Tuoreesta tutkimuksesta selviää, että vauvan lyhytunisuus näyttää olevan yhteydessä sekä keskittymisvaikeuksien että ylipainon riskiin varhaislapsuudessa.

– Varhaislapsuuden lyhytunisuus voi tutkimuksemme mukaan ennakoida myöhemmin ilmeneviä tarkkaavuuden ongelmia, mutta tämä ei osoita vielä syy-seuraussuhdetta. Sen sijaan lapset, joilla on piirteitä ja taipumusta aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriöihin, voivat olla taipuvaisia myös uni-valverytmin säätelyn häiriöihin, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin Husin lastenpsykiatri Juulia Paavonen toteaa tiedotteessa.

Suomalaisen Lapsen uni ja terveys -tutkimuksen uusimmat tulokset ovat ilmestyneet kansainvälisissä tiedejulkaisuissa.

Tutkimuksessa vanhemmat vastasivat unikyselylomakkeisiin lapsen ollessa kolmen, kahdeksan, 24 kuukauden sekä viiden vuoden ikäinen.

Uni on tärkeää lapsen aivojen kypsymisessä, käyttäytymisen ja tunteiden säätelyssä sekä tiedollisten toimintojen kehityksessä, mutta näin varhaisen unen merkitystä ei ole aiemmin tutkittu.

– Olemme tottuneet ajattelemaan, että ihan pienten lasten nukkumisvaikeudet ovat osa normaalia kehitystä ja väistyvät kasvun myötä. Tutkimus kuitenkin osoittaa, että jo kolmen kuukauden iässä riittävä unensaanti on tärkeää kehityksen kannalta, Paavonen sanoo.

Suomalaislapset nukkuvat suositusta vähemmän

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että jo alle vuoden ikäisten uniongelmat lisäävät riskiä suhteellisen painon kasvuun. Lyhyt kokonaisunen määrä kolmen kuukauden iässä ja lyhyt yöuni kahdeksan kuukauden iässä ovat yhteydessä ylipainon karttumiseen kahden vuoden iässä.

Tutkijoiden mukaan tätä yhteyttä pitää selvittää vielä lisää.

– Nämä kaksi tutkimusta viittaavat kuitenkin jo siihen, että meidän pitäisi nykyistä ponnekkaammin arvioida jo kolmen kuukauden ikäisen lapsen unta. Voimme auttaa lapsia monella tavalla, kuten esimerkiksi unenhuollollisilla korjausliikkeillä tai käyttäytymisterapialla.

Tutkijat kehittävät parhaillaan unen määrälle neuvolan paino- ja pituuskäyrien kaltaista viitearvoa, josta näkyisi unen normaalijakauma Suomessa.

Maailman terveysjärjestö WHO suosittaa 0–3 kuukauden ikäisille lapsille 14–17 tuntia unta vuorokaudessa. Suomalaiset lapset nukkuvat Paavosen mukaan usein tätä vähemmän.

Husin Lastentautien tutkimuskeskuksen, Helsingin yliopiston sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamassa unitutkimuksissa on käytetty aineistona Pirkanmaan alueella asuvia perheitä, joista 713 pysyi mukana siihen saakka, kun lapsi täytti viisi vuotta. Tutkimuksessa olivat mukana myös Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Lue lisää:

Vauvan normaali yöheräily koetaan ongelmaksi monissa perheissä

Yhä useampi lapsi kärsii univaikeuksista – professori: "Ajankäyttö syö unta, kaikki muu menee nukkumisen edelle"

Raine Färm ei arvannut, mitä tuleman pitää, kun hän muutama vuosi sitten kohtasi nykyisen vaimonsa Päivi Färmin.

– En tosiaan arvannut. Monta kertaa onkin tullut ajateltua, että voi hittolainen - tällaista tuli, nauraa Raine Färm ja tarttuu taas lapion varteen.

Färmit alkoivat rakentaa viisi vuotta sitten yhteistä puutarhaa.

Kaikki sai alkunsa siitä, kun Päivi muutti Rainen kanssa saman katon alle. Tai kuten he itse asian ilmaisevat - kaksi pölhöä kohtasi toisensa.

– Onhan se hienoa tehdä kahdestaan näitä hommia. Oli minulla jo aikaisemmin halua ja intoa ja vähän yritystäkin tehdä puutarhaa, mutta ei siitä yksin tullut oikein mitään. Sitten vasta alkoi tapahtua, kun löytyi rinnalle toinen pölhö, Päivi.

Tontilla ei ollut kiven kiveä

Raine Färmin talon ympärillä Ilmajoella Koskenkorvalla oli vielä viisi vuotta sitten laaja tasainen nurmikenttä. Eteläpohjalaiselle pellolle perustetussa pihassa ei ollut kiven kiveä.

Viidessä vuodessa on tapahtunut ihmeitä.

– Tänne on kuskattu yli sata tonnia luonnonkiviä ja saman verran mursketta. Kuorikatetta on tuotu 15 kuutiota joka vuosi.

Lähes kaikki kivet on siirrelty paikoilleen käsipelillä. Raine Färm vakuuttaa, että kaikki tekniikat, joilla kivet saa liikkumaan, on taatusti otettu käyttöön.

Päivi Färm hymyilee vieressä. Kivet olivat hänen ideansa.

– Kivet ovat ajattomia ja ikuisia. Niitä voi katsella silloinkin kun kukat eivät kuki.

Kivistä on myös hyötyä. Ne keräävät keväällä lämpöä ja niiden ansiosta kasvu lähtee aikaisin liikkeelle. Färmit kertovat, että heidän puutarhassaan varhaisimmat kasvit työntyvät esiin jo lumen keskeltä.

Kivikkokasveja ja vanhoja perennoja

Paitsi kivien myös kasvien määrä ja kirjo yllättää Färmien puutarhassa. Kivipoluilla kulkiessa eteen tulee koko ajan uutta ihasteltavaa: monissa väreissä hehkuvia kivikkokasveja, vanhoja perinteisiä lapsuuden muistoja herättäviä perennoja, hyötykasveja ja myös luonnonkukkia. Nekin saavat kukkia.

– Kissankelloja, harakankelloja, kissankäpälää... Ne saavat levitä tänne, eihän niitä luonnossa enää kohta ole, toteaa Päivi Färm.

Päivänkakkarat ovat puutarhassa paraatipaikalla, ne kuuluvat Päivi Färmin suosikkikukkiin ja ovat mukavia siksikin, että houkuttelevat luokseen perhosia.

Varsinaista kasvimaata Färmit eivät ole puutarhaansa halunneet. Sen hoitaminen ei houkuttele, mutta marjapensaita ja hedelmäpuita puutarhaan on istutettu jonkin verran.

Färmien puutarhafilosofia lähtee siitä, että mikään ei ole "niin nökönuukaa" eikä millimetrinmittaa tai vatupassia tarvita. Työtä puutarhassa on paljon, mutta Färmeille se on myös rentoutumisen paikka.

Luovasti ja leppoisasti

Puutarhureina Päivi ja Raine Färm ovat itseoppineita. Puutarhakirjat eivät ole heidän käsissään kuluneet, oppia on haettu tekemisen ja kokemuksen kautta.

Jos joku kasvi ei heidän puutarhassaan menesty, siitä ei oteta stressiä.

Pariskunta viittaa kuitenkin usein puheissaan Päivi Färmin äitiin, "kävelevään puutarhatietokirjaan", jolta on saatu apua monissa tilanteissa.

– Rainella on aika pölhö anoppi. Ne kun pääsevät yhteen, niin hulluja ideoita syntyy, nauraa Päivi Färm.

6000 neliön tontista on tähän mennessä rakennettu puutarhaksi 4000 neliön verran. Tilaa uusille ideoille on. Kivialueita ei ole tarkoitus enää kovin paljon laajentaa. Pariskunnan kaksi koiraa saavat pitää temmellyskenttänä vähän nurmikkoakin.

Tekemistä riittää tulevaisuudessa niin paljon kuin on intoa. Vaikka Färmien puutarha on vanhimmilta osiltaan vasta viisivuotias, on esimerkiksi polkuja jouduttu jo siirtämään, kun kasvit ovat vallanneet itselleen tilaa.

– Ei puutarha tule koskaan valmiiksi, sanoo Päivi Färm ja vaikuttaa vilpittömän tyytyväiseltä.

Tontin perällä odottaa metsikkö. Se on hiljakseen muuttumassa "lumotuksi metsäksi".

– Siellä on jo sinivuokkoja, valkovuokkoja ja keltavuokkoja. Luonnonkukat sinne saavat levitä, mutta lupiinit ja horsmat saavat kyytiä, selvittää Päivi Färm. Hän näkee jo lumotussa metsässään kaikenlaista, keijukaisia ja puumajoja.

– Työt on aloitettu, mutta se on pitkä projekti. Täällä eivät rajat tule äkkiä vastaan.

Orava vei pellavat

Färmien puutarhaa ei ole tehty isolla rahalla. Kasveja on siirretty muista puutarhoista ja puutarhan monissa rakennelmissa on hyödynnetty kierrätystavaraa.

Puutarhasta löytyy kaksikin saunaa, useita terasseja ja tulisijoja. Grillaamista varten on oma paikkansa, samoin lätynpaistolle. Penkkejä ja keinuja on sijoitettu polkujen varrelle pysähtymispaikoiksi.

– Kun vaan muistaisi itsekin välillä istahtaa, hymyilee Päivi Färm.

Keskellä puutarhaa on houkutteleva lasimaja. Se on tehty lähes kokonaan kierrätysmateriaalista.

– Vanhaa latoa siihen on purettu. Vain ruuvit on taidettu ostaa, kehaisee Raine Färm.

Lasimajan seinien raot oli tilkitty pellavalla, mutta puutarhassa asustava orava on vienyt pellavat parempaan käyttöön. Ei haittaa, sanovat Färmit.

– Nyt oravilla on lämmin pesä jossakin.

Portti auki yleisölle

Alkukesä on puutarhaharrastajilla aina kiireistä aikaa.

– Varsinkin kun rakennetaan uutta, silloin puutarhassa menee työpäivän jälkeen useitakin tunteja. Melkein toinen työvuoro tulee tehtyä täällä.

Päivi ja Raine Färmin alkukesään erityistä vipinää tuo se, että he osallistuvat nyt jo neljättä kertaa Avoimet puutarhat -päivään.

Eri puolilla maata useat sadat yksityispuutarhat avaavat porttinsa yleisölle sunnuntaina. Puutarhaliiton teemapäivä järjestetään jo kahdeksatta kertaa, ja se on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta. Viime kesänä yli 500 puutarhakohteessa oli vierailijoita yhteensä 70 000.

Färmit sanovat, että osallistumisesta Avoimet puutarhat -päivään on heille tullut jo perinne, josta on vaikea luopua.

– Tänä vuonna oltiin vähän kahden vaiheilla, mutta yleisön pyynnöstä ja lievästä painostuksesta päätettiin taas osallistua.

Färmit arvelevat, että ehkä kesä ei enää oikein tuntuisikaan kesältä ilman puutarhapäivää ja puutarhaihmisten tapaamista. Viime kesänä Färmien puutarhaan kävi muutaman tunnin aikana tutustumassa 500 ihmistä.

– Onhan se melkoinen rutistus laittaa puutarha esittelykuntoon, mutta toisaalta se on suureksi osaksi sitä samaa työtä, mitä muutenkin tehdään alkukesän aikana.

– Emmekä me moiti tätä työtä. Päinvastoin. Mitä muuta sitä lomalla tekisi, sanovat Färmit ja jatkavat viime kesänä tehdyn lummelammikon ympäristön viimeistelyä.

Pariskunnan haaveena oli saada lammikkoon oma sammakko ja lumme kukkimaan edes muutaman kukan verran.

Nyt parikymmentä lumpeenkukkaa on jo nupullaan ja lammikossa lymyää kivien suojassa pienen pieniä sammakonpoikasia.

Tekoäly tunnistaa monia ihmisen perustunteita, kuten iloa, surua, vihaa ja inhoa, mutta se pystyy havaitsemaan myös tahattomia, sekunnin murto-osan kestäviä mikroilmeitä.

Lauantaina 6.7. tekoäly valjastetaan paljastamaan miten kansanedustaja Merja Kyllönen, avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja, uimari Jenna Laukkanen, koomikko Iikka Kivi, Kainuun Sanomien päätoimittaja Sanna Keskinen ja höyrylaivaisäntä Ollis Leppänen pärjäävät puujalkavitsikisassa eli pitääkö pokka.

Yle järjestää Kajaanissa Lammen Loiskeet -festareiden yhteydessä talk shown, jossa kasvonilmeitä mittaa tekoäly Valossa AI. Oululaisen Valossa Labs -yhtiön visiona on kehittää tekoäly, joka ymmärtää videota kuin ihminen.

– Tekoälymalli on kehitetty suurella määrällä kasvodataa, joista on tunnistettu ihmisen perustunteita. Tässä #pätlessä Valossa AI havaitsee oppimansa perusteella hymy- ja naurureaktion silmänräpäyksessä. Saamme siis yli-inhimillisen ja tarkan tuomarin, kertoo Valossa Labs Oy:n toimitusjohtaja Mika Rautiainen.

Yleisö pääsee seuraamaan pokan pitämistä suorana lähetyksenä tässä artikkelissa ja Yle Areenassa lauantaina 6.7. klo 13.00–14.30 sekä samaan aikaan paikan päällä Kajaanihallissa festarialueella. #pätlen lomassa kilpailijat keskustelevat ajankohtaisista aiheista.

Tekoälyn tunteiden tunnistamista on testattu myös YleX:n aamushown Vikille ja Köpille. Videolta näkee kuinka tekoäly tunnistaa Vikin tunteet, kun hänen päälleen pudotetaan jääkaappi.

Mitä ajatuksia tekoälyn käyttäminen tunteiden tunnistamiseen herättää? Keskustele aiheesta kello 22.00 saakka.

"Nuku vähemmän, lue enemmän."

Etelä-Koreassa kyseistä mantraa toistellaan lukion kolmantena vuonna suoritettavan suuren kokeen alla miltei taukoamatta.

Kyse on paikallisten opetusviranomaisten hyväksymästä CSAT-testistä, jonka perusteella suuri osa opiskelijoista valitaan korkeakouluihin.

Maassa suosittuun opinahjoon pääsee itsekurilla ja vähillä yöunilla.

Kiivas kilpailu parhaista opiskelupaikoista alkaa jo ala-asteella. Koepäivänä eteläkorealaisissa lukioissa taistellaan elämästä ja kuolemasta, ainakin noin akateemisessa mielessä.

– Ajattelin tuolloin, että huonot koetulokset päättävät elämäni, kertoo nyt 32-vuotias Jeehee Park.

Koe mittaa opiskelijan yleissivistystä ja kyvykkyyttä jatkopintoihin. Etelä-Koreassa tärkeimmät kirjoitettavat aineet ovat muun muassa englanti ja matematiikka.

Park on kuitenkin yksi esimerkki niistä opiskelijoista, jotka eivät halunneet maansa kolmeen tähtiyliopistoon. Silti hän opiskeli aamuseitsemästä yön pikkutunneille asti lukion toiselta luokalta lähtien.

– Korealaisessa yhteiskunnassa elää voimakas uskomus siitä, että yhdet kokeet ratkaisevat ihmisen loppuelämän kulun. Kuitenkin kaikki opiskelijat ovat yksilöitä, eivätkä kaikki eteläkorealaiset nuoret opiskele kuin koneet, Park sanoo.

Yhdeksän tuntia kestävää koetta ei jaotella monen päivän osiin kuten Suomessa. Parkin mukaan CSAT-testin voi uusia kerran vuodessa.

