tukien varassa pienituloista, joka on vuosia yrittänyt päästä jaloilleen.

Siksi suosittelemme etenkin jokaista turvallisessa palkkasuhteessa olevaa pelaamaan perusturvapelimme kerran läpi. Siihen menee noin vartti.

Millaisia ajatuksia peli herätti? Jäikö paljon rahaa käteen? Nousiko stressi?

Kerro se meille ja kommentoi jutun alle!

Selviätkö vuoden tukiviidakossa? Ylen perusturvapeli luo silmäyksen pienituloisen stressaavaan arkeen

Yrittäjä Paavo Vallas, 25, paistaa lahnasta valmistettua kalajauhelihaa. Ruoka on Särkifoodin toimitusjohtajan parin vuoden tuotekehittelyn tulos. Idea syntyi yrittäjyyskurssilla Aalto-yliopistossa, kun opiskelijoilta kysyttiin liikeideoita.

– Tuli mieleen Suomen särkikalaongelma. Särkiä on äärimmäisen paljon ja niitä jopa hoitokalastetaan pois ja sitten vaikka kompostoidaan. Tämä tuntui järjettömältä. Ajattelin, että on pakko löytää fiksumpiakin tapoja ja samalla siitä voi tulla liiketoimintaa.

Diplomi-insinööriopiskelijoiden ryhmä paneutui kurssilla särkien hyödyntämiseen. Opiskelijat pohtivat muun muassa entistä automatisoidumpaa kalan perkaamisesta. Edullisempi perkaus mahdollistaisi tuontitonnikalan korvaamisen särjellä esimerkiksi pikaruokapaikoissa.

Opiskelijoiden idea voitti Sitran Ravinnekierto Challenge -kisan vuonna 2016. Palkintorahaa tuli 10 000 euroa. Samalla syntyi Särkifood-yritys ja Vallaksen tie yrittäjäksi alkoi.

– Ideoita oli paljon, mitä särjestä voisi tehdä. Käytiin noin kymmenen liiketoimintasuunnitelmaa läpi. Olin muun muassa kaksi viikkoa yliopiston laboratoriossa keittelemässä lahnojen ja särkien uimarakkoja ja eristämässä niistä gelatiinia. Liiketoiminnan kehittäminen tästä prosessista oli kuitenkin liian haastavaa.

Parin vuoden aikana Vallas testautti ja kehitti reseptejä. Särkikala lahnasta valmistettu kalajauheliha valikoitui tuotteeksi viimeistään, kun kalanjalostamo Uusikaarlepyystä innostui yhteistyöstä.

– Alihankkijoiden käyttö on tässä vaiheessa järkevämpää kuin investoiminen omaan laitokseen ja laitteisiin.

Toimitusjohtajan työsarkana on pitää yhteyttä kalastajiin, markkinoida tuotteita ja huolehtia tilauksista. Hän on toistaiseksi yrityksensä ainoa työntekijä.

Vajaasti hyödynnetty kala kaipaa investointeja

Suomessa on tällä hetkellä muutamia isompia elintarvikeyrityksiä, jotka tekevät esimerkiksi särkisäilykkeitä tai lahnasta kalamassaa muun muassa suurtalouskeittiöiden tarpeisiin.

Yritysten omien hankintakanavien lisäksi järvien rehevöitymistä hillitsevät hoitokalastajat tuottavat lisää raaka-ainetta elintarviketeollisuuteen. Esimerkiksi viime vuonna Lahdessa hoitokalastuksista nousi särkikalaa jalostajille noin 60 000 kiloa.

Särkikalaa on Suomen järvissä kuitenkin yhä runsaasti, mutta investointihaluisia kalanjalostajia kaivataan lisää.

– Tarvitaan yrittäjiä, jotka uskaltavat investoida massauskoneisiin ja tiloihin, jolloin siitä saadaan kannattavaa kaupallista toimintaa. Pieniä määriä perkaa kuka tahansa, mutta kun puhutaan tuhansista kiloista, niin se vaatii koneellista käsittelyä, Sisä-Suomen kalatalousryhmän kalatalousaktivaattori Janne Ruokolainen sanoo.

Ruokolainen uskoo, että kun tuotantoketjun eri osat saadaan kuntoon, niin uusia toimijoitakin alkaa tulla alalle.

– Osassa Itä- ja Keski-Suomea sekä Kainussa särki on muikun jälkeen toiseksi tärkein kaupallinen kalalaji. En puhu roskakalasta, vaan vajaasti hyödynnetyistä kalalajeista.

Särkien kalastus parantaa myös vesistön tilaa, sillä jokaisen kalan mukana tulee ravinteita kuten fosforia pois järvestä.

Kalajauheliha ei kilpaile ruokahifistelijöiden makuhermoista

Ympäristöhallintaa opiskellut diplomi-insinööri ja Särkifoodin toimitusjohtaja Paavo Vallas haluaa yhdistää bisneksen ja maailman parantamisen.

– Koen, että yrittäjyys on paras ja konkreettisin tapa vaikuttaa maailmaan. Haluan parantaa ympäristöä ja tuoda työpaikkoja Suomeen.

Turussa asuva toimitusjohtaja haluaa tuotteellaan haastaa jauhelihan ja broilerisuikaleet suomalaisten ruokapöydissä.

– Kalajauhelihasta tehtiin arkiruoka, jota lapsiperheet voisivat käyttää viikottain. Näin päästään suuriin määriin kalojen käytössä ja saavutetaan maksimaalinen ympäristöhyöty. Tämä on myös kotimaiseen kalaan pohjautuva vaihtoehto kalapuikoille.

Haluan itse rakentaa oman tulevaisuuteni sen sijaan, että otan valmiin paketin, jossa kaikki on jo mietitty. Paavo Vallas

Yritys pystyy tällä hetkellä tuottamaan noin 25 000 kiloa tuotetta markkinoille. Vallaksen tulevaisuuden visio, on yritys hyödyntäisi miljoona kiloa särkikaloja vuodessa.

Pakasteena myytävää kalajauhelihaa markkinoidaan kotimaisen nettikaupan kautta. Vallas on käynyt keskusteluja myös suurten kotimaisten kauppaketjujen kanssa.

– Neuvottelut ovat käynnissä, mutta se on aika pitkä prosessi näiden isojen toimijoiden kanssa. Esimerkiksi hinnasta riittää keskusteltavaa.

Nuori yrittäjä ei halunnut perheyrityksen valmista pakettia

Hollolalaislähtöinen Paavo Vallas aikoo edetä yrityksensä kanssa maltillisesti, eikä suunnittele suuria investointeja, vaan luottaa alihankkijoihin kalankäsittelyssä.

– En usko, että Suomessa on henkilöä tai tahoa, joka haluaisi antaa minulle esimerkiksi kolme miljoonaa euroa, joten näillä on nyt mentävä.

Nuori yrittäjä on saanut henkistä tukea ja kannustusta isältään, joka pyörittää merikonttikuljetuksiin erikoistunutta logistiikkayritystä.

– Särki-ideani oli yllätys isälleni, mutta ei se vaatinut kuin yhden tarkemman keskustelun isän kanssa, niin kyllä hän heti ymmärsi.

Isänsä yritykseen Vallas ei haikaile töihin.

– Haluan itse rakentaa oman tulevaisuuteni sen sijaan, että otan valmiin paketin, jossa kaikki on jo mietitty.

Lue myös:

Roskakala kelpaa nyt koululaisillekin: Katso laskurista, kuinka monta särkeä tarvitaan ruokkimaan sinun koulusi

Kaverukset ryhtyivät syömään järveä tyhjäksi roskakalasta – "Katiskoja viedään niin paljon kuin on tarve"

Näitä kaloja pidettiin ennen herkkuna, mutta nyt ne kelpaavat vain harvalle – testaa, tunnetko järvien "roskakalat"

Helsingin Yrittäjien toimitusjohtajan Tiina Oksalan mielestä kauppakeskus Redin pitäisi tulla yrittäjiä vastaan vuokratarkistuksin hankalassa tilanteessa.

–Tarkoitan tällä sitä, että vuokria pitäisi pystyä katsomaan tässä tilanteessa uudestaan siksi aikaa kun tämä tilanne on näin hankala.

Helsingin uudessa kauppakeskus Redissä vieraili syyskuussa noin 350 000 asiakasta.

Osa kauppakeskuksen yrittäjistä kertoi kuitenkin Ylelle, että avajaiskuukauden jälkeen asiakasmäärät ovat tyrehtyneet huolestuttavasti. Osa Redissä toimivista yrittäjistä harkitsee jo toimintansa siirtämistä muualle, ellei myynti parane, kertoi viikonvaihteessa Helsingin Sanomat.

Joogastudio Yoga Valossa osakkaana oleva Anne Stolt sanoo, että asiakasmäärät ovat selvästi jäljessä tavoitteesta.

– Olemme tavoittaneet vain neljänneksen tai puolet siitä asiakasmäärästä, jota tavoittelimme.

Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala pitää tilannetta erityisen huolestuttavana pienten yritysten osalta.

– Monilla pienillä yrityksillä ei ole mahdollisuutta odottaa pitkään sitä, että tilanne korjaantuu, eli siinä eletään sitten kädestä suuhun, ja voi olla, että joudutaan todella nopeasti miettimään mitä tehdä.

