Kello on yksi yöllä ja huikopalaa tekisi mieli. Onnistuu kyllä, osa ruokakaupoistahan on auki kellon ympäri.

Kassalla saattaa palvella myyjä, joka samalla on myös kaupan vartija. Kyseessä on turvamyyjä – ja heitä on alkanut ilmestyä viime vuosina etenkin pääkaupunkiseudulla myymälöihin, jotka ovat auki myöhäiseen iltaan tai läpi yön.

HOK-Elanto, eli S-ryhmän pääkaupunkiseudulla toimiva osuuskauppa, käynnisti toukokuussa pilottihankkeen turvamyyjien palkkaamisesta joihinkin kauppoihinsa. Keskolla turvamyyjiä on ollut jo joitakin vuosia vuokratyöfirman kautta.

Mutta miksi myyjän täytyy olla samaan aikaan vartija? Onko taustalla kulujen nitistäminen vai turvallisuuden lisääminen?

Entä mitä jos varas juoksee kassan ohi yöhön ykkösoluet kainalossaan? Lähteekö turvamyyjä perään vai jääkö hän palvelemaan asiakkaita?

"Alussa kulut voivat jopa kasvaa"

Turvamyyjän voi nähdä yöllä esimerkiksi helsinkiläisessä Alepassa. Paikallisen S-ryhmän pilottihanke ei tosin koske vain öitä tai Alepoita, sillä käytäntöä kokeillaan myös ketjun isommissa ruokakaupoissa ja myös päivisin.

HOK-Elannon toimialajohtajan Kimmo Nikulan mukaan kokeilussa ei ole kyse rahan säästämisestä.

– Alussa asia voi olla jopa päinvastoin.

Nikulan vastuualueelle kuuluvat esimerkiksi Alepat ja S-marketit. Hän sanoo, ettei usko kokeilun vaikuttavan kustannuksiin juurikaan.

– Kyse on ennemmin turvallisuuden tunteesta, siitä, miten ylläpidämme tai jopa parannamme sitä.

Tuloksia saadaan vuoden lopussa, kun testi päättyy.

– Kiinnostavaa tässä on se, vaikuttaako tämä mielikuvaan työturvallisuudesta tai työtyytyväisyydestä. Tai millainen vaikutus turvamyyjien läsnäololla on asiakaskokemuksen kannalta.

Kesko: Kustannushyötyä syntyy

Keskolla turvamyyjiä on ollut jo muutamia vuosia – lähinnä pääkaupunkiseudulla kaupoissa, jotka ovat myöhään auki.

– Kyseessä on kauppakohtainen ratkaisu. Se on kuitenkin hyvin yleisesti käytössä pääkaupunkiseudulla, missä asiakasliikenne on kasvanut ja sen myötä myös häiriökäyttäytyminen on hieman lisääntynyt, sanoo Keskon Etelä-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä.

Myös kuluihin käytännöllä on vaikutusta.

– Iltaisin asiakasmäärät eivät ole kovin suuria, joten kaupoissa ei voi pitää kovin isoa miehitystä. Ja kun kaupassa on turvamyyjä, joka hoitaa sekä myyjän että vartijan tehtäviä, niin kyllä siinä kustannushyötyä syntyy. Sen lisäksi taataan myös turvallisuus, Heikkilä toteaa.

Huoltamoilla turvamyyjiä ei näy – "Ei tänään eikä huomenna"

Huoltoasemilla turvamyyjiä ei juuri näy.

Myyjä–vartija-hybridin palkkaamiseen ei olla päädytty esimerkiksi Neste K -huoltoasemilla, joista löytyy usein myös pieni ruokakauppa.

– Ympäri vuorokauden auki olevat paikat ovat varmasti aika ajoin sellaisen tilanteen edessä, että asia tulee mieleen. Mutta toistaiseksi tätä asiaa ei ole lähdetty viemään eteenpäin, kertoo Neste K -asemien ketjujohtaja Mikko Paukkonen.

Hän toteaa, että viime kädessä päätös on yksittäisen kauppiaan, mutta tilannetta katsotaan yhdessä ketjun johdon kanssa.

– Ei ole näkyvissä tänään eikä toivottavasti huomenna. Olemme onneksemme säästyneet sentyyppisiltä valinnoilta.

Myöskään esimerkiksi Teboilin huoltoasemilla ei vastaavaa viestintäpäällikkö Ulla Peraston tietojen mukaan ole.

Kumpi TES: Vartijoiden vai kaupan alan?

HOK-Elannossa turvamyyjillä on vartijan pätevyys, mutta he kuuluvat kaupan alan työehtosopimuksen piiriin. Perusteena on, että ketjun mukaan pääosa työstä on myymälätyöskentelyä.

Töissä on sekä vartijan koulutuksen alun perin saaneita että myyjiä, jotka ovat ketjun mukaan saaneet "lain edellyttämän vartijan koulutuksen ja pätevyyden". Enemmistö turvamyyjistä on kuitenkin jälkimmäisiä.

Taulukkopalkat eivät poikkea alojen työehtosopimuksissa toisistaan kovin tuntuvasti.

Työehtosopimukset ovat nousseet viime aikoina puheenaiheeksi etenkin Postissa ilmenneen kiistan takia.

Keskon puolella turvamyyjät tulevat vuokratyöfirmojen kautta. Tämän vuoksi Etelä-Suomen aluejohtaja Timo Heikkilä ei osaa suoralta kädeltä kertoa, kumman alan työehtosopimuksen piiriin turvamyyjät kuuluvat.

Myöskään siitä Heikkilällä ei ole varmuutta, ovatko he pääasiallisesti vartijoiksi koulutettuja henkilöitä, joilla on lisäkoulutusta myymälätyöhön, vai toisin päin.

– Se on selvää, että molempiin pitää olla koulutus. Muuten työtä ei voi hoitaa, Heikkilä painottaa.

Entä ne juoksukaljat...

Mutta entä jos jotain sattuu – esimerkiksi myymälävarkaus tai häiriköintiä?

HOK-Elannosta viestitään, että turvamyyjien ensisijainen tarkoitus on ehkäistä jo läsnäolollaan edellä mainitun kaltaisia tilanteita. Tarvittaessa kassalle kutsutaan toinen työntekijä ja koulutuksen saanut turvamyyjä voi puuttua vartijan toimivaltuuksilla tilanteeseen, vaikkapa varkauteen.

Jos varas juoksee ulos yöhön ykköskaljat kainalossaan, turvamyyjä voi HOK-Elannon mukaan tehdä kiinnioton kaupan ulkopuolellakin. Paikalle voidaan myös hälyttää apuun lähistöllä oleva vartija. Varas puolestaan luovutetaan poliisin huomaan.

Pienissäkään Alepoissa myyjä ei ole koskaan yksin töissä, vaan työvoimaa on aina vähintään kaksi, muistuttaa toimialajohtaja Kimmo Nikula. Hän lisää, ettei vartiointi jää yksin turvamyyjän harteille.

– Vaikka joissain myymälöissä on turvamyyjä, saa hän tarvittaessa avukseen hetkellisesti lisävartiointia, jos tilanne näyttää sitä edellyttävän.

"Saamelaiset ovat pieniä tunturissa joikaavia ihmisiä."

Muun muassa tällaiseen stereotypiaan on törmännyt Jyväskylässä asuva saamelaisnuori Joni Daniel Wallén. Hän haluaa tarttua vanhentuneisiin, pinttyneisiin stereotypioihin ja olla osana päivittämässä tietoutta saamelaisista.

Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio ECRI (European Commission against Racism) julkaisi viime viikolla raporttinsa, jonka mukaan Suomessa valtaväestöllä on liian vähän tietoutta saamelaisista. Tietoutta tulisikin lisätä esimerkiksi kouluissa.

Dihtosis-niminen hanke aloitettiin kuluvan vuoden alussa. Sen tavoitteena on erilaisin keinoin tarjota nuorille saamelaistietoutta. Yksi näistä keinoista on kouluvierailut, joissa saamelaisnuoren voi tilata vieraakseen kertomaan saamelaisnuoresta.

Keväällä kouluvierailijoita koulutettiin kaksitoista ja suurin osa heistä jatkaa toiminnassa mukana. Tällä viikolla vierailijoita koulutettiin lisää Helsingissä.

Joni Daniel Wallén on yksi uusista mukaan lähteneistä nuorista, joka syksyn mittaan lähtee kiertämään kouluja ja kertomaan saamelaisuudesta.

Tietouden antamisella vastaan rasismia ja syrjintää

Saamelaiskäräjien osalta toimintaa koordinoi Minna Lehtola, joka kertoo toiminnan suorista vaikutuksista esimerkiksi rasismiin.

– Tiedon lisäämisen kautta voimme estää saamelaisnuorten kokemaa syrjintää ja kiusaamista, toteaa Lehtola.

Keväällä vierailuja pystyttiin tarjoamaan kuusikymmentä maanlaajuisesti ja niillä tavoitettiin noin 1 400 oppilasta opettajineen. Lisäksi hanke on tarjonnut niin kutsuttua menetelmäpakkaa, joka sisältää erilaista tietoa ja esimerkiksi pelejä, jotka opettavat saamelaisuutta koskevista aiheista. Menetelmäpakkaa painettiin yhteensä tuhat kappaletta ja siitä 700 lähti koulujen käyttöön.

Lehtola toivoo, että tieto saamelaisuudesta on nuorten keskuudessa lisääntynyt.

– Jos ajatellaan, että nuoren lähtötaso on ollut nolla, niin olemme kuitenkin pystyneet kertomaan perusasioita.

Kysyttyjä apuvälineitä opetukseen

Ulla Saalasti toimii projektikoordinaattorina Nuorten Akatemiassa. Hän iloitsee siitä, kuinka kysyttyä projektin tarjonta on ollut. Opettajat ovat hänen mukaansa ottaneet tarjonnan hyvin vastaan, eikä esimerkiksi kaikkiin kouluvierailukyselyihin ole pystytty vastaamaan.

Projektin rahoitus kuitenkin päättyy ensi kesänä. Saalastin toiveissa olisi uusi hanke, jotta opettajille pystyttäisiin tarjoamaan välineitä saamelaisaiheiden käsittelyyn opetuksissa.

Tuore kouluvierailija Joni Daniel Wallén toivoo, että pystyy vierailujen kautta antamaan lisätietoa saamelaiskulttuurista.

– Tällä toivon, että tulisi paljon lisätietoa ja alettaisiin tietämään vähän enemmän kulttuurista. Aika vähän siitä tiedetään loppujen lopuksi, pohtii Wallén.

Voit keskustella aiheesta kello 22.00 saakka.

Puoli tuntia pitkospuita ja metsäpolkuja takana, edessä jyrkkä nousu portaita pitkin lähes pystysuoralla Katajavuoren kallioseinämällä Repoveden kansallispuistossa.

Noin 80 retkeilijän joukko aloittaa tasatahtisen nousun kohti korkeuksia ja kansallispuiston komeimpia maisemia vuoren laen näköalapaikalle.

– Kuinka paljon näitä portaita on, puuskuttaa joku.

– En tiiä, kuuluu jonosta tuhahdus.

Vaikka yli 200 askeleen nousu teettää monelle töitä, on henki joukossa hyvä. Tyytyväinen puheensorina jatkuu viimeistään ylhäällä olevalla taukopaikalla, josta on avoimet näkymät kaukana alapuolella avautuvaan järvimaisemaan.

Tunnelma on kuin minkä tahansa työpaikan virkistys- tai työkykypäivän retkeltä.

Mutta nyt ei olla nauttimassa maisemista työnantajan kustannuksella. Retkeläiset ovat muun muassa pitkäaikaistyöttömiä ja tukityöllistettyjä, joille kouvolalainen kuntouttavaa työtoimintaa järjestävä Parik-säätiö on halunnut järjestää virkistyspäivän.

Töitä suhteilla – jos niilläkään

Yksi osallistujista on 22-vuotias Joonas Pesu. Hän opiskeli peruskoulun jälkeen asiakaspalvelua ja myyntiä ja valmistui merkonomiksi Kouvolan seudun ammattiopistosta vuonna 2016.

Valmistumisensa jälkeen Pesu oli siviilipalveluksessa päiväkodissa. Sen jälkeen oli vuorossa vuoden kestänyt työttömyysjakso.

Pesu huomasi, että töiden saaminen on vaikeaa. Oman kokemuksensa ja kaveripiirinsä perusteella hänellä onkin selvä näkemys siitä, miten töitä saa parhaiten.