Etelä-Koreassa korkeakouluun on mahdollista päästä myös muun muassa haastatteluin, mutta suuri osa nuorista osallistuu lukion kolmannen vuoden suureen kokeeseen.

Jotain samoja piirteitä testiasetelmissa kuitenkin on: Korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen tullessa voimaan vuonna 2020 lukion ylioppilaskokeiden tuloksille lasketaan enemmän painoarvoa myös meillä kotimaassa.

Suomessa lukiolaisten uupumuksen on pelätty lisääntyvän opiskelijavalinnan muutoksen myötä. Maailmalla tutkinnon arvosanoilla valitseminen on kuitenkin kohtuullisen yleistä.

Koska tulevaisuuteen on mahdotonta kurkistaa, selvitimme, miltä lukion viimeisen vuoden suuri koe näyttää Etelä-Koreassa.

Myös virkavalta kuljettaa myöhästyneitä

Vuosittain marraskuussa järjestettävä lukion viimeisen vuoden koe määrittää eteläkorealaisen yhteiskunnan sykkeen hetkellisesti täysin. Lentokoneita määrätään muuttamaan reittiään ja julkisen liikenteen vuoroja lisätään.

Koetta pidetään maassa niin tärkeänä, että jopa virkavalta kuljettaa myöhästyneitä opiskelijoita koepaikoille.

Vuonna 2013 Suomeen muuttaneen Jeehee Parkin mielestä suomalaisten ja eteläkorealaisten opiskelijoiden eroavaisuudet liittyvät vapaampaan elämiseen.

– Etelä-Koreassa opitaan muistamaan asioita ulkoa. Suomessa nuorille annetaan tilaa ajatella ja tehdä omia päätöksiä. Mielestäni Suomessakin opiskelijoiden välillä on kuitenkin jonkinlaista kilpailua, Park sanoo.

Kilpailu opiskelijoiden kesken on kovaa

Soulin kansallisessa yliopistossa opiskeleva Gun Ahn, 22, vaikuttaa silminnähden tyytyväiseltä, kun opinahjon korkea taso mainitaan. Etelä-Koreassa kolmea parasta korkeakoulua nimitetään Sky-yliopistoiksi.

Nimitys tulee suosittujen yliopistojen alkukirjaimista: Soulin kansallinen yliopisto, Korea-yliopisto ja Yonsein yliopisto.

Tällä hetkellä Oulussa vaihto-opintojaan suorittava Ahn on alunperin kotoisin Gangwonin maakunnassa sijaitsevasta pienestä Chuncheonin kaupungista.

Ahn nimittää itseään nörtiksi puhuessaan opiskeluinnokkuudestaan.

Etelä-Koreassa koulutus ja innokkuus siihen katsotaan hyväksi piirteeksi ja menestys lukion viimeisen vuoden kokeessa taas elinehdoksi.

– Lukioaikoina heräsin kouluun yleensä kuudelta. Saavuin kotiin keskiyöllä, minkä jälkeen vielä jotkut koulukaverini opiskelivat lisää, Ahn sanoo.

Hän kuitenkin ymmärtää opiskelijatovereitaan, koska kilpailu opiskelijoiden kesken on kovaa.

Ahn kertoo, että vähäiset yöunet, sosiaalinen paine sekä kilpailu ovat johtaneet useina vuosina nuorten itsemurhiin.

Etelä-Koreassa sosiaalinen paine onnistua opinnoissa ei ulotu vain kokeisiin valmistautuviin nuoriin, vaan myös vanhempaan ikäpolveen.

Perhe saattaa painostaa nuorta opiskelemaan jotain tiettyä alaa, koska haluavat lapsensa työllistyvän arvostettuihin työpaikkoihin.

Sekä Ahn että Park kuitenkin sanovat, etteivät vanhempien toiveet vaikuttaneet heidän alavalintaansa. Vaikka korkeakouluun pääsy oli rankka koettelemus, perhe seisoi molempien tukena.

"Suomalaiset opiskelijat ovat onnellisempia"

Tampereen yliopistossa kasvatustieteitä opiskelleella Woojung Parkilla, 29, on selvä mielipide Suomen ja Etelä-Korean välisen koulusjärjestelmän eroista.

– Suomalaisen opetuksen laadusta puhutaan maassamme paljon. Mielestäni tasomme on sen suhteen sama, mutta suomalaiset opiskelijat ovat onnellisempia.

Vaikka tulevaisuudessa ylioppilastodistuksen arvosanat määräävät korkeakouluun pääsystä Suomessa yhä enemmän, valintakokeista ja haastatteluista ei luovuta.

Korkeakoulujen tulisi kuitenkin ensi vuonna täyttää vähintään puolet opiskelupaikoistaan hakijoiden todistusten perusteella, ilman pääsykokeita.

Suomessa opettajana työskennellyt Park kehuu suomalaista opetusjärjestelmää. Kuitenkin ylioppilastodistuksen arvosanojen korostuminen tulevaisuudessa mietityttää.

– Etelä-Koreassa opiskelijat valitsevat alansa yleensä sen perusteella, miten hyvin ovat siitä lukiossa suoriutuneet. Näin ollen suomalaisetkin nuoret saattavat alkaa tuntea painetta panostaa niihin aineisiin, joissa ovat akateemisesti hyviä, mutta eivät niistä kiinnostuneita.

Juttua varten on hyödynnetty Itä-Aasian asiantuntija Teppo Turkin materiaaleja. Turkki toimii asiantuntijana muun muassa Koreaa, Japania ja Taiwania koskevissa kysymyksissä.

Lue lisää:

Kiinan kuuluisassa ylioppilastehtaassa voi saada kepistä, mutta moni haluaa lapsensa juuri sinne – Li Ding käy koulua 17 tuntia päivässä

Lukio kaukana takana, haave opiskelupaikasta edessä – valintauudistuksen väliinputoajia vanhojen arvosanojen korottaminen ei houkuta

Paineet ajavat uupuneita ylioppilaita ajattelemattomiin tekoihin: "Yksi ei edes tiennyt, mitä oli hakenut opiskelemaan"

Suunnitteletko hakevasi yliopistoon? Katso, millä aloilla hyödyt matematiikasta ja mihin et pääse ilman sitä

Tänään vietetään runoilija Eino Leinon sekä runon ja suven päivää. Sen kunniaksi monet ovat jakaneet säikeitä Leinon runoista sosiaalisessa mediassa.

Twitterissä merkkipäivää ovat muistaneet ainakin pääministeri Antti Rinne (sd.), entinen kansanedustaja ja ministeri Seppo Kääriäinen (kesk.), europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok.) sekä runoilija ja presidentin puoliso Jenni Haukio.

Leinoa suvessa ja lenkkipolulla

Eino Leino on tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita ja runoilijoita. Hän kirjoitti ensimmäisen julkaistun runonsa jo 12-vuotiaana.

Leino kirjoitti uransa aikana yli sata teosta: runoja, proosaa ja näytelmiä. Hänet palkittiin monta kertaa valtion kirjallisuuspalkinnolla.

Jakojen perusteella suosituin Leinon runoista vaikuttaa olevan Nocturne, joka kertoo suomalaisesta suviyöstä, rakkaudesta ja kaipuusta. Runosta on sävelletty myös laulu, jonka on esittänyt muun muassa taiteilija Vesa-Matti Loiri.

Eino Leinon teokset ovat oivaa materiaalia kesäisten kuvien saatteeksi. Mestarin säkeet sopivat seuraksi myös lenkkipolulle.

Lue aiheesta lisää:

Eino Leino kolmessa minuutissa

Eino Leino, runoilija, äidinpoika ja naistenmies

Kirjailijaliitto palkitsi kokkolalaisen Elvi Löhösen, jonka ansiota on myös Eino Leinolle liputtaminen

Tikkakoskella sijaitseva Jyväskylän varuskunta on Kasper Kontolle mieluinen palveluspaikka. Ilmasotakoulussa aloittaa hänen lisäkseen noin 350–400 uutta alokasta.

– Asun Jyväskylässä ja Ilmasotakoulun kautta voin päästä lähemmäs ilmailua, josta olen kiinnostunut.

Ilmailu on kiinnostanut Konttoa lapsesta asti. Kiinnostus heräsi, kun Konton perhe teki lomillaan matkoja lentokoneella.

– Haluaisin itsekin lentää joskus matkustajakonetta. Armeijan jälkeen aionkin hakea opiskelemaan liikennelentäjäksi Porin ilmailuopistoon.

Kontolla on jo kokemusta ilmailualan opinnoista. Hän opiskeli Jyväskylän lyseon lukion ilmailulinjalla. Ilmailuun liittyviä opintoja käytiin usein varsinaisten lukiotuntien jälkeen, joten koulupäivät venyivät monesti kahdeksaan asti illalla. Kontto muutti opintojen alkaessa asumaan omilleen Jyväskylään.

– Olihan se vähän rankkaa ajoittain, kun piti jaksaa aina siivota, tiskata ja tehdä ruokaa itse. Aika nopeasti sen oppi ja aikuistui siinä samalla.

Palveluksen fyysisyys mietityttää

Kasper Kontolle oli alusta asti selvää, että hän haluaa suorittaa asepalveluksen. Konton suunnitelmissa on olla armeijassa vuoden verran. Hän odottaa armeija-aikaa innolla.

– Isä ja kaverit ovat kertoneet armeija-ajoistaan. Kyllä siellä on suhteellisen rankkaa ja joutuu koetukselle, mutta hauskaa siellä tulee olemaan, sen olen ainakin kuullut.

Kontto ei ole valmistautunut armeijaan sen erikoisemmin kuin pitämällä yllä peruskuntoa. Hän ei ole ehtinyt juurikaan miettiä, mitä pakkaa armeijaan mukaan.

– Eniten armeijaan lähtemisessä mietityttää palveluksen haastavuus niin fyysisesti kuin henkisesti, koska monesti kuulee huhuja armeijan haastavuudesta. Onhan se ihan erilaista kuin normaali arki, joten pohdin, miten nopeasti tiukkaan tahtiin ja kuriin tottuu.

Kaartin jääkärirykmentin tiedottaja Maarit Ahon mukaan armeijaan ei varsinaisesti tarvitse ottaa mukaan mitään varusteita.

– Palvelukseen tulevat varusmiehet varustetaan kokonaisuudessaan joukko-osastoissa. Omia ylimääräisiä vaatteita ei suositella otettavaksi, koska niiden säilyttäminen tuvissa on hankalaa eikä niitä voi palveluksessa pitää.

Joistakin tavaroista voi olla hyötyä, mutta ilmakin pärjää.

– Naisilla hiusten täytyy pysyä siististi kiinni, joten siltä osin pinnit saattavat joillekin olla niin sanotusti pakollisia.

Palvelukseen tulevilla on harvoin mukanaan sellaista, jota jouduttaisiin takavarikoimaan.

– Kieltolistalla ovat aseet, alkoholi ja muut päihteet. Mikäli aseita tai huumausaineita havaittaisiin turvatarkastuksen yhteydessä, asian tutkisi poliisi.

Vapaa-ajalla frisbeegolfia

Vapaa-ajallaan Kasper Kontto tykkää liikkua. Hän on harrastanut frisbeegolfia kolmisen vuotta ja muutakin urheilua, kuten kuntosalilla käyntiä, tulee harrastettua lähes päivittäin.

– Kiinnostuin frisbeegolfista vanhempieni kautta.

Kontto arvelee, että vanhemmat ovat haikein mielin, mutta ylpeinä, kun poika lähtee armeijaan. Pari vuotta nuorempi pikkusisko tuskin edes huomaa Konton armeijan aloitusta, koska sisko asuu jo omillaan pääkaupunkiseudulla. Sen sijaan tyttöystävä varmasti huomaa.

– Olemme olleet kolmisen vuotta etäsuhteessa, tyttöystäväni asuu Lappeenrannassa. Armeija-ajasta saattaa tulla raskasta, mutta antaa elämän viedä.

Kontto ei osaa vielä sanoa, kuinka usein hän vierailee Lappeenrannassa armeijan alettua. Ajokortti häneltä löytyy, mutta ei omaa autoa.

Yle tutki: Pizzayrittäjät syyttävät Pizza-onlinea riistosta – Näin nettipalvelusta kasvoi jättiläinen, joka vie pizzasta enemmän kuin verottaja

Iso joukko turhautuneita yrittäjiä piti keväällä kokouksen, jossa he sopivat jättävänsä Pizza-onlinen. Lopulta kukaan ei uskaltanut erota. Tämä on kertomus alustataloudessa menestymisen kääntöpuolesta.

Maailman käytetyin akku ei ole ekologisesti kestävä, nyt kehitteillä on korvaajia

Sähköistyvään liikenteeseen ja uusiutuvan energian pitkäaikaiseen varastoimiseen tarvitaan yhä tehokkaampia ja pitkäkestoisempia akkuja. Nykyisin käytössä oleva litiumioniakku herättää kuitenkin ympäristöhuolia. Espoossa kehitetäänkin parhaillaan ainutlaatuista teknologiaa, jossa akut valmistetaan suolasta, hiekasta, hiilestä ja rikistä.

Isoisän tarina teki Tuomo Kondiesta aktivistin, joka hylkäsi suomalaisen sukunimensä: "Kalevala on karjalaisilta varastettu"

Karjalaisaktivistit ovat löytäneet somesta yleisöjä ja vertaistukea. He avaavat aiheita, jotka tekevät kipeää valtakulttuurillekin. 26-vuotiaalla Tuomo Kondiella on Twitterin profiilikuvassaan yllään valkoinen paita, jossa on punaisia ompeleita. Profiilin esittely on ensin karjalaksi, sitten suomeksi.

The Sandman -sarjakuvaa on pidetty mahdottamana filmata – nyt tekeillä on tv-sarja, josta odotetaan uutta Game of Thronesia

Neil Gaimanin luomasta sarjakuvasarjasta on yritetty jo vuosia tehdä elokuva siinä kuitenkaan onnistumatta. Nyt The Sandman -sarjakuvasarja päätyy ensimmäistä kertaa filmatuksi versioksi. Suoratoistopalvelu Netflix on tilannut Warner Bros -yhtiöltä sarjakuvaan perustuvan sarjan, jossa on ainakin alkuun 11 jaksoa.

Pekka Mattilan kolumni: Erilaiset synnytystalkoot

Suomi tarvitsee lisää tekijöitä mutta sietää pohjimmiltaan huonosti tulijoita. Ylhäältä päin komennetut synnytystalkoot eivät tuo helpotusta. Siksi huomion pitää kiinnittyä työelämän rakenteisiin ja laatuun. Sinkkujen, dinkkujen ja perheiden edut on mahdollista yhdistää, kirjoittaa Pekka Mattila kolumnissaan.

Tarja Helasen hiukset liehuvat vapaana, kun hän kaasuttaa Sambian savannilla vuonna 1998. Kehitysyhteistyön hommissa palaa aina sätkä.

Muutama vuosi aikaisemmin hän on osallistunut eduskunnan talouspolitiikan johtamiskurssille vihreän liikkeen edustajana. Ryhmäkuvassa Helasella on yllään musta pusero ja nahkahousut. Hän pistää silmään, sillä muut naiset ovat pukeutuneet mekkoihin, miehet solmio kaulassa.

Nykynuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnallisista asioista ja heillä on vahvoja arvoja, halu vaikuttaa. Helasen nuoruuteen kuuluivat Suomen ensimmäiset kasvisruokapaikat, luomuviljely, mielenosoitukset, kommuuniasuminen ja musiikki. Mutta ennen kaikkea hän halusi tehdä hyvää, auttaa ihmisiä pääsemään kiinni elämästä, työllistymään. Hän on maahanmuuttajien kaveri, pätkätöiden ammattilainen.

Paljain jaloin häihin

Hämeenlinnan kirkkopuistossa ja lähiseudun baareissa liikkui 1970-luvun taitteessa monenmoista porukkaa. Pääosassa olivat hipit, kaikki joivat, polttelivat mitä sattui. Musiikki oli tärkeää. Joukossa pyöri myös Tarja Helanen. Hän oli pukeutunut äidin kukkapöytäliinasta tehtyyn pontsoon ja ihaili suunnattomasti hippejä.

– Itse en juonut tuolloin vielä mitään. Mottoni oli High on life itself eli juovuin pelkästä elämästä. Olin viaton. Sota-ajan traumat ja pelot olivat kotona läsnä. Itsellä oli syyllinen olo, mutta olin raitis ja kiltti.

Matka Koljalan kylästä Janakkalasta vihreitä jalanjälkiä pitkin Afrikkaan on ollut pitkä. Hänellä oli hinku päästää irti. Kun hän oli 12-vuotias, Afrikka nytkähti lähemmäksi. Äiti oli antanut rahaa uusiin kenkiin. Nigeriassa oli menossa ns. Biafran sota ja uutiset olivat täynnä kärsivien lasten kuvia, kuten nykyään esimerkiksi syyrialaisten tai sudanilaisten.

– Laitoin kaikki rahat Biafra-keräykseen. Menin paljain jaloin siskoni häihin. Ne olivat hippijalat. Oli vahva olo, että jotain pitää tehdä.

Vapautta ja tupakkaa

Vapauden ensimmäisiä askelia oli helppo ottaa myös liftaamalla. Helanen liftasi salaa ympäri Suomea koulukaverinsa kanssa. Mentiin muka mökille, koska siellä ei ollut puhelinta: kotiin saattoi soittaa, mistä päin Suomea tahansa.

– Ehkä äiti silti tiesi puuhamme.

Liftaaminen laajeni ja jatkui poikaystävän kanssa Euroopassa. Asuminen oli kuin alkuaikojen Airbnb:tä: mennään nukkumaan liftaustuttujen sohvalle ja vastavuoroisesti majoitetaan vieraita kotimaassa.

Pidempi reissu Saksaan opetti Helasen tupruttelemaan. Suomessa polttelu vaihtui tupakkaan, hän kääri omat sätkänsä ja alkoi polttaa ketjussa.

– Kun palasin Suomeen ja Hämeenlinnaan reissuilta, ahtauden tunne oli musertava. Eurooppa oli ollut jotain ihan muuta.

Liisa vihreässä ihmemaassa

Pääkaupunkiseudun uudet tuulet, kuten radikaalit talonvaltaukset tai ensimmäiset kasvisravintolat, virtasivat Hämeenlinnaan nopeasti.

Tarja Helasen puheissa vilisevät purku-uhan alla olevat talot, halpa vuokra houkutteli perässä myös kaverit. Hän osallistui ydinvoiman vastaisiin mielenosoituksiin, rauhanmarsseihin, viljeli biodynaamisesti miehensä kanssa ja eli vuohitaloudessa. Hän keräsi samanhenkisten kavereiden kanssa kaupungin ensimmäiset sanomalehdet. Kierrätyksestä ei puhunut vielä kukaan paitsi oma porukka.

– Kansalaisjärjestötoiminta oli luonnollista, se ei vienyt voimavaroja ja kolme lastani kulki kaikessa aina mukana. Elämämme oli kaikkea muuta kuin pysähtynyttä.

Ensiksi Helanen oli paikallisen luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri. Yrjö Kokon Laulujoutsen-kirja oli vaikuttanut lapsena ja hän uskoo, että juuri tämä lukukokemus teki hänestä luonnonsuojelijan.

Vuonna 1983 oli eduskuntavaalit, jossa vihreä liike oli ensimmäistä kertaa mukana.

Hämeenlinnalaisesta aktiivista Tarja Helasesta tuli vihreiden ensimmäisen eduskuntaryhmän ryhmäsihteerin sijainen sekä projektisihteeri. Pekka Haavisto oli työkaverina liikkeen lehdessä Vihreän langan toimituskunnassa ja myöhemmin eri projekteissa.

Helasta puskettiin eteenpäin. Kun kansanedustajat Ville Komsi ja Kalle Könkkölä eivät halunneet mennä toista kertaa eduskunnan talouspolitiikan johtamiskurssille, sinne lähetettiin Helanen. Kurssin päätyttyä jokainen sai persoonaansa sopivan lahjan ja Sixten Korkman ojensi hänelle Liisa Ihmemaassa -kirjan.

– Olin tuolloin 30-vuotias ja talouspolitiikassa minulla oli vielä paljon opittavaa.

Helanen joutui myös legendaaristen Leif Salmenin ja Pekka Oksalan vaalitenttiin. Mutta lopulta työnteon vauhti oli luja.

– En pystynyt enää.

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Helanen sai vihreiden listalla eniten ääniä Hämeen vaalipiirissä. Ne eivät ihan riittäneet vihreiden eduskuntapaikkaan. Kristilliset olivat tehneet vaaliliiton ja riihimäkeläinen Päivi Räsänen nappasi paikan ääntenlaskennan viime metreillä.

Pettymys vaaleista meni ohi, kuvitelmat olivat karisseet kiireisen työn mukana. Hän oli jopa helpottunut, sillä halua poliittiseen kilpajuoksuun vaaleista vaaleihin ei ollut.

– Kyynärpäiden käyttö oli minusta vastenmielistä.

Öisin voi lentää alasti

On vuosi 1998, aurinko laskee Sambian savannilla länteen ja värjää taivaan hehkuvaksi. Kuuma hiekka höyryää ja tuoksuu metallilta, maaperän kuparilta.

Tarja Helanen kiihdyttää nelivetoista avolava-Toyotaansa. Auringonlaskun aikaan olisi pitänyt olla jo kotona, mutta matka provinssin laitamille 500 kilometrin päähän on kestänyt tavallista pidempään.

Suomessa hän joutui ajamaan hajoamispisteessä olevalla autolla. Tätä autoa hän rakastaa. Kaikki tehot ovat tarpeen sadekaudella. Adiemuksen musiikki soi stereoista. Ja vielä paljon myöhemminkin, kun Helanen kuulee musiikin, hän haistaa savannin.

Sambiassa on paikallinen uskomus, että ihmiset voivat lentää vanhasta paristosta tehdyllä vekottimella alasti ja öisin.

– She’s a pilot, lentäjä, sanoi työkaveri, koska hän kulki niin nopeasti paikasta toiseen

Tarja Helasen tehtäviin KEPAn kehitysvammaisten työllisyysprojektissa kuului mm. palkata viiteen provinssiin koordinaattorit. Hän oli ainoa valkoinen, erilainen eli “Muzungu”.

Sambia oli köyhä ja 20 prosenttia aikuisista sairasti HIV:iä. Köyhyyden ja sairauksien runtelemassa maassa ennakkoluulot olivat valtavat.

Helaselle kehitysyhteistyö on maailmanparantamista. Ja kun puhutaan järjestöjen välisestä toiminnasta, heijastusvaikutukset voivat olla hänen mukaansa merkittävät.

Sambiassa kehitysvammaisia pidettiin tarpeettomina ja turhina. Ammattikoulutuksen ja töihin pääsyn kautta kanafarmilla työskentelevä kehitysvammainen saattoi kuitenkin olla ainoa, joka toi leivän perheeseen.

– Se oli todella iso asia. Hän oli aidsiin kuolleiden vanhempien orpojen elättäjä.

Grande maman rakkaudet

Rakastumiset ja ihastumiset ovat ohjanneet Tarja Helasen elämää. Vahvasti rakastuminen on heitellyt eteenpäin.

– Tarja on kyllä meistä ainoa, joka on yhä säilyttänyt ajatusmaailmansa, sanoo Timo Laakso, nykyinen elämänkumppani.

Laakso on tuntenut Tarjan jo 17-vuotiaasta, kaverina; hän oli myös 1974 perustamassa legendaarista Ämyä, Hämeenlinnan kaupunginpuiston pitkäikäisintä ilmaiskonserttia kaupungin omille autotallibändeille. Rakkaus syttyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin.

Helasen elämässä on ollut kolme aviomiestä ja eroa. Ensimmäinen mies liittyi nuoruuteen. Esikoinen Panu syntyi 1978. Seuraavan miehen kanssa syntyivät Kuura 1980 ja Touko 1982.

Avioero on kuitenkin ollut Helaselle aina epäonnistumista.

– Kun 1995 tuli jälleen ero, kadehdin niitä, jotka pääsivät avioliitoissa kriisiensä yli. Meillä niitä oli ollut liikaa.

Tarja Helasella on kuitenkin ollut selviämiskeino: uuteen työhaasteeseen tarttuminen, esimerkiksi lähteminen Afrikkaan. Kaipuu toteuttaa unelmia, itseänsä. Helanen on monta kertaa, miettinyt, että ilman toista eroaan hän ei olisi koskaan lähtenyt Afrikkaan oppimaan ja kasvamaan.

– Ei ole tunne, että olisi jäänyt elämä elämättä. Olen elänyt. Olen uskaltanut lähteä.

Suomeen hän palasi ensimmäiseltä Afrikan-reissultaan toukokuussa 2001. Helasen mukana tuli myös kongolainen aviomies sekä hänen neljä lastaan, kolmen heistä äiti oli kuollut. Nuorimmainen oli sydänsairas ja Suomessa hänellä olisi mahdollisuus päästä leikkaukseen.

– Monikulttuurisen perheen kannattaisi aina muuttaa kolmanteen maahan, jossa molemmille olisi uutta opittavaa. Eromme oli minulle jälleen todella kipeä paikka.

Kaikki Helasen mukana tulleet kongolais-sambialaislapset ovat jääneet Suomeen ja heillä on työpaikka. Vanhin on 34 vuotta ja nuorin 21. Miehensä kanssa hän on yhä väleissä. Helasella on paljon lapsenlapsia.

Maahanmuuttajien olkapää

Liberian, Irlannin ja Barcelonan kautta Tarja Helanen palasi lopulta takaisin Suomeen 2010. Taustansa takia hän ajautui työskentelemään muiden kulttuurien kanssa.

Työt olivat osallistamishankkeita, kotoutumiskoulutuksia, maahanmuuttajien työllistämisprojekteja, te-toimiston tilaaman maahanmuuttajien työvalmennusta ja suomen kielen kerhoja. Kun yksi työ loppui, hän siirtyi toiseen. Hän kehitteli nopeita työllistymismahdollisuuksia.

– Parhaita ovat viestit, joissa maahanmuuttaja kertoo olevansa yhä siinä työpaikassa, minkä me alussa löysimme.

Helasen mukaan tilanne on muuttunut Suomessa. Aiemmin häntä kiukutti, kun työnantajat pelkäsivät, että maahanmuuttajan suomen kieli ei ole täydellistä.

– Sitä vaadittiin joka työssä. Nyt voi päästä hommiin, vaikka olisi vieraskielinen nimi.

Helasen kasvoille syttyy valo, hän oli saanut puhelun: lääkäriksi valmistunut maahanmuuttaja oli saanut amanuenssin paikan.

– Saan näitä viestejä koko ajan: olen saanut suomen kansalaisuuden, olen saanut ammatin. Ihanin viesti on, että olen saanut perheeni Suomeen.

Tarja Helanen kertoo tarinan, jossa äiti ja lapset olivat tulleet kiintiöpakolaisena Suomeen ja luulleet, että isä oli kuollut. Yhdeksän vuoden päästä, hän löytyi yhtäkkiä kolmannesta maasta: isä oli luullut, että perheensä oli tapettu. Nyt he asuvat yhdessä täällä. Helasta suututtaa eniten, että Suomessa ei ole satsattu perheiden yhdistämiseen.

Vuosi sitten hippityttö jäi eläkkeelle ja sai tietää sairastavansa keuhkosyöpää. Sytostaattihoito söi hiukset ja kevät meni jännittäessä tehoaako kasvaimeen. Tuhannet käärityt sätkät, tupakan karhentama ääni muistuttavat, että olisi pitänyt tehdä toisin.

– Se todella harmittaa, että aloitin polttamisen Saksassa. Ja vaikka yritin kovasti päästä tupakasta eroon, kun lapset olivat pieniä, en onnistunut. Olen tietoisesti pilannut keuhkoni ja sitä kadun.

Viimeisenä sytostaattipäivänä neste valuu vielä kerran suoneen. Päiväsairaalan naapurivuoteessa keskustellaan maahanmuuttajista. Kun päivittely kiihtyy. Helasen on pakko keskeyttää.

– Olen nähnyt, miten nopeasti he oppivat suomen kielen, saavat ammatin ja pääsevät töihin. Kuulin, että naisten puhe oli opittua. Se ei pohjautunut tietoon tai kokemukseen.

Hän sanoi, että olen sinisilmäinen

Moni on piikitellyt vuosien mittaan, että Tarja Helanen on liian herkkäuskoinen.

– En koe, että minua on käytetty hyväksi. Varsinkin tämän kongolaisen perheen tuominen Suomeen oli monelle kova pala.

Helanen on kirjoittanut siitä runon: hän sanoi, että olen sinisilmäinen ja herkkäuskoinen, minä uskoin.

Auttamisen halun takana on kotikasvatus, lähimmäisen rakkaus.

– Minulla on suuri sydän. Toki nuorena kuljin virran mukana, mutta olen jatkanut siitä omien tietojeni ja kokemusten pohjalta. Uskon edelleen, että voin muuttaa maailmaa.

Tarja Helanen sai toukokuun lopulla tietää, että uusi sytostaattihoito on tehonnut ja hän on saanut muutaman vuoden lisäaikaa. Hiukset ovat alkaneet kasvaa. Hän haaveilee, että käy tuhannet Afrikka-valokuvat läpi ja kutsuu vielä vihreän liikkeen vanhat tutut koolle.

Mieleen nousee Mika Waltarin runo Sininen yö, joka alkaa hetkestä juuri ennen pikajunan lähtöä.

– Että minua odottaa aurinko ja meri siellä, missä en ole, aina siellä, missä en ole. Näissä fiiliksissä olen usein ollut.

Kansanedustaja Pia Kauman (kok.) mielestä Isisin hallussa olleilta alueilta palaavat pitäisi saattaa oikeuden eteen.

Kauma on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (Etyj) parlamentaarisen yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen.

Hän puhui aiheesta poliittisen komitean kokouksessa lauantai-iltana, kun komitea keskusteli konfliktialueilta palaaviin vierastaistelijoihin liittyvistä haasteista.

Kauma uskoo, että Syyriaan lähteneet ja sittemmin al-Holin pakolaisleirille päätyneet naiset tiesivät, minne lähtivät.

– Emme tiedä, ovatko Isis-vaimot syyllistyneet itse rikoksiin tai myötävaikuttaneet niihin. Mutta se, mikä tiedetään varmasti on, että he tiesivät tai heidän olisi pitänyt tietää, mihin lähtivät miehiään seuratessaan, Kauma sanoo tiedotteessa.

Tuomioistuimen perustaminen esillä jo aiemmin

Kauma väläyttää myös kansainvälisen tuomioistuimen perustamista. Samaa ovat ehdottaneet useat muutkin suomalaiset ja ulkomaalaiset poliitikot.

Kansainvälisen tuomioistuimen perustamisesta on keskusteltu esimerkiksi EU:n sisäministerikokouksessa kesäkuussa. Kokouksen yhteydessä Ruotsin sisäministeri Mikael Damberg kertoi toimittajille, että EU-maiden joukossa on vahvaa poliittista tahtoa viedä asiaa eteenpäin.