Yhteen hiileen puhaltamista

Odotettua vaisumpi myynti on saanut osan yrittäjistä puhaltamaan yhteen hiileen. Esimerkiksi hyväksi havaittuja markkinointiponnistuksia on jaettu kauppakeskuksen muille yrittäjille, kertoo Anne Stolt.

– Olen auttanut muita kauppakeskuksessa toimivia yrittäjiä muun muassa some-markkinoinnissa.

Monet Redin yrittäjät ovat laskeneet paljon sen varaan, että asiakasvirtaa riittää, kun Helsingin Kalasataman alueelle on tulossa lähiaikoina jopa kahdeksan tornitaloa. Odottavan aika on kuitenkin pitkä. Asukkaat muuttavat ensimmäiseen tornitaloon aikaisintaan ensi keväänä tai kesänä.

– Kauppakeskuksen asiakasvirta ei takaa vielä mitään, vaan vaatii paljon omaa ponnistelua, että asiakkaat saa kiinnostumaan, sanoo Yoga Valon yrittäjä Stolt.

Some-markkinoinnin lisäksi asiakkaita on haettu erilaisista tapahtumista.

– Olimme I love me -messuilla, josta haettiin itse asiakkaita tänne ulkopuolelta. Se näytti tepsivän, ja parempaan päin ollaan menossa, sanoo Stolt.

"Vaikuttaa siltä, että ei ole ponnisteltu tarpeeksi"

Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala sanoo, että tavoitteista on jääty ja tukitoimia Redin maineen parantamiseksi kaivataan. Yrittäjäjärjestöön on tullut tästä myös muutamia yrittäjien yhteydenottoja.

Oksalan mielestä etenkin kauppakeskuksen johdon pitäisi nyt toimia.

– Kyllä se nyt vaikuttaa siltä, että ei ole ponnisteltu tarpeeksi. En tiedä, onko tehty muuta markkinointia kuin mitä julkisuus on tässä tuonut. Nyt pitäisi todellakin houkutella väkeä käymään ja löytää niitä keinoja, joilla muuttaa kauppakeskuksen mainetta, joka meni vähän huonoksi sokkeloisuuden takia heti alkuun.

Kauppakeskus Redistä on puhuttu, että se on sokkeloinen ja että sieltä on vaikea löytää etsimäänsä.

– Ongelma tulee ehkä siitä, kun kaikilla hisseillä ei pääse kaikkiin kerroksiin, sanoo yrittäjä Anne Stolt.

Redi: Teemme jatkuvasti töitä kauppakeskuksen toiminnan parantamiseksi

Kauppakeskus Redistä kommentoidaan, että yrittäjien huoliin on reagoitu.

– Olemme jo parantaneet opastusta kauppakeskuksen sisällä ja palkanneet esimerkiksi palvelumuotoilijan, joka auttaa parantamaan vierailukokemusta kauppakeskuksessa, Redin Ylelle toimittamassa kommentissa todetaan.

Kauppakeskus käy myös jatkuvasti keskustelua kaupungin kanssa siitä, miten asiakkaat löytäisivät paremmin sen parkkihallin. Muun muassa ilmaista parkkiaikaa on lisätty tunnista neljään tuntiin.

– Keskustelemme jatkuvasti vuokralaisten kanssa ja etsimme yhdessä ratkaisuja vuokralaisten ja kauppakeskusten toiminnan parantamiseksi. Yhteinen tavoitteemme on tehdä Redistä mahdollisimman hyvin kaupunkilaisia palveleva keskus, jossa vuokralaisilla on mahdollisuus harjoittaa kannattavaa liiketoimintaa.

Lue myös:

Asiakkaat ovat kaikonneet kauppakeskus Redistä – yrittäjän mukaan tilanne on katastrofi ja konkurssi uhkaa (16.11.2018)

Hyllyt ovat täynnä luettavaa. Yhdellä seinustalla on siistissä rivissä lasten ja nuorten kirjoja, toisella dekkareita.

Nurkan takana on oma hyllynsä suomalaiselle kaunokirjallisuudelle ja elämäkerroille. Kaiken keskellä on sarjakuvia, LP-levyjä ja elokuvia.

Yrittäjä Merja Hukkanen laittaa kirjoja aakkosjärjestykseen. Hän muutti antikvariaattinsa viime viikolla uusiin, aikaisempaa valoisampiin tiloihin.

– Olen luullakseni Kainuun ainoa divarin pitäjä. Eikä tämäkään ole enää pelkkä divari, vaan tässä on lisäksi tavarapuoli. Ne tukevat hyvin toisiaan, sillä pelkillä kirjoilla, lehdillä, levyillä ja elokuvilla ei enää pärjää, Hukkanen kertoo.

Hukkanen on pitänyt antikvariaattia Sotkamossa yli 20 vuoden ajan. Ensimmäiset 17 vuotta liike oli pienessä, 25 neliön tilassa. Sisälle mahtui kerralla pari, kolme asiakasta. Seuraavat viisi vuotta kuluivat hulppean suurissa tiloissa, mutta ne olivat yksin työskentelevälle hankalasti kahdessa kerroksessa.

Uusissa tiloissa ovi käy jo tiuhaan. Sotkamon Divari pyörii pitkälti turistien varassa, mutta antikvariaatilla on myös paljon vakiokävijöitä Sotkamosta ja lähikunnista.

– Ovesta tulee asiakkaita laidasta laitaan, lapsia ja aikuisia. Sellaisiakin, jotka olivat hommia aloittaessani pikkutaaperoita, mutta nyt he käyvät täällä omien lastensa kanssa. Asiakassuhteet ovat säilyneet jopa vuosikymmenten halki, Hukkanen kertoo hymyillen.

Kilpailu on kiristynyt

Antikvariaattien määrä on vähentynyt rajusti. Oulun Ale-Kirjan yrittäjä Suvi Viitasaari kertoo, että parhaimpina päivinä esimerkiksi Oulussa oli 15 antikvariaattia, mutta tänä päivänä liikkeitä on jäljellä enää kaksi.

– Lukeminen on vähentynyt huomattavasti. Olen surrut sitä ihan oikeasti, etteivät ihmiset enää lue. En ymmärrä, mitä he oikein tekevät, kertoo lokakuussa ovensa sulkeneen Divari Lehtitoukan entinen yrittäjä Irja Räsänen.

Suvi Viitasaari on huomannut saman ilmiön. Lukeminen on vähentynyt ja esimerkiksi nuorten lukemisto on huomattavasti suppeampi kuin aikaisemmin.

– Kaikki on mennyt verkkoon. Myös kilpailuasetelma on muuttunut, koska marketit ja kirpputorit myyvät kirjoja edullisesti ja laajalla skaalalla, Viitasaari sanoo.

Määrällisesti eniten antikvariaatteja oli 1970-luvulta 1980-luvun alkuun. Silloin monessa pienemmässä kaupungissa oli useita antikvariaatteja. Helsingissä liikkeitä oli jokaisessa kaupunginosassa kolme tai neljä.

Tosin siihen aikaan antikvariaattien määritelmä oli löyhempi, sanoo Suomen Antikvariaattiyhdistys ry:n puheenjohtaja Timo Surojegin. Antikvariaateiksi laskettiin kaikki liikkeet, jotka myivät sarjakuvalehtiä, miestenlehtiä, kioskipokkareita ja savukkeita. Myös kirjoja oli kaupan, mutta niillä tehtävä liikevaihto oli pientä verrattuna muuhun valikoimaan.

– Kulta-aika ajoittui myynnillisessä mielessä 80-90-luvuille, jolloin asiakkaita oli paljon. Suuret sukupolvet ostivat kirjoja, ja niitä ostettiin nimenomaan keräilymielessä. Nykyisin kirjojen keräily on vähentynyt, mikä on heijastunut alan toimintatapoihin, Surojegin kertoo.

Sotkamolainen divariyrittäjä kokee, että kirjat ovat muuttuneet kertakäyttötavaraksi. Ne nakataan vaikka roskiin lukemisen jälkeen.

– En tiedä, ovatko e-kirjat ja sähköiset lukulaitteet syöneet asiakaskuntaa, mutta itse en osaisi lukea kirjaa tietokoneelta. Kirjan pitää olla käsissä, sanoo yrittäjä Merja Hukkanen.

"Aallon pohja on ohitettu"

Suomen Antikvariaattiyhdistys ry:n puheenjohtaja Timo Surojeginin mukaan tänä päivänä toimiville liikkeille kuuluu kuitenkin pääosin hyvää. Jäljellä olevat liikkeet ovat elinvoimaisimpia.

– Aallon pohja on ohitettu. Liikkeillä on painotuseroja valikoimissa riippuen sijainnista tai pitäjän omista kiinnostuksen kohteista. Se antaa asiakkaille valinnan varaa, Surojegin kertoo.

Surojegin pitää nykyistä tilannetta vakaana. Osa jäljellä olevista liikkeistä tulee todennäköisesti sulkemaan ovensa lähiaikoina, koska yrittäjät eläköityvät eikä jatkajaa välttämättä löydy.

Toinen laajeneva tai ainakin keskittyvä trendi on, että myös antikvariaatit myyvät valikoimaansa verkossa.

– Pidän sitä hyvänä asiana, koska etäisyydet ovat Suomessa pitkiä. Asiakas voi tehdä kirjaostoksia olohuoneessa eikä hänen tarvitse jalkautua lähimpään kaupunkiin.