– Suhteilla, tokaisee mies.

– Mutta sittenkin pitää vielä pystyä erottumaan joukosta. Sen joutuu jokainen itse ratkaisemaan, miten erottua.

Nyt Joonas Pesulla on palkkatuella järjestynyt työpaikka. Hän työskentelee Kouvolan korttelikodit -yhdistyksen KotiApu -palvelussa, jonne hän pääsi TE-toimiston kautta tämän vuoden alussa.

Vielä muutaman kuukauden ajan jatkuva työ on käytännössä vanhusten auttamista siivoustöissä. Päivät ovat viiden tunnin mittaisia.

– Imuroin ja pesen lattioita enimmäkseen, joskus ikkunoitakin.

Pesu sanoo pitävänsä työstään. Hänet otettiin työpaikalla hyvin vastaan, ja henki on kaikin puolin hyvä.

Työstä on Pesun mukaan ollut hyötyä kotioloihinkin.

– Olen oppinut siivousniksejä, joilla kodin saa nopeammin ja helpommin pidettyä siistinä.

Ennen nykyistä pestiä Pesulla oli suuria ongelmia elämänhallinnassa.

Päivärytmi sekaisin

Työttömyydellä oli monenlaisia varjopuolia. Arjen päivärytmi kääntyi lähes päälaelleen.

Illat kuluivat myöhään yöhön kavereiden kanssa videopelejä pelaten. Aamut ja aamupäivät Pesu nukkui. Kesällä hän innostui frisbee-golfista niin paljon, että se koukutti kunnolla päivisin ennen illan pelisessioita.

– Saatoin juosta kahdeksankin tuntia kiekon perässä, hymähtää Pesu.

Nyt hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, että rytmi on toisenlainen. Korttelikotiyhdistyksen töistä on elämään tullut Pesun sanojen mukaan perusrutiinia.

– Suunta on selvä, kun on työpaikka mihin mennä ja aamuisin on herättävä.

– Kun menee ajoissa nukkumaan, pystyy nauttimaan täysillä seuraavasta päivästä.

Repoveden kokemuksen perusteella Pesu löytää myös selvän eron luonnossa vaeltamisen ja frisbeegolfkentällä kävelemisen ja heittelyn välillä.

– Metsässä käveleminen on leppoisampaa maisemien katselua. Kiekon heittelyssä koriin on mukana kilpailuhenki.

"Onneksi oli aidattuja näköalapaikkoja"

Repoveden kansallispuistossa Pesuun tekevät vaikutuksen komeat kallio– ja järvinäkymät, muun muassa parin sadan portaan päässä odottava Katajavuoren näköalapaikka.

– Tosin korkeat paikat eivät oikein ole minun juttuni. Onneksi siellä on aidattujakin paikkoja. Niiltäkin pääsee ihailemaan maisemia, eikä tarvitse ihan reunoille mennä.

Harvoin tarjolla

Repoveden reissun on rahoittanut maakunnallinen osuuspankki. Päivän tarkoituksena oli lisätä avoimien työmarkkinoiden ulkopuolella olevien työ- ja toimintakykyä sekä hyvinvointia.

Vajaalle puolelle osallistuneista käynti yhdessä Suomen suosituimmista kansallispuistoista on ensimmäinen laatuaan. Useimmille se on myös ensimmäinen mahdollisuus osallistua työpaikkojen työkyky- ja virkistyspäiviä muistuttavaan tapahtumaan.

Vaikka Joonas Pesu sanoo pitävänsä asiakaspalvelua sisältävästä työstään, hän on innoissaan myös Repovedelle järjestetystä virkistyspäivästä ja pienestä vaihtelusta arjen keskellä.

– Kyllähän tämmöinen luonnossa kävely on ihan erilaista kuin normaali työnteko. Kaiken lisäksi täällä oli tarjolla hyvää grilliruokaa, jota ei paljoa ole tänä kesänä ehtinyt maistelemaan.

Vastaavia reissuja on ollut harvoin tarjolla.

– Viimeksi olen tainnut olla luontoretkellä noin 6-vuotiaana jossain lapsuuden kotimetsikössä, muistelee Pesu.

Työttömille ja muille avoimien työmarkkinoiden ulkopuolella oleville tarkoitettujen virkistyspäivien yleisyydestä ei ole tarkkaa tietoa. Vuosittain niitä joka tapauksessa järjestetään muodossa tai toisessa.

– Hyvinvoinnin ja toimintakyvyn kohottaminen ovat esimerkiksi työttömien yhdistyksissä ihan toiminnan ydintä. Olisin hämmästynyt, jos yhdistyksissä ei jotain virkistyspäivää kerran vuodessa järjestettäisi, sanoo Työttömien keskusjärjestön toiminnanjohtaja Jukka Haapakoski.

Haapakosken mukaan virkistyspäivien järjestäminen on yhdistyksille myös kustannuskysymys, koska retkien ja tapahtumien järjestäminen maksaa.

Yksi keino kustannusten alentamiseen voi olla yritysten saaminen mukaan tapahtumien järjestelyihin. Se edellyttää Haapakosken mukaan verkostoitumista eli käytännössä hyviä suhteita paikallisiin yrityksiin.

– Esimerkiksi Lapissa työttömille on järjestetty yhteistyössä retkiä tuntureille vaikkapa jonkin yrityksen omistamalle laavulle, ja tätä kautta on saatu kustannuksia pienemmäksi.

Kouvolan Repovedellä virkistyspäivään osallistuu Joonas Pesun lisäksi kaksi bussilastillista tukityöllistettyjä sekä pitkäaikaistyöttömiä ohjaajineen.

Kouvolalainen kahvilatyöntekijä Anne Vähämaa kertoo retkeilleensä aiemminkin, mutta ei tällä tavalla.

– En ole koskaan aikaisemmin liikkunut luonnossa eräoppaan johdolla. Tämä on ollut hirveän mielenkiintoista.

Vähämaa on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa Parik-säätiöllä runsaat kaksi vuotta. Retki tuo hänellekin virkistävää vaihtelua kolmen päivän työviikkoihin, mutta nimenomaan työ on se, jota hän kaipaa.

– En varmaankaan pärjäisi ilman töitä vain kotona olemalla. Olen mielenterveyskuntoutuja, ja työ antaa todella paljon. Varsinkin kun huomaan, että jaksan olla siellä ja näen muita ihmisiä.

Joonas Pesu ei vielä tiedä, mitä aikoo tehdä kuluvan vuoden lopussa päättyvän tukityöllistämisjakson jälkeen.

–Ei minulla mitään suuria haaveita ole. Haluaisin vain oppia jotain uutta.

Frisbeegolfiakaan hän ei ole hylännyt, vaikka kenttien kiertäminen onkin töiden takia harventunut.

– Se on nykyään sellaista hauskanpitoa kavereiden kanssa – jos on aikaa ja hyvä sää.

EU:n suunnitelmat lyijykiellosta ovat nostattaneet kiivasta keskustelua metsästyspiireissä alkusyksyn aikana.

Ensimmäisenä komissio aikoo kieltää lyijyhaulien käytön kosteikkoalueilla. Vireillä on myös lyijyn käytön täyskielto kaikessa metsästyksessä ja kalastuksessa. Jo aiemmin lähes kaikki EU-maat ovat allekirjoittaneet sopimuksen, jossa ne sitoutuvat kieltämään lyijyhaulien käytön.

Ensimmäisessä vaiheessa komission on tarkoitus päättää marraskuussa yhdessä jäsenmaiden kanssa lyijyhaulien käytön kieltämisestä kosteikkoalueilla.

Suomessa vesilintujen metsästyksessä lyijyhaulit kiellettiin jo vuonna 1996. Nyt lyijyhaulikieltoa ollaan laajentamassa muuhunkin metsästykseen, joka tapahtuu kosteikkoalueilla.

Lyijyhaulikiellon tarkoituksena on vähentää vesilintujen elimistöön kulkeutuvaa lyijyä. Esityksen kiellosta on tehnyt Euroopan kemikaalivirasto.

– Keskeinen syy tälle on vesilintujen suojelu. Ne syövät kosteikkoalueilla pieniä lyijyhauleja, jotka aiheuttavat lyijymyrkytyksen, sanoo riskienhallintayksikön päällikkö Matti Vainio Euroopan kemikaalivirastosta.

Kosteikon määritelmä närästää

Lyijyhaulien käyttö halutaan siis kieltää kosteikoilla. Suomalaisittain ongelma piilee siinä, mikä määritellään kosteikoksi.

Lyijyhaulikiellosta tehdyssä esityksessä taustalla on niin kutsuttu Ramsar-määritelmä, jolla tarkoitetaan arvokkaita kosteikkotyyppejä. Asiasta löytyy lisätietoa ympäristöministeriön verkkosivuilta.

Asia ratkaistaan marraskuussa. Suomen kannalta ongelma on, että EU:n silmissä kosteikoiksi saatetaan tulkita myös maastoa, joka ei ole kosteikko, kuten vaikkapa kuivatettu suo.

– Se on Suomen näkökulmasta ihan mahdoton tilanne, sillä lähes koko maa olisi tätä Ramsar-määritelmän mukaista kosteikkoa. Se olisi jo rajoituksen valvomisen kannalta erittäin hankalaa, sanoo neuvotteleva virkamies Hanna Korhonen sosiaali- ja terveysministeriöstä.

Suomi tuleekin vaatimaan, että lyijyrajoitus koskisi vain sellaisia kosteikoita, joissa on näkyvää vettä. Muutoin on mahdollista, että lyijyhaulikielto koskisi myös esimerkiksi kuivattuja ja metsitettyjä soita.

Kemikaalivirasto pitää lyijyhauleja ongelmana, koska niiden pelätään päätyvän maastosta lintuihin ja edelleen jopa ihmisiin. Viraston riskienhallintayksikön päällikön Matti Vainion mukaan suosituimmilla kosteikoilla laukausmäärät voivat nousta suuriksi, ja lyijyä voi kertyä maastoon paljon.

Metsästäjien etujärjestössä Metsästäjäliitossa asia nähdään toisin. Liiton mukaan esitysvalmistelussa ei ole huomioitu metsästyskulttuurin kansallisia eroja. Yhdeksi esimerkiksi liiton metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen nostaa suomalaisen kanalintujahdin. Siinä tyypillisesti kävellään paljon, minkä vuoksi haulien määrä ei kasva yhdessä paikassa suureksi, vaan pienet haulimäärät jakautuisivat hajautetusti.

Vanhoista haulikoista rautaromua?

Suomessa lyijyhaulikielto nostatti metsästäjien keskuudessa vastalauseiden myrskyn. Yksi syy on siinä, että monelle metsästäjälle lyijyhaulikielto voi tarkoittaa uuden aseen ostoa. Koska moni lyijyn korvaajaksi tarkoitettu materiaali, kuten teräs, on lyijyä kovempaa materiaalia, eivät vanhemmat haulikot välttämättä kestä niiden ampumista. Teräshauleja kestävät haulikot alkoivat yleistyä vasta 1980-luvulla.

Suomen Metsästäjäliiton arvion mukaan suuri osa käytössä olevista haulikoista ei sovellu teräshaulien ampumiseen. Se tarkoittaa useiden satojen eurojen lovea lompakkoon.

– Vaikka halukkuutta olisikin hankkia uusi ase, siihen ei välttämättä ole varaa, muistuttaa metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen Suomen Metsästäjäliitosta.

Riihimäkeläisessä metsästystarvikeliike Eräkontissa lyijykysymyksiin törmätään säännöllisesti. Myymäläpäällikkö Veli-Pekka Seppäsen mukaan yhä useampi metsästäjä kysyy esimerkiksi hirvenmetsästykseen lyijyttömiä luoteja. Niiden tarjontakin on kasvanut jatkuvasti ja tulee todennäköisesti kasvamaan.

– Moni metsästysseura on jo itse kieltänyt lyijyluotien käytön terveyssyistä, Seppänen sanoo.

Radikaalein rajoitus on vasta suunnitteilla

Euroopan kemikaalivirasto on aloittamassa selvitystyötä, jonka tarkoituksena on saada aikaan järeämpi rajoitus lyijyn käyttöön. EU-komissio tahtoo kieltää lyijyn käytön kokonaan kaikessa metsästyksessä ja kalastuksessa. Viraston on tarkoitus saada esityksensä valmiiksi ensi vuonna ja mahdollinen kielto voisi astua voimaan runsaan kolmen vuoden päästä. Kieltoon tulee todennäköisesti muutaman vuoden mittainen siirtymäaika.

Täydellisellä kiellolla pyritään estämään metsästyksessä käytetyn lyijyn päätyminen kuluttajamarkkinoille ja luontoon kokonaan. Nykyisessä lyijyhaulikiellossa on ongelmana se, että niiden käyttöä on vaikea valvoa, koska lyijyä saa kuitenkin käyttää toistaiseksi esimerkiksi ampumaharjoittelussa.

Kalastuksen kohdalla lyijykielto tarkoittaa ainakin lyijypainojen kieltämistä esimerkiksi verkkokalastuksessa. Jopa mato-ongen pieni lyijypaino voi muuttua laittomaksi.

Lyijyttömien luotien kahdet kasvot

Metsästyksessä täyskielto tarkoittaisi myös lyijyluotien kieltämistä. Luotiaseissa lyijy on pääsääntöisesti helpompi korvata kuin haulikoissa, ainakin yleisimmissä kaliipereissa.

Lyijyttömät luodit ovatyleistyneet viime vuosina. Keskeisin syy niiden yleistymiselle on se, että lyijyn päätymisestä riistalihan kautta ihmiseen on saatu uutta tietoa. Osa lyijyluodeista sirpaloituu osumassa pahasti, ja lyijyä leviää riistaeläimen lihaan aiemmin luultuakauemmaksiosumakohdasta.

Pehmeimpien luotien lyijystä saattaa levitä osuma-alueen ympärille lihaan jopa kymmeniä prosentteja. Se lisää lyijymyrkytyksen riskiä riistaa syövillä ihmisillä.

Asialla on myös kääntöpuoli: eettisyys. Lyijy on aikanaan valikoitunut luotien ja haulien materiaaliksi, koska se on painavaa, pehmeää ja halpaa. Osuessaan eläimeen lyijyluoti leviää voimakkaasti ja se voimistaa osuman kuolettavaa sokkivaikutusta.

– Lyijyä kevyemmästä materiaalista tehdyt luodit eivät välttämättä osu yhtä tarkasti, eivätkä ne täytä aina metsästysasetuksen tehovaatimuksia. Lyijyä kalliimmat luodit voivat myös vähentää ampumaharjoittelua, mikä voi heikentää osumatarkkuutta metsästystilanteessa, arvioi metsästysampumapäällikkö Jussi Partanen Suomen Metsästäjäliitosta.

Urheiluammunta kärsisi eniten

Kipeimmin lyijyhaulikielto puraisisi urheiluampujia. Monissa haulikkolajeissa lyijyn käyttöä edellytetään jopa säännöissä. Lyijyä korvaavat materiaalit ovat usein myös lyijyä huomattavasti kalliimpia.

Ampumaurheilussa laukausmäärät ovat suuria, huippuampujilla jopa kymmeniä tuhansia laukauksia vuodessa, joten harjoittelukustannukset nousisivat tuntuvasti.

– Euroopan laajuinen lyijyhaulikielto asettaisi myös urheilijat epätasa-arvoiseen asemaan esimerkiksi olympiapaikkoja tavoiteltaessa, muistuttaa Suomen Ampumaurheiluliiton toiminnanjohtaja Anne Lantee.

Koko kesän Sanna ja Moona Pönni ovat tyhjentäneet perimänsä maatilan rakennuksia Marttilassa Varsinais-Suomessa. Lankakeriä, lastenvaunuja, letkuja, autonrenkaita. Isovanhempien sukupolvi ei ole heittänyt mitään menemään.

Pääkaupunkiseudulla asuvat sisarukset päättivät tarttua “rohkeasti ja huumorilla” tilaisuuteen pitää maatila kesäpaikkana, vaikka talo oli purkukunnossa.

– Taloudellisesti paikan huoliminen oli hullua! Sadan neliön omakotitalo vajoaa epätasaisesti savimaahan ja on aivan homeessa, Sanna Pönni kuvailee.

Päätös pitää maatila oli silti helppo. Tämä olisi lähivuosina ainoa tilaisuus saada kesämökki ilman lainaa.

Syrjäseudulta perittyyn lapsuudenkotiin liittyy usein rahassa mittaamatonta tunnearvoa. Se vaikeuttaa monen kohdalla päätöstä siitä, mitä tehdä pitkänkin matkan päässä sijaitsevalle talolle.

Järki sanoo yhtä, tunne toista.

Kun perintöjä siirretään jälkipolville, alueelliset varallisuuserot kasvavat. Perinnöt Pohjois- ja Itä-Suomessa ovat kaikkein pienimmät ja Etelä-Suomessa suurimmat.

Keskimääräiset perinnöt kaikissa Manner-Suomen kunnissa on listattu jutun loppuun. Luvut sisältävät kaiken perityn varallisuuden, ei pelkästään asuntoja ja ne perustuvat vuoden 2018 tietoihin.

Kysyimme syyskuun 2019 alussa yleisön kokemuksia asunnon perimisestä jutussa: Perintö riemastutti kuin lottovoitto – vai jäikö käsiisi rappeutuva talo maalla?

Vastauksia tuli yli 160 ympäri Suomen. Suurin osa kertoi perineensä omakotitalon toiselta paikkakunnalta. Moni ei tunnesyistä halunnut luopua talosta, vaan käyttää sitä vähintään kesämökkinä.

Toisaalta varsinkin kaupunkiasuntoja on myyty eteenpäin. Myynnistä on saatu varoja sijoitettavaksi tai omien velkojen maksuun.

Jutun sitaatit on poimittu asuntoja perineiden kyselyvastauksista.

Lisäksi kävimme tapaamassa kahta kyselyyn vastannutta, Sanna Pönniä ja Ismo Kilpeläistä. Kilpeläistä ei onnistanut siinä mielessä, että hänen perimänsä talo sijaitsee syrjemmässä kuin Pönnin saama maatila.

Viikon vierailusta tonni vuodessa

Matka kotoa Porvoosta Rautavaaralle on alkanut eläkeläisenä tuntua pidemmältä. Ismo Kilpeläinen ajaa kuuden tunnin automatkan synnyinseudulle enää kerran tai kaksi vuodessa.

Hiljaisessa kylässä seisoo hänen isänsä 1950-luvulla rakentama omakotitalo, joka on käynyt rasitteeksi.

Kilpeläisen synnyinkunnassa Pohjois-Savossa on enää alle 1 700 asukasta. Keskimääräinen verotettava perintö oli Rautavaaralla viime vuonna Verohallinnon tietojen mukaan 16 000 euroa.

Pönnin sisarusten maatila sijaitsee vain hieman Rautavaaraa suuremmassa, noin 2 000 asukkaan kunnassa aivan Turun lähellä. Marttilassa keskimääräinen perintö oli 53 400 euroa viime vuonna.

A-studion kyselyssä monet kertoivat perineensä syrjäseudulta omakotitalon, josta koituu enimmäkseen harmia ja kuluja.

Vaikka talossa olisi vain minimilämpö, vuoden lämmitysöljyihin kuluu helposti toista tuhatta. On oltava myös vakuutukset ja maksettava vesimaksut.

Ismo Kilpeläinen pitää ryöväyksenä sitä, kuinka paljon hän joutuu pulittamaan tyhjillään olevan talon sähköistä. Taloa käytetään vain viikon verran vuodessa, eikä sitä lämmitetä talvisin.

Varsinainen sähkönkulutus maksoi viime vuonna 15 euroa, mutta pakolliset perusmaksut ja sähkönsiirrot mukaanluettuna lasku kipusi yli 400 euron. Lisäksi on hoidettava kiinteistöverot ja jätemaksut.

– Se on vajaa tonni yhden viikon käynnistä. Sillä jo aika hienon mökin vuokraisi. Eikä siihen ole laskettu ajomatkaa.

Erityisen paljon kyselyyn vastaajia kiukuttaa se, että perintöverot tulevat saman tien maksettaviksi. Joltakin ne veivät kaikki säästöt, toinen joutui myymään asunnon.

“Rakas mummola Helsingin Kruununhaassa, johon liittyivät lapsuuden ja nuoruuden muistot. Oli pakko myydä, koska ei ollut varaa maksaa perintöveroja.

Surullisina menetimme niin isovanhemmat kuin mummolan, jonka olisimme muutoin pitäneet.”

“Rivitalokaksiosta Hyvinkäällä lankesi 6 000 euron perintövero. Rahat piti lainata sukulaiselta, koska vero lankesi ennen kuin asunto saatiin kaupaksi.”

Moni tinkii perimänsä talon tai mökin kunnossapidosta, koska sen arvo on valmiiksi vähäinen. Maaseudulla useat pohtivat, mikä olisi mutkattomin tapa hankkiutua talosta tai mökistä eroon.

“Omakotitalolla Lahdessa ei ollut mitään arvoa. Minä ja muut pesän osakkaat luovuimme perinnöstä viime kuussa, ja se meni Valtiokonttorille.”

“Omakotitalo Kiteellä on arvoton. Se on vuokralla, koska myytyä ei saa. Aion purkaa sen tai poltattaa palokunnalla harjoituskohteena.”

“Ajatuskin omakotitalosta Pellossa saa vihaiseksi. Lahotkoon niille sijoille. Mieli tekisi purkaa kivijalkaan, mutta talo ja muut rakennukset ovat niin täynnä tavaraa, että sekin tulisi kalliiksi.”

Sanna ja Moona Pönni ovat koulutukseltaan valtiotieteen maistereita ja asuneet ikänsä kerrostaloissa. Kokemusta maatilan kunnostamisesta ei siten entuudestaan ollut.

Isovanhempien luona Marttilassa he kävivät lapsuudessa usein viikonloppuisin ja lomilla, ja rakkaat maisemat ympärillä ovat ennallaan. Kummallakin heistä oli kaipuu luonnon lähelle ja maaseudulle, jossa voisi kasvattaa omaa ruokaa. Ehkä myös hankkia sellaisen ponin, kuin heillä lapsena oli.

Maatilan vähäinen arvo oli Sanna Pönnin mukaan oikeastaan onnenpotku. Isoja perintöveroja ei kerry, eikä remontointiin kulu isoja summia. Navettaa lukuunottamatta rakennukset on järkevämpää purkaa ja rakentaa uutta tilalle vähitellen.

Moni kyselyymme vastanneista kipuilee perimänsä omaisuuden kanssa, koska kyse on jopa oman isän rakentamasta synnyinkodista.

“Oli halu muuttaa lapsuudenkotiin Tohmajärvelle, ja käytiin kokeilemassa vuosi. Avovaimolle ei löytynyt töitä ja pienen lapsen kanssa oli johonkin asetuttava. Totesin, että perheen asema menee edelle minun mielihalustani. Palattiin pääkaupunkiseudulle ja ryhdyttiin ajattelemaan, että se talo on vapaa-ajan paikka.”

Useat perijät kertovat tuntevansa rapistuvasta talosta syyllisyyttä. Monia painaa se, mitä omat sukulaiset tai edesmenneet vanhemmat talon kohtalosta ajattelisivat.

“Yritän pitää vuorostani huolta kotitilastani Saarijärvellä. Olisi surkea antaa sen vain rapistua. Tunnen, että olen sen velkaa äidilleni, jolla oli suuri huoli, miten maatilalle käy hänen kuoltuaan.”

“Isoisän rakentaman, lähes satavuotiaan talon tunnearvo Hämeenkyrössä on mittaamaton. Mutta asumiskustannuksiltaan se on pienituloiselle mahdoton, eikä remontteihin ole varaa. Tuskin kukaan ostaisi kunnollisella hinnalla, ja sukulaiset sitä paitsi pitävät sukutalon myyntiä syntinä. Luultavasti asunto ajan myötä lahoaa paikalleen.”

“Sain ryöpyn niskaani perinnönjaosta”

Pahimmillaan perityistä asunnoista on aiheutunut paitsi tuhansien eurojen kuluja, myös sukuja repiviä riitoja.

Eräs kyselyyn vastannut mies kertoo järkyttyneensä, kuinka yhtäkkiä perintöasiat katkaisivat välit sisaruksiin viitisen vuotta sitten.

“Olin sinisilmäinen ja tein aloitteen perinnön jakamisesta. Sain sellaisen ryöpyn niskaani, etten ole tointunut siitä ollenkaan. Kaikennäköisiä asioita leimahteli yllättäen, patoumat purkautuivat, järkevyys ja tunteet menivät sekaisin.”

Miehen mukaan lapsuudenkoti Mänttä-Vilppulassa on ollut tyhjillään jo yhdeksän vuotta, isän kuolemasta lähtien. Hän hoitaa yksin talon asioita, eivätkä sisarukset vastaa edes talon asioita koskeviin sähköposteihin.

“Meillä oli läheiset välit – enää en saa kutsua mihinkään siskon lasten tapahtumiin. Omat ja muiden lapset kärsivät ihan varmasti, ja minulle tämä on ollut jatkuvasti iso möykky.”

Etelä-Karjalasta mummolan perinyt nainen kuvaa sitä, miten muu suku on kadehtinut perijää. Todellisuudessa talon periminen ei ollut mikään lottovoitto, vaikka mummola oli aiemmin rakas siellä asuneiden ihmisten takia.

“Luonnollisesti perintö on aiheuttanut hieman kränää suvun kesken, sillä sain perinnön sedältä testamenttina. Hiljalleen väki on alkanut ymmärtää, ettei kyseessä ole todellakaan onnenpotku, vaan rasite. Toisen ihmisen hyväntahtoisesta eleestä on tullut riesa.”

Asunnon arvo pudonnut puoleen

Onnekas perii asunnon kasvukeskuksessa, sillä se säilyttää paremmin arvonsa kuin tyhjenevällä maaseudulla.

Kaupungistumisen kiihtyessä haja-asutusalueille ja muuttotappiokuntiin jää kiinteistöjä, joiden arvo voi suorastaan romahtaa.

Ismo Kilpeläinen kertoo, että verottaja arvioi äskettäin kiinteistöverotuksessa hänen Rautavaaran talonsa arvoksi 9 000 euroa.

– Mä haluaisin nähdä sen hepun joka sanoo, että haluaisin ostaa tämän 9 000 eurolla. Jos talosta ja puolen hehtaarin tontista joku 5 000–6 000 euroa maksaa, se olisi jo paljon.

Asunnon arvon puolittumisesta tai katoamisesta kertoivat useat muutkin kyselyyn vastanneet.

“Kiinteistönvälittäjä arvioi kerran Saarijärven talon arvoksi 70 000 euroa. Se oli vuonna 2013, kun äiti kuoli. Nykyään myydään hienoja omakotitaloja niin halvalla. Paikallislehdestä olen katsonut, että 30–40 000 eurolla saa siellä ihan hyvän talon.”

Omakotitalon Mänttä-Vilppulassa perineen miehen mukaan talon arvoksi määriteltiin perunkirjoituksessa 80 000 euroa yhdeksän vuotta sitten. Nyt hän arvioi myyntiarvoksi enimmillään puolet siitä.

Ismo Kilpeläisen lapsuudessa kyläkoulu oli täynnä oppilaita, mutta nyt suurin osa taloista on tyhjillään.

– 1970-luvulla kun minä lähdin, ei ollut pahemmin työttömyyttä. Yhteiskunta pyöri. Nyt syrjäseudut jäävät ihan rappeutumaan. Sairaita ja eläkeläisiä, se on Itä-Suomen kohtalo.

Talvella kylä on hänen mukaansa outo paikka, kun taloja on nelisenkymmentä, mutta vain alle kymmenestä nousee savu.

– Siellä on enemmän tai vähemmän ränsistyneitä paikkoja, mitä ne on sitten 20, 30 ja 50 vuoden päästä?

“Lottovoittomaista haaveilua”

Vielä 1990-luvulla kotitalouksien asuntovarallisuuden arvo kehittyi melko tasaisesti eri osissa maata. 2000-luvulla erot alkoivat kasvaa.

Pääkaupunkiseudulla kotitalouden keskimääräinen asuntovarallisuus oli vuonna 2016 lähes 230 000 euroa, Pohjois- ja Itä-Suomessa noin 130 000 euroa. Tiedot ovat peräisin Tilastokeskuksen kesällä 2018 julkaisemasta varallisuustutkimuksesta.

Kyselyvastauksistakin näkyy, että asunnon periminen pääkaupunkiseudulla on yksinkertaisempi asia kuin muuttotappioalueella. Asunnosta saa todennäköisesti kohtuullisen hinnan tai sille on helpompaa löytää käyttöä.

“Perin neljä kerrostalohuoneistoa Helsingistä. Asia on vielä todella tuore, mutta tähän saakka lottovoittomaista haaveilua. Yksi asunnoista on vanha lapsuudenkotini, joka ehti kuitenkin olla vuokralla vierailla ihmisillä 25 vuotta.

Aion käyttää sen tuottoa oman elämäni parantamiseen, kun olen itse aika pienipalkkainen.”

“Kerrostalohuoneisto Helsingissä oli isoäidin viimeinen koti. Aion pitää perimäni asunnon ja laittaa sen vuokralle odottamaan sitä aikaa, kun jälkikasvu tarvitsee omaa opiskelija-asuntoa.”

Kyselyyn vastanneet kertovat tienanneensa asunnon myynnillä kymmeniätuhansia euroja tai enimmillään satojatuhansia.

“Perikunta myi kerrostaloasunnon Helsingissä, oma osuus oli noin 70 000 euroa. Oma elämäntaso parani ja osa jäi vanhuuden varalle.”

“Omakotitalo Pohjois-Pohjanmaalla myytiin ja käytin oman osuuteni kauppahinnasta asuntolainani maksuun, osan laitoin säästöön ja erilaisiin sijoituksiin.”

Varakkuus keskittyy pääkaupunkiseudulle myös sen vuoksi, että kotitalouksilla on siellä enemmän rahoitusvarallisuutta muuhun Suomeen verrattuna. Rahoitusvarallisuudella tarkoitetaan esimerkiksi talletuksia, rahasto-osuuksia ja osakkeita.

Kotitalouksilla oli vuonna 2016 pääkaupunkiseudulla rahoitusvarallisuutta keskimäärin noin 110 000 euroa. Muualla Uudellamaalla summa oli 56 900 euroa ja Etelä-Suomessa 55 400 euroa.

Pohjois- ja Itä-Suomeen verrattuna pääkaupunkiseudun kotitaloudet omistivat keskimäärin melkein kolme kertaa enemmän rahoitusvarallisuutta.

Samalla pääkaupunkiseudun sisällä asukkaiden varallisuudessa oli suuremmat erot kuin missään muualla Suomessa.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella yli 70 prosenttia asukkaiden varallisuudesta saattaa olla kiinni omaisuudessa, jonka arvon voi olettaa laskevan, arvioi vakuutusyhtiö LähiTapiola.

Vastaavasti pääkaupunkiseudulla yli 80 prosenttia varallisuudesta on sellaista, jonka arvo todennäköisesti säilyy tai kasvaa, sanoo laskelman tehnyt LähiTapiolan yksityistalouden ekonomisti Hannu Nummiaro.

Lapsille jää jotain pysyvää

Moni kyselyyn vastannut arvostaa perittyä taloa tärkeänä virkistyspaikkana, jolle on käyttöä vähintään kesämökkinä. Työmäärästä huolimatta talo maaseudulla tuo kaivattua vastapainoa kaupunkiarkeen.

Kouvolassa talon perinyt nainen kertoo, että perintö avasi hänelle aivan uuden maailman: on pitänyt oppia alusta kaikki talon hoitoon ja tekniikkaan liittyvät asiat:

“Talon ylläpitäminen on perheen muistojen ja perinnön ylläpitämistä. Se on yhtä aikaa lahja ja taakka, inspiraation lähde ja huolten aiheuttaja, vapauden valtakunta ja sitova. Talon perimisen jälkeen en ole viettänyt juurikaan lomaa muualla tai tehnyt ulkomaanmatkoja.”

Pönnien maatilalla Marttilassa oli tänä kesänä myös raivattava pihaa ja kaadettava puita.

Tilalla Pönnit ovat jo ehtineet oppia kaikenlaista, kuten sen, ettei savimaahan kannata perustaa kasvimaata. Naapurit ja tuttavat ovat auttaneet ja neuvoneet heitä innokkaasti.

– On mahtavaa, että meillä on tämä yhteinen projekti siskoni kanssa ja pystymme jättämään lapsillemme jotain pysyvää, joka on ollut jo heidän isoisovanhemmillaan, Pönni hehkuttaa.

Parikkalalainen puutuotealan yrittäjä Pekka Paakkinen on yhtä hymyä.

Hallitus tiedotti tiistaina, että Parikkalan rajanylityspaikan avaamista kansainväliselle liikenteelle aletaan valmistella vuonna 2020. Liikenne rajanylityspaikalla alkaisi vuonna 2024.

– Tätä on odotettu pitkään. Työtä on tehty paljon ja nyt tuli viimein järjen voitto, Paakkinen sanoo.

Parikkalalaiset yrittäjät Paakkinen etunenässä ovat tehneet vuosia töitä sen eteen, että Parikkalan rajanylityspaikan kautta voisivat kulkea myös matkailijat.

Tällä hetkellä ainoastaan raskas liikenne voi ylittää Suomen ja Venäjän välisen rajan Parikkalan kohdalla erikoisluvalla.

Paakkisen mukaan rajanylityspaikan avautuminen luo kasvumahdollisuuksia eri alojen yrityksille. Uuttakin yritystoimintaa voi syntyä matkailun ja kaupan aloille.

Toisaalta rajanylityspaikan avautuminen avaa uusia ovia suomalaisten ja venäläisten yritysten yhteistyölle.

Paakkisen oma yritys Laatokan Lankku tuo puutuotteita Venäjältä Suomeen. Paakkinen kertoo tehneensä venäläisten yrittäjien kanssa yhteistyötä yli 20 vuotta.

– Siellä on potentiaalia tehdä muutakin yhteistyötä.

"Teot näyttävät, mutta uskotaan, että raja saadaan nyt auki"

Hotelli-ravintola Kägösen yrittäjä Tiina Vuolli sulattelee vielä uutista Parikkalan rajanylityspaikan avaamisesta kansainväliselle liikenteelle.

– Teot näyttävät, mutta uskotaan, että raja saadaan nyt auki, Vuolli sanoo.

Suunnittelun alkaminen luo uskoa yrittäjän sekä koko kunnan tulevaisuuteen. Vuolli odottaa, että Kägösessä pysähtyy nykyistä enemmän matkustajia tulevina vuosina.

Hotelli-ravintola sijaitsee valtatie 6:n varrella reilun kilometrin päässä Parikkalan rajanylityspaikasta. Venäjän rajan läheisyys näkyy Kägösessä jo nyt.

– Meillä käy hyvin paljon matkailijoita, jotka ajavat Parikkalaan päästäkseen mahdollisimman lähelle rajaa. Se kiehtoo monia keski- ja eteläeurooppalaisia.

Parikkalan kunnanjohtajan Vesa Huuskosen mukaan moni Kuutostien varrella ollut yritys on lopettanut toimintansa viiden viime vuoden aikana.

Kelkka voi kääntyä, jos rajanylityspaikka avautuu.

– Pitää muistaa, että tällä on koko itäiselle Suomelle yhtä suuri merkitys kuin Parikkalalle, lisää Huuskonen.

Huuskonen viittaa aiemmin tehtyihin selvityksiin. Niiden mukaan elinkeinoelämän ja teollisuuden kuljetukset monipuolistuvat ja lisääntyvät, jos rajanylityspaikka avautuu kansainväliselle liikenteelle.

Venäjällä on investoitu Laatokan länsipuolella sijaitsevien maanteiden kunnostamiseen. Parikkalan kohdalle Syväoroon johtaa nyt hyväkuntoinen maantie.

– Tästä tulee käytännössä nopein reitti Pietarista Parikkalan ja Savonlinnan kautta keskiseen Suomeen. Elinkeinoelämälle ja teollisuudelle yhteydet ja logistiikka ovat keskeisiä, sanoo Huuskonen.

Huuskonen visioi myös, että Saimaan ja Laatokan välille syntyy matkailua ja siihen liittyvää yrittäjyyttä.

– Toki olemme tyytyväisiä myös työpaikoista, joita tänne syntyy.

Rajavartiosto: Aikataulu on mahdollinen

Parikkalan rajanylityspaikan kansainvälistäminen tietää Kaakkois-Suomen rajavartiostolle uusia haasteita.

– Puitteiden pitää pitää olla kunnossa sujuvaa ja turvallista rajanylitystä varten. Lisäksi tarvitsemme sinne henkilöstöä, rajavartioston apulaiskomentaja Juha Kivelä kertoo.

Tällä hetkellä rajatarkastukset tapahtuvat elementtirakennuksessa, jossa on yksi linja lähtevälle ja toinen saapuvalle liikenteelle. Venäjän puolella tarkastukset tapahtuvat vanhoissa parakeissa.

Rajavartiolaitoksessa on arvioitu, että Parikkalan rajanylityspaikan rakentaminen maksaisi noin 25 miljoonaa euroa. Henkilöstömäärä riippuu rajanylityspaikan aukioloajoista.

– Tarvitsemme sinne arviolta 65 henkilötyövuotta, jos rajanylityspaikka on auki ympäri vuorokauden.

Tuolla henkilöstömäärällä voitaisiin hoitaa 0,5–1 miljoonaa rajanylitystä. Aukioloajasta on sovittava Venäjän rajavartiopalvelun kanssa.

Kivelä uskoo ja toivoo, että valtio on valmis rahoittamaan rajanylityspaikan kansainvälistämisestä koituvat lisäkustannukset.

– Me tarvitsemme lisärahoituksen tämän paikan avaamiseen.

Parikkalassa perustettiin tänään keskiviikkona myös hankeyhtiö, joka varautuu toimimaan rajanylityspaikalla tarvittavien toimi- ja varastotilojen rakennuttajana tai vuokraisäntänä.

Yhtiösopimuksen tekivät Parikkalan kunta ja puutavarayhtiö Laatokan Lankku. Yhtiön osakkaiksi otetaan myös muita itäsuomalaisia yrityksiä.

Rajanylityspaikan avaaminen vuonna 2024 on Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentajan Juha Kivelän mukaan mahdollista, jos tahtotila on yhteinen molemmin puolin rajaa.

– Valmistelu on tehtävä yhdessä Venäjän valtion ja viranomaisten kanssa. Emme voi yksin asiaa päättää, Kivelä sanoo.

Venäjä on jo useamman vuoden ajan toivonut, että Parikkala-Syväoron rajanylityspaikka kansainvälistetään.

Välitöntä tarvetta Parikkalan rajanylityspaikan avaamiselle ei ole, jos mittarina ovat viime vuosina hiipuneet rajanylittäjien määrät itärajalla.

Rajavartioston mukaan nykyiset rajanylityspaikat riittävät kaikille kulkijoille. Päätös Parikkalan rajanylityspaikan avaamisesta onkin osa hallituksen tukipakettia Savonlinnalle, joka on menettänyt runsaasti työpaikkoja muun muassa opettajankoulutuksen siirrossa Joensuuhun.

Ostoskorissa on tuttuun tapaan makkaraa ja makaronia, sillä ne eivät maksa paljoa. Minna Rautio on laskenut ostostensa hinnat tarkasti. Tilillä on rahaa kolme euroa ja 14 senttiä, ja sillä pitäisi saada ruoat itselle ja lapselle melkein viikoksi. Kassa näyttää loppusummaksi 3,16 euroa, eikä tilin kate riitä. Jokin tuotteista pitää jättää pois. Nolottaa.

Oululaisen Minna Raution, 42, tie keskiluokasta köyhyyteen oli lyhyt. Muutaman vuoden sisällä tuli avioero ja sairaus vei työkyvyn. Rautio joutui jäämään pois töistä kolme vuotta sitten selkärankareuman vuoksi, oltuaan työelämässä 17 vuotta.

Lisäksi hän oli yksinhuoltaja, jolla oli velkaa. Sitä Rautio ei pystynyt maksamaan takaisin tulojensa pudotessa.

Rautio on ammatiltaan diakoni ja on nähnyt työssään paljon köyhyyttä. Silti hän ei osannut ajatella itse joutuvansa samaan tilanteeseen.

– Pudotus voi olla yllättävä, ja se voi olla edessä kenellä vain, ehkä silloin kun sitä vähiten odottaa.

Rautio sanoo suoraan olevansa köyhä. Hän tekee sen omilla kasvoillaan ja nimellään, sillä ei jaksa enää piilotella.

Saako köyhällä olla tavaroita ilon vuoksi?

Rautio asuu vuokralla pienessä rivitalokaksiossa yhdessä kouluikäisen lapsensa kanssa. Asunnon ainoa makuuhuone on lapsen käytössä, äidin sänky vie ison osan olohuoneesta. Asunnossa on viihtyisää, kaikki sopii yhteen.

Rahapulan vuoksi Rautio viettää paljon aikaa kotonaan, ja sen vuoksi viihtyisä ympäristö on tärkeä.

Rautio kertoo, että lähes kaikki on kierrätettyä, vain televisio on hankittu uutena.

– Kaikilla tavaroilla on jokin tarina. Kaikki on saatu jostain: ystäviltä, roskalavalta, Hope-yhdistykseltä, Rautio luettelee.

Marimekon verhot ovat lahja äidiltä, ja Iittalan tuikkukipot hän osti ollessaan vielä töissä. Niistä hän potee välillä syyllisyyttä ja pohtii, mitä köyhä saa omistaa.

Hän kertoo jopa miettineensä, ottaisiko verhot pois ikkunasta ennen sosiaalityöntekijän vierailua. Jos hänen käsketäänkin myydä ne.

Rautio laskee, että verhojen ja kynttilälyhtyjen myymisestä voisi ehkä saada sata euroa. Raha toisi hetken helpotuksen, mutta ei muuttaisi kokonaistilannetta.

– Ne tuovat minulle valtavasti iloa, mutta saako köyhä omistaa mitään iloa tuovaa?

Kelan vastaus on, että saa. Kodin irtaimistoa, kuten astioita ja tekstiilejä ei tarvitse myydä. Sen sijaan esimerkiksi säästöt, pelitilit, rahastot ja säästövakuutukset täytyy muuttaa rahaksi ja käyttää ennen toimeentulotuen saamista.

Pitäisikö koirasta ja autosta luopua?

Minna Rautio kertoo, että heidän luonaan on käynyt useita eri sosiaalityöntekijöitä katsomassa, miten perheellä menee. Sosiaalityöntekijöiden suhtautuminen perheen tilanteeseen on ollut vaihteleva, ja heidän näkemyksistään myös riippuu, mihin perheelle myönnetään harkinnanvaraista toimeentulotukea ja mihin ei.

– Yksi sosiaalityöntekijä sanoi, että eihän teillä niin huonosti mene, sillä teillähän on sohva. Jossain toisessa perheessä hän oli joutunut istumaan lattialla.

Rautiolla on koira, jonka hän osti ollessaan töissä. Hän on joutunut pohtimaan myös siitä luopumista, sillä koirakin tarvitsee ruokaa.

Kelan toimeentulotuen saaminen ei edellytä koirasta luopumista, mutta siitä ei myöskään makseta lisätukea. Eläinlääkärikuluihinkaan rahaa ei saa.

Rautiolle ja hänen lapselleen koira on kuitenkin tärkeä perheenjäsen. Sillä on myös iso mielenterveyttä parantava vaikutus. Koiran mahdollinen sairastuminen kuitenkin huolettaa.

– Kuinka moni työssä käyvä joutuu miettimään, pystyykö pitämään oman perheenjäsenensä, Rautio sanoo.

Rautiolla on myös auto. Se on vanha ja hävettää lasta, mutta sillä pääsee kauppaan ja saa vietyä lapsen harrastukseen.

Raution mukaan elämä ilman autoa elämä olisi vaikeaa etenkin silloin, kun sairaus nostaa päätään, eikä raskaiden tavaroiden kantaminen onnistu.

Vanha auto voi kuitenkin aiheuttaa yllättäviä kuluja, jotka voivat hetkessä romuttaa perheen talouden. Silloin rahaa täytyy yrittää lainata kavereilta ja sukulaisilta.

Toimeentulotuessa auton menoja ei huomioida. Sellaisen saa kuitenkin omistaa, mikäli se on alle 5 000 euron arvoinen.

Toistaiseksi Rautio on pystynyt pitämään autonsa. Bensaan rahaa kuluu vain vähän.

Mistä köyhyys johtuu?

Suomalaisten köyhyyteen on yleensä kaksi syytä, ylivelkaantuminen tai asumiskustannukset, kertoo Sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari Tampereen yliopistosta.

Sosiaalituilla, kuten toimeentulotuella velkoja on vaikea maksaa pois. Henkilökohtaisen konkurssin teko ei ole Suomessa mahdollista, vaan yleinen ajatus on, että jokainen maksaa ottamansa velan takaisin.

Saaren mukaan alati kohoavat vuokrat pitävät ihmisiä köyhyydessä. Etenkin pääkaupunkiseudulla ihmisten niukkuus lisääntyy asumiskulujen nousun vuoksi.

Minna Raution rahapula ei johdu liian kalliista asunnosta, sillä vuokra on 570 euroa kuukaudessa. Siihen hän saa asumistukea. Rahaa vain on käytettävissä vähän.

Rautio saa kuntoutustukea, joka on alle tuhat euroa kuukaudessa, ja toisinaan harkinnanvaraista toimeentulotukea Oulun kaupungilta.

Kuntien myöntämää täydentävää tai ehkäisevää tukea voi saada esimerkiksi asumisesta aiheutuviin kustannuksiin tai syrjäytymisen ehkäisemiseen.

Raution perheen tulot jäävät selvästi pienituloisuusrajasta, joka oli vuonna 2017 yhden aikuisen ja yhden alle 14-vuotiaan lapsen perheeltä 1 598 euroa.

Rautio laskee, että heille jää lapsen kanssa kuukaudessa käytettäväksi noin 150–300 euroa laskujen maksun jälkeen. Sillä summalla hankitaan välttämättömyystarvikkeet, kuten ruoka ja vaatteet.

Rautio sanoo, että vaikka rahaa on vähän, nyt sitä sentään tulee säännöllisesti. Pahin tilanne oli puolitoista vuotta sitten, kun hän joutui odottamaan päätöstä sairauseläkkeestään.

– Olin kuukauden vailla minkäänlaisia tuloja, ja minulla oli lapsi elätettävänä sekä laskut maksettavana. Silloin mietin jopa itsemurhaa.

Katkos tuissa sekoitti taloustilanteen pitkäksi aikaa, ja Rautio sai huomata, ettei yhteiskunnan turvaverkko olekaan pitävä.

Voiko varattomuuden päätellä ulkomuodosta?

Kun Rautiota katsoo, köyhyys ei näy hänestä ulospäin. Naisella on huoliteltu meikki ja tummat pitkät hiukset. Niitä hän kertoo värjäävänsä itse, sillä rahaa ei ole kampaajalla käyntiin. Meikit hän kertoo saavansa tädiltään käytettynä.

Kampaamokäynnin lisäksi Rautio haaveilee uusista rintaliiveistä. Myös lenkkikengät alkavat olla jo vanhat. Lähes kaikki perheen vaatteista on ostettu joko kirpputorilta tai saatu lahjoituksena. Kasvavan lapsen vaatettaminen aiheuttaa välillä ahdistusta.

– Olisi mukavaa ostaa lapselle joskus jotakin uutta.

Köyhyystutkija Eeva-Maria Grekula sanoo, että ihminen voi päätyä köyhyyteen monenlaisessa elämäntilanteessa. Köyhyys ei välttämättä näy ulospäin, jos on esimerkiksi hankkinut omaisuutta ollessaan työelämässä. Liki uudenveroista tavaraa ja vaatteita on myös saatavilla jopa ilmaiseksi esimerkiksi hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta.

Kauniisti sisustettu koti ja huoliteltu ulkonäkö ovat olleet kulissi, jonka takana olevaa köyhyyttä Rautio ei ole halunnut näyttää, ennen kuin vasta nyt. Sen takia harva on myöskään tietänyt Raution tilanteesta.

Nyt hän sanoo yrittäneensä pärjätä liian pitkään itse. Häpeän vuoksi apua oli vaikea pyytää. Hän ei ole kuitenkaan koskaan kokenut syyllisyyttä köyhyydestään.

– Usein köyhiä syyllistetään, että elämä ei ole hallinnassa, mutta se että sairastuu pitkäaikaissairauteen, ei ole kenenkään oma valinta.

Miksi köyhän kenkiin on vaikea asettautua?

Minna Rautio on huomannut sekä työnsä kautta että omien kokemustensa perustella, että asenteet köyhiä kohtaan ovat kovat. Se näkyy myös Lastensuojelun Keskusliiton keväällä julkaistusta selvityksestä.

Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan suomalaiset ajattelevat herkästi köyhyyden olevan ihmisten omaa syytä. Köyhyyden voidaan ajatella johtuvan esimerkiksi yli varojen elämisestä, liian suurista elinkustannuksista ja puutteista elämänhallinnassa.

Tutkimuksesta käy ilmi, että oma toimeentulo vaikuttaa vastakkainasetteluun. Hyvätuloisten on vaikea asettua heikommassa asemassa olevan tilanteeseen, Ville Lavikainen Lastensuojelun Keskusliitosta sanoo.

– Kyse ei ole niinkään tietämättömyydestä, vaan toisen todellisuutta on vaikea nähdä, jos siinä ei elä itse.

Lavikaisen mukaan esimerkiksi sairastumisesta johtuvaa köyhyyttä ei osata ajatella omalle kohdalle.

– Monen asian pitäisi mennä pieleen, että keskituloinen pariskunta joutuisi vaikeuksiin, mutta kyse on monesti tuurista.

Voiko köyhä säästää tekemällä edullisempia ruokia?

Raution mukaan rahattomuus tuntuu pahalta etenkin kaupassa käydessä.

On tavallista, että perheellä on käytettävissä viikossa ruokaan 20 euroa. Toisinaan he saavat ruoka-apua, ja silloin rahaa voi käyttää vähän enemmän toisaalle.

Minna Rautio kertoo, että he syövät ihan tavallista kotiruokaa. Valmisruokia ei osteta, mutta ruokien raaka-aineet voisivat olla terveellisempiä, jos rahaa olisi käytettävissä enemmän. Makkara ja jauheliha ovat halpoja, samoin makaroni ja juurekset.

Rautio on ensimmäiseltä koulutukseltaan kotitalousteknikko ja taitaa pennin venytyksen. Ruokaa ei mene hukkaan, vaan perunamuusista leivotaan rieskoja ja marjoista keitetään mehuja ja hilloja. Silti kaupassa olisi joskus kiva käydä kuten tavalliset ihmiset.

– Ostaisin lohta ja hedelmiä ja useammin kanaa.

Toisinaan Rautio saa ulkopuolisilta ihmisiltä säästövinkkejä, mitä ruokaa tulisi ostaa, että rahaa jäisi myös säästöön.

– Se on turhauttavaa ja kertoo lähinnä siitä, että ihmiset eivät oikeasti tiedä, millaista on olla köyhä.

Lue myös: ”Syö juureksia, ne ovat halpoja” – 10 neuvoa, joita köyhä ei halua kuulla

Pelastaako töihin paluu?

Rautio kirjoitti perheensä tilanteesta omalla nimellään Oulun seudulla ilmestyvään seurakuntalehti Rauhan Tervehdykseen. Sen jälkeen on tapahtunut paljon hyvää. Hän kertoo saaneensa paljon yhteydenottoja ihmisiltä eri puolilta Suomea.

Hän on saanut lapselleen vaatteita, ja heille on ostettu ja lahjoitettu ruokaa sekä pesuaineita. Eteisessä ovat lapsen saamat uudet kumpparit.

– Olen saanut kokea kaiken tämän ikävän jälkeen sen, miltä tuntuu ottaa vastaan hyvää. Se on ollut tosi hämmentävää.

Raution reumaan on löytynyt lääkitys, ja hän on pystynyt opiskelemaan. Selkä ei kestä pitkään istumista, joten hänen on löydettävä uusi työ.

Rautio odottaa taloustilanteensa helpottavan ensi keväällä. Silloin hän valmistuu kriisityön opinnoistaan ja toivoo pääsevänsä takaisin työelämään.

Rautio on kouluttautunut myös kokemustoimijaksi. Opintojensa ansiosta hän on huomannut, ettei ole tilanteessaan yksin. Köyhyys koskettaa monia.

Lisäksi hän sanoo antaneensa diakonialupauksen, jossa on luvannut olla köyhien puolella. Ehkä oman tarinan kertominen auttaa jotakin toista samassa tilanteessa olevaa, Rautio pohtii.

– Jos kuolisin huomenna, haluaisin, että minulla on hyvä omatunto siitä, että olen yrittänyt tehdä maailmasta vähän paremman.

Juttua varten on haastateltu myös THL:n tutkija Elina Turusta ja saatu tietoa Kelan toimeentulotukikäytännöistä etuuspäällikkö Marja-Leena Valkoselta.

Juttua on korjattu 19.9. kello 17.18. Juttuun on korjattu pienituloisuusraja vastaamaan vuoden 2017 lukuja. Alun perin jutussa oli vuoden 2015 pienituloisuusraja.

Heräsikö aiheesta ajatuksia? Keskustele kello 22.een saakka.

Lue seuraavaksi:

"Ihmisten hätä on vain kasvanut" – Jopa 150 000 suomalaislasta elää köyhyydessä, ja tämä espoolaisäiti tietää, mitä vähävaraisuus todella on

Viime vuosina ulkomailta on Suomeen tuotu tuhansia löytökoiria. Esimerkiksi pelkästään toissa vuonna niitä tuli peräti 2 000.

Tällaista ulkomailta Suomeen adoptoitua koiraa on kutsuttu nimellä rescuekoira. Sana rescue viittaa englannin kieleen, jossa se tarkoittaa pelastamista. Pelastuskoirasta ei kuitenkaan ole kyse.

Suomen pelastuskoiraliiton toiminnanjohtaja Mika Soininen hymähtää. Sekaannuksia on sattunut.

– Joskus luullaan, että pelastuskoirat ovat rescuekoiria, sanoo Soininen.

Etsintätehtäviin koulutettu pelastuskoira on englanniksi search-and-rescue dog . Niiden tehtävä on löytää esimerkiksi metsään kadonneita ihmisiä.

Kun julkisuudessa esiintyy vielä kansainvälisiin etsintä- ja raivaustöihin erikoistunut Finn Rescue, on sekaannus valmis.

Kävisikö löytökoira?

Sekaannusten välttämiseksi olisi Kotimaisten kielten keskuksen mukaan paikallaan erottaa toisistaan pelastuskoira ja ulkomailta esimerkiksi seurakoiraksi Suomeen tuotu löytökoira eli rescuekoira.

– Kun itse ensimmäisen kerran kuulin puhuttavan rescuekoirasta, hämmästyin itsekin, että se on aivan jotain muuta kuin pelastuskoira, sanoo Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Henna Makkonen-Craig.

Makkonen-Craig kertoo, että viime aikoina kielineuvonnasta on kovasti kysytty rescuekoiralle suomenkielistä nimitystä. Sellainen voisi hänen mukaan olla esimerkiksi sana löytökoira tai ulkomailta tuotu löytökoira.

– Pelkkä löytökoira-sana ei ehkä ole riittävä. Siinä mielessä ulkomailta tuotu löytökoira voisi olla tarkempi, pohtii Kotimaisten kielten keskuksen erityisasiantuntija Henna Makkonen-Craig.

Makkonen-Craigin mukaan kannattaa pohtia käyttötilanteen mukaan, mitä ilmausta milloinkin käyttää. Ulkomailta tuotu löytökoira -ilmaus on varsin selkeä ja kertoo asiasta tietämättömälle, mistä on kyse. Rescuekoira taasen vaatii usein selittämisen.

Läheskään kaikkia vieraskielisiä ilmauksia ei voi suomen kieleen kääntää yhdellä sanalla. Tällainen on esimerkiksi pieni kauko-ohjattava miehittämätön helikopteri eli drooni. Sitä on yritetty suomentaa nelikopteriksi, minikopteriksi tai pienoiskopteriksi, mutta ne eivät ole oikein ottaneet tulta.

Niinpä yleiskieleen on jäänyt alkujaan englanninkielisestä drone-sanasta suomen kieleen muotoiltu drooni tai alkuperäisempi drone.

Löytökoirasta rescuekoiraksi

Kun kaduilla vapaana juossut, irrallaan oleva koira on vielä ulkomailla, se on siellä löytökoira tai katukoira. Kun koira tuodaan Suomeen, se muuttuu rescuekoiraksi.

– Omistajat puhuvat mielellään rescuekoirasta, eivät niinkään löytö- tai kulkukoirasta, kertoo Henna Makkonen-Craig.

Taustalla voi olla sama ilmiö, kun ennen puhuttiin vanhainkodista, mutta nykyään sama paikka on palvelutalo tai senioriasunto. Kun tietty sana saa liikaa epämiellyttäviä mielleyhtymiä, ihmiset alkavat korvata sitä toisella sanalla tai alkavat muuten välttää sanan käyttöä.

– Kovinkaan moni ei halua kulkukoiraa kotiinsa, tuumii Henna Makkonen-Craig.

Koirien tuominen Suomeen ulkomailta on nykyään kansainvälistä toimintaa. Suomessakin on useita järjestöjä, jotka eläimiä Suomeen tuovat.

– Kun toimitaan kansainvälisesti, on hyvin luontevaa, että sitä kautta tulee myös uusia ilmauksia.

Rescue kelpaa

Yksi lukuisista Suomeen ulkomailta koiria Suomeen tuovista järjestöistä on Rescueyhdistys Kulkurit. Se tuo Suomeen adoptoitavaksi koiria Romaniasta.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja Salla Honkapää muistelee, että rescue-sana on ollut käytössä ulkomailta tuotujen löytökoirien yhteydessä ainakin 15 vuotta.

– En minäkään osaisi siihen sanoa suomenkielistä vastinetta.

Honkapää pyörittelee asiaa hetken, ja ehdottaa muotoa adoptoitu löytökoira tai ulkomailta adoptoitu löytökoira.

Varsinkin jälkimmäinen tuntuu Honkapään mielestä tolkuttoman pitkältä.

– Rescuekoira on selkeä ja napakka, ja näissä meidän piireissämme selkeä, sanoo Salla Honkapää.

Löytökissa ei olekaan rescuekissa

Rescue-sana on suomen kielessä käytössä pääasiassa vain silloin, kun puhe on koirista. Kissaan rescue-sanaa harvoin liitetään.

– Kissoista puhutaan vain, että on löytökissa. Tosi vähän kuulee puhuttavan rescuekissoista, sanoo Rescueyhdistys Kulkureiden toiminnanjohtaja Salla Honkapää.

Honkapään mukaan kissoja tuodaan ulkomailta paljon vähemmän kuin koiria, mikä selittäisi rescue-sanan olevan käytössä lähinnä puhuttaessa koirista.

– Minusta rescuekoira viittaa nimenomaan ulkomailta tuotuun adoptoituun koiraan. En ajattele, että se olisi jotenkin hieno termi, sanoo Honkapää.

Salla Honkapäällä on itsellään kolme rescuekoiraa. Yksi niistä on tuotu Virosta ja kaksi Romaniasta.

– Meidän yhdistys tuo Romaniasta Suomeen vuodessa noin 400–500 koiraa.

Honkapää näkee koirien maahantuonnin eettisenä asiana.

– Minä en tarvitse näyttelykoiraa tai varta vasten minulle jalostettua rotukoiraa, vaan haluan mieluummin antaa kodin jo olemassa olevalle kodittomalle koiralle.

Suomessa kodittomia koiria on Honkapään mukaan todella vähän ja tarjontaa niukasti.

– Sen sijaan Romaniassa on yli 2 miljoonaa koditonta koiraa. Minä haluan auttaa siellä, missä sille yksilölle on elämää kääntävä merkitys.

Riskit tiedostettava

Eläinlääkärit ovat olleet huolissaan koirien lisääntyvästä tuonnista ulkomailta. Erityisesti Venäjältä tuodut koirat voivat kantaa monenlaisia tauteja, eivätkä rokotustodistukset aina ole aitoja.

Myös koirien salakuljetus lisää vaarallisten tautien, kuten rabieksen uhkaa.

Eläinten maahantuontiin liittyykin lukuisia ehtoja. Niitä on selvitetty perusteellisesti Ruokaviraston sivuilla.

Tieliikenteessä kuoli yhteensä 23 ihmistä elokuussa, Tilastokeskus ilmoittaa. Surmansa saaneista 17 oli miehiä ja kuusi naisia.

Kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 12 ajettiin henkilöautolla ja viisi moottoripyörällä. Lisäksi onnettomuuksissa kuoli yksi jalankulkija, kaksi polkupyöräilijää ja kolme muuta tienkäyttäjää.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tieliikenteessä sattui elokuussa 422 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta. Kuolleiden lisäksi niissä loukkaantui 507 ihmistä. Kuolleita oli kaksi enemmän ja loukkaantuneita 36 vähemmän kuin vuoden 2018 elokuussa. Tietoja on verrattu edellisvuoden vastaaviin ennakkotietoihin.

Valtaosa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista ajettiin moottoriajoneuvoilla

Tammi-elokuussa tapahtui Tilastokeskuksen mukaan kaikkiaan 2 595 henkilövahinkoon johtanutta tieliikenneonnettomuutta. Yhteensä 145 kuoli ja 3 298 ihmistä loukkaantui. Tämä on kuusi kuollutta enemmän ja 283 loukkaantunutta vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Valtaosa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista ajettiin moottoriajoneuvoilla: 84 henkilöautolla, 20 moottoripyörällä, kuusi pakettiautolla, kolme kuorma-autolla ja kaksi mopolla.

Lisäksi 15 polkupyöräilijää, yhdeksän jalankulkijaa ja kuusi muuta tienkäyttäjää sai surmansa.

Tapahtumajärjestäjä Live Entertainment Finland on asetettu konkurssiin. Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi yhtiön yrityssaneeraushakemuksen maanantaina antamassaan päätöksessä.

Käräjäoikeus hylkäsi myös konkurssimenettelyn lykkäystä koskevan hakemuksen ja asetti Live Entertainment Finlandin konkurssiin tästä päivästä lähtien.

Yhtiön mukaan jo sovitut konsertit toteutuvat suunnitelmien mukaisesti. Niitä ovat Maggie Reillyn ja Rival Sons -yhtyeen keikat syyskuussa Helsingissä sekä Hector & His Power Band -kiertue marras-joulukuussa. Yhtiö perui jo aiemmin Material Girl -musikaalikiertueen huonon lipunmyynnin takia.

Eastway Live nimellä tunnettu Live Entertainment Finland hakeutui yrityssaneeraukseen maaliskuussa pian sen jälkeen, kun verohallinto oli hakenut yritystä konkurssiin. Taloussanomat kertoi helmikuussa, että verottajalla on yhtiöltä saatavia yhteensä noin 660 000 euroa.

Yrityssaneeraushakemuksensa yhteydessä Live Entertainment Finland kertoi, että suurin velkojataho on yhtiön omistaja itse yksityishenkilönä sekä muiden yhtiöidensä kautta. Yrityssaneeraukseen hakeutuminen on keino pystyä jatkamaan yhtiön toimintaa normaalisti tulevaisuudessa.

Konkurssissa puolestaan pyritään muuntamaan velallisen omaisuus rahaksi ja jakamaan se velkojille.

klo 11.46: Lisätty tiedot toteutuvista konserteista ja perutusta musikaalikiertueesta.

klo 12.25: Poistettu väärä kuva ja vaihdettu tilalle kuva Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudesta.

Lue lisää:

Suomen suurimpiin lukeutuva tapahtumajärjestäjä hakeutumassa yrityssaneeraukseen

Suomen vanhin lotta, torniolainen Saara Kanerva on kuollut. Kanerva oli kuollessaan 107 vuoden ikäinen.

Asiasta tiedotti internetsivuillaan Sotaveteraanit ry. Järjestön mukaan Kanerva oli kaatunut ja menehtynyt kaatuessaan saamiinsa vammoihin myöhemmin terveyskeskuksessa.

Kanerva vietti viime vuotensa Torniossa Saarenvireen palvelukodissa. Hän oli syntyisin Kangasalta Pirkanmaalta, mutta muutti Tornioon vuoden 1918 sisällissodan taisteluiden tieltä.

Kanerva oli ansioitunut ja palkittu maanpuolustustyöstään ja toimi aktiivisesti lukuisissa järjestöissä. Hän vaikutti myös luottamustehtävissä sekä seurakunnassa että kaupungin toiminnassa.

Kanervan kuolemasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Lue myös:

Suomen tiettävästi vanhin lotta: "Kunpa Suomi saisi itsenäisenä olla vielä toiset 100 vuotta, sitten se kestäisi iankaikkisesti"

Senioriopettajat kokosivat muistonsa kouluajoista yksiin kansiin – iäkkäin muisteluihin osallistunut on 104-vuotias opettaja

Kävin syksyllä ensimmäistä kertaa elämässäni Venäjällä, Pietarissa. Kaupunki teki vaikutuksen, kuinkas muuten. Se oli loistelias, kaunis, pompöösi. Jo ensimmäisen vartin jälkeen käsitin, miksi vallankumous lähti sieltä. Kun jokaisella ylimystön edustajalla on Eduskuntatalon kokoinen arkiasunto ja parin kilometrin päässä samankokoinen kesämökki, en ihmettele, että rahvasta on alkanut vähän ottamaan niin sanotusti pannuun.

Luulen, että vähän jotain samantapaista on ilmassa nytkin, meidän ajassamme. En tarkoita että meillä olisi nälkäänäkeviä maaorjia tai edes että kukaan jaksaisi nousta Netflixin äärestä tekemään vallankumousta, mutta eriarvoistuminen alkaa olla käsin kosketeltavaa, eikä se ole hyvä asia. Ei niiden näkökulmasta, jotka jäävät ilman suklaavanukasta, mutta ei myöskään yhteiskunnan yleisen vakauden kannalta.

Väitän, että ihminen on sellainen otus, että epäreiluuden tunne painaa enemmän kuin juuri mikään.

Posti on hyvä esimerkki. Minulla on heidän sähläämiseensä henkilökohtainen side, sillä lapsemme – täysi-ikäinen jo – tarvitsi työtä ja sai sitä Postista - samana päivänä kun he laskivat palkkoja. Lopputuloksena hänen tuntipalkkansa on kympin. Se on siis kahdeksankymppiä päivässä ja 1600 euroa kuussa. Lapsi asuu vielä kotona ja jääkaappiinkin ilmestyy kuin ihmeen kaupalla ilmaista ruokaa, joten se on hänelle suorastaan mainio palkka.

Mutta jos tuosta pitäisi maksaa eläminen, niin itkuhan siinä tulisi. Pääkaupunkiseudulla se ei edes onnistuisi, mutta täällä Turun suunnallakin tekisi tiukkaa. Verojen ja vuokran jälkeen käteen jäisi noin tonni. Ei siinä nälkään kuolisi, mutta kovasti ei myöskään tulevaisuutta suunniteltaisi ja jos pesukone menisi rikki niin huonompi homma.

Sittemmin Posti hieman pyörsi puheitaan ja ainakin vanhoihin palkkoihin tulee parin vuoden siirtymäaika - mutta palkanalennus on siis joka tapauksessa tulossa. Ja toki näitä huonosti palkattuja kympin töitä löytää muualtakin. Suomessa nimittäin tekevälle on töitä, ei se siitä ole kiinni. Vaan paneehan se miettimään toimintastrategiaa, jos saa suurin piirtein saman elintason, kun ei tee mitään tai jos paiskii hommia kahdeksan tuntia päivässä.

Vaikka itse olen sitä mieltä, että töiden tekeminen on aina järkevää, koska se antaa elämälle mieltä, niin tuossa onkin kysymys siitä, mikä tuntuu reilulta. Väitän, että ihminen on sellainen otus, että epäreiluuden tunne painaa enemmän kuin juuri mikään. Jos kokee, että minua on kohdeltu epäreilusti, ei se tunne jätä rauhaan. Se kalvaa ja syö ihmistä. Kyse ei silloin ole sadasta eurosta sinne tai tänne, vaan siitä kokonaisvaltaisesta tunteesta, että minä en ole arvokas.

Olisi kapitalistinkin etu, ettei puolta kansakuntaa vituttaisi joka aamu kun pitää mennä työhön josta saatavalla palkalla ei elä. 

Kun samaan aikaan saa lukea lehdistä ihmisten 80 000 euron kuukausipalkoista, jotka ovat täysin ei-ansaittuja, niin se vain alleviivaa tätä arvottomuuden tunnetta. Yksityiset yritykset tietenkin voivat maksaa johtajilleen mitä haluavat, mutta ei kukaan oikeasti ole miljoonien arvoinen paitsi ehkä Kim Kardashianin vasen tissi, mikä kertookin maailmasta kaiken oleellisen. Mutta ei yksikään oikea johtaja ole, mistä todisteena sekin, että aina lopulta ne saavat potkut (ja triljoonan niistä potkuista).

Eikä fiilistä paranna yhtään se, että suuryritykset kiertävät verojakin niin vikkelään, etteivät ehdi edes innovoida kun ovat siitä kaikesta kiertämisestä niin pää pyörällään. Johto palkitaan, osakkeenomistajat palkitaan, ainoa jota ei palkita ja joka maksaa säntillisesti veronsa, on työntekijä, jolle siis yhä useammin maksetaan liian pientä palkkaa. Sen seurauksena moni joutuu turvautumaan esimerkiksi asumistukeen, mikä on nöyryyttävää: aikuiset ihmiset eivät pärjää omillaan!

Olisi äärimmäisen tärkeää, että ihmiset kokisivat, että heitä arvostetaan ja heidän työpanoksensa on tärkeä. Ja että se arvostus näkyisi ennen kaikkea palkkapussissa. Ymmärrän tietenkin, että kapitalismin ideaan ei kohtuus oikein kuulu. Silti. Olisi kapitalistinkin etu, ettei puolta kansakuntaa vituttaisi joka aamu kun pitää mennä työhön josta saatavalla palkalla ei elä.

Siksi kannatan perustuloa. Perustulo takaisi sen, että jokainen voisi elää itseään kunnioittaen eikä Kelan mielivallan alla. Tehtäisiin työtä ja jos palkka olisi pieni, siihen saisi automaattista kompensaatiota. Muut tuet mäkeen niin järjestelmästä tulee sellainen johon on varaa sekä aina töihin kannustava. Byrokratiakin pienenee (mistä syystä byrokraatit vastustavat ideaa).

Ja tehdään nyt taas selväksi: perustulo ei siis tarkoittaisi, että esimerkiksi minä tai kukaan muukaan keski- tai hyvätuloinen saisi euroakaan, siitä pitäisi verottaja huolen. Niin kuin toki pitää jo nykyäänkin varsin kunnioitettavasti, kiitos vain!

Ja, ai niin, kaikkein paras olisi tietenkin jos alun alkaen ihmisille maksettaisiin sellaista palkkaa, että tulisivat sillä toimeen.

Roope Lipasti

Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.

Aiheesta voi keskustella 19.9. klo 16.00 asti.

Lue myös:

Pekka Mattilan kolumni: Miksi valtionyhtiön hyvä hallitus on jokaisen suomalaisen etu

Kalajoella Kalajoentiellä neljä ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton nokkakolarissa aamupäivällä.

Toinen autoista oli tullut Kalajoentietä pitkin Kalajoen suuntaan ja toinen oli ollut matkalla Alavieskan suuntaan. Kalajokea kohti menneessä autossa oli kyydissä noin 60-vuotiaat mies ja nainen. Alavieskaan menossa olleessa autossa oli noin 30-vuotiaat mies ja nainen pienen lapsen kanssa.

Osalliset kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan. Tapahtumapaikalla oli runsaasti pelastuslaitoksen yksiköitä. Poliisi tutkii tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Kalevan mukaan onnettomuus sattui noin kello 9.45 ja Kalajoentie oli poikki kello 11:een.

Juttua on muokattu 19.9 kello 15.56: Poliisi kertoi, että loukkaantuneita on neljä. Aiemmin poliisi kertoi, että loukkaantuneita olisi ollut viisi.

Syyttäjä on nostanut syytteitä jutussa, jossa 29-vuotiasta espoolaismiestä on epäilty kymmenistä tyttöihin kohdistuneista seksuaalirikoksista.

Syyttäjä Annamari Lappalainen kertoo STT:lle, että hän on toimittanut käräjäoikeuteen yhteensä 48 syytekirjelmää. Niistä 11 koskee törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä ja 36 perusmuotoista lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä. Lisäksi miestä syytetään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Poliisin mukaan epäillyt hyväksikäytöt tapahtuivat netin välityksellä viime ja tänä vuonna. Uhrit ovat eri puolilta Suomea ja iältään 9–15-vuotiaita.

Syytetyn epäillään lähestyneen uhrejaan Instagramissa ja Snapchatissa, mutta poliisin tietojen mukaan mies ja uhrit eivät tavanneet kasvokkain.

Poliisi alkoi tutkia miehen tekemisiä, kun yksi uhreista otti yhteyttä poliisiin alkuvuodesta. Mies on ollut vangittuna maaliskuun alusta alkaen. Hänellä ei ole aiempaa vastaavaa seksuaalirikostaustaa.

Syytteet käsitellään Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa.

Aiheesta aiemmin:

Poliisi epäilee miestä poikkeuksellisen laajasta lapsiin kohdistuneesta seksuaalirikosten sarjasta – "Tapahtunut sosiaalisen median sovelluksissa"

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL arvostelee kovin sanoin Rauman kaupungin ruoka- ja puhtauspalvelujen ulkoistusaikeita. Liiton mielestä jättiulkoistuksia on valmisteltu salaisesti.

Kannanotossaan liitto vaatii avointa keskustelua muutosten syistä ja tulevista työehdoista. JHL:n Satakunnan aluepäällikkö Seija Johansson kummastelee, että Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelman ohjausryhmän jäseniä on kielletty puhumasta tulevista muutoksista kenellekään.

– Onko tämä suuntaus, jolla kunnat tulevaisuudessa vievät suunnitelmiaan läpi, aluepäällikkö Johansson kysyy.

Liiton toimialajohtaja Håkan Ekström vieraili torstaina Raumalla Nanun keskuskeittiössä tutustumassa tilanteeseen. Liiton puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine puolestaan aikoo osallistua ulkoistamisia vastustavaan toritapahtumaan lokakuussa.

Osa Rauman säästökampanjaa

Ulkoistussuunnitelma koskee lähes 300:aa työntekijää. JHL:n mukaan siinä ei ole otettu huomioon kaikkia kustannuksiin ja palveluiden laatuun vaikuttavia tekijöitä. Liitto painottaa, että ulkoistaminen ei saa heikentää työntekijöiden työehtoja.

– Halvemmat ruoka- ja puhtauspalvelut tarkoittavat palkkatasosta ja muista työsuhteen eduista tinkimistä. Ei ole reilua, että pienipalkkaisten ammattilaisten elantoa kurjistetaan, sanoo toimialajohtaja Ekström.

Ulkoistussuunnitelma kuuluu Rauman talouden tasapainottamispakettiin. Rauman kaupunginvaltuusto päättää mahdollisesta ulkoistamisesta marraskuussa.

Kesä tuntuu jatkuneen tänä vuonna niin pitkään, että monet ovat olleet ällikällä lyötyjä viime päivien koleudesta. Toiveissa elää vielä uusi lämmin jakso, mutta sellaista Ylen meteorologi Seija Paasonen ei ennusta.

– Joitakin päiviä sitten näytti vielä siltä, että ensi viikon alkupuolella olisi lämmintä. Nyt malleista näkee, että kaikkein lämpimin ilma suuntautuu kaakkoon Suomen eteläpuolelta, Paasonen sanoo.

Sää on nyt harvinaisen huonosti ennustettavaa. Suihkuvirtauksen liikkeistä riippuu, millaiseksi Suomen sää muotoutuu viikonlopusta eteenpäin.

– Numeeriset ennusteet ovat päivästä toiseen antaneet erilaisia ratkaisuja, ja tällä hetkellä jopa kolmannesta ennustuspäivästä eteenpäin alkaa olla suurta epävarmuutta, Paasonen päivittelee.

Viikonloppu on sateinen, Turussa ehkä lämmintä

Tänään torstaina ja huomenna perjantaina tuuli käy kylmältä kantilta ja sää on vilpoisaa koko maassa. Lauantaina riesana ovat sateet. Rovaniemen pohjoispuolella tulee räntää ja eteläpuolella vettä.

Lapissa on lauantaina muutama lämpöaste, Etelä- ja Keski-Suomessa 7–11 astetta.

Jos jossain päästään viikonloppuna nauttimaan vähän paremmasta säästä, se on Lounais-Suomessa.

– Jos pilvipeite rakoilee siellä, lauantaina lämpöä saattaa olla 12–13 astetta. Jos oikein paistaa, voi olla jopa 15 astetta. Kyseessä saattaa tosin olla vain hetken hurma, Paasonen tuumaa.

Sunnuntaina on luvassa hieman kuivempaa kuin lauantaina, mutta silloinkaan ei sateilta kokonaan vältytä.

Paasonen muistuttaa, että syyskuun säähän kuuluu se, ettei aurinko enää jaksa lämmittää samalla voimalla kuin kesällä.

– Näin syksyllä lämmin, kostea ilma tekee sumuja. Aurinko ei välttämättä enää jaksa hajottaa yöllä syntynyttä sumupilveä, mikä sekin vaikuttaa ennustettavuuteen, Paasonen kuvailee.

Kansanedustaja Juha Mäenpää (ps.) vastaa puhelimeen Moskovan lentokentällä. Hän on palaamassa kotiin Ilmajoelle Kazakstanista, missä oli seuraamassa poikansa ottelua MM-paineissa.

Mäenpää kertoo aikaistaneensa kotiinpaluutaan perheen kotitalossa tapahtuneen tulipalon vuoksi. Puolitoistakerroksinen omakotitalo vaurioitui keskiviikkoiltana tulipalossa Ilmajoella. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksen mukaan palo on saanut alkunsa keittiöstä ja kyseessä on ollut liedellä tapahtunut rasvapalo, joka on edennyt liesituulettimen poistohormiin.

– Ikävältä tuntuu olla reissussa ja kotoa tulee tuollainen ilmoitus. Kyllä minun oli pakko aikaistaa, että pääsen itse näkemään, mitä siellä on tapahtunut, Mäenpää sanoo.

Mäenpää sai tiedon tulipalosta keskiviikkoiltana ja pian perään soittelivat myös ensimmäiset toimittajat. Hän ei vielä tiedä, onko kotitalo asuinkelpoinen. Pelastuslaitosta Mäenpää kiittelee nopeasta toiminnasta.

Mäenpää toivoo, että perhe saisi selvitellä nyt tilannetta rauhassa.

– Ajattelin, että on parasta, jos tämän verran nyt avaa asiaa, niin se jää sivuun sitten uutisoinnista. Se on meidän koti ja haluamme pitää sen omanamme. Jos tätä nyt vatvotaan tämän päivän aikana, mitä vatvotaan.

Lue lisää:

Tulipalo vaurioitti omakotitaloa Ilmajoella

Hallitus teki torstaina lopullisen päätöksen Merivoimien laivatilauksesta.

Neljä uutta laivaa rakennetaan Raumalla vuosien 2021–2025 aikana. Sopimuksen arvo on Rauma Marine Constructions Oy:lle noin 600 miljoonaa euroa.

Sopimuksella on suuri merkitys myös Rauman seudun ja koko Satakunnan työllisyydelle.

1. Lähes tuhat uutta työpaikkaa Raumalle

Rauman kaupunginjohtaja Kari Koski kertoo, että sotalaivatilaus tuo Raumalle paljon uusia työpaikkoja.

– Olemme arvioineet, että tilaus tuo Raumalle noin tuhat uutta työpaikkaa viideksi tai kuudeksi vuodeksi.

Telakalla tullaan tarvitsemaan esimerkiksi eri alojen insinöörejä.

– Sähkö-, automaatio- ja ICT-alan insinööreillä tulee olemaan kysyntää, Koski arvioi.

2. Koko Satakunta hyötyy vuosikymmeniä

Sotalaivatilauksella on suuri merkitys koko Satakunnalle, sanoo Satakunnan maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä.

– Työllisyysvaikutus ei pääty siihen, kun korvetit luovutetaan. Laivat tullaan myös huoltamaan ja ylläpitämään Suomessa, joten työvoimaa tarvitaan jatkossakin.

Aro-Heinilä pitää Satakunnan kannalta erityisen tärkeänä sitä, että meriteollisuuden osaaminen kehittyy. Tätä osaamista voidaan hyödyntää tulevaisuudessa.

– Se ehdottomasti lisää maakuntamme kilpailukykyä. Töitä tulee riittämään vuosikymmeniksi eteenpäin myös esimerkiksi metalli-, koneistus- ja ilmastointialoilla.

Rannikkomaakunnalle pärjääminen meriteollisuudessa on suuri voimavara – myös henkisesti.

– Se luo uskoa, että tälle toimialalle kannattaa kouluttautua.

3. Töitä riittää, mutta kenelle?

Yle uutisoi tammikuussa, että telakoita vaivaa Lounais-Suomessa työvoimapula. Työntekijöitä on tuotu tämän takia ulkomailta.

– Kotimaisen perinteisen terästyöntekijän osalta markkinat ovat haasteelliset, koska tekijöitä on vähän ja heistäkin iso osa on eläköitymässä, RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa sanoi tammikuussa Ylen haastattelussa.

Samaan aikaan kuitenkin Turun ja Rauman telakoilla on lähes tuhat työtöntä laivanrakentajaa. Ammattiyhdistyksen mukaan suomalaisten laivanrakentajien työttömyyteen on syynä halpa ulkomainen työvoima, jota telakat käyttävät.

– Meillä on isot telakat, joissa hintataso on ajanut siihen, että mielellään otetaan ulkomailta työvoimaa, koska se on edullisempaa. Sitä ei pysty kukaan kiistämään, Teollisuusliiton Satakunnan aluepäällikkö Jouni Nurmela sanoi alkuvuonna.

4. Rahaa tulee, iso osa miljoonista jää Raumalle

Merivoimien taistelulaivatilauksen arvo on RMC:lle noin 600 miljoonaa euroa.

Kaupunginjohtaja Kari Koski kertoo, että koska sopimus ei ole tähän mennessä ollut varma, ei Raumalla ole myöskään vielä laskettu, kuinka paljon euroja tilaus tuo Rauman seudulle.

– Sitä aletaan laskea seuraavaksi. Iso osa näistä miljoonista jää Raumalle.

Maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä sanoo, että tässä vaiheessa on vaikeaa arvioida rahallisia vaikutuksia.

– Pelkästään laivojen rakentamiseen on arvioitu tulevan noin tuhat henkilötyövuotta. Tässä vaiheessa on mahdoton sanoa, mikä tulee olemaan esimerkiksi työntekijän verotuskunta. Pelkkien veroeurojen arvioiminen on lähes mahdotonta.

Korjattu kello 15.02 otsikon sana taistelulaiva sotalaivaksi.

Lue lisää:

Merivoimien sotalaivatilaukseen Rauman telakalta ja Saabilta lopullinen sinetti – Katso miljardihankinnan tiedotustilaisuus kello 13.25

Merivoimien uusien sotalaivojen tilaus Rauman telakalta on varmistunut – laivatilauksessa valtion riski tavanomaista asekauppaa suurempi

RMC ja Puolustusvoimat allekirjoittivat aiesopimuksen – neljän korvetin rakentaminen alkanee vuonna 2020

Metroradassa on havaittu painaumaa Itäkeskuksen ja Roihupellon välisellä osuudella, Helsingin kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Painauma havaittiin viime yönä, ja osuuden nopeusrajoitus on siksi laskettu 20 kilometriin tunnissa. Muutoin liikennöinti sujuu metroradalla normaalisti, tiedotteessa todetaan.

Painauman kerrotaan olevan seurausta pikaratikka Raide-Jokerin Varikkotien työmaalla tehtävistä pohjanvahvistustöistä. Sen suuruus selviää tarkemmin tämän päivän aikana.

Helsingin kaupungin mukaan rata on määrä korjata kuntoon ensi yön eli torstain ja perjantain välisen yön aikana.

Halla-aho palasi eduskuntaan syyskauden alkajaisiksi. Minkälaista oppositiopolitikkaa perussuomalaiset aikovat tehdä? Kuullaanko kritiikkiä vain maahanmuutosta ja ilmastonmuutoksen vastaisista toimista?

Perussuomalaiset ovat viime vuodet olleet suuressa myllerryksessä. Myös äänestäjät ovat muuttuneet. Kenen asiaa perussuomalaiset ajaa?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on lauantaina 21.9. klo 10.05 TV1:n Ykkösaamun vieraana. Pirjo Auvinen haastattelee.

Halla-aholle voi lähettää kysymyksiä osoitteeseen tv1.ykkosaamu@yle.fi tai alla olevalla lomakkeella.