Tuomioistuinta koskevat yksityiskohdat olivat hänen mukaansa vielä auki ja keskustelu jatkumassa. Tuomioistuimen perustamista ja näytön hankkimista mahdollisista rikoksista on yleisesti pidetty hankalana.

Kauman mukaan vähimmäisvaatimuksena alueilta paluulle olisi velvollisuus yhteistyöhön viranomaisten kanssa, jotta suunnitteilla olevat terrori-iskut voidaan estää ja aiempia selvittää.

– Kumman oikeudet ovat tärkeämmät, niidenkö, jotka vapaaehtoisesti jättivät kotimaansa ja lähtivät tukemaan islamilaista valtiota? Vai tavallisten kansalaisten oikeus turvallisuuteen, jonka leireiltä palaavat mahdolliset terroristit voivat vaarantaa? Kauma kysyy.

Lue aiheesta lisää:

Analyysi: Isis-leirin suomalaislapset ovat ensisijaisesti poliittinen ongelma, johon on tarjolla kaksi epäsuosittua ratkaisua

Isis-leirin suomalaisnaiset haluavat kotiin, omaiset maksaisivat matkan, miksi edes lapsia ei haeta? Rinne: "Emme voi vain mennä leirille ja viedä ihmisiä pois"

Suomen viranomaiset ovat keskustelleet kurdien kanssa Isis-leirin suomalaisista: "Sisäministeriössä oli paljon kysyttävää"

Väki vähenee monissa Suomen kunnissa ja kaupungeissa, mutta autojen määrä niissä kasvaa. Ainoastaan muutamissa suurimmissa kaupungeissa autojen määrä on väkilukuun suhteutettuna kääntynyt laskuun.

Henkilöautokanta on koko Suomessa kasvanut 2010-luvulla väestön määrää nopeammin. Liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrä kasvoi vuosien 2011 ja 2018 välillä lähes 170 000:lla, kun väestö kasvoi vastaavana aikana noin vajaalla 120 000:lla.

Asia käy ilmi Tilastokeskuksen tiedoista. STT tarkasteli liikennekäytössä olevien henkilöautojen määrää kaikissa yli 20 000 asukkaan kaupungeissa ja kunnissa vuosina 2011 ja 2018. Henkilöautojen määrää verrattiin kuntien väkilukuun vastaavina vuosina.

Liikennekäytössä on tällä hetkellä yli 2,7 miljoonaa henkilöautoa, joista sähkö- ja hybridiautoja on pieni murto-osa eli reilut 15 000.

Samaan aikaan, kun autojen määrä kasvaa, pyrkii pääministeri Antti Rinteen (sd.) hallitus vähintään puolittamaan liikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä. Liikenne- ja viestintäministeriön (LVM) mukaan autojen lukumäärän lisäksi tulisi myös tarkastella autojen päästöjä ja autoilla ajettua määrää.

– Tavoite on saada liikenne päästöttömäksi, ei poistaa liikennettä, sanoo ministeriön ilmasto- ja ympäristöyksikön johtaja Päivi Antikainen.

– Mutta jos nyt mietitään liikenteen ilmastotavoitteita, on selvää, että lisätoimia tarvitaan, hän jatkaa.

Autovanhukset vaihdettava vähäpäästöisiin

Suomalainen ajoi viime vuonna keskimäärin 12 vuotta vanhalla autolla ja liikenteen hiilidioksidipäästöt olivat keskimäärin 157 grammaa kilometriä kohden. Päästölukema on laskemaan päin, mutta vielä kaukana 50 gramman kilometripäästöistä, joka EU:ssa katsotaan puhtaaksi henkilöautoksi.

LVM:n Antikaisen mukaan on tärkeä saada autokantaa uudistettua. Tavoitetta edistävät EU:n autonvalmistajille asettamat päästölinjaukset, jotka ohjaavat vähäpäästöisempien autojen valmistukseen. Lisäksi sähköautojen hintojen ennakoidaan Antikaisen mukaan putoavan lähitulevaisuudessa polttomoottoriautojen hintaluokkaan.

– Olemme siirtymässä kohti vähäpäästöisempää liikennettä. Lähinnä haaste on, että missä aikataulussa se tulee tapahtumaan.

Vähäpäästöinen liikenne ei kuitenkaan toteudu ilman keppiä. Liikenteen verotus on havaittu tehokkaimmaksi keinoksi ohjata liikenteen päästöjä.

– Liikenteen ilmastopolitiikassa on lähdetty "saastuttaja maksaa" -periaatteesta. Toisaalta siirtymä pitää tehdä sosiaalisesti kestävällä tavalla. Yleinen näkemys kuitenkin on, että pidemmällä aikavälillä meidän pitää päästä fossiilisista polttoaineista eroon, se on selvä, Antikainen sanoo.

"Autoa tarvitaan käytännön arjessa"

Useissa muuttotappiokunnissa henkilöautojen määrä on nurinkurisesti lisääntynyt väestön harventuessa. Kymenlaaksossa runsaan 80 000 asukkaan Kouvolassa väkiluku on 2010-luvulla vähentynyt yli neljällä tuhannella, mutta samaan aikaan henkilöautoja on tullut tuhat lisää.

Yleiskaavapäällikkö Marko Luukkonen Kouvolan kaupungilta uskoo, että autojen lisääntymiseen on osaltaan vaikuttanut vuonna 2009 tapahtunut kuntaliitos. Hiljalleen julkiset palvelut, kaupat ja harrastukset ovat siirtyneet taajamista suurempiin kuntakeskuksiin.

– Palveluverkon heikkeneminen ja autoilun lisääntymistarve on itseään ruokkiva kierre. Kotikulmien sijaan palvelut hankitaan automatkan aikana jostakin muualta. Oman kylän palvelu kituu entisestään, Luukkonen kertoo sähköpostitse.

Lisäksi julkinen liikenne on Luukkosen mukaan kattavuudeltaan rajoittunutta ja maaseudulta se on poistunut liki kokonaan. Ilman vahvaa julkista tukea kilpailukykyistä joukkoliikennettä ei pystytä järjestämään, eikä siihen tähän mennessä ole ollut riittävästi tahtoa tai resursseja.

– Edellä luetellut seikat käytännössä pakottavat auton hankkimiseen, jos Kouvolassa haluaa asua ja selvitä jouhevasti käytännön arjesta, Luukkonen sanoo.

Kouvolan tapaan myös esimerkiksi Salon ja Kotkan väkiluku on vähentynyt tuhansilla viimeisen kahdeksan vuoden aikana, mutta henkilöautojen määrä on sitkeästi kasvanut.

Joukkoliikenne korvaa oman auton

Auton omistus on hieman vähentynyt suhteessa väkilukuun ainoastaan kolmessa kaupungissa: Helsingissä, Espoossa ja Tampereella. Turussa autojen määrä ei ole kasvanut.

Vähiten autoja omistetaan Helsingissä, jossa auto löytyy vain joka kolmannelta. Liikennetutkija Katja Moilanen Helsingin kaupungilta sanoo, että auton omistamiseen vaikuttavat monet asiat, muun muassa joukkoliikenteen tarjonta ja kaupunkisuunnittelu.

– Jos tarkastellaan koko Suomen mittakaavassa, niin Helsingissä on hyvin kilpailukykyinen joukkoliikenne sekä hyvät kävely- ja pyöräilyolosuhteet. Välimatkat ovat kohtuullisen lyhyitä.

Moilasen mukaan esimerkiksi Länsimetro ja kaupunkipyörät saattavat edelleen vähentää henkilöautojen käyttötarvetta pääkaupunkiseudulla. Vaikka vain kolmannes Helsingin reilusta 600 000 ihmisestä omistaa auton, on Helsingissä edelleen eniten autoja Suomessa eli yli 200 000.

Liikenteen päästöjä pitäisi saada leikattua noin 70 prosenttia vuoteen 2035 mennessä, jolloin Helsingin on määrä olla hiilineutraali.

– Meidän täytyy pystyä kasvattamaan kestäviä kulkutapoja, Moilanen sanoo.

Naisten vaihdevuosien aiheuttamien oireiden hoitoon käytetään aiempaa vähemmän hormoneja.

Muutoksen taustalla ovat esimerkiksi hormonihoitoihin liittyvät riskit, Helsingin yliopistosairaalan Naistenklinikalta kerrotaan.

– Pitkään on ajateltu, että mitä suuremmat annokset, sitä suurempi riski, mutta yhtä lailla muutosta selittää se, että monilla naisilla oireet helpottuvat yhtä hyvin myös matalammilla annoksilla, Naistenklinikan osastonylilääkäri Tomi Mikkola toteaa.

Vaihdevuosioireiden tehokkain hoitomuoto on nimenomaan hormonihoito eli estrogeeni tai estrogeeni-progestiini. Samaisten naissukuhormonien tuoton loppuminen aiheuttaa naisille vaihdevuodet.

– Suomessa kyseisten hormonilääkkeiden myynti on hiljalleen laskenut, vaikkakin niiden kulutus on edelleen Suomessa korkeampaa kuin muissa Pohjoismaissa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Elina Hemminki kertoo.

Hemmingin mukaan tiedot hormonilääkkeiden vaikutuksista eri sairauksiin ovat yhä puutteellisia ja saattavat riippua niin lääkkeestä, annostuksesta, aloituksen ajankohdasta kuin käytön kestostakin. Tiedetään kuitenkin, että erityisesti estrogeeni-progestiini-yhdistelmävalmisteisiin liittyy rintasyövän riski. Hormonilääkkeitä tulisikin aina käyttää vain oireiden hoitoon eikä tarpeettoman pitkään.

Rintasyöpäriski askarruttaa

Naistenklinikan Mikkola kertoo, että naiset murehtivat hormonihoidoissa useimmiten juuri rintasyöpäriskiä. Mikkolan mukaan riskiä voisi kuitenkin suhteuttaa niin, että esimerkiksi ylipaino on vähintään yhtä suuri riski kuin hormonihoito.

Mahdolliset edut ja riskit tulisikin Mikkolan mukaan aina arvioida asiantuntevan gynekologin kanssa. Jos suvussa on ollut rintasyöpää, on riski heti merkittävästi suurempi.

Jos vaihdevuosien hormonihoito aloitetaan oireiden hoitoon terveelle naiselle ennen kuudenkymmenen vuoden ikää, se pienentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin, osteoporoosiin ja paksusuolen syöpään.

– Ikääntyminen ja vaihdevuodet itsessään nostavat riskiä näihin sairauksiin, ja niitä voi itse pyrkiä ennaltaehkäisemään huolehtimalla terveellisistä elämäntavoista, Mikkola kertoo.

Geelit ja laastarit pidettyjä

Suun kautta otettava tablettihoito on hormonihoidoista yhä selvästi suosituin, mutta hormonilaastarit ja erityisesti geelit ovat lisänneet suosiotaan viimeisten 5-10 vuoden aikana. Tärkein syy liittyy Mikkolan mukaan siihen, että laskimotukosriski on ihon kautta annosteltavissa lääkkeissä merkittävästi pillerihoitoa matalampi.

Turun yliopistollisen keskussairaalan (Tyks) synnytys- ja naistentautiopin professori Päivi Polo kertoo, että Suomeen tuli tänä vuonna uusi tablettimuotoinen yhdistelmävalmiste, jossa on estrogeenin lisäksi batsedoksifeenia keltarauhashormonin eli progestiinin tilalla. Batsedoksifeeni ei ole hormonaalinen lääke.

– Batsedoksifeeni saattaa olla keltarauhashormonia turvallisempi ja vähentää yhdistelmähoidon riskejä, Polo sanoo.

Tupakointi voi aikaistaa vaihdevuosia jopa vuosilla

Osa naisista ei tunnista itsellään minkäänlaisia vaihdevuosioireita, osa kokee lieviä oireita, kun taas osalla oireet hallitsevat ja häiritsevät kaikkea olemista. Kuinka suuri joukko naisia mihinkin ryhmään kuuluu, riippuu siitä, miten asiasta kysytään ja mikä määritellään haittaavaksi oireeksi, THL:n Hemminki kertoo.

Professori Päivi Polon mukaan vaihdevuodet alkavat keskimäärin 51-vuotiaana, mutta alkamisajankohta voi vaihdella suurestikin. Tyypillisesti vaihdevuodet alkavat 45-55 vuoden iässä.

Jos vaihdevuodet alkavat ennen neljänkymmenen vuoden ikää, puhutaan ennenaikaisista vaihdevuosista. Ennenaikaisten vaihdevuosien hoitoon suositellaan lähes poikkeuksetta hormonihoitoa, mistä syystä nuoremmat naiset saavat siitä Kela-korvauksen 50 ikävuoteen asti.

Polon mukaan perintötekijät vaikuttavat vaihdevuosien alkamisajankohtaan jonkin verran, eli jos esimerkiksi äidillä vaihdevuodet ovat alkaneet aikaisin, kasvaa todennäköisyys samaan myös tyttärillä. Elämäntavoista tupakointi voi aikaistaa vaihdevuosia jopa vuosilla.

– Kyseessä on monipuolinen myrkky myös munasarjoille, Polo sanoo.

Uni heikentyy

Tyypillisimpiä vaihdevuosioireita ovat Polon mukaan kuumat aallot ja univaikeudet. Kuumiin aaltoihin voi liittyä hikisenä heräily useita kertoja yössä. Jotkut naiset eivät herää hikoiluvaiheessa, vaan vasta hikoilua seuraavaan paleluun.

– Tällöin unioireita ei pahimmassa tapauksessa osata yhdistää kuumiin aaltoihin, jolloin ongelma tulkitaan mahdollisesti lääkärissäkin elimelliseksi uniongelmaksi, johon määrätään unilääkettä. Vaihdevuosioireena myös uniongelmien ensisijainen hoito on kuitenkin hormonihoito.

Polon mukaan tyypillinen vaihdevuosioire on myös limakalvojen kuivuus. Joillekin vaihdevuodet tuovat mukanaan mielialaoireita, kuten masentuneisuutta, ahdistusta, aloitekyvyttömyyttä sekä burn out -oloa. Vaihdevuosioireita voivat olla myös nivel- ja lihaskivut tai muistiongelmat, vaikkakin muistiongelmat ovat usein seurausta uniongelmista.

Lapsena Maria Ruoholaa ei pidetty ollenkaan johtajatyyppinä. Hän oli aktiivinen ja innokas ja osallistui mielellään ohjattuun toimintaan. Koulun ja harrastukset hän hoiti itsenäisesti. Oli hyvä johtamaan itseään.

Kun Ruohola 14-vuotiaana aloitti ensimmäisessä vastuutehtävässään, 8-9-vuotiaiden partioryhmän apuohjaajana, hän oli kuitenkin innoissaan. Hän oli jo ehtinyt odottaa sitä. Hänellä oli paljon ideoita siitä, mitä kaikkea ryhmän kanssa voisi tehdä. Ja erityisesti siitä, miten luodaan niin hyvä ilmapiiri, että kaikki lapset haluavat olla mukana.

Vastuutehtävät lisääntyivät partiossa pikkuhiljaa, aina sopivan kokoisin askelin. Ensin omassa lippukunnassa Turussa, sen jälkeen Lounais-Suomen partiopiirissä. Koskaan ei tuntunut siltä, ettei olisi halunnut tai jaksanut olla mukana. Vastuiden lisääntyessä kasvoivat myös mahdollisuudet vaikuttaa. Se tuntui mielekkäältä.

– Samaan aikaan olen huomannut, että olenkin tosi hyvä tässä. Olen hyvä sekä ihmisten kanssa että taitopuolen asioissa. Se on itse asiassa aika hyvä kombinaatio johtajalle.

Toistaiseksi suurimman harppauksensa johtajuudessa Ruohola otti 1,5 vuotta sitten, kun hänet valittiin Suomen Partiolaisen puheenjohtajaksi. Hän oli aloittaessaan historian nuorin puheenjohtaja järjestössä, jossa on valtavasti jäseniä, 60 0000. Silloin häntä jännitti.

Partioliikkeen jäsenmäärä on kasvussa

Maria Ruoholan tarina on kuin oppikirjaesimerkki partiotoiminnasta. Siellä uskotaan, että kenestä tahansa voi tulla johtaja. Kaikki saavat kokeilla asioita, kaikkia ohjataan ja kannustetaan, epäonnistua saa ja erilaisia kokemuksia on tarjolla paljon.

Koska partiossa ei kilpailla, ja toiminta on monipuolista, kaikki saavat olla hyviä jossakin. Johtajan asemaakaan eivät määritä status, hierarkinen asema tai ikä, vaan se sovitaan tehtäväkohtaisesti.

– Vaikka minä olen puheenjohtajan tehtävässä, niin voin välillä olla jonkun ihan toisen johdettavana. Voin hyvin johtaa esimerkiksi viisikymppistä ammattijohtajaa partiossa, ja vastaavasti minua voi joskus johtaa joku 15-vuotias nuori.

Partion johtamiskulttuuri on alkanut kiinnostaa yhä enemmän myös järjestön ulkopuolisia. Elokuussa Hämeenlinnassa Evon retkeilyalueella järjestetään viikonlopun mittainen johtamisseminaari, johon on ilmoittautunut 600 ei-partiolaista.

Nuorille aikuisille on räätälöity puolivuotinen arvopohjaisen johtamisen koulutusohjelma, jonka osallistujista puolet tulee liikkeen ulkopuolelta. Jokaisella osallistujalla on myös henkilökohtainen mentorinsa yrityselämän huipulta.

Partioliikkeellä menee Suomessa nykyään muutenkin hyvin. Jäsenmäärä on ollut kasvussa koko 2010-luvun. Kasvu on saatu aikaan muun muassa viestintää muuttamalla: järjestö on aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja tekee yhteistyötä tubettajien kanssa.

Kuvissa ja haastatteluissa näkyvät entistä useammin lapset ja nuoret itse. Toiminnan sisältöä taas on parannettu niin, että nuorimmat johtajat saavat entistä useammin rinnalleen aikuisen tukijan.

Maria Ruohola uskoo kasvaneen suosion taustalla olevan myös sen, että partion arviot istuvat hyvin tähän aikaan. Toisten kunnioittaminen, ystävyyden rakentaminen yli rajojen ja ympäristönsuojelu ovat partion ydintä.

– Samoin itsensä kehittäminen, toimeen tarttuminen ja vastuun kantaminen: nämähän ovat meillä työelämässä hyvin keskeisiä arvoja.

Partio on sitoutumaton sekä poliittisesti että uskonnollisesti, ja näihin liittyvistä rajanvedoista käydään järjestössä koko ajan keskustelua. Toiset mieltävät partiotoiminnan liian oikeistolaiseksi, toisten mielestä järjestössä ollaan liian vihervasemmistolaisia.

Sateinen metsä vei sydämen

Monien mielikuvissa partio on metsässä samoilua, mutta Maria Ruohola toppuuttelee tätä stereotypiaa. Partio on paljon muutakin. Siellä leikitään, lauletaan, askarrellaan, laitetaan ruokaa, opetellaan arkisia taitoja ja kuljetaan kaupungissa. Koetaan yhdessä asioita ja pidetään hauskaa.

Hän itse rakastui metsään vasta parikymppisenä. Kesken rankan koulutusleirin hän havahtui siihen, että metsä olikin ihana paikka. Kun poikkeuksellisesti oli tilanteessa, jossa sai keskittyä vain itseensä, eikä tarvinnut huolehtia muista, hän huomasi miten hyvältä metsässä oleminen tuntuu. Vaikka satoi paljon ja kesäkuisina öinä oli pakkastakin, hän nautti siitä.

Sen jälkeen luonnosta on tullut Ruoholalle tärkeä elementti rentoutumiseen ja arjesta irtautumiseen. Jos aikaa on vain vähän, hän menee hengähtämään Helsingin Keskuspuistoon, rannoille tai saariin. Yhden viikonlopun aikana ehtii hyvin käydä kolmessa eri kansallispuistossa.

– En tee siellä kauheasti mitään. Se on enemmän sellaista oleilua: tehdään ruokaa, ja voin olla yötä teltassa tai riippumatossa. Sellaista, mitä kuka vaan voi tehdä, vaikkei olisikaan mitään erityisiä erätaitoja.

Mutta erätaitojakin hänellä kyllä on. Riippumatolle löytyy nopeasti sopivan levyinen puiden väli, ja solmut syntyvät käden käänteessä. Leirikeitin syttyy kaasulla. Nuotion sytykkeeksi veistetään puukolla kiehisiä. Suunnistamaan hän opetteli tosissaan, kun sisuuntui siitä, että oli liian usein eksyksissä.

Taidot ovat karttuneet pikkuhiljaa seitsemänvuotiaana aloitetun harrastuksen myötä. Aivan ensimmäiset partiokokemuksensa hän sai kuitenkin jo yhdeksänkuisena vauvana, ollessaan vanhempiensa mukana Keski-Suomen Kannonkoskella Tervas-leirillä.

Kolme miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä

Nykyään partio ei ole Maria Ruoholalle enää harrastus vaan elämäntapa. Hän tekee palkkatyössään psykologina lyhennettyä työviikkoa, jotta ehtii hoitaa puheenjohtajan tehtäväänsä 30-40 tuntia viikossa vapaaehtoistyönä. Järjestö on laskenut, että kaikkiaan partiossa tehdään Suomessa vapaaehtoistyötä kolme miljoonaa tuntia vuodessa. Tämä vastaisi 1 500 nuorisotyöntekijän työpanosta.

Ruoholan oma motivaatio syntyy siitä, että hän haluaa tehdä lapsille ja nuorille hyvää. Hän uskoo, että partio antaa heille mahdollisuudet tasapainoiseen elämään.

– Koen, että olen itse saanut partiosta niin paljon, että nyt on takaisin antamisen aika. Haluan antaa muille sitä samaa hyvää, mitä itse olen saanut.

Myös se motivoi, että partio antaa hänelle itselleenkin paljon. Hän kokee kasvaneensa puheenjohtajuutensa aikana enemmän kuin koskaan ennen. Ja uusia kokemuksia tulee jatkuvasti. Elokuussa odottaa maailmanlaajuinen 50 000 partiolaisen leiri Yhdysvalloissa ja ensi vuonna saattaa tulla matka maailmanjärjestön kokoukseen Ugandaan.

Ruoholalle on selvää, että hän pysyy partiossa elämänsä loppuun asti. Hän toivoo istuvansa vanhana iltanuotiolla, jonka ympärille on kerääntynyt joukko mahdollisimman erilaisia lapsia ja nuoria. Hänen tehtävänsä olisi tukea nuoria. Ja ottaa kainaloon, jos jollakin on kylmä tai koti-ikävä.

Viranomaisten viimeisin yritys rajoittaa sähkötupakan käyttöä on jäänyt toistaiseksi tehottomaksi.

Vuoden 2017 alussa voimaan tullut laki kielsi esimerkiksi mentholin, vaniljan tai hedelmän makuisten makutiivisteiden myymisen sähkösavukkeella höyrystettäväksi. Muutoksella haluttiin vähentää sähkötupakan houkuttelevuutta lapsille ja nuorille. Toisaalta höyrytettyjä makunesteitä pidetään mahdollisesti haitallisena terveydelle, ja lisätutkimuksia tehdään koko ajan.

Kaksi ja puoli vuotta lain voimaantulon jälkeen makunesteitä on saatavilla käytännössä yhtä laajasti kuin ennenkin. Niitä saa sähkösavukeliikkeistä ja suomenkielisistä verkkokaupoista, mutta periaatteessa myös marketeista ja kioskeista.

Makunesteissä ei ole nikotiinia, vaan ne ovat elintarvikkeita, joita voi halutessaan käyttää vaikkapa leivontaan. Tämän vuoksi edes viranomaiset eivät ole aina varmoja siitä, miten myyntikieltoa tulisi tulkita.

Tuorein esimerkki tästä on oikeusjuttu, jossa kotkalainen sähkösavukekauppias valitti saamastaan myyntikiellostaan hallinto-oikeuteen.

Sama tuote oli yhdelle kaupalle laiton, toiselle laillinen

Ylen tietojen mukaan makunesteiden myyntikielloista on käynnissä peräti yhdeksän juttua hallinto-oikeuksissa ympäri maan. Tiettävästi ensimmäisenä ratkaistiin Itä-Suomen hallinto-oikeuden juttu Kotkan Puff-myymälän tapauksesta.

Kotkassa kaupunki uhkasi Puffin paikallista franchise-yrittäjää 10 000 euron uhkasakolla, ellei tämä poistaisi makunesteitä myynnistä. Yrittäjä valitti oikeuteen ja vetosi muun muassa siihen, että samoja makunesteitä on ollut myynnissä ruokakaupoissa. Niissä tuotteiden myyntiin ei ole puututtu.

Yrittäjä toi valituksensa tueksi jopa kauppakuitin supermarketista, josta oli ostettu samalla kertaa tunnetun sähkötupakkafirman valmistamia makuaineita, nikotiininesteitä ja sähkösavuke. Lisäksi hän puolustautui sillä, että hänen liikkeessään oli myynnissä myös limonadia ja maustekastikkeita.

Nämäkään keinot eivät auttaneet, sillä oikeus ratkaisi asian Kotkan kaupungin eduksi. Oikeuden tulkinnan mukaan savukekaupassa makunesteitä myytiin höyrystettäväksi, mutta ruokakaupassa samat tuotteet oli tarkoitettu elintarvikkeiksi.

Sama kuin jos Alkoa kiellettäisiin myymästä limonadia, koska joku käyttää sitä alkoholin kanssa. Panu Koivumäki

Oikeuden päätös syntyi äänin 2-1. Eri mieltä ollut tuomari olisi kumonnut myyntikiellon muun muassa sen vuoksi, että tuoteselosteissa ja markkinoinnissa makunesteitä ei suositeltu höyrystettäviksi. Käytännössä se on kuitenkin niiden käyttötarkoitus.

Päätös tuli toukokuussa, mutta makunesteet ovat kaupan hyllyssä edelleen. Yrittäjä on hakenut valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta, ja kaupunki on jäänyt odottamaan lainvoimaista päätöstä.

– Myyntikielto perustuu epäselvään laintulkintaan. Se on myös syrjivä, koska sähkösavukeliikkeet olisivat Suomessa ainoita liikkeitä, joissa makunesteitä ei saisi myydä, perustelee sähkösavukekauppiaita edustava Panu Koivumäki.

Koivumäki omistaa Puff-ketjun ja on hoitanut myös valitusta oikeudessa ketjun puolesta. Hänen mukaansa makunesteiden myynti tuo kaupoille 5–10 prosenttia niiden kokonaismyynnistä. Oikeusjutussa onkin kyse enemmän periaatteesta kuin rahasta.

– Tämä on sama kuin jos Alkoa kiellettäisiin myymästä limonadia, koska joku käyttää sitä alkoholin kanssa.

"Myyntikielto oli erinomaisen fiksu päätös"

Oikeuskäsittelyn venyminen tarkoittaa sitä, että sähkösavukekauppiaat voivat toistaiseksi jatkaa makunesteiden myymistä. Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Eeva Ollila on tähän pettynyt.

– Makunesteiden myyntikielto oli minusta erinomaisen fiksu päätös. On hankalaa, että sen toteuttaminen kestää näin älyttömän kauan. Näin pitkään jatkunut epäselvyys normalisoi käytännön, joka ei ole lain hengen mukainen.

Hänen mukaansa makunesteiden kielto ei ole mitään viranomaisten kiusantekoa kauppiaita kohtaan, vaan sille on montakin kansanterveydellistä perustetta.

– Nikotiini on haitallista ja aiheuttaa riippuvuutta, maut ja hajut houkuttelevat nuoria tutkitusti ja makunesteiden terveysvaikutuksista tiedetään hirveän vähän. Olemassa oleva vähäinen tutkimustieto kertoo maku- ja hajuaineiden haitoista etenkin keuhkoille.

Makunesteet eivät ainakaan aluksi katoa mihinkään, vaikka niiden myynti kielletään savukekauppiailta. Niiden kauppa siirtyy Suomessa yhä enemmän nettiin. Periaatteessa niitä saa ostaa myös ruokakaupassa tai kioskissa, kunhan niitä myydään elintarvikkeina.

– Periaatteessa näin, mutta valvonnassa kertynyt kokemus osoittaa, että tuotemerkit yleensä poikkeavat. Kirjaimellisesti samoihin tuotteisiin en ole törmännyt, sanoo Valviran ylitarkastaja Isabella Lencioni.

Ainakin SOK vahvistaa ylitarkastajan tulkinnan: heillä myynnissä on ainoastaan mauton ja nikotiinin makuinen makuneste. Ne ovat laillisia, sillä tupakkalaki puuttuu ainoastaan sähkösavukenesteisiin, joissa on "tunnusomainen maku". Myös oikeusjutussa esillä ollut menthol-makunestettä myynyt elintarvikeliike on Ylen tietojen mukaan vetänyt tuotteet myynnistä.

Suurempi kysymys on verkkokauppa. Nopea Google-haku löytää seitsemän suomenkielistä sivustoa, joilla makunesteitä myydään. Yleensä niissä annetaan selvästi ymmärtää, että tuotteet on tarkoitettu sähkösavukkeisiin – mitä Suomen uusi tupakkalaki ei siis hyväksy.

– Kivijalkamyymälöiden valvominen on tietenkin vain ensimmäinen askel. Kyllä verkkokauppoihinkin puututaan prioriteetin mukaisessa järjestyksessä ja valvonnan voimavarojen mukaan, jos se on lain puitteissa mahdollista, Valviran Lencioni jatkaa.

Leikki ei voi jatkua loputtomiin

Loputtomiin viranomaisten ja tupakkakauppiaiden kissa ja hiiri -leikki ei voi jatkua. Suomen laissa on vahvistettu tavoite, jonka mukaan nikotiinipitoisten tuotteiden käyttö lopetetaan kokonaan vuoteen 2030 mennessä.

Sähkösavukekauppiaiden puolesta puhuva Panu Koivumäki ei pyrkimystä ymmärrä, ainakaan sähkötupakan osalta. Oululaisesta yrittäjästä tuli sähkösavukekauppias, kun oli itse päässyt eroon tupakasta sähkötupakan avulla. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös tutkimuksissa.

– Mitä huonompi sähkösavukkeiden saatavuus on, sitä suurempi osa käyttäjistä siirtyy mahdollisesti polttamaan tavallisia savukkeita, hän varoittaa.

Koivumäki perustaa arvionsa siihen, "mitä myymälässä päivittäin näkee". Lencionin mukaan ilmiöstä ei kuitenkaan ole tutkimusnäyttöä.

Suomen tupakkalait pohjautuvat EU:n tupakkatuotedirektiiviin. Makunesteitä koskeva kysymys on kuitenkin jätetty jäsenvaltioiden päätettäväksi, minkä vuoksi asia on ratkaistu eri maissa eri tavoin.

Syöpäyhdistyksen Eeva Ollilan mukaan sähkösavukkeiden myynnin rajoituksia harkitaan Suomen lisäksi myös muun muassa Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Intiassa. Yhdysvaltojen San Francisco on ilmoittanut ensimmäisenä kaupunkina aikovansa kieltää sähkötupakoiden valmistamisen ja myynnin.

Lue myös:

• Sähkötupakasta tutkittua tietoa: lisää sydäntautien riskiä
• Sähkötupakan höyryjä on päästelty Suomessa kymmenisen vuotta, mutta tietoa tuotteesta on yhä vähän
• Sähkötupakasta apu lopettamiseen? Kansainvälistä huomiota saanut tutkimus selvittää asiaa

Kun Suomenlahtea ajaa niin pitkälle itään kuin saa mennä, eteen avautuu varsin merkillinen saari. Oikeastaan saaria on kaksi, mutta niiden välinen salmi on kasvanut ajan saatossa lähes umpeen.

Erityisen mielenkiintoinen tämä paikka on siksi, että salmessa kulkee valtakunnan raja. Kaksoissaaren toinen puoli kuuluu Suomelle, toinen Venäjälle.

Suomen puolella sijaitsevan Vanhasaaren kalliolla seisoo saaren ainoa mökki. Sen omistavat Veli Vartiala ja hänen kolme sisarustaan. Noin puolet koko saaresta on heidän.

– Meillä on tässä yli kymmenen hehtaaria mökkitonttia. Aika rauhassa saa olla, sanoo Veli Vartiala.

Tontti tyssää Venäjän rajaan. Mökiltä on noin 300 metrin kävelymatka Venäjälle.

Vartialalla on omaa kokemusta siitä, että rajan yli voi myös hiihtää – jos uskaltaa.

Raja kulkee saarten välissä siten, että Vanhasaaren pieni niemi leikkautuu Venäjän puolelle. Viereinen Martinsaari on kokonaan Venäjän.

Kyseessä on ainoa rajan halkaisema saari Suomenlahdella. Hiukan Vanhasaaresta pohjoiseen raja kulkee vielä pienen luodon poikki.

– Raja on vedetty Vanhasaareen ilmeisesti siksi, että se olisi muuten estänyt Virojoelle kulkevan laivaväylän käytön, kertoo Veli Vartiala.

Rajaviiva näyttää kartalla kuitenkin hyvin erikoiselta. Ylitettyään Vanhasaaren se kulkee vasemmalta puolelta ensin pystysuoraan alas pohjoisesta etelään. Sitten se kääntyy äkkiä jyrkässä kulmassa vasempaan. Viiva jatkuu jonkin matkaa loivasti vasemmalle alaspäin, kunnes koukkaa taas 90 asteen kulmassa oikealle.

Vanhasaaren kupeessa sijaitseva Martinsaari on Veli Vartialan isän kotisaari. Vartialan mukaan hänen isänsä on aikoinaan tutkinut, miksei raja kulje suoraan.

– Koukkaus on ilmeisesti annettu Neuvostoliitolle vastineeksi Vanhasaaresta. Eihän siinä olisi muuten mitään järkeä. Hirmuinen tuuri siinä on käynyt, että Vanhasaari jäi Vartialan suvulle.

Vanhasaaren pohjoispuolelta Virojoelle kulkevalta laivaväylältä on puoli kilometriä matkaa rajalle. Väylältä alkaa rajavyöhyke, ja siellä kulkemiseen tarvitaan rajavyöhykelupa. Veli Vartialalla lupa on voimassa toistaiseksi.

Mökkivieraiden on hankittava oma väliaikainen lupansa Hurpun merivartioasemalta.

– Huvikseen tänne ei pääse. Aina pitää olla joku hyvä peruste. Marjareissulle ei lupaa myönnetä.

Rajavedessä veneily tuo muitakin kommervenkkejä. Auringonlaskun ja -nousun välissä rajavedessä ei saa kulkea. Päivällä siellä on purjehdittava Suomen lipun kanssa.

– Ei pääse unohtumaan, että tässä ollaan Putinin naapurissa.

Ennen sotia kaksoissaari kuului kokonaan Suomelle.

Vanhasaari on osa Martinsaaren kylää, johon kuuluu kaksoissaaren lisäksi myös suurempi Pukkion saari ja muutamia pienempiä saarta. Martinsaari on kuitenkin ainoa, jossa on ollut siviiliasutusta.

Lähistöllä sijaitsevan, niin ikään Neuvostoliitolle menetetyn Pitkäpaaden historiaa tutkinut Kari Niemelä tuntee jonkin verran myös Martinsaarta.

– Tuohon aikaan ihmisillä ja paikoilla oli ruotsalaisia nimiä, mutta Martinsaari on jostain syystä ollut aina Martinsaari, Pitkäpaasi-seuran puheenjohtajana toimiva Niemelä kertoo.

1700-luvulla Martinsaareen saapui Virolahdelta muuan renkipoika.

– Hän toi saareen asutuksen, joka kesti viime sotiin asti, toteaa Niemelä.

Martinsaareen nousi kymmenen taloa, ja pääelinkeino oli kalastus. Maan viljeleminen saaressa oli Niemelän mukaan mahdotonta, koska siellä ei ollut peltoja. Tavaranvaihtokauppa eli seprakauppa Viron kanssa oli elintärkeää.

– Sieltä saatiin viljaa ja perunaa ennen ensimmäistä maailmansotaa. Viron itsenäistyttyä seprakauppaan tuli esteitä, ja se loppui toiseen maailmansotaan.

Saaressa ei todennäköisesti ole enempää mökkejä merimatkan ja rakentamisen tuomien ongelmien vuoksi. Ihan yksinkertaista ei ollut Vartialankaan mökin rakentaminen.

Isän sitkeys palkittiin

Veli Vartialan isä haki saareen rakennuslupaa 1980-luvun lopulla.Rajavyöhykkeelle sitä ei kuitenkaan myönnetty. Alle 500 metrin päähän rajasta ei saanut rakentaa.

– Viranomaiset kai katsoivat, että suomalaiset voivat mennä rajan yli. Ehkä ajateltiin valvonnan lisääntyvän tai ennakoitiin muita ongelmia. Neuvostoliiton aikaisia kotkotuksia.

Jos mökki olisi rakennettu 500 metrin päähän rajasta, se olisi ollut meressä. Oma maa loppui kesken. Isä vei asian oikeuteen. Asia eteni lopulta korkeimpaan oikeuteen asti.

– Isäni sitkeys palkittiin. Lakiin kirjattiin korkeimman oikeuden päätöksellä, että rajavyöhykkeelle saa rakentaa. Lex Vartiala oli taisteluvoitto.

Rakennuslupa sisäministeriöltä heltisi, ja mökki valmistui vuonna 1991. Nykyään rakentaminen on luvanvaraista 50 metrin matkalla rajasta. Lupa rakentamiseen haetaan Rajavartiolaitokselta.

Vartialan mökki seisoo kalliolla alle sadan metrin päässä rannasta. Aluksi sähköjä ei ollut, ja ruokaa säilytettiin perinteiseen tapaan kaivossa. Vuonna 1997 mökkiin saatiin sähköt.

– Silloin rajavartiosto pystytti saareen valvontakameran, joka vaati merikaapelin. Omaan piikkiin sitä ei olisi kannattanut vetää.

Mökin takapihalta alkaa metsä. Sen läpi pääsee vapaasti kävelemään valtakunnanrajalle. Rajan merkkinä seisoo yksinäinen rajapaasi. Suojanaan rajapaadella on raja-aukon reunalla aita, jonka kuitenkin voi kiertää. Paaden lähelle menemistä ei suositella, mutta ei sitä kukaan estäkään.

Venäjälle pääsisi ottamalla yhden askeleen.

Huomaisikohan kukaan, jos tekisi kahden sekunnin matkan Venäjälle?

Pieniä rikkeitä

Saarirajaa valvotaan Suomen puolella samalla tavalla kuin muita maa-alueiden rajoja. Pysyvää rajavartijaa saaressa ei ole, vaan valvonta tapahtuu kameroiden kautta.

Rajanylitys on sallittua vain virallisilla rajanylityspaikoilla. Jos Vanhasaaresta astuu Venäjälle, tulee tehneeksi valtiorajarikoksen.

– Voi olla, että kalastajat tekevät kalastaessaan pieniä rikkeitä. Mikään este ei ole ylittämätön, kertoo meritoimiston päällikkö Petri Härmä Suomenlahden merivartiostosta.

Valtiorajarikoksen tekijä voidaan tuomita sakkoihin tai enintään yhden vuoden vankeuteen. Härmän mukaan luvatonta rajanylitystä Suomen puolelta hillitsee vaatimus rajavyöhykeluvasta. Venäjän puolella on toisin.

– On paljon yleisempää tulla Suomeen Venäjän puolelta, koska siellä ei ole varsinaista kieltoa mennä raja-alueelle.

Härmä sanoo, ettei Suomen vesillä tapahdu lainkaan valtionrajarikoksia maa-alueen kautta – tai ainakaan niistä ei jäädä kiinni.

– Kun Venäjällä vielä oli enemmän varusmiehiä rajalla, heille saattoi käydä navigointivirhe. Ei ole tiedossa, että rajaa olisi Vanhasaaresta ylitetty, Härmä sanoo.

Näyttää siltä, että rajapaaden Suomen puoleinen kylki on saanut melko hiljattain uuden maalipinnan. Siinä lukee selvästi erottuvin kirjaimin Suomi 1940.

Toista puolta koristi ainakin sodan jälkeen – ja mahdollisesti edelleen – neljä kirjainta: CCCP.

Rajalla on hiljaista. Venäjän rajavyöhyke on selvästi leveämpi kuin Suomen puolella. Suomessa se on maa-alueella enintään kolme kilometriä, mutta Venäjän puolella Vartialan arvion mukaan ehkä jopa kymmenen kilometriä.

Ei siinä mennyt kuin kymmenen minuuttia, kun tähtilippuhelikopteri tuli. Veli Vartiala

Noin viiden kilometrin päässä Vanhasaaresta on Pukkio, joka oli aikoinaan armeijan hallussa ja toimi rannikkotykistön linnoituksena. Nykyään siellä on jonkinlainen venäläisten tukikohta.

– Ennen täällä päivysti ahkerasti venäläisten partiovene. Sitä ei ole näkynyt ainakaan viiteen vuoteen. Olisikohan venäläisiltä rahat loppuneet, aprikoi Vartiala.

Hiihto rajapaaden ympäri

Mies tietää, että ainakin 1970-luvulla valvonta pelasi erinomaisesti.

– Pikkupoikina hiihdimme pikkuveljeni kanssa rajapaaden ympäri. Ei siinä mennyt kuin varmaan kymmenen minuuttia, kun tähtilippuhelikopteri tuli tarkistamaan suksenjäljet.

Kohta paikalle saapuivat kelkoilla Suomen rajavartijat. Vartiala kertoo, että poikia toruttiin ja heidät vietiin Hurpun asemalle kuulusteluun. He kuitenkin selvisivät alaikäisinä ilman tuomiota.

– Isä taisi siinä jännittää enemmän, että mitä seuraa.

Lähin naapurimökki sijaitsee parin kilometrin päässä Santion saaressa, eikä Vartialan mökillä käy kutsumattomia vieraita. Siitä pitävät huolen rajaviranomaisten valvontakamerat.

– Suomesta ei tänne tulla, mutta itänaapurista on joku kerran yrittänyt. Luulen, että tämä on yksi parhaiten vartioituja mökkisaaria.

Veli Vartialaa kiinnostaisi tietää, mitä isän kotisaaressa nykyään on.

– Joskus on käynyt mielessä, että hankkisin jostakin luvan mennä Venäjän puolelle laillisesti tutkimaan Martinsaarta. Kivijalat siellä saattaa olla, ja ilmeisesti joku myllynkivi siellä pihalla.

Lennätinasema isän kotitalossa

Joissakin Vanhasaaren puissa näkyy erikoisia vaaleita möykkyjä. Aivan kuin joku olisi heittänyt valkoisen kahvikupin puuhun, ja se olisi jäänyt runkoon kiinni.

Ne ovat vanhojen lennätinlinjojen eristeitä. Helsingin ja Pietarin välinen lennätinlinja valmistui vuonna 1855, jolloin Suomikin kytkeytyi osaksi kansainvälistä tiedonvälitystä.

Venäjän keisarikunta teki vuokrasopimuksen lennätinaseman pystyttämisestä Vartialan isän kotitaloon.

– Sieltä oli yksi huone vuokrattuna ympäri vuoden lennätinasemaa varten. Ilmeisesti hovin työntekijä asui siellä talvellakin.

Sähköinen lennätin oli nopein tapa viestien siirtoon. Linjat kulkivat puusta toiseen samaan tapaan kuin nykyään sähkötolppien välillä.

Yksi Vanhasaaren posliinieristeistä on lähellä rajapaatta, joten oletettavasti lennätinlinja kulki Venäjän suuntaan nyt jo umpeen kasvaneen salmen läpi. Virolahden Hurppuun se kulki saaren pohjoisosan kautta merenpohjaa pitkin.

Vanhasaaressa on myös kivilouhos muistona menneistä ajoista. Virolahdella oli aikoinaan tärkeä rooli Pietarin rakentamisessa, kun sinne vietiin alueelta paljon rakennuskiveä

– Olen ymmärtänyt, että Nevan kivetyksiä on tehty Vanhasaaren louhokselta viedyistä kivistä.

Tsaarin viimeinen kesä

Tsaari Nikolai II reissasi Virolahdella toistakymmentä vuotta. Veli Vartialan tietojen mukaan tsaari saattoi viettää Virolahdella joskus jopa kuukausia niin, että hovi matkusti mukana.

– Tuossa se oli parkissa isolla laivallaan puolen kilometrin päässä, sotilaslaivaston ympäröimänä.

Todisteita tsaarin vierailuista löytyy Vartialan omasta suvusta. Hänen isotätinsä Naimi Vanhala kertoo vuonna 1975 tehdyssä haastattelussa tsaarin viimeisestä kesästä Virolahdella.

Katso ja kuuntele Yle Areenasta: Venäjän viimeisen keisarin kesäpaikka ränsistyy Virolahdella

Elettiin kesää 1914, jonka aikana tsaari viihtyi Martinsaaressa ja Vanhasaaressa.

– On tyhjennetty kanootista vettä kotirannassa, tervehditty ihmisiä ja liikuttu täällä muina miehinä.

Tsaarilla kävi myös vieraita. Eikä ketä tahansa.

– Saksan keisari Wilhelm II kävi täällä tapaamassa Nikolaita ennen ensimmäistä maailmansotaa. Sitä ennen täällä kävi myös Ruotsin kuningas Kustaa V.

Myöhemmin maisemissa on nähty myös marsalkka Mannerheim.

– Hän kävi tarkastamassa torpedoveneet tuossa Keisarinlaiturilla Hurpussa vuonna 1943. Samalla laiturilla, jolla Nikolai II nousi omasta höyryveneestään maihin.

Kelanauhalle tehty haastattelu ehti ajan saatossa osin tuhoutua ennen kuin se digitoitiin. 20 minuutin pätkä on kuitenkin Vartialan suvulla yhä tallessa.

– Täti oli vielä 85-vuotiaana välkky päästään. Ne ovat uskottavia ja varmasti harvinaisia silminnäkijähavaintoja aitiopaikalta.

Martinsaaren asukkaat joutuivat jättämään kotinsa, kun sota alkoi. Osa lähti evakkoon Haminaan. Välirauhan aikana he pääsivät takaisin, mutta lopullisesti saari tyhjeni syyskuussa 1944.

Silloin siitä tuli osa Neuvostoliittoa, samoin kuin monesta muustakin alueen saaresta.

Pitkäpaasi-seuran puheenjohtaja Kari Niemelä on käynyt monessa Venäjän puolella sijaitsevassa saaressa, myös Martinsaaressa.

– Pitkäpaaden talot ilmeisesti poltettiin, ja Martinsaaressakin ne on aktiivisesti tuhottu. Paatiossa oli muutama harva talonrunko, mutta suurin osa sieltäkin on tuhottu.

Muisto menetetyistä saarista elää edelleen Haminan kadunnimissä. Kaupungista löytyy myös Martinsaarenkatu.

Paula Paananen, 61, on mielestään aina ollut käytännön tekijä. Hän ehti tehdä tehtaan liukuhihnalla liki kolmenkymmenen vuoden elämäntyön ennen kuin sairastui. Jouduttuaan työttömäksi, hän ei toimeliaana naisena suostunut jäämään pyörittämään peukaloitaan, vaan halusi kokeilla opiskelua.

Kipinä opintielle lähtemiseen syttyi lopulta monen asian summana.

Korpilahtelaisen Paanasen ollessa lähes viisikymppinen, hänen lapsensa muuttivat pois kotoa. Samaan aikaan työkaveri lähti työn ohessa opiskelemaan ja kehui iltalukion hauskuutta.

Paananen kaipasi myös aivoilleen virikkeitä. Häntä oli alkanut huolestuttaa puheensa sujuminen. Hänelle saattoi tulla puhekatkoksia, eikä hän muistanut enää lauseensa lopussa, mistä oli lauseensa aloittanut.

– Tehdastyöni oli yksitoikkoista ja puuduttavaa, siinä ei ole tarvinnut käyttää omaa ajattelukykyä. Toivoin opiskelun auttavan ja virkistävän muistiani.

Neljäs syy opiskelemaan lähtemiseen oli hänen harmistuksensa. Paanasta on koko ikänsä vähän harmittanut, kun vanhin siskonsa pääsi ylioppilaaksi ja hänelle järjestettiin ylioppilasjuhlat.

– Sain järjestää lakkiaisjuhlat myös tyttärelleni. Minulla ei sellaisia juhlia ole koskaan ollut - mietin, vieläköhän pystyisin opiskelemaan.

Paananen ilmoittautui aluksi lukemaan ainoastaan englantia, mutta iltalukion rehtori sai ylipuhuttua hänet lukioon. 50-vuotiaana hän sai viettää haaveilemiaan lakkiaisia.

Ei uskonut tekevänsä tohtorinväitöskirjaa

Paula Paanasta eivät nuorena lukupuuhat kiinnostaneet.

Kun hän 16-vuotiaana lähti työelämään, hän ei olisi uskonut tekevänsä vielä jonain päivänä tohtorinväitöskirjaa. Hän oli nuorena innostuneempi esimerkiksi ruoanlaitosta ja leipomisesta kuin kirjojen pänttäämisestä.

Kunnallisesta keskikoulusta päästyään 15-vuotias Paananen kävi vuoden kestävän ammattikoulun. Sen jälkeen hän onnistui pääsemään kesätuuraajaksi paikalliseen kunnalliskotiin keittiöapulaiseksi.

Seuraavat vuodet pyörähtivätkin keittiöalan hommissa.

Paanasen äiti toivoi tyttärensä jatkavan keittiöalan opiskeluja, mutta mieli teki muualle. 20-vuotiaana Paananen kävi tekniikasta kiinnostuneena maatalousteknisen koulun ja sieltä hän pestautui suoraan tehtaaseen töihin.

– Ei ennen tarvinnut mennä kuin tehtaan ovelle, niin pääsi töihin.

Työ tehtaassa oli hyväpalkkaista: se tuntui olevan Paanaselle tärkeämpää kuin lukeminen.

Vaneritehtaalla liukuhihnahommia

Ensimmäisessä tehdastyöpaikassaan Paananen jyrsi poran uria. Sieltä hän siirtyi kahdeksaksi vuodeksi Nokkakoneelle, maatalouskoneiden osia valmistamaan.

Tehdasvuosien välissä hän oli hetken yksityisyrittäjänä, pitopalvelua kokeilemassa. Yrittäminen tuntui hänestä kuitenkin turhan stressaavalta työltä.

Paananen palasi tehtaalle. Seuraavat vuodet vierähtivät Säynätsalon vaneritehtaalla vanerityöntekijänä. Hän viihtyi liukuhihnahommissa, vaikkakin kärsi kolmivuorotyöstä.

Vuorokausirytmivaihdoksiin hän ei koskaan tottunut. Pölyinen työ alkoi myös käydä hänen terveytensä päälle.

– Sairastuin astmaan ja sain hengitystieongelmia. Tarvitsin repullisen lääkkeitä, että pystyin olemaan työpaikalla.

Nyt Paula Paananen esittelee siistiä työpistettään Jyväskylän Tourulassa. Hän aloitti uuden työnsä Jyväskylän Työllistämisyhdistyksen toimistotyöntekijänä reilu kuukausi sitten.

Vuoden työsopimus on hänelle iso asia. Varsinkin kun hän saa tehdä työajalla myös tohtorinväitöskirjaansa liittyvää tutkimusta.

– On aika jännittävää olla takaisin työelämässä. Nautin suuresti, että minulla on oma työpaikka ja uusia työkavereita.

Ennen tuoretta työpaikkaansa ja väitöskirjatutkimustaan päämäärätietoinen nainen on tehdasvuosiensa jälkeen ehtinyt lukea itsensä ylioppilaaksi, insinööriksi ja maisteriksi.

Hyvinvointiteknologiainsinöörin opiskelun riemua

Paananen nautti täysin siemauksin opiskelusta. Iltalukiossa opiskellessaan hän irtisanoutui tehdastyöstään. Sen jälkeen hän meni työvoimatoimistoon kysymään neuvoa, kuinka työttömänä tulisi toimia. Siellä hänet laitettiin ATK-painotteiseen työnhakukoulutukseen.

– Aluksi en pitänyt kurssinvetäjästä. Mietin, että mikä tämäkin kurssi on. Hän sai kuitenkin aikaan sen, että pääsin opiskelemaan.

Ohjaajan neuvosta Paananen kirjoitti korvaushakemuksen entisen työpaikkansa vakuutusyhtiölle. Hän oli lähtenyt edellisestä työpaikastaan terveydellisistä syistä, lääkärin suosituksesta. Hän anoi rahoitusta opiskeluilleen.

– Ajattelin, etten osaa kirjoittaa. Töissä oli käytetty kynää vain nimen kirjoitukseen. Hakemuksen tekeminen kuitenkin onnistui, ja vakuutusyhtiöltä tuli myönteinen vastaus.

Paananen mietti seuraavaksi ammatinvalintapsykologin kanssa hänelle soveltuvaa opiskelualaa. He päätyivät yhdessä ammattikorkeakoulun hyvinvointiteknologian opintoihin, koska siinä yhdistyivät Paanasen rakkaus tekniikkaan ja ikääntyviin ihmisiin.

Neljän vuoden kuluttua hän valmistui insinööriksi hyvinvointiteknologian koulutusohjelmasta.

– Huomasin pystyväni vielä oppimaan. Se oli aivan ihmeellistä. Kansakoulussa annettiin ymmärtää, ettei teidän kannata lähteä lukemaan, koska te olette työläisten lapsia.

Ammattikorkeakoulun jälkeen Paananen piti vuoden väliajan. He rakensivat perheen voimin vanhan talon tilalle uuden. Talotyömaalla hän oli kysynyt mieheltään, mitä jos vaimo hakisi vielä yliopistoon opiskelemaan. Mies oli todennut: no sen kun haet.

Aikuiset lapset olivat ihmetelleet, mitä äiti tekisi, jos pääsisi yliopistoon. Sitten minä vaan menen, oli äiti vastannut.

Niin työläisperheen lapsi luki itsensä insinööriopintojen jälkeen vielä kognitiotieteiden maisteriksi yliopistossa.

Viisikymppiselle työnhaussa vesiperä

Opintojensa ohessa viisikymppinen Paula Paananen haki töitä, mutta ei päässyt edes haastatteluihin. Niin kuin ei moni muukaan hänen ikäisensä työtön nainen.

– Työhakemuksiin tuli yleensä vastaus: kiitos mielenkiinnosta, mutta valintamme on kohdistunut toiseen henkilöön. Minusta tuntui, etten osannut kirjoittaa oikeanlaista työhakemusta, vaikka olinkin kauan opiskellut.

Paanasen mielestä viisikymppinenkin voi saada töitä, mutta silloin pitää olla valmis suuriin elämänmuutoksiin. Ilman astmarajoitteita hän uskoo, että häntä olisi voinut onnistaa töiden saannissa.

Viisikymppisillä naisilla olisi hänen mielestään työelämässä paljon annettavaa: kokemusta ja sitoutumista, mitä nuoret eivät ole vielä ehtineet hankkia.

Vaikka Paanasella on nyt 61-vuotiaana vihdoin työpaikka, hänen opiskelunsa silti jatkuvat.

Hänellä on työn alla tohtorinväitöskirja, jossa hän tutkii ikääntyneiden kokemuksia jokapäiväistä elämää helpottavista teknologialaitteista.

– Tulin hakeneeksi jatko-opiskelupaikkaa, mutta en ole siitä vielä julkisesti oikein edes puhunut. Pikkuhiljaa teen omaa tutkimustani, katsotaan mihin se vie.

Akateemiset opinnot avartaneet maailmankuvaa

Opiskelut ovat sujuneet Paula Paanasella omaksikin ihmeekseen ongelmitta. Puhe on myös sujuvoitunut. Mutta ihmisenä hän ei mielestään ole muuttunut.

Paanasen maailmankuva on opiskelujen myötä laajentunut. Hän tuntee olevansa mieleltään vanhanaikainen ihminen, ja elämä on nyt opintojen myötä näyttänyt itsestään aivan uuden puolen.

– Mielestäni opiskelu ei ole tehnyt minua viisaammaksi. Mutta siskoni sanoo huomanneensa, että puheestani on alkanut löytyä tietoperustaa aivan eri tavalla kuin ennen.

Lukio- ja ammattikorkeakouluopinnoista Paananen nautti eniten. Elämänkokemus kompensoi oppimisen hitautta. Ammattikorkeassa hän vaati usein asioihin selvitystä ja perusteluja.

– Pelkään, että minun jälkeeni he laittavat hakuvaatimuksiin: ei yli viisikymppisille, Paananen nauraa.

Yliopisto oli Paanasen mukaan aivan oma maailmansa, ja ammattikorkeakoulu ehkä lähempänä hänen omaa ajatusmaailmaansa. Mutta yliopistokin vei naisen mennessään: kun hän jotain aloittaa, hän vie sen myös loppuun.

Lukiota aloittaessaan hän oli uskonut kaipaavansa itsetunnon kohotusta. Työvoimatoimiston ammatinvalintapsykologin mukaan hänellä oli kuitenkin jo tarpeeksi hyvä itseluottamus ennestään.

– Mutta ei opiskelu mielestäni ole toisaalta noussut minulla mitenkään päähänkään.

Unelmat koivupuisessa kiikkustuolissa

Väitöskirjasta sinnikäs nainen ei aseta itselleni mitään paineita. Hän tekee sitä vain tutkimustyönään, yhden askeleen kerrallaan.

– Varsinkin tällaisen opinnäytetyön tekeminen on vaativaa, kun sujuva kirjoittaminen ei ole minulle niin luontevaa. Jälkeenpäin voi sitten ihmetellä, että miten olen saanut aikaiseksi niin paljon hyvää tekstiä.

Paananen on haaveillut, että kuolinilmoituksessa lukisi: insinööri. Kaikki muut hänen saavutuksensa ovat menneet yli unelmien. Hän ei olisi uskonut pystyvänsä kaikkiin opintosuorituksiinsa ja siihen, että kaikki olisi ollut edes mahdollista.

Suomi tarjoaa hänen mielestään aivan upean mahdollisuuden opiskeluun: sitä hän osaa arvostaa.

Nuorena opiskelun väliinjäämistä Paananen ei koskaan ole jäänyt jossittelemaan. Häntä ei opiskelu silloin kiinnostanut pätkääkään. Tämänhetkinen haaveensakin liittyy aivan muuhun kuin opiskeluun.

– Vahvimmillani olen kädentaidoissa. Parhaillani olen tekemässä koivulankuista miehelleni keinutuolia. Sinne ne uudet haaveenikin liittyvät.

Suomessa 1960–1970-luvulla moni jugend- tai puutaloalue joutui väistymään uudisrakennusten tieltä.

Yliarkkitehti Pekka Lehtinen Museovirastosta tunnistaa taudin. Kyse on ihmisille tyypillisestä toiminnasta. Siinä nähdään esi-isien jättämä vanha kulttuuri merkittävämmäksi kuin ihan lähellä oleva historia.

– Joka aika on joutunut arvioimaan tavoitteitaan uudestaan. Vähän väliä on jouduttu miettimään, että meillä on jotain uudempaa, jota ei ole osattu arvostaa.

Kun aikaa kuluu, näkökyky ikään kuin tarkentuu lähellekin. Näin kävi esimerkiksi Kokkolassa, jossa keskustelu arvokkaasta rakennusperinnöstä alkoi 1980-luvulla. Huoli lähti siitä, kun Osuuspankki purki arvokkaan 1820-luvulla rakennetun Boehmin kauppiassuvun asuintalon ydinkeskustassa.

– Kokkolassa käytiin tuolloin rakennussuojelukiistoja. Silloin perustettiin jopa yhdistys, joka teki useita suojeluesityksiä. Monia taloja suojeltiinkin. Se poiki yleistä keskustelua suojelusta sekä ymmärrystä virkaportaaseen, muistelee itsekin samaiseen yhdistykseen kuulunut Kristina Ahmas.

Pitääkö kaikki säilyttää?

Vaikka moni arvostaa vanhoja rakennuksia, on aina niitäkin, joiden mielestä uusi on aina parempaa, käytännöllisempää ja kauniimpaa. Miksi pitää suojella? Pitääkö kaikki joskus rakennettu säilyttää?

Yliarkkitehti Pekka Leinonen Museovirastosta hymähtää, ettei ihan kaikesta tarvitse tehdä monumenttia jälkipolville.

– On kuitenkin tärkeää, että ympäristössä nähdään historiaa, jota edeltävät sukupolvet ovat rakentaneet. Se kertoo, keitä me olemme, mistä me tulemme ja mitä on tapahtunut. Sen todistusvoimaisempaa dokumenttia historiasta on vaikea löytää.

Moni mollaa esimerkiksi 1960–1970-luvun rakentamista rumaksi ja heikkolaatuiseksi. Yliarkkitehti näkee niilläkin arvoa, vaikka asumisihanteemme ovat tuosta ajasta muuttuneet.

– Tuon ajan rakennukset olivat ensimmäisiä asuntoja, joissa oli mukavuudet: keskuslämmitys, kylpyhuoneet, juokseva vesi. Nyt ne tuntuvat ehkä vaatimattomilta, mutta ensimmäistä kertaa asukkailla oli asumismukavuuksia ja väljyyttä. Nuo asunnot todistavat edistyksestä ja ne ovat tärkeä ja hieno vaihe historiassa. Siitä voi olla ylpeä!

Vastarinta lähti asukkaista

Kokkolassa 1980-luvulla alkanut keskustelu rakennusten suojelusta on edelleen voimissaan. Esimerkiksi Ykspihlajan kaupunginosan asukkaat osallistuvat siihen omalla tavallaan jatkuvasti.

Ykspihlajassa heräsi 2000-luvun alussa suuttumus siitä, että alueella sijainneita vanhoja kiinteistöjä oli tuhottu ja yksi arvohuvila aiottiin siirtää muualle. Huolena oli, kuinka alueen historiasta satamakaupunkina kertovat vanhat rakennukset säilyisivät yhä vilkkaammaksi käyvän sataman alueella.

– Meillä oli iso tahtotila, että nyt loppuu Ykspihlajan romuttaminen. Hienoa oli, että siirtouhan alla ollut rakennus sai jäädä alueelle, muistelee asukasyhdistystä luotsaava Outi Airola.

Asukkaat tarttuivat toimeen ja keräsivät rahaa sekä takasivat itse lainoja, että 1700-luvun lopulla rakennettu Adolf Lahden talo siirrettiin satamasta lähemmäksi asutusta ja remontoitiin. Nyt talossa toimii päiväkoti.

Tähän mennessä hirsirunkoisia asuinkiinteistöjä on siirretty pois sataman alueelta kahdeksan, eikä enempää sieltä löydykään. Yhdistys on saanut ostaa kiinteistöt satamasta nimelliseen hintaan.

Viimeisin asukasyhdistyksen ponnistus oli siirtää ahtaajafirman konttorina toiminut Rodenin huvila pois satamatyön tieltä. Nyt 1820-luvun hirsihuvila odottaa remonttia ja seurakseen tontille paria muutakin kiinteistöä. Pihapiiriin suunnitellaan satamatyön museota ja majoitustilaa.

Rakennusten siirto ja kunnostus ovat teettäneet kaupunginosan asukkailla paljon töitä.

Arvostetaanko tuoretta historiaa?

Kokkolan museotoimen johtaja Kristina Ahmas arvostaa suuresti ykspihlajalaisten työtä oman historiansa säilyttämiseksi. Hän toivoo lisäksi, että kansalaiset näkisivät myös 1800-lukua tuoreemman rakennuskannan arvon.

Ahmas itse arvostaa suuresti Kokkolaan 1960-luvulla kaavoitettua Kiviniityn aluetta, joka on inventoitu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.

Kaupunkiin syntyi 1960-luvulla suurteollisuutta Outokummun myötä. Tehtaitten rakentaminen ja niiden käyttäminen toivat kaupunkiin tuhansia ihmisiä, joille piti saada asuntoja. Niitä kaavoitettiin keskustan tuntumaan, Kiviniittyyn peräti 4200 ihmiselle. Samaan aikaan rakentui monen korttelin verran matalia omakoti- ja rivitaloja sekä kerrostaloja muutaman kymmenen hehtaarin alueelle.

– Kokonaisuutena tämä alue kertoo kaupungin rakentumisen historiasta. Rakentaminen kuvastaa aina aikakauden arvoja. Öljykriisin aikana rakennettiin matalia taloja energiakustannusten leikkaamiseksi. Minusta näyttää siltä, että asukkaat ovat arvostaneet kotejaan, sillä alue on säilynyt yhtenäisenä.

Yliarkkitehti Pekka Lehtinen Museovirastosta kertoo, että rakennussuojelussa on kuljettu tietä yksiköstä monikkoon. Aiemmin suojelu liittyi yksittäisiin monumentteihin tai rakennuksiin. Nykyään ajatellaan kokonaisuuksia.

– Uudempi rakentaminen on sen tyylistä, että samankaltaisilla ratkaisuilla on tuotettu iso määrä samankaltaista rakentamista. Yksittäinen rakennus ei ole ainutlaatuinen, mutta sitä suojellaan isomman ympäristökokonaisuuden osana.

Pieni mutta sopiva

Pienen punaisen tiilitalon pihalla Katja Kentala sekä Emilja ja Tuukka kastelevat puutarhan kasveja. Perhe on muuttanut Kiviniittyyn muutama vuosi sitten. He ovat talonsa kolmansia omistajia.

Aluksi perhe etsi kotia syrjempää, mutta nyt ei kaduta yhtään, kertoo Katja Kentala.

– Tämä on ihana asuinalue! Naapurit moikkailevat toisiaan ja jos joku menee reissuun, niin toista pyydetään vähän huolehtimaan. Täällä on rauhallista ja lapsille on leikkipuistoja. Talon takana piha on suojainen, lämmin ja tosi yksityinen. Kadulta ei pihalle näy ollenkaan.

Talot näyttävät ulospäin pieniltä, mutta eivät ole sitä.

– Huonekorkeus on pieni, mutta se riittää. Talossa on tilava olohuone ja kolme makuuhuonetta. Olohuoneesta avautuvat isot ikkunat suojaiselle pihalle. Palvelut ja keskusta ovat kävelymatkan päässä.

Telinevoimistelua harrastava kahdeksanvuotias Emilja nauttii erityisesti siitä, kun pihalla voi tehdä temppuja. Esimerkiksi metallinen mattoteline muuntuu jumppavälineeksi sekunnissa.

– No pihalla voi rimpuilla, leikkiä leikkimökissä, auttaa äitiä puutarhatöissä ja isiä puiden halkomisessa.

Tapaukset, joissa erilaisia yritystietopalveluja ja -rekisterejä kaupitellaan harhaanjohtavasti puhelimitse ovat tuttuja varsinkin aloitteleville pienyrittäjille, mutta myös yhdistykset altistuvat toiminnalle.

Glims & Gloms tanssiteatterin kannatusyhdistyksen puheenjohtaja Tuomo Railo kertoo joutuneensa pari päivää sitten harhaanjohtavan mainonnan kohteeksi, kun eräs luettelopalvelu kyseli yhdistyksen yhteystietoja. Railo luuli, että soittajana oli yhdistykselle ennalta tuttu yritys.

– Luulin, että kyseessä oli aiemman sopimuksen jatkaminen. Kun juttelin yhdistyksemme henkilökunnan kanssa, kävi ilmi, että olimme jo peruneet palvelun kuukausi sitten. Yritin peruuttaa palvelun, mutta sain vastaukseksi, ettei tilausta voi perua. Laskun saavuttua huomasin, että kyseessä olikin toinen melkein samanniminen yritys. Mielestäni puhelun aikana esiinnyttiin eri palveluna kuin todellisesti.

Tapaus oli Railolle ensimmäinen, mutta yhdistyksen varapuheenjohtaja Simo Heiskanen kertoo saanensa samanlaisia soittoja jo aikaisemmin.

– Menin lankaan viime vuonna. Maksoin silloin perusteettoman laskun, jonka summa oli 203,36 euroa.

Heiskaselle soitettiin samasta tai melkein samannimisesta yrityksestä myös toukokuussa, mutta silloin hän tajusi lopettaa puhelun lyhyeen.

Näissä pyritään hakemaan sellaisia kohteita, jotka eivät ole kuluttajansuojalainsäädännön soveltamispiirissä, jolloin keinoja puuttua toimintaan on vähemmän, kun ei ole valvovaa viranomaista. Suomen yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula

Kymmeniä tuhansia tapauksia vuodessa

Erilaisia yritystietopalveluja ja -rekisterejä myyvien yritysten harhaanjohtava mainonta on yrityksiä edustavan Suomen yrittäjien työmarkkinajohtajan Janne Makkulan mukaan erityisesti pienten toimijoiden riesa.

– Tämä on tavallista ennen kaikkea pienten ja vastaperustettujen yritysten ja yksinyrittäjien kohdalla, ja sama pätee varmasti muihin pieniin toimijoihin, kuten yhdistyksiin. Näissä pyritään hakemaan sellaisia kohteita, jotka eivät ole kuluttajansuojalainsäädännön soveltamispiirissä, jolloin keinoja puuttua toimintaan on vähemmän, kun ei ole valvovaa viranomaista.

Suomen yrittäjien lakineuvontaan aiheesta tulee yhteydenottoja jopa päivittäin.

– Meille tulee noin 40 000–50 000 juridista neuvontapuhelua vuodessa, ja näistä ehkä jopa kolmannes saattaa olla erilaisia harhaanjohtavaan markkinointiin liittyviä yhteydenottoja. Vuositasolla tapauksia on kymmeniä tuhansia.

Kyseessä on tuttu ja jatkuva ilmiö, mutta Makkulan mukaan harhaanjohtava mainonta ja erilaiset huijausyritykset lisääntyvät loma-aikoina.

– Viime aikoina on ollut näitä ikään kuin oikean sähköpostiosoitteen kautta tulevia huijausyrityksiä, joissa pyydetään siirtämään rahaa tietylle pankkitilille. Viestit ovat usein olevinaan toimitusjohtajan tai lomalla olevan yrittäjän itsensä lähettämiä. Näissä pitää olla tarkkana.

Valelaskutus on tyypillinen huijaustapa

Harhaanjohtavaa mainontaa, huijausyrityksiä ja vilpillistä toimintaa on esiintynyt yritysmaailmassa aina, eikä harhauttamisesta Makkulan mukaan koskaan tulla pääsemään eroon.

Yleisimpiä harhautusmenetelmiä ovat Makkulan mukaan sellaiset, joissa esimerkiksi puhelinkeskustelun perusteella yrittäjälle lähetetään perusteettomasti lasku palvelusta. Lasku voi tulla myös ilman yhteydenottoa.

– Se on sellainen perinteinen valelaskutus. Voi myös tulla laskulta näyttäviä tarjouksia tai voi olla tilanne, jossa harhautetaan, että yhteydenotto tulee viranomaiselta tai kauppa- tai tavaramerkkirekisteristä ja sitten väitetään, että jos laskua ei maksa, niin yritys poistetaan rekisteristä tai joku tavaramerkki mitätöityy.

Jos muistaa ne omat oikeudet ja länsimaisen oikeusjärjestyksen perusperiaatteet, niin kaikki menee hienosti. Yhtään perusteetonta maksua ei pidä maksaa, sillä se ruokkii tätä systeemiä. Suomen yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula

Monesti kyseessä on tilanne, jossa yrittäjän pitäisi soittajan mukaan nopeasti ottaa kantaa johonkin asiaan. Makkulan mukaan tällaisissa tapauksissa yrittäjän tulisikin pistää jäitä hattuun.

– Jos asialla on kauhea kiire, niin yleensä siinä on jotain hämärää. Kannattaa ottaa aikaa tilanteen pohtimiseksi.

Makkulan mukaan on epäselvää, kuinka kannattavasta yritystoiminnasta harhaanjohtavassa mainonnassa on kyse. Toiminta perustuu siihen, että laskuja lähetetään monelle.

– Puhutaan kymmenistä miljoonista euroista Suomessakin, ainakin miljoonista. Kyllä siellä sellaiset rahat liikkuu, että ne muutamat aktiiviset toimijat pystyvät raapimaan ihan kohtuullista tulosta. Sen takia se kiinnostaa. Aina joku maksaa, kun säikähtää ja pelkää luottotietojen menetystä.

Perusteettomia laskuja ei pidä maksaa

Railo kertoo aikovansa reklamoida saamastaan noin 150 euron laskusta.

– Käytännössä nämä firmat hakevat vain niitä, jotka mukisematta maksavat. Minulle reklamointi on periaatteellinen kysymys.

Makkulan mukaan Railon toimintatapa on oikea. Hän neuvoo, että jo puhelimessa on hyvä todeta, ettei ole sitoutunut mihinkään sopimukseen. Puhelun nauhoitusta kannattaa myös pyytää.

– Jos tulee lasku, niin on syytä lähettää sähköpostitse reklamaatio, jossa todetaan, että puhelinkeskustelussa ei ole syntynyt sopimusta ja että lasku on perusteeton.

Makkula korostaa, että perusteetonta laskua ei missään nimessä tulisi maksaa. Olennaista on, että reklamaatio lähetetään kirjallisesti.

– Jos yrittäjä kiistää sopimuksen syntymisen, niin näyttötaakka sopimuksen syntymisestä on laskun lähettäjällä. Tämä johtaa siihen, että perintätoimisto ei laillisesti voi periä laskua riidattomana. Tällaisessa tilanteessa laskun lähettäjä voi nostaa kanteen käräjäoikeudessa ja vaatia laskua suoritettavaksi, mutta näin ei käytännössä tehdä.

Myöskään perintätoimiston yhteydenottoa ei pidä säikähtää.

– Sitten vaan lähettää sen saman reklamaation sinne. Tällaisessa tilanteessa ei voi tulla maksuhäiriömerkintää ja ulosottoon ei päädy asiat muuten kuin käräjäoikeuden ja maksutuomion kautta. Jos muistaa ne omat oikeudet ja länsimaisen oikeusjärjestyksen perusperiaatteet, niin kaikki menee hienosti. Yhtään perusteetonta maksua ei pidä maksaa, sillä se ruokkii tätä systeemiä.

Lue myös:

Poliisi varoittaa taas niin sanotuista toimitusjohtajahuijauksista – mikkeliläinen yritys menetti yli 30 000 euroa (5.6.2019)

Näin suomalaisia huijataan verkossa: Pornokiristystä, tunnusten kalastelua, valekaukorakkautta ja uskomattomia sijoitustarjouksia (17.10.2018)

Salaisia henkilötietoja ilmestyi hakemistoyrityksen sivuille – tietosuojavaltuutettu: "Ei kuulu missään nimessä tällaiseen palveluun"(31.5.2016)

Yrittäjiä yritetään huijata puhelimitse – laskut karhuineen lähetetään perässä (16.1.2015)

Euroopan investointipankki EIB:n varajohtaja ja entinen pääministeri Alexander Stubb voisi olla kiinnostunut syksyllä valittavan Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n pääjohtajan tehtävästä. Stubb kertoo STT:lle, että hänen tehtävänsä EIB:ssä päättyy vuodenvaihteessa ja hän on edelleen kiinnostunut kansainvälisistä tehtävistä.

Stubbin lisäksi suomalaisista myös Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehniä ja Euroopan komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataista on mediassa veikkailtu IMF:n johtoon.

IMF:n nykyistä johtajaa Christine Lagardea esitetään Euroopan keskuspankin johtoon.

Asiasta uutisoi myös Helsingin Sanomat.

Lue lisää:

Suomalaisnimet esillä seuraavaksi IMF:n pääjohtajaksi – Katainen, Rehn ja Stubb mainittu tähän mennessä

IMF etsii uutta johtajaa – Valinta on usein osunut ranskalaiseen, pesti kiinnostaa myös EU:n jättäviä brittejä

Heinäkuun ensimmäinen viikko oli paikoin mittaushistorian sateisin. Lappeenrannassa vettä oli tullut sunnuntaiaamuun mennessä jo lähes 85 millimetriä, mikä on enemmän kuin keskimäärin koko heinäkuussa yhteensä.

Vettä on satanut runsaasti myös esimerkiksi Helsingissä, Porvoossa ja Kuusamossa. Sadekuurot ovat olleet poikkeuksellisen rankkoja ja pitkäkestoisia. Monin paikoin on satanut myös isokokoisia rakeita.

– Yhdessä isossa kuurossa sataa helposti 30 millimetriä kerralla, Ylen meteorologi Kerttu Kotakorpi sanoo.

Ilmatieteen laitoksen tilastot kertovat, että heinäkuussa sataa keskimäärin noin 60–80 millimetriä.

Ensi viikolla sateet hellittävät maanantain jälkeen, mutta sää jatkuu edelleen viileänä. Jäämereltä työntyvä ilmavirta pitää huolen siitä, että helteitä ei ole tiedossa lähipäivinäkään.

Meteorologin mukaan tilanne on hyvin epämääräinen ja sään ennustaminen on hankalaa.

– Tämä on outo tilanne, koska kaikki ilmamassat ja sateet saapuvat idästä, Kotakorpi sanoo.

Lue aiheesta lisää:

Rakeet moukaroivat mansikkasadon pilalle ja vesi tukki kaupungin tunnelit – rajun ukkosmyrskyn jälkien siivoaminen vie päiviä