Oululaiselle Ale-Kirjalle verkko on pieni lisuke kaupankäyntiin. Pääosa kirjoista myydään edelleen kivijalkaliikkeestä. Yrittäjä Suvi Viitasaaren mukaan verkkokauppa vaatii paljon työtä ja tietojen päivittämistä, joten ainakaan hänen liikkeessään se ei ole ajanut vielä kasvokkain tehtävän kaupan ohi.

– Jos kaikki divarit loppuisivat, olisi se yhden aikakauden totaalinen loppuminen. Se riippuu pitkälti asiakkaista. Mielestäni lapsille olisi hyvä opettaa, ettei kirjan tarvitse olla aina tuliterä, vaan kerran luettu lastenkirja voi olla yhtä hyvä kuin uusi, Viitasaari sanoo.

Divarin pitäjällä harva kirja jää kesken

Sotkamon Divarissa yrittäjä Merja Hukkanen nostaa kuppeja ja maljakoita muuttolaatikoista hyllyille. Vaikka liikkeessä on myynnissä myös vanhoja tavaroita, ovat kirjat edelleen myydyin artikkeli ja päätuote.

– Ne ovat ykkösasia, ja tulevat säilymään sellaisena myös tulevaisuudessa, Hukkanen sanoo.

Hukkanen tietää kokemuksesta, millainen kirja myy Sotkamossa ja mitä ei kannata ottaa hyllyyn seisomaan. Asiakkaat tulevat usein hakemaan jotain tiettyä kirjaa tai tekevät heräteostoksia. Hukkanen lukee itse paljon, joten hänen on helppo suositella kirjoja asiakkailleen.

– Siitä into tähän hommaan lähtikin, olen lukenut lapsesta asti hirveän paljon. Luen kirjoja laidasta laitaan, ja hyvin harva kirja on jäänyt kesken. Usein asiakkaat tuovat tänne kirjoja vaihdossa ja sanovat, että lue sinäkin tämä, tämä oli hyvä. Se on vuorovaikutusta, Hukkanen kertoo.

Antikvariaatin lehtihyllyllä salolainen Olavi Rönkkö on etsimässä lomalukemista. Rönkkö kiertää antikvariaatteja aina, kun se on mahdollista muun muassa Kuopiossa, Iisalmessa, Turussa ja Helsingissä. Sotkamon Divarissa hän on jo tuttu vieras.

– Olen käynyt täällä lähes 20 vuoden ajan pari kertaa vuodessa, kun olemme lomailemassa täällä. Tämä on niitä ensimmäisiä paikkoja, joissa käyn Sotkamon kirkonkylällä.

Rönkkö etsii antikvariaateista etenkin tiedelehtiä, jotka käsittelevät historiallisia tai poliittisia aiheita.

– Useimmiten löydän täältä sitä, mitä haen, Rönkkö kertoo.

Maa- ja metsätalousministeriössä valmistellaan asetusmuutosta, jolla sorkkaeläimiä ajavien koirien säkäkorkeusrajaa nostettaisiin nykyisestä 28 sentistä.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että ajavista metsästyskoirista dreeveri ja muutkin matalat koirat saisivat luvallisesti ajaa kauriita, peuroja ja hirviä.

Tällä hetkellä metsästysasetus rajaa säkäkorkeuden 28 senttiin eli käytännössä vain mäyräkoirat ovat olleet sallittuja ajureita sorkkaeläinjahdissa.

Nykyisin esimerkiksi hirvenmetsästyksessä käytettävät koirat on tarkoitettu pysäyttämään eläimet ja seuraamaan niitä haukkumatta.

Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) mukaan uusi asetusmuutos on pitkälle valmisteltu ministeriössä. Leppä puhui lauantaina Mikkelissä dreeverien sm-ajokokeissa. Lepän puhe on kuunneltavissa youtube-videolta kohdasta 2:00:01)

– Me nostamme sorkkaeläimiä ajavien koirien säkäkorkeutta. Se nostetaan suurin piirtein samaan kohtaan kuin Ruotsissa, Leppä totesi puhuessaan dreeverijärjestön illallisella.

Dreeveri on jalostettu Ruotsissa

Muutos on ministerin mukaan perusteltua, koska kyseinen koirarotu on kehitetty aikoinaan Ruotsissa juuri sorkkaeläinten metsästykseen. Dreeveriuroksen säkäkorkeus vaihtelee rotumääritelmän mukaan 32–38 ja nartuilla 30–36 sentin välillä.

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, ettei Ruotsissa vastaavaa senttirajaa ole, vaan kaurisjahdissa käytetään hitaasti ajavia koiria. Niitä ovat muun muassa dreeverit, beaglet ja bassetit.

Lepän mukaan säädösmuutos tulisi voimaan seuraavan metsästyskauden alussa 1. elokuuta 2019. Asetusluonnos on tarkoitus laittaa lausuntokierrokselle vielä tämän vuoden puolella ja saada hyväksyttyä ennen vaaleja.

Ministeri Lepän tavoitteena on muutoksella monipuolistaa metsästysharrastusta.

Leppä uskoo, että säkäkorkeuden nosto osaltaan edistäisi esimerkiksi valkohäntäpeuran kannan hallintaa. Käytännössä nosto mahdollistaisi dreeverien käytön ajometsästyksessä.

– Nyt sallitut ajokoirarodut palvelevat metsästäjää hyvin, mutta uupuvat helposti lumisessa ja vaihtelevassa maastossa. Dreeverien salliminen ajokoirina toisi metsästyksen pariin uusia harrastajia ja monipuolistaisi jahtitapoja, Leppä sanoo.

Tällä hetkellä ajavan koiran metsästysasetuksella säädetty suurin säkäkorkeus on 28 senttimetriä. Tämä kattaa esimerkiksi mäyräkoirat ja viiriäiskoirat.

Ylärajan tarkoitus on estää hirvieläinten uuvuttaminen ajolla. Tämän vuoksi Leppä pitää dreeverin säkäkorkeutta perusteltuna.

Suomen Dreeverijärjestön puheenjohtaja Timo Nurmiluoto ja varapuheenjohtaja Marko Mustonen pitävät muutosta odotettuna ja tervetulleena. Asiaa on yritetty muuttaa liki 40 vuotta.

– Nyt on täysi työ opettaa dreeverit pentuna pois sorkkaeläinten perästä. Suurimmalla osalla pennuista on taipumusta ajaa kaurista tai peuraa, Mustonen sanoo.

Käydessään Ruotsissa oman koiransa kanssa, tämä ajoi maaottelussa viime vuonna hyvin kaurista. Ruotsalaiset kehuivat hyväksi kauriskoiraksi ja olisivat ostaneet.

Ahvenanmaalla sallittu jo vuosia

Osassa Suomea dreevereitä on jo käytetty kaurisjahdissa, sillä Ahvenanmaalla näiden koirien käyttö ajometsästyksessä on ollut sallittua kolmisen vuotta.

Saarimaakunnassa on myös järjestetty dreeverien näytösmetsästyksiä. Niissä on havaittu koirien toimivan kuten Ruotsissa, eikä koirien ole esimerkiksi havaittu ajaneen liian kovaa tai raadelleen saaliseläimiä.

Timo Nurmiluoto arvelee, että jatkossa mäyräkoirien käyttö painottuu valkohäntäpeuran metsästykseen ja muuhun, mihin rotu soveltuu. Etelä-Suomen kaurisalueilla dreeverin käyttö voi yleistyä.

- Moni on sanonut hankkivansa dreeverin, jos laki muuttuu, kertoo Nurmiluoto. Nyt dreeverinpentuja rekisteröidään parisataa vuodessa.

Muutosta on yritetty useaan otteeseen, mutta se on aina tyssännyt ministeriön virkamiehiin.

Timo Nurmiluoto toivoo vain, ettei käy kuten aiemmin, jolloin jo pitkälle valmisteltu esitys on kaatunut kalkkiviivoilla.

Tällöin ovat aina heränneet puheet mäyräkoiramafiasta, joka hallitsee. Nyt koirajärjestöissä ei eripuraa enää liene jäljellä.

Jokatapauksessa tiheäksi paisuneet valkohänpeura- ja kauriskannat kaipaavat sääntelyä. Metsästäjien kiinnostus näitä lajeja kohtaan ei kuitenkaan ole kasvanut aivan samassa suhteessa eläinten määrään.

Lue myös

Metsästäjät käyvät tositoimiin valkohäntäpeurojen vähentämiseksi – jahtitorneilla kytätään kymmeniä iltoja

Riistakeskus kannustaa valkohäntäpeurajahtiin heti syyskuussa – kaatoluvissa roima lisäys

Valkohäntäpeurat ovat runsastuneet rajusti ja niin ovat punkitkin – kysyimme tutkijalta pitäisikö peurat ja kauriit ampua

Suomi sai Amerikan lahjaksi 7 valkohäntäpeuraa, ne vapautettiin luontoon ja nyt niitä on 100 000 – valkohäntäpeurojen historia on kiehtova tarina isänmaanrakkaudestaSuomi sai Amerikan lahjaksi 7 valkohäntäpeuraa, ne vapautettiin luontoon ja nyt niitä on 100 000 – valkohäntäpeurojen historia on kiehtova tarina isänmaanrakkaudesta

Valkohäntäpeuroja on nyt ennätyksellisen paljon – pelti kolisee yli 5 000 kertaa vuodessa

Näyttelijä, ohjaaja Kari Väänänen reissaa näinä päivinä ahkerasti Kemijärveltä Helsinkiin. Kaupunginteatterin lavalle on rakentumassa Mika Waltarin romaaniin perustuva klassikkonäytelmä, jossa Matti Kassilan 1960-luvulla ohjaamien Palmu-elokuvien tähdet Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Elina Salo ja Pentti Siimes kummittelevat näyttelijöiden mielissä.

– Palmu on ikoninen Joel Rinteen rooli. Ja se Rinteen haamu nyt siinä leijuu ympärillä koko ajan. Siitä pitää vähän pyristellä eroon, ei ole mitään mieltä tehdä näköispatsasta tai Joel Rinne -imitaatiota, Kari Väänänen miettii.

Ohjaaja Heikki Kujanpään kanssa on tehty sen vuoksi rankkojakin ratkaisuja, Väänänen kertoo. Harjoitusvaiheessa esitys vaikuttaa hänen mukaansa vielä kömpelöltä, mutta ryhdistäytyy kyllä.

– Se on kiinni yhteisestä rytmistä ja kemiasta, miten me löydetään yhteys yleisöön. Ennen ensi-iltaa ei vielä tiedä, miten se lähtee.

"Harjoittelu on näyttelijän työtä, esityksissä voi koskettaa taidetta"

Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut Väänänen sanoo nauttivansa edelleen kovasti näyttelemisestä, varsinkin silloin kun esitys lähtee kulkemaan.

– Harjoittelu on näyttelijän työtä. Ja sitten esityksissä voi hetkittäin jopa koskettaa taidetta. Yhtäkkiä voi lähteä semmoinen flow, että yleisö ja näyttelijät hengittää samaa ajatusta kaikki. Joskus jopa itkettää silloin.

– Oletko mielestäsi hyvä näyttelijä?

Juontaja Mikko Kekäläisen kysymys kirvoittaa Väänäsestä hekottelua.

– Tekisi mieli sanoa, että olen tietenkin, helkatti! Mutta mitä te tommosia kyselette, ookko ite hyvä toimittaja, vastaapa ite siihen, Väänänen naureskelee.

Väänäsen mielestä näyttelijä ei itse voi määritellä hyvyyttään tai huonouttaan, vaan se on ympäristön tehtävä. Mutta jos mies on tehnyt melkein 100 elokuvaa ja saman verran teatterirooleja, ainakin muiden mielestä Väänäsellä on homma hallussa.

"En ole koskaan ollut erityisen hurmaantunut itsestäni"

Kari Väänänen jatkaa vielä ja lainaa ranskalaista "loistavaa" näyttelijää, Isabelle Huppertia.

– Häneltä kysyttiin, miltä tuntuu olla tähti. "En tiedä, kun en ole koskaan ollut erityisen hurmaantunut itsestäni", Hupper vastasi. Voisin vastata samoin. Mutta sitten kun tulee se villi hetki, kun yleisö onkin siinä mukana, niin tulee tunne, että osaan jotakin, mutta ei sitä ajattele, sä vaan menet.

Katso koko Puoli seitsemän -haastattelu täältä:

Henri Heinosen aamu on alkanut aikaisin. Mies on loikannut sängystään rattiin jo viideksi, ja päivä venyy iltaviiteen tai -kuuteen. Tavallinen arkipäivä siis kuljetusyrittäjälle.

Tämä ei Heinosta haittaa, sillä rekan nuppi on hänelle kuin toinen koti.

Marraskuun keli on harmaa, ja vielä aamukymmeneltäkin lumeton maasto tuntuu imevän kaiken valon itseensä. Heinonen on ehtinyt jo aamutuimaan hakea puukuorman Multialta. Edessä on päivän ensimmäinen kierros Metsä Groupin Äänekosken biotuotetehtaalle.

Biotuotetehdas käynnistettiin elokuussa 2017. Vuotta myöhemmin se valmistaa täydellä teholla havu- ja koivusellua sekä muita biotuotteita kuten mäntyöljyä, bioenergiaa, rikkihappoa ja biopellettejä. Tehdas käyttää vuodessa 6,5 miljoonaa kuutiometriä puuta.

Se tarkoittaa, että päivässä 240 puulastissa olevaa rekkaa pörhältää tehtaan porteista sisään. Viikossa puukuormassa olevia rekkoja ajaa alueelle 1680. Vuodessa 87 600. Lisäksi tehdasalueelle saapuu päivittäin 70 junavaunullista puutavaraa.

Sellainen määrä liikennettä ja puutavaraa vaatii tarkkoja logistisia suunnitelmia. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen kertoo, että tehdasalueen sisällä ruuhkat vältetään kahdella eri raskaan liikenteen reitillä. Puutavara-autot tulevat ja lähtevät omaa reittiään. Toinen reitti on varattu kemikaali- ja tuotekuljetuksille.

Lisäksi puukuormien kuljettajat käyttävät purkuaikasovellusta, jonka myötä puuvirta saapuu tehtaalle tasaisesti. Sovelluksessa kuljettaja varaa itselleen ajankohdan, jolloin hän saapuu puukuorman kanssa tehdasalueelle. Sovellus näyttää, mitkä saapumisajankohdat on jo varattu.

Tavallisesti Henri Heinonen suunnittelee ajonsa jo edellisenä päivänä. Työpäivänsä aikana hän ajaa puulastissa tehtaan porteista sisään kolmesti. Ajamisen lisäksi työpäivään kuuluu muun muassa kaluston kunnossapitoa, kuormien lastausta sekä purkua.

Vaikka tehdasalueelle pikaisen laskutoimituksen perusteella ajaa puukuormassa oleva rekka keskimäärin joka kuudes minuutti, ei ruuhkaa ole maanantaiaamupäivänä nimeksikään. Kaksi raskaan liikenteen väylää ja purkuaikasovellus näyttävät tepsivän.

Jonotusväylät ammottavat tänään tyhjyyttään, mutta Heinosen mukaan niille on kuitenkin ollut käyttöä. kuorman purkupisteelle otetaan vain tietty määrä autoja.

Liikenteen määrän huomaa parhaiten, kun asettuu hetkeksi Äänekosken keskustan tuntumaan. Iso auto toisensa perään kiemurtelee liikenneympyrän läpi ja suuntaa kohti tehtaan portteja.

Tehtaanjohtaja Poikolainen kertoo, että puutavararekkojen lisäksi teillä painelee päivittäin noin 20–30 rekkaa sellulastissa ja sen päälle vielä kemikaalikuljetukset. Äänekosken keskustan läpi jylisee raskas kulkuneuvo keskimäärin parin minuutin välein, kun huomioon otetaan alueelle ajavat ja sieltä poistuvat rekat.

– Kyllähän se Äänekosken kylää ruuhkauttaa, kun liikenne kulkee sitä kautta. Siinä pyritään varovaisuuteen, tuumaa kuljetusyrittäjä Heinonen.

Lisääntyneen raskaan liikenteen myötä Äänekosken ja lähiseutujen liikenneturvallisuus on herättänyt paljon keskustelua. Toistaiseksi onnettomuuksilta on vältytty. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen muistuttaa, että toisaalta Äänekoskella on jo totuttu liikenteeseen, sillä pitäjässä on ollut teollisuutta jo parisataa vuotta.

– On rekat ajaneet ennenkin, eikä biotuotetehdas ole häiritsevästi lisännyt liikennettä. Pelko oli pahemmasta. Katuverkkomme on edelleen rauhallinen verratunna esimerkiksi Helsingin Mannerheimintiehen tai Jyväskylän Rantaraittiin, Tuononen havainnollistaa.

Tehtaalla liikenneturvallisuuteen liittyvä huoli on otettu vakavissaan. Tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen kertoo, että Metsä Group järjesti syksyllä liikenneturvallisuuskampanjan, johon osallistui seudun kahdeksan alakoulua.

– Edustajamme kävivät kouluissa kertomassa liikenteestä, liikkumisesta ja siitä, miten raskaan liikenteen autoja kohdataan turvallisesti liikenteessä, Poikolainen kertoo.

Kampanjointi ei ole pahitteeksi, sillä syksyllä jalankulkija häviää helposti vesisateeseen ja pimeään. Vasta korkealta rekan nupista käsin voi todella hoksata, mitä kuljettaja näkee ja mitä häneltä jää näkemättä. Pahimmat kuolleet kulmat ovat suoraan edessä ja vänkärin puolella.

– Kaikki tilanteet on ennakoitava, tuumaa Heinonen mallatessaan isoa autoaan kohti tehdasvaakaa.

Vaa'an näytämää lukemaa on maallikkona vaikea käsittää. 75 040 kilogrammaa. Sellaisia massoja Äänekosken keskustan teillä ajelee päivittäin.

Kaupunginjohtaja Tuononen toteaa, että tiet tulevat kärsimään. Jatkossa tieverkkoa joudutaan uusimaan muutaman vuoden välein.

Kaupungin ja tehtaan välejä Tuononen kuvaa suoriksi ja mutkattomiksi. Viimeisimmäksi yhteyttä on pidetty tehtaalta kaupunkiin kantautuvan puusälän vuoksi.

– Sieltä luvattiin puhdistaa rekkoja. Nyt puusälän määrä keskustassa on vähentynyt, Tuononen kertoo tyytyväisenä.

Tehdasalueen sisäpuolella kuljetusyrittäjä Henri Heinonen suuntaa kohti purkualuetta. Sinne ei ulkopuolisilla ole asiaa turvallisuussyistä. Metsä Groupin kuljetuspäällikkö Marko Yläjärvi osoittelee purkualueen suuntaan ja kertoo samalla, mitä siellä tapahtuu.

Materiaalikone nostelee rivakasti puutavaraa kyydistä pinoihin. Nyt Heinosen auto on pesupaikalla. Tuolla puusta tehdään haketta. Juuri äsken tuosta lähti juna maailmalle.

Pian Heinosen Sisu kaartaa takaisin. Käväisy vaa'alla osoittaa, että rekka painaa 48 tonnia vähemmän kuin vielä varttitunti sitten.

Mies on ajanut rekkaa miltei viisitoista vuotta. Hienonen astui yrittäjän saappaisiin vain vuoden kokemuksella, kun isä sairastui.

Ja niin sitä mentiin, suoraan syvään päähän?

– Niin se taisi olla, Heinonen sanoo ja kääntää rattia rauhallisesti.

Seuraavaksi mies Sisuineen suuntaa kohti Pylkönmäkeä. On jo korkea aika lähteä ajamaan päivän toista kuormaa.

Susanna Rinne on 24-vuotias vantaalainen teologian opiskelija, joka puhkuu intoa.

Ensi vuoden alusta lähtien hän istuu päättäjän paikalla Vantaan seurakuntayhtymän kirkkovaltuustossa ja Tikkurilan seurakuntaneuvostossa.

Tärkeimmät syyt lähteä mukaan kirkon päätöksentekoon löytyivät helposti.

– Haluan olla kehittämässä meidän kirkkoa entisestään. Ottamaan enemmän vastuuta ympäristöstä. Toivon, että kirkosta tulisi entistä enemmän paikka, jossa kaikki haluaisivat olla mukana.

Kun kirkon asiat ovat ajan tasalla, se alkaa kiinnostaa nuoriakin enemmän. Susanna Rinne

Susanna sanoo että hänellä on aika liberaalit arvot

– Kirkko kuuluu kaikille. Kaikki saavat tulla kirkkoon sellaisina kuin ovat ja esimerkiksi kaikki saadaan vihkiä kirkossa. Nämä ovat minulle tärkeitä asioita.

Susannan mielestä nuorten pitää päästä mukaan päätöksentekoon, jotta heidän äänensä saataisiin kuuluville.

Hänen mielestään nuoret haluavat tehdä kirkosta matalan kynnyksen paikan, johon kaikki olisivat tervetulleita ja jonka arvot vastaisivat tämän hetkisiä arvoja.

– Siinä vaiheessa kun kirkon asiat ovat ajan tasalla, niin se alkaa kiinnostaa varmasti nuoriakin enemmän.

Äänestysinto nousi vuonna 2010

Susannan kaltaisia alle kolmikymppisiä päättäjiä löytyy seurakunnista vain vähän.

Seurakuntavaalien ehdokkaista alle 30-vuotiaita oli 6 prosenttia ja valituiksi tulleista 6,4 prosenttia, kertoo tutkija Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Korkeaan äänestysintoon vaikutti paljolti Ajankohtaisen Kakkosen homoilta-ohjelma. Tutkija Veli-Matti Salminen

Nuoria on yritetty innostaa äänestämään. Parhaiten onnistuttiin vuonna 2010, kun kirkkoon kuuluvat 16-17 -vuotiaat saivat äänioikeuden.

Asiasta kampanjoitiin kovasti ja yli 15 prosenttia uusista äänioikeutetuista kävi uurnilla. Salmisen mielestä on harmillista, että nuorten äänestysinto on sen jälkeen laskenut.

Salmisen mukaan vuosi 2010 oli seurakuntavaaleihin osallistumisen huippuvuosi. Salmisen mielestä tähän vaikutti osaltaan Ylen Ajankohtaisen Kakkosen keskusteluohjelma lokakuussa.

– Väittäisin, että korkeaan äänestysintoon vaikutti paljolti Ajankohtaisen Kakkosen homoilta-ohjelma, jonka jälkeen oli ennätysmäärä kirkosta eroamisia ja myöskin valtavan paljon kirkon ympärillä käytävää keskustelua.

– Oli myös kiinnostusta kirkkoon siltä kannalta, että mitä hyvää kirkko tekee? Se herätti liikehdintää ja aktivoi ihmisiä äänestämään.

Äänestysinnon hiipuminen näkyy myös yleisesti.

Evankelisluterilaisen kirkon näkemyksiä on viime aikoina haastettu entistäkin enemmän samaa sukupuolta olevin parien avioliittoon vihkimisen vuoksi.

Salminen on hieman yllättänyt siitä, että asia ei kuitenkaan noussut näkyvästi näiden vaalien teemaksi

– Ehkä se on yllätys, että ei käyty laajaa julkista keskustelua. Kyllä se varmaan jokaikisessä seurakunnassa jollakin tavalla koskettaa ja on pitkällinen ja vaikea aihe kirkolle.

Salminen arvioi, että samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimistä kannattavat pyrkivät viemään asiaa eteenpäin seurakunnissa itsenäisillä ratkaisuilla ja pappien omantunnon vapautta käyttäen.

Susanna Rinteen ja muiden nuorten luottamushenkilöiden on tehtävä kovasti töitä saadakseen nuorten äänet kuuluviin.

Kirkkovaltuustoihin valittujen keski-ikä on 55,5 vuotta. Se on korkeampi kuin kaksissa aiemmissa vaaleissa. Vuonna 2010 keski-ikä oli vajaat 51,8 vuotta ja 2014 se nousi noin 54 vuoteen.

Seurakuntavaaleissa valittiin 400 seurakuntaan noin 9 000 luottamushenkilöä. Seurakuntavaalien tulokset löytyvät evankelisluterilaisen kirkon sivuilta.

Lue myös:

Seurakuntavaalien nuorimmat valtuutetut Kälviältä – nuoret eivät silti innostuneet uurnille

Harva äänestää seurakuntavaaleissa, vaikka kannattaisi: luottamushenkilöt päättävät kirkollisverorahojesi käytöstä

Seurakuntavaaleilla on myös poliittista merkitystä – silti puolueiden nimet ovat harvoin mukana ehdokaslistoilla

Seurakuntavaaleissa yli 16 000 ehdokasta – Vaalikone avattu: Lähes puolet sallisi homoparien vihkimisen

Sisäministeriössä pohditaan parhaillaan, miten ihmisten turvallisuuden tunnetta ja luottamusta poliisiin saataisiin lisättyä tai nykyinen taso ainakin säilytettyä.

Suomi on edelleen poikkeuksellisen turvallinen maa, todennäköisesti jopa maailman turvallisin. Poliisilla on kuitenkin yhä enemmän vaikeuksia ylläpitää tätä turvallisuuden tunnetta.

Yksi syy on, että Suomen noin seitsemän tuhannen poliisin vahvuus on jäänne ajalta, jolloin maailma oli toisenlainen.

Se on ajalta, jolloin järjestäytynyttä rikollisuutta tai kyberrikollisuutta, maahanmuuton ja jengiytymisen haasteita, terrorismin uhkaa tai hybridiuhkia ei Suomessa vielä ollut. Ja se on ajalta, jolloin lähes kaikki kansalaiset luottivat poliisin sanaan ja arvovaltaan.

Suomessa poliisin resursseista on tullut jonkinlainen päätöksentekijöiden ikiliikkuja. Viimeiset 20 vuotta kestoaiheena on ollut, että poliisien määrää pitäisi lisätä.

Resursseilla on kuitenkin käyty erikoista peliä, joka on haitannut poliisitoiminnan pitkäjänteistä suunnittelua. Tempoilevaan peliin on kuulunut, että poliisien määrän vähentämisellä pelotellaan, jonka jälkeen poliitikot päättävät yleensä viime tipassa poliisien määrän säilyttämisestä.

Peli on johtanut myös siihen, että johtavat poliisiviranomaiset pyrkivät käyttämään jokaisen tilanteen julkisuudessa kertomalla, kuinka jokin asia ei onnistu, koska väkeä ja rahaa on liian vähän.

Viimeksi perjantaina poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen totesi jälleen Tampereen poliisiammattikorkeakoulun valatilaisuudessa, että "poliisi ei ole itseään, vaan yhteiskuntaa varten. Poliisi kyllä selviää, mutta selviävätkö kansalaiset?”

Ei ihme, jos osaa kansalaisista alkaa pelottaa.

Jos haluaa Saksan poliisimäärät, pitää haluta myös Saksan poliisit

Turvallisessa Suomessa on asukaslukuun suhteutettuna vähiten poliiseja koko Euroopassa.

Osin tästä syystä poliisilla on näkyvyysongelma. Poliiseja ei näy riittävästi lähiöissä, syrjäseuduilla tai tien päällä. Poliisi ei pysty riittävästi estämään järjestyshäiriöitä, rikoksia ja liikenneonnettomuuksia.

Poliisilla on noin miljoona vuosittaista hälytystehtävää, joista 35 000 on henkeä tai terveyttä uhkaavia. Rikosilmoituksia tehdään vuodessa noin 800 000. Yksi poliisin tärkeimmistä tehtävistä olisi ehkäistä rikoksia ennalta. Siihen poliisipartioilla ei ole riittävästi aikaa.

Aikoinaan Suomessa oli poliisiasemia vähän joka kolkassa. Kun poliisihallinnon toimintaa keskitettiin ja poliisipalveluja supistettiin, katosi samalla myös tunne lähellä olevasta poliisista. Ennen niin vahvasta poliisista tuli kansan mielissä jotenkin kaukainen ja heikompi.

Jälkeenpäin on tietysti helppo olla viisaampi. Ja nyt ollaankin.

Paraikaa päätöksentekovaiheessa oleva Poliisin ennalta estävän toiminnan strategia yrittää nyt palauttaa poliisin sinne, mistä se viime vuosien aikana on kadonnut tai minne sitä nykyään kipeimmin tarvitaan.

Suomessa on valittu tie, että nykypoliisit saavat huippukoulutusta. Aiemmin poliiseja revittiin hommiin lähes pystymetsästä. Heistä tuli sen ajan poliiseja sen ajan vaatimuksiin.

Nykyään jokainen poliisi suorittaa kolmen ja puolen vuoden opinnot ammattikorkeakoulussa. Lisäksi jokainen poliisi saa loputtomasti koulutusta ja kurssitusta työssä toimiessaan, sillä tieto happanee nopeasti.

Monissa maissa poliisilla on eritasoisia taitoja ja osaamista. Siksi esimerkiksi Saksan poliisimäärien vertaaminen Suomeen ei ole ihan reilua. Jos haluaa Saksan poliisivahvuudet, pitää haluta myös Saksan poliisit. Osalla heistä on vain kahden vuoden koulutus.

Entä jos Suomessakin olisi ”turvallisuuspoliiseja”?

Poliisin ennalta estävän toiminnan strategiassa linjataan paljon asioita, joihin nykyään ei ole riittänyt tekijöitä. Tai joidenkin poliisilaitosten alueella on riittänyt, mutta ei suinkaan koko maassa.

Poliisin pitäisi strategian mukaan esimerkiksi lisätä lähiöiden turvallisuutta ja ennaltaehkäistä eriarvoistumista.

Poliisin pitäisi myös kohdata enemmän nuoria, jotta nuorten luottamus poliisiin vahvistuisi. Ja harvaan asutuilla alueilla poliisin pitäisi jatkossa tehdä tiiviimpää yhteistyötä kylätoimijoiden ja -yhdistysten kanssa, jotta kylillä asuvien ihmisten turvallisuus paranisi.

Sisäministeriön asettamat tavoitteet ovat selkeitä, mutta niihin pääseminen vaatii uudenlaista ajattelua, uskallusta sanoa asioita ääneen ja jopa kyseenalaistaa nykyistä poliisijärjestelmää.

Kysyä voisi esimerkiksi, pitääkö kaikkien poliisien todella päätyä alalle saman kolmen ja puolen vuoden koulutusputken läpi?

Esimerkiksi Isossa-Britanniassa osa kevyemmin koulutetuista poliiseista partioi kaduilla jopa ilman käsiaseita. Heidän tehtävänsä on luoda tunnetta turvallisuudesta ja puhua ihmisten kanssa ihmisten murheista.

Suomessakin poliisiammattikorkeakoulussa tunnetaan sanonta, että jokaisen poliisin pitää osata vähän näytellä, mutta monella ei töihin päästyään ole tähän tärkeään teatteriin aikaa.

Hyvä kysymys on myös, onko meillä järkevintä resurssien käyttöä lähettää kyläyhdistysten kokouksiin ja kouluvierailuille pitkään ja hartaasti koulutettuja poliiseja, jos saman näkyvyyden ja vaikuttavuuden saisi aikaan jonkinlaisella brittimallilla.

Näkymätöntä poliisia ei haluta, vaikka se on tehokas

Kansalaiset haluavat nähdä poliiseja. Siitä tulee turvallinen olo. Esimerkiksi liikenteenvalvonnasta poliisi saa jatkuvasti kuulla kunniansa, kuinka poliisia ei näy missään ja aidot konstaapelit on korvattu peltipoliiseilla.

Poliisi tunnistaa ongelman ja pyrkii tämän vuoksi pistämään välillä teatterin pystyyn.

Hyvä esimerkki tällaisesta näytelmästä on puhallusratsia. Poliisin näkyvyyden ja vuorovaikutuksen kannalta puhallusratsia on mahtava, sillä lähes kaikki ajavat selvin päin. Kansalaiset tykkäävät tulla pysäytetyksi, kun kaikki on kunnossa ja poliisi toivottaa hyvää matkaa. Ja samalla tulee tunne, että poliisi valvoo.

Nykyään poliisi laittaa vieläpä kuvan Twitteriin, jossa kerrotaan, että täällä ollaan.

Todellisuudessa ”käsipystyllä” toteutettu massapuhallutus ei ole kovin kummoinen työkalu. Keskimäärin yksi puhallettava 120:sta jää kiinni.

Sen sijaan nykyisellä analyysitekniikalla poliisi tietää päivien ja tuntien tarkkuudella melko varmasti, missä milloinkin kannattaa pyöriä. Mutta aamuyön tunteina nuhteeton kansalainen ei liikennettä valvovaa poliisia näe.

Kilttejä kansalaisia ei muutenkaan enää pysäytellä. Rekisterikilven lukulaitteella poliisi näkee suoraan autostaan, mikä auto ja kenet kannattaa tarkastaa.

Jos ajotapoja valvoessaan poliisin pitäisi olla mahdollisimman tehokas, ei näkyvää valvontaa kannattaisi olla ollenkaan. Valvontaa pitäisi ennemminkin lisätä piilovalvontana siviilimallisilla ajoneuvoilla. Ja suurin osa autoilijoista ajaa kiltisti, vaikkei poliisiautoa näykään.

Kansalaiset laittavat poliisille paljon palautetta siitä, missä poliisin toivottaisiin valvovan milloin huumeita, ylinopeuksia, ilkivaltaa, pyörävarkauksia, murtoja ja milloin mopopoikia.

Moni toiveista on aika pöhkö, mutta poliisi saattaa silti toteuttaa toiveen resurssien salliessa. Sillä tavoin poliisi pyrkii vahvistamaan tunnetta, että poliisi on edelleen olemassa.

Tulli epäilee virolaisen nuuskan salakuljetusorganisaation tuoneen Suomeen noin 5 000 kiloa nuuskaa vuoden 2018 aikana. Nuuskaa on myyty laittomille tukkukauppiaille, ja vältettyjen valmisteverojen määrä on yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa, Tulli kertoi tiedotteessaan.

Tulli epäilee rikoskokonaisuuden päätekijäksi Virossa asuvaa keski-ikäistä virolaismiestä. Miehen epäillään järjestäneen nuuskan salakuljetuksen Ruotsista Naantalin, Turun, Tornion ja Ylitornion rajanylityspaikkojen kautta Suomeen.

Tullin esitutkinnan mukaan salakuljetuksiin on käytetty kaupallisessa liikenteessä olleita kuorma-autoja, asuntoautoja ja pakettiautoa. Tulli takavarikoi esitutkinnan aikana autojen liimattavia rekisteritunnuksia, joiden avulla salakuljettajien epäillään yrittäneen välttää tullitarkastukset ja nuuskan takavarikoinnin rajanylityspaikoilla.

Tulli kertoo myös takavarikoineensa esitutkinnan aikana virolaiselta salakuljetusorganisaatiolta useita Suomeen salakuljetettuja nuuskaeriä, joiden yhteenlaskettu nuuskamäärä on yli 950 kiloa. Lisäksi Tulli takavarikoi syyskuussa varastohalliin tehdyssä kotietsinnässä pakettiautosta ja varastosta yhteensä lähes 400 kiloa nuuskaa. Takavarikoidun nuuskan katukauppahinnaksi arvioidaan pimeillä markkinoilla 380 000 euroa.

Tulli epäilee rikoskokonaisuudessa yhteensä 11:tä henkilöä, joista neljä on ollut vangittuina. Näiden lisäksi tukkukauppiaiksi epäillyt pääkaupunkiseudulla asuvat suomalaismiehet ovat olleet kiinniotettuina.

Tulli on tutkinut tapausta törkeinä veropetoksina ja salakuljetusrikoksina. Tapauksen esitutkinta on vielä kesken.

Ylen A-studiossa puhuttiin maanantai-iltana työllisyydestä, maahanmuutosta ja erityisesti siitä, miten Suomessa pitäisi reagoida syntyvyyden laskuun. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.), olivat yhtä mieltä siitä, että Suomi tarvitsee lisää maahanmuuttoa työllisyyden edistämiseksi, kun syntyvyys sakkaa.

Häkkäsen mukaan humanitäärisistä syistä tapahtuva maahanmuutto ja työperäinen maahanmuutto on pidettävä erillään. Li Anderssonin mielestä ihmisiä ei saa arvottaa sen mukaan, millä tarkoituksilla maahan tulee.

Eriäviäkin näkemyksiä nousi myös esimerkiksi maahanmuuttajien pisteytyksestä Kanadan malliin ja EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinnan poistamisesta.

Kanadassa maahanmuuttajien pisteytetään työperäisyyden perusteella. Andersson sanoi pisteytykselle ei. Häkkäsen mielestä maahanmuuttajien soveltuvuutta voisi arvioida jollakin tavalla, mutta hän ei ottaisi Kanadan mallia suoraan Suomeen. Andersson sanoi, että pisteytysjärjestelmä laskisi Suomen houkuttelevuutta, eikä se olisi siksi hyvä asia.

Häkkäsen mielestä niin EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevan työvoiman tarveharkinta pitäisi poistaa, Anderssonin mielestä taas ei.

Anderssonin mukaan englanninkielisiä kielipalveluja tarvitaan tulevaisuudessa lisää, mikäli Suomi haluaa pärjätä kilpailussa osaavista työntekijöistä. Häkkänen oli samaa mieltä kielipalveluista. Hänen mukaansa verotusta olisi myös laskettava, jotta Suomi olisi houkuttelevampi maa tulla töihin.

Nordean ekonomisti Olli Kärkkäinen ihmetteli, miksi poliitikot eivät ole pystyneet edistämään työperäistä maahanmuuttoa, vaikka juhlapuheiden tasolla ollaan samaa mieltä siitä, että asiaa pitäisi edistää.

– Toivottavasti väestöennusteen tuoma paine toimisi niin, että näitä asioita voitaisi edistää, Kärkkäinen sanoi.

Andersson piikitteli Häkkästä perhevapaauudistuksen kaatumisesta

Li Andersson arvosteli hallitusta odotetusti perhevapaauudistuksen kaatumisesta ja siitä, miltä hallituksen politiikka on näyttänyt kolmekymppisen naisen näkökulmasta.

– Varhaiskasvatuksesta on leikattu, perhevapaauudistus jäi tekemättä, lomarahoja on leikattu naisvaltaisilla aloilla. Lisäksi hallitus on pyrkinyt lisäämään turvattomuutta työelämässä kaikenlaisilla työehtojen heikentämisesityksillä, Andersson luetteli.

Häkkäsellä oli täysin erilainen käsitys asioiden todellisesta tilasta.

– Sulla on aika värikäs käsitys. Ensinnäkin lomarahaleikkaukset on kompensoitu ja varhaiskasvatukseen liittyviä perusopetuksen määrärahoja ei ole leikattu vaan perusoikeutta on supistettu.

Kokoomusministeri puolusti hallitusta sillä, että se on onnistunut lisäämään työpaikkoja.

– Samaan aikaan 120 000 ihmistä on saanut työpaikan, kun talous kasvaa. Yhä useammalla henkilöllä on turvattu tulevaisuus, kun on saatu työtä, Häkkänen sanoi.

Lue lisää:

Suomessa väki harmaantuu ja vauvat vähenevät – Yle kysyi kaikilta puoluejohtajilta, mitä asialle pitäisi tehdä

Tilastokeskus: Suomessa on nyt vähiten nuoria yli sataan vuoteen – väkiluku kääntymässä laskuun 2035

Tutkijoiden mukaan vaalit näkyvät Ylen maahanmuuttokyselyssä: Ristiriitaisuuksia, äänten kalastelua ja yllätyspehmoilua

Yle selvitti puolueiden maahanmuuttonäkemykset: Suurin osa lisäisi paperittomien palveluita – vain kaksi puoluetta kieltäisi naisilta burkat

Korkeakoulutettujen pako Suomesta kiihtyi, osaajien maahanmuutto junnaa paikoillaan

Talousviisaiden mukaan ajat ovat pian huononemassa. Tämä puhe ei yllätä.

Liki kolme tuhatta vuotta sitten kirjoittaneen kreikkalaisen Hesioduksen mukaan myyttistä kulta-aikaa seuraavat huonommat ajat ja lopulta viimeisimpänä rautainen aika. Silloin rehellisten sijasta palkitaan pahantekijät. Vaiva ja huoli vallitsevat. Silloin riidellään, valehdellaan ja petetään kuin Trumpin lehdistötilaisuudessa.

Hesioduksen rautainen aika on siis meidän aikamme.

Se on aika, jolloin ajatellaan vain pieniä ajatuksia eikä osata puhua kuin taloudesta.

Se on aika, jolloin näperrellään irtisanomislakien kaltaisten farssien parissa. Se on näköalattomuuden aika.

Kun SAK astuu huoneeseen, se ilmoittaa ettei muita vaihtoehtoja ole. Kun työnantajat astuvat huoneeseen, he ilmoittavat ettei muita vaihtoehtoja ole. Kun pääministeri Juha Sipilä astuu huoneeseen, hän ilmoittaa että tämä on ainoa vaihtoehto. Että taloudesta on puhuttava koska se luo hyvinvointia. Vaikka talous luo vain rahaa. Ja vaikka hyvinvointia ei osteta pelkillä euroilla.

Tällä rautaisella ajalla kaikki ovat kaikesta eri mieltä paitsi siitä, että horjumme katastrofin partaalla, josta kaikki ovat yhtä mieltä. Jos emme tee töitä minuutin pidempään, joudumme kaikki kerjuulle. Jos tehdään kuten Sipilä vaatii, korpit nokkivat köyhiltä silmät ja molempia tulee lisää, köyhiä ja korppeja. Jos taas ei tehdä kuten hallitus vaatii, mannerlaatat järkkyvät ja taivaalle ilmaantuu pyrstötähtiä. Niin tai näin, tuho tulee joka tapauksessa.

Ilma on sakeana uhkista, eikä ilmassa muuta enää olekaan, ei kevättä eikä toivoa.

Ilma on sakeana uhkista, eikä ilmassa muuta enää olekaan, ei kevättä eikä toivoa. Ilmastonmuutos kuulemma tuhoaa meidät. Geenimuunneltu ruoka karkaa käsistä ja steriloi koko maanpiirin. Tekoäly tulee ja orjuuttaa. Miljardi afrikkalaista ryntää tänne huomenna ja ensi viikolla tulee lisää.

Sanotaan, ettei parempaa ole enää odotettavissa. Rautaisella ajalla kaikki unelmat ovat kuolleet.

Reilut viisikymmentä vuotta sitten presidentti John F. Kennedy julisti unelmaksi mennä Kuuhun ei siksi, että se on helppoa vaan siksi, että se on vaikeaa. Mennä Kuuhun siksi, että se on tavoite, joka tuo esiin ihmisen parhaat kyvyt.

Kuulennot olivat teollistuneen maailman yhteinen unelma. Toki oli niitä, ja on edelleen, joiden mielestä mitään ei voi tehdä ennen kuin viimeinen sotaveteraani on saatettu hautaan. Tai että kaikki rahat olisivat aina ja joka hetki paremmassa käytössä toisaalla.

Mutta ei talous eikä elämä ole nollasummapeliä. Pienet unelmat eivät ole poissa suurista unelmista.

Suuria unelmia ei enää ole. Nyt toivotaan vain torjuntavoittoja. Että ilmastonmuutos pysäytetään. Että siirtolaisvirta pysäytetään. Nyt unelmoidaan jopa ajan pysäyttämisestä. Amerikan punaniskat haluavat jäädyttää sen 50-luvulle. Samaa toivotaan uuninpankoilla, joiden taittovirheisistä tirkistysrei’istä katsoen Suomi on kansainvaellusten kärkikohde.

Itse kuulun niihin, joille polkupyörän ja nyhtökauran pyhä pastoraali ei riitä. Kaipaan jotakin suurempaa.

Ilmastonmuutoksen kaltaiseen myrskyyn on toki syytä valmistautua, mutta mitä myrskyn jälkeen? Mitä sitten, kun ilmastonmuutos on selätetty? Itse kuulun niihin, joille polkupyörän ja nyhtökauran pyhä pastoraali ei riitä. Kaipaan jotakin suurempaa.

Mikä olisi unelma, jonka tavoittelu saisi taas esille sen, mikä meissä on parasta?

Minulla itselläni on ollut unelma järjen, tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden Euroopasta. Mutta katsokaa Eurooppaa. Jokainen maa on linnoittautumassa siilipuolustukseen. Ja jokaista askelta vartioi rautaisen aikamme talouden rautainen kuristusote.

Syytän likinäköisiä johtajiamme, joilla ei ole rohkeutta eikä visioita. Yksi huopaa samalla kuin toinen soutaa sen mukaan, kuka somessa kovimmin huutaa. Ja siellä raikaavat mielen alhaisimmat tunnot aina juutalaisvihaa myöten.

On helppo yhtyä sanontaan, että moisten kääpiöiden politiikkaan heittämät pitkät varjot paljastavat sivilisaation auringon olevan laskemassa.

Mutta kun aurinko laskee Euroopan reunalla, se samalla tekee nousuaan Kiinan muurilla. Ja minusta vaikuttaa, että kiinalaisilla on unelma. En vain ole varma, olemmeko me suomalaiset ja eurooppalaiset enää osa tuota unelmaa.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Minut irtisanottiin Postista syyskuussa 2014, vain muutama kuukausi sen jälkeen, kun olin saanut osa-aikaisen työkyvyttömyyseläkepäätöksen

Yhtäkkiä olin siis puoliksi eläkeläinen ja puoliksi työnhakija. Oli opittava elämään uudella tavalla.

Minulta kului kokonainen vuosi Postista irrottautumiseen ja surutyöhön. Vasta syksyllä 2015 aloin jotenkin palautua. Alkoi tuntua siltä, että kyllä minullakin on jotain virkaa.

Lue Virvan aiemmista vaiheista tästä ja tästä.

Postin jälkeen olen ollut työtön työnhakija, osa-aikaeläkeläinen, sairauslomalainen ja minulla on ollut yksi työpaikkakin: olin nelisen kuukautta pakolaisohjaajana.

Työ löytyi Suomen Punaisen Ristin Otanmäen vastaanottokeskuksesta. Tarjosivat minulle hommaa, kun olin kertonut irtisanomisestani televisiossa, Ylen A-studiossa.

Työ oli mieluisaa. Sain olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja tunsin, että minusta oli apua. Tiesin, miksi aamulla pitää herätä.

Toisaalta työ oli myös henkisesti raskasta. Vielä kotonakin mietin sitä, mitä ihmisille oli tapahtunut. En saanut nukuttua, aamuyöstä heräsin hiestä märkänä.

Näin painajaisia vanhempansa menettäneistä lapsista. Aamulla ahdisti lähteä töihin. Pelkäsin, että teen jotain väärin. Vuosia vaivannut selkäni myös oireili ja särki entistä pahemmin, työ vastaanottokeskuksessa kun oli enimmäkseen jalkojen päällä seisomista.

Huhtikuussa 2016 sanoin itseni irti vajaan neljän kuukauden työrupeaman jälkeen. Monet kysyivät, miksi jäin pois töistä. Epäilivät, että syy oli vastanottokeskuksen asukkaissa ja heidän käytöksessään. Ei ollut. Kyse oli minun päästäni. Asukkaat olivat ihania, iloisia ja nauravia ihmisiä.

Olin jälleen työtön työnhakija.

Selkäkipu paheni. Syksyllä 2016 olin Kainuun keskussairaalassa leikkausarviossa. Jo Postin aikana olin monasti selän takia sairauslomalla. Selkäni on oireillut jo liki kuusi vuotta. Se oli myös tärkein peruste osa-aikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelleni.

Sain kutsun sairaalaan lokakuussa ja selkä leikattiin 2016 joulukuussa. Siihen asti olin ollut työtön työnhakija ja osaeläkeläinen - nyt olin sairauslomalainen.

Viime vuoden maaliskuussa sairauslomaani jatkettiin, samoin elokuussa. Loppuvuodesta sairauspäivärahan enimmäismäärä tuli täyteen. Vaikka sairaslomani jatkui, minusta tuli taas työtön työnhakija, osa-aikainen sellainen.

Vaikka en siis ollut työkykyinen ja olin sairauslomalla, minulle maksettiin ansiosidonnaista työttömyyspäiväraha. On tämä kummallinen ja monimutkainen systeemi.

Tuntuu, että Postin jälkeiset vuodet ovat olleet jatkuvaa paperisotaa. Vuosien kuluessa olen hakemuksia täyttäessäni soittanut lukemattomia kertoja lääkäreille, Posti ja logistiikka-alan unioni PAU:lle, työeläkeyhtiöön, TE-keskukseen ja Kelalle.

On toistuvasti pitänyt kysyä, mitä minun pitää tuohon ja tuohon kohtaan kirjoittaa. Aina on ystävällisesti neuvottu. On silti vihoviimeistä täyttää noita papereita.

Enkä ole vain täyttänyt hakemuksia. Olen myös avannut aikamoisen määrän kirjekuoria, joissa on elämääni koskevia päätöksiä. Niitä tavatessa on tuntunut, että tarvitsen suomentajan.

Välillä kaikki liput ja laput ovat todella ahdistaneet. Onneksi mieheni Matti ymmärtää niiden päälle.

Monesti olen miettinyt, miten ne ihmiset pärjäävät, joilla ei ole apunaan ketään muuta. Ehkä he eivät pärjääkään.

Kuinka monta kertaa olenkaan toivonut, että tulisi lopullinen päätös tälle työtön-sairas-osaeläkeläinen pyöritykselle ja pääsisin kokonaan työkyvyttömyyseläkkeelle. Pääsisi tästä papereiden pyörittämisestäkin.

Välillä elättelen toiveita, josko vielä jotain pystyisin tekemään. Heti perään kuitenkin tulee epäilys. Vähitellen olen suostunut siihen, että tässä oli minun työurani, paluuta ei enää ole.

Alkuvuodesta laitoin työkyvyttömyyseläke-paperit vetämään, kun lääkäri oli kirjoittanut B-lausunnon.

Juhannusviikolla sain työeläkeyhtiöstä kirjeen. Pyörittelin sitä peloissani käsissäni enkä avannut. Mietin, viitsiikö juhannusta pilata, jos päätös onkin pettymys.

Kääntelin ja vääntelin paperia kädessäni. Kun sitten avasin kirjeen, se oli täyttä hepreaa ja panin sen takaisin kuoreen.

Kun mieheni Matti tuli illalla kotiin, annoin koko kirjekuoren hänelle ja yhdessä sitten tavasimme, mitä paperissa oli.

Aluksi paperissa puhuttiin määräaikaisesta kuntoutustuesta. Muutamaa riviä myöhemmin luki: “kuntoutustuki on määräaikainen työkyvyttömyyseläke, minkä vuoksi käytämme termiä eläke”.

Sain siis määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen joulukuun 2017 alusta tämän vuoden elokuun loppuun.

Se oli valtava helpotus, tosin määräaikainen sellainen.

Elokuun lopussa olin taas lääkärissä ja jälleen minulle kirjoitettiin uusi B-lausunto. Myös sairauslomani jatkuu vuoden loppuun.

Jos hakemukseeni tulee myönteinen päätös, olen työkyvyttömyyseläkkeellä joulukuun loppuun.

Taas olen soittanut PAU:lle, TE-keskukseen ja Kelaan. Työeläkeyhtiössä ja Kelassa meni monta päivää ennenkuin sain jonkun kiinni.

Kunnes päätös tulee, saan ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa osa-aikaisen työkyvyttömyyseläkkeeni lisäksi. Jos eläkkeeni jatkuu, työttömyyspäiväraha peritään takaisin.

En tiedä, kauanko työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittely nyt kestää. Viimeksi siihen meni kolmisen kuukautta.

Epävarmuus jatkuu. Ja jos jatkon nyt saankin, onko sama rumba taas edessä joulukuun lopussa?

Kaikesta epävarmuudesta ja vähistä rahoista huolimatta elämä tuntuu hyvältä. Kesä ja mökillä oleminen on ihanaa, ja se, että lapsenlapset tulevat sinne meidän kanssamme.

Elämä on täynnä pieniä ilon aiheita. Voi miten hyvä mieli jäi siitäkin kesäaamusta kun viisivuotiaan pojan poikani Voiton kanssa pelastimme pikkulinnun. Se oli jäänyt ladon ylisille jumiin. Lintu lensi ikkunasta ikkunaan, kopsautti nokkansa lasiin ja tuupertui maahan.

Otin linnun käteeni. Me annoimme Voiton kanssa sille vettä, kaadoin oikeasti sitä sen suuhun. Vähän aikaa lintu siinä kökötti, katsoi minua suoraan silmiin ja sitten se pyrähti lentoon. Ei ne tämän isompia ole - ne ilot.

Tekemisestä ei ole puutetta, varsinkaan mökillä. Halon koneella halkoja, pengon kukkapenkkejä, nypin kuivat pois ja kastelen...

Sitäpaitsi aina voi oppia uusia asioita. Kesällä, 61-vuotiaana, ajoin ensimmäistä kertaa oikeaa traktoria. Olin siitä monta päivää tohkeissani: kerroin asiasta kaikille, jotka jaksoivat kuunnella.

Voin myös olla tekemättä mitään, sen nämä vuodet ovat opettaneet, voin ihan vaan olla.

Kaikkein tympein ja hankalin olo minulla on silloin, kun selkäkipu säteilee jalkoihin ja niitä särkee. Hyvä kun silloin pääsee sängystä ylös. Kun koiran kanssa käydään niinä päivinä lenkillä, se on yhtä tuskaa. Sellaisina päivinä ajattelee, että eikö tämä helpota ikinä, mitä tämä tällainen elämä on.

Toisaalta ajattelen silti, että pysyisipä kunto edes tällaisena. Nyt kuitenkin pärjää. Minua pelottaa, että tulen sellaiseksi, etten pysty enää kävelemään. Sitä pelkäsin silloinkin, kun selkäleikkaus tehtiin pari vuotta sitten.

Joka aamu pidän käsiä kyynärpäitä myöten ristissä toivoen, että jalat eivät menisi alta.

Elämäni on ollut vaikka minkä näköistä ja kokoista ja tulee varmaan olemaankin. Silti äitini ja mummoni elämänohje pätee edelleenkin: “Ilo pintaan, vaikka syän märkänis”.

Lue myös muiden postilaisten kuulumisia:

Edes kahdet potkut ja 300 työhakemusta eivät lannista Eero Leinoa: Ei ole tärkeää, mitä tienaan, vaan että saan tehdä töitä

Postista potkut saanut Kata Ahonen: Raskaat velat ja nivelrikko eivät lopeta työntekoa ja yrittäjyyttäni – "Ikinä en anna periksi"

Postista potkittu Irmeli Valve ei tahdo eläkkeelle, vaikka on jo 64: "Jo koululaisena tein neljää työtä päällekkäin, ei kesäöinä tarvinnut nukkua"