Forssalaisen Koskenniskan hotellin oven takana oli viikonloppuina pitkät jonot 1980- ja 1990-luvuilla. Alakerran mustaseinäisessä diskossa soi Stayin' Alive. Baarimestari teki sinisiä enkeleitä, eikä kenellekään tullut mieleen syödä. Riitti, että oli päässyt sisään, päällä oli oikeanlaiset vaatteet ja osasi tanssia.

Yläkerran salissa soitti puolalainen yhtye aikuisten tanssimusiikkia. Yhtyeiden kanssa oli sovittu, että he esiintyvät kuutena päivänä viikossa. Soittajat asuivat hotellissa. Salin asiakkaat tilasivat kossuvissyä, pippuripihviä ja lämpimiä voileipiä. Kassakoneet kilisivät. Tupakan savu leijaili kattoon asti. Tarjoilijoilla oli mustat hameet, valkoiset, hyvin silitetyt paitapuserot ja liivit.

Nyt aika on toinen.

Forssalainen perheyritys on laittanut hotellikiinteistön myyntiin vajaalla puolella miljoonalla eurolla. Ikääntyneen on raskasta pyörittää yritystä, joten moni päätyy myymään. Ikääntyviä yrittäjiä on Suomessa yli 74 000. Kolmannes arvioi, että joutuu lopettamaan toiminnan, koska jatkajaa ei ole.

Hotelli Koskenniskan yrittäjäpariskunta aloitti 1990-luvun laman kourissa ja joutuu luopumaan elämäntyöstään koronan kurittaessa ravintola-alaa.

Karaoke tuli ensimmäisten joukossa Forssaan

Koskenniskan ulko-ovea availi aikoinaan Jorma Virtanen. Läpitunkevalla katseellaan hän arvioi sisään pyrkijöiden pukeutumisen, käyttäytymisen ja sen, onko asiakas ottanut pohjia. Nyt hän on yli kahdeksankymppinen ja jäljellä ei ole enää kovin monta ovenaukaisua.

Jorma Virtanen otti vaimonsa Päivi Jääskeläisen kanssa Hotelli Koskenniskan vetääkseen kolmekymmentä vuotta sitten 1990-luvun pahassa lamassa. Yrittäjyys vaati intoa ja rohkeutta. Lama kynti erityisesti Forssassa syvältä: yritysasiakkaita hävisi ja työttömiksi joutuneilta puuttui raha.

– Olimme kuitenkin hullun innokkaita. Emme olisi muuten päässeet alkuun olleenkaan. Koko ajan piti yrittää keksiä uutta, kertoo Jorma Virtanen.

Disko veti taloon väkeä, samoin kuin jokaviikkoiset naistentanssit. Karkeloihin valui naisia ja myyntimiehiä kaukaa maakunnasta. Mutta erityisen ylpeä Virtanen on Koskenniskan karaokeilloista.

– Karaoken aloitin ensimmäisten ravintoloiden joukossa. Olimme Suomen seitsemäs ravintola, missä sai laulaa karaokea. Meillä oli karaoke-emäntiä ja tilasimme musiikkiuutuudet säännöllisesti Helsingistä. Yksi levy maksoi satoja markkoja.

Irwinkin nukkui täällä

Ravintolat palvelivat asiakkaita eri aikoina ja öisin täytyi päivystää hotellin takia. Vieraita riitti. Elämää helpotti, että Virtaset asuivat hotellirakennuksessa.

Päivi Jääskeläinen kertoo, että hän oli töissä yökerhossa aamuyöllä kello neljään asti. Sitten oli hetki aikaa levähtää.

– Aamulla päivä alkoi, kun olin jälleen laittamassa salia lounaskuntoon. Kai sitä väsynyt oli, mutta selvisimme kovalla työllä. Oli tärkeintä, että tykkäsi työstä, kertoo Päivi Jääskeläinen.

Pariskunta näki ruuhkavuosina toisiaan töissä. Yli 70-vuotias Jääskeläinen kertoo, että nyt on aika hellittää hiukan.

– Tuntuu siltä, että jaksaisin vielä, mutta ikää on jo paljon. Ihminen haluaa nauttia loppuelämästä niin kauan kuin täällä ollaan.

Voit keskustella aiheesta sunnuntaille 13.2 klo 23 saakka. Maistuuko yhä sininen enkeli tai kossuvissy? Mitä itse muistelet entisistä ravintola-ajoista?

Viime marraskuussa kemiläinen Emmi Köykkä oli 15-vuotias, kun pääsi pois sairaalahoidosta. Samaan aikaan julkaistiin hänen esikoiskirjansa Näkinkenkätyttö.

Köykkä joutui sairaalaan anoreksian vuoksi – samasta sairaudesta kärsii myös hänen yli 400-sivuisen esikoisromaaninsa päähenkilö.

Kirjassa kotonaan Keijuksi kutsuttu Katariina Vuorela, on ajautunut säännöstelemään syömisensä minimiin. Vaikka tarina on fiktiivinen, siinä on kirjoittajan omat kokemukset taustalla, ja kirjan päähenkilö tiedostaa sairautensa myös itse.

Köykkä sairastui syömishäiriöön pari vuotta sitten. Aluksi hän alkoi liikkua enemmän ja rajoittaa syömistään. Hän havahtui sairauteen, kun joutui lääkärin vastaanotolle.

– Silloin tajusin, että ei tällainen syömiskäyttäytyminen ole varmaan normaalia.

Moni sairastuu varhaisaikuisuuteen mennessä

Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan joka kuudes naisista ja joka neljäskymmenes miehistä on sairastanut syömishäiriötä varhaisaikuisuuteen mennessä, kertoo Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä.

– Uskallan epäillä, että varsinkin miesten osalta tämä lukema on aliarvioitu, koska syömishäirön tunnistamisen työkalut on tehty naisten oireilulle, joten miesten oireilusta jää paljon huomaamatta ja havaitsematta.

Yleisimpiä syömishäiriöitä ovat anoreksia, bulimia ja BED eli ahmintahäiriö.

Valtaosa sairastavista oireilee sillä tavalla, että mitkään näiden virallisten diagnoosien kriteerit eivät täyty.Mikkilä antaa kuitenkin esimerkin siitä, miten syömishäiriön voi tunnistaa.

– Se on hyvä hälytysmerkki, kun syömiseen liittyvä oireilu – on se sitten syömisen rajoittamista tai hallitsemattomalta tuntuvaa syömistä, mitä se oireilu yhtä lailla voi olla – alkaa sanella valintoja ja vaikuttaa jokapäiväiseen elämään ja arkeen.

Mistä sitten tietää, että kyseessä on syömishäiriö eikä vain ohimenevä hetkellinen olotila?

– Syömishäiriöön vaikuttavat esimerkiksi surukokemukset ja meille monelle on tuttua ruokahalun vaihteleminen. Monet reagoivat elämän ikäviin tilanteisiin siten, että eivät koe samalla tavalla vaikka nälkää kuin aiemmin.

Edellä mainitun kaltaisilla kokemuksella ihmiset voivat Mikkilän mukaan ymmärtää syömishäiriötä sairastavan mielenmaisemaa.

– Nämä ova minusta hyviä kurkistuksia syömishäiriön maailmaan. Ei syömishäiriössäkään ole sen ihmeemmästä kyse kuin, että yrittää helpottaa omaa hankalaa oloaan kontrolloinnilla.

Syömishäiriöön sairastuvat tyypillisimmin nuoret ja nuoret aikuiset.

– Se on hirveän loogista, koska silloin kasvetaan ja kehitytään sekä kehon puolesta että muutenkin ja haetaan omaa paikkaa ja omaa itseään, Mikkilä sanoo.

Mikkilän mukaan ei voida kuitenkaan sanoa, että syömishäiriöt olisivat vain nuorten tai tyttöjen sairauksia, vaan niihin voi sairastua iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Ruoka on oireilun väline

Syömishäiriöissä ruualla on aina jonkinlainen rooli, mutta se ei yleensä ole perimmäinen syy.

– Ruoka on keino oireilla. Ongelma on jossain syvemmällä, Syömishäiriöliiton asiantuntija Katariina Mikkilä sanoo.

Syömishäiriöiden taustalta löytyy usein ihmisenä kasvamisen tuskaa, traumakokemuksia tai kiusaamista.

– Syömishäiriöön liittyvällä oireilulla haetaan turvan tunnetta, kontrollia tai jonkinlaista helpotusta turvattomuuden, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteeseen.

Vaikka ruoka ei ole syömishäiriön perimmäinen syy, tarvitaan toipumiseen kuitenkin syömisen korjaamista tai ruokaan suhtautumisen uudelleen opettelua.

– Lisäksi tarvitaan myös terveempiä hyvinvointia tukevia selviytymis- ja ratkaisukeinoja elämän hankaliin tilanteisiin, koska niitä ei voi kokonaan itseään suojata.

Vaikka syöminen tai syömättä jättäminen on tietoinen valinta, on se Mikkilän mukaan sairastuneille usein valinta, jolle ei ole vaihtoehtoa.

– Syömishäiriöhän on sellainen ratkaisu ja vaihtoehto, jota yhteiskunta ja kulttuuri meille tarjoaa vähän kuin tarjottimella, että siihen vähän kuin kannustetaan mediassakin. Jos mietitään vaikka laihdutusohjelmia, siellä aina muistetaan kertoa, kuinka elämä muuttui kaikkinensa paremmaksi ja ongelmat ratkeavat, kun laihtuu.

Kirjoittaminen auttoi sanoittamaan ajatuksia

Kirjan kirjoittaminen on ollut Emmi Köykälle myös terapeuttinen kokemus.

– Varsinkin silloin, kun kirjoitin kirjaa, se auttoi purkamaan kaikkia ajatuksia. Nyt, kun se on julkaistu, niin se on päivittäinen ilon aihe.

Idea oli kypsynyt mielessä jo pidemmän aikaa, joten valmista syntyi nopeasti.

Historiallissävytteinen romaani, jota on kerrottu syömishäiriöisen päähenkilön kautta, syntyi lopulta parissa kuukaudessa.

Emmi Köykkä haluaa rohkaista kohtalotovereitaan taistelussa syömishäiriötä vastaan.

– Sen hirviön sieltä mielen sisältä voi kyllä voittaa. Sille pitää vain sanoa suorat sanat ja tehdä kaikki juuri päinvastoin kuin se sanoo.

Mikkilän mukaan syömishäiriöstä voi toipua.

– Monet toipuneet kuvaavat, että saavuttavat jonkun tason, johon ei ilman sairastumista olisi voinut päästä. Syömiseen, liikkumiseen ja lepäämiseen oppii ehkä suhtautumaan lempeämmin kuin ihminen, joka ei ole koskaan sairastanut syömishäiriötä.

Mikkilän mukaan tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö ihmisen mieleen enää tulisi syömishäiriöajatuksia, vaan että miten näihin ajatuksiin suhtautuu.

Myös Köykälle sairauden kanssa taistelu on tullut tutuksi.

– Kyllä se on sellainen hirviö, jonka kanssa joutuu tappelemaan.

Hän kokee, ettei avun saaminen syömishäiriöön ole helppoa.

– Minulla oli hyviä sattumia, että sain apua kouluterveydenhuollon kautta. Toisaalta eivät kokemukset sieltä sairaalahoidostakaan parhaita mahdollisia ole.

Köykän mukaan sairaalahoidossa parantamisen varaa olisi ollut esimerkiksi siinä, että terapiakeskusteluja olisi voinut olla enemmän ja ilmapiirin olisi pitänyt olla lämpimämpi ja parantumismyönteisempi.

Apua syömishäiriöön voi saada esimerkiksi Syömishäiriöliiton tukipuhelimesta sekä chatista. Vertaistukea voi saada yhdistyksen alueellisten jäsenyhdistysten kautta.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 13.2. kello 23 saakka.

Lue myös:

Erika Tilander, 19, sai tarpeekseen syömishäiriöstä ja otti elämänsä omiin käsiinsä – se ei ole helppoa maailmassa, jossa naisen keho on kohde

Jere Ollila, 21, lopetti syömisen ja iloitsi: "Enää ette voi sanoa minua lihavaksi" – korona lisäsi vaikeasti tunnistettavaa syömishäiriötä

Minna Jaala, 23, hankki toissa kesänä 20 vuotta vanhan Volvon farmariauton.

Työmatkojen ja kauppareissujen lisäksi Jaala kulki Volvollaan autoharrastajien miitteihin, joissa ajettiin letkassa paikkakunnalta toiselle: kotikylältä Perniöstä Salon, Someron ja Forssan läpi Urjalaan ja Turun kautta takaisin. Välillä hän pysähtyi parkittamaan kavereidensa kanssa. Basso soi ja aina jollakin kumi paloi.

Kuukaudessa hupi- ja hyötyajoa kertyi lähes 6 000 kilometriä.

– Rentoudun ja tapaan ystäviä ajamalla. Se on minulle elämäntapa, Jaala sanoo.

Kesällä 2020 Jaala tankkasi auton täyteen 90 eurolla, mutta nyt sama määrä polttoainetta maksaa jo lähes 140 euroa.

Volvon 2,4-litrainen moottori syö Jaalan ajossa 9,5 litraa satasella.

Bensaan Jaalalla palaa noin 750 euroa kuussa. Se on päätoimiselle opiskelijalle paljon. Samalla rahalla maksaisi pikkuyksiön kuukausivuokraa Helsingin Kalliossa. Hänen mielestään hinta on jo kohtuuton.

Nyt Volvon takaikkunassa lukeekin: “Stop autoilijoiden kuritukselle!” Ensi viikolla Jaala ajaa sillä Turkuun Torviprotesti-mielenosoitukseen, jossa vaaditaan poliitikoilta toimia autoilun kulujen laskemiseksi.

Ilman autoa ei ole sosiaalista elämää

Nora Kanto, 22, katsoo polttoaineen hintaa ja kiroaa. Bensavalo palaa, joten on pakko tankata, että seuraavana päivänä pääsee töihin. 95-oktaaninen bensa maksaa 1,984 euroa litralta.

– En ole kertaakaan vielä näin kalliilla tankannut.

Mira Perkonoja, 26, aikoo vielä hetken lykätä pumpulla pysähtymistä. Hän toivoo, että puoliso tankkaisi, kun ajaa Helsinkiin.

Perniöläisen huoltoaseman kahvipöydässä kaikki kertovat karsineensa ajokilometrit minimiin.

Minna Jaalalla aivan pakollisistakin ajoista kertyy kuitenkin jo melkoinen bensalasku. Hän opiskelee lääketeknikoksi Turussa ja ajaa sinne viitenä päivänä viikossa.

Pelkästään koulumatkoista tulee 3 200 kilometriä ajoa kuussa. Kun siihen lisätään vielä ostosreissut, sukuloinnit ja muut välttämättömät menot päälle, mittarissa on 4 000 kilometriä kuukaudessa.

– Monesta olen joutunut luopumaan, että autoa voin pitää. Ei minulla käytännössä ole enää harrastuksia.

Helsinkiläinen opiskelija voi tehdä koulumatkansa julkisen liikenteen kuukausikortilla 35,90 eurolla. Perniöstäkin pääsisi julkisilla Turkuun. Aikataulun mukaan Jaala ehtisi kouluun juuri ja juuri kahdeksaksi, jos hän ottaisi aamun ensimmäisen bussin kirkolta vartin yli kuusi ja vaihtaisi kerran Salossa ja kerran Turussa.

Hän on kokeillut sitä kahdesti ja molemmilla kerroilla myöhästynyt.

Bussilla ei myöskään pääsisi kavereiden ja sukulaisten luo, jotka eivät asu aivan kirkonkylällä. Ilman autoa Perniössä ei Jaalan mukaan ole sosiaalista elämää. Nyt polttoaineen raju hinnannousu uhkaa eristää hänet kotiinsa.

– Vielä puoli vuotta sitten pystyin melkein päivittäin käymään kavereita moikkaamassa. Nyt en. Enkä voi lähteä enää huviajeluihin tai yömiitteihin.

Liikkumisenvapaus vaakalaudalla

Stop autoilijoiden kuritukselle -ryhmä on kasvanut nopeasti koko valtakunnan laajuiseksi, ja sen Facebook-ryhmässä on yli 280 000 jäsentä.

Käytännössä liike on vaatinut muun muassa autoveron poistamista, lisää rahaa teiden kunnossapitoon ja polttoaineiden litrahintojen laskemista EU:n keskitasolle.

Ryhmä on tehnyt polttoaineen hinnan kohtuullistamisesta kansalaisaloitteen lokakuussa 2021, ja se on tähän mennessä kerännyt 122 000 kannatusilmoitusta.

Eduskuntaryhmien puheenjohtajista valtaosa ajattelee, että valtion pitäisi jotenkin tukea kuluttajia polttoaineiden hintojen nousun vuoksi. Keinoista he ovat kuitenkin erimielisiä. Yksi laskisi veroja, toinen harkitsisi tukia ja kolmas tekisi jotain, muttei tiedä vielä mitä.

Polttoaineen korkeaan hintaan vaikuttaakin monen tekijän summa.

Bensiinin kuluttajahinnasta lähes 60 prosenttia on veroja. Polttoaineverotus on pysynyt vakaana suhteessa ansiotasoon, joten tankkaamisen kallistumisen syytä onkin haettava verottoman hinnan noususta.

Siihen vaikuttaa paljon raaka-aineiden hintataso. Raakaöljy ei ole ollut niin kallista kuin nyt sitten vuoden 2014. Vuosi sitten barrelihinta oli alle 60 ja nyt jo yli 90 dollaria. Öljyn kysyntä on koronatilanteen helpottaessa kansainvälisesti kasvanut, mutta tarjonta ei ole noussut pandemiaa edeltävälle tasolle.

Myös uusiutuvien polttonesteiden jakeluvelvoitteella on merkitystä. Suomessa liikennepolttoaineen jakelijoiden täytyy käyttää bensiinin ja dieselin seassa uusiutuvia polttonesteitä. Niitä on nyt huonosti saatavilla ja markkinahinnat siksi korkealla.

Kun uusiutuvia polttonesteitä ei lainsäädännön vuoksi voi jättää poiskaan, niiden kustannukset siirtyvät suoraan autoilijalta veloitettavaan hintaan. Se näkyy kaikkien autonomistajien kukkarossa.

Kansalaisaloitteessa vaaditaankin, että polttoaineen myyntiä koskevasta biopolttoaineen jakeluvelvoitteesta koituvat kustannukset kuluttajahinnioissa tulisi kompensoida valmisteveroa säätelemällä.

Jos toimiin ei ryhdytä, liikkumisen vapaus on ryhmän mukaan vaakalaudalla.

Autoilu yhdistää

Aatu Karjalaisella, 19, on ollut ajokortti vähän yli vuoden. Hän on järjestämässä Torviprotestia Jyväskylässä viikon päästä.

– Asioille pitää koettaa tehdä jotain, kun ne ärsyttävät. Muuten on turha valittaa.

Karjalainen tekee vuorotyötä koneistajana Muuramessa, ja auto on työmatkoihin välttämätön.

Autoilu merkitsee hänelle kuitenkin paljon muutakin kuin pelkkää liikkumista. Se on rakas harrastus, jonka hän jakaa vaimonsa ja lähimpien ystäviensä kanssa.

– Lähden monesti ajelemaan pimeitä metsäteitä vailla määränpäätä ja kuuntelen musiikkia. Se on puolittaista terapiaakin.

Autoilu yhdistää myös Karjalaista ja Lauri Melginiä, 21. He rassaavat yhdessä autojaan tallilla, ajelevat kylillä ja poikkeavat huoltoasemalle kahvittelemaan.

Autoilun kallistuminen harmittaa. Karjalainen ilmoittaa nettotulojensa olevan selvästi alle kahden tonnin, ja nyt rahasta on erityisen tiukkaa, kun viime kuussa maksettavaksi tuli omien häiden kustannukset.

Auto on melkoinen rahareikä. Puhelimen sovelluksesta Karjalainen tarkistaa, että tämän vuoden puolella Volvo on syönyt öljynvaihdon ja uusien renkaiden kanssa jo 917 euroa. Huollot hän tekee pääasiassa itse ja säästää siinä pitkän pennin.

– Ei ole tullut ajettua enää hupia – tai no melkein yhtä paljon kuin ennenkin. Joudun tinkimään monesta muusta, koska polttoaineeseen, vakuutuksiin ja autoveroihin menee niin paljon.

Karjalainen ei osta enää huoltoasemalta kahvia tai syö ravintolassa, mutta Volvostaan hän ei aio luopua. Vaimollekin hän etsii nyt autoa – mitäs muutakaan kuin Volvoa.

Lue myös

Polttoaine on kallistunut, mutta polttoaineveron lasku hyödyttäisi etenkin hyvätuloisia – asiantuntija harkitsisi könttäsummaa pienituloisille

"Enää ei ole varaa Juhla Mokkaan", sanoo Kati Suomalainen, 37, ja pelkää, ettei pian pysty ajamaan dieselautolla töihin – näin inflaatio kurittaa

Myös dieselin hinta kipusi yli kahden euron Lapissa – Rosamaria Mattilan hupiajeluille tuli loppu: "Kaikki turhat menot on nyt karsittu"

Sotkamolaisen Antti Heikkisen tankkauslasku nousi viime vuonna 4 000 euroa, kun Venäjälle ei pääse: "Itku pääsee tankatessa"

_Korjattu 12.2.2022 klo 18.55: Aatu Karjaisen nimen kirjoitusasu. Voit keskustella aiheesta 13.2. klo 23 asti.
_

Ihmiset löytävät kumppaninsa yhä useammin netistä tavalla tai toisella.

Suositun deittisovellus Tinderin käyttö on kasvanut entisestään koronan aikana, mutta erilaisten deittisovellusten asema oli nousussa jo ennen pandemiaa.

Netin kautta on mahdollista löytää juuri itselle täydellinen suhde, mutta tapailuun voi liittyä myös vaaranpaikkoja. Kuka tahansa voi deittisovelluksessa värittää totuutta itsestään esimerkiksi muokkaamalla kuviaan – rikollisia huijareitakin löytyy.

• Salaperäinen boksi, satoja viestejä ja kyyneleitä: "Oli kohtaloni, että avasin sen viestin" – Aino menetti rakkaushuijarille 90 000 euroa

• Laura Ristimäen 16-vuotiaana syttynyt nettiromanssi päättyi hyvin, mutta toisenlaisiakin tarinoita riittää – peitetehtävissä toiminut ex-poliisi kertoo, miten huijarin tunnistaa

Paikalliset poliisitkin ovat viime vuosina varoitelleet niin sanotuista rakkaushuijareista. Huijaukset on nostanut puheeksi myös Netflixin tuore dokumentti The Tinder Swindler joka avaa suomalaisiakin vedättäneen röyhkeän Tinder-huijarin tarinaa.

Oletko sinä tavannut deittisovelluksessa kiinnostavan tyypin, mutta lopulta on käynyt ilmi, että toinen osapuoli ei ole ollut täysin rehellinen? Teemme aihepiiristä juttua ja keräämme ihmisten kokemuksia. Alla olevalla lomakkeella voit kertoa kokemuksistasi.

Lisää aiheesta: Jasmin Rautiainen, 30, uupui nettideittailuun, kuten moni muukin nuori aikuinen – Vuosi Tinderissä oli järkytys

Ghostaus on osa digiajan välinpitämätöntä deittailukulttuuria – Iida Åfeldt, 27, deittaili kuukausia ja sitten mies vain katosi

Emmi Nuorgamin kolumni: Heteroiden on vaikea pariutua deittisovelluksissa, koska miehet ja naiset elävät eri todellisuudessa

Norjalainen metsäkissa Hillevi makaa leikkauspöydällä karvankaan värähtämättä. Vaikka kissat ovat suloisia, on nukutetun eläimen syvä uni melkein pelottavan näköistä.

Syvä anestesia tulee kuitenkin tarpeeseen, sillä Hilleviltä poistetaan kasvain vatsan alueelta, kertoo eläinlääkäri Sami Takala Takalan eläinklinikalta.

Nukutuksen ajaksi eläin saa lämpöpatjan ja se peitellään, sillä sen ruumiinlämpö laskee.

Huolellisesta peittelystä huolimatta eläinten tassut tai käpälät jäävät usein sojottamaan peittojen ulkopuolelle.

Siksi myös Hillevi-kissan tassuihin puetaan villaiset "anestesiasukat", joita vapaaehtoiset kutojat ovat toimittaneet klinikalle.

Klinikka kutsui kutojia talkoisiin, ja kutojat vastasivat, kertoo anestesiasukkakeräyksen käynnistäjä Titta Pöytälaakso.

– Tassut ovat sellainen paikka, että ne haihduttavat lämpöä tosi paljon. Sukat suojaavat niin, että lämpö pysyy, Pöytälaakso sanoo.

Suosio yllätti

Tammikuun loppupuolella nurmolainen Eläinklinikka Takala julkaisi Facebook -sivullaan päivityksen, jossa käsityöharrastajille esitettiin pyyntö tulla talkoisiin kutomaan eläimille niin sanottuja anestesiasukkia.

Klinikalla työskentelevä Titta Pöytälaakso oli huomannut idean oululaisen klinikan sivuilla ja ajatteli, että homma voisi toimia myös lakeuksilla.

Ajatuksena oli, että jos muutama käsityöläinen lähtisi mukaan?

Nopeasti heitä oli selvästi enemmän.

– Juuri katsoin, että päivityksen on lukenut 60 000 ihmistä ja sillä on tuhansia jakoja, iloitsee Titta Pöytälaakso.

Kymmeniä sukkia päivässä

Roosa Haapasalon kainalossa klinikalle saapuvat chihuahuat Luna ja Tupsu. Vaikka klinikkakäynti nelijalkaisia alkuun vähän jännittää, pian ne jo tepastelevat lattialla tutkimassa ympäristöään.

– Hammaspyykille tulivat molemmat, kertoo Roosa.

Roosa Haapasalo ei itse ole ehtinyt puikkoihin tarttumaan, mutta pitää keräystä hyvänä ideana ja iloitsee siitä, että se on noteerattu laajasti.

– Somessa se on tullut vastaan monta kertaa ja työpaikallakin aiheesta on puhuttu.

Lunan ja Tupsun tassuihin pujotetaan yhtensä neljä sukkaparia. Vilkkaina päivinä sukkia kuluu Takalan klinikalla kymmeniä. Käytön jälkeen ne me menevät pesuun.

Eroon jämälangoista

Sukkakeräys houkuttelee mukaan eritasoisia käsityöharrastajia. Sukkia tarvitaan monen jalkaan, kääpiökanista tanskandogiin.

Pienissä sukissa pääsevät nurkissa pyörivät pienetkin jämälankamytyt hyötykäyttöön.

Ainut neuvoni on, että kantapäätä ei tarvitse kutoa. Titta Pöytälaakso

Suuremmissa osa tekijöistä kertoo testailleensa uutta tekniikkaa tai vaikka kuviota, kertoo Titta Pöytälaakso.

– Ainut neuvoni on, että kantapäätä ei tarvitse kutoa.

Marja-Liisa Tarkkanen Ylistarosta piipahti hakemassa lääkkeen Vili-kissalleen ja toi samalla pussillisen sukkia.

– Kun näin ilmoituksen Facebookissa ilmoittauduin heti mukaan.

Marja-Liisa kertoo olevansa innokas neuloja ja osallistuvansa mielellään erilaisiin käsityötalkoisiin. Sukkia on valmistunut muun muassa synnytyssairaalaan.

Nyt mallin puuttuminen askarrutti tovin, mutta lopputuloksena syntyi sukkia moneen tassuun ja käpälään.

– Tein pieniä ja isoja sukkia, varmaan niistä sopivia tuli. Näyttää siltä, että samankokoisia on tuolla laatikossa.

Jakoon muillekin

Keräyksestä innostuneet ihmiset ovat eri puolilta maata ja eri eläinsuojeluyhdistyksissä lähteneet keräämään sukkia omalle lähiklinikalleen.

Alkuun sukkapusseja putkahteli Takalan klinikalle vailla tietoa tekijästä.

Myöhemmin somepäivitykseen lisättiin pyyntö siitä, että mukana tulisi edes pieni viesti, sillä on kiva tietää edes se, missäpäin Suomea sukat ovat syntyneet, sanoo Titta Pöytälaakso.

– Osan mukana on tullut suorastaan pieniä tarinoita.

Mukaan kutomaan ehtii edelleen, sillä jos innostus jatkuu, iloa on määrä jakaa vastakin, sanoo Titta Pöytälaakso.

– Meillä on tarkoitus, että se mitä jää yli, viedään tähän lähiklinikoille.

Aiheesta voi keskustella sunnuntaihin 13. helmikuuta kello 23 asti.

Lue seuraavaksi:

Neulesuunnittelija saa ideat sukkamalleihin ympäröivästä luonnosta

Käsityö on kulttuuriperintöä, joka säilyy vain vaalimalla – Uudesti syntynyt villasukka todistaa perinnön elävyydestä

Pessistä tuli apaattinen, Hessu purki pahaa mieltä peilille ja Pentti masentui – tiedekin jo myöntää, että eläin suree kuollutta kaveriaan

Oli 14. helmikuuta 1922.

Sisäministeri Heikki Ritavuori lopetteli työpäiväänsä Heimolan talossa, Helsingin Hallituskadulla. Sittemmin puretussa rakennuksessa kokoontui sata vuotta sitten eduskunta.

Tumma puku, musta ulsteri ja karvahattu noudattivat aikansa herraskaista tyyliä. Kenkiensä suojaksi Ritavuori asetti kalossit. Ruskea salkku kainalossaan hän poistui Kluuvikadun kautta Aleksanterinkadulle ja nousi raitiovaunuun. Ritavuori oli matkalla kotiinsa Töölöön, Nervanderinkatu 11:een. Vaimo Katri odotti miestään päivälliselle.

Ministeri jäi raitiovaunusta Kansallismuseon pysäkillä hieman yli iltapäiväviiden. Perässä ulos asteli Ernst Nevanlinna, sanomalehti Uuden Suomen päätoimittaja. Oikealle kallistunut lehti oli ryöpyttänyt kovin sanoin hallitusta, eritoten sisäministeriä.

Miesten katseet eivät kohdanneet, mutta heillä oli sama suunta. Nevanlinna oli menossa tapaamaan eduskunnan entistä puhemiestä Lauri Ingmania, joka asui samassa talossa kuin Ritavuori. Kansallismuseolta sinne oli matkaa parisataa metriä.

Ritavuori ja Nevanlinna kulkivat peräkkäin kohti Museokatua ja sieltä edelleen Dagmarinkadulle.

Ostrobotnian kohdalla heidän väliinsä lyöttäytyi kolmas henkilö.

“Kello viideltä Ritavuori ammutaan”

Puolisen tuntia aiemmin, noin kello 16.30, Helsingin Kalliossa Porthaninkatu 7:ssä sijaitsevassa parturiliikkeessä sattui kohtaus, joka jäi paikalla olleiden mieleen. “Huonosti puettu mies" kiinnitti huomion paitsi olemuksellaan myös puheillaan.

– Tänään kello viideltä Ritavuori ammutaan, ja jos ei ammuta, tulee Mannerheim ja tekee selvän!

Outo mies lisäsi, että myös presidentti K.J. Ståhlberg ja ulkoministeri Rudolf Holsti kokevat saman kohtalon. Sen jälkeen koittaisi vallankumous.

Kaikki paikalla olleet kertoivat myöhemmin miehen puheista yhteneväisesti.

Kukkopoika

Turussa varttunut Heikki Ritavuori oli syntyjään Henrik Rydman, mutta hän suomalaisti nimensä kansallisuusaatteen pauloissa ja sukukiistoista turhautuneena. Ritavuori oli kaikkea muuta kuin hauska mies. Totinen ja huumorintajuton juristi tunsi vetoa politiikkaan jo varhain. Kansanedustajaksi hän nousi ensimmäisen kerran 33-vuotiaana vuonna 1914.

1920-luvun alussa liberaalin Kansallisen Edistyspuolueen poliitikon tähti oli nousussa. Ritavuori oli periksiantamaton ja peloton, monissa asioissa jääräpäinen. Tasa-arvoa ja demokratiaa puolustanut mies hankki kovuudellaan paitsi arvostusta myös koko joukon vihamiehiä. Vastustajien leireissä Ritavuorta pidettiin kukkopoikana.

– Hän oli tahtopoliitikko mitä suurimmassa määrin. Hänellä oli ylikehittynyt oikeudentunto, sanoo kirjailija Lasse Lehtinen.

Lehtisen viime syksynä julkaistu teos Murhattu ministeri luotaa Ritavuoren elämää.

Historioitsija Risto Niku perehtyi Heikki Ritavuoreen ja etenkin murhan tutkintaan 2000-luvun alussa. Ministeri Ritavuoren murha julkaistiin vuonna 2004. Nikun mukaan Ritavuorella oli puoluerajat ylittänyt oikeuskäsitys.

– Hän teki paljon töitä torpparien oikeuksien eteen, vaikka itse oli porvari. Hän pani vastaan oikeistoaktivisteille ja Mannerheimille, vaikka oli oikeistolainen, Niku kuvaa.

Sisällissodan jälkeen Ritavuori otti päämääräkseen kansan yhtenäistämisen. Hän ajoi lakeja punavankien armahtamiseksi, koska koki, että vain siten sisällissodan haavat voidaan parantaa nopeasti. Äärimmäinen oikeisto alkoi kutsua Heikki Ritavuorta “punikkiministeriksi”.

Vuonna 1919 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana Ritavuori oli kannattanut voimakkaasti tasavaltalaisuutta, ja tukenut Ståhlbergia presidentiksi Gustaf Mannerheimin sijaan. Ritavuoren lobbaustyö vaikutti. Monarkiatoiveiden kaatuminen ja Mannerheimin tappio presidenttipelissä olivat kirveleviä iskuja oikeistopiireille.

Heidän tavoitteilleen Ritavuori alkoi vaikuttaa vaaralliselta mieheltä.

Tuhannen markan seteli

Sinä päivänä Ernst Tandefeltille oli tullut kiire.

Hän poistui Tarkk'ampujankadun vuokrakonttoriltaan niin nopeasti, ettei sulkenut ulko-ovea. Valuuttakauppias Tandefeltin työtilassa tutun leskirouvan asunnossa oli pöytä, tuoli ja puhelin.

Hän oli sietämätön vuokralainen. Työskennellessä hän läpsytteli käsiään, tömisteli jalkojaan ja ramppasi käytävässä niin, että matot kuluivat rikki. Leskirouva kuitenkin sääli Tandefeltia, eikä hennonnut heittää tätä pihalle.

Tandefelt kantoi asetta mukanaan myös konttorilla. Hän säilytti sitä yleensä työpöydällään sokerilaatikon päällä. Helmikuun aikana vuokraemäntä oli huomannut, että ase oli vaihtunut. Isompaan.

Noin kello 16.10 Ernst Tandefelt saapui Cafe Esplanadiin Pohjois-Esplanadilla. Kahvilatyöntekijän mukaan mies tilasi kahvin, käveli levottomasti edestakaisin, istui tuolilla vain puolittain, tuskin koski juomaansa. Lopulta mies poistui kahvilasta nopeasti.

Tandefelt otti pirssin Ruotsalaisen teatterin luota. Suuntana oli Dagmarinkadun ja Nervanderinkadun kulma. Tandefelt oli pukeutunut työläiselle tyypilliseen palttooseen. Kuljettaja Herman Söderström ihmetteli, miksi työmiehen vaatteet olivat kuin pakasta vedetyt.

Perillä Dagmarinkatu 5:n edessä Tandefelt tiedusteli, voisiko kuljettaja maksua vastaan odottaa puoli kuuteen. Söderström tuumi hetken ja myöntyi. Tandefelt antoi lisäohjeen. Hänen palatessaan olisi lähdettävä kiireesti Eläintarhan suuntaan aina Hakaniemeen saakka.

Tandefelt vakuutteli kuljettaja Söderströmille, ettei kyse ollut mistään laittomasta ja antoi tälle 50 markkaa vaivanpalkkaa. Söderström näki miehen lompakossa tuhannen markan setelin. Se oli suurin käytössä ollut seteli.

Valtava raha työläiselle, Söderström pohti. Hän näki “työmiehen” poistuvan Kansallismuseon suuntaan.

“Ymmärrätte varmaan, miksi”

Ulko-ovella Nevanlinna kävi häneen kiinni.

Mies ei tehnyt vastarintaa, vaan luovutti aseen. Poliisi saapui paikalle lähes välittömästi.

Toisella puolen katua tilannetta seurannut koululainen Lothar Czarnecki kuuli ampujan sanovan:

– Se oli Ritavuori, ja ymmärrätte varmaan, miksi.

Mies ilmoitti kantavansa täyden vastuun teostaan.

Hän kertoi nimekseen Ernst Tandefelt.

Surunlapsi

Ylioppilas jo seitsemän vuotta, eikä ole mitään tehnyt tässä maailmassa. On nyt lähes kokonaan kuluttanut suuren perintönsä; on väsynyt elämään, eikä tee mitään työtä. Hänen ainoa intohimonsa on aina ollut ampua kissoja revolverilla.

– Heikki Tandefeltin kuvaus veljenpojastaan Ernst Tandefeltista vuonna 1903.

Sukuperinteet olisivat velvoittaneet Sysmässä 1876 syntynyttä Knut Ernst Robert Tandefeltia. Aatelissuvussa lähes kaikista oli tullut jotakin: tuomareita, upseereja, valtiopäivämiehiä. Ernst oli toista maata.

Ylioppilastutkinnon jälkeen hän läksi lukemaan lakia. Se tyssäsi lähes alkuun. Tandefeltilla ei ollut lukupäätä eikä pitkäjänteisyyttä.

Hänestä tuli joutomies. Isän perintö kului uhkapeleihin. Lähipiiri piti miestä "suvun surunlapsena". Tandefelt notkui päivät pitkät ravintoloissa ja teki pientä vaivanpalkkaa vastaan kaikenlaista. Usein korvaukseksi riitti voileipä tai viinaryyppy.

1900-luvun alussa Tandefelt alkoi liikkua ruotsinkielisissä aktivistipiireissä ja radikalisoitui. Tandefelt saatiin houkuteltua tekoihin, joihin kukaan muu ei uskaltanut suostua.

Vuonna 1902 hän tarjoutui vapaaehtoiseksi murhaamaan nationalistien vihaaman kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin. Suunnitelma ei toteutunut. Kaksi vuotta myöhemmin Eugen Schauman teki sen.

1920-luvun alussa Ernst Tandefelt tuntui viimein löytäneen elämälleen tarkoituksen. Hän oli naimisissa ja pienen tytön isä. Perhe asui Lauttasaaressa – ei leveästi, mutta tyydyttävästi.

Vahingonlaukaus

Heikki Ritavuoren ampuminen oli harvoja tekoja, joissa Tandefelt onnistui. Mutta senkin hän oli töpeksiä.

Paikalla ammuttiin neljä laukausta, mutta Ritavuoreen osui kolme luotia. Ennen ampumista Tandefelt oli hermostuksissaan näprännyt taskussaan ollutta Colt-pistoolia. Sormi osui liipaisimelle ja vahingonlaukaus reiteen.

Tandefeltin tarkoituksena oli paeta, mutta ampumavamma teki sen vaikeaksi. Paikalle rientäneen poliisin mukaan Tandefelt oli pidätyshetkellä hädin tuskin tolpillaan. Ernst Nevanlinna osoitti todellista siviilirohkeutta taltuttaessaan aseistetun tappajan.

Järkyttynyt Gerda Ryti vei murhapaikalta suruviestin Katri Ritavuorelle. Mies ei tulisi päivälliselle.

Yksi luoti oli lävistänyt sisäministerin sydämen, kaksi muuta osui keuhkoon. Heikki Ritavuori todettiin kuolleeksi Kirurgisessa sairaalassa.

Käynnistyi itsenäisen Suomen ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan valtiollisen murhan tutkinta.

Poliittinen murha, poliittinen tutkinta

Murha oli täysin poliittinen. Ernst Tandefelt korosti kuulusteluissa, ettei hän surmannut siviilihenkilö Heikki Ritavuorta, vaan Suomen sisäministerin.

Poliittiseksi muotoutui myös murhatutkinta. Poliisin toiminta oli kaikkea muuta kuin tarmokasta.

Valtiollisen poliisin tehtäviä hoiti vuonna 1919 perustettu Etsivä keskuspoliisi (EK). Se ei kuitenkaan osallistunut sisäministerin murhan selvittelyyn, vaikka tapaus olisi selkeästi kuulunut sille.

– Etsivä keskuspoliisi lykkäsi tapauksen Helsingin poliisille, joka ei myöskään välittänyt tutkia sitä kunnolla, Lasse Lehtinen ihmettelee.

Poliisin osaaminen oli sata vuotta sitten heikoissa kantimissa. Jopa Ernst Tandefelt oli ollut tovin aikaa poliisivoimissa ilman mitään pätevyyttä. Tandefelt ehti toimia hetken myös Etsivän keskuspoliisin santarmiasiantuntijana. Hän sai lähtöpassit molemmista toimista.

Helsingin poliisi ei saanut selville Tandefeltin mahdollisia rikoskumppaneita tai yllyttäjiä. Tutkinta-aineistosta saa käsityksen, että tapaus selvisi vain, koska ampuja jäi kiinni rikospaikalta. Tandefeltin taustatkin selvitettiin vain pintapuolisesti.

– Tutkinnan sysääminen Helsingin poliisille varmisti, ettei siitä koskaan selvää tullut, Risto Niku tuumaa.

Tietokirjailija ja Kriminologisen kirjaston entinen kirjastonhoitaja Tuomo Silenti perehtyi Ritavuoren murhaan jo 1970-luvulla. Hän teki myöhemmin gradunsa tapauksesta. Silenti on varma, että EK vetäytyi tutkinnasta poliittisista syistä.

– EK:n johdossa oli paljon äärioikeistolaisia entisiä aktivisteja. Myös ampuja Tandefelt oli äärioikeistolainen.

Silentin mukaan sisäministeriön alaisuudessa toimineelle EK:lle olisi ollut kiusallista, mikäli verijäljet olisivat johtaneet sen omiin piireihin. EK:n silloinen johtaja Ossi Holmström oli tunnettu oikeistoaktivisti.

Tammikuussa 1922, muutama viikko ennen murhaa, Ritavuori laati suunnitelman valtiollisen poliisin uudistamisesta. EK:n paikallisten alaosastojen tehtävät olisi siirretty paikallispoliisille.

Oikeistolehtien mylly alkoi pyöriä: sisäministerin väitettiin ajavan EK:n lakkauttamista.

Uutiset olivat valetta.

Uhkia sisältä ja ulkoa

Sata vuotta sitten nuori Suomi oli pahassa uhmaiässä. Neljävuotias tasavalta otti hapuilevia ensiaskeliaan. Poliittinen ilmapiiri oli myrkyllinen. Oikea ja vasen, punainen ja valkoinen vihoittelivat toisilleen, vaikka sisällissota oli takana.

Repolan ja Porajärven rajapitäjien siirtyminen Neuvosto-Venäjän alle kiivastutti oikeistoa. Pitäjien asukkaat suuttuivat, kun neuvostohallituksen vuonna 1920 lupaamaa Itä-Karjalan itsehallintoa ei kuulunut.

Itä-Karjalan tilanne kuohutti myös toista laitaa. Suomalaiset kommunistit nousivat puolustamaan venäläisiä aateveljiään. Tammikuussa 1922 Helsingissä järjestetyssä mielenosoituksessa julistettiin hallituksen olevan vastuussa “suomalaisten lahtarien ja verikoirien” alkuunpanemasta sodasta.

Lopulta kommunistit julkaisivat Suomen Työmies -äänenkannattajassaan julistuksen, jossa kehottivat kansalaisia taisteluun Neuvosto-Venäjän puolustamiseksi.

Heikki Ritavuoren mitta täyttyi. Hän määräsi kommunistijohtajia pidätettäväksi ja syytettäväksi maanpetoksesta.

Äärilaitojen välissä

Viikkoja ennen Ritavuoren murhaa oikeistolainen Hufvudstadsbladet kirjoitti lähteisiinsä pohjautunutta palturia.

Lehti väitti, että sisäministerin määräyksestä Itä-Karjalaan lähteneitä vapaaehtoisia taistelijoita oli pidätetty rajalla, vangittu päiviksi ja passitettu vankikyydeillä koteihinsa. HBL kirjoitti sisäministerin toimineen muun hallituksen selän takana. Kuoroon yhtyi myös oikeistolainen Iltalehti. Uutinen kuumensi lukijoiden tunteita.

Mitään määräyksiä pidätyksistä ei ollut annettu, eikä tehty. Aseista riisutut taistelijat palasivat kotiseuduilleen vapaaehtoisesti. Valeuutisilla haluttiin lietsoa epäluuloa hallitusta ja sisäministeriä kohtaan. Poliittisesti latautuneet lehdet käyttivät kansan heikkoa medialukutaitoa härskisti hyväkseen.

Samaan syyllistyi vasemmisto. Suomen Työmies kertoi 1. helmikuuta 1922 julkaistussa uutisessaan sosialistisen kunnallisjärjestön edustajien käynnistä sisäministerin puheilla. Lehti väitti, että sisäministeri Ritavuori oli antanut järjestön edustajille ohjeita, joilla kokoontumislakia pystyi kiertämään. Se ei ollut totta.

Heikki Ritavuoren kohtalona oli joutua rintamalinjojen väliin. Hän oli liian vasemmalla oikeistolle ja liian oikealla vasemmistolle.

Kirurgisessa sairaalassa Ritavuoren takin taskusta löytynyt tuntemattoman henkilön kirjoittama viesti kuvasti sisäministeriin kohdistunutta vihaa.

Liittolainen vai hullu?

Suurin osa Ritavuorta parjanneista lehdistä sanoutui irti murhasta. Osa pyysi jopa anteeksi. Harvoja poikkeuksia oli Hufvudstadsbladet, joka hiljaa hyväksyi teon.

Oikeistolehdet olivat jo murhaa seuranneena päivänä kummallisen varmoja, että Ernst Tandefelt oli “abnormi” eikä hänellä ollut rikoskumppaneita. Kommunistien äänenkannattaja Suomen Työmies lohkaisi myöhemmin jutussaan:

Uutisessa mainittu Leo Stenström oli sama mies, joka oli puoli tuntia ennen murhaa kerskunut sillä parturiliikkeessä Porthaninkadulla.

Poliisi löysi hänet murhan jälkeen Lapinlahden mielisairaalasta. Lääkäri oli passittanut Stenströmin sinne tekoa seuranneena päivänä, koska oli pitänyt tämän puheita niin epänormaaleina. Poliisi totesi, että miehestä tuskin on apua rikoksen selvittämisessä.

Stenströmin sivuuttaminen oli erikoista. Tutkinnassa saatiin selville, että hän tunsi Ernst Tandefeltin.

Rappeutunut psykopaatti

Tandefelt kiisti salaliiton. Hän sanoi toimineensa yksin, omasta aloitteestaan.

Tandefelt kertoi lukeneensa ennen kaikkea Hufvudstadbladetia ja muita ruotsinkielisiä lehtiä. Niistä hän oli saanut käsityksen, että Ritavuori oli vaaraksi Suomelle. Erityisesti häntä suututtivat uutiset EK:n uudelleenjärjestelystä ja siitä, miten Ritavuori oli muka neuvonut kommunisteja kiertämään kokoontumislakia.

Syyttäjä Eino Nyyssölä pitikin HBL:n kirjoittelua kiihotuksellisena ja keskeisenä murhamotiivin synnyttäjänä.

Tandefelt kuuli odotetun tuomionsa Helsingin raastuvanoikeudessa 8. toukokuuta 1922. Elinkautinen kuritushuonerangaistus. Turun hovioikeus vahvisti tuomion.

Korkein oikeus lähetti hänet mielentilatutkimukseen. Siinä Tandefelt todettiin "rappeutuneeksi psykopaatiksi", mutta ei mielisairaaksi. Tandefelt passitettiin Sörnäisten lääninvankilaan.

Tuomion jälkeen Ritavuoren kohtalo vaipui vuosiksi lähes unohduksiin. Vuosi 1927 muutti kaiken.

Silloin murhaaja avasi suunsa.

Paljastus

Ernst Tandefelt halusi olla sankari. Hän samaisti itsensä Eugen Schaumaniin, mutta ei saanut aateveljiltään samanlaista ylistystä. Äärioikeisto oli tyytyväinen Ritavuoren kuolemaan, mutta murhaajalle ei kohoteltu maljoja.

Tandefelt koki tulleensa petetyksi. Tunnetta lisäsi se, ettei oikeistovallankaappausta tapahtunut. Myöskään uudelta presidentiltä Lauri Kristian Relanderilta ei herunut armahdusta, vaikka Tandefelt oli laskenut sen varaan.

Vuonna 1927 Tandefelt kirjoitti oikeuskansleri Axel Charpentierille. Tandefelt paljasti seikkaperäisesti, miten murha oli tapahtunut. Tunnustukset olivat järkälemäisiä. Jos niihin oli uskominen, sisäministerin murhahankkeeseen oli sekaantunut koko joukko korkea-arvoisia oikeistoherroja.

Tandefelt nimesi kolme tärkeintä rikoskumppaniaan. Murhan pääsuunnittelija oli ollut kenraalimajuri Paul von Gerich, entinen Helsingin suojeluskuntapiirin päällikkö. Suojeluskunnat muodostivat aikanaan sangen itsenäisesti toimineen kansalliskaartin.

Von Gerichin kauna Ritavuorta kohtaan juontui suojeluskuntaselkkauksesta.

Motiivi murhaan

9. kesäkuuta 1921 Hufvudstadsbladetissa julkaistu kirjoitus käynnisti yhden itsenäisen Suomen alun suurimmista ulkopolitiikan kriiseistä.

Kenraalimajuri Paul von Gerich ryöpytti kovin sanoin ulkovaltoja. Hän luonnehti Ranskan politiikkaa kosto- ja ryöväripolitiikaksi, ja sivalsi myös Italiaa, Latviaa, Puolaa ja Romaniaa. Syyttelyn kohteet raivostuivat. Maiden suurlähettiläät vaativat Suomelta anteeksipyyntöä.

Valtiovalta määräsi suojeluskuntain ylipäällikön Didrik von Essenin erottamaan von Gerichin. Ylipäällikkö ei suostunut, koska katsoi, että suojeluskuntien tuli päättää asioistaan itsenäisesti. Lopulta presidentti Ståhlberg erotti niskuroineen von Essenin. Paul von Gerich erosi itse.

Konflikti Suojeluskuntajärjestön ja maan hallituksen välillä roihusi. Heikki Ritavuori piti vaarana, että suojeluskuntalaiset valmistelivat vallankaappausta. Sovittelijaksi ryhtynyt entinen valtionhoitaja P.E. Svinhufvud sai suojeluskuntalaiset rauhoittumaan.

Suojeluskuntalaiset halusivat uudeksi ylipäällikökseen Gustaf Mannerheimin. Ståhlberg ei pitänyt ajatuksesta. Häntä huoletti antaa yksityinen armeija Mannerheimin käskyvaltaan.

Ratkaisijan rooli lankesi Heikki Ritavuorelle, joka oli itsekin taustaltaan suojeluskuntalainen. Hän laati järjestön maltillisen siiven kanssa suunnitelman, ja uudeksi suojeluskuntain ylipäälliköksi nimitettiin jääkärieverstiluutnantti Lauri Malmberg.

Mannerheim oli sivuutettu jälleen. Radikaalit suojeluskuntalaiset raivostuivat.

– Ajatus Ritavuoren murhaamisesta sai alkunsa todennäköisesti tästä. Äärioikeistoaktivistit olivat jälleen saaneet nenilleen. He olivat tympääntyneet edistyspuolueen vetämään keskustalaiseen politiikkaan ja halusivat panna sille pisteen, tietokirjailija Tuomo Silenti uskoo.

Mutta ensisijainen kohde ei ollut Heikki Ritavuori.

Sijaisuhri

Gustaf Mannerheimin ja Paul von Gerichin elämänvaiheisiin perehtynyt historioitsija Lars Westerlund uskoo, että äärioikeistoaktivistien aikomuksena oli vallankaappaus.

– Radikaalin oikeiston piirissä keskusteltiin presidentti Ståhlbergin poistamisesta. Suunnitelmana oli saada Svinhufvudista uusi valtion nokkamies ja Mannerheimista ylipäällikkö. Se oli hutera vallankaappaussuunnitelma, Westerlund sanoo.

Westerlundin selvitysten mukaan aktivistien kohteena oli alunperin presidentti Ståhlberg.

Ernst Tandefelt tunnusti itsekin kirjeessään oikeuskanslerille esittäneensä ensin Ståhlbergin ampumista. Tandefeltin mukaan von Gerich mietti asiaa, mutta vaihtoi kohteeksi Ritavuoren.

– Ritavuori joutui sijaiskohteeksi. Tandefelt oli aluksi vastahakoinen. Hän katsoi, että Ritavuori on liian pieni tekijä, eikä hänen ampumisensa johda vallan vaihtumiseen, Westerlund lausuu.

Hän uskoo suunnitelman muuttuneen, koska hyvin vartioidun presidentin surmaaminen olisi ollut liian vaativa hanke.

Pitkää tikkua murhaajasta

1990-luvun lopulla Lars Westerlund haastatteli pääkonsuli Anders Segercrantzia, joka oli Ritavuoren murhan aikaan 12-vuotias. Segercrantzit ja von Gerichit olivat perhetuttuja.

Segercrantz kertoi suvussaan liikkuneesta tiedosta, jonka mukaan aktivistit sopivat Ritavuoren murhasta Helsingin Seurahuoneen turkkilaisessa kabinetissa tammikuun puolivälissä 1922.

Kokoontumiseen osallistui Westerlundin päätelmien mukaan kymmenkunta miestä.

– Segercrantz kertoi, että tekijästä vedettiin pitkää tikkua. Lyhin tikku jäi Tandefeltin käteen.

Myöhemmin ilmeni, että parikymmentä suojeluskuntalaista oli kerännyt noin 25 000 markan palkkiosumman Tandefeltille. Rahojen kohtalo ei koskaan selvinnyt.

Salaliitto

Murhaaja Ernst Tandefeltin kertomukset olivat seikkaperäisiä ja uskottavia.

Tandefelt oli sanojensa mukaan vieraillut von Gerichin Bulevardin-asunnolla punomassa murhajuonta.

– Hän kuvaili esimerkiksi asunnon kalustuksen täsmällisesti, historioitsija Risto Niku huomauttaa.

Tandefeltin mukaan teon käytännön valmisteluista vastasi helsinkiläinen Oscar Jansson, Yliopiston Apteekin apteekkari ja arvostettu suojeluskuntalainen.

– Tandefelt kertoi, että Jansson antoi aseen apteekin viereisessä ravintola Hungarian porttikongissa, kirjailija Tuomo Silenti kertoo.

Myöhemmin Jansson oli Tandefeltin mukaan luovuttanut hänelle pakomatkaa varten tuhannen markan setelin Café Esplanadissa. Tämä vahvisti taksiautoilija Herman Söderströmin havainnon. Jansson oli kieltänyt kahvilahenkilökuntaa kertomasta, että oli tavannut Tandefeltin murhapäivänä.

Tandefeltin mukaan kolmas keskeinen lenkki hankkeessa oli Pukinmäessä asunut insinööri Knut Selim Colliander. Hän omisti leikkikalutehtaan Malmilla. Collianderin rooli oli näyttää, kuka Ritavuori oli. Tunnistamisreissuja Töölöön tehtiin kaksi.

Von Gerichin ja Janssonin tavoin myös Colliander puhui itsensä pussiin kiistäessään tuntevansa Tandefeltia.

Tandefelt esimerkiksi muisti, miten Colliander oli toisella tunnistuskäynneistä säikähtänyt nähtyään Nervanderinkadulla miehen, jonka kertoi olevan Heikki Ritavuoren veli Eero Rydman. Tandefelt ei tuntenut Rydmania.

Lavastusyritys

Suunnitelmallisuudesta kertoo myös Ernst Tandefeltin toiminta murhapaikalla.

Ennen murhaa Ritavuori oli määrännyt kommunisteja vangittavaksi. Se herätti äärivasemmistossa suurta kiihtymystä.

– Teko yritettiin lavastaa kommunistien tekemäksi, Tuomo Silenti uskoo.

Maton alle lakaistu

Ernst Tandefelt oli ainoa tuomittu.

Helsingin poliisi lopetti Tandefeltin paljastusten jälkeen käynnistetyn tutkinnan yllättäen huhtikuussa 1930 oikeuskanslerin määräyksestä.

Päätös johtui taas poliittisista virtauksista. Äärioikeistolainen lapuanliike oli nousussa.

Tapaus Ritavuori painettiin villaisella. Aika muurasi salaisuuden seinämän umpeen.

Tandefelt pääsi vankilasta jo joulukuussa 1931, mutta se ei merkinnyt vapautta. Hänet siirrettiin vaarallisena henkilönä Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän toukokuussa 1948 kuoli 72-vuotiaana.

Nykyään harva muistaa Heikki Ritavuoren nimen.

Sadan vuoden takaiset tapahtumat kuitenkin kertovat, mihin vastakkainasettelu, valeuutiset ja vihapuheet voivat pahimmillaan johtaa.

"Onko masentavampaa kuin päivä päivältä nähdä ja kuulla salaviittauksia muka alhaisista tarkoitusperistään, itsekkäitten etujen ajamisestaan, jopa isänmaan kavaltamisestaankin silloin kun kuitenkin yksinomaan isänmaan, koko Suomen kansan onni on ollut ainoana päämääränään. Uskotaanko nyt, kun se on liian myöhäistä?"

- Eero Rydman veljensä Heikki Ritavuoren hautajaisissa.

Artikkelin lähteet haastatteluiden lisäksi: Helsingin raastuvanoikeuden arkisto, korkeimman oikeuden arkisto, oikeuskanslerinviraston arkisto, sanomalehtien arkistot, Ylen arkisto, Silenti Tuomo: Ritavuoren murha (pro gradu -tutkielma 1995), Westerlund Lars: Polle (1997), Niku Risto: Sisäministeri Ritavuoren murha (2004), Lehtinen Lasse: Murhattu ministeri (2021).

Noin viidellä prosentilla suomalaisista lukemisen ja kirjoittamisen taidot ovat niin heikot, että siitä koituu heille merkittävää haittaa.

Lukivaikeus on kuitenkin todennäköisesti yli kymmenellä prosentilla suomalaisista, jos huomioidaan myös lievemmät lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet, kertoo Helsingin yliopiston kognitiivisen neurotieteen tutkija Eino Partanen.

– Lukivaikeus tuskin on yleistynyt, mutta se tunnistetaan nykyään helpommin, Partanen sanoo.

Lukivaikeudella tarkoitetaan yleensä kehityksellistä lukivaikeutta, jonka vuoksi lukeminen ja kirjoittaminen eivät kehity ja suju tyypilliseen tapaan. Partasen mukaan lukivaikeus voi ilmetä eri tavoin ja eritasoisena: lukeminen voi olla epätarkkaa tai hyvin hidasta tai lukemisen ymmärtämisessä tai kirjoittamisessa voi olla vaikeuksia. Lukivaikeus kulkee usein suvussa.

Siihen, kuinka vahvasti lukivaikeus vaikuttaa ihmisen elämään, vaikuttavat Partasen mukaan myös kompensaatiokeinot. Niillä voidaan tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ihminen lukee tarkoituksella hyvin hitaasti tai keskittää lukemisensa vain olennaiseen eikä edes yritä lukea kaikkea.

Partasen mukaan selvästi suurin osa lukivaikeuksista käy ilmi jo kouluiässä, mutta myös nuoria ja aikuisia hakeutuu lukitesteihin. Osa on pärjännyt lukivaikeutensa kanssa läpi peruskoulun, ja ongelmat kärjistyvät lukiossa. Osa alkaa kaivata selitystä hankaluuksilleen vasta aikuisiällä.

– Esimerkiksi jotkut 1950- tai 1960-luvulla koulua käyneet ovat kertoneet, miten heidät leimattiin laiskoiksi tai tyhmiksi, vaikka todellisuudessa ongelma oli siinä, että lukeminen ei vain sujunut lukivaikeuden vuoksi. Myöhemmin aikuisena lukivaikeuden tunnistaminen on voinut olla jopa helpotus.

Kehityksellisen lukivaikeuden lisäksi lukivaikeudella voidaan tarkoittaa myös sellaista luku- tai kirjoitusvaikeutta, joka johtuu äkillisestä sairaudesta, kuten aivoinfarktista.

Ikä voi tuoda helpotusta

Noin 30 prosenttia suomalaislapsista saa koulussa oppimisen tukea. Ensimmäisen luokan alkaessa lasten välillä on suuria eroja: jotkut tulevat kouluun lukijoina, kun taas jotkut osaavat vasta muutaman kirjaimen, kuvailee Jyväskylän yliopiston apulaisprofessori Minna Torppa.

– Tämän jälkeen kehitystä tapahtuu nopeasti ja eri tahdissa. 1-2-luokkalaisten aivot työskentelevät kovasti saadakseen tekstistä selvän. Ensin pitää automatisoida kirjainten ja äänteiden yhteydet, jotta tekninen lukeminen tulee niin sujuvaksi, että voi ymmärtää tekstiä. Tekniset vaikeudet tässä iässä eivät automaattisesti tarkoita lukivaikeutta.

Torpan mukaan hyvät ja kokeneet opettajat pystyvät jo koulun alkuvaiheessa tunnistamaan ne lapset, jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea. Koulussa tukea tarjotaan joustavasti tehostetun ja erityisen tuen keinoin luokanopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä.

Torppa muistuttaa, että lapsena todettu lukivaikeus voi lieventyä merkittävästi iän myötä. Lukivaikeus ei siis tarkoita, etteivät taidot kehittyisi.

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa on havaittu, että lukivaikeusryhmällä lukutaito kehittyi 2-8-luokilla samaa tahtia kuin luokkatovereillakin, hiukan vain perässä. Vaikka lukivaikeus on usein pysyvä, osa saa ikätasoa kiinni hitaasti vuosi vuodelta ja pääsee lopulta lähelle keskimääräistä lukutaitoa.

– Jos taas ongelma ei ole lukemaan oppimisessa vaan erityisesti siinä, että lukeminen on jäänyt hyvin hitaaksi, vaikeuksia voi ilmentyä vasta esimerkiksi lukiossa.

Ei välttämättä vaikuta elämään

Lukivaikeuden vaikutukset elämään koetaan hyvin eri tavoin. Osa kokee, ettei lukivaikeus vaikuta elämään millään lailla, sanoo Torppa.

– Tutkimuksista tiedämme, että lukivaikeus voi sanella esimerkiksi opiskelu- tai työvalintoja: moni hakeutuu mieluummin ammatillisiin opintoihin kuin lukioon. Sen sijaan siinä, kuinka tyytyväisiä ihmiset ovat elämäänsä yleisesti ottaen, ei kaikissa tutkimuksissa ole nähtävissä eroja.

Torppa huomauttaa, että Suomessa on hyvät koulut sekä kieli, jota kaikki oppivat lukemaan - mahdollisesta lukivaikeudesta huolimatta. Nykypäivän maailmassa vaaditaan kuitenkin koko ajan enemmän lukutaitoa - pitää hoitaa asioita verkossa, lukea ohjeita ja täyttää lomakkeita - joten lukemisen ongelmat voivat tuntua raskailta.

Torpan mukaan on tärkeää, että jokainen saa tarpeensa mukaan apua, sillä kuntoutuskeinoja ja apuvälineitä on olemassa. Myös kodin ja koulun yhteistyö on tärkeää.

– Kun lapsi menee kouluun, lukemista opetellaan koko ajan. Jos oppiminen teettää paljon työtä ja lapsi huomaa jäävänsä muista jälkeen, kyllä se varmasti synnyttää pahaa mieltä. Perheen rooli on todella tärkeä lapsen hyvinvoinnin kannattelussa, tukemisessa ja seuraamisessa.

Torpan mukaan lapsilla, joille on kotona luettu, on paremmat kielelliset taidot kuin lapsilla, joille ei ole luettu. Tämä koskee myös niitä lapsia, joilla on myöhemmin todettu lukivaikeus. Kielelliset taidot tukevat luetun ymmärtämistä ja ovat siksi erittäin tärkeitä kaikessa oppimisessa ja arjessa toimimisessa.

Lue myös:

Kouluaikojen häpeä seuraa lukemisen ja kirjoittamisen ongelmista kärsiviä työelämään – Milja Haavisto meni pomon puheille ja suosittelee samaa muille

Milla Vaara, 24, selätti lukivaikeudet, vaikka alakoulussa opetus meni yli hilseen: "Et ole tyhmä tai laiska, opit vaan eri tavalla"

– Ihanaa, että ihmiset uskaltavat reippaasti kokeilla alastuloa, riemuitsee Anneli Mörä-Leino.

Meneillään on Jyväskylän Ladun järjestämä aikuisten hiihtokoulu, jossa osallistujat jo vartin harjoittelun jälkeen laskevat loivaa harjoittelumäkeä.

Kurssi on tarkoitettu ihmisille, jotka osaavat hiihtää mutta arastelevat mäkiä. Tämä oli myös Inka Salmijärvelle syy tulla hiihtokouluun.

– Olen joskus hiihtänyt enemmänkin, mutta viime aikoina se on ollut enemmän pelloilla hiihtelyä. Mäet tuli esteeksi muutaman kaatumisen jälkeen, sitten rupesi pelottamaan.

Mäkipelko oli myös Mörä-Leinolle suurin syy aloittaa hiihtokoulujen pitäminen. Häntä harmittaa se, että esimerkiksi Facebookin laturyhmissä usein kysellään vinkkejä tasaisista laduista. Näille ihmisille hänellä on lohdullista sanottavaa.

– Aikuiset voivat oppia laskemaan mäkiä.

Kun mäkipelko on selätetty, voi hiihtää esimerkiksi metsäladuilla, jolloin kokemus ympäröivästä luonnosta voi olla vahvempi kuin vaikkapa järven jäällä hiihtäessä.

Mäkipelko hellittää taitojen kehittyessä

Moni hiihdosta innostunut palaa ladulle pitkän tauon jälkeen, mutta ei tiedä, miten mäkiä pitäisi laskea.

– Lapsena kaaduttiin ja noustiin ylös. Kaatuminen ei haitannut, eikä sitä mietitty sen enempää, Mörä-Leino pohtii.

Aikuisen pelko mäkiä kohtaan on ymmärrettävää myös siinä mielessä, että iän myötä tasapaino heikkenee. Tästä syystä mäkiin tutustuminen kannattaa aloittaa rauhassa.

Hiihtokoulussa harjoitellaan laskemaan mäkiä ja jarruttamaan vauhtia.

Aluksi on totuteltava siihen, että mäessä vauhti vähän kiihtyy, ja että sitä voi jarruttaa auraamalla.

– Auratessa suksia puristetaan isoilla varpailla lunta vasten ja pikkuvarpaat on ilmassa. Osa ihmisistä auraa tasapohjaisesti, ja sehän ei tietenkään jarruta niin paljon, Mörä-Leino kertoo.

Mäen alla odottava mutka on monelle kauhistus. Siitä selviää siirtämällä painon sisäkurvin puolelle.

– Jos mutka kääntyy oikealle, paino pidetään oikealla jalalla eikä sillä tehdä mitään. Vasemmalla jalalla aurataan ja näin sukset kääntyvät.

Taitojen edelleen karttuessa hiihtokoulussa harjoitellaan ohjaamaan suksia laduttomassa alamäessä.

– Teemme siinä tarkoituksellisesti mutkia, jotta opitaan siirtämään painoa ja hoksaamaan, miten ne sukset kääntyvät.

Kolmen tunnin mittaisen hiihtokoulun jälkeen osallistujat voivat turvallisin mielin hiihtää esimerkiksi Jyväskylässä Ladun majan vaihtelevilla laduilla, Mörä-Leino lupaa.

Hiihtäminen on turvallista kuntoilua

Moni aloitteleva hiihtäjä pelkää lajia ja mäkiä loukkaantumisen pelossa.

Pelko on osin aiheellinen, sillä pahimmillaan esimerkiksi häntäluun iskeytyminen jäiseen latuun saattaa aiheuttaa kivuliaan vamman.

Yleisesti ottaen etenkin perinteinen hiihtotyyli on turvallinen, kunhan varusteet ovat kunnossa eikä alussa ahnehdi liikaa. Ylirasitusta voi tulla, mikäli alussa innostuu hiihtämään liian paljon tai liian lujaa. Sen sijaan hiihtolenkin jälkeen ilmaantuva vähäinen lihasarkuus on tavallista

– Yksilötasolla voi sanoa, että mitä parempi voima on keskivartalossa, pakaroissa ja niska-hartiaseudulla, sitä pienempi riski on hiihtoperäisille rasitusvaivoille, sanoo fysioterapeutti Kari Miettunen.

Monojen istuvuus ja sopivuus ovat tärkeitä asioita nilkan ja jalkaterän vaivojen ennaltaehkäisyn kannalta. Sauvojen pituus pitää olla kunnossa, jotta ranteet, kyynärpäät ja olkapäät eivät rasitu.

– Lisäksi perinteisessä hiihdossa suksien jäykkyyden pitää olla kunnossa. Jos suksi koko ajan lipsuu, alaselkävaivojen riski lisääntyy, Miettunen sanoo.

Hiihtokoulut ovat Miettusen mukaan hyvä tapa aloittaa hiihtoharrastus tai pitkän tauon jälkeen muistuttaa keholle, että miten hiihdetään.

Nykyaikaiset sukset ovat aloittelijallekin helppokäyttöisiä

Suomalaisten kasvanutta hiihtointoa seurataan kiinnostuneena Suomen Ladussa.

Ulkoilujärjestön viime talvena teettämässä tutkimuksessa ilmeni, että runsas kolmannes suomalaisista oli hiihtänyt kaudella 2020–2021. Luvussa oli selvää kasvua edellisvuoteen verrattuna.

Aikuisliikunnan suunnittelija Jenni Humalajoki Suomen Ladusta arvioi, että tämänhetkisen innostuksen taustalla on monia selittäviä tekijöitä. Välineet ovat kehittyneet, lumiolosuhteet kohdillaan ja hiihto näkyy mediassa.

Myös eri puolella maata ajetut jääladut ovat houkutelleet kokemattomiakin hiihtäjiä lajin pariin. Helsingissä on tehty hiihtolatu helmikuun ajaksi Olympiastadionille.

Monet nykysukset ovat helppokäyttöisiä, eikä käyttäjän tarvitse osata esimerkiksi pitovoitelua. Perinteisen suksista löytyy nanopinnoitteisia pitopohjasuksia ja pitokarvasuksia eli "skinejä".

– Usein ymmärretään väärin, että ne ovat täysin hoitovapaita, mutta niitäkin pitää vähän huoltaa. Humalajoki sanoo.

Pitopohjasuksen huoltotoimenpiteeksi riittää, että puhdistaa sukset säännöllisesti voiteenpoistoaineella. Pitokarvasuksien kohdalla luistoalueelle täytyy lisätä luistoa ja pitokarvoja tulee huoltaa sekä vaihtaa kuluneet uusiin.

Hiihtokoululaiset ovat pääosin naisia

Jyväskylässä Anneli Mörä-Leinon ohjaamiin hiihtokouluihin on viime ja tänä talvena osallistunut kaikkiaan 60 henkilöä. Yhtä lukuunottamatta kaikki osallistujat ovat olleet naisia.

Yksi kurssilaisista on Mirja Peltola, joka eläkkeelle jäätyään innostui lajista uudelleen.

– Jyväskylässä kaikki ladut on tosi mäkisiä. Tuli sellainen olo jossain vaiheessa, että tämä hiihtokoulu nappasi ihan kunnolla, Peltola kertoo.

Heini Rytkösen hiihtoinnostuksen taustalla on luminen talvi ja kunnon välineet.

– Hiihtokoulu tuntuu hyvältä, kun opettajana on tällainen kokenut ja turvallinen opettaja, Rytkönen sanoo.

Mörä-Leino kertoo hiihtävänsä tarvittaessa vaikka oppilaan rinnalla siihen saakka, että tämä löytää rentouden ja rohkeuden erilaisiin mäkiin ja mutkiin. Paras palaute on se, kun hiihtäjää ei enää pelota.

– Sain juuri viestin viime vuoden kurssilaiselta Ylläkseltä. Siellä on laskettu mäkiä ja muistettu, miten mutkissa mennään.

Oletko sinä aloittanut hiihtämisen tauon jälkeen? Kerro omat vinkkisi mäkipelon selättämiseen 14.2. klo 23.00 mennessä.

Lue myös:

Suomalainen hiihtää yhä pertsaa eli perinteisellä tyylillä – katso miltä täysillä pyörivässä suksitehtaassa näyttää

Venäjä voisi kiskaista sähkön hinnan uusiin lukemiin

Suomalaiset ja eurooppalaiset ovat maksaneet tänä talvena harvinaisen korkeita sähkölaskuja. Se olisi kuitenkin vasta alkua, jos Venäjä lopettaisi maakaasun tuonnin länteen. Tilanne syöksisi energian hinnan pilviin myös Suomessa.

Blinken uskoo yhä diplomaattiseen ratkaisuun

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken pitää diplomaattista ratkaisua Venäjän kanssa vielä mahdollisena Ukrainan kriisissä. Lauantai-iltaisessa puhelussaan Yhdysvaltain presidentti Joe Biden varoitti Venäjän presidentti Vladimir Putinia vakavista seuraamuksista, joita hyökkäys Ukrainaan tietäisi. Yle seuraa Ukrainan kiristynyttä tilannetta tässä jutussa.

Viggo Wallensköldistä kasvoi yksi maamme huomattavimmista taidemaalareista

Taidemaalari ja kirjailija Viggo Wallensköldillä on maaliskuussa tuplasti jännitettävää. Silloin selviää, voittaako hän Suomen suurimman kuvataidepalkinnon Ars Fennican. Samaan aikaan ilmestyy hänen uusin kirjansa: Neuroosit ja traumat. Romaani on fiktiivinen, mutta perustuu osin Wallensköldin omiin kokemuksiin. Taiteilija kärsii neurooseista ja koki lapsuudessa kaksi suurta traumaa.

Jaakko Kianderille Kevassa kaavailtu jättihanke mutkistui

Jaakko Kiander palkattiin eläkevakuuttaja Kevaan siirtämään kunta-alan työntekijät samaan eläkejärjestelmään yksityisten alojen kanssa. Kymmienien miljardien eurojen hanke kaatui, ennen kuin työt edes alkoivat. Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ei suostunut vuosikymmenten mittaiseen osamaksusopimukseen.

Kiander uskoo silti, että eläkejärjestelmien yhdistäminen palaa vielä joskus asialistalle.

– Ajatus on jäänyt elämään, Kiander toteaa.

Hiihtomiehet mitalijahdissa, Leijonat kohtaa Ruotsin

Pekingissä on luvassa jänniä hetkiä suomalaisittain, kun kello 9.00 jahdataan mitalia miesten maastohiihtoviestissä kokoonpanolla Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Joni Mäki. Ampumahiihdossa on vuorossa takaa-ajokilpailut ja jääkiekossa Leijonat kohtaa Ruotsin kello 10.40 alkulohko-ottelussa.

Kisapäivää seurataan tiiviisti Yle Urheilun olympiaseurannassa ja Yle Areenassa. Leijonien ottelu selostetaan suorana Yle Puheeseen.

Lunta ja räntää koko maahan

Lumi- ja räntäsateet leviävät sunnuntaina koko maahan ja ajokeli muuttuu huonoksi. Etelässä lämpötila on plussan puolella. Pohjoisessa on kylmempää ja paikoin aurinkoistakin. Lunta voi kertyä lännessä paikoin yli 10 senttiä.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.

Rebekka Taipale, 33, jäi yksin raskautensa kanssa. Siltä se ainakin tuntui.

Hän odotti esikoistaan, kun koronaepidemia rantautui Suomeen kevättalvesta 2020. Pian tulivat rajoitukset.

Synnytys- ja imetysvalmennukset peruttiin, eikä korvaavia videotapaamisia ehditty järjestää. Puoliso odotti ulkona autossa, kun Taipale meni rakenneultraan. Tulevaa äitiä pelotti, että hän joutuu synnyttämäänkin yksinään. Välillä se johti kiukunpuuskiin.

– Tuntui yksinäiseltä, kun miestä suljettiin pois aika tärkeistä asioista. Olisin kaivannut, että nämä asiat olisivat auenneet enemmän hänellekin, Taipale miettii.

Tuleva äiti ehti etsiä ja lukea tietoa netistä päivisin, mutta puoliso oli silloin töissä.

Epätasa-arvo teki odotusajasta raskasta

Monet esikoisiaan odottavat parit kokivat raskaaksi sen, että isät eivät päässeet mukaan tutkimuksiin ja neuvolaan koronapandemian alkuaikoina, selviää Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta. Tutkimukseen haastateltiin 11 pariskuntaa huhti–elokuussa 2020.

Tulevat vanhemmat pitivät tilannetta epätasa-arvoisena. Heidän mielestään pandemia vaikeutti vanhemmuuteen valmistautumista.

Samaan aikaan yhteiskunnan tarjoama tuki ja vanhempien sosiaaliset suhteet vähenivät rajoitusten ja eristäytymisen takia, kun esimerkiksi vertaisryhmiä ei järjestetty. Nettiyhteydet ja puhelut eivät tulevien vanhempien mielestä korvanneet fyysistä näkemistä. Monet kokivat tutkimuksenkin mukaan yksinäisyyttä.

– Korona-aikana lapsia saaneiden vertaissuhteet kärsivät rajoitusten takia. Se ettei saanut tavata ystäviä ja vertaisia normaaliin tapaan lisäsi yksinäisyyden kokemusta monilla, sanoo kasvatustieteen maisteri ja tutkimuksen tekijä Inka-Liisa Kuusiaho.

Rebekka Taipale olisi kaivannut vertaisryhmistä tukea erityisesti imetykseen.

– Valmennusten puuttuminen ahdisti, hän toteaa.

Puoliso tuki niin paljon kuin pystyi

Taipale ei jäänyt kokonaan yksin. Isoin apu oli puolison tuki.

– Rebekka olisi varmasti kaivannut vertaistukea paljon enemmän kuin sai. Yritin tietysti tukea kaikin puolin missä pystyin, sanoo puoliso Jaakko Taipale.

Vantaalla asuva pikkusisko odotti esikoistaan samaan aikaan, ja sisarukset juttelivat pitkiä puheluita melkein päivittäin.

Lisäksi Taipale tapasi toisia äitejä seurakunnan Ekavauvakerhossa. Tapaamisia ei koronan takia järjestetty seurakunnan tiloissa, mutta tulevat äidit päättivät kokoontua yhteisen videoyhteyden ääreen yhden osallistujan luokse.

Ryhmästä jäi muutamia ystäviä, joiden kanssa Taipale pitää edelleen yhteyttä.

Tulevat vanhemmat stressasivat entistä enemmän

Koronapandemia lisäsi esikoistaan odottavien stressiä huomattavasti, selviää tutkimuksesta. Stressiä kasvattivat erityisesti rajoitusten nopea muuttuminen ja siitä johtuva epävarmuus.

– Äidit jännittivät aluksi todella paljon, pääsevätkö isät tai tukihenkilöt mukaan synnytykseen, Inka-Liisa Kuusiaho sanoo.

Huolta aiheuttivat myös pelko koronatartunnasta ja sairastumisen vaikutuksista vauvaan. Myös taloudellinen tilanne stressasi.

– Tiedämme jo ennestään, että raskausaikana koettu vahva stressi voi vaikuttaa esimerkiksi vuorovaikutukseen lapsen kanssa, Kuusiaho toteaa.

Nyt tutkijat keräävät aineistoa, jonka pohjalta voidaan nähdä pandemian pidempiaikaisia vaikutuksia.

Vertaistuki oli vähissä uudella paikkakunnalla

Rebekka Taipaleen pahin pelko ei toteutunut. Puoliso pääsi mukaan synnytykseen, kun pariskunnan esikoinen Sofia putkahti maailmaan syyskuussa 2020.

Kaikki oli uutta.

Hetkittäin Taipaleesta tuntui, että häntä ei kuunneltu kiireisellä osastolla.

– En ehkä esikoisen äitinä osannut kysyä kaikkea, mitä olisin voinut, ja saada sitä kautta apua.

Korona karsi sosiaalisia kontakteja vauvan syntymän jälkeenkin.

Osastolle ei päästetty puolison lisäksi muita vieraita. Kotonakin Taipale arasteli, ketä uskalsi päästää pienen vauvan luokse korona-aikana. Kylässä kävivät vain lähimmät sukulaiset.

Vertaistuki oli muutenkin vähissä. Taipale oli muuttanut pari vuotta aiemmin Tampereelta Jyväskylään, eikä uudella kotipaikkakunnalla ollut vielä tuttuja, joilla olisi ollut tai tulossa lapsia.

Pariskunta ei kuitenkaan elänyt vauva-arkea aivan yksinään. Pikkusiskosta löytyi vertaistukea puhelimitse, videopuheluissa ja yhteisillä vierailuilla isän luo. Myös seurakunnan kerhosta tutut äidit jakoivat lapsiarkikokemuksiaan keskenään.

Silti aika kului pitkälti kotona pienessä asunnossa ja ulkoillen, koska koronapandemia oli laittanut monet harrastukset tauolle.

Korona iski koko perheeseen

Sitten koko perhe sairastui koronaan. Sofia oli noin neljän kuukauden ikäinen.

Tilanne pelotti äitiä, koska lapsi oli ensimmäistä kertaa kipeänä, eikä koronasta tiedetty vielä paljoa.

Kaikki kolme selvisivät kuitenkin lievillä oireilla.

– Sen jälkeen uskalsimme elää normaalimmin ja vapaammin, koska koko perhe oli sairastanut koronan, Taipale kuvaa.

Korona-aika on hitsannut perheen ja lähisuvun entistä tiiviimmin yhteen. Puoliso on tehnyt välillä etätöitä perheen pienessä kodissa, joten kolmikko on ollut yhdessä hyvin tiiviisti.

– Voihan se olla, että elämän arvot ja tärkeysjärjestys olisivat korostuneet entisestään muutenkin äitiyden myötä, Taipale pohtii.

Korona-ajan hyvistä puolista kertoivat myös muut esikoisiaan odottaneet Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa.

Erityisesti kiireistä arkea eläneet vanhemmat kokivat, että saivat eristäytymisen myötä hengähtää ja keskittyä odotukseen, lapseen ja puolisoon. Monet pitivät hyvänä sitäkin, että vauvan synnyttyä vierailijoita ei kävisi jatkuvasti.

– Kokemukset sosiaalisesta eristäytymisestä jakautuivat, tutkija Kuusiaho summaa.

Toinen raskausaika ahdistaa vähemmän

Nyt Taipale odottaa toista lastaan, jälleen keskellä koronapandemiaa. Laskettu aika on kesäkuussa.

Pari viikkoa sitten häntä ahdisti. Leikkipaikat ja uintipaikat olivat kiinni, eikä oikein mitään päässyt tekemään.

Rajoitukset ovat sittemmin hellittäneet, mutta Taipale kaipaa yhä muutakin kuin kotonaoloa. Hänestä olisi kiva tavata toisia äitejä, lapsia ja odottajia. Siihen auttaisivat esimerkiksi lähivalmennukset.

– Olen ehkä luonteeltanikin sellainen, että kaipaan kohtaamisia ja ihmisiä ympärille.

Puolitoistavuotias Sofia pitää huolen siitä, että äiti ei ehdi murehtia yhtä paljon kuin ensimmäisen raskautensa aikana. Myös koronarajoitukset ovat lieventyneet parin vuoden takaisesta, ja esimerkiksi valmennuksia järjestetään nyt etäyhteyksin. Puolisokin on nyt päässyt mukaan kaikkiin tutkimuksiin.

– Olen ehkä vähän huolettomampi nyt kuin esikoista odottaessa. Olen paljon valoisammalla mielellä tällä hetkellä.

Tulevalta vauva-ajalta hän odottaa touhua ja tekemistä.

– Toivoisin, että pääsisi osallistumaan ja järjestettäisiin ohjelmaa lapsille ja perheille, että elämä ei olisi vain kotona neljän seinän sisällä olemista.

Voit keskustella aiheesta 15. helmikuuta kello 23.00 asti.

Lue lisää:

Laura Ala-Kokko odottaa esikoistaan, vaikka ei pari vuotta sitten halunnut lapsia ollenkaan – syntyvyyden kasvuun on monta syytä, joista korona on vain yksi

Hanne Kettunen on synnyttänyt vatsataudissa, nyt riskinä on sairastua koronaan – tauti tuli perheeseen juuri ennen laskettua aikaa

Koiraharrastaja Sanna Vinblad kahlaa lumihangessa ja asettaa pienen putkilon puun juurelle. Hetkeä aiemmin Vinblad oli laittanut putkiloon muutaman tipan nestettä, jota käytetään koiran ilmaisukoulutukseen.

Lapissa koulutetaan muun muassa tuoksuputkiloiden avulla jopa maailman mittakaavassa ainutlaatuisia koiria. Aiemmin missään muualla ei tiettävästi ole käytetty koiria metsää tuhoavien lahottaja- ja ruostesienten ilmaisemiseen.

Nyt siihen pyritään Suomessa, kun Luonnonvarakeskus ja Lapin ammattikorkeakoulu ovat yhteistyönä aloittaneet Euroopan aluekehitysrahaston tuella koirien Nose4Wood -koulutushankkeen Rovaniemellä.

Lahottajat ja ruostesienet ovat merkittävä ja kallis riesa metsänomistajille. Pelkästään lahottajasienet eli juurikäävät aiheuttavat noin 50 miljoonan euron tappiot vuosittain Suomessa metsänomistajille.

Tervasroson aiheuttamia taloudellisia vahinkoja ei tunneta, mutta Luonnonvarakeskuksen mukaan tervasrosoa esiintyy 2,3 prosentilla Suomen metsämaan pinta-alasta. Tervasroso voi alentaa männyn tukkipuun arvoa lähes viidenneksellä ja vakavasti sairastunut nuori männikkö voidaan joutua uusimaan kokonaan.

Mukana 15 koirakkoa

Hankkeessa koulutetaan vuoden aikana 15 koirakkoa kuusenjuurikäävän ja tervasroson tunnistamiseen. Joulukuussa alkanut koulutus etenee hiljalleen eri vaiheiden jälkeen tavoitteeseensa.

– Aloitimme tietenkin sillä, että kävimme läpi hajut ja mitä lahottaja- ja ruostesienet ovat. Sen jälkeen olemme lähteneet kouluttamaan ilmaisua. Myöhemmin hajut ja metsätyöskentely liitetään mukaan ja edetään loppuun, hankkeen projektipäällikkö Sanna Vinblad kertoo.

Mukana olevista koirista noin puolet on Lapista ja puolet eri puolilta Suomea.

Mukaan on saatu koirakoiden kouluttamiseen turkulainen koirakoulu Vainuvoima, joka on erikoistunut erityisesti koirien hajutyöskentelyyn. Myös kaikki mukana olevat koiranomistajat toimivat hyvänä asiantuntijaverkostona.

Koirien ja ohjaajien koulutus kestää tämän vuoden joulukuuhun.

Taudit voivat yleistyä ilmastonmuutoksen myötä

Kuusenjuurikääpää tavataan koko kuusen esiintymisalueella Kittilän korkeudelle saakka, mutta tuhot vähenevät pohjoista kohti mentäessä. Männynjuurikääpä esiintyy Kokkola-Kuhmo linjan eteläpuolella.

Mäntyjä vaivaava tervasroso on levinnyt myös Lappiin. Suuria esiintymiä on Kittilä–Sodankylä-linjalle saakka. Tervasroso runsastuu erityisesti nuorissa mäntytaimikoissa, mutta leviää kaikenikäisiin ja -kokoisiin mäntyihin.

Pelkona on, että ilmaston lämpeneminen auttaa tauteja leviämään voimakkaammin pohjoista kohti.

– Tartunta alkaa silloin, kun on kasvukausi alkaa. Eli kun kasvukausi pitenee, myös näiden tautien tartunta-aika pitenee ja leviämisen mahdollisuudet paranevat, erikoistutkija Kari Mäkitalo sanoo.

Koirista voi olla suuri hyöty, jos sienet ovat päässeet metsään, mutta niitä ei vielä ihmissilmä huomaa. Hajutyöskentelyyn koulutetun koiran sen sijaan toivotaan pystyvän tunnistamaan metsää tappavan taudin heti alussa.

– Tässä on ideana aikaisen havainnoinnin idea. Mitä aikaisemmin tuhot löydetään metsästä, sen enemmän metsänomistajalla on vaihtoehtoja ja reagointimahdollisuuksia.

Koirien avulla löydetyt sienten tartuttamat puut voidaan poistaa jo varhaisessa vaiheessa ja näin säästää mahdollisesti muu metsä tartunnalta.

– Jos metsikössä on juurikääpätartunta, jatkuvapeitteisen kasvatuksen menetelmä on aika lailla epätoivoista, koska sieni säilyy juuristoissa ja kannoissa ja leviää puihin. Eli jatkossakin saadaan lahoja tukkeja tämmöisistä metsiköistä, Mäkitalo kertoo.

Kari Mäkitalon mukaan kuusenjuurikäävän päästyä metsään ainoa vaihtoehto on siinä tapauksessa vaihtaa metsänkasvatukseen käytettävää puulajia, koska sieni pysyy leviämiskelpoisena satoja vuosia juuristoissa ja kannoissa.

Koulutuksen toivotaan poikivan uusia yrityksiä ja käyttösovelluksia

Nose4Wood -koulutushankkeen tavoitteena on luoda myös uutta yritystoimintaa koira-alan ammattilaisille.

– Ajattelen, että mahdollisuudet ovat aika rajattomat. Mehän pystymme tämän hajun kautta auttamaan metsänomistajia pitämään metsät terveinä. Ehkä me voimme auttaa myös tutkimuksellisesti ja luomaan muitakin sovelluksia koirien käyttämiseen, Sanna Vinblad arvioi.

Rovaniemellä Lapin ammattikorkeakoulussa yliopettajana työskentelevä Heli Väätäjä on aktiivinen koiraharrastaja ja perehtynyt tutkijana myös koirien hyvinvointiteknologiaan.

– Mielenkiintoista on nähdä, millaista yhteistyötä hankkeen aikana metsänomistajien kanssa kehitetään. Itseäni kiinnostaa mikä tahansa luontokartoitus, muun muassa vieraslajien tai uhanalaisten lajien etsiminen. Olisi kiinnostavaa laajentaa koiran osaamista eri lajeihin, sanoo Heli Väätäjä.

Koiransa Kamun kanssa koulutukseen osallistuva Minna Männistö on mikrobiologi ja työskentelee erikoistutkijana Luonnonvarakeskuksessa. Hän oli mukana ideoimassa hanketta sekä mikrobiologian että koirankoulutuksen näkökulmasta.

Männistö uskoo, että koulutuksesta on laajemminkin hyötyä.

– Ehkä koiria voisi käyttää myös erilaisten viljelykasvien taudinaiheuttajien ilmaisuun. Se kiinnostaa, että mitä kaikkea tietoa me tässä saadaan ja voitaisiinko alkaa kehitellä uusia sovellutuksia koirien hyödyntämiseksi.

Lue lisää:

Sienikoirakursseille on nyt tunkua – koiranomi Paula Speerin Win oppii homman lihapullapalkintojen avulla: "Löydöstä kehuminen motivoi koiraa"

Kössi-koira tunnistaa koronan jopa laboratoriotestejä paremmin, ja se kiinnostaa maailmalla – suomalaisen tutkimusryhmän vetäjä: "Arabiemiraatit haluaisi yksityisen koira-armeijan"

Miksi koira haistaa syövän? – Taudin hajumolekyylien salaisuus paljastumassa

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 14.2. kello 23 saakka.

Lappeenrannan matkustajasataman tuntumassa seisoo kohta 110-vuotias kylpylärakennus, jonka päädyssä oleva pyöreä uloke pitää sisällään varsinaisen erikoisuuden.

Uloke on niin vaatimattoman näköinen, että sitä helposti luulee huoltorakennukseksi tai varastoksi. Tosiasiassa sen sisällä on tuhatvuotinen lähde.

1800-luvun loppupuolella innokkaat liikemiehet rakensivat lähteen päälle kylpylän, joka purettiin myöhemmin. Nykyinen kylpylärakennus valmistui samalle paikalle vuonna 1912.

Rakennuksen päädyssä olevan lähteen veden kerrotaan parantaneen lähes kaikki vaivat. Lisäksi vesi oli – ja on edelleen radioaktiivista.

Lappeenrannan kylpylä ei koskaan ole ollut sellainen viihdekylpylä, joksi kylpylä nykyaikana helposti mielletään. Siellä ei ole ollut valtavia altaita tai vesiliukumäkiä.

Kylpylä on aina keskittynyt hoitoihin ja ihmisen terveyden kohentamiseen sekä rentoutumiseen. Lähteestä pulpunnut "terveysvesi" on siksi ollut myös tärkeä markkinointikeino.

Kun uusi kylpylä 25.6.1912 avautui, kirjoitti Itä-Suomen sanomat, miten "Wanhat, hyviksi havaitut terveyslähteet on syvennetyt ja kokonaan uudeksi rakennettu".

Lehden mukaan vettä virtasi lähdekaivoon niin nopeasti, ettei koko kaupungista löytynyt tarpeeksi voimakkaita pumppuja, joten pumput piti hankkia Viipurista saakka.

Wesi laitoksen kaivosta on aivan puhdasta kristallinkirkasta pohjavettä ja on weden lämpö +6 Celsiusta kuumimpanakin kesäpäivänä. Itä-Suomen Sanomat 27.6.1912

Kolme vuotta avajaisten jälkeen Suomen kylpylöitä esittelevässä esitteessä kerrottiin, että kylpylän tarvitsema vesi saadaan "kristallinkirkkaana ja erittäin puhtaana laitoksen viereisestä lähdekaivosta".

Kylpylän alkuaikoina lähteen vettä käytettiin kaikkiin tarkoituksiin, mitä kylpylässä saattoi kuvitella.

Toimiinsa täysin harjaantuneet kylvettäjät antavat kaikenlaisia lämpimiä, kylmiä ja lääkekylpyjä, joista huomautettakoon suola-, männynhavu-, hiilihappokylvyt, kylmävesihoidot, kääreet, valelut ja suihkut." Suomen kylpylät, parantolat ja lepokodit 1915 -esite

Huomaamaton uloke

Juuri nyt Lappeenrannan kylpylän tienoota peittää sankka lumipeite. Kylpylärakennus sijaitsee aivan kevyen liikenteen väylän vieressä.

Rakennuksessa on parhaillaan menossa remontti. Sisään pääsee rakennuksen päädyssä olevasta ulko-ovesta. Pitkän käytävän jälkeen vastaan tulevat suihkut ja siitä muutaman metrin jälkeen kapea käytävä, joka päättyy hyvin kapeaan oveen.

Oven takana avautuu pyöreä, tornimainen, mutta ei kovin korkea huone.

Puisen kaiteen ylitse katse suuntautuu alas. Kolmisen metriä alempana välkkyy veden pinta.

Itse lähteen äärelle johtavat puiset portaat. Näyttää kuin nykyaikainen kylpytynnyri olisi kaivettu maan sisään.

Lähde on vuorattu puulla ja sitä osittain peittää puinen kansi.

Kannessa on reilun metrin levyinen aukko. Rappuset johdattavat veden uumeniin. Vesi tuntuu kylmältä.

Maistui raudalta

Lappeenrantalainen Riitta Sepponen tuli Lappeenrannan kylpylään töihin vuonna 1977. Hän toimi kylpylässä yli 30 vuotta niin sairaanhoitajana kuin kuntohoitajanakin.

– Vielä 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa lähdevettä käytettiin juomavetenä, sanoo Sepponen.

Sepponen kertoo, miten 1980-luvun alkupuolelle saakka lähteestä otettiin vettä kannuihin. Kannut olivat yleisissä tiloissa, ja ihmisiä pyydettiin siemailemaan niistä vettä.

– Se oli vähän raudan makuista. Kuin suovettä olisi juonut, muistelee Sepponen.

1980-luvun puolen välin tienoilla veden nitraatti- ja nitriittipitoisuudet nousivat Sepposen mukaan niin korkeiksi, että veden ei enää katsottu olevan juomakelpoista.

Lähde jäi pitkäksi aikaa käyttämättömäksi, kunnes 2000-luvun alun kylpyläremontin yhteydessä lähteestä tehtiin kylmäpulahdusallas. Silloin rakennettin edelleenkin lähteelle vievät portaat.

Muutaman vuoden välein palokunta kävi edelleen tyhjentämässä lähteen, jolloin se päästiin pesemään.

– Pesu piti tehdä nopeasti, koska se alkoi heti täyttyä. Lähde on tosi voimakas, kertoo Riitta Sepponen.

Kylpylän alkuaikoina 1800-luvulta lähtien lääkärit määräsivät lähteen vettä lääkkeeksi, ja sitä piti nauttia lääkärin määräämä määrä vuorokaudessa.

Kun myöhemmin selvisi, että vesi on radioaktiivista, siitä tuli kylpylälle varsinainen mainosvaltti.

Lappeenrannan kylpylän mainoksessa 1930-luvulla kerrottiin, että Lappeenrannan kylpylän vesi on yhtä radioaktiivista kuin Keski-Euroopan kuuluisien kylpylöiden vedet.

Lappeenrannan kylpylän historiaa tutkinut filosofian tohtori Mikko Kohvakka Itä-Suomen yliopistosta kertoo, että erityisesti lehdistö ja erilaiset maallikkoparantajat hurahtivat 1900-luvun alkupuoliskolla radioaktiivisuuden terveyttä parantavaan voimaan.

– He näkivät radioaktiivisen säteilyn ihmelääkkeenä likipitäen kaikkien sairauksien ja vaivojen hoidossa. Lappeenrannassakin omaksuttiin saksankielisen Keski-Euroopan luontoishoidon käsitykset siitä, että niin pullotettu radioaktiivinen lähdevesi nautittuna kuin lähdevedessä kylpeminenkin tuottivat terveydellistä arvoa, kertoo Kohvakka.

Teknillisen korkeakoulun lehtori Gustaf Aartovaara oli 1920-luvulla mitannut veden radioaktiivisuuden ja todennut sen olevan 240–270 Machen-yksikköä. Vuonna 1963 tehdyssä haastattelussa kylpylän silloinen ylilääkäri Martti J. Mustakallio kertoi sen olevan jopa 400 Machen-yksikköä.

Paljon vai vähän?

Säteilyturvakeskuksen eli STUKin ylitarkastaja Tuukka Turtiainen kertoo, että vanhan Machen-yksikön tilalla käytetään nykyään yksikköä Bq/l eli becquerel litrassa. 240–270 Machen-yksikköä on 3 200–3 600 Bq/l.

Turtiainen luottaa liki 100 vuotta vanhaan tutkimustulokseen

– Rengaskaivoissa radonpitoisuuden keskiarvo on noin 50 Bq/l ja porakaivossa noin 460 Bq/l. Lähteissä keskiarvo on todennäköisesti jossain niiden välissä. Pitoisuudet pohjavesissä vaihtelevat paljon ja rengaskaivoissakin pitoisuus voi olla luokkaa 1 000 Bq/l. Siksi pidän täysin uskottavana, että tuolloin lähteessä mitattu radonpitoisuus on oikea, kertoo Turtiainen.

Ylitarkastaja Tuukka Turtiaisen mukaan kaikessa pohjavedessä esiintyy aina luonnon radioaktiivisia aineita, myös lähteissä. Radonin ohella uraani, radium-226, radium-228, polonium-210 ja lyijy-210 ovat merkittävimmät säteilyaltistuksen kannalta, mutta altistuminen on tavallisesti pientä.

Yksityiskaivoille laatusuositus on, että veden radonpitoisuus on alle 1 000 Bq/l. Rengaskaivoissa tällainen pitoisuus on Turtiaisen mukaan hyvin harvinaista.

– Kun uraani hajoaa radioaktiivisesti, syntyy jossain vaiheessa radonia, joka on kaasu. Maaperästä radonkaasu voi kulkeutua maan pinnalle ja sitä kautta rakennusten sisäilmaan, mutta se voi myös liueta pohjaveteen. Lappeenrannan alueella maaperässä on keskimääräistä enemmän uraania, kertoo Turtiainen.

Onko kylpylän 240–270 Machen-yksikköä eli 3 200–3 600 Bq/litrassa sisältävän radioaktiivisen veden juomisella terveyshaittaa?

– Ainoastaan, jos vettä juo päivittäin usean vuoden ajan. Tällöin veden käyttäjän riski sairastua syöpään kasvaa. Muutaman kerran vuodessa lasillinen tällaista vettä ei juurikaan aiheuta terveyshaittaa tai paremminkin syöpäriskin kasvua, sanoo Turtiainen.

Vaikka kylpylän vettä ei radioaktiivisuuden kannalta ole viime aikoina tutkittu, tulos olisi Turtiaisen mukaan tänä päivänä sama kuin liki sata vuotta sitten.

– Uraanin puoliintumisaika on 4,5 miljardia vuotta, eli sen määrä ei ole tässä aikajänteessä juurikaan vähentynyt.

Bisnestä vai voimaa?

Kun toisen maailmansodan lopussa maailmaa järkyttivät atomipommien uutiskuvat, ei kylpylän veden radioaktiivisuus ollut enää asiakkaita erityisesti houkutteleva veden ominaisuus.

– On mielenkiintoista havaita, kuinka Lappeenrannan kylpylaitoksen lähteen radioaktiivisuuden hyötyjen nimeen vannottiin hoitomainosten yhteydessä aina 1940-luvun puoliväliin asti. Näin siitä huolimatta, että etenkin 1920–1930-lukujen Suomessa käytiin erityisesti Apteekkariyhdistyksen johdolla yhä kriittisempää keskustelua radioaktiivisuutta mainostavien tuotteiden ja palveluiden haitoista, sanoo Lappeenrannan kylpylän historiaa tutkinut filosofian tohtori Mikko Kohvakka.

Lappeenrannan kylpylaitoksen mainoksissa viimeisin havainto kylpylän lähteen radium-pitoisuudesta on vuodelta 1945.

– Suomessa kylpylöiden hyödyntämien lähteiden radium-pitoisuudet olivat varsin alhaisia ja niillä oli lähinnä vain lumevaikutusta, jos sitäkään, kertoo Kohvakka.

Uusi tulevaisuus

Lappeenrannan kylpylän omistaa Lappeenrannan kaupungin kiinteistöyhtiö. Rakennus on edellisen vuokralaisen jäljiltä ollut tyhjillään reilut puolitoista vuotta.

Parhaillaan kylpylän uusi vuokralainen teettää vanhaan kylpylärakennukseen mittavaa, reilun miljoonan euron hintaista remonttia.

– Alakerrasta poistuu paljon väliseiniä. Tähän tulee yksi suurempi kylpyläosasto, joka on yhdistetty lähteeseen. Rannan puolelle tulee pari saunaa, kertoo hotellinjohtaja Sarianna Ahola.

Toisessa ja kolmannessa kerroksessa on hotellihuoneita, jotka myös remontoidaan.

Alun perin rakennuksessa ei ole ollut majoitustilaa, sillä kylpylävieraat majoittuivat aina 1970-luvulle saakka joko yksityismajoituksiin tai paikallisin hotelleihin.

Nykyään kadun toisella puolella on viitisenkymmentä vuotta sitten valmistunut majoitus- ja kylpylärakennus. Uudisrakennuksessa olevat uima-altaat saavat lähtöpassit.

– Me ajattelimme siirtää kaiken kylpylätoiminnan tähän vanhaan rakennukseen, jossa ne ovat alun perin olleet. Alkuperäinen lähde otetaan käyttöön, kertoo Ahola.

Juotavaksi lähteen vesi tuskin enää tulee. Uimavedeksi se on tutkimuksien mukaan oikein sopivaa.

– Soveltuu hyvin avantouintiin ja kylmäaltaaksi. Juomaan en sitä rupeaisi, naurahtaa Sarianna Ahola.

Lue seuraavaksi: Lappeenrannan kylpyläkulttuuri sai alkunsa jo vuonna 1802, kun kaupungin laitamilta löytyi Pikkalan lähde. Tästä pääset vierailemaan sinne.

Joukko imatralaisia on perustanut yhdistyksen pelastaakseen Alvar Aallon suunnitteleman Kolmen ristin kirkon.

Kirkko on päässyt huonoon kuntoon ja kärsinyt kosteusvaurioista. Imatran seurakunnan rahat eivät miljoonia maksavaan remonttiin.

Lue myös: Suomalaisen arkkitehtuurin ylpeys rapistuu silmissä – nyt tyrkyllä olisi maailmanmaine, mutta omistaja pelkää sen jäävän haaveeksi: "Hävettää"

Pro Kolmen ristin kirkko Imatra -yhdistyksen on määrä kerätä rahaa kirkon kunnostamiseen. Se hakee parhaillaan rahankeräyslupaa tarkoitusta varten.

– Kyseessä on kansainvälisilläkin mittareilla arvokas rakennus. Meidän porukalla – ja käsittääkseni myös muilla imatralaisilla ja kansainvälisesti – on halu lähteä pelastamaan kirkkoa, yhdistyksen puheenjohtaja Mika Strömberg kertoo.

Poliittisesti sitoutumattoman yhdistyksen tavoitteena on, että kirkko saataisiin kunnostettua sekä seurakunnan käyttöön että matkakohteeksi.

Tavoitetta kirittää se, että kirkko on osa kokonaisuutta, jota Suomi ehdotti Unescon maailmanperintökohteiden aieluetteloon.

– Jos useammasta purosta tulisi rahaa, potti voisi kasvaa niin, että saataisiin kirkko hyvään kuntoon, Strömberg sanoo.

Kirkko on ollut käyttökiellossa marraskuusta 2020 lähtien, eli sitä ei ole käytetty seurakunnan toimintaan.

Lue myös: 13 Alvar Aallon suunnittelemaa kokonaisuutta tarjolla Unescon maailmanperintökohteeksi – mukana myös Helsingin Kulttuuritalo ja Finlandia-talo

Japanilaiset laittoivat jo hatun kiertämään

Alvar Aalto -säätiön mukaan vastaavia kannatusyhdistyksiä ei ole paljon, mutta joitakin.

Japanissa toimii niin ikään Kolmen ristin kirkon tueksi perustettu kannatusyhdistys Three Cross Help. Sen perusti Kolmen ristin kirkossa vieraillut, Japanissa arkkitehtitoimistoa pitävä Andrea Hikone.

Kannatusyhdistys toimii yhteistyössä Alvar Aalto -säätiön kanssa, ja se on kerännyt Kolmen ristin kirkon hyväksi tähän mennessä noin 13 000 euroa.

Arkkitehti Elissa Aallon aikana tehtiin puolestaan työtä Viipurin kirjaston pelastamiseksi, ja kirjastolle perustettiin restaurointiyhdistys vuonna 1991.

Aalto-säätiön mukaan kirjaston kunnostamiseen ehdittiin kerätä eri tahoilta yli miljoona euroa, kunnes Venäjän hallitus myönsi korjauksiin merkittävän rahoituksen ja työt saatiin valmiiksi vuonna 2013.

Paimiossa on puolestaan perustettu Parantolan metsät -yhdistys parantolaa ympäröivien metsien suojelemiseksi.

Lisäksi Suomessa ja maailmalla toimii Aallon kulttuuriperintöön liittyviä yhdistyksiä. Alvar Aalto -säätiöllä ei kuitenkaan ole tiedossa, että ne olisivat keränneet laajemmin rahaa minkään tiettyjen kohteiden korjaustöihin.

Lue lisää: Näin suomalaisen arkkitehtuurin helmi rapistuu silmissä – Alvar Aallon suunnittelemaa kirkkoa ei ole kenelläkään varaa korjata

Ainakin kolmen miljoonan remontti

Imatran Kolmen ristin kirkko on kaivannut remonttia jo pitkään, ja remonttitarve kasvaa jatkuvasti.

– Kuivat pakkaskelit ovat olleet kirkon kannalta hyvä asia, mutta vauriot laajenevat ja kirkon yleiskunto huononee silti kaiken aikaa, varsinkin taas ilmojen lämmetessä, kertoo talousjohtaja Pasi Tiimo Imatran seurakunnasta.

Hänen mukaansa tuorein arvio on, että remonttiin tarvittaisiin 3–4 miljoonaa euroa. Vielä viime syksynä arvioitiin, että kaksi miljoonaa euroa riittäisi, mutta katon korjaustarve on kasvattanut rahantarvetta.

– Muutama vuotokohta ehdittiin paikata syksyllä. Paikkauksen yhteydessä todettiin, että koko katolle on tehtävä kuntotutkimus. Katon kuparipelleistä otettiin näytepaloja, jotka lähetettiin loppuvuodesta laboratorioon tutkittavaksi. Niissä todettiin ohenemaa, Tiimo kertoo.

Katon tutkiminen jatkuu keväällä, ja kattoa korjataan kesän mittaan kohdennetusti.

– Lisäksi ainakin pahimmin vaurioituneen osan eli takasalin vuotavat kattoikkunat uusitaan ja seinät korjataan, Tiimo kertoo.

Kirkkohallitus tuki Kolmen ristin kirkon korjauksia viime vuonna 250 000 eurolla. Seurakunta hakee rahoitusta myös tälle vuodelle.

Imatran kaupunki on luvannut auttaa Imatran seurakuntaa esimerkiksi lahjoituskeräyksen lanseerauksessa mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi kaupunki voi tarjota apuaan esimerkiksi tapahtumien järjestämiseen ja hankerahoitusten hakemiseen.

Voit keskustella aiheesta maanantaihin 14. helmikuuta kello 23 asti.

– Kyllä me ollaan sua etsittykin.

Näihin sanoihin päättyi Roope Långströmin pakomatka syksyllä 2021. Hetkeä aiemmin neljä poliisiautoa oli kaartanut pihaan Helsingin Pikku Huopalahdessa.

Poliisit olivat tulleet muusta syystä, mutta he olivat tunnistaneet miehen heti. Ennen kuin Långström oli täyttänyt 25, hänet oli haastettu oikeuteen yli sata kertaa epäiltynä erilaisista rikoksista.

Todennäköisesti hänellä on ikäisekseen yksi Suomen pisimmistä rikosrekistereistä.

Maaliskuussa Långströmin piti kirjautua Sörnäisten vankilaan suorittamaan tuomiota nipusta pikkurikoksia.

– Mutta enhän mä mennyt sinne, Långström sanoo.

Sen sijaan nuori mies päätti lähteä kiertämään Suomea ja Ruotsia. Hän lähetti terveisiä tien päältä Facebookissa ja striimasi videoita juhlista.

Nyt hän sanoo, että vankilan välttely oli raskasta ja kallista. Ja kun hän kahdeksan kuukauden jälkeen sattui poliisin eteen, hän ei enää edes yrittänyt paeta.

– Tunsin lähinnä helpotusta.

Tällaisia ovat eniten rikossyytteitä saaneet

Jos ottaisimme sadan satunnaisen suomalaisen miehen joukon, heistä yksi tekisi yli kolmanneksen kaikista rikoksista. Naisissa yksi sadasta syyllistyy yli puoleen kaikista rikoksista. Tätä tarkoittaa rikollisuuden kasautuminen – ja ilmiö on osin korostunut entisestään.

Selvitimme tätä juttua varten, keitä ovat ne ihmiset, joilla on ollut kaikista eniten rikosjuttuja vireillä käräjäoikeuksissa. Selvitys perustuu kymmenen viime vuoden aikana nostettuihin syytteisiin.

Lähtökohtaisesti emme kerro henkilöiden oikeita nimiä, koska rikokset ovat pääosin lieviä. Poikkeus on Långström, joka suostui esiintymään tässä jutussa nimellään.

Hän ja kymmenkunta muuta suomalaista ovat saaneet käräjäkutsun rötöksistään yli sata kertaa kymmenen viime vuoden aikana.

Ja koska yhden rikosjutun alla voi olla kymmeniä syytteitä, listan kärkinimillä voi siis olla jopa nelinumeroinen määrä rikoksia kontollaan – vaikka pieni osa syytteistä hylätäänkin.

"Se on ollut mulle elämäntapa"

Peltojen halki kulkee kapea tie, jota reunustaa pitkältä matkalta koivukuja. Perillä on teräsaita, tienpätkä, toinen teräsaita: Köyliön vankila.

Lätäköiden keskellä on lentopalloilijaa esittävä veistos, jonka yksi vangeista on vuosikymmeniä sitten tehnyt.

– Se edustaa uutta alkua, sanoo vankilan apulaisjohtaja Pekka Huhtamaa.

Myös Roope Långström on täällä etsimässä uutta alkua. Hän kävelee Adidaksen sandaalit jalassaan poikki sulavesien kasteleman ulkoilupihan.

Långström naurahtaa, kun kerromme, miksi olemme tapaamassa häntä: ei rikosrekisterin pituus ole hänelle ylpeydenaihe.

– Eihän siinä mitään kehumista ole. Mutta se on ollut mulle elämäntapa, hän sanoo.

Nyt Långström haluaisi aloittaa peruskoulun. Lapsena hän oli enemmän kiinnostunut hevosista kuin koulusta. Aamulla hän meni kouluun, mutta lähti usein jo kahdentoista aikaan R-kioskille katselemaan raveja.

– Olen aina käynyt erityisluokkaa. Sitten kun mut siirrettiin toiseen kouluun, päätin että lopetan tämän.

Ja niin Långströmin koulutie päättyi seitsemänteen luokkaan. Vähitellen rötökset ja alkoholi alkoivat saada yhä isomman osan nuoren romanipojan elämässä. Tai kuten hän itse sanoo: rupesi kiinnostamaan "maalima".

– Eihän mun kotona ikinä tykätty hyvää, että varastelen ja elän tällaista elämää.

Suku ei ole kuitenkaan hyljeksinyt Långströmiä rikosten vuoksi: kun hän vapautuu, hän aikoo palata perheensä luo.

– Eivät he ajattele, että "voi, tämä on erityinen rikollinen".

Professori: "Siinä on epäonnistunut sekä yksilö että yhteiskunta"

Ylen selvityksestä piirtyy kuva ihmisistä, jotka ovat jatkuvassa kierteessä.

Heidän rikoksensa ovat yleensä pieniä – näpistyksiä, varkauksia, kulkuneuvon kuljettamisia luvatta. Yksi 52-vuotias mies haastettiin 140 kertaa oikeuteen pelkästään näpistyksistä vuosina 2011–2021. Lyhyet tauot juttujen välillä kertovat siitä, että edes vankila ei ole katkaissut rötöstelyä.

Tilastot näyttävät, että ongelma on korostunut entisestään. Varkauksista tuomittujen rikoksenuusijoiden määrä on kasvanut lähes 40 prosenttia kymmenessä vuodessa.

Rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvasen mukaan nykyinen järjestelmä ei onnistu pysäyttämään lievien rikosten tehtailua.

– Jos yhdellä ihmisellä on nelinumeroinen määrä rikoksia tehtynä, siinä on epäonnistunut sekä yksilö että yhteiskunta, Tolvanen sanoo.

Hänen mielestään nuorten rikoskierteeseen puututaan liian myöhään ja väärin keinoin. Esimerkiksi yhdyskuntapalvelu toimii satunnaisesti rikoksiin syyllistyvien aikuisten, mutta ei rikoskierteessä olevien nuorten kohdalla.

– Tietysti vankila saattaisi auttaa, jos jälkihuolto olisi kunnossa. Mutta vapautuvien vankien kuntouttamisessa ei ole päästy puheita pidemmälle.

Tolvasen mielestä aiempaa rikollisuutta voisi käyttää nykyistä enemmän koventamisperusteena omaisuusrikoksissa, jolloin kierre katkeaisi pidemmäksi aikaa. Muuten tekijät uhkaavat jäävä vankiloissa näkymättömäksi massaksi, jota ei ehditä kuntouttaa.

Rangaistukset eivät hetkauttaneet rikoskierteessä

Roope Långströmin tarina on hyvä esimerkki Tolvasen esiin nostamista huolenaiheista.

21-vuotiaana hänet tuomittiin kerralla 13 näpistyksestä, 2 varkaudesta, 3 kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja rattijuopumuksesta. Hän kertoi oikeudelle raitistuneensa, joten käräjäoikeus säästi hänet vankilalta. Hänet tuomittiin suorittamaan 80 tuntia yhdyskuntapalvelua. Sitä mies ei tehnyt tuntiakaan.

Långström sanoo suoraan: rikoskierteen aikana yhteiskunnan hänelle määräämät seuraamukset – sakot, yhdyskuntapalvelut, lyhyet vankeustuomiot – eivät tuntuneet miltään.

– Hälläväliä. Lusin tuomion, syljeskelin kattoon, odotin vapautumista, hän sanoo.

Vasta nyt, 26-vuotiaana, Långström sanoo muuttaneensa mielensä.

Yksittäiset romanit korostuvat selvityksessä

Rikokset kasautuvat tyypillisesti nuorille miehille. Siksi ei yllätä, että viiden eniten rikossyytteitä saaneen joukossa on Ylen selvityksessä kolme vuonna 1995 syntynyttä nuorta miestä.

Erityisesti yksittäiset nuoret romanimiehet näyttävät korostuvan aineistossa. Tarkkaa tietoa tästä ei saa, sillä romanitaustaa ei kirjata mihinkään rekisteriin – he ovat suomalaisia. Tämän jutun arvio perustuu julkisuudessa olleisiin sekä haastatteluissa ilmenneisiin tietoihin henkilöiden romanitaustasta.

Yli 50 rikosjutussa vastaajana olleiden joukossa on esimerkiksi kolme pitkästä petossarjasta tuomittua miestä, joiden romanitausta tuli esille tapauksen uutisoinnissa. Lisäksi listalla on kolme muuta, jotka ovat Ylen tietojen mukaan samaa romanisukua yhden tuomituista kanssa. Yhteensä tällä kuusikolla on ollut yli 500 rikosasiaa vireillä.

Romanien rikollisuus on ollut samanaikaisesti tunnettu ja vaiettu aihe. Esimerkiksi Helsingin yliopiston raportin mukaan romanit ylikorostuvat sekä henkirikosten uhreina että tekijöinä.

Julkinen keskustelu aiheesta on kuitenkin ollut vaikeaa. Romanit ovat syrjitty vähemmistö ja rikoskeskustelun koetaan leimaavan heitä kaikkia. Romaneita on Suomessa yli 10 000: rikoskierteessä on heistä pieni osa.

Yle haastatteli tätä juttua varten kahta entistä romanivankia sekä kahta rikostaustaisten romanien kanssa työskentelevää henkilöä. Kaikki sanoivat olevansa huolissaan parikymppisten romanien päihteidenkäytöstä ja rikollisuudesta.

– Jotenkin tuntuu, että meidän nuoret on tänä päivänä todella hukassa, sanoo palveluohjaaja Katriina Roth Romano Missiosta.

Hän pitää rikoskierteessä olevia romaneita vähemmistöryhmän sisäisenä syrjäytyneenä ryhmänä. Monella heistä on useita lastensuojelun sijoituksia ja ongelmia päihteiden kanssa.

– Näen, että se on pieni, mutta näkyvä ryhmä. Osa heistä on syrjäytyneitä omasta suvustaankin.

"Tykkäsin, kun ihmiset näki että mulla on hyvää tavaraa"

Sellin kalustus on nopeasti lueteltu. Kolme punkkaa, pöytä, vuotava jääkaappi, äskettäin korjattu kahvinkeitin, televisio. Nyrkiniskun kestäneen oven takana on vessa. Sen loisteputken päälle on joku virittänyt sinisen kankaan.

– Luvaton tunnelmavalaistus, kuittaa yksi vankilan työntekijöistä.

Rahat loistoautoon Långström oli kerännyt itse. Sen tarkemmin hän ei halua rahojen alkuperää muistella.

– Sitä ei voi tietää.

Långström pitää selvänä, että romanitaustalla ei ole mitään tekemistä hänen rötöstensä kanssa. Toisaalta osa Ylen tätä juttua varten haastattelemista romaneista näkee, että erityisesti Långströmin ikäisille romaneille ulkoinen materialismi on tärkeää. Asema vähemmistön osana antaa kuitenkin usein huonot lähtökohdat vaurastumiseen.

Ei ehkä ole sattumaa, että niin moni Långströmin kaveripiirissä pitää Facebook-profiilissaan Al Pacinon kuvaa ikonisesta gangsterielokuvasta Scarface – arpinaama. Siinä Pacinon näyttelemä Kuuban pakolainen nousee hylkiön asemasta rikkauteen rikosten avulla.

– Se kuva kertoo gangsterien ihannoinnista, sanoo rikoksentorjuntatyön koordinaattori Miska Nyman.

Hän on romani, entinen rikollinen ja työskentelee nykyään Suomen romanifoorumille. Hänen mielestään rikoksia tekevissä nuorissa romaneissa näkyy nyt kiinnostus gangsterielämään tavalla, joka ei ennen ole ollut ominaista romaniyhteisölle.

– Näitä hahmoja idolisoidaan, heidän pukeutumistaan matkitaan – ja aika nopeasti se alkaa vaikuttaa siihen, mitä tehdään, hän sanoo.

Myös Roope Långström on nähnyt Arpinaaman muutaman kerran. Hänen lempikohtauksensa on elokuvan lopussa, kun päähenkilö ampuu kartanoonsa tunkeutuneita asemiehiä rynnäkkökiväärillä. Samaistuvatko rikoksia tekevät nuoret romanit hänestä Pacinon esittämään huumeparoniin?

– Eivät, se on hölynpölyä, Roope Långström sanoo.

Näin rikoskierteessä olevan ajattelu eroaa muiden ajattelusta

Moni rikoskierteessä oleva varastelee tyydyttääkseen päihderiippuvuuden aiheuttamaa loputonta rahantarvetta. Yle on aiemmin kirjoittanut siitä, miten erityisesti huumeisiin liittyvät omaisuusrikokset ovat yleistyneet.

Myös Långström oli alkoholiongelmainen, mutta hänelle rikokset olivat myös tapa pitää yllä hieman hohdokkaampaa elämää.

– Se oli vaan helppoa rahaa. Ja monesti tilaisuus on tehnyt varkaan.

Ja tässä Långström on tuonut esille tärkeän piirteen rikoskierteessä olevan ajattelusta.

Kun tavallinen kadunmies näkee vaikkapa kaupan takahuoneessa lukitsemattoman kassakaapin, hän tuskin tekee mitään. Mutta kun Roope Långström sattui samankaltaiseen tilanteeseen muutama vuosi sitten, hän käveli takahuoneeseen ja sulloi yli 10 000 euron edestä seteleitä taskuunsa.

– Mulla on ollut elämässä hullun tuuri, saatan vaikka kompastua lompakkoon.

Lompakkojutun Långström sanoo kahteen eri otteeseen. Vaikuttaa siltä, että tilaisuuden korostaminen on hänelle tärkeää.

Se on olennainen huomio: tilaisuuksien vähentäminen on tutkistustikin tehokas tapa vähentää rikollisuutta. Mutta "tilaisuus tekee varkaan" -ajatus on myös tapa ulkoistaa vastuu rikoksesta.

Asiantuntijat puhuvat rikosmyönteisyydestä. Sellainen ajattelu on tyypillistä silloin, kun ihminen ei ole vielä valmis pääsemään eroon rikoskierteestä.

"Sehän on pelkästään mun omasta halusta kiinni, haluanko lopettaa vai en"

Elämä Köyliön vankilassa seuraa viiden minuutin tarkkuudella kirjattua aikataulua. Aamutarkastus on kello 7.05 ja lääkkeet otetaan 7.10. Iltatupakkaan on kirjattu kymmenen minuutin aikaikkuna lauantaina ja sunnuntaina.

Ennen vangit saivat käydä valvotusti ruokakaupassa. Se kiellettiin – vastineeksi he saavat tilata Leijona Cateringin kanttiinista riisikakkuja, säilykkeitä, nuudeleita, kaakaota ja sellaista. Huono juttu Roope Långströmin mielestä.

– Täällähän on täysi ylöspito, eikö se riitä? kysyy apulaisjohtaja Pekka Huhtamaa.

Långström tuhahtaa jotain. Tuntuu siltä, että hän ei kuunnellut. Hän haluaa pois.

– Joka minuutti mun on huono olla täällä, hän sanoo.

Jos Långströmiä lykästää, hän saa vielä toisenkin siirron, tällä kertaa avovankilaan toiselle puolen Suomea. Siellä hän voisi ehkä työskennellä tallilla. Hevoset kiinnostavat häntä taas. Långström on alkanut seurata lauantain raveja sellin vanhasta televisiosta.

– Hevoset on aina olleet mun intohimo. Ne on kilttejä ja luotettavia eläimiä. Jos pääsen tallille töihin, mulla ei jää aikaa rikoksiin, hän miettii.

– Ja uskon että se pelastaa mut tästä.

26-vuotiaalle Långströmille nykyinen vankilatuomio on neljäs ja sitä on jäljellä noin vuosi. Hän on hyvin tietoinen tehtävän vaikeudesta. Mutta vaikkei kukaan muu uskoisi häneen, hän itse uskoo.

– Sehän on pelkästään mun omasta halusta kiinni, haluanko lopettaa vai en. Ja nyt haluan pois kierteestä.

Jutun lähteenä olevassa aineistossa on tieto niistä henkilöistä, joilla on ollut vähintään 50 rikosasiaa vireillä käräjäoikeuksissa 2011–2021. Aineiston ja haastatteluiden lisäksi lähteinä on käytetty kymmeniä käräjäoikeuden ja syyttäjän asiakirjoja, jotka koskevat eniten rikossyytteitä saaneita henkilöitä. Jutun lomassa olevat suorat lainaukset ovat peräisin näistä asiakirjoista.

Närpiön Gottbölessä sataa lunta. Hetken aikaa melkein kaikki on valkoista.

Sitten ilmestyvät näkyviin valtavat kasvihuoneet lämpimän keltaisine valoineen – Börje Ivarsin yritys.

– Ensimmäisen pienen kasvihuoneen rakensin vuonna 1992. Silloin palkkalistoilla oli yksi henkilö ja se olin minä, Börje Ivars kertoo Yle Österbottenin haastattelussa.

30 vuodessa Ivarsin yirtyksen viljelyala on kasvanut 0,1 hehtaarista 6,5 hehtaariin ja työntekijöitä on jopa 65.

Samana aikana tytär Jennifer Ivars on kasvanut aikuiseksi ja työskentelee nykyään yrityksen henkilöstöpäällikkönä.

Isä ja tytär ovat tottuneet keskustelemaan yrityksestä ja kasvihuonalasta. Viime aikoina suuri puheenaihe on ollut Närpiössä paljastunut työperäisen maahanmuuton hyväksikäyttöepäily ja sen merkitys koko alalle.

Nykyinen kohu ei ole ensimmäinen alalla. Mutta viimeistään nyt on tehtävä muutoksia etenkin siinä, miten ulkomaisen työvoiman rekrytointia valvotaan, Börje Ivars toteaa.

Työnantajan on otettava vastuu ja kysyttävä

Kun Ivars itse yllättäen tarvitsi lisätyövoimaa monta vuotta sitten, kaikki sujui kivuttomasti.

– Vuonna 2004 tarvitsin lisää henkilökuntaa. Olimme onnekkaita, koska Närpiö oli juuri vastaanottanut pakolaisia entisestä Jugoslaviasta ja täällä oli paljon maanviljelijöitä Bosniasta. Työvoimaa oli siis helppo löytää, Ivars sanoo.

Jennifer Ivarsin mukaan rekrytointi on edelleen ollut helppoa.

– Silloin tällöin joku tulee sisään ja kertoo, että hänellä on veli tai äiti tai serkku, jonka haluaisi tänne. Ja meistä tuntuu hyvältä, että saamme yhdistää perheitä.

Samalla on kuitenkin tärkeä tiedostaa riskit ja esittää kysymyksiä.

– Työnantajana on otettava vastuu ja kysyttävä, kuka [töihin tarjottava] henkilö on, ja yritettävä saada käsitys siitä, miten henkilöt ovat sukua.

Tulevaisuuden kannalta on tärkeä kysymys, kuinka voimme tehdä rekrytoinnista entistä huolellisempaa tulevaisuudessa. Jennifer Ivars

Seuraavaksi tulee kaikkien lupien paperityöt maahanmuuttovirastossa ja TE-toimistossa. Niistä tietysti huolehditaan kirjaimellisesti, Jennifer Ivars korostaa.

– Silti ei koskaan tiedä, mitä suljettujen ovien takana tapahtuu. Tulevaisuuden kannalta on tärkeä kysymys, kuinka voimme tehdä rekrytoinnista entistä huolellisempaa tulevaisuudessa.

"Närpiö on ollut minulle hyvä"

Them Dinh Luu työskentelee esimiehenä Börje Ivarsin kasvihuoneilla.

Them kertoo tavanneensa Ivarsinn kaupungin jäätelökioskilla ja hetkeä myöhemmin he jo sopivat työpaikasta.

– Olin työttömänä, mutta sitten tapasin Börjen. Menin hänen luokseen ja kysyin, olisiko hänellä töitä minulle. Ja hänellä oli, Them kertoo.

Nyt, hieman yli yhdeksän vuotta myöhemmin, Them vastaa Ivarsin yrityksen uusimmista kasvihuoneista ja toimii 22 henkilön esimiehenä.

Suurin osa työntekijöistä on vietnamilaisia.

– Työpäivä alkaa seitsemältä ja on kahdeksan tuntia pitkä, Them kertoo.

Päätoimisen työnsä lisäksi Them opiskelee puutarhuriksi Pohjanmaalla Yrkesakademissa. Hän on myös ostanut talon vaimonsa kanssa.

– Närpiö on ollut hyvä minulle ja perheelleni. Lapseni ovat koulussa ja viihdyn täällä töissä. Tuntuu hyvältä, kun näen kasvien kasvavan joka päivä ja näen tuloksen.

Themin sisaruksia, siskonpoika ja muita sukulaisia työskentelee myös Börje Ivarsin palveluksessa.

Themin tavoitteena on valmistuminen koulusta ja hän haaveilee Suomen kansalaisuudesta.

– Haluamme jäädä Närpiöön, ehkä jopa loppuelämäksi.

Lisää asuntoja, enemmän tukea

Them on tietoinen siitä, että kaikki työvoiman perässä Suomeen muuttaneet eivät voi yhtä hyvin.

Hän on lukenut sanomalehtiä ja kuullut Närpiössä tapahtuneesta kiskontaepäilystä.

Työpaikoilla on nyt jaettu papereita, joissa selitetään, että yrityksellä on nollatoleranssi rekrytointiin, jossa työpaikoista annettaisiin lahjuksia tai rahaa.

Jokaisen, joka tietää tällaisesta asiasta, on ilmoitettava siitä työnantajalle tai poliisille.

Teksti on käännetty useille kielille ja työntekijät ovat lukeneet sen ääneen sekä keskustelleet siitä.

Them uskoo, että ongelmia voitaisiin jatkossa välttää, jos Närpiöön työvoiman perässä tulevat maahanmuuttajat saisivat enemmän apua ja tukea.

– Maahanmuuttaja tarvitsee työn, kodin ja on opittava kieli. Sen jälkeen on helpompaa, Them sanoo.

Hän toivoo, että kaupunki voisi auttaa enemmän erityisesti asuntotilanteessa. Lisää asuntoja pitää rakentaa, hän uskoo.

Kotimaan ja muuta musiikkia

Themin mukaan ruotsia on vaikea oppia.

On helppo jäädä ryhmään, jossa voi puhua omaa kieltään. Myös esimerkiksi kasvihuoneilla monet haluavat kuunnella kotimaansa musiikkia.

– Mutta kolmena päivänä viikossa olen sanonut, että meidän pitäisi kuunnella jotain muuta, Them kertoo.

Börje Ivars arvioi, että noin puolet hänen työntekijöistään on tähän mennessä oppinut ruotsinkielen.

Hän kannustaa kaikkia opiskelemaan ja yritys maksaa säännöllisesti kielikursseista. Myös kieltenopettajat ovat työskennelleet kasvihuoneilla.

– Yleensä sanon kaikille, että kannattaa opetella joku Suomessa puhuttu kieli, sillä kasvihuonetyö voi olla fyysisesti raskasta ja jos olkapäät tai selkä väsyy, saatat joutua työskentelemään muualla. Sitten sinun täytyy osata kieltä paljon paremmin.

Tulevat ongelmat estettävä

Börje Ivars toivoo poliisitutkinnan Närpiön tapauksesta etenevän nopeasti. Hän on turhautunut siihen, että koko alan maine on vaarassa yksittäisten ihmisten virheen takia.

– Närpiön ja alan maine on kytköksissä tomaatteihin, kurkkuihin ja vihanneksiin, joten on selvää, että tunnemme itsemme työnantajana hieman mustamaalatuiksi, Ivars sanoo.

– Toivomme, että ne, jotka ovat tehneet tämän, saavat rangaistuksensa ja että se tapahtuu nopeasti. Tämä vaikuttaa meihin kaikkiin.

Meille on tärkeää, että voimme jatkossakin rekrytoida ammattitaitoista työvoimaa ulkomailta, mutta se on tehtävä turvallisesti. Börje Ivars

Samalla kun tutkinta etenee, on Ivarsin mukaan huolehdittava muun muassa siitä, että työn perässä Suomen muuttavien hyväksikäyttö rekrytointiprosessissa ei olisi enää tulevaisuudessa mahdollista.

– Meille on tärkeää, että voimme jatkossakin rekrytoida ammattitaitoista työvoimaa ulkomailta, mutta se on tehtävä turvallisesti, Börje Ivars sanoo.

Ivars ehdottaa useita mahdollisia ratkaisuja tilanteeseen.

– Migrin puolelta on erittäin kova seuranta, kun kirjoitamme työsopimuksia, mutta jotenkin tuntuu, että se loppuu siihen. Myös seurantaa tulee tehdä siitä, miten kaikkea hoidetaan jälkeenpäin.

"Jotain täytyy tapahtua"

Ongelmia ei Börje Ivarsin mukaan pidä lakaista maton alle. Päinvastoin, ne on nostettava esiin ja niistä tulee keskustella avoimesti.

On hyvä, että työperästä maahanmuuttoa ajavat työnantajat ovat mukana asiaa pohtivassa yhteistyöryhmässä. Siellä voitasiin alkaa luoda tarkistuslistoja ja rutiineja, jotta hyväksikäyttöä ei tapahtuisi tulevaisuudessa ja rikollisuuden mahdollisuus pienenisi.

– Joka tapauksessa jotain täytyy tapahtua, Börje Ivars sanoo.

Jennifer Ivars on samaa mieltä.

– Luulen, että useimmat alan työnantajat tuntevat olonsa hieman epävarmaksi juuri nyt. Miten meidän pitäisi edetä – ja kuinka uskallamme luvata työpaikkoja?

Aiheesta voi keskustella maanantaihin 14. helmikuuta kello 23 asti.

Artikkeli on käännetty Yle Österbottenin toimittaja Moa Mattfolkin artikkelista: "Växthusföretagare orolig för att ockerhärvan svärtar ner – men Them Dinh Luu är en av de nöjda: "Närpes har varit bra för mig""

Lue seuraavaksi:

Närpiön kiskontaepäily sai puutarha-alan toimimaan – Työryhmä ryhtyy yhdessä ennalta ehkäisemään työvoiman väärinkäytöksiä

Kriisiapua ja yhteistyötä – epäilty maahanmuuttajien hyväksikäyttö Närpiössä pakottaa pohjalaiset verkostoitumaan: "Onko jotain, mitä me ei vielä tiedetä"

Aktiivisia eläkepäiviä kalastaen viettävä 77-vuotias Timo Säävälä Iistä huomasi alkavan muistisairauden merkit, kun ystävien nimet eivät enää heti tulleet mieleen.

– Myöhemmin ne saattoivat pulpahdella mieleen. Mutta tästä se alkoi, Säävälä sanoo.

– Muistan vanhoja asioita kuudenkymmenen vuoden takaa, mutta lähimuisti rupesi menemään.

Muistisairausdiagnoosin saatuaan Säävälä alkoi tuttavan suosituksesta pohtia edunvalvontavaltuutuksen tekemistä.

– En ensin innostunut ollenkaan, ennen kuin ymmärsin, että tässähän on kyse minulle tärkeästä itsemääräämisoikeudesta. Ei minulta mitään viedä pois vaan voin tällä valtuutuksella kanavoida itsemääräämisoikeuteni.

Säävälä valitsi valtuutetukseen vaimonsa ja varavaltuutetuiksi kaksi poikaansa sekä mahdollisten jääviysongelmien varalta mökkinaapurinsa.

– Asioiden hoito siirtyy ensimmäisenä vaimolle. Hän tietää ja ymmärtää minun ajatuksenjuoksuni, kun on oltu naimisissa yli 50 vuotta.

Uusien edunvalvontavaltuutusten määrä kasvussa

Yhä useampi suomalainen tekee edunvalvontavaltuutuksen. Tehtyjen valtuutusten kokonaismäärää on kuitenkin vaikea arvioida, koska ne tulevat julkisiksi vasta, kun valtuutetut hakevat niiden vahvistamista Digi- ja väestötietovirastolta.

Laki edunvalvontavaltuutuksista tuli voimaan vuonna 2007 ja ensimmäisinä vuosina valtuutuksia vahvistettiin muutamia satoja vuodessa. Vuonna 2020 Digi- ja väestötietovirasto vahvisti noin 4 500 ja viime vuonna jo noin 5 800 edunvalvontavaltuutusta.

– Vahvistettujen edunvalvontavaltuutusten määrä on kasvanut todella paljon viime vuosina. Toivomme, että tämä kehitys myös jatkuisi, koska valtuutus on huomattavasti kevyempi tapa järjestää edunvalvonta kuin perinteinen edunvalvojan määrääminen, ylijohtaja Aino Jalonen Digi- ja väestötietovirastosta sanoo.

Tällä hetkellä voimassa olevia edunvalvontoja on kaikkiaan 85 000. Niistä noin 15 000 on edunvalvontavaltuutuksia.

– Valtuutusten määrä tässä kokonaisuudessa on vielä vähäinen mutta niiden osuus kasvaa koko ajan, Jalonen toteaa.

Vuonna 2021 jo lähes puolet uusista vahvistetuista edunvalvonnoista oli edunvalvontavaltuutukseen perustuvia.

Edunvalvonta lisääntyy väestön ikääntyessä

Edunvalvontojen määrän ennakoidaan kasvavan tällä vuosikymmenellä huomattavasti. Digi- ja väestötietovirastossa on laskettu, että kaikkien voimassaolevien edunvalvontojen määrä nousisi vuosikymmenen loppuun mennessä yli 120 000:een.

– Väestö ikääntyy ja on enemmän muistisairauksia ja muita tilanteita, joiden takia ihminen ei enää itse pysty hoitamaan asioitaan. Tämän takia edunvalvonnan tarve kasvaa, Jalonen sanoo.

Digi- ja väestötietoviraston ennusteen mukaan vuonna 2030 voimassa olevista edunvalvonnoista noin 40 prosenttia olisi jo edunvalvontavaltuutuksia, jos vahvistettujen valtakirjojen määrä kasvaa samassa suhteessa kuin on nyt kasvanut

Jalosen mukaan tavoitteena on, että tulevaisuudessa edunvalvontavaltuutus olisi ensisijainen keino aikuisten edunvalvonnoissa. Edunvalvojan määrääminen jäisi niihin tapauksiin, joissa edunvalvontavaltuutusta ei ole tehty.

Valtuutuksen tekoon kannattaa hakea apua

Valtaosa nyt voimassa olevista edunvalvonnoista on edelleen perinteisiä edunvalvontoja, joissa useimmiten käräjäoikeus hakemuksesta määrää edunvalvojan. Hän voi olla yleinen edunvalvoja tai läheinen henkilö, joka on tilivelvollinen Digi- ja väestötietovirastolle.

Edunvalvontavaltuutuksessa tilivelvollisuutta ei ole, ellei valtuuttaja halua sitä sinne lisätä.

– Edunvalvontavaltuutuksessa on se hyvä puoli, että asiat hoituvat mahdollisimman joustavasti ja ilman byrokratiaa, Timo Säävälä toteaa.

Lainopillista apua edunvalvontavaltakirjan tekemiseen Säävälä sai Oulun Seudun Muistiyhdistyksestä.

– Siinä on tiukat muotovaatimukset, joten kannattaa hakea asiantuntijalta apua, että tulee tehtyä niin kuin laki edellyttää.

Ensimmäinen oma asunto odottaa sisustettuna. Se on ollut kuukauden tyhjillään, odottamassa tätä päivää.

Malla on täyttänyt 18, mikä tarkoittaa, että hän pääsee muuttamaan pois lastensuojelulaitoksesta, jossa on viettänyt edelliset viisi vuotta.

On joulukuun 4. päivä ja Malla viettää syntymäpäivänsä yksin uudessa asunnossa. Hän järjestää laitokselta mukaan otettuja vaatteita ja viimeisiä tavaroita paikoilleen.

Edellisen kerran Malla muistaa olleensa yksin 13-vuotiaana. Sen jälkeen laitoksissa on valvottu Mallan tekemisiä vuorokauden ympäri.

Ensimmäinen yö yksin on levoton. Yhtäkkiä kukaan ei ole katsomassa perään, ovet ovat auki ja hän saa itse päättää, mitä tekee milloinkin.

Pian käy selväksi, että pitkään odotettu vapaus ei vastaa odotuksia.

– Muutin omilleni, mutta en pärjännyt kotona. Olin niin laitostunut.

Yksin ensimmäistä kertaa

Lastensuojelun piirissä kodin ulkopuolelle sijoitettuja lapsia ja nuoria on vuosittain 20 000. Joka vuosi heistä noin 1 500 täysi-ikäistyy.

Silloin heillä on edessään sama tilanne kuin Mallalla. Yhdessä yössä he siirtyvät lastensuojelusta aikuisuuteen.

Vaikka itsenäistyminen on usein nuoren hartain toive, eivät asiat usein suju haavekuvien mukaan, Lastensuojelun keskusliiton asiantuntija Johannes Jahnukainen kertoo.

– Jos taustalla on traumaa, niin yksin oleminen on vaikeaa. Ikävät asiat puskevat silloin päälle, eikä voikaan mennä hakemaan ohjaajaa laitoksen käytävältä, vaan on keksittävä jotain muuta.

Muutos tuli yllätyksenä myös Mallalle. Hän esiintyy jutussa pelkällä etunimellään aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Aiemmin ihmisiä oli ympärillä vuorokauden ympäri. Mallan mukaan nyt on outoa, että enää ei tarvitse lupaa saksien käyttämiseen, hiuslakan laittamiseen tai lääkkeiden ottamiseen. Lukittujen kaappien sijasta kaikki on avoinna, käden ulottuvilla. Ulko-ovella kukaan ei kysy, mihin Malla on menossa.

– Yksin asuminen oli niin vaikeaa ja stressaavaa, että jouduin lopulta osastolle sen takia, Malla muistelee.

Kuukausi ennen omille muuttoa suunnitelmissa oli yhä, että joku kävisi Mallan luona useita kertoja viikossa. Ketään ei kuitenkaan tullut, vaikka Malla on yhä lastensuojelun järjestämän jälkihuollon piirissä.

Jälkihuolto on vaihe täyden itsenäisyyden ja sijoituksen välillä. Silloin nuorella on oikeus saada tarvitsemaansa tukea esimerkiksi asunnon löytämisessä, arjen hallinnassa tai asioiden hoitamisessa.

– Jos jälkihuoltovaihetta laiminlyödään, sijaishuollossa tehty työ menee hukkaan, Johannes Jahnukainen sanoo.

Vaikka jälkihuollon tavoitteena on auttaa nuorta siirtymävaiheessa, Jahnukainen kertoo, että kaikki eivät ota apua vastaan.

– Tiedän tapauksia, joissa siitä on kieltäydytty. Silloin halutaan ottaa etäisyyttä lastensuojeluun, eikä välttämättä olla enää missään tekemisissä sinne.

Malla otti jälkihuollon vastaan, mutta ei koe saaneensa tarvitsemaansa apua. Jälkihuolto sijaitsee Kajaanissa, kun hän asuu Oulussa.

Aikaa läheisille ja unelmille

Nyt yksin asumista on takana melkein kaksi kuukautta. Malla totuttelee yhä elämään omillaan.

Hän toivoo pääsevänsä muuttamaan kesällä Kuopioon, lähemmäs kihlattuaan, jota ei päässyt laitosvuosina näkemään.

Tällä hetkellä arki kuluu kuitenkin pitkälti logistiikka-alan opintojen parissa. Suunnitelmissa on vaihtaa alaa muuton jälkeen.

– On kaksi vaihtoehtoa: joko opiskelen sairaanhoitajaksi tai lähden hautausalalle. Tavoitteenani on päästä avustamaan ruumishuoneella, Malla valottaa.

Erikoiselle unelmalleen hän ei keksi suurempia perusteluja. Se vain kiinnostaa enemmän kuin muut alat.

Myös tavanomaisempia haaveita löytyy. Niiden keskiössä on suhde tulevan aviomiehen kanssa.

– Toivon, että meillä olisi hyvä yhteinen elämä. Emme ikinä ole saaneet olla yhdessä ja olemme nähneet toisiamme niin vähän. Olisi kiva tehdä yhdessä arkisia asioita, Malla sanoo.

Tämänhetkisessä arjessa Mallaa ilahduttavat vasta adoptoidut seniorikissat Rontti ja Konna. Niistä puhuttaessa äänensävy muuttuu pehmeäksi.

– Haaveilin aina, että minulla on kissoja. Sen haaveen olen toteuttanut, Malla kertoo.

Malla kertoo tarinansa myös uudessa viisiosaisessa Tytöt 18 -dokumenttisarjassa. Sarja on kokonaisuudessaan katsottavissa Yle Areenassa 14.2. ja Yle TV2:ssa sarja nähdään 23.2. alkaen.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 15. helmikuuta kello 23:een asti.

Lue lisää: Lastensuojelun jälkihuollon asiakas Diana Lehtinen, 18, kärsii, kun sosiaalityöntekijä vaihtuu aina uudelleen: "Ei jaksaisi aina aloittaa uuden ihmisen kanssa"

"Ohjaaja sanoi ohimennen, että sinusta tulee syrjäytynyt nuori" – 8 nuorta kertoo tarinansa las­ten­suo­je­lus­ta Suomessa

Suomalainen dokumenttisarja pääsee laajaan kansainväliseen levitykseen ensimmäistä kertaa koskaan.

Amerikkalainen viihde- ja mediajätti Walt Disney Company on ostanut Vaietut arktiset sodat -dokumenttisarjan esitysoikeudet.

Ylen alkuperäissarja nähdään National Geographic -kanavalla. Kanava näyttää sarjaa aluksi Belgiassa. Alankomaissa ja Luxemburgissa.

Toisen maailmansodan arktisista tapahtumista kertova sarja on jo ennen valmistumistaan myyty kaikkiin Pohjoismaihin poislukien Islanti.

Pohjoissuomalaisen tuotantoyhtiö NTRNZ median tuottama sarja kertoo toisen maailmansodan vähiten tunnetuista tapahtumista. Sarja on ollut kehitteillä vuodesta 2018 ja tuotannossa lähes kaksi vuotta. Sarjaa on kuvattu Suomessa, Norjassa, Ruotsissa, Venäjällä, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Vaietut arktiset sodat on ensimmäinen Suomessa tuotettu kansainvälinen dokumenttisarja.

Sarjan vastaavan tuottajan Teemu Hostikan mukaan kyseessä on ensimmäinen Ylen alkuperässarja joka myydään Walt Disney Companylle.

– Se on meille iso tunnustus. Suomen, Euroopan ja maailman mittakaavassa meillä on hyvin pieni tuotantoyhtiö, joka nyt saa jalansijaa maailmanmarkkinoilla omilla sisällöillään, Hostikka sanoo.

Sarjan esitysoikeuksista käydään kaiken aikaa neuvotteluja eri puolille maailmaa.

– Parhaassa mahdollisessa tapauksessa tämä sarja tulee näkymään ympäri maapalloa, oikeuksista keskustellaan koko ajan. Suomalainen sekä pohjoismainen sotahistoria tulee näkymään kansainvälisesti hyvin laajalti.

Kertomattomia sotatarinoita riittäisi jatko-osiin

Toisen maailmansodan tapahtumia on käsitelty sadoissa eri sarjoissa ja elokuvissa, mutta pohjoisen alueen tapahtumia ei olla koskaan aiemmin käsitelty kokonaisuutena. Vasta viime vuosina arktisen alueen tapahtumat, Norjan miehitys ja Lapin sota ovat alkaneet siirtyä historian kirjoista elokuviksi.

– Tässä on ollut hyvät ennusmerkit ihan alusta lähtien. Aihe on ollut kiinnostava. Se, kuinka ajankohtainen tämä sarja on tässä maailmantilanteessa., sitä emme pystyneet silloin vuosia sitten arvaamaan kun tätä tehtiin, Hostikka toteaa.

Hostikka asettelee sanojaan varovasti sarjan mahdolliselle jatkolle. Sitä on kuulemma mietitty, mutta tähänastinen on ollut valtava urakka, joten katseita ei vielä ole siihen suuntaan käännetty.

– Toisen maailmansodan jälkeen tuli hyvin mielenkiintoinen ajanjakso, joka kosketti Pohjoismaita pohjoisella ja arktisella alueella. Siellä on vielä paljon käsittelemätöntä ja tuntematonta asiaa. Miksi ei voisi viitata sitten myös toiseen maailmansotaan, Hostikka pohtii.

Vaietut arktiset sodat esitetään ensimmäisenä Suomessa. Kaikki kuusi jaksoa julkaistaan Yle Areenassa maanantaina 14. helmikuuta ja ensimmäinen tv-esitys on Yle Tv1:llä keskiviikkona 16. helmikuuta.

Entistä suurempiin bensalaskuihin kyllästyneet autoilijat aikovat tulevana viikonloppuna vallata kadut yhdellätoista paikkakunnalla. Kyse on järjestyksessään neljännestä torviprotestista, joka ensi kertaa leviää Helsingin ulkopuolelle.

Autoilla aiotaan madella kävelyvauhtia hätävilkut päällä ja torvia huudattaen. Tapahtumia organisoivan Leevi Ruotsalaisen mukaan taustalla on akuuttia bensanhintaa suurempi asia.

– Vaatimus on asennemuutos autoilijoita kohtaan, autoilijoita ei saa pitää lypsylehminä.

Ruotsalainen oli puuhamiehenä myös syksyllä jätetyssä kansalaisaloitteessa, jossa vaaditaan polttoaineveron alentamista. Allekirjoituksia on yli 120 000. Tammikuussa toinen ryhmä jätti kansalaisaloitteen valmisteveron poistamisesta kokonaan vuoden ajaksi.

Hallitus pääsee pian kertomaan keinoista polttoainemenojen hillitsemiseksi, kun se vastaa perussuomalaisten johdolla tehtyyn välikysymykseen

Lue myös: .Myös dieselin hinta kipusi yli kahden euron Lapissa – Rosamaria Mattilan hupiajeluille tuli loppu: "Kaikki turhat menot on nyt karsittu"

Ei yhteyttä Convoy-liikkeeseen

Bensan hinnannousu oli koronarajoitusten ohella myös Helsingin Mannerheimintien äskettäin tukkineen Convoy-liikkeen protestin kärkenä. Leevi Ruotsalaisen mukaan torviprotesteilla ei ole Convoy-liikkeeseen mitään yhteyttä.

Protestiajankohta valikoitui muista syistä.

– Ajankohta valittiin siksi, että Liikenne 12 -suunnitelman toimenpiteistä ollaan päättämässä nyt, Ruotsalainen viittaa vuodelle 2032 ulottuvaan liikennejärjestelmäsuunnitelmaan.

Autoilijat tuulettavat tuntojaan ensi kertaa myös Rovaniemellä. Ammatikseen autoileva Tuomas Jänkälä aikoo olla mukana.

– Hidastaahan se liikennettä ja tuo ylimääräistä melua, mutta minä ajattelen, että se on pieni hinta verrattuna siihen, mitä hintojen nousu tuo.

Jänkälälle bensan kallistuminen on tarkoittanut hupiajon loppumista. Toisaalta bensan hinta vaikuttaa kaikkiin tavaroihin, jotka renkaiden päällä liikkuvat.

Helsingin poliisi kiittelee aiempia torviprotesteja

Helsingissä sekä perjantaina että lauantaina järjestettävän tapahtuman reitti kulkee niin eduskuntatalon, presidentinlinnan kuin korkeimman oikeuden kautta. Vauhti on reipasta kävelyvauhtia, ja torvea huudatetaan muutamissa paikoissa, kuten eduskuntatalon edessä.

Tapahtumaa järjestävä Klaus Kannistola arvelee, että letkan ajo kestää noin puolitoista tuntia. Mukaan on ilmoittautunut 700 autoilijaa.

Helsingin poliisin rikoskomisario Kaarle Lehmus sanoo, että viikon aikana pidetään vielä tiivistä yhteydenpitoa järjestäjien kanssa ja käydään pelisääntöjä läpi. Aiemmista Torviprotesteista Lehmuksella ei ole moitittavaa.

– Kaikki on aiemmin mennyt todella hyvässä yhteisymmärryksessä.

Torven huudatuksesta poliisi ei innostu vaan toteaa, että kun sadat autot tööttäävät samaan aikaan, desibelit ylittävät jalankulkijoiden kannalta kirkaasti sallitut rajat.

Protestiajoja eri puolilla maata

Lapin poliisikin on saanut jonkinlaisen ilmoituksen Rovaniemen mielenosoituksista, mutta ei mielestään kuitenkaan vielä riittäviä tietoja suunnitelmista.

Ylikomisario Rauno Pätsi ei ole vielä ehtinyt syvällisesti asiaan perehtyä, mutta suhtautuu kriittisesti Facebook-ryhmässä esiteltyihin suunnitelmiin tauottomasta torvien huudattamisesta ja hätävilkkujen käytöstä. Tapahtuman järjestäjä toivoo, että poliisi tulisi ohjaamaan liikennettä Rovaniemen liikennevaloihin.

– Ei meillä ole mahdollista lähteä ohjaamaan liikennettä, ei meillä ole paljoa sellaisia resursseja. Enkä näe tätä sellaisena saattueena, jolla olisi oikeus ajaa punaisia päin, Pätsi sanoo.

Hän toteaa myös, ettei jatkuva torvien huudattaminen, hätävilkkujen käyttö ja matelu ainakaan tieliikennelain mukaista ole.

Torviprotesteja on suunnitteilla ensi viikonlopuksi myös Tampereelle, Jyväskylään, Turkuun, Kuopioon, Lappeenrantaan, Seinäjoelle, Pietarsaareen, Ouluun ja Kajaaniin. Niissä protestiajo järjestetään joko perjantaina tai lauantaina, Helsingissä molempina päivinä.

Lue lisää:

Maalla asuva Minna Jaala, 23, maksaa bensasta yhtä paljon kuin helsinkiläinen yksiöstään – kallis polttoaine uhkaa eristää nuoret koteihinsa

Näin Venäjä mustamaalaa länttä ja Ukrainaa

Euroopan kiristynyt tilanne tarkoittaa kiirettä Kremlin viestinikkareille. Heitä löytyy Venäjän valtiollisen median lisäksi Pietarin trollitehtaasta ja Venäjän tiedustelupalveluista. Ranskalainen tutkiva ryhmä paljasti uutissivustojen verkoston, jonka takana näyttää olevan maan sotilastiedustelu GRU.

Ravintolassa voi taas pian istua pidempään ja tapahtumia järjestää täysille saleille

Ravintoloiden aukiolon rajoitukset kevenevät tästä päivästä alkaen koko maassa. Myös kokoontumisrajoitukset helpottuvat monilla alueilla lähipäivien aikana. Tiettyjä ehtoja tapahtumille on silti eri alueilla edelleen.

Laitoksesta kotiutuvia kohtaa usein yksinäisyys

Moni lastensuojelun asiakas siirtyy päivässä lapsesta aikuiseksi. Siirtymä ei ole helppo, ja sitä pyritään helpottamaan kevään aikana uudistuvan jälkihuollon suosituksen avulla. Tuesta huolimatta itsenäistyminen voi olla iso kriisi, kuten kävi 18-vuotiaalle Mallalle, joka muutti omilleen lastensuojelun laitoksesta viime joulukuussa.

Yhä useampi tekee edunvalvontavaltuutuksen

Jos sinulla on edunvalvontavaltuutus, et esimerkiksi muistisairauden edetessä tarvitse virallista edunvalvojaa. Lähiomaisille tämä merkitsee vähemmän byrokratiaa. Edunvalvontojen määrän ennakoidaan kasvavan tällä vuosikymmenellä huomattavasti väestön ikääntyessä.

Sää on etelässä sateinen, pohjoisessa talvinen

Maanantaiaamuna sateet ovat vähäisiä. Lounaasta saapuu kuitenkin jo seuraava sadealue, joka valtaa iltapäivään mennessä maan etelä- ja keskiosan. Märkää lunta- ja räntää voi kertyä jälleen runsaasti, sillä sadelue liikkuu varsin hitaasti pohjoisemmaksi maanantain ja tiistain aikana. Lapissa sää jatkuu tiistainakin melko selkeänä.

Lue lisää Ylen sääsivuilta.