Professori Ilari E. Sääksjärvi avaa yhden lukuisista työhuoneessaan olevista laatikoista ja esittelee sisältöä. Yksi hyönteisneula on lävistänyt ihmisen silmäripsen kokoisen loispistiäisen.
– Ehkä ylpein olen tästä. Naantalilaiset lapset ovat antaneet tälle nimen. Lienee ainoa lasten nimeämä loispistiäislaji, Sääksjärvi selittää.

Suurennoksessa hyönteinen näyttää toisenlaiselta. Amazonian peikkopistiäinen – Triclistus amazopeikkus näyttää käyneen jalkapäivinä punttisalilla. Varsinainen pattijalka.
– Kokoonsa nähden tämä on hurja kaveri.
Peikkopistiäisen päässä on leikkaavat pinnat. Niiden ja lihaksikkaiden jalkojensa avulla se porautuu kasvissa elävän perhosentoukan vierelle. Pistiäinen munii toukkaan ja kehittyvä pistiäinen syö pikkuhiljaa uhrinsa.

Muista laatikoista löytyy lisää erilaisia loispistiäisiä. Osa on muutaman millin kokoisia, osa muutaman sentin.
Yhdessä laatikossa on liuta hyönteisiä, jotka hyökkäävät hämähäkkien kimppuun.
Työhuoneen hyllyillä on vielä Sääksjärvelle paljon tutkittavaa.


Sääksjärvi kuuluu maailmassa harvalukuiseen loispistiäistutkijoiden joukkoon. Hän on omien laskujensa mukaan viettänyt yhteensä melkein pari vuotta tutkimusretkillä Amazonin sademetsässä.
Mainettaan vaarattomampi viidakko
Ilari E. Sääksjärvi matkusti ensimmäisen kerran Perun sademetsiin kaksikymmentä vuotta sitten. Äänet ja maisemat jäivät lähtemättömästi mieleen jo vuonna 1998.

– Yön laskeutuessa sammakkoeläinten äänikonsertti on korvia huumaava. Ensimmäinen yö sademetsässä voi olla jopa pelottava, Sääksjärvi sanoo.
Elokuvissa sademetsät ovat vaarallisia paikkoja. Myrkylliset eläimet vaanivat joka pensaassa.
Tarinoissa on semmoinen 30 prosenttia tutkimusretkeilijälisää. Sorrun siihen joskus itsekin. Ilari E. Sääksjärvi
Sääksjärvi kertoo, että hän on selvinnyt kymmenistä matkoistaan pienin haverein. Hänen mukaansa enemmän riskejä on isoissa kaupungeissa, joiden läpi tutkijoiden pitää kulkea tutkimusalueille.
– Olen nuorille tutkijoille sanonut, että älkää liioitelko myrkkykäärme- tai anakondahyökkäyksiä. Tarinoissa on semmoinen 30 prosenttia tutkimusretkeilijälisää. Sorrun siihen joskus itsekin, Sääksjärvi naurahtaa.

Eniten viidakossa pelkää eksymistä. Tutkimusryhmällä on sääntönä, että yksin ei metsään lähdetä, vaikka matkaa hyönteisansalle olisi vain pari kilometriä. Valtavassa viidakossa ajan- ja paikantaju häviää nopeasti.
– Itsellenikin on käynyt pari eksymistä. Ensimmäinen on jäänyt parhaiten mieleen. Muutaman tunnin haimme uutta suuntaa.
Tutkimusretkeilijä eikä -matkailija
Ilari E. Sääksjärvi on tehnyt tutkimuksiaan Perussa Iquitosin kaupungin suunnalla. Hän puhuu omista matkoistaan tutkimusretkinä. Tutkimusmatka-sanan hän säästää entisaikojen kovia kokeille ja vaaroja uhanneille tutkijoille.
– Helsinki-Vantaalta lähdettyäsi olet vuorokauden kuluttua sademetsässä. Parisataa vuotta sitten pelkkiin matkoihin meni pari kuukautta.

Sen sijaan leirielämä muistuttaa Sääksjärven mukaan paljon sadan vuoden takaista. Siirtymiset tehdään kävellen tai kanooteilla.

Leiriin kannetaan ruoka mukana tai ruokavarastoa täydennetään paikallisella kalalla. Askeettisimmillaan tutkijat majailevat pressujen ja moskiittoverkkojen alla.
– Raskain asia on jatkuva kuumuus ja kosteus. Välineitä ei saa välttämättä kuivaksi missään välissä. Kovilla ovat varusteet ja mies.
Retkiltä on jäänyt paljon muistoja ja ystävyyssuhteita. Sääksjärvi tapasi Iquitosin kaupungissa myös vaimonsa.
Naantalin metsistä Amazonin viidakkoon
Ilari E. Sääksjärven innosti loispistiäisten pariin hänen lukio-opettajansa. Loispistiäisiä tunnetaan edelleen huonosti ja tutkijoita on maailmassa vähän, vain muutamia kymmeniä.
Olen nimennyt hyönteisiä myös appiukkoni tai meitä auttaneiden paikallisten asukkaiden mukaan. Ilari E. Sääksjärvi
1976 syntynyt naantalilainen oli jo lapsena kiinnostunut luonnosta ja linnuista. Hän ihaili brittiläistä tutkimusmatkailijaa, eversti Percy Fawcettiä. Isä kuljetti nuorta Ilaria bongausmatkoilla.
Vuosia myöhemmin poika nimesi ensimmäisen Perun Amazoniasta löytämänsä uuden loispistiäisen isänsä Taunon kunniaksi. Jossain päin sademetsää lentelee siis tälläkin hetkellä Amazopimpla taunoi.
– Olen nimennyt hyönteisiä myös appiukkoni tai meitä auttaneiden paikallisten asukkaiden mukaan.
Perun Amazoniasta löytyy myös hänen nimeään kantava loispistiäinen, Orthocentrus saaksjarvii. Sen on nimennyt Sääksjärven entinen opiskelija.

Löydettyjen lajien tutkiminen, kuvaaminen ja nimeäminen voi viedä kuukausia. Tutkimus alistetaan tiedeyhteisön arvioitavaksi ja mikäli kaikki on kunnossa, uusi laji kirjataan tietokantoihin. Sääksjärvi kertoo kokemuksen jo auttavan tunnistamaan uusia lajeja.
– Ensimmäisen uuden lajin löytäminen tuntui hienolta. Valitettavasti jossain vaiheessa siitä ei enää osaa niin paljon iloita. Mutta jos löytö on tarpeeksi iso, niin toki siitä vähän aikaa leijuu.
Loispistiäisten myrkyistä apua lääketieteelle
Perussa Iquitosin ympärillä olevat sademetsäalueet ovat tutkijoiden aarreaittoja. Vuoristolajit yhdistyvät sademetsälajeihin. Maaperä on liikkeessä, joet luiskahtelevat pois paikoiltaan. Sanotaan, että alueella ovat maailman monimuotoisimmat sademetsät.
Ilari E. Sääksjärven haaveihin on vuosien varrella tarttunut satoja tieteelle tuntemattomia hyönteisiä. Nimen hän on antanut noin 150:lle. Tutkimattomia näytteitä on vielä siltä ihan ensimmäiseltäkin eli 20 vuotta sitten tehdyltä matkalta.

Sääksjärven mukaan tutkimuksen tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden ymmärtäminen. Maailman luonnonsäätiö julkaisi marraskuussa raportin eläinten määrän vähenemisestä maapallolla. Sääksjärvi toteaa, että jos emme tiedä, paljonko lajeja on, emme tiedä miten paljon menetämme ihmisen toiminnan vuoksi.
–Toisaalta voimme tutkimuksen kautta kertoa, minne lajirikkaille alueille rajalliset suojeluresurssit ehkä kannattaa kohdistaa.

Loispistiäissä on professorin mukaan vielä hyödyntämätöntä potentiaalia. Niiden myrkyillä on antibioottisia vaikutuksia, jotka estävät bakteerien tai sienien kasvun. Ihmiskunta saattaisi pystyä hyödyntämään aineita lääketieteessä. Tutkimuksen kautta voisi myös löytyä uusia biologisia torjuntakeinoja esimerkiksi tuholaisten hallintaan.
Sademetsätutkijaa luonnollisesti huolettaa ihmisen toiminta. Sääksjärvi toteaa, että parikymmentä vuotta sitten hänen tutkimusalueillaan Perussa kaupunkiraja oli 35 kilometrin päässä. Nyt samalla alueella on kaupungin kaatopaikka enää 3 kilometrin päässä.
– Olen kiinnittänyt huomiota ääri-ilmiöiden lisääntymiseen. Sademetsässä on ollut hyvin pitkiä kuivia jaksoja, toisaalta tulvat ovat lisääntyneet.
”Isi en tahoo et lähee”
Turun yliopisto juhlii tänä vuonna yli 30-vuotista Amazonian tutkimushistoriaansa. Ilari E. Sääksjärvion vaihtanut tutkimusretket siistiin sisätyöhön Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön johdossa.

Hänen mukaansa yksiköllä on tärkeä rooli luonnon monimuotoisuuden ja ilmastonmuutoksen ymmärtämisessä. Sääksjärvi kertoo nauttivansa työstään, mutta silti kenttäbiologi kaipaa takaisin sademetsään.
Luonnon monimuotoisuuden kartta on vielä hyvin valkoinen. Me yritämme tuoda siihen tutkimuksella väriläiskiä. Kun menee tarpeeksi kauas, löytää uutta. Ilari E. Sääksjärvi
– Tiukempina aikoina miettii, että olisipa kiva olla siellä Nanayjoen varrella, käydä vähän katsomassa hyönteispyydyksiä ja lajitella niitä illalla öljylampun valossa katoksen alla.
Sääksjärvi myöntää, että lähteminen ei silti olisi nykyään helppoa. Perhekeskeinen mies muistelee erästä tapausta muutaman vuoden takaa. Hänen vanhin tyttärensä oli oppinut juuri kirjoittamaan. Sääksjärvi oli lähdössä lyhyelle parin viikon matkalle. Aamulla hän löysi tyttärensä haparoivalla käsialalla kirjoittaman lapun: Isi en taho et lähee. Kahden viikon matka oli sen jälkeen tuskainen.
– Kyllä nykyään kärsin, jos joudun parin viikon työmatkan tekemään. Olen onnellinen, että olen saanut viettää pitkiä aikoja sademetsässä ja ulkomaisissa tutkimuslaitoksissa.

Sääksjärvi on palkittu useasti vuoden opettajana. Hän käy puhumassa Amazoniasta ja tutkimuksistaan. Muutama nykyinen yliopisto-opiskelija on ollut hänen luennoillaan jo pikkulapsena. Sääksjärvi hymyilee, puhuu innostuneesti ja nauraa paljon.
– Kun käyn puhumassa, puhun tuntemattomasta Amazoniasta ja tuntemattomasta planeetasta.
Sääksjärvi arvelee, että koko maailmasta kuvatut kaksi miljoonaa eliölajia vastaavat viidennestä kaikista olemassa olevista lajeista. Hyönteisten lisäksi viime vuosina on löytynyt uusia isojakin eläimiä, kuten esimerkiksi jokidelfiini-, anakonda-, jättiläisrotta- ja orankilajit.
– Luonnon monimuotoisuuden kartta on vielä hyvin valkoinen. Me yritämme tuoda siihen tutkimuksella väriläiskiä. Kun menee tarpeeksi kauas, löytää uutta